Siitä on nyt yli puoli vuotta kun vaihdoin maisemaa,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siitä on nyt yli puoli vuotta kun vaihdoin maisemaa,"

Transkriptio

1 Vuosijulkaisu 2008

2 Usvaista elämää Kainuussa korvessa etten jaksanut vielä herätä vaan odottelin kaikessa rauhassa, että peikko tulee kyselemään meinaako unikeko lähteä mukaan. Silloin oli siis aika nousta ja suorittaa aamuvenyttely, joskus tuli venyteltyä jopa puhelin suussa. Olin siis tuomassa puhelinta, mutta muistin siinä matkalla, että venyttely unohtui. Teksti: Usvan kirjurina toimi Marja Hukkanen Siitä on nyt yli puoli vuotta kun vaihdoin maisemaa, karistin etelän pölyt tassunpohjista ja matkustin Kainuun korpeen. Aluksi tuntui, ettei täällä oikein mitään ollut, ei koiria eikä juuri ihmisiäkään. Olin kuullut juttuja, että kaikki koirat saavat matkustaa kotiin oman ihmisensä kanssa, mutta sitten oli se yksi karvainen otus, jota myös peikoksi kutsuttiin. Minä sain sen reilusti muita ihmisiä pörröisemmän otuksen. Onneksi se vaikutti yhtä vilkkaalta kuin minä, joten tiesin että meillä tulee olemaan hauskaa. Kesä meni siinä tehdessä tuttavuutta peikon ja sen lähipiirin kanssa. Käytiin lenkeillä metsässä ja joskus jopa sivistyksen parissa keskustassa. Tuo mun peikko ei kuitenkaan totta puhuakseni ole mikään citypeikko vaan viihtyy mieluummin 10 km päässä kaupungista, joten monesti suuntasimme ennemminkin syvemmälle metsään. Sehän sopii minun kaltaiselle tassuttelijalle, kun saa juosta niin kovaa kuin pääsee itikoita karkuun (ne on niitä semmoisia pieniä, siivekkäitä ja iniseviä, jotka imevät verta, tiedättehän kaverit). Monesti käytiin myös rannalla, mutta minusta oli uimisen sijaan paljon jännittävämpää kokeilla jarrutustehoa märällä laiturilla. Joskus se riitti tai sitten joskus ei... Tietenkin aina kun jarrut petti, piti näyttää siltä, että tänne veden sekaanhan sitä alun perinkin oltiin menossa. Syksyllä meille alkoi muotoutua varsinainen arkirutiini. Aamulla ylös ja sitten kouluun. Joskus kello soi niin aikaisin, Koulussa olen aina töissä. Siellä minä autan peikkoa melkein kaikessa mihin se on ennen tarvinnut ihmisapua. Kannan repun, avaan ovet, nostelen tavaroita pulpetin alta ja ruokalaan mennessä tilaan hissin. Ruokala on koulun paras paikka. Siellä minun tosin pitää vaan aina nukkua pöydän luona, vaikka linjasto suorastaan huutaa minua luokseen. Ja entäs pöydän aluset! Kuinka moni sinne tipahtanut ruokapala kutsuukaan minua huolehtimaan ne parempiin suihin Tarjotinta minä en saa kantaa, vaan sen saa tehdä peikon kaveri. Se on minun kummitäti ja oikein kiva peikko sekin. Koulun jälkeen suunnataan sitten kotiin (tai joskus jumppaan) ja lenkille. Iltaisin me levätään kotona tai mennään jonnekin kaveriporukalla. Yleensä lähden mukaan, mutta joskus saan jäädä kotiin luun kanssa. Joskus me myös treenaillaan jotain, kerrataan vanhaa tai opetellaan uutta. Se on aina kivaa (ja saa paljon Froliceja, nam) ja siihen vielä rapsutukset päälle. Peikkoni sanoo minua varsinkin harjoitusten jälkeen maailman parhaaksi koiraksi, jonka minä kyllä olen aina tiennyt. Viimeiseksi illalla autan peikkoa vaatteiden kanssa ja sitten saan ruokaa. Täydellä masulla on mukava käydä nukkumaan ja ei siinä kauaa mene kun tämä tyttö kuorsaa (kuorsaan kuulemma kuin iso mies, mutta en nyt itse menisi niin väittämään). Aamulla taas häntä heiluen uuteen päivään. Terveisin: Usva PS: Kyllä täällä pohjoisessa on mukavaa, vaikka aluksi pelkäsinkin, että lenkillä törmään jääkarhuun. Niitä ei ole onneksi näkynyt (johtuukohan se ilmastonlämpenemisestä) eikä itikatkaan haittaa, kun juoksee niin kovaa, ettei ne saa kiinni

3 APUTASSU Vuosijulkaisu 2008 ISSN Julkaisija Avustajakoira Assistenthund ry Päätoimittaja Janette Lindroos Riihikoskentie Noormarkku puh sähköposti: Sivunvalmistus ja painotyöt Painola - Kaarina Kansi: Kuva: Åsa Österberg Sisällysluettelo sivu Puheenjohtajan palsta...4 Avustajakoiran hakeminen...5 Alkutaipaleella Ansan kanssa...6 Ronnyn tie avustajakoiraksi...8 Jazz & Oona yhteiselon alkumetreillä...10 Tervehdys tullista...11 Kesätapahtuma Lehtimäellä...12 Kun Armi metsän keskelle muutti...13 Reetan aputassut...14 Aputassu-tuotteet...15 Jäähyväiset kaikille Teille...16 Kohtaan avustajakoiran miten toimin?...18 Lämpimät kiitokset...20 Aputassu-ristikko...22 Avustajakoira ry Puh Niinan ja Valterin kuulumiset...23 Puheenjohtaja Pekka Hätinen Hietapellontie 32 B Helsinki sähköposti: pekka.hatinen@avustajakoira.fi Kummikoira-asiat: Aputassujen tukijaosto Eeva Anttinen puh , APUTASSU on Avustajakoira ry:n vuosijulkaisu. Sivuilla esiintyvät päähenkilöt edustavat nuorta ja tärkeää haaraa ikivanhassa koira-alan ammattikirjossa. Avustajakoiria on koulutettu maassamme vuodesta 1994 lähtien. Aputassut työskentelevät käyttäjänsä palveluksessa kaikkialla missä niitä tarvitaan ja tarvetta löytyy enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. aputassut aina palveluksessa Avustajakoira Assistenthund ry Tue koulutusta, tiedotusta, peesaritoimintaa jäsen- ja kannatusjäsenmaksut, lahjoitukset Pankkitili: Aktia Lahjoitukset kummikoirien hankkimiseksi Pankkitili: /Aputassujen tukijaosto Yhdistyksen toimialue on koko Suomi Kotipaikka Lappeenranta 3

4 P UHEEN- JOHTAJAN PALSTA Avustajakoiran saanti turvattava Avustajakoirayhdistys on yhdessä Invalidiliiton kanssa jo vuosien ajan yrittänyt vaikuttaa päättäjiin, että avustajakoirien rahoitus toteutettaisiin samalla tavoin kuin sokeiden opaskoirilla. Keskussairaalapiirit vuokraavat koirat näkövammaisille käyttäjille opaskoirakoululta. Myös ravinto ja terveydenhoitomenot kuuluvat korvattaviin asioihin. Järjestelmä on toiminut jo vuosikymmeniä ja vakiinnuttanut asemansa terveydenhuollon apuvälinekustannuksina. Avustajaopas ja nyt viimeisimpänä kuulokoirat on rinnastettu muussa lainsäädännössä toisiinsa. Koirien kanssa voi esimerkiksi kulkea kaupoissa ja ravintoloissa samoilla oikeuksilla. Koirien rahoitus on kuitenkin erottava tekijä. Avustajakoiria pystytään Invalidiliiton saaman Raha - automaattiyhdistyksen tuen avulla kouluttamaan vain noin 4 5 koiraa vuodessa. Avustajakoirayhdistys on pystynyt saamillaan lahjoitusvaroilla paikkamaan tilannetta muutamalla koiralla vuodessa. Tarve on kuitenkin paljon suurempi. Nykytilanteessa suurin osa uusista koirista menee vanhoille käyttäjille, joiden koira on kuollut tai on jo niin iäkäs, ettei se pysty enää selviytymään tehtävistään. Uusia käyttäjiä on jonossa paljon. Heille ei voida koiraa luvata, koska rahoitusta koulutukseen ei pystytä järjestämään. On selvää, että osittain lahjoitusvaroihin perustuva järjestelmä ei voi olla ratkaisu pitkällä tähtäimellä. Minulla oli syksyllä mahdollisuus tavata muissa asioissa peruspalveluministeri Paula Risikko. Hän vastaa myös terveydenhuollon rahoitukseen liittyvistä asioista. Tapaamisemme yhteydessä otin esille myös avustajakoirien rahoitukseen liittyvät kysymykset. Hänellä on itselläänkin kaksi koiraa, joten asia kiinnosti. Terveydenhuollon lainsäädäntöä ollaan uusimassa lähivuosina. Hänen mukaansa tässä yhteydessä voitaisiin ottaa mukaan myös avustajakoirien korvattavuus opaskoiria vastaavalla tavalla. Toimitin ministerille asiaan liittyvää materiaalia ja lupasin palata asiaan. Olin myös mukana Invalidiliiton delegaatiossa Vakuutusalan kuntoutuskeskuksessa. Siellä esittelimme asiaa vakuutusyhtiöille. Invalidiliiton avustajakoiratyöryhmällä on päävastuu vaikuttamistoiminnasta valtiovaltaan ja vakuutuspuolelle. Avustajakoirayhdistys on tietenkin mukana yhteisessä asiassa. Ministerin kiireet tietäen, on avustajakoirien rahoituksen järjestäminen varsin pieni asia suurissa kokonaisuuksissa, mutta meille käyttäjille se erittäin tärkeä asia. Siksi kuluvana vuonna on lisättävä ja tehostettava vaikuttamistoimintaa. Nyt on pää saatu jollain tasolla avatuksi ja työtä on jatkettava, että saisimme vihdoin tämän asian käyttäjiä tyydyttävään ratkaisuun. Pekka Hätinen Avustajakoira Assistenthund ry puheenjohtaja 4

5 Avustajakoiran hakeminen Avustajakoira koulutetaan avustamaan liikuntavammaista henkilöä monissa päivittäisissä toimissa, joihin yleensä tarvitaan toisen henkilön apua tai teknisiä apuvälineitä. Koira voi avata raskaan oven, painaa katkaisijoita ja vetää pyörätuolia. Se nostaa, noutaa, siirtää ja kuljettaa tavaroita. Avustajakoiraa voi hakea: toimintarajoitteinen, vammainen henkilö kädet toimivat auttavasti on sopeutunut elämään vammansa kanssa hakija pystyy itsenäisesti huolehtimaan koirasta ja sen hyvinvoinnista Avustajakoiraa haetaan Invalidiliitto ry:ltä. Ensin tulee toimittaa hakukaavake, jonka voi tilata Invalidiliitosta tai sen voi tulostaa sivulta Vuoden lopussa joulukuussa kootaan kaikki uudet hakemukset ja hakijoille lähetetään kutsu haastattelutilaisuuteen tammikuussa. Jonossa olevat hakijat haastatellaan joka toinen vuosi, mutta heidän tulee toimittaa päivitetty hakemus Invalidiliittoon vuosittain. Helmikuun aikana hakijoille ilmoitetaan heidän tilanteestaan koiran suhteen. Koiria valmistuu vuosittain 5-7 kpl ja hakijoita on noin kolminkertainen määrä. Hakijat joilla on aiemmin ollut käytössään avustajakoira, ovat periaatteessa etusijalla koirien luovuttamisessa. Toki joka kerta arvioidaan hakijan tilanne ja koiran tarve tapauskohtaisesti. Nykyisellä koiramäärällä normaali jonotusaika on 1-3 vuotta. Hakijat jotka saavat kyseisenä vuonna koiran saavat kutsun kaksi viikkoa kestävälle luovutusjaksolle mikä pidetään toukokuussa. Sitä ennen kouluttajat vielä käyvät tulevan käyttäjän kotona ja tutustuvat ympäristöön, sillä vielä viimeisen kuukauden aikana on mahdollista opettaa koiralle jotain pieniä erityistaitoja, jotka ovat juuri kyseiselle hakijalle tarpeen. Luovutusjakson jälkeen käyttäjä lähtee uuden avustajakoiransa kanssa kotiin. Käyttäjän lähistöltä pyritään etsimään niin kutsuttu peesari, eli tukihenkilö joka auttaa kaikissa koiran hoitoon ja koulutukseen liittyvissä asioissa vähintään ensimmäisen vuoden ajan. Käyttäjä sitoutuu koiran ottaessaan ylläpitämään sen taidot. Pari testataan aina kahden vuoden välein kunnes koira täyttää 8 vuotta. Näillä taidontarkistuskokeilla halutaan tarkistaa avustajakoiran turvallisuus niin käyttäjälle, kuin ympäristölleen. Lisätietoja: Invalidiliitosta, Puh: Avustajakoira ry:stä saat tietoa käyttäjäkokemuksista Puh: Kotisivu: 5

6 Alkutaipaleella Ansan kanssa Teksti: Soile Englund Kymmenisen vuotta sitten sain tietää, että on olemassa avustajakoiria! Eräs ystäväni ja työtoverini eli Kynnyksen silloinen kulttuurisihteeri Sari Salovaara sai sellaisen työparikseen ja olin heti aivan myyty, en ollut tiennyt aputassuja olevan olemassakaan! Totesin, että juuri tuollaisen apulaisen ja apuvälineen minäkin tarvitsisin. Itse sairastan ms-tautia ja kuntoni vaihtelee taudin kulun mukaan. Suurimpia hankaluuksia päivittäisessä elämässäni aiheuttaa uupumus, tasapaino-ongelmat ja käsien heikkous eli tavarat tippuvat minulta koko ajan, niiden nostaminen on työlästä ja kantaminen ylipäänsä usein vaikeaa! Juuri näihin minun ongelmiini aputassu olisi ihanteellinen ratkaisu. Avustajakoirathan tekevät paljon erilaisia asioita avustettavansa toimintarajoitteiden mukaan eli mm. avaavat ovia, sytyttävät ja sammuttavat valot, kantavat ja hakevat erilaisia tavaroita, auttavat pukeutumisessa, vetävät pyörätuolia ja ylipäänsä ovat turvana ja tukena. Koiran myötä tulee myös uusia tuttavia vaikka työssä olevaa koiraa ei saakaan huomioida millään tavoin. Työkoiran kanssa kun saa mennä kaikkialle niin olemmekin ehtineet käydä jo tietysti töissä ja myös shoppailemassa ja lääkärillä ja kirjastossa, taidenäyttelyissä, syömässä ulkona ja. kaikkialla missä muutenkin liikun. Koira myös pakottaa lähtemään liikkeelle oli sää millainen tahansa eli kuntoakin tulee samalla hoidettua. Perheessäni oli kaksi koiraa kun sain tietää aputassuista ja ajattelin että sitten kun vanhoista koirista aika jättää anon Invalidiliitolta itselleni avustajakoiraa. Kolmisen vuotta sitten vanhat koirat muuttivat koirien taivaaseen ja asiat etenivät niin, että toissa vuonna sitten laitoin avustajakoirahakemuksen Invalidiliittoon lääkärintodistuksen kanssa ja alkuvuodesta 2007 olin siellä haastattelussa. Ja ilokseni sain keväällä tiedon, että minulle oli myönnetty avustajakoira ja avustajakoiran luovutuskurssi olisi Lahdessa toukokuussa. Luovutusjaksolla tavattiin Siellä Lahden Lepolassa sitten vihdoin tapasin ensimmäisen kerran Ansan. Olin jo saanut tiedon, että aputassuni olisi ruskea labradorinnoutajatyttö ja nimeltään Ansa. Kun sitten tapasimme se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ensi tapaaminen kyllä jännitti minua kovasti. Muut kurssilaiset olivat jo tavanneet etukäteen koiransa, mutta minä näin Ansan ensimmäisen kerran vasta Lahden Lepolassa. Se taas johtui siitä, että Lemmikit tv-ohjelma halusi tehdä ensimmäistä kertaa yhden koko ohjelmajakson avustajakoirista ja Ansaa oli pyydetty siihen tähdeksi, eli kuvausryhmä seurasi Ansan ensimmäisiä kuukausia aputassuna ja meidän alkutaivaltamme. Ohjelma tuli ulos viime joulun aikaan ja olen saanut siitä paljon hyvää palautetta. Meidät on tunnistettu useasti kevään mittaan ohjelman perusteella eli Hei, minähän näin teidät telkkarissa on ollut yllättävän usein kuultu kommentti. Ohjelmassa haastateltiin tietysti muitakin. Leena Rajala kertoi aputassujen koulutuksesta ja Anu Purola aputassun hakuprosessista Invalidiliitosta. Eli hyvää aputassutietoa tuli ulos yleisön tietoon. Ja onneksi ohjelmassa vilahti myös ihanan vuosikurssimme jäseniä koirineen Lepolan luovutusjaksolta. Siellä muuten riitti vilinää, varsinkin ulkoilutusreissuilla metsässä, kun meitä oli kuusi koirakkoa kurssilla, oikeastaan seitsemän, sillä Reettan Andy oli yksi luovutettavista. Ja pari koulutettavaa nuorta koiraa koululta oli myös mukana. Eli mustia labbiksia vilisti siellä sun täällä, mutta minun oli helppoa pysyä kärryillä missä Ansa oli kun se oli luovutusjakson ainoa ruskea labradori. Luovutettavien koirien joukossa oli kolme Ansan sisarusta eli Aamu, Kusti ja Andy. Oli mainiota seurata kuinka erilaisia ja kuitenkin samanlaisia keskenään ne kaikki olivat. Kaksi viikkoa meni nopeasti opetellessamme tuntemaan toisemme koirien kanssa ja toistemme tavat. Leena ja Reetta olivat aivan upeita opettajia. Opimme todella paljon teorialuennoilla ja käytännössä toimimalla koirien kanssa. Siinä riitti haastetta! Avustajakoirat koulutetaan naksutusmenetelmällä ja huomasi, että ne kokevat sen palkitsevana. Niinpä olikin antoisaa opetella yhdessä toimimista ja nähdä kuinka Ansa pitää työstään. Ansahan osasi jo kaikki avustajakoiran perustaidot, minun piti vain oppia toimimaan hänen kanssaan ja opetella sama kieli koiran kanssa. Avustajakoiran perustaitoihin kuuluu mm. istuminen ja seuraaminen, paikallaolo, valojen sytyttäminen, oven avaaminen, nopeakin puskassa käyminen. Ja jokaisen käyttäjän tarpeiden mukaan taitoja opetetaan lisää. Ansa oli mm. totutettu alustavasti jo kävelyvaljaaseen jota se käyttää kulkiessaan kanssani ja toimii siis myös kävelytukenani. Ansa herättää paljon myönteistä huomiota ja kerronkin mielelläni aina avustajakoirista Ansasta kiinnostuneille ihmisille. Vain se on vaikeaa useimmille käsittää, että avustajakoiraa ei saa tosiaankaan millään lailla huomioida kun se on töissä eli liivit päällä. Jos sen tarkkaavaisuus herpaantuu saattaa seuraukset olla vakavat jos jotain pääsee tapahtumaan. Ja yllättävää kyllä aikuisten ihmisten on vaikeampi käsittää, että koiraan ei saa koskea kun se on töissä. Lapset kyllä aina kysyvät saako koiraa silittää. Vapaalla irrotellaan Eihän Ansan elämä tietenkään ole pelkkää työntekoa eli päivittäin tehdään myös kunnon lenkki ja silloin Ansa saa juosta vapaana ja haistella haisuja ja meuhkata koiramaisesti. Ja koiramaista seurustelua on kotonakin, sillä perheessämme on myös toinen koira, belgianpaimenkoira tervueren Jimmy, jonka Ansa on kietonut aivan täysin tassunsa ympärille. Aluksi Jimmy oli tietysti aivan ällistynyt, että tuliko tämä tyttö tänne tosiaan olemaan ja asumaan, mutta sopeutuminen saman katon alle sujui hienosti. Vietämme perheen kanssa paljon aikaa saaristossa ja se on paratiisi kummallekin koiralle. Tilaa on juosta vapaasti ja 6

7 Soile ja avustajakoira Ansa. Kuvaaja Jukka Englund ennen kaikkea Ansa saa uida, se rakastaa uimista, labradori kun on. Oli hellyttävää viime kesänä nähdä kuinka se molskahtaa veteen ja nauttii täysin siemauksin siitä elementistä. Vesilelun heittäminen ja hakeminen on ihaninta kaikesta! Ne ilot on kohta taas edessä kun kesä lähestyy. Ja tietysti myös syöminen on ihanaa. Ansalla on pohjaton ruokahalu ja täytyy olla tarkkana, ettei esille jää turhia houkutuksia ja herkkupaloja. Myös puruluita kuluu edelleen uskomaton määrä. Ja joku kannettava lelu pitää olla, jos ei muu niin emännän tossu. Olin ihan ällistynyt, kun ensimmäisen kerran näin Ansan tossu suussa, se oli kuin suoraan jostain hupsusta pilakuvasta. Toimin Kynnys ry:n toisena osapäiväisenä kulttuurisihteerinä, eli Ansa käy kanssani töissä. Keväällä kun Ansa tuli minulle olin vielä virkavapaalla Kynnykseltä ja tuottajana TARU-projektissa, siellä aloitimme yhteisen työuran. Olen mukana myös HUMSin eli Helsingin ja Uudenmaan MS-yhdistyksen hallituksessa ja Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREAn hallituksessa eli työ-, kulttuuri- ja yhdistystoiminta-aktiviteetteja riittää. Ja osallistun kulttuurin tekemiseen ihan omana itsenänikin. Töissä ja arjessa olemme pärjänneet oikein hyvin. Ensimmäinen yhteinen työpäivä toukokuussa oli ikimuistoinen, kun em. Salovaaran Sari, jolla on myös avustajakoira, nyt jo toinen, saattoi meidät yllättäen Ansan kanssa töihin. Ja Sarin avustajakoira Ninnu on sattumalta Ansan emä. Harva aputassu varmaan menee ensimmäisenä päivänä töihin niin että oma äiti on saattamassa! Olemme nyt olleet yhdessä koirakkona jo melkein vuoden, aika on mennyt hurjan nopeasti. Tämä on ollut hyvää aikaa ja tuntuu että elämänpiirini on laajentunut entisestään. Ansa mahdollistaa minulle monia asioita, mm. työssä käymisen ja harrastamisen ihan eri tavalla kuin ennen. Minun on pakko myös liikkua taas säännöllisesti ulkona ja sen huomaa tasapainon paranemisena ja muutenkin omassa olemuksessa. Metsäänkin pääsen taas liikkumaan Ansan kanssa kun oma tasapainoni on parantunut huimasti. Asumme Helsingissä Ruskeasuolla ja Kuvaaja Sari Salovaara APUTASSU 2008 vierestä alkaa suuri keskuspuisto, joten lenkkimaastoja riittää paljon ihan takapihalta lähtien. Ansan kanssa työskentelemisestä on vielä paljon mielenkiintoista opittavaa ja taitojahan on myös pidettävä aktiivisesti yllä, taidontarkistuskokeessa on käytävä joka toinen vuosi. Olimme kokeessa jo viime kesän Lehtimäen leirillä ja koe meni hienosti vaikka minua jännitti ihan kamalasti. Ansan otti sen sijaan asian ihan rauhallisesti ja varmaan ajatteli että emäntä on ihan höpsö, kyllähän hän nämä jutut osaa! Ansan kanssa yhteistyö ja yhteinen elämä on sujunut hienosti, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kun on aina oma tuki ja turva mukana neljällä tassulla vierellä kulkemassa! 7

8 Valmistujaiskuva Ronnyn tie avustajakoiraksi Teksti: Lotta Vihtonen Avustajakoirani Ronny (Mickelsbackens Fagus) aloitti työnsä syksyllä Sen tausta poikkeaa suurimmasta osasta muita avustajakoiria siten, että olen kouluttanut sen kokonaan itse. Yhteinen taipaleemme alkoi jo Ronnyn ollessa 6 viikkoinen pallero. Silloin se tietenkin vielä telmi sisarustensa kanssa emonsa valvovien silmien alla, ja nukahteli tämän tästä suloisiin kekoihin sisarustensa kanssa. Kävimme katsomassa pentuetta reilua viikkoa ennen luovutusikää, jolloin näimme koko pentueen kerralla. Olin varannut pentueesta mustan uroksen nartut oli jo varattu - mutta koska muut uroksen varanneet eivät vielä olleet valinneet pentuaan, sain valita kolmesta syntyneestä urospennusta itselleni mieluisimman. Tiesin jo pentua ostaessani, että yritän kouluttaa siitä avustajakoiran, joten valitsin pennun parhaan taitoni mukaan tulevaa työtä silmällä pitäen. Etsin reipasta ja avointa koiraa, joka olisi halukas tekemään töitä ihmisen kanssa. Kaikkein omatoimisimman pennun jätin suosiolla pois, enkä myöskään lämmennyt pentueen viimeisimmälle reppanalle. Käytän avustajakoiraa paljon pyörätuolin vedättämiseen, joten tarvitsen koiralta tiettyä sähäkkyyttä ja energiaa, jolla vetäminen onnistuu. Kaikki alkoi tietenkin rodun valinnasta, ja sitä kautta kasvattajan ja mahdollisimman hyvätaustaisen pentueen valinnasta. Suurin osa avustajakoirista on labradorinnoutajia. Se ei varmasti ole ainoa rotu, joka tarkoitukseen sopii, mutta koska kantaisin riskin koiran onnistumisesta itse, halusin tietenkin tehdä mahdollisimman varmoja valintoja niin rodun kuin pennun itsensä suhteen. Minulla oli myös kokemusta labradoreista ja pidin rodusta. Etsin nimenomaan käyttölinjaista labradoria, mikä rajasi kasvattaja- ja pentuevaihtoehdot melko pieniksi. Kun Ronny luovutusikäisenä muutti meille, aloitimme lyhyet opetustuokiot heti. Opettelimme kodin sääntöjä, ruokailukäyttäytymistä ja sisäsiisteyttä, kuten minkä tahansa pennun kanssa tehdään, mutta lisäksi kiinnitin erityishuomiota kontaktiin, luoksetuloon ja sosiaalistamiseen. Harjoitukset aloitettiin omassa kotipihassa, ja reviiriä laajennettiin sitä mukaa kun pentu oli siihen valmis. Luoksetuloa ja kontaktia harjoittelimme kaikissa mahdollisissa tilanteissa: metsässä, nurmikoilla, pihassa, kotona, työpaikalla, parkkihallissa, toisten koirien läsnäollessa, ihmisten luota pois, jänisten läsnäollessa, leikkivien lasten lähellä missä ikinä liikuimmekaan. Kaikki harjoittelu oli suunniteltua, ja tähtäsi jonkin taidon hallitsemiseen ai- 8

9 kuisena. Asuimme alueella, jolla liikkui paljon jäniksiä. Koska en halunnut koiran myöhemmin elämässään sinkoilevan niiden perään, harjoittelimme jo ihan pienestä pitäen kontaktia jäniksen saapumisesta näköpiiriin. Pian pentu oppi, että jäniksen näkyminen tarkoittaa palkkiota minulta, ja tuli luokse kun näki jäniksen. Vielä nykyisinkin toiminto on niin vahva, että jos jänis ei lähde suoraan edestä juoksemaan pakoon, Ronny tarjoaa itse luoksetuloa ja kontaktia viereeni. Välillä se lähtee ajoleikkiin, mutta tulee kyllä heti kutsusta pois, minkä lasken täysin pentuaikaisen jänissiedätyksen ja aktiivisen luoksetuloharjoittelun ansioksi. Suurin työ Ronnyn koulutuksessa oli erilaisiin ympäristöihin ja häiriöihin siedättäminen. Varsinaisten avustustehtävien opettaminen kävi helposti, mutta niiden yleistäminen kaikissa ympäristöissä toimiviksi vaatii tuhansia toistoja ja kymmeniä ellei satoja tunteja harjoituksia kaupungilla, liikennevälineissä, ostoskeskuksissa, peltojen reunoilla; kaikissa mahdollisissa paikoissa, jonne koiran vaan voi mukanaan viedä. Tämä vaihe on tylsää ja puuduttavaa työtä, joka pitäisi pystyä tekemään iloisesti ja koirakin hyvässä vireessä pitämällä. Oli viikkoja, jolloin tuntui, etten ehdi muuta tehdäkään kuin käydä töissä, treenata koiraa ja nukkua. Hetkittäin iski epäilyskin, että onko minusta tähän, tuleeko tästä ikinä kunnollista avustajakoiraa. Olin onnellisessa asemassa oman koiran koulutuksen suhteen, koska työnantajani antoi minulle luvan pitää koiraa heti pennusta saakka mukana työpaikallani ja muutama tutumpi asiakaskin antoi koiran tulla harjoittelijana mukaan työkeikoille. Niinpä Ronny on jo pentuna saanut ensikosketuksensa konepajoihin kummallisine hajuineen ja meteleineen, sekä oppinut toimistokäyttäytymisen aakkoset. Ronnyllä on työpöytäni alla oma paikka, jossa se odottaa kun minä teen töitä. Aluksi pidin sitä työpaikalla häkissä silloin, kun en voinut sitä vahtia. Sinne sen saattoi jättäää myös kokousten ja ruokatuntien ajaksi. Sillähän ei ollut mitään avustajakoiran erityisoikeuksia tulla esimerkiksi ruokalaan, vaan sen APUTASSU 2008 oli jäätävä odottelemaan toimistolle. Pikku hiljaa siirryimme avonaisen häkin kautta omalle patjalle, aluksi kytkettynä ja lopulta ihan vapaana loikoilemaan. Pidin koulutuksessa ohjenuoranani tiukkaa johdonmukaisuutta niin koiran kuin ihmistenkin suhteen. Heti alusta asti kielsin työkavereiltani rapsuttelut ja leikkimiset pennun kanssa, sillä enhän voisi sallia niitä aikuiselle avustajakoirallekaan. Ronny oppi jo hyvin nuorena, että tietyt paikat ovat vain työtä varten, ja toisaalla sitten leikitään. Myöhemmin työvaljaat tulivat merkitsemään sille samaa asiaa. Itsekoulutetut koirat suorittavat saman käyttöönottokatsastuksen kuin avustajakoirakouluttajienkin kouluttamat koirat. Menimme Ronnyn kanssa kokeeseen kun se oli vähän vajaa kaksi vuotias. Olimme kokeessa koiran tasoon nähden hiukan liian aikaisin, mutta koska olin lähdössä vuoden työkomennukselle ulkomaille, halusin yrittää. Luonnetestiosuudesta koira suoriutui hyvin, mutta taito-osuus hylättiin. Ronny ei pysynyt paikallamakuussa, vaan lähti minun perääni, mikä kaatoi kokeen. Tuomarien palaute oli, että koirassa ei ole mitään vikaa, mutta se on vielä melko nuori, ja koulutus on vielä vähän kesken. Emme kuitenkaan lannistuneet reputuksesta, vaikka jouduimmekin lähtemään ulkomaille ilman virallista liiviä. Käytännössä tämä merkitsi matkustustavan muutosta, koska koira ei saanutkaan vielä lentää matkustamossa. Päädyimme pakkaamaan koko lauman autoon ja ylittämään Itämeren lautalla. Vuoden komennus antoi Ronnylle lisää aikaa kypsyä ja meille rentoa harjoitteluaikaa, ja takaisin tultuamme läpäisimme kokeen reippaasti. Avustajakoiran kouluttaminen itse ei ole mikään kevyt prosessi. Se vaatii paljon työtä ja puurtamista koulutuksen saralla. Siihen liittyy myös suuri riski: koira ei ehkä sovellukaan avustajakoiriksi. Osa koirista hylätään luonteen perusteella, osa terveydentilan. Vaatimukset ovat samat niin Invalidiliiton myöntämille kuin yksityisesti koulutetuille avustajakoirillekin. Pentua ostaessani otin tietoisen riskin, ja toivoin, että koira soveltuu niin terveytensä kuin luonteensakin puolesta tähän tehtävään. Pieni pentu on kuitenkin vielä suurelta osin arvoitus, joka ratkeaa vasta kun koira on kasvanut aikuiseksi. Todennäköisyyksiä voi yrittää parantaa valitsemalla pennun hyvistä vanhemmista ja hyvältä kasvattajalta, ja huolehtimalla siitä kasvuajan mahdollisimman hyvin, mutta silti voi käydä niin, että koira ei sovellukaan avustajakoiraksi. Ja ainahan oli olemassa myös se mahdollisuus, että minusta ei olisikaan kouluttamaan koiraa valmiiksi asti. Ronnyn kouluttamiseen pennusta valmiiksi avustajakoiraksi meni aikaa reilut kolme vuotta. Matkalle mahtuu virheitä ja niiden korjaamisia, epäonnistumisia ja riemun hetkiä, hyviä ja pahoja aikoja. Osa virheistä näkyy vieläkin välillä, enkä usko, että ne koskaan aivan täysin häviävät, vaan niiden kanssa pitää vaan oppia elämään. Voin kuitenkin ylpeänä sanoa, että olen kouluttanut koiran itse. Kaikki asiat, jotka se osaa, ovat minun opettamiani, ja vastaan itse myös sen koulutuksen virheistä. Tiedän, mitä koiran elämässä on kasvuaikana tapahtunut, mitä se on kokenut ja mitkä ovat sille ensimmäisiä kertoja. Luotan koiraani täysin eri tavalla kuin mitä olen luottanut aiempiin avustajakoiriini, osittain tietenkin jo oman lisääntyneen kokemukseni kautta, mutta suurelta osin myös siksi, että tunnen koirani ja tiedän mihin me yhdessä pystymme. Täysin yksin en koulutusurakkaani ole kuitenkaan loppuun vienyt. Iso kiitos neuvoista ja henkisestä tuesta kuuluu aikaisemman avustajakoirani peesarille Anu Purolalle, joka on peesannut myös meitä Ronnyn kanssa. Ronny täyttää tänä keväänä neljä vuotta, ja on koira parhaassa työiässä. Se on minulla apuna työssä ja vapaaajalla, niin kotona kuin maailmallakin, ja toivon, että meillä on monia hyviä työvuosia edessämme yhdessä. 9

10 JAZZ & OONA Teksti: Oona Tervo YHTEISELON ALKUMETREILLÄ Istuin eräänä syksyisenä koulupäivänä opinto-ohjaajan luona, siinä me selailimme nettiä, Invalidiliiton sivuja, katseeni osui avustajakoiralinkkiin. Heti napsahti. Hei, tämä on minun juttuni. Tästä on minulle paljon apua. Näin se kaikki lähti, noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Laitoin hakupaperit menemään samana syksynä. Sitten alkoi piinaavan pitkä odotus. Olin itse tänä aikana hyvin aktiivinen ja soittelin asiasta liittoon silloin tällöin. Tiedustelin missä mennään. Heti seuraavan vuoden tammikuussa 2006 pääsin haastatteluun. Sieltä poistuin luottavaisin mielin kotiin. Sitten jälleen sain odottaa, kunnes keväällä 2007 tärppäsi ja sain myöntävän päätöksen avustajakoirasta. Kyllä siinä meinasi pudota tuolilta, oli niin upeata. Sain vielä odottaa puolisen vuotta, ennen kuin koira oli valmis luovutettavaksi töihin. Jazz aloitti työskentelyn minun kanssa syyskuussa 2007, töihin tuloa edelsi kaksi viikkoa pitkä luovutusjakso Kemiössä. Siellä minä ja Jazz tutustuimme ja loimme yhteistyön alkeita. Se oli minulle ja Jazzille rankka. Kyllä itsellä kävi mielessä, että ei tätä jaksa. Kun, tietoa tuli aivan joka tuutista, Jazz oli minulle aivan outo, eikä meillä ollut mitään yhteistä säveltä ja vielä sekin, että minulla itsellä ei ole ollut eläimiä ennestään. Mutta, jaksoin silti taistella ja yrittää jakson loppuun. Uusi perheen jäsen lähti kohti uutta kotia ja uusia seikkailuja syyskuun lopussa. Ensimmäinen kotiviikko oli molemmilla Kortekj. Osmankäämintie bussit Tikkurilantie Vahinkopalvelu Tiikeri Areena lepoa ja uuteen perheen jäseneen tutustumista. Sitten aloimme pikku hiljaa työn tekoon ja oppimaan uusia asioita. Jazz alkoi nähdä minun kavereita jne. Siitä sitten kaupungille ja kauppakeskuksiin. Jazz on ollut apurinani nyt neljä kuukautta. Tähän neljään kuukauteen on sisältynyt ajatuksia luovuttamisesta, mutta myös positiivisia mietteitä. Tänäpäivänä koira toimii hyvin sisällä, mutta ulkona on vielä paljon tekemistä, etenkin kun Jazzia kiinnostaa kaikki hajut. Mutta täytyy vaan uskoa parempaan huomiseen. Lopuksi aputassuni Jazz kertoo kuulumisistaan: Minun emäntäni Oona kutsuu itseään äidiksi. Kun, kuulen äitini kutsuvan, katson häntä pää kallellaan. Mitä nyt taas, miten voin palvella? Minusta on ollut mukava työskennellä äitini apurina. Aluksi meillä oli hankalaa siellä luovutusjaksolla, kun en oikein saanut äidistäni selvää, mutta nyt menee sen suhteen paremmin. Täytyy kyllä myöntää, että minä olen kyllä kiinnostunut kaikista hajuista ja en silloin piittaa äidistä. Lupaan että tämä asia paranee. Älkäähän nyt, kyllä minä osaan töitäkin paiskia. Osaan auttaa äitini ylös lattialta, se on aika rutiinia jo minulle. Tykkään noutaa äitini pyytämiä tavaroita. Pystyn myös avustamaan häneltä takin pois. Välillä, kun oikein innostun, takki sanoo ratsh. Esimerkiksi näitä minä osaan jo ja kaikkea muutakin hauskaa. Elämäni jatkuu äitiä autellen. Tämä on työtä mitä minä rakastan, sekä makupalat ovat mieleeni. Hyvää kevättä kaikille! Toivottaa, Oona & Jazz TULE LIIKKUMAAN JA VIIHTYMÄÄN! Tikkurilan Tiikeri Areena Osmankäämintie Vantaa p , f tiikeriareena@kolumbus.fi 10

11 T ervehdys ullista! Huumekoira Teppo Teksti: Matti Koskela Huumekoiranohjaaja, Porin tulli Tulli on kouluttanut ja käyttänyt huumekoiria vuodesta 1969 alkaen. Ensimmäiset koirat koulutettiin opaskoirakoulun tiloissa Helsingin Pitäjänmäellä, ja -80-luvuilla koirakoulu toimi Haminassa ja nykyään vuodesta 1990 Kirkkonummella. Tullin huumekoirat ovat pääasiassa labradorinnoutajia, joista on pitkäaikaisinta kokemusta huumeiden vastaisessa työssä. Tällä hetkellä käytössä on lisäksi muutama bordercollie ja englanninspringerspanieli. Kun päätös uuden koiran hankinnasta Tulliin on tehty, valitaan koiranohjaaja halukkaiksi ilmoittautuneista tullitarkastajista. Pennun valinta on tärkeä vaihe pitkäjänteisen ja järjestelmällisen kasvatusja koulutustyön sekä koiran työuran onnistumisen kannalta. Useimmiten tulevat huumekoirat valitaan huolellisesti valikoiduista pentueista jo ennen niiden syntymää. Huumekoiriksi pyritään valitsemaan sosiaalisia, tarmokkaita, rohkeita, kestäviä, yhteistyöhaluisia, toimintakykyisiä ja terveitä yksilöitä. Ohjaajan koti on luovutusiästä lähtien myös pennun koti. Kun koira noin seitsemän palvelusvuoden jälkeen jää eläkkeelle, se viettää yleensä myös eläkevuotensa ohjaajan luona. Koiran kouluttaminen aloitetaan sosiaalistamisella ja ympäristöharjoittelulla ohjaajan kotona ja työympäristöön tutustumisena noin seitsenviikkoisena, heti luovuttamisen jälkeen. Pentu testataan puolivuotiaana viikon pituisella testausjaksolla. Jakson aikana selvitetään koiran luonnetta ja koulutettavuutta. Testaamisen tarkoituksena on karsia sopimattomat yksilöt ja valmentaa ohjaajaa toimimaan siten, että vuoden ikäisenä pentu olisi valmis koulutukseen. Kun koira on noin vuoden ikäinen, alkaa varsinainen koulutus. Koirat ohjaajineen tulevat koirakoululle työn kanssa jaksotetulle, yhteensä kolmen kuukauden mittaiselle peruskurssille. Koiran toimenkuvaan voivat kuulua mm. satamat, lentokentät, rekka- ja henkilöautot, pienveneet, varastot, matkustajahallit, maastot sekä kaikki mahdolliset välineet ja paikat, millä huumausaineita salakuljetetaan tai missä niitä säilytetään. Sen on pystyttävä työskentelemään väentungoksessa, metelissä, voimakkaissa hajuissa ja ahtaissa paikoissa. Koira reagoi opetettuihin hajuihin missä ja milloin tahansa, myös ilman eri käskyä. Koira löytää huumeen olosuhteista riippuen kohtuullisen nopeasti. Peruskurssi sisältää myös teorialuentoja koirien käyttäytymisestä, ravinnosta, terveydenhuollosta ja liikunnasta sekä ohjaajien arkityöhön liittyvistä tulliselvitys-, toimivalta-, tarkastus- ja rikosprosessiaiheista. Huumausainekoirien peruskoulutuksen lisäksi jo työssä oleville koirille järjestetään vuosittain viikon mittaisia kertauskursseja, joissa opitaan uutta ja kerrataan jo koulutettuja asioita, korjataan mahdollisia virhetoimintoja ja harjoitellaan etsintää aidoissa työskentelyympäristöissä. Myös koirien terveys tarkastetaan vuosittain kertauskurssien yhteydessä. Koira työskentelee päivittäin 8-12 tuntia, josta tehokasta työtä on kaksi-kolme tuntia. Työaika jaksotetaan minuutin mittaisiksi rupeamiksi, jotta herkkyys säilyy. Huumekoiria työskentelee lähes kaikilla Suomen tullitoimipaikoilla ulko-, sisä- ja Schengen-rajoilla. Tullissa työskentelee yli 40 huumausainekoiraa, joista yksi, Teppo, on sijoitettu Porin tulliin. Teppo on kuusi ja puolivuotias musta labradorinnoutaja. Tepon ohjaajana toimii tietenkin Matti. Matti ja Teppo kuuluvat Satakunnan liikkuvaan perusvalvontaryhmään, jonka valvontakohteina ovat mm. Satakunnan alueen satamat, lentokenttä, postit ja kumipyöräliikenne. Poliisille annetaan virka-apua mm. festivaalien huumausainevalvonnassa ja kotietsinnöissä. Myös puolustusvoimien varuskunnissa käydään tarkastuksilla tarvittaessa. Teppo pitää työstään ja tekee sitä innokkaasti. Autossa matkustaminen liikkuvasta työstä johtuen on myös mukavaa. Vapaa-aikana Teppo rentoutuu mieluiten isännän sylissä sohvalla, leikkimällä leluilla ja pallolla sekä lenkkeilemällä metsässä. 11

12 Teksti: Janette Lindroos Kuvat: Toni Collander KESÄTAPAHTUMA LEHTIMÄELLÄ Elokuisena viikonloppuna aputassut suuntasivat kohti Lehtimäkeä. Suurimmalle osalle kesätapahtuma oli tuttu jo entuudestaan, mutta mukana oli myös uusia koirankäyttäjiä, jotka olivat vasta aloittaneet yhteiselon avustajakoiransa kanssa. Viikonloppu osoittautui taas suosituksi, sillä väkeä oli paikalla runsaasti. Perjantaiilta menikin suurimmaksi osaksi kuulumisia vaihdellen ja viikonlopun ohjelmasta keskustellen. Lauantaina Stina von Bonsdorff luennoi koirien ensiavusta ja mukana olivat myös eläinhoitajaopiskelijat Jolin Häll ja Satu Parviainen. Aiheina oli mm. haavan hoito, silmäongelmat, lääkkeiden anto ja käärmeenpurema. Kaikki halukkaat saivat kokeilla tassusiteen tekemistä. Eläinhoitajaopiskelijat myös suorittivat pieniä terveystarkastuksia koirille. Paikalla oli myös Jenni Köylinen (Nallen Polku ja Eräompelu) esittelemässä koirien rinkkoja, valjaita, hihnoja ym. Tarvikkeista kiinnostuneet saivat sovitettua ja tilailla tuotteita. Taidontarkistuskoe on yksi jokavuotinen ohjelma Lehtimäen kesäpäivillä, mutta siihen oli tehty muutamia muutoksia, joten se poikkesi hieman aiemmista vuosista. Itse kokeen sisältö ei ollut muuttunut, mutta tällä kertaa kokeessa olivat läsnä vain tuomarit. Suorituksen arvostelu oli muutettu niin, että pisteiden antamisen sijaan koe on joko hyväksytty tai hylätty. Suorituksen jälkeen tuomarit antoivat suullisen palautteen kokeen eri osa-alueista. Koe suoritettiin lauantaipäivän aikana Tuurin Kyläkaupan pihamaalla. Lauantai-iltaa vietettiin iltapalan ja yhdessä olon merkeissä. Tuomarit kertoivat, miten uudistunut taidontarkistuskoe oli sujunut. Kaikki osallistuneet koirakot läpäisivät kokeen hienosti ja muuttuneet järjestelyt todettiin hyvin onnistuneiksi. Tämän jälkeen vuorossa oli tutut arpajaiset, joiden palkinnot koostuivat eri yritysten lahjoituksista. Ilta jatkui pitkälle jutustellen ja seuraavana päivänä olikin jo kotiinlähdön aika. 12

13 Teksti: Janette Lindroos Kuvat: Toni Collander Muutimme vajaat kaksi vuotta sitten Porin rajalle, metsän siimekseen. Naapureita löytyy kilometrin säteellä kolme kappaletta, joten omaa rauhaa riittää. Avustajakoiran täytyy välillä saada touhuta koiramaisia asioita sekä irrotella ja täällä siihen onkin erinomaiset mahdollisuudet. Seuraavissa kuvissa Armi ja perheemme toinen koira Veera kertovat, mitä ulkosalla aina touhuavat. KUN ARMI METSÄN KESKELLE MUUTTI APUTASSU 2008 Omassa lammessa on mukava välillä vilvoitella Auringossa on mukava paistatella päivää Syksyn tullen Armi aloitti metsurin työt Kuntoa pidetään yllä välillä voimistellen Talvella on ihanaa sukeltaa nenä edellä lumihankeen 13

14 Reetan aputassut Hara Elämäni koira! Se on vieressäsi lohduttaakseen sinua, suojellakseen sinua ja tarpeen tullen antaakseen henkensä puolestasi. Se on uskollinen sinulle hyvinä ja huonoina aikoina. Se on koira! (Jerome K. Jerome) Kodin asennus V. Huovinen - Kaihtimet - Verhokiskot - Markiisit jne. - Myös puu- ja maalaustyöt Puh tai Andyn kanssa Frankfurtissa ADEu:N konferenssissa. Tehtaantie ULVILA 14

15 APUTASSU-TUOTTEET MOLEMMAT T-PAIDAT 12, TASSU-LOGO RINNASSA: T-paita, original Koot: S-XXL Värit: musta, viininpunainen ja khaki Naisten (tyköistuva) lady-fit t-paita Koot: XS-L Värit: musta, valkoinen ja punainen Rovaniemen Fysioterapia - fysioterapia - akupunktio - lymfaterapia Puh Koskikatu 9 B 31, Rovaniemi KAIKKI PITKÄHIHAISET PAIDAT 25, TASSU-LOGO HIHASSA: Naisten (tyköistuva) college Full Zip (vetoketjulla, lyhyt malli) Koot: XS-XL Värit: musta ja punainen Naisten (muotoonleikattu) microfleece Koot: XS-XL Värit: lilac (sinisen violetti) Vetoketjuhuppari Koot: S-XXL Värit: navy-sininen ja viininpunainen Zip Neck College (puolivetoketju, pystykaulus) Koot: S-XXL Värit: musta MUUT TUOTTEET Pinssit 4 Lippis, musta 10 Kaikki tuotteet ovat Fruit of the Loom:n mallistosta. T:mi Fysio- ja ratsastusterapia Sanna Mattila Tilaukset: Tarja Haltsonen puh tai Reetta Mikkonen puh Hius Ma-Ri Puh

16 Jäähyväiset kaikille Teille Eräs aikakausi on osaltani ohi ja joudun jättämään teidän ihanan joukkonne haikein mielin! Tämä juttu jää mun viimeiseksi Aputassu-lehteen, mutta toivottavasti saan kuitenkin jatkossakin lukea lehtiä ja pysyä mukana arjessanne. Ehkäpä kesällä nähdään viimeistä kertaa myös Lehtimäellä, jos vain päästään käymään!?? Loppusi ei tietenkään mennyt niin kuin oon joskus mielessäni aatellu, mutta eihän elämässä muutenkaan asiat mene suunnitelmien mukaan. Kiitos paljon kaikesta, mitä annoit mun ja läheisteni elämään! Ricoa syvästi kaivaten: Valitettavasti uutta koiraa en pysty edes hakemaan, koska lapsellamme on mm. koira-allergia. Mutta kiitän kaikkia tuttavuuksia, keihin ollaan törmäilty vuosien varrella ja toivottavasti edelleen jossain päin törmäillään Sanna, Wenla 4v & Weeti 2v ja Markku Rovaniemeltä Surukseni joudun kertomaan ikäviä uutisia: Rico 10v. on poistunut keskuudestamme , ihan yllättäen jouduin tekemään todella vaikean lopetuspäätöksen! Rico meni muutamassa päivässä huonoon kuntoon, eikä eläinlääkärikään osannut enää auttaa. Torstai-iltana ei ruoka maistunut ollenkaan, joten mua alkoi todella huolestuttaan! Soittelin päivystävälle ja perjantaina käytiin muutaman tunnin reissu mm. tipassa, jonka jälkeen oltiin vielä toiveikkaita parantumiseen rajusta oksennustaudista. Mutta ilta ei tuonut parannusta Ricon tilaan, joten seuraavana päivänä mentiin uudelleen ja sille tielle joutui jäämään Röntgen ja ultra paljasti kohtalonsinetin, eikä herätyspiikkiä annettu! Isänpäivämme meni todella erilaisissa tunnelmissa kuin yleensä. Kävimme mökillä mutkan hautaamassa Ricon männikköön. Mökillä Rico viihtyi aina tosi hyvin, kun oli lääniä missä juosta ja temmeltää. Lapsille oli vaikeeta kertoa, ettei Rico tuu enää kotiin lääkäristä. Weeti on vielä niin pieni, ettei ymmärrä tapahtunutta, mutta Wenla vieläkin välillä kysyy, et millon Rico tulee lääkäristä? Kerron, että Ricohan on pilvien takana meitä kattelemassa Melkein 9v. ehittiin yhdessä olla ja kokea erinäisiä juttuja. Meidän perhe kasvoi vuosien varrella ja hyvin sopeuduit muutoksiin; kuten miehen tullessa kuvioihin, kun luovutit paikkasi sängyssä sekä lasten tullessa rikastuttamaan elämäämme hyväksyit nämä rohkeat koiralla ratsastajat Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko ja kivut häiritsevät untani, niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä. Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän. Älä anna surusi estää sinua, sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen, rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan. Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta. Tulevaa ei kannata surra. Et haluaisi minun kärsivän, kun aika koittaa, anna minun mennä. Vie minut sinne missä he auttavat minua, mutta, pysy luonani loppuun. Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle, kunnes silmäni ovat sulkeutuneet. Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat, se on ystävyyttä, jota minulle osoitat. Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut, niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt. Wenla ja Weeti Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä, jonka täytyy tehdä päätös. Olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina, älä anna turhaan sydämesi itkeä. 16

17 HAMMASLÄÄKÄRIKESKUS KOSKIDENT Koskikeskus, lok. 91, Tampere Puh. (03) Fax (03)

18 Kohtaan avustajakoiran miten toimin? Velin (oik.) ja Villen riemullista leikkiä Espanjassa Teksti: Ulla Ayrer Työssä olevan avustajakoiran voit kohdata missä tahansa liikutkin: kadulla, lenkkipolulla, elintarvikeja muissa liikkeissä, kahviloissa, ravintoloissa, virastoissa, opiskelu- työpaikoissa, sairaaloissa ja poliklinikoilla, parturissa, WC:ssä, hississä jne. Seuraava lainaus on Valtakunnallisen vammaisneuvoston laatimasta palvelukoiraesitteestä: Mitä laissa sanotaan? Terveydensuojeluasetuksen 6 luvun 32 pykälän toisen momentin mukaan: näkövammaisten käyttämien opaskoirien ja liikuntavammaisten avustajakoirien pääsy asiakastiloihin on sallittua. Rikoslain 11 luvun 9 pykälä puolestaan kieltää työtehtäviä hoidettaessa tapahtuvan syrjinnän. Laissa todetaan, että joka ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla, kieltäytyy päästä- mästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä asettaa tämän ilmeisen eriarvoiseen tai muita huonompaan asemaan esim. terveydentilan perusteella, syyllistyy syrjintään. Opaskoiran tai avustajakoiran kanssa liikkuvan vammaisen henkilön sisäänpääsyn estäminen voi täyttää edellä mainitunlaisen syrjinnän tuntomerkit. Opas- ja avustajakoirien vieminen esimerkiksi ravintoloihin, elintarvikeliikkeisiin, virastoihin, harrastustiloihin jne. on sallittua. Ole kuin et olisikaan! Kun kohtaat avustajakoiran, on tärkeintä olla kiinnittämättä koiraan minkäänlaista huomiota käyttäjää sen sijaan voit tervehtiä kuten ketä tahansa henkilöä. Jos tällaisen koirakon (käyttäjä + avustajakoira) kohtaaminen on sinusta kiinnostavaa ja toivoisit saavasi tietoa, voit toki kysyä, sopisiko pieni keskustelu. Jos itselläsi on koira kotona, ymmärrät hyvin, miten halukkaasti koira ihmisen kohdatessaan ottaa kontaktin pelkästään siihen luodusta ystävällisen katseen johdosta. Avustajakoira on koulutettu olemaan huomioimatta ympäristöään, mutta koiran luonteen ja sosiaalisuuden tuntiessasi tiedät miten vaikeaa sen on kieltäytyä paijaavista sanoista ja käsistä! Koiran omistaminen ei siis mitenkään puolla avustajakoiran työn häiritsemistä ( no kun meilläkin on koira ) päinvastoin! Koiran työskentelyn häiritseminen, vaikkapa vain tervehtimällä sitä, voi aiheuttaa vaaratilanteen käyttäjälleen, sillä avustajakoiran käyttäjällä ei ole niitä ominaisuuksia ja taitoja, joita sinulla, terve koiranomistaja, on (kova ääni ja vikkelät jalat). Jos koira toimii 18

19 käyttäjänsä pystyssä pysymisen tukijana, jokainen tietää mitä tapahtuu jos tuki lähtee omille teilleen. Myös arvokas avustajakoira voi tällöin joutua vaaraan! Auta avustajakoiraa keskittymään työhönsä antamalla sille työrauha. Koira nauttii tekemästään työstä, ja jos annat sen rauhassa seurata isännän sille antamia ohjeita, pääset näkemään koirakon hienoa yhteistyötä. Koska käyttäjät usein ovat ns. monivammaisia, on aina syytä ottaa huomioon se, että koiran käyttäjä harvemmin kykenee väistelemään vastaantulijoita. Pyörätuolia ei ole helppo käsitellä silloin, kun käsien voima ja mahdollisesti myös hallittavuus, on heikentynyt. Toisaalta avustajakoiran kanssa kävelevällä henkilöllä saattaa olla suuria vaikeuksia pystyasentonsa säilyttämisessä mm. pareesi(halvaus)oireiden, tasapainoelinten vaurioitumisen tai voimakkaiden kipujen vuoksi. Jätäthän koirakolle riittävästi tilaa liikkumiseen! Avustajakoirien käyttäjät toivovat muilta koirien ulkoiluttajilta, että ohittaisitte avustajakoiran käyttäjineen riittävän etäältä etenkin, jos tiedätte koiranne innokkaaksi tutustujaksi, araksi (haukkuva) tai jopa aggressiiviseksi. Mahdollisten ongelmatilanteiden ennalta ehkäisy on aina helpompaa kuin niiden selvittäminen! Avustajakoiran tunnistemerkki Tunniste on kiinnitettynä koiran valjaisiin. Ainoastaan Invalidiliiton hyväksymät koirat saavat avustajakoiraoikeudet ja niistä kertovan tunnuksen. Koirien taitotasoa valvotaan taidontarkistuskokeella, johon jokaisen käyttäjän tulee osallistua joka toinen vuosi, kunnes koira on täyttänyt 8 vuotta. APUTASSU 2008 Avustajakoirien käyttäjät ikuisia tiedottajia ja opiskelijoita Sinulla on oikeutesi muista, mitä laissa sanotaan. Siinä ohessa sinulla on myös velvollisuuksia, mitä kohteliaisuuteen ja muiden ihmisten huomioonottamiseen tulee. Olet pienen, mutta näkyvän ryhmän edustaja, missä sitten liikutkin. Pidä avustajakoirasi motivoituneena toimimaan kanssasi! Iloisesti toimivaa koirakkoa on miellyttävä katsella. Avustajakoira on arvokas ja vain harvojen saama apuväline, joten pidä siitä ja sen taidoista hyvää huolta! Luovutusjaksolla saadun oppimateriaalin toistuva kertaaminen antaa eväitä ja innostaa sinua koirasi lisäkoulutuksessa. Avustajakoirien kouluttaminen eli ohjaus ei pääty koskaan. Avustajakoiran tyyneydellä, Ville ja riikinkukko Paloma Blancassa, Espanjassa 19

20 LÄMPIMÄT KIITOKSET Aputassu-toimintaa tukeneille: Lignell & Piispanen Lihakunta LVI-Dahl Oy Lyytisen RAK- Välinevuokraus Oy Malviala Oy Medikro Oy Osuuskauppa PeeÄssä Peltaco Oy Petritex Oy Puijon Kiinteistöhuolto Oy Samesor Oy SanMat Kunnossapito Oy Satama Apteekki Savon Kuljetus Oy Oy Scantarp Ab Suomen Putki-Sähkö Oy Suojasauma Oy Sähköfinne Oy UPM Metsä, Kuopion piiri VPG Finland Oy Var-Met Oy Kuusankoski Ekovilla Oy Expert Katajaharjun Koneasennus Oy Kouvolan PTR Oy Kuljetusliike Y. Auramaa Kuumic Oy Kuusaan Metalli Oy Kuusan Maansiirto Oy Maintpartner Oy Peltolan Kuljetus Oy Puhdistusliike R. Jokimäki Ky Raskone Oy Solvay Chemicals Oy Viiden Tähden Mattohuolto Oy Lahti Apila Apteekki Asianajotoimisto Saloranta- Lunkka-Pohja-Kopra Autopeltimestarit Oy Avain-Expert Oy CNC Muotoco Oy Ecapaino Oy Entop Oy ER-Pahvityö Oy Esan Kirjapaino Oy Finnsonic Oy Flaaming Oy Flexolahti Oy Helmi Säästöpankki HT Lasertekniikka Oy Insinööritoimisto Honkanen 20 & Huumonen Oy Jusaplast Oy Kestobetoni Oy Kilpi-koskinen Oy Kohopaino Special Kosofinn Oy Kuljetuspiste O. Stång Oy Kuusitunturi Lahti Oy Lahden Kaakeli Lahden Keittiökaluste Oy Lahden Kivikulma Oy Lahden Lasipalvelu Oy Lahden Rakenneteräs Oy Lahden Silmäasema Oy Lahden Teräteos Oy Lahden Tili ja Toimistopalvelu Oy Lahden Viilutyö Oy Lassila & Tikanoja Oyj Laulumaa Oy Leeviprint Oy Lem-Kem Oy Lemminkäinen Oyj LHE Rakennus Oy Lukkohuolto Lempiäinen Oy LVI-Kiviaho Oy Lähivakuutusyhdistys Vellamo Mainoskuvaamo Viljakainen Oy Marakon Oy Masku Kalustehalli Oy MEG Power Oy Mercuri Urval Oy MJV-Sähkö Oy Murrelektronik Oy Nirafon Oy Nor-Maali Oy Osuuskauppa Hämeenmaa Pallas-Wood Oy Peikko Group Pilkington Lahden Logistic Plymac Oy Rakennus-Miredex Oy Ramtec Oy Schenker Oy Säiliöhepo Oy Termopoint Oy Terätoimitus Oy TMT-Malinen Oy Valtapinnoite Oy Veeseadmed Oy Veljekset Wahlsten Oy Vesijärven Auto Oy Lappeenranta Avain-Trans Oy Contento Oy Destion Oy Etelä-Karjalan Osuuskauppa Etelä-Karjalan Osuuspankki Etelä-Karjalan Säästöpankki Euromarket, Lappeenranta Hevistar Oy Itä-Hydro Oy IV-Pötry Oy Kartiopuu Oy K-Citymarket K-Rauta, Lappeenranta Laatu-sähkö Oy Lappeenrannan I Apteekki Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy Lappeenrannan Lukko- ja Varustepalvelu Lappeenrannan Rakennuslasi Ky Lappeenrannan Seurakuntayhtymä Lappeenrannan Työterveys ry Lukkorengas Oy Lähivakuutus Optimiratkaisut Oy Pöllänen Transport Oy Raivolan Pakkaus Oy RF TEK Oy Oy Saimaa Lines LTD Saipu Oy Sita Finland Oy UPM-Kaukas Uusi Apteekki, Lappeenranta YIT Rakennus Oy Laukaa Laukaan Betoni Oy Laukaan Eläinsairaala Liperi Konepaja Antti Ranta Oy Lassila & Tikanoja Oyj Mantsinen Group LTD Oy Liljendal-Ruotsinpyhtää Lexel Electric Oy Liljendals Ab Lohja DNA Palvelut, Lohja Länsi-Uudenmaan Osuuspankki Nordkalk Oy Luumäki Etelä-Karjalan Lähivakuutus Luumäen Osuuspankki Mikkeli Etelä-Savon Lähivakuutusyhdistys Etelä-Savon Osuuspankki JP-Yhtiöt Oy Kantolan Rengas Oy Kariko Oy Kuljetusliike K. Kanerva Oy Maakunnan Kone Mikkelin Autokuljetus Oy Mikkelin Otso Apteekki Nordea Pankki, Mikkeli Osuuskauppa Suur-Savo RL-Huolinta Oy Savon Talohoito STH Oy Siimet Oy Vauhti-Vaunu Muurame Hakamet Oy, Petri Haka HK Instruments Oy Kardex Finland Oy Keski-Suomen Kuljetus Oy Mateko Oy M-Levy Oy Muuratpuu Pohjonen Oy PL-Asennus Ky Tourulan Metalli Oy Mäntyharju Mättölä Oy Vakiometalli Oy Veisto Oy Nastola JVS-Steel Oy Metallisorvaamo A. Pakarinen Novart Oy Pedro Oy Rautekno Oy Uponor Suomi Oy Vedenpää Oy Wipak Oy Vulganus Oy Orimattila Arolan Kuljetus Oy Ferroplan Oy Keraplast Oy Motopalvelu Niemitalo Oy Nesco Oy Orimattilan Tilikeskus Oy SHW Logistiikka Oy Stopteltat Oy Taxsi O. Heino Ky Wemasto Oy Oulu-Oulunsalo- Kempele A1 Autoväri Oy ADR-Haanpää Oy AJO-Motor Oy Akkutalo Markuksela Oy Aspensec Oy Avartum Oy Celltechsite Oy Creowave Oy Design-Talo Oy Draka NK Cables Elektrometalli Oy Etra Oy Fingrid Oyj Fortel Invest Oy Hammarin Sähkö Oy Haurun Jäteauto Hongisto Oy Oy Honkamajat Finland LTD Hotelli Vihiluoto Huiput Oy Huoneisto Idea Oy IKH Työkalu ja Varaosa Oy Ilmastointi Kotikumpu Oy Isännöintipalvelu E. Suomela Jaicom Oy Kajup-Automation Oy Kastelli-Talot Oy Katterla Oy Kemira Oyj Kempeleen Kojeistotuote Oy Kesko Pohjois-Suomen Alue Kiimingin Sora Oy K. Lukkarila Oy Koneikko Oy Konepaja OKP Oy K-Rauta Äimärautio K-Rengas ja Huolto Oy Kuusakoski Oy Kymppi-Eristys Oy Köökinikkarit T. Näppä Lapin Teollisuusrakennus Oy Lauri Kuokkanen Lemminkäinen Oyj Lindström Oy LVI-Center Oulu Oy Maarakennus Jaara Oy Mainostoimisto Media Mekka Masterkilpi Oy Ab ME Group Oy LTD Meka PRO Oy Mitta Oy Mittarihuolto Määttä Oy Nordea Pankki Oyj Nordparcel Oy Nosturiliike Sulkava Oy Orbis Oy Osuuskauppa Arina Oulun Energia Oulun Hevosklinikka Oulun Kaluste-Pojat Oy Oulun Osuuspankki Oulun Puukeidas Oy Oulun Rakennusteho Oy Oulun Seudun Lämpö Oy Oulun Sisustajat Oy Oulun Systema Oy Oulun Teollisuuskojeistot Oy Oulun Vuokrakone Oy Oulunsalon Kehitysyhtiö Oy Ouman Finland Oy Paupek Oy Pohjola, Pohjoinen alue Polartek Oy POP Oulunsalo P-P Metsäkeskus Profiilikeskus Oy Proubitia Group Oy Pulla-Pirtti Oy Pörhön Autoliike Oy Rainer Yrityspalvelu Oy Raskone Oy, Oulu RHV-Saneeraus / Suunnittelu Oy RP-Tuotanto Oy Ruskon Betoni Oy Sampo Pankki Oy Scan-Auto Ab Selmic Oy Sparecom Oy Stena Metalli Oy Suomenmaa-Yhtiöt Oy Suomen Visor Oy SwanLine Oy Talus Oy Telinekataja Oy Tilitoimisto Arto Marttila Oy Trailcon Oy Transpoint Oy Transport Savikko Oy Ultracom Oy Urheilu&Kalastus Oy V. Alamäki Oy Veho Oy Ab Vianor Oy Viherrengas Oy Vink Finland Oy VMH Heikkilä Oy Vähälä Yhtiöt Web Controls Oy Wetteri Oy Wihuri Oy, Witraktor WSP Finland Oy

AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä

AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä Invalidiliitto Avustajakoira Assistenthund ry Mikä on avustajakoira Avustajakoira on fyysisesti vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden apuväline, joka avustaa käyttäjäänsä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä

AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä AVUSTAJAKOIRA Apuna elämässä Invalidiliitto ry Avustajakoira Assistenthund ry Mikä on avustajakoira? Avustajakoira on fyysisesti vammaisen, toimintarajoitteisen henkilön yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi

Lisätiedot

AVUSTAJAKOIRA. Apuna elämässä

AVUSTAJAKOIRA. Apuna elämässä AVUSTAJAKOIRA Invalidiliitto Apuna elämässä Avustajakoira Assistenthund ry Mikä on avustajakoira Avustajakoira on fyysisesti vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden apuväline, joka avustaa käyttäjäänsä

Lisätiedot

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Puheenjohtajaehdokkaat 2017

Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Hei, olen Minna Mänttäri ja olen ollut hallituksessa vuodesta 2012. Yhdistyksen varapuheenjohtajana toimin 3 vuoden ajan ja viimeisen vuoden puheenjohtajana. Vastuualueina minulla

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Flattileiri 2008 Himanka, Sautinkari. Pennut. 1. Kontakti

Flattileiri 2008 Himanka, Sautinkari. Pennut. 1. Kontakti Flattileiri 2008 / NOME / PP 1 Flattileiri 2008 Himanka, Sautinkari Pennut 1. Kontakti - tärkeä etenkin flateilla (koska ovat vilkkaita?) - pentutreenit aloitetaan kontaktiharjoituksilla: koira keskittyy

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

MINÄ JA DIABETEKSENI. Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle

MINÄ JA DIABETEKSENI. Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle MINÄ JA DIABETEKSENI Opas tyypin 1 diabetesta sairastavalle ala-asteikäiselle Tämän oppaan tarkoituksena on lisätä ala- asteikäisen tietoa tyypin 1 diabeteksesta. Toteutettu opinnäytetyönä yhteistyössä

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty )

Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty ) Pyreneittenpaimenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty 10.2.2017) Pyreneittenpaimenkoira, lyhyt- ja pitkäkarvainen Yhteensä 48 lyhytkarvaisia 19 pitkäkarvaisia 29 uroksia 17 narttuja

Lisätiedot

Pyreneittenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty )

Pyreneittenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty ) Pyreneittenkoirat - Luonne- ja käyttäytymiskyselyn kooste (päivitetty 10.2.2017) Yhteensä 30 uroksia 13 narttuja 17 kastroitu 3 steriloitu 4 luonnetestattu 5 MH-luonnekuvattu 0 Yleistä: Asuminen kerrostalossa

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai , klo , 4krt

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai , klo , 4krt HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai 27.11.2017, klo. 19.00, 4krt Rallytokossa tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot