VUOSIKERTOMUS 2018 RAJUPUSU LEADER RY
|
|
- Annikki Mikkola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VUOSIKERTOMUS 2018 RAJUPUSU LEADER RY Juvantie 2, Juva Anne Vänttinen
2 1-2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISKATSAUS YHDISTYKSEN TOIMINTAAN HANKETOIMINTA YHDISTYKSEN RESURSSIT VIESTINTÄ- JA KOULUTUSTOIMINTA SEKÄ LAATUTYÖ YHDISTYKSEN MUU TOIMINTA ITÄ-SUOMEN KALATALOUSRYHMÄ NÄKYMIÄ VUODEN 2019 TOIMINTAAN TILINPÄÄTÖS... 12
3 YLEISKATSAUS YHDISTYKSEN TOIMINTAAN 2018 Vuonna 2018 strategian toteutuminen jatkui rivakasti. Varsinkin yritystukien kysyntä ja myöntö jatkuivat reippaana. Hankeaktivointia ja -neuvontaa jatkettiin vuoden 2018 ajan aktiivisesti. Sähköinen prosessi päätösja maksatusvaiheineen toimii, joten hankehakijoiden neuvonta työkalujen käytössä ja hakemuksien teossa on sujuvampaa. Loppuvuodesta mahdolliseksi tullut muutoshakemusten teko mahdollisti asiakkaiden muutosten täydentämisen Hyrrään. Yhteistyökumppanien kanssa toteutettiin eri toimenpiteitä asukkaiden aktivoimiseksi, mm. matkailuyrittäjille suunnatut tilaisuudet ja yritysrahoituspuurot. Työntekijä osallistuivat jokaisessa kunnassa johonkin kesäajan tapahtumaan tekemään yhdistystä ja sen toimintaa tutuksi. Yritystukia puollettiin vuoden 2018 aikana 15 yritykselle 13 eri hankkeeseen. Yritystuissa oli mukana sekä investointeja että perustamistukia. Myös hankehakemuksia otettiin kiitettävästi vastaan, hanketukia puollettiin yhteensä 11 kpl. Vuonna 2018 saatiin päätökset ja tehtiin maksatukset vanhoihin, vuosina 2015 ja 2016, käynnistettyihin teemahankkeisiin. Vuoden 2018 aikana käynnistyneen teemahankkeen Luonto ja Liikunta toimenpiteet valmistuivat. Vuoden 2018 avattiin ja käynnistettiin teemahanke Uudenlaiset tapahtumat, jossa rahoitettiin pieniä, uudenlaisia, jatkuvaluonteisia tapahtumia. Teemahankkeen toimenpiteet toteutuivat jo vuoden 2018 puolella. Hallitus otti Hyrrä-järjestelmän käyttöönsä vuoden 2018 alussa ja kokemukset järjestelmästä ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. Hyrrän käyttöönotto on tehostanut hankkeisiin tutustumista ja päätöksenteko. Hallitus on työskennellyt motivoituneesti ja ahkerasti, osallistuen runsaslukuisesti toimintaan myös hallituskokousten ulkopuolella, mm. Etelä-Savon Leader-hallitusseminaariin. Kalatalouspuolella toiminta on ollut myöskin vilkasta. Kalatalousaktivaattori Pekka Sahaman osa-aikaiseksi työpariksi palkattiin joulukuun alussa Teemu Hiltunen. 2. HANKETOIMINTA 2018 Yhteenveto rahoitetuista hankkeista ja toiminnasta strategian painopisteittäin Paikalliseen kehittämisstrategiaan peilaten vuoden 2018 aikana puolletut yritys- ja hanketuet sekä toimintaryhmän omat teemahankkeet jakautuivat lähes kaikille strategian osa-alueille. Biotalouden painopistealueeseen saatiin myös hankkeita, minkä lisäksi hallitus päätti hakea omaa, strategian toteutumista tukevaa, biotalouden tiedottamishanketta. Kehittämistukiin, eli strategian painopistealueisiin Yhteisöllisyys ja vaikuttaminen sekä Asuminen ja vapaa-aika, on myönnetty hieman enemmän tukea, kuin mitä strategiassa on niille määritelty. Toisaalta, strategisessa painopistealueessa Matkailu olevat hankkeet ovat pääsääntöisesti yritystukia, joten yrityksiin suunnattu tuen määrä on suhteessa suurempi kuin laskelmissa. Kauden edetessä on ollut huomattavissa yritystukihakemusten määrän lisääntyminen, joten kauden edetessä kehittämishanketukiin myönnettävien avustusten määrä tulee suhteellisesti laskemaan. Kyselyjä on tullut myös yritysryhmähankkeisiin. Rajupusu Leader ry:n tämän kauden ensimmäinen, matkailutoimialalle suunnattu, yritysryhmähanke sai Rajupusu Leader n hallituksen puoltavan päätöksen vuoden 2017 lopussa, ELY-keskuksen päätös saatiin myöntövaltuuskehysten myöntämisen jälkeen helmikuussa Biotalouteen liittyvä yritysryhmähanke sai puoltavan päätöksen Rajupusu Leader ry:n hallitukselta marraskuussa ja lopullisen myönteisen päätöksen ELY-keskukselta joulukuussa Strategian painopistettä Nuoret on vuoden 2018 toteutettu muillakin tavoin kuin myöntämällä rahoitusta hankkeisiin. Joulukuussa 2018 Rajupusu Leader ry:llä aloitti tekemään opinnäytetyötään Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiopiskelija. Opinnäytetyö on nimeltään Nuorten osallisuuden edistäminen syrjäseudulla Nuoriso Leader -toiminnan avulla. Tavoitteena on toisaalta selvittää nuorten tämän hetken osallistumismahdollisuuksia oman elinalueensa kehittämiseen ja toisaalta luoda yhdessä nuorten kanssa Nuoriso Leader -konsepti Rajupusu Leader -alueelle. Opinnäytetyö valmistuu vuoden 2019 aikana. Alkunsa idea opinnäytetyöstä tuli nuorelta itseltään, Amaze me Leader Change Makers -nuorisoseminaarin innoittamana. Hanke- ja yritystukipäätökset 2018 Vuoden 2018 aikana Rajupusu Leader ry:n hallitus puolsi hankkeisiin ja yritystukiin loput 50 % vuoden 2017 myöntövaltuuskehyksestä sekä vuoden 2018 myöntövaltuuden kokonaan. Lisäksi hallituksen päätöksellä puollettiin ja sidottiin rahoitusta vuoden 2019 kehyksestä. Puollettu rahoitus oli yhteensä ,14. Tässä luvussa on mukana myös vuoden 2018 marraskuun hallituksen kokouksessa käsitellyt hankkeet, joista ei saatu ELY-keskuksen päätöstä enää vuoden 2018 puolella. Rajupusu Leader ry:n hallituksen sitomista varoista ELY-keskuksen päätös on ,80 eurolle.
4 3-2 Rajupusu Leader ry:n hallitus käsitteli kaikki saapuneet tukihakemukset (12 yleishyödyllistä ja 17 yritystukea) ja teki myönteisen päätöksen 11 yleishyödyllisen hankkeen ja 15 yritystuen osalta. Yleishyödyllisistä hankkeista yksi on yritysryhmähanke. Kahdesta yritystukihakemuksesta ja yhdestä yleishyödyllisestä hanketukihakemuksesta tehtiin kielteinen päätös. Hakemuksia tuli toiminta-alueen kaikkien neljän kunnan alueelta sekä toiminta-alueen ulkopuolisilta toimijoilta. Vuonna 2017 alkaneen Teemahankkeen Luonto ja Liikunta toimenpiteet toteutuivat vuoden 2018 aikana. Uudenlaiset tapahtumat -teemahankkeen haku päättyi helmikuun lopussa ja sen toimenpiteet toteutuivat jo vuoden 2018 aikana. Kyseisessä teemahankkeessa on 2 osiota, kehittäminen ja investoinnit. Uusia teemahankkeita ei vuoden 2018 aikana aloitettu. Hakemusten jakautuminen strategian painopistealueittain näkyy alla olevasta taulukosta 1. Strateginen painopistealue Hankehakemuksia yhteensä Yritystukihakemuksia yhteensä Teemahankkeita yhteensä Myönteinen päätös Kielteinen päätös Monipuolinen elinkeinoelämä Yhteisöllisyys ja vaikuttaminen 3 3 Asuminen ja vapaa-aika 4 4 Matkailu Nuoret 1 1 Biotalous Kansainvälisyys ja alueiden väliset hankkeet Yhteensä Taulukko 1. Hakemusten määrän jakautuminen strategisten osa-alueiden mukaan. Rahoitus kohdistui Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimenpiteiden osalta seuraavasti: Toimenpide Hakemuksia yhteensä 6.4. Muu yritystoiminta Selvitykset ja suunnitelmat Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Maaseudun palvelut Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Kulttuuri- ja luonnonperintö Biomassan tuotanto- ja jakeluketjut 1 Yhteensä 26 Taulukko 2. Puollettujen hakemusten jakautuminen toimenpiteittäin. Vuonna 2018 myönnettiin tukea 13 yritykselle 15 eri toimenpiteeseen (Rajupusu Leader ry:n puoltama rahoitus). Puollettujen yritystukien keskiarvo oli ,27 euroa (vuonna 2017 keskiarvo euroa). Kahta yritystukihakemusta ei puollettu. Yritystukihakemuksia on alla olevassa taulukossa raportoitu myös strategisen painopistealueiden Matkailu ja Biotalous luvuissa, sillä osa yritystuista on kohdentunut nimenomaan kyseisille aloille. Yritystukia puollettiin yhteensä ,01 euroa. Taulukossa 3 on esitetty 2018 myöntövaltuuden ja puolletun rahoituksen jakautuminen euromääräisesti ja prosentuaalisesti strategisten painopisteiden mukaan. Vuoden 2018 aikana sidottiin loput (50 %) käyttöön tulleesta vuoden 2017 kehyksestä sekä 100 % vuoden 2018 kehyksestä. Vuoden 2018 aikana sidottiin yhteensä ,14 euroa, taulukko 3.
5 4-2 Kehittämistavoite (strateginen painopistealue) Monipuolinen elinkeinoelämä , ,48 25 % 28 % ,89 17 % Yhteisöllisyys ja vaikuttaminen , ,62 21 % 9 % ,62 9 % Asuminen ja vapaa-aika , ,76 17 % 28 % ,76 28 % Matkailu , ,06 8 % 15 % ,06 15 % Nuoret , ,00 15 % 5 % ,00 5 % Biotalous , ,47 10 % 5 % ,47 5 % Kansainvälisyys ja alueiden väliset hankkeet , ,75 4 % 1 % 6 855,00 1 % Yhteensä , , % 93 % ,80 81 % Taulukko 3. Rahoitusjakauma strategisten painopisteiden mukaan, myöntövaltuus vuosien 2017 sekä 2018 kehyksestä. Taulukossa 4 on esitetty kumulatiivinen rahoitusjakauma vuosilta Kumulatiivisesti vuoteen 2018 mennessä on sidottu 102 % ( ,84 ) kumulatiivisesta myöntövaltuudesta ,00. ELY-keskuksen päätös on 97 %:lle puolletulle rahoitukselle. Kehittämistavoite (strateginen painopistealue) Monipuolinen elinkeinoelämä , ,79 25 % 25 % ,20 20 % Yhteisöllisyys ja vaikuttaminen , ,83 21 % 25 % ,83 25 % Asuminen ja vapaa-aika , ,56 17 % 23 % ,56 23 % Matkailu , ,92 8 % 12 % ,92 12 % Nuoret , ,26 15 % 10 % ,26 10 % Biotalous , ,47 10 % 2 % ,47 2 % Kv. ja alueiden väliset hankkeet , ,01 4 % 5 % ,26 4 % Yhteensä , , % 102 % ,50 97 % Taulukko 4. Kumulatiivinen rahoitusjakauma vuosilta Esimerkkejä hyvistä hankkeista Myöntövaltuus Kumulatiivinen myöntövaltuus Rajupusu Leaderin puoltama rahoitus 2018; vuosien kehykset Rajupusu Leaderin puoltama rahoitus %-osuus myöntövaltuudes 2018 toteuma ta (strategia) %-osuus Toteuma myöntövaltuudes 2017 ta (strategia) ELY-keskuksen päätöksen saaneet ELY-keskuksen päätöksen saaneet 2018 toteuma; ELYkeskuksen päätöksen saaneet 2018 toteuma; ELYkeskuksen päätöksen saaneet Vuonna 2018 rahoituspuollon ja päätöksen saaneista hankkeista ilahduttavaa oli nähdä yritystukihakemusten lisääntyminen edelleen. Yleishyödyllisissä hankkeissa oli mukana niin alueen viihtyvyyttä ja infraa parantavia investointeja kuin yhteistyöhön, verkostoitumiseen ja toiminnan tehostamiseen tähtääviä kehittämishankkeitakin. Joroisten Palveluasunnot ry:n Elinkaaripuisto-hankkeessa toteutettiin liikunnallistavan sekä kuntoa ja motorisia taitoja kehittävä ja ylläpitävä elinkaaripuisto, jossa on toimintoja "vauvasta vaariin/muoriin". Lohilahden kyläyhdistys, joka valittiin Etelä-Savon vuoden 2018 kyläksi, aloitti hankkeen, jossa panostetaan aktiivisen kylän kehittymiseen. Sulkavan kunnan retkeilyreitistöhankkeen avulla nostetaan esille kunnan monipuolista tarjontaa. Hanke on merkittävä niin alueen asukkaiden kuin matkailutoiminnankin kannalta. Joroisten Musiikkiyhdistys ry:n hanke yhdistää toimijoita kolmen eri kunnan alueelta, tiivistäen ja parantaen yhteistyötä, resurssointia ja verkostoitumista. Vuoden 2018 aikana saatiin ELY-keskuksen päätökset matkailun ja biotalouden yritysryhmähankkeisiin. Matkailun yritysryhmähankkeen tavoitteena on auttaa kuutta rantasalmelaista maaseutumatkailun ohjelmapalvelu-, majoitus- ja ravintola-alan yritystä uusien palvelujen kehittämisessä yritysryhmähankkeen kautta. Yritysryhmässä kehitetään mukana olevien yritysten yhteistä palvelutarjontaa, matkailun verkostoja ja markkinointia. Biotalouden yritysryhmähankkeessa selvitetään tuotannollis-taloudellisesti paras tapa järjestää viiden yrityksen ryhmän yhteisesti järjestetty biokaasun tuotanto, jakelu ja raaka-aineen hankinta Joroisissa. Hankkeessa tuotetaan ryhmälle tietoa biokaasuliiketoiminnan kannattavuuteen, raaka-aineen hankintaan, tuotantoon ja jakeluun liittyen. Tämän kauden aikana on toivottu erityisesti yritysryhmien ja yritysten kehittämistoimien toteutumista, jolloin nämä hankkeet erityisesti vastaavat tähän tarpeeseen. Yritystukia puollettiin usealle eri sektorille, eri tyyppisille yrityksille niin investointeihin kuin perustamistoimenpiteisiinkin. Rahoitetuista yritystuista moni liittyi matkailuun, joko infrastruktuurin kehittymiseen tai kehittämistoimenpiteisiin. Esimerkiksi sekä Blue Lake Cruises että Putkisalon kartano saivat tukea niin matkailun in-
6 5-2 vestointeihin kuin toiminnan kehittämiseen. Kyseisissä yritystukiesimerkeissä toteutuivat hyvin toisiaan täydentävät yritystukimuodot. RJH Service Oy:n investointihanke parantaa leirintäalueen palvelutarjontaa matkailijoille. Kuntajakauma Hakemuksia puollettiin 24 toiminta-alueella toimivalta taholta (yhdistykset ja yritykset). Yksi hakemuksista tuli toiminta-alueella toimivalta taholta, mutta toimenpiteet kohdistuvat kolmen kunnan alueelle. Kuntakohtainen jakauma näkyy alla olevassa taulukossa. Lisäksi 2 hakemusta vastaanotettiin alueen ulkopuolisilta hakijoilta, toteutusalue kattaa toiminta-alueen kaikki kunnat. Kunta Summat Joroinen ,26 Juva ,24 Rantasalmi ,95 Sulkava ,94 Hanke, joka koskee Joroista, Juvaa ja Rantasalmea (hakija Joroisista) Hanke, joka koskee kaikkia alueen kuntia (hakija toiminta-alueen ulkopuolelta, alueiden välinen) Yritystukihakemus Hankehakemus Yhteensä ,14 Taulukko 5. Kuntakohtainen hakemus- ja rahoitusjakauma. Alla olevassa kaaviossa 1 on esitetty kuntakohtainen, euromääräinen rahoitusjakauma perustuen toimintaalueelta tulleisiin hakemuksiin (yhdistykset ja yritykset), jotka kohdistuvat kyseisen kunnan alueelle. Hakemuksia yhteensä ( ) , ,75 Kaavio 1. Kuntakohtainen rahoitusjakauma.
7 6-2 Teemahankkeet Rajupusu Leader ry avasi vuoden 2018 keväällä haun Uudenlaiset tapahtumat -teemahankkeeseen. Teemahankkeessa oli sekä kehittämis- että investointiosio, jotka hanketeknisistä syistä haettiin kahtena eri hankkeena. Teemahankkeen tarkoituksena oli tukea joko kokonaan uudenlaisten, jatkuvaluontoisten tapahtumien syntymistä tai jo olemassa olevien tapahtumien laajentamista, uudistamista ja kehittämistä. Investointiosiolla tuettiin ko. tapahtumiin liittyviä pieniä investointeja. Rahoitusta kehittämisosioon haki yhteensä 4 eri toimijaa, yksi kustakin Rajupusu Leader-alueen kunnasta. Hakijoista 2 haki tukea myös investointiosioista. Kaikkien hakijoiden hakemuksia puollettiin. Teemahanke Hakemuksia yhteensä Uusia hakijoita Myönteinen päätös Kielteinen päätös Uudenlaiset tapahtumat, kehittäminen Uudenlaiset tapahtumat, investointi Yhteensä Taulukko 6. Teemahankkeet 2018 Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Toimintaryhmä on ollut aktiivisesti mukana valtakunnallisten koordinaatiohankkeiden tiedotustilaisuuksissa ja paikallisissa/seudullisissa yhteistyökokouksissa. Lisäksi ryhmä on toiminut paikallisten hankkeiden ohjausryhmätoiminnassa. Toimintaraha Rajupusu Leader ry:n Toimintaraha 1 -hakemukseen haettiin maksatusta ajalta Myönteinen päätös maksatushakemukseen saatiin Hankkeen alkuperäinen päättymispäivä oli , mutta hankkeeseen haettiin jatkoaikaa saakka, jotta hankkeelle myönnetty rahoitus saadaan täysimääräisesti käytettyä. Toimintarahasuunnitelman mukaisesti työntekijät ovat aktivoineet, ohjanneet ja neuvonut paikallisia toimijoita sekä rahoittanut paikallisia ja alueellisia maaseudun kehittämishankkeita ja yritystukia. Myös alueiden välisiä hankkeita on rahoitettu. Toimintaraha-hankkeella on pystytyt toteuttamaan Rajupusu Leader ry:n paikallista kehittämisstrategiaa, järjestetty erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia sekä toteutettu viestintää ja tiedotusta. Toimintaraha 2 -hanketta haettiin ajalle , mutta virallista päätöstä hankkeen rahoituksesta ei vielä ole saapunut. Toimintarahalla palkattuina yhdistyksen työntekijöinä ovat toimineet hankeaktivaattori Kirsi Blomberg ja toiminnanjohtaja Anne Vänttinen. Työntekijät ovat aktivoineet, neuvoneet ja ohjanneet hankkeiden suunnittelussa ja valmistelussa. 3. YHDISTYKSEN RESURSSIT Sääntömääräiset kokoukset 2018 Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin Rapion Myllyn Myllykahvilassa Juvalla. Kokouksen puheenjohtajana toimi Tapio Paunonen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin Rouhialan kartanolla Rantasalmella. Kokouksen puheenjohtajana toimi Harri Korhonen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Jäsenistö ja jäsenistöön kohdistuva toiminta Vuoden 2018 lopussa yhdistyksellä oli maksavia jäseniä 106, joista 61 yritystä/yhdistystä, 4 kuntaa ja henkilöjäsentä 41 (naisia 23, miehiä 18). Viestintään edelleen nettijen ja sähköisen uutiskirjeen avulla, lehdistötiedotteilla sekä näkymällä ja kuulumalla paikallisissa tapahtumissa toiminta-alueen kunnissa. Jäsenistöä pyritään aktivoimaan joulun alla avoimien ovien tapahtumassa. Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset pidettiin huhtikuussa ja marraskuussa. Jo vuonna 2018 pyrittiin ottamaan käyttöön jäsenhankintakeinona rahoituksen saaneiden, loppuneiden hankkeiden hakijoiden kontaktointi jäseneksi houkuttelemiseksi. Tätä toimintaa ei saatu vielä käyntiin vuoden 2018 aikana, mutta se pyritään aloittamaan vuoden 2019 aikana.
8 7-2 Hallituksen kokoonpano 2018 Varsinainen jäsen Varajäsen Kunta Kolmikanta Jari Rautiainen Päivi Koikkalainen-Rovamo Rantasalmi Julkisyhteisö Ari Korhonen Esko Myllys Rantasalmi Yritykset / yhteisöt Riitta Minkkinen Virpi Kinnunen Rantasalmi Asukkaat Kimmo Ihalainen, vpj. Petri Miettinen Joroinen Julkisyhteisö Eveliina Kautto Riikka Denby-Pettersson Joroinen Yritykset / yhteisöt Riikka-Mari Damski Markku Räisänen Joroinen Asukkaat Ritva Hänninen Antti Kinnunen Juva Julkisyhteisö Kirsi Jylhä-Lipsanen Pirkko Vihavainen Juva Yritykset / yhteisöt Anne Suhonen Piia Häkkinen Juva Asukkaat Eetu Nissinen, pj. Heikki Joskitt Sulkava Julkisyhteisö Heikki Mikkonen Jaakko Tiippana Sulkava Yritykset / yhteisöt Maarit Tiimonen Outi Ikonen Sulkava Asukkaat Yhdistyksen sääntöjen mukaan hallitus valitsee keskuudestaan yhdistyksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajuus kiertää lisäksi kunnittain siirtyen aina kahden vuoden välein. Yhdistyksen hallitus koostuu 12 varsinaisesta jäsenestä niin, että toiminta-alueen jokaisesta neljästä kunnasta on edustettuina kaikki kolme kolmikantaryhmää (julkisyhteisö, asukkaat ja yritykset/yhteisöt). Hallituksen varsinaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Tammikuussa 2018 hallituksen järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Eetu Nissinen Sulkavalta ja varapuheenjohtajaksi Kimmo Ihalainen Joroisista. Hallituksen muut jäsenet valitaan syyskokouksessa kakotiskaudelle niin, että joka vuosi puolet hallituksen jäsenistä on erovuorossa. 6 vuoden enimmäisaikasääntöä noudatetaan hallituksen muodostamisessa. Hallitus kokoontui vuoden 2018 aikana 7 kertaa. Vuosi oli hallitustyöskentelyssä monipuolinen ja vaihteleva. Vuosi alkoi ripeästi, sillä ensimmäiset hankepäätökset tehtiin jo tammikuussa, vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Hallitus työskenteli aktiivisesti ja sitoutuneesti, mistä osoituksena mm. runsas osallistuminen Etelä-Savon Leader-ryhmien yhteiseen hallituskoulutukseen toukokuussa sekä osallistuminen Leader-ajankohtaispäiville keväällä ja syksyllä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja osallistuivat verkostopalveluiden järjestämille puheenjohtajapäiville. Hallitus otti Hyrrä-järjestelmän käyttöönsä vuoden 2018 alussa ja kokemukset järjestelmästä ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. Hyrrän käyttöönotto on tehostanut hankkeisiin tutustumista ja päätöksenteko. Strategia- ja aktivointijaosto Hallituksen apuna toimi vuonna 2018 strategia- ja aktivointijaosto, johon kuuluivat yhdistyksen puheenjohtaja ja kolme hallituksen jäsentä (jäsen/kunta). Jaosto ei kokoontunut vuoden aikana kertaakaan. Jaoston jäsenet: Eetu Nissinen, puheenjohtaja (Sulkava) Kimmo Ihalainen (Joroinen) Kirsi Jylhä-Lipsanen (Juva) Jari Rautiainen (Rantasalmi) Henkilöstö Yhdistyksen palveluksessa oli vuoden 2018 lopussa kaksi vakituista, kokoaikaista työntekijää: toiminnanjohtaja Anne Vänttinen ja hankeaktivaattori Kirsi Blomberg. Leader- ja Yritys-Suomi -toiminnan lisäksi Rajupusu Leader ry hallinnoi Itä-Suomen kalatalouden toimintaryhmän toimintaa. Kalatalousaktivaattori Pekka Sahama vastaa käytännön tasolla kalatalouden tukineuvonnasta ja aktivoinnista toimien määräaikaisessa työsuhteessa Rysän päällä -hankkeessa. Joulukuussa aloitti osa-aikaisena (50 % työajalla) aktivaattorina ns. kalahallinnon kuntarahahankkeen rahoituksella Teemu Hiltunen. Toimitilat Yhdistyksen toimisto sijaitsee Juvalla Hildurin talossa osoitteessa Juvantie 2, Juva. Kalatalousaktivaattori Pekka Sahaman toimitilat sijaitsevat Savonlinnassa, osoitteessa Ristimäenkatu 3 A 9, Savonlinna.
9 8-2 Taloushallinto ja tilintarkastus Vuoden 2018 yhdistyksen taloushallintopalvelut olivat ProAgria Etelä-Savo ry:n vastuulla. Yhdistyksen tilintarkastajina ovat toimineet Auno Inkeröinen Tilintarkastus lnkeröinen & Himanen Oy:stä ja varalla Raija Pulkkinen Mikkelin Tilintarkastus Ay:stä. 4. VIESTINTÄ- JA KOULUTUSTOIMINTA SEKÄ LAATUTYÖ Hankeaktivointia ja -neuvontaa jatkettiin vuoden 2018 ajan. Sähköinen prosessi päätös- ja maksatusvaiheineen toimii, joten hankehakijoiden neuvonta työkalujen käytössä ja hakemuksien teossa on sujuvampaa. Loppuvuodesta mahdolliseksi tullut muutoshakemusten teko mahdollisti asiakkaiden muutosten täydentämisen Hyrrään. Yhteistyökumppanien kanssa toteutettiin eri toimenpiteitä asukkaiden aktivoimiseksi. Aktivointi-, viestintä-, koulutus- ja muut toimenpiteet strategian toteutumisen edistämiseksi Toimintaryhmän henkilöstö on kiertänyt aktiivisesti toiminta-alueella tapaamassa potentiaalisia hanketoimijoita yhteistyökumppaneiden (esim. kuntien, verkosto- ja hanketoimijoiden) järjestämissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa sekä yhteistyö- ja elinkeinoseminaareissa. Toimintaryhmä järjesti maaliskuussa ja marraskuussa 2018 yhdessä kuntien kanssa matkailun verkostoitumistilaisuudet alueen matkailuyrittäjille ja tapahtumajärjestäjille. Hankeaktivaattori osallistui keväällä jokaisessa kunnassa yrittäjien aamukahvitilaisuuteen, jossa hän kertoi yritystuista ja antoi Hyrrän käyttökoulutusta. Kesällä hankeaktivaattori ja toiminnanjohtaja jalkautuivat kuntien kesätapahtumiin. Omistajanvaihdosinfoon lokakuussa osallistui yrittäjiä, joille asia on ajankohtainen tai jotka muutoin olivat aiheesta kiinnostuneita. Joulun alla järjestettiin yritysrahoitusaamupuurot jokaisessa alueen kunnassa yhdessä yhteistyötahojen (kunnat, Uusyrityskeskus Wäläkky, ProAgria, Etelä-Savon ELY-keskus) kanssa. Hankeaktivaattori ja toiminnanjohtaja ovat lisäksi osallistuneet lukuisiin muiden toimijoiden järjestämiin tilaisuuksiin, jossa ovat kertoneet Leader-toiminnasta ja -rahoituksesta. Aktivointia on tehty myös henkilökohtaisissa tapaamisissa, puhelimitse ja sähköisin viestintävälinein. Tiedotusta ja viestintää on toteutettu rajupusuleader.fi -nettijen ja Facebook-ston välityksellä, sähköisillä ja painetuilla esitteillä, lehtijutuilla, uutiskirjeellä sekä Maaseutukuriiri-viestintähankkeen avulla. Etelä- Savon Ely-keskus ja alueen toimintaryhmät julkaisivat painetun Maaseutukuriiri-lehden. Seudullisissa ja paikallislehdissä julkaistuja lehtiartikkeleita hankkeista, yritystuista, teemahankkeista ja toimintaryhmän toiminnasta yleisesti julkaistiin vuonna 2018 yhteensä 121 kpl. Etelä-Savon Ely-keskus ja alueen toimintaryhmät pitivät Sahanlahdessa Puumalassa yhteisen hallituskoulutuksen, jossa keskusteltiin ja käytiin läpi ajankohtaisia toimintaryhmien asioita, kuultiin maakuntauudistuksen tilanteesta, tutustuttiin Maaseutuvaikutusten arviointiin sekä suunniteltiin yhteistyötä. Mukana oli edustajia Leader-ryhmien hallituksista, toimintaryhmien työntekijöistä sekä Etelä-Savon ELY-keskuksesta. Oheisesta taulukosta tulee esille järjestettyjen tapahtumien, tilaisuuksien, seminaarien ja infotilaisuuksien määrät ja osallistujamäärät vuonna Toimenpide 2018 tilaisuuksia 2018 osallistujia Hallitusseminaarit; Etelä-Savo 1 26 Yritysneuvojaverkoston yhteistyökokoukset 7 75 Elinkeinoseminaarit 1 55 Hanke- ja yritystuki-infotilaisuuksia, koulutuksia Leader Ajankohtaispäivät Esilläolo muiden hankkeiden tilaisuuksissa Yhteistyöseminaarit ja -kokoukset Itse järjestetyt tilaisuudet Yhteensä Taulukko 7. Aktivointi-, koulutus-, yhteistyö-, verkosto- ja viestintätilaisuudet 2018 Vuonna 2018 jatkettiin aikaisemmalla ohjelmakaudelle hyväksi havaittua käytäntöä järjestää kullekin aloittavalle hankkeelle tai tuettavalle yritykselle hallinnollinen koulutusinfo. Infossa käydään läpi ELY-keskuksen päätös, hankkeen etenemis- ja maksatusprosessi, maksatus sekä raportointi. Toimintaryhmän henkilöstö on osallistunut MMM:n, Mavin ja ELY-keskuksen Leader-ryhmille suunnattuihin koulutuksiin ja tapahtumiin. Toiminnanjohtaja osallistui Maaseutuverkoston Leader-teemakoulutuksiin vuoden 2018 aikana.
10 9-2 Laatutyö ja vertaisauditointi Rajupusu Leader ry:n laatukäsikirjan on todettu olevan hyvä työkalu myös hallitustyöskentelyn apuvälineenä. Laatukäsikirjaa päivitetään vuosittain sekä tarvittaessa. Toimintaryhmän työntekijät päivittävät omaa osaamistaan jatkuvasti niin Mavin järjestämien koulutusten kuin omaehtoisen kouluttautumisen avulla. Vertaisauditointiprosessi käynnistyi ja ensimmäiseksi auditointipariksi saimme Pohjois-Karjalan Jetinan. Vertaisauditointi järjestettiin huhtikuun ensimmäisellä viikolla niin Kiteellä kuin Juvallakin. Vertaisauditoinnissa käytiin läpi hankeprosessi. Jetinan auditoinnissa huomioimat puutteet kirjattiin, ja ryhdyttiin tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin. Etelä-Savon ELY-keskuksen ja Rajupusu Leader ry:n välinen kehityskeskustelu pidettiin Tilaisuudessa oli läsnä toimintaryhmästä toiminnanjohtaja, hankeaktivaattori, hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä ELY-keskuksesta maaseutuasiantuntija, maksatusasiantuntija ja maaseutupalvelujen yksikön päällikkö. Tilaisuus koettiin hyväksi ja tarpeelliseksi, aika ajoin tulee tarkastella yhteistyötä, sen sujuvuutta ja prosesseja. Tilaisuudessa nousi esille näkyvyyden ylläpitäminen, muiden kuin maaseuturahaston rahoituksella toimiminen, biotaloushanketoiminnan edistäminen, NuorisoLeader sekä vaikuttavuusarviointi ja tulevaisuustyö. Näistä toimenpiteistä näkyvyyttä on ylläpidetty eri keinoin. Hankerahoituksessa muista rahalähteistä ollaan tekemässä muiden Etelä-Savon Leader-ryhmien kanssa yhdessä esiselvityshanketta liittyen STEA-rahoitukseen / ESR-rahoitukseen. Biotaloushanketoimintaa edistetään niin omalla hankkeilla kuin käynnistyneellä yritysryhmähankkeellakin. NuorisoLeader -toimintaan on tulossa nuoren vetämänä suunnitelma, toteutus pyritään aloittamaan vuoden 2019 aikana. Vaikuttavuusarviointia ollaan suunniteltu yhdessä toisten Etelä-Savon ryhmien kanssa. Tulevaisuuspohdintaa tullaan tekemään Etelä-Savon ryhmien kanssa yhdessä, samoin kuin tulevan kauden suunnittelua. Rajupusu Leader ry:n strategia- ja aktivointijaosto ei kokoontunut kertaakaan vuoden 2018 aikana, mutta hallituksen jäsenet osallistuivat muihin kehittämistoimenpiteisiin. Hallituksen jäseniä on osallistunut Leadertyön ajankohtaispäiville sekä Amaze me Leader Nuorten ajatushautomoon. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat osallistuneet verkostopalvelujen järjestämille puheenjohtajapäiville. Hallituksen jäsenistä oli suuri osallistujajoukko Etelä-Savon Leader -ryhmien hallituskoulutuksessa toukokuussa Puumalan Sahanlahdessa. Rajupusu Leaderissa on käytössä kehityskeskustelut. Kehityskeskustelut koetaan tärkeäksi työkaluksi, sillä siinä myös työntekijät saavat arvokasta palautetta toimistaan. Työyhteisön pienuuden vuoksi on parempi, että puheenjohtajista (sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja) pitävät kehityskeskustelut toiminnanjohtajan, hankeaktivaattorin ja kalatalousaktivaattorin kanssa, kullekin oma keskustelunsa. Kehityskeskustelut pidetään kaksi kertaa vuodessa, noin puolivuosittain. Vuoden 2018 kehityskeskustelu pidettiin YHDISTYKSEN MUU TOIMINTA Yritys-Suomi -verkostotoiminta Rajupusu Leader ry koordinoi seudullisia Yritys-Suomi-palveluja toiminta-alueellaan yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa (alueen kunnat, ProAgria Etelä-Savo ry, Uusyrityskeskus Wäläkky ry, Finnvera, TE-toimisto, ELY-keskus). Tavoitteena on taata alueen yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville paikalliset, monipuoliset ja asiantuntevat neuvontapalvelut. Koordinaattoriorganisaatio hoitaa mm. seuraavat tehtävät: - osallistuu maakunnan seudullisten yrityspalvelujen kehittämistoimintaan ja vastaa toimenpiteiden käynnistämisestä omalla alueellaan; - osallistuu valtakunnallisiin seudulliset palvelujen kehittämiseksi järjestettyihin neuvotteluihin, koulutuksiin ja seminaareihin. Koordinaatio-organisaatio vastaa tiedon välittymisestä ja toimenpiteiden käynnistämisestä alueellaan.; - valmistelee vuosittaisen toimintasuunnitelman ja vastaavat raportit toteutumasta; - vastaa verkoston sisäisen ja omaehtoisen kehittämistoiminnan aktivoinnista (mm. huolehtii tapaamisista ja kokouksista); - vastaa yhteydenpidosta valtakunnan ja maakunnan yhteispalvelu kehittäviin toimijoihin. Yritys-Suomi Rajupusu-alueen verkosto kokoontui vuoden 2018 aikana 7 kertaa ja verkoston jäsenet auttoivat asiakkaita yhteensä noin 360 asiakaskontaktitilanteessa. Starttirahalausunnot, yrityksen perustamiseen ja kehittämiseen liittyvä neuvonta sekä yritystuki- ja rahoitusneuvonta kuuluivat verkoston ydintoimintaan. Alueelle perustettiin vuoden 2018 aikana 85 uutta yritystä ja 93 yritystä lakkautettiin. Osa verkostosta tapasi vuoden aikana 4 kertaa suunnittelemaan alueen yhteisiä tapahtumia, mm. matkailutilaisuuksia.
11 10-2 Muu kehittämistoiminta Suuria muutoksia ei aluekehittämisen toimintaympäristössä ja verkostoissa ei ole raportointivuonna tapahtunut, mutta tuleva maakuntauudistus on luonut paineita arvioida Leader-verkoston toimintaa ja sen merkitystä myös Rajupusu-alueella. Sekä toiminnanjohtaja että hankeaktivaattori ovat osallistuneet Etelä-Savon osallisuusohjelman valmistelutyöryhmiin. Ryhmät jatkavat toimintaansa vuoden 2019 aikana. Leader-ryhmä on pyrkinyt vuoden 2018 aikana tuomaan itseään yhä aktiivisemmin esille ja panostanut sidosryhmäyhteistyöhön. Tämä toiminta on näkynytkin alueen hankekyselyjen ja -hakemuksien lisääntymisenä, varsinkin yritystuissa. Verkostotoimintaan eri sidosryhmien kanssa on panostettu. Varsikin yhteistyö ELY-keskuksen, Veej jakaja ry:n ja Piällysmies ry:n kanssa on ollut aktiivista, kannustavaa ja hedelmällistä. Uutena verkostoyhteistyön muotona aloitettiin vuoden 2018 aikana Rajupusu Leader ry:n kokoamat ja organisoimat matkailuyrittäjä- ja tapahtumajärjestäjätapaamiset alueella. Hallitus on osallistunut kiitettävästi yhdistyksen toimintaan sekä toiminut sitoutuneesti ja asiantuntevasti. Hallituksen jäsenet ovat kiitettävästi osallistuneet myös hallituksen ulkopuoliseen toimintaan, mm. Leaderajankohtaispäiville. Leader-ryhmän on myös kehittänyt omaa toimintaansa vahvasti vuoden aikana (mm. laatutyö, kehityskeskustelut). Viestintään, sen vaikuttavuuteen ja kehittämiseen tulee edelleen kiinnittää huomiota. Viestinnän työkaluja pyritään ottamaan laajasti käyttöön. Maaseutukuriirin asiantuntemusta viestinnässä tulee käyttää hyväkseen entistä tehokkaammin. Rajupusu Leader ry:llä on ollut edustus niin paikallisen kuin maakuntatason ohjaus- ja työryhmissä; esimerkiksi ITE-Saimaalla hankkeen ohjausryhmässä, Etelä-Savon maaseudun kehittämisohjelman seurantaryhmässä, maakunnallisen Maaseutukuriiri-viestintähankkeen ohjausryhmässä sekä maakunnallisen Roihuhankeen ohjausryhmässä. Kehittämistoimintaan kuuluu myös seudullisten Yritys-Suomi palvelujen koordinointi toiminta-alueella. Toiminnanjohtaja on Pohjois-Savon ja Etelä-Savon Leader-ryhmien yhteisenä edustajana Leader-jaostossa. Jaosto kokoontuu muutaman kerran vuodessa pohtimaan Leader-työtä ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista liittyen esimerkiksi Ruokaviraston kanssa tehtävään yhteistyöhön, maksatusasioihin, myöntöön jne. Leader-jaoston toimintaperiaatteena on toimia Leader-ryhmien näkökulmia kasaavana resurssina. Toiminnanjohtaja on myös Suomen Kylät ry:n hallituksen varsinainen jäsen Leader-ryhmien kiintiöstä. Toiminnanjohtaja on osallistunut Maa- ja Metsätalousministeriön kutsumana CAP27 -työryhmiin tulevan kauden valmistelua varten. Työryhmissä on keskusteltu ja ideoitu mm. leader-toimintatapaa, hyvän leader-toimintaryhmän ominaisuuksia ja tulevan kauden valmistelun etenemistä. Osana alueen kehittämistoimintaa, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja toiminnanjohtaja kutsuivat alueen kunnanjohtajat ja hallituksen jäsenet yhteistyöpalavereihin. Osa palavereista toteutui yhden kunnan kanssa kerrallaan, osa usean kunnan tapaamisena. Asialistalla olivat Leader-työn onnistumiset, kunnan toiveet, strategian toteutumisen tilannekatsaus ja pohdintaa tulevasta kaudesta. Kuntatapaamiset koettiin tarpeellisina ja positiivisina yhteistyön muotoina. Seuraavat kuntatapaamiset järjestetään vuoden 2019 keväällä, kunhan Maa- ja Metsätalousministeriöstä saadaan ohjeistusta tulevan kauden valmisteluun. Toimintaryhmän toiminnan ydin Juvan, Joroisten, Rantasalmen ja Sulkavan alueella on nimenomaan aktivointi, aluekehittäminen hyvin monipuolisesti, toimijoiden tuominen yhteen, hankeaihioiden edistämisen varmistaminen yhteistyössä toimijoiden kanssa, neuvonta, ohjaus ja rohkaiseminen. Leader-toimintaryhmän aktiivinen ote hanke- ja yritystukien hakijoiden neuvonnassa ja opastamisessa mahdollistaa monipuolisen aluekehittämisen. Koska Rajupusu Leader ry:n alueella ei ole kehittämisyhtiötä eikä yhtään kaupunkikeskustaa, on Leaderryhmän rooli merkittävä koollekutsuvana voimana (esim. YritysSuomi -verkosto) ja verkostomuotoisen toiminnan edelleen kehittäjänä (esim. matkailuyrittäjätilaisuudet, omistajanvaihtoinfo). Rajupusu Leader pyrkii toimimaan tässä roolissa aktiivisesti ja tuomaan eri sektorien toimijoita yhteen resurssiensa puitteissa.
12 ITÄ-SUOMEN KALATALOUSRYHMÄ Rajupusu Leader ry hallinnoi Itä-Suomen kalatalouden toimintaryhmän Kiehtovat kalavedet -kehittämisstrategiaa, jonka toteutukseen osallistuu aktiivisesti alueen 10 muuta Leader-toimintaryhmää Etelä- ja Pohjois- Karjalasta sekä Etelä- ja Pohjois-Savosta. Kalatalouden aktivointihankkeen tarkoituksena on varmistaa Itä-Suomen kalatalousohjelman menestyksekäs operatiivinen toteutus. Kauden Verkot vetehen -aktivointihanke päättyi ja kauden ohjelmakauden aktivointihanke Rysän päällä käynnistyi Aktivointihankkeessa tiedotetaan, aktivoidaan, neuvotaan ja opastetaan hanke- ja yritystukea hakevia tahoja kalatalousohjelman toiminta- ja päätöksentekoprosessissa. Alueen kalatalousaktivaattorina toimii Pekka Sahama sekä osa-aikaisen aktivaattorina aloittanut Teemu Hiltunen. Vuonna 2018 alueen Kalajaosto, joka mm. käsittelee Itä-Suomen kalatalousryhmälle osoitetut rahoitushakemukset ja antaa niiden rahoittamisesta tarkoituksenmukaisuusharkintaan perustuvan lausuntoesityksen hallinnoivan Leader-ryhmän hallitukselle, kokoontui yhden kerran ja käsitteli kalatalousryhmälle tulleet 2 hankehakemusta. Lisäksi alueen Leader-ryhmien edustajista, Ely-keskusten kalatalousyksiköiden sekä maakuntaliittojen edustajista muodostuva seurantaryhmä, joka seuraa kalatalousohjelman toteuttamista ja ohjaa toimintaa strategisemmalla tasolla, kokoontui kerran. Lisäksi helmikuuta 2018 järjestettiin Kalajaostolle ja seurantaryhmälle yhteinen Kalan vuoksi seminaari, johon osallistui yhteensä 26 henkilöä. Vuoden aikana on työstettyjä ja valmisteltuja hankkeita ollut noin 20 kpl. Hyrrä-järjestelmän kautta jätettiin kalatalousryhmälle kaksi hakemusta. Neljän aiemmin muista rahastoista rahoituspäätöksen saaneen kalatalousryhmän strategiaa toteuttavan hankkeen lisäksi pienen kalan käsittelylaitteiston kehittäminen hanke sai myönteisen rahoituspäätöksen. Muista rahastoista on saatu yhteensä n rahoitusta.. Kalatalousryhmän www-ja on päivitetty säännöllisesti vuoden 2018 aikana. Sivujen osoite on Kalastalousryhmän Facebook illa on yli 500 seuraajaa ja parhaimmillaan julkaisut tavoittavat yli 3000 henkilöä viikossa. Vuoden 2018 aikana on jatkettu aktiivisesti kalatalousryhmän rahoitusmahdollisuuksista tiedottamista. Kalatalousryhmän Kalahallinto hankkeen kokonaisrahoituksesta ohjelmakauden vuosille neuvoteltiin maakuntien liittojen kanssa. Esitettiin muutos kustannusarvioon ja se hyväksyttiin. Muutoksen myötä voidaan käynnistää esim. oma rahoitusväline kalamassi pienille hankkeille. Aktivaattori Teemu Hiltunen palkattiin kalahallinto-hankkeen varoilla. Aktivaattori on osallistunut Euroopan kalatalousryhmien verkoston FARNETin toimintaan ja Espanjassa ja ranskassa järjestettyihin seminaareihin. Näissä on esitelty alueen hankkeita. Aktivaattori on osallistunut myös laajempien hankekokonaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen, kuten Suomen ympäristökeskuksen Kiertovesi-hankkeeseen, Pohjois-Savon sinisen biotalouden muutospolku-työpajoihin sekä vajaasti hyödynnettyjen kalojen hankkeiden yhteistyöhön. Vuoden 2017 aikana laadittua hankesuunnitelmaa kestävän kalastuksen MSC-sertifikaatin hakemiselle Itä- Suomen muikun nuotta- ja troolikalastukselle jouduttiin muuttamaan. Arvioinnin käynnistyminen on viivästynyt ja arvioinnissa päätetiin ottaa käyttöön kaksivaiheinen ACDR-menettely. Hankkeelle on neuvoteltu yksityinen rahoitus ja saatiin myönteinen lisärahoituspäätös EMKR-tuesta. Rajupusu Leader ry:n hallitus teki päätöksen lähteä hakemaan MSC-sertifikaatin täysarviointia ja sitoutui hallinnoimaan mahdollista sertifikaattia viiden vuoden ajaksi. Täysarvioinnin valmistuminen tulee viivästymään alkuperäisestä suunnitelmasta vuodella. Itä-Suomen muikun kalastukselle tehtävä MSC standardien mukainen kestävän kalastuksen arviointi on ensimmäinen Suomen sisävesillä tehtävä kalastuksen arviointi. Kalatalousryhmän toiminnasta teetettiin sähköposti kyselynä toteutettu ulkopuolinen arviointi vuoden lopulla. Raportti tulee luettavaksi kalatalousryhmän www-ille. 7. NÄKYMIÄ VUODEN 2019 TOIMINTAAN Toimintaympäristössä on tapahtunut jonkin verran muutoksia strategian kokoamis- ja kirjoittamistyön jälkeen. Erityisesti yritystukityökalujen muuttuminen edelliseen ohjelmakauteen verrattuna sekä yleinen taantuma ja varovaisuus tehdä investointeja on vaikuttanut varsinkin alkukaudesta yritystukien vähäiseen määrään. Vuonna 2017 alkanut ja vuonna 2018 jatkunut yritystukihakemusten määrän nousu on ollut positiivista. Kauden lähetessä loppuaan myös käytettävissä oleva rahoituskehys tulee ratkaisevasti vähenemään. Tämän vuoksi hallitus laski tuen maksimimäärää vuoden 2019 ensimmäisessä kokouksessaan. Puollettavien hankkeiden yhteys paikalliseen kehittämisstrategiaan tulee olemaan entistä tarkemmassa roolissa. Vuoden loppua kohden, ei kaikille hankkeille ja yritystuille tule olemaan rahoitusta jaettavissa. Vuoden aikana hallitus
13 12-2 tulee tekemään päätöksen, haetaanko lisäkehystä siihen vaadittavine kuntarahoineen toisessa kehystarkistuksessa. Vuoden aikana tullaan aloittamaan uuden kauden valmistelut. Hallitustyöskentelyssä tullaan keskittymään strategian valmisteluun ja sen vaatimiin toimenpiteisiin. Vaikka uusi kausi kolkuttaa ovella, tulee edelleen tehdä tiivistä yhteistyötä eri verkostojen (yritysneuvojat, ProAgria, ELY-keskus jne.) kanssa. Alueen ihmisiä aktivoidaan erityisesti oman biotalouden hankkeen kautta. Hankkeen avulla tietoisuus Rajupusu Leader ry:n toiminnasta säilyy, vaikka EU:n rahoituskausissa tullee olemaan katkos vuoden 2020 jälkeen. NuorisoLeader -toimintaan tullaan kehittämään konsepti vuoden 2019 aikana. 8. TILINPÄÄTÖS Toiminnan kokonaistulot , ,15 Toiminnan kokonaiskustannukset , ,20 Tilikauden ylijäämä 4 854, ,95
Sääntömääräiset kokoukset Yhdistys pitää sääntöjen mukaisesti kevätkokouksen maalis-huhtikuussa ja syyskokouksen lokamarraskuussa.
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 1 1. YLEISTÄ Yhdistys toteuttaa Leader-toimintaa Etelä-Savossa Joroisten, Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien alueella. Itä-Suomen kalatalouden toimintaryhmän
Sääntömääräiset kokoukset Yhdistys pitää sääntöjen mukaisesti kevätkokouksen maalis-huhtikuussa ja syyskokouksen lokamarraskuussa.
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 1 1. YLEISTÄ Yhdistys toteuttaa Leader-toimintaa Etelä-Savossa Juvan, Joroisten, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien alueella. Itä- Suomen kalatalouden toimintaryhmän
2. HALLINTO Sääntömääräiset kokoukset Yhdistys pitää sääntöjen mukaisesti kevätkokouksen maalis-huhtikuussa ja syyskokouksen lokamarraskuussa.
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 1 1. YLEISTÄ Leader-toimintaa yhdistys toteuttaa Etelä-Savossa Juvan, Joroisten, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien alueella. Itä- Suomen kalatalouden toimintaryhmän
Kiehtovat kalavedet. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia
Kiehtovat kalavedet Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategia 2014 2020 SISÄLTÖ KALATALOUDEN KEHITTÄMISTYÖKALUT ALUEEN ESITTELY KAUSI 2009 2014 KEHITTÄMISSTRATEGIA 2014-2020 RAHOITUSKEHYS PÄÄTÖKSENTEKO
Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...
Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
2. HALLINTO Sääntömääräiset kokoukset Yhdistys pitää sääntöjen mukaisesti kevätkokouksen maalis-huhtikuussa ja syyskokouksen lokamarraskuussa.
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 1 1. YLEISTÄ Leader-toimintaa yhdistys toteuttaa Etelä-Savossa Juvan, Joroisten, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien alueella. Itä- Suomen kalatalouden toimintaryhmän
Itä-Suomen kalatalousryhmän Kehittämisstrategiat: Jottei tiputtais venneestä Kiehtovat kalavedet
Itä-Suomen kalatalousryhmän Kehittämisstrategiat: Jottei tiputtais venneestä 2008-2013 Kiehtovat kalavedet 2014 2020 SISÄLTÖ KALATALOUDEN KEHITTÄMISTYÖKALUT ALUEEN ESITTELY KEHITTÄMISSTRATEGIA 2014-2020
Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry
Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2016 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2015 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hallinto... 3 Henkilökunta
ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen
10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin
ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen
1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,
Ministeriön ajankohtaiset - toteumatilanne ja havaintoja vuosiraporteista kehystarkistuksen tilanne
Ministeriön ajankohtaiset - toteumatilanne ja havaintoja vuosiraporteista 2018 - kehystarkistuksen tilanne Leader-työn hallituspäivät 17.-18.5.2019 Laura Jänis Leaderin toteumatietoja Leader-periaatteiden
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma vuodelle PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Käsitelty hallituksen kokouksessa 1.11.2017 Hyväksytään syyskokouksessa 29.11.2017 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.
Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. Yleistä Peräpohjolan Leader ry toteuttaa paikallisen kehittämisen strategiaa Elävät jokivarret Toimelias ja yritteliäs Peräpohjola 2014-2020
Leaderrahoituksen. yritystuet
Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava
Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula
21. 22.4.2017 Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula Tiina Rinta-Rahko, ylitarkastaja ESITYKSEN SISÄLTÖ Maaseutuverkoston toimijat Leader-työssä
Pohjois-Satakunta Ikaalinen
Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden
Toimintasuunitelma ja talousarvio vuodelle 2019
Toimintasuunitelma ja talousarvio vuodelle 2019 - Maaseudun kehittämisen asiantuntija - Aktivoi, neuvoo ja opastaa - Rahoittaa paikallisia hankkeita - Tiedottaa mahdollisuuksista ja toiminnasta - Tekee
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2017 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Käsitelty 18.10.2016 hallituksessa Hyväksytään syyskokouksessa 29.11.2016 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet...
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue
LEADER- työn ajankohtaispäivä Ikonen
LEADER- työn ajankohtaispäivä Ikonen 26.5.2014 Näin sen teemme ELY-keskusten tulostavoitteet vuodelle 2014 Tulossopimusesityksen kohta 1: ELY-keskuksen toiminnalliset painotukset vuodelle 2014 Tulossopimusesityksen
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.
Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio
Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,
Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy
Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään
Tilannekatsaus 9 / 2016
Tilannekatsaus 9 / 2016 LEADER 2014-2020 Suomessa 54 Leader-ryhmää Koot ja asukasmäärät vaihtelevat: 3-14 kuntaa, 14000 122000 asukasta Leader-toiminnan julkinen rahoitus 300 m Ryhmittäiset vaihtelut 2,9
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi. Tilannekatsaus loka/marraskuu Sivu 1
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Tilannekatsaus loka/marraskuu 2017 Sivu 1 Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 32,5 milj. Vuosi 2014-2015: ~ 9 milj. Vuosi 2016: ~ 5 milj. Vuosi
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.
Hallinnoijana Rajupusu Leader ry
Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:
ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017
ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 ETPÄHÄ RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Yleistä Eteläisen Päijät-Hämeen toimintaryhmä ETPÄHÄ
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella
Kylien kehittäminen uudella ohjelmakaudella Yläkemijoki 26.3.2013 Sivu 1 28.3.2013 Mihin voi saada julkista tukea? Koulutukseen; maaseutuyrittäjien koulutus ja maaseudun asukkaiden koulutus Tiedottamiseen
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden
1. Yleistä. Leader-hanketoiminta. Leader-ohjelmakausi 2007-2013. Leader-ohjelmakausi 2014-2020
Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 1 Sisällysluettelo 1. Yleistä...2 2. Hallinto ja kokoukset..3 3. Viestintä ja yhteydenpito...4 4. Hanke- ja rahoitusneuvonta...5 5. Alueiden välinen ja kansainvälinen
TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus
TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,
on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi
on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään
TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä
Hallitus 13.12.2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä LounaPlussa ry on Forssan seudulla toimiva Leader-ryhmä, jonka päätehtävä on toteuttaa alueellaan paikallisia maaseudun kehittämistoimia Luonnollisesti
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme
Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016
Vesuri-ryhmän toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä ry:n toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa toimintaalueen asukkaita yhteistyöhön
Ajankohtaista maaseuturahastosta
Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Vuoden 2017 rahoitus Maaseutuohjelman rahoituskiintiö vuodelle 2017 on yhteensä
MMM:n ajankohtaiskatsaus
MMM:n ajankohtaiskatsaus Leader-työn ajankohtaispäivät 28.10.2015 Sanna Sihvola MMM Sivu 1 3.11.2015 Esityksen sisältö Leader-ryhmien kehystarkistuksien kriteerit Näkemyksiä ja havaintoja 28.10.2015 Sivu
On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi
On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Pienimuotoiset vesistönkunnostushankkeet Leader-tuen avulla Yleishyödyllinen kehittämishanke, tuki 80 % - Hankkeessa suunnitellaan vesistönkunnostustoimia
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin
Leader-hallituskoulutus 2018
Leader-hallituskoulutus 2018 Marjo Yli-Kiikka Maaseutuvirasto Sivu 1 Maaseutuviraston rooli vastaa ohjelman toimeenpanon suunnittelusta, kehittämisestä ja seurannasta vastaa varojen maksamisesta ja varojen
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
MAASEUTURAHASTOSTA. Etelä-Savon kalastusaluepäivä Kaija Siikavirta. Sivu
MAASEUTURAHASTOSTA Etelä-Savon kalastusaluepäivä 3.12.2015 Kaija Siikavirta Sivu 1 7.12.2015 MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 STRATEGISET PAINOPISTEET OVAT: 1. Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta
Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.
Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)
Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Leader ajankohtaispäivät , Oulu Laura Jänis
Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus Leader ajankohtaispäivät 4.-5.4.2017, Oulu Sisältö Maaseutuohjelman tilanne Suomessa Ajankohtaista Leaderissä EU:ssa Hanke- ja yritystukiasetusten muutokset
Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin
Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin 12.6.2015 Sivu 1 18.6.2015 Ajankohtaista Vuonna 2015 ei erityisiä painopisteitä, vaan ohjelma otetaan käyttöön koko laajuudessaan
MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN
MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA YRITYSTOIMINNEN EDISTÄMINEN YRITTÄJYYS 2020 Maaseudun yrittäjyysseminaari Heureka, Tikkurila 18.3.2011 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto
Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti
1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue
Toimintasuunnitelma 2020
Toimintasuunnitelma 2020 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 1. YLEISTÄ Viisari ry panostaa toiminta-alueen asukkaiden
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa
Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta
Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat
Yleistä maaseutuohjelmasta
Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset
Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.
Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne
Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola
Ajankohtaista maaseutuverkostosta Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Leader-työ 2018, osaaminen Alueelliset hallituskoulutukset: Alueelliset (ELY-keskusalueittaiset) koulutukset järjestävät Leader-ryhmät
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. Yleistä JyväsRiihi ry on vuonna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivoi alueen toimijoita omaehtoiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön.
Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella 2014-2020 Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 8.9.2014 Visio ja strategiset painopisteet Kaakkois-Suomi tuottaa
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Maaseutuohjelman eteneminen, hanke- ja yritystuet tilanne 30.9.2018 Jyrki Pitkänen KASELY 17.10.2018 Manner-Suomen maaseutuohjelma Sisältää mm. seuraavat toimenpiteet
Valintajaksot, valintamenettely ja haun avautuminen maaseutuohjelmassa
Valintajaksot, valintamenettely ja haun avautuminen maaseutuohjelmassa Frami 9.4.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila 2.4.2015 Hakujen avautuminen maaseutuohjelmassa on jatkuva haku haku
Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria
Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä
TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit
TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus
Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella
Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Matkailuyritysverkosto Myyntiä, markkinointia, edunvalvontaa 3.10.2013 Survon kartano Ulla Mehto-Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kehittämisohjelmasta
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.12.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Peräpohjolan kehitys ry
Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen
Oulun Seudun Leaderin rahoituskehys noin 9 miljoonaa
J ä s e n t i e d o t e Oulun Seudun Leader N u m e r o 1 / 2 0 1 5 Oulun Seudun Leaderin rahoituskehys noin 9 miljoonaa T ä s s ä o s a s s a : Rahoitus-Infot 2 Vuosikokous 2 Sähköinen hankehaku Yritys
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusinfo 13.9.2019 Maaseuturahaston hankerahoitus Yritysten rahoitus Tässä rahoitusinfossa ei käydä läpi yksittäisen yrityksen kehittämiseen
Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Viestintäkoordinaattori Pirjo Onikki
Ajankohtaista maaseutuverkostosta Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Viestintäkoordinaattori Pirjo Onikki Leader-työ 2018, osaaminen Valtakunnalliset hallituskoulutukset Kerran vuodessa järjestettävä
Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö
Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali
Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen
Kustavi Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry. Esitykseni tänään
Kustavi 3.2.2016 Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry 1 Esitykseni tänään 1) Toiminnan taustaa ja strategiaa 2) Hankevalinnan perusteet 3) Pohdintoja hyvästä hankeidesta 4) Hankkeen perusedellytykset
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Joroisten kunnanhallituksen kokoushuone, Joroisten lentokenttä
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 23.1.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Joroisten kunnanhallituksen kokoushuone, Joroisten lentokenttä Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
RAJUPUSU LEADER RY:n TOIMINTAKERTOMUS 2010
RAJUPUSU LEADER RY:n TOIMINTAKERTOMUS 2010 1. Rajupusu Leader ry:n toiminta-alue, jäsenistö ja hallitus Rajupusu Leader ry:n toiminta-alueeseen kuuluu nykyisellään neljä kuntaa Joroinen, Juva, Rantasalmi
TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA
TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017
Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle
Oulun Seudun Leader. Ohjelmakausi liikkeelle vauhdilla Leaderissä!
J ä s e n t i e d o t e Oulun Seudun Leader N u m e r o 1 / 2 0 1 6 Ohjelmakausi liikkeelle vauhdilla Leaderissä! T ä s s ä o s a s s a : Ohjelmakausi liikkeelle 1 Vuosikokous 2 Teemahanke 3 Kalatalous
Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen
Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä
Leader-koulutus Johanna Rannanjärvi ja Emmi Mäkinen Maaseutuvirasto. Sivu 1
Leader-koulutus 2016 Johanna Rannanjärvi ja Emmi Mäkinen Maaseutuvirasto Sivu 1 Komission rooli Vastaa maatalousrahastosta (maaseuturahasto) Hyväksyy kansalliset kehittämisohjelmat Antaa parlamentin ohella
Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu
3.5.2017 Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu Tiina Rinta-Rahko, ylitarkstaja Komission rooli Vastaa maatalousrahastosta (maaseuturahasto) Hyväksyy kansalliset kehittämisohjelmat Antaa
Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry
Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden
Maaseuturahaston tilastoja 2017
Maaseuturahaston tilastoja 2017 Sivu 1 28.3.2018 ELY-keskuksen yritystuet Toimenpide Kpl (%) Myönnetty tuki (EU ja valtio) (%) 4.2 Elintarvikkeiden valmistus 9 (22 %) 4 183 544 (51 %) 6.2 Yrityksen perustamistuki
Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen
Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon
Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Kokousaika 09.12.2016 kello 12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus
Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020
Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Mikä maaseutuohjelma? Osaksi EU:n rahoittama kehittämisohjelma, EU osuus tulee maaseuturahastosta - On toteutettu
Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry
Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom 28.2.2017 Heli Tommiska, SILMU ry Leader - SILMU Hallitus valittu kolmikantaperiaatteen mukaisesti puheenjohtaja Marja Teppinen, Mäntsälä 9 jäsentä
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit
LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE
LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE valtakunnallisten koordinaatiohankkeiden ja yhteistyötoimenpiteen hakulanseeraus 24.4.2015 Kirsi Viljanen kirsi.viljanen@mmm.fi Sivu 1 27.4.2015 Taustaa ja perusteluita koordinaatiolle
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan