BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä"

Transkriptio

1 1 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ekosysteemien toimintaa, ihmisen elintoimintoja sekä perinnöllisyyden ja evoluution perusteita. Biologian opetuksessa työskennellään myös luonnossa ja ohjataan oppilasta tutkivan oppimisen avulla tutustumaan biologisen tiedonhankinnan luonteeseen. Luonnon tutkimisessa käytetään sekä maasto- että laboratoriotyömenetelmiä. Elämyksellinen ja kokemuksellinen oppiminen virittää oppimisen iloa ja herättää kiinnostusta tarkkailla elinympäristön tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Opiskelussa hyödynnetään monipuolisesti tieto- ja viestintäteknologiaa. Biologian opetuksessa tuetaan oppilaiden ongelmanratkaisu- ja yhteistyötaitojen sekä yhteisöllisyyden kehittymistä ja annetaan valmiuksia biologiaa hyödyntävien alojen opiskeluun sekä työelämään. Biologian opetus auttaa oppilasta, miten biologian tietoja ja taitoja voidaan soveltaa ja hyödyntää omassa elämässä, eettisissä pohdinnoissa sekä siinä, kuinka yhteiskunnalliseen päätöksentekoon voidaan vaikuttaa. Biologian opetus kehittää oppilaan ympäristötietoisuutta ja halua vaalia luonnon monimuotoisuutta. Oppilas saa valmiuksia vaikuttaa ja osallistua oman lähiympäristönsä kehittämiseen ja sen säilymiseen elinvoimaisena. Oppilasta ohjataan kestävään elämäntapaan. Biologian opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Nro Opetuksen tavoitteet Biologinen tieto ja ymmärrys T1 ekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä vertailemaan erilaisia ekosysteemejä T2 auttaa oppilasta kuvailemaan eliöiden rakenteita ja elintoimintoja sekä eliökunnan rakennetta T3 tutkimaan eliöiden sopeutumista eri elinympäristöihin ja erilaisten elinympäristöjen merkityksen luonnon monimuotoisuudelle T4 perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteita T5 ihmisen kehitystä ja elimistön perustoimintoja T6 arvioimaan luonnonympäristössä tapahtuvia muutoksia ja ihmisen vaikutusta ympäristöön Biologiset taidot T7 kehittämään luonnontieteellistä ajattelutaitoa Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet S1-S4, S1-S4, S5 S1-S4, S1, S4,S5 L7 S5 S1- Laaja-alainen osaaminen L4-L7 L4, L5, L7 L1, L4, L5, L7 L4, L5, L7 L4, L5, L7 L1, L4

2 2 T8 käyttämään biologian tutkimusvälineistöä ja teknologiaa T9 koostamaan eliökokoelma ja kasvattamaan kasveja biologisten ilmiöiden ymmärtämiseksi T10 tekemään tutkimuksia sekä koulussa että koulun ulkopuolella T11 kehittää oppilaan kykyä soveltaa biologian tietoja ja taitoja omassa elämässä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa Biologian asenne- ja arvotavoitteet T12 laajentaa oppilaan kiinnostusta luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan sekä vahvistaa oppilaan luontosuhdetta ja ympäristötietoisuutta T13 tukea oppilaan kykyä ja tahtoa tehdä eettisesti perusteltuja valintoja T14 edistää oppilaan halua vaikuttaa ja toimia kestävän rakentamiseksi S1-S4, S5 S1-S4, S1-S5 S1- L1, L4, L5 L3, L5, L7 L1, L3-L5 L2, L5, L6, L7 L3, L4, L7 L7 L5, L7 Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9 Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat tavoitteiden saavuttamista ja hyödyntävät paikallisia mahdollisuuksia. Sisällöt ovat päällekkäisiä siten, että biologinen tutkimus (S1) ja tutkimusretkiä luontoon ja lähiympäristöön (S2) sisällytetään kaikkiin muihin sisältöalueisiin. Sisältöalueista muodostetaan kokonaisuuksia eri vuosiluokille. S1 Biologinen tutkimus: Sisältöjä valitaan siten, että biologisen tutkimuksen vaiheet tulevat oppilaan oman toiminnan kautta tutuiksi. S2 Tutkimusretkiä luontoon ja lähiympäristöön: Sisältöjä valittaessa painotetaan vastuullista luonnossa liikkumista, lajintuntemusta sekä metsän ja muiden ekosysteemien tutkimista ja vertailua. Maastotyöskentelyssä havainnoidaan ja arvioidaan ympäristössä tapahtuvia muutoksia ja ihmisen vaikutusta niihin. S3 Ekosysteemin perusrakenne ja toiminta: Sisällöt painottuvat suomalaisen metsäekosysteemin rakenteeseen ja toimintaan sekä ihmisen toiminnan vaikutuksiina niihin. Lisäksi käsitellään perustietoja vesi-, suo- ja tunturiekosysteemeistä. Tutustutaan lajien ekologiaan ja niiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Opetukseen sisältyy eliökokoelman koostaminen. Sisältöjä valittaessa painotetaan ekosysteemien monimuotoisuuden tärkeyttä. S4 Mitä elämä on?: Sisällöissä keskitytään tutkimaan elämän perusilmiöitä biologialle tyypillisin tutkimusmenetelmin. Opetukseen sisällytetään kasvien kasvatusta. Eliökunnan rakenteeseen ja monimuotoisuuteen perehdytään vertailemalla eliöiden rakenteita, elintoimintoja ja elinympäristöjä. Tutustutaan perinnöllisyyden ja evoluution perusteisiin. S5 Ihminen: Sisällöissä keskitytään tutkimaan ihmiskehon toimintaa ja syvennetään tietämystä ihmisen rakenteesta, elintoiminnoista ja säätelyjärjestelmistä. Tarkastellaan kasvuun, kehitykseen ja terveyteen vaikuttavien biologisten tekijöiden perusteita. Tutustutaan, miten perimä ja ympäristö vaikuttavat ihmisen eri ominaisuuksien kehittymiseen.

3 3 Kohti kestävää tulevaisuutta: Sisällöt liittyvät lähiympäristön tilaan ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Tarkastellaan luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä ja sen syitä. Pohditaan ravinnontuotannon eettisiä periaatteita ja eläinten hyvinvointia. Harjoitellaan ympäristövastuullisia tekoja sekä osallistumista ja vaikuttamista omassa lähiympäristössä. Tutustutaan luonnonsuojelun tavoitteisiin ja keinoihin. Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 7-9 Tavoitteena on, että biologian opetuksessa oppilaalla on mahdollisuus työskennellä erilaisissa tutkimuksellisuutta tukevissa oppimisympäristöissä sekä koulussa että koulun ulkopuolella. Maasto- ja laboratoriotyöskentelyssä oppilasta ohjataan havainnoimaan ja käyttämään biologialle ominaisia tutkimusmenetelmiä. Biologian opetuksen tavoitteiden kannalta keskeistä on, että oppilasta ohjataan käyttämään myös sähköisiä oppimisympäristöjä biologisen tiedon hankinnassa, käsittelyssä, tulkinnassa ja esittämisessä. Biologian työtapoja valittaessa painotetaan vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä ottaen huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet. Monipuolisten työtapojen avulla oppilas saa erilaisia kokemuksia, pystyy omaksumaan luonnontieteelle luonteenomaisia tutkimusmenetelmiä ja harjaantuu tekemään johtopäätöksiä sekä raportoimaan ja soveltamaan oppimaansa. Biologian opetuksen tavoitteiden mukaisesti elämyksellisyys, kokemuksellisuus ja toiminnallisuus kehittävät oppilaan taitoa pohtia omia arvovalintoja. Lisäksi oppilaalle kehittyy taito tarkastella kriittisesti ilmiöitä ja erilaisia tietolähteitä. Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 7-9 Biologian opetuksen tavoitteiden kannalta keskeistä on omakohtaiseen havainnointiin ja tutkimiseen itsenäisesti ja ryhmissä sekä erilaisissa oppimisympäristöissä. Maasto- ja laboratoriotyöskentely toteutetaan siten, että turvallisuuskysymykset otetaan huomioon. Oppilaan yksilöllisen tuen tarpeet huomioidaan erilaisten työmenetelmien valinnassa. Kasvua, kehitystä sekä oppimisen iloa tukevat tutkimuksellisuus, yhdessä tekeminen, vastuullisuus omasta työskentelystä, luontosuhteen syveneminen sekä tiedon liittäminen jo ennestään opittuun. Biologian tavoitteiden kannalta on keskeistä tiedostaa oppilaiden mahdolliset vaikeudet laboratorio- ja maastotyöskentelyssä. Oppilasta tuetaan työskentelyssä hänen omien vahvuuksiensa pohjalta sekä tarvittaessa vahvistamalla oppilaan taitoja tuen eri portaita hyödyntäen. Eriyttäminen on mahdollista yhteisissä tutkimustehtävissä, joissa oppilas toimii erilaisissa rooleissa ja etenee yksilöllisesti ajattelun taitojen eri tasoille. Oppilaan oppimisen arviointi oppiaineessa vuosiluokilla 7-9 Biologian opetuksessa kannustava ja rakentava palaute opintojen aikana tukee oppilaan motivaation rakentumista, tutkimustaitojen kehittymistä sekä auttaa oppilasta löytämään omat vahvuutensa. Oppilaalle annetaan tietoja oppimisen edistymisestä ja suoriutumisesta suhteessa asetettuihin biologian tavoitteisiin. Palautteen avulla oppilasta rohkaistaan toimimaan aktiivisesti ja vastuullisesti omassa lähiympäristössä ja soveltamaan käytännössä oppimaansa biologista tietoa. Biologian arvioinnissa oppilaalla tulee olla mahdollisuus osoittaa osaamistaan monipuolisesti. Arviointi kohdistuu sekä oppilaan tiedolliseen osaamiseen että biologisiin taitoihin erilaisissa oppimistilanteissa. Arviointiin kuuluu oppilaan kyky tehdä havaintoja, kerätä, käsitellä, tulkita, arvioida ja esittää erilaisia aineistoja. Lisäksi arvioidaan oppilaan taitoa käyttää biologialle ominaista välineistöä, tieto- ja viestintäteknologiaa sekä taitoa toteuttaa pienimuotoisia kokeita ja tutkimuksia koulussa ja sen ulkopuolella. Arvioinnin ja palautteen tehtävänä on osaltaan kehittää oppilaan työskentelytaitoja. Arvioinnin kohteena eivät ole oppilaan arvot, asenteet tai temperamentti. Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona biologian opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut biologian oppimäärän

4 tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso biologian valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Biologiassa oppilaan osaaminen kehittyy yleensä eri tavoitealueilla oppimäärän päättövaiheeseen saakka. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joillakin osaamisen alueilla voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joillakin muilla osa-alueilla. 4

5 5 Oppiaineen päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä ja niitä täydentävät kuvaukset Biologian opetuksen tavoitteena on Biologinen tieto ja ymmärrys T1 ekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä vertailemaan erilaisia ekosysteemejä T2 auttaa oppilasta kuvailemaan eliöiden rakenteita ja elintoimintoja sekä eliökunnan rakennetta Sisältöalueet Arvioinnin kohteet oppiaineessa S1, S4, Ekosysteemin rakenteen ja toiminnan S1-S5 Eliökunnan rakenteen jaa eliöiden rakenteen ja elintoimintojen Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen Oppilas mainitsee esimerkkejä metsäekosysteemin osatekijöistä ja tunnistaa erilaisia ekosysteemejä sekä osaa nimetä joitakin metsän ravintoketjun lajeja. Oppilas tietää, että metsät ovat tärkeitä eliöille ja ihmiselle sekä tuntee joitakin metsä kestävän käytön tapoja. Oppilas tietää joitakin eliökunnan luokittelun periaatteita, osaa tunnistaa ja kuvailla eliöiden rakenteita sekä elintoimintoja. Oppilas osaa yleispiirteisesti vertailla eri eliöryhmien sukulaisuutta rakenteellisten ja toiminnallisten sopeutumien pohjalta sekä tunnistaa ja luokittelee tavallisimpia eliöryhmiä. Arvosanan kahdeksan osaaminen Oppilas ymmärtää metsäekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä tunnistaa erilaisia ekosysteemejä ja niiden ravintoverkkojen lajeja. Oppilas ymmärtää monimuotoisuuden merkityksen ekosysteemien toiminnalle ja pohtii metsien kestävän käytön merkitystä eliöille ja ihmiselle. Oppilas tuntee eliökunnan luokittelun periaatteet, osaa nimetä eliöiden rakenteita sekä ymmärtää eliöiden elintoimintoja. Oppilas osaa vertailla eri eliöryhmien sukulaisuutta rakenteellisten ja toiminnallisten sopeutumien pohjalta sekä tunnistaa, luokittelee ja vertailee eliöryhmiä. Arvosanan kahdeksan ylittävä osaaminen Oppilas ymmärtää metsäekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä tunnistaa ja vertailee erilaisia ekosysteemejä sekä niiden lajien keskinäisiä suhteita. Oppilas ymmärtää ja perustelee monimuotoisuuden merkitystä ekosysteemien toiminnalle ja arvioi metsien kestävän käytön merkitystä eliöille ja ihmiselle. Oppilas tuntee ja ymmärtää eliökunnan luokittelujärjestelmän, nimeää ja kuvaa eliöiden rakenteita sekä ymmärtää eliöiden elintoimintoja. Oppilas ymmärtää, millä perusteella eliöiden sukulaisuutta voidaan määrittää ja tunnistaa, luokittelee ja vertailee monipuolisesti eliöryhmiä.

6 6 T3 tutkimaan eliöiden sopeutumista ja erilaisten elinympäristöjen merkityksen luonnon monimuotoisuudelle T4 perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteita T5 ihmisen kehitystä ja elimistön perustoimintoja S1-S4, Eliöiden sopeutumisen ja elinympäristöjen monimuotoisuuden S1, S4, S5 Perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteiden hahmottaminen S5 Ihmiselimistön rakenteen ja toiminnan Oppilas havainnoi lähiseudun yleisimpiä eliölajeja ja tietää millaisissa elinympäristöissä ne elävät Oppilas tietää, että perimä ja ympäristö yhdessä vaikuttavat eliöiden yksilönkehityksessä ja evoluutiossa. Oppilas tietää, että elämä maapallolla on kehittynyt nykyisen kaltaiseksi pitkän ajan kuluessa evoluution tuloksena Oppilas kuvailee yleispiirteisesti ihmiselimistön perusrakenteita, elintoimintoja sekä tietää joitakin ihmisen kasvun ja kehittymisen pääperiaatteita. Oppilas havainnoi ja kuvailee lajien esiintymistä ja sopeutumista eri elinympäristöihin sekä tunnistaa lähiympäristön tyypillisiä eliölajeja ja ymmärtää niiden merkityksen luonnon monimuotoisuudelle. Oppilas ymmärtää perimän ja ympäristön vaikutuksen eliöiden yksilönkehityksessä. Oppilas ymmärtää miten elämä ja luonnon monimuotoisuus ovat kehittyneet maapallolla evoluution tuloksena. Oppilas kuvailee ihmiselimistön perusrakenteita ja elintoimintoja sekä ymmärtää ihmisen kasvun ja kehittymisen pääperiaatteet. Oppilas havainnoi ja kuvailee perustellen lajien esiintymistä ja sopeutumista eri elinympäristöihin sekä tunnistaa monipuolisesti lähiympäristön eliölajeja ja ymmärtää niiden merkityksen luonnon monimuotoisuudelle. Oppilas ymmärtää ja perustelee monipuolisesti perimän ja ympäristön vaikutusta eliöiden yksilönkehityksessä ja evoluutiossa. Oppilas osaa selittää evoluution mekanismien toimintaa esimerkkien avulla. Oppilas kuvailee monipuolisesti ihmiselimistön perusrakenteita ja elintoimintoja sekä ymmärtää ja osaa pohtia ihmisen kasvua ja kehittymistä. T6 arvioimaan luonnonympäristössä tapahtuvia muutoksia Luonnonympäristössä tapahtuvien muutosten havainnointi Oppilas havainnoi ihmisen toiminnan vaikutuksia elinympäristössä. Oppilas tietää joitakin kestävän elämäntavan Oppilas tekee ohjatusti havaintoja ja pieniä tutkimuksia elinympäristössä tapahtuvista luonnollisista Oppilas havainnoi, analysoi ja arvioi monipuolisesti elinympäristössä tapahtuvia luonnollisia ja ihmisen toiminnan

7 7 ja ihmisen vaikutusta ympäristöön T7 kehittämään luonnontieteellistä ajattelutaitoa T8 käyttämään biologian tutkimusvälineistöä ja teknologiaa T9 S1-6 Luonnontieteellinen ajattelutaito S1-S5 S1-S4, Biologisen tutkimusvälineistön ja teknologian käyttö Eliökokoelman laatiminen ja kasvien ekologisia perusteita ja tuntee jokamiehen oikeudet. Oppilas esittää ohjatusti kysymyksiä luonnosta ja luonnonilmiöistä, käyttää tärkeimpiä biologialle ominaisia käsitteitä ja tuntee muutamia biologialle ominaisia tutkimus- ja tiedonhankintamenetelmiä. Oppilas esittää yksinkertaisia luonnontieteellisiä käsityksiä ja päätelmiä. Oppilas työskentelee turvallisesti ohjausta ja tukea saaden laboratoriossa ja maastossa Oppilas käyttää yksinkertaisia biologian tutkimusvälineitä ja joitakin tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia. Oppilas koostaa ohjatusti muutamia lajeja sisältävän ja ihmisen toiminnan aiheuttamista muutoksista erilaisissa elinympäristöissä. Oppilas ymmärtää maapallon luonnonvarojen rajallisuuden, tuntee kestävän elämäntavan perusteet ja jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet. Oppilas esittää mielekkäitä kysymyksiä luonnosta ja luonnonilmiöistä, tuntee biologialle ominaiset peruskäsitteet ja käyttää biologialle ominaisia tutkimus-, ja tiedonhankintamenetelmiä. Oppilas esittää perusteltuja luonnontieteellisiä käsityksiä ja päätelmiä. Oppilas työskentelee turvallisesti ja tavoitteellisesti laboratoriossa ja maastossa. Oppilas käyttää tarkoituksenmukaisesti biologian tutkimusvälineistöä ja tietoja viestintäteknologiaa. Oppilas koostaa ohjeiden mukaisesti perinteisen tai aiheuttamia muutoksia. Oppilas arvioi maapallon luonnonvarojen rajallisuutta, tuntee jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet sekä arvioi kestävän kehityksen merkitystä elämän ja ihmisen kannalta. Oppilas esittää itsenäisesti biologisen tiedon soveltamista edellyttäviä kysymyksiä, käyttää tarkoituksenmukaisesti biologialle ominaisia käsitteitä ja tutkimus- ja tiedonhankintamenetelmiä. Oppilas osaa esittää ja kriittisesti arvioida luonnontieteellisiä käsityksiä ja päätelmiä. Oppilas työskentelee turvallisesti ja tavoitteellisesti laboratoriossa ja maastossa sekä suunnittelee pienen tutkimuksen, jossa voi käyttää hyväksi biologian tutkimusvälineistöä ja teknologiaa. Oppilas koostaa ohjeiden mukaisesti perinteisen tai

8 8 koostamaan eliökokoelma ja kasvattamaan kasveja biologisten ilmiöiden ymmärtämiseksi. T10 tekemään tutkimuksia sekä koulussa että koulun ulkopuolella. T11 kehittää oppilaan kykyä soveltaa biologian tietoja ja taitoja omassa elämässä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa S1-S4, kokeellinen kasvattaminen Biologisen tutkimuksen tekeminen Biologisten tietojen ja taitojen soveltaminen arjessa perinteisen tai digitaalisen kasvikokoelman tai muun digitaalisen eliökokoelman. Oppilas osallistuu ohjatusti kasvien kokeelliseen kasvattamiseen. Oppilas havainnoi ja tallentaa joitakin tietoja laboratoriossa ja maastossa. Oppilas osallistuu ohjatusti pienimuotoisen tutkimuksen tekemiseen. Oppilas tietää joitakin biologisia tietoja ja taitoja, joita hän voi hyödyntää omassa arjessa ja yhteiskunnassa. Oppilas osallistuu lähiluonnon vaalimisprojektiin. digitaalisen kasvikokoelman tai muun digitaalisen eliökokoelman. Oppilas toteuttaa ohjatusti kasvatuskokeen. Oppilas havainnoi ja tallentaa tietoja laboratoriossa ja maastossa. Oppilas tekee ohjatusti pienimuotoisen biologisen tutkimuksen ja raportoi sen tuloksia. Oppilas ymmärtää, miten biologisia tietoja ja taitoja voi hyödyntää omassa arjessa ja yhteiskunnassa sekä osaa perustella näkemyksiä biologisen tietämyksen pohjalta. Oppilas osallistuu lähiluonnon vaalimisprojektiin, sen toteuttamiseen ja tulosten digitaalisen kasvikokoelman tai muun digitaalisen eliökokoelman ja osaa pohtia elinympäristöjen merkitystä tallentamilleen eliöille. Oppilas soveltaa biologista tietoa ja taitoja kasvien kokeellisen kasvattamisen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Oppilas osaa havainnoida ja tallentaa huolellisesti tietoja laboratoriossa ja maastossa sekä osaa tehdä niistä päätelmiä. Oppilas tekee analysointija soveltamiskykyä osoittavan pienimuotoisen tutkielman, raportoi selkeästi ja havainnollisesti sen tuloksia sekä tekee johtopäätöksiä ja yleistyksiä tutkimustuloksista. Oppilas osaa soveltaa biologisia tietoja ja taitoja omaan arkeen ja yhteiskuntaan ja osaa perustella ja kriittisesti arvioida näkemyksiä biologisen tietämyksen pohjalta. Oppilas osallistuu lähiluonnon vaalimisprojektiin, sen

9 9 Biologian asenne- ja arvotavoitteet T12 laajentaa oppilaan kiinnostusta luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan sekä vahvistaa oppilaan luontosuhdetta ja ympäristötietoisuutta T13 Tukea oppilaan kykyä ja tahtoa tehdä eettisesti perusteltuja valintoja S1-6 Luontosuhteen ja ympäristötietoisuuden merkityksen Eettisten kysymysten pohdinta Oppilas osaa kuvata joitakin mahdollisuuksia toimia luonnossa kestävällä tavalla. Oppilas tuntee biologian tietojen ja taitojen yhteyksiä ihmiseen ja ympäristöön liittyviin vastuukysymyksiin. raportointiin. Oppilaan osaa perustella esimerkkien avulla miten luonnossa toimitaan kestävällä ja luonnon monimuotoisuutta säilyttävällä tavalla. Oppilas hyödyntää biologian tietoja ja taitoja ihmiseen ja ympäristöön liittyvien vastuukysymysten arvioinnissa ja esittää perusteluja kestäville valinnoille. suunnitteluun, toteuttamiseen ja raportointiin. Oppilas ymmärtää ja osaa perustella monipuolisten esimerkkien avulla miten luonnossa toimitaan kestävällä ja luonnon monimuotoisuutta säilyttävällä tavalla. Oppilas hyödyntää biologian tietoja ja taitoja monipuolisesti ihmiseen ja ympäristöön liittyvien vastuukysymysten arvioinnissa ja esittää mielekkäitä perusteluja kestäville valinnoille. T14 Edistää oppilaan halua vaikuttaa ja toimia kestävän rakentamiseksi Kestävän rakentamisen tiedot ja taidot Oppilas osaa mainita joitakin esimerkkejä siitä, miten voidaan toimia kestävän rakentamiseksi. Oppilaalla on perustiedot ja taidot toimia kestävän rakentamiseksi. Oppilaalla on perustiedot ja taidot toimia kestävän rakentamiseksi. Oppilas pohtii uusia mahdollisuuksia kestävän rakentamiseksi.

AINEKOHTAINEN OPS / biologia

AINEKOHTAINEN OPS / biologia AINEKOHTAINEN OPS / biologia Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita

Lisätiedot

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemien

Lisätiedot

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Biologinen tieto ja ymmärrys 7 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja tunnistamaan

Lisätiedot

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ekosysteemien toimintaa, ihmisen

Lisätiedot

BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7-9

BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7-9 BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ekosysteemien

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Biologia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Biologia vuosiluokat 7-9 2016 Biologia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Biologia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun biologian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden biologian

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

MAANTIETO. Oppiaineen tehtävä

MAANTIETO. Oppiaineen tehtävä MAANTIETO Oppiaineen tehtävä Maantiedon opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan maailmankuvan rakentumista. Oppilasta ohjataan seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia omassa lähiympäristössä ja koko maailmassa

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS / maantieto

AINEKOHTAINEN OPS / maantieto AINEKOHTAINEN OPS / maantieto Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Maantiedon opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden maailmankuvan rakentumista. Oppilaita ohjataan seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia

Lisätiedot

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

USKONTO. Oppiaineen tehtävä 1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / KEMIA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / KEMIA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / KEMIA Oppiaineen tehtävä Kemian opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Kemian opetus auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia. VUOSILUOKAT 7 9 7.lk

Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset. Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia. VUOSILUOKAT 7 9 7.lk Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Biologia 9.10 a Biologia Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

Biologia ja maantieto

Biologia ja maantieto 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Biologia ja maantieto VUOSILUOKAT 5-6 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja. Ymmärtämään

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 Biologian opetuksen avulla oppilas oppii tuntemaan luonnon moninaisuutta, ihmisen toimintaa, ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä itseään. Oma vastuu itsestä

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

Ulkona oppiminen ja opetussuunnitelmauudistus 2016. Jukka Tulivuori Opetushallitus

Ulkona oppiminen ja opetussuunnitelmauudistus 2016. Jukka Tulivuori Opetushallitus Ulkona oppiminen ja opetussuunnitelmauudistus 2016 Jukka Tulivuori Opetushallitus Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto Tiedon määrä ja luonne Työn luonne Talous Yhteisöjen

Lisätiedot

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

OPS2016. Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015. Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Uudistuvat oppiaineet ja vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu 21.10.2015 Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Paikallinen opetussuunnitelma Luku 1.2 Paikallisen opetussuunnitelman laatimista ohjaavat

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4.

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. KURSSI 1 (1 vvt) käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 8-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää alkuaineiden ja niistä muodostuvien

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

Sisältöalueita on jaettu eri vuosiluokille Pisarakirjasarjan jaottelun pohjalta (luokka-aste suluissa)

Sisältöalueita on jaettu eri vuosiluokille Pisarakirjasarjan jaottelun pohjalta (luokka-aste suluissa) AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / YMPÄRISTÖOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Ympäristöopin opetus jäsennetään kokonaisuuksiksi, joissa tarkastellaan oppilaiden omaa ympäristöä sekä oppilaita ja

Lisätiedot

Biologia. Maantieto Maantiede

Biologia. Maantieto Maantiede Ympäristö- ja luonnontieto Biologia Maantieto Maantiede Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmän kokous 29.10.2009 Lea Houtsonen Opetushallitus lea.houtsonen@oph.fi Ympäristö-

Lisätiedot

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2)

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2) 5.7 Biologia Biologia tutkii elämää ja sen edellytyksiä. Opetus syventää aikuisopiskelijan luonnontuntemusta ja auttaa ymmärtämään luonnon perusilmiöitä. Biologian opiskelu kehittää opiskelijan luonnontieteellistä

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta Lusto 20.5.2013 Opetusneuvos Lea Houtsonen OPETUSHALLITUS lea.houtsonen@oph.fi Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.6.2011:

Lisätiedot

KOTITALOUS. Oppiaineen tehtävä

KOTITALOUS. Oppiaineen tehtävä KOTITALOUS Oppiaineen tehtävä Kotitalous-oppiaineen tehtävä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä kodin arjen perusedellytysten ylläpitämisestä huolehtivaksi kuluttajaksi sekä kanssaihmisistä huoltapitäväksi

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

OPPIAINEET. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu 30.10.2014

OPPIAINEET. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu 30.10.2014 OPPIAINEET Paula Äimälä Rauman normaalikoulu 30.10.2014 Miten luen opsin perusteita? ts Miten uusien opetussuunnitelman keskeiset asiat näkyvät eri oppiaineiden kohdalla? Arvopohja oppiaineiden näkökulmasta

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAT 2016 OPETUKSEN TAVOITTEET: BIOLOGIA; MAANTIETO JA TERVEYSTIETO TVT Vuosiluokilla 7-9

OPETUSSUUNNITELMAT 2016 OPETUKSEN TAVOITTEET: BIOLOGIA; MAANTIETO JA TERVEYSTIETO TVT Vuosiluokilla 7-9 OPETUSSUUNNITELMAT 2016 OPETUKSEN TAVOITTEET: BIOLOGIA; MAANTIETO JA TERVEYSTIETO TVT Vuosiluokilla 7-9 Laaja-alaiset osaamistavoitteet L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus

Lisätiedot

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä

TERVEYSTIETO. Oppiaineen tehtävä TERVEYSTIETO Oppiaineen tehtävä Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan pohjautuva oppiaine. Terveystiedon opetuksen tehtävänä on oppilaiden monipuolisen terveysosaamisen kehittäminen. Lähtökohtana

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Maantieto vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Maantieto vuosiluokat 7-9 2016 Maantieto vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Maantieto vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun maantiedon opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden maantiedon

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 2016 Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Kemia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun kemian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden kemian opetuksen

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet

KEMIA 7.LUOKKA. Laajaalainen. liittyvät sisältöalueet. osaaminen. Merkitys, arvot ja asenteet KEMIA 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi. Oppilasta ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä,

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma Oppiaineet vuosiluokittain

Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma Oppiaineet vuosiluokittain Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 Oppiaineet vuosiluokittain SISÄLTÖ 1.. 1.1. Vuosiluokkien 6 ja 7 välinen siirtymävaihe Siirtyminen kuudennelta seitsemännelle luokalle edellyttää koulun

Lisätiedot

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu

26.9.2014. ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Anu Eerola Tampereen yliopiston normaalikoulu 1 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ kehittää oppilaan kieli-, vuorovaikutus- ja tekstitaitoja ohjata kiinnostumaan

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 vuosiluokille 7-9 Oppiaineet vuosiluokittain

Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 vuosiluokille 7-9 Oppiaineet vuosiluokittain SivLtk 17.5.2017 27 Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 vuosiluokille 7-9 Oppiaineet vuosiluokittain SISÄLTÖ 1. Vuosiluokat 7-9 1.1. Vuosiluokkien 6 ja 7 välinen siirtymävaihe 1.2. Yhteisön

Lisätiedot

Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 vuosiluokille 7-9 Oppiaineet vuosiluokittain

Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 vuosiluokille 7-9 Oppiaineet vuosiluokittain SivLtk 17.5.2017 27 Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 vuosiluokille 7-9 Oppiaineet vuosiluokittain SISÄLTÖ 1. Vuosiluokat 7-9 1.1. Vuosiluokkien 6 ja 7 välinen siirtymävaihe 1.2. Yhteisön

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat ja osaa luokitella asioita ja ilmiöitä eri tiedonaloihin kuuluviksi. Ympäristöoppi 5-6.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja ympäristöopin opiskeluun sekä auttaa oppilasta

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 YHTEISKUNTAOPPI Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi ohjata oppilasta toimimaan erilaisuutta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET

YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET YMPÄRISTÖOPPI JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA YMPÄRISTÖOPIN TAVOITTEET T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT BIOLOGIA JA MAANTIETO 2013 2014 BIOLOGIA JA MAANTIETO BIOLOGIA VUOSILUOKAT 7 9 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää, sen ilmiöitä ja edellytyksiä.

Lisätiedot

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1) Biologia Pakolliset kurssit 1. Eliömaailma (BI1) tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla

Lisätiedot

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.

Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan. 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Maantieto Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

organisaatiotasot molekyylitasolta biosfääriin ökunnan monimuotoisuutta ja ymmärtämään eliöiden sopeutumisen erilaisiin ympäristöihin irteet

organisaatiotasot molekyylitasolta biosfääriin ökunnan monimuotoisuutta ja ymmärtämään eliöiden sopeutumisen erilaisiin ympäristöihin irteet BIOLOGIA Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta biosfääriin. Biologialle tieteenä on ominaista havainnointiin ja

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 Ennakkotehtävä Mitä yläluokalle tulevan oppilaan pitäisi

Lisätiedot

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan

Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan Arvioinnin monipuolistaminen lukion opetussuunnitelman perusteiden (2015) mukaan OPS-koulutus Joensuu 16.1.2016 Marja Tamm Matematiikan ja kemian lehtori, FM, Helsingin kielilukio 3.vpj. ja OPS-vastaava,

Lisätiedot

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto Kuva Erkki Tervo OPS 2016 Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

ARVIOINTI MURROKSESSA -

ARVIOINTI MURROKSESSA - ARVIOINTI MURROKSESSA - RUBRIIKIT TAVOITTEENASETTELUN JA ARVIOINNIN TYÖKALUNA https://peda.net/oppimateriaalit/ e- oppi/verkkokauppa/yl%c3%a4kou lu/tekstiilityo/kevat/arvioi https://opintopolku.fi/wp/lukio-2/opinnot-lukiossa/

Lisätiedot

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa Tiina Tähkä, Opetushallitus Matematiikan ja luonnontieteiden uudet opetussuunnitelmat tarkastelussa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet FYSIIKKA Oppiaineen tehtävä Fysiikan opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Fysiikan opetus auttaa ymmärtämään fysiikan ja teknologian merkitystä

Lisätiedot

7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI

7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI 7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI 339 LUOKKA 8 2 h viikossa TAVOITTEET oppii tuntemaan käsityöhön liittyviä käsitteitä ja käyttämään erilaisia materiaaleja, työvälineitä ja menetelmiä oppii käsityön

Lisätiedot

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu LIIKUNTA Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä,

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

9.2.5. Ympäristö ja luonnontieto

9.2.5. Ympäristö ja luonnontieto 9.2.5. Ympäristö ja luonnontieto Ympäristö ja luonnontieto koostuu biologiasta, maantiedosta, kemiasta ja fysiikasta ja terveystiedosta. Koulumme ympäristö ja luonnontiedon opetuksen tavoitteena on, että

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet MAANTIETO VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan rakentumista maapallosta T2 ohjata oppilasta tutkimaan luonnonmaantieteellisiä

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokka 9 - Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9. Arviointi

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokka 9 - Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9. Arviointi YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9 Vuosiluokan 9 yhteiskuntaopin opetuksessa korostetaan oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja taitoja demokratiassa sekä vastuuta omaan elämään liittyvien

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015

Voiko olla elämää ilman metsiä? Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 "Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 Laaja-alainen oppimiskokonaisuus Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 korostaa:

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk

Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7 9. 7.lk Nöykkiön koulu Opetussuunnitelma Maantieto 9.10 b Maantieto Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien( = AK) käsittely seuraavin lyhentein:

Lisätiedot

FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016

FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016 Kuvat: vas. Fotolia, muut Sanoma Pro Oy FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016 Kemian opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Kemian opetus auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

MAANTIETO VUOSILUOKAT 7-9

MAANTIETO VUOSILUOKAT 7-9 MAANTIETO VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Maantiedon opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden maailmankuvan rakentumista. Oppilaita ohjataan seuraamaan ajankohtaisia tapahtumia omassa

Lisätiedot