8 PELOTTAVAA HOTELLIA USKALTAISITKO YÖPYÄ NÄISSÄ?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "8 PELOTTAVAA HOTELLIA USKALTAISITKO YÖPYÄ NÄISSÄ?"

Transkriptio

1 Lehdistötiedote 23. lokakuuta PELOTTAVAA HOTELLIA USKALTAISITKO YÖPYÄ NÄISSÄ? Halloweeniä vietetään lokakuun viimeisenä päivänä, ja kummitusjutut kuuluvat olennaisesti juhlaan. Kummitusjuttujen kuuntelemisen lisäksi voit myös törmätä aaveisiin useissa vanhoissa rakennuksissa ympäri maailmaa tai näin ainakin paikoissa käyneet matkailijat kertovat. Matkahakukone momondo.fi listasi Halloweenin kunniaksi kahdeksan karmivaa kummitushotellia. THE RUSSELL HOTEL SYDNEY, AUSTRALIA Sydneyn kummitushotelli. Kuva: The Russell Hotel Sydneyn vanhimmassa naapurustossa, The Rocks -alueella sijaitseva hotelli oli ennen vanhaan paikka, jonne rähinöivät merimiehet tulivat etsimään leposijaa. Myöhemmin, luvun alussa rakennuksessa toimi tilapäisenä sairaala paiseruton aikaan. Epidemian taittumisen jälkeen The Russel Hotel on muuttunut muodikkaaksi B & B -majataloksi. Hotellin huoneessa kahdeksan majailee merimiehen haamu, joka tarkkailee matkailijoita ja varmistaa, että he nukkuvat yönsä turvallisesti. DRAGSHOLMIN LINNA ODSHERRED, TANSKA Dragsholmin linna Tanskassa. Kuva: Henrik Saxgren

2 Dragsholmin 800-vuotias linna on vielä tänäkin päivänä yksi Tanskan viehättävimmistä rannikkokohteista. Dragsholm on usein nimetty Euroopan aavemaisimmaksi linnaksi väitetäänkin, että sata sielua vaeltelee sen maastossa ja ravintoloissa. Onneksi pahat henget eivät ole pilanneet ensiluokkaista ruokaa. Linnan kiinnostavimpiin haamuihin kuuluu Harmaa Lady, entinen linnan palvelija, joka tunnetaan avuliaisuudestaan vieraiden laukkujen purkamisessa. Lisäksi linnassa kummittelee Bothwellin jaarli, skotlantilainen kuninkaallinen ja entinen vanki, joka ratsastaa ympäri pihamaata hevosellaan. Linnan kummituksista kaikkein traagisin on kuitenkin Valkoinen Lady: nuori aatelistyttö, jonka hänen isänsä lukitsi yhteen linnan huoneista saatuaan selville, että tytär oli rakastunut tavalliseen linnan työläiseen. Linnaa entisöitäessä1930-luvulla rakentajat kauhistuivat löytäessään luurangon valkoisessa mekossa haudattuna linnan seinän sisälle. HOTEL DEL SALTO BOGOTÁ, KOLUMBIA Tequendaman putousten hotelli. Kuva: Louis Caya Tämä pieni ja karmivan kaunis kartano sijaitsee kallion kielekkeellä Bogotán kaupungin laitamilla. Hotel del Salto on entinen luksushotelli, joka avattiin vuonna 1928 varakkaiden turistien majapaikaksi. Siellä pystyi unohtamaan arjen murheet ihailemalla Tequendaman putouksia. Hotelli sai kuitenkin hieman erilaisen maineen, kun sen pihan 157 metrin kuolettavasta pudotuksesta tuli suosittu kohde itsemurhaa hautoville. Kielekkeeltä kuolemaan syöksyneiden henget jäivät vaeltelemaan hotellin käytäville. Kartano ehtikin ränsistyä 20 vuoden ajan, kunnes se entisöitiin takaisin menneeseen hohtoonsa ja avattiin uudelleen museona vuonna Hotel del Saltossa ei voi valitettavasti enää yöpyä, mutta mahtavat näkymät Bogotá-joelle ja selkäpiitä karmivat kummitukset tekevät 30 minuutin ajomatkasta vierailun arvoisia.

3 FIRST WORLD HOTEL GENTING HIGHLANDS, MALESIA First World Hotel. Kuva: 2014 Genting Malaysia Berhad First World Hotelissa on hieman kaikkea: mahtipontisen hotellikompleksin alueella Malesian Titiwangsa-vuorten laella sijaitsee muun muassa trooppinen sademetsä, kauppakeskus, keilahalli ja huvipuisto. Kaikkein uskomattominta hotellissa on kuitenkin sen alueella havaitut paranormaalit ilmiöt. Maailman neljänneksi suurimman hotellin vierailijoista jotkut ovat kärsineet unettomista öistä hotellin huoneessa kummittelevien levottomien poltergeistien takia. Nämä äänekkäät yökävelijät ovat hotellin kasinolla rahansa hävinneiden uhkapelureiden haamuja, jotka jäivät kummittelemaan hotelliin päädyttyään tekemään itsemurhan. First World Hotelissa on myös kokonainen kirottu kerros, ja huhupuheiden mukaan hissi hyppääkin 21. kerroksen yli juuri sen takia. STANLEY HOTEL COLORADO, YHDYSVALLAT The Stanley Hotel. Kuva: Jennifer Kirkland Tämä valtava ja syrjäinen Coloradossa sijaitseva hotelli on niin karmiva, että se toi kauhukirjojen kirjoittajalle Stephen Kingillekin kylmiä väreitä. Stanley Hotel toimi inspiraationa Kingin menestyskirjalle Hohdolle. Hotelli ottaakin kaiken hyödyn irti kauhistuttavasta maineestaan ja järjestää vierailleen viiden tunnin pituisia kummitusjahteja ja hyytäviä yökävelyitä hotellin piha-alueella. Hotellissa voit törmätä kikattaviin tyttöihin, jotka juoksentelevat neljännessä kerroksessa ympäriinsä. Jos heidän hulluttelunsa ja pelleilynsä ovat sinulle liikaa, voit aina suunnata alakerran tanssisaliin, jossa on aina suuret juhlat käynnissä. Älä kuitenkaan ylläty, jos juhlavieraat ovat pelkästään haamuja.

4 FAIRMONT LE CHÂTEAU FRONTENAC QUEBEC, KANADA Château Frontenac. Kuva: Citizen59 Tämä korkea ja mahtava quebeciläinen linna on listattu UNESCOn maailmanperintökohteeksi, ja sillä on rikas ja sydäntä särkevä historia. Linna nimettiin luvulla eläneen Uuden Ranskan kenraalikuvernöörin Louis de Buade de Frontenacin mukaan, ja hän myös kuoli linnassa vuonna Vaikka kenraalikuvernöörin kuolemansa syy on tuntematon, toivottomat romantikot ovat ehdottaneet, että hänen kaipuunsa Pariisissa asunutta vaimoansa kohtaan ei ainakaan auttanut asiaa. Vielä 300 vuoden jälkeenkin Château Frontenacin vieraat ovat nähneet kenraalikuvernöörin vaeltavan linnan käytävillä etsien sielunkumppaniaan. Louis de Buade de Frontenacin haamun lisäksi linnassa kummittelee myös niin kutsuttu Nainen Valkoisissa, jolla on tapana kiivetä hotellin sänkyihin vieraiden seuraksi. QUEEN ANNE HOTEL SAN FRANCISCO, YHDYSVALLAT The Queen Anne Hotel Kuva: Smallbones Tämä kodikas hotelli sijaitsee San Franciscon näyttävässä Pacific Heightsin naapurustossa. Alun perin rakennus toimi Miss Mary Laken tyttökouluna, ja ankaran koulunjohtajattaren väitetäänkin kummittelevan edelleen hotellissa. Koulu myytiin vastoin hänen tahtoaan, ja sen vuoksi hän pysyttelee siellä tänäkin päivänä vaeltaen ympäri viktoriaanisen talon käytäviä. Miss Mary Laken on nähty tälläytymässä peilien edessä ja kuultu näppäilevän vanhan pianon kieliä. Pelottomimmat majoittujat voivat varata huoneen 410, joka on Miss Mary Laken entinen työhuone. Hän pöyhii tyynysi ilomielin ja peittelee sinut yöllä.

5 HOTEL BURCHIANTI FIRENZE, ITALIA Hotel Burchianti oli 1930-luvun runoilijoiden, taiteilijoiden ja Benito Mussolinin suosima majapaikka. Nykyään hotellin suosiota selittää myös sen maine yhtenä Firenzen pelottavimmista paikoista. Vieraat ovatkin kertoneet kohdanneensa hotellissa vanhan naisen haamun kutomassa aulan tuolilla sekä aavemaisen palvelustytön heräämässä aamun pikkutunteina siivoamaan huoneita. Kaikista pelokkaimpien ei kannata varata Fresco Roomia, jonka kauniisti koristeltu sisäkatto jää toiseksi huoneen aavemaisuudelle. Tässä palatsimaisessa hautaholvissa yöpyneet pelottomat matkailijat ovat kuvailleet tunteneensa jonkin tuntemattoman olennon tuijottaneen heitä läpi yön ja saaneensa jääkylmiä suudelmia kasvoillensa. Nämä pelottavat tapahtumat eivät ole kuitenkaan alentaneet Burchiantin loistokkaita arvosteluja. Lisätiedot: Ulla Helander Miltton momondosta: momondo.fi on ilmainen ja riippumaton kansainvälinen matkahakusivusto, joka vertailee miljardeja lento-, hotelli- ja matkahintoja. momondo on voittanut lukuisia palkintoja, ja sitä ovat suositelleet useat johtavat kansainväliset mediat, kuten CNN, The New York Times ja The Daily Telegraph. momondon pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yritys palvelee matkustajia 29 markkina-alueella. momondon mobiilisovellukset ovat saatavilla ilmaiseksi iphone-, Android- ja Blackberry-laitteille.

SUOMALAISET VALITSEVAT HOTELLIN HINNAN PERUSTEELLA NETISSÄ ANNETTUJEN ARVIOIDEN MERKITYS KASVAA

SUOMALAISET VALITSEVAT HOTELLIN HINNAN PERUSTEELLA NETISSÄ ANNETTUJEN ARVIOIDEN MERKITYS KASVAA Lehdistötiedote 30. toukokuuta 2017 SUOMALAISET VALITSEVAT HOTELLIN HINNAN PERUSTEELLA NETISSÄ ANNETTUJEN ARVIOIDEN MERKITYS KASVAA Kuva: Thomas Hawk Lento- ja hotellihakukone momondo.fin teettämän tutkimuksen

Lisätiedot

AHVENANMAAN IHANAT KOHTEET JA MAJATALOT

AHVENANMAAN IHANAT KOHTEET JA MAJATALOT Lehdistötiedote 19. heinäkuuta 2017 AHVENANMAAN IHANAT KOHTEET JA MAJATALOT Ahvenanmaa hurmaa paitsi karulla kauneudellaan, myös idyllisillä hotelleilla ja majataloillaan. Kuva: Gästhem Enigheten Kesäloma

Lisätiedot

KAUPUNKILOMAT SUOSITUIMPIA TÄNÄ VUONNA 5 VINKKIÄ EUROOPPALAISIIN KOHTEISIIN

KAUPUNKILOMAT SUOSITUIMPIA TÄNÄ VUONNA 5 VINKKIÄ EUROOPPALAISIIN KOHTEISIIN Lehdistötiedote 8. maaliskuuta 2016 KAUPUNKILOMAT SUOSITUIMPIA TÄNÄ VUONNA 5 VINKKIÄ EUROOPPALAISIIN KOHTEISIIN Bergenin värikkäät maisemat. Kuva: Andrés Nieto Porras Suomalaisten vuoden 2016 lomasuunnitelmissa

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lapin matkailu. lokakuu 2016

Lapin matkailu. lokakuu 2016 Lapin matkailu lokakuu 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 7,0 prosenttia Lokakuussa 2016 Lapissa yövyttiin 87 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 65 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 23 tuhatta yötä.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España

Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España Kurk Golf osakkeenomistajat Golflomat 2012 Nueva Andalucía, Marbella, España Marbella 30.11.2011 Arvoisa Kurk Golfin osakkeenomistaja. Kun junioritoiminnan kilparyhmävetäjä Heikki Atrila lähestyi minua

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat Helsingissä Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin kaupunki Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde on ollut alueella. Mahdollinen toinen

Lisätiedot

Matkailutilasto Lokakuu 2016

Matkailutilasto Lokakuu 2016 Matkailutilasto Lokakuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat 4,0 prosenttia Oulussa Lokakuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 43 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Kaunis kuningatar Ester

Kaunis kuningatar Ester Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011

Rajahaastattelututkimus 1.1.-31.12.2011 Alueelliset tulostukset: Ulkomaiset matkustajat pääkaupunkiseudulla Tulostuksen alueellinen rajaus: Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit Rajaustiedot ja niiden käyttäminen: Matkan pääkohde

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja

TILAA HENGITTÄÄ. Tietokuja 4Tietokuja 4 4 Tietokuja Tietokuja 4 on laadukas, 6-kerroksinen toimistotalo Munkkiniemessä, Helsingissä. Toimistot sijoittuvat kahteen erilliseen siipeen, joiden välissä on upea lasinen atriumpiha. Pihalle

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Fellert Akustiikkajärjestelmä

Fellert Akustiikkajärjestelmä Fellert Akustiikkajärjestelmä AKUSTIIKKA VOI OLLA MUUTAKIN KUIN KARKEAA PINTAA TAI LATTEITA NELIKULMAISIA LEVYJÄ ONKO RAVINTOLAN, NEUVOTTELUHUONEEN TAI KIRJASTON AKUSTOINTI KUNNOSSA? Korkeassa huoneessa,

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2

HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

2016 ERINOMAINEN KOHDE -SERTIFIKAATTI MAINOSPAKKAUS

2016 ERINOMAINEN KOHDE -SERTIFIKAATTI MAINOSPAKKAUS 2016 ERINOMAINEN KOHDE -SERTIFIKAATTI MAINOSPAKKAUS Matkailijat ympäri maailman etsivät tietoa TripAdvisorista TripAdvisor on maailman suurin matkailusivusto 1, ja se sisältää yli 320 miljoonaa arvostelua

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Matkailutilasto Syyskuu 2016

Matkailutilasto Syyskuu 2016 Matkailutilasto Syyskuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset nousivat 6,6 prosenttia Oulussa Syyskuussa 2016 Oulussa yövyttiin 50 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 41 000 yötä ja ulkomaalaiset

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot

IRLANNIN KIERTOMATKA 11. - 18.6. JA 19. - 26.8.2016

IRLANNIN KIERTOMATKA 11. - 18.6. JA 19. - 26.8.2016 IRLANNIN KIERTOMATKA 11. - 18.6. JA 19. - 26.8.2016 Limerick - Galway - Westport - Sligo - Vihreän saaren kierroksella matkataan kauniissa maisemissa, osin paljon kehuttua "Wild Atlantic Way" -reittiä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016 Matkailutilasto Huhtikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Kaunis kuningatar Ester

Kaunis kuningatar Ester Nettiraamattu lapsille Kaunis kuningatar Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Perhelomat. Hinnasto 2013. Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17.

Perhelomat. Hinnasto 2013. Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17. Perhelomat Hinnasto 2013 Visit Denmark 06 Lapsihintaiset paikat ovat varattavissa vain suoraan Ikaalisten Matkatoimistosta, p. 03 45 800, avoinna ma-pe klo 9-17. Ikaalisten Matkatoimisto 2013 - Pidätämme

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 31.8. 7.9.2014 8 VRK ALK 990 SUORAT CHARTER LENNOT HKI, TRE JA

Lisätiedot

Tytöt shoppailevat Ellie luulee olevansa lihava, laihdutus Ellie tapaa anorektikko Zoen uimahallissa. Ellie aloittaa aerobicin Ellie joutuu

Tytöt shoppailevat Ellie luulee olevansa lihava, laihdutus Ellie tapaa anorektikko Zoen uimahallissa. Ellie aloittaa aerobicin Ellie joutuu Anni, Iina, Reea ja Jutta Tytöt shoppailevat Ellie luulee olevansa lihava, laihdutus Ellie tapaa anorektikko Zoen uimahallissa. Ellie aloittaa aerobicin Ellie joutuu puhutteluun Ellie ja Nadine menevät

Lisätiedot

Rakennuskohde Duquesan golfkentän laidalla. Hintoja alennettu jopa 65 % Asuntolaina, johon pankki tarjoaa 100 % rahoituksen

Rakennuskohde Duquesan golfkentän laidalla. Hintoja alennettu jopa 65 % Asuntolaina, johon pankki tarjoaa 100 % rahoituksen Rakennuskohde Duquesan golfkentän laidalla Hintoja alennettu jopa 65 % Asuntolaina, johon pankki tarjoaa 100 % rahoituksen 2 makuuhuonetta alkaen 99,000 SIJAINTI ASUNNOT 2 ja 3 makuuhuoneen asuntoja, jotka

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Illallinen hotellin ravintolassa.

Illallinen hotellin ravintolassa. 1 Lähettäjä Forssan matkatoimisto oy / Leila Rauhaniemi puh. 0207 75 77 22 sähköposti. leila.rauhaniemi@fmtours.fi Attn: Pekka Heikkilä sähköposti: pekkah09@gmail.com Talinkorvantie 11B49, 20320 Turku,

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy

Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Kokous- ja juhlatilat FresCo Ravintolat Oy Turku 2013 Ravintola AITIOPAIKKA Itsenäisyydenaukio 2 20800 Turku puh. 0400 176 481 aitiopaikka@frescoravintolat.fi Tyylikkäät, uudistetut juhla- ja kokoustilat

Lisätiedot

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme yllämainittuina ajankohtina kalastusmatkat.

Lisätiedot

Hakkarainen Pentti Kalevi 81 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 2.4.2014. Virkamatka

Hakkarainen Pentti Kalevi 81 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 2.4.2014. Virkamatka Hakkarainen Pentti Kalevi 81 Suomen Pankki Keskuspankki Johtokunta Pvm: 2.4.2014 Sivu: 1 / 7 Matkakululaskelma Virkamatka Hakkarainen Pentti Kalevi matka 14626 14.01.2014-20.01.2014 Matkan Pvm. Tapahtuma

Lisätiedot

Matkailutilasto Helmikuu 2016

Matkailutilasto Helmikuu 2016 Matkailutilasto Helmikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

KAUPUNGINTALON peruskorjaus ja entisöinti TYÖMAA- ja SUUNNITTELUTILANNE 25.5.2011 ARK-KANTONEN OY

KAUPUNGINTALON peruskorjaus ja entisöinti TYÖMAA- ja SUUNNITTELUTILANNE 25.5.2011 ARK-KANTONEN OY KAUPUNGINTALON peruskorjaus ja entisöinti TYÖMAA- ja SUUNNITTELUTILANNE 25.5.2011 ARK-KANTONEN OY RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINTA ON KÄYNNISSÄ. LVISA-URAKAT OVAT LASKENNASSA. RAKENNUSLUPA ODOTTAA KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

STAIRLIFT VARMA VALINTA

STAIRLIFT VARMA VALINTA STAIRLIFT VARMA VALINTA TYYTYVÄISYYS Flow-tuolihissi on varma valinta sinulle, joka haluat selvitä kodin arjesta itsenäisesti. Flow n ansiosta sujuva liikkuminen kerrosten välillä on enää yhden painikkeen

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014

Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014 Visit Finland matkailijatutkimus Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Ulkomaalaiset Suomessa tammi-elokuussa...

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää ään n pääp äätöksenteon paikat Näyttelyn kokosi Maija Anttila avustajinaan Teija Kaarnametsä, Marjo Lahtinen ja Margit Mantila

Lisätiedot

Venäjän markkinoiden tarpeita matkailupalvelujen tuottajille

Venäjän markkinoiden tarpeita matkailupalvelujen tuottajille Venäjän markkinoiden tarpeita matkailupalvelujen tuottajille Infokone Oy Nataliya Kohvakko Kuortane, 15.11.2010 nataliya.kohvakko@infokone.fi puh. 045 261 7262 Nataliya Kohvakko FT Nataliya Kohvakko on

Lisätiedot

Lisätietoa majoituksesta

Lisätietoa majoituksesta Lisätietoa majoituksesta Huoneet Kartanon päärakennuksessa Huoneita on yhteensä 11, joista yksi on neljän hengen huone (hinta 95 per vrk), kaksi kolmen hengen (75 vrk), kuusi kahden hengen (60 vrk) ja

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 1. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 1. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Hölmöläistarinoita.............................. 5 Tyttö kotimiehenä (kansansatua mukaellen)........ 5 Rahakaapin oven vartiointi (kansansatua

Lisätiedot

Matkailutilasto Marraskuu 2016

Matkailutilasto Marraskuu 2016 Matkailutilasto kuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät Oulussa 4,4 prosenttia kuussa 2016 Oulussa yövyttiin 42 000 yötä, joista suomalaiset 36 000 ja ulkomaalaiset 6 200 yötä. Yhteensä

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena?

Mikäli vastasit edes johonkin kysymykseen myöntävästi, Ventelän VPK saattaa olla paikka Sinulle! aina mielenkiinnon kohteena? aina mielenkiinnon kohteena? Istut kotona kaikessa rauhassa sohvalla. Tv:stä alkaa juuri uutiset ja lapset leikkivät vauhdikkaasti huoneessaan. Piip-piip-piippiip! Äkkiä hakulaitteesi alkaa hälyttää ja

Lisätiedot

Drottningholmin linna

Drottningholmin linna 1 Drottningholmin linna Drottninholmin linnan puiston puolelta Drottningholmin linna (ruots. Drottningholms slott) on Ruotsin kuningasperheen yksityisasunto. Se sijaitsee Ekerön kunnan Drottningholmissa,

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot