Suomen Hiihtokeskusyhdistys Laskettelijatutkimus. Toukokuu 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Hiihtokeskusyhdistys Laskettelijatutkimus. Toukokuu 2018"

Transkriptio

1 Suomen Hiihtokeskusyhdistys Laskettelijatutkimus Toukokuu 2018

2 Johdanto Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten saada jo laskettelua harrastavat henkilöt/taloudet viettämään useampia päiviä rinteessä ja mitkä olisivat mahdollisesti potentiaaliset ryhmät, joista voisi saada uusia laskettelijoita. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin lasketteluun liittyvät, estimoitavat perusmuuttujat vertailukelpoisella tavalla aiempiin selvityksiin. Kohderyhmä Tutkimuksen kohderyhmänä oli vuotiaat suomalaiset. Otos Tutkimuksen otoskoko oli 1000 vastaajaa. Menetelmä ja kenttä Tutkimuksen tiedot kerättiin sähköpostikutsutulla internet-tiedonkeruulla IROResearchin IRONet-paneelissa erillistutkimuksena ja estimoinnin perusteena olevat luvut osana Tuhat Suomalaista tutkimusta. Tutkimusaineisto validoidaan henkilön ja annettujen vastausten suhteen. Validointi tapahtuu vertaamalla paneelihallintajärjestelmän ja vastausten taustatietoja keskenään, analysoimalla annettuja vastauksia, lomakkeen täyttöastetta sekä erinäisin loogisuustarkistuksin. SFS ISO20252 Sertifioitu

3 Eri laskettelulajien harrastaminen Kuinka moni henkilö taloudessanne, aikuinen, lapsi tai nuori harrastaa seuraavia laskettelulajeja? Taloudessa lasketellaan, n=148 Laskettelu Lumilautailu Vapaalasku rinteiden ulkopuolella Freestyle ts. parkissa laskeminen suksilla Parkissa laskeminen lumilaudalla Telemark %

4 Rahankäyttö lasketteluun Mikä on taloudessa käytetty rahamäärä lasketteluun (muut kuin välineet ja asusteet) kuluneella kaudella? Taloudessa lasketellaan Päivämatka ilman yöpymistä Kotimaan matkoilla sisältäen yöpymiset Ulkomaanmatkoilla hiihtokeskuksissa sisältäen yöpymiset , n= , n=164

5 Laskettelu- ja hiihtokeskustoimiala 2018 vs vs Taloudet ja henkilöt Käytetyt kaudella m (465 m, 414 m ) Suomessa laskettelevaa taloutta 2018 *) Rinnepäiviä kaudella Laskettelevat taloudet (=joku taloudessa harrastaa laskettelua) 15 % Est taloutta 16 % (2016) taloutta 17 % (2014) taloutta Maastohiihdon harrastajat (=nyt vain maastohiihtoa harrastavat) 23 % Est taloutta 23 % (2016) taloutta 24 % (2014) taloutta Ei lumilajeja harrastavat taloudet 62 % Est taloutta 61 % (2016) taloutta 59 % (2014) taloutta Laskettelevat taloudet Est taloutta Päivämatkoilla kotimaassa keskimäärin 470 (348, 560 ) / talous / kausi 233 (167, 251 ) / henkilö / kausi Kotimaassa sisältäen yöpymisen keskimäärin 856 (1215, 1093 ) / talous / kausi 424 (584, 528 ) / henkilö / kausi Aktiiviset harrastajataloudet *) 75 % Est taloutta 67 % taloutta (2016) 62 % taloutta (2014) Passiiviset harrastajataloudet 25 % Est taloutta 33 % taloutta (2016) 38 % taloutta (2014) Ulkomailla sisältäen yöpymisen keskimäärin 1753 (2116, 2336 )/ talous / kausi 868 (1017, 1129 )/ henkilö / kausi Suluissa 2016 ja 2014 tulokset Estimoinnit: 2018 kotitalouksien määrä Suomessa (2016: / 2014: ) 2018 kotitalouksien keskimääräinen koko 2,02 (2016: 2,08 / 2014: 2,07)

6 OMA LASKETTELU

7 Rinnepäivät Rinnepäivien määrä Tyytyväisyys rinnepäivien määrään =Erittäin tyytyväinen 1=Erittäin tyytymätön 2,6 Haluttu rinnepäivien määrä Kauden suurin rinnepäivien määrä ikinä 23 Tyytyväisyys rinnepäivien ennätysmäärään 5=Erittäin tyytyväinen 1=Erittäin tyytymätön 4,2 Haluttu rinnepäivien määrä TOP 3 Laskettelu olisi halvempaa 57 % Laskisi itseä tyydyttävän määrän, jos Itselle sopiva laskettelukeskus olisi lähempänä asuinpaikkaa 56 % Elämäntilanne olisi joustavampi 53 %

8 MIELIKUVAT LASKETTELUSTA

9 Mielikuva laskettelusta Missä määrin seuraavat asiat mielestäsi liittyvät lasketteluun? 5=Olennainen, erottamaton osa laskettelua, 1=Ei liity lasketteluun lainkaan Kaikki vastaajat, N=1000 Helposti lähestyttävä harrastus Iäkkäille ihmisille kaikin puolin hyvin sopiva harrastus Haluttava harrastus Naisille kaikin puolin hyvin sopiva harrastus Lapsille kaikin puolin hyvin sopiva harrastus Terveyden edistäminen 1 0 Elitistinen Rinnepäiviä 1-5 ( ), n=55 Rinnepäiviä 6-10, n=25 Rinnepäiviä 11+, n=19 Miehille kaikin puolin hyvin sopiva harrastus Kallis Perheen kanssa yhdessä oleminen Kaikille sopiva harrastus Moderni

SHKY Laske+elijatutkimus. Toukokuu 2016

SHKY Laske+elijatutkimus. Toukokuu 2016 SHKY Laske+elijatutkimus Toukokuu 20 Johdanto Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tarkoituksena oli selvi+ää, miten saada jo laske+elua harrastavat henkilöt/taloudet vie+ämään useampia päiviä rinteessä? Lisäksi

Lisätiedot

SHKY Laske+elijatutkimus. Toukokuu 2016

SHKY Laske+elijatutkimus. Toukokuu 2016 SHKY Laske+elijatutkimus Toukokuu Johdanto Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tarkoituksena oli selvi+ää, miten saada jo laske+elua harrastavat henkilöt/taloudet vie+ämään useampia päiviä rinteessä? Lisäksi

Lisätiedot

Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry

Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry Hiihto- ja laskettelututkimus 2011 Tutkimuksen perusosa TNS Gallup Oy Stakeholder Management Sirkka Paronen Heini Manninen Projekti 220101179 1 Sisältö Johdanto, tutkimuksen

Lisätiedot

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.

IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen,

Lisätiedot

Katsauksia tuloksiin 30.10.2014

Katsauksia tuloksiin 30.10.2014 20 Katsauksia tuloksiin 30.10.20 Sisältö 1 Laskettelijasegmentit ja harrastajamäärät 2 Mielipiteet lajista ja hiihtokeskusten toiminnasta 3 Hiihtokeskusten palvelut ja niiden käyttö 4 Tiedotus 5 Toiveita

Lisätiedot

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019 KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu 1 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista / IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Tuhat suomalaista /0 Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin

Lisätiedot

Henkilöliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus. Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen

Henkilöliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus. Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Henkilöliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus 2019 Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Tutkimuksen taustat Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää junaliikenteen käyttämistä ja

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Rautateiden käyttäjätutkimus Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen

Rautateiden käyttäjätutkimus Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Rautateiden käyttäjätutkimus 2017 Sääntelyelin, Mertti Anttila IROResearch Oy, Tomi Ronkainen Tutkimuksen taustat Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää junaliikenteen käyttämistä ja tyytyväisyyttä junaliikenteeseen

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu 2016 SFS ISO2022 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/2016 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy HOIVAPALVELUT Tuhat Suomalaista maaliskuu 019 Sylva Vahtera / IROResearch Oy Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Kotimaisen median arvostus

Kotimaisen median arvostus 5 Kotimaisen median arvostus Mediapäivä 1..201 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin. Tutkimuksen

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä 25.11.2015 Tuhat suomalaista /0 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille Mediapäivä..0 SFS ISO0 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 Tutkimus kotimaisen mediatarjonnan merkityksestä tehtiin

Lisätiedot

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019 ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu 0 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta

Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta Tuhat suomalaista 11/1 Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta Marraskuu 1 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 11/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus teh=in interne=ssä IROResearch Oy:n

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvo1elukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen Aedonkeruu tehain interneassä IROResearch

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Kotimaisen ruoan arvostus

Tuhat Suomalaista Kotimaisen ruoan arvostus Tuhat Suomalaista Kotimaisen ruoan arvostus Joulukuu 017 tilaaja: maa- ja metsätalousministeriö SFS ISO0 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 1/017 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen

Lisätiedot

Golfin potentiaalitutkimus 2 Vesä Väisänen, esitysversio

Golfin potentiaalitutkimus 2 Vesä Väisänen, esitysversio Golfin potentiaalitutkimus 2 Vesä Väisänen, esitysversio 7.2.2017 Tutkimuksen tiedot Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy Golfliiton toimeksiannosta. Tutkimuksen tiedot kerättiin tietokoneohjatuin

Lisätiedot

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014 Tuhat suomalaista /201 Tuhat suomalaista Lassila & Tikanoja Marrras- Joulukuu 201 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /201 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista - tutkimus tehain interneassä IROResearch

Lisätiedot

Mitä mieltä suomalaiset ovat työeläkejärjestelmän perusperiaatteista? Toukokuu 2017

Mitä mieltä suomalaiset ovat työeläkejärjestelmän perusperiaatteista? Toukokuu 2017 Mitä mieltä suomalaiset ovat työeläkejärjestelmän perusperiaatteista? Toukokuu 2017 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code SFS-ISO sertifioitu

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code SFS-ISO sertifioitu Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2016 Kantar TNS 2016 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018 Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018 Tiivistelmä, Joensuun seutu 22.2.2019 Sisällysluettelo Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät seuduittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen

Lisätiedot

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015 Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2015 Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015 30.12.2015 2 Kalvosarjan sisältö Tutkimuksen taustatietoja Liikkumisen erityispiirteitä maakunnat ja Itä-Suomi seudut

Lisätiedot

Vesillä virkistäytyjien profiilit

Vesillä virkistäytyjien profiilit Vesillä virkistäytyjien profiilit Tuija Sievänen, Marjo Neuvonen ja Eija Pouta Keitele-Päijänne vesistömatkailuseminaari Jyväskylä 11.11.2003 LVVI-tutkimus Väestökysely in 1998-2000 Otos 12 000 suomalaista,

Lisätiedot

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus Museoiden taloudellinen vaikuttavuus 30.1.2014 Helsinki Taustatietoja Tutkimuksen tilaaja: Suomen museoliitto Tutkimuksen toteutusaika: Toukokuu 2013 - lokakuu 2013 Tutkimusmenetelmät: Lomakekysely museokävijöille,

Lisätiedot

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari,

Suomalaisten matkailu Viroon. Ossi Nurmi The Baltic Guide seminaari, Suomalaisten matkailu Viroon The Baltic Guide seminaari, 13.1.216 Esityksen teemat 1. Suomalaisten matkat Viroon eri tietolähteet 2. Matkailijakohtainen rahankäytön profiili 3. Suomalaisten matkailijoiden

Lisätiedot

Tavoite. Tiedonkeruu. Kohderyhmä ja otos

Tavoite. Tiedonkeruu. Kohderyhmä ja otos Toukokuu 2019 Tavoite Telian valtakunnallisen kyselyn tavoitteena oli selvittää mitä liikuntaa perheiden lapset harrastavat, millainen on vanhempien rooli niissä sekä millaisia haasteita vanhemmat kohtaavat

Lisätiedot

SPOT- profiilitutkimusraportti. Naurunappula Syyskuu 2015

SPOT- profiilitutkimusraportti. Naurunappula Syyskuu 2015 SPOT- profiilitutkimusraportti Naurunappula Syyskuu 2015 Yleistä tutkimuksesta Naurunappula.com- sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu 16.- 30. syyskuuta 2015 välisenä aikana. Vastauksia tutkimukseen

Lisätiedot

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin 2018 Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Sisällys Dian nro Taustoja tutkimukselle Tutkimuksen toteuttaminen

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Dome

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Dome Kävijäprofiili 01 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa tammi - joulukuussa 011. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.69.000 henkeä, 14.448

Lisätiedot

Lumipallo.fi HIIHTOKESKUKSET VALMISMATKAT OMATOIMIMATKAT LUMITILANNE OHEISPALVELUT ARTIKKELIT KUVAT JA VIDEOT BLOGIT KESKUSTELUT UUTISKIRJE FACEBOOK

Lumipallo.fi HIIHTOKESKUKSET VALMISMATKAT OMATOIMIMATKAT LUMITILANNE OHEISPALVELUT ARTIKKELIT KUVAT JA VIDEOT BLOGIT KESKUSTELUT UUTISKIRJE FACEBOOK Lumipallo.fi HIIHTOKESKUKSET VALMISMATKAT OMATOIMIMATKAT LUMITILANNE OHEISPALVELUT ARTIKKELIT KUVAT JA VIDEOT BLOGIT KESKUSTELUT UUTISKIRJE FACEBOOK Responsiivisesti suunniteltu Lumipallo-verkkopalvelu

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettivaraosa.com

Kävijäprofiili 2012. Nettivaraosa.com Kävijäprofiili 20 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä, 6.948

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Muropaketti

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Muropaketti Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2014 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Etusivu

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Etusivu Kävijäprofiili 20 Plaza.fi/Etusivu Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Plaza.fi/Etusivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 2011. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 1

Lisätiedot

Profiilitutkimus 2011

Profiilitutkimus 2011 Profiilitutkimus 2011 Rantapallo SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman TNS

Lisätiedot

Kuva: Lapland Material Bank - Juha-Kauppinen. Lappiin potentiaalisesti muuttavien profilointi- ja segmentointitutkimus

Kuva: Lapland Material Bank - Juha-Kauppinen. Lappiin potentiaalisesti muuttavien profilointi- ja segmentointitutkimus Kuva: Lapland Material Bank - Juha-Kauppinen Lappiin potentiaalisesti muuttavien profilointi- ja segmentointitutkimus Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää potentiaalisten Lappiin

Lisätiedot

HELEN Sisälämpötilojen vaikutus asumismukavuuteen. Tutkimus, kesä 2016

HELEN Sisälämpötilojen vaikutus asumismukavuuteen. Tutkimus, kesä 2016 HELEN Sisälämpötilojen vaikutus asumismukavuuteen Tutkimus, kesä 01 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin puhelinhaastatteluin (CATI), IROResearch Oy:n puhelinhaastattelukeskuksesta

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Kotiliesi.fi ja Kotiliesi-lehti

Kävijäprofiili 2012. Kotiliesi.fi ja Kotiliesi-lehti Kävijäprofiili 01 Mediaprofiilit Kotiliesi TNS Atlas heinä joulukuu 0 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 0. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Päättökysely 2018 tulokset

Päättökysely 2018 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettiasunto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettiasunto.com Kävijäprofiili 12 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 11. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus 2017

Visit Finland Matkailijatutkimus 2017 2 Visit Finland Matkailijatutkimus 2017 Visit Finland tutkimuksia 9 Business Finland, Visit Finland Helsinki 2018 3 Ulkomailla asuvat matkailijat Suomessa 2017 12 miljoonaa ensikertalaista (+ 6 %) 318

Lisätiedot

Suomen MarkkinointiTutkimusSeura 10.5.2010 Ilkka Rainio

Suomen MarkkinointiTutkimusSeura 10.5.2010 Ilkka Rainio Suomen MarkkinointiTutkimusSeura 10.5.2010 Ilkka Rainio Mikä on TNS Gallup Forum? Toiminta aloitettu vuonna 1989 GallupKanava - nimellä ja 1000:lla vastaajataloudella Tällä hetkellä 40.000 aktiivivastaajaa,

Lisätiedot

LEIRINTÄMATKAILU LUO TULOJA JA TYÖPAIKKOJA!

LEIRINTÄMATKAILU LUO TULOJA JA TYÖPAIKKOJA! Leirintämatkailualan yksi vahvuus on se, että se työllistää. Sen töiden automatisoinnin mahdollisuudet ovat rajalliset. Työtä ei voida siirtää merkittävissä määrin ulkomailla tehtäväksi. Alan on ennustettu

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti

Kävijäprofiili 2012. Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti Kävijäprofiili 12 Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli

Lisätiedot

GOLFIN POTENTIAALITUTKIMUS 2013 Esitys toimialapäivät 7-8.3.2013. Tammikuu-Maaliskuu 2013

GOLFIN POTENTIAALITUTKIMUS 2013 Esitys toimialapäivät 7-8.3.2013. Tammikuu-Maaliskuu 2013 GOLFIN POTENTIAALITUTKIMUS 2013 Esitys toimialapäivät 7-8.3.2013 Tammikuu-Maaliskuu 2013 Golftutkimus 2013 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää suomalaisen aikuisväestön (15-74 -vuotiaat suomalaiset)

Lisätiedot

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016 Uudenmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2016 Miten selvitys tehtiin? 1 2 3 4 5 6 Matkailijoiden määrä Rahankäyttö eri palveluihin per matkailija Matkailijoiden rahankäyttö yhteensä eri palveluihin

Lisätiedot

YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yrityksen asiakastyytyväisyyttä. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina elokuussa 2015. Vastaajille tarjottiin mahdollisuutta vastata kyselyyn

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Suomenkuvalehti.fi ja Suomen Kuvalehti

Kävijäprofiili 2012. Suomenkuvalehti.fi ja Suomen Kuvalehti Kävijäprofiili 0 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 0. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 1 6-vuotiaat (est. 3.6.000 henkeä, 6.8 vastaajaa)

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettivene.com

Kävijäprofiili 2012. Nettivene.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20 Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä, 6.948

Lisätiedot

Ulkoilututkimus Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi, LVVI2 -tutkimus

Ulkoilututkimus Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi, LVVI2 -tutkimus Ulkoilututkimus 2008-2011 Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi, LVVI2 -tutkimus Kalastamassa kalastajia ulkoilutilastojen aineiston esittely Kehittämispäällikkö Vesa Virtanen, Tilastokeskus

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä Committed to. Being More

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä Committed to. Being More KAALIMATO TUTKII Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä 201 Kyselyn taustat Kyselyn taustat Kysely toteutettiin M3 Research Oy:n internet-paneelissa kesäkuussa 201. Kyselyn tilasi Kaalimato.com.

Lisätiedot

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018 SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta

Lisätiedot

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä Committed to. Being More

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä Committed to. Being More KAALIMATO TUTKII Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä 2018 Kyselyn taustat Kyselyn taustat Kysely toteutettiin M3 Research Oy:n internet-paneelissa kesäkuussa 2018. Kyselyn tilasi Kaalimato.com.

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää

Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää KUVA KUVA KUVA Mara-alan yritykset odottavat hyvää kesää 19.5.216 Ekonomisti Jouni Vihmo KUVA Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Yritykset odottavat hyvää kesää majoitusyritykset

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen

KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI. Hannele Laaksonen KUNTALAISTEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY VUONNA 2008 TEUVAN KUNTA OSA-RAPORTTI Hannele Laaksonen 1. JOHDANTO...3 2. VASTAAJIEN TAUSTATIETOJA...4 3. HALLINTO- JA ELINKEINOTEIMEN PALVELUJEN ARVIOINTI...6 4.

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettikone.com

Kävijäprofiili 2012. Nettikone.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 6-vuotiaat (est. 3.62.000 henkeä,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus Yritysten henkilöstöpäättäjät

Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus Yritysten henkilöstöpäättäjät Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 08 Yritysten henkilöstöpäättäjät Tutkimuksen tavoite ja toteutus SFS-ISO 05:0 sertifioitu Tutkimus toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön ja Skills Finland

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus n maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen.1.010 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään,

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)

Lisätiedot

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS Nuoret Helsingissä 2011 -tutkimus on Helsingin kaupungin tietokeskuksen, opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen yhteishanke. Tutkimuksella tuotetaan tietoa nuorten vapaa-ajasta

Lisätiedot

Terveydenhuollon barometri 2009

Terveydenhuollon barometri 2009 Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat

Lisätiedot

Kuluttajakysely sähkölaskusta

Kuluttajakysely sähkölaskusta Kuluttajakysely sähkölaskusta 1.10.2014 1 Johdanto Kyselyn on toteuttanut YouGov Finland Energiateollisuus ry:n toimeksiannosta. (Tämä tieto pyydetään kertomaan tuloksia mahdollisesti julkistettaessa).

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

Golf Digest lukijatutkimus

Golf Digest lukijatutkimus Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista

Lisätiedot

Käyttäjien kokemukset Imatran kaupunkipyöristä. Käyttäjäkyselyn tuloksia 11/2018

Käyttäjien kokemukset Imatran kaupunkipyöristä. Käyttäjäkyselyn tuloksia 11/2018 Käyttäjien kokemukset Imatran kaupunkipyöristä Käyttäjäkyselyn tuloksia 11/2018 Toteutus Käyttäjäkysely toteutettiin Surveypal-verkkokyselynä. Easybike toimitti kyselylinkin sähköpostilla ja tekstiviestillä

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

SUOMALAISET LAHJOITTAJINA

SUOMALAISET LAHJOITTAJINA SUOMALAISET LAHJOITTAJINA Kuluttajakyselyn yhteenveto Lokakuu 2018 Suomalaiset lahjoittajina Johdanto Tämän kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisen

Lisätiedot

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti Simo Pokki Vertikal Oy 60 Asuinpaikka ikäryhmittäin (kpl) 50 50 47 43 40 36 30 29 20 19 22 23 20 15 10 7 12 9 10 7 6 5 10 10 5 4 0 Kairantiimi RovaTiimi

Lisätiedot

Tutkimuksesta Tiivistelmä Vastaajat Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa...

Tutkimuksesta Tiivistelmä Vastaajat Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... SISÄLLYS Tutkimuksesta... 2 Tiivistelmä... 3 Vastaajat... 6 Kotkassa vierailu motiivit... 9 Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... 10 Kiinnostavimmat ohjelmasisällöt... 11 Tiedonsaanti... 12 Palvelut

Lisätiedot

VUOKATIN URHEILUOPISTO SUOMEN HIIHDONOPETTAJAT RY. Hiihdonopettajakoulutus kaudella 2014-2015 PERUSKURSSIT

VUOKATIN URHEILUOPISTO SUOMEN HIIHDONOPETTAJAT RY. Hiihdonopettajakoulutus kaudella 2014-2015 PERUSKURSSIT VUOKATIN URHEILUOPISTO SUOMEN HIIHDONOPETTAJAT RY Hiihdonopettajakoulutus kaudella 2014-2015 PERUSKURSSIT Alppihiihdon ohjaajakurssit Paikka Hinta( )/hlö 31.1. 8.2.2015 Vuokatti 720/800* Alppihiihdon ohjaajakurssi

Lisätiedot

Yrityskyselyn toteutus

Yrityskyselyn toteutus Yrityskyselyn toteutus Kyselyn perusjoukon muodosti 6480 EK:n jäsenyritystä (kokonaismäärä on n. 16 000), jotka edustavat kaikkia jäsenliittoja ja työllistävät 738792 työntekijää ja toimihenkilöä. Perusjoukon

Lisätiedot

asiakastyytyväisyystutkimus

asiakastyytyväisyystutkimus OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2010 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2010 (sama tutkimus toteutettu myös keväällä 2007, 2008 ja 2009) Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015

Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015 Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015 Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 2/2015 liittyvästä kuluttajatutkimuksesta. Aiheina tällä kierroksella

Lisätiedot

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017 TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen

Lisätiedot

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työttömien nuorten ääni Työttömien nuorten ääni -barometri* kurkistaa työttömyystilastojen taakse ja antaa työttömille nuorille äänen.

Lisätiedot

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007.

Tutkimusta on toteutettu vuodesta 1982 lähtien 3-4 neljän vuoden välein. 2000-luvulla tutkimus on toteutettu vuosina 2001, 2004 ja 2007. Nuorison mediankäyttötutkimus 2007 Tutkimustiivistelmä Taloustutkimus Oy on tehnyt tämän tutkimuksen Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. Sanomalehtien Liitto on vuodesta 1982 lähtien säännöllisin väliajoin

Lisätiedot

Viikko 48: 25.11. 2.12.2013 669 vastausta (=12% liikuntamaksun maksaneista)

Viikko 48: 25.11. 2.12.2013 669 vastausta (=12% liikuntamaksun maksaneista) Palautekysely Viikko 48: 25.11. 2.12.2013 669 vastausta (=1 liikuntamaksun maksaneista) Korkeakoulujen vastausprosentit: TTY 9 % (31 % vastauksista) TAMK 19 % (15 % vastauksista) TaY 13 % (54 % vastauksista)

Lisätiedot

Koulujen kesälomien siirron vaikutukset matkailuelinkeinolle Tulokset

Koulujen kesälomien siirron vaikutukset matkailuelinkeinolle Tulokset Koulujen kesälomien siirron vaikutukset matkailuelinkeinolle Tulokset 3.5.2018 Susanna Harvio & Tuomas Santasalo, WSP Finland Oy Selvityksen tavoite ja toteutus Työn toteutus: 01-04/2018 Toteuttaja: WSP

Lisätiedot

Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008

Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008 1 Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto Päiväkävijätutkimus 2007-2008 Yhteenveto kohderyhmänä koko maa pois lukien PKS + ympäristökunnat 2 Helsingissä vieraili edellisen kuukauden aikana,

Lisätiedot

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015

Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015 Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Tässä raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet seurantatutkimusta

Lisätiedot