Birgitan ja Osuuspankin asemakaavamuutos AK-350
|
|
- Heli Lahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tekninen lautakunta Birgitan ja Osuuspankin asemakaavamuutos AK-350 Tekninen lautakunta Kaavoitusarkkitehti Anja Latvala : Vireilletulo Birgitan ja Osuuspankin asemakaavamuutos on tullut vireille maan omis tajien aloitteesta. Kaupunginhallituksen kaupunkisuunnittelujaosto teki päätök sen Birgitan talon kaavan muuttamisesta Birgitan ta lon kaavamuutoksesta on ilmoitettu ensimmäisen kerran kaa voi tus kat sauk sessa 2015 ja Osuuspankin talo on otettu mukaan kaa va muu tos alu ee seen 2019 kaavoituskatsauksessa. Suunnittelualue ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Naantalin ydinkeskustassa Tullikadun varrella ja se koskee Naantalin 2. kaupunginosan korttelin 31. tonttia 7. ja 3. kau pungin osan korttelin 42 tonttia 10. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 0,2 hehtaa ria. Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on tehostaa tonttien maankäyttöä. Suunnittelun lähtökohdat Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa Maankäyttö- ja raken nus lain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Niiden teh tävä nä on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ot tami nen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toi min nas sa. VAT-tavoitteiden kokonaisuuksista tässä kaavatyössä kiin nite tään huomiota toimivaan aluerakenteeseen eheytyvään yhdyskuntarakenteeseen ja elinympäristön laatuun kulttuuri- sekä luonnonperintöön ja virkistyskäyttöön toimivaan yhteysverkostoon ja energianhuoltoon. Maakuntakaava Turun kaupunkiseudun maakuntakaavassa, jonka ympäristöministeriö on vah vis ta nut , suunnittelualue on osoitettu keskustatoimintojen alu eek si C ja arvokkaaksi maisema-alueeksi. Maakuntavaltuuston hyväksymässä Varsinais-Suomen taa jamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntaehdotuksessa alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C). Yleiskaava
2 Suunnittelualueella on voimassa Manner-Naantalin osayleiskaava (KV hyväk sy nyt ). Osayleiskaavassa suunnittelualue on osoitettu keskus ta toi min to jen alueeksi C ja arvokkaaksi maisema-alueeksi. Puistotie on ke vyen liikenteen laatuväylä. Keskustan rakennemalli Asemakaavamuutosalue sisältyy kaupunginvaltuuston hy väk symään Naantalin keskustan rakennemalliin, jonka avulla pyrittiin rat kai semaan mm. keskusta-alueen maankäytön periaatteet ja liikenteelliset jär jeste lyt. Rakennemallissa suunnittelun kohdekortteleille on osoitettu lisää ra ken nusoi keut ta. Asemakaava Alueella on voimassa Keskustan asemakaava AK-95. Birgitan talon tontti on asemakaavassa yhdistettyjen liike- ja asun to ker rosta lo jen korttelialuetta (ALK). Kerrosluku on II ja rakennusoikeus k-m2 (sallittu asunto- ja liikekerrosalan neliömetrimäärä+ asukkaiden yhteis käyt töön varattavan kerrosalan neliömetrimäärä). Osuuspankin tontti on asemakaavassa liikerakennusten korttelialuetta, jol la asumiseen saa käyttää enintään 15 % rakennusoikeudesta (AL). Ker ros luku on II ja rakennusoikeus 1550 k-m2. Kaavamuutosalueen ulkopuolella, Tullikadun ja Kaivokadun kulmauksessa si jait se va pysäköintialue (LP-101) on osoitettu yleiseen pysäköintiin ja kortte lien 31 ja 42 tarpeisiin. Maanomistus Yksityiset omistavat suunnittelualueen. Ympäröivät katu- ja puistoalueet ovat Naantalin kaupungin omistuksessa. Maanomistajien kanssa tehdään maan käyt tö- ja rakennuslain mukainen maankäyttösopimus. Taustaselvitykset Suunnittelutyössä käytetään Manner-Naantalin osayleiskaavaa ja Kes kustan rakennemallia varten tehtyjä taustaselvityksiä. Ympäristö Kaavamuutosalue on keskeisellä paikalla Tullikadun varrella Naantalin to rin tuntumassa. Suunnittelualueen korttelialueiden välissä on Puis to tie-ni minen puistoalue. Alue on rakentunut olemassa olevan asemakaavan mukaisesti asuin- ja liike ra ken nus ten korttelialueeksi luvulla rakennetut talot halutaan huono kun toi si na purkaa.
3 Suunnittelualueella on toimiva katuverkko ja kunnallistekniset järjestelmät. Maanpinnan nykyinen korkeus vaihtelee +2,6 ja +3,6 m välillä. Kaavaluonnos Asemakaavaluonnoksessa on ehdotettu Manner-Naantalin osayleiskaavan ja Keskustan rakenne-mallin mukaista Tullikadun varren täy den nys ra ken tamis ta. Tonttien käyttötarkoitus on luonnoksessa asuin-, liike- ja toi mis to ra ken nusten korttelialuetta (AL-13) Rakennusoikeutta kaava-alueelle on esitetty kerros ta loi hin yhteensä k-m2, josta Birgitan tontin osuus on k-m2 ja Osuuspankin tontin osuus k-m2. Kerrosluku on enimmillään IV, jos ta ylin kerros on ns. vajaa kattokerros. Ullakon rakentaminen on kiel letty. Tullikadun varren rakennusten kerrosluku vastaa Osuuspankin tontin naa pu ri ra ken nuk sen korkeutta. Rakennustavasta on annettu kaavamääräyksiä: Katutasoon on rakennettava liiketiloja. Liiketilat sijoitetaan en si si jaises ti Tullikadun puoleiselle julkisivulle. Ensimmäisen maanpäällisen ker rok sen Tullikadun puoleisesta julkisivusta tulee vähintään 50 % ol la näyteikkunapinta-alaa. Rakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla rappaus. Jul ki si vu jen pintarakenteessa ei saa olla elementtisaumoja. Sokkelit ja tukimuurit tulee kadulle päin verhoilla luonnonkivellä tai hio tul la betonilla. Kadunpuoleiset sisäänkäynnit tulee olla sisäänvedettyjä, ka tu alu eel le ei saa ulottaa portaita tms. rakenteita. Korttelialueille saa rakentaa maanalaista pysäköintitilaa. Piha-alueita koskevat seuraavat määräykset: Korttelialueella on varattava leikkiin ja asukkaiden muuhun oles keluun sopivaa aluetta vähintään 10 % asuinhuoneistojen yh teen las ketus ta kerrosalasta. Piha-alueet, joita ei käytetä liikennealueina, tulee istuttaa ja hoitaa puis to mai ses ti. Piha-alueilla on varattava riittävä kasvualusta istutettavaa kas vil lisuut ta varten. Liikenne ja pysäköinti Liittyminen kortteleille tapahtuu Tullikadulta. Pysäköinti sijaitsee kellarin tasol la ja pihakannen alla. Kaava-alueen ulkopuolella, Kaivokadun ja Tul li kadun kulmauksessa on pysäköintialue, joka on osoitettu yleisen pysäköinnin li säk si asemakaavanmuutoskohteena olevien kortteleitten käyttöön. Autopaikkoja on rakennettava: asuintilat 1 ap / 70 k-m2 siten, että jokaista asuntoa kohti on vä hintään 1 ap liike- ja toimistotilat 1 ap / 50 k-m2
4 Autopaikat tulee sijoittaa pihakannen alle tai rakennusten kel la ri ker rokseen. Polkupyöräpaikkoja on rakennettava 2 pp / asunto. Yhdyskuntatekniikka Korttelialueet tukeutuvat olemassa olevaan katuverkkoon ja kun nal lis tek niseen verkostoon. Hulevesistä on annettu tontteja koskeva kaavamääräys: Piha-alueilla on varattava riittävät alueet ja rakenteet hulevesien viivyt tä mi seen ja käsittelyyn. Suunnitelma hulevesien viivyttämisestä ja istutettavasta kas vil li suudes ta on esitettävä rakennusluvan yhteydessä. Jatkosuunnittelu Kaavaluonnoksen rakennusoikeuden määrä perustuu ratkaisuun, jossa auto pai kat on sijoitettu maanalaiseen tilaan ja rakennusten kellareihin. Tonttien korkeusasema on niin alhainen, että edellytetään tarkempia sel vi tyk siä maanalaisten tilojen ja kellarikerroksen rakentamisedellytyksistä. Mi kä li maanalaisen tilan ja kellareiden rakentaminen ei ole mahdollista, tullee raken nus oi keu den määrä tonteilla vähenemään. Kaavamääräyksiä tullaan tarkentamaan asemakaavan ehdotusvaiheessa. Kaavan vaikutukset Kaavan toteuttaminen parantaa kaupunkikuvaa. Rakentamisen te hos ta minen tuo lisää asukkaita ydinkeskustaan. Liike- ja /tai toimistotilojen si joit tumi nen uudisrakennuksiin tuo alueelle uusia työpaikkoja ja palveluita. Liitteenä Birgitan ja Osuuspankin asemakaavamuutoksen päi vätty asemakaavaluonnos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päiväys LIITTEET A3-A4, TEKLA (säilytetään erillisessä kaavakansiossa) KOKOUSKÄSITTELY: TEKNINEN JOHTAJA: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Tuuna poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi yhteisöjäävinä. Jääviyden peruste: Naapurikiinteistön hallituksen jäsenyys. Tekninen lautakunta päättää merkitä tiedoksi päi vätyn kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päät tää, että päivätystä Birgitan ja Osuuspankin ase ma kaa va muutok sen valmisteluaineistosta varataan osal li-
5 sil le maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukainen ti laisuus mielipiteen esittämiseen. Luonnoksesta pyydetään seuraavat lausunnot: Varsinais-Suomen liitto Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen maakuntamuseo Varsinais-Suomen pelastuslaitos Naantalin Energia Oy DNA Oyj TEKNINEN LAUTAKUNTA: Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin.
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
Naantalin Hovin / Kaivokatu 11 asemakaavamuutos
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 49 15.05.2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 58 12.06.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 56 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 64 08.09.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:
O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO:
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus 5.3.2015 sivu 1/7 O A S Ak 347 Naavakuja asemakaavamuutos eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi kaavoitushankkeen peruslähtökohdat
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla
Oulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9011, 9012, 9021, 9022, 9023, 9026 JA 9029 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MAANMITTAUS- JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT
Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen
Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
O A S. Ak 346. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Seniori ateria Oy asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO:
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus 5.3.2015 sivu 1/7 O A S Ak 346 Seniori ateria Oy asemakaavamuutos eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi kaavoitushankkeen
ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.
691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak 006030) Koskee 6. kaupunginosan korttelin 658 tonttia 1, muutoksella muodostuu korttelin 658 tontti 1. ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS 15.9.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön
Osallistumis ja arviointisuunnitelma
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit
Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b
Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 17, tontti 2
28.4.2016 Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa 1. kaupunginosan korttelin 17 tontti 2, Maakuntakatu 24 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 17, tontti 2 Kuva
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012
11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , , Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9 O A S Ak 354 Naantalin Aurinkoinen asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Oulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää
Oulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus 10.4.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskon kaupunginosan kortteleita 14 ja 43, puistoaluetta sekä suojaviheraluetta koskeva asemakaavan muutos (Laakeritie 2-6)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 10. 22.6.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 10. Oheiselle kartalle on osoitettu
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS
A-2619 Asemakaavamuutos Rautatienkatu 19
A-2619 Asemakaavamuutos Rautatienkatu 19 Keskustan kaavoituskohteiden k id yleisötilaisuus i 4.6.2014 kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio gsm 050 387 8708 marja.mustakallio@lahti.fimustakallio@lahti
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9
Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9 O A S Ak 355 Viestitien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101
ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen
RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9
Tekniset palvelut maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/9 O A S Ak 355 Viestitien asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS KALERVONKATU 8 KAAVATUNNUS 02:119 KAAVAN PÄIVÄYS 21.2.2013 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 28.2.2013 02:119 / KALERVONKATU
Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1
Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8 O A S Ak 356 Kylpylän kerrostalojen asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET (OSAT KORTTELEITA 32 JA 51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.8.2014
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0932 LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tekniset palvelut maankäyttö kaavoitus sivu 1/8. Lidl
Tekniset palvelut maankäyttö kaavoitus sivu 1/8 O A S Ukko- Pekka Ak 360 Ruonan yhdystien asemakaavamuutos Lidl Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS
Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta
Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.
ASEMAKAAVAN MUUTOS 695/AKM VANHA PALOASEMA Supin kaupunginosan (04) Kortteli 7, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.3.2016 Kaavan muutosalue ja arvioitu vaikutusalue. 1. OSALLISTUMIS- JA
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5187 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 47 tonttia 1 ja korttelin
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita
Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan
Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Naantalin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus sivu 1/8 O A S Ak 343 Merimaskun kirkonkylän Postimäen tilan asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli
KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091
A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
O A S. Ak 337. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kuparivuoren asemakaavan muutos SISÄLLYSLUETTELO:
Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus 31.5.2016, sivu 1/8 O A S Ak 337 Kuparivuoren asemakaavan muutos eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi kaavoitushankkeen
VALINTATALON KORTTELI 43
VALINTATALON KORTTELI 43 Asemakaavan muutos Vireilletulovaiheen yleisötilaisuus pääkirjaston Muikku-Sali ti 2.2.2016, klo 18.00 Kaavoitusarkkitehti Simo Vaskonen VUOROVAIKUTUS ASEMAKAAVOITUKSESSA Maankäyttö-
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0316 Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS-
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten
MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 16.3.2016 päivitetty 21.9.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, UUDEN URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN PERUSTIEDOT 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2 3. OSALLISET JA OSALLISTUMINEN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan