Kuntien operatiivisissa toimintamenoissa valtavia eroja - Toteutuuko kilpailu, kun julkinen sektori toimittaa itselleen?
|
|
- Siiri Tamminen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuntien operatiivisissa toimintamenoissa valtavia eroja - Toteutuuko kilpailu, kun julkinen sektori toimittaa itselleen? Kunnallisjohdon seminaari Lappeenranta Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät
2 Tarvitaanko markkinoilla tietoa kuntataloudesta, ostokäytännöistä ja kilpailuttamistoimista?
3 Kuntatalous näyttää vuoden 2018 tilinpäätösarvioiden valossa hälyttävän synkältä, Kuntaliitto arvioi. Tulos painui vuonna 2018 negatiiviseksi 196:ssa eli peräti noin kahdessa kolmasosassa kunnista, kun vuotta aiemmin miinusmerkkisiä tuloksia oli 55 kunnassa. Tilinpäätösarviot kertovat, että verotulot ja valtionosuudet tippuivat vuonna Samaan aikaan kuntien ja kuntayhtymien menot kasvoivat yli 3 prosenttia. Valtaosa menojen kasvusta tulee materiaalien ja palvelujen ostoista. Henkilöstömenot kasvoivat varsin maltillisesti. Kunnat hakevat konsulteilta uutta näkemystä talouden tasapainottamiseen Uutiskirje Yhä useamman kunnan talous on punaisella, ja tasapainotuksessa haetaan usein apua konsultilta. - Viimeisen vuoden aikana meillä on tullut vastaan kymmenkunta casea, joissa kunnan talous on yksinkertaisesti romahtanut, Eero Laesterä konsulttiyhtiö Perlaconista sanoo. Tasapainotuksessa oikean tiedon saaminen on oleellisen tärkeää, sanoo Kuntaliiton talousyksikön johtaja Ilari Soosalu. Tiedolle tarvetta Kuntaliiton kuntatalousyksikön johtaja Ilari Soosalun korostaa kuntatalouden tasapainottamisessa oikealla tiedolla olevan suuri merkitys. Kunnissa tuotetun tiedon lisäksi vertailutietoa, uusia näkemyksiä ja ratkaisuja muualta tuovat työryhmiin kunta-alan asiantuntijat konsulttiyhtiöiden muodossa. Soten kaatuminen lisää kuntien taloustuskaa "Valtionosuusleikkaukset on lopetettava" Jopa 250 kuntaa voi olla suurissa vaikeuksissa palvelujen tuottamisessa 2020-luvulla, kun sote-uudistusta ei ole saatu aikaan ja valtionosuudet ovat pienentyneet, sanoo Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen. Kuntaliiton kuntatalouden kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen toivoo eduskuntavaalien alla käytävän arvokeskustelua siitä, mitä palveluja tuotetaan julkisin varoin. Lue lisää
4 Hankinta Suomi EU - Komission tiedonanto Julkisten hankintojen tila Euroopassa Keskeiset ongelmat Strategisia hankintoja ei riittävästi (halvin hinta hallitsee, laatutekijät unohtuvat Liikaa suorahankintoja Hankinnoista ei koottua tietoa Digitalisointi hidasta Liian vähän yhteishankintoja Hankintamenettelyt monimutkaisia Ehdotetut ratkaisut Huomioidaan strategisten tekijöiden vaikutus hankinnassa Sitoudutaan vastuullisiin hankintoihin Ammatillistetaan julkiset ostajat Parannetaan avoimuutta ja luotettavuutta Parannetaan ja lisätään hankintatietoa Tehostetaan digitalisaatiot Pyritään yhteishankintoihin Valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto esittelivät Helsingissä laaja-alaisen Hankinta-Suomi yhteistyöhankkeen sisältöä ja tavoitteita. 1. Tilaisuuden avauspuheenvuorossa valtiosihteeri Martti Hetemäki kertoi julkisten hankintojen säästöpotentiaalin olevan OECD:n selvityksen mukaan 25 % yhteensä 35 miljardin potista eli jopa 8,75 miljardia euroa. 2. Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen totesi omassa avauspuheenvuorossaan, että suurin osa hankinnoista tehdään kunnissa, joten siellä on saavutettavissa mittavia säästöjä. Huhtikuussa 2019 julkistetun Handata selvityksen mukaan kuntien ostot ovat noin 22,2 miljardia euroa, joten säästöpotentiaali lasketaan miljardeissa. 3. Hansel Oy kehitysjohtaja Susanna Närvänen korosti avoimuuden ja luotettavien tietojen merkitystä säästöjen aikaan saamisessa. Hän kysyi tiedämmekö tai voimmeko saada selville julkisten hankintojen todellisen arvon todeten yhden keinon olevan ostolaskudatan avaaminen. Lähteet: Valtiovarainministeriö , OECD Suomen julkisten hankintojen selvitys 1/2019, Susanna Närvänen Hansel Oy
5 Handata hanke - kuntajohtajakysely
6 Kyselyn tulokset Varsinais-Suomen Yrittäjät toteutti HANDATA kuntajohtajakyselyn Kysely toteutettiin kaikille 295 manner-suomen kuntajohtajille sähköpostitse lähetetyllä kyselylomakkeella. Kysymyksiä oli kahdeksan (8) kpl. joista viisi (5) oli kyllä / ei / eos kysymyksiä ja kolmeen (3) vastattiin kirjallisesti Vastauksia saatiin 145 kunnalta (49,2 %) Vastausprosentti siis lähes 50 %, joten kysely antaa kattavan kuvan ostolaskudatan julkaisemisesta ja kuntien suunnitelmista datan julkaisemiseen kyselyn tekohetkellä (syksy 2018). Vastaus % alueittain > 75 % % % < 25 % Handata kuntajohtajakysely
7 Kuntien tilanne vastausten perusteella n= % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Tuntee suosituksen Julkaisutilanne Kielteinen päätös Myönteinen (suunnitteilla) Julkaiseminen tuo hyötyä Julkaiseminen tuo haittoja Avuntarve Yhteydenotto Eos Ei Kyllä Kyllä Ei Eos Handata kuntajohtajakysely
8 Julkaisemisen vaikutukset Kysymys: Mitä etuja? Avoimuus, läpinäkyvyys lisääntyy 60 mainintaa (41,7 % vastaajista) Ei etuja tai hyötyjä, 19 mainintaa (13,2 % vastaajista) Ei osaa sanoa 65 mainintaa (45,1 % vastaajista) Kommentti: Hyötyjinä ovat kuntalaiset ja muut datasta mahdollisesti kiinnostuneet henkilöt tai tahot, koska julkaiseminen lisää avoimutta. Kunnalle hyötynä on myönteinen mielikuva avoimesta kunnasta. Lähde: Handata kuntajohtajakysely Datan julkaisemisen edut 45 % 13 % 42 % Hyötyjä Ei hyötyjä EOS Datan julkaisemisen haitat 26 % 24 % 14 % 19 % 17 % Tekniikka Resurssit Tietosuoja Ei EOS Kysymys: Mitä haittoja? Puutteet järjestelmissä, tekniikka ja taloushallinto 34 mainintaa (23,6 %) Puutteelliset resurssit, kustannukset ja työmäärä 28 mainintaa (19,4 %) Tietosuoja-asiat 25 mainintaa (17,4 %) Ei haittoja eikä esteitä 20 mainintaa (13,9 %) Ei osaa sanoa 37 mainintaa (25,7 % vastaajista) Kommentti: Keskitettyä keskustelua hankkeen ja ohjelmistotoimittajien välillä niin, että kuntakohtaiselta kehittämistyöltä vältytään ja hankkeen tuotokset tulevat jatkossa sisältymään taloushallinnon ohjelmistoratkaisujen perustoimintoihin ilman kunnalle tulevaa lisäkustannusta.
9 Ostolaskudatan julkaisijat
10 Kaikki ostolaskudatan julkaisijat (30) Ostolaskudatan julkaisutilanne ,2 % 89,8 % Julkaisee Ei julkaise kaupunki/kunta as.luku kaupunki/kunta as.luku 1 Helsingin kaupunki Nokian kaupunki Espoon kaupunki Riihimäen kaupunki Tampereen kaupunk Sastamalan kaupunki Vantaan kaupunki Valkeakosken kaupunki Oulun kaupunki Jämsän kaupunki Jyväskylän kaupunki Haminan kaupunki Lahden kaupunki Liedon kunta Kuopion kaupunki Heinolan kaupunki Porin kaupunki Loviisan kaupunki Kouvolan kaupunki Paimion kaupunki Joensuun kaupunki Sotkamon kunta Lappeenranta Kauniaisten kaupunki Hämeenlinna Hattulan kunta Kotkan kaupunki Pyhtään kunta Kirkkonummen kunta Puumalan kunta Lähde: Handata tietokanta
11 Julkaistun datan tietosisältö Julkaistut tiedot (kenttien lkm) 48 % 52 % Lähde: Handata tietokanta E K Kuntaliiton suosituksen mukaan Ostolaskudatan julkaisijat 30 / 295 kuntaa Ei yhtään Kuntaliiton suosituksen mukaista julkaisua Parhaat (suosituksen kentät) Oulu 22/23 ja Lieto 20/23 Heikoimmat (suosituksen kentät) Puumala 2/23 ja Kirkkonummi 3/23 Muita huomioita Pakolliset kentät nimetty pääosin suosituksen vastaisesti, samoin kenttien järjestys ja sisältö eivät vastaa suosituksen mukaista tietoa Kenttien sisällössä paljon puutteita, y-tunnuksia puuttuu, toimittajien nimiä lyhennetty, erilaisia numeroita tai lisätekstejä yhdistetty toimittajien nimiin Lukematon määrä kirjoitusvirheitä toimittajien nimissä, erilaisia lyhenteitä, toimittajan nimi kirjattu usealla eri tavalla ALV:n ilmoittaminen / käsittely sattumanvaraista Seitsemän vapaaehtoista kenttää, vain muutama tieto annettu 11 %:iin kentistä vastaus
12 Handata tietokanta ja nettisivusto
13 Kuntien ostot ja julkiset hankinnat 2017 (etusivu) Tiliryhmien osuudet ostoissa Helsinki Espoo Tampere 934 Vantaa 857 Turku 806 Oulu 732 Lahti 524 Kuopio 484 Jyväskylä 474 Pori 356 Lappeenranta 348 Joensuu 347 Kouvola 309 Hämeenlinna 295 Mikkeli 266 Rovaniemi 251 Vaasa 239 Kotka 237 Julkiset hankinnat Toimintamenot Seinäjoki 214 Julkiset hankinnat Lähde: Handata, Tilastokeskus, Hilma Suurimmat ostajat 2017 Kokkola 209
14 Kuntien toimintamenot 2017 Suurimmat toimintamenot / asukas 2017 (10) kunta Asukasluku Henkilökulut *) Ostot yht *) Menot / as. Miehikkälä Viitasaari Virrat Ristijärvi Pietarsaari Pihtipudas Pelkosenniemi Salla Kannonkoski Utsjoki Pienimmät toimintamenot / asukas 2017 (10) Toimintamenot < /as > /as. (KA 6 529,74 /as.) kunta Asukasluku Henkilökulut *) Ostot yht *) Menot / as. Rusko Pornainen Masku Muurame Vihti Aura Hattula Kerava Kontiolahti Hollola Lähde: Handata, Tilastokeskus, *) 1 000
15 Lähde: Handata, Tilastokeskus Aluejako perustuu Suomen Yrittäjien aluejärjestöihin. Poikkeuksia maakuntajakoon: Uusimaa jaettu 3 alueeseen Helsinki Pääkaupunkiseutu Uusimaa Pohjois-Pohjanmaan kunnista osa siirretty Keski- Pohjanmaalle Pohjanmaan kunnista niin ikään osa siirretty Keski- Pohjanmaan alueelle Muut alueet maakuntajaon mukaan
16 Toimittajaryhmien osuudet 2017 Ostot julkinen / yksityinen 2017 (%) Kymmenen suurinta ostolaskudatan julkaisijaa Korkein julkisen sektorin osuus Oulussa (69 %) Alhaisin Espoossa (45%) Keskiarvo 54 % Ostot yhteensä (milj. ) Julkinen sektori Yksityinen sektori Helsinki Espoo Tampere Vantaa Oulu Jyväskylä Lahti Kuopio Pori Kouvola Julkinen % Yksityinen % Lähde: Handata, kuntien ostolaskudata-aineisto
17 Julkisten hankintojen kilpailuttaminen ,0 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 Kilpailutus % alueittain 20,0 20,7 21,2 21,7 22,0 22,5 5,4 5,4 8,2 11,6 12,1 13,6 14,4 14,7 15,0 15,8 26,3 28,6 38,6 51,2 Aluejako perustuu Suomen Yrittäjien aluejärjestöihin. Poikkeuksia maakuntajakoon: Uusimaa jaettu 3 alueeseen - Helsinki - Pääkaupunkiseutu - Uusimaa Pohjois-Pohjanmaan kunnista osa siirretty Keski- Pohjanmaalle Pohjanmaan kunnista niin ikään osa siirretty Keski- Pohjanmaan alueelle Muut alueet maakuntajaon mukaan Kilpailutus % = julkiset hankinnat / kokonaisostot * 100 Lähde: Handata, Tilastokeskus, Hilma
18 Liedon kunta (kuntakohtaiset tiedot)
19 Ostolaskudata Liedon kunta 2017 Suurimmat toimittajat Lähde: Handata, Tilastokeskus
20 Ostolaskudata Liedon kunta 2017 Julkisten ja yksityisten ostojen osuudet ostoissa 2017 Suurimmat julkiset toimittajat Lähde: Handata, Tilastokeskus
21 Ostolaskudata Liedon kunta 2017 Tiliryhmien osuudet ostoissa 2017 Toimittajaryhmien osuudet ostoissa Lähde: Handata, Tilastokeskus
22 Ostolaskudata Liedon kunta 2017 Kilpailutetut hankinnat / asukas / asukas Ostot / asukas / asukas Lähde: Handata, Tilastokeskus
23 Ostolaskudata Liedon kunta 2017 Julkiset toimittajat, kotipaikka Liedon kunta Lähde: Handata
24 Ostolaskudata Liedon kunta 2017 Lieto ostolaskut 2017 toimittajalta: Vanhalinnan Peikonkolo Oy (yhteensä 23 laskua) Kustannuspaikka Tiliryhmä Laskun summa ( ) Palveluseteli Avustukset ,42 Palveluseteli Avustukset ,14 Palveluseteli Avustukset ,06 Palveluseteli Avustukset ,36 Palveluseteli Avustukset ,62 Palveluseteli Avustukset ,03 Palveluseteli Avustukset ,72 Palveluseteli Avustukset ,02 Palveluseteli Avustukset ,35 Palveluseteli Avustukset ,13 Palveluseteli Avustukset ,68 Palveluseteli Avustukset ,81 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 9 020,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 9 020,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 9 020,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 9 020,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 9 020,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 6 150,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 6 150,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 6 150,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 5 740,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 2 940,00 Yksityiset päiväkodit, esiopet Palvelujen_ostot 858,00 Lähde: Handata
25 Handata.fi tarjoaa hyötytietoa, valmiita lukuja sekä vertailuja. Räätälöidyt tiedot tilatavissa erikseen. Ota yhteyttä. Kehitämme edelleen palvelua. Kerro minkä voisimme tehdä paremmin? Tutustu HANDATA - palveluun:
26 HANDATA projektissa luotiin ohjeistus, menetelmät ja välineet niin ostolasku- kuin hankintadatan julkaisemiseen ja työkalut tiedoista muodostuvan tietokannan hyödyntämiseen päätöksenteon tukemisessa sekä kilpailun tehostamisessa säästöjen saamiseksi. Kiitos Lisätietoja VARSINAIS-SUOMEN YRITTÄJÄT HANDATA - projekti Jorma Saariketo jorma.saariketo@yrittajat.fi
Henrik Rainio
18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5
LisätiedotKilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa. Hankinta-asiamies Jorma Saariketo
Kilpailutetut julkiset hankinnat 2015 Keski-Pohjanmaa Hankinta-asiamies Jorma Saariketo Kilpailutetut hankinnat 2015 koko maa Ajanmukaiset menettelytavat ja välineet lisäävät mahdollisuuksia ja edistävät
LisätiedotKuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat
Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösarviot 2018, talousarviot ja - suunnitelmat 2019-2020 Tiedotustilaisuus 13.2.2019 Kuntatalousyksikön johtaja Ilari Soosalu @IlariSoosalu 13.2.2019 Kuntien ja kuntayhtymien
LisätiedotIndeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit
Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotMarkkinoiden koko potentiaali käyttöön Rovaniemi Jorma Saariketo Hankinta-asiantuntija Jorma Saariketo
Markkinoiden koko potentiaali käyttöön Rovaniemi 7.11.2018 1 Jorma Saariketo Hankinta-asiantuntija 7.11.2018 Jorma Saariketo Kuntien ostot harvojen tiedossa 2 Aluejärjestö Kaupunki / kunta Julkaisee Etelä-Karjala
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotSOTE-yrittäjyys. Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.
SOTE-yrittäjyys Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.2018 Ylivoimainen valtaosa yrityksistä on pieniä 0,2 % Suuryritykset
LisätiedotHelsingin Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Helsingin Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
LisätiedotKainuun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Kainuun Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen
Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä
LisätiedotAluejärjestöraportti Kymen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Kymen Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotPääkaupunkiseudun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Pääkaupunkiseudun Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotLiikenne- ja viestintäministeriön asetus
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotAluejärjestöraportti Keski-Suomen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Keski-Suomen Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotKymen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Kymen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien
LisätiedotAluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta
LisätiedotAluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä
LisätiedotKuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri
Kuntaliiton terveiset Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Tulevaisuuden kunta ja maakunta Kuntien rooli ja tehtävät muuttuvat 3 3 4 Kuntien tehtäviä uudistuksen
LisätiedotEK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset
EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja
LisätiedotAluejärjestöraportti Päijät-Hämeen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Päijät-Hämeen Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä
LisätiedotAluejärjestöraportti Kainuun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Kainuun Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotRadio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet
Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotAluejärjestöraportti Uudenmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Uudenmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotAlkava ARA-tuotanto kunnittain
5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina
LisätiedotRannikko-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä
LisätiedotHämeen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Hämeen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotMiltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää?
Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää? 10.1.2019 Henrik Rainio, kuntatalouspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntasektorin vuosikate sekä tilikauden tulos vuosina 1997-2022, mrd. 5,0 4,5 4,0 3,5
LisätiedotEtelä-Karjalan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Etelä-Karjalan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotVarsinais-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Varsinais-Suomen Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotAluejärjestöraportti Pohjois-Karjalan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Pohjois-Karjalan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013
LisätiedotHÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017
HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2009 2016 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 Päästölaskennan sektorit Kuluttajien sähkönkulutus Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Tieliikenne
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotPoliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotAluejärjestöraportti Lapin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Lapin Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotLapin Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Lapin Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön
LisätiedotHelsingin kansainvälisen koulun kannatusyhdistys ry 1500,00 Helsingin kaupunki 217600,00 Helsingin Normaalilyseo 1500,00
Valtion erityisavustus pedagogisten ICTohjaukseen Statligt specialunderstöd för pedagogisk ICT-handledning Koulutuksen järjestäjä Myönnettävä summa ( ) Akaan kaupunki 10900,00 Alajärven kaupunki 9800,00
LisätiedotAluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Pirkanmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotPohjois-Karjalan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Pohjois-Karjalan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotPirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Pirkanmaan Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Lahden seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotAluejärjestöraportti Varsinais-Suomen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Varsinais-Suomen Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä
LisätiedotAluejärjestöraportti Satakunnan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Satakunnan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotAluejärjestöraportti Etelä-Savon Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Etelä-Savon Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Oulun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotKäynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen
Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotAluejärjestöraportti Keski-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä
LisätiedotEtelä-Savon Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Etelä-Savon Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
Lisätiedot1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP
N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58
LisätiedotORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014
ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne
LisätiedotTOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu)
TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu) VNK TEAS hanke Taustamateriaalia työpajaan 24.11.2016 Kysely yrityksille Yritys ten toimintaympäristö ja sijoittuminen Kysely yrityksille Kyselyn
LisätiedotKeski-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Keski-Suomen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotKunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena
Kunnan hallintokuntien yhteinen palautejärjestelmä päätöksenteon tukena Kuntatalo, 19.11.2013 Joni Kemppi Tekla Oy Mallipohjaisia ohjelmistotuotteita asiakkaille rakentamisessa sekä energia- ja infratoimialoilla
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotAluejärjestöraportti Savon Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Savon Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien
LisätiedotKUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä
KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011 Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIENYRITYSILMASTO 2011 SISÄLTÖ SAATTEEKSI 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 1SELVITYSMENETELMÄT 5 1.1Yritysilmastomittarijaselvityksentoteuttaminen
LisätiedotABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain
ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön
LisätiedotAluejärjestöraportti Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta
LisätiedotKuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta
Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta
Lisätiedot2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö
N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi
LisätiedotSELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 4/2002 15.2.2002 Asumisoikeusasunnot 1990-2001 Asumisoikeusasuntojen rakentaminen aravalainoituksen tuella alkoi vuonna 1990 ja korkotukilainoituksen
LisätiedotJulkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
LisätiedotLapin maahanmuuttotilastoja
Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista
LisätiedotVIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013
VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne
LisätiedotKARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013
KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne
LisätiedotHoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008
Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Selvitys Kysely toteutettiin huhtikuussa 2008 Luonteeltaan selvitys:
LisätiedotPohjois-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä
LisätiedotAluejärjestöraportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät
raportti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä
LisätiedotAlle 18-vuotiaiden määrän suhteellinen muutos (%) seutukunnittain Manner-Suomen tilanne ja (Tilastokeskus 29.3.
Oulun seutukunta Helsingin seutukunta Tampereen seutukunta Kyrönmaan seutukunta Jyväskylän seutukunta Vaasan seutukunta Kokkolan seutukunta Turun seutukunta Seinäjoen seutukunta Kuopion seutukunta Etelä-Pirkanmaan
LisätiedotPuoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan
Puoluekokous 17. 18.6.2017 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki
LisätiedotKuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä
LisätiedotYHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008
YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008
LisätiedotVihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa
Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa 8.2.2008 sekä yhdistysten edustajamäärät puoluekokouksessa 2008 (sääntöjen 22 perusteella) (tilanne 3.3.08 huhtikuussa hyväksyttävät
LisätiedotKuntajohdon seminaari Mikkelissä
Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen
LisätiedotElinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla
Elinvoima ja kilpailukyky kaupunkiseudulla Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi
LisätiedotTurun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen
Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun
LisätiedotVIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012
VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne
LisätiedotEK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset
EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja
LisätiedotKARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012
KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne
LisätiedotC21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot
C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE
LisätiedotJakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019
Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna
LisätiedotKuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa
Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Porin kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Työvaliokunta ja ohjausryhmä 14.3.2014 Nakkila Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen 19.3.2014 Page 1 Porin
LisätiedotTeknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous. Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010
Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010 1. Taantuma ja sen vaikutukset kuntatalouteen (1) Vuoden 2008 lopulla alkanutta taantumaa (bruttokansantuote
LisätiedotKUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100
EPSI Rating 2016 Päivämäärä: 27-03-2017 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:
LisätiedotLapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus
Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0
LisätiedotKuntien tilinpäätöstiedot 2018
Kuntien tilinpäätöstiedot 2018 7.3.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio 1 Mitä syksyn kuntatalousohjelma odotti? 2017 2018 Muutos-% Tuloksen muodostuminen 1. Toimintakate -27,5-28,1 2,1 % 2. Verotulot
LisätiedotPuoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan
Puoluekokous 16.-17.6.2018 - äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan Yhdistys Järjestökokonaisuus Edustajia Arabian-Käpylän-Viikin Vihreät Helsinki 6
Lisätiedot1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa
Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.
LisätiedotRAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014
RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne
Lisätiedot