40-vuotiaan Suiningin metsästysseuran historiikki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "40-vuotiaan Suiningin metsästysseuran historiikki"

Transkriptio

1 vuotiaan Suiningin metsästysseuran historiikki Juhani Määttä ja Teemu Junttila

2 Suiningin metsästysseuran 40-vuotishistoriikki Suiningin alueella on toiminut metsästysseura 40-vuotta. Se on lyhyt aika verrattuna siihen tuhansien vuosien mittaiseen ajanjaksoon jolloin seuran alueella on metsästystä harjoitettu. Paikannimet kertovat meille menneistä metsästystavoista. Suiningin metsästysseuran alueelta löytyy esimerkiksi Ritakorpi, Ritalampi ja Ritalehto. Rita tarkoittaa loukkupyydystä. Seuran alueelta löytyvä Pyssysuo on todennäköisesti saanut nimensä paikalla toimineista asetusjousista ja asetuspyssyistä, jotka vireeseen pantuna pyysivät itsekseen suurriistaa, lähinnä karhuja ja peuroja. on selvää, että ihmisillekin vaarallisesta pyydyksestä haluttiin varoittaa myös paikannimen avulla Seuran rajalla olevan Liittolammen Liitto sana on mahdollisesti suomennos Inarin saamen sanasta littom. Lammelle on tehty liitto eli on sovittu kohtaamisesta siellä. Liittolampihan sijaitsee Kuntivaaran lähellä. Kunti sana sisältää peuraa merkitsevä saamen sanan goddi. Historian tutkijoiden mukaan, Lappalaisten kylässä oli asukkaita juuri niin paljon, että metsäpeuran ajometsästys oli mahdollista. Lappalaiskylä hajaantui kesäksi eri puolille laajaa aluetta. Syksyllä kokoonnuttiin yhteen harjoittamaan metsäpeuran ajometsästystä. Liittolammelle on aikanaan voitu hyvinkin tehdä liitto metsäpeuran ajometsästystä varten. Liittolampi paikannimenä on siten mahdollisesti muistona paljon vanhemmasta metsästysseurasta. Kuusamossa oli perinteisesti metsästetty vapaasti. Vuonna 1959 päättynyt isojako toi tullessaan tilat, palstat ja rajat. Suomalaisessa lainsäädännössä metsästysoikeus ja siitä päättäminen annettiin maanomistajalle vaikka myös sen jakamista tasan kaikelle kansalle on esitetty luvun alun kyläyhteisö oli paljon nykyistä enemmän tekemisessä keskenään. Kuljettiin samalla postiautolla, kortteenrattiin toisten pirteissä ja asuttiin samoilla kämpillä. Metsästysluvan pyytäminen ja saaminen oli helppoa luvun aikana tilat jakaantuivat, väki muutti Ruotsiin ja kaupunkeihin ja metsästyslupien saaminen ja pyytäminen vaikeutui. Myös metsästyksen valvonta koettiin tuolloin tarpeelliseksi. Kerrotaan tarinaa Kirkonkylän herraseurueesta, joka metsästi Suiningin alueella ja ryhtyi jämäkästi tivaamaan maanomistajan metsästyslupaa sitä heiltä tivanneelta maanomistajalta. Niinpä isännät antoivat Juhani Alatalolle tehtäväksi ilmoittaa Koillissanomissa Määttälän maamiesseuran talolla järjestettävästä kokouksesta. Ilmoitus sai liikkeelle viitisenkymmentä henkilöä eri kyliltä. Alussa oli ajatuksena, että seuran alue kattaisi myös Lehdon ja Kiviperän alueet. Siitä ajatuksesta kuitenkin luovuttiin ja sinne syntyi Suininki-Itäperän metsästysseura. 1

3 Suiningin metsästysseuran virallinen perustamispäivä on , jolloin kokous hyväksyi säännöt ja organisoi alun toiminnot. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat maanviljelijä Esko Määttä, piirikassanhoitaja Veikko Alatalo ja opettaja Juhani Alatalo. Seuran rekisteröintipäivä on Suiningin metsästysseuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin maanviljelijä Esko Määttä. Johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt: Juhani Alatalo sihteeri/rahastonhoitaja, Veikko Alatalo, Mauno Kämäräinen, Lauri Leiden, Alpo Lämsä ja Paavo Ritola. Johtokuntaan valittiin edustajia eri puolelta seuran aluetta ja se sai tehtäväkseen asioiden viemisen eteenpäin reippaassa tahdissa. Alussa suuri urakka oli metsästysoikeuden vuokrauspapereiden saaminen kuntoon. Voidaan sanoa, että aika oli todella kypsä seuran luomiseksi. Maanomistajat luovuttivat maansa seuran käyttöön vaikka talossa ei metsästävää ihmistä sillä hetkellä ollutkaan. Yhteinen asia kuitenkin yhdisti kyläkunnittain ihmisiä. Alkuvuosina tehtiin todella kova työ, mutta se kantoi hyvän tuloksen. Seuran alue muotoutui nopeasti nykyisen kaltaiseksi, tosin hieman nykyistä suuremmaksi. Jo vuoden päästä seuraan kuului 72 maanomistajajäsentä sekä 9 ns. maksavaa jäsentä. Suiningin metsästysseuraan on alusta alkaen hyväksytty jäseniksi maanomistajia ja heidän perheenjäseniään, vävyjä ja miniöitä sekä kylällä asuvia. Pelkästään maanomistajalta vuokratulla metsästysoikeudella ei seuran jäseneksi ole ketään hyväksytty. Seuran ensimmäisinä toimintavuosina metsästyksen valvonta oli ajankohtaista luvulla seuran alueella toimi vuodesta 1973 alkaen nimettynä metsästyksen valvojana Pentti Alajuuma, joka liikkui alueella valtion autolla tai omalla autolla riistanhoitoyhdistyksen kustantamana. Nimetyllä metsästyksenvalvojalla oli metsästysoikeus seuran alueella ja hän vuosiraportin yhteydessä kertoo saaneensa yhden näädän, kaksi korppia ja viisi teertä. Vuonna 1974 perustettiin ammuntajaosto ja aloitettiin haulikkoammunta. Seura hankki savikiekonheittimen ja haulikon harjoittelua varten. Ensimmäinen harjoittelupaikka kunnostettiin Isolle suolle. Hirvenmetsästystä käsiteltiin Johtokunnan kokouksessa :sä, jossa keskusteltiin hirviluvan anomisesta ja päätettiin, ettei ensi syksynä vielä anota. 2

4 Vuonna 1975 seuran yleinen kokous päätti antaa luvan hakea hirvilupaa, sillä ehdolla, että yhteisiin peijaisiin löytyy lihat. Hirviporukka sai luvan ampua yhden hirven. Siinä onnistuttiin ja noin 10 miehen porukka oli alkuna Suiningin metsästysseuran hirvenpyynnille. Hirven harvinaisuudesta kertoo se, että jopa hirven jäljistä uutisoitiin Koillissanomissa ja Erivaarantien ylittäneitä hirven jälkiä tultiin katsomaan Liikasenvaarasta saakka. Suiningin metsästysseura on tarjonnut maanomistajille, kyläläisille ja jäsenille hirvipäivällisen vuosittain vuodesta 1975 lähtien. Riistalaskentaa tehtiin alkuvuosina niin sanottuna reittiarviointina. Ohjeen mukaan reitin olisi tullut olla vähintään 60 kilometrin pituinen, mutta Suiningin metsästysseuran suorittaman arviointireitin pituus vaihteli viidentoista ja neljänkymmenen kilometrin välillä Reitti käveltiin kolmeen mieheen rinnakkain, niin että kukin tarkkaili kahdenkymmenen metrin levyistä kaistaletta. Reitti käveltiin loppukesällä. Esimerkiksi vuonna 1983 Heikki Kämäräinen, Ossi Tyynelä, Vesa Karvonen, Ari Ilmola, Alpo Lämsä, Esa Hemming ja Esa Hemmilä arvioivat Matti Tyynelän johdolla elokuun neljäntenätoista päivänä yhteensä 40 kilometrin mittaisen reitin, jolta havaittiin kaksi teeri poikuetta joissa joissa toisessa oli neljä ja toisessa kahdeksan poikasta ja emot kummassakin. Vuonna 1977 solmittiin Suiningin kalastuskunnan kanssa vuokrasopimus vesilinnun metsästyksestä vesialueella ja ammutun hirven noutamisesta. Sopimuksessa sovittiin myös vesilinnun metsästyslupatuottojen jakamisesta ja se on voimassa nykyäänkin. Suiningin metsästysseuran logon on suunnitellut taiteilija/opettaja Rauno Salminen ja se valmistui vuonna Vuonna 1980 Suiningin metsästysseuran puheenjohtajuus siirtyi Juuso Riihiaholle Esko Määtän poismenon johdosta. Seuran toimintaa laajennettiin perustamalla uudet riista- ja hirvijaostot. Jäsenistölle hankittiin jäsen- ja sääntökirja. 3

5 1980-luvulla seuran omat kilpailut laajenivat haulikkoammunnasta hirviammuntaan, hirvenhiihtoon ja hirvenjuoksuun. Seuran jäsenet ovat menestyksekkäästi osallistuneet etenkin hirvenhiihtoon ja saavuttaneet niissä jopa SM-tason sijoituksia. Tuorein Suiningin metsästysseuran Suomenmestaruusmitalisti on Aleksi Palosaari, joka sai SM-pronssin hirvenhiihdossa vuosina 2010 ja Juha-Matti Määttä sai 1990-luvulla Hirvenhiihdon SM-kultaa kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Seuran jäsen Jukka Kurvinen sai Hirvenhiihdon Suomenmestaruus viestin pronssimitalin vuonna Suiningin metsästysseuran joukkue voitti Pohjois-Suomen mestaruuden hirvenhiihdon viestissä Joukkueessa hiihtivät Teppo Auvinen, Mauri Klemetti, Juhani Lämsä ja Kauko Palosaari. Juhani Lämsä voitti myös Hirvenhiihdon henkilökohtaisen Pohjois-Suomen mestaruuden 1980-luvulla. Oman metsästysmajan ja ampumaradan hankkiminen katsottiin tarpeelliseksi 1980-luvun alkupuolella. Tontin saamiseksi anottiin Kuusamon kunnalta vuokralle Kivi-Piskamon pohjoisrannalta 12,5 hehtaarin määräalaa johon kaavailtiin metsästysmajaa sekä haulikko ja kivääriratoja. Kunnanhallitus kuitenkin hylkäsi hakemuksen kaavoituslautakunnan esityksestä, koska lautakunnan mielestä kunnalla oli niin vähän rantaa eikä kivääriradan rakentaminen alueelle ei olisi helppoa ja kun seuralla jo oli haulikkorata. Metsästys seura luopui ajatuksesta rakentaa Kivi-Piskamon alueelle ja etsi uusia sijoituspaikkoja. Haulikko- ja hirvirata kunnostettiin Ritakorpeen, jossa se toimii harjoituspaikkana edelleenkin. Ritakorvella on kisattu monet kerrat haulikkoammunnassa. Yksi monet kerrat Koillissanomissa uutisoitu kisa oli Juhannustuoppi-kisa. Vuonna 1986 metsästysseuralle laadittiin uudet säännöt sääntötoimikunnan toimesta Kalevi Heikkilän johtaessa työtä. Merkittävin ero ensimmäisiin sääntöihin oli se, että nyt seura saattoi erottaa jäsenen, mikäli hän menetti jäsenyyden valintaperusteen. Muutos ei kuitenkaan koskenut ensimmäisten sääntöjen aikana valittuja jäseniä. Tällöin laaditut säännöt ovat voimassa nykyäänkin, eikä sääntöjen muuttamiseen ole nähtävissä tarvetta. Sääntömuutoksen yhteydessä laadittiin myös hirvisääntö, jota sitten muutkin seurat Kuusamossa lainasivat käyttöönsä. Vuonna 1983 seura sai sihteeri rahastonhoitajaksi Matti Tyynelän. 4

6 Seuran kaatamat hirvet oli nyljetty, riiputettu ja paloiteltu Tyynelän ladossa luvun alkupuolella hirvikanta kasvoi ja kaatomäärät sen mukana. Tämän johdosta katsottiin tarpeelliseksi aloittaa hirviliiterin teko. Paikka löytyi sopuisasti jakokunnan maalta Santakummusta. Hirviliiteri rakennettiin Santakumpuun pääasiassa hirviporukan talkoina ja sitä laajennettiin lämpöeristetyllä paloittelutilalla. Talkoiden vetäjänä ja liiterin suunnittelijana toimi Juhani Määttä. Hirviliiterin paloittelutilaan hankittiin työtä helpottamaan vannesaha ja lihamylly. Hirviluvat haettiin alkuvuosina metsästysseuroittain ja alueittain. Suiningin metsästysseuralla oli kaksi aluetta ns. iso alue ja Kuntivaaran-Särkivaaran alue. kummallekin alueelle haettiin ja myönnettiin omat hirvenkaatoluvat. Toisin sanoen Kuntivaaraan myönnetyllä luvalla ei saanut kaataa hirveä isolta alueelta. Hirviasiat herättivät kovaa keskustelua kiistelyä etenkin riistanhoitoyhdistyksen kokouksissa. Vuonna 1985 sovittiin Vuotungin metsästysseuran aloitteesta, että Kuusamo jaetaan hirvenkaatolupien hakemisessa lohkoihin, jotka sopisivat keskenään alueelle jätettävästä hirvikannasta. Suiningin metsästysseura, Mouruvaaran metsästysseura, Nissin seudun erä, Rukan metsästäjät, Suininki-Itäperän metsästysseura ja Vuotungin metsästysseura muodostivat yhdessä hehtaarin laajuisen Koillis-lohkon. Lohkojako on osoittautunut toimivaksi myös karhun metsästyksessä sen jälkeen kun karhun vapaa metsästysoikeus korvattiin muuhun metsästysoikeuteen sidotuksi. Juhani Määtän puheenjohtajakausi alkoi vuonna Hirviliiterin tultua ensimmäisen kerran valmiiksi heräsi ajatus rakentaa riistapolku Suiningin metsästysseuran alueelle. Paikaksi valittiin Vaimojärven tien, Syvä-Leppilammen, Leppivaaran, Ahvenjärven ja Vuotungintien rajaama alue. Riistapolun rakentaminen sujui hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa jouhevasti. Riistapolku avattiin virallisesti ja sen jälkeen sitä on laajenettu kerran 1990-luvun lopussa ja korjattu useasti. Riistapolku on tunnettu vierailukohde Kuusamossa. Vuonna 1991 seuran vetäjäksi valittiin Alpo Lämsä. Samana vuonna, kesäkuussa, seuran jäsenet tekivät retken Riihimäen Erämessuille. Suiningin metsästysseuran 20- vuosijuhla pidettiin Määttälän koululla Vuonna 1993 hirviporukka rakensi ampumalavoja eri puolille seuran aluetta. Joitakin lavoja on sen jälkeen siirretty ja kaikkia on hieman korjattu. Lavat ovat edelleen käyttökelpoisia ja niitä on käytetty tänäkin vuonna. 5

7 Hirvikannan vaihtelusta kertoo se, että vuoden 1996 hirviporukan kokoamispalaverissa pohdittiin aluksi, että lähdetäänkö hirvijahtiin sinä vuonna lainkaan. Onneksi hirvikanta on siitä vuodesta kasvanut. Kuitenkin aina tulevan vuoden kaatomääristä päätettäessä on syytä muistaa, että sellainenkin vuosi on ollut. Hirviliiterin riiputustilan lattia pinnoitettiin 1990-luvun puolessa välissä. Hirviliiterillä kävi kutsumattomia vieraita murtovälineineen , mutta vakuutusyhtiö korvasi aiheutuneen vahingon. Suiningin metsästysseuran vuosikokouksissa keskusteltiin 1990-luvulla useasti vesilintuvesien kunnostamisesta Hannu Määtän aloitteesta. Aihe on edelleenkin ajankohtainen, koska kuluvana vuonna on valmistunut ensimmäinen rakennettu kosteikko Suiningin metsästysseuran alueelle. Esa Riihiaho valittiin Suiningin metsästysseuran puheenjohtajaksi vuonna Uudistettu Hirvisääntö hyväksyttiin kesäkokouksessa vuonna 2003 Hirviliiterin takana olleen nuotiopaikan päälle rakennettiin Pekka Weckmanin suunnittelema kota vuonna Samana vuonna seuralla oli kaksi sihteeriä/rahastonhoitajaa Tero Hietalan harjoitellessa ja Matti Tyynelän lopettaessa vuoden 2004 loppuun mennessä. Tero Hietala toimii Suiningin metsästysseuran sihteerinä ja rahastonhoitajana nykyisinkin. Seuran jäsenten kenneltoimintaa kehitettiin vuonna 2005 liittymällä Pohjois- Pohjanmaan kennelpiirin jäsenyhdistykseksi ja aloittamalla kanakoirien erikoiskokeet ja vesikokeet. Manne Liimatainen valittiin Suiningin metsästysseuran puheenjohtajaksi vuoden 2006 elokuussa. Samassa kokouksessa päätettiin keskustelun jälkeen hyväksyä ensimmäinen avopuoliso Suiningin metsästysseuran jäseneksi. Suomalaisten keskimääräisen eliniän piteneminen aiheutti sen, että vuoden 2007 syyskokouksessa päätettiin, että myös maanomistajasta seuraava ja sitä seuraava kolmas sukupolvi on oikeutettu seuran jäsenyyteen. Näitä kolmannen polven jäseniä on sen jälkeen hyväksytty muutamia. 6

8 Hirviliiterin paloittelutila saneerattiin helpommin puhtaana pidettäväksi vuonna Seinät ja katto pinnoitettiin maalatulla pellillä ja lattian laatoitus purettiin ja korvattiin pinnoitteella. Työ tehtiin hirviporukan talkoina. Rakentamiseen tarvittavat varat kerättiin hirviporukalta. Syksyjen muuttuessa yhä lämpimämmiksi tuli ajankohtaiseksi varustaa hirviliiteri jäähdytyslaitteistolla. Tämän vuoksi aiemmin eristämättömänä ollut riiputustila eristettiin ja jaettiin väliseinällä jäähdytettyyn riiputustilaan ja jäähdyttämättömään ruhon siistimistilaan. Kaikki sisäkatot ja seinät verhoiltiin maalatulla pellillä. Samassa yhteydessä parannettiin myös liiterillä syntyvien jätevesien käsittelyä. Nylkemistä helpotettiin asentamalla sähkövinssi ruhon nostamiseksi ja valmistamalla erityinen nahanrullauskone esikäsittelytilan eteen. Hirven nylkemisen hygieniaa parannettiin vuonna 2009 valalamalla erityinen pinnoitettu ja viemäröity laatta esikäsittelytilan eteen. Hirviliiterin kolmena vuotena toteutetun peruskorjauksen suunnitteli Tero Hietala. Työ tehtiin hirviporukan talkoina ja sitä johtivat Tero Hietala, Juhani Määttä ja Teppo Pesonen. Rakentamiseen tarvittavat varat kerättiin hirviporukalta ja lisäksi myytiin hirven ruhoja jalostajille. Heikki Kämäräinen valittiin Suiningin metsästysseuran puheenjohtajaksi vuonna Samana vuonna julkaistiin Suiningin metsästysseuran kotisivut ja niitä on ylläpidetty siitä lähtien sihteerin toimesta luvulla oli hirvennoudossa ongelmitta hyödynnetty seuran jäsenten omia mönkijöitä file-palkalla. Hirviporukka halusi kuitenkin fileet jakoon, joten vuonna 2011 hankittiin oma mönkijä. Mönkijää on sen jälkeen käytetty hirven noudon lisäksi riistanhoitotyössä ja riistapolun ylläpidossa. samana vuonna uusittiin lihamylly ja seuraavana vuonna hankittiin mönkijälle talli. Suiningin metsästysseuran alueen tilojen jakautuminen entistä pienempiin tiloihin johti 2010-luvulle siirryttäessä uuteen käytäntöön. Nykyisen käytännön mukaan seuralle vuokrattua aluetta tulee olla vähintään 10 hehtaaria jäsentä kohti. Poikkeuksena ovat seuran alueella vakituisesti asuvat henkilöt. Jäsenyyden perusteita ei tällöin muutettu, joten jäsenyyden tulee edelleen pääsääntöisesti perustua maanomistamiseen tai maanomistajan sukulaisuuteen. Anssi Lämsä valittiin Suiningin metsästysseuran kahdeksanneksi puheenjohtajaksi vuonna

9 Kuluneen neljänkymmenen vuoden aikana Suininingin metsästysseuran alueella on tavattu uusina riistaeläiminä metsäkauris, majava ja supikoira, joista metsäkauris on seuran päätöksellä rauhoitettu. Metsäkanalinnuista pyy on runsastunut ja riekko taantunut. Seuran vuosittain toistuvaksi toiminnaksi on vakiintunut tammikuun vuosikokous, pilkki/ulkoilupäivä, kesäkokous ja samassa yhteydessä pidetty hirviporukan järjestäytyminen sekä Kekrin tietämillä järjestetty hirvipäivällinen. Lopuksi haluan omasta ja johtokunnan puolesta kiittää kaikkia Suiningin metsästysseuralle maata vuokranneita, seuran toimintaan osallistuneita ja seuran toimintaa tukeneita. Toivotaan, että seuraavat neljäkymmentä vuotta ovat yhtä sopuisia ja toimeliaita kuin nämä ensimmäiset. Historiikin laativat Juhani Määttä ja Teemu Junttila. 8

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi.

Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi. ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 11.2.2003 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ City- hotelli Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi

Lisätiedot

Oulun piirin avoimet mestaruuskilpailut

Oulun piirin avoimet mestaruuskilpailut Oulun piirin avoimet mestaruuskilpailut Kuusamo, Vääräjoen ampumarata, 05.03.2016 Yksilökilpailut M 1. Haapala Heikki 6 HMY 255 (35:06) 242 (-4m/-25m) 564 (94) 1061 2. Hyttinen Juha 11 TaivA 300 (27:38)

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 17.07.2014 klo 18.00 19.20 Kalimen maja Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella.

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella. Helsingin Jousiammuntapiiri Helsingfors Bågskyttedistrikt r.y. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA, ALUE JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään piiriksi, nimi on Helsingin Jousiammuntapiiri

Lisätiedot

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat)

(RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) 1 Kemijärven riistanhoitoyhdistys (RHY- työjärjestys 3 Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokouksessa käsiteltävät asiat) KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS Vuosikokous 2013 Pöytäkirja Aika: 05.02.2013 klo 18.00

Lisätiedot

Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi

Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 27.3.2001 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA Rajavartiolaitoksen tilat, Rovaniemi Hannu Lukkarila Juha Seurujärvi Pentti Hyvärinen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

SUININGIN METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVISEURUEEN SÄÄNNÖT

SUININGIN METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVISEURUEEN SÄÄNNÖT SUININGIN METSÄSTYSSEURA RY:N HIRVISEURUEEN SÄÄNNÖT 1. Hirvenmetsästykseen ovat oikeutettuja osallistumaan seuran äänivaltaiset jäsenet. Alaikäisen jäsenen osallistuminen edellyttää kuitenkin holhoojan

Lisätiedot

Kai Ekholm: Kirjojen hävittäminen on rikos ihmisyyttä vastaan

Kai Ekholm: Kirjojen hävittäminen on rikos ihmisyyttä vastaan Kirjastojen kohtalo Sana kirjasto tuo nykypäivänä useimpien suomalaisten mieleen nimenomaan julkisin varoin ylläpidetyt, kaikelle kansalle suunnatut yleiset kirjastot. Tulevaisuudessa yksityisiä erikoiskirjastoja

Lisätiedot

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus -PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus Sisältö 1. HANKKEEN YHTEYSTIEDOT...3 2. HALLINNOIJA, TOTEUTUSORGANISAATIO JA RAHOITTAJAT...3 3. HANKKEEN AIKATAULU...5 4. TAUSTA JA KEHITTÄMISTARPEEN

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014

SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014 SUOMUSSALMEN URHEILUAMPUJAT RY SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014 AIKA PAIKKA LÄSNÄ 21.11.2014, klo 18.00-20:03 Hotelli Kiannon Kuohut, Suomussalmi Liite 1, nimiluettelon mukaisesti 61 henkilöä 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Ehdotus: Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi.

Ehdotus: Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toivottaa osallistujat tervetulleiksi. ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 14.5.2002 RIISTANHOITOYHDISTYS JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA SAAPUVILLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Vaattunkiköngäs Hannu Lukkarila Juha

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016

Lisätiedot

OTAVAN ERÄMIEHET ry 60 VUOTTA 4.11.2011

OTAVAN ERÄMIEHET ry 60 VUOTTA 4.11.2011 OTAVAN ERÄMIEHET ry 60 VUOTTA 4.11.2011 KATSAUS OTAVAN ERÄMIESTEN TOIMINTAAN LÄHTÖKOHDAT: Pitkät ja ansiokkaat perinteet metsästyskulttuurin saralla. Seura on perustettu v.1951 ja toiminut aktiivisesti

Lisätiedot

Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt

Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt Metsästysajat Merihanhi ja kanadanhanhi peltoalueella maanomistajan luvalla 10.8. klo 00.00 kauden loppuun. Merihanhi ja kanadanhanhi 20.8 klo 12.00 kauden

Lisätiedot

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa Outokummun metsästysyhdistys Ry:n jäsentiedote 1/ 2012 Hyvä Outokummun metsästysyhdistyksen jäsen Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 26.2.2012. Kokouksen alussa palkittiin OMY.n kolme parasta pienpetojen

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt:

7 29.01.2015. Määräaikaan 9.1. 2015 klo 15.00 mennessä esityksen palkittavista urheilijoista tekivät seuraavat urheiluseurat tai yksityishenkilöt: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta 7 29.01.2015 LIEKSALAISTEN URHEILIJOIDEN JA URHEILUSEUROJEN PALKITSEMINEN KUVLA 7 Liikuntasihteeri: Kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunta palkitsee vuosittain kansainvälisesti

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja klo Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja klo Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 19.8.2016 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla Kollajanniemen MS:n vuosikokous 28.01.2017 taukotuvalla Läsnä: Vesa Vähäkuopus, Pekka Niemitalo, Aarne Niemitalo, Jari Pikkuaho, Jussi Pönkkö, Arto Ruonakangas, Ville Harjukelo, Erkki Takkinen, Simo Kaukko,

Lisätiedot

Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija

Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte. Katja Ikonen, suunnittelija Riistakolmiot: Riistatiedonkeruun voimannäyte Katja Ikonen, suunnittelija Riista- ja peltokolmiolaskenta Pienriistakantojen vaihteluita on seurattu riistakolmiolaskennoilla jo 28 vuoden ajan. Seuranta

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017

Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Suomen Metsästäjäliiton Pohjois-Karjalan Piirin kilpailukalenteri 2017 Hirvenhiihto 11.02 Kajaani,Hoikanportti SM hirvenhiihto esikisa PK-piiri/Ilm. Tapio Kiiskiselle 0503232737 18.02 Ilomantsi Hirvenhiihto

Lisätiedot

VUOTUNGIN METSÄSTYSSEURA RY:N 30-VUOTISHISTORIAA SEURA ON PERUSTETTU VUOTUNGIN KOULULLA 7.6.1964 SE ON VANHIN KUUSAMON METSÄSTYSSEUROISTA JOHDANTO

VUOTUNGIN METSÄSTYSSEURA RY:N 30-VUOTISHISTORIAA SEURA ON PERUSTETTU VUOTUNGIN KOULULLA 7.6.1964 SE ON VANHIN KUUSAMON METSÄSTYSSEUROISTA JOHDANTO VUOTUNGIN METSÄSTYSSEURA RY:N 30-VUOTISHISTORIAA SEURA ON PERUSTETTU VUOTUNGIN KOULULLA 7.6.1964 SE ON VANHIN KUUSAMON METSÄSTYSSEUROISTA JOHDANTO Metsästyslain 1. pykälän mukaan metsästysoikeus määrätyllä

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY 1 ESITYS: AIKA: PAIKKA: SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY PIIRIN 64:N TOIMINTAVUODEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI 22.03.2018 KLO 18.00 valtakirjat klo 17 alkaen IMATRAN KYLPYLÄ; Purjekuja 2, 55420 Imatra 1.

Lisätiedot

RIISTAMAALIJAOSTO RIISTAMAALI HIRVI 2010

RIISTAMAALIJAOSTO RIISTAMAALI HIRVI 2010 RIISTAMAALIJAOSTO Puheenjohtaja Martti Renfors 0400-188 638 Rah. hoitaja Mika Honkiniemi 040-8458 644 Ratavastaava Jouko Luoma 0500-621 270 Esko Eerilä 050-3286 345 Pentti Humaloja 040-5454 486 Hannu Järvenpää

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura 78 0 13 13 7 11 10 15 16 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 65 15 15 15 0 20 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 62 9 9 20

Lisätiedot

STYSSEURA TURHA TOIVO RY. 70 VUOTTA

STYSSEURA TURHA TOIVO RY. 70 VUOTTA METSÄSTYSSEURA STYSSEURA TURHA TOIVO RY. 70 VUOTTA Historiikki vuosilta 1936-2006 Kirjoittanut Tapio Halla Historiikin teosta Edellinen historiikki vuonna 1986, 8 sivua ja liitteet Nyt 104 sivua ja liitteet

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Sm-hirvenhiihdon esikisat ja Psm-kilpailut

Sm-hirvenhiihdon esikisat ja Psm-kilpailut Sm-hirvenhiihdon esikisat ja Psm-kilpailut Kuusamo, 08.02.2014 Yksilökilpailut M Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Kari Tapani 226 OSA/La 251 (40:19) 284 (-7m/-1m) 582 (97) 1117 2. Lampela

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

enttämestari Esko Mansikkaviita

enttämestari Esko Mansikkaviita enttämestari Esko Mansikkaviita Seppo Alakoski P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 147 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Kenttämestari

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. Sopimuskirja 1 Yhdistyksen nimenä on Porin Erotuomarit -53 ja sen kotipaikkana on Porin kaupunki. 2 Yhdistyksen jäseneksi pääsevät kaikki jalkapallo- ja futsalerotuomarit. Yhdistyksen kannattajajäseneksi

Lisätiedot

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille Hirvijahti 2008 luvat 10 + 10 > Kangas 5 + 5 > Myllykylä 5 + 5 aikuisista enintään puolet uroksia > molemmat seurueet voivat ampua kolme naarasta > ensimmäisen seurueen saatua saaliiksi kolme urosta >>>

Lisätiedot

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala

* Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala PESÄPALLOJAOSTO 1(5) * Perustettu v. 1946, pj. Vilho Rintala 1933 Pesäpallon ohjaaminen annettiin Heikki Lammin tehtäväksi. 1934 Miehet Osallistuivat piirin B-sarjaan. 1948 Miehet voittivat sarjassaan

Lisätiedot

SALLAN 213 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Toimintavuodelta 2013. Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää n. 574 000 ha Sallan kunnassa.

SALLAN 213 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Toimintavuodelta 2013. Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää n. 574 000 ha Sallan kunnassa. SALLAN 213 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS Toimintavuodelta 2013 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää n. 574 000 ha Sallan kunnassa. HALLINTO Hallitus (nimi ja kotipaikka) henkilökohtainen varajäsen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 109 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Juhani Sillanpää varapuheenjohtajana

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Oulun piirin avoimet katsastukset

Oulun piirin avoimet katsastukset Oulun piirin avoimet katsastukset Kiiminki, 18.02.2017 Yksilökilpailut M 1. Jääskeläinen Joni 2 HMY 279 (29:25) 238 (+16m/+15m) 570 (95) 1087 2. Lindvall Timo 18 KEM 283 (28:46) 276 (+6m/+6m) 528 (88)

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40 Kansallinen 25 tikkaa 29.7.2016 Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty 29.7.2016 klo 23.40 MM 1. Järvinen Tarmo JST 41 46 43 35 44 209 5x10 2. Mäkinen Mauno VaaTi 46 40 41 40 42 209 4x10 3. Määttä

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Yhdistyksen

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

K O I L L I S L O H K O S O P I M U S

K O I L L I S L O H K O S O P I M U S K O I L L I S L O H K O S O P I M U S Mouruvaaran metsästysseura ry Nissin seudun erä ry Rukan metsästäjät ry Suiningin metsästysseura ry Suininki-Itäperän metsästysseura ry Vuotungin metsästysseura ry

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Taitaja9 täytti maaliskuussa 10 vuotta. Kilpailun isä, Pekka Ruokomäki sai idean kilpailusta syksyllä 2001. Espoon Matinkylässä

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

AM-2014 pistooli. Rajamäki Laukaa m Isopistooli, sarja Y50

AM-2014 pistooli. Rajamäki Laukaa m Isopistooli, sarja Y50 Rajamäki Laukaa 14. - 19:07:48 25m Isopistooli, sarja Y50 1. HANNU RÄSÄNEN KSA 88 93 82 263 97 93 83 273 536 8 2. PEKKA MARTTINEN LievA 91 95 89 275 93 81 85 259 534 10 3. MATTI KUNTTU KSA 86 86 94 266

Lisätiedot

ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA

ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA ROVANIEMEN SEUDUN Kokouspäivämäärä 26.3.2004 RIISTANHOITOYHDISTYS HALLITUS PÖYTÄKIRJA AIKA Kello 18.00 PAIKKA PAIKALLA PUHEENJOHTAJA ESITTELIJÄ PÖYTÄKIRJANPITÄJÄ Sky-hotelli Ounasvaara Juha Seurujärvi

Lisätiedot

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta

Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Osmo Säntti, Olli Hietala, Varatilintarkastaja: Kari Koskenranta 7.12.2007 / Olavi Vähämäki 1 LAIHIAN ROTARYKLUBI Vuosikertomus v. 2006-2007 Hallitus ja komiteat Laihian Rotaryklubin hallituksena ja toimihenkilöinä toimivat seuraavat henkilöt: Presidentti Past Presidentti

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45

SVA-Ruuti 2009. Aitovuori, Tampere 10. - 12.07.2009. Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 Aitovuori, Tampere 10. - 20:05:56 Pienoiskivääri 60 ls makuu, sarja Y45 1. Lauri Lauste SA 97 97 97 98 98 98 585 2. Jari Lehtinen P-HA 97 93 98 99 98 97 582 3. Ilkka Ratamo SaSA 97 98 95 96 96 94 576 4.

Lisätiedot

2. Kokouksen järjestäytyminen, Sihteeriksi valittiin Henry Ollila Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mikko Niemelä ja Kauko Kesälahti

2. Kokouksen järjestäytyminen, Sihteeriksi valittiin Henry Ollila Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Mikko Niemelä ja Kauko Kesälahti KEMIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS 10.5.2010 3 / 2010 Hallituksesta ja toimihenkilöistä läsnä: Esko Törmänen, pj Minna Hamara Kauko Kesälahti Mikko Niemelä, vpj Henry Ollila Pertti Sarajärvi Sauli Särkelä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10 EETANET RY. PÖYTÄKIRJA 1/2009 1(8) Pöytäkirja kertoo yhdistyksen jäsenille ja viranomaisille, mitä kokous on päättänyt ja mitä pitäisi tehdä. auttaa seuraamaan päätösten toteuttamista. antaa tietoja siitä,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

1. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..37. 2. 34 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen..37. 3. 35 Työjärjestyksen hyväksyminen..

1. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..37. 2. 34 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen..37. 3. 35 Työjärjestyksen hyväksyminen.. Tekninen lautakunta 17.6.2015 36 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5/2015 Kokousaika 17.6.2015 klo 15.00-16.20 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..37 2.

Lisätiedot

Pöytäkirja. Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 24.02.2008 Aika 14.00 15.55

Pöytäkirja. Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 24.02.2008 Aika 14.00 15.55 Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 24.02.2008 Aika 14.00 15.55 Paikka Seuran Maja Läsnä 36 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Muistoja ja muinaistekniikkaa

Muistoja ja muinaistekniikkaa Muistoja ja muinaistekniikkaa Elämyksellisen oppimisen jäljillä Liedon Nautelankosken museossa Elsa Hietala & Leena Viskari Nautelankosken museo Liedon paikallismuseo Jatkaa 1950-luvulla perustetun Liedon

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen. Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä

Lisätiedot

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa WANHAT HIIHTOVEIKOT JA HIIHTOSISKOT 1.6.2017 Matti Harju Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa 31.5.- 1.6.2017 Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n kesätapaaminen ja vuosikokous pidettiin

Lisätiedot

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT HAULIKKO TULOKSET SIJA NIMI SEURA ALKU LOPPU YHTEENSÄ SARJA 1 Härkönen Janne PEM 23 21 44 M 2 Korpi Kai E-E 20 23 43 M

Lisätiedot

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET

RES SM KIVÄÄRILAJIT RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET PIENOISKIVÄÄRI 60 LS KENTTÄAMMUNTA RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTA (RA 7) PIENOISKIVÄÄRI 3x 20 LS HIRVIAMMUNTA PIENOISKIVÄÄRI 60 LS, lauantai

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 1 Yhdistyksen nimi KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY 2 Kotipaikka Jyväskylä 3 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on herättää pelastuskoiratoimintaa Keski- Suomen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

Piirin "Pohjanmaa" tulevat kilpailut

Piirin Pohjanmaa tulevat kilpailut sivu 1 / 6 Piirin "Pohjanmaa" tulevat kilpailut Maaliskuu 2019 22.03.2019-24.03.2019 Hirvenhiihdon SM-kilpailut 2019 (SM) Ilomantsin hirvenhiihdon ja -juoksun SM-2019 seurayhtymä (Pohjois-Karjala) Hirvenhiihto,

Lisätiedot