ANNA V8-MAGAZINEN JYLISTÄ KOTONASI JA TILAA SUOMEN SUURIN JENKKIAUTOLEHTI! Irtonumero 7,90
|
|
- Antti Kyllönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2
3
4 Irtonumero 7,90 ANNA V8-MAGAZINEN JYLISTÄ KOTONASI JA TILAA SUOMEN SUURIN JENKKIAUTOLEHTI! ESITTELYT TEKNIIKKAA JA TIETOA TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT HARRIKAT KISAT V8-MARKET TYTTÖKALENTERI
5 Sepitelmiä SOHVAN SYÖVEREISTÄ Jälleen on koittamassa aika jona tienvarsien keltainen lumi muuttuu kevätesikkojen keltaan. Hetkellä näyttää lohduttomalta, lunta on vielä paikoin enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi aurinko tuo asfalttia esiin jään alta ja tekisi mieli ulkoiluttaa sillä jo kesärenkaita. Tätä kirjoitellessa aurinko helottaa ja ei voisi kuvitella kauniimpaa kevätpäivää. Ilmassa tuoksuu kesän odotus! Oikeastaan on ollut hienoa kun olemme saaneet jo toistamiseen oikean talven, kaikkine riemuineen ja rajoituksineen. Vaikka talvi on ollut pitkä ja kylmä (siis oivallinen tallilla vietettäväksi) joudun jälleen toteamaan, etten saanut kaikkea suunnittelemaani valmiiksi, saati edes alkuun. Pitäisikö suunnitella vähemmän ja tehdä enemmän? Homma ei suju, eikä tallillani ole edes kuvan kaltaista veren uudelleen sijoittajaa työtä haittaamassa. Jos olisi, voisi tallille lähteminen olla houkuttelevampaa, mutta saisinko sittenkään mitään aikaan? Monesti kevät vaikuttaa keventävästi myös ihmisen mieleen. Mielen lisäksi vuodenaika keventää myös tuon kauniimman sukupuolen vaatetusta. Miehen veri taas puolestaan tulee raskaammaksi. Sitä ei enää tahdo riittää aivoihin, vaan se pakkaantuu jonnekin alemmas. Vielä tälläkin ikää! Mutta tämä riittänee, jos vaikka muutaman rivin saisi asiaakin aikaiseksi. Muistakaa pojat väsätä! Toivottavasti huomioitte kannen valokuvat. Tuolloin olimme nuoria ja humalluimme elämästä. Taisi olla juomallakin osuutensa? Elämänkokemus on sittemmin kasvattanut meitä kaikkia, ainakin ulkoisesti. Aloitin jättiurakan scannailla vanhat negat, diat ja paperikuvat digitaalisiksi. Mukava muistojen polku, mutta aikaa se ottaa. Jos teiltä löytyy kuvia tapahtumista ja haluat ne muiden kanssa jakaa, ota yhteyttä. Meitä kiinnostaa varsinkin yhdistyksen toimintaa sivuavat kuvat. Näitä julkaisemme sitten kotisivuillamme. Kevätkokous sunnuntaina klo Kertsillä. Sääntömääräisten asioiden lisäksi turistaan totuttuun tapaan menneestä ja tulevasta, oiva tilaisuus omien ajatusten esiintuomiseen. Ovat ne ajatukset sitten yhdistyksen toiminnasta tai tapahtumista, taikka maailmanpoliittisesta tilanteesta. Kaffet ja pulla o kans! Tule paikalle! Näyttelykausi startataan tänä vuonna Hot Rod & Rock Showlla Tampereelta. RC: n jäsenkortilla 2 alennus sisäänpääsystä. Käytä oikean puoleista lipunmyyntikassaa ja näyttä jäsenkorttisi siellä. Seuraavana viikonloppuna , eli pääsiäisenä, on totutusti vuorossa Helsingin American Car Show. Käytä hyväksesi oheinen alennuslipuke. Sunnuntai on erityisesti naisille suunnattu päivä. Riverside Timers ajanottokeikkoja tehdään tänäkin vuonna muutamia. Vielä on paikkoja vapaana! Käytä mahdollisuus hyväksesi ja näe maailman toisten kustantamana. Ja koska ilmaisia lounaita ei ole, sisältyy tähänkin tarjoukseen sitoumus oman kehon ja mielen väliaikaisesta lainaamisesta yhdistyksen käyttöön. Heräsikö kiinnostus? Ota yhteys Mikaan, yhteystiedot RC info sivulla.
6 BurnOut Party Kiikalan lentokeskuksessa. Vihdoin uskallamme julkistaa päivämäärän ja toivomme että tämä pitää. Mikään kun ei ole niin varmaa kuin epävarma. Seuraa ilmoittelua kotisivuillamme BOP part 2. järjestämisestä ei vielä ole tehty päätöstä suuntaan tai toiseen, mutta toivottavasti jotain saadaan aikaiseksi, vaikka sitten paikallisempaakin. Tapahtumaan kaivataan taas väkeä avuksi. Aiempi kokemus ei tarpeen, mutta eduksi. Tai sitten ei. Vuorossa 24. kerta ja tietyin osin tuntuu kuin oltaisiin ensikertaa järjestämässä tapahtumaa. Jos omaat ravintola-alan kokemusta, olet enemmän kuin tervetullut joukkoomme. Tarkoitan kokemusta tiskin ruuhkattomammalta (siltä missä juomat ovat) puolelta. Kreivin yhteystiedot löytyvät myös RC info sivulta. Jäsenmaksu vuodelle Jäsenyytesi on voimassa vielä kolmisen kuukautta. Jos haluat jatkaa jäsenyyttä, hoituu asia kätevimmin oheisella jäsenmaksukupongilla. Muista käyttää viitenumeroa, varsinkin jos maksu suoritetaan muulta kuin jäsenen omalta tililtä. Kummastusta aiheutuu kun maksajana on esim. Vaskion Mehu ja Meisseli, eikä meillä ole tietoa kuka kyseisen yrityksen omistaa, vai onko joku työntekijöistä saanut hakkeroitua itsensä firman tilille. Itse asiassa kaikki maksut ovat tulleet yksityisiltä tileiltä. Sikäli esimerkki oli huono, mutta huvittava. Ai, teitä ei taaskaan naurata. Ei se mitään. Nöyrästi painan leuan rintaan ja suuntaan kohti uusia pettymyksiä! Tässä taas tärkeimmät tällä erää. Toivotaan aurinkoista ja tapahtumarikasta kesää. Kurkistus kevääseen, eli siivoustalkoot kerholla Kirppis RC:n malliin Vasaraaja ja nauloja. Välineet ammatimaiseen tietokoneenkorjaukseen Tero ja kassilinen tietoa. Mahtuu nykyään helposti yhteen tikkuun. Se tieto! Ja lopuksi saatiin RUOKAA!
7 Polkupyörien kustomointi ja itse rakentaminen alusta asti on nouseva trendi. Turkulaiseen pyörien rakenteluun voit tutustua Sinkkosen Arin Rusty Life sivustoilta. Jos moottoripyörien rakentaminen vaatii paljon viimeistelyä ja jättää vain vähän asioita piiloon, polkupyörän rakentaminen on vielä tarkempaa. Kaikki hitsaussaumat ja muut liitokset ovat kaikkien tarkasteltavissa! Huomioikaa näissä turkulaispyörissä sulavalinjainen muotoilu. Innostus fillarien muuttamiseen mieleisekseen on tarttunut myös nuoriin RC:n jäseniin. Varsin kannatettavaa ja vieläpä nykypäivän ekoajatteluun sopivaa. Vaikka kai ydinvoiman vihertämät henkilöt löytävät tästäkin ympäristöhaittoja. Mutta ennen kuin juttu karkaa aiheesta, muutama sana fillareista. Henryn pyöriin ei ole tehty niinkään rakenteellisia muutoksia. Muutokset rajoittuvat maalaukseen. Jopo oli jo Henrylle tulleessaan uudelleen maalattu. Maalaustyön jälki oli verrattavissa amerikkalaiseen driveway-maalaukseen. Eli sen kummemmin hiomatta, pesemättä, kuin osia irrottamattakaan, uusi väri niskaan. Henry purki pyörän osiin, hioi, paklasi ja maalasi osat. Pohjavärin kuivuttua loihti Henry runkoon, lokaja ketjusuojiin graffitit. Kaikki tämä suojattiin parilla kerroksella lakkaa. Pyörää on valmistumisensa jälkeen käytetty daily-driverina. Felt BMX sai osakseen myös värinvaihdon. Hiominen oli jo tuttua puuhaa, joten työ tehtiin rutiinilla. Suurempia muutoksia ei temppupyöräänkään tehty. Maalausteemana on Henryn synnyinmaan lippu. Temppuja päästään kokeilemaan lumien sulaessa. Uusi maalaus lienee edessä ensi talvena, sillä käyttö jättää yleensä jälkensä. Joni on harrastanut metallitöitä jo pienestä pitäen, joten perustiedot olivat hallinnassa ilman isän jatkuvaa opastusta. Mummon vanhan pyörän lojuessa nurkissa, nousivat sarvet päähän. Ja koska meissä kaikissa asuu pieni kustomoija, laikka laulamaan ja työhön. Pyörästä tehtiin versio joka ei kuitenkaan miellyttänyt. Tovin tuumittuaan, aloitti Joni homman alusta. Naistenpyörän runko ei yleensä ole malliltaan miesten mieleen. Polkimilta pudotessaan vaarana on polvien osuminen maahan, siis runko pitää muuttaa miehekkäämmäksi. Näin pudotessa säästyvät polvet, putoaminen kun pysähtyy haaravälin osuessa ylätankoon. Auts! Pitkä etuhaarukka vaati myös kulmanmuutoksen ja takahaarukka pidennyksen taka-akselin trikemuunnoksen vuoksi. Myös ohjaustanko on saanut osansa muutoksista ja on nyt sopivampi käteen. Sanotaan ettei projektit tule koskaan valmiiksi, niinpä Jonillakin on muutokset mielessä. Vai onko vuorossa kokonaan uusi kohde? Triken ketjut jäivät hieman liian lyhyiksi, niinpä koeajoreissulla kaupunkiin polkimet jumittuivat ja poljinkampien laakerointia piti parantaa Tapsan luona Bikeservicessä. Tekemällä oppii ja saavuttaakseen turkulaisten pyörien viimeistelytason, pitää tallilla viettää vielä hetki. Tärkeintähän kuitenkin on että tekeminen ei ole väkinäistä ja pojat tykkäävät aikaansaannoksistaan.
8
nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.
Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani
Sepitelmiä SOHVAN SYÖVEREISTÄ
Sepitelmiä SOHVAN SYÖVEREISTÄ Just just! Kesä on täällä ja tapahtumien kirjo kaatuu päälle. Osaltamme sekoitamme kesäsuunnitelmienne tekemistä muuttamalla Burnout Partyn päivämäärää. Uusi päivä on 3.9.!
, KEVÄTKOKOUS.
Ensin ajankohtaisemmat asiat pois alta, ensin porkkanaa ja vasta sitten keppiä. 26.3.2006 kello 15.00 Mankelihuoneella, Tuulensuunkatu 24, KEVÄTKOKOUS. Tule paikalle tapaamaan tuttuja ja syömään tuoretta
R.C.News. Historic Race uutisia! Riverside Cruisers 25th anniversary - lue miten juhlinta sujui. Onnea Pekka ja Marko! SYYSKOKOUS
R.C.News 5/2009 RIVERSIDE CRUISERS RY 25th Anniversary 1984-2009 Historic Race uutisia! Onnea Pekka ja Marko! Riverside Cruisers 25th anniversary - lue miten juhlinta sujui SYYSKOKOUS 29.11. Riverside
Körpäkkäsanomat 2/2007
Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät
nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera
Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa
Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015
Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,
Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!
Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun
1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa
IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan
äijäjooga Äijäjoogin kalenteri 2009 jhl:n oma painos
äijäjooga ÄIJÄJOOGAN PÄÄSYVAATIMUKSET: Riittävän kankea Lattia on kurkottaessa pelottavan kaukana Sukupuoli: ÄIJÄ Kyky hengittää sisään ja ulos Halu kilpailuvapaaseen vyöhykkeeseen Posketon uteliaisuus
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006
VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien
Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi
Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
POLKUPYÖRIEN HINNASTO N:O 1 ROVANIEMEN MAANVILJELYS KAUPPA OY. Rovaniemi Puh. 343.
POLKUPYÖRIEN HINNASTO N:O 1 ROVANIEMEN MAANVILJELYS KAUPPA Rovaniemi Puh. 343. OY. PIKA POLKUPYÖRÄ HINTA: Miesten pyörä Smk. Naisten ~ Runko ensiluokkaista teräsputkea, liitoskohdat hitsatut, mustaksi
Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta
Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä
Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson
HELSINGIN KAUPUNKIPYÖRÄ / KAUPUNKIPYÖRÄASEMAT KAUPUNKIPYÖRÄJÄRJESTELMÄN HANKEKUVAUS, KAUPUNKIKUVANEUVOTTELUKUNTA
HELSINGIN KAUPUNKIPYÖRÄ / KAUPUNKIPYÖRÄASEMAT KAUPUNKIPYÖRÄJÄRJESTELMÄN HANKEKUVAUS, KAUPUNKIKUVANEUVOTTELUKUNTA 13.1.2015 1) KOKONAISIDEA Tämä hankekuvaus on laadittu Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmän
kuvaamasi asukkaan näkökulmasta,
Liite 2 1(6) Kyselylomake ohjaajille Hyvä ohjaaja! 10.4.2012 Pyydän ystävällisesti, että vastaat ohessa olevaan kyselyyn. Vastauksesi ovat minulle hyödyllistä tutkimusaineistoa opinnäytetyötä tehdessäni.
SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta
SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta Porvoo 8.11.2017 SILTA SUHTEESEEN Vuorovaikutuksellinen (ajattelu) malli biologisen perheen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuorovaikutuksessa
TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO
TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus
Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!
Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta
Sepitelmiä SOHVAN SYÖVEREISTÄ
Sepitelmiä SOHVAN SYÖVEREISTÄ No hyvää päivää! Perhana kun ehti pitkälle taas tämäkin vuosi ennen kuin heräsin talvihorroksesta. Nyt hieman venytellään ja herätellään toimintaa vuodelle 2010. Tuo uusi
VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ
VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota
TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN
ONNENPELITYÖNTEKIJÄ Onnenpelimme ovat suosittu hupi lapsille, sillä jokainen pelaaja voittaa. Pelejä on tarjolla erilaisia aina Narunvedosta Onnenpyörään ja ne etsivät rohkeita, iloisia ja energisiä vetäjiä.
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta
EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?
POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?
KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.
RUHA WOLLEY ry seurana.
KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti
Kehnosti: 1 0 % % % % Hyvin: %
Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot Postitse jäse1 Sähköpostin1 Savon Vasa1 Yhdistyksen i1 Kuulumalla W1 Postitse jäsenkirjeellä 11.8 % Sähköpostin kautta jäsenkirjeellä tai tiedotteella 1 % Savon
Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa
Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa Ursan kerhoseminaari Artjärvi 2.-4.2.2007 Harri Haukka harri.haukka@pp.inet.fi Tämän esitelmän idea? Tarkoitus ei ole, että allekirjoittanut kertoo mitä
2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..
2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN
ONNENPELITYÖNTEKIJÄ Onnenpelimme ovat suosittu hupi lapsille, sillä jokainen pelaaja voittaa. Pelejä on tarjolla erilaisia aina Narunvedosta Onnenpyörään ja ne etsivät rohkeita, iloisia ja energisiä vetäjiä.
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot
POP UP kahvilapäivä
POP UP kahvilapäivä 20.5.2017 POP UP -kahvilapäivä Kansainvälisenä ravintolapäivänä 20.5 Järjestettiin toista kertaa Osa Suomi100 ohjelmaa Mukana 24 paikallisyhdistystä Mukana olleet yhdistykset: Laukaan
Puheenjohtajaehdokkaat 2017
Puheenjohtajaehdokkaat 2017 Hei, olen Minna Mänttäri ja olen ollut hallituksessa vuodesta 2012. Yhdistyksen varapuheenjohtajana toimin 3 vuoden ajan ja viimeisen vuoden puheenjohtajana. Vastuualueina minulla
Kysely kuntosuunnistajille
Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA
SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka
Etkot & Jatkot. Art Pro
Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä
Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question
Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.
AIKAMUODOT PLUSKVAMPERFEKTI JA AIKAMUOTOJEN KERTAUSTA Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. PLUSKVAMPERFEKTIN KÄYTTÖ PLUSKVAMPERFEKTI kertoo, mitä oli tapahtunut,
Lataa Yhdeksän kuukautta elämästäni - Kati Rajasaari. Lataa
Lataa Yhdeksän kuukautta elämästäni - Kati Rajasaari Lataa Kirjailija: Kati Rajasaari ISBN: 9789522910837 Sivumäärä: 156 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.54 Mb Raskausaika on kuin väliasema ennen lapsen
Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa Esimerkki: Vesi
Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa Esimerkki: Vesi Osallistujat: esiopettaja ja 15 lasta Aika: esiopetuksen syksy Lähde: TESSI-hanke, www.jyu.fi/tessi Kuvat: Kati Costiander
3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
Varkauden pyörä VARKAUS TÄULUMÄKI PUH Polkupyörien ja -osien hinnasta
Varkauden pyörä VARKAUS TÄULUMÄKI PUH. 560 Polkupyörien ja -osien hinnasta 1937 VARKAUDEN PYÖRÄ HITAIiI I Kultaleimalla, kromattu Runko parhaasta ruotsalaisesta vedetystä teräsputkesta, koriste päälivahvikkeella.
Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa
Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,
Peltolan uutiset 2/2011
Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas
Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne. Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori
KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori OSA 1 Tutkimus Mitä on lapsen seksuaalisuus Väestöliitossa tehty LASEKE-tutkimus Ammattilaisten ajatuksia lasten
HINNASTO A.J.SOININEN O.Y. POLKUPYÖRILLE VUODEN 1941 POLKUPYÖRÄT UKKULU KE PUHELIMET: KONTTORI 432 JOHTAJA 211 SÄHKOOSOITE: SOINILA
VUODEN 1941 HINNASTO POLKUPYÖRILLE A.J.SOININEN O.Y. KUOPIO POLKUPYÖRÄT UKKULU KE PUHELIMET: KONTTORI 432 JOHTAJA 211 SÄHKOOSOITE: SOINILA PANKKITILI: H. O. P. Kuopio, 01.03.1941 Arv. Asiakkaamme. Täten
Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013
Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille
SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua!
SINUSSA ON ITUA! SINUSSA ON ITUA! Sinussa on itua! on Perhehoitoliiton nuorisotyön ja alueyhdistysten yhdessä toteuttama tutustumistempaus Suomen sijaiskotinuorten, Sinut ry:n toimintaan. Tutustumistempaus
VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013
VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?
SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.
MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat
Kokemuksia kerhotoiminnasta
Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU
VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN
Polkupyörähinnasto. Turun kone- ja polkupyöräliike MAARIANKATU 8 TURKU PUHELIN 404
Polkupyörähinnasto Turun kone- ja polkupyöräliike MAARIANKATU 8 TURKU PUHELIN 404 POLKUPYORAHINNASTO TURUN KONE- JA POLKUPYÖRÄLIIKE MAARIANKATU 8 TURKU PUHELIN 404 V. TAKUUTODISTUS Täten takaamme YHTI
Teini-taulusto Kuvat lausetasoinen
Teini-taulusto Kuvat lausetasoinen Teini-taulusto on suunniteltu nuorten ja nuorten aikuisten sekä joissain tapauksissa myös aikuisten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto toimii ChatAble
OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.
OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen
Näin onnistut sähköpostimarkkinoinnissa
Näin onnistut sähköpostimarkkinoinnissa Tarja Soininen Liiketoimintavastaava Sanoma Digital Finland 25.11.2011 tarja.soininen@sanoma.com Miksi digitaalinen suora? Taustaa Yli 700 000 kontaktin markkinointilupakanta
Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)
MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua
Huomaa Motoristi Liikenteessä 2017
1 (5) JÄSENTIEDOTE 4/2017 21.42017 Huomaa Motoristi Liikenteessä 2017 St.Martin s Mc Club, RAMP ja SMOTO järjestävät 22.4. tapahtumapäivän yhteistyökumppaneidensa kanssa Raision ABC:n pihalla jossa on
SR ry. Jäsentiedote 2/2011
Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti
Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminta järjestää ikäihmisille avointa ja maksutonta kerhoa. IIRISKERHO
Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminta järjestää ikäihmisille avointa ja maksutonta kerhoa. IIRISKERHO Keskiviikkoisin Klo 13.00 14.30 Pengerkatu 11 a 3, Pengersali 2 krs. Kerhossa tarjolla kahvia ja
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Teini-taulusto Kuvat Avainsanat
Teini-taulusto Kuvat Avainsanat Teini-taulusto on suunniteltu nuorten ja aikuisten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto toimii ChatAble suomi -kommunikointisovelluksella. Evantia360 kommunikoinnin
Esittely. Pekka Roilas Synt. 1989, Lappeenranta Koulutus: Seuravalmentaja
2015-2016 EPS:stä yleisesti EPS on perustettu vuonna 1970. Jääkiekkojaosto muodostettiin 1980, josta muodostui Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Toiminta keskittyy Espoonlahden urheilupuiston alueelle,
MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?
1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.
epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009
. (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi
VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot
SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.
EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan
VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä
VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön
Kerava 90 vuotta. Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10
Kerava 90 vuotta Lehdistöinfo Keravan aseman kahvio 20.1.2014 klo 10 Mistä on kyse? Tämä vuosi on Keravan kaupungille merkittävä, sillä kaupunki viettää 90- vuotisjuhlaansa. 3.1.2014 tuli kuluneeksi tasan
Betonoinnin valmistelu
Betonoinnin valmistelu Betonointisuunnitelma Levitä muottiöljy tasaisesti ja ohuena kerroksena Puhdista muotit magneetin ja veden avulla. Betonointisuunnitelma Poista muoteista roskat. Noudata betonointisuunnitelmaa.
06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla
AIHE: IMC, Hawk, Lindberg 1:32 rata-autoista 06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla 1960-luvun rata-autobuumista pyrki sen huippuvuosina osalliseksi useampikin pienoismallivalmistaja, osalla yritys katkesi
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE
ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon
E-kirjan kirjoittaminen
1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät
ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ
ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN
POLKUPYÖRIEN HINNASTO N:Q 2 ROVANIEMEN MAANVILJELYSKAUPPA OY. Rovaniemi Puh. 343.
POLKUPYÖRIEN HINNASTO N:Q 2 ROVANIEMEN MAANVILJELYSKAUPPA Rovaniemi Puh. 343. OY. Oikea PIKA polkupyörä kansan polkupyörä. HINTA: Miesten pyörä Naisten ~ Mk 1.000: ~ 1.050: Maksuehdot: Jälkivaatirauksella
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin
Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 kaikki vastaukset ovat mukana
Vastausten määrä: 53 Tulostettu 25.10.2015 15:30:22 Poiminta kaikki vastaukset ovat mukana Taustamuuttujat Ikä 51-60 vuotta 1 1,89 % 61-70 vuotta 6 11,32 % 71-80 vuotta 8 15,09 % 81-90 vuotta 25 47,17
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella
Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Tampereen kaupungin neuvolapalveluiden
Kun kaiken keskiössä on ihminen tukiasumisen merkityksestä
Kun kaiken keskiössä on ihminen tukiasumisen merkityksestä Diakoniajohtaja Otto Savolainen, Seinäjoen alueseurakunta puheenvuoro 7.9.2016 kriminaalipoliittisessa asuntopäivässä. 1 Sama matkalla olemisen
POLKUPYÖRÄ- HINNASTO. Turun Kone-ja Polkupyöräliike. Maariankatu 8 Turku Puhelin 4 04
POLKUPYÖRÄ- HINNASTO Turun Kone-ja Polkupyöräliike Maariankatu 8 Turku Puhelin 4 04 TAKUUTODISTUS. Täten takaamme YHTIÖ-polkupyörän: N:o Runko kahdeksi ajokaudeksi ja muut osat yhdeksi ajokaudeksi, ja
KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1
KEHO JA KEHITYS SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 1 EI JOO 1. Sukupuoli Tavoite: Oman biologisen sukupuolen tunnistaminen ja eri sukupuolien erottaminen. 1. Oletko sinä tyttö