HARJOITUS- JA KILPAMATKAT JALKAPALLO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HARJOITUS- JA KILPAMATKAT 2012-2013 JALKAPALLO"

Transkriptio

1 HARJOITUS- JA KILPAMATKAT JALKAPALLO

2 Järjestämme jalkapalloleirejä ja turnauksia vuoden ympäri. Kohdemaitamme leireille ovat Espanja (Katalonia), Ranska, Unkari, Turkki, Kanarian Saaret ja Englanti. Olemme parhaimmillamme Kataloniassa ja Etelä-Ranskassa, mistä toimintamme alkoi (2006). Kohteissamme ovat aina hyvätasoiset faciliteetit (kentät, majoitus, ruokailut ja paikalliset valmennusasiantuntijat). Nämä perustuvat hyviin henkilökohtaisiin suhteisiin paikallisten toimijoiden kanssa. Teemme muun muassa yhteistyötä Espanjassa Katalonian jalkapalloliiton ja Soccer Servicen kanssa. Kumppaneita meillä ovat Ranskassa Perpignanin piiri, Englannin Liverpoolissa jalkapallokoulut ja -akatemiat (Everton). Esimerkiksi Soccer Servicen palveluja ovat käyttäneet monet suomalaiset palloliiton piirit. He ovat La Masian ja katalonianliiton valmentajia, jotka ovat valmentaneet mm. Xavia, Iniestaa ja Puyolia. Leirien yhteydessä on mahdollista järjestää retkipäiviä joko kulttuurisiin kohteisiin tai jalkapallo-otteluihin. Fc Barcelona ja RCD Espanyol pelaavat Barcelonassa La Ligaa ja Montpellier ja Toulouse Ranskan ylintä sarjaa. Liverpoolin joukkueet useammat varmasti tuntevatkin. Harjoituspelit tai paikallisten ammattivalmentajien palvelut kuuluvat myös ohjelmaan niin halutessanne. Räätälöimme aina matkanne toiveittenne mukaisesti. Myös matkat kansainvälisiin turnauksiin ovat mahdollisia meidän kauttamme.

3 ESPANJA JA KATALONIA Espanjan ja Katalonian alueella meillä on useita korkeatasoisia harjoitusleiripaikkoja. Esimerkiksi L Estartit, Platja D Aro ja Caldes D Estrac. Harjoittelun lisäksi matkaan voi sisällyttää retkipäivän johonkin kulttuurikohteeseen tai vaikkapa seuraamaan Barcelonaan FC Barcelonan tai RCD Espanyolin ottelua. Katalonia on erikoisalaamme ja pystymme järjestämään joukkueellenne ikimuistoisen retkipäivän siellä. Esittelyssä L Estartit ja Platja D Aro. Muita kohteita mm. Caldes D Estrac ja Barcelona. L Estartit L Estartit sijaitsee Espanjan aurinkorannikolla Costa Bravalla. Välimeren rannikon aurinko paistaa täälläkin 330 päivää vuodessa. Harjoituskenttä sijaitsee kävelymatkan päässä hotellista. Kylässä asustaa n asukasta ja kylässä on ihastuttava rantakatu putiikkeineen ja ravintoloineen. Harjoitella voi 1-2 kertaa päivässä ja harjoitusvastuksen saa Espanjalaisesta saman ikäluokanjoukkueesta. Kylässä on ihanteellinen ranta mielenkiintoisine rantabulevardeineen. Platja D aro Platja D Aro on Costa Bravan lomakeitaita. Kylä ei kuitenkaan ole massaturismin pilaama, vaan sopivan kokoinen pikkukylä aurinkorannalla. Aurinko ei täälläkään anna armoa, vaan porottaa sen 330 päivää vuodessa. Hotelli on hyvätasoinen **** Silken Park Jorge. Hotelli on ihanteellinen merenranta hotelli. Retket ja pelimatkat Barcelonaan ovat nopeita.

4 ENGLANTI Liverpool Uusin kohteemme on Liverpoolissa, missä joukkueelle on järjestetty paikallinen hyvätasoinen majoitus esim. hienossa luostarihotellissa. Teillä on mahdollisuus harjoitella päivittäin ja pelata paikallisia joukkueita vastaan tasonne mukaan. Mahdollisuus myös vierailla paikallisissa akatemioissa. Matkaan kuuluu Liverpoolissa asuvan suomalaisen oppaan palvelut. Premier liigan ottelu kuuluu toki ohjelmaan vuoden ajasta (ja ottelusta) riippuen. Liverpoolissa on myös mahdollista pitää retkipäivä.

5 UNKARI Unkarissa leirikeskuksemme on Ferenc Puskas Akatemia, josta käsin teemme ottelumatkoja ohjelman mukaan. Majoitumme tasokkaassa kolmen tähden hotellissa täysihoidolla. Matkallamme meillä on suomenkieltä osaava matkaopas. Akatemiassa on huippuolosuhteet luonnonnurmija keinonurmi-kenttineen. Kykyjoukkueet ovat todenneet paikalliset akatemioiden joukkueet tasokkaiksi vastustajiksi. Ajankohdasta riippuen, meillä on mahdollista viedä teidät seuraamaan Unkarin pääsarjan ottelua. Tämä on leirivaihtoehdoistamme edullisin ja myös eläminen Unkarissa on halpaa. Paikalliset ihmiset ovat hyvin jalkapalloorienteituneita ja ystävällisiä suomalaiselle veljeskansalleen.

6 ETELÄ- RANSKA Banyuls-sur-Mer Banyuls tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet maaliskuusta toukokuuhun ja syyskuusta marraskuuhun. Kun Suomessa on ulkoharjoittelu mahdotonta keväällä, tarjoaa Banyuls vehreän nurmen ja oman stadionin joukkueen käyttöön. Täällä ovat harjoitelleet mm. Afrikan maajoukkueet viimeisen vuoden aikana. Alue kuuluu Ranskanliiton pyrenee-oriental piiriin, josta on mahdollista saada valmennustutorointia ja harjoitusvastustajia. Majoitus on hyvätasoisessa hotellissa joko puoli/täysihoidolla tai ilman. Kuljetukset lentokentältä ja takaisin kuuluvat hintaan. Limoux Limoux sijaitsee pyreneiden kupeessa keskellä kataarien ennen hallitsemaa aluetta. Limouxissa ovat hyvät harjoittelu-olosuhteet ja paikallisista joukkueistakin löytyvät hyvät harjoitusvastukset. Limoux on n hengen idyllinen ranskalaiskylä. Lähin kaupunki on Perpignan, jonka rannalla on pelattu useat vapaat harjoitukset.

7 MUUT KOHTEET Räätälöimme harjoitusmatkoja myös muihin maihin. Uusia kohteitamme tulevat olemaan mm. Kanarian saaret ja Turkki. Tarkkaile www sivustoamme! Mikäli olette kiinnostuneita jostain tietystä kohteesta älkää epäröikö ottaa yhteyttä, me teemme matkastanne totta

8 TURNAUSMATKAT Järjestämme kansainvälisiä turnausmatkoja lähes kaikkiin Euroopan maihin. FANIMATKAT Teemme faniryhmille suunniteltuja fanimatkoja ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi FC Barcelona, La Liiga ja Mestareidenliiga.

9 MATKAPAKETTI ESIMERKKEJÄ Kysy tarjous!

10 DUPOND & DUPOND Olemme ketterä matkatoimisto, joka on tehnyt harjoitusleirimatkoja jo vuodesta Räätälöimme matkat asiakkaiden tarpeiden mukaan. Erikoisosaamisalueemme on etenkin Espanjassa ja Kataloniassa. Omien kontaktiemme ja ammattitaitomme avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme turvallisen ja helpon keinon järjestää harjoitus- ja turnausmatkoja ulkomaille. Sinua palvelevat Dupondit: Harri Rantala Mika Laaksonen Janita Tenhilä

Salou, Espanja. - Saloun kaupunki sijaitsee n. 100 km Barcelonasta etelään rannikkoa asukasta - Pinta-ala on 15,1 km²

Salou, Espanja. - Saloun kaupunki sijaitsee n. 100 km Barcelonasta etelään rannikkoa asukasta - Pinta-ala on 15,1 km² Salou, Espanja - Saloun kaupunki sijaitsee n. 100 km Barcelonasta etelään rannikkoa - 27 016 asukasta - Pinta-ala on 15,1 km² Majoittuminen - Majoittuminen tasokkaassa 5 tähden lomakylässä - 3 ulkouima-allasaluetta

Lisätiedot

Tässä lyhyesti joukkueittemme tämän hetkiset pelisarjat kevätkierroksella. Käy katsomassa tarkemmin joukkueiden nettisivuilta.

Tässä lyhyesti joukkueittemme tämän hetkiset pelisarjat kevätkierroksella. Käy katsomassa tarkemmin joukkueiden nettisivuilta. Tässä luettavaksesi tämän vuoden toinen Palloviesti-tiedote. Liedon Pallon joukkueiden sarjat ovat alkaneet ja ottelutuloksia on nähtävissä LiePan nettisivuilla kunkin joukkueen omissa osioissa. Tässä

Lisätiedot

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta:

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta: ILVEKSEN HUIPPUPELAAJAN POLKU ILVEKSEN TAITOKOULUJEN JA JUNIORIEDUSTUSJOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN 2012 (2006 2004 syntyneet) HALUATKO SINÄ MUKAAN? Ilves käynnistää jälleen syksyllä 2012 F7 ikäluokassa (vuonna

Lisätiedot

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella 5.-7.6. Liverpool Jalkapallokoulu Valkeakoski 5.6.-7.6.2015 Liverpool Football Club järjestää lukuisia jalkapallokouluja ympäri mailman koulujen loma aikoina. Valmentajina

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain Haukiputaan Pallo Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain 1.1.2013 Seuran tavoitteet Mahdollistaa kilpa- ja harrastepelaaminen * Kilpatoiminnassa pelaaja sitoutuu osallistumaan joukkueen

Lisätiedot

ENERGIALIIGA TIISTAI kellonaika kenttä sarja

ENERGIALIIGA TIISTAI kellonaika kenttä sarja ENERGIALIIGA TIISTAI 9.8.2016 17:30 Belgia v Saksa 1 C 17:30 Portugali v Italia 2 C 17:30 Hollanti v Ranska 3 C 17:30 Ruotsi v Irlanti 4 C 17:30 Sveitsi v Espanja 5 C 17:30 Englanti v Kroatia 6 C 18:00

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle

Lisätiedot

Turnaus Info

Turnaus Info Turnaus Info 2016-2017 Kuka voi osallistua? Kaikki seurat, jotka ovat heidän FIFA kuuluvien kansallisten yhdistysten, ovat tervetulleita osallistumaan Euroopan Nuorten Akatemian Football League. Maissa,

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

MP D13. VANHEMPAINILTA Urpolan koululla klo 18.00

MP D13. VANHEMPAINILTA Urpolan koululla klo 18.00 MP D13 VANHEMPAINILTA 22.2.2016 Urpolan koululla klo 18.00 ASIALISTA 1. Joukkueen toimihenkilöt kaudella 2016 2. Pelisäännöt 3. Harjoitukset 4. Pelit ja turnaukset kaudella 2016 5. Pelipassit + vakuutukset

Lisätiedot

ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA

ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA Tarkoituksena on rakentaa Tapiolan urheilupuistoon yksityisin varoin Suomen suurin ja monimuotoisin urheilu- ja viihdeareena. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 50m.

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Joukkueenjohtajana PEPissä

Joukkueenjohtajana PEPissä Joukkueenjohtajana PEPissä (Jalkapallo 2013) Kari Alho Sisältö PEP organisaatio Työntekijät + vapaaehtoiset Missio, Visio, Arvot Joukkueenjohtajien tehtävät (jalkapallo) Tukiryhmän (vanhempien) tapaamiset

Lisätiedot

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa Tähtiainesta! Wikipedia: Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa 1500 Jyväskylä (1500 Jyvaskyla) is a small Main belt asteroid. It was discovered by Y. Väisälä on October 16, 1938, and is named after

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

Helmaripäivät 2017 Länsi- Suomen piiri

Helmaripäivät 2017 Länsi- Suomen piiri Länsi- Suomen piiri Mitä muutoksella haetaan? Ø Halutaan saada valmentajat paremmin mukaan toimintaan Ø Valmentajilta viesti pelaajille ja tätä kautta arki paremmaksi Mikä tapahtumien idea on? Ø Valmentajien

Lisätiedot

Sami Hyypiä Akatemia

Sami Hyypiä Akatemia Sami Hyypiä Akatemia Kenelle Toiminta koskee yhteistyöjakson ensimmäisenä vuonna lapsiurheiluvaiheessa 2005, 2004, 2003 ja 2002- syntyneitä poikia ja tyttöjä. Yhteistyöjakson toisena vuonna toimintaan

Lisätiedot

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA?

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? tiistai 30. kesäkuuta 2015 Sisällysluettelo Saatteeksi... 1 Pelaajanpolku... 2 Tyrvisliiga... 2 Ikäkausijoukkueet... 4 F-9... 4 E-10 (pojat/tytöt)...

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA!

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAIDON OPPIMINEN TAITO TARTTUU TAITOTASON VAIHEET Suunnittele harjoitus 1, jossa on neljä osiota omalle joukkueellesi - (Pohdi mitä harjoitteita käyttäisit samaan harjoitteluun

Lisätiedot

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri - LOSE WEIGHT SMILING- Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri Sisältö: - FIT CAMP idea - Liikunta - Ruokailu - Ilmoittautuminen ja yhteystiedot 1. FIT CAMP FIT CAMP on leiriohjelma joka

Lisätiedot

TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen

TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen 1 Kenelle: LePan ikäluokille E11-F7 (01-05 syntyneet), tytöissä ja pojissa. Miksi: Harjoittelun

Lisätiedot

Suomalainen jalkapallo - olosuhteet

Suomalainen jalkapallo - olosuhteet Suomalainen jalkapallo - olosuhteet 12 piiriä 960 jalkapalloseuraa 119 000 jalkapallopelaajaa 500 000 jalkapallon parissa päivittäin Oulu n.150.000 jalkapallo-ottelua / vuosi 16 maajoukkuetta Kokkola 45

Lisätiedot

Organisaatio 2014 16.1.2014 2. Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto.

Organisaatio 2014 16.1.2014 2. Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto. 16.1.2014 1 Organisaatio 2014 GBK johtokunta Toimisto Arkisto Supporterit Nimityskomitea Edustusjalkapallo jaosto Juniorijaosto Talousjaosto Kokkola Cup jaosto PR-jaosto Miehet GBK I, II, Tigers, III,

Lisätiedot

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5.

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5. 28.5.2009 1 (11) PowerCup 2009 matka Lisäinfoa löytyy PowerCupin sivustolta, http://lentopalloliitto-fi.directo.fi/powercup/. Turnauksen ohjelmaan saattaa vielä tulla muutoksia. Matkan johtajana toimii

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Suomi Eesti 100+ Challenge Kilpailusäännöt

Suomi Eesti 100+ Challenge Kilpailusäännöt Suomi Eesti 100+ Challenge Kilpailusäännöt SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 3 Kappale 1 Organisaatio 3 Kappale 2 EJL:n ja SPL:n vastuut ja velvollisuudet 3 Kappale 3 Osallistuvien joukkueiden vastuut ja velvollisuudet

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 5 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, LYHYT 1 5.9.2014 5 VRK ALK 650 SUORA LENTO HELSINKI HINTAAN SISÄLTYY SUORA

Lisätiedot

Valmennuksen kehityskortit

Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää

Lisätiedot

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille 1 MATKARAPORTTI SKOTLANNIN SULKAPALLOKOULUTUKSESTA TIIVISTELMÄ Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille Osallistujat: Tero Kallio, Kauko Oksanen,

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

Soccer Service-valmennuskoulutusmatkan koonta

Soccer Service-valmennuskoulutusmatkan koonta Soccer Service-valmennuskoulutusmatkan koonta Luento 1: Sisällön suunnittelu (Content Programming (What did the Spanish 1 st division players train from 14 to 18 years old) / luennoitsija Christian Donaire

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016 Turnausinfo ja otteluohjelma Huom! Välittäkää tiedot etukäteen joukkueillenne. Tätä dokumenttia ei jaeta paikanpäällä kaikille. Tervetuloa Järvenpään

Lisätiedot

10 ryhtiliikettä junioriseuran kehittymiseen. Seurojen ääni Oulu klo Raimo Seikkala, FC Raahe

10 ryhtiliikettä junioriseuran kehittymiseen. Seurojen ääni Oulu klo Raimo Seikkala, FC Raahe 10 ryhtiliikettä junioriseuran kehittymiseen Seurojen ääni Oulu 11.2.2017 klo 10.20-11.00 Raimo Seikkala, FC Raahe Sisältö FC Raahe 2017 Johdanto Pohjois-Suomi, Raahe, Islanti 1. Intohimoisten uusien ohjaajien

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Imago kunnossa: pelaajat haluavat pelata seurassa,

Lisätiedot

Miksi Keski-Pohjanmaan piiri käynnisti keinonurmen rakentamishankkeeseen? Miksi Pietarsaari pilotiksi?

Miksi Keski-Pohjanmaan piiri käynnisti keinonurmen rakentamishankkeeseen? Miksi Pietarsaari pilotiksi? Miksi Keski-Pohjanmaan piiri käynnisti keinonurmen rakentamishankkeeseen? piirin alueella vain yksi keinonurmi pilottihankkeen tarkoitus oli saada muutkin käynnistämään samankaltaisia hankkeita Miksi Pietarsaari

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426

F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 1(11) KAUSI 2008 2009 Kausi 2008 2009 tullaan muistamaan kultaisin numeroin klubilaisten sinipurppuraisissa mielissä pitkään. Copa del Reyn ja La ligan pokaalit kuitattiin palkintokaappiin kotimaan kilpakentiltä

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA VPS-JUNIORIT ry TURVALLISUUSSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Turvallisuussuunnitelma. 1.1 Turvallisuussuunnitelman kohteet. 1.1.1 Pelaajat. 1.1.2 Ottelun toimihenkilöt, tuomarit, ym.. 1.1.3 Katsojat 1.1.4

Lisätiedot

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja

OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Kulunut toimintakausi oli Kaarinan Nappuloiden 39. Seuran jalkapallotoimintaan osallistui kuluneella kaudella lähes 450 poikaa ja tyttöä. Jäsenet ovat iältään 3 11 -vuotiaita. Kaarinan

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Harjoite 4: Kilpailun/ottelun kulun suunnitelma

Harjoite 4: Kilpailun/ottelun kulun suunnitelma Harjoite 4: Kilpailun/ottelun kulun suunnitelma Noin 90 minuuttia Harjoituslomake ja kynät Tavoitteet Harjoitteen avulla joukkue voi suunnitella ja hahmotella ihanteellisesti sujuvan kilpailun/ottelun

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

MP-D12 (2005) Vanhempainilta

MP-D12 (2005) Vanhempainilta MP-D12 (2005) Vanhempainilta Toimihenkilöt Päävalmentaja: Tuomas Hynönen Valmentaja (t): Markus Torniainen,?? Ohjaaja (t):??, Joukkueelle tarvitaan kiertävä apu/huoltaja ottelutapahtumiin (esim.ottelupöytäkirjat)

Lisätiedot

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2016-2017 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ. Pasi Valtonen

Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ. Pasi Valtonen Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ Pasi Valtonen Asialista Tulevat Toimenpiteet / Alustava Toimihenkilöt 2016, Alustava Talous Toimintasuunnitelma Turnausmatka ja oman järjestäminen 2016 Toimihenkilövalinnat

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

1. 6. elokuuta 2016 Naantalissa

1. 6. elokuuta 2016 Naantalissa 1. 6. elokuuta 2016 Naantalissa Kehitä koripallotaitojasi espanjalaisten huippuvalmentajien opeilla! 1 Naantali SPA Chus Mateo Academyn ensimmäinen osa järjestetään Naantalissa 1.- 6.8.2016. Majoitus on

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA

ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA Tarkoituksena on rakentaa Tapiolan urheilupuistoon yksityisin varoin Suomen suurin ja monimuotoisin areena sekä operoida sitä liiketaloudellisin periaattein menestyksekkäästi

Lisätiedot

AC Kajaani valmennuslinja 2017

AC Kajaani valmennuslinja 2017 ACK pelitapa-oppaassa kerrotaan selkeästi millaista jalkapalloa ACK:ssa halutaan pelata! Pelitapa pyritään valitsemaan asetettujen tavoitteiden mukaan; junioreissa tavoitteet ovat pelaajakehityksessä ja

Lisätiedot

KARNEVAALITURNAUS 2012

KARNEVAALITURNAUS 2012 KARNEVAALITURNAUS 2012 Kaupin urheilupuisto, Tampere 08.09. E11 pojat Liiga ja Ykkönen E-tytöt Liiga ja Ykkönen F7-pojat ja F-tytöt 09.09. E10 pojat Liiga ja Ykkönen F9 pojat Liiga ja Ykkönen F8 pojat

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

PELAAJANPOLKU GrIFK jalkapallo 2014

PELAAJANPOLKU GrIFK jalkapallo 2014 PELAAJANPOLKU jalkapallo 2014 jalkapallo pelaajapolku 2014 D13 C14- C15 B16- B17 A D12 E11 E10 D12 KYKYKOULUsarja E10 ja E11 TAITOKOULU -sarja F9-F8-F7 taitokoulut D13 ja C14 Uusimaa Piirijoukkue B-SM

Lisätiedot

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 HYUNDAI TURNAUS 2014 1 HYUNDAI TURNAUS 2014 Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 2 HYUNDAI TURNAUS 2014 TURNAUSJÄRJESTÄJIEN TERVEISET Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtissa

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot

Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot Pallokerho-35 Perustehtävä Päämäärä Arvot 2007 Mihin näitä tarvitaan? Luo suuntaviivat tulevalle ja ohjaa toiminnan kehittämistä Linjaa seuran tavoitteet Linjaa seuran periaatteet Ohjeistaa toimintaa On

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja (2012-2013) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi

Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja (2012-2013) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi Lukuvuosisuunnitelma 6. luokan espanja (2012-2013) Jakso Teema Tavoite Kirjan kpl Muu materiaali Arviointi Elokuu Espanjankielinen maailma Saada tietoa espanjankielestä, numerot 1-10, aakkoset Kpl 1 Laulu:

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla, Costa del Solin eli Aurinkorannikon

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

KOKONAISVALTAINEN KEHITTYMISEN SEURANTA JALKAPALLOSSA

KOKONAISVALTAINEN KEHITTYMISEN SEURANTA JALKAPALLOSSA KOKONAISVALTAINEN KEHITTYMISEN SEURANTA JALKAPALLOSSA KUNTOTESTAUSPÄIVÄT 18.3.2016 Hannele Forsman, LitM Kehityspäällikkö, valmennuskeskus, EUO Jatko-opiskelija, JYU, KIHU 1 SISÄLTÖ 1. Uusinta uutta tiivistelmä

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia PELAAJAPROFIILI Yksilökeskeinen valmennusfilosofia Suomen Palloliitto on määritellyt: "Yksilökeskeisellä valmennusfilosofialla tarkoitetaan valmentajan ja pelaajan välistä vuorovaikutusta ja toimintaa,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

FC Reipas P04 vanhempainilta 24.4.2015

FC Reipas P04 vanhempainilta 24.4.2015 FC Reipas P04 vanhempainilta 24.4.2015 JYRI HEINONEN, KATI LUOKKALA, JARI MAUKONEN, MARKO MÄLKIÄ JA MARKUS SALOKANGAS Esityslista Talousarvio Turnaukset ja piirisarja 2015 Varustetilaukset Lahti Soccer

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-SUOMEN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-SUOMEN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Keski-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 (6)

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 (6) UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA 205 Käytä sarkain näppäintä siirtymiseen Seura täyttää harmaat. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA henkilöä - tytöt alle 20 v. 3 - pojat alle 20 v.

Lisätiedot

EBK 98 TOIMINTAPERIAATTEET. EBK 98pojat Toimintaperiaatteet kaudelle 2010

EBK 98 TOIMINTAPERIAATTEET. EBK 98pojat Toimintaperiaatteet kaudelle 2010 1 EBK 98pojat Toimintaperiaatteet kaudelle 2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tavoitteet 2. Toimintasuunnitelma 2010 3. Pelaajille Harjoitukset Ottelut 4. Vanhemmille Harjoituksiin saapuminen Poissaoloista ilmoittaminen

Lisätiedot