Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Mittalaitelaboratorio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Mittalaitelaboratorio"

Transkriptio

1 OPTISEN mittaustekniikan O S A A M I S T A METSÄTEOLLISUUDEN tarpeisiin Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Mittalaitelaboratorio

2 KAJAANIN YLIOPISTOKESKUS Alueelliset yliopistotoiminnat organisoitiin alkaen kuuteen yliopistokeskukseen Mittalaitelaboratorio on yksi Kajaanin yliopistokeskuksen yksiköistä Muita yksikköjämme mm.: Biotekniikan laboratorio Tietojenkäsittelytiede Liikuntateknologia

3 AVAINTIETOJA MILASTA Perustettu 1991 Henkilökuntaa 65 Vuoden 2007 budjetti 4 M Milan laatujärjestelmä on ISO 9001:2000 sertifioitu OSKE / Metsäklusteri

4 MILAn KEHITYS HTV M

5 TOIMINNAN RAHOITUS Oulun yliopisto 7 % Kainuun TEkeskus 6 % Muut 2 % ESR, EAKR 27 % Yritykset 9 % Kajaanin kaupunki 10 % Kainuun Maakunta 14 % Tekes 25 %

6 TOIMINNAN LUONNE Soveltava perustutkimus Pitkäjänteiset perusosaamisen kehittämishankkeet Suunnittelujakso 4 5 v Rahoitus: EU:n rakennerahastot Soveltava tekninen tutkimus Yritysten kanssa toteutettavat yhteishankkeet Suunnittelujakso 1 3 v Rahoitus: Tekes, teollisuus Palvelututkimus Yrityksille tilauksesta tehtävät tutkimus- ja kehityspalvelut Suunnittelujakso yleensä < 1v Rahoitus: Teollisuus, Tekes

7 T&K-SAVOTTA TARVE + FYS.ILMIÖ -> TUOTE EUROT 0,5 0-0,5-1 -1,5-2 -2,5-3 -3, VUODET tutkimus tuotekehitys business

8 OSAAMINEN TUTKIMUSALUEET / -RYHMÄT Mekaanisen puun mittaukset Sellun ja paperin karakterisointi Langaton instrumentointi Liikuntateknologian mittaukset Ympäristömittaukset Fotoniikka TEKNOLOGIAT Optinen spektroskopia ja refraktometria Prosessimikroskopia Mikroaaltotekniikka Ultraäänitekniikka Konenäkö Infrapunatekniikka System-on-Chip, langattomat teknologiat teollisuudessa

9 MASSAN JA PAPERIN TUTKIMUS TUTKIMUSTYÖ Erikoisosaaminen optisissa mittausmenetelmissä Polarisaatiomikroskopia Heijastusmetria PILOTTI- JA LABORATORIO- PALVELUT In-Line Pulp kierrätyslaitteisto Massan määritykset TUKIPALVELUT Metallin- ja muovintyöstö Elektroniikan suunnittelu ja rakennus

10 LABORATORIOLAITTEISTOT Massalaboratorio Freeness Märkähajotin Mütek-varaustilamittari Arkkimuotti Valley Hollanteri Andritz-jauhin Kylmähuone Olosuhdehuone Karheus ja ilmanläpäisevyys Kemian laboratorio UV/VIS-spektrofotometri NIR-ja MIR-spektrometrit Atomiabsorptiospektrometri Zeta-potentiaalimittari Tuhkausuuni Kuulamylly

11 TOTEUTETTUJA HANKKEITA Taitekerroinmittaustekniikan kehittäminen teollisuuden tarpeisiin, TAKE On-line pihkamittaustekniikan kehittäminen, PION Kuitulinjalla kehittyvän lujuuden spektroskopinen mittaaminen, KUIKELO Jatkuvatoimisen näytteenotto- ja ionimittausyksikön kehittäminen, JANI Real-Time Spectral Transmission Ellipsometry, RESTE

12 MEKAANISEN PUUN TUTKIMUS TUTKIMUSTYÖ Erikoisosaaminen kosketuksettomissa mittausmenetelmissä Mikroaalto-, ultraääni- ja optiset menetelmät YDINPALVELUT Testirata Lämpökäsittelylaitos Lujuuskokeet TUKIPALVELUT Puuntyöstö Kosteuden hallinta Lämpötilan hallinta

13 MEKAANISEN PUUN LABORATORIOLAITTEISTOT Testirata Lämpökäsittelylaitos Mekaanisen lujuuden koestuslaite Analysaattoriasema Lämpö- ja kosteusmittarit Olosuhdekaapit Kuivausuuni Pakastinhuone Tukkisaha Puuntyöstökoneet

14 TOTEUTETTUJA HANKKEITA Mekaanisen puun mittaustekniikan tutkimuksen käynnistäminen, PUUMI Infrapunamittaus lämpöpuuprosessissa, IR-PUU Mikroaaltomittausmenetelmän kehittäminen tukin sisäoksien havainnointiin, MOKSA Heijastusmittaus, Vaih e 9,5 GHz Sydänpuun määrittäminen tuoreesta sahatavarasta, SYDÄNPUU

15 LANGATTOMAN INSTRUMENTOINNIN TUTKIMUS PAINOPISTEALUEET Langaton mittaaminen Langattomuus teollisuudessa ja työkoneissa Reaaliaikainen signaalinkäsittely ERIKOISOSAAMINEN Järjestelmäpiirit, SoC Langaton tiedonsiirto Sulautetut järjestelmät Tietokannat

16 LANGATTOMAN INSTRUMENTOINNIN TUTKIMUSYMPÄRISTÖ Tietokantapalvelin Web-palvelin (www.milanet.fi) Järjestelmäpiirit Altera Stratix, Cyclone Atmel FPSLIC Mikro-ohjaimet Atmel AVR Radioverkko NanoNet

17 TOTEUTETTUJA HANKKEITA Järjestelmäpiiriteknologian siirto kainuulaisten yritysten tarpeisiin, SoC - System On Chip Massankierrätyslaitteiston langattoman mittaus- ja ohjausjärjestelmän sekä langattoman ympäristömittausjärjestelmän toteuttaminen, LAMITY Langattoman instrumentoinnin kehitysverkon kalibrointi- ja diagnostiikkatyökalujen sekä pyörivien kone-elinten langattomien mittausratkaisuiden kehittäminen ja toteutus, LAMIKO Älykäs valmennusympäristö -hankkeessa tarvittavan tutkimusinfran toteuttaminen, Snowpolis

18 LIIKUNTATEKNOLOGIAN MITTAUSTEKNIIKAT Kehitetään innovatiivisia mittausmenetelmiä ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tutkimuksessa hyödynnetään MILAn optisia mittauksia sekä kehitetään muita anturiratkaisuja. Tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Jyväskylän yliopiston Liikuntabiologian laitos, Oulun yliopiston Biotekniikan laboratorio ja Snowpolis-Vuokatti. Hankkeita toteutetaan myös eri yritysten, Kajaanin ammattikorkeakoulun, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tsekin Tiedeakatemian kanssa.

19 TUTKIMUS: Ihmisfysiologian sylkimittaukset liikunnassa ja terveyden edistämisessä Tärinän mittaus ja terveysvaikutusten arviointi työkoneissa Monisignaalimenetelmät sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnan ja kunnon arvioinnissa Lumen ja jään mittaaminen suksen luistoominaisuuksien tutkimuksessa

20 YMPÄRISTÖMITTAUSTEKNIIKAN TUTKIMUS TUTKIMUSTYÖ Erikoisosaaminen veden laadun mittaaminen optisilla menetelmillä: UV/VIS/NIR-spektroskopia Fluoresenssi Refraktometria Monimuuttuja-analyysi ja kalibroinnit Reaaliaikaisuus Reagenssittomuus MITATTAVAT PARAMETRIT Kemiallinen hapenkulutus COD Nitraatti, Rauta, Väri, Kromi (IV) Fosfori, Fenoli, Sameus, Kiintoaine Liuennut orgaaninen hiili DOC Tutkittavana BOD ja fosfori NIR-spektristä

21 YMPÄRISTÖMITTAUKSIEN LABORATORIOLAITTEISTOT Spektrofotometrit Perkin-Elmer System 2000 FT-NIR ja Hitachi U Vesianalysaattori Merck Spectroquant Prosessi- ja kenttäkelpoinen in-line Props TriOS UV/Vis-spektrofotometri Sameusmittari Hact 2500 Taitekerroinmittari Atago 6500 Milassa rakennettu monianalysaattori UV/Vis-alueelle (heijastus-, läpäisy-, sironta- ja polarisaatiomittaukset)

22 MUUNTOKOULUTUS DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI Muuntokoulutuksista sähkö- ja tietotekniikan diplomiinsinööriä. Toteutetut hankkeet: KAISKO Kesto: Budjetti: MUISKU Kesto: Budjetti: DIKO Kesto: Budjetti:

23 MILAn KUMPPANEITA A 2

24 OULUN YLIOPISTO Kajaanin yliopistokeskus Mittalaitelaboratorio Teknologiapuisto 127 Kehräämöntie KAJAANI puh. (08) faksi (08)

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i 2 5. 1 1. 2 0 1 0 CEMIS Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 24.11.2010

Lisätiedot

Teknologia-asiantuntija, TkT Petri Österberg Measurepolis Development Oy

Teknologia-asiantuntija, TkT Petri Österberg Measurepolis Development Oy 7.2.2012 Teknologia-asiantuntija, TkT Petri Österberg Measurepolis Development Oy 1 Measurepolis Development Oy lyhyesti Measurepolis Development Oy käynnistyi itsenäisenä kehitysyhtiönä 1.4.2009. Sitä

Lisätiedot

Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo

Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo Liikuntateknologian yksikkö, Vuokatti Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Maisterikoulutus Liikuntateknologia

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA

YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA YHTEISTYÖSOPIMUS T&K -TOIMINNAN KEHITTÄMISEKSI KAJAANISSA Yhteistyösopijaosapuolet Oulun yliopisto (OY) VTT Elektroniikka (VTT) Kajaanin ammattikorkeakoulu (AMK) (jäljempänä yhdessä sopijaosapuolet) sopivat

Lisätiedot

Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja?

Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja? Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja? ABIPÄIVÄT 2011 Mitä lääketieteen tekniikka ja hyvinvointiteknologia ovat? Poikkitieteellisiä aloja yhdistävät

Lisätiedot

MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 - Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT Tervetuloa

Lisätiedot

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa VAIVATON ARKI KAJAANIN ELINKEINOPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA Taulukko: Kajaanin Elinkeinopolitiikan toimenpideohjelma 2009-2012. Tarpeiden sijaan keskitytään mahdollisuuksiin. Tavoite Kehittämiskohde A:

Lisätiedot

SINNE. Smart Information Network for Environmental Monitoring. Älykäs ympäristömittausverkko. KIP ympäristöpäivä Timo Hongell & Ilkka Kivelä

SINNE. Smart Information Network for Environmental Monitoring. Älykäs ympäristömittausverkko. KIP ympäristöpäivä Timo Hongell & Ilkka Kivelä SINNE Smart Information Network for Environmental Monitoring Älykäs ympäristömittausverkko KIP ympäristöpäivä 27.5.2016 Timo Hongell & Ilkka Kivelä IT-yksikön tutkimus Informaatioteknologian yksikön tutkimus

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen Kainuussa

Osaamisen kehittäminen Kainuussa Osaamisen kehittäminen Kainuussa Sokos Hotel Vuokatti ke 3.9.2008 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Koulutustoimiala 2008 toisen asteen koulutus Opiskelijoita noin

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Fotoniikan ja konenäkötekniikan sovellukset metsäbiojalostamossa

Fotoniikan ja konenäkötekniikan sovellukset metsäbiojalostamossa Fotoniikan ja konenäkötekniikan sovellukset metsäbiojalostamossa FiberTech 2016 päivät 31.8.-1.9.2016 Rantasalmi Tapio Tirri Mamk / Kuitulaboratorio KUITULABORATORIO / FIBERLABORATORY Kuitulaboratorio

Lisätiedot

Hiukkaspäästöjen mittaus

Hiukkaspäästöjen mittaus Hiukkaspäästöjen mittaus Juha-Matti Hirvonen MIKES-Aalto 24.3.2010 Sisältö Hiukkaset Koot Synty Terveysvaikutukset ja kustannukset Lainsäädäntö Kansallinen EU Mittausmenetelmiä Mekaaniset Sähköiset Optiset

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 15 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelmasta toteutettavan hankkeen "Hankinnoista duunia" toteuttamiseen HEL 2015-002023 T 02 05 02 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Metsätalouden vesistökuormituksen seurantaverkko -mihin sitä tarvitaan? Tuija Mattsson / SYKE Metsätalouden vesiensuojelupäivät

Metsätalouden vesistökuormituksen seurantaverkko -mihin sitä tarvitaan? Tuija Mattsson / SYKE Metsätalouden vesiensuojelupäivät Metsätalouden vesistökuormituksen seurantaverkko -mihin sitä tarvitaan? Tuija Mattsson / SYKE Metsätalouden vesiensuojelupäivät 9.-10.10.2013 Metsätalouden vesistökuormituksen seuranta Metsätalouden vesistökuormitusta

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS

PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS PORIN KAUPUNKISEUDUN KASVUSOPIMUKSEN JA INKA-OHJELMAN TILANNEKATSAUS Kehittämispäällikkö Timo Aro, Porin kaupunki Satakunnan Tulevaisuusfoorumi 10.10.2013 Liisanpuisto, Pori Porin kaupunki Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Tekesin teknologiaohjelmat

Tekesin teknologiaohjelmat Teknologiaohjelmien avulla maahamme luodaan yritysten, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen yhteistyönä uutta teknologiaosaamista. Ohjelmilla edistetään tietyn teknologia-alueen, teollisuusalan tai jopa

Lisätiedot

INNOVAATIOSEMINAARI. KAJAANI 10. 11.10.2011 Jouko Käsmä

INNOVAATIOSEMINAARI. KAJAANI 10. 11.10.2011 Jouko Käsmä INNOVAATIOSEMINAARI KAJAANI 10. 11.10.2011 Jouko Käsmä PALVELUTUTKIMUKSEN JA INNOVAATIOKYVYKKYYDEN KEHITTÄMINEN YHDESSÄ YRITYSTEN JA RAHOITTAJIEN KANSSA OULUN YLIOPISTO CEMIS OULU INNOVAATIOKESKUS PK YRITYKSET

Lisätiedot

Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus

Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus Pellettien ja puunkuivauksessa syntyneiden kondenssivesien biohajoavuustutkimus FM Hanna Prokkola Oulun yliopisto, Kemian laitos EkoPelletti-seminaari 11.4 2013 Biohajoavuus Biohajoavuudella yleensä tarkoitetaan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä maakunnan voimavarana 1 Taustatietoja Laaja-alainen kuntayhtymä toiminut 12 vuotta Omistuspohja: 14 jäsenkuntaa ja 3 sopimusperusteista kuntaa 2007 budjetti 37 m Yksikköhintaopiskelijoita

Lisätiedot

ROBINWOOD PLUS hanke: esittely Seija Kemppainen, projektipäällikkö, Kainuun maakunta- kuntayhtymä

ROBINWOOD PLUS hanke: esittely Seija Kemppainen, projektipäällikkö, Kainuun maakunta- kuntayhtymä ROBINWOOD PLUS hanke: esittely Seija Kemppainen, projektipäällikkö, Kainuun maakunta- kuntayhtymä www.robinwoodplus.eu Robinwood Plus projektikumppanit Johtava kumppani: Liguria Italia Muut kumppanit:

Lisätiedot

Älykäs Automaatio ja Teollinen Internet (ÄLLI-projekti) Ilkka Kivelä Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Älykäs Automaatio ja Teollinen Internet (ÄLLI-projekti) Ilkka Kivelä Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Älykäs Automaatio ja Teollinen Internet (ÄLLI-projekti) Ilkka Kivelä Kokkolan yliopistokeskus Chydenius 26.10.2016 IT-yksikkö tutkimus Informaatioteknologian yksikön tutkimus on keskittynyt IoT-teknologioihin

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 Sähkötekniikan koulutusohjelman toimintaympäristö ja osaamistavoitteet Sähkötekniikan koulutusohjelma on voimakkaasti poikkialainen ja antaa mahdollisuuden perehtyä

Lisätiedot

PROGNOS. Panostusnosturin tiedonsiirto ja mittaukset. Tommi Parkkila

PROGNOS. Panostusnosturin tiedonsiirto ja mittaukset. Tommi Parkkila PROGNOS Panostusnosturin tiedonsiirto ja mittaukset Tommi Parkkila Tommi.Parkkila@vtt.fi 020 722 2362 FPGA-SOC FPSLIC AVR / ANTURI Tiedonsiirto- ja mittausjärjestelmä WLAN / NANONET VALVOMO PÄÄNOSTO NANONET

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN CEMIS KEHITTÄMISOHJELMAN ASIANTUNTIJAPALVE- LUN HANKINTA: ÄLYKÄS TYÖKONEEN LISÄLAITE TUTKIMUS JA TEKNOLOGIA-ALUSTA

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN CEMIS KEHITTÄMISOHJELMAN ASIANTUNTIJAPALVE- LUN HANKINTA: ÄLYKÄS TYÖKONEEN LISÄLAITE TUTKIMUS JA TEKNOLOGIA-ALUSTA 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ 17.1.2011 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN CEMIS KEHITTÄMISOHJELMAN ASIANTUNTIJAPALVE- LUN HANKINTA: ÄLYKÄS TYÖKONEEN LISÄLAITE TUTKIMUS JA TEKNOLOGIA-ALUSTA Yleistä CEMIS on Oulun yliopiston,

Lisätiedot

Hakkeen kosteuden on-line -mittaus

Hakkeen kosteuden on-line -mittaus Hakkeen kosteuden on-line -mittaus Julkaisu: Järvinen, T., Siikanen, S., Tiitta, M. ja Tomppo, L. 2008. Yhdistelmämittaus hakkeen kosteuden on-line -määritykseen. VTT-R-08121-08 Tavoite ja toteutus Hakkeen

Lisätiedot

Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta. TASO-hanke

Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta. TASO-hanke Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hanke 212 213 Sisältö 1 Johdanto... 1 2 Kosteikon perustaminen... 1 3 Kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa... 2 4 Vedenlaadun seurannan tulokset...

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann

Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann Turvetuotannon vesistövaikutukset totta vai tarua? Anneli Wichmann Turvetuotanto ja veden väri Ojitusten osuus soista Veden väri Vapon tuotantosuot Lähde: www.ymparisto.fi Soiden käyttö ja turvetuotannon

Lisätiedot

Metsätilinpito Puuaineksesta yli puolet poltetaan

Metsätilinpito Puuaineksesta yli puolet poltetaan Ympäristö ja luonnonvarat 2014 Metsätilinpito 2013 Puuaineksesta yli puolet poltetaan Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin lähes 52 prosenttia vuonna 2013 Osuus on viime vuosina hieman kasvanut

Lisätiedot

Työterveyslaitoksen työhygieeniset asiantuntijapalvelut

Työterveyslaitoksen työhygieeniset asiantuntijapalvelut LIITU päivä 4.5.2006 Työterveyslaitoksen työhygieeniset asiantuntijapalvelut Markku Linnainmaa, FT, dos., laboratoriopäällikkö Työterveyslaitos, työhygienian ja toksikologian laboratorio Työterveyslaitos

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä

Lisätiedot

Tampere Tiedon keruu ja hyödyntäminen kaupunkiympäristössä

Tampere Tiedon keruu ja hyödyntäminen kaupunkiympäristössä Tampere Tiedon keruu ja hyödyntäminen kaupunkiympäristössä Palvelualusta pilvessä välittää ja visualisoi tietoa eri lähteistä Hyötyjen ja hyödyntäjien tunnistaminen ja palveleminen Liikenne Sää WiFi Ilman

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus 27.10.2016 Tampereen kaupungin innovaatiopolitiikka Tampere on kaupunkistrategiansa ja elinvoimasuunnitelman mukaisesti lähtenyt voimakkaasti uudistamaan elinkeino-,

Lisätiedot

HUMUSVESIEN PUHDISTUSTEKNOLOGIA

HUMUSVESIEN PUHDISTUSTEKNOLOGIA HUMUSVESIEN PUHDISTUSTEKNOLOGIA 2012-2014 1 HANKKEEN TOIMIJAT JA RAHOITTAJAT Hankkeen toteuttajat: VTT (hallinnoija) ja JAMK Hankkeen rahoittajat: Euroopan aluekehitysrahasto, Vapo Oy, Turveruukki Oy,

Lisätiedot

JY-JAMK-VTT SEMINAARI

JY-JAMK-VTT SEMINAARI JY-JAMK-VTT SEMINAARI OHJELMA: Tehtävä selvitys, Sami Räsänen (15 min) Fysiikan laitos, Markku Kataja (30 min) Kemian laitos, Raimo Alén (30 min) Kahvitauko aulassa (30 min) Paperinvalmistusprosessit VTT:llä,

Lisätiedot

Ravinnehuuhtoumien mittaaminen. Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Ravinnehuuhtoumien mittaaminen. Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Ravinnehuuhtoumien mittaaminen Kirsti Lahti ja Pasi Valkama Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry RaHa-hankkeen loppuseminaari 17.6.2014 18.6.2014 1 Mitä hankkeessa tavoiteltiin? Kehittää

Lisätiedot

Baltic TRAM. Business pilots - Aamukahvit. Silja Keränen ja Ninetta Chaniotou

Baltic TRAM. Business pilots - Aamukahvit. Silja Keränen ja Ninetta Chaniotou Business pilots - Aamukahvit Silja Keränen ja Ninetta Chaniotou KAJAANI, TORSTAI 1.12.2016 2 Baltic TRAM Mistä on kyse TRAM = Transnational Research Access in the Baltic Sea Macro Region Kesto: 3/2016-2/2019

Lisätiedot

Itä-Suomen maakuntien energian käyttö

Itä-Suomen maakuntien energian käyttö Itä-Suomen maakuntien energian käyttö Itä-Suomen bioenergiapäivä Kajaani 21.11.2016 Timo Karjalainen Kajaanin yliopistokeskus ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 ITÄ-SUOMEN ENERGIATILASTO 2014 24.11.2016

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus

Lisätiedot

Pienpuhdistamo-vertailu Pernajassa Ilkka Sipilä, MTT. Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry Jätevesiseminaari Lohja

Pienpuhdistamo-vertailu Pernajassa Ilkka Sipilä, MTT. Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry Jätevesiseminaari Lohja Pienpuhdistamo-vertailu Pernajassa Ilkka Sipilä, MTT Länsi-Uudenmaan Vesi- ja ympäristö ry Jätevesiseminaari 15.11.2010 Lohja Hankkeen historiaa Suunnittelu käynnistettiin jo 2008, maanrakennustöihin päästiin

Lisätiedot

Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala

Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala Savon ammatti- ja aikuisopisto puuala RFID-tuotantosolun esittely Tulevaisuuden tuotantoteknologiat puuteollisuudessa SEMINAARI 11.4.2012 Esityksen kulku: 1. Hanke esittely (resurssit, tavoitteet, yhteistyö)

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Suomen suurin kaupunki metropolialueen ulkopuolella, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista

Lisätiedot

Älykäs automaatio ja teollinen internet

Älykäs automaatio ja teollinen internet Älykäs automaatio ja teollinen internet - hankkeen esittely maakuntahallitukselle Projektipäällikkö Janne Känsäkoski, Centria Hankevastaava Veli-Matti Tornikoski, Chydenius 14.11.2016 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015-2016 MH 22.9.2014, MYR 26.9.2014 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pasi Lamminluoto Maakuntasuunnittelija Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017

Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 Keski-Pohjanmaan kärkitavoitteet 2016-2017 - Ajankohtaista 17.12.2015 - Hallitusohjelman kärkitavoitteet - AIKO-rahoitus - Toimeenpanosuunnitelman tarkistus Maakuntajohtaja, joulukuu 2015 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet

Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet Liite X. Energia- ja ilmastostrategian skenaarioiden energiataseet 2015e = tilastoennakko Energian kokonais- ja loppukulutus Öljy, sis. biokomponentin 97 87 81 77 79 73 Kivihiili 40 17 15 7 15 3 Koksi,

Lisätiedot

liiketoimintamahdollisuuksia Automaatiolla tuottavuutta ja koneenrakennukseen ELKOM 07 ECT Forum FIMA pääsihteeri Antti Sirén Governed by

liiketoimintamahdollisuuksia Automaatiolla tuottavuutta ja koneenrakennukseen ELKOM 07 ECT Forum FIMA pääsihteeri Antti Sirén Governed by ELKOM 07 ECT Forum 6.9.2007 Antti Sirén FIMA pääsihteeri Automaatiolla tuottavuutta ja liiketoimintamahdollisuuksia koneenrakennukseen Miksi lisää automaatiota työkoneisiin? Automaation hyödyt asiakkaalle

Lisätiedot

Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana

Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana 1 LIITE 4 Julkisia esiintymisiäni vuodesta 2000 teknologian opetuksen puolestapuhujana H. Levävaara 20.1.2006 Omien pilottien seminaarit aloitusseminaari (syysseminaari) 1. 2.9.2000, Messilä kevätseminaari

Lisätiedot

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta

Liikkuvien työkoneiden etäseuranta Liikkuvien työkoneiden etäseuranta TAMK IoT Seminaari 14.4.2016 2 1) IoT liiketoiminnan tukena 2) Iot ja liikkuvat työkoneet 3) Case esimerkit 4) Yhteenveto, johtopäätökset, tulevaisuuden näkymät Cinia

Lisätiedot

HULE- JA VUOTOVESITUTKIMUKSIA ETELÄ-SAVOSSA

HULE- JA VUOTOVESITUTKIMUKSIA ETELÄ-SAVOSSA HULE- JA VUOTOVESITUTKIMUKSIA ETELÄ-SAVOSSA Projektipäällikkö Tuija Ranta-Korhonen Mikkelin ammattikorkeakoulu Veden ja ilman monitorointi ympäristötilan turvaamiseksi Etelä-Savossa VIM Veden ja ilman

Lisätiedot

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani

UPM Kajaanissa. UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit. UPM Brite UPM News. UPM, Kajaani UPM, Kajaani Ympäristönsuojelun kehitys 26 UPM, Kajaani Tuotantokyky 61 paperia Henkilöstön määrä 6 Tuotteet päällystämätön aikakauslehtipaperi UPM Smart UPM Cat sanomalehti- ja erikoissanomalehtipaperit

Lisätiedot

VTT Expert Services Oy. Liikevaihto 22 MEUR Henkilöstö 160 Asiakkaita 2500 Osa VTT Groupia. Click to edit Master title style

VTT Expert Services Oy. Liikevaihto 22 MEUR Henkilöstö 160 Asiakkaita 2500 Osa VTT Groupia. Click to edit Master title style VTT Expert Services Oy Liikevaihto 22 MEUR Henkilöstö 160 Asiakkaita 2500 Osa VTT Groupia Palvelut Toimialat Rakennusmateriaalit ja rakennustuotteet Talotekniikkateollisuus Kiinteistöt ja rakentaminen

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Yhteistyöseminaari Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa 25.11.2010 Tuula Honkanen johtaja Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto/ Kajaanin yliopistokeskus. Henkilöstöä 19 Budjetti

Lisätiedot

Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making. Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus

Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making. Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus 9.9.2014 Sisältö: Taustaa: Oulun sitoutuminen INKA/ Älykäs kaupunki ohjelman toteuttamiseen ja ohjelmien

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

Vera Tietoverkottunut rakennusprosessi

Vera Tietoverkottunut rakennusprosessi Vera Tietoverkottunut rakennusprosessi 11.12.1997 Oulu Mika Lautanala Tekesin toiminta-ajatus Tekesin tehtävä on edistää teollisuuden ja palveluelinkeinojen kilpailukykyä teknologian keinoin. Toiminnan

Lisätiedot

DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN JÄTEHUOLLOSSA

DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN JÄTEHUOLLOSSA DIGITALISAATION HYÖDYNTÄMINEN JÄTEHUOLLOSSA 4.10.2016 Hanna-Liisa Järvinen Yhtiö on perustettu vuonna 2002 Yhtiö on perustettu vuonna 2002 Yhtiö on kuulunut RenoNorden ASA Group:iin vuodesta 2013 Yhtiö

Lisätiedot

Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan

Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1.2010 Teknologiajohtaja Eva Häkkä-Rönnholm, VTT 2 VTT Group

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAHINKOJEN MONITOROINTI. ÄLYKÖ loppuseminaari Vuokko Malk

YMPÄRISTÖVAHINKOJEN MONITOROINTI. ÄLYKÖ loppuseminaari Vuokko Malk YMPÄRISTÖVAHINKOJEN MONITOROINTI ÄLYKÖ loppuseminaari 25.1.2017 Vuokko Malk Öljyvahingon monitorointi Öljyvahinkotilanteessa tarvitaan tietoa haitta-aineiden pitoisuuksista ympäristössä vahingon laajuuden

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Marjojen lajikesuositukset Pohjois-Suomeen, Pensasmustikka

Marjojen lajikesuositukset Pohjois-Suomeen, Pensasmustikka Marjojen lajikesuositukset Pohjois-Suomeen, Pensasmustikka Tutkija Kati Hoppula Vanhempi tutkija Kalle Hoppula Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT Marjanviljelystä vahva elinkeino Pohjois-

Lisätiedot

Masor Works Masor Works

Masor Works Masor Works Luotettava kumppanisi teollisuuden asennus- ja kunnossapitotöihin Masor Works Masor Works Palvelemme niin suuria kunnallisia konserneja kuin pieniä yksityisiä yrityksiä aina samalla tehokkuudella ja palveluasenteella.

Lisätiedot

OPPIVA KAUPUNKISUUNNITTELU JA ASUMISEN ARKI

OPPIVA KAUPUNKISUUNNITTELU JA ASUMISEN ARKI TURUN LASTEN JA NUORTEN PEHMOgis Maarit Kahila 16.5.2007 Hankkeen toteutus Toteuttajat Teknillinen korkeakoulu TKK Tietotekniikan osasto, yritystoiminnan simulointilaboratorio SimLab Arkkitehtiosasto,

Lisätiedot

Hyvinvointianalyysi Eettiset toimintaperiaatteet. Jyväskylä 19.5.2009 Joni Kettunen Tiina Hoffman Satu Tuominen

Hyvinvointianalyysi Eettiset toimintaperiaatteet. Jyväskylä 19.5.2009 Joni Kettunen Tiina Hoffman Satu Tuominen Hyvinvointianalyysi Eettiset toimintaperiaatteet Jyväskylä 19.5.2009 Joni Kettunen Tiina Hoffman Satu Tuominen Lähtökohta Peruslähtökohtana on yksilön hyvinvointi ja terveyden edistäminen Eettisillä toimintamalleilla

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ

KAJAANIN KORKEAKOULUKONSORTION STRATEGIARYHMÄ Kokouskutsu ja asialista, Pöytäkirja Kokous 4/2009 Aika: Perjantai 16.10.2009 klo 10.20 12.15 Paikka: Oulun yliopisto, kokoushuone HR 144 Läsnä: Rehtori Lauri Lajunen pj., rehtori Arto Karjalainen, johtaja

Lisätiedot

Hulevesikuormitusten arviointi ja hulevesien seurannan suunnittelu kaupunkimittakaavassa

Hulevesikuormitusten arviointi ja hulevesien seurannan suunnittelu kaupunkimittakaavassa Hulevesikuormitusten arviointi ja hulevesien seurannan suunnittelu kaupunkimittakaavassa Case: Lahden kaupunki Juhani Järveläinen Aalto-yliopisto Lahden Keskus Helsingin Yliopisto ympäristötieteiden laitos

Lisätiedot

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa Terva ryhmä Leila Helaakoski 2.12.2014 Terva -ryhmä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdolla

Lisätiedot

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit 1.1.2005 31.5.2006 Yhteenveto tutkimuksesta ICT-yksiöstä valmistuneet insinöörit työllistyneet erinomaisesti 85% prosenttia valmistuneista insinööreistä työllistynyt

Lisätiedot

Kosteikot ja vesiensuojelu

Kosteikot ja vesiensuojelu SAARIJÄRVEN REITTI Kosteikot ja vesiensuojelu Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.-9.6.2016, Lappeenranta Tarja Stenman, Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) 1 Saarijärven reitti Huom! Suuntaa-antava

Lisätiedot

Opinnäytetyön prosessikuvaus

Opinnäytetyön prosessikuvaus OPTISEN MITTAUSTEKNIIKAN LABORATORIO Opinnäytetyön prosessikuvaus Raportti, PAL hanke, TP 2.2 Versio: 13.8.08, tekniikan johtoryhmän hyväksymä. Harri Pikkarainen, Jani Sipola, Kemi-Tornion amk, tekniikka

Lisätiedot

Uutta koulutusta ilmanlaadun mittaajille. Mittaajatapaaminen, Porvoo, Katriina Kyllönen (IL, Certi)

Uutta koulutusta ilmanlaadun mittaajille. Mittaajatapaaminen, Porvoo, Katriina Kyllönen (IL, Certi) Uutta koulutusta ilmanlaadun mittaajille Mittaajatapaaminen, Porvoo, 26.-27.4.2016 (IL, Certi) Esityksen sisältö Taustaa: kuka, miksi, milloin? Uusi ilmanlaadun kurssi Kurssin suunniteltu rakenne Kurssin

Lisätiedot

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009

Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Oulun yliopisto tutkii Julkaisutilasto 2009 Tiedekunta / laitos / yksikkö Monografiat Monografiat Toimitetut Patentit ja Av aineistot ja Abstraktit Humanistinen tiedekunta Aate ja oppihistoria 29 2 0 1

Lisätiedot

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA

AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA AUTOMAATIOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Suomen teollisuuden kilpailukyky perustuu yhä enemmän tietotaitoon. Automaation avulla osaaminen voidaan hyödyntää tehostuvana tuotantona. Automaatiotekniikan koulutusohjelman

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin SHOKin, SalWe Oy:n, tuoreet uutiset

Terveyden ja hyvinvoinnin SHOKin, SalWe Oy:n, tuoreet uutiset Aamiaisinfo 21.1.2011 SHOKin, SalWe Oy:n, tuoreet uutiset Saara Hassinen, SalWe Oy SalWe - Kaiken lähtökohta on yhteinen strategia Missio Yksilön terveyden ja hyvinvoinnin parantaminen, josta kumpuaa Suomelle

Lisätiedot

FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016

FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016 Kuvat: vas. Fotolia, muut Sanoma Pro Oy FyKe 7 9 Kemia ja OPS 2016 Kemian opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. Kemian opetus auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue

Lisätiedot