Salo-Jukola Ossi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salo-Jukola 17.-18.6.2006 - Ossi"

Transkriptio

1 Salo-Jukola Ossi 58. Jukolan ja 29. Venlojen viesti juostiin helteisen aurinkoisessa Salossa. Sää oli todella kesäinen koko kilpailun ajan. Yöllä lämpötila viileni jonkin verran, mutta lämpeni taas aamulla nopeasti. KuUS:lta oli viestissä mukana kaksi venla ja kolme jussi joukkuetta. Ensikertalaisia oli mukana kolme; Mirva Hilander, Juho Matikainen ja Sakari Martikainen. Lisäksi ensiesiintymisen Jukolassa seuramme väreissä tekivät Taru Aapro-Toivanen ja miehensä Samuli sekä Heikki Värri. Venlojen viestiin saimme vielä hätäapua Lynxiltä, kun Anna Koponen tuli täydentämään kakkosjoukkueemme. Tällä kertaa joukkueiden kokoaminen sujui oikein mukavasti ja varahenkilöitäkin tuntui olevan. Mutta mutta. Harmittavia poisjääntejä loukkaantumisten ja sairastumisten vuoksi alkoi tulla kisaa edeltävänä torstaina ja viimeinen soitto tuli vielä lauantaiaamuna, mikä aiheutti joukkueiden uudelleenjärjestelyä bussimatkan aikana. Lopulta saimme kuin saimmekin kaikki joukkueet miehitettyä ja hyväksytyin suorituksin maaliin saakka. Venlojen viesti Naisten ykkösjoukkueen muodostivat Taru, Pia, Päivi ja Tuija. Taru aloitti loistavasti ja toi viestin Pialle sijalla 280. Pialle tuli matkan varrella muutamia virheitä ja sijoitus putosi sijalle 369. Kolmannelle osuudelle oli Nikkisen Katan poisjäännin vuoksi nostettu Päivi kakkosjoukkueesta. Päivi selvisi osuudestaan hyvin, toki pari virhettä matkalle mahtuu, nostaen sijoitukseksi 294. Tuijalla piti alun perin olla kolmas osuus, mutta ankkuriosuus lankesi lopulta hänelle. Naisten pisimmällä osuudella muutaman virheen Tuijakin kohtasi. Sijoitus oli lopulta 384, joka on 21 sijaa paremmin kuin viime vuonna.

2 Naisten kakkosjoukkueessa suunnistivat Maija, Maarit, Anna ja Mirva. Maija teki rutiinisuorituksen ilman suurempia virheitä tuoden joukkueen vaihtoon sijalla 528. Maarit, joka vaihdettiin toiselle osuudelle Erikan tilalle Ojalan perheen sairastuttua, käveli omien sanojensa mukaan ainakin puolet matkasta. Virheettömän suorituksen jälkeen sijoitus oli 535. Kolmannella osuudella Maaritin paikalla suunnisti Lynxiä edustava Anna Koponen, joka oli oman seuransa varanainen. Anna oli synnyttänyt toisen lapsensa vain kaksi viikkoa aiemmin, mutta lähti todella innokkaasti viemään viestiämme eteenpäin. Anna nosti sijoitukseksi 444. Ankkurina metsään lähti Mirva, joka on tullut tutuksi Liukkosen Mikan puoliskona. Mirva kutsuttiin mukaan ensimmäiseen Venlojen viestiinsä pari päivää ennen kisaa. Suurta urheiluhenkeä osoittaen Mirva toi kivikkorinteistä ja suomudasta huolimatta kakkosjoukkueen viestin maaliin sijalla 506. Viimevuotiseen sijoitukseen tuli parannusta 179 pykälää. Tulokset: Venlat 1. joukkue 1 5,4-5,5 Taru Aapro-Toivanen 0:53:48 9, ,8-5,9 Pia Hietanen 1:07:26 2:01:14 11, ,2-5,3 Päivi Kekki 0:58:31 2:59:45 11, ,7-7,8 Tuija Tyynelä 1:40:17 4:40:02 12, Venlat 2. joukkue 1 5,4-5,5 Maija Kekki 1:03:03 11, ,8-5,9 Maarit Sihvola 1:13:18 2:16:21 12, ,2-5,3 Anna Koponen 1:03:57 3:20:18 12, ,7-7,8 Mirva Hilander 1:48:00 5:08:18 13, Venlojen viestin jälkeen vietettiin parin tunnin lepotauko miesten viestin alkua odottaessa.

3 Jukolan viesti Ykkösjoukkueen avaajaksi kaavaillun Teron ilmoitettua lauantaiaamuna sairastumisestaan alkoi bussimatka Saloon juoksujärjestysten ankaralla pähkäilyllä. Lopulta päädyttiin muuttamaan juoksujärjestyksiä niin, että kakkosjoukkueen avaaja Samuli nostettiin ykkösen avaajaksi ja kakkosjoukkueen juoksujärjestys myllättiin lähes kokonaan. Ykkösjoukkue lähti viemään viestiä Jukolan yön yli järjestyksessä Samuli, Antti, Mika, Atte, Ossi, Peetu ja Jarno. Samuli taisi jäädä alkukiihdytyksessä vähän muiden jalkoihin, mutta sai kuitenkin mukavasti rytmistä kiinni ykkösrastin jälkeen. Alkumatka sujui hyvin mutta pahat virheet rasteille 8, 16 ja 21 pudottivat sijoituksen lopulta niinkin suureksi kuin 889. Edessä oli siis kunnon talkoot sijoituksen nostamiseksi. Toiselle osuudelle pimeimpään yöhön lähti pitkästä vammakaudesta toipunut Antti. Antti kiskoi parista pienestä virheestä huolimatta loistavasti joukkuettamme peräti 384 sijaa ylöspäin sijalle 505. Talkoita jatkoi omien sanojensa mukaan parhaan Jukolansa juossut Mika. Mika selvitti legendaarisen pitkän yön käytännössä ilman virheitä ohittaen 131 joukkuetta vaihtosijan ollessa 374. Ensimmäiselle lyhyelle osuudelle lähti Atte, josta on kasvamassa varsinainen lyhyiden osuuksien tykki. Ykkösrastin pienen virheen jälkeen taival taittui vauhdikkaasti ja hitaammat jäivät jalkoihin. Atte toi viestin sijalla 313. Jälkimmäisen lyhyen osuuden otti itselleen koko kevään vatsalihasvaivasta kärsinyt Ossi. Talkoot jatkuivat hänen osuudellaan varovaisesta ja hivenen epävarmasta alusta huolimatta. Vain pari pientä koukkua sisältänyt suoritus toi joukkuetta 54 sijaa ylöspäin sijalle 259.

4 Kuudes osuus oli Peetun heiniä. Tukholman maratonin rasitukset eivät enää haitanneet mutta uudeksi kiusaksi oli noussut flunssan alku (tästä Peetu kertoi vasta viestin jälkeen). Alkumatka Peetulta sujui hyvin, sijoitus jopa nousi pykälän pari. Puolimatkan jälkeen tullut omien sanojensa mukaan lähes 5 minuutin virhe sotki ajatuksia loppumatkaksi. Lopulta sijoitus säilyi mukavasti ollen vaihdossa 269. Ankkuriksi oli kevään mittaan valikoitunut Jarno, jonka venymis- ja roikkumiskyvyn toivottiin nostavan sijoitusta vielä selkeästi. Jarno säntäsi matkaan sen verran rajulla askeleella, että toinen kenkä hajosi sisäsyrjästään ja kakkosrastilla. Matka taittui pahimpia kivikoita ja risukoita vältellen lukuisten pienten virheiden värittäessä etenemistä. Parhaimmillaan Jarno oli sijalla 244. Rastin 23 pummi pudotti kuitenkin sijaa kymmenellä. Muutaman selän Jarno vielä jaksoi kiskoa kiinni ja toi viestin maaliin sijalla 249 lähes 11 ja puolen tunnin urakan päätteeksi. Sijoitus on toiseksi paras nykyisellä miehistörungolla (Jämillä 203.) ja parani viime vuodesta 20 pykälää. Viime hetken muutosten jälkeen kakkosjoukkueemme lähti taipaleelle järjestyksessä Veikko, Jukka, Ari, Kari He, Juho, Kari Ho ja Asko. Veikko, joka on ollut avaajana jo monissa viesteissä, juoksi todella hyvin ja virheittä tuoden kakkosjoukkueen vaihtoon lähes 10 minuuttia ennen ykköstä sijalla 638. Toinen osuus lankesi Jukalle, jonka alun perin piti suunnistaa kuudes osuus. Vaikka Jukka armoitettu pikkutuntien mies onkin, sortui hän yön pimeydessä isoihin pummeihin rasteilla 1, 4, 8 ja 14. Sijoitus ropisi pahasti alaspäin, eikä Antin morjestelut metsässä Jukalle paljon lohtua tuoneet. Vaihtosijoitus oli 849. Pitkän yön erikoismies Ari tarttui ohjaksiin seuraavaksi. Ari aloitti tietoisesti hitaasti kiiruhtaen kävellen K-pisteelle. Yhtä puolimatkassa tullutta parin minuutin virhettä lukuun ottamatta ei matkalle virheitä mahtunut. Sijoitus nousi Arillakin mallikkaasti ja hyvin sujuneen osuuden päätteeksi maaliviivan päällä oli lukema 684. Lyhyelle osuudelle lähti jalkavaivoista kärsinyt Heikkilän Kari. Karin muuten tasaisen varmaan suoritukseen mahtui lähes 10 minuutin virhe 7. rastilla. Sijoitus parani kuitenkin 49 pykälää ollen vaihdossa 636. Toiselle lyhyelle osuudelle lähti pitkästä aikaa juniori-ikäinen seuramme suunnistaja eli Juho, joka otettiin mukaan hätävarana, jotta kaikki joukkueet saatiin miehitettyä. Juho täytti paikkansa joukkueessa oikein hyvin. Muutama pummi matkalla tuli, mutta tässä tapauksessa ne sallitaan. Juho nosti joukkuetta 47 sijaa sijalle 589.

5 Kuudes osuus lankesi osuuksien uudelleenjaossa Hovin Karille. Kari teki auringontarkkaa työtä ja jatkoi kakkosjoukkueen nousua ohittaen 46 kilpakumppaniaan. Vaihtosija oli 543. Kakkosjoukkueen ankkurinpaikan täytti Asko, joka toivoi jo ilmoittautumisvaiheessa riittävän pitkää osuutta. Asko lähti matkaan yhteislähdöstä. Asko ei paria minuuttia suurempia virheitä tehnyt ja sitkeästi pykälä kerrallaan nosti kakkosjoukkueen lopulta sijalle 524, joka on 8 pykälää huonompi kuin Sippu-Jukolassa. Kolmosjoukkueen juoksujärjestykseen Lasse, Santtu, Heikki, Mikko, Sakari, Henrik ja Klaus ei tarvinnut enää kisapäivänä puuttua. Pitkien matkojen erikoismies Lasse teki avausosuudella niin hyvää työtä, että pääsi vilahtamaan suoraan tv-lähetykseen ja Urheiluruutuun. Rastin 15 pientä etsiskelyä lukuun ottamatta Lasse teki tasaisen varman suorituksen tullen vaihtoon sijalla 741 noin viisi minuuttia ennen ykkösjoukkuettamme. Toiselle osuudelle lähti (aikatavalla Lassea vähemmän pitkien matkojen erikoismies ;-) ) Santtu. Sisukkaasti Santtukin matkansa taittoi, vaikka miehiä runsaasti ohi menikin. Santtu toi viestin sijalla 959. Päivän jo valjettua ns. pitkän yön rasteja lähti keräämään Heikki. Heikki onnistui suuret virheet välttämään ja täytti paikkansa joukkueessa hyvin. Vaihtosija oli 992. Neljännelle osuudelle lähti muutaman välivuoden jälkeen Mikko, joka lupasi rastit kiertää rauhalliseen tahtiin ja loppusuoralla ottaa juoksunomaisia askelia. Ykköselle tulleen pahan virheen ja alkumatkasta jumiutuneen selän hiljennettyä vauhtia entisestään rastit tuli kuitenkin kierrettyä. Ja loppusuoralla oli nähtävissä niitä juoksunomaisia askelia. Sijoitus painui yli tuhannen ollen vaihdossa Viidennelle osuudelle lähti ensikertalainen Sakari. Sakari teki ensimmäisten rastien haparointien jälkeen tasaisen suorituksen ja nosti joukkueen osakkeita 74 sijaa. Vaihtosija oli 953. Kuudennelle osuudelle lähti yhteislähdöstä Henrik. Henkan taipaleelle mahtui muutama isompi pummi, mutta lopulta maalissa sijoitus oli kuitenkin noussut 8 pykälää sijalle 945. Ankkuriksi Jämi-Jukolan tapaan saimme Klasun. Klasukin lähti yhteislähdöstä. Lenkki oli Klasulle niin matkallisesti kuin ajallisestikin pitkä eikä yhä korkeammalle noussut aurinko sitä varmasti yhtään helpottanut. Epävarmuutta tukijoukkoihin toi kisan on-line seurantajärjestelmän sulkeminen; emme saaneet Klasun taipalen edistymisestä tietoja. Maali tuli kuitenkin Klasullekin vastaan ja kolmosjoukkue kuittasi itselleen sijan 970, joka on 19 pykälää viime vuotta heikompi.

6 Tulokset: Jukola 1. joukkue 1 11,2-11,3 Samuli Toivanen 2:11:15 11, ,1-11,2 Antti Pasanen 1:42:19 3:53:34 9, ,9-13,0 Mika Rissanen 1:49:39 5:43:13 8, ,6-7,7 Atte Korhonen 1:03:28 6:46:41 8, ,7-7,8 Ossi Karvonen 1:00:08 7:46:49 7, ,3-9,4 Petri Kettunen 1:34:07 9:20:56 10, ,2-14,3 Jarno Kiintola 2:04:56 11:25:52 8, Jukola 2. joukkue 1 11,2-11,3 Veikko Matikainen 2:01:55 10, ,1-11,2 Jukka Salo 2:29:38 4:31:33 13, ,9-13,0 Ari Hietanen 2:05:21 6:36:54 9, ,6-7,7 Kari Heikkilä 1:23:44 8:00:38 10, ,7-7,8 Juho Matikainen 1:31:08 9:31:46 11, ,3-9,4 Kari Hovi 1:40:50 11:12:36 10, ,2-14,3 Asko Määttä 2:27:57 13:40:33 10, Jukola 3. joukkue 1 11,2-11,3 Lasse Kääpä 2:05:45 11, ,1-11,2 Mikko Kekki jr. 2:38:27 4:44:12 14, ,9-13,0 Heikki Värri 2:46:00 7:30:12 12, ,6-7,7 Mikko I Kekki 2:08:18 9:38:30 16, ,7-7,8 Sakari Martikainen 1:33:04 11:11: ,3-9,4 Henrik Karlsson 2:21:18 13:32:52 15, ,2-14,3 Klaus Järvinen 3:45:34 17:18:26 15, Voittajat Venlojen viestin voitto meni suurimmalle ennakkosuosikille, ruotsalaiselle Ulricehamns OK:lle. Venlojen viesti ratkesi kolmannella osuudella, jolla Ulricehamnin Jenny Johansson otti kiinni ja ohitti Turun Suunnistajien Ingunn Fristadin. Ankkuriosuudelle maailman parhaana naissuunnistajana pidettu Simone Niggli pääsi minuutin erolla eikä TuS:n ankkurilla Vroni König-Salmella ollut mitään tehtävissä. Komanneksi sijoittui Nydalens Sk Norjasta. Jukolan viestin voitosta ennakoitiin kamppailua viime vuosien suurten menestyjien Kalevan Rastin ja Halden SK:n välillä. Sijoituksista kärkikolmikkoon uskottiin taistelevan suomalaisista myös mm. Vaajakosken Terän ja Vehkalahden Veikkojen. Haldenin mahdollisuudet taistella voitosta valuivat käytännössä jo toisella ja kolmannella osuudella. Joukkue oli kolmannessa vaihdossa kahdeksan minuuttia kärjen takana. Joukkue nousi vielä ennen ankkuriosuutta vajaan kahden minuutin päähän kärjestä, muttei saanut enään kärkeen näköyhteyttä. Mats Haldinilla ei ollut ankkurina paras päivä ja joukkue sijoittui lopulta viidenneksi. Kalevan Rastin viesti kaatui kolmannella osuudella Tommi Tölkön pummatessa yhdessä Deltan Petri Noposen kanssa viiden minuutin pummin. Myöskään KR ei enää kärkeä näköyhteyden

7 päähän saanut, vaikka Thierry Gueorgiou 3,5 minuuttia ankkuriosuudella kärkeä kiinni ottikin. Maalissa joukkue oli toinen. Ykkössuosikit eivät siis voittoa vieneet, mutta suuresta yllätyksestä ei kuitenkaan voida puhua. Kotoisan Kymenlaakson mahtiseura Vehkalahden Veikot nimittäin sai sen hienoimman palkinnon pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta työstään viestimenestyksen eteen mitä saada voi. Joukkue kulki kärjen mukana kolme ensimmäistä osuutta Jonne Lehdon, Tuomas Mattilan ja Jarkko Liuhan voimin tullen kolmanteen vaihtoon toisena. Neljännellä osuudella Janne Weckman karkasi yksin kärkeen eikä tämän jälkeen muut VeVen iholle päässeet. Viidennellä osuudella Babtiste Rollier ja kuudennella osuudella Simo-Pekka Fincke petasivat 1.38 etumatkan Tero Föhrille kakkoseen ankkuriosuudelle. Alkumatkasta Föhr kasvatti eron jo lähes neljään minuuttiin, mutta ero alkoi kaventua loppua kohden. Toiseksi viimeisen rastin virhe oli tehdä lopun jännittäväksi, mutta ero riitti kuitenkin voittoon. Maalissa ero Kalevan Rastiin jäi 43 sekuntia. Onnittelut Veikoille! Mainittakoon vielä yksi voittaja: Kekin Mikko sai molempien viestien superkaksarit kiinni. Simpsiö-Jukola 2007 Ensi vuonna suuntaamme Lapualle juhlistamaan järjestävän seuran Lapuan Virkiän 100- vuotista taivalta. Jukolan jussit ja venlat kokoontuvat kesäkuun 16. ja 17. päivä Simpsiövuoren juurelle. Simpsiöllä on juostu Jukolan viesti vuonna 1979 ja kilpailtu Fin-5:llä vuonna Pääosan kilpailumaastosta muodostaa itse Simpsiön-vuori. Se kohoaa ympäristöään 90 metriä korkeammalle. Etenkin vuoren länsirinne on erittäin pienipiirteistä aluetta, joten rinnesuunnistukseen kannattaa panostaa harjoittelussa. Vuoren takana on perinteisempää pohjalaista laakeaa maastoa, jossa tarjoutuu mahdollisuus kovaan vauhdinpitoon. Ensi vuoden osuuspituudet ja osuusjako ovat parin viime vuoden kaltaiset. Venloilla osuudet ovat alustavasti 1.-2.osuus 5,5-5,6km 3.osuus 6,1-6,2km 4.osuus 7,3-7,4km ja jusseilla osuus 11,2-11,4km, 3.osuus 13,4-13,5km, 4.-5.osuus 7,8-7,9km, 6.osuus 10,2-10,3km ja 7.osuus 15,4-15,5km. Lisätietoja löytyy Simpsiö-Jukolan kotisivuilta

Sijoitukset paranivat Jukolassa

Sijoitukset paranivat Jukolassa Sijoitukset paranivat Jukolassa Suunnan Venlat paransivat viimevuoden sijoitusta 13 tilaa: nyt 73, viime vuonna 86. Kakkosjoukkueen sijoitus parani sijaan 151 (182). Hyvän aloituksen teki Maiju Kovanen,

Lisätiedot

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 SISÄLTÖ Johdanto...3 Kilpailut...4 Juostut osuudet...5 2008 Tampere...6 2009 Mikkeli...7 2010 Hyvinkää...8 2011 Virolahti...9 2012 Vantaa... 10 2013 Jämsä...

Lisätiedot

KS:n miehet Jukolassa 2016

KS:n miehet Jukolassa 2016 KS:n miehet Jukolassa 2016 1. Miika Irtola Jännitin etukäteen hieman henkilökohtaisesti ensimmäistä Jukolan avausosuutta, mutta puoli tuntia ennen starttia oli jo jännitys tiessään ja fiilis tulevasta

Lisätiedot

Tonttumaiset terveiset Rastilaisille!

Tonttumaiset terveiset Rastilaisille! SYYSTIEDOTE 20.12.2007 Puheenjohtajan terveiset Tonttumaiset terveiset Rastilaisille! Viime syksyn tapaan, maa on vielä musta ja innokkaat nastareiden kuluttajat pääsevät metsään harjoittelemaan. Lenkkipolulla

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

Sarjakuvaseuran Jukola-sanoma

Sarjakuvaseuran Jukola-sanoma Sarjakuvaseuran Jukola-sanoma Monta Jukolan viestin sanomaa on kuultu eri puolilla Suomea, miten viestin suunnistajat ovat kiidättäneet viestiä yöttömässä yössä läpi tuoksuvien metsien ja jylhien maastojen.

Lisätiedot

Ahkeran viestit pronssitahdissa

Ahkeran viestit pronssitahdissa Ari-Pekka Lattu tuo viestin johdossa Mustapha Mabroukille. (HH) Ahkeran viestit pronssitahdissa Edes miesten 800 metrillä Lahteen ei saatu kirkasta mitalia ESS Juha Hölttä Pronssi oli Lahden Ahkeran väri

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Tavoite 10 km Ohjelman kesto 12 viikkoa Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko, käänny takaisin Keskiviikko Tee puolen tunnin kävelylenkki.

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat

Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat Mari Järvenpää juoksi reittiennätyksen! Maantiejuoksut jälleen takana - olosuhteet historian parhaimmat YLEISURHEILU: PULLISTUKSEN MAANTIEJUOKSUT SAARIJÄRVI Teksti/Kuvat Arto Hyytiäinen Maantiejuoksut

Lisätiedot

18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017

18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017 18. KARIJOEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU 2017 KESKIVIIKKO-ILTANA 10.05.2017 KLO. 19.00 JUOSTIIN PERINTEINEN KYLIENVÄLINEN VIESTIJUOKSU. VIESIIN OSALLISTUI 2 JOUKKUETTA. MYRKYN JOUKKUE VOITTI VUODEN 2017

Lisätiedot

Otra-ahon pellolle palattiin kansallisten merkeissä keväällä 2001.

Otra-ahon pellolle palattiin kansallisten merkeissä keväällä 2001. 2000-luku 2000 Vuosituhat vaihtui ja kisahaasteena olivat SM-viestit. Kisamaastoksi oli valittu jo vuosia aiemmin Rahkovuoren - Myrävuoren kallioiset rinteet Konginkankaalla. Otraahon tilan pellot ottivat

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

TSA:N SEURAENNÄTYKSET

TSA:N SEURAENNÄTYKSET TSA:N SEURAENNÄTYKSET KIVÄÄRILAJIT (laji, sarja, ampuja, ennätys, vuosi) Vapaakivääri 300 m. 3x40 ls Y Heikki Ranne 1154 (2000) 60 ls makuu Y Heikki Ranne 596 (1989) joukkue Y (Kärppälä, Ranne, Sjöberg)

Lisätiedot

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina 29.7.2014 klo 18:00 Kilpailuohjeet 2. 3 / Ti 2 9.7.2014 Lopulliset ohjeet on nähtävissä kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n

Lisätiedot

SPOL CUP 3 Päijät-Hämeen Reservipiirin SRA-mestaruus ja SM-karsinta

SPOL CUP 3 Päijät-Hämeen Reservipiirin SRA-mestaruus ja SM-karsinta Päijät-Hämeen Reservipiirin SRA-mestaruus ja SM-karsinta Lopputulokset Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija JoukkueID 1 100,0000 418,8971 13 2 88,4266 370,4165 5 Saha Miika 3 84,6349 354,5330

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailuohjeet Avoimet kansalliset pyöräsuunnistuskilpailut, EP:n ja ÖID:n AM-kilpailut Teuvalla 25-26.7.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu 1 Venla Pulkkanen Riina Mantila Roosa Kinnunen 2 Anni Sinelampi 3 Venla, Anni, Riina ja Roosa, T15 4x80 m aidat P15 4x 100 m: Arttu Sandberg, Karim Echabid,

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina 23.3.2013. Kilpailun osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi ja tänä vuonna

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 KILPAILUOHJEET 16.12.2010 SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 1. Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Tulospalvelun johtaja Valvoja Jukka Nenonen Anssi Juutilainen ja Juha Similä Tommi Villanen

Lisätiedot

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus LOIMAAN JANKKO RY. Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus 1. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja ja tiedottaja: Osmo Hongisto puh. 040 716

Lisätiedot

Henkilökohtaiset tulokset

Henkilökohtaiset tulokset Henkilökohtaiset tulokset KirkRes SRA cup 2/2019 07.04.19 Upinniemi Kilpailijat Tulokset YHT. % SIJA No Nimi Lk. Joukkue Rasti 1 Rasti 2 Rasti 3 Rasti 4 Rasti 5 9 Kallionpää Tuomas A 1 110,00 90,00 60,00

Lisätiedot

SUUNNISTUSKILPAILUN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA 25.3.2010

SUUNNISTUSKILPAILUN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA 25.3.2010 SUUNNISTUSKILPAILUN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA 25.3.2010 Järjestäjä: Kuusankosken Urheiluseura r.y. Tilaisuus Kansallinen suunnistuskilpailut - KuUS rastit Tapahtuma-aika 15-16.5.2010 klo 10

Lisätiedot

25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu

25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu 25. - 26.11.1995 Kauhajoki, Karhu 48 kg 1. Jussi Ojala Seinäjoen Paini-Miehet 3. Jarkko Ala-Huikku Ilmajoen Kisailijat 52 kg 2. Janne Vakkila Kyrön Voima 3. Teppo Haukilahti Tampereen Voimailijat 57 kg

Lisätiedot

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista erilaisissa tilanteissa? Treenipäivä Orimattilassa 13.3.2010 Käydään läpi kaikissa suunnistussuorituksissa esiintyviä tilanteita. Tilanteiden

Lisätiedot

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018

Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paimion Rastin kauden päättäjäisissä palkitut 2018 Paras suunnistaja Olav Lundanes kolme SM-kultaa, kaksi EM-kultaa, yksi MM-kulta sekä nopein 10milan, Jukolan ja SM-viestin ankkuriosuudella Paras -16v.

Lisätiedot

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 C- pojat ja C-tytöt 1. Haran potkutaitotesti 2. Lyhyt ja pitkä syöttö (paritaito) + haltuunotto 3. Kuljetus, syöttö ja laukaus (paritaito) Kilpailupallo: pallo

Lisätiedot

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl

Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 10 km Myl Jyväskiepin luistelu 21.1.2012 Myl 1 Antero Kotijärvi KuLs Myl 17:23,0 2 Jarkko Koponen Epäsuunta Myl 17:24,0 M-cupissa 3 Lauri Pohjola Epäsuunta Myl 18:38,0 4 Marko Tölli Epäsuunta Myl 18:38,0 5 Toni

Lisätiedot

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.

61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4. 61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Etelä-Pohjanmaan AM-viestit. Sunnuntaina 10.8.2014 Kauhavan Koivikossa

Kilpailuohjeet. Etelä-Pohjanmaan AM-viestit. Sunnuntaina 10.8.2014 Kauhavan Koivikossa Kilpailuohjeet Etelä-Pohjanmaan AM-viestit Sunnuntaina 10.8.2014 Kauhavan Koivikossa Kilpailussa noudatetaan SSL:n, Epsun ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailun johtaja: Esa Lehtinen puh. 0408641105

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU Perjantaina 9.5.2014 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Klo 16.00 17.00 Kohdistus Klo 17.00-17.10

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija. Maximin harjoitusohjelman on laatinut Mette Bloch, entinen soudun maailmanmestari.

Harjoitusohjelma. Juoksu aloittelija. Maximin harjoitusohjelman on laatinut Mette Bloch, entinen soudun maailmanmestari. Harjoitusohjelma Juoksu aloittelija Maximin harjoitusohjelman on laatinut Mette Bloch, entinen soudun maailmanmestari. Viikko 1 Kävele 1 min. Juokse rauhallisesti 6 min. Pidä lyhyt tauko. Käänny takaisin

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014 KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag Page 1 of 5 SRA SM 2013 Syndalen 2013-07-27 Uudenmaan reserviläispiirit Luokka: (Yhdistetty) Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai 16:57:53 Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka

Lisätiedot

ExTime ohjeistus Apusarjojen käyttö 22.12.2012 Jorma Tuomimäki Sivu 1 / (8)

ExTime ohjeistus Apusarjojen käyttö 22.12.2012 Jorma Tuomimäki Sivu 1 / (8) Jorma Tuomimäki Sivu 1 / (8) ESIMERKKI MAAKUNTAVIESTIN TULOSTUKSESTA EXTIME-OHJELMALLA APUSARJOJA KÄYTTÄEN EP:N MAAKUNTAVIESTIN TIEDOT EP:llä maakuntaviestin paremmuus julkaistaan kahdessa sarjassa yhteistuloksen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu joukkuekisan yhteydessä

Henkilökohtainen kilpailu joukkuekisan yhteydessä Henkilökohtainen kilpailu 18.9.12 joukkuekisan yhteydessä D21 1 Jenni Mettälä Kunto 30.24 2 Soila Saarnio Kunto 46.27 3 Jaana Marjoniemi Kunto 48.43 4 Johanna Salo Kunto 1.22.44 5 Minna Pelkonen Kunto

Lisätiedot

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Agenda: 1. Kokouksen avaus, Ville Niemelä 2. Läsnäolijat: todetaan kiertävällä listalla 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Perjantain kommentit 5. Organisaatio 6.

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017

SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017 SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Luomala Arto 88 91 179 2 Autio Mikko 86 87 173 3 Peltola Jarkko 88 83 171 4 Ristimäki Juha 83 87 170 5 Parkkamäki

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Kangasniemen Jukolan Viestit ja Venlojen Juoksut / Viestit

Kangasniemen Jukolan Viestit ja Venlojen Juoksut / Viestit Aluksi ja ohjeeksi Lähteenä on käytetty Internetissä olevia Jukola sivustoja höystettynä mukana olleiden suunnistajien ja tukijoukkojen tarinoilla. Alleviivatuista linkeistä pääset kilpailuita ja tuloksia

Lisätiedot

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU

07:00 Raahe 2 NIC-863 (53) 02:00 Lidl purku 1. 04:30 Lidl purku pakaste. 18:00 Turku paluu 20:00 LAHTI PALUU 20:00 20:00 LAHTI PALUU Työvuorot vko 50 Kuljetusliike Ilmari Lehtonen Oy AINASSAARI MIKA 13.12 14.12 15.12 16.12 17.12 04.12.2015 08:49:24 18.12 19.12 ALAHÄIVÄLÄ JANNE ARVOLA JANNE ARVOLA JUHO EKDAHL SAMULI EKDAHL JOUKO HAUTAMÄKI21:00

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa?

Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa? Ukkohallan opit vs kuinka suunnistan Paljakassa? Paljakassa kilpaillaan Kainuun Rastiviikon ohessa MM-katsastukset 7.7 keskimatkalla sekä 9.7 pitkällä matkalla. Tämän maastoanalyysin myötä luon katsauksen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540

Lisätiedot

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42 1 18.5.214 12:37:42 Sijoitus Kilpailija Ammunnan pisteet Joukkue Seura 1 Rönkä Saku Martti Valtteri FIN Team Aitoa Menoa 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 Hynynen Timo Ensio FIN Erektio Mittarit 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa

E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa 17.2.2013 H21 4,3 km (Lähti 6, Keskeytti 0, Hylätty 0) 1) Petri Saari Pohjankyrön Rasti 16:26 2) Jussi Laurila Jalasjärven Jalas 16:27 3) Samu Heiska

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

2 / Suunnistusjaosto. www. vi h tavu oren pam au s. n et

2 / Suunnistusjaosto. www. vi h tavu oren pam au s. n et 2 / 201 2 Suunnistusjaosto www. vi h tavu oren pam au s. n et Päätin eilen, että tänään syyskuun viimeisenä aloitan Pamausrastin kokoamisen. Pääkirjoituksen aiheeksi ei ollut mitään ideaa. Avuksi tuli

Lisätiedot

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin

Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Kouvolan Suunnistajat viidessä vuodessa nousu suunnistusseurojen eliittiin Katsaus menneeseen KS-gaalassa 15.11.2015 Mikko Kekki Kouvolan Suunnistajien puheenjohtaja Kouvolan Suunnistajat lyhyesti seuran

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Henkilökohtaiset tulokset

Henkilökohtaiset tulokset Henkilökohtaiset tulokset Sijajä Uudenmaan karsinta 2/ 2019 18.11.2018 Upinniemi Kilpailijat Tulokset YHT. % SIJA No Nimi Lk. Joukkue Rasti 1 Rasti 2 Rasti 3 Rasti 4 Rasti 5 35 Sarro Toni A 22 150,00 136,78

Lisätiedot

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016

Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 Suunnistuskausi 2016 Viimeksi päivitetty 25.05.2016 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Inarilaiset maastot ja kartat on huomioitu

Lisätiedot

Ampumasuunnistuksen LAPUA CUP Salossa, kilpailuohjeet

Ampumasuunnistuksen LAPUA CUP Salossa, kilpailuohjeet Ampumasuunnistuksen LAPUA CUP 28.4.2019 Salossa, kilpailuohjeet Suomen Sotilasurheiluliitto sekä Halikon Hakoniskat, yhteistyössä Angelniemen Ankkurin kanssa, järjestävät kansallisen ampumasuunnistuskilpailun

Lisätiedot

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010 N-14 20 km 0 lähtenyttä 0 ilmoittautunutta M-14 20 km 1. (3) Jonas Nordström Akilles 6268 35:25,2 2. (4) Waltteri Lepistö PoTa 4986 36:45,6 +1:20,5 3. (2) Casper Holmen P-P 5757 40:43,5 +5:18,4 3 lähtenyttä

Lisätiedot

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO

Rajapiikki Tornion Jousiampujat r.y. (RP2013) Putaan Urheiluhalli, Juniorit AHO Akseli POJO HOVILA Juho HIRO Juniorit 13 Sija Kilpailija Maa/Seura Karsinta Finaali 1 AHO Akseli POJO 555-01 2 HOVILA Juho HIRO 401-02 1/13 Pudotus- ja finaalikierrokset: henkilökohtaiset sijoitukset - Juniorit 15 Sija Kilpailija

Lisätiedot

sija nro I-ohjaaja II-ohjaaja lk r auto tulos ero km/h

sija nro I-ohjaaja II-ohjaaja lk r auto tulos ero km/h A-juniorit EK 1 dna/lännen PUHELIN pituus 6.07 km 1. 133 Pasi Lyytikäinen Heikki Suomi A 16 Mitsubishi Lancer Evo V 3.46.2-0.00.0 96,6 2. 132 Juha Riuttanen Pasi Nikkanen N 16 Mitsubishi Lancer Evo V 3.50.4-0.04.2

Lisätiedot

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA 30.6.2011 KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TILAAMINEN LÖYTYY SIVUN ALAREUNASTA TUNNUSTEN TILAAMINEN: JOTTA PÄÄSEE KIRJAUTUMAAN JÄRJESTELMÄÄN TULOSPALVELUVASTAAVANA, PITÄÄ OLLA TUNNUKSET

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 1(5) SOTILASMESTARI Auvinen Jussi Petri Partanen Vesa Tapio Iisalmi Ronkainen Matti Sakari Iisalmi Tiittanen Juha Antero VÄÄPELI Ahvanainen Juha Pekka Lapinlahti Kahelin Timo Markus Iisalmi Kainulainen

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Tulos EK 2:n jälkeen

Tulos EK 2:n jälkeen VI Seinäjoki Ralli 17. 18.9.2016 EK 1, YLEISKILPAILUN TULOKSET Historic Etelä Pohjanmaan UA Hotelli Sorsanpesä EK1, 11.06km, nopein: 107km/h 1 23 Frilander Mikko 16 6:12,0 2 21 Ala Varvi Erkki 16 6:14,2

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009 TUA:n ampumarata 13. - 16:51:27 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Inovaara HlAS 92 89 91 272 90 94 95 279 551 14 2. Timo Paalanen AsAs 92 91 89 272 90 94 95 279 551 8 3. Juha Hautamäki LeA 93 94 94 281

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot