KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin"

Transkriptio

1 KUNTATIEDOTE ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin HALLINTO- JA ELINKEINO-OSASTO TIEDOTTAA Pöytäkirjat luettavissa kokonaisuudessaan kunnan nettisivulla Kunnanvaltuusto on päättänyt kokouksessaan mm: Kunnanvaltuusto on myöntänyt määrärahan Kuntien Tiera Oy:n osakkeiden merkitsemiseen Valtuutettujen vuonna 2010 aikana tekemät aloitteet; -Anne Hakkarainen / Kantatie 58 todelliseksi vaihtoehdoksi 4 -tielle (vuoden 2008 aloite / kesken ) -Anne Kalmari / Kivijärven kunnan joukkoruokailun sekä kunnan omistamien peltojen ja metsien pitämisestä vapaana geenimuunnelluista organismeista (aloite loppuun käsitelty) -Anne Kalmari / Toripäivän muuttaminen (aloite loppuun käsitelty) -Antti Urpilainen / Yleinen uimaranta isolle puolelle (aloitteen käsittely on kesken) -Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite / Nuoriso-valtuuston perustaminen (aloite loppuun käsitelty) / Nuorisoneuvoston -Marjatta Liimataisen / Valtuustoaloite omaishoidosta Perusturvaliikelaitos Saarikka / SoTe kuntayhtymähallituksen lausunto 7 / : Yhtymähallitus päättää todeta lausuntonaan seuraavaa: - SoTe kuntayhtymän yhtymävaltuuston vahvistaman palveluiden järjestämissuunnitelman ( ) mukaan omaishoidon tukea myönnetään henkilölle, joka alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai huolenpitoa sekä hoidettavan omainen tai muu läheinen on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta omaishoidon tuen avulla. Palvelun myöntäminen perustuu yksilökohtaiseen harkintaan. Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen etuus, jota myönnetään sille varattujen määrärahojen puitteissa. Yhtymävaltuusto määrittelee palveluiden myöntämisen kriteerit ja asiakkailta perittävät maksut vuosittain talousarvion vahvistamisen yhteydessä. Palveluiden myöntämiskriteerit ja talousarvionmäärärahat pyritään jatkossa määrittelemään niin, että jokaisella kriteerit täyttävällä on mahdollisuus halutessaan päästä palveluiden piiriin. Yhtymävaltuusto lisäsi SoTen vuoden 2011 talousarvioon omaishoidon järjestämiseen varattuja määrärahoja ja omaishoidon myöntämiskriteereitä ja tukimuotoja tarkistetaan vuoden 2011 aikana järjestämissuunnitelmassa ja vuoden 2011 talousarviossa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. (aloite loppuun käsitelty) -Antti Urpilainen / Ns. pitkänveden kartoittaminen ja kiinteistösulkujen merkitseminen (Asian käsittely on kesken)

2 Kunnan asukkaiden vuoden 2010 aikana tekemät aloitteet; Kunnanhallituksen/-valtuuston päätösvaltaan kuuluvia kunnan asukkaiden tekemiä aloitteita ei vuoden 2010 aikana ollut. Maaseutuhallinnon järjestäminen Pohjoisessa Keski-Suomessa; Kunnanvaltuusto päätti, että Kivijärven kunta liittyy Kinnulan, Pihtiputaan ja Viitasaaren yhteistoiminta-alueeseen Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan mm: OI PÄIVÄT SEUTUVILLA PÄIJÄNTEEN dokumenttielokuvasarjan suunnitteluun, aloitukseen ja laajennukseen Karstulan kunnan alueelle vuosina / Kunnanhallitus on myöntänyt 300 apurahaa dokumenttielokuvahankkeeseen, koska siinä käsitellään myös kivijärveläisiä aiheita Kunnanhallitus myönsi eron tekninen johtaja, kunnanrakennusmestari Seppo Sekille lukien Kunnanhallitus on muuttanut kunnanrakennusmestarin viran nimikkeen lukien kunnaninsinööriksi Kunnanhallitus on julistanut lukien täytettävän kunnaninsinöörin viran haettavaksi. Hakuaika päättyy klo kunnanvirasto pidetään suljettuna Vuosilomat keskitetään kyseiselle ajalle, mikä tehostaa kunnan palvelutuotantoa. Pakolliset toiminnot järjestetään myös kunnanviraston suljettuna ollessa. Viraston suljettuna oloaikana kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaulu sijaitsee kirjastolla. Kunnanhallitus on hyväksynyt Puuniemen kaava-alueen kunnallistekniikan suunnitteluun halvimman tarjouksen, (alv 0 %), jättäneen FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY:n tarjouksen Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan mm: Kunnanhallituksella ei ole huomautettavaa Keski-Suomen Tuulivoimapuistot -selvityksestä Saarijärven-Viitasaaren Hyvinvointistrategia 2020 (menee valtuuston päätettäväksi) Luonnos kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi Varhaiskasvatuksen ohjaajan viran täyttölupa ja lisämäärärahapyyntö tehtävän täyttöön (menee valtuuston käsittelyyn) Vapaa-ajan keskuksen asemakaavan valmistelu käynnistetty

3 - VOIT VAIKUTTAA TEE ALOITE KUNTALAISILLA ON MAHDOLLISUUS TEHDÄ ALOITTEITA Kuntalain 28 :n nojalla kunnan asukkailla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Kivijärven kunnan hallintosäännön 8 mukaan; Kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa edellisenä vuonna tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Muiden toimielinten tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot ko. toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Jos aloite vaatii erityistä valmistelua, sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi aloite kuuluu, on ilmoitettava aloitteen tekijälle kahden kuukauden kuluessa aloitteen tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. Kuntalaisaloitteeseen tulee merkitä selvästi aloitteentekijän yhteystiedot. Kivijärven kunnan aloitelaatikko sijaitsee kunnanviraston aulassa TERVEYSASEMAN KESÄTIEDOTUKSIA Terveysaseman vastaanotto ja laboratorio SULJETTU Kiireellistä hoitoa vaativissa tapauksissa ottakaa yhteys Saarijärven päivystykseen puh Muistakaa hoitaa hyvissä ajoin ennen kesäsulkua reseptien uusinnat ja hakea ilmaisjakeluvälineet! Diabeteshoitaja tiedottaa diabetesvälineiden jakelua ei ole välisenä aikana Neuvola suljettu Neuvolan päivystysasioissa ota yhteys Karstulan terveydenhoitajaan puh Terveysaseman väki toivottaa kaikille hyvää kesää!!

4 KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN SULJETTUNA Muutamia päivystysluontoisia tehtäviä hoidetaan seuraavasti: Ruokahuolto/Järvenhelmi puh LOUNAS klo Palotoimeen liittyvissä kysymyksissä saa lisätietoa puh tai puh Hätätapauksissa yleinen hätänumero 112. Nuohooja Ilari Valtonen puh Sivistysosasto: Päivähoitohakemuksia saa Nuppukummusta. Vt. varhaiskasvatuksen ohjaaja Maili Salo tavattavissa Nuppukummussa, puh Koulutoimisto suljettu heinäkuun ajan. Kunnanviraston kiinnioloajan kunnan virallinen ilmoitustaulu sijaitsee kirjastossa, Keskustie 32 B. KIRJASTO AVOINNA ma ja ti klo 11-17, to klo 13-19, pe klo HUOM! Myöskään yhteispalvelupisteen palveluja ei saatavilla välisenä aikana Aurinkoista ja iloista kesää kaikille! TEKNINEN OSASTO TIEDOTTAA Vesi- ja viemärijohtojen liittymispisteistä tehdään kartta sähköiseen muotoon, jossa kaivoille ja suluille annetaan koordinaattijärjestelmään perustuvat tiedot. Niitä kiinteistöjen omistajia joilla on liittymä kunnan vesi- ja viemäriverkostoon pyydetään merkitsemään liittymakaivot ja talosulut maastoon. Talosulun merkintä on syytä pitää havaittavissa ympäri vuoden. Kartoitustyö aloitetaan Sitä ennen tulisi merkitsemistyöt suorittaa kiinteistön omistajien toimesta. Kopsaperä-Härkkämönperä vesihuollon vuositakuutarkastus suoritetaan Tekninen osasto KUKKIVA KIVIJÄRVI 2011

5 Puutarhapäivä Osuuspankin piha-alueella tiistaina klo Päivän avaus klo Kukkaset-työryhmän jäsen maisema-arkkitehti Elina SalmiLampila Puutarhapäivän ohjelmassa on: Musiikkiesityksiä, tietoiskuja, tuote-esittelyjä, vaihtotori, sekä myyntiä Päivän juontajana toimii Kukkaset-työryhmän jäsen yrittäjä Heikki Näsi Puutarhapäivässä mukana ovat seuraavat tahot: Kannonkosken-Kivijärven 4H-yhdistyksen vaihtotori, johon voit vapaasti tuoda ja viedä taimia tai perennoja Kukka ja Matto/Elma Kotilainen/Ahosen Taimiston tilausten vastaanottoa Puutarhakaluste Grön KY/Henri ja Kalevi Grön, puutarhakaluste-esittely ja myynti Viher- ja rakennepalvelu/pentti Porki, kukkien myynti ja neuvontaa E.J.Tarhat kukkien ja taimien myyntiä ja neuvontaa Kivijärven Suoramyynti myy tuotteitaan Mahdollisesti paikalla on muitakin kukkien ja taimien myyjiä, sekä myyntipöytiä Kukkaset- työryhmän arpajaiset Arvonnassa kertyneet varat käytetään yhteisten alueiden kukkasiin Kivijärvellä Kukkaset -työryhmän kahvitarjoilu Tervetuloa! Kukkaset työryhmä 4H -Yhdistys Ry Kivijärven kunta KUKKIVA KIVIJÄRVI 2011 kampanja jatkuu.. Toivomme vilkasta osanottoa! Vuonna 2004 aloitettu Pitäjätalakous jatkuu. Siistitään ja kunnostetaan yhdessä tuloväyliä, liikenteenjakajia, risteysalueita, koulujen ympäristöä, satama-aluetta ym. julkisia alueita. Istutetaan kukkasia, kastellaan niitä ja kaunistetaan ympäristöä

6 TAINIONMÄEN KOULU TIEDOTTAA Koulun kevätkirkko on perjantaina klo Kivijärven kevätjuhla lauantaina klo 9.00 liikuntasalissa. Näihin molempiin tilaisuuksiin ovat kaikki lämpimästi tervetulleita. kirkossa ja koulun Tainionmäen koulun henkilökunta toivottaa hyvää kesää kaikille kuntalaisille. KOULUKULJETUSTEN TARJOUSPYYNTÖ Kivijärven sivistyslautakunta pyytää tarjoustanne koulukuljetusten hoitamiseksi lukuvuodeksi Tarjouspyyntöasiakirjat (tarjouspyyntölomake, reitit, oppilasmäärät) saa koulutoimistosta, os. Keskustie 32. Suljetussa kuoressa olevat tarjoukset tulee toimittaa mennessä osoitteella: Sivistyslautakunta, Virastotie 5, Kivijärvi. Kuoreen merkintä Kuljetustarjous. Sivistyslautakunta pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjouksen. Lisätietoja antaa Vuokko Hilmola, puh Sivistyslautakunta STIPENDEJÄ HAETTAVANA Kivijärven kunnan opiskelijoiden stipendirahastosta myönnetään stipendejä korkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa (lukiot ja ammatilliset oppilaitokset) opintonsa päättäneille kivijärveläisille nuorille. Hakemukset, joista käy selville hakijan henkilötiedot, selvitys opinnoista ja tilinumero (IBAN) osoitetaan sivistyslautakunnalle mennessä osoitteella: Virastotie 5, Kivijärvi. Lisätietoja antaa Vuokko Hilmola, puh Sivistyslautakunta Kunnanviraston kiinnioloajan kunnan virallinen ilmoitustaulu sijaitsee kirjastossa, Keskustie 32 B. KIRJASTO AVOINNA ma ja ti klo to klo pe klo 13-17

7 VAPAA AIKATOIMI TIEDOTTAA Tenniskenttä Pelaaminen maksutonta. Vuoroja ei tarvitse varata ennakkoon. Liikuntasali Käyttö maksullista. Vuorojen varaus kunnanviraston infosta. Huom: Kirjastosta Esimerkkejä kesän hinnoista: * kk/2 tuntia 120 *koko sali 9 /tunti, sulkapallokenttä 3 /tunti Kuntosalit Käyttö maksullista. Kuntosalikortteja myydään kunnanviraston infosta. Kirjastosta Impulssi 150 /vuosi, 80 / puoli vuotta, 30 /kuukausi, 10 /viikko Avoinna ma-ke-pe klo 7-9, ma-pe klo 13-21, la-sa Kulku avainkortilla. Liikuntasalin kuntosali 100 /vuosi, 50 /puoli vuotta, 8 /viikko, 8 /viikko, 3 /kerta. (opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät alennus 50%) Avoinna su-to klo 12-21, pe-la Minigolf Pelivälineitä vuokrattavissa Kivijärven Matkabaarista 3,50 /2 tuntia. Rantalentopallokenttä Tenniskentän päädyssä vapaasti käytettävissä. Urheilukenttä Varastossa oleva yleisurheilun perusvälineistö vapaasti käytettävissä. Välineitä ei saa jättää käytön jälkeen kentälle! Korkeushyppypaikan sadepeite laitettava hyppäämisen jälkeen paikalleen. Sadepeitteen päälle ei saa hypätä IKÄIHMISTEN LIIKUNTAPÄIVÄ Nousulahden liikuntapuistossa torstaina klo Bocciaa (pelataan liikuntasalissa sisäpalloilla) Minigolfia. Sarjat N/M alle 75 ja yli 75v (sateen sattuessa vastaava kilpailu sisällä) Kävelylenkki ja tietovisa Vuoden kuntoilijan palkitseminen Kahvia, pullaa ja makkaranpaistoa Kivijärven Vanhusneuvosto

8 4H -YHDISTYKSEN JA VAPAA-AIKATOIMEN KESÄKERHO maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo kerho tarkoitettu 1-4 -luokkalaisille ohjelmassa monenlaista mukavaa sisällä ja ulkona ensimmäinen kokoontuminen liikuntasalin edessä ohjaajina Noora Pohjonen ja Venla Hytönen Kivijärven-Kannonkosken 4H-yhdistys Vapaa-aikatoimi JALKAPALLOKERHO Tiistaisin 7.6. alkaen pallokentällä klo ala-aste 2-5 -luokkalaiset ja yläaste 6-9 -luokkalaiset Ohjaajana Ilkka Minkkinen Vapaa-aikatoimi KANSANHIIHTOPALKINNOT 2011 Kivijärvellä kirjasi kansanahiihtosuorituksensa 131 kuntoilijaa. palkittaan Henri Grön 1550 km ja toisena Lauri Kinnunen 1510 km. Eniten hiihtäneenä Kaikkien hiihtäjien kesken arvotut palkinnot: 30 euron lahjakortti Tatu Paananen, Seppo Pohjonen, Anja Pirnes 1 kg Kultakatriina-kahvia voittivat : Teemu Manninen, Irma Hakanen, Aira Hakkarainen, Hannu Sjösten, Sakari Oinonen, Liisa Manninen, Liisa Kolehmainen, Riitta Karppanen, Päivi Vasalampi, Markku Sepponen. Kahvit noudettavissa Salesta juhannukseen mennessä. 5 euron lahjakortti : Emilia Haapaniemi, Neea Paananen, Meiju Pohjonen, Aatu Hertteli, Minja Kukkonen Koululaisten kilpailussa neljän viikon mittaisella kampanjajaksolla paras oli Tenholan koulun IV luokka tuloksella 36,1 km/oppilas. Luokkansa eniten hiihtäneinä palkitaan hiihtäjä-figuralla Kalle Hytönen, Niilo Hytönen, Viljami Lampila, Sara Pananen, Monica Kainulainen. Luokittain arvotut 10 euron lahjakortit voittivat Niko Paananen, Niilo Hytönen, Niina Vartiainen, Vilma Hytönen ja Kim Kainulainen. Koululaisten voittamat palkinnot toimitetaan koululle.

9 MESTARIPYÖRÄILIJÄ 2011 Suoritusvaatimuksena on 1000 kilometrin pyöräily välisenä aikana. Mestaripyöräilijät palkitaan tyylikkäällä pystillä ja rajan saavuttaneiden kesken arvotaan viisi 20 euron lahjakorttia. Kampanjajakson aikana eniten pyöräillyt mies ja nainen palkitaan pokaalilla. Lisäksi kaikkein eniten pyöräillyt saa 50 euron lahjakortin. Kaikkien vähintään 300 kilometriä pyöräilleiden kesken arvotaan lahjakorttia ja 10 pakettia Kulta Katriina -kahvia. kaksi 20 euron Suorituskortteja saatavana juhannukseen saakka kunnanviraston infosta ja Salesta. Suorituskortiksi käy myös oma vapaamuotoinen pyöräilypäiväkirja. Korttien palautus samoihin paikkoihin viimeistään PYÖRÄILYRASTIT 7.5. alkaen Kivijärven entisillä kansakouluilla 9 rastia seuraavissa kohteissa: 1) Pappilan pytinki / Kivijärven ensimmäinen kansakoulu (vanha seurakuntatalo) 2) Heinolahti (Lahdenperällä, rasti Perhontien varressa koulun kohdalla) 3) Risuperä/ väliaikaisen koulupiiri (rasti Katajamäen kohdalla Perhontien varressa, kylällä ei ole ollut varsinaista koulurakennusta) 4) Puralan koulu (rasti Kinnulantien varressa koulun puolella) 5) Heitjärven koulu (rasti koulun tienhaarassa) 6) Saunakylän koulu (rasti Saunakyläntien varressa koulun kohdalla) 7) Talviaisten koulu (rasti Joutsenjärventien varressa koulun (Velun) kohdalla) 8) Lokakylän koulu (Lokakylän tieltä Puurolahdentielle, rasti tien varressa vähän ennen koulua) 9) Hoikan koulu (Hoikanperäntein varressa, rasti koulun pihassa) Rasteilla on laudasta tehty puna/valkoinen rastimerkki ja suunnistusleimasin. Vähintään 8 rastilla korttinsa (sama kortti kun mestaripyöräilijä-kampanjassa) leimanneiden kesken arvotaan kaksi 20 euron lahjakorttia ja 10 pakettia Kulta Katriina-kahvia. Pyöräilyrastikarttoja saatavana kunnanviraston infosta ja Salesta. IKÄKAUSIKILPAILUT JA VIISPIIKKINEN-CUPIN IV OSAKILPAILU Kivijärven kentällä torstaina klo Sarjat ja lajit: T/P5 60m, turbokeihäs, T/P7 60, korkeus, T9 150m, korkeus, P9 150m, pituus, T11 150m, keihäs, P11 150m, pituus, T13 800m, keihäs, P13 800m, pituus, T m, keihäs, P m, pituus Mitalit kolmelle parhaalle, kaikille karkkipalkinnot Puffetti Cupissa yhteensä kuusi osakilpailua: torstai Kannonkoski, keskiviikko 1.6. Karstula, torstai Kyyjärvi, torstai Kivijärvi, torstai 7.7. Pylkönmäki ja keskiviikko Saarijärvi. Tarkempi lajiohjelma kilpailua edeltävän viikon Viispiikkisessä ja netissä kilpailukalenteri.fi.

10 KESÄN MUUT YLEISURHEILUKILPAILUT KIVIJÄRVELLÄ Torstai 7.7. klo 18 Hippokisat. T/P5-7 40m, T/P9 40m, pituus, T/P m, pituus, kuula Torstai klo 18 T/P /150m, korkeus, kiekko Torstai klo 18 Aikuisten pit.mest.kilpailut. Heitto-ottelu: kuula-kiekko-keihäs-moukari Torstai klo 18 Ikäkausisarjojen pit.mest kilpailut.t/p ottelu: 40/60/100m-pituus-keihäs (p)/kuula (t) Lauantai 3.9. klo 12 Ruskaheitot N/M ja veteraanisarjojen kansallinen heitto-ottelu: kuulakiekko-paino-keihäs Lauantai klo 13 Hannunkivi-juoksu Kivekkäät/yu-jaosto Vapaa-aikatoimi KOKO PERHEEN RETKI SÄRKÄNNIEMEN HUVIPUISTOON torstaina Lähtö Kivikannon edestä klo 8.30 ja paluu noin klo Retken hinta (sis. kyydin ja elämysavaimen) 40 euroa, alle 120 senttisiltä (ipana-avain) 35 euroa. Pelkkä kyyti ja aluelippu 15 eur. Hintaan ei sisälly ruokailua. Maksut kerätään autossa. Sitovat ilmoittautumiset kunnanviraston infoon viimeistään 6.6. Kerro ilmoittautuessasi minkä paketin otat, sekä puhelinnumerosi. Alle 10-vuotiaille oma huoltaja mukaan! Tiedustelut Tarja Alainen tai Hannu Ahonen Kivijärven-Kannonkosken 4H-yhdistys Vapaa-aikatoimi Kansainvälinen oopperalaulajien mestarikurssi ja konserttisarja Konsertit: klo klo klo klo klo Kirsti Huttunen, piano, srk-talo Eija Merilä, hengellisen musiikin laulukonsertti, kirkko Genny Scarafonin mestarilaulajat, srk-talo 71 Band, poppia ja iskelmiä 1970-luvulta (järjestelyissä myös Kivijärven Saunakylän kyläyhdistys) Genny Scarafonin mestarilaulajat, srk-talo Konserteissa mukana Keski-Suomen Osuuspankki, Lähivakuutus, Keskimaa, LC Kivijärvi, Young Electronics, sekä yksityisiä tukijoita. Yhteistyökumppanien lista täydentyy alkukesän aikana. Kivijärven Kotiseutuyhdistys

11 Kukkomarkkinoiden yhteydessä SUOMEN KING ELVIS KILPAILU Voittajan tulee vakuuttaa yleisö ja tuomaristo omalla esityksellään. Tyyli on vapaa ja esityksen kantava voima voi olla esimerkiksi imitaatio Elviksen visuaalisesta olemuksesta tai tulkinta hänen musiikistaan. Elvis-ehdokkaat esiintyvät ensimmäisen kerran klo Finaali on klo Kivijärven kunta KIVIJÄRVEN TAPAHTUMAKALENTERI KESÄ klo 12 klo 12 klo 18 klo 18 klo 18 klo 11 klo 12 klo 12 klo 19 klo 19 klo 19 klo 19 klo 20 klo 19 klo 19 klo 9 Salamajärven kansallispuiston kesäkauden avajaiset Puutarhapäivä, Osuuspankin piha-alue Yleisurheilun Viispiikkinen-cup IV osakilpailu, urheilukenttä Diakonialauluilta, Lokakylän satama Diakonialauluilta, Hannunkiven lomakylä Rantakeittojuhla, Kukkoniemi Kivijärven Laulukukko esikarsinta, Kukkoniemi Kivijärven laulukukko, Keskuspuisto Kivijärvi Soi, Kirsti Huttunen, piano, srk-talo Kivijärvi Soi, Eija Merilä, hengellisen musiikin kirkkokonsertti Kivijärvi Soi,Genny Scarafonin kv. mestariluokan laulukonsertti, srk-talo Lastennäytelmä Kolme kultaista hiusta, Hannunkiven lomakylä 71 Band, 70-luvun retroiltamat, Tenholan koulu Kivijärvi Soi, Genny Scarafonin kv. mestariluokan laulukonsertti, srk-talo Lastennäytelmä Kolme kultaista hiusta, Hannunkiven lomakylä Kukkomarkkinat, keskusta. Markkinat avaa Vuoden 2010 Kivekäs, kunnanvaltuutettu Marjatta Liimatainen klo Suomen King Elvis-kilpailu, finaali, keskusta klo 13 Suomen Vahvin Sammutusmiespari 2011, Nousulahden urheilupuisto klo 20 Riihitanssit, Saunakylän Korkeatupa klo 10 Kivijärven Taimenuistelu, satama klo 12 Ruskaheitot, kansallinen urheiluveteraanien heitto-ottelu, urheilukenttä

12 RIIHITANSSIT Saunakylän Korkeatuvalla lauantaina 6.8. klo Saarijärven Kansanpelimannien tahdissa. Kyläläisten omaa ohjelmaa. Kivijärven Saunakylän kyläyhdistys

13 Sammutinhuolto Kivijärvellä! Olemme paikalla torstaina kello paloaseman edessä. Muistathan, että ajoneuvon ja matkailuvaunun, sekä tärinälle ja sään vaihteluille alttiiden sammuttimien tarkastusväli on yksi vuosi ja tasalämpöisessä paikassa sijaitsevilla sammuttimilla kaksi vuotta. Tervetuloa huollattamaan sammuttimenne ja keskustelemaan sammuttimiin ja paloturvallisuuteen liittyvistä asioista. Erkki Kirjavainen Tommi Hänninen

14 KANNONKOSKEN-KIVIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS TOIMINTA-AIKATAULU V METSÄSTÄJÄTUTKINNOT Kivijärvellä Osuuspankilla; to , to ja to klo Kannonkoskella Piispalassa; pe , pe ja pe klo Lisäksi järjestetään yksi tutkinto Kannonkosken peruskoululla klo ja Kivijärvellä klo Mukaan kynä ja kumi. Tutkinto-oppaita kirjastoissa ja toiminnanohjaajalla. Tutkintomaksu AMMUNTAKOKEET, Ampumaradalla klo alkaen. La Evä Pyy, Onni Paananen, Parran Paukku, Hiiden Erä La Vaajakosken Metsä- ja Kalatoverit, Hoikkalammen Erä, Keskon Kerho, Risuperän Eränkävijät La Heinsuon Peikot, Puralankylän Erämiehet La UPM-Lakomäki, Sipilän hs., Kitupirjon Jahti, Raimo Hämäläisen hs. 3. HIRVEN HARJOITUSAMMUNNAT klo alkaen, maksu 2 / pv tai 10 / kausi (SML:n taulu) Pe Potmon Hoikat, Kytökorven Kävijät Pe Saunakylän Eräveljet, Saunakylän Rihlapojat Pe Mannilan Jahti Pe Vuoskosken Paukku 4. AMMUNTAKILPAILUJA Su klo Torvikilpailu. Sarjat M20, Yleinen, M50, M60, M70 ja Naiset. SML:n säännöillä 4+6 laukausta. Ei loppukilpailua. Järjestää: Kivijärven Erämiehet, Hoikanperän Erämiehet. Yhdistysten välinen kilpailu Karstulassa 5. HAULIKKOMESTARUUSKILPAILUT Su klo 13.00, osallistumismaksu HAULIKKOAMMUNNAN HARJOITUKSIA Torstaisin kesäkuun alusta alkaen. Maksu 2 /pv tai 10 /kausi. 3 kierros/25 kiekkoa 7. METSÄSTYSKORTTIASIAT: Toiminnanohjaaja Heikki Taskinen heikki.taskinen@koti.luukku.com AMPUMARADAN KÄYTTÖ SALLITTU ARKISIN KLO LAUANTAISIN KLO JA SUNNUNTAISIN KLO Ratamestarina toimii Jyrki Kortemäki Suurpetoyhdyshenkilöt: Perttu Kokkinen Harri Piispanen , Pentti Sagulin RIISTANHOITOYHDISTYKSEN HALLITUS

15 KUULUTUS KIVIJÄRVEN LAATIMINEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN Ympäristönsuojelulain 19 :n mukaan kunta voi antaa ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista olosuhteista johtuvia kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä (kunnan ympäristönsuojelumääräykset). Ympäristönsuojelumääräykset hyväksyy kunnanvaltuusto. Luonnos Kivijärven kunnan ympäristönsuojelumääräyksiksi asetetaan yleisesti nähtäville ajalle mielipiteiden ja lausuntojen antamista varten. Ympäristönsuojelumääräykset -luonnos pidetään nähtävillä Kivijärven kunnanvirastossa ja Kivijärven kunnan www-sivuilla ( Luonnosta koskevat kirjalliset mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa nähtävilläoloaikana Kivijärven kunnanhallitukselle, postiosoite: Kivijärven kunnanhallitus, Virastotie 5, Kivijärvi. Nähtävilläolon jälkeen ympäristönsuojelumääräysten valmistelu jatkuu saadun palautteen pohjalta. Ympäristönsuojelumääräykset on tarkoitus saattaa kunnanvaltuuston päätettäväksi syksyn 2011 aikana. Lisätiedot: Ympäristösihteeri Jukka Mustajärvi, puh sähköposti jukka.mustajarvi@saarijarvi.fi Kivijärvi Kivijärven kunnanhallitus

16 KIVIJÄRVEN KUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS Annettu ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella Hyväksytty Kivijärven kunnanvaltuustossa xx Ympäristönsuojelumääräykset tulevat voimaan xx

17 1. LUKU. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioonottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia haittoja siten kuin ympäristönsuojelulaissa on säädetty. 2 Määräysten antaminen ja valvonta Kivijärven kunnanvaltuusto on antanut ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella. Ympäristönsuojelumääräysten noudattamista valvoo ympäristönsuojelulain 21 :n mukaisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. 3 Määräysten soveltaminen 3.1. Määräykset ovat voimassa koko Kivijärven kunnan alueella, jollei määräyksiä ole annettu erikseen alla määritellyille alueille. - Asemakaava-alue: Asemakaavoitettu alue - Pohjavesialue: Ympäristöhallinnon määrittelemä pohjavesialue, tärkeä (luokka1) tai muu vedenhankintakäyttöön soveltuva (luokka 2) pohjavesialue, tai muu pohjavesialue (luokka 3) - Ranta-alue: Vesistön rannalla oleva 100 m leveä vyöhyke keskivedenkorkeuden (MW) mukaisesta rantaviivasta maalle päin Ympäristönsuojelulaissa ja ympäristönsuojeluasetuksessa olevien tai niiden nojalla annettujen määräysten lisäksi on noudatettava näitä paikallisiin olosuhteisiin perustuvia ympäristönsuojelumääräyksiä. 3.3 Ympäristönsuojelumääräykset eivät koske ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraista toimintaa taikka lain 61, 62 tai 78 :n mukaista ilmoituksenvaraista toimintaa, joiden osalta ympäristön pilaantumisen ehkäisyä ja torjuntaa koskevat määräykset annetaan ympäristöluvassa tai ilmoituksen perusteella tehtävässä päätöksessä. Määräykset eivät koske myöskään puolustusvoimien toimintaa. Ympäristönsuojelumääräyksiä noudatetaan muiden kunnallisten määräysten rinnalla ja tarvittaessa niiden kanssa samanaikaisesti Kunnan viranomaisen tulee lupa-asioita ratkaistaessa ja muita viranomaispäätöksiä tehdessään ottaa huomioon mitä näissä määräyksissä sanotaan. Ympäristönsuojelumääräysten kanssa samantasoisia kunnallisia määräyksiä ovat kunnan jätehuoltomääräykset ja kunnan rakennusjärjestys. Mikäli ympäristönsuojelumääräyksissä on annettu parempaan ympäristönsuojelulliseen tasoon johtava määräys, tulee sitä noudattaa, vaikka samasta asiasta olisi määrätty muussa kunnallisessa määräyksessä.

18 4 Määritelmät Näissä ympäristönsuojelumääräyksissä tarkoitetaan: talousjätevedellä asuntojen, toimistojen, liikerakennusten ja laitosten vesikäymälöistä, keittiöistä, pesutiloista ja vastaavista tiloista ja laitteista sekä ominaisuuksiltaan ja koostumukseltaan vastaavaa karjatilojen maitohuoneista tai muusta elinkeinotoiminnasta peräisin olevaa jätevettä käymäläjätevedellä vesikäymälän huuhtelussa syntynyttä talousjätevettä; harmaalla jätevedellä astianpesussa, pyykinpesussa ja muussa pesemisessä syntynyttä talousjätevettä; vähäisellä harmaalla jätevedellä saunomisessa ja muussa pesemisessä syntynyttä vähäistä harmaata talousjätevettä, kun käyttövesi tulee kantamalla tai väliaikaisella vesijohdolla eikä vedenkäsittelyyn liity laitteistoja kuten suihku, pyykinpesukone tai astianpesukone; puhdistetulla jätevedellä saostuskaivojen ja maaperäkäsittelyn tai vastaavan puhdistuslaitteiston jälkeen maastoon johdettavaa jätevettä; saostussäiliöllä (saostuskaivo) jäteveden yksi- tai useampiosaista, vesitiivistä mekaanista esikäsittelylaitetta, jonka läpi jätevesi virtaa ja jonka pääasiallinen tarkoitus on pidättää jätevedestä erottuvat laskeutuvat kiintoaineet ja vettä kevyempiä ainesosat; umpisäiliöllä (umpikaivo) vesitiivistä jäteveden tai lietteen tilapäiseen varastoimiseen tarkoitettua säiliötä, josta ei ole jäteveden purkuputkea ympäristöön; jäteveden maahanimeyttämöllä maahan kaivettua tai pengerrettyä jäteveden käsittelylaitteistoa, jossa vähintään saostussäiliössä esikäsitelty jätevesi imeytetään maaperään puhdistumaan ennen sen kulkeutumista pohjaveteen; jäteveden maasuodattamolla maahan kaivettua tai pengerrettyä jäteveden käsittelylaitteistoa, jossa vähintään saostussäiliössä esikäsitelty jätevesi puhdistuu kulkeutuessaan rakennetun hiekkaa tai muuta maa-ainesta olevan suodatinkerroksen läpi ja se kootaan putkistolla sekä johdetaan edelleen ympäristöön tai jatkokäsittelyyn; jäteveden pienpuhdistamolla muuta jäteveden käsittelylaitetta kuin saostussäiliö, umpisäiliö, maahanimeyttämö tai maasuodattamo. Laitteen toimintaperiaate voi olla fysikaalinen, kemiallinen, biologinen tai niiden yhdistelmä; vesistöllä vesilain mukaisesti aluetta, joka muutoin kuin tilapäisesti on veden peittämä. Vesistöjä ovat järvet, lammet, joet ja purot; pohjavedellä maa- tai kallioperässä olevaa vettä. 2. LUKU. VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLISET TALOUSJÄTEVEDET 5 Jäteveden käsittelyn perusvaatimukset 5.1. Jätevedet tulee käsitellä ennen niiden johtamista ympäristöön. Jätevesien käsittelyssä vähimmäispuhdistusvaatimus on talousjätevesiasetuksen (Valtioneuvoston asetus 209/2011) mukaisesti seuraava: Orgaaninen aine (BHK7) 80 % Kokonaisfosfori 70% Kokonaistyppi 30 %

19 5.2. Ranta-alueella ja pohjavesialueella sovelletaan talousjätevesiasetuksen mukaisia tiukempia puhdistusvaatimuksia, jolloin puhdistusvaatimus on näillä alueilla seuraava: Orgaaninen aine (BHK7) 90 % Kokonaisfosfori 85% Kokonaistyppi 40 % 5.3. Käymäläjätevettä sisältävät jätevedet tulee esikäsitellä vähintään 3-osaisessa saostussäiliössä ja harmaa jätevesi vähintään 1-osaisessa saostussäiliössä tai vastaavalla tavalla ennen niiden johtamista maahanimeyttämöön tai maasuodattamoon. Saostussäiliön liete tulee poistaa tarvittaessa. Käymäläjätevesiä sisältävän saostussäiliön liete tulee poistaa vähintään kerran vuodessa Saunomisessa muodostuvat ja muut vähäiset harmaat jätevedet voidaan puhdistamattomina maahan, jos niistä ei aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. johtaa Käsittelemättömät talousjätevedet voivat aiheuttaa ympäristön pilaantumista vesistössä ja pohjavedessä sekä haittaa ympäröivälle asutukselle. Jäteveden käsittelyssä vaaditaan vähimmäispuhdistusvaatimuksena talousjätevesiasetuksen mukainen vähimmäispuhdistustaso. Pilaantumisherkillä alueilla (ranta-alue ja pohjavesialue) vaaditaan talousjätevesiasetuksen mukaisesti tiukempi puhdistustaso. Saostussäiliön tarkoituksena on ottaa tehokkaasti talteen jätevedessä oleva kiintoaine. Hyvä kiintoaineen poisto turvaa saostussäiliön jälkeen olevan maaimeyttämön tai maasuodattamon toimivuuden. Vähäiset, kantoveteen verrattavat, saunomis- ja muut pesujätevedet voidaan johtaa sellaisenaan maahan tai kasvillisuuteen puhdistumaan. 6 Jäteveden käsittelyn suojaetäisyydet 6.1. Jätevesien käsittelyjärjestelmien ja puhdistettujen jätevesien purkupaikan sijoittamisessa tulee noudattaa seuraavia vähimmäissuojaetäisyyksiä: Kohde Vesistön rantaviiva -Talousjätevesi - Harmaa jätevesi Talousvesikaivo, lähde - maaperästä ja maaston muodoista riippuen Tie, tontin raja Suojakerros pohjavesitason yläpuolella - maahanimeyttämö - maasuodattamo Vähimmäissuojaetäisyys (m) Saunomisessa muodostuvat vähäiset pesujätevedet voidaan imeyttää 15 metriä lähemmäksi rantaviivaa, ei kuitenkaan lähemmäksi kuin saunarakennus. Jätevesi ei tällöinkään saa valua suoraan tai maan pintaa pitkin vesistöön.

20 Vähimmäissuojaetäisyyksillä ehkäistään jäteveden haittavaikutusta häiriintyvään kohteeseen. Talousvesikaivoon ja lähteeseen tarvitaan suuri suojaetäisyys, jos maaperä on hyvin läpäisevää ja maasto viettää päästöpaikasta suojeltavan kohteen suuntaan. Tavoitteena on, että puhdistettukin jätevesi ohjautuu maahan ja kasvillisuuteen eikä valu vesistöön tai pohjaveteen tai muuhun häiriintyvään kohteeseen. 7 Jäteveden käsittely ranta-alueella 7.1. Vesikäymälän sijasta suositellaan kuivakäymälää Käymäläjätevedet tulee johtaa ensisijaisesti umpisäiliöön Jätevesien käsittelyjärjestelmän ja puhdistettujen jätevesien purkupaikan sijoittamisessa tulee noudattaa 6 :n mukaisia vähimmäissuojaetäisyyksiä Puhdistettu jätevesi tulee johtaa maahan siten, että se imeytyy maaperään tai kasvillisuuteen. Jätevesi ei saa valua maan pintaa tai ojaa pitkin vesistöön. 7.5.Jäteveden käsittely tulee toteuttaa siten, että ylimmän tulvavedenkorkeuden aikanakaan tulvavesi ei pääse putkistoihin, säiliöihin tai muuhun käsittelylaitteistoon. Vesikäymälän jätevesien vesistöhaittaa voidaan ehkäistä käyttämällä kuivakäymälää tai johtamalla käymäläjätevedet umpisäiliöön. Käymäläjätevesien puuttuminen helpottaa jäljelle jäävien pelkkien pesujätevesien puhdistuskäsittelyn järjestämistä. Tavoitteena on se, että puhdistettukaan jätevesi ei valu maan pinnalla tai ojassa vesistöön vaan imeytyy maahan tai kasvillisuuteen. 8 Jäteveden käsittely pohjavesialueella 8.1. Jätevettä ei saa imeyttää maahan pohjavesialueella. Puhdistettu harmaa jätevesi voidaan kuitenkin johtaa pohjavesialueella alueelta pois johtavaan ojaan, mikäli tapauskohtaisesti voidaan osoittaa, että pohjaveden pilaantumisvaaraa ei aiheudu. Vähäinen harmaa jätevesi voidaan johtaa maahan pohjavesialueella, mikäli pohjaveden pilaantumisvaaraa ei aiheudu Käymäläjätevedet tulee johtaa umpisäiliöön tai johtaa pohjavesialueen ulkopuolelle. Jätevettä ja siinä olevia tautivaaraa ja muita pohjaveden pilaantumisvaaraa aiheuttavia aineita ei saa päästää pohjaveteen. Pohjavesialueen karkearakeisilla maaperäalueilla maahan johdettu jätevesi läpäisee helposti pohjaveden yläpuolella olevat maakerrokset. 9 Ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja vastaavien laitteiden pesu 9.1. Ajoneuvojen, veneiden, koneiden ja laitteiden pesu on kielletty katu- ja tiealueilla, yleisesti käytetyillä uimarannoilla ja muilla yleisessä käytössä olevilla alueilla.

21 9.2. Ranta-alueilla pesuvesi ei saa valua suoraan tai maan pintaa pitkin vesistöön Mikäli pesutoiminta on ammattimaista tai laajamittaista, tulee pesu tapahtua tähän tarkoitukseen rakennetulla tiivispohjaisella pesupaikalla, jonka pesuvedet on käsiteltävä hiekan- ja öljynerotuskaivossa tai muussa tarkoitukseen soveltuvassa laitteistossa. Yksittäisestä ajoneuvon, veneen, koneen tai laitteen pesusta voi aiheutua haittaa alueen muille käyttäjille, mikäli se tehdään yleisessä käytössä olevalla alueella. Ranta-alueella pesuvesien vesistöön pääsy voi aiheuttaa vesien pilaantumista. 10 Lumenkaatoalueet ja sulamisvedet Lumenkaatoaluetta ei saa sijoittaa pohjavesialueelle eikä vesistöön tai 30 metriä lähemmäksi vesistöä. Lumenkaatoalue tulee hoitaa siten, että siitä ei aiheudu roskaantumista tai muuta ympäristön pilaantumista. Lumenkaatoalueille tuotu lumi sisältää roskaa ja epäpuhtauksia, joiden pohjaveteen ja vesistöön pääsy on syytä estää. 11 Mattojen, tekstiilien ja muiden vastaavien pesu Mattojen, tekstiilien ja muiden vastaavien pesu tulee järjestää siten, että pesuvesi ei joudu suoraan eikä maan pintaa pitkin valumalla vesistöön. Pesuvedet tulee johtaa maastoon siten, että niistä ei aiheudu ympäristön pilaantumista. Mattojen tekstiilien ja muiden vastaavien pesu vesistössä voi aiheuttaa naapurin rannankäytölle haittaa. Pesuaineet sisältävät myös haitta-aineita, joiden vesistöön pääsy on syytä estää. 3. LUKU. LANNAN JA LANNOITTEIDEN KÄYTÖN RAJOITTAMINEN 12 Lannoitus ranta-alueella Lannoitteita ei saa levittää 10 m lähemmäksi vesistön rantaa. Ranta-alueella lannoitteiden levityksessä 10 m:n suojaetäisyyden jättäminen vesistöön nähden ehkäisee ravinnepäästöä vesistöön. 13 Lannoitus pohjavesialueella Pohjavesialueelle ei saa levittää kuivalantaa, lietelantaa, virtsaa, puristenestettä tai jätevesilietettä. Kuivalannan levitys on sallittua pohjavesialueen ulkorajan ja pohjavesialueen varsinaisen muodostumisalueen väliselle vyöhykkeelle (ns. reunavyöhykkeelle), kun levitys tapahtuu keväällä Ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää poikkeuksen levitysmääräyksistä, jos pohjavesiolosuhteet huomioon ottaen ja mahdollisten lisätutkimusten perusteella voidaan osoittaa, että pohjaveden pilaantumisvaaraa ei ole.

22 Pohjavesialueella lannan levitys vaarantaa pohjaveden laatua. Neste- ja lietemäisten lannoitteiden levityskiellolla ja kuivalantaa koskevalla levitysrajoituksella voidaan pohjaveden pilaantumisvaaraa ehkäistä. 4. LUKU. ILMAPÄÄSTÖT 14 Savukaasuhaittojen ehkäiseminen Kiinteistön tulipesissä tai avopolttona ei saa polttaa jätteitä tai muita aineita, joiden poltosta aiheutuu terveyttä tai asumisviihtyisyyttä haittaavaa savua tai hajua. Avopolttoon rinnastetaan myös tynnyrissä poltto Asemakaava-alueella kulottaminen sekä heinien, lehtien, oksien, risujen ja muiden roskien avopoltto on kielletty Kiinteistön tulipesissä saa polttaa kuivaa puuta, oksia ja risuja. Lisäksi saa polttaa kuivaa kyllästämätöntä ja maalaamatonta puutavaraa sekä muun polttoaineen joukossa vähäisessä määrin paperia, kartonkia ja pahvia Kiinteistön polttolaitteita tulee huoltaa ja käyttää siten että poltosta ei aiheudu haittaa terveydelle tai asumisviihtyisyydelle. Kiinteistön tulipesissä tai avopolttona tehtävästä polttamisesta voi aiheutua ympäristöön terveystai viihtyisyyshaittaa esimerkiksi haitallista savua, nokea tai hajua. Tiiviin asutuksen piirissä riski haittoihin kasvaa. Haittojen estämisessä on tärkeää, että poltettava materiaali on polttamiseen hyvin soveltuvaa ja kuivaa. Palamistapahtuman haitat voidaan estää oikealla polttotekniikalla, riittävällä palamisilmalla ja laitteiston hyvällä huollolla. 15 Rakentamis-, ja huoltotöistä aiheutuvan haitan ehkäiseminen Kiinteistöjen ja alueiden rakentamis-, kunnossapito- ja huoltotöiden yhteydessä tulee huolehtia siitä, että toiminnasta aiheutuva melu, pöly, liuotinhöyryt tai muut vastaavat päästöt eivät aiheuta haittaa terveydelle tai asumisviihtyisyydelle. Alueiden kunnossapitotyön pölyhaittaa tulee tarvittaessa ehkäistä kastelulla. Rakentamis-, kunnossapito- ja huoltotöiden melu-, pöly- ja vastaavien päästöjen haittoja voidaan ehkäistä esimerkiksi suojaamalla kohteita ja käyttämällä työkoneita ja laitteita ja tekniikoita, joilla päästöjä voidaan vähentää. 5. LUKU. MELU 16 Koneiden ja laitteiden käytöstä aiheutuvan meluhaitan ehkäiseminen Melua aiheuttavien koneiden ja laitteiden käytössä asuinalueella tulee huolehtia naapurustoon kohdistuvan meluhaitan ehkäisemisestä.

23 16.2. Erityisen häiritsevää melua aiheuttavien koneiden ja laitteiden käyttäminen on kielletty yöaikaan kello 22-7 ja sunnuntaiaamuisin klo 12 saakka, paitsi mitä on tarpeen tilapäisten välttämättömien töiden suorittamiseksi Voimakasta melua ja häiritsevää pölyämistä aiheuttava polttopuun haketus on kielletty asemakaava-alueen asuinalueella. Mopojen, skootterien ja muiden moottoriajoneuvojen tarpeetonta ajoa asemakaava-alueen asuinalueella tulee välttää Äänenvahvistimien ja äänentoistolaitteiden käyttö asuinkiinteistöllä ulkotiloissa tulee järjestää niin, että melu ei aiheuta haittaa naapuriasuinkiinteistölle. Koneiden ja laitteiden käytöstä asuinalueella voi aiheutua asumisviihtyisyyttä haittaavaa melua. Meluhaittaa voidaan vähentää huolehtimalla koneiden ja laitteiden kunnosta, melua aiheuttavien toimintojen sijoittamisella, suojaamisella ja ajallisella toteuttamisella. 6. LUKU. MUUT MÄÄRÄYKSET 17 Ojista vesistöön tulevan kuormituksen vähentäminen Ojien kaivuussa ja perkauksessa tulee eri keinoin ehkäistä toimenpiteestä aiheutuvaa kiintoaine- ja humuskuormituskuormitusta vesistöön. Kaivuu- ja perkaustöiden yhteydessä tulee tehdä tarpeen mukaan sekä ojien virtaamia sääteleviä että kiintoainetta ja humusta talteenottavia rakenteita. Ojien kaivuu ja perkaus aiheuttaa kiintoaine- ja humuspäästöä vesistöön. Päästöjä voidaan pienentää mm. virtaamia säätelevillä ja ainesta talteenottavilla rakenteilla. Metsäojituksen vesiensuojelussa on käytössä erilaisia vesiensuojelukeinoja mm. lietekuopat, laskeutusaltaat sekä kaivu- ja perkauskatkot sekä virtaamia hillitsevät putkipadot. Ojitukseen liittyvien vesistöpäästöjen vähentämiseksi tulisi kaikessa ojituksessa soveltaa monipuolisia vesiensuojelukeinoja. 18 Kemikaalien varastointi Kemikaalien kuten esimerkiksi öljyjen, maalien, liuottimien ja torjunta-aineiden varastointi kiinteistöllä tulee järjestää siten että ne eivät pääse maaperään tai muuhun ympäristöön. Kemikaalit on säilytettävä lukitussa tilassa tai muuten siten että asiattomat eivät saa niitä haltuunsa. Kotitalouksissa ja maataloudessa varastoidaan erilaisia kemikaaleja, jotka jo pieninäkin määrinä erityisesti vesiin päästessään voivat aiheuttaa ympäristön pilaantumista. Kemikaalien huolellisela ja asianmukaisella varastoinnilla voidaan ympäristön pilaantumisvaaraa ehkäistä.

24 19 Maanalaisten öljysäiliöiden tarkastukset ja käytöstä poistaminen Maanalaisen öljysäiliön omistajan tai haltijan on tarkastutettava käytössä oleva säiliö ensimmäisen kerran 10 vuoden kuluessa säiliön käyttöönotosta sekä siitä eteenpäin 10 vuoden välein ellei säiliön kuntoluokituksen vuoksi ole tarpeen tehdä tarkastuksia useammin tai poistaa säiliö käytöstä. 10 vuotta käytössä ja tarkastamatta ollut säiliö tulee tarkastaa kahden vuoden kuluessa määräysten voimaantulosta. Tarkastus tulee teettää Turvatekniikan keskuksen hyväksymällä tarkastajalla Edellä sanottu määräys ei koske tärkeillä pohjavesialueilla olevia maanalaisia säiliöitä, joista määrätään kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessä maanalaisten öljysäiliöiden määräaikaistarkastuksista (344/1983) eikä kaksoisvaippasäiliöitä tai niihin verrattavia säiliöitä, joissa on vuodonilmausjärjestelmä eikä suoja-altaassa olevia maanalaisia säiliöitä, joissa on hälyttävä vuodonilmausjärjestelmä Käytöstä poistettu maanalainen öljysäiliö tulee tyhjentää ja puhdistaa. Puhdistuksen tekijällä tulee olla tehtävän edellyttämä ammattitaito. Säiliö putkistoineen tulee poistaa maaperästä käytöstä luopumisen yhteydessä. Säiliön käytöstä poistamisesta tulee tehdä ilmoitus pelastusviranomaiselle, jolle tulee myös varata mahdollisuus tarkastaa maaperän tila säiliön noston yhteydessä Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi yksittäistapauksissa kirjallisesta hakemuksesta myöntää poikkeuksen velvollisuudesta poistaa maaperästä öljysäiliö, mikäli poistaminen on teknisesti hyvin vaikeaa tai siitä aiheutuu vahinkoa muulle omaisuudelle. Poikkeuksen myöntäminen edellyttää, että Turvatekniikan keskuksen päteväksi arvioima tarkastaja ei ole suorittamassaan tarkastuksessa todennut säiliövuotoja eikä siitä aiheutuvaa ympäristön pilaantumista. Vanhaan maanalaiseen öljysäiliöön liittyy merkittävä vuotoriski. Säännöllisillä säiliön kuntotarkastuksilla ja tarkastuksessa annetuilla toimenpideohjeilla ympäristöä pilaavia vuotoja voidaan ehkäistä. Käytöstä poistettu öljysäiliö aiheuttaa maaperään jäädessään erityisen suuren pilaantumisriskin. Öljysäiliön maaperästä poistamisella ja asianmukaisella käsittelyllä voidaan maaperän pilaantumisen vaara ehkäistä. 22 Valvontaa varten tarpeellisten tietojen antaminen Kiinteistön haltijan tai omistajan, alueen käyttäjän, toiminnanharjoittajan tai tapahtuman järjestäjän on annettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle valvontaa varten tarpeelliset tiedot ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta sekä toimenpiteistä, laitteista ja suunnitelmista, joilla on tarkoituksena ehkäistä ja torjua ympäristön pilaantumista siten kuin näissä määräyksissä erikseen säädetään. Valvontatiedot tulee antaa viranomaisen pyynnöstä ellei määräyksissä jonkin asian osalta ole erikseen muuta määrätty. Ympäristönsuojelun ja näiden määräysten valvomiseksi ympäristönsuojeluviranomaisen on tarpeellista saada tietoja toiminnasta, sen ympäristövaikutuksista ja ympäristövaikutusten ehkäisemisestä.

25 23 Poikkeaminen ympäristönsuojelumääräyksistä Ympäristönsuojeluviranomainen voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää yksittäistapauksessa luvan poiketa näistä määräyksistä. Poikkeamisesta ei saa aiheutua näiden määräysten tavoitteiden (1 ) syrjäytymistä. Yksittäistapauksissa kohtuuttoman tilanteen välttämiseksi toiminnan järjestäminen määräyksistä poikkeavalla tavalla voi olla tarpeellista. Poikkeamisesta päättäminen kuuluu kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, jonka tehtävänä on määräysten noudattamisen valvonta. 24 Seuraamukset määräysten rikkomisesta tai laiminlyönnistä Ympäristönsuojelumääräysten rikkomisen tai laiminlyönnin seuraamuksista ja pakkokeinoista säädetään ympäristönsuojelulain 13 luvussa ja rangaistussäännöksistä 15 luvun 116 :ssä. 7. LUKU. VOIMAANTULOMÄÄRÄYKSET 25 Siirtymäkausimääräykset Ympäristönsuojelumääräysten voimaantullessa käytössä olevat jätevesijärjestelmät on saatettava vastaamaan näiden määräysten vaatimuksia talousjätevesiasetuksen siirtymäsäännöksiä soveltaen. 26 Voimaantulo Ympäristönsuojelumääräykset tulevat voimaan xx.xx.xxxx

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS

HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1 HAUSJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LUONNOS 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KOKEMÄEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Liite 1A KV hyväksynyt 17.5.2004 25 Ohjeet jätevesijärjestelmän valintaan, rakentamiseen ja hoitoon Kokemäen kaupungin viemärilaitoksen viemäriverkon ulkopuolisilla

Lisätiedot

Kurikan kaupunginvaltuusto on antanut nämä ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella.

Kurikan kaupunginvaltuusto on antanut nämä ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain 19 :n perusteella. KURIKAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Kaupunginvaltuuston 14.6.2004 35 hyväksymä. 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

JOUTSAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 JOUTSAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SISÄLLYSLUETTELO 1 Tavoite...2 2 Määräysten antaminen ja valvonta...2 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin...2 4 Paikalliset olosuhteet...2

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT. Konneveden kunnanvaltuusto 13.11.2012

KONNEVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT. Konneveden kunnanvaltuusto 13.11.2012 KONNEVEDEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT Konneveden kunnanvaltuusto 13.11.2012 Voimaan 1.1.2013 2 Kannen kuva: Kuhjolampi 2007 Kuvaaja: Piia Koski 3 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...

Lisätiedot

KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KUSTAVIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Luonnos Kunnanvaltuusto _._.2010 sisällysluettelo 1 Luku Yleiset määräykset 1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin

Lisätiedot

VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT

VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT VALTIMON KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 Johdanto Ympäristönsuojelulain (YSL 86/2000) 19 :n mukaan kunnilla on mahdollisuus antaa ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia

Lisätiedot

Oulun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset

Oulun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Oulun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Hyväksytty Oulun kaupunginvaltuustossa 16.12.2013 170 Oulun seudun ympäristötoimi Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu, Tyrnävä Postiosoite: PL

Lisätiedot

6,3221.811$1 <03b5,67g1682-(/80bb5b<.6(7

6,3221.811$1 <03b5,67g1682-(/80bb5b<.6(7 Kunnanvaltuuston hyväksymät, 13.12.2004 6,3221.811$1

Lisätiedot

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Maanviljelijänä pohjavesialueella 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Esityksen sisältö 1. Pohjavesialueen sijainti 2. Nitraattiasetus 3. Kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Tavoite

YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Tavoite 1 YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräykset annetaan ympäristönsuojelulain (86/2000) täytäntöön panemiseksi. Ne perustuvat lain säännöksien

Lisätiedot

Leppävirran Kunnan YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

Leppävirran Kunnan YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Leppävirran Kunnan YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hyväksytty 22.10.2012 Leppävirran kunnanvaltuustossa, voimaantulo 1.1.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO SIVU LUKIJALLE... 3 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET... 4 1 Tavoite...

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET-PERUSTELUT

PÖYTYÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET-PERUSTELUT PÖYTYÄN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET-PERUSTELUT SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...2 1 TAVOITE...2 2 MÄÄRÄYSTEN ANTAMINEN JA VALVONTA...2 3 MÄÄRÄYSTEN SOVELTAMINEN JA SUHDE MUIHIN MÄÄRÄYKSIIN...3

Lisätiedot

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta

Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta Ympäristöjaosto 103 19.11.2015 Lausunto Perämeren Jätelautakunnan jätehuoltomääräysten luonnoksesta 409/14.06/2015 Ympäristöjaosto 19.11.2015 103 Valmistelu: ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö Liitetiedostolla

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset, LIITTEET. LIITE 3, Sivu 1/6

Ympäristönsuojelumääräykset, LIITTEET. LIITE 3, Sivu 1/6 LIITE 3, Sivu 1/6 LIITE 3, Sivu 2/6 LIITE 3, Sivu 3/6 LIITE 3, Sivu 4/6 LIITE 3, Sivu 5/6 LIITE 3, Sivu 6/6 Ohje käymälöistä suurissa yleisötilaisuuksissa LIITE 4 Suuressa yleisötilaisuudessa on oltava

Lisätiedot

EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. hyväksytty

EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET. hyväksytty EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET hyväksytty Euran kunnanvaltuustossa 26.9.2011 42 Köyliön kunnanvaltuustossa 26.9.2011 38 Säkylän kunnanvaltuustossa 26.9.2011 46 2/11 EURAN, KÖYLIÖN

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SÄÄNTÖKOKOELMA 25. LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET LAPPEENRANTA 2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 2 1 Tavoite

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. Vappumyyjäiset. Kivijärven perinteinen vappumarssi 1.5.2010. Äitienpäivätapahtuma

KUNTATIEDOTE. Vappumyyjäiset. Kivijärven perinteinen vappumarssi 1.5.2010. Äitienpäivätapahtuma KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KOKO PERHEEN VAPPUTAPAHTUMA Tenholan koululla 1.5 klo 13.00 -Taikuri Timo Tiikkainen -"vappukisa"

Lisätiedot

Konneveden kunnan ympäristönsuojelumääräykset 2.3.2005

Konneveden kunnan ympäristönsuojelumääräykset 2.3.2005 Konneveden kunnan ympäristönsuojelumääräykset 2.3.2005 Hyväksytty Konneveden kunnanvaltuustossa 13.4.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Tavoite 2 Määräysten antaminen ja valvonta 3 Määräysten

Lisätiedot

Isonkyrön Kunnan Ympäristönsuojelumääräykset

Isonkyrön Kunnan Ympäristönsuojelumääräykset Isonkyrön Kunnan Ympäristönsuojelumääräykset 2 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 1 Tavoite... 3 2 Määräysten antaminen ja valvonta... 3 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin... 3 4 Paikalliset

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KOKEMÄEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KOKEMÄEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.04.2013 28 Voimaantulo 01.04.2013 I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Sivistystoimenlautakunta. Kokousnumero 10/2009 Aika Pe 9.10.2009 klo 19.00 Tainion koulun neuvotteluhuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Sivistystoimenlautakunta. Kokousnumero 10/2009 Aika Pe 9.10.2009 klo 19.00 Tainion koulun neuvotteluhuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 10/2009 Aika Pe klo 19.00 Paikka Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUSKUTSU 09.10.09 Tainion koulun neuvotteluhuone Nro 10/2009 ASIA LIITE 121 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin EDUSKUNTAVAALIT 2011 Eduskuntavaalit toimitetaan vuonna 2011. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 2. 1. LUKU Yleiset määräykset... 3

Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 2. 1. LUKU Yleiset määräykset... 3 Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU Yleiset määräykset..... 3 2. LUKU Jätevesien johtamista ja käsittelyä koskevat määräykset... 4 3. LUKU Vesiensuojelua koskevat

Lisätiedot

Määräysten noudattamista valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jona Jalasjärven kunnassa toimii ympäristö- ja rakennuslautakunta.

Määräysten noudattamista valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jona Jalasjärven kunnassa toimii ympäristö- ja rakennuslautakunta. JALASJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET HYVINKÄÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Voimaantulo 10.1.2009 Hyvinkään kaupunginvaltuusto hyväksynyt 1.12.2008 ( 108) SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala ja tavoite 2 Määräysten

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen

Lisätiedot

2.1 Turun kaupunginvaltuusto on antanut ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain. 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin

2.1 Turun kaupunginvaltuusto on antanut ympäristönsuojelumääräykset ympäristönsuojelulain. 3 Määräysten soveltaminen ja suhde muihin määräyksiin TURUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Muutettavaksi esitetty teksti vasemmalla palstalla, nykyisten määräysten teksti oikealla kursivoituna 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite 1.1 Ympäristönsuojelumääräysten

Lisätiedot

LUONNOS 28.10.2011 1 (15) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET JOHDANTO

LUONNOS 28.10.2011 1 (15) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET JOHDANTO LUONNOS 28.10.2011 1 (15) SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET JOHDANTO Ympäristönsuojelulaki (86/2000) antaa kunnille mahdollisuuden laatia lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia, paikallisista

Lisätiedot

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke

NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke NEUVO-hajajätevesien neuvontahanke Hankkeen sisältö ja toteutus Hanketta hallinnoi Kymijoen vesi ja ympäristö ry Hankkeessa toimii projektipäällikkö ja neljä jätevesineuvojaa, toimipisteet ovat Kouvolassa,

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Sivistyslautakunta Nro 11/2009. Kunnanvirasto, valtuustosali

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Sivistyslautakunta Nro 11/2009. Kunnanvirasto, valtuustosali KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Nro 11/2009 Kokousaika klo 19.00 20.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi

FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi 18.1.2012 1(4) YMPÄRISTÖVALVONTASUUNNITELMA Valvontasuunnitelmassa kuvataan Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset valvonnan tarpeet, valvontaan käytettävät resurssit ja valvonnan tavoitteet sekä raportoidaan

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA

KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA OUTOKUMMUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Julkaissut Outokummun kaupunginkanslia 2013 YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Kaupunginvaltuuston 26.8.2013 72 hyväksymä. Tulee voimaan 1.1.2014. 1 Sisältö LUKIJALLE...

Lisätiedot

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto 82139565 NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO Johdanto Nurmijärven Viirinlaaksossa on tarkoitus maankäytön kehittymisen myötä putkittaa nykyinen oja taajama-alueen läpi.

Lisätiedot

38 RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE KANKARINJÄRVEÄ

38 RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE KANKARINJÄRVEÄ ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Tekninen lautakunta 19.8.2015 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.8.2015 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Irja Keskinen Jussi

Lisätiedot

2.2 Ympäristönsuojeluviranomaisena Soinin ja Vimpelin kunnissa sekä Alajärven kaupungissa toimii Järvi- Pohjanmaan ympäristölautakunta.

2.2 Ympäristönsuojeluviranomaisena Soinin ja Vimpelin kunnissa sekä Alajärven kaupungissa toimii Järvi- Pohjanmaan ympäristölautakunta. 1 JÄRVI-POHJANMAAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä

Lisätiedot

(x) (x) (-) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

(x) (x) (-) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 17/4.7.2011 307 Kokousaika 4.7.2011 klo 17.00-18.50 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut

Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta 14.04.2015 46 Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40

YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 "s» Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus YMAJAOSTD ao.3.14 33, J,llTE 40 Päätös jätehuoltorekisteriin hyväksymisestä LAPE LY/217/07.00/2013 Lappi 19.2.2014 ASIA Päätös jätelain 94 :n mukaisesta hakemuksesta,

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa - seminaari Turku 17.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LOHJALLA Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (Haja-asutuksen jätevesiasetus 542/2003)

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KOKKOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET Voimassa 0 alkaen Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU Yleiset määräykset..... 3 2. LUKU Jätevesien johtamista ja käsittelyä

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

Jäteveden käsittelyjärjestelmät koostuvat seuraavista menetelmistä ja laitteista:

Jäteveden käsittelyjärjestelmät koostuvat seuraavista menetelmistä ja laitteista: 2282 1. JÄTEVEDEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄT Liite I Jäteveden käsittelyjärjestelmät koostuvat seuraavista menetelmistä ja laitteista: 1) saostussäiliö (saostuskaivo), jolla tarkoitetaan jäteveden yksi- tai

Lisätiedot

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1.

11 20.03.2015. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1. Oulunkaaren ympäristölautakunta 11 20.03.2015 Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupunki, Livon kylä, Tervatöyräs, Pudasjärven valtionmaa 615-893-10-1, Metsähallitus, MT, Pohjanmaa-Kainuu OULYMP 11 ASIA

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Talteenotetut eläimet Eläinsuojelulaki 15 mukaan: Kunnan on huolehdittava alueellaan

Lisätiedot

Rakennuksen haltijan nimi ja yhteystiedot (jos eri kuin omistaja): Tilan nimi ja Rn:o / Kortteli ja tontin nro: henkilöä

Rakennuksen haltijan nimi ja yhteystiedot (jos eri kuin omistaja): Tilan nimi ja Rn:o / Kortteli ja tontin nro: henkilöä Säilytettävä kiinteistöllä, esitetään viranoaiselle tarvittaessa RAKENNUKSEN OMISTAJA Nii: Osoite: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYS Puhelin koti/työ: Rakennuksen haltijan nii ja yhteystiedot (jos eri kuin

Lisätiedot

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA Alueralli Länsi-Suomen Aluemestaruusosakilpailu (Alue 7) Luokat: Yleinen, Naiset, A- ja B-juniorit Lisäksi mukana 1400-Trophy luokka sekä Vakio

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/17.11.2011 132

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/17.11.2011 132 Nro 10/17.11.2011 132 Kokousaika 17.11.2011 klo 19.00 19:56 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla Varajäsen Paikalla

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT

KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT KITEEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYSTEN PERUSTELUT 2004 Voimassa 5.10.2004 lukien SISÄLLYS JOHDANTO --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET IKAALISTEN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. Aurinkoisia kevätpäiviä! PERMIKANKAAN LATURETKI SUNNUNTAINA 22.3.2009 HIPPOHIIHDOT KOKOUSKUTSU

KUNTATIEDOTE. Aurinkoisia kevätpäiviä! PERMIKANKAAN LATURETKI SUNNUNTAINA 22.3.2009 HIPPOHIIHDOT KOKOUSKUTSU KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/2009. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin PERMIKANKAAN LATURETKI SUNNUNTAINA 22.3.2009 Aurinkoisia kevätpäiviä! Kuntotupa-Hoikanperä

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

YMPÄRISTÖASIAA KIINTEISTÖNHOIDOSSA Kiinteistönhoidon ympäristöpäivä Ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen

YMPÄRISTÖASIAA KIINTEISTÖNHOIDOSSA Kiinteistönhoidon ympäristöpäivä Ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen YMPÄRISTÖASIAA KIINTEISTÖNHOIDOSSA Kiinteistönhoidon ympäristöpäivä 15.11.2016 Ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET JA KIINTEISTÖNHOITO 11 Ajoneuvojen, koneiden, veneiden

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Sivistystoimenlautakunta. Kokousnumero 12/2007 Aika Ti 11.12.2007 klo 18.30 Tainion koulun neuvotteluhuone

KIVIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Sivistystoimenlautakunta. Kokousnumero 12/2007 Aika Ti 11.12.2007 klo 18.30 Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokousnumero 12/2007 Aika Ti klo 18.30 Paikka Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Tainion koulun neuvotteluhuone Nro 12/2007 ASIA LIITE 96 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos

Lisätiedot

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Lapin Jätehuolto kuntayhtymä Tiedote 1/2008 Muonion kunnan alue Jätehuollon käytännön järjestelyt ja viranomaistoiminta ovat siirtyneet Muonion kunnalta Lapin Jätehuolto kuntayhtymälle (Lapeco) 1.4.2007

Lisätiedot

Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta.

Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta. KAUKOLÄMPÖ-, KAUKOJÄÄHDYTYS- 1(5) JA KAASUJOHDOT YLEINEN OHJE 3 115-1 Luotu 16.12.2013 Korvaa ohjeen 10.02.2012 Voimassa toistaiseksi 1 Yleistä Sähkölaitoksen sijaintikartoilla on esitettynä maahan asennettuja

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016 KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukka-sali Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

MARTTILAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

MARTTILAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 MARTTILAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite 1.1. Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on turvata Marttilan kuntalaisille terveellinen, turvallinen ja viihtyisä

Lisätiedot

WWW.KUOPIONALUE.FI 1

WWW.KUOPIONALUE.FI 1 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LINJAT JA AIKATAULUT Poikkeuspäivien liikenne 4 Merkkien selitykset Kuopion kaupunkiliikenne 6-61 Yhdistelmäaikataulut, Neulamäki 18-19 Yhdistelmäaikataulut, Kelloniemi

Lisätiedot

Kurikan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset

Kurikan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset 1 Kurikan kaupungin ympäristönsuojelumääräykset Kurikan kaupunginvaltuuston 8.2.2016 9 hyväksymä. 1 Luku: Yleiset määräykset 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on, paikalliset olosuhteet

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

STIPENDEJÄ HAETTAVANA

STIPENDEJÄ HAETTAVANA KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4/2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Raikasta ruska-aikaa! STIPENDEJÄ HAETTAVANA Saga Forsströmin opintorahastosta jaetaan stipendejä

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 14/6.6.2011 250 Kokousaika 6.6.2011 klo 17.00 20.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PUHTAAN VEDEN HYVÄKSI Ohjeita ja neuvoja mökkien jätevesien käsittelyyn Kesämökk esämökkik ikin in kuormittaa vesistöä Suomen järvien rannoille rakennetaan jatkuvasti uusia kesämökkejä. Varustelutaso on

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006. Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 114/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 193 Annettu julkipanon jälkeen 14.9.2006 ASIA HAKIJA Iskalan pengerrysyhtiön sääntöjen vahvistaminen, Nurmo Iskalan pengerrysyhtiö

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 1 / 2014 Aika Maanantai 13.01.2014 klo 18.30-20.30 Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 1 / 2014 Aika Maanantai 13.01.2014 klo 18.30-20.30 Kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2014 Aika Maanantai 13.01.2014 klo 18.30-20.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 13.01.2014 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro 1 / 2014

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 06.05.2016. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 06.05.2016. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 06.05.2016. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUTSU KUNNAN JA SAARIKAN JÄRJESTÄMIEN KULJETUSTEN KUULEMISTILAISUUTEEN Kivijärven

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

KOSKEN TL KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET KOSKEN TL KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite 1.1. Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on turvata Kosken Tl kuntalaisille terveellinen, turvallinen ja viihtyisä elinympäristö.

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 05/15.11.2012 58

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 05/15.11.2012 58 Nro 05/15.11.2012 58 Kokousaika 15.11.2012 klo 19.00 19.42 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Valtuutettu Paikalla.klo 17:0019:00

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010 Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Lisätiedot