JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Konsernipalvelut Henkilöstöjohtaja / /2019
|
|
- Kaisa Kaija Kapulainen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Henkilöstöpalvelut Työllisyyttä edistävän ESR-hankkeen auditointiprosessin ja valmennuksen tuen hankinta Tamora Oy:lta Joensuun kaupunki on hakenut n. 8 M :n suuruista ESR-rahoitteista ke hit tämis han ket ta työllisyyden edistämiseen. Ennen saatavaa han ke päätös tä hankkeen valmistelu käynnistetään ns. kaupungin omalla riskillä (KH ). Hankkeen tavoitteina on laskea Joensuun alueen työttömyys val ta kun nal li selle tasolle sekä yhdistää ja kehittää työllisyyttä edistäviä prosesseja sujuviksi ja asia kas läh töi sik si. Keskeisinä toimenpiteinä ovat työllisyyttä edistävän mo nitoi mi jai sen palvelualustan perustaminen sekä yksilövalmennuksen tar joa minen työtä vaille oleville joensuulaisille. Hankkeen keskiössä on monipuolisen toimijakentän palveluiden ja osaamisen yh teen so vit ta mi nen, mikä vaatii palveluprosessien avaamista ja sel keyt tä mistä sekä työnhakijan että työnantajan näkökulmista. Hankkeen valmennustyö se kä kokonaistavoitteiden saavuttaminen monitoimijaisesti edellyttää ko konaan uusien toimintatapojen soveltamista, luovia kokeiluja sekä ko ko nais valtai ses ti sparraavaa työotetta. Hankkeen käytännön toimintaa, välivaiheiden tu lok sia sekä tulee pystyä arvioimaan prosessin omaisesti koko hankkeen toimin nan ajan. Hankkeen toiminnan täytyy olla johdonmukaista ja tehokasta alkuvaiheesta läh tien. Yksinomaan hankkeen sisältä suunniteltu ja toteutettu kehittämistyö se kä toiminnan arviointi eivät takaa riittäviä valmiuksia lopputulosten saa vutta mi sek si, minkä vuoksi hankkeessa on perusteltua hyödyntää myös ul ko puoli sia asiantuntijapalveluita. Käytettävällä asiantuntijapalvelulla täytyy olla vahvaa osaamista hankkeen sisällöistä sekä riittävästi näyttöä onnistuneista projek teis ta työllisyydenhoidossa. Konsultointipalvelu Tamora Oy:lla on runsaasti osaamista ja kokemusta työl lisyy den palveluprosessien kehittämisestä erityisesti kuntakentällä. Vai kut tavim pia referenssejä viime ajoilta on Tampereen kaupunkiseudun työl li syys kokei lun koko henkilöstöä koskeva valmennus ja kokeilukulttuurin tuki sekä elinkei no elä mää ja työllisyyttä ylläpitävien alustojen toteutus. Vaikuttava pit käkes toi nen ohjelma on ollut myös Kuusamossa, jossa pureuduttiin pit kä ai kaistyöt tö myy den ytimeen Tamoran konsultoinnin avulla. Lapissa Tamora Oy raken taa ELY-keskuksen, TE-palvelujen ja kehittäjäorganisaatioiden kanssa kasvu pal ve lui den konsepteja kahdessa tuotekehitysryhmässä 1,5 vuoden pro sessis sa yli 50 toimijan kanssa.
2 JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 2 Tamora Oy on tarjonnut Joensuun kaupungille työllisyyden ke hit tä mis hankkeen tukikokonaisuutta seuraavasti: - valmennuksen kokonaisinvestointi (alv 0%) - auditoinnin kokonaisinvestointi (alv 0%) Valmennuksen kokonaisinvestointi toteutetaan ensimmäisenä hankevuotena, au di toin ti pro ses si kestää koko hankkeen ajan. Kustannukset sisältävät toi minnan kaikki kulut. Hankinnan kilpailutus ei ole välttämätöntä, koska kokonaisinvestointi alittaa kansalliset kynnysarvot ja koska kilpailuttamisenkustannukset ovat todennäköiseseti suuremmat kuin kilpailuttamisesta saatava hyöty. Lisäksi Tamoran aiemmat referenssit puhuvat toimijan osaamisen puolesta tässä tarkoituksessa. Hankinnan kokonaiskustannus alittaa kansalliset kynnysarvot. Päätös Päätän hankkia Tamoran Oy:n tarjouksen mukaisen valmennuksen ja au ditoin nin kokonaisinvestoinnit yhteishintaan , alv 0. Mikäli toukokuussa 2019 saatava ESR-hankerahoituksen päätös ei ole myöntei nen, kulut maksetaan ainoastaan toukokuussa 2019 toteutuneiden to del listen kustannusten mukaisesti. Toimivallan perusteet Joensuun kaupungin hallintosääntö (kv myöhempine muutoksineen) 33, 34 ja 37 Nähtävilläolo Päätös asetetaan yleisesti nähtäväksi yleisessä tietoverkossa Allekirjoitus Henkilöstöjohtaja Sari Lempiäinen Tiedoksianto Päätöksen olen antanut tiedoksi: kaupunginhallitus, Tamora Oy. / 2019 Toimistosihteeri Arja Metso Lisätietoja: Henkilöstöjohtaja Sari Lempiäinen, puh
3 JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätöksen tekijä Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika ja sen al ka mi nen Henkilöstöjohtaja Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun pää tös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Joensuun kaupunginhallitus Postiosoite: PL 59, Joensuu Käyntiosoite: Rantakatu 20, Joensuu Sähköposti: kirjaamo@joensuu.fi Oikaisuvaatimus on tehtävä neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lu kuun. Kunnan jä se nen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän (7) päivän kuluessa siitä, kun pöy tä kir ja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätök ses tä tiedon, jollei muuta näy te tä, seit semän (7) päivän kuluttua siitä, kun päätöstä kos ke va pöytäkirjanote on lä he tet ty hä nelle kirjeellä. Mikäli tiedoksianto on toimitettu saan ti to dis tus ta vastaan tai luo vut ta mal la asiakirjat asianosaiselle, asianosaisen kat sotaan saaneen tiedon saan ti to dis tuk sen osoittamana aikana tai erilliseen tie dok si saan tito dis tuk seen merkittynä ai ka na. Mikäli päätös on annettu tiedoksi asianosaiselle sähköisenä viestinä hänen suos tu muksel laan (tavallinen sähköinen tiedoksianto), päätös katsotaan saadun tiedoksi kol mante na päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Mikäli päätös on annettu tiedok si asianosaiselle sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan niin, että päätös on nou det ta vis sa viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedos tos ta (to dis teel li nen sähköinen tiedoksianto), päätös katsotaan saadun tiedoksi, kun se on nou det tu viranomaisen osoittamalta yhteydeltä. Pöytäkirjan nähtäväksi aset ta mi nen Tiedoksianto asianosaiselle Pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi yleisessä tietoverkossa Lähetetty tiedoksi kirjeellä ja annettu postin kuljetettavaksi Asianosaiset: Pvm ja tiedoksiantaja: Luovutettu asianosaiselle, paikka, pvm ja tiedoksiantajan allekirjoitus Asianosainen Vastaanottajan allekirjoitus Muulla tavoin, miten
4 JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 4 Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksessa, joka on osoitettava Joensuun kaupunginhallituksel le, on il moitet ta va - oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen te ki jäl le voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan oikaisua - miltä kohdin päätökseen haetaan oikaisua ja mitä muutoksia siihen vaaditaan teh täväk si - perusteet, joilla oikaisua vaaditaan Oikaisuvaatimuskirjelmä on oikaisuvaatimuksen tekijän, hänen laillisen edustajansa tai asia mie hen sä allekirjoitettava. Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuskirjelmän laatijana on muu henkilö, oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja ko ti kunta. Oikaisuvaatimuksen toi mit ta mi nen Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oi kai su vaa timus ajan päättymistä. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, it se näisyys päi vä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oi kai su vaa ti musasia kir jat toimittaa oikaisuvaatimusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä ar kipäi vä nä. Omalla vastuulla oikaisuvaatimusasiakirjat voi lähettää postitse tai toimittaa lä he tin vä lityksellä. Postiin oikaisuvaatimusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne eh ti vät pe ril le viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen oi kai su vaa timus vi ran omai sen aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen voi lähettää omalla vas tuul laan myös sähköpostiviestinä. Tällöin oikaisuvaatimuksen on oltava perillä viimeis tään oikaisuvaa timusajan viimeisenä päivänä ennen oikaisuvaatimusviranomaisen au ki olo ajan päätty mistä.
5 JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 5 OIKAISUOHJE HANKINTALAIN 25 :N MUKAISISSA, KANSALLISET KYNNYSARVOT ALITTAVISSA HANKINNOISSA Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa tehtyyn kunnan viranomaisen (hankintayksikkö) päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä annettuun ratkaisuun tyytymätön voi tehdä hankintayksikölle hankintalain 135 :ssä tar koite tun kirjallisen hankintaoikaisun tai kuntalain 134 :ssä tarkoitetun oikaisuvaatimuksen. Oikaisua koskevan vaa ti muksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on koh dis tet tu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukai sen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen. Määräaika oikaisua koskevien vaatimusten tekemiselle: Oikaisua on vaadittava 14 päivän kuluessa siitä, kun oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut tiedon hankintayksikön päätök ses tä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Asianosaisen katsotaan saaneen hankintapäätöksen oheisasiakirjoineen tiedoksi sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä si nä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vas taan ot to lait tees sa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, joll ei asias sa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta sei kasta, jon ka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seit semän te nä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aika na tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä ylei ses sä tietoverkossa. Mikäli asiakirja on annettu tiedoksi asianosaiselle sähköisenä viestinä hänen suos tu muk sel laan (tavallinen sähköinen tie dok si an to), päätös katsotaan saadun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Mikäli päätös on annettu tiedoksi asianosaiselle sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan niin, että päätös on noudet ta vis sa viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta (todisteellinen sähköinen tiedok si an to), päätös katsotaan saadun tiedoksi, kun se on noudettu viranomaisen osoittamalta yhteydeltä. Hankintaoikaisun ja oikaisuvaatimuksen sisältö: Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Hakemukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjel män laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Toimitusosoite: Joensuun kaupunginhallitus Postiosoite: PL 59, Joensuu Käyntiosoite: Rantakatu 20, Joensuu (kello ) Sähköposti: kirjaamo@jns.fi
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Siun soten vammaispalveluiden tilaamien kehitysvammaisten lasten ja nuorten kesäkerhokuljetusten hankinta
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Teknisen keskuksen johtaja 6.6.2019 7 Hakija/asianosainen Logistiikkapalvelut Muuntamontie 6 80100 Joensuu 3767/02.08.00/2019 Asia Päätöksen perustelut Siun soten
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Kaupunkirakennepalvelut Kaupunkiympäristöjohtaja / /2018
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 2191/02.08.00/2018 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Joensuun kaupunki Paikkatieto ja kiinteistönmuodostus Muuntamontie 5 80100 Joensuu Trimble Locus
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Konsernipalvelut Strategiajohtaja / /2016
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Kasvusopimus -hanke Esittelyvideon hankinta kaupungin Invest in -kohteiden kuvaamiseen Joensuun kaupungille valmistellaan
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Konsernipalvelut Henkilöstöjohtaja / /2019
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Henkilöstöpalvelut Monialaisen palvelualustan kalustehankinnat Joensuun kaupunki on saanut ESR-rahoituksen vuosina 2019-2022
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Kaupunkirakennepalvelut Kaavoituspäällikkö / /2016
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 7602/10.02.02/2016 Hakija/asianosainen Joensuun kaupunki puistosuunnittelija Paula Lamminsalo Muuntamontie 5 80100 Joensuu Asia Päätöksen perustelut Päätös Puronsuun
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Kaupunkirakennepalvelut Kaavoituspäällikkö / /2018
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 3162/02.08.00/2018 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Joensuun kaupunki Yhdyskuntasuunnittelu, joukkoliikenne Muuntamontie 5 80100 Joensuu Joensuun seudun
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Kaupunkirakennepalvelut Kaupungininsinööri / /2019
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 4629/10.03.01/2019 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Päätös Joensuun kaupunki Yhdyskuntatekniikka Muuntamontie 5 80100 Joensuu Raatekangas - Lehmo liikenteen
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Kaupunkirakennepalvelut Kaupungininsinööri / /2019
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 4188/02.08.00/2019 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Joensuun kaupunki Yhdyskuntatekniikka Muuntamontie 5 80100 Joensuu Kevyenliikenteen laskentalaitteiden
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Hyvinvoinnin toimiala Tapahtumapäällikkö
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Hakija/asianosainen 3528/02/2018 Asia Päätöksen perustelut Laulurinteen ja kauppatorin suurtapahtumien toimintaedellytysten parantaminen: varastokontin hankinta Joensuun
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Kaupunkirakennepalvelut Kaupungininsinööri / /2019
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 4698/02.08.00/2019 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Joensuun kaupunki Yhdyskuntatekniikka Muuntamontie 5 80100 Joensuu Trimble Locus, Katu- ja viheralueiden
LisätiedotViranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Tammelan kunnanhallitus. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Kunnanhallituksen päätöksiin 118-122, 124-125, 127, 132, 133 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaati muksen. Pää tök seen ei saa ha kea
LisätiedotKaupunkirakennepalvelut Kaavoituspäällikkö / /2019. Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntasuunnittelu Muuntamontie Joensuu
4672/02.08.00/2019 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Joensuun kaupunki Yhdyskuntasuunnittelu Muuntamontie 5 80100 Joensuu Joensuun liikennekatsauksen suunnittelu ja kokoaminen Joensuun liikenteestä
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Kaupunkirakennepalvelut Kaupungininsinööri / /2019
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 4698/02.08.00/2019 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Joensuun kaupunki Yhdyskuntatekniikka Muuntamontie 5 80100 Joensuu Trimble Locus, Katu- ja viheralueiden
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Hyvinvoinnin toimiala Kirjastopalvelujohtaja / /2019
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 4264/12.03.02/2019 Hakija/asianosainen Asia Joensuun seutukirjaston aukioloajat talvikaudella 16.8.2019-1.5.2020 Päätöksen perustelut Joensuun seutukirjastossa siirrytään
Lisätiedotsiivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta
Asia Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta Kesälahtitalon ruokasalin kalusteet ovat huonokuntoiset ja osittain rikkinäisiä. Hankitaan uudet pöydät ja tuolit. Kiteen kaupunki on mukana Pohjois-Karjalan
LisätiedotPöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
LisätiedotHANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun
Lisätiedot:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.
, Faksi 013 411 342 Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 3.2.2016 Pykälä 1-13 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 5.2.2016 Muutoksenhakukiellot :t 1-5, 8, 10-13 Valmistelua tai täytäntöönpanoa
LisätiedotSeuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon
LisätiedotToimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019)
Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Vireillepanija Päätös ja perustelut Myllylän koulun peruskorjauksen toteuttaminen edellyttää arkkitehtija pääsuunnittelupalvelujen
LisätiedotVaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista
LisätiedotOikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
LisätiedotJoensuun Tilakeskus Tilakeskuksen johtaja 5709/ /2015. Rantakylän uimahallin hiekkasuodattimien saneeraustyö
Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Päätös Rantakylän uimahallin hiekkasuodattimien saneeraustyö Hankkeen myötä varmistetaan Rantakylän uimahallin toimivuus ja pa ran netaan käyttöturvallisuutta.
LisätiedotHankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön
Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Talouspalvelujen tehtävien määrittely ja ratkaisuvallan siirto
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 4580/00.01/2019 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Talouspalvelut Talouspalvelujen tehtävien määrittely ja ratkaisuvallan siirto Joensuun kaupungin konsernipalvelujen
LisätiedotValitusosoitus. Muutoksenhakukielto
Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,
LisätiedotKirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-670 Veikkolan koulu ja päiväkoti, rakennushankkeen P1-asiantuntijapalvelur Hankinnan kohde Veikkolan koulun ja päiväkodin rakennushankkeen suunnittelutyöt
LisätiedotSovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava
LisätiedotKOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja
VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja 13.09.2017 14 1 Dnro D/3189/02.08.00.01/2017 Hankintapäätös huonekaluista perheryhmäkoti
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Konsernipalvelut Strategiajohtaja / /2019
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Hakija/asianosainen Asia Joensuun kasvusopimus -hanke Konsultointipalveluiden hankinta UIA-hankevalmisteluun Päätöksen perustelut EU:n innovatiivisia kaupunkihankkeita
LisätiedotOikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJEET, HANKINTAOIKAISUOHJEET, VALITUSOSOITUS JA VALITUSOSOITUS MARK KI- NA OI KEU TEEN
OIKAISUVAATIMUSOHJEET, HANKINTAOIKAISUOHJEET, VALITUSOSOITUS JA VALITUSOSOITUS MARK KI- NA OI KEU TEEN KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA KOKOUSPÄIVÄMÄÄRÄ PYKÄLÄT Joensuun seudullinen joukkoliikennejaosto 1.12.2016
LisätiedotOikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla
LisätiedotOikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 6, 9 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla
LisätiedotMuutoksenhakuosoitukset
Muutoksenhakuosoitukset Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus
Lisätiedot:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:
MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Tekninen lautakunta Kokouspäivämäärä 27.1.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 2.2.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Lisätiedot89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:
MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouspäivämäärä 19.12.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 27.12.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJEET, VALITUSOSOITUS, HANKINTAOIKAISUOHJEETJA VALITUSOSOITUS MARK KI- NA OI KEU TEEN
OIKAISUVAATIMUSOHJEET, VALITUSOSOITUS, HANKINTAOIKAISUOHJEETJA VALITUSOSOITUS MARK KI- NA OI KEU TEEN KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA KOKOUSPÄIVÄMÄÄRÄ PYKÄLÄT Joensuun seudullinen joukkoliikennejaosto 8.6.2017
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Kaupunkirakennepalvelut Kaupunkiympäristöjohtaja / /2017
JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 1763/02.08.00/2017 Hakija/asianosainen Asia Päätöksen perustelut Joensuun kaupunki Maankäyttöinsinööri Kalle Sivén Muuntamontie 5 80100 Joensuu VDC Design -sovelluksen
LisätiedotSeuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen
LisätiedotKoska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
LisätiedotKirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-58 Jokirinteen oppimiskeskus, rakennuttaminen, Juristin palvelut Hankinnan kohde Jokirinteen oppimiskeskuksen rakennuttajakonsultiksi valittiin kunnanhallituksen
LisätiedotOikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus
LisätiedotVALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 15.8.2016 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis
LisätiedotVALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 11.4.2016 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
LisätiedotSeuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite
Ranuan kunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 10.6.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä
LisätiedotKirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) KIRDno-2018-713 Veikkolan talvihoitourakka lisätyö 3 (3/2018) Hankinnan kohde Kuntatekniikan lautakunta on kokouksessaan 14.6.2018 92 päättänyt valita Veikkolan
LisätiedotOikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Savonlinnan kaupunginhallituksen kokous 9.10.2017 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kuntalain 91 (365/1995), (kuntalaki 136, 410/2015, voimaantulo 1.6.2017), mukaan seuraavista päätöksistä ei
LisätiedotSovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava
LisätiedotIra Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja
KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet
LisätiedotPöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle.
MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimusohje Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
LisätiedotPöytäkirjan 74 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oi kai su vaa ti muksen.
MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimusohje Pöytäkirjan 74 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oi kai su vaa ti muksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka
LisätiedotKajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1115 UV-LAITTEEN HANKINTA KAJAANIN VEDEN LEHTIKANKAAN VESITORNILLE Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi 27.6.2017 tarjousta Lehtikankaan vesitornin
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJEET, VALITUSOSOITUS, HANKINTAOIKAISUOHJEETJA VALITUSOSOITUS MARK KI- NA OI KEU TEEN
OIKAISUVAATIMUSOHJEET, VALITUSOSOITUS, HANKINTAOIKAISUOHJEETJA VALITUSOSOITUS MARK KI- NA OI KEU TEEN KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA KOKOUSPÄIVÄMÄÄRÄ PYKÄLÄT Joensuun seudullinen joukkoliikennejaosto 6.4.2017
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus. :t 90, 92. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Kaupunginhallitus :t 90, 92 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kau pun gin hal li tuk sel le.
LisätiedotPohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
LisätiedotViranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1046 Kansalaisopiston vesikattourakka Hankinta sisältää Kaukametsän kansalaisopiston vanhan huopakaton purkamisen ja uuden huopakaton rakentamisen
LisätiedotOikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Muutoksenhakukielto :t 35-38, 42-43 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksistä jotka koskevat - yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 91 ) - virka- tai työehtosopimuksen
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1105 Peuraniemen jätevedenpuhdistamo KL-liitos 2017 Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi tarjouksia Peuraniemen jätevedenpuhdistamon kaukolämpösiirtimen
LisätiedotVetokaapit ISLAB 2A-tiloihin
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin Hankinnan kuvaus Kiinteiden vetokaappien hankinta Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioiden KYSin sairaalan peruskorjaushankkeiden
LisätiedotValituskirjassa on ilmoitettava
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-572 Otanmäen venttiilikaivon hankinta Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi tarjouksia Otanmäen venttiilikaivosta kolmelta venttiilikaivovalmistajalta
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n
LisätiedotKirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) KIRDno-2017-244 : Kt 51 eteläinen aluehoitourakka lisätyö 7 (4/2018) Hankinnan kohde Kuntatekniikan lautakunta on kokouksessaan 31.8.2017 15 valinnut kantatien
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1242 Toimistokalusteiden hankinta Asianosainen: Konttorikolmio Oy, Kuurnantie 7, 87200 Kajaani (0876646-5). Konttorikolmio Oy on valittu Kainuun
LisätiedotKirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-380, teräskaiteen valmistus ja asennus kuntoportaisiin. Hankinnan kohde Teräskaiteen valmistus ja asennus Jerikonmäen kuntoportaisiin. Tarjouspyyntö
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1025 Työkalujen esiasettelulaite Asianosainen: Kainuun Pultti Oy, Timperintie 14, 87400 Kajaani (0434233-1) Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen
LisätiedotVALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis
LisätiedotVeriviljelyautomaatti
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Veriviljelyautomaatti Hankinnan kuvaus Veriviljelyautomaatti, joka hankitaan nykyisen laitekannan täydennykseksi (kapasiteetin lisäys yhdelle toimipaikalle) Kuvaus kilpailutus-
LisätiedotVALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 23.5.2016
Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 23.5.2016 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
LisätiedotMUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Toimielin Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta 30.9.2014 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
LisätiedotMUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t , 263, ja 280 MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 254-260, 263, 270-278 ja 280 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Pelastusjohtaja Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1534 Moottorikelkan hankinta Kajaanin kaupunki/ Kainuun pelastuslaitos pyysi 23.10.2017 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia pelastustoimen käyttöön
LisätiedotKirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös
Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-1008 Gesterbyn Suomenkielisen koulun rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus sekä sisäilmatutkimus Hankinnan kohde Gesterbyn Suomenkielisen koulun
LisätiedotSeuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen
LisätiedotKajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1363 Linnanharjun vedenottamon kiinteän varavoiman hankinta Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi 24.8.2017 Kajaanin kaupungin sähköisen tarjouspalvelun
LisätiedotOikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Teknisen lautakunnan päätöksiin XX tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Hallintojohtaja Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) KAJDno-2019-48 TIJO - tietojohtamisen verkostohanke kunnissa FCG, Kuntaliitto ja Kunnan Taitoa tarjoavat kunnille mahdollisuuden osallistua tietojohtamisen verkostohankkeeseen.
LisätiedotPöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS
JOUTSAN KUNTA Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta,
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1193 Teräsmateriaalien säilytyshyllyt YTJ (yritys- ja yhteisötietojärjestelmä), LIITE 1 Asianosainen: Lipu Oy (0680756-9), Majakkaniemi 30, 57200
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-994 Silta- ja pylväskääntönostimet Asianosainen: Oy Machine Tool Co, Teerikukonkuja 4, 00700 Helsinki (ALV nro FI24245774 ja Y-tunnus: 2424577-4).
LisätiedotHANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen
Viranhaltijapäätös HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Sivistysjohtajan 12.5.2015 16 tekemä viranhaltijapäätös koskien jäänhoitokoneen hankintaa, kumotaan hankintamenettelyssä tapahtuneen
LisätiedotSovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE
LisätiedotPöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE
LisätiedotMuutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua
LisätiedotKonsernipalvelut. Tilapalvelupäällikkö
NOKIAN TERVEYSKESKUKSEN ALA- JA YLÄSAIRAALARAKENNUSTEN RAKENNUS- JA LVIS-TEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, SISÄILMATUTKIMUS, AHA- KARTOITUS SEKÄ ELINKAARILASKELMA Asia Tilapalvelu on pyytänyt tarjouksia Nokian terveyskeskuksen
LisätiedotOIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
LisätiedotKunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91
LisätiedotValitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto Päätöksistä 1-4, 6, 8-12 ei saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätökset kos kevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 410/2015 136 ). Valitusviranomainen
LisätiedotJOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Joensuun Teatteriravintolan Torni-kabinetti, Rantakatu 20, 4. kerros, Joensuu
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 18.01.2017 klo 17:00-20:00 Paikka Joensuun Teatteriravintolan Torni-kabinetti, Rantakatu 20, 4. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat
LisätiedotKajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1019 Yhdistelmäkone, suojasermit ja työkalujen paikat Asianosainen: Tools Finland Oy / Tools Kajaani, Timperintie 13, 87400 Kajaani (Y-tunnus: 2446396-6).
LisätiedotSovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 216, 217, 220, 224, 225, 227, 228 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).
LisätiedotKajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1122 Vesisäiliöiden automaatiopäivitys koskien desinfiointilaitteistoa Kajaanin Vesi -liikelaitos hankkii vesisäiliöiden yhteyteen tehtävien
LisätiedotRotem Sigma-tromboelastometrin hankinta
ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta Hankinnan kuvaus Rotem Sigma-tromboelastometri ja Rotem Live -ohjelmisto potilastulosten Liveseurantaan etänä KYSin ja ISLABin
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJEET
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusaika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
LisätiedotOikaisuvaatimuksen saa tehdä:
Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (nro 1) Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen
Lisätiedot