KAAVASELOSTUS KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI 7. KAUPUNGINOSAN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Työnumero: kuva; google.
|
|
- Jukka-Pekka Juha-Pekka Kouki
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAAVASELOSTUS KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI 7. KAUPUNGINOSAN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS kuva; google.fi/maps Työnumero: PÄIVÄYS: Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O y PL 88, Helsinki Mäkelininkatu 17 A, Oulu PL 453, Tampere Uudenmaankatu 19 A, Turku w ww. s we c o. fi etunimi.sukunimi@sweco.fi puh Y-tunnus
2
3 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavan muutos koskee: vahvistetun asemakaavan 7. kaupunginosan korttelia 737 ja puistoaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat: 7. kaupunginosan kortteli 737 ja puistoaluetta. 1.2 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Asemakaavan muutos koskee aluetta, joka sijaitsee Kristiinankaupungin 7. kaupunginosassa. Suunnittelualueeseen kuuluvat ns. Soneran tontti ja sen pohjoispuolella oleva ajoharjoittelurata sekä puistovyöhyke Närpiöntien varrella. Aluetta rajaavat lännessä Hevoshaantie, pohjoisessa Skrattnäsintie ja idässä Närpiöntie. Eteläpuolella on puistoaluetta ja pieni toimistorakennusten korttelialue. Suunnittelualueen sijainti 2 TIIVISTELMÄ 2.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET - MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on laadittu tammikuussa Kaava on kuulutettu vireille helmikuussa Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tiedotetaan kaupungin ilmoitustaululla ja virallisissa ilmoituslehdissä. 1 (13)
4 - OAS lähetetään viranomaisille tiedoksi ja pidetään teknisessä keskuksessa nähtävillä kaavan laadinnan ajan. Lisäksi kaupunki on tarvittaessa yhteydessä viranomaisten kanssa kaavaa valmisteltaessa. - Asemakaavan muutoksen päivätty valmisteluaineisto (kaavaluonnos) asetettiin nähtäville MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti väliseksi ajaksi. - Kaavaluonnos lähetetään viranomaisille tiedoksi. - Kaavaluonnoksesta lausunnot ja mielipiteet, vastineet (tarkentuu) - Kaavaluonnos teknisen lautakunnan käsittelyssä - Kaavaluonnos kaupunginhallituksen käsittelyssä - Kaavaehdotus valmistui Kaavaehdotus asetettiin MRL:n 65 :n ja MRA:n 27 :n mukaisesti julkisesti nähtäville väliseksi ajaksi. - Kaavaehdotuksesta muistutukset ja lausunnot, vastineet (tarkentuu) - Mahdolliset tarkistukset kaavaan hyväksymiskäsittely - Kaupunginhallitus hyväksyi asemakaavan muutoksen ( ). - Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen ( ). 2.2 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksella osoitetaan rakennuspaikka varalämpökeskukselle. Lisäksi tarkistetaan asemakaavaa vastaamaan alueen maankäytön ja liikenteen tarpeita. 2.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN Asemakaavan toteuttamisesta vastaa Kristiinankaupungin kaupunki ja yksityiset maanomistajat. 2 (13)
5 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA Alueen yleiskuvaus Suunnittelualueeseen kuuluu ns. Soneran tontti, ajoharjoittelurata ja Närpiöntietä reunustava puistokaista Skrattnäsintien eteläpuolella. Alueen eteläreunaan on rakennettu öljyllä toimiva lämpökeskus. Näkymä suunnittelualueelle Närpiöntieltä. Etualalla uusi lämpökeskus. Suunnittelualuetta Hevoshaantien suunnasta Luonnonympäristö Alue on tasaista ja suurimmaksi osaksi rakennettua piha-aluetta. Itäreunassa on kapea puistomainen vyöhyke Rakennettu ympäristö Alueella on yksi iso toimitilarakennus sekä piharakennuksia ja varastokatoksia. Alueen eteläreunaan on rakennettu varalämpökeskus vuonna (13)
6 Alueen eteläosassa sijaitseva varalämpökeskus öljysäiliöineen Maanomistus Asemakaavan muutoksen alueet omistaa Kristiinankaupungin kaupunki ja HVA-Kiinteistöt Oy Pohjakartta Asemakaava on laadittu kaavoituksen pohjakartalle 1: SUUNNITTELUTILANNE Kaavoitustilanne Maakuntakaavoitus Pohjanmaan maakuntakaava on Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston hyväksymä ja ympäristöministeriön vahvistama. Maakuntavaltuuston hyväksymää kokonaismaakuntakaavaa täydennettiin vaihekaavoilla (vaihekaava 1: kaupalliset palvelut, vaihekaava 2: uusiutuvat energiamuodot). Maakuntakaavassa suunnittelualue on merkitty taajamatoimintojen alueeksi (A). Alue sisältyy myös laajempaan kaupunkikehittämisen vyöhykkeeseen (kk 4); Suupohjan alueen kaupunkiverkko. Merkinnällä osoitetaan maakunnan eteläosan maaseutukaupunkien verkko, joka muodostaa Suupohjan tulevan aluekeskuksen ydinalueen. Suunnittelumääräyksen mukaan: Alueidenkäytön suunnittelussa tulee kaupunkien välisellä yhteistyöllä ja työnjaolla edistää olemassa olevien yhdyskuntien alueidenkäyttöä sekä puukaupunkirakentamisen perinteitä kaupan ja muiden palvelujen, elinkeinoelämän, asutuksen ja virkistystoimintojen sijoittamisessa. Maankäytön suunnittelussa tulee huomioida arkeologisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet ja kohteet. Kehitettäessä alueen vetovoimaa merenläheisenä asumisympäristönä tulee maankohoamisrannikolle ominaisten luonnon kehityskulkujen alueellinen edustavuus turvata. Maakuntahallitus päätti Pohjanmaan maakuntakaavan 2040 laatimisesta ja hyväksyi osallistumis- ja arviointisuunnitelman Maakuntahallitus hyväksyi vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin. Kaava laaditaan koko maakunnan ja sen eri yhteiskunnalliset toiminnot kattavana 4 (13)
7 kokonaismaakuntakaavana. Uusi maakuntakaava korvaa Pohjanmaan maakuntakaavan 2030 ja sen vaihemaakuntakaavat. Ote Pohjanmaan maakuntakaavasta. Yleiskaavoitus Kaupunginvaltuuston hyväksymässä osayleiskaavassa suunnittelualueelle on osoitettu yleisten rakennusten aluetta (Y) ja puistoaluetta (VP). Osayleiskaava on ennen vuotta 2000 hyväksytty ns. ensimmäisen asteen yleiskaava, jolla ei ole MRL:n mukaisia oikeusvaikutuksia. Ote Kristiinankaupungin osayleiskaavasta (1998). 5 (13)
8 Ote asemakaavayhdistelmästä ja suunnittelualueen rajaus. Asemakaavoitus Kaavamuutoksen alueella on voimassa vahvistettu asemakaava. Tässä kaavassa alueelle on osoitettu puistoaluetta (VP) sekä yleisten rakennusten korttelialuetta (Y). Indeksi (V) osoittaa, että alue on varattu valtion tarpeisiin. Liite 2: Muutettava kaava-alue Selvitykset Aiempien asemakaavojen, yleiskaavoituksen ja maakuntakaavan laadinnan yhteydessä alueelta ei ole osoitettu kohteita tai alueita (maisema, rakennus- ja luonnonsuojelu, muinaismuistot), joita tulisi huomioida kaavan laadinnassa. Alueella toimivan varalämpökeskuksen osalta on tehty laitoksen päästömallinnus sekä ympäristömelun mittaus vuonna ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN TARVE Kaavamuutos tarvitaan varalämpökeskuksen rakennuspaikan osoittamiseksi Närpiöntien länsipuolelle, ns. Soneran tontin alueelle. Lämpökeskuksen aluetta ei ole kaavoitettu yhdyskuntatekniseen huoltoon, joten asemakaavan muuttaminen on tarpeen. 4.2 SUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN JA SITÄ KOSKEVAT PÄÄTÖKSET Kaavamuutoksen alueelle on rakennettu polttoöljyä käyttävä lämpökeskus vuonna Kaavamuutos käynnistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010, kun kaupunginhallitus oli 6 (13)
9 tehnyt päätöksen biolämpökeskuksen rakentamisesta Kristiinankaupunkiin. Uusi biolämpökeskus otettiin käyttöön tammikuussa Varalämpökeskus tarvitaan jatkossa biolämpökeskuksen käyttöhäiriöitä sekä kulutushuippuja varten. Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen ( 12). Valtuuston hyväksymispäätöksestä tehtiin valitus Vaasan hallinto-oikeuteen. Vaasan hallinto-oikeus kumosi kaupunginvaltuuston hyväksymispäätöksen päätöksellään (nro 12/0280/2). Kristiinankaupungin kaupunginhallitus valitti Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kaupunginhallituksen valituksen päätöksellään (dnro 1655/1/12). Asemakaavan selvityksiä on täydennetty vaikutusten arvioimiseksi vuonna Kaavamuutos laitettiin uudelleen vireille keväällä OSALLISTUMINEN JA YHTEISTYÖ Osalliset Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan koottiin luettelo osallisista. Maanomistajat, asukkaat, yhdistykset, yritykset: - Pori Energia Oy - HVA-Kiinteistöt Oy - alueen sekä naapurikiinteistöjen asukkaat ja maanomistajat - muut lähialueiden asukkaat ja maanomistajat tarvittaessa Kristiinankaupungin kaupunki: - Tekninen keskus (KRS-Vesi, KRS-Katu) - tarvittavat lautakunnat - kaupunginhallitus - kaupunginvaltuusto Viranomaiset: - Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) - Pohjanmaan pelastuslaitos - ympäristönsuojeluviranomainen Yhdyskuntatekniikka: - Vesihuolto ja viemäröinti - Sähkö- ja puhelinyhtiöt Liite 1: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vireilletulo Kaava on kuulutettu vireille helmikuussa Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on tiedotettu kaupungin ilmoitustaululla ja virallisissa ilmoituslehdissä Osallistuminen ja vuorovaikutus MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on laadittu tammikuussa OAS lähetetään viranomaisille tiedoksi ja pidetään nähtävillä kaavan laadinnan ajan. 7 (13)
10 Kirjallisen mielipiteen esittämistä varten kaavaluonnos asetetaan nähtäville vähintään 14 päivän ajaksi (MRL 62 ; MRA 30 ). Mahdolliset lausunnot ja mielipiteet kaavaluonnoksesta käsitellään ja niihin laaditaan vastineet tarvittaessa. Kaavaehdotus laaditaan luonnosvaiheessa saatujen kannanottojen ja päätösten pohjalta. Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville (MRL 65 ; MRA 27 ). Mahdolliset lausunnot ja muistutukset kaavaehdotuksesta käsitellään ja niihin laaditaan vastineet tarvittaessa Viranomaisyhteistyö Kaava on laadittu kaupungin viranhaltijoiden sekä kaavaa laativan konsultin yhteistyönä. Kaavaa valmisteltaessa kaupunki on tarpeen mukaan yhteydessä viranomaisten kanssa ja pyytää tarvittaessa lausuntoja. 4.4 ASEMAKAAVAN TAVOITTEET Kaupungin asettamat tavoitteet Asemakaavan muutoksen tavoitteena on osoittaa rakennuspaikka varalämpökeskukselle. Lisäksi tarkistetaan asemakaavaa vastaamaan alueen maankäytön ja liikenteen tarpeita. Varalämpökeskus tarvitaan biolämpökeskuksen käyttöhäiriöitä sekä kulutushuippuja varten. Lämpökeskus käyttää polttoaineena öljyä ja sen polttoaineteho on korkeintaan 5 MW Suunnittelutilanteesta johdetut tavoitteet Kaavan suhde valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista ja niiden tarkistamisesta. Maankäyttö- ja rakennuslain 24 :n 2 momentin mukaan alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttö tavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista. Tämä velvoite koskee oikeudellisesti kaikkea kaavoitusta. Tavoitteisiin on vastattu VAT:n periaatteiden mukaisesti tukemalla mm. yhdyskuntarakenteen eheyttämistä, alueellisen energiahuollon kehittämistä ja kunnallisteknisten verkostojen toimivuutta ja käyttöä. Kaavan suhde maakuntakaavaan Asemakaavan muutos tarkentaa maakuntakaavan aluevarauksia. Maankäyttöä ja rakentamista ohjataan kaavamerkinnöin ja -määräyksin niin, että asemakaavan ratkaisut eivät ole ristiriidassa maakuntakaavan aluevarausten ja muiden tavoitteiden kanssa. Kaavan suhde osayleiskaavaan Kaupunginvaltuuston hyväksymä Kristiinankaupungin osayleiskaava on vahvistamaton, ns. ensimmäisen asteen yleiskaava, jolla ei ole MRL:n mukaisia oikeusvaikutuksia. Näin ollen maakuntakaava ohjaa suoraan asemakaavoitusta, joka tarkentaa yleispiirteisempiä maakunta- ja yleiskaavoja. MRL:n 54 :n mukaan: Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään. Seuraavassa asemakaavan suunnitteluratkaisuja on tarkasteltu suhteessa yleiskaavan sisältövaatimusten eri kohtiin: 8 (13)
11 Yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys Kaavaratkaisu tukee yhdyskuntarakennetta mm. osoittamalla työpaikkarakentamista keskustaajaman tuntumaan ja asuinalueiden läheisyyteen. Alueellista energiahuoltoa palveleva varalämpökeskus on ekologisesti kestävä energiaratkaisu. Olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö Uusi rakentaminen tukeutuu nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen. Olemassa olevia teitä ja kunnallistekniikan verkostoja voidaan käyttää hyväksi. Asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus Työpaikka-alueen kehittäminen ja lämpöenergian saannin varmistaminen palvelevat koko kaupunkia ja sen asukkaita. Mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla Alue on liitettävissä olemassa olevaan kunnallistekniseen verkostoon sekä katuverkostoon. Varalämpökeskus varmistaa kaukolämpöenergian saannin poikkeustilanteissa. Mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön Kaava mahdollistaa työpaikkarakentamisen alueella. Alue on jo rakennettu ja se kiinnittyy olemassa olevaan toimitilarakennusten ryhmään. Kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset Toteutuessaan asemakaava lisää toimitilojen määrää ja tukee energiahuollon palvelujen tarjontaa koko kaupungin alueelle. Ympäristöhaittojen vähentäminen Keskitetty lämpöenergian tuotanto vähentää pienempien yksiköiden tarvetta laajemmin tarkasteltuna. Varalämpökeskus toimii uuden biolämpökeskuksen varajärjestelmänä sen käyttöhäiriöitä ja kulutushuippuja varten. Rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen Kaava-alueen rakennuskanta pysyy toistaiseksi ennallaan. Alueella ei ole erityisiä ympäristöarvoja. Virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys Kaava-alueen nykyinen puistovyöhyke säilyy. Kaavan suhde nykyisiin asemakaavoihin Alueelle on nykyisessä kaavassa osoitettu puistoaluetta (VP), joka säilyy kaavamuutoksessa. Lisäksi nykyisessä kaavassa on laaja yleisten rakennusten korttelialue (Y), joka on tarkoitettu valtion tarpeisiin (v). Kaavamuutoksella Y-alueet osoitetaan KTY-merkinnällä toimitilojen rakentamiseen. Nykyisen asemakaavan Y-alueelle osoitetaan lisäksi rakennuspaikka varalämpökeskusta varten ET-merkinnällä. Ajoyhteys ET-alueelle osoitetaan Närpiöntieltä VP-alueen kautta. 9 (13)
12 Alueen oloista ja ominaisuuksista johdetut tavoitteet Nykyinen aluerakenne säilyy käytännössä ennallaan. Olemassa olevat rakennukset, kulkuväylät, piha- ja pysäköintialueet sekä alueeseen kytkeytyvä kunnallistekniikka otetaan huomioon toimintoja sijoitettaessa. Närpiöntietä reunustava puistovyöhyke pysyy viheralueena Suunnittelun aikana syntyneet tavoitteet Tavoitteita tarkennetaan tarvittaessa kaavan laadinnan aikana. 4.5 MIELIPITEIDEN HUOMIOIMINEN Valmisteluvaihe Asemakaavan valmisteluvaiheessa saatujen mielipiteiden ja palautteen perusteella kaavan sisältöä tarkennetaan tarvittaessa. Liite x: Vastine kaavaluonnoksesta jätettyihin mielipiteisiin ja lausuntoihin Ehdotusvaihe Kaavan sisältöä tarkennetaan tarvittaessa ehdotusvaiheessa muistutusten ja lausuntojen perusteella. Liite x: Vastine kaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 KAAVAN RAKENNE Asemakaava-alueen kokonaispinta-ala on 3,3735 hehtaaria. Asemakaavalla on osoitettu: - Toimitilarakennusten korttelialueeksi (KTY) yksi korttelin osa, jonka pinta-ala on 2,7370 hehtaaria. - Puistoalueeksi (VP) 0,4789 hehtaaria. - Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueeksi (ET) 0,1576 hehtaaria. Liite 5: Seurantalomake 5.2 ALUEVARAUKSET Korttelialueet Toimitilarakennusten korttelialueena (KTY) on osoitettu ns. Soneran tontti ja ajoharjoittelurata. Kahden rakennuspaikan koko on yhteensä m2. Kerrosluku on II ja tehokkuusluku on 0,20. Rakennusala ja istutusalueet on osoitettu tontin/ rakennuspaikan koon, sijainnin sekä lähiympäristön maankäytön perusteella. Pysäköintialueet on esitetty ohjeellisina. 10 (13)
13 Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueena (ET) on osoitettu varalämpökeskuksen rakennuspaikka. Alueen koko on 1576 m2. Kerroslukuna on II ja tehokkuusluku on 0,25. Lisäksi on annettu tarkempia määräyksiä rakennusten ja rakennelmien korkeudesta. Yleismääräykset: Asemakaavassa esitetty tonttijako on ohjeellinen. Korttelialueilla rakentamistavan tulee olla yhtenäinen julkisivumateriaalien ja värityksen osalta. Huoltopihat ja ulkovarastointi on rajattava yhtenäisillä aidoilla tai katoksilla, jotka sopivat yhteen lähiympäristön rakentamisen kanssa. Jalankulkutiet tulee erottaa ajoteistä ja pysäköintialueista istutuksin tai muilla suojarakenteilla. Istutettavat ja rakentamattomat korttelinosat tulee pitää siistinä ja hoidettuna. Alueen puusto ja muu kasvillisuus tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää. Alueen toiminnassa on noudatettava kulloinkin voimassa olevia ympäristönsuojelua koskevia lakeja ja asetuksia sekä melutasoa koskevia ohjearvoja. Autopaikkoja tulee rakentaa seuraavasti: - KTY alueilla liike- ja toimistotilojen osalta 1 ap/40 k-m2 sekä 1 ap/työntekijä Muut alueet Puistoalueena (VP) on osoitettu alueen itäreunan vihervyöhyke Närpiöntien varrella. 5.3 KAAVAN VAIKUTUKSET Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja rakennettuun ympäristöön Nykytilanne: Voimassa olevan asemakaavan Y-V merkintä on varsin yleispiirteinen. Korttelialueelle on merkitty yksi rakennusala, jolle on osoitettu kerrosluku ja rakennusoikeus. Tällä hetkellä alueella on yksi suuri toimitilarakennus sekä vuonna 2010 rakennettu lämpökeskus. Kaavamuutos: Kaavamuutoksella ei ole merkittävää vaikutusta yhdyskuntarakenteeseen nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Asemakaavan muutoksen myötä alueen rakentamisen määrä ja laatu täsmentyvät. Nykyinen rakennuskanta säilynee toistaiseksi. Uutta toimitilarakentamista on osoitettu alueen pohjoisosaan, missä tällä hetkellä on ajoharjoittelurata. Varalämpökeskuksen paikka on sijoitettu alueen eteläreunaan, johon on jo rakennettu 4,8 MW:n lämpökeskus. Etäisyys lämpökeskuksesta lähimpiin asuinrakennusten pihoihin on noin 140 metriä Vaikutukset maisemaan ja luontoon Nykytilanne: Voimassa olevassa asemakaavassa puistoalueena on osoitettu Närpiöntien varren vihervyöhyke. Kaavamuutos: Asemakaavan muutoksen myötä rakentamattoman alueen laajuus ei muutu merkittävästi. Varalämpökeskuksen polttoöljysäiliö ja piippu näkyvät tasaisessa maastossa erityisesti etelän ja idän suuntaan. Pienehkö lämpökeskus sulautuu toisaalta alueen rakennelmiin ja aitoihin. Lisäksi puistovyöhyke peittää lämpökeskuksen osittain kesäaikaan. Istutuksin, suojarakentein ja pihajärjestelyjen avulla keskuksen näkymistä pyritään vähentämään. 11 (13)
14 5.3.3 Vaikutukset liikenteeseen ja tekniseen huoltoon Huoltoliikenne varalämpökeskuksen pihaan järjestetään suoraan Närpiöntieltä. Liikenne muille rakennuspaikoille tapahtuu Hevoshaantien kautta kuten tähänkin asti Varalämpökeskuksen vaikutukset lähialueella Varalämpökeskuksen lähiympäristö on tällä hetkellä enimmäkseen viheraluetta ja rakentamatonta peltomaata. Lähimmät Peippotien ja Fredrikantien piha-alueet sijaitsevat metrin etäisyydellä varalämpökeskuksesta. Varalämpökeskus on tarkoitettu tasoittamaan kulutushuippuja ja varmistamaan lämmönjakelu biolämpökeskuksen häiriötilanteissa. Kaavassa osoitetun varalämpökeskuksen teho saa olla enintään 5 MW. Polttoaineena käytetään polttoöljyä. Polttoaineen kuljetuksesta ja lämpökeskuksen huollosta aiheutuva liikenne on vähäistä. Polttoainetta laitokselle toimitetaan korkeintaan yhden kerran viikossa. Lämpökeskuksen päästöistä määrää ympäristönsuojelulaki ja -asetus sekä Valtioneuvoston asetukset energiantuotantoyksiköiden ympäristönsuojeluvaatimuksista. Rakentamisen edellytyksenä on, että lakeja ja asetuksia noudatetaan ja valvotaan. Syksyllä 2015 laadittiin varalämpökeskuksen ilmapäästöjen mallinnus, jolla selvitettiin hiukkaspäästöjen leviäminen ja pitoisuudet lähiympäristöön. Selvityksen mukaan hiukkaspäästöjen pitoisuudet alittivat niille asetetut raja- ja ohjearvot. Melun osalta lämpökeskuksen normaalikäytössä noudatetaan Valtioneuvoston päätöksen (993/1992) mukaisia melutason ohjearvoja. Syksyllä 2015 suoritettiin varalämpökeskuksen aiheuttaman melun mittaus lähimpien asuinrakennusten läheisyydessä. Selvityksen perusteella varalämpökeskuksen aiheuttama melutaso alittaa mittauspisteissä valtioneuvoston asettamat melutasojen ohjearvot. Liite 3: Ilmapäästömallinnus Liite 4: Ympäristömelun mittausraportti Muut vaikutukset Nykytilanne: Nykyisestä kaavasta riippumatta alue ja sen rakennuskanta vaativat huoltoa ja korjaamista. Sosiaalista merkitystä on sillä, millaista toimintaa ja millaisia palveluja alueella tulee jatkossa olemaan. Kaavamuutos: Asemakaavan muutoksen myötä rakentamisen määrä kasvaa ajan myötä. Välittömiä kustannuksia aiheuttavat uusien rakennusten rakentaminen, piha-alueiden järjestelyt sekä kunnallistekniikan täydentäminen. Lisäksi alueen yhdyskuntatekniikan ja rakennuskannan kunnossapito aiheuttavat pysyviä menoja. Kaavamuutos lisää mahdollisuuksia toimitilojen rakentamiseen ja tätä kautta myös uusia työpaikkoja. Alueelle jo rakennettu lämpökeskus varmistaa kaukolämpöenergian saannin koko kaupungissa. Osa kustannuksista saadaan takaisin mm. kaukolämpömaksuista. 12 (13)
15 5.4 KAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Kaavamerkinnät ja -määräykset on esitetty kaavakartan yhteydessä. Mitään tavanomaisesta poikkeavia merkintöjä ja määräyksiä ei ole käytetty. 5.5 NIMISTÖ Kaava-alueen nimi sekä muut nimet perustuvat kaupungilta saatuihin ohjeisiin. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 TOTEUTUSTA OHJAAVAT JA HAVAINNOLLISTAVAT SUUNNITELMAT Rakentamista ohjaa kaava-asiakirjojen lisäksi kaupungin rakennusjärjestys ja rakennusvalvontaviranomainen. 6.2 TOTEUTTAMINEN JA AJOITUS Alueen toteuttamisesta vastaa Kristiinankaupungin kaupunki ja yksityiset maanomistajat. 6.3 TOTEUTUKSEN SEURANTA Kaupungin tulee seurata alueen toteutumista ja tarvittaessa harkita muutoksia ja tarkennuksia kaavaan. Rakentamista tulee ohjata riittävästi, jotta alueesta muodostuu toimivaa ja turvallista ympäristöä. Turussa Sweco Ympäristö Oy Jouni Kiimamaa arkkitehti SAFA, YKS-381 LIITTEET Liite 1: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 2: Muutettava kaava-alue Liite 3: Ilmapäästömallinnus Liite 4: Ympäristömelun mittausraportti Liite 5: Asemakaavan seurantalomake (ehdotusvaiheessa) 13 (13)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI 7. KAUPUNGINOSAN OSA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600349 PÄIVÄYS: 20.1.2017 Sweco Ympäristö Oy 1 (7) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Selostus. Työ: 26024. Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark.
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Selostus Työ: 26024 Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark. Sweco Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.scewo.fi Toimistot:
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI 2. KAUPUNGINOSAN VP-ALUETTA JA 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA 302, 344, 347, 348, EH-, LP-, LR-, JA VP- ALUEITA KOSKEVA ASEMAKAAVAMUUTOS
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
L4 KH 6.2.-17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PYHÄRANNAN KUNTA ROHDAISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 71 OSA TYÖNUMERO: 20601143 PÄIVÄYS: 30.1.2017 S w e co Y m p ä r is t ö O y 1 (8) Ilmalanportti
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VEHMAAN KUNTA KOULUALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 35 B TYÖNUMERO: 20601250 PÄIVÄYS: 4.4.2017, 28.2.2018,14.5.2019 1 (8) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2, 00240
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PARAISTEN KAUPUNKI ÅLÖNTIEN LIITTYMÄN ASEMAKAAVAMUUTOS TYÖNUMERO: 20601252 PÄIVÄYS: 11.5.2017, TARK. 29.6.2017 1 (7) S w e co Y m p ä r is t ö O y Ilmalanportti 2,
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
LisätiedotSÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011
SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAISTEN KUNTA KARTANORINTEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TYÖNUMERO: 20602083 PÄIVÄYS: 7.1.2019 1 (8) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2, 00240 Helsinki Mäkelininkatu
LisätiedotKAAVASELOSTUS MASKUN KUNTA LEMUN JÄRÄISTEN LIIKEKORTTELI 58 ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Työnumero: PÄIVÄYS: 12.6.
KAAVASELOSTUS MASKUN KUNTA LEMUN JÄRÄISTEN LIIKEKORTTELI 58 ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN KUVA: GOOGLE Työnumero: 20602474 PÄIVÄYS: 12.6.2019 Sweco Ympäristö Oy Sweco Ympäristö Oy PL 88, 00521 Helsinki
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
LisätiedotRANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173
LisätiedotOsmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
LisätiedotTeollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
LisätiedotKRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Tontunlahden ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Tontunlahden ranta-asemakaava ja rantaasemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: E24199.30, E24199.31, E24199.32, E24199.33, E24199.34 Turku, 28.9.2011 AIRIX
LisätiedotKAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
LisätiedotLintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
LisätiedotRANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
LisätiedotRiihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
LisätiedotKIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS
107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20602351 PÄIVÄYS: 25.8.2017, TARK. 25.3.2019 1 (8) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2,
LisätiedotRANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
LisätiedotLINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
LisätiedotSandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:
Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
LisätiedotKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205
132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013
EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010
LisätiedotSORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
LisätiedotJärvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
LisätiedotKAAVASELOSTUS PYHÄRANNAN KUNTA ROHDAISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 71 OSA (VALMISTELUVAIHEEN LUONNOS) Työnumero: PÄIVÄYS: 12.4.
KAAVASELOSTUS PYHÄRANNAN KUNTA ROHDAISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 71 OSA (VALMISTELUVAIHEEN LUONNOS) Työnumero: 20601143 PÄIVÄYS: 12.4.2017 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O y PL 88,
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O
LisätiedotJOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien
LisätiedotMYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
LisätiedotPORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
LisätiedotHAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita
LisätiedotKURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
LisätiedotBirgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
LisätiedotINARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
LisätiedotKITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
LisätiedotJOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
LisätiedotMARTTILAN KUNTA HAAPARANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS
MARTTILAN KUNTA HAAPARANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Air-Ix Ympäristö Oy PL 52 20781 Kaarina 2005 2 MARTTILAN KUNTA HAAPARANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus, joka koskee 14.6. 2005 päivättyä asemakaavakarttaa.
LisätiedotKURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
311-RAK1716 NAANTALIN KAUPUNKI KURJENRAUMAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaehdotus Versio 1.0 18.5.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (11) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotKaavaselostus LUONNOS KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ
Kaavaselostus LUONNOS 29.8.2016 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ Kaavaselostus Sivu 1/8 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Suunnittelualueen sijainti ja kuvaus...
LisätiedotSuunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
LisätiedotKIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
LisätiedotKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotKORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
LisätiedotRAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
LisätiedotYLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
LisätiedotAsemakaavan muutos, kortteli 615
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus
LisätiedotAgroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Dnro 634/2013 9:15 Agroreal Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 9.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2. SUUNNITTELUALUE... 1 3. ALOITE...
LisätiedotAnttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
LisätiedotLepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
LisätiedotPÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma
PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN
LisätiedotOULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
LisätiedotLAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.
LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy
LisätiedotKaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus
Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle
Lisätiedot1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.
LisätiedotSÄKYLÄ. Sivarin asemakaavan muutos Osa korttelista 141. Turussa
SÄKYLÄ Sivarin asemakaavan muutos Osa korttelista 141 Turussa 17.6. 2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo ja
LisätiedotKirkonkylän osayleiskaava
Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset
LisätiedotKERIMÄKI, KIRKONSEUTU Asemakaavan muutos korttelin 32 eteläpuolen puistoalueella (VP) tilalla
SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, EHDOTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS KERIMÄKI, KIRKONSEUTU Asemakaavan muutos korttelin 32 eteläpuolen puistoalueella (VP) tilalla 740-565-1-211 Arkkitehtitoimisto Keijo
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
LisätiedotTietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
LisätiedotKORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak 006030) Koskee 6. kaupunginosan korttelin 658 tonttia 1, muutoksella muodostuu korttelin 658 tontti 1. ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS 15.9.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön
LisätiedotS i s ä l l y s l u e t t e l o
S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
LisätiedotSahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
LisätiedotLintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
LisätiedotSELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
LisätiedotKolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
LisätiedotRykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen
LisätiedotEURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026
LIITE 1 EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 10.10.2017, 23.5.2018 Uudenmaankatu 19 A 20701 TURKU www.sweco.fi Toimistot:
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI 8054 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2 1.2 Kaava-alueen
LisätiedotSAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS AJOKUJAN ALUE TYÖNUMERO: 20602458 PÄIVÄYS: 14.6.2019 1 (9) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2, 00240 Helsinki Mäkelininkatu
LisätiedotINARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
LisätiedotKorttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
LisätiedotOsallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
LisätiedotASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
LisätiedotVARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
LisätiedotÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/1940/2014 VP 64/10.12.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TIILIMÄEN (11.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTI 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1640 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
LisätiedotLuhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus
Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen
Lisätiedot