KUNNANHALLITUS 18/2015. KOKOUSAIKA Maanantai klo 18:00 KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNANHALLITUS 18/2015. KOKOUSAIKA Maanantai 7.12.2015 klo 18:00 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 226 227 228 229 230"

Transkriptio

1 1 HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 18/2015 KOKOUSAIKA Maanantai klo 18:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Liite Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät asiat Lainanottovaltuudet vuodelle 2016 Kiinteistön rakentamisvelvoitteen määräajan jatkaminen Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän palvelusopimuksen hyväksyminen vuodelle 2016 Lausunto hallituksen linjauksesta itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi Kunnan takausvastuussa olevien asunto-osakeyhtiöiden maksamattomat lyhennykset ja korot Luottotappioiden alaskirjaaminen Viemärilaitoksen muuttaminen kirjanpidolliseksi taseyksiköksi ja sen avaava tase Opintovapaahakemus Ateriakorvaukset vuodeksi 2016 Kunnanjohtajan vuosiloma Tilapäisrahoitus Lähi- ja luomuruoka- akatemialle Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä klo kunnanvirastossa PUHEENJOHTAJA JULKIPANO- TODISTUS Merk. Anja Syrjälä Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Todistaa: Ilmoitustaulunhoitaja

2 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 226 Kunnanhallituksen päätöksen /9 :n mukaan kokouskutsu esityslistoineen postitetaan kokousta edeltävän viikon torstaina kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanvaltuuston puheenjohtajille. Kutsu toimitetaan myös kunnanhallituksen varajäsenille ja valtuuston jäsenille. Kokouskutsu on toimitettu kunnanhallituksen puheenjohtajalle, jäsenille ja kunnanjohtajalle sekä kunnanvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille ja kunnanhallituksen varajäsenille. Kunta L:n 58 :n 2 mom. mukaan kunnanhallitus on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Khall 227 Kunnanhallituksen päätöksen /8 :n mukaan kunnanhallituksen pöytäkirjat tarkastetaan siten, että tarkastuksen suorittaa kaksi kullakin kerralla valittua pöytäkirjantarkastajaa. Kunnanhallitus on päättänyt, että pöytäkirjantarkastajat valitaan istumajärjestyksen mukaisesti. Kj: Kunnanhallitus valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Jarmo Hyytiäisen ja Eira Rosenbergin.

3 3 TIEDOKSI MERKITTÄVÄT ASIAT Khall 228 A. Pöytäkirjat 1. Kanta-Hämeen keskussairaala, hallitus Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä, yhtymähallitus Yhall 165 Palvelusopimuksen hyväksyminen vuodelle Hämeen liitto, maakuntavaltuusto B. Päätökset 1. ELY -keskus, Uusimaa koskien joukkoliikenteen valtoinavustuspäätöstä (Askola, vaikka on Humppilaan myönnetty) Liikennepalveluiden osto sekä julkinen palvelun velvollinen korvaus euroa. 2. ELY -keskus, Uusimaa koskien kuntakohtaisten taksilupien enimmäismäärien vahvistamista Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa C. Kirjeet ja kirjelmät 1. Keva Asia: Kevan valtuuskunnan ja hallituksen päätösten tiedoksianto jäsenyhteisöille 2. Suomen Kuntaliitto , yleiskirje Asia: Muutoksia hallintoasioiden muutoksenhakusäännöksiin D. Muut asiakirjat 1. Hämeen liitto : Kokouskutsu klo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Kj: Kunnanhallitus päättää merkitä edellä esitellyt pöytäkirjat, päätökset, kirjeet ja kirjelmät sekä muut asiakirjat tiedoksi saaduiksi.

4 4 LAINANOTTOVALTUUDET VUODELLE 2016 Khall 229 Kunnanhallituksen johtosäännön 41 :n kohdan mukaan kunnanhallituksen ratkaisuvaltaan kuuluu päättää lainan tai tilapäisluoton ottamisesta kunnalle kunnanvaltuuston talousarviossa tai erikseen tekemän päätöksen asettamissa rajoissa sekä päättää lainan tai tilapäislainan korkoehtojen muutoksista. Kj: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se antaa valtuudet kunnanhallitukselle enintään euron talousarviolainojen ja enintään euron tilapäislainojen ottamiseen vuonna 2016.

5 5 KIINTEISTÖN RAKENTAMISVELVOITTEEN MÄÄRÄAJAN JATKAMINEN Khall 230 Kiinteistö on Harjupellontiellä sijaitseva yritystontti, jonka kunta on myynyt T:mi Sami Nurmilaaksolle vuonna Tuolloin rakentamisvelvoiteajaksi on määrätty neljä vuotta. Yritystilojen heikon kysynnän takia rakentamisvelvoitetta on syytä jatkaa. Kj: Kunnanhallitus jatkaa kiinteistön rakentamisvelvoitteen määräaikaa kolmella vuodella eli vuoden 2018 loppuun.

6 6 FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN PALVELUSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELLE 2016 Khall 231 Humppilan osalta kustannusten kasvuprosentti ensi vuodelle on 5,89, kun se vuodelle 2015 oli 4,45. Pelkästään sosiaalipalvelujen osalta kasvua on 8,01, kun vuodelle 2015 kasvu oli 5,22 %. Kasvulukemat ovat suuria huomioiden sen, että tämän vuoden osalta sosiaalipalveluiden määrärahaylitys on euroa. Sosiaalipalveluiden kokonaisrahoitus vuodelle 2016 on sopimuksen mukaan euroa ja terveydenhuollon sopimusohjaus euroa. Näiden lisäksi kunnan maksettaviksi tulevat ensihoidon kuntamaksu ja sairaanhoitopiirin jäsenmaksu, yhteensä euroa. Liitteessä on sopimus n:o 13 liitteineen. Kj: Kunnanhallitus hyväksyy sopimuksen vuodelle 2016, mutta samalla kunta kehottaa kuntayhtymää jäsenkuntiensa menojen kasvun hillitsemiseksi vuonna 2016 olemaan hyvin pidättyväinen lisämenoja aiheuttavissa toimenpiteissä.

7 7 LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Khall 232 Suomen hallitus on linjannut ja tekemillään päätöksillä sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen uudistamisesta sekä perustettavien itsehallintoalueiden määrästä ja aluejaosta. Itsehallintoalueet järjestävät sote-palvelut joko yksin tai lailla säädettävät kolme itsehallintoaluetta tukeutuen lailla säädettävän työnjaon mukaisesti vaativimmissa palveluissa muiden itsehallintoalueiden palvelurakenteisiin siten, että sosiaali- ja terveydenhuollossa on maassa 15 selkeää alueellista kokonaisuutta, joilla sote-palvelut järjestetään. Hallituksen rahoituksen uudistamista koskevan linjauksen mukaan kunnilla ei voi jatkossa olla merkittävää vastuuta sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta. Itsehallintoalueiden rahoitusta valmistellaan ensisijaisesti valtion rahoitusvastuun pohjalta, minkä lisäksi myös osittain alueiden omaan verotusoikeuteen perustuvaa ratkaisua selvitetään. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö pyytävät lausuntoja hallituksen linjauksista. Lausuntopyynnön kysymyksistä yksi on osoitettu suoraan kunnanvaltuustolle. Kokousaikatauluista johtuen Humppilan kunnassa on tarkoituksenmukaista menetellä siten, että ensi vaiheessa valtuusto ottaa kantaa sille osoitettuun kysymykseen ja kunnanhallitus vastaa kyselyn muihin osioihin tammikuussa. Valtuustolle osoitettu kysymys kuuluu seuraavasti: Hallituksen aluejakolinjauksen mukaan perustettavat itsehallintoalueet muodostetaan maakuntajaon pohjalta. Minkä nykyisen maakunnan pohjalta muodostettavaan itsehallintoalueeseen kuntanne katsoo perustelluksi kuulua? Kj: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa Humppilan kunnan vastauksena kunnan kuuluvan Kanta-Hämeen maakunnan pohjalta perustettavaan itsehallintoalueeseen perustuen kunnan olemassa olevaan ja vakiintuneeseen yhteistyöhön muiden kantahämäläisten toimijoiden kanssa.

8 8 KUNNAN TAKAUSVASTUUSSA OLEVIEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN MAKSAMATTOMAT LYHENNYKSET JA KOROT Khall 233 Valtiokonttori lähetti tiedon, että Asunto Oy Humppilan Kalliorinteeltä on erääntynyt lainanlyhennys , jonka korko on 6 974,28 ja viivästyskorko 868,57 eli yhteensä ,85. Samoin Humppilan Vanhustenkotiyhdistys r.y:n lainanlyhennys on erääntynyt Lyhennyksen osuus on ,16, korot 2 676,98 ja viivästyskorko 0. Yhteensä summa on ,14. Kiinteistö Oy Humppilan Koivuniityn laina on erääntynyt Lainanlyhennys on ,43, korot ,30 ja viivästyskorot 2 019,10. Yhteensä summa on ,10. Kunta on velvollinen joko lainan takaajana tai omistajana huolehtimaan näistä lainoista, jos asunto-osakeyhtiöt eivät maksa lainanlyhennyksiään. Yhteensä summa on ,09. Kj: Kunnanhallitus päättää maksaa Valtiokonttorille Asunto Oy Humppilan Kalliorinteen, Humppilan Vanhustenkotiyhdistys r.y.:n ja Kiinteistö Oy Humppilan Koivuniityn lainanlyhennykset, korot ja viivästyskorot, jotka ovat yhteensä ,09.

9 9 LUOTTOTAPPIOIDEN ALASKIRJAAMINEN Khall 234 Kunnalla on perintäsopimus Intrum Justitian kanssa. Kirjanpidosta on tämä vuoden aikana perattu tehokkaasti maksamattomia laskuja perintään. Perintätoimistolta on tullut suosituksia joidenkin asiakkaiden kohdalta kirjata saatavia luottotappioiksi. Perintätoimisto kuitenkin pitää saatavat vireillä jatkossakin. Luottotappioraportit ovat esityslistan liitteenä. Kj: Kunnanhallitus hyväksyy, että luottotappioihin kirjataan esityslistan liitteiden mukaisesti - vanhuspalveluista ,87 euroa - päivähoidosta 265,50 euroa.

10 10 VIEMÄRILAITOKSEN MUUTTAMINEN KIRJANPIDOLLISEKSI TASEYKSIKÖKSI JA SEN AVAAVA TASE Khall 235 Vesihuoltolain muutokset ( /681) ovat tulleet voimaan Laki edellyttää kuntien eriyttävän kirjanpidossaan vesihuollon muista toiminnoista ja laativan vesihuollolle tilikausittain kirjanpitolain mukaisen taseen sekä tulos- ja rahoituslaskelman. Lisäksi on esitettävä niiden liitteenä olevat tiedot. Mikäli vesihuoltolaitos huolehtii huleveden viemäröinnistä vesihuoltolain 17 a :n mukaisen kunnan päätöksen perusteella, myös huleveden viemäröinnin kirjanpito tulee eriyttää. Eriyttämisellä pyritään läpinäkyvästi ja realistisesti arvioimaan, missä määrin vesihuollosta ja hulevesiviemäröinnistä perittävät maksut kattavat palveluista aiheutuvat kustannukset pitkällä aikavälillä ja ovatko maksut kohtuullisia. Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeen mukaan vesihuoltolaitos tulee eriyttää kirjanpidollisesti joko kunnallisena liikelaitoksena tai taseyksikkönä. Huleveden viemäröinnin osalta puolestaan riittää laskennallinen eriyttäminen muusta vesihuoltolaitoksen toiminnasta. Käytännössä huleveden viemäröinnille ei olekaan mahdollista laatia tasetta sekä tulos- ja rahoituslaskelmaa kuin laskennallisesti. Humppilassa kunnan viemärilaitosta on käsitelty laskennallisesti eriytettynä. Hulevesiä ei ole ollut mahdollista selvittää. Kuntajaoston yleisohjeen mukaan vuoden 2015 tilinpäätös laaditaan liikelaitosyleisohjeen mukaisesti toimintakertomuksineen. Toimintakertomuksessa esitettävien tunnuslukujen laskemiseen ei toistaiseksi ole annettu valtioneuvoston asetuksella tarkempia ohjeita. Kuntajaoston mukaan kunnalliset vesihuoltolaitokset voivat esittää tarpeellisiksi katsottuja hintatasoa, laatua ja tehokkuutta koskevia tietoja, kunnes laissa mainittu vesihuollon tietojärjestelmä on valmis tai tunnusluvut muutoin tarkemmin määritelty.

11 11 VIEMÄRILAITOKSEN MUUTTAMINEN KIRJANPIDOLLISEKSI TASEYKSIKÖKSI JA SEN AVAAVA TASE Khall 235 (jatkoa) Mikäli kunnan laskennallisesti eriytetty viemärilaitos muutetaan taannehtivasti vuoden 2015 alusta kirjanpidollisesti eriytetyksi taseyksiköksi, sille tulee laatia avaava tase. Avaavan taseen tulee perustua kunnan edellisen tilikauden tasearvoihin. Kirjanpidollista taseyksikköä muodostettaessa yksilöidään liiketoimintaan kohdistuvien omaisuus- ja mahdollisten velkaerien sisältö. Kunnan sijoitus muodostuu omaisuus- ja velkaerien erotuksesta, ja se voidaan tarvittaessa jakaa peruspääomaksi ja lainaksi. Koska aloittavassa taseessa määritellään omaisuus- ja velkaerät pysyväisluonteisesti, valtuuston on päätettävä asiasta. Lisäksi viemärilaitos maksaa kunnan sijoittamalle peruspääomalle korkoa, jonka vuosittaisen suuruuden valtuusto määrää. Kirjanpidollisesti eriytetyssä taseyksikössä noudatetaan jatkuvuuden periaatetta eli kertyvät yli- ja alijäämät kumuloituvat liiketoiminnan omaan pääomaan. Kun laskennallisesta taseyksiköstä muodostetaan vastaavaa toimintaa jatkava kirjanpidollinen yksikkö, aloittavaan taseeseen on suositeltavaa merkitä myös kyseisen liiketoiminnan aikaisemmilta tilikausilta kertynyt yli- /alijäämä. Kuntaliitto suosittaa tämän tehtäväksi vähintään viideltä aiemmalta tilikaudelta. Yli- /alijäämät voidaan merkitä myös toiminnan aloittamisesta asti. Humppilan viemärilaitoksen kumulatiivinen alijäämä viideltä vuodelta 2014 tilinpäätöksessä oli ,93 euroa. Viemärilaitos ei siis ole kattanut omalla tuotollaan kustannuksiaan. Tässä tilanteessa ei ole tarkoituksenmukaista määritellä osaa kunnan sijoituksesta laitokseen velaksi, koska velan kustannukset tulisi lähtökohtaisesti siirtää jäteveden hintoihin. Sama pätee kunnan sijoittamalle pääomalle perittävään korkoon. Hinnoissa on kustannusten kattamattomuuden takia muutenkin suuri korotuspaine. Valtuusto voi tarkastella pääoman korkoa uudelleen, mikäli viemärilaitoksen tilanne muuttuu. Liitteenä on ehdotus kirjanpidollisesti eriytettävän viemärilaitoksen avaavaksi taseeksi. Kj: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 1. viemärilaitos eriytetään kirjanpidollisesti alkaen ja avaava tase hyväksytään liitteen mukaisesti sekä 2. peruspääomaksi vahvistetaan ,55 euroa ja siitä ei peritä vuosittaista korvausta.

12 12 OPINTOVAPAAHAKEMUS Khall 236 Tekninen johtaja Mika Kärri hakee opintovapaata ajanjaksolle tehdäkseen loppuun kauppatieteiden maisterin tutkinnon Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Opintovapaahakemus on liitteenä n:o 14. Opintovapaan tarkoitus on tarjota työssä oleville henkilöille mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979). Lakia sovelletaan työ- ja virkasuhteessa sekä niihin rinnastettavassa palvelusuhteessa olevaan henkilöön. Työntekijän palvelussuhde jatkuu opintovapaan aikana. Sen sijaan opintovapaan ajalta ei makseta palkkaa, ellei siitä ole sovittu työ- tai virkaehtosopimuksessa tai työnantajan ja työntekijän kesken. Mikäli työntekijän työsuhde samaan työnantajaan on kestänyt yhdessä tai useammassa osassa vähintään vuoden verran, on hänellä oikeus viiden vuoden aikana käytettävään (enintään) kahden vuoden mittaiseen opintovapaaseen. Vapaan voi käyttää yhdellä kerralla tai useammassa jaksossa. Työntekijä voi käyttää opintovapaan julkisen valvonnan alaiseen koulutukseen, tämä koskee myös ulkomaisia koulutuksia. Jossain tapauksissa sitä voi myös käyttää ammattiyhdistysten järjestämiin koulutuksiin sekä maatalousyrittäjille suunnattuihin koulutuksiin. Normaalisti opintovapaa on palkatonta. Asiasta on mahdollista kuitenkin sopia erikseen työnantajan kanssa, esimerkiksi työsopimuksen yhteydessä. Jos opintovapaa on kuitenkin palkaton, on silloin mahdollista saada aikuiskoulutustukea tai Kelan tarjoamia koulutusetuja, kuten opintotukea, opintolainaa ja asumistukea. Aikuiskoulutustuen saaminen edellyttää vähintään kahdeksan vuoden työhistoriaa. Opintovapaan aikana ei myöskään kerry erilaisia työsuhteen perusteella määrättäviä etuuksia. Vuosilomaa kuitenkin kertyy, mutta normaalia vähemmän. Yleensä määrästä sovitaan alan työehtosopimuksena. Yleisenä käytäntönä on, että vuosilomaa kertyy 30 työpäivältä lomanmääräytymisvuodessa, sillä edellytyksellä, että työntekijä on välittömästi opintovapaan jälkeen palannut työhön.

13 13 OPINTOVAPAAHAKEMUS Khall 236 (jatkoa) Opintovapaaseen on oikeus jokaisella suomalaisella, jos täyttää sen ehdot. Työnantaja voi kuitenkin siirtää opintovapaan alkamisajankohtaa, jos opintovapaasta aiheutuu tuntuvaa haittaa työnantajan toiminnalle. Kj: Kunnanhallitus myöntää opintovapaan tekninen johtaja Mika Kärrille ajanjaksolle palkattomana.

14 14 ATERIAKORVAUKSET VUODEKSI 2016 Khall 238 Verohallitus on antamallaan päätöksellä määrännyt, että vuoden 2016 aikana saadun ravintoedun arvo on 6.30 /ateria, jos edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneet välittömät arvonlisäverolliset kustannukset ovat vähintään 6.30 ja enintään Jos työnantajan välittömien kustannusten määrä alittaa tai ylittää em. rajat, edun arvona pidetään arvonlisäverollisten välittömien kustannusten määrää. Saman päätöksen mukaan sairaalan, koulun, päiväkodin tai muun vastaavan laitoksen henkilökuntaan kuuluvan laitosruokailun yhteydessä saaman ravintoedun arvona pidetään 4,73 /ateria. Koulun, päiväkodin tai vastaavan laitoksen henkilökunnan oppilaiden tai hoidettavien ruokailun valvonnan yhteydessä saaman ravintoedun arvo on 3,78 /ateria. Kj: Kunnanhallitus päättää 1. vahvistaa ruoasta vuonna 2016 perittävät arvonlisäverolliset korvaukset seuraavasti: Pääateriat: aikaisempi hinta 2015 ( ) hinta 2016 ( ) - kouluaterian luonteinen ateria 5,10 5,20 - lounas tai päivällinen 6,10 6,20 - vierasateria 8,70 8,90 Väliateriat - sis. välipalalla tai aamupalalla tarjotut tuotteet 3,00 3,15 2. vahvistaa kouluruokailua valvovien opettajien, päiväkodin työntekijöiden ja muun vastaavan laitoksen (lukuun ottamatta keittiö- ja kiinteistöhenkilökuntaa) ravintoedun arvoksi 3,78 /ateria vuodeksi 2016.

15 15 KUNNANJOHTAJAN VUOSILOMA Khall 239 Kunnanjohtaja Marko Järvenpää on anonut pidettäväksi vuosilomaa välisenä aikana yhteensä kuusi päivää. Hj: Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan vuosiloman anotun mukaisesti. Marko Järvenpää jääväsi itsensä asianomaisjäävinä.

16 16 TILAPÄISRAHOITUS LÄHI- JA LUOMURUOKA- AKATEMIALLE Khall 240 Lounais-Hämeessä on tehty usean vuoden ajan töitä lähiruoan saatavuuden parantamiseksi. Mukana toimineet yritykset ovat olleet useassa ruokahankkeessa osallisena. Toimenpiteiden ja kehitysaihioiden saattaminen osaksi liiketoimintaa on jäänyt kesken usealta hankkeelta. Lukuisat kehitysideat, tuotekehitysaihiot ja logistiikkasuunnitelmat ovat jääneet kokeilematta pääosin yrityksien resurssipuutteiden takia. Tämän seurauksena on syntynyt Lähiruoka- Akatemia Ry, jonka tehtävänä on hyviksi todettuja kehitysasioita eteenpäin vieminen yhteistyössä yrityksien kanssa näitä. Hankkeen tavoitteena on mm. lähi- ja luomuruoan käytön lisääminen julkiskeittiössä sekä alueen yksityisissä ruokapalvelu-yrityksissä ja hävikin pienentäminen. Hankkeessa tehdään mm. koulutus- ja tiedotustilaisuuksia, ruokatapahtumia sekä lyhytelokuvia. Hankkeen rahoitusarvio on Hanke hakee kunnalta tilapäisrahoitusta siksi aikaa, kunnes saa rahoituksen muualta. Ehdotus: päättää myöntää tilapäisrahoitusta Lähi- ja luomuruoka-akatemialle sillä ehdolla, että LounaPlussan hallitus myöntää rahoituksen hankkeelle joulukuun 2015 aikana. Kunta myöntää maksimissaan tilapäisrahoitusta enintään kesäkuun 2016 loppuun ehdolla, että hankkeessa edetään maltillisesti.

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9 Tekninen lautakunta 9.12.2015 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 9.12.2015 klo 16.30 - Kunnanviraston kokoushuone Hannu Koivistoinen Päivi Heinilä Irja

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016 KOKOUSAIKA Maanantai 14.3.2016 klo 18:00-19:25 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 62 63 64 65 Liite 12 66 67 68 69 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

27.4.2015 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa

27.4.2015 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 20.4.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 100 101 102 103 104 105 106 107 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

klo kunnanvirastossa

klo kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 29.2.2016 klo 18:00 19:50 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 51 52 53 54 55 Liite 10 56 57 58 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

20.8.2012 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa

20.8.2012 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa HUMPPILAN KUNTA KUNNANHALLITUS 15/2012 KOKOUSAIKA Maanantai 13.8.2012 klo 18.00 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 169 170 171 172 Liite 18 173 Liite 19 174 175 176 Liite 20 177 Liite 21 178 179

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 7/2015. KOKOUSAIKA 4.11.2015 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE

Tekninen lautakunta 7/2015. KOKOUSAIKA 4.11.2015 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE YPÄJÄN KUNTA Tekninen lautakunta ASIALISTA 7/2015 KOKOUSAIKA 4.11.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 44 Saapuneet asiakirjat 45 Viranhaltijapäätökset

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 VALTUUSTO 1.2.2016 SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 VALTUUSTO 1.2.2016 SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA... 3 3 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JA VALTIOVARAINMINISTERIÖN LAUSUNTOPYYNTÖ

Lisätiedot

28.9.2015 klo 9.00 15.00 kunnanvirastossa

28.9.2015 klo 9.00 15.00 kunnanvirastossa KUNNANHALLITUS 14/2015 KOKOUSAIKA Maanantai 21.9.2015 klo 18.00 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 186 187 188 189 190 191 192 193 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 22.8.2016 klo 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 177 178 179 180 181 Liite 43 182 183 Liite 44 186 Liite 45 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus 3.12.2015. Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus 3.12.2015. Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PUOLANGAN KUNA PÖYÄKIRJA 5/05 AIKA 3..05 9:00 - :9 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSIELLY ASIA Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 3 PÄÄÖSVALAISUUDEN OEAMINEN 69 PÖYÄKIRJANARKASAJIEN VALINA

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18. kesäkuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 97 Kirjanpidollisten taseyksiköiden aloittavat taseet... 168 98 Päijät-Hämeen

Lisätiedot

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2016 Kunnanvaltuusto 1. 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2016 Kunnanvaltuusto 1. 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen POSION KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2016 Kunnanvaltuusto 1 KOKOUSAIKA Perjantai 05.02.2016 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Pöytäkirjantarkistajien

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 () Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 () Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 () Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 25.1.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42 4

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

23.5.2016 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa

23.5.2016 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 klo 18.00 20.25 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 107 108 109 110 Liite 19 111 Liite 20 112 Liite 21 113 Liite 22 114 115 Liite 23 116 117 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KUNNANVALTUUSTO 3/2015 KOKOUSAIKA Torstai 27.8.2015 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 17.4.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIK- KA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 11 12 13 14 15 4 5-7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 23/2018 KOKOUSAI- KA Liite Maanantai 17.12.2018 klo 17.00 - KOKOUS- PAIKKA KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 266 267 268 269 Nro Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017

HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017 KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017 KOKOUSAIKA Torstai 7.9.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite 30 31 32 33 1 34 2 35 3 36 4 37 5 38 Kunnanvirasto Asia nro, asia, liite nro Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 5/2015. KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite

KUNNANVALTUUSTO 5/2015. KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite KUNNANVALTUUSTO 5/2015 KOKOUSKUTSU 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 16.12.2015 klo 18.30 19.31 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 35 36 37 Liite 5 38 39 40 41 42 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi - Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi - Aki Kauranen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Asema

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 17/2015. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 17/2015. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 17/2015 KOKOUSAIKA 30.11.2015 klo 17.00-19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

KUTSU Kunnantalo, istuntosali

KUTSU Kunnantalo, istuntosali KUTSU Laadittu 20.1.2016 1 Kokousaika Keskiviikkona klo 18:00 Kokouspaikka Kunnantalo, istuntosali Asia nro Asia 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Aloite vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Sivu 151 (167) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Sivu 151 (167) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Sivu 151 (167) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 9.11.2015 kello 17.00-18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (11) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (11) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (11) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 25.1.2016 kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

Asian on valmistellut tekninen johtaja.

Asian on valmistellut tekninen johtaja. Tekninen ja ympäristölautakunta 117 08.12.2015 Tekninen ja ympäristölautakunta 128 21.12.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 2016 177/03.031/2015 Tekninen ja ympäristölautakunta 08.12.2015 117 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 6/2011 Kokousaika 17.10.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kunnallinen työmarkkinalaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Pirhonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 79 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2012 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 29.5.2012 26 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 6/2012 1 LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2009-2012 29.5.2012 26 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 6/2012 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 26 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 27 TILINPÄÄTÖS 2011 3 28 TARKASTUSLAUTAKUNNAN SEURAAVA KOKOUS 6 29 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 6 6/2012 2 Kokousaika Tiistai

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Sivistyslautakunta Sivu 21 KOKOUSAIKA 28.2.2012 klo 17.00-19.00 KOKOUSPAIKKA Kuntala SAAPUVILLA OLLEET Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET Korpela Heljä Mäkinen

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vihdin kunta Vastauksen kirjanneen henkilön

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (7) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (7) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Sivu 1 (7) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 2.2.2016 kello 18.00-18.45 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE A

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto

HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto 1 Viranomainen KOKOUSKUTSU 3/2008 HÄMEENLINNAN SEUDUN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto KOKOUSAIKA 9.12.2008 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Verkatehdas, Paasikiventie 2 Hämeenlinna, kokoushuone 1

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 7/2015 32 41

Kunnanvaltuusto 7/2015 32 41 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Kunnanvaltuusto 7/2015 32 41 Aika Torstai 12.11.2015 klo 19.00 19.30 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Tervakangas Matti KV:n puheenjohtaja Heikintalo Hannu KV:n I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014 Kokousaika Torstai 5. kesäkuuta 2014 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Kokousaika 28.4.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 37 38 39 40 41 42 43 44 45 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 10.2.2016 klo 9.00-15.00 Kokousaika 8.2.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Nuorten kesätyöpaikkatuki

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2014 KOKOUSAIKA 17.06.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 92 93 94 95 96 97 46 98 99

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KOKOUSAIKA Torstaina 17.1.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 2 3 4 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

Kunnanhallitus 18.1.2016 1

Kunnanhallitus 18.1.2016 1 Kunnanhallitus 18.1.2016 1 Aika 18.1.2016 klo 16.00-17.40 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 3 Työjärjestyksen

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 361 187 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos Viite STMO68:00/2015 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 1/2016 1(5) Kaupunginvaltuusto 25.01.201 6 Kaupunginhallitus, 24, 18.01.2016 Kaupunginvaltuusto, 12, 25.01.2016 12 Lausunto hallituksen linjaukseen itsehallintoaluejaon

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 Kokousaika 7.12.2015 klo 17.00 21.15 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen

VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 2006 alkaen 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit ja poistot 26 alkaen 3 5 3 2 5 1 5 1 5 26 27 28 29 21 211 212 213 TA214 INVESTOINNIT / V POISTOT / V (itseisarvo) 1 EUROA VESIHUOLLON TASEYKSIKKÖ Investoinnit

Lisätiedot

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2013 1 Kokousaika Ti 9.4.2013 klo 16.00-17.44. Kokouspaikka Kinnulan kunnantalon valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu.

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. -3, KV 30.5.2013 18:00 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. Huom!!!!! Kokouskin pidetään Niva-Kaijan koululla

Lisätiedot

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa Opintovapaa Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET HALLINTOSÄÄNNÖN - - LUKU Kaupunginvaltuusto xx.xx.2016 xx Voimassa 1.6.2017 lukien 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Valtuusto 1/2016 1

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Valtuusto 1/2016 1 KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu 1/2016 1 KOKOUSAIKA Maanantai 8.2.2016 kello 18.00 18.13 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto, valtuuston kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 11.12.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 108 75

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 364 188 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2013 KOKOUSAIKA 21.03.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 104 105 106

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta

Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 5/2010 Kokousaika 4.10.2010 klo 19.00 Kokouspaikka Kaupungintalo Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 8/2013. Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 8/2013. Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 8/2013 KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30-18.15. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 29.10.2013 50 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 29.10.2013 kello 18.00-20.50 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 44 52 Kokouksen

Lisätiedot

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19

21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 23 Kokousaika 21.1.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 17 18 19 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 Kokousaika 20.01.2016 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka

Lisätiedot

klo kunnanvirastossa

klo kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 18.4.2016 klo 18:00-19:55 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 83 84 85 86 87 Liite 13 88 Liite 14 89 90 91 92 Liite 15 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016. KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 4 / 2016 KOKOUSAIKA 13.4.2016 kello 19.00-20.30 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukka-sali Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 8.2.2016 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS Voimaantulo 1.1.2009 Hall 6.5.2008, 55 Valt 28.5.2008, 14 SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTA- YHTYMÄN PERUSSOPIMUS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KUNTAYHTYMÄN NIMI JA KOTIPAIKKA Kuntayhtymän nimi on Salon seudun

Lisätiedot

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Maaseutuelinkeinolautakunta 2/2007 8 KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot