ARKKILAN OTISEUTUYHDISTYS ry.

Transkriptio

1 ARKKILAN OTISEUTUYHDISTYS ry. Jäsenlehtí N:o 24 Joulukuu 2010

2 Karkkilan Kotiseutuyhdistys ry:n jäsenlehti n:o 24 Joulukuu 2010 Toimituskunta: Yhteystiedot: Virpi Lepistö (päätoimittaja) Virpi Lepistö Kuoppamäentie 1 A 4, Karkkila p virpile@hotmail.com Ilmoitushinnat: 1/1 sivu 350, 1/2 sivu 200, 1/4 sivu 120, 1/8 sivu 70 Taitto: Timo Rantanen, Virpi Lepistö Paino: Karkkilan Painopalvelu Oy, Karkkila 2010 Kansikuvat: Etukannessa talvista taidetta Haukkamäen koululla. Takakannessa Sankaloiden komea pihakuusi Vattolassa. Sisältö: 3-4 Puheenjohtajalta... Henna Mitrunen 5 Joulun odotusta Karkkilassa Kyläkävelyllä Haaviston maisemissa... Matti Mäki 8 Vuoden 1941 maaottelumarssi Karkkilassa Ilmari Huitin jalanjäljillä Kyösti Suonoja 12 Lapin virsi..... Timo Vasama 13 Vuoden keräilijä / Loppukesän kukkaloistoa Karkkilan ruukkimuseon kuulumisia.... Janne Viitala 17 Närön tila tutuksi / Kukkolan talo Karkkilan ensimmäinen televisio / Kuka kuvassa?... Virpi Lepistö Huomisen varjot (Osa 3) Reijo Koijärvi 22 Konepajakoulun teatteriväkeä.... Virpi Lepistö Leipomotoimintaa Karkkilassa (Osa 5).... Henna Mitrunen Haglundin aika kansien väliin.... Virpi Lepistö 27 Jaakko Ahopalon Takautuva taidenäyttely.... Henna Mitrunen 28 Rehevän maaseudun kuvauksia..... Virpi Lepistö 29 Karkkilan nuoriso ahkeroi tulevaisuutensa eteen.... Henna Mitrunen Lyseolaisia, SS-miehiä ja polkupyörän arvoitus (Osa 4) Ahti Lindstedt 34 Matkailusta iloa ja virkistystä Juhani Silván 35 Kotiseutuyhdistyksen tuotteiden myyntihinnat.... 2

3 Puheenjohtajalta Karkkilan Kotiseutuyhdistys Henna Mitrusen ottamassa kuvassa pikkuleipureina Eeli Ala-Lipasti ja Minja Mitrunen. Näin vuoden vaihtuessa on taas lupa muistella mennyttä vuotta. Jäsenlehteämme lukiessa voimme todeta sen ilmestyneen jälleen. Muutama siihen suunniteltu juttu jäi toteuttamatta. Ei siksi, että intoa ja halua ei olisi ollut, mutta aika vaan ei riittänyt. Onneksi saamme taas tehdä uuden lehden kesäksi. Yhdistykseltä on nyt ilmestynyt uusi kirja, Taidemaalari Ilmari Huitti Rehevän maaseudun kuvaaja. Kirja on yhdistyksemme historian ensimmäinen taidekirja. Fyysisesti alle vuodessa toteutettuna, alkaen kuvauksista ja päätyen painovalmiiseen materiaaliin sekä vielä julkaisutilaisuuteen liittyvien asioiden hoitamiseen, se oli aikamoinen urakka. Niin antoisaa kuin toteutus olikin. On helpottavaa saada nyt välimatkaa Ilmariin. Työryhmämme löytää varmastikin jatkossakin mielekästä puuhastelua, joten ikävää en aio vielä potea. Loppuvuosi on toivottavasti yhtä juhlaa, niin rankkaa se on muuten ollut ainakin itselleni. Epätoivoista ei kuitenkaan kertaakaan! Valmistuminen kuva-artesaaniksi (kuvallisen ilmaisun perustutkinto) Visuaalisen Viestinnän Instituutista, I.H kirjan valmiiksi saattaminen, toimiminen Karkkilan Yrittäjät ry:ssä ja kaiken rakkaa- 3

4 seen yhdistykseemme liittyvien asioiden hoitaminen oman työn ja perheen ohella, oli haasteellista. Nyt on siis kaiken työn jälkeen aika korjata satoa. Jokaisessa osa-alueessa olisi ollut parannettavaa, mutta ei auta Totuus on kuitenkin se, että ilman lukuisia ihmisiä, joilta sain apua ja oppia, en olisi selvinnyt. Siitä sydämelliset kiitokset. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että jo kokemusta omaavat (iäkkäämmät) henkilöt jakaisivat osaamistaan ja kokemuspohjaista tietoaan sekä tarinoita nuoremmilleen. Kyllä nuoret sitä osaavat arvostaa, ennemmin tai myöhemmin, vaikka kiitoksen sanominen voi joskus kestää. Lehteemme olemme taas saaneet apua juttujen muodossa jäseniltämme. Rohkaistukaa tekin, jotka vielä emmitte. Yhdistyksellämme on jo kotisivut osoitteessa www. karkkilankotiseutuyhdistys.fi. Ja ainakin pääsivu on kohta eetterissä. Myös uudet adressit neljän hienon taiteilijan töistä ovat työn alla. Näistä lisää keväällä. Keräilyjaoston puitteissa yhdistys huomioi hienon, maammekin mittakaavassa merkittävän tulitikkuetiketti kokoelman kerääjän, Erkki Laakson. Erkin etikettikokoelmasta löytyvät myös monet paikkakuntamme menneet ja vielä toimivatkin yritykset. Kulttuurihistorian talteen keräämistä tämäkin. Hienoa Erkki! Hienoa on Jaakko Ahopalon ponnistus Takautuvan kuvataidenäyttelyn pystyttämiseksi, jos vielä joku ei ole näyttelyyn tutustunut, kannattaa suunnata Galleria Bremeriin asti. Reiskalta (Reino Luoto, jos joku ei vielä satu tietämään) on ilmestynyt kirja Kapinaa ja kipinää -kasvavan kaupungin vaiheita. Reiskalta on tulossa myös omaelämänkerta Muistikuvia Karkkilasta, osa 3. Myös Rampella (Raimo Pitkänen) on runosuoni sykkinyt. Niin ikään Mika Lätti julkaisi alkusyksystä koripalloromaaninsa Takaovi. Toivotaan, että niin Huittimme kuin muutkin julkaisut saavat taas sijansa sydämissänne, kirjan aiheita ja intoa niiden toteuttamiseksi kun löytyisi. Työväen Näyttämöllä on jälleen täysi höyry päällä, kuin myös monella muullakin taholla, jotka meitä taidoillaan haluavat viihdyttää. Antaudutaan mukaan kun suinkin kyetään. Ettei into sammu! Kaupungin osayleiskaavassa ehdotetut kerrostalot ovat väistymässä omakotialueilta ja harjualue jäänee tuleville sukupolville. Kannatti siis toimia, tuli hyvä mieli siitä, että meillä on mahdollisuuksia vaikuttaa omiin asioihimme. Me kun täällä katuja tallaamme. Toki kompromissien kanssa on elettävä silloin kun asiat eivät ihan prikulleen mene niin kuin itse haluaisi. Pyhäjärven puolesta on jo tehtykin jotain ja lisää huomiota sen hyvinvoinnin puolesta on tulossa mm. koululaisten taholta. Jäämme odottelemaan. Jännittäviä aikoja elellään myös erilaisten vaikutusmahdollisuuksia luovien paikkojen puitteissa, joissa kotiseutumme vaikuttajia voi päästä vielä paremmin yhteisten asioidemme hoitoon vaikuttaville vaikutuspaikoille Tulipas lause! Siis suomeksi: Yhdistyksemme hallituksen jäsen Raine Klemola on ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa yhdessä karkkilalaisen yrittäjä Ilkka Kivistön kanssa. Vesa Ryyppö taas on kipuamassa Uudenmaan Yrittäjien johtopaikoille. Näin kaupunkimme näyttää muillekin, että elossa ollaan ja täällä toimitaan. Ensi vuosi tuo uudet haasteet niin minulle kuin varmasti monelle muullekin. Tuetaan toinen toisiamme jatkossakin, niin eiköhän ne haasteet taas selätetä voitoiksi. Vinkkejä lehden parantamiseksi ja juttuvinkeiksi sekä muutakin palautetta odotellen. Aktiivista vuotta 2011 kaikille. Henna Mitrunen Piileekö sisälläsi pieni taiteilija? OSALLISTU KILPAILUUN ja suunnittele Kotiseutuyhdistykselle uusi logo Kilpailuun voivat osallistua kaikki halukkaat. Logo-ehdotusten joukosta valitaan kolme parasta, jotka palkitaan. Voittaja-logoa tullaan käyttämään ahkerasti erilaisissa Kotiseutuyhdistyksen julkaisuissa ja ilmoituksissa. Oman ehdotuksesi voit lähettää sähköisesti osoitteeseen tai paperiversiona Virpi Lepistö, Kuoppamäentie 1 A 4, Karkkila. Lisätietoja antaa puheenjohtaja Henna Mitrunen numerossa

5 Joulun odotusta Karkkilassa Karkkilan Kotiseutuyhdistys sesta, kun taivas täyttyi toinen toistaan komeammista ilotulitteista. Joululauluja Etenkin joulun alla huomaa, miten paljon Karkkilassa on erilaisia yhdistyksiä ja puuhakkaita ihmisiä. Pikkujoulujuhlia ja myyjäisiä on moneen lähtöön. Niin ikään erilaisia joulukonsertteja on tarjolla jokaiseen makuun. Karkkilassa jouluaika alkaa perinteisesti paikallisen yrittäjäyhdistyksen järjestämällä joulunavauksella marraskuun loppupuolella. Niin myös tänäkin vuonna. Joulupukin ja kaupunginjohtaja Juha Majalahden luotsaama kulkue johdatti joukkonsa torille, jonne oli tuttuun tapaan kerääntynyt valtaisa joukko kaupunkilaisia. Tällä kertaa Joulupukki ei muuten matkustanut porolla, hevosella tai edes polkupyörällä. Menopelinä oli nimittäin komea traktori. Torilla oli ohjelmassa Tanssiopisto Vinhan kivoja esityksiä, kaupungin ilmainen glögi- ja piparkakkutarjoilu sekä Nuorisokuorolaisten laulua. Lapsille ja lapsenmielisille oli jaossa myös kaupungin ilmapalloja sekä yrittäjien lahjoittamia karamelleja. Joulunavauksen päätöksenä oli odotettu ilotulitus. Tänä vuonna Suomen Pyrotekniikan miehet ylsivät aivan huippusuoritukseen. Sadat ihmiset huokailivat ihastuk- Joulukuun ensimmäisenä lauantaina Mika Tallgrenin luotsaama Tallu Show Band veti Karkkilasalin täyteen kahdessa eri konsertissa. Eikä ihme, sillä lavalla lauloi ja soitti huikea, 19-jäseninen orkesteri. Apuvoimiksi oli kutsuttu myös Karkkilan Viihdekuoro ja Nuorisokuoro. 5

6 Kyläkävelyllä Haaviston maisemissa Haavistossa vietettiin 21. elokuuta kaunista loppukesän iltapäivää otsikolla Historiallinen Haavisto järjestetyn kyläkävelyn merkeissä. Kierros herätti paljon mielenkiintoa, mikä näkyi runsaana osanottajajoukkona. Kierroksella oli niin nykyisiä kyläläisiä, kesäasukkaita kuin kylässä lapsuutensa viettäneitäkin. Kierrokselle lähdettiin Kosken tilan pihapiiristä. Lopuksi nautittiin Haaviston kyläläiset ry:n tarjoamat kahvit Kosken tunnelmallisessa leivintuvassa. Oppaana kyläkävelyllä toimi kylän historiaan perehtynyt Matti Mäki. Haaviston kyläkeskuksen tontit Anders Hammarin 1782 laatiman kartan mukaan. Numero 1 Uusitalo eli nykyinen Koski, 2 Pietilä, 3 Hanskala, 4 Ali-Talli, 5 Yli-Talli, 6 Ratia, 7 Sipola ja 8 Kankuri. Jokirantaan on merkitty kylän mylly. Huomioitavaa on, että kylän kantatiloihin kuuluvat Suomalainen oli tuolloin jo nykyisellä paikallaan Vaskijärvelle johtavan tien varressa. KA. Haaviston kylän asutus on suhteellisen nuorta. Kyläasutus syntyi luultavasti 1400-luvun kuluessa Hämeenlinnasta rannikkoseuduille johtaneen meritien varteen. Varsinainen kylän ydin on edelleen keskiaikaisella kylätontilla, jolla kylän kahdeksan keskiajalta periytyvät kantatilan rakennukset sijaitsivat ryhmäkylänä aina luvun taitteessa kylässä suoritettuun isojakoon asti. Kylässä elettiin sarkajaon aikaa. Kun katsotaan varsinaista kylätonttia 1700-luvun isojakokarttojen valossa, oli se varsin tiivis. Isojaon seurauksena kyläkuva alkoi muuttua. Ratian talo siirrettiin keskeltä kylää kylän laidassa olevalle mäelle luultavasti viimeistään 1800-luvun alussa. Ahtaalla paikalla ollut Hanskalan talo siirtyi vähitellen 1880-luvulle mennessä nykyiselle tontilleen kyläkeskuksen laitaan. Kosken tontti laajeni 1860-luvun alussa, kun Pietilä siirtyi Kosken omistukseen. Jos kyläkeskus muuttui, niin suuremmat muutokset tapahtuivat kylän metsissä. Entisistä kylän yhteismetsistä oli jaettu kullekin talolle oman verolukunsa mukaiset 6

7 Kyläkävely keräsi suuren joukon kiinnostuneita. Yleisöä Kosken tilan pihapiirissä. (Kuva Jorma Halme) metsäpalstat. Niinpä Haavistossa jäi suuri määrä ylimääräistä metsämaata, jonka kruunu otti haltuunsa. Näille kruununmaille alettiin jo 1780-luvulla perustaa uusia uudistiloja, joita Haavistoon syntyi yhdeksän kappaletta. Myös erityisesti Uudentalon maille alkoi syntyä torppia 1700-luvun jälkipuoliskolla. Kylän metsien asuttaminen oli alkanut. Seuraava merkittävä jakotoimenpide kylässä oli 1880-luvulla suoritettu uusjako, jossa jälleen mitattiin uudelleen näiden kahdeksan alkuperäisen tilan maat entistä selvempiin ja yhtenäisempiin lohkoihin. Tässä jaossa määrättiin kylätontilta siirrettäväksi Kankurin, Sipolan ja Yli-Tallan talot. Varsinaisia muuttoja ei kuitenkaan tapahtunut, sillä jaon kuluessa kyseisten talon isännät myivät tilansa naapureilleen ja muuttivat kylästä. Kankuri ja Yli-Tallan siirtyivät Ali-Tallan omistukseen, näistä kolmesta tilasta muodostuu edelleenkin nykyinen Tallan tila. Sipolan tila siirtyi Kosken omistukseen. Kosken tila, jonka nimenä oli 1800-luvun lopulla asti Uusitalo, eroaa historialtaan kylän muista taloista luvulla perustettu säteriratsutila kuului aina 1840-luvulle asti Ekestubben aatelissuvulle luvun lopulla omistajana mainitaan Nurmijärven Kytäjän kartanon herra kapteeni Armfeldt. Aatelisisännät eivät tilalla koskaan asuneet, vaan sitä hoitivat talonpoikaiset vuokraviljelijät. Muutamia aatelisia tosin Haavistossakin nähtiin, esimerkiksi tilalla 1770-luvulla asunut luutnantti Enehjelm perheineen, samoin 1800-luvun vaihteessa aatelisneiti Hästesko. Sekä Enehjelmit että Hästesko olivat sukulaisuussuhteessa Ekestubbeihin. Pietilän tila liitettiin Koskeen Sjöstedtin suvun aikana vuonna Tila siirtyi nykyiselle suvulleen protokollasihteeri Albert Sjöstedtiltä 1860-luvulla, kun tilan osti Johan Fredriksson Janakkalasta luvulla Kosken omisti Nyhkälän Anttilan isäntä J. K. Ahlstedt, joka perusti tilalle sahan. Ahlstedt sahasi ainoastaan oman tilansa metsiä muutaman vuoden, kunnes Ahlstedtin konkurssin myötä Koskikin joutui pakkohuutokaupan. Tila joutui kansallisosakepankin alaisen Oy Talolan omistukseen. Yhtiö myi viitisentoista torppaa itsenäiseksi, päätilan osti opettaja O. R. Syrjänen, jonka vaimo Aina oli tilan omistaneen Johan Fredrikssonin tytär. Tila on edelleen samalla suvulla. Hanskalan tilan pitkään historiaan liittyy myös traagisia kohtaloita. Talon isäntä Mikko Niilonpoika kuoli oman poikansa surmaamana vuonna Poika teilattiin seuraavana vuonna Vaskijärven Teilinummella. Surullinen kohtalo toistui kohtalokkaana vuonna 1918, kun talon isäntä Kustaa Sundström surmattiin talon yläkerran saliin. Hanskalan pihapiiri on ollut nykyisellä omistajallaan vuodesta

8 Tallan, tai Tallein, tila jakautui 1700-luvun puolivälissä veljesten kesken kahtia Yli- ja Ali-Talleihin. Tilat yhdistyivät jälleen 1880-luvulla, kun Ali-Tallein isäntä Antti Alander osti Yli-Tallein sekä toisen naapurinsa Kankurin. Alanderin suvulla tila oli luvun taitteesta aina 1910-luvulle asti. Monet tilan nykyisistä rakennuksistakin ovat peräisin Alanderien aikakaudelta, samoin jo purettu komea päärakennus. Alanderin jälkeen tilalla oli useita lyhytaikaisia omistajia. Pisimpään Kajasteen suku luvulla. Vuodesta 1937 tila on ollut Dahlströmin suvun omistuksessa. Kolmen kantatilan lisäksi kylän keskustan nykyisiä maamerkkejä on entinen Haaviston kauppa, jonka paikalla sijaitsivat aina 1880-luvulle asti Sipolan ja Kankurin talot. Sipolan siirtyi Kosken tilan omistukseen vuonna Tilan talouskeskus on sittemmin siirretty nykyisen Ridantien varteen, entisen Ridanojan torpan kohdalle. Kankurin talo liitettiin 1880-luvulla Tallaan. Kaupankäynnin historia alkoi Haavistossa vuonna 1878, jolloin Ali-Tallein taloon perustettiin kauppapuoti. Talon isäntä Antti Alander siirsi vuosisadan vaihteessa kaupanpidon vanhuuden kodikseen rakentamaansa Lepolan huvilaan, jonka monet tuntevat nykyisin entisenä Haaviston kauppana. Kauppa siirtyi Alanderin vävyn Hietakankaan konkurssin jälkeisestä pakkohuutokaupasta osuusliike Tuen omistukseen vuonna Ensimmäiseksi myymälänhoitajaksi tuli Mauno Veisto. Sotien jälkeen kauppa sai kilpailijan, kun tien toiselle puolelle rakennettiin osuusliike Uusi-Pohjan myymälä. Kaupan edusta, pläsitori, oli kylän väen kohtaamispaikka. Kaupan edessä olevalla kaiteella istui kylän nuoriso monet illat. Ratian tilaa vastapäätä olevalla kalliolla on mielenkiintoinen historia. Kalliolle suunniteltiin 1600-luvulla Pyhäjärven kirkkoa luvun lopulla Haaviston SKDL:n paikallisosasto rakensi sen kupeeseen tanssilavan. Ratian tilalla on säilynyt useita vanhoja rakennuksia, kaksi aittaa 1700-luvulta, sekä kaksi asuinrakennusta, toinen 1800-luvun alusta, toinen saman vuosisadan loppupuoliskolta. Nykyiselle omistajasuvulleen tila tuli 1840-luvulla Kustaa Liljeblomin ostaessa tilan. Ratia on nykyisin suvun vapaa-ajankäytössä. Haaviston risteyksestä Vaskijärvelle päin käännyttäessä oli aikoinaan ennen Parsilanjärveä tiheästi rakennettu Harakkamäen alue, jossa sijaitsi Kosken tilan muonamiesten asuntoja. Jokirannassa kylälle päin mentäessä oli alkujaan Kosken suuri puimala, paja sekä Koskisen Ainan ja Svanten mökki. Varsinaiset vanhat Harakkamäen asumukset ovat jo hävinneet. Enää ei ole Mäenpäätä, Fastia, Harakkamäkeä tai Pikku-Mummun mökkiä. Mäenpään mökkiin liittyy mielenkiintoisia tarinoita. Vuonna 1913 kuollut Abraham Tallgren oli aikoinaan kylällä tunnettu mies, joka paransi niin sairaat kuin osasi noitua porsaat syömättömiksi. Paljoa huonompi ei luultavasti ollut taidoltaan myöskään hänen vaimonsa, Mäjenpään Fiia. Vettä ja sen voimaa on kyläkeskuksessa pyritty hyödyntämään monin tavoin. Aina 1860-luvulta vuosisadan lopulle jokirannassa toimi karvarinverstas. Mylly mainitaan olleen jo 1700-luvulla luvun alussa oli saha. Sähköäkin on jauhettu oman kylän tarpeisiin. Matti Mäki Vuoden 1941 maaottelumarssi Karkkilassa Maaottelumarssi vuonna Miehet 15 km, aika 2 tuntia 20 minuuttia. Naiset ja vuotiaat lapset 10 km, ajassa 1 tunti 40 minuuttia. Suomi ja Ruotsi suoritusta. Kuva on otettu Karkkilassa, takana yhteiskoulu ja edessä Esson huoltamo. Kuvassa toinen vasemmalta on Unto Laaksonen. 8

9 Ilmari Huitin jalanjäljillä Karkkilan tunnetuin taidemaalari Ilmari Huitti asui suurimman osan elämästään erakkona Vaskijärvellä. Muistan hänet omalta kouluajaltani, kun yhdessä kuvaamataidonopettaja Sanni Gebhardin kanssa ripustin Huitin tauluja yhteiskoulun luokkahuoneen seinälle taidenäyttelyä varten. Huittikin tuli paikalle tarkastamaan taulujen ripustuksia. Hän otti välillä kantaa taulujen sijaintiin, mutta oli muistaakseni melko vaitonainen. Hän oli pitkä, komea mies, joka usein hurmasi yhteiskoulun naismaistereita Gebhardin kahvikutsuilla, samalla kun kävi Karkkilan Alkossa. Pentti Mäensyrjä on kirjoittanut Huitista kirjan Sielunpensseli. Luin kirjan vasta viime kesänä saatuani sen lainaksi Pertti Vuoriselta Hyvinkäältä. Pertti antoi myös Pentti Mäensyrjän veljen, Kalevi Mäensyrjän puhelinnumeron. Soitin Kaleville Saloon kysyäkseni häntä oppaaksi Ilmari Huitin maisemiin. Kalevilla on kesä- Ilmari Huitin ensimmäinen oma koti mökki entisen kotinsa tontilla taidemaalarin naapurissa. Kalevin veli Pentti oli ollut hyvinkin läheinen Huitille, ja tästä suhteesta tuo mainittu teos kertoo yksityiskohtaisesti. Kalevi on niin paljon veljeään nuorempi, että vasta myöhemmällä iällä hän tuli tutuksi naapurissa asuneen taidemaalarin kanssa. Tämä kohteli Kalevi Mäensyrjää kuin vertaistaan aikuista. Kalevi auttoi veljensä lailla naapuriaan erilaisissa askareissa: keräsi sieniä ja marjoja ja kalasti Huitin kanssa. Kirjassa kerrotaan, miten Pentti oli tehnyt Ilmarille kalarysiä. Siitä palkaksi Ilmari kävi Karkkilan Alkossa hankkimassa yhteiset viinakset. Sielunpensselin lukivat myös vaimoni Sirkka, Pertti Vuorinen sekä espoolaiset ystävämme Mirja ja Pertti Ilmari Huitin lapsuudenkoti. Vuorela. Innostuimme kirjan lukemisesta niin paljon, että sovin Pertti Vuorisen kanssa yhteisestä retkestä Huitin asuinpaikkoihin. Soitin Kalelvi Mäensryjälle Saloon, ja hän lupautui oppaaksemme heinäkuun 21. päivänä kesällä Mukaan tulivat Sirkka, Pertti Vuorinen ja mainitut ystävämme Espoosta. Me kaikki paloimme halusta päästä lähemmin näkemään tunnetun taidemaalarin asuinympäristöä ja kuulemaan Kalevi Mäensyrjän tarinointia entisestä naapuristaan. Aloitimme yhteisen retkemme kokoontumalla Karkkilan ja Läyliäisten väliselle maantielle Vaskijärven kyläaitan luokse, Paanun taloa vastapäätä. Paanun talon emäntänä oli Huitin aikana ollut hänen sisarensa. Taidemaalari kävikin usein kylässä tässä isossa talossa. Talon tytär, Ilmarin serkku, oli Katri, josta Ilmari on tehnyt useitakin muotokuvia. Katri taisi olla vähän ihastunut serkkuunsa. Ensimmäiseksi menimme Huitin lapsuudenkodin pihalle. Paikka on muutama kymmenen metriä kyläaitasta Läyliäisiin päin. Talo ei enää kuulu Huitin suvulle, vaan Ilmari Huitin toinen talo Vaskijoen varrella. Huitti testamenttasi talon Aleksis Kivi-seuralle. 9

10 sillä on uusi isäntä, joka oli talon korjauspuuhissa sinne tullessamme. Kalevi kertoi, että Ol. Tuen myymälä oli sijainnut Huitin kotitalosta pari sataa metriä eteenpäin tien toisella puolella, ja että vaskijärveläiset kulkivat oikotietä talon nurkalta osuuskauppaan. Huitti rakennutti itselleen oman talon nykyiselle Ilmarihuitinkujalle, aika paljon etäämmälle Karkkilan suuntaan. Hän kertoi muuton syyksi perheen kotitalon sijainnin rauhattomuuden, kun maantie kulki talon kummaltakin puolelta, mutta syynä saattoi olla myös se, että kylän asukkaat alkoivat katsoa Huittia hieman vinoon, kun tämä kännipäissään oli ampua tärskäyttänyt eräänä yönä kotitalonsa seinän läpi. Velipoika oli kantanut silloin äidin suojaan Paanulle. Huitti oli kuullut humalassaan karkkilalaisten taulun ostajien muka suunnittelevan nurkan takana hänen ryöstöään, ottanut kiväärin seinältä ja ampua poksauttanut. Onneksi kukaan ei loukkaantunut yöllisessä episodissa. Siirryimme autoilla Karkkilaan päin noin kilometrin verran, Ilmarihuitinkujalle, jossa sijaitsee Huitin ensimmäinen oma tupa. Hän oli sen itse suunnitellut. Rakentamisen hoitivat naapurissa asuneet veljekset. Talo oli alun perin rapattu, mutta nykyään seinissä on mineriittilevyt. Rakennus on loma-asuntona. Huitti rakennutti tontille myöhemmin ulkorakennuksen ja maasaunan. Täällä hän asui useita vuosia ja seurusteli tunnetun seurapiirikaunottaren kanssa, Marita Kalima nimeltään, joka on vuonna 1940 julkaissut rakkausromaanin tästä suhteesta. Maritan isä oli kielitieteilijä, ja setä oli Kansallisteatterin johtaja Eino Kalima. Maritan romaanin nimi on Uusi koti. Siinä Huitti esiintyy nimellä Simo Haikka, joka rakentaa kirjassa kotia itselleen ja rakastetulleen. Huitti ei lainkaan pitänyt kirjasta. Huitin luona kävi naispuolisia ystäviä myös Karkkilasta. Talossa kävi tietenkin myös taulujen ostajia ja hyvän päivän tuttuja. Huitti oli ahkera taiteellisessa työssään ja halusi oppia uutta, mutta hänen uransa ei lähtenyt kunnolla lentoon jatkuvien juomaputkien vuoksi. Kerran hän ajoi taas polkupyörällä Karkkilaan ja ilmoitti poliisiasemalla, että mustalaiset olivat varastaneet häneltä molskihousut ja yli mk rahaa. Nyt mustalaiset olivat hänen vintillään, jonka hän oli pannut säppiin. Konstaapeli Wikström katsoi vähän pitkään Huittia ja arveli, ettei taitelija ollut nyt ihan kunnossa. Niinpä tri Sjöblom lähti Huitin ystävän, Sipi Ericsonin, kanssa tätä katsomaan. Tor Sjöblom antoi Huitille rauhoittavan ruiskeen, jonka he sanoivat olevan vitamiiniruiskeen. Seuraavana päivänä poliisien piti viedä Huitti hoitoon, mutta kuinka ollakaan, tämä porhalsi poliiseja vastaan polkupyörällään matkallaan Karkkilaan. Poliisit käänsivät auton ympäri ja ilmoittivat Huitlle, että nyt molskihousut ja rahat olivat löytyneet. Niitä piti lähteä yhdessä hakemaan. Vasta mielisairaalan pihaan ajettaessa Ilmari huomasi missä oltiin. Ei siinä mitään. Ilmari otti sairaalajakson hyödyllisesti ja teki useita hyviä maalauksia, jotka kaikki hän myi sairaalan henkilökunnalle. Tämän tapauksen jälkeen Huitti muutti radikaalisti elämäntapojaan. Jatkoimme matkaa Huitin rakennuttamaan toiseen taloon, jonka tontin hän oli ostanut serkultaan Katrilta Vaskijoen varrelta koulun vierestä. Hän rakennutti toisen talonsa tälle paikalle. Hänelle jo ensimmäisen mökin rakentaneet veljekset asuivat tien toisella puolella ja tekivät myös tämän uuden talon. Siinä Ilmari Huitti asui kuolemaansa saakka. Hän piti useita näyttelyitä Helsingissä, joskus Tampereella tai muissa kaupungeissa. Pariisissakin hän tietenkin kävi muiden suoalaisten taidemaalarien tapaan. Hän tuli tunnetuksi maalaismaisemistaan ja maalaistupien sisäkuvauksista. Huitilla oli omat värisävynsä, joita jotkut arvostelijat pitivät liian laimeina ja valjuina. He vaativat rohkeampaa värien käyttöä. Muutamissa maalauksissa hän tätä kokeilikin, esimerkiksi maalauksessa Oma kuva. Huitti teki Aleksis Kivi seuralle lahjoituksen, jonka mukaan seura sai Huitin talon tämän kuoleman jälkeen kirjailijoiden asunnoksi. Esimerkiksi Veijo Meri on asunut tässä talossa ja kirjoittanut Huitin elämästä romaanissa Peiliin piirretty nainen. Meri oli löytänyt vanhoja Huitin saamia rakkauskirjeitä ja sai niistä aiheen romaaniin. Vaskijärven erakko ei viihtynyt kaupungissa. Hän oli yrittänyt asua Helsingissä, mutta muutti takaisin synnyinseudulleen. Saattaa olla, että jos hän olisi asunut ja vaikuttanut Helsingissä, hän olisi saanut enemmän Tuomo Lapinleimu. 10

11 kuuluisuutta kuin asuessaan pienessä Vaskijärven kylässä. Kalevi Mäensyrjä kertoi Huitin olleen melko tuittupäinen ja joutuneen usein sen vuoksi kahnauksiin, jopa nyrkkitappeluun. Kun Huitti tunsi kuolemansa lähestyvän, hän teki itselleen ruumisarkun, hankki Hellmanilta siihen selän alle mäyrän nahan ja pään alle Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Siinä arkussa ja niine varusteineen Ilmari Huitti haudattiin. Huitin viimeisen mökin pihamaalla seisoessamme saimme seuraksemme Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Henna Mitrusen, joka oli viimeistelemässä Karkkilan Kotiseutuyhdistys Omakuva. Katri, Huitin serkku. Huitin tuotantoa käsittelevää kirjaa, sekä vaskijärveläiset Tuomo ja Eila Lapinleimun, jotka ovat hankkineet omistukseensa sekä Huitin että tämän serkun, Katrin, talot. Huitin talon he ostivat, kun Aleksis Kivi seura halusi siitä luopua. Talo on nyt hyvässä kunnossa. Jatkoimme Huitti -kierrostamme ajamalla Karkkilan Vanhakylään, jossa Valimomuseon yläkerrassa on Ilmari Huitti -säätiön pysyvä taidenäyttely. Esillä olevat teokset vaihdetaan pari kertaa vuodessa. Nyt näytteillä oli sekä vanhempaa että modernimpaa Huittia. Kulttuurihistoriallinen Karkkilan kotiseuturetki oli päättynyt. Kyösti Suonoja Suomen rikkaus Kun tiesi Suomeen raivaat, on rajana vain taivaat. Avaat oven salaisuuden, Suomen rajan nuoruuden. Kaukana kallioilla kaikuu laulu. Taakse kaiun, taakse raijun, kurkistaa kun voit, kaiken rakkaimman koit. On rahaa, rikkautta. On tavaraa, suuruutta. Laulu suloinen, kuin arvoituksen kuiskaus, silloin ymmärsin, puuttuva on rakkaus. Juoksit ystävälle, mäen taakse kalliolle. Toit kukan, taikka sukan. Väliäkö sillä oli, kun taakka yksinäisyyden suli. Taivas kirkkautta, kaikkeutta, rakkautta loi, yhteinen laulu ainiaan soi. - Minun Suomeni. Yhteiskoulun 9-luokkalaisten runoja - 11

12 Karkkilan Kotiseutuyhdistys Lapin virsi Ajettihin ankarasti Sevettihin seisahduimme: tervaskannot kekäleiksi, vesi ruumiille iloksi, Mobiloili moottorille. Mipä meiän lantalaisten - Läkkämme Lapin iloihin Ajan tuota arvelimme Jämijärven rantamilla. Toisen tuota tuumailimme Kalajoen santamilla. Norja vielä näkemättä Turjan ranta tutkimatta! Saip on Norja kulkijansa Turjan ranta tutkijansa Maan ranta raatajansa. Tie taivoa tapasi rotkot rintaa riipaisivat kylmät väreet selkäpiitä. Jylhä on Lappi suomalainen, ärjyjylhä norjalainen. Tuop on maa iki-ihana jumalien kivirakka. Koito kylmä Lappi raukka, täynnä jänkiä, kuruja. Maan ääri, elämän ääri, ääri roudan rautalukon! Kestääkö etelän kansa, ratkeaako rautaratsu, noissa pohjolan pidoissa jumalien juomingeissa? Saip on tuota tuntemahan Lapin raukkoja rajoja. Siellä makaa Maaemonen haastelee harmaja halla. Viel on meri, miesten meri. Tuulen meri, jään meri. Tyrskyt rantoa tapaavat miehen mieltä myllertävät! Kauniit on kotoisat rannat, Turjan rannat kaunihimmat! Maan onni, elämän onni, onni, auvo ihmislapsen nähdä näytelmä jumalten, kuulla kuiske kosmoksesta: Tätä älä ihminen tuhoa tätä maata maailmassa Kaikkeuden kulmailulla! Mies askassa asuvi koltta kuomu Kitisellä. Sinne käytiin kartanoksi asetuttiin asennoksi. Tuosta Lappihin lähimmä perimmäiseen Pohjolahan. Siellä ryskyi rautaratsu kalliot kajahtelivat hiitten kirnut hirnahtivat. Hiki hersyi Kaunispäällä ruman kurun rintehillä. Aurinko pahoin porotti läylilyhty Lapin kansan. Selän taa jää Saariselkä, Inarihin innostuimme! Luonto-äiti! Maa-emonen! Tuop on tosi-olevainen! Anna tieto, anna taito, kyky ihmisen eleä Maan päällä, ihanan päällä, naisen parhaan parmahilla! Pakahtuupi ihmismieli Maailmankaikkeus kajahtaa! Timo Vasama

13 Erkki Laaksosta vuoden keräilijä Vuoden viimeisessä keräilyjaoston tapaamisessa nimettiin vuoden keräilijäksi Erkki Laakso. Hän on vuosikymmenien ajan kerännyt talteen kulttuurihistoriaa tulitikkuaskien etikettien muodossa. Laakson kokoelma on huomattavan laaja ja monipuolinen. Loppukesän kukkaloistoa Rajakadulla Karkkilassa Rajakadun pensasaitojen suojista saattoi kesällä nähdä pilkistävän harvinaisen upeaa ja kaunista kukkaloistoa. Aikoinaan kaunista puutarhaa vaalivat Väinö ja Kaarina Niemi. Tänä päivänä rakkaudella pihaa ja sen kukkia sekä muita kasveja hoitaa Sinikka Laakso. Loppukesän kuningattarina hänen puutarhassaan hehkuivat värikkäät syyshehkut. Ne ovat aivan erityisesti Sinikan mieleen. Syyshehku, daalia tai joriini, aivan kuten kukin haluaa noita puutarhan kaunottaria kutsua 13

14 Karkkilan Ruukkimuseon kuulumisia Karkkilan ruukkimuseo Senkka ampaisee vuoteen 2011 Högfors-perinteitä kunnioittaen. Tammikuussa avautuu teknikko Eino Sarkin negatiiveistä koottu näyttely. Sarkki kuvasi Högforsin tehdasta luvuilla. Museon kokoelmissa on n Eino Sarkin negatiivia, joita on vain harvakseltaan nähty julkisuudessa. Kuvat on lahjoitettu museolle vuonna 1997 mutta niiden järjesteleminen on vienyt oman aikansa. Näyttely on kolmiosainen, ja ensimmäinen osa on avoinna viikonloppuisin la klo ja su klo Näyttelyn kaksi muuta osaa järjestetään lähivuosien aikana. Konepajakoulun rakennustyömaalla rehtori Toivo Nissinen sekä rakennusurakoitsija Oskari Virtanen vuonna (Sarkki/KRM) Ison kappaleen valua maakaavaamossa vuonna Tunnistaako kukaan valuria? (Sarkki/KRM) 14

15 Erittäin harvinainen värikuva tehtaan sähkösulatosta 1960-luvulta. (Sarkki/KRM) Maakaavajaoppilas Toivo Arvonen (oik.) saa ohjeita työnjohtaja Auvo Astalalta (vas.) ja työnopastaja Erkki Laurilalta vuonna (Sarkki/KRM) 15

16 Keväällä pidetään totuttuun tapaan Työväenopiston kevätnäyttely ja sitä seuraa kolmen taidenäyttelyn sarja. Kesän aika näistä järjestetään karkkilalaisten taiteilijoiden yhteisnäyttely ja Pekka Airaksisen taidenäyttely. Syksyllä puolestaan odottaa Ruukkimuseon Rautapävät, jolloin mm. kokeillaan jälleen raudanvalmistusta perinteisin menetelmin harkkohytissä. Museon omista kokoelmista järjestettävät näyttelyt ovat tällä hetkellä muhimassa. Seuraava suuri, oma hanke on Högforsin konepajakoulusta kertova näyttely, joka toteutettaneen kesällä Tätä näyttelyä silmällä pitäen museo on alkanut aktiivisesti etsimään Konepajan toimintaan liittyvää esineistöä ym. Tässä museo kaipaa jälleen kerran lukijoiden apua ja vinkkejä. Erityisesti erilaiset opinnäytetyöt olisivat erittäin tervetulleita. Ennen konepajakoulusta kertovaa näyttelyä museo esittelee aivan toisentyyppisen hankkeen kesällä Yhdessä Valimoinstituutin kanssa valmistellaan näyttelyä valurautaisista taideteoksista, jotka valmistuvat Valimoinstituutin tiloissa seuraavan kahden vuoden aikana. Mukana on useita taiteilijoita, jotka osallistuvat Valimoinstituutin järjestämälle taidevalukurssille. Samaan aikaan valurautataiteen kanssa museo kerää tietoa liittyen Högforsin tehtaan omaan taidevalutuotantoon. Tarkoituksena on saada aiheeseen liittyvä julkaisu ulos vuoden 2012 aikana. Samalla museo toivoo saavansa lahjoituksena kokoelmiinsa Högforsin taidevaluja eri ajoilta. Tällä hetkellä hakusessa on eritoten Viisi valuria plaketti. Kuka tietää minä vuonna kyseistä taulua on alettu valmistaa ja kuka on taulun RN-signeerauksen takana? Me museossa emme tätä tiedä eikä kokoelmissamme ole edes kyseistä esinettä. Yksi tärkeimmistä Högforsin tehtaalle taidevaluja muotoillut taiteilija on Helvi Hyvärinen ( ). Hänen Högforsille muotoilemiaan töitä ovat mm. Poro ja vasa, Kurjet sekä Saukko ja kala. Ikävä kyllä Hyvärisen tauluissa ei ole vuosilukusigneerausta eikä mitään muitakaan tietoa. Tällä hetkellä tietoa Helvi Hyvärisen vaiheista Högforsin tehtaalla ei juurikaan ole. Klas Alander kertoi muistojaan Helvi Hyvärisestä tämän lehden joulunumerossa Ne muistot ovat meille hyvä alku, mutta lisää muistitietoa kaipaamme kipeästi. Aurinkoisia hiihtoretkiä toivottaa, Janne Viitala, museoamanuenssi Karkkilan ruukkimuseo Senkka , Viisi valuria. Museo kaipaa esinettä kokoelmiinsa sekä tietoa sen valmistuksesta! (Sarkki/KRM) 16

17 Närön tila tutuksi karkkilalaisille Karkkilan työväenopisto järjesti kesällä Karkkila tutuksi sarjan vierailukohteeksi Närön tilan. Tilaisuus keräsi ennätysmäärän Näröstä kiinnostuneita kaupunkilaisia tilan päärakennuksen pihapiiriin ilmoitettuna ajankohtana. Närö on yksi Karkkilan kolmesta kantatalosta. Muutamia innokkaita oli vieraillut jo edellisenä päivänä ja Unna Johanna Sairanen esitteli tilaa vielä uudelleenkin meille innokkaille. Monilla iäkkäämmillä paikkakuntalaisilla on paljonkin erilaisia omakohtaisia muistoja tilasta, sen rakennuksista ja siellä vaikuttaneista ihmistä. Tosin huolimatta Närön suuresta merkityksestä kaupungin historiassa, monella nykyiselle Karkkilalaiselle Närö ja sen pihapiiri oli jo vieraampi. Onhan tila ollut jo pitkään pelkästään Salvenin suvun yksityiskäytössä. Toisin kuin menneisyydessä, jolloin tilalla työskenteli ja asui työväkeä, rakennuksessa toimi useampikin kauppaliike ja jopa paikkakunnan ensimmäinen pankki. Pihalla maantien varrella sijaitsi jopa ylväs bensapumppu. Henna Mitrunen Karkkilan Kotiseutuyhdistys Närön talon kauniin kaakeliuunin vierellä Unnan mielenkiintoisia tietoja talosta ja sen entisistä asukkaista kuuntelevat Leena Rautala, Kristiina Vuorela ja Marita Astala. Kukkolan talo talvipakkasessa Kalevi Karlsson lähetti lehteen maalaamansa akvarellitaulun kuvan. Hän muistelee maalauksesta seuraavaa. - Akvarelli esittää Kukkolan taloa, Valtatien puolivälissä. Siinä asui mm. Sirkka Jaakkola, jolle joskus taisin antaa akvarellin. Se on maalattu oppikoulussa, joskus , vanhan puukoulun toisen kerroksen itäpäätyyn,vinttitilaan tehdyn luokkahuoneen ikkunasta. Pakkasta näyttää olleen, kun Karjaanjoen usva vielä leijailee kuusimetsän laitamilla. Punaiset rakennukset ovat piharakennuksia, yksi Kukkolan saunarakennus. Muistan kun olin paikalla siskoni Tiinan kanssa, ilmeisesti sodan loppuvuosina kauniina kesäpäivänä ja paikalle saapui odotettu karjalaispariskunta matkalaukkuineen. Hyvin iloisin mielin he asettuivat muutaman neliön pukuhuone- ja löylyhuonetilaan asumaan. Hieman lastakin ihmetytti, miten he sinne oikein mahtuvat, mutta paistoihan kesäaurinko pienestä pukuhuoneen ikkunasta heittäen häikäisevän valoläikän saunakamarin lattialle kesätuulen löyhytellessä ikkunaverhoa. Tunnelma oli täynnä elämäniloa ja onnea, sellainen kuva jäi lapsenmieleeni. Ja olin siitä onnellinen. Kukkolan talo on täysin uusittu ja laajennettu, nykyisin siinä sijaitsee tietääkseni Lahtisen pyöräliike. 17

18 Karkkilan ensimmäinen televisio Kotiseutulehden toukokuun numerossa julkaistiin edesmenneen kauppias Hannu Ilmasen muistoja nuoruutensa Haukkamäestä. Yksi muisto liittyi Karkkilan ensimmäiseen televisioon, jonka omisti Eino Saaristo. Saaristo täytti alkuvuodesta 1957 viisikymmentä vuotta. Hänen poikansa Immo ja Lasse päättivät antaa isälleen television syntymäpäivälahjaksi. Edellisenä vuonna pojat alkoivat rakentaa komeata piironkia, jossa olisi televisio, radio ja levysoitin. Televisio oli 17 Asa. Saksasta asti piti hankkia osia koneeseen. Kaapiston alaosassa oli monta kaiutinta ja ääni oli tosi hyvä. Saariston kamari oli joka ilta täynnä katselijoita ja ihmettelijöitä. Väinö Liedeksen vanhat kuva-arkistot on lahjoitettu Kotiseutuyhdistykselle. Arkistojen kätköistä löytyy toinen toistaan kiehtovampia kuvia vanhasta Karkkilasta, sen rakennuksista, maisemista ja ihmisistä. Ohessa on kaksi kuvaa 60-luvun alkupuolelta, toinen Saariston perheen albumista löytyi valokuva Eino Saariston syntymäpäivästä sekä tietysti aikaansa edellä olevasta televisiosta. Kuka kuvassa? Rajakadulta ja toinen kosken partaalta. Kuvien henkilöitä ei ole kuitenkaan tunnistettu. Jos sinulla on tietoa kuvissa olevista henkilöistä, voit kertoa tietosi sähköpostilla tai puhelimitse Henna Mitruselle Pari herrasmiestä kosken partaalla. Rajakatu 60-luvun alkupuolella. 18

19 Huomisen varjot- romaani kuvaa inkeriläisperheen elämää Karkkilassa (Osa 3) Reijo Koijärvi Kuusankoskella asuva Reijo Koijärvi on kirjoittanut faktaa ja fiktiota sekoittavan romaanin Huomisen varjot, joka kuvaa inkeriläisperheen taivalta pois sodan jaloista, uusiin kotikyliin, Karkkilan kautta aina Kanadaan saakka. Romaani sai alkunsa Koijärven ystävän kertomuksesta elämästään. Alun perin inkeriläisperhe sijoitettiin sotaaikana Nurmijärvelle, josta matka kuitenkin suuntautui Karkkilan Fagerkullaan. Kotiseutuyhdistys julkaisee lehdissään otteita Koijärven romaanista. Pikku- Pässiin oli kytketty muutamien henkilövaunujen lisäksi useita avotavaravaunuja sisältäen kaikenlaista rautaromua, jota tarvittiin valimossa valuraudan valmistuksessa. Kotiintulo olisi yllätys perheelle. Vasta Kuokkastenkoskelta lähdettäessä hän oli saanut tietää pääsevänsä viikon pituiselle lomalle, joten hänellä ei ollut mahdollisuutta ilmoittaa tulostaan etukäteen kotiin. Juna pääsi lähtemään ajallaan, ja olisi illalla kello kymmenen tienoissa perillä. Junan ylittäessä maantien lähellä pientä jokea Risto tiesi sen kohta antavan kimakan vihellyksen asemalle saapumisen merkiksi. Asemalla oli runsaasti ihmisiä junaa vastassa. Joitakin sotilaita oli myös tullut lomalle kotiseudulleen. Taisipa junassa olla murheellistakin vastaanotettavaa, koska jotkut ihmisistä itkivät asemalaiturilla. Kaikkien kotiinpaluu ei ollut yhtä iloista kuin hänen. Hän lähti taivaltamaan asemalta ylös kauppalan keskustaan kulkien vanhasta muistista ratavartta pitkin kävellen pienen kapean kävelysillan kautta joen toisella puolella sijaitsevaan kotiinsa. Tultuaan rakennuksen ulkopuolelle häntä ihmetytti, ettei asunnon ikkunoissa ollut verhoja, ulko-ovi oli suljettu ja koko asunto tyhjä. Ohikulkevalta naiselta hän sai tietää inkeriläisten siirrosta uudelle omakotialueelle toiselle puolelle kauppalaa. Varmaan hänen vanhempansakin olivat muuttaneet sinne. Niine tietoineen hän lähti takaisin kauppalan keskustaan kulkien torin poikki toiselle puolelle keltaiseksi maalattua kirkkoa. Alhaalla pellolla oli parikymmentä uutta omakotitaloa suorissa riveissä. Kaikki rakennukset olivat samanlaisia, ja jostakin syystä paikkakuntalaiset olivat alkaneet nimittää aluetta Sudetiksi. Kun hän iltamyöhällä astui kotinsa ovesta sisälle, olivat hänen äitinsä ja isänsä ilmeet paljon puhuvia: he olivat saaneet poikansa takaisin maailmalta. Ilo ja riemu saivat vallan perheen piirissä. Elina herätettiin ja varmaan Erkkikin tulisi pian kotiin. Kuulumisia kerrottiin heti puolin ja toisin. Risto saisi lähes kokonaisen viikon olla kotona omiensa parissa. Antti Jaakkola oli ollut tyytyväinen saatuaan aivan uuden asunnon perheelleen. Siinä heidän kelpasi elellä. Muistot luolassa asumisesta eivät lainkaan tuntuneet olevan todellisia. Vanhemmat katselivat onnellisina Riston kahmaistua sisarensa syliinsä riepottaen häntä puolelta toiselle. Tapaamisessa oli syvällistä yhteenkuuluvuutta ja paljon onnea. Marja katseli poikaansa pannen merkille tämän kasvaneen ja muuttuneen ulkoisesti. Hänen silmiinsä ilmestyivät onnen kyyneleet Jumalan osoitettua armol- 19

20 lista laupeuttaan: hän oli saanut rakkaan lapsensa edes pieneksi hetkeksi luokseen. Perheen kulkema taival oli ollut tähän saakka pitkä ja täynnä vaaroja ja vastuksia, joista he olivat selvinneet. Risto kertoi opiskelustaan leirillä sanoen olevansa luottavainen, että voisi aloittaa syksyllä neljännellä luokalla. Hänen täytyi kuitenkin vielä palata takaisin työleirille, mutta siihen kuluisi vielä päiviä Riston lohduttaessa äitiään, joka ei olisi päästänyt poikaansa enää luotaan. Lomallaan Risto lepäili ja lueskeli. Kotona siihen oli taivaallinen rauha. Viikon aikana hän ehti perehtyä kunnolla monenlaisiin asioihin, joihin ei leirielämän vilskeessä kyennyt syventymään. Lauantaisin työpäivä tehtaassa oli lyhyempi muita arkipäiviä. Antti ja Erkki olivat palanneet työstään perheen kokoontuessa viettämään yhteistä aattoiltaa. Ajatukset palasivat tuon tuostakin sotaan, mitä se ei ollut tehnyt pitkiin aikoihin. Sodan pitkittyessä monet ongelmat olivat jääneet taka-alalle, elleivät suorastaan unohtuneet. Huoli tulevaisuudesta jäyti mieliä. Kaikki oli alkanut yhtäkkiä vaikuttaa epävarmalta. Antin mielestä ei ollut aika tehdä mitään kauaksi meneviä johtopäätöksiä sodan vuoksi. Kenties he jäisivät Karkkilaan. Ellei niin kuitenkaan tapahtuisi, niin siltä varalta heidän olisi syytä ajatella asioita eteenpäin ja tehtävä se viipymättä. Tehtaalla inkeriläismiehet olivat keskustelleet usein palaamisesta entisille kotiseuduilleen. Sodan päätyttyä sinne mentäisiin, oli monen suusta lausuttu toteamus. Millä tulevaisuuttaan voisi yleensäkään varmistaa? Antti kyseli itseltään. Jonkinlainen vastaus saattaisi olla liiaksikin yksinkertainen: rahalla ja sitä he ansaitsivat ollessaan työssä tehtaassa. Pelkällä rahalla ei kuitenkaan tekisi mitään, varsinkaan ajan oloon sillä ei kenties olisi paljon arvoa. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Erkki esitti oman ehdotuksensa: he sijoittaisivat ylimääräiset rahavaransa kultasormuksiin! Antin mielestä asiaa kannatti harkita. Siinä saattaisi olla perheen vakuutus tulevaisuutta varten. Tunnit olivat vierähtäneet perheen päätyessä yöpuulleen. Uudessa asunnossa pojille oli varattu oma huone, jossa oli kaksi vuodetta, pieni pöytä ja pari tuolia, jotka he olivat saaneet tuoda mukanaan entisestä asunnostaan. Vaatekaappia ei huoneessa ollut, mutta vaatteet voi panna tuolin selkämykselle. Poikien siirryttyä omaan huoneeseensa he kertoivat toisillensa kokemuksistaan. Erkin mielestä työ piirustuskonttorissa oli kiinnostavaa ja hän oli siellä ollessaan saanut paljon lisäoppia. Risto kertoi tukkien erottelusta Kuokkastenkoskella sekä jännittävästä junamatkastaan. 20