Luonnos hallituksen esitykseksi joukkoliikennelaiksi sekä siirtymäajan liikennesopimukseksi (LVM111:00/2007)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "13.2.2009. Luonnos hallituksen esitykseksi joukkoliikennelaiksi sekä siirtymäajan liikennesopimukseksi (LVM111:00/2007)"

Transkriptio

1 LAUSUNTO 1(6) Liikenne- ja viestintäministeriö PL VALTIONEUVOSTO Luonnos hallituksen esitykseksi joukkoliikennelaiksi sekä siirtymäajan liikennesopimukseksi (LVM111:00/2007) Liikenne- ja viestintäministeriö on päivätyllä lausuntopyynnöllä pyytänyt lausuntoja valmisteilla olleesta joukkoliikennelaista. Suomen Kuluttajaliitto ry:ltä lausuntoa ei ole pyydetty, vaikka laissa on tarkoitus säätää keskeisestä kuluttajan arkeen kuuluvasta palvelusta ja kuluttajan oikeuksista palvelua käytettäessä. Tämän vuoksi Suomen Kuluttajaliitto antaa lausunnon omasta aloitteestaan. Yleisesti lain valmistelusta toteamme, että lakia valmistelemassa on ollut pelkästään viranomaisten ja alalla toimivien yritysten edustajia joukkoliikenteen käyttäjien edustus on puuttunut kokonaan. Suomen Kuluttajaliiton mielestä yhtä tärkeätä kuin huolehtia alalla toimivien yritysten tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta, on huolehtia joukkoliikenteen käyttäjien eduista ja oikeuksista sekä heidän kuluttajansuojastaan. Kokonaisuutena lakiluonnoksessa ja sen perusteluissa onkin se henki, että alan yrittäjien etuja koskevia asioita on käsitelty hyvinkin yksityiskohtaisesti, mutta joukkoliikenteen käyttäjän näkökulma on jäänyt hyvin ylimalkaiseksi. Lakiehdotuksen valmistelussa ei myöskään ole otettu huomioon samaan aikaan valmisteilla ollutta ehdotusta linja-automatkustajien oikeuksia koskevaa EU:n asetusehdotusta, joka menee osin päällekkäin valmisteilla olevan joukkoliikennelain kanssa. Yleistä Nimestään huolimatta laki käsittelee lähes yksinomaan linja-autoliikennettä ja sen toimintaolosuhteita. Linja-autoliikenne ei kuitenkaan muodosta koko joukkoliikennepalvelua, vaan siihen sisältyvät ainakin myös raideliikenteen eri muodot, matkustaja-alusliikenne ja lentoliikenne. Jos laki käsittelee pääasiassa pelkästään linja-autoliikennettä, lain nimeä tulisi muuttaa. Lähtökohtana vaikuttaa olevan matkustajan yksittäinen matka yhdestä paikasta toiseen paikkaan. Joukkoliikenteessä matka koostuu kuitenkin usein matkaketjusta, jossa matka koostuu useasta peräkkäisestä osasta osat matkustetaan käyttäen joko samaa tai useampaa liikennemuotoa. Matkustaja saattaa ostaa li-

2 LAUSUNTO 2(6) pun jokaiseen matkaketjun osaan erikseen, jolloin jokainen ketjunosa muodostaa oman sopimuksen. Matkustaja voi myös ostaa yhteisen lipun koko matkaketjua varten, jolloin samaan sopimukseen voi sisältyä matkoja eri liikennemuodoilla. Eri liikennemuodoissa matkustajien oikeuksia säännellään eri tavoilla eikä kukaan ole kokonaisvastuussa koko matkaketjusta. Ehdotetussa laissa ei käsitellä matkaketjuja eikä siihen liittyviä yritysten tai vastuullisten viranomaisten velvoitteita ja yhteistyötarpeita, saati kuluttajan oikeuksia matkaketjun toimivuudessa. Suomen Kuluttajaliiton mielestä eri joukkoliikennemuotoja koskevaa matkustajien oikeuksia koskevaa sääntelyä tulisi yhtenäistää ainakin niiltä osin kuin eri liikennemuotoja koskevat kansainväliset sopimukset sen mahdollistavat. Lisäksi tulisi säätää selkeät säännöt vastuusta koko matkaketjun osalta niissä tilanteissa, joissa sama sopimus käsittää matkoja usean eri liikenteenharjoittajan joukkoliikennevuorolla. Toisaalta suuressa osassa joukkoliikenteessä matkustetuista matkoista kuluttaja ei osta lippua erikseen joka matkaa varten, vaan hänellä on kausilippu joka oikeuttaa matkustamaan tietyllä alueella rajoituksetta lipun voimassaolon ajan. Kausilippu saattaa oikeuttaa käyttämään linja-auton ohella muita alueen liikennemuotoja, esimerkiksi raide- tai vesiliikennettä. Matkustajalla ei ole mitään erillistä sopimusta liikenteen harjoittajan kanssa, vaan hän on tehnyt sopimuksen liikenteen tilaajan kanssa. Lakiehdotuksessa ei säädellä vastuusta tällaisessa tilanteessa. Suomen Kuluttajaliiton mielestä tulevassa laissa tulisi säätää, että ensisijaisesti vastuussa näissä tapauksissa on liikenteen tilaaja. Pykäläkohtaiset kommentit Ehdotetun lain 1 :ssä todetaan, että lakia on tarkoitus soveltaa ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen linja-autolla. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan lain eräiden pykälien soveltamista raideliikenteeseen. Eräillä Suomen alueilla vesiliikenne muodostaa olennaisen osan joukkoliikennejärjestelmää ja sen vuoksi Suomen Kuluttajaliitto katsoo, että myös vesiliikenne on otettava raideliikenteen tavoin lain soveltamisalan piiriin. Lain 3 :ssä ehdotetaan säädettäväksi lain tavoitteesta. Sinänsä tavoite, että ihmisten käytettävissä on välttämättömiä jokapäiväisiä liikkumistarpeita vastaavat joukkoliikenteen palvelut koko maassa on erittäin kannatettava. Ehdotuksessa kuitenkin todetaan jatkossa, että runsasväkisillä kaupunkiseuduilla ja niiden välisessä liikenteessä tavoitteena on, että joukkoliikenteen kulkutapaosuus kasvaa. Suomen Kuluttajaliiton mielestä tavoitteena ei tule sinänsä asettaa joukkoliikenteen osuuden kasvattamista vaan joukkoliikenteen osuuden kasvattamista nimenomaisesti yksityisautoilun osuuden kustannuksella. Kevyen liikenteen eri muodot esimerkiksi kävely ja pyöräily ovat yhteiskunnan kannalta vielä joukkoliikennettäkin edullisempia. Joukkoliikenteen palvelutason määrittelystä ehdotetaan säädettäväksi lain 4 :ssä. Ehdotetussa 2 momentissa todetaan, että palvelutasoa määriteltäessä viranomaisten tulee tarpeen vaatiessa toimia yhteistyössä keskenään ja maakuntien liittojen kanssa. Perusteluissa todetaan, että palvelutason määrittelyn lähtökohdista ja tavoitteista tulisi antaa tietoja niille, joiden liikkumiseen tai elinkeinon harjoittamiseen määrittelyllä on vaikutusta. Näille tahoille tulisi myös tarjota mahdollisuus sanoa asiasta mielipiteensä. Suomen Kuluttajaliiton mielestä itse lakitekstissä tulisi palvelutason määrittelystä vastaaville viranomaisille säätää selkeä tiedottamis- ja kuulemisvelvollisuus.

3 LAUSUNTO 3(6) Viranomaisten liikennesuunnittelun periaatteita koskevan 6 :n mukaan viranomaisten tulisi suunnitella joukkoliikenteen palvelut ensisijaisesti seudullisina ja alueellisina kokonaisuuksina. Suomen Kuluttajaliiton mielestä on tärkeää sovittaa yhteen myös eri alueiden ja seutujen joukkoliikennepalvelut ja suunnittelusta vastaavilla viranomaisilla tulisikin olla velvollisuus tehdä yhteistyötä keskenään. Ehdotusluonnoksen 14 :ssä ehdotetaan säädettäväksi toimivaltaisesta viranomaisesta. Rautatieliikenteen osalta toimivaltainen viranomainen olisi liikenneministeriö ja omalla toimialueellaan lisäksi Helsingin seudun liikennekuntayhtymä. Suomen Kuluttajaliiton mielestä myös muiden alueiden kuin pääkaupunkiseudun toimivaltaisilla viranomaisilla tulisi olla mahdollisuus kehittää kaikkea alueensa joukkoliikennettä, myös rautatieliikennettä. Liikenne- ja viestintäministeriö halusi lausunnoissa kiinnitettävän erityistä huomiota markkinahäiriöihin ja erityisesti 30 a :ään, joka mahdollistaa markkinahäiriöihin puuttumisen jälkikäteen sekä siihen olisiko muita keinoja soveltaa ennakkosäätelyä siten, että markkinahäiriöt voitaisiin estää jo ennakolta. Suomen Kuluttajaliiton osalta siltä osin kuin joukkoliikenne on markkinaehtoista, nämä niin sanotut markkinahäiriöt ovat osa normaalia kilpailua. Kilpailu lisää liikenteen tehokkuutta ja tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden palvelun saantiin alhaisemmalla hinnalla tai muulla tavoin edullisemmin ehdoin. Tämän vuoksi näihin "markkinahäiriöihin" ei ole tarpeen puuttua joukkoliikennelainsäädännössä ja koko 30 a :stä tulisi luopua kokonaan. Kilpailulainsäädäntö tarjoaa riittävät keinot puuttua todellisiin kilpailullisiin ongelmiin. Matkustajan oikeudet Lain 8 luvussa on tarkoitus säätää matkustajan oikeuksista. Suomessa ei tällä hetkellä ole mitään erityisiä säännöksiä linja-automatkustajien oikeudesta. Kuluttajansuojalakia voidaan soveltaa osaan ongelmista, mutta monien keskeisten ongelmien ratkaisemisessa on turvauduttava yleisiin sopimusoikeudellisiin periaatteisiin. Ehdotetut säännökset selkiyttävätkin oikeustilaa ja Suomen Kuluttajaliitto pitääkin niiden säätämistä tärkeänä. Ehdotuksen valmistelussa ei ole otettu huomioon EU:ssa valmisteilla olevaa matkustajien oikeuksia linja-autoliikenteessä. Asetukseen ehdotetuista säännöksistä linja-autoyritysten vastuuta matkustajista ja näiden matkatavaroista koskeva II luku sekä tiedottamista matkustajille ja valitusten käsittelyä koskeva V luku menevät päällekkäin ehdotetun joukkoliikennelain kanssa. Vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksia käsittelevä III luku ja linja-autoyritysten velvollisuuksia matkan keskeytyessä koskeva IV luku täydentävät ehdotetun lain säännöksiä. Luvusta puuttuvat säännökset siitä, kuka on vastuussa liikennepalvelun mahdollisesta virheestä. Matkustajan ostaessa matkan suoraan liikenteenharjoittajalta tietylle vuorolle tilanne on selkeä, mutta läheskään aina tilanne ei ole näin yksinkertainen. Tilanteissa, joissa matkat maksetaan erilaisilla seutulipuilla ja muilla vastaavilla tuotteilla, jotka oikeuttavat matkustajan matkustamaan kauden ajan rajoittamattomasti lipun voimassaoloalueella Suomen Kuluttajaliitto pitää luontevimpana, että ensisijaisen vastuun mahdollisista virheistä kantaisi kyseisen lipun myynyt organisaatio. Muissa tapauksissa, joissa lipun myyjä on muu kuin kyseistä vuoroa ajava liikenteenharjoittaja itse esimerkiksi matkahuollosta ostetut liput tai linja-autosta ostetut menopaluuliput, jotka käyvät myös muilla kuin myyjän omilla vuoroilla Suomen Ku-

4 LAUSUNTO 4(6) luttajaliitto pitää matkustajan kannalta parhaana ratkaisuna, että sekä lipun myyjä että liikenteenharjoittaja ovat vastuussa ja matkustaja voi esittää vaatimuksensa valintansa mukaan kummalle tahansa. Suomen Kuluttajaliiton mielestä luvussa ei myöskään säännellä tyydyttävästi tilanteita, joissa sama sopimuskokonaisuus sisältää matkoja usealla eri joukkoliikennevälineellä, joko saman liikennemuodon sisällä tai eri joukkoliikennemuotoja käyttäen. Sopimuskokonaisuus voi muodostua joko yhdestä sopimuksesta, johon sisältyy matkoja usealla eri joukkoliikennevälineellä tai kahdesta tai useasta sopimuksesta, jos ne kytkeytyvät toisiinsa riittävän läheisesti, esimerkiksi että alennushintaisen linja-autolipun ostaminen on kytketty laivamatkaan. Tällaisia sopimuskokonaisuuksia on esimerkiksi virhevastuun osalta luontevinta käsitellä yhtenä sopimuksena eikä esimerkiksi siten, että jatkoyhteyden menettäminen korvattaisiin ehdotetun lain 58 :n 3 momentissa tarkoitettuna välillisenä vahinkona. Lain 54 :ssä ehdotetaan, että liikenneluvan haltija tai haltijoiden yhteenliittymä velvoitetaan määrittelemään tarjoamiensa liikennepalvelujen laatuvaatimukset. Pykälässä on luettelo asioista, jotka ainakin tulee määritellä laatuvaatimuksissa. Luettelon 7-kohdan mukaan tulisi määritellä, miten valituksia käsitellään sekä miten hinnan palautus, sopimuksen purku ja vahingonkorvaukset hoidetaan. Joulukuussa 2008 julkaistun EU:n linja-automatkustajien oikeuksia käsittelevän direktiiviehdotuksen 26 artiklassa on tarkoitus säätää valitusten käsittelyssä ja tämä EU:n ehdotus tulisikin ottaa huomioon suomalaisessa lainsäädännössä. Suomen Kuluttajaliiton mielestä matkustajan kannalta keskeisin laatuvaatimus on aikataulu. Aikataulusta tulisikin säätää joko laatuvaatimuksia käsittelevässä 54 :ssä tai erikseen. Aikataulu on keskeisin väline, jonka avulla matkustaja suunnittelee matkaansa ja esimerkiksi jatkoyhteyksiä. Samoin keskeisimmät matkaa koskevat virheet liittyvät aikatauluun ja sen pitävyyteen. Tämän vuoksi aikataulusta ja sille asetettavista vaatimuksista pitäisi olla säädetty suhteellisen yksityiskohtaisesti. Tilanteet, joissa jokaiselle linjaauton pysähtymispaikalle on määritelty tarkka lähtöaika, ovat matkustajan kannalta selkeitä ja yksinkertaisia. Ongelmana on, että erityisesti kaupunkien sisäisessä liikenteessä aikataulussa on määritelty pelkät lähtöajat. Tällöin on erittäin hankalaa määritellä onko vuoro myöhässä vai ei, samoin varsinkin pitkillä linjoilla matkustajien on erittäin vaikea tietää milloin pysäkille tulee mennä. Suomen Kuluttajaliiton mielestä kaikille linjoille pitäisikin lähtöajan lisäksi määritellä ajoaika. Lisäksi pidemmille linjoille pitäisi kohtuullisin välein määritellä pysäkkikohtaiset ajat, jota ennen linja-auto ei lähde pysäkiltä sekä ajoaika linjan lähtöpisteestä tälle pysäkille. Ajoaikoja ei tarvitse välttämättä määritellä minuutin tarkkuudella, vaan ne voidaan määritellä kohtuullisen aikarajan sisällä, esimerkiksi että ajoaika on minuuttia. Aikaväli ei kuitenkaan saa olla liian väljä. Lain 55 :ssä ehdotetaan säädettäväksi liikennepalvelun virheestä. Suomen Kuluttajaliitto pitää 2 momentin 1- ja 2-kohdassa omaksuttua kantaa, että linja-autovuoron viivästyminen tai ajamatta jättäminen on virhe vain, kun on kyse pikavuorosta erittäin ongelmallisena. Perusteluissa mainitaan, että kaupunki- ja lähiliikenteessä linja-autovuorot voivat myöhästyä ruuhkan, katutöiden tai muun vastaavan syyn vuoksi. Perustelun ongelmana on, että osa näistä syistä on ennakoitavissa olevia, esimerkiksi säännöllisesti toistuvat ruuhkat ja nämä pitää ottaa huomioon jo aikataulua laadittaessa ja tilanteen muuttuessa yllättäen kesken aikataulukauden aikataulua pitää muuttaa uutta tilannetta vastaavaksi. Ennakoimattomissa tilanteissa vastuussa oleva vapautuu osoittamalla, että kyse on lakiehdotuksen 56 :n tarkoittamasta tilanteesta, joka

5 LAUSUNTO 5(6) ei kuulu hänen kontrollivastuunsa piiriin. Perusteluissa todetaan myös, että tiheävuoroisessa kaupunkiliikenteessä matkustajan on helpompi löytää korvaava yhteys. Suomessa on muutakin linja-autoliikennettä kuin pikavuoroliikennettä ja tiheävuoroista kaupunkiliikennettä, esimerkiksi harvaan asuttujen alueiden vakiovuoroliikenteessä, jossa vuoroja saattaa olla vain muutama päivässä, matkustajalla on usein mahdotonta löytää korvaavaa yhteyttä eikä kaupunkiliikennekään ole aina tiheävuoroista. Jos liikenne on niin tiheävuoroista, että matkustaja löytää kohtuullisessa ajassa korvaavan yhteyden, ei matkustajalle synny korvattava vahinkoa ja tällöin sillä oliko kyseessä virhe tai ei, ei ole virhevastuun kannalta merkitystä. Ja niissä tapauksissa, joissa ajoissa ehtiminen on matkustajalle todella tärkeää, matkustajan voidaan vaatia varmistumaan ehtimisestään varaamalla matkaan riittävästi aikaa, muussa tapauksessa matkustajan oma myötävaikutus alentaa virhevastuuta tai poistaa sen kokonaan. Suomen Kuluttajaliiton mielestä ei olekaan mitään tarvetta määritellä millaisessa liikenteessä myöhästyminen on ja millaisessa se ei ole virhe. Ei myöskään ole tarpeen määritellä tarkkaa rajaa jonka jälkeen myöhästyminen on virhe tilanteet vaihtelevat liikaa, esimerkiksi lyhyellä linjalla puolta tuntia lyhyempikin viivästyminen on selkeästi virhe. Matkustajan kannalta viivästymistäkin pahempi tilanne on vuoron lähteminen ennen aikatauluun merkittyä sitovaa lähtöaikaa. Tällaista tulisikin pitää aina virheenä riippumatta ajan pituudesta. Ehdotuksen 56 :ssä säädetään matkustajan ilmoitusvelvollisuudesta. Suomen Kuluttajaliiton mielestä kuluttajan reklamaatioajan tulisi olla sama kuin kuluttajansuojalain mukainen reklamaatioaika eli aina vähintään kaksi kuukautta. Ehdotuksen 58 :ssä on tarkoitus säätää vahingonkorvauksesta. Välillisen ja välittömän vahingon erottelun osalta viittaamme aiemmin olevaan lausunnon sopimuskokonaisuuksia käsittelevään kappaleeseen ja toistamme, että saman sopimuskokonaisuuden sisällä tapahtuvia jatkoyhteyden menetyksiä ei tulisi käsitellä välillisinä vaan välittöminä vahinkoina. Perustelujen osalta haluamme huomauttaa vastuun lajeista käytetystä terminologiasta. Ensinnäkin välittömien vahinkojen osalta todetaan, että vastuu on niin sanottua kontrollivastuuta tai objektiivista vastuuta. Termiä objektiivinen vastuu käytetään välillä synonyymina kontrollivastuulle ja välillä ankaralle vastuulle *, joten kyseisen termin käyttö saattaa hämärtää vastuun perustetta. Toiseksi välillisten vahinkojen osalta todetaan, että vastuu riippuisi siitä, katsottaisiinko liikenneluvan haltijan syyllistyneen huolimattomuuteen eli tuottamukseen vai ei. Normaali sopimusoikeudellinen tuottamukseen perustuva vahingonkorvausvastuu on kuitenkin niin sanottua ekskulpaatiovastuuta eli vahingon aiheuttajan on vastuusta vapautuakseen osoitettava toimineensa huolellisesti eikä päinvastoin kuten perusteluista voi päätellä. Lain 60 :ssä on tarkoitus säätää palvelun yhteydessä aiheutuneista omaisuus- ja henkilövahingoista. Näistä vahingoista on tarkoitus säätää yksityiskohtaisesti valmisteltavana olevassa EU:n linja-automatkustajien oikeuksia koskevassa asetuksessa. Käsiteltävänä olevan joukkoliikennelakiehdotuksen ja EU:n asetusluonnoksen sääntely poikkeavat huomattavasti toisistaan. Erityisesti henkilövahinkojen korvaamisen osalta EU:n asetusluonnos on Suomen Kuluttajaliitto ry:n mielestä huomattavasti edullisempi. EU:n asetus menee joka tapauksessa joukkoliikennelain edelle ja siksi asetusehdotus ja sen mahdollinen voi- * Suomen Kuluttajaliitolla ei ole mitään sitä vastaan, että vastuu liikennepalvelun virheestä olisi ankara vastuuta vaan päinvastoin onhan ankara vastuu matkustajan kannalta edullisempi vaihtoehto. Kuluttajaoikeudessa ankaraa vastuuta käytetään nimenomaisesti tavaran tai palveluksen virheen yhteydessä ja esimerkiksi kuluttajansuolain mukainen virhevastuu kuluttajakaupassa ja kuluttajapalvelusopimuksissa on ankaraa vastuuta.

6 LAUSUNTO 6(6) maantulo on otettava huomioon joukkoliikennelakia säädettäessä. Jos asetusehdotus hyväksytään 60 :ään tulee vain viittaus EU:n asetukseen ja jos asetus ei tule voimaan, Suomen Kuluttajaliiton mielestä henkilövahinkojen korvaamista käsittelevään 60 :n 2 momenttiin tulisi kirjata vahinkojen korvaaminen asetusehdotuksen periaatteita noudattaen. Sinikka Turunen pääsihteeri Timo Niemi lakimies

Teema 1 Kouluun ja sairaalaan myös s huomenna

Teema 1 Kouluun ja sairaalaan myös s huomenna Teema 1 Kouluun ja sairaalaan myös s huomenna Taksiliikennelain muutostarpeita selvittävä asiantuntijaryhmä 8.10.2010 Kouluun ja sairaalaan myös huomenna Esitetyt ongelmat: Koulukuljetusten kilpailuttaminen

Lisätiedot

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA

RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA RAAHEN JOUKKOLIIKENNESUUNNITELMA 19.11.1 Toni Joensuu ja Sonja Aarnio SISÄLTÖ 1. Joukkoliikenteen palvelutaso Palvelutason määritelmä Valtakunnalliset palvelutasoluokat Palvelutaso alueellisella tasolla

Lisätiedot

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto

Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat. Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Uusi joukkoliikennelaki ja kunnat Sakari Kestinen 10.12.2008 KUPOA2 Tampereen yliopisto Joukkoliikenteen historiaa Suomessa Perinteisesti ollut työnjako eri tahojen välillä (noin 1980-luvulle asti) Helsingin,

Lisätiedot

Turvallisuus-ja kemikaaliviraston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi vesiliikennelaiksi ja eraiksi siihen liittyviksi laeiksi

Turvallisuus-ja kemikaaliviraston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi vesiliikennelaiksi ja eraiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1(4) Turvallisuus-ja 9.8.2018 8164/00.00.01/2018 Liikenne-ja viestintaministerio kirjaamo(slvm.fi Lausuntopyyntonne 20.6.2018, diaarinumero LVM/1832/03/2016 Turvallisuus-ja n lausunto luonnoksesta

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Satu Syrjälä satu.syrjala@avi.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Itä-Suomen

Lisätiedot

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Voimaantulon ja jatkovaiheiden aikataulut Paikallisliikennepäivät Lappeenranta 22.9.2017 Iida Huhtanen, LVM 1 Esityksen sisältö Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunnasta

Valtioneuvoston asetus tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunnasta Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan lausunto 20.5.2013 Valtioneuvoston asetus tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunnasta Seura- ja harrastuseläinten

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus

Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus Tehtävä: Liikennepalveluiden maakunnallinen kehittäminen ja järjestäminen - Joukkoliikenne - Tehtävien nykytilan kartoitus Lakiperusta: Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Waltteri Siirala Waltteri.siirala@tyks.fi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto

Jyväskylä Tuomo Kojo Linja- autoliitto Jyväskylä 13.2.2013 Tuomo Kojo Linja- autoliitto Saadaanko kevää ään n 2013 aikana vastaukset mm. seuraaviin asioihin? Valtion ja kuntien rahoituksen riittävyys palvelutason parantamiseen ja bussiliikenteen

Lisätiedot

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos 13.2.2015 SM066:00/2011

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos 13.2.2015 SM066:00/2011 SISÄMINISTERIÖN ASETUS VARTIJAN JA JÄRJESTYKSENVALVOJAN ASUSTA JA JÄRJESTYKSENVALVOJAN TUNNUKSISTA 1. Yleistä Ehdotus liittyy hallituksen esitykseen HE 22/2014 eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunnalle

Eduskunnan talousvaliokunnalle LAUSUNTO 1(5) Eduskunnan talousvaliokunnalle HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liityviksi laeiksi Eduskunnan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Yhteenveto matkustajien oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä koskevista säännöksistä 1

Yhteenveto matkustajien oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä koskevista säännöksistä 1 Yhteenveto matkustajien oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä koskevista säännöksistä 1 Matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä annettua asetusta (EU) N:o 1177/2010 ryhdytään soveltamaan

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

Koilliskeskus joukkoliikenteen palvelutasomäärittely muutokset joukkoliikennepalveluissa sähköiset palvelut

Koilliskeskus joukkoliikenteen palvelutasomäärittely muutokset joukkoliikennepalveluissa sähköiset palvelut Koilliskeskus 17.5. joukkoliikenteen palvelutasomäärittely muutokset joukkoliikennepalveluissa sähköiset palvelut Joukkoliikenteen palvelutasomäärittely Joukkoliikennelaki 2009/869, 4: Tämän lain 14 :n

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta

Savonlinja-yhti. yhtiöt. Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Savonlinja-yhti yhtiöt Pysäkiltä pysäkille jo yli 85 vuotta Joukkoliikennepalvelut tuottajan näkökulmasta Olli Hirvonen paikallispäällikkö Autolinjat Oy Luotettavaa matkustajapalvelua jo vuodesta 1924

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 14.7.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan parlamentin alahuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 1 (8) EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) n:o 1370/2007 7 ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2016 Raportti 2 (8) Sisältö sivu Toimivaltaisen viranomaisen raportointivelvollisuus

Lisätiedot

Georg Mayer, Gilles Lebreton, Marie-Christine Arnautu, Mylène Troszczynski ENF-ryhmän puolesta

Georg Mayer, Gilles Lebreton, Marie-Christine Arnautu, Mylène Troszczynski ENF-ryhmän puolesta 24.3.2019 A8-0447/129 129 6 artikla 3 kohta b alakohta b) kuluttajat ovat kärsineet vähäisen vahingon, ja olisi kohtuutonta jakaa hyvitys heille. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava,

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta

Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain 5 :n muuttamisesta Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kielilain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kielilakia. Esityksen mukaan yksikielinen kunta voitaisiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 98 899 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto Joukkoliikenteen valtionrahoitus 14.1.2016 Toni Bärman, Liikennevirasto 12.1.2016 2 Joukkoliikenteen määrärahat 2016 Valtion talousarvioesitys 2016 Leikkaukset junaliikenteen ostoihin, toisaalta lisättiin

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista.. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Aino Närkki aino.narkki@hyvinvointial

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Miten yritysten tulee toimia?

Miten yritysten tulee toimia? 20.2.2013 Hyvä jäsenyritys! Matkustajien oikeuksia koskeva asetus voimaan 1.3.2013 Matkustajien oikeuksia koskeva EU-asetus astuu voimaan myös Suomessa 1.3.2013. Asetus on sellaisenaan sovellettavaa oikeutta

Lisätiedot

KULJETUSPALVELU TAALAINMAALLA. Tietoja erityisestä joukkoliikenteestä

KULJETUSPALVELU TAALAINMAALLA. Tietoja erityisestä joukkoliikenteestä Voimassa 1.7.2012 alkaen KULJETUSPALVELU TAALAINMAALLA Tietoja erityisestä joukkoliikenteestä Taalainmaan liikenne Kuljetuspalvelu on osa Taalainmaan joukkoliikennettä Kuljetuspalvelu täydentää yleistä

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2018 EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Sisällys 1. Raportin taustaa... 3 2. Vaasan kaupungin viranomaisalue... 3 3.

Lisätiedot

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)

OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 84 474 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä Kokous 11.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Määritelmät 1) kuljetuspalvelulla henkilöiden tai tavaroiden

Lisätiedot

Lausunto OKM lausunto - Yksityistä turvallisuusalaa koskevat asetusluonnokset

Lausunto OKM lausunto - Yksityistä turvallisuusalaa koskevat asetusluonnokset Lausunto 13.03.2015 Sisäministeriö Viite Asia SM066:00/2011 OKM lausunto - Yksityistä turvallisuusalaa koskevat asetusluonnokset Sisäministeriö on pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntoa asetusluonnoksista,

Lisätiedot

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Sisäministeriö Timo Kerttula Viite: Sisäministeriön lausuntopyyntö: hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma 26.9.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen joukkoliikenteen hankintasuunnitelma Yleistä: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on vahvistanut 21.12.2011 toimialueelleen joukkoliikennelain 4 :ssä

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 10.11.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen

VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen VAASAN TOIMIVALTA-ALUEEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI 2017 EU:n palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1. kohdan mukainen Sisällys 1. Raportin taustaa... 3 2. Vaasan kaupungin viranomaisalue... 3 3.

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä Liikenne- ja viestintävaliokunta 22.2.2017 Lakimies Reetta Timonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ateenan yleissopimus Matkustajien ja matkatavaroiden

Lisätiedot

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Lausunto 04.12.2017 168 K Asia: OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1 LUKU.

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018?

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? Liikenteen palvelulaki - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? 1 Päivän ohjelma 9.30 10.00 Kahvit Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulakikokonaisuudesta Seminaari- ja keskusteluosuus

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Tuula Vilenius tuula.vilenius@oikeus.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 100 773 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) liikenteenharjoittajille

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Sari Huusko sari.huusko@turku.fi

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012. 124/2012 Valtioneuvoston asetus. mukaisen joukkoliikenteen valtionavustuksen

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012. 124/2012 Valtioneuvoston asetus. mukaisen joukkoliikenteen valtionavustuksen SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2012 124/2012 Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista Annettu Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2012 Valtioneuvoston

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014 Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

HE 15/2017 vp Asetuksenantovaltuudet

HE 15/2017 vp Asetuksenantovaltuudet 8.5.2017, sote- järjestämislain valtuutussäännökset Pekka Järvinen, STM HE 15/2017 vp Asetuksenantovaltuudet Laki 2, Sote-järjestämislaki Valtioneuvoston asetus, jollei erikseen toisin mainita Järjestämislain

Lisätiedot

A8-0373/5. Perustelu

A8-0373/5. Perustelu 7.12.2016 A8-0373/5 5 Johdanto-osan 7 kappale (7) Toimivaltaisten viranomaisten olisi määriteltävä julkisessa henkilöliikenteessä sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät. Tällaisten eritelmien

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Lea Mäntyniemi lea.mantyniemi@finanssi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi pelastuslain 91 :n ja Pelastusopistosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pelastuslakia ja Pelastusopistosta

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku

EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku EU:n satamapalveluasetuksen valvonta ja muutoksenhaku HE liikenteen palveluista annetun lain muuttamisesta 245/2018 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 23.1.2019 Annaleena Mäkilä Suomen Satamaliitto

Lisätiedot

Matkustajien oikeudet EU 392/2009

Matkustajien oikeudet EU 392/2009 Home > Hyvä tietää > Ehdot ja säännöt > Matkustajien oikeudet EU 392/2009 Matkustajien oikeudet EU 392/2009 Tiivistelmä merimatkustajien oikeuksia onnettomuustapauksessa koskevista säännöksistä 1 Merten

Lisätiedot

Lausunto. Ympäristöministeriö.

Lausunto. Ympäristöministeriö. Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 13/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 13/ SISÄLLYSLUETTELO nro 13/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 188 KH 189 Kokouksen järjestäytyminen Esisopimuksen hyväksyminen Helsingin seudun liikenne-kuntayhtymän kanssa koskien lähijunaliikenteen järjestämistä välillä -Helsinki

Lisätiedot

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Korkein oikeus Lausunto 26.09.2018 OH2018/203 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Virpi Paasisalo virpi.paasisalo@suomenki

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Pekka Räsänen pekka.rasanen@kpsaatio.

Lisätiedot

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a

Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a Y m p ä r i s t ö v a h i n k o v a s t u u s o p i m u k s e n u l k o p u o l e l l a 22.11.2011 S Y S : n s y y s k o k o u s K a r i M a r t t i n e n P a r t n e r A s i a n a j o t o i m i s t o

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista

Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista Liikenne- ja viestintäministeriö Lausuntopyyntö LVM065: 00/2013 L V M / 1 4 2 5 / 0 3 / 2 0 1 3 28.10.2013 Jakelussa mainituille Valtioneuvoston asetus joukkoliikenteen valtionavustuksista Liikenne- ja

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Risto Hiekkataipale irma.tolmunen@okv.fi

Lisätiedot

Valmismatkalain uudistaminen uuden matkapakettidirektiivin johdosta. Lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen oikeusministeriö

Valmismatkalain uudistaminen uuden matkapakettidirektiivin johdosta. Lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen oikeusministeriö Valmismatkalain uudistaminen uuden matkapakettidirektiivin johdosta Lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen oikeusministeriö Matkamessut 20.1.2017 1 Taustaa Korvaa direktiivin 1990/314/ETY Tarve ajantasaistaa

Lisätiedot

LIITE 8 BRUTTOSOPIMUS(MALLI) LINJA-AUTOLIIKENTEEN HOITAMISESTA Riihimäen paikallisliikenne

LIITE 8 BRUTTOSOPIMUS(MALLI) LINJA-AUTOLIIKENTEEN HOITAMISESTA Riihimäen paikallisliikenne LIITE 8 BRUTTOSOPIMUS(MALLI) LINJA-AUTOLIIKENTEEN HOITAMISESTA Riihimäen paikallisliikenne 1. Sopijapuolet... 2 2. Sopimuksen kohde... 2 3. Sopimusasiakirjat... 2 4. Liikennöintikorvaus ja lipputulojen

Lisätiedot

SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ

SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ VARELY/2239/06.10.01/2013 1 (3) 5.12.2013 SOPIMUS HANKINTAYHTEISTYÖSTÄ REITIN TURKU-LIETO-AURA-PÖYTYÄ-ORIPÄÄ JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISESSÄ Varsinais-Suomen ELY-keskus (ELY-keskus) ja Turun kaupunkiseudun

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä

Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä Lausuntopyyntö Keski-Uudenmaan kuntien ja Uudenmaan ELY-keskuksen henkilöliikenneselvityksestä ja joukkoliikenteen palvelutasomäärittelystä KUUMA-johtokunta 5.10.2016 / Jukka-Matti Laakso Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Seija Aaltonen seija.aaltonen@kto-vs.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) 306 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2012-014354 T 03 01 00 Päätös päätti, että As Oy Helsingin Professorin aukiolle korvataan kotihoidon hallinnasta kadonneen avaimen

Lisätiedot

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto

Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 1(7) Salon kaupungin joukkoliikenteenlinjasto 2019 Vesa-Matti Väistö 16.10.2018 2(7) JOHDANTO Joukkoliikkenne linjaston palvelutason määrittelyn keskeisin tehtävä on kuvata minkä tasoista joukkoliikennettä

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

HE 151/2010 vp. Samalla ehdotetaan kansainväliseen linjaautoliikenteeseen

HE 151/2010 vp. Samalla ehdotetaan kansainväliseen linjaautoliikenteeseen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan joukkoliikennelakia muutettavaksi siten, että Tampereen seudulla linja-autoliikenteen

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO POSELY/387/2016 22.3.2016 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot