Vesihuoltolain 11 mukainen vapautushakemus / Huvikumpu 10-1:84

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesihuoltolain 11 mukainen vapautushakemus / Huvikumpu 10-1:84"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Vesihuoltolain 11 mukainen vapautushakemus / Huvikumpu 10-1:84 146/ /2018 YMPLTK Ympäristötarkastaja Jenni Parviainen Selostus asiasta Hämeenlinnan hallinto-oikeus on antamallaan pää tök sellä kumonnut Ylöjärven kaupungin ym pä ris tö lau ta kun nan kielteisen päätöksen ( ) vesihuoltolain 11 mu kai ses ta vapautushakemuksesta viemäriin liittämiseksi ja palauttanut sen uudelleen käsiteltäväksi. Asia koskee kiin teis töä Huvikumpu RNo: Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksessä joh to pää tök siin on kirjattu, että vesihuoltolakia koskevan so vel ta mis käy tän nön mukaan lain 11 2 momentin 1 kohdassa tar koi te tun kohtuuttomuuden arviointia ei voida perustaa yk sin omaan kiinteistön henkilöön liittyviin subjektiivisiin syihin. Va lit ta jien iällä tai taloudellisella tilanteella ei näin ollen ole asias sa ratkaisevaa merkitystä. Kiinteistölle myönnettiin vuonna 2015 määräaikainen va pau tus viemäriin liittymisestä. Vuonna 2015 kiinteistön liit tä mis kus tan nuk set vesihuoltolaitoksen viemäriin oli arvioitu euron suuruisiksi. Päätöksessä on perusteltu, että vä li tön liittyminen viemäriverkostoon muodostuisi hakijoille koh tuut to mak si, kun otetaan huomioon liittymisestä aiheutuvat kus tan nuk set suhteessa hakijoiden ilmoittamaan va ral li suu teen ja nykyjärjestelmän toimivuuteen. Kiinteistönomistajat ha ki vat uudelleen vapautusta viemäriin liittymisestä ennen mää rä ajan umpeutumista keväällä Uuden läm pö kai von putkistojen sijainnin sekä kallioisen kiinteistön takia kiin teis tön viemäriin liittymiskustannukset olivat ulkopuolisen ura koitsi jan arvion mukaan nousseet Hallinto-oikeus toteaa, että kyseessä olevan kiinteistön liit tä mi nen vesihuoltolaitoksen viemäriin on vesihuoltolain tar koit ta mal la tavalla kohtuutonta, kun otetaan huomioon kiin teis töl lä tehtävistä louhinnoista sekä kiinteistökohtaisesta pump paa mos ta aiheutuvat kustannukset. Lisäksi ym pä ris tö tar kas ta jan vuonna 2014 tekemän tarkastusmuistion pe rus teel la kiinteistön jätevesijärjestelmä on toimiva ja täyttää sii tä annetut määräykset. Asian tarkastelu Kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen Ylöjärven Vesi Oy:n Vas ta mäki-va han ta-pe rä sil ta toiminta-alueella, jossa kiin teis tö on velvollinen liittymään vesihuoltolaitoksen viemäriin (VHL 10 ). Kiinteistö on jo

2 liittynyt vesihuoltolaitoksen ve si joh toon. Kiinteistöllä on käytössä umpisäiliö wc-vesille ja harmaat ve det johdetaan vuonna 1999 rakennettuun sa ko kaivo-imey tys kent tä järjestelmään. Terveydensuojeluviranomainen on puol ta nut vapautuksen myöntämistä kiinteistölle an net tuun päätökseen liittyen. Kiinteistön jätevesistä syn ty vää haittaa ympäristölle arvioitaessa, voidaan todeta, että har maat jätevedet sisältävät huomattavasti vähemmän ym pä ris töä pilaavia ravinteita. Lisäksi harmaat jätevedet ovat koh tuul li sen hygieenistä, kun vedet eivät sisällä ulos te pe räi siä bakteereita. Imeytyskentän käyttöiäksi on arvioitu noin 20 vuotta. Hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan, ettei asiassa ole kui tenkaan arvioitu, vaarantaisiko liittymisvelvollisuudesta va paut ta mi nen vesihuollon taloudellista ja tarkoituksen mu kais ta hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella. Tä hän liittyen asiasta on pyydetty lausunto Ylöjärven Vesi Oy:lta. Asian käsittelyssä tulee ottaa huomioon myös hakijoiden hal lin to-oikeu del le osoittamassaan valituksessa esitetty alu eel le suunniteltu lisärakentaminen. Hallinto-oikeus toteaa, et tä lisärakentamisella voi olla merkitystä, voidaanko va pau tus myötää toistaiseksi vai määräajaksi. Alueen li sä ra ken ta mi seen liittyen asiasta pyydettiin Ylöjärven kaupungin kaa voi tuk sen selvitys. Lausunnot Ylöjärven Vesi Oy:n lausunto Ympäristötarkastaja Jenni Parviainen on pyytänyt lausuntoa liit tyen Huvikumpu RNo: viemäriin liit ty mi sen vapautushakemuksesta. Kyseinen kiinteistö sijaitsee ve si huol to laitok sen toiminta-alueella ja sinne on aikanaan Va han ta jo en vesihuolto-osuuskunnan toimesta rakennettu vie mä ri ver kos to. Kyseisen osuuskunnan ajauduttua ta lou del li siin vaikeuksiin, verkosto ja liiketoiminta siirtyivät lii ke toi min ta kau pal la Ylöjärven kaupungille ja edelleen Ylöjärven Ve den omistukseen ja operoitavaksi. Luhdanvuorentielle on rakennettu viemäriverkosto. Puh taas ti osoitteilla hakemalla Luhdanvuorentiellä on seitsemän puh taan veden asiakastamme. Näistä kaksi on liittynyt jä te ve si vie mä ri ver kostoon. Kaikilla seitsemällä on mahdollisuus liit tyä rakennettuun verkostoon, koska verkosto kulkee kaik kien kiinteistöjen välittömässä läheisyydessä. Myös putkiverkostoa rakennettaessa on jouduttu rä jäyt tä mään putkikanaaleja, joten verkoston rakentaminen alueelle on maksanut myös laitokselle kohtuullisen paljon. Vie mä ri met re jä Luhdanvuorentietä varten on rakennettu noin 270 m. Arvioitaessa rakentamisen yksikköhintana voitaneen käyt tää noin 250 /m. Eli

3 rakentamisen kustannus pelkälle Luh dan vuo ren tiel le on ollut noin Tämä pohjustus on siis alustus pohdintaan siitä, mikä on vapauttamisen vai ku tus vesihuollon taloudellisen ja asianmukaisen hoitamisen vaa ran tu mi seen. Ylöjärven Vesi Oy:n tulorahoitus on suuruusluokaltaan 8,5 mil joo naa euroa, joten yksittäisen kiinteistön liittymis- ja käyt tö mak suil la ei ole suurta vaikutusta koko yhtiön toi min nan laajuudessa. Mikäli toiminta-alueella ei liitytä ra ken net tuun verkostoon on sillä kuitenkin kertautuessaan etenkin pai kal lis ta vaikutusta. Vesihuoltolaitoksen muut asiakkaat mak sa vat maksut liittymättömien asukkaidenkin puolesta. Luhdanvuorentiellä liittyneitä vain kaksi, joten näiltä osin liit ty mis maksuil la ei ole vielä katettu edes runkoviemärin ra ken ta mi ses ta aiheutuneita kustannuksia. Kyseisen kiinteistön liitoskohta on tontin välittömässä lä hei syy des sä ja siihen pystyy liittymään paineviemäröinnillä. Vas taa va paineviemärillä liittyminen on tehty toisessa Luh dan vuo ren tiel tä jo liittyneessä kiinteistössä. Ylöjärven kaupungin kaavoituksen selvitys kiinteistön ja lähiympäristön kaavatilanteesta. Maakuntakaavassa alue on osoitettu kyläalueena. Alue on Suo men ympäristökeskuksen määritelmän mukaista taa ja ma-aluet ta eli ns. YKR-taajama-aluetta, joka liittyy Tam pe reen keskustaajamaan. Alueen maankäyttö ratkaistaan yleis kaa voi tuk sel la. Alueen taajamarakenteen kehittymistä seu ra taan ja sen perusteella arvioidaan alueen mahdollista ase ma kaa voi tuk sen tarvetta. Alueen osayleiskaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Osayleiskaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen. Osa-yleiskaa va ei ole lainvoimainen. Hyväksytyssä osayleiskaavaan liittyvässä pals toi tus suun ni tel mas sa on esitetty kiinteistön läheisyyteen uu sia rakennuspaikkoja, jotka eivät kuitenkaan sijoitu kiin teis tön välittömään läheisyyteen. Palstoitussuunnitelmassa uu sia rakennuspaikkoja lähialueelle on arvioitu sijoittuvan noin 15. Ne sijoittuisivat Vahantaluhdantien alkuun ja Va han ta luh da tiel tä toteutettavan uuden tieyhteyden varrelle. Pals toi tus suun ni tel mas ta on valitettu hallinto-oikeuteen, jo ten sen toteuttamisesta ei ole varmuutta. Arvioinnin kohteena olevan kiinteistön itä puo lel le ei ole osoitettu uusia rakennuspaikkoja. Itäpuolella ole va naapuritila on Ylöjärven kaupungin omis tuk ses sa.

4 Kohteena olevan kiinteistön eteläpuolella ole va naapuritilalle olisi periaatteessa mah dol lis ta osoittaa uusi rakennuspaikka lohkomalla tila kah teen osaan. Kyseinen naapuritila on yksityisessä omis tuk ses sa ja uuden rakennuspaikan toteuttaminen on maan omis ta jas ta riippuvaista. Kohteena olevan kiinteistön pohjoispuolella oleva yli 11 ha kokoiselle naa pu ri ti lal le on osoitettu osayleiskaavassa 6 uutta rakennuspaikkaa. Alueen kaavoituksen näkökulmasta arvioituna alueen uudet ra kennus pai kat voivat vaikuttaa alueen kokonaisuuden ke hit tä mi sen kautta myös kunnallistekniikan ratkaisuihin. Lu pa har kin nassa alueen uusilta rakennuspaikoilta edel ly te tään pääosin liittymistä viemäriin. Lähialueen uudet ra ken nus pai kat eivät ole suoraan riippuvaisia Luhdanvuorentien vie mä röin ti rat kai suis ta. Lainsäädäntö Koska kyseessä on ennen lain vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) voimaantuloa hyväksytty vesihuoltolaitoksen toi minta-alue, jossa laitos on ryhtynyt toimenpiteisiin ve si huol los ta huolehtimiseksi, määräytyy kiinteistön liit tä mis vel vol li suus laitoksen vesijohtoon ja viemäriin ennen kyseisen lain voi maan tu loa voimassa olleen vesihuoltolain (119/2001) 10 :n mukaisesti. Kyseisen pykälän mukaan ve si huol to lai tok sen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä ve si joh toon ja viemäriin. Saman lain 11 :n mukaan kunnan ym pä ris tön suo je lu vi ran omai nen voi myöntää hakemuksesta tois taisek si voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 :ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta 11 :ssä mää rä tyin perustein. Vesihuoltolain 11 :n mukaan vapautus liit tä mis vel vol li suu des ta on myönnettävä jos: 1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiin teis tön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kus tan nuk set, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, ve si huol to lai tok sen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja 2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asian mukais ta hoitamista vesihuoltolaitoksen toi min ta-alu eel la; Lisäksi edellytyksenä vesijohtoon liittämisvelvollisuudesta va paut tami sel le on, että kiinteistöllä on käytettävissä riit tä väs ti vaatimukset täyttävää talousvettä. Edellytyksenä jä te ve si vie mä riin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on li säk si, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voi daan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaa ti mus ten mukaisesti.

5 Oheismateriaali Numeroimattomana oheismateriaalina ym pä ris tö lau ta kunnan antama päätös kiinteistön Huvikumpu viemäriin liit tä mi ses tä. Numeroimattomana oheismateriaalina sijaintikartta Lisätiedot Ympäristötarkastaja Jenni Parviainen, p , Kaupunginarkkitehti ehdottaa Ympäristölautakunta myöntää vapautuksen vie mä ri ver kos toon liittymisvelvollisuudesta koskien kiinteistöä Huvikumpu (RN:o ). Vapautus on voimassa asti. Mikäli olosuhteet kiinteistöllä (käyttäjämäärä, rakennuslupaa vaa ti vat toimenpiteet tms.) tai muu hakijan vapautuksen pe rus tee na ilmoittama tilanne muuttuu merkittävästi, tulee asias ta ilmoittaa ympäristölautakunnalle. Kiinteistö voidaan täl löin määrätä liittymään viemäriverkostoon ennen mää rä ai kaa. Samoin mikäli nykyisestä jätevesijärjestelmästä to de taan aiheutuvan ympäristö- tai terveyshaittaa, voidaan kiin teis tö määrätä liittymään ennen määräaikaa. Perustelut Määräaikaisen vapautuksen myöntämisen ei katsota oleel li ses ti vaarantavan vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoi ta mis ta toiminta-alueella. Kiinteistön jätevesien ko koa mi nen ja käsittely on hoidettu siten, ettei niistä aiheudu ter veys hait taa tai ympäristön pilaantumista. Myöntämällä mää rä ai kai nen vapautus vesihuoltoverkostoon liit ty mis vel vol li suu des ta mahdollistetaan kiinteistön jätevesijärjestelmän käyt tä mi nen käyttöikänsä loppuun. Samalla kiinteistön omis ta jal la on mahdollisuus suunnitella liittymistä niin ta lou del li ses ti kuin toiminnallisestikin. Viiden vuoden määräaikaisella vapautuksella vie mä riin liit ty mi sek si mahdollistetaan kiinteistönomistajia sel vit tä mään uu den liittymispisteen sijaintia sekä siitä ai heu tu via kus tan nuk sia. Ylöjärven kaupungin kaavoituksen sel vi tyk sen mu kaan kiinteistön läheisyydessä olevien tonttien ra ken ta mi nen etenee tulevaisuudessa. Tämä ei kuitenkaan vält tä mät tä muuta kyseessä olevan kiinteistön viemäriin lii tyn tä koh taa. Määräajan kuluessa voidaan arvioida paremmin myös pää tök sen vaikutukset vesilaitoksen verkoston toimintaan ja ta lou teen. Päätös Merkittiin, että elinvoimajohtaja Pauli Piiparinen poistui ko kouk ses ta tämän asian käsittelyn alussa. Merkittiin, että jäsen Hannu Ruuska ja kaupunginhallituksen va raedus ta ja Tiina Landgren-Mäkkylä esteellisinä (osal li suus jää vi,

6 Ylöjärven Vesi Oy:n hallituksen jäsenyys) pois tui vat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. -- Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 01.11.2012 Rakennus- ja ympäristölautakunta 47 22.09.2016 ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102 Ympäristölautakunta 170 03.12.2014 Ympäristölautakunta 23 04.03.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-407-4-102 318/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 170 Asia

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Kinttala Esko

Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Kinttala Esko Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 88 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-506-2-21, Kinttala Esko 859/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 24.09.2015

Lisätiedot

Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta 73 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖILLE HIEKKALA RN:0 9:46, PAAVONMÄKI RN:O 9:33 JA ANTTILA RN:O 9:49 37/60.602/2013

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 16.08.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / PEKKA KAARTINEN, 851-424-17-67

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE LANKIA RN:O 10:81

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE LANKIA RN:O 10:81 Ympäristölautakunta 71 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE LANKIA RN:O 10:81 36/60.602/2013 Ympäristölautakunta 71 Asia Hakija

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 172 03.12.2014 Ympäristölautakunta 5 04.02.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 280/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 172 Asia Kiinteistön omistaja

Lisätiedot

146 16.12.2014. MELAYMP 16.12.2014 146 Valmistelija ympäristötarkastaja Minna Karhunen:

146 16.12.2014. MELAYMP 16.12.2014 146 Valmistelija ympäristötarkastaja Minna Karhunen: Meri-Lapin ympäristölautakunta 146 16.12.2014 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ/LAMPINEN 851-411-25-35 663/11.01.05/2014

Lisätiedot

MELAYMP Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen: Hakijat ovat kiinteistön omistajia.

MELAYMP Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen: Hakijat ovat kiinteistön omistajia. Meri-Lapin ympäristölautakunta 83 18.08.2015 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / AKI KÄSMÄ JA TIINA KOSKELA, 851-424-17-55

Lisätiedot

AINO JA ARVO KORPIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO AINO JA ARVO KORPIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

AINO JA ARVO KORPIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO AINO JA ARVO KORPIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 218 26.11.2015 Ympäristölautakunta 10 21.01.2016 AINO JA ARVO KORPIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO AINO JA ARVO KORPIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE YMPLTK

Lisätiedot

78 18.08.2015. MELAYMP 18.08.2015 78 Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen ja ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri Kai Virtanen:

78 18.08.2015. MELAYMP 18.08.2015 78 Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen ja ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri Kai Virtanen: Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 18.08.2015 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / ESA HARJUTSALO, 851-411-35-49 279/11.01.05/2015

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 99 20.09.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / LIISA KEMI JA SIRPA MYLLYOJA, 851-411-9-38

Lisätiedot

OLLI FAGERSTRÖMIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO OLLI FAGERSTRÖMIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

OLLI FAGERSTRÖMIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO OLLI FAGERSTRÖMIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 221 26.11.2015 Ympäristölautakunta 11 21.01.2016 OLLI FAGERSTRÖMIN VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRIIN LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO OLLI FAGERSTRÖMIN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE YMPLTK

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 75 18.08.2015 PÄÄTÖS TONI HOTARIN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA, JOKA KOSKEE VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN 851-411-1-50 VELVOLLISUUTTA LIITTYÄ VIEMÄRIVERKOSTOON

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Nokelainen ja Oksanen

Päätös osuuskunnan viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Nokelainen ja Oksanen Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 86 24.09.2015 Päätös osuuskunnan viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-506-1-19, Nokelainen ja Oksanen 570/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 24.09.2015

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 100 20.09.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / KYÖSTI SAVIKUJA, 851-424-2-6 769/11.01.05/2015

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o

Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 51 25.08.2016 Päätös osuuskunnan vesi- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-506-1-40 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 25.08.2016 51 Vs. ympäristönsuojelutarkastaja

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 35 15.03.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / NISKALA HEIKKI,

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 25 16.04.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 40 25.06.2015 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE DNRO 03208/15/5212 / ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK Ympäristölautakunta 26 21.02.2017 Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1:164 228/54.544/2016 YMPLTK 10.05.2016 74 Asia Alueellinen jätehuoltoviranomainen kehotti 23.2.2016 kiin

Lisätiedot

MELAYMP Valmistelija vs. ympäristötarkastaja Lea Törmä: Kiinteistön omistaa Martti Huusari.

MELAYMP Valmistelija vs. ympäristötarkastaja Lea Törmä: Kiinteistön omistaa Martti Huusari. Meri-Lapin ympäristölautakunta 124 25.10.2016 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / MARTTI HUUSARI JA ANJA HUUSARI,

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 78 18.08.2015 126 24.11.2015 LAUSUNTO POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE/VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Kiinteistöyhtymä Peltonen, Peltonen, Virta ja Ylitalo

Päätös osuuskunnan viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Kiinteistöyhtymä Peltonen, Peltonen, Virta ja Ylitalo Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 85 24.09.2015 Päätös osuuskunnan viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-2-2, Kiinteistöyhtymä Peltonen, Peltonen, Virta ja Ylitalo 588/11.04.02/2014 Kaavoitus-

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta 77 18.08.2015

Meri-Lapin ympäristölautakunta 77 18.08.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta 77 18.08.2015 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / METSÄHIRVAAN YHTEISMETSÄ, 851-874-3-1

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Meri-Lapin ympäristölautakunta 74 18.08.2015

Meri-Lapin ympäristölautakunta 74 18.08.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta 74 18.08.2015 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ / MARTTI JA MIRJAM TANNER PERIKUNTA,

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 21.02.2017 40 25.04.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ 659/10.03.00/2015

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142. Loimaan Vesi -liikelaitoksen 13 12.03.2014 Kaupunginhallitus 111 31.03.2014 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 39 04.11.2015 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 51 26.10.2016 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden tarkistaminen

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 80 01.07.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 431/11.01.05/2014 YMPLTK 80 Asia Kiinteistön omistaja hakee 13.11.2014 saapuneella hakemuksella

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 118 05.11.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 126 03.12.2014 Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen 365/14.05.00/2012 Kate 05.11.2014

Lisätiedot

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin: Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta ja tekninen lautakunta sekä

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta Pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Kiinteistön Viita 7:54 jätevesien käsittely 391/54.541/2015 YMPLTK

Ympäristölautakunta Kiinteistön Viita 7:54 jätevesien käsittely 391/54.541/2015 YMPLTK Ympäristölautakunta 8 19.01.2016 Kiinteistön Viita 7:54 jätevesien käsittely 391/54.541/2015 YMPLTK 15.09.2015 137 Ympäristötarkastaja Erkka Hurtola Asia Asian käsittely Ylöjärven kaupungin ympäristönsuojelu

Lisätiedot

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA H 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA Ympäristölautakunta 16.6.2016, 20 Ympäristötarkastaja Kaisa Pieniluoma: Liittämisvelvollisuus vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. -----

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. ----- Kaupunginvaltuusto 38 21.02.2013 Kaupunginhallitus 115 11.03.2013 Ympäristölautakunta 68 14.05.2013 Kaupunginhallitus 240 27.05.2013 Kaupunginvaltuusto 91 13.06.2013 Kaupunginhallitus 314 12.08.2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

13 Vapautushakemus vesijohto- ja jätevesiverkostoon liittämisvelvollisuudesta / ja

13 Vapautushakemus vesijohto- ja jätevesiverkostoon liittämisvelvollisuudesta / ja Ympäristövaliokunta 13 01.11.2017 13 Vapautushakemus vesijohto- ja jätevesiverkostoon liittämisvelvollisuudesta / 560-408-6-6 ja 560-408-6-22 261/11.04.00/2017 Ympäristövaliokunta Asian valmistelu ja tiedustelut:

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA

VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA VESIHUOLTOLAIN VELVOITTEET HULEVESIVERKOSTON TOIMINTA- ALUEELLA Kirsi Järvinen ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Tahvolan Omakotiyhdistys ry:n vuosikokous 15.2.2012 VESIHUOLTOLAKI (119/2001)

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö

Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 203 17.11.2015 18 31.01.2017 Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö 257-488-1-113

Lisätiedot

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin: Kaupunginhallitus 90 07.03.2016 Kaupunginvaltuusto 27 14.03.2016 Hallintosääntömuutos 4 luku lautakunnat, aluejohtokunnat ja toimikunnat 6 lautakunnan erityinen ratkaisuvalta, rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Vesihuolto- sekä maankäyttö- ja rakennuslain muutosten aiheuttamat toimenpiteet vesihuoltolaitoksen ja kunnan toiminnassa

Vesihuolto- sekä maankäyttö- ja rakennuslain muutosten aiheuttamat toimenpiteet vesihuoltolaitoksen ja kunnan toiminnassa Kunnanhallitus 53 07.03.2016 Kunnanhallitus 68 21.03.2016 Valtuusto 8 25.04.2016 Kunnanhallitus 174 22.08.2016 Vesihuolto- sekä maankäyttö- ja rakennuslain muutosten aiheuttamat toimenpiteet vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Tilan rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu

Tilan rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu Kuntasuunnittelulautakunta 98 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 109 22.09.2016 Tilan 543-402-1-473 rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu 584/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Ympäristövaliokunta Aika 06.03.2019 klo 18:05-19:10 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Jokinen Jarkko vpj. Huhtala Anssi

Lisätiedot

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 43 22.02.2017 59 22.03.2017 Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle) RAKYL

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Vesihuoltolain mukaiset vapautushakemukset. Lammin ympäristönsuojelupäivät Ympäristötarkastaja Elina Laukkanen Lempäälän kunta

Vesihuoltolain mukaiset vapautushakemukset. Lammin ympäristönsuojelupäivät Ympäristötarkastaja Elina Laukkanen Lempäälän kunta Vesihuoltolain mukaiset vapautushakemukset Lammin ympäristönsuojelupäivät 1.10.2009 Ympäristötarkastaja Elina Laukkanen Lempäälän kunta Esityksen sisällöstä Taustaa ja tilanne Lempäälän kunnassa Vesihuoltolaki

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 146 23.08.2017 151 06.09.2017 Kuulemistilaisuus 6.9.2017 Kerimaan vesihuoltoasiassa 371/58.581/2017 RAKYL 146 Selostus: Itä-Savon Vesi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto

Vesihuolto taajamien ulkopuolella. Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuolto taajamien ulkopuolella Lakimies Marko Nurmikolu Kuntaliitto Vesihuoltolain 10 Vesihuoltolaki 10 (22.8.2014/681) [HE 218/2013] (Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon) Vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kiinteistö ei ole liittynyt vesiosuuskuntaan.

Kiinteistö ei ole liittynyt vesiosuuskuntaan. Rakennus- ja ympäristölautakunta 8 07.02.2013 Rakennus- ja ympäristölautakunta 45 18.06.2014 ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN/

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot