Merimaskun kirkonmäen puita syyskuulla 2013

Transkriptio

1 Matti Huovinen MERIMASKUN SEURAKUNTA 2013 Muisteluksenomainen kirkkoherran katsaus kuluneeseen vuoteen ja osittain myös kauemmas taaksepäin ja eteenpäin (MH ) Merimaskun seurakuntaneuvosto 9.joulukuuta Kuvassa eturivissä vasemmalta: Irmeli Vainio, Jarkko Paavola, Eliisa Ansamaa, Niina Ekqvist. Takarivissä vasemmalta: v.s.kirkkoherra Heikki Kivekäs, Matti Seulanto, kirkkoherra Matti Huovinen, varapuheenjohtaja Reijo Ihalin, Leo Salonen, sihteeri Jorma Laine, Erkki Rantala. Kuvasta puuttuvat seurakuntaneuvoston varajäsenet. Varajäseniä ovat Esa Laaksonen, Juha Salo, Sirpa Rantala, Tarmo Sinisalo, Arto Salonen, Silja Heljander, Tiina Pajunoja, Osmo Salo. Kiitän lämpimästi seurakuntaneuvostomme varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Haluan sydämestä kiittää kaikkia teitä merimaskulaisia kuluneista vuosikymmenistä! Nopeasti on aika kulunut. Tulin Merimaskuun ensi kerran 10 vuotta juuri täyttäneenä pikkupoikana, lumisena talvi-iltana pakkassäässä helmikuulla Merimaskun seurakunta on ollut minun viides virkapaikkani, tulin palvelukseen Merimaskun seurakuntaan nuorena, ehkä liian nuorena, kesäkuun alussa Olen täällä saanut kokea reilua, särötöntä ystävyyttä, ja tästä haluan sydämellisesti kiittää. Toivotan teille kaikille terveyttä, onnea, menestystä erilaisissa työtehtävissä. Toivotan rakkautta, valoisan huomispäivän odotusta, aitoa iloa! Herra teitä siunatkoon ja varjelkoon. 1

2 Haluan kiittää myös naapuriseurakuntien, Lemu-Askaisten ja Rymättylän ystäviä, joita myös olen saanut palvella. Kiitän sisäsaariston kesäasukkaita, joita olen oppinut tuntemaan. Kiitän matkailijoita sekä muita kirkonkävijöitä, joihin olen saanut tutustua. Kiitän myös muualle muuttaneita entisiä merimaskulaisia. Haluan kiittää kaikkia luottamushenkilöitä, erityisesti puheenjohtajia. Haluan kiittää työtovereitani. Haluan kiittää kaikkia vapaaehtoisia vastuunkantajia. Haluan kiittää kaikkia iloitsevia ja kärsiviä, joiden rinnalla olen saanut kulkea kappaleen elämänpolkua. Haluan kiittää kaikkia reiluja lähimmäisiä. Puolisoni Antonina liittyy näihin kiitoksiin. Merimasku on ollut minulle ja meille rakas yhteisö. Seurakuntamme on arvokas läsnäoloorganisaatio, kuulumis-yhteisö, joka tarjoaa mahdollisuuden välittömään ihmisläheisyyteen. Ihmiset, kaunis merellinen luonto, herkkä ja arvokas puukirkkomme kellotapuleineen, kiva seurakuntakotimme. Vanhan papin mielenmaisemassa ovat erityisesti menneitten sukupolvien ihmiset ja heidän läheisensä, ne jotka ovat läsnä enää muistoissa ja rukouksissa. Mielessäni on lukemattomia ehkä tuhansia ihmisiä, lapsista vanhuksiin, heidän elämänsä kohtaloita, valoisia ja traagisia. Joitakuita olen tuntenut vain vähän, mutta muutamia oikeinkin hyvin. Joka tapauksessa tunnen olleeni saavana osapuolena, paljon olen oppinut, vähemmän lienen osannut antaa. Aidosti olen halunnut palvella, mutta olenko oikein osannut, olenko ehtinyt ja tarpeeksi jaksanut, sitä en voi tietää. Kahtena viimeisenä virkavuotenani Merimaskussa en ole enää mitään uutta aloittanut. Jumalanpalvelukset ja pyhät toimitukset ovat tietysti kuuluneet asiaan, samoin muut hyviksi koetut toimintatavat. Kaksi viimeistä työvuottani minulta kuluivat yhtäältä yrityksessä kohottaa perhekerhon asemaa pienten lasten ja heidän vanhempiensa tukena; sekä toisaalta inventaarion tekemisessä runsaan 44½ vuoden työn jälkeen evankelis-luterilaisen kansankirkkomme palveluksessa, josta yli 41½ vuotta Merimaskussa. Ajattelen mennyttä nöyryydellä, sillä näissä tehtävissä työn pituutta ei mitata, vaan työ ja sen laatu punnitaan. Olenko voinut oikealla tavalla palvella? Perhekerhon koordinaattorina vuodet on toiminut puolisoni Antonina Huovinen. Olemme merimaskulaisille kiitolliset tästä yhteisestä mahdollisuudestamme toimia perhekerhossa nämä kaksi vuotta toistemme rinnalla. Valoisa tunnelma on perhekerhossa ollut. Tarja Lähdesmäki antoi perhekerholle monen kuukauden tärkeän työpanoksen, hänen jälkeensä myös Tiina Paavola ja Katja Zidbeck. Haluan teitä työntekijöitä ja kaikkia perhekerholaisia lämpimästi kiittää. Perhekerhosta on seurakuntamme kotisivuilla erilliset toimintakertomukset näiltä kahdelta vuodelta. Lasten päiväkerho oli seurakuntaneuvoston päätöksellä tauolla kevätkauden Päiväkerho pääsi jälleen alkamaan elokuulla 2013, kun Tiina Paavola otti päiväkerhotyöstä päävastuun. Hänen rinnallaan elokuusta alkaen on päiväkerholle antanut osan diakonianviranhaltijan työpanoksestaan diakoni Katja Zidbeck. Iloitsen, että lasten leikin- ja toiminnanohjaus ja seurakuntamme kasteopetus myös tässä muodossa jatkuvat perheiden ja kotien toivomusten mukaisesti. Kiitän kanttori Tiina Lustigia arvokkaasta työstä hengellisen musiikin saralla. Kiitän myös dir.cant. Antero Maijalaa, joka usein on sijaistanut vakinaista kanttoria eri tilaisuuksissa. Kiitän seurakuntamestari Pirjo Litukkaa, joka herkkävaistoisella tavalla ottaa kirkkovieraat vastaan, ja joka päivittäistasolla vastaa kirkosta ja seurakuntakodista. Kiitän myös taloustoimiston väkeä ja seurakuntayhtymän muuta väkeä. Jumalanpalvelukset on Merimaskussa minun aikanani pidetty joka pyhä kello 10. Saarnassani olen hakenut elävästä elämästä esimerkkejä, miten miehet ja naiset ovat eri aikoina eläneet kristillisen uskonsa todeksi. Pyhät toimitukset olen koettanut hoitaa asianmukaisesti. Hautaan siunaaminen, 2

3 avioliittoon vihkiminen ja pyhän kasteen toimittaminen ovat tärkeitä, omansävyisiänsä juhlahetkiä, paitsi asianomaisille, myös koko pienelle seurakunnallemme. Jumalanpalveluksissa ovat omien seurakuntalaisten lisäksi käyneet kesäasukkaat, matkailijat, entiset merimaskulaiset, Viherlahden ja Mannerlahden leirikeskusten leiriläiset, sekä silloin tällöin seurakuntamme ystäviä kauempaakin. Jumalanpalveluksen, pyhä- ja juhlapäivien ja koko seurakunnan sielu on Vapahtajamme Jeesus Kristus. «Joulu ilman Jeesustamme turha, tyhjä on», kirjoitti vuonna 1923 Veikko Tamminen, joka maaliskuulla 1946 kastoi minut juuri vähän ennen kuolemaansa. Sen vuoksi pyydämme: «Joulurauha anna meille, Jeesus, rakkaamme. Anna anteeks antamuksen rauha mieliimme, rauha mieliimme» (Siionin Kannel 13). Yhteistyötä myös sivuillepäin on koetettu kehittää. Olen eri aikoina hoitanut Lemu-Askaisten, Rymättylän ja Velkuan kirkkoherran virkoja, ja yrittänyt luoda luontevia «ystävyysseurakunta»- yhteyksiä näihin naapureihin monin eri tavoin. Vuosikymmenten inventaarioon on kuulunut myös vanhojen kirkonkirjojen saattaminen helposti luettavaan muotoon. Ensimmäisen opetukseni vanhojen kirkonkirjojen lukemiseen sain kauan sitten nuorena ylioppilaana keväällä 1965, kun olin Aurajokirannassa oppilaana tohtori Bill Widénin, sittemmin Åbo Akademin rehtorin johtamalla vanhojen käsialojen lukemisen kurssilla. Kirkonkirjojen selaaminen ja tutkiminen sekä sukuselvitysten laatiminen on helpottunut, kun suuria ja painavia kirjoja ei enää tarvitse edestakaisin kanniskella ja levittää auki pappilan salin lattialle eikä kontata niiden keskellä muistiinpanoja tekemässä, kuten vielä 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa oli asianlaita. Sähkövalokin on nykyään kirkkaampi kuin alkuaikojeni 60 watin häntälampun himmeä tuike korkealla pappilan kansliahuoneen katossa. Nyt on lupa istua oikein tuolilla kirkkaassa valaistuksessa lukemassa digitoituja kirjoja näyttöpäätteeltä. Uusi seurakuntakoti saatiin arkkipiispa Mikko Juvan aloitteesta ja Kirkkohallituksen tuella. Seurakuntakoti rakennettiin vanhan kanttorilan tontille. Työt alkoivat kevätkesällä 1982 ja valmistuivat keväällä Seurakuntakoti on paljon elävöittänyt toimintaa. Olen laatinut pikku esitelehtisen «Merimaskun seurakuntakoti». Seurakuntakodin 30-vuotisjuhlaa vietettiin marraskuulla 2013, mukana oli alkuaikojen rakennustoimikunnan puheenjohtaja Reijo Ihalin, sihteeri Timo Ruusumo, sekä monia muita toimikunnan jäseniä, myös Risto Hiltunen, joka korkeasta iästään huolimatta ihmeen hyvin jaksoi olla juhlassa mukana. Emme tienneet, että Risto jo runsaan kolmen viikon kuluttua, joulukuulla, tulisi saamaan kutsun «taivaalliseen kotiin». Pappilan kaivosta loppui työni alkuaikoina ajoittain vesi. Saimme pappilaan liittymän kunnalliseen vesijohtoon kuitenkin jo syksyllä Myöhemmin koko pappila peruskorjattiin. Korjaustyöt alkoivat lokakuussa 1986 ja valmistuivat toukokuussa Kirkkoherran perhe asui tämän väliajan Kotiahossa. Kirkkoherranvirasto siirtyi pappilasta seurakuntakotiin kesällä Alkuvuonna tammi-helmimaaliskuulla 1984 saatoin Merimaskun kirkonarkiston väestörekisterikirkonkirjat, pääkirjat ja historiakirjat kuntoon mikrofilmausta varten (yli kirkonkirjan aukeamaa). Kaikki pääkirjat ja historiakirjat mikrofilmattiin Helsingissä Mikropalvelu Oy:ssä. Mikrofilmikortteja kertyi 241 kpl, joissa kussakin keskimäärin 30 aukeaman kuvat. Joitakin täydennysfilmikortteja tehtiin myöhemmin. Kanslia-apulainen saatiin kirkkoherran avuksi kuitenkin vasta heinäkuun alusta 1984 alkaen, aluksi sivutoimisena. Kansliatyöt jäivät vuosisadan vaihtuessa jälleen paljolti kirkkoherran harteille, kun talouspäällikön työpanosta yhä enemmän tarvittiin, paitsi normaalissa taloudenhoidossa, myös seurakunta-, kiinteistö- ja hautaustoimen sihteerin tehtävissä. Toimistosihteeri Jorma Laineen tultua toukokuussa 2005 Merimaskun seurakunnan osa-aikaiseen palvelukseen kirkkoherranviraston työt alkoivat sujua entistä paremmin. Kiitän toimistosihteeriä. 3

4 Talouspäällikkö Hanna Lehdon työpanos syksystä 2005 kevääseen 2009 oli seurakunnallemme tärkeän kehityksen aikaa. Arkkipiispa Jukka Paarma toimitti seurakunnassamme piispantarkastuksen syksyllä Kirkkohallitus päätti elokuulla 2008, että Merimaskun, Rymättylän ja Naantalin seurakunnat muodostavat seurakuntayhtymän, sekä että yhtymälle laaditaan perussääntö. Tämä kehitys on mielestäni ollut myönteinen ja hyvä. Merimaskun seurakunta on olemuksellisesti, hengellisesti ja toiminnallisesti itsenäinen seurakunta, jolla on seurakuntayhtymän puitteissa yhteinen talous, yhteinen kiinteistöjen hoito ja yhteinen hautatoimi Rymättylän ja Naantalin seurakuntien kanssa. Näin on mielestäni hyvä. Toimistotekniikka oli vuoteen 2011 mennessä kehittynyt siinä määrin, että edellä mainitut kirkonkirjat saatettiin digitoida, sähköisessä muodossa luettaviksi. Digitoinnin valmisteluissa toimistosihteeri Jorma Laine teki minun kanssani paljon työtä, neuvoi ja auttoi; digitoinnin suoritti luotettavasti Vaasan Micro-Copy (Ari Santanen). Data sisältää tuhansien Merimaskussa eläneiden ihmisten henkilötietoja. Isien ja äitien sekä esivanhempien ja muiden sukulaisten muisto on nyt kahdellakin tekniikalla olemassa ja tallella, taannehtivasti 1600-luvun loppupuolelle saakka. Hunkerin jokakesäiset lastenleirit alkoivat 1973, jolloin pidimme Reino Merikallion kanssa poikaleirin 12 pikkupojalle. Poikaleiri pidettiin myös vuonna Vuodesta 1975 alkaen Hunkerissa on pidetty yhdistettyjä poika- ja tyttöleirejä joka kesä, niin myös kesällä On tärkeätä, että lasten ei tarvitse koko kaunista kesää istua kotona sohvassa telkkarin ääressä, vaan he pääsevät telttaleirille luontoon haistamaan raitista meri-ilmaa. Leirien onnistumisesta ja leiriläisten turvallisuudesta ovat aina vastanneet pääasiassa vapaaehtoiset aikuiset. Erityisen iloinen olen ollut hyvästä yhteistyöstä päiväkodin ja koulun kanssa. Seurakunnan järjestämät aamuhartaudet suurten kirkollisten juhlapyhien edellä ovat saaneet hyvän vastaanoton kiitos tästä! Rippikoulua pidettiin vielä 1970-luvulla rukoushuoneella, mutta seurakuntakodin valmistuttua 1983 srk-kodilla. Leirimuotoisten rippikoulujen pitämiseen siirryttiin 1987, jolloin pidettiin ensimmäinen rippileiri, aluksi Rymättylän Majakassa yhdessä Rymättylän srk:n kanssa, kesällä 1988 Askaisten Mannerlahdessa yhdessä Maskun srk:n kanssa. Vuodesta 1990 alkaen pidettiin omia, kesäisiä leirimuotoisia rippikouluja (Säkylän Pihlava , Kustavin Lomakartano 1996, Rymättylän Kunstenniemi , Kustavin Lomavalkama ). Rippileirin täyshoitopalvelu ja avustavan työntekijän saaminen ovat kuitenkin kallistuneet siinä määrin, että vuodesta 2010 alkaen on siirrytty pitämään päivärippikoulua kesäkuun alussa; Merimaskun hyvä seurakuntakoti tarjoaakin tähän ihanteelliset mahdollisuudet. Iloitsen, että partiolippukunta Merimaskun Reimarit ovat viime vuosina tuoneet pojille ja tytöille reipasta viikkotoimintaa «partiokololla» seurakuntakodin yläkerrassa, sekä vilkasta retkija leiritoimintaa. Merimaskun lapset oppivat suhtautumaan lähimmäisiin ja oppivat myös monenlaisia tärkeitä taitoja hyväntuulisessa ilmapiirissä. Haluan kiittää teitä, vapaaehtoiset partiojohtajat, Ari Aaltonen, Tiina Paavola, Anu Luolila, Mari Erola, Camilla Rautala sekä muut. Lähetystyön nimikkotyöntekijöitä olivat Japanissa tammikuulta 2006 kesäkuulle 2010 neljän ja puolen vuoden ajan Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen lähetystyöntekijät, musiikin ammattilaiset Harri ja Elina Huovinen, seurakunta- ja musiikkityössä. Kiitos teille! Harrin ja Elinan palattua kotimaahan on seurakuntamme lähetyskannatus toistaiseksi paljolti kanavoitu SEKL:n Japanin työalan muuhun tukemiseen. Uusi hautausmaa rakennettiin vanhan hautausmaan länsipuolelle, maatilan vanhalle kirkkopellolle. Työt saatiin päätökseen syksyllä 1994, jolloin uusi hautausmaa vihittiin käyttöönsä. Käyttösuunnitelma on hyväksytty, ja uudelle hautausmaalle on haudattu jo noin kaksikymmentä henkeä. Vanhan hautausmaan uusi puuaita rakennettiin kesä-heinä-elo-syyskuussa 1995 vanhan mallin mukaisesti, mutta kokonaan uudesta puusta, tekijöinä kirvesmiehet Väinö Haavisto ja Erkki Nummela. Aita on 261 metriä pitkä, ja siinä on viisi hirsikertaa päällekkäin. Merimaskun puuaita lienee Varsinais-Suomessa ainoa, joka sulkee sisäänsä sekä kirkon että hautausmaan. 4

5 Merimaskun kirkonmäen puita syyskuulla 2013 Tapaninpäivän 2011 hirmumyrskyn jälkeen seurakuntaneuvosto teki helmikuulla 2012 aloitteen vaarallisten, kaatumisetäisyydellä olevien runkopuiden poistamiseksi herkän ja aran puukirkon ja kellotapulin läheisyydestä, aidan sisä- ja ulkopuolelta. Tähän aloitteeseen lienee aika ajoin syytä palata. Arvokasta historiallista puukirkkoa on edelleen, jatkuvasti pyritty hyvin hoitamaan. Puukirkon paloturvallisuutta on parannettu vähä vähältä. Palonilmoituslaitos asennettiin, ja se valmistui keväällä Vuosina tehtiin kirkossa ja kellotapulissa myös muita teknisiä töitä: sähköistys uusittiin, valaistusta ja valvontaa parannettiin, palonsammutuslaitteisto asennettiin. Kirkon ja kellotapulin ym. rakennusten paanukatot pestiin, annettiin kuivua, korjattiin ja tervattiin viimeksi kesällä Lokakuulla 2000 oli Merimaskun, Rymättylän ja Naantalin VPK:n yhteinen palonsammutusharjoitus Merimaskun kirkossa. Arkkipiispamme Martti Simojoki sanoi, että Merimaskun kirkko on Varsinais-Suomen helmi. Puukirkkomme ja sen kellotapuli ovat eräitä Varsinais-Suomen arvokkaimpia puurakennuksia, kansallisomaisuutta, ja ne tunnetaan Euroopan Unionin ulkopuolellakin. Vaalikaa niitä ja pitäkää niistä jatkossakin kaikinpuolista huolta! Monenlaisia vieraita ja monia tunnettuja kuuluisuuksia on Merimaskun kirkossa vieraillut. Mutta kaikkein koskettavin kirkkovieras on ollut pieni kirkassilmäinen, puhdasotsainen lapsi, jonka kasvojen iloista loistetta tämän maailman kylmyys ja kovuus eivät ole sammuttaneet. Olen joulukuussa 2013 vielä kerran uudistanut kirjoittamani «Merimaskun kirkko»-esitevihkon tekstin. Tämä vihko on näin uudistettuna nyt pienenä painoksena painettu suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. Lyhennetty esitevihko on olemassa englanniksi ja saksaksi, sekä erikseen japaniksi. Olen joulukuussa 2013 antanut korjatun ja täsmennetyn viranhaltijapäätöksen «Rajoitus avotulen käytöstä Merimaskun kirkossa». Kynttilöiden ja muun avotulen käyttöä kirkossa ja kirkonmäellä on paloturvallisuussyistä rajoitettu. Päätöksen tarkoituksena on ennakolta estää tulen irti pääseminen ja tulipalo herkässä, palonarassa puukirkossa ja puurakenteisessa kellotapulissa. Olen vielä 25.tammikuuta 2014 täydentänyt tätä päätöstä. Päätös on asetettu seurakunnan kotisivuille yleisesti nähtäväksi. Varsinainen huolenpito kiinteistöistä ja rakennuksista on nykyään seurakuntayhtymän asia. Oma vastuunsa on myös niillä asiantuntijoilla ja viranomaisilla, jotka ovat antaneet ja antavat lausuntoja, mitkä puolestaan vaikuttavat huolenpitoon rakennuksista. Kaikinpuolinen huolenpito on jatkuva ja pysyvä puheenaihe, johon on aika ajoin syytä palata. 5

6 Uudet urut järjestyksessä Merimaskun kirkon kolmannet rakennettiin Urkurakentamo Veikko Virtasen verstaalla Espoossa. Uusien urkujen dispositio on kanttori Marko Hakanpään laatima. Työt verstaalla alkoivat marraskuussa Urkulehterin vahvistusrakenteiden valmistuttua urut tuotiin kahdessa kuormassa Merimaskuun. Urkujen asennus suoritettiin kesäkuussa 1997, äänittäminen elokuussa 1997, ja uudet urut vihittiin käyttöönsä lokakuussa Taloudenhoidossa seurakunnan on tietenkin pyrittävä vakavaraisuuteen, säästäväisyyteen ja järkiperäisyyteen. Seurakunta ei kuitenkaan saisi orientoitua yksinomaan business-maailman liiketaloudellisin perustein. Tässä tulee jatkossakin olemaan jännite, jota ei saisi laukaista eikä purkaa. Talous on yhtäältä perustava tekijä, mutta toisaalta se ei kuitenkaan ole kaikkein tärkein faktori. Elämän tärkeimmät asiat ovat ilmaisia ja maksuttomia, jotka on mahdollista vain saada lahjaksi. Ne eivät ole kaupan, niitä ei voi ostaa eikä myydä, eikä niitä suurellakaan rahalla saa: terveys, rakkaus, aito ystävyys, sielunrauha. Masentuneelle, lyyhistyneelle ja onnettomalle ihmiselle Pietari sanoi: Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta jotakin minulla on: Jeesuksen Kristuksen nimessä, ole vapaa vaivastasi, nouse ja kävele, ota vastaan armo, kaikkien syntien anteeksiantamus (Ap.t.3:6) Tästä syystä on mielestäni hieno se pyrkimys, että ihmisiltä ei aleta väärällä tavalla rahastaa. Mielestäni on arvokas ja hyvä se pysyvä tavoite, että myös heikot, vähävaraiset ja maksukyvyttömät ihmiset pääsisivät osallisiksi onnellisesta elämänmenosta. Seurakunta ei ole vain sosiaalinen, vaan ennen muuta hengellinen yhteisö. Kun luottamuselimet puolivuosittain haluavat tietoja tavoitteiden toteutumisesta, niin hengellisessä työssä työn tuloksia ei kuitenkaan voi numeraalisen yksioikoisesti osoittaa. Aikaisempi esimieheni, Rauman rovasti Oiva Tuominen opasti: Me kylvämme vain! Olen pienviljelijäsukua. Olen oppinut, että vilja kypsyy vähitellen. Olen yrittänyt kylvää hyvää Jumalan sanan siementä. Jos se itää, niin minä en ole sitä enää näkemässä, vaan elonkorjuussa ovat sitten jo toiset ihmiset. Seurakunnan varsinainen tapahtuma ei ole vain siellä, missä näyttävästi ja monitouhuisesti kokoontuu niin-ja-niin-paljon väkeä. Seurakunnan varsinainen tapahtuma on se, kun ihminen armosta saa synnit anteeksi, ja aurinko alkaa ihmisen kasvoista loistaa. Varsinaiset tapahtumat ovat siellä, missä usko ja toivo ja rakkaus lähipiirissä toteutuvat. Yksi aikakausi sotaveteraanien aika siirtyy vähitellen historiaan. Sotien kiirastulen läpi aikanaan kulkeneet nuoret miehet ja nuoret naiset antoivat alttiiksi koko elämänsä, he ovat olleet ainutkertainen ja historiallinen sukupolvi. Sodat järkyttivät oman aikansa nuorison mieliä sydänjuuria myöten. Heidän yhteinen muistitietonsa on Vänrikki Stoolin tarinoiden myöhäinen jatko-osa. Nimenomaan he turvasivat maan vapauden kuin ihmeen kautta, nähtävästi Jumalan avulla. Ilman heitä vastasaavutettu itsenäisyys olisi menetetty. Nämä miehet ja naiset käynnistivät taloudellisen kehityksen, jonka varassa talous edelleen on. Lisäksi he auttoivat asuttamaan puolta miljoonaa ihmistä kanta-suomeen. Nämä toimet ovat olleet suuria kansalaistekoja, jotka osuivat Suomen nuorison herkimpiin ja syvältä koskettaviin vuosiin. Syrjäytyminen ja yksinjääminen on ikääntyvien veteraanien huoli nykyään. Ettei kenenkään tarvitsisi tuntea itseään unohdetuksi! Merimaskussa vietettiin syyskuussa 2013 sotaveteraanien alueellista virsilaulu- ja tapaamistilaisuutta «Oi muistatko vielä sen virren?» Eversti Jaakko Ylitalon johdolla kirkkoon ja seurakuntakotiin oli kokoontunut monikymmenlukuinen ystäväjoukko. Nautittiin hyvä keittolounas ja kahvit. Äänitteeltä kuulimme sodanaikaisen Päämajan Kirkollisasiain osaston toimistopäällikön, kenttärovasti Erkki Hilkkeen koskettavan saarnan vuodelta

7 Kuluneena vuonna ovat Merimaskun veteraaneista saaneet iäisyyskutsun lossinkuljettaja Sakari Virtanen, sähköteknikko Reino Laine ja meidän pitäjänneuvoksemme, maanviljelijä Risto Hiltunen. Seurakunta kunnioittaa kiitollisena heidän muistoaan. Veteraanien tapaamisissa sotien jälkeen Risto Hiltunen elävästi muisteli isänmaan ankaria aikoja, nuoruutensa monien tuttujen kavereitten järkyttävää kaatumista aivan silmien edessä Hangon Bromarvin kivikkoisilla kalliorannoilla. Risto muisteli toimintaansa Itä-Karjalassa Äänisjärven, Seesjärven, Limosaaren, Aunuksen, Syvärin, Laatokan ja vanhan Valamon maisemissa pataljoonankomentajan lähettinä. Hän muisteli janoa ja nälkää, kylmyyttä ja vilua, pelkoa, kuolemaa. Riston luottamusta Jumalan varjelukseen kuvaa se, miten hän vielä vanhana miehenä kertoi tulleensa puhutelluksi Kemijärvellä Mäntyvaaran taistelun tunnetun muistomerkin äärellä (kuva) siinä lukee: «Tässä auttoi Herra». Risto Hiltunen oli vuosikymmenten mittaan täällä ja naapuriseurakunnissa laskemassa vihreää havuseppelettä yli viidenkymmenen asetoverin arkun äärelle. Nyt on havuseppele sinivalkoisin nauhoin laskettu myös hänen omalle arkulleen. Eläessään Risto sanoi toistuvasti, että «kerran me saamme siirtyä taivaalliseen kotiin». Joulukuussa 2013 oli tullut hänen vuoronsa jouluksi kotiin! Kyynel tulee silmään myös, kun muistelen latinanopettajaani. Antiikin kreikan ja latinan kielten professori Heikki Koskenniemi oli tullut Merimaskun kesäasukkaaksi Lierannalle vanhempiensa mukana 1932 pikkupoikana. Koskenniemi myöskin rintamamies sai iäisyyskutsun Turussa syyskuun lopulla 2013, yhtä päivää vaille 94-vuotiaana. Hän antoi käyttöön laajan sekä syvällisen asiantuntemuksensa ja uhrasi elämästään noin kaksikymmentä vuotta ehdottoman uskollisena kreikankieliselle alkutekstille kääntääkseen Uutta Testamenttia hyvälle nykysuomen kielelle. Heikki Koskenniemi on ollut Mikael Agricolan rinnalla Uuden Testamentin suomentajien kaikkien aikojen kärkikaartia. Evankelis-luterilainen kansankirkko kunnioittaa kiitollisena hänen muistoaan. On Jumalan ihme, että Suomen ja Neuvostoliiton vielä elossa olevat sotaveteraanit nykyään suuresti kunnioittavat toisiaan. Kauan sitten, maaliskuulla 1955 istuin pikkupoikana Helsingissä samassa jumalanpalveluksessa, mihin Juho Kusti Paasikivi osallistui. Hänen tavoitteenaan olivat hyvät ja luottamukselliset suhteet naapureihin. Tämä tavoite on arvokas edelleen myös meille tavallisille kansalaisille. Iloitsen, että Venäjän Federaation Turun pääkonsuli Alexander B. Svertshkov vieraili puolisonsa Galinan kanssa Merimaskun seurakunnassa 6.syyskuuta Heidän seurueeseensa kuului useita diplomaatteja ja muuta henkilökuntaa. Merimaskun kirkossa vietettyä esittely- ja rukoushetkeä seurasi iltapäiväkahvi seurakuntakodissa vilkkaan keskustelun lomassa miellyttävässä ja ystävällisessä hengessä. Olen syntynyt ja kasvanut vanhanajan hiljaisen Helsingin ydinkeskustassa Kampin torin laidalla. Toisaalta olen vähävaraisen maaseudun pienviljelijäsukua, aamulla vienyt lypsylehmiä navetasta laitumelle, päivällä ajanut hevosella haravakonetta, hakenut juoma- ja talousvettä metsänreunan lähteestä, tehnyt liiterissä puuhalkoja, ja illalla taas mennyt niitylle ja kutsunut lehmiä niiden omilla nimillään sisälle parteen. Olen hoitanut lampaita, sikoja, kanoja, kissoja, ollut apupoikana heinäpellolla ja kurkkupellolla, perunapellolla ja juurikaspellolla. Jo pikkupoikana opin kunnioittamaan työtä ja kaikenlaisen työn tekemistä. Jo varhain käsitin myös, että maan viljeleminen ja karjanhoito eivät ole vain sokerijuurikastonneja eivätkä satoja maitolitroja, vaan ennen muuta rakkautta siihen maatilkkuun ja niihin eläimiin, joilta elanto saadaan. Evankelis-luterilainen kansankirkko on minulle aina ollut rakas. Tarkoitus ei ole sanoa, että kirkko 7

8 noin vain ylimalkaan haluaisi aktivoida ihmisiä ja sulkea koko kansan jonkinlaisen toiminnan piiriin. Kirkkoamme sanotaan kansankirkoksi sen tähden, että se haluaa sulkea koko kansan Jumalan armon piiriin (Eino Sormunen). Tehtävänämme on pitää huoli siitä, ettei kukaan jäisi osattomaksi Jumalan armosta (Hebr.12:15). Kansankirkkomme ei näin ollen ole mikään suljettu kerho, joka olisi olemassa vain omia jäseniään varten, vaan kirkko on olemassa kaikkia varten yleensä ihmistä ja ihmisen palvelemista varten. Jos halutaan kysyä seurakuntamme strategiaa, voitaisiin vastata: «Ihmistä palveleva seurakunta». Kun Pyhä Raamattu puhuu palvelemisesta, ei tarkoiteta vain joidenkin yksittäisten palveluiden tuottamista, vaan paljon laajempaa, kokonaisvaltaista palvelemista. Paavali kehottaa: Palvelkaa toisianne rakkaudessa (Gal.5:13). Millaista siis voisi olla reilu palvelemisen mieli? Muistelen kaikkea mennyttä hiljaisella kiitollisuudella, iloisena ja rohkeana. Toivotan uusille vastuunkantajille uusia voimia. Särkänsalmen sillan länsipuolen asiat tulevat varmaan vastedeskin minua kiinnostamaan. Lopuksi. Haluan sydämestä pyytää anteeksi monenlaista taitamattomuuttani. Haluan pyytää anteeksi, etten aina ole osannut. Haluan pyytää anteeksi, etten aina ole ehtinyt. Haluan myös pyytää anteeksi, etten aina ole jaksanut suhtautua ja palvella niin kuin olisi pitänyt. Hyvät merimaskulaiset! Hyvät ystävät myös Askaisissa ja Lemussa ja Rymättylässä! Hyvät sisäsaariston kesäasukkaat! Hyvät matkailijat sekä muut täällä oleskelevaiset! Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa! Kiitos, kun olen saanut tutustua teihin. Kiitos, kun olen saanut kulkea kappaleen matkaa teidän kanssanne. Toivotan teille kaikille onnea ja terveyttä omaan elämäänne sekä ennen muuta Korkeimman siunausta! Jääkää hyvästi Jumalan armon haltuun! Matti Huovinen kirkkoherra Merimaskun seurakunnan sananpalvelija Merimaskun kirkon kuorin alttari-ikkunan ikkunakehyksen yläosa yönsininen puoliympyrätaulu kultaisine Raamatunlauseineen. 8