rk. mnsmoveimmin OSAKEYHTIÖ VBLISTU

Transkriptio

1 rk. mnsmveimmin OSAKEYHTIÖ VBLISTU

2 Salattu elämä.»elämänne n kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa.» Ki. 3: 5. lämme taas sitä vuden aikaa, jllin elämä n peräytymisretkellä. Elämä ei hävitä itseänsä; ulknaiset sujuksensa vaan se hävittää vetäytyäkseen sisäisiin turvapaikkihinsa, niihin, jita ei mikään vihllinen vi saavuttaa. Se luvuttaa ulknaisuutensa säilyttääksensä itsellensä sitä varmemmin sisäisyytensä. Humaamme tämän ilmiön kaikkialla: selvemmin ulkna ympärillämme, mutta myöskin missa sujissamme, kdeissamme, ja ehkä emme heikimmin massa itsessämme. Lieneekö sattuma, että juuri tänä aikana lapsemme valmistuvat laulamaan jululaulujansa, ja että, lastemme tartutuksesta, meissä vanhemmissakin herää jtain lempeää ja hiljaista, jtain sisällistä jululaulua? Ainakin tunnemme suurta myötätunta lastemme juluilja khtaan; ja ennenkuin itse ehkä humaammekaan, lemme itse keskellä heidän riemuansa. Siinä salattu elämä pyrkii ilmi. Ulkna lemme viikkkausia vineet seurata elämän peräytymistä. Hiljalleen ja hulellisesti se valmisti kkkäännettänsä. Puittensa äärimmäisistä lehtipäistä se ensin kutsui takaisin etujukknsa; elämä palautui silmikkihin ja ksiin, lehti sai jäädä vain ulknaiseksi hylsyksi; raukka kaunisti itseänsä kaikilla hurmaavilla värivivahduksilla, sellaisilla jita ei kesän lämpiminkään elämä llut vinut synnyttää. Mutta elämää se niilläkään ei vinut pidättää; kuivua sen täytyi kuivumistaan, kunnes syystuulet sen vihdin tempasivat irrallensa ksastaan ja sen täytyi rpna liidellä läpi ilmjen vihdin vaipuakseen hautaansa. Elämää se kuitenkaan ei vienyt muassansa. Elämä li j sitä ennen ehtinyt vetäytyä syvemmälle runkn ja ytimiin. Ihminenkin palaa sisäiseen maailmaansa päin. Maamies peräytyi hankin pelliltaan ja vainiiltaan rauhaisaan sujaansa. Js valisa aika hänet li vienyt uls, uls masta itsestä, uls kyntämään ja kylvämään ja krjaamaan vaivannäön satja, niin nyt taas pimentynyt päivä hänet kutsui takaisin kdin herttaiseen lämpöön. Viimeisen viljansa hän kiitllisena ti aittaansa; se likin nyt tutava, sillä j hän näki valkvaipan peittävän peltnsa, jka vielä vähän aikaa sitten kukisti elämän vimaa ja yltäkylläisyyttä. Kaikki elämä näytti khmettuvan ja kulevan hänen silmiensä edessä, vai lik ehkä niin, että näin ainastaan näytti, että elämä likin ainastaan vetäytynyt kyllin syvälle llaksensa täysin turvattu jäältä ja tuiskuilta? Se li kätkeytynyt jhnkin, jssa sitä ei nähnyt eikä siihen vinut kskeakaan. Elämä li tehnyt itsensä»salatuksi». Näissä mietteissään ihminen tyytyväisenä peräytyy hänkin sisämaailmaansa. Kuinka verrattmat vat hänelle pitkät talviset puhteet takan valssa ja lämmössä! Vik hän, siitä nauttiessaan, tsissansa kaivata kesäisiä valja ja ulknaisia lämpöjä? Eikö hän tunne itseänsä lähemmin kuin millinkaan yhdistetyksi tisiin ihmisiin, jtka vat häntä lähellä, hänen miinsa ja rakastettuihinsa? Käänne sisäänpäin, peräytyminen ulka sisään! eikö se nyt vasta hänelle paljasta tdellisen elämän, ja anna hänen ainakin aavistaa elämän nnen: hän näkee sen levan siinä, että pääsee tisia ikein lähelle, että keskinäisessä yhteydessä ja palvelemisessa saa syvällisimmät elämänvimansa mistaa?»salattu elämä» siellä ktipihjen sisäpulella, läheinen talvinen yhteisyys ihmisten kesken tsin palja vähemmässä määrässä vieraille paljastuu, kuin kesäinen julkisuus, mutta se n miansa syventämään ja kkamaan. Ja hän itsekin, jka massa ulknaisessa elämässään kulkeutuu ulka sisäänpäin, hänkään tuskin vi lla tekemättä samaa käännettä massa sisallisessa elämässään. Ktilieden ääressä käy elämä hiljaiseksi mutta sydämelliseksi ja lämmittäväksi. Siellä sisäinenkin lämpö pääsee paremmin vaikuttamaan. Syvälle se tunkee man sisällisyyden kätköihin, tunkee sinne valllaan ja lämmöllään.»salattu elämä» tunkeutuu esille, samassa määrässä kuin peräytyminen ulknaisesta tapahtuu. Kuta syvemmälle hän palautuu maan itseensä, samin kuin syksyinen puu peräytyy sisällisiä elinjuuriansa khti, sitä selvemmin hän n kuuleva sisällisen tdistuksen: Sinunkin juuresi, ihminen, upputuvat aavistamattmiin syvyyksiin, Jumalan elämän perustuksiin!»elämänne n kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa.» Salattu elämä vasta nkin tdellinen elämä. Se mikä meissä suuntautuu ulspäin, se ei le muuta kuin kui vuva lehti tai karsittava ksa. Mutta massa sisällisessä maailmassaan ihminen mistaa tulevaisuutensa, elä-

3 mänsä tai kulemansa, taivaansa tai helvettinsä. Sentähden: varjele salattua elämääsi, sillä siitä kaikki tdellinen, vittisa ja häviämätön elämä lähtee. Salattu elämä, jtta siihen ikein visimme peräytyä, listaa Jumalan armllisesta tahdsta vastaamme Jeesuksen Kristuksen lennssa. Elämä n hänessä ilmestynyt. Armn aurink ylenee yhä krkeammalle, säteillänsä se tunkeutuu sydämen salatuimpaan elämään, sitä puhdistaen ja vimistaen. Jeesus itse n tu salattu elämä Jumalassa, edessämme havainnllisena ja puleensa vetävänä. Hän jhdattaa maan salattuun maailmaansa, se n: Jumalan läheisyyteen. Lapset valmistuvat juluilihinsa ja virittävät jululaulujansa. Heidän ilnsa n enimmäkseen ulknaista. mutta sellaisenaankin se kykenee saamaan meidät, vanhemmat, peräytymään siihen sisäiseen keskustaamme, jssa jtain lapsen viattmuutta ja välittömyyttä vielä asustaa. Olkn meissä halu tdellinen ja vilpitön palautua tähän sydämen lapsi-piiriin, sillä siellä visimme valmistua vastaanttamaan»salatunkin elämän», ppisimme sitä ikävöimään, ja sen löydettyämme ppisimme sitä elämäänkin. Peräytykäämme, peräytykäämme tähän salattuun elämään! Ei mitään le elämässämme niin suuressa määrin tarvis, kuin sitä. Ja kun peräydyimme niin perinphjin, että tdella löysimme ja saatimme mistaa»salatun elämän Jumalassa Kristuksen kanssa», niin sillin vivat syysmyrskyt raivta ympärillämme, talvikylmät vivat jäätää paljn siitä, mikä elämässämme n ulknaista, se, mikä siinä n sisällisintä ja syvintä, sitä eivät mitkään ulknaiset mahdit kykene liikuttelemaan. Olemme sillin peräytyneet aina siihen elämämme linnitukseen saakka, jka n vallittamatn. Sen sisäpulella, sen tarjamassa turvassa n hyvä llaksemme. Olemme vittaneet sisällisen rauhan. Nyt vasta lemme tulleet ktia. Olemme ääressä ktilieden, jnka luna pyhä tuli ei millinkaan sammu. Sillä elämämme n kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa. Paav Virkkunen. Kun Vilj aiki lähteä Amerikaan. > JÄ^^^Tp use viemään lehmiä metsään, kell n jlg5 \A 5; IL j kuusi!» sani Peltlan emäntä ja 3lR<^fijäl! tyrkkäsi vimakkaasti Vilja kylkeen. 3IEr^?Sfclk ' ^'' U J hieri silmiään. J kuusi! ilbsgsme Hari lisi niin mielellään nukkunut 1 vielä edes muutamia minuutteja, mutta eihän sitä enää saanut... lehmät kuuluivat ammuvan ulkna. Vilj pukeutui pian ja läksi. Olipa nyt kaunis aamu! Kastepisarat kimaltelivat kukkasissa ja ruhissa. Tien varrella kasvavissa kivuissa visertelivät lintuset aamulauluaan. Mutta Vilj ei humannut lunnn kauneutta. Hän astui ajatuksissaan karjan jäljestä; hän mietti, että nyt hän ajaa Peltlan lehmiä viimeistä kertaa metsään; sillä tänäpäivänähän se Amerikan täti tulee ja vie hänet mukaansa. Täti ttaa hänet maksi lapsekseen, kun Jumala li krjannut pis Viljn vanhemmat. Vilj tiesi, että täti li rikas. Näki sen j tädin puvustakin. Valkuvaajassa llessaan n hänellä llut samettinuttu ja sulilla kaunistettu hattu. Minkätähden tädillä piti lla sulilla kaunistettu hattu, sitä ei Vilj ymmärtänyt, ja se h hänestä uta, mutta rikkaan näköinen hän vain h... Ja täti li sannut, että Vilj saa hyvät päivät hänen lunaan, eikä hänen tarvitsisi hiin vaivata itseään, ei käydä paimenessakaan... Niin, eihän tädillä vinut lehmiä llakaan, kun hän asui suuressa kaupungissa. Vilj saisi maata kuinka kauan hyvänsä ja syödä vatsansa täyteen klmasti päivässä. Ja mitä hän saisi syödä? Niin, kunpa sen tietäisi. Mutta eiköhän vain nisuleipää, pannukakkua ja rusinakeitta... nehän livat, mikäli Vilj tiesi, maailman parhaita herkkuja.»hehei, Vilj! Vieläkö sinä viitsit rikkua Peltlan lehmien hännässä! Tuleehan sinusta khta suuri herra!» Vilj vavahti ja katsahti sinnepäin, mistä ääni kuului. Turhanpäiten aivan; siellähän h vain Kyllölän Pekka-paimen, jka niinikään aji karjaa laitumelle.»kuinka sinä luulet minusta herran tulevan?» kysyi Vilj hiljaa.»jkaisestahan Amerikassa herra tulee. Etkö nähnyt miten uhkea li Vänttisen entinen renki, kun tuli Amerikasta täällä käymään. Hänellä li verkahusut ja kell kummassakin liivintaskussa.» Pekka pisti kätensä husuntaskuihin ja vihelsi niinkuin li nähnyt Vänttisen entisen rengin tekevän.»kuulepas, Vilj, kun sinä tulet siellä Amerikassa rikkaaksi, niin lainaa minulle kymmenen markkaa. Minä stan sillä sellaisen viulun, kuin Mäntyharjun Hassun-Pekalla n, ja sitan sitten kaikissa häissä, läksiäisissä ja leikkuutalkissa... Sittaminen n hyvin hauskaa. Hih ja hei! Mutta sinähän let vakava ja ttinen kuin Ltilan puntari!» Ennenkuin Vilj ennätti vastata, h Pekka hänen sivullaan, kppasi häntä vyötäisiltä ja pyöräytti ympäri pari klme kertaa.»ei, nyt llaan j Vehkahaan tien khdalla, tässä me eramme. Sinä menet sinne, minä jatkan matkaa kauemmas. Hyvästi, Vilj! Hyvästi!» Vilj aji lehmät hakaan. Sitten hän tahti heittää jäähyväiset kaikille niille paikille, jilla hän h leikkinyt ja jita ei tämän jälkeen enää saisi nähdä. Hän kulki krkealle petäjikkökummulle haan laidassa, khsi siellä suurelle kivelle ja katseli seutua. Hän ajatteh, että kuinka usein hän nkaan täällä llut. Hän muisti, että äiti-vainaja h kerran täällä hänen kanssaan seutua katselemassa. Sillin äiti puhui hänelle isänmaasta, jta hän täältä näki avaran palasen. Kuinka kaunis likaan tämä seutu! Kuinka herttaisesti näyttivätkään viljavainit lainehtivan! Kuinka sulinen likaan metsän tuksu! Tulla h rauhallinen kylä lehtipuiden reunustamana. Vähän litmpaa siinsi pitäjän vanha kirkk t niineen ja kelltapulineen, jsta kehjen ääni h niin usein kajahdellut hänelle sekä isälle ja äidille, jtka nyt nukkuivat nurien kivujen alla läheisen kirkkmaan siunatussa mullassa. Vilj katseli ympärilleen, hän tahti painaa sieluunsa tämän seudun kuvan. Päivä paisti, petäjien humisi niiden latvissa. pihka tuksui, ja tuuli

4 .Vilj katseli ympärilleen. Hän tahti painaa sieluunsa tämän seudun kuvan".

5 Vilj ajatteli tuta kylää ja tätä metsää. Ne livat niin rakkaat pienelle pääskysellekin, että se jka kevät kiiruhtaa tänne yhtä pitkien matkjen päästä kuin Amerikakin n. Tänne se taht rakentaa pesänsä; täällä sillä n ikea kti. Mutta hän, Vilj, lähtee ainaiseksi täältä. Löytääkö hän mistään muualta näin kauniin seudun, jssa auringnpaiste n yhtä kirkas, metsän tuksu yhtä virkistävä? Vilj kuunteli hnkien huminaa. Tuntui kuin siinä lisi sinut vimakkaasti yksi aina sana: isänmaa, isänmaa! - Vilj laskeutui kiveltä. Hänen sydämensä tykytti, kyyneleitä khsi hänen silmiinsä. Mutta häntä harmitti tämä herkkämielisyys. On sitä maata muuallakin, ilmaa etempänäkin. Kyllä kai hän Amerikastakin löytää näin kauniita paikkja. Hän kiiruhti npeasti läheiseen rantaan. Tätä järveä hän li aina lämpimästi rakastanut. Hän saatti istua rannalla kuinka kauan hyvänsä katsellen aaltjen leikkiä. Välkkyvät laineet livat hänen parhaita ystäviään. Ne laulivat hänelle millin ilisen reipasta millin taas alakulisen surullista lauluaan. Suruisena llessaan hän h aina saanut niiden laulusta lhdutusta. Vilj katseli sinistä ulappaa. Ja taas heräsi hänen mieleensä ajatus, nkhan siellä vieraassa maassa näin sinisiä järviä, ja laulavatkhan laineet siellä niin viihdyttävästi kuin täällä. Mutta mitä ne aallt nyt laulivat? Vilj kuuli niiden khinassa vain yhden sanan: isänmaa, isänmaa.»näin kaunista maata ja näin sinisiä järviä ei le missään muualla maailmassa», päätteli sitten Vilj.»Isänmaa n'kaunein ja rakkain!» Kun Vilj palasi Peltlaan h, Amerikan täti j saapunut sinne kanttri Huhtalan seurassa.»sinäpä viivyit, len j kauan dttanut sinua», sani täti hänelle.»minä tulin sanmaan sinulle jäähyväiset», lausui kanttri.»kasva kunnn mieheksi niinkuin isäsi h, sillin saavutat menestyksen»,»mutta minä en lähdekään Amerikaan, täti», virkki Vilj hiljaa.»sinäkö et lähde! Miksi et?»»minä jään maan maahani, isänmaahani!»»isänmaahasi! Kaikki naskalit ne puhuvatkin isänmaasta! Keltä let ppinut sen?»»metsältä ja laineilta, täti. Kivut humisevat: isänmaa, isänmaa!»»turhaa höpiset. Kun sinulla n Amerikassa hyvä lla, et kaipaa isänmaata.»»mutta minä en vi lähteä, täti.»»ajattelepa, kuka sinua täällä rukkii ja vaatettaa? Sinä let aivan rp, ja minun lunani saat kaikkea yllin kyllin. Ymmärrätkö man etusi?»»minä en vi lähteä, täti», päätti Vilj.»Oikein, Vilj!» sani kanttri.»jumala sukn, että kaikki.sunien pjat ja tytöt muistaisivat vanhan kauniin sananlaskun:»parempi malla maalla vetnenkin virsun alta kuin n maalla vierahalla kultamaljasta metnen.» vsinä, Vilj, et tarvitse täälläkään puutetta kärsiä. Sinä saat muuttaa minun lukseni asumaan, kunnes ky kenet itse tekemään työtä sen maan hyväksi, jta et tahd vaihtaa mihinkään muuhun maailmassa. Sustutk siihen?» Vilj katsahti kanttriin, sitten tätiinsä ja silmäili sitten kesäisiä vainiita ja niiden takaisia metsiä.»sustun mielelläni!» sani hän sitten listavin silmin, ja tuuli kerti Viljn sanat humisevalle metsälle ja välkkyville aallille. Kun Vilj palasi Peltlaan, li Amerikan täti saapunut sinne kanttri Huhtalan seurassa".

6 Sää n riemu, jta ei saa pistaa! Kats, kuinka helakina listaa kuplat saippuaiset päivää vasten synnyttyään hukaisusta lasten! Keveinä ja kirkkahina ne khavat ylös ilmille, leijailevat niinkuin lasten mieli, niinkuin unelmaiset satukuvat, jtka syntyvät ja unhtuvat npeemmin kuin kerta vi kieli. Saippuakuplia. K MR Custa kuhusta ne alun saa... yksi, kaksi! ja ne kataa; paitse märkää mekka ja nenää, muuta niistä ei vi nähdä enää. Mutta hauska jtain luda n, vaikka kestäköön se hetken verran: ehken saamme syntymähän kerran pysyvääkin kuplain jukkhn. A- N. Partipjat. Kansikuvamme jhdsta li aikmukseni kirjittaa pari sanaa scut- eli partipikain liikkeestä tivssa innstuttaa maamme nurisa yhtymään siihen. Mutta ennenkuin ehdin siihen ryhtyä li sattunut ikävä seikka. partipikain liike li meillä ulkapäin tulleesta käskystä lakkautettu. Syvällä surulla tulen siis vain mieliin palauttamaan liikkeen jhtavien aatteiden pääpiirteet. Englannissa ja muuallakin n liike tisinaan llut jnkunlaista valmistusta staharjituksiin, mutta Sumessa n se llut kauttaaltaan rauhallista ulkilmaharjitusta, päämääränä ruumiillinen virkeys ja sen yhteydessä havaintkyvyn ja timeliaisuuden kehittäminen. Liikkeen ltua pulitista vutta vireillä ennättivät tuhannet pjat ja tytöt, kaiken säätyiset ja ikäiset, yhtyä siihen, pukeutua scutin yksinkertaisiin ja mukaviin vaatteisiin ja mistaa heidän tunnussanansa»le valmis» situtuen nudattamaan partipikain lakeja. Ei ihmekään sillä partiliikkeen laki sisältää sellaisia aatteita, että jkaisen nuren mieli niissä lämpiää. Lainpykälät vat: 1) Partipjan sanaan vi luttaa. 2) Partipika täyttää velvllisuutensa ja n täsmällinen. 3) Partipika kettaa ilmielin lla hyödyksi ja avuksi tisille. 4) Partipika n jkaisen muun scutin tveri ja ystävä. 5) Partipika n khtelias ja hu maavainen kaikkia khtaan. 6) Partipika n eläinten ystävä. 7) Partipika kettaa aina lla rhkealla mielellä. 8) Partipika n vaatimatn ja säästäväinen

7 9) Partipika rakastaa puhtautta ja järjestystä. 10) Partipika karttaa väkijumia, tupakkaa, kiruksia ja muita hunja tapja. Nykyään, jllin varsinkin kaupungin elämä ja liiallinen lukeminen veltstaa lapsen ruumista, n pikien ulkilmaliikkeet ja harjitukset llakseen»valmiit» erittäin tehkkaat ja virkistävät. Retkeily ja leirielämä lunnn helmassa vat siinä pääasiana. He tustustuvat luntn ja tttuvat auttamaan itseään. Surittamalla alilukkien tehtävät tullakseen ensimäisen lukan partipjaksi täytyy timittaa mnenlaisia tehtäviä esim. tietää, mitenkä haava tai luunmurtuma sidtaan, täytyy tuntea kaksilippujärjestelmä tai Mrsen sähkölennättimen käyttö, täytyy sata sytyttää tulta käyttämällä krkeintaan kaksi tulitikkua, keittää neljänneskil lihaa ja kaksi perunaa ilman muita talusesineitä kuin vesikattila! Ensilukkainen saa uida 50 metriä (tahi justa 2 km.), kulkea tai sutaa yksin 10 km. matka edestakaisin ja käyttämällä ajneuvja tahi ratsastaen tehdä 20 km. matka samaten edestakaisin sekä kirjittaa retkestä lyhyt kertmus, selittää tahi näyttää kaksi erilaista hengenpelastustapaa, esim. kuinka n herätettävä henkiin näennäisesti hukkunut, valmistaa kahdenlaista rukaa, käyttää ja piirtää ymmärrettävä kartta, sahata ja pilkka puita y. m. Tällaisia hyviä tietja ja tehtäviä pitaan ja harjitetaan sitten yhä enemmän niin paljn ja erilaisia että niiden luettel täyttäisi^ kk»julupukin». Tahdn puhua vain muutamista. Niin täytyy partipjan ppia löytämään tiensä vierailla seuduilla maalla ja kaupungissa, päivällä ja yöllä, tuntemaan ilmansuuntia, tähtiä ja kmpassi, tekemään säähumiita, mittaamaan välimatkja ja esineiden suuruutta ja krkeutta. Hän ppii tuntemaan merkkitulet ja savut ja tekemään mnenlaisia slmuja. Hän saa rakentaa tuulensujan ja majan, hän saa metsässä valmistaa hyvän vuteen ja nutin. Js niiksi tulee täytyy hänen sata rakentaa tilapäinen silta. Hän saa paikata vaatteensa ja parsia sukkansa ja ennen kaikkia hän ppii siisteyttä. Leiripjan kunnia vaatii, ettei hän jätä minkäänlaisia jälkiä ei ainakaan rumia eikä rskaisia. Hän humaa erilaisuuksia ihmisissä ja ppii tuntemaan eläimiä ja heidän tapjaan. Hän vainuu eläimiä metsissä ja seuraa heidän jälkiään, mutta käyttää mieluummin valkuvausknetta kuin murhaavaa asetta. Kska tällä näppärällä miehenalulla pitää vielä lla hyvä ryhti, hän n ritarillinen ja ystävällinen, antelias ja humaavainen heikmpia khtaan, vilpitön ja rhkea. niin n lunnllista, että partipika n nurille hukutteleva ihanne. On lemassa kirja, Kaarl Sinin laatima jssa tarkkaan kerrtaan tästä kaikesta ja jta lukemaan kehttaisin pikia ja tyttöjä. Siinä n paljn hyviä kertmuksia ja selityksiä leikeistä ja harjituksista, jita jkainen helpsti vi ktnaankin timeen panna huvikseen ja hyödykseen.»julupukin» kansikuva esittää leiriä metsässä kevättalvella. Nähdään tuulensuja, talushmmat tulen ääressä jssa pjat, khta kun kaikki vat merkin humanneet ja kkntuneet, aikvat nauttia ilisen ja maukkaan aterian. Olkn terveydeksi! V. S. B. Papcrilcija. (luuli, tuule sa tuimemmasti - Cauri leijaansa laittaa; työnsä surivi sukkelasti, tikut taiten hän taittaa. (Tuuli, tuule sa tuimemmasti iauri pyrstöä liittää. Äidin rullan sai, pilviin asti kyllä rihma nyt riittää. (Tuuli, tuule sa tuimemmasti Cauri timeensa ryhtyy, Rylän lapset j riemuisasti kilvan kiistahan yhtyy. (Tuuli, tuule sa tuimemmasti Ceija ilmassa liitää. mäen töyräältä vinhakasti Cauri nulena kiitää. (Tyynny, tyynny j tuima tuuli Ratkes Caurilta köysi". Itkuun vääntyi pikku huuli: Ceija liejuhun löysi... (Tuimat tuulet käy eln tiellä, myrskyt maailman pauhaa... mni lapsnen kulkee siellä turhaan etsien rauhaa. (Tuulten valtias, Xauri lasta hjaa myrskyjen mailla, hänet varjele vaipumasta liejuun leijansa lailla...» Eemeli Antinpika. EO

8 Kaksi kehitystietä. 61naamuin niin vbdess' ilittiin luna lähtenen viattmuuden. Siitä er tie Cista se vie pubtautehen, työhön uuraasen, mniin timibin hiisin, aatksin. Kdit hurslm.it he luvat Sumelle; suhu uusi heitä muistaa siunaten heidän astellen raivaamia teitä. Ciset nurina turmeluksen tiellä alkaa astella, likaisuudessa laiskebtivat siellä, saavat pahat tavat. raukat uppavat liejuun kurjimpaan ficidän kdissaan juppus ja peli vimat kuihduttaa. Kurjasti ken eli, kurjan kuln saa. v ms w* Mlr&^ >ieni simpukka kuress' eli ain', sisäpultansa näyttänyt ei uain. Mitä syuällä hänen sielussaan kärsi elämä, ken sen tunsikaan! Tuskat salaten kiuirintahan li se sisällen helmen ihanan. #### Simpukan tarina. -ghbt-fl' Myrsky temmeltäin kerran nsti sen, heitti maalle päin hiekkarannallen. Kuli simpukka ualss' auringn. Aalln rikkma kuri auki n. Päiuä sydämeen paisti hellänä sieltä nähdäkseen pientä helmeä. Paimentyttönen metsänihana löysi pienisen helmen rannalta. Sani: «Tässä n niinkuin kyynele. Hhteess' auringn uälkkyy uien se." Helmen ihastuin kiinsi kulmilleen, riensi hymysuin metsän syuyyteen. Jlap Pärnänen.

9 Pienet pjat /xii la ressut kertmuksen kuulivat: aarre alla suuren kiven, kulia-arkut hhtavat. Leimahtavat pikain mielet, eivät kiusaa kestää vi,»aarrett', aarrelt' etsimähän! > khta kautta pihain si. Käyvät pjat paitaressut seipäin, kangin kiven lu:»kanget alle, kääntämähän, pian löytyy arkku tu/» Kanget alle, kääntämähän; hikilsin ähkilään, siltä, tältä, jka pulla valtavala väännetään. M uit' ei väänny valtavainen. paikaltansa liikahda. Eipä pikain int puutu:»vielä kerta vimalla!» Pienet pjat paitaressut... Yritetään vielä kerta, ketetaan linenkin; eipä kivi päällä kieri, pysyy piilss' aarrekin. Eikä kivi päältä vieri vaikka päivä väännetään, pääntietähän kk viikk sitten puuha jätetään. Mutf ei pikain int, usk puutu vielä sillinkaan:»väännetty is, js ei peikt pitäneet is vastaan vaan».»väännetty is, meidän vimat vuret suuret vääntävät, saatu isi armas aarre, mutta peikt estivät.» Oikein pjat, säilyttäkää usk miin vimiinne, kerran kiven vieritätte päältä eln aarteenne! li Härkönen.

10 Kristallisydäminen prinsessa. Kirjittanut ja kurittanut A u r a. li kerran kuninkaantytär, min kaunis, että hänen puutarhansa kauneimmat kukat eivät vineet hänelle vertja vetää. Hänellä li niin heleänsiniset ja iliset silmät, että niihin hän vain katsi, kirkastui se heti. Kukaan ei vinut lla hymyilemättä hänelle. Aurinkkin hymyili, kun prinsessa nsti kauniit silmänsä sitä khti. Mutta vaikka hän li niin kaunis ja niin ilinen, ei hänellä kuitenkaan llut tavallista sydäntä. Hänen sydämensä li kirkasta kristallia. Hän li saanut sen kumminlahjaksi vurenhaltijalta. Vurenhaltija li katsellut pientä kirkassilmäistä prinsessaa, jka makasi kultakehdssa ja sannut:»annan sinulle kristallisydämen. Xiinkauvan kuin vit säilyttää sen kirkkaana kristallina, let nnellinen, mutta heti kun sydämmesi muuttuu, tulee nnettmuus.» Kun prinsessa tuli suuremmaksi, kerrttiin hänelle vurenhaltijan sanat..siitä lähtien prinsessa ei mitään niin pelännyt kuin sydämensä muuttumista; sillä hän li niin nnellinen ja tahti pysyä yhtä nnellisena. Hän tuli yhä kauniimmaksi, yhä ilisemmaksi, ja hyvä hän li kaikille. Hän ei tahtnut astua nurmella, ettei hänen jalkansa tallaisi kukkia, ja js hän näki jnkun itkevän, itki hän säälistä mukana. Kuningas ja kuningatar livat ikein ylpeät hy västä prinsessastaan. He päättivät hakea hänelle arvisensa pulisn. Mnta uljasta ja rikasta prinssiä ratsasti kuninkaan pihaan. He tivat mukanaan kalliita lahjja prinsessalle. Mutta hän ei tahtnut keneltäkään ttaa mitään. Eikä yksikään nurista prinsseistä vinut vittaa hänen rakkauttaan. Mieluimmin kulki prinsessa yksin metsissä ja kedilla. Hän lauleli kilpaa lintujen kanssa, ji pursta kirkasta vettä ja pimi kukkia. Kuningas antikin hänen kulkea vapaasti minne vain halutti. Olihan prinsessa niin varvainen ja viisas. Hän tiesi kyllä minne menisi. Eräänä iltana, vähää ennen auringn laskua läksi prinsessa kävelemään metsään. Hänen päässään li pieni kultakruunu, jtta kaikki tuntisivat hänet prinsessaksi. Hän li ilinen niinkuin tavallisesti. Aurink punasi puiden latvat hhtavan ihaniksi. Prinsessa ei muistanut millinkaan nähneensä niin kaunista iltaa. Hänen hitajansa li kertnut hänelle Auringnprinssistä, nuresta ja kauniista, jka asui siellä, missä aurinkkin ja jnka silmät listivat kuin auringn säteet. Paljn 'li prinsessa nähnyt prinssejä, mutta Auringnprinssiä hän ei millinkaan llut nähnyt. Hän kulki yhä kauvemmaksi, khti auringn laskua.»entä js saan nähdä auringn laskun, js saan nähdä itse Auringnprinssin, kun hän tulee ttamaan vastaan auringn ja vie sen linnaan sa. Sillin sydän pehmenee», li vanha hitaja san ut. Ja prinsessan kristallisydän sykähti niin kummasti sitä ajatellessa. Hän kulki läpi metsän, halki aavan kentän, krkeiden vurten ylitse. Hän ei tuntenut lainkaan väsymystä. Hänen punaisesta silkkikengästään putsi kultainen kanta, mutta siitä hän ei välittänyt. Hän katsi vain punertavaan aurinkn ja tunsi vimainsa yhä lisääntyvän. Vihdin alki hän justa kapeata plkua myöten. Hän pelkäsi, että aurink kerkiäisi vaipua hhtavaan pilvikehtnsa, ennenkuin hän sen saavuttaisi. Plku li kapea ja mutkikas. Kerran prinsessa kaatui ja kadtti kallisarvisen helmen kaulanauhastaan, mutta hän ei siitä välittänyt. Olihan hänellä ktna tisia, paljn kauniimpia helmiä. Plku vei viileään lehtn. Se li kknaan ilta-auringn kultaama. Suuria punaisia kukkia kasvi kaikkialla. Ne katselivat prinsessaa ja hymyilivät. Hänen man puutarhansa kukat eivät ikinä sanneet nin hymyillä. Lehdn läpi virtasi kirkas pur. Hpeana ja kultana kimmelsi sen vesi. Prinsessa pysähtyi hämmästyneenä. Kuinka kaunista täällä li kaikki! Hän katseli ympärilleen. Kaikkialla puut ja pensaat hhtivat ilta-auringn listssa. Prinsessa astui lähemmäs pura. Hän li väsynyt ja tahti juda. Hän tti kädellään kirkasta vettä ja ji. Se h niin virkistävää ja raikasta. Oli kuin hänen sisällään lisi kaikki tullut yhtä hhtavaksi kuin lunnssakin.»minne len tullut?» sani hän hiljaa itsekseen. Mutta sinikellt nyökäyttivät päitään ja sanivat:»istu hetkinen, lepää hetkinen, me sinulle laulun laulamme». Prinsessa istui suurelle kivelle purn" reunalle ja katseli veteen. Hän tahti nähdä kuvansa,

11 vieläkö hän li entisen näköinen, mutta purssa kuvastuivat hi kulkevat ruspilvet, yhä uudet ja uudet. Alki kuulua sitta, ei tr\'ien sitta, niinkuin hvissa, vaan aivan yksinkertaista, sydämeen käypää.»kuka minun isäni valtakunnassa sittaa näin, eikä le tullut hviin?» ajatteli prinsessa. Mutta sitt läheni ja läheni.»en le mista kskaan kuullut», ajatteli prinsessa.»täällä varmaan aurink asuu. Tänne se aina laskee. Täällä n auringn kti. Tulinpa sittenkin ajissa», riemuitsi prinsessa. Lpulta hän ei malttanut enää istua paikillaan, vaan läksi sitta khden. Häntä vastaan tuli nuri paimenpika sitellen tuhitrvellaan. Kun hän näki prinsessan, lakkasi hän heti sittamasta ja katseli prinsessaan.»ehkä n hän eksynyt tänne kauvas metsään, minä saatan hänet takaisin linnaan», ajatteli paimenpika. Mutta kun hän näki, ettei prinsessa lainkaan pelännyt, ainastaan hymyili, alki hänkin hymyillä prinsessalle. Hänen silmänsä listivat kuin auringn säteet, ja kellertävä tukka kimalteli kuin kulta. Prinsessa astui lähemmäksi paimenpikaa, jensi mlemmat kätensä hänelle ja sani:»kuka sinä let? Oletk Auringnprinssi?» Ja paimen vastasi hymyillen:»olen, minä len Auringnprinssi. Mutta niiksi sinä let tullut tänne minun valtakuntaani?»»tahdin nähdä auringn laskun. Minulle n kerrttu, että Auringnprinssi tulee jka ilta aurinka vastaan ja vie sen kultalinnaansa, purppurapilviin. Olen kuullut, että Auringnprinssi n tisenlainen kuin kaikki muut prinssit, ja sinä let aivan tisenlainen kuin ne prinssit, jtka käyvät isäni linnassa. Onk tämä sinun valtakuntasi?» QS7 QS7 d3 GSJ C&C&C&C&<&C&C&<&C&<&(&C&C&<^C&<&C&<^C&(^Cib;CiSJ Pikku-Heikin uni.»tämä, kaikki tämä n minun valtakuntaani», vastasi paimen.»saank viipyä valtakunnassasi hetken ja katsella sen ihanuutta?»»saat, minä näytän sinulle valtakuntani", sani paimenpika ja tarttui prinsessan käsiin. y (Jatk kahden lehden takana. I <387 GSJ QS7 QS7 QS7 eikki ei käynyt usein kylässä. Peltlassa, jssa li hänen kummitätinsä, hän väliin isäitinsä luvalla pistäysi. Siellä li hänellä hyvänä tverina ja leikkikumppanina Anni, jka kävi kansakulua. Tämän kanssa hän usein keskusteli niistä asiista, jista kulussa li puhuttu. Heikki lisi niin mielellään itsekin mennyt kansakuluun, mutta, köyhä kun li, hän ei vinut sinne päästä. Olipa Heikki taas kerran Peltlassa Annin kanssa leikkimässä.»kuules, Heikki», sani sillin Anni kesken leikkiä.»meillä n sisälukutunnilla luettu sma kertmus. Siinä puhutaan pjasta, jka sai ihmeellisen srmuksen. Kun sen ruuvia kiersi yhden ympäryksen myötäpäivää, niin sai, mitä vain tahti.»»kuka sen sille pjalle anti?» kysyi Heikki.»Julman pitkä mies», vastasi Anni.»Missä se mies sen anti?» kysyi Heikki edelleen.»pjan llessa marjamatkalla?» vastasi Anni.»Olik se köyhä pika?»»köyhä, hyvin köyhä: köyhän lesken pika», sani Anni. Sitten Anni kerti kk kertmuksen sen mukaan kun muisti, jaheikki kuunteli melkein henkeään pidätellen.»eikö llut sma kertmus?» kysyi Anni kertmuksensa lputtu;».»oli. Se li nnen pika. Kunpa kaikille köyhille pjille kävisi yhtä hyvin», sani Heikki.»Ottaisitk sinäkin sellaisen srmuksen?» virkki Anni kysyvänä.»ottaisin», vastaa Heikki innstuneena.»ja sillin minulla ja isäidillä ei lisi yhtään puutetta. Laittaisin ikein kmean taln ja...»»mutta js tulisit ahneeksi, kun saisit yhtäkkiä niin paljn rikkautta», keskeytti Anni. Heikki mietti.»en minä sentään ahneeksi tulisi,» sani hän sitten.»kunhan saisin senkin verran, kuin välttämättä tarvitsemme, tyytyisin siihen. Isäiti n pettanut, että ahneus n kaiken pahuuden juuri.»»niinhän se nkin, mutta ei sitä aina muisteta», sani Anni taas. Kun li vielä hetkisen keskusteltu ja leikitty, ersivat tverukset, ja Heikki läksi isäidin lukse ktiin. Hän ajatteli kk sen illan Annin kertmusta. Jspa hän lisi llut se köyhä pika! Tai jspa hänkin tulisi yhtäkkiä rikkaaksi! Vielä levlle mennessäkin tämä ajatus kiusasi Heikkiä, niin että hän li j vähällä unhtaa ehtrukuksenkin. Näihin ajatuksiin vaipuneena hän sitten vihdin nukkuikin. Mutta unessa hän sitten eli kummalliset^ seikkailut. Isäiti lähetti hänet julustksille kylän kaup-

12 .Haltija autti, ja tussa tukissa li punasamettinen kultasäkki Heikin hartiilla.

13 paputiin. Valkean kiiltävä kaksimarkkanen li lujasti puserrettu hänen nyrkkiinsä, kun hän talvista metsäplkua hiljalleen juksi. Hän li juuri sivuuttamaisillaau Lulakiven.»Heikki!» kuulee hän sillin jnkun huutavan. Hän pysähtyy katsmaan, kuka häntä kutsui, ja näkee Lulakiven luna pienen valkpartaisen ukn. Heikki säpsähtää vähän. Hän n kuullut metsänhaltijista puhuttavan, ja haltijaksi hän arvaa tun ukn. Heikkiä pelttaa, mutta kun haltija näyttää hyväntahtisesti hymyilevän, niin hän ei sentään lähde pakn juksemaan.»tule tänne, Heikki!» san haltija niin tuttavallisella ja hyvänsuvalla äänensävyllä, ettei Heikki epäilekään astua rhkeasti kiven lukse..sillin haltija nstaa kiveä. Ja mikä ihmeellinen näky sieltä aukeni! Kiven alla n lula, ja se n täpösen täynnä kultarahja.»ota tästä nyt kultarahja, että saat staa julutarpeita itsellesi ja isäidillesi!» san haltija ja anti Heikille punaisen samettipussin. Heikki ttaa pari kiiltävää kultarahaa ja jentaa j kätensä haltijalle kiittääkseen häntä. Mutta haltija san:»etkö halua enempää? Kka punaiseen pussiin rahaa niin paljn kuin tahdt! Mutta muista, että sinun n kannettava se ktiin välillä levähtämättä. Js pudtat pussin, kadtat kaikki kultarahat. Ne sillin palaavat tänne minun aarreaittaani takaisin.» Sitten haltija rupesi pitämään pussin suuta ja Heikki aji kahmalllaan kultarahja pussiin. Välillä hän aina ketti pussin paina. Olihan se j raskas; mutta kun kerran saa vapaasti ttaa, niin täytyyhän kettaa ttaa runsaasti, että pääsee tdella rikkaaksi. Kun pussi j tuntui hyvin raskaalta, Heikki tauksi ammentamasta kultarahja siihen. Yhden kahmalllisen sentään hiin vielä tti. Sitten riitti. Pussi li j niin raskas, ettei Heikki saanut sitä min vimin selkäänsä. Mutta haltija autti, ja tussa tukissa likin punasamettinen kultasäkki Heikin hartiilla. Raskaalta tuntuviat askeleet, kun Heikki kalliine aarteineen hiljalleen ketti astella ktia khti. Siinä n paina. Jalat eivät tahd khta. Selkä n taittumaisillaan. Päätä pakttaa. Kädetkin tuntuvat taittuvan. Ki askeltakaan enää! Heikin täytyy pysähtyä. Ktiin n vielä pitkä matka. Mitä, js levähtäisi? Mutta js pussin pudttaa maahan, palaavat kaikki kultarahat haltijan aarreaittaan. Kun niitä tulikin niin paljn ajettua! Olisi ttanut vain yhden, pari viisi kahmalllista. Rpsis! Pussi pudta rpsahti Heikin selästä, ja Heikki vain vilaukselta näki, kuinka kultarahat kierivät samaa plkua, jta hän li tullut, ja punainen pussi mennä khahti kuin tuulispää haltijan lulaa khti. Heikki heräsi unestaan.»isäiti», sani Heikki.»Minä en kskaan tahtisi tulla rikkaaksi.»»kuinka niin lapseni?» kysyi isäiti, jka vielä li valveilla.»minä pelkään, että js tulisin rikkaaksi, tulisin ahneeksi. Js saisin kahmaln kultaa, tivisin j kymmentä lisää, ja viimein jutuisin niin raskaan kurman alle, että kulisin», vastasi Heikki.»Niin», sani isäiti,»ahneus n kaiken pahuuden juuri. Miksipä siis rikkaiksi pyrkisimmekään, kunhan vain saamme määrätyn san ravinnksemme.» Heikki ja isäiti nukkuivat sillin kumpikin tyytyväisenä. Olihan heillä ma mökkipahanen ja välttämätön määrä jkapäiväistä leipää. Kyösti Virta.,... kultarahat kierivät... ja punainen pussi mennä khahti haltijan lulaa khti".

14 Kristallisyiläiiiiiien prinsessa. (Jalkai.»Mutta miksi sinä sitit niin kauniisti! Kuka n sinua pettanut sittamaan?»»minä sitan auringlle, että se tietäisi tulla ktiin. Linnut vat pettaneet minua.»»kuinka kaunista täällä n! Tahtisin aina lla täällä!»»jää tänne minun lukseni. Oletk kauniimpaa valtakuntaa missään nähnyt?»»en vi jäädii luksesi ennenkuin käyn linnassa sanmassa isälleni, että len saanut uuden valtakunnan. Muuten pahastuisi isäni. Hänellä n myöskin suuri ja kaunis valtakunta, jnka minä saan, mutta hän kyllä sustuu siihen, että muutan tänne sinun luksesi.»»js palaat linnaan, et sieltä enää ikinä pääse tänne takaisin. Jää tänne heti. Missä let junut raittiimpaa vettä kuin täällä? Missä let kuullut lintujen kauniimmin laulavan kuin täällä? Oletk nähnyt kauniimpia kukkia missään muualla kuin täällä?» Ja prinsessa hymyili ja vastasi:»en missään, missään le nähnyt niin kaunista kuin täällä. Mutta missä vat sinun palvelijasi?»»minulla ei le palvelijita. Olen köyhä paimenpika, mutta myöskin mahtava kuningas. Olen Auringnprinssi. Hallitsen yksin valtakuntaani. Ja js tahdt jäädä tänne, hallitsemme kahden.»»siitä minä pidän. Olen kyllästynyt hvinaisiin ja palvelijihin. He eivät ymmärrä mitään. Eikä yksikään heistä saa niin sittaa kuin sinä. Tästä lähtien täytyy sinun sittaa vain minulle», sani prinsessa varmasti.»tietysti vain sinulle, js tulet lukseni asumaan."»minä tulen humenna takaisin. Nyt minun täytyy palata linnaan. Luulenpa, että isäni n j lähettänyt palvelijansa minua etsimään.»»ja nytkö sinä menet?» sani paimen ja hänen silmissään li niin surullinen katse.»minä tulen takaisin humenna», sani prinsessa. Ja paimen hymyili taas niin kirkkaasti. Mutta sillin tunsi prinsessa jtain uta rinnassaan. Hänen sydämensä li muuttunut. vse ei llut enää kristallia; se li kuin sulaa auringnpaistetta. Kun hän tuli metsään, tulivat kuninkaan palvelijat häntä vastaan. Kuningas li llut kvin hulissaan prinsessan viipymisestä ja lähettänyt palvelijat häntä etsimään. He nstivat prinsessan vaunuihin, jiden edessä li kahdeksan valkista hevsta ja ajivat aika vauhtia linnaan. He tulivat linnaan myöhään illalla. Kuningas ja kuningatar tulivat prinsessan lu ja kyselivät, missä hän näin kauvan li llut. Mutta kun he näkivät, miten ilinen ja nnellinen prinsessa li, rauhittuivat he ja käskivät palvelijain viedä prinsessan nukkumaan. Prinsessa vietiin silkkivuteeseensa, ja kaksi kamarineitsyttä jäi valvmaan hänen luksensa. Mutta prinsessa käski heidät pis. Hän tahti lla yksin. Hän nusi heti vuteestaan, avasi ikkunan ja alki katsella pimeään yöhön. Hän ei llut kskaan llut niin nnellinen kuin nyt. Humenna hän sanisi vanhemmilleen kaikki, ja sitten hän ajaisi kultavaunuissa uuteen valtakuntaansa.»vurenhaltija n paha peikk. Hän anti minulle kristallisydämen, etten kskaan saisi lla ikein nnellinen. Nyt sydämmeni n sulana, nyt len nnellinen», ajatteli prinsessa. Ja hän valvi kk yön ja muisteli eilistä matkaansa. Muisteli Auringnprinssiä, jka sasi niin kauniisti sittaa, ja ihmeellisiä kukkia, jtka sasivat hymyillä ja laulella. Seuraavana aamuna hän meni kuninkaan ja kuningattaren lu ja alki kerta matkastaan ja Auringnprinssistä. Kuningas ja kuningatar ensin hämmästyivät. Mutta lpuksi alki kuningas nauraa. Hän nauri niin, että jalkivet hänen kultakruunussaan helisivät.»lapseni, let nukkunut metsässä. ja nähnyt kaunista unta, ei le hyvä, ettii kuljet yksin niin kaukana», sani kuningas. Ja kuningatar käski prinsessan maan huneeseensa nukkumaan. Hänelle tutiin lääkkeiksi mnenlaisista yrteistä valmistettuja jumia, eikä kukaan saanut puhua hänen matkastaan mitään. Kaksi palvelijaa piti aina seurata prinsessaa. Sillä aikaa sitteli paimenpika metsässä ilisia lauluja. Hänen pieni ystävänsä paimentyttö, jlla li paksu villahame ja paljaat punaiset jalat, kiipesi aidan yli ja huusi:»huhui, huhui!» Ja paimenpika vastasi:»täällä len». Paimen Liisa juksi hänen

15 lukseen, tuhisellinen kypsiä marjja kädessä. Hän Hän taivutti hiljaa ksia sivulle ja kurkisti lehistui paimenen viereen ja yhdessä he söivät mansikat. tn. Juuri sillin tanssi paimen Liisa ja lauli:»missä lit eilen?» kysyi Liisa.»Et tullutkaan sille Minä len prinsessa, minä len Auringnprinsessa. krkealle vurelle, jssa lupasimme tavata.» Ja paimenpika Ja Liisalla li prinsessan kaulanauha. kerti prinsessasta, jka li käynyt siellä Prinsessan ruumiissa tuntui kuin jkainen veri ja luvannut tulla takaisin.»mutta hän ei pääse linnasta slu lisi jähmettynyt. Hän tunsi hirmuista tuskaa tänne takaisin, se n varma, se», sani paimen. rinnassaan. Hän paini mlemmat kätensä rintaanslu Ja he naurivat mlemmat.»tässä n hänen kaulanauhansa, sa vastaan ja parahti. Hän ei vinutkaan mennä jnka hän jätti tänne..se spii sinulle Auringnvaltakuntaau..Siellä likin j tinen prinsa jrhta hyvin». Ja paimen siti nauhan Liisan kaulaan. Mutta Liisa tuli niin iliseksi, että hän hyppi ja tanssi sessa, jka sasi tanssia paimenen sitn mukaan. Sillä li kaulassa hänen jalkivensä. Ja paimen sitti ympäri lehta. Paimen sitti tuhitrvellaan ja sille niin kauniisti. Ensi kerran tunsi prinsessa surua. Liisa tanssi vihreällä nurmella niin kevyesti kuin pieni keijukainen. Aurink hymyili, kukat nyökyttivät ja hymyilivät, ja linnut katselivat ksillaan ihmetellen Liisan tanssia.»minä len prinsessa, kats, enkö le prinsessa?» lauli Liisa yhä tanssien ja heilutellen kaulanauhaansa.»sinä let kauniimpi kuin prinsessa», sani paimen. Mutta prinsessa istui linnassa eikä sannut menevänsä millinkaan metsään, ellei saisi mennä yksin. Vihdin kuningas sustui prinsessan tahtn, mutta etäältä täytyi >, palvelijain kuitenkin seurata prinsessaa. Sillin läksi prinsessa heti tapaamaan paimenta.»varmaan hän n surusta kulemaisillaan», ajatteli prinsessa ja kulki niin npeasti, etteivät palvelijat aina vineet häntä seurata. Kun prinsessa tuli lähemmäksi lehta, kuuli hän ilisia säveliä. Hän pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan.»aurink n varmaan]j saapunut sinne, kska paimen nii» ilisesti sittaa.» ^Ä^jfe Samassa tulivat palvelijat ja kun he näkivät, miten pelästyneen näköinen prinsessa li, kantivat he hänet takaisin linnaan. Siitä päivästä muuttui prinsessa kknaan. Hän ei kskaan mennyt linnan puutarhaa kauvemmaksi. Millinkaan ei enää nähty hänen hymyilevän. Hän kulki niin hiljaa, niin hiljaa, kuin lisi jkainen askel tuttanut hänelle kipua. Ja kk kuninkaan hvi suri prinsessan" tähden. Kukaan ei tietänyt, mitä prinsessalle li tapahtunut. Mutta sen tiesi prinsessa itse. Hän tiesi, että sydämensä li särkynyt. Se li sulanut, mutta tullut jälleen kvaksi kristalliksi. Mutta se ei llut enää kirkasta kristallia, siinä li särö. Mutta kristallissa näkyvät säröt selvemmin kuin missään, kska se n niin kirkasta. Ja niin li prinsessa aina surullinen ja hiljainen. Vanhan vurenhaltijan sanat livat siis kuitenkin ttta. Prinsessa ei kskaan enään tullut iliseksi ja nnelliseksi. QS7 GSJ QSJ QS7 GSJ QS7 QS7QS7QS7QS7QS7QS7QS7QS7QS7 QS7QS7QS7QS7QS7QS7QS7QS7QS7QS7QS7 QS7 <SS7 G&tG&tGS; SUSI 4A t\s1tu Kerran kettu suippkun Kanalassa kävi yöllä; mifei syönyt, senpä kätki päivän vastaisen varalle, hulettmaks humiseksi. Itse laskeikse levlle heinäruvn reunamalle, siihen niitylle nukahti. Susi saapui surahäntä, hukka harmaja humahti. Terve, tuttu kumaseni! Oisk sulia syötävätä, vatsan täytettä varalla; anna vaikka ainasi, muuten nälkähän nuristun; anna siru sääriluuta, taikka kylkiluu kaluttu!",,rakas kumaraukkaseni: surku serkkua tulevi; syö'ös ruha ruvsta, heinän helpeitä hamua; nhan ruh rukasampi rannan rauskuja kiviä. Näitä itse nälkähän! lihan puutteessa pureksin! Syö ja lyöttäydy levlle," kehitteli kettu sutta. Mutta heinää ei halua susi serkku syödäksensä; siksi muille markkinille siitä harmaja hävisi. Kettu kuma tyytyväisnä käpäliinsä kunn kätki. Il Vaara.

16 Lastemme rakasta työtä kesän armahan ajalta. Painettu Helsingissä 1911 Raiftiuskansan Kirjapainssa. 16 sivua, hinta 50 p.