LAHDEN OPETTAJIEN AMMATTIYHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS JOHDANTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAHDEN OPETTAJIEN AMMATTIYHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS JOHDANTO"

Transkriptio

1 1(8) LAHDEN OPETTAJIEN AMMATTIYHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS JOHDANTO Lahden opettajien ammattiyhdistys edustaa yleissivistävän opetusalan työntekijöitä. Yhdistys toimii sääntöjen edellyttämällä tavalla yhteistyössä OAJ:n Päijät-Hämeen alueyhdistyksen sekä sen yleissivistävän jaoksen kanssa jäsenistönsä taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman, kasvatus- ja opetustyön arvostuksen sekä työolosuhteiden parantamiseksi ja oikeudellisen aseman turvaamiseksi. Alueyhdistyksen jaostoiminnan lisäksi Lahden OAY toimii itsenäisenä yhdistyksenä, jonka tärkeimmät tehtävät ovat vaikuttaminen, koulutus ja tiedotus. Lahden OAY:n toiminnasta ovat vastanneet hallitus sekä hallituksen nimeämät toimikunnat ja työryhmät. Hallituksen kokoonpanossa on huomioitu yleissivistävän opetussektorin eri opettajaryhmät. Se kokoontui vuoden aikana yksitoista kertaa. Yhdistys on tukenut jäsenryhmiensä harrastus- ja virkistystapahtumia omien toimikuntiensa kautta sekä avustanut jäsenten omissa kouluissaan järjestämää virkistystoimintaa. Vuonna 2017 jäsenistölle järjestettiin useita kohdennettuja jäsentilaisuuksia. Lahden OAY on ollut seuraamassa oppimisen tuen suunnitelman toteutumista. Jäsenistön etua on valvottu myös TVA-järjestelmän remontin yhteydessä. Vuoden 2017 lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli PARHAAT VOIMAT OPETUSALALLA Yhdistyksellä on ollut edustus OVTES- ja perusopetuksen virkatyöryhmässä. Lahden OAY on käynyt epävirallisia keskusteluja koulutuspalvelukeskuksen virkamiesten sekä sivistyslautakunnan kanssa ajankohtaisista kouluasioista. Neuvottelutoiminnassa yhdistystä ovat hallituksen lisäksi edustaneet ja edunvalvonnasta vastanneet seuraavat luottamusmiehet: Jaana Lemminkäinen Esa Ukkola Kari Osanen Marjo Eklund Mirjami Tiainen Jussi Anttila Päivi Teutari Merja Kittelä Olga Lehtinen Lauri Tervakangas pääluottamusmies luottamusmies (alaluokat) luottamusmies (alaluokat), varaplm luottamusmies (alaluokat) luottamusmies (yläluokat) luottamusmies (yläluokat) luottamusmies (yläluokat) luottamusmies (lukio) luottamusmies (vapaa sivistystyö) luottamusmies (Steinerkoulu) luottamusmies (Lahden yhteiskoulu)

2 2(8) Ulla Jehkonen Marja Kuningas Seija Laitinen Minna Suni-Poussu Sini Nummela Tuija Kivistö Leena Kalliolehto Leena Töyrylä Andrea Krohn varaluottamusmies (alaluokat) varaluottamusmies (alaluokat) varaluottamusmies (alaluokat) varaluottamusmies (yläluokat) varaluottamusmies (yläluokat) varaluottamusmies (yläluokat) varaluottamusmies (lukio) varaluottamusmies (vapaa sivistystyö) varaluottamusmies (Steinerkoulu) 3. TYÖNTEON EDELLYTYKSET KUNNOSSA Yhdistys on valvonut virka- ja palvelussuhteen ehtojen toteutumista opetusalalla ja paikallisissa hankkeissa. Vuosityöaikakokeilua Lahden peruskouluissa on alettu selvittämään. Varapääluottamusmies Esa Ukkola on ollut edustamassa Lahden OAY:tä Akavatalolla vuosityöaikakokeiluihin liittyvissä keskusteluissa. Lahden OAY on ollut edustettuna valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti seuraavasti: OAJ:n valtuusto Katja Järvinen ja Seppo Pyhälahti OAJ:n Päijät-Hämeen alueyhdistyksen hallitus Hilkka Raita, varapj Hillevi Petman Katja Järvinen (Esa Ukkola) (Satu Manula) (Maarit Koskinen) JUKO Lahden yhteistyöryhmä luottamusmiehet, varaluottamusmiehet ja työhyvinvointivaltuutettu Lahden kaupungin yhteistoimintaryhmä Sivistystoimialan yhteistyöryhmä (Esa Ukkola) OVTES-työryhmä Hannu lehto Leena Kalliolehto (Esa Ukkola) (Jussi Anttila) Alueellinen koulutusyhteistyöryhmä

3 3(8) Lukion johtoryhmä (Päivi Teutari) Sivistystoimialan johtoryhmä, henkilöstön edustaja Perusopetuksen rehtorikokous, työntekijöiden edustaja (Esa Ukkola) AKAVA Hämeen alueverkosto Esa Ukkola JUKO:n lakko-organisaatio Esa Ukkola, paikallispäällikkö ( saakka) Mika Laitila, järjestövalmiuspäällikkö ( lähtien) 4. LAHDEN OAY - VAHVA JA ARVOSTETTU ALUEELLINEN VAIKUTTAJA LOAY:N HALLITUS JA HALLITUKSEN KOKOUKSET Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstaina opettajien huoneistolla. Kevätkokouksen puheenjohtajana toimi Jussi Anttila ja sihteerinä Jukka Kalliolehto. Kokouksessa oli läsnä 13 yhdistyksen jäsentä. Syyskokous oli tiistaina Seurahuoneella. Puheenjohtajana toimi ja sihteerinä Jukka Kalliolehto. Läsnäolijoita oli 13. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 10+1 (yksi ylimääräinen sähköinen kokous) kertaa, ja pöytäkirjanpykäliä kertyi Puheenjohtajana kymmenessä kokouksessa toimi yhdistyksen puheenjohtaja Leena Kalliolehto ja yhdessä kokouksessa varapuheenjohtaja Petra Lonka. Kokouksiin kutsuttiin varsinaisten jäsenten lisäksi OAJ-valtuutetut Seppo Pyhälahti ja Katja Järvinen, luottamus- ja varaluottamusmiehet sekä työsuojeluvaltuutettu ja OAJ Päijät-Hämeen yleissivistävän jaoksen puheenjohtaja. Vuoden ensimmäisessä kokouksessa kutsuttuina olivat myös hallituksen varajäsenet. Kokouksiin on osallistuttu seuraavasti: Hallitus Henkilökohtainen varajäsen hallituksessa Leena Kalliolehto, pj, Kannaksen lukio 9 Heidi Toivonen Mika Laitila, Ahtialan koulu 10 Jukka Savolainen Petra Lonka, Kannaksen lukio 8 Päivi Teutari Jukka Kalliolehto, Kannaksen lukio 10 Mikko Lahti Kirsi Makkonen, Mukkulan koulu 10 Helena Vuojolainen

4 4(8) Anna Muikku, Lahden yhteiskoulu 10 Jukka Vieri Marja-Riitta Mustonen, Länsiharjun koulu 7 Katja Järvinen Hillevi Petman, Villähteen peruskoulu 8 Seija Laitinen Hilkka Raita, Kankaan koulu 9 Sanna Lämsä Niina Sivonen, Länsiharjun koulu 10 Katja Markkanen Teppo Suominen, Tiirismaan koulu 5 Maria Jalojärvi ( saakka) Maria Jalojärvi, Tiirismaan koulu 3 Reetta Tuominen ( lähtien) Muut kutsutut:, plm 10 Jaana Lemminkäinen, lm 5 Kari Osanen, lm 2 Päivi Teutari, lm 6 Mirjami Tiainen, lm 5 Esa Ukkola, lm 8 Marjo Eklund, lm 1 Merja Kittelä, lm, Wellamo-opisto 0 Olga Lehtinen, plm Steiner-koulu 0 Lauri Tervakangas, lm, LYK 5 Juuso Tolonen, työhyvinvointivaltuutettu 1 Pirjo Sirviö, työhyvinvointi tmk. 1 Jussi Anttila, plm, JUKO 5 Katja Järvinen, valtuutettu 1 Miia Ehrukainen, kulttuuri tmk. 1 Anna Huhtamäki, kulttuuri tmk. 1 Varapuheenjohtajana on toiminut Petra Lonka, sihteerinä ja tiedottajana Jukka Kalliolehto, taloudenhoitajana Hillevi Kivistö, talousvastaavana Mika Laitila, jäsensihteerinä saakka Teppo Suominen ja alkaen Maria Jalojärvi, koulutussihteereinä Hilkka Raita ja Anna Muikku, kokousvastaavana Kirsi Makkonen, yhteysopettajavastaavana Niina Sivonen, sekä toimikuntavastaavana Hillevi Petman. Toiminnantarkastajina ovat olleet Erkki Ikäheimonen ja Olli Jäppinen. Hallitus on ollut edustettuna valtakunnallisissa ja alueellisissa opettajien ammattiyhdistysten koulutuksissa ja seminaareissa seuraavasti: Suurten kaupunkien ammattiyhdistysväen neuvottelupäivät Turussa. Yhdistystä edustivat varapääluottamusmies Esa Ukkola, puheenjohtaja Leena Kalliolehto, varapuheenjohtaja Petra Lonka sekä sihteeri Jukka Kalliolehto.

5 5(8) Suurten kaupunkien sivistystoimialojen johdon ja ammattiyhdistysväen neuvottelupäivät Mikkelissä. Yhdistyksen edustajina olivat varapääluottamusmies Esa Ukkola, puheenjohtaja Leena Kalliolehto sekä varapuheenjohtaja Petra Lonka. JÄSENISTÖLLE JA PÄÄTTÄJILLE JÄRJESTETYT TILAISUUDET Elokuussa 2017 hallitus kokoontui Myllysaareen lukuvuoden ensimmäiseen kokoukseen. Paikalle oli kutsuttu hallituksen varsinaiset ja varajäsenet sekä toimikunnat ja luottamusmiehet. Lahden OAY järjesti vuoden 2017 aikana jäsenistölleen ja päättäjille seuraavat tilaisuudet: 4.2. Suunnitteluseminaari Seurahuoneella Kevätkokous, Opettajien huoneisto 4.5. Yhteysopettajaillallinen, Trattoria, Seurahuone 1.5. Vappumaljat, Opettajien huoneisto Seminaarimatka Prahaan 8.9. OpenStage syyskauden avaus, Wanha Walimo Maailman opettajien päivä Syyskokous, Seurahuone Sivistyslautakunnan tapaaminen, Seurahuone Yhteysopettajien ilta, ravintola Taivaanranta Joululounas sivistystoimialan johdolle, ravintola Taivaanranta TOIMIKUNNAT Luonto- ja retkeilytoimikunta Esko Keränen pj. Kirsi Makkonen Jukka Alanko Eeva Tiainen Helena Vuojolainen Tapahtumat retki Evo:n retkeilyalueelle. Osallistujia oli 10 jäsentä retki Linnansaaren kansallispuistoon. Matkalla oli mukana 12 jäsentä. Liikuntatoimikunta Jukka Savolainen, pj. Jaakko Mikkonen Ilkka Aho Sanna Lämsä

6 6(8) Toimikunta kokoontui vuoden aikana 2 kertaa päättämään järjestelyistä. Tapahtumat 22.3 Messilän lasketteluilta, osallistujia sekasählyturnaus Lahden Energiahallissa, osallistujia 70 jäsentä Näiden lisäksi on tuettu kortteliliigan Duuni-joukkuetta 1. sarjassa, KLL:n salibandya ja kaukalopallojoukkuetta, joiden tapahtumia on pitkin vuotta ja samoin jumppa on viikoittain. Yhteensä näihin tapahtumiin on osallistunut 246 jäsentä. Kulttuuri- ja virkistystoimikunta Anna Huhtamäki, pj. Miia Ehrukainen Teija Komulainen Maija Pirinen Pirjo Sirviö Tiina Wallin Toimikunta kokoontui 2 kertaa vuoden aikana päättämään järjestelyistä. Tapahtumat Elvis-konsertti Sibeliustalolla. Osallistujat 5 jäsentä ja 4 ei-jäsentä Rajaton ja Lahden sinfoniaorkesterin Queen-konsertti Sibeliustalolla. Osallistujat 16 jäsentä, 3 ei-jäsentä Tatun ja Patun Suomi näytelmä Lahden kaupunginteatterissa. Osallistujat 11 jäsentä, 9 ei-jäsentä Love me tender-musikaali Lahden kaupungin teatterissa. Osallistujat 10 jäsentä, 4 ei-jäsentä Täällä Pohjantähden alla osa 1 näytelmä Lahden kaupunginteatterissa. Osallistujat 10 jäsentä, 1 ei-jäsen Stratovarius-yhtyeen konsertti Isku Areenalla. Osallistujat 12 jäsentä, 4 ei-jäsentä Täällä Pohjantähden alla osa 2 näytelmä Lahden kaupunginteatterissa. Osallistujat 14 jäsentä, 1 ei-jäsen Merkkipäivä-näytelmä Lahden kaupungin teatterissa. Osallistujat 3 jäsentä Rajattomien joulukonsertti Sibeliustalolla. Osallistujat 19 jäsentä Kukkasidontakurssi Kannaksen lukiolla. Osallistujat 35 jäsentä.

7 7(8) Jäsenille on tarjottu myös etuhintaisia lippuja Kullervo oopperaan Helsinkiin 29.4., 6.5. ja oleviin näytöksiin. Työhyvinvointitoimikunta Päivi Teutari, pj. Juuso Tolonen, thv-valtuutettu Arttu Siukola Leena Kalliolehto Kirsi Toivanen Päivi Holopainen Tuija Kivistö Pirjo Sirviö, plm Esa Ukkola, plm Ari Rämö Tarja Pilvola Mirjami Tiainen Marjo Eklund Jaana Lemminkäinen Lasse Peltonen, varathv-valtuutettu Osa jäsenistä on osallistunut kokouksiin vain osan vuodesta, osa koko vuoden. Lisäksi kokouksiin on kutsuttu opettajia eri kouluilta, jotta tapahtumat olisivat hyvin suunniteltuja ja kohdennettuja. Toimikunta kokoontui 8 kertaa keskustelemaan työhyvinvointikysymyksistä ja päättämään tarvittavien tilaisuuksien järjestämisistä. Tapahtumat työhyvinvointitilaisuus Mukkulan koulun opettajille Seurahuoneella Lahdessa. Osallistujat 50 jäsentä Mindfullness koulutus klo Kannaksen lukiolla. Osallistujat 31 jäsentä Työhyvinvointi-ilta Nastolan alueen alakoulun opettajille Seurahuoneella Lahdessa. Osallistujat 40 jäsentä Työhyvinvointi-ilta Nastolan yläkoulujen opettajille Seurahuoneella Lahdessa. Osallistujat 34 jäsentä Opettajien ilta Karisman Marimekossa. Osallistunut 12 jäsentä. Tammikuussa jäsenille oli myös ilmainen kyyditys Educa-messuille Helsinkiin. OSAKEHUONEISTO PUISTOKADULLA SEKÄ OPETTAJIEN HUONEISTO VUORIKADULLA Yhdistys omistaa osakehuoneiston Lahden keskustassa (Puistokatu 9 as 7). Huoneisto pidetään sijoitusvuokra-asuntona. OAJ omistaa Vuorikatu 20 B:ssä sijaitsevan huoneiston, joka palvelee OAJ:n Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen aluetoimistona. Aluetoimiston toimistosihteerinä

8 8(8) työskentelee Hillevi Kivistö. Toimiston yhteydessä ovat myös jukolaisten OVTES ja KVTES pääluottamusmiesten työtilat. Käyttökustannuksista vastaavat Lahden OAY ja OAJ Päijät-Hämeen alueyhdistys. Huoneistovastaavana toimi alueyhdistyksen puheenjohtaja Heli Pohjonen. Huoneistotoimikunnassa olivat lisäksi LOAY:n edustajana Mika Laitila ja OAJ Päijät-Hämeen edustajina Hilkka Raita, Airi Aikio ja Mari Timonen. Sihteerinä toimi Miia Alhonen.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS

OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS OAJ:N ORIMATTILAN PAIKALLIS- YHDISTYS RY TOIMINTA- KERTOMUS 2015 ORIMATTILAN OPETUSALAN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Orimattilan opetusalan paikallisyhdistyksen toimialueena on Orimattilan

Lisätiedot

Merta-Kaisjoki Niina jäsen Nordberg Mea puheenjohtaja Salminen Minna jäsen Sydänheimo Merja jäsen Jumppainen Päivi pääluottamusmies

Merta-Kaisjoki Niina jäsen Nordberg Mea puheenjohtaja Salminen Minna jäsen Sydänheimo Merja jäsen Jumppainen Päivi pääluottamusmies OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 10/2016 Aika Perjantaina 9.12.2016 klo 18.00. Paikka: Ravintola Goto, Kuninkaankatu 17, Rauma Läsnä: Aalto Mari jäsen Autio Juha-Pekka jäsen

Lisätiedot

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä

Lisätiedot

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Tiina Ahde Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Miksi haen luottamusmieheksi? Haluan ennen kaikkea auttaa ihmisiä. Parhaimpia hetkiä luottamusmiesvuosillani edunvalvonnassa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä tilikaudelta ja toiminnantarkastajan

6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä tilikaudelta ja toiminnantarkastajan VUOSIKOKOUKSEN ASIALISTA I Kokouksen järjestäytyminen 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri. 2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli uudelle Tampereen seudun (TSAO) ry:lle toinen toimintavuosi. Yhdistyksen tavoitteena on: 1)

Lisätiedot

Vuosi 2015 oli OAJ:n Kemin Opettajien Paikallisyhdistys r.y:n 41. toimintavuosi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Esa Seretin.

Vuosi 2015 oli OAJ:n Kemin Opettajien Paikallisyhdistys r.y:n 41. toimintavuosi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Esa Seretin. 1 (5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 HALLITUS Vuosi 2015 oli OAJ:n Kemin Opettajien Paikallisyhdistys r.y:n 41. toimintavuosi. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Esa Seretin. Hallituksen kokoukset Hallitus

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palvelussuhteen ehdoista

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, Lastentarhanopettaja, Helsinki Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja OAJ hallituksen

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous TK:n Liite 2. OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2018 Vuosikokous 24.4.2019 TK:n Liite 2. Ajankohta Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö Budjetti Määrä TAMMIKUU Hinta/ henkilö

Lisätiedot

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, 32 ERJA LEHTONEN Pääluottamusmies, Espoo Lastentarhanopettajaliiton (LTOL) varapuheenjohtaja

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:n Tornion paikallisyhdistys tiedottaa 20.12.2017 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 20.12.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika: Tiistaina 14.1.2014 Paikka: Oaj:n toimisto, Syväraumankatu 5 B 32, 26100 Rauma Läsnä: Aalto Mari Autio Juha-Pekka Eerola-Leino

Lisätiedot

OAJ:N JÄRVENPÄÄN PAIKALLISYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

OAJ:N JÄRVENPÄÄN PAIKALLISYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 OAJ:N JÄRVENPÄÄN PAIKALLISYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA YHDISTYKSEN HALLITUS Hallitus on kokoontunut (10) kymmenen kertaa. Hallituksen kokoukset valmisteli työvaliokunta

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYKSEN TIEDOTE 6.11.2017 PAIKALLISYHDISTYKSEN UUSI HALLITUS Syyskokouksessa on valittu uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa tammikuussa 2018 Puheenjohtaja: Sari Pelttari

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 16.08.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo SYYSKOKOUS 2016 Aika Tiistai 1.11.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä ravintola Utran Uittotupa, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 19.3.2012 Keminmaan kevätkarkelot 24.3.2012 Teatteriretken maksu Liikunta- ja kulttuuriavustus (likura) Harjoittelijasopimus Luottamusmiehet (OAJ) 1.8.2011 31.7.2014

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 22.9.2011

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 22.9.2011 TYÖPAIKKOJEN ILMOITUSTAULULLE TORNION OAY:N TIEDOTE 22.9.2011 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 22.9.2011 OPIT Terveisiä lautakunnalle Syyskokous ti 25.10.2011 Pikkujoulut pe 16.12.2011 Luottamusmies

Lisätiedot

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖN PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 29.3.2011 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Tilausravintola Piha, Tampere OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistys ry:n jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto on toiminut uudessa muodossaan kaksi vuotta. Toteutettujen uudistusten käyttöönotto on edelleen keskeneräinen. Henkilöstö

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT

Lisätiedot

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry 1 OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2013 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) on toimintavuosia takana kahdeksantoista. Jäseniä yhdistyksellä

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Ennakkoäänestyspäivät pe 8.4.2011 ja ma 11.4.2011 Varsinaiset äänestyspäivät ti 12.- ke 13.4.2011

Ennakkoäänestyspäivät pe 8.4.2011 ja ma 11.4.2011 Varsinaiset äänestyspäivät ti 12.- ke 13.4.2011 VANTAAN OPETTAJA VAALIEKSTRA 1.4.2011 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 15.05.2017 kello 14 15.31 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y

P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y P o s t i - j a l o g i s t i i k k a - a l a n u n i o n i n P A U P ä ä k a u p u n k i s e u d u n T o i m i h e n k i l ö t r y TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 1. YLEISTÄ Jäsenille järjestettiin risteily

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 13.6.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja 6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne

Lisätiedot

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Savonlinnan opettajien ammattiyhdistys ry Syyskokous 20.11.2018 KLO 19.00 Ravintola Nila Punkaharju TYÖJÄRJESTYS I KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 1. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Opettajien edunvalvoja

Opettajien edunvalvoja Opettajien edunvalvoja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta. OAJ on maassamme ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palkkauksesta,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

varajäsen Matti Peltola Taisto Tuominen, puheenjohtaja varajäsen Pekka Paattinen Veikko Lahtinen varajäsen Hannu Antikainen

varajäsen Matti Peltola Taisto Tuominen, puheenjohtaja varajäsen Pekka Paattinen Veikko Lahtinen varajäsen Hannu Antikainen 1 PÖYTÄKIRJA Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 19.11.09 kello 9 11 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun työvoiman palvelukeskus (TYP), kokoushuone Pihlaja, 3. krs. Osallistujat:

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 13.2.2019 klo 17.00 18.37 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 18

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

Jaettu asiantuntijuus tulevaisuuden opettajankoulutuksen voimavarana enorssin kevätseminaari Turussa

Jaettu asiantuntijuus tulevaisuuden opettajankoulutuksen voimavarana enorssin kevätseminaari Turussa Osallistujat yksiköittäin Jani Kiviharju Olli Hyvönen Ilomaki-Keisala Ulla Riia Palmqvist Okkonen-Sotka Päivi Anja Huurinainen-Kosunen Tapani Saarinen Sari Muhonen Ari Myllyviita Merja Auvinen Sampo Forsström

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 17.1.2019 kello 10-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki

Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, Helsinki Pöytäkirja 1 (5) Aika: Maanantai klo 16.00 19.00 Paikka: Luokka 3012, Pasilan toimipiste, Ratapihantie 13, 00520 Helsinki Läsnä: Seppo Kinkki puheenjohtaja Juha Nurmonen sihteeri Kristiina Huff Maria Ruohtula

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12 Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari

Lisätiedot

OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 6/2018. Aika: Keskiviikko OAJ:n toimisto, Syväraumankatu 5 B, Rauma

OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 6/2018. Aika: Keskiviikko OAJ:n toimisto, Syväraumankatu 5 B, Rauma OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 6/2018 Aika: Keskiviikko 15.8.2018 Paikka: OAJ:n toimisto, Syväraumankatu 5 B, Rauma Läsnä: Aalto Mari Hotanen Tarmo Javanainen Leena Kaukainen

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle /03.02. Maakuntahallitus 126 11.09.2017 Maakuntahallitus 149 23.10.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) asettaminen toimikaudelle 2017-2020 415/03.02.00/2017 MHS 11.09.2017 126 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Perjantai 15.11.2013 Paikka Kokous pidettiin bussissa, matkalla Tukholman risteilylle Läsnä Läsnä 32 jäsentä (LIITE 1) 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1)

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS. Aika Perjantai Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1) PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Perjantai 29.9.2017 Paikka Kokous pidettiin bussissa, matkalla Pärnuun Läsnä Läsnä 18 jäsentä (LIITE 1) 1. Kokouksen avaus Piiriyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2017 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, 92100 RAAHE puheenjohtaja Mattila

Lisätiedot

OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS. Torstai Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys

OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS. Torstai Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys OAJ:N KESKI-POHJANMAAN PIIRIN SYYSKOKOUS Torstai 17.11.2011 Nuorisokeskus Villa Elba Jarmo Juupaluoma, OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys ALUEYHDISTYKSEN LÄHTÖKOHDAT OAJ:n syysvaltuustossa 2003 hyväksytty

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 K U U L U T U S

SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 K U U L U T U S K U U L U T U S Suomussalmen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään Ämmänsaaren seurakuntakeskuksen seurakuntasalissa lauantaina 10.01.2015 klo 10. Kokouksen asialuettelo on yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017 Hallitus ja kokoukset Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtajana vuonna 2017 toimi Tuomas Pelttari (Turun kaupunginkirjasto).

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 2/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 18.8.2017 klo 13.00 13.35 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Lisätiedot

Jumppainen Päivi pääluottamusmies

Jumppainen Päivi pääluottamusmies OAJ:N RAUMAN PAIKALLISYHDISTYS HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Keskiviikkona 4.3.2015 klo 18.00 Paikka: OAJ:n toimisto Syväraumankatu 5 B 32 Läsnä: Aalto Mari Autio Juha-Pekka Hotanen Tarmo

Lisätiedot

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018 Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat SKTY:n puheenjohtaja Säännöt: 8 kohta 13 Valitaan hallitukselle puheenjohtaja joka toinen vuosi. Pj valittiin vuosikokouksessa, pj:na jatkaa

Lisätiedot

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on takana yhdeksäntoista. Jäseniä yhdistyksellä oli vuoden 2014 lopussa 128.

OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on takana yhdeksäntoista. Jäseniä yhdistyksellä oli vuoden 2014 lopussa 128. 1 OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2014 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on takana yhdeksäntoista. Jäseniä yhdistyksellä

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

OAJ:N KANTA-HÄMEEN ALUEYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012

OAJ:N KANTA-HÄMEEN ALUEYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012 OAJ:N KANTA-HÄMEEN ALUEYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2012 JOHDANTO Alueyhdistyksen tehtävänä on solmia yhteyksiä opetusalan päätöksentekijöihin, tukea alueensa opettajayhdistyksiä paikallistason edunvalvonnassa

Lisätiedot

K U U L U T U S. Kirkkovaltuuston tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä ajalla klo ja kirkkoherranvirastossa.

K U U L U T U S. Kirkkovaltuuston tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä ajalla klo ja kirkkoherranvirastossa. K U U L U T U S Suomussalmen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään Valkeisen seurakuntatalolla Saihotie 1 tiistaina 24.1.2017 klo 17.00 Kokouksen asialuettelo on yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 24.2.2012

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 24.2.2012 TYÖPAIKKOJEN ILMOITUSTAULULLE TORNION OAY:N TIEDOTE 24.2.2012 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 24.2.2012 Kevätkokous 27.2.2012 Teatteriretki Liikunta ja kulttuuriavustus (likura) Harjoittelijasopimus

Lisätiedot

Sisällysluettelo YTK, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo YTK, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo YTK, 7.3.2018 10:00, Esityslista 1-1 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 2 Työjärjestyksen hyväksyminen... 4 3 Yhteistyökomitean

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2016 Toimintakertomukseen, Liite 2.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistyksen tapahtumakalenteri 2016 Toimintakertomukseen, Liite 2. Ajankohta 2016 TAMMIKUU Paikka Tilaisuus Kohderyhmä Kouluttaja/vastuuhenkilö henkilö lkm 11. Alvarium Joku Roti! Kaikki ryhmät Visa Pohjola ja 81 14. Aurakatu Some -koulutus Heikki Pölönen ja 14 25. Aurakatu

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot