Valtuuston varsinainen kevätkokous 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuuston varsinainen kevätkokous 2013"

Transkriptio

1 Pöytäkirja 2/2013 (8/10-14) kevätkokous 2013 Aika Paikka (to-pe) Scandic Järvenpää, Asema-aukio, Järvenpää 1 Kokouksen järjestäytyminen 1.1 Kokouksen avaus Valtuuston puheenjohtaja Asko Lehtonen avasi kokouksen to klo ja tervehti kokousväkeä seuraavin sanoin: Journalistiliiton tämän vuoden toimintasuunnitelman alussa todetaan, että luvassa on edunvalvonnan supervuosi. Kun asiakirja hyväksyttiin valtuuston kokouksessa viime joulukuussa, supervuodella kuvattiin sitä, että työehtosopimuksia neuvotellaan pitkin vuotta. Kevään aikana edunvalvontaan on tullut muutakin superia. Tähän mennessä on hyväksytty kaksi työehtosopimusta, MTV3:n ja lehdistön, ja kumpikin syntyi valtakunnansovittelijan avulla, kun liitto oli ensin jättänyt lakkovaroituksen. Journalistiliitto neuvottelee ja sopii. Tällaisen kuvan me olemme itsestämme antaneet, eikä työtaistelu tai sillä uhkaaminen todellakaan kuulu normaaleihin menettelytapoihimme. Liiton jäsenet ovat olleet lakossa viimeksi vuonna 1988 Ylen neuvottelujen takia. Lehdistö oli lakossa syksyllä Jokaiseen tes-kierrokseen kuuluu myös työtaisteluun valmistautuminen. Tänä keväänä valmisteluissa mentiin pidemmälle kuin aikoihin. Sanomalehtien toimituksissa jännitettiin viime perjantaina, alkaako lakko vai ei. Hyväksyykö SJL:n valtuusto sovittelijan ehdotuksen? Entä VKL, joka uhkasi lakon ulkopuolella jääviä SJL:n jäseniä työsululla? Sovintoesitys hyväksyttiin puolin ja toisin, eikä lakkoa eikä työsulkua tullut. Työtaistelulla uhkaaminen ei kuulu normaaleihin menettelytapoihimme; mitä tänä keväänä siis tapahtui? Jo alkuvuodesta muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton Priimalehdessä linjattiin keväällä alkavan työehtosopimuskierroksen tavoitteita. Ensimmäiseksi suureksi sopimukseksi mainittiin lehdistön työehtosopimus josta tosiasiassa neuvoteltiin melkein puoli vuotta ennen kuin varsinainen liittokierros todella alkaa ensi syksynä.

2 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 2(11) Sekä Maikkarin että lehdistön neuvotteluissa työnantajaliittomme VKL toi pöytään postia EK:sta. Työantajapuolen mielestä liittokohtaiset neuvottelut tarkoittavat, että liitot tekevät niin kuin keskusjärjestö käskee. Ja keskusjärjestöltä kävi käsky, että palkkoja ei pidä korottaa, työaikaa pitää pidentää ja paikallista sopimista pitää lisätä. Yli kahden miljoonan järjestäytyneen palkansaajan sopimuskierroksen avaajaksi piti ensi saada maikkarilaiset. Ratkaisu haettiin valtakunnansovittelijalta. Seuraavaksi tylyä linjaa yritettiin ajaa läpi lehdistössä journalistia koskevan tessin kautta. Ratkaisu haettiin valtakunnansovittelijalta. Näiden kahden sopimuksen piirissä on pari promille suomalaista palkansaajista. Edessä on mielenkiintoinen syksy, jos työnantajien linja jatkuu tällaisena. Voimme olla tyytyväisiä siitä, että me emme avanneet nollalinjaa, emmekä taipuneet heikennyksiin. VKL syytti Journalistiliittoa vastuuttomaksi ja pahoitteli, että emme ymmärrä alan haasteita. Alan yritykset ovat kuitenkin edelleen kannattavia ja useimmat tuottavat kelpo voittoja. Kyse on siitä, miten ja kenelle rahaa jaetaan. Valtuusto hyväksyi viime viikolla erittäin maltillisen palkankorotuksen, sanoisinpa, että vastuullisesti. Työajan pidentämistä lomia leikkaamalla tai muutenkaan emme hyväksyneet. Kyse on jaksamisesta, ja myös siitä, että nykyinen palkkajärjestelmä ei tuo seitsemän vuoden palveluksen enää kokemuslisiä. Kymmenen vuoden työurasta seuraava kuudes kesälomaviikko on ainoa kokemuslisä ja sitäkään eivät tukitehtävissä työskentelevät saa. Valtuuston tiukka linja loma-asiassa ja koko kentän valmius työtaisteluun osoitti, kuinka yhtenäinen liittomme on, vaikka jäsenkunta on moni-ilmeinen. Kaikki eivät olisi menettäneet kuudetta kesälomaviikkoa, vaikka VKL:n esitys olisi hyväksytty sellaisenaan, mutta kaikki olivat valmiita puolustamaan sitä. Työsuhteisten taistelu sai tuekseen myös freelancerit joita työantajat yrittivät myös houkutella töihin uhkaavan lakon aikana. Työnantajat haluavat lisätä paikallista sopimista. Tällä teskierroksella malli tosin oli sellainen, että ensin olisi paikallisesti pitänyt sopia, sovitaanko paikallisestikaan. Varmuuden vuoksi parissa talossa aloitettiin sopimuksettoman tilan aikana ytneuvottelut. Näin meille tehtiin selväksi, millaisissa oloissa paikallisia neuvotteluja käydään. Jatkuva yt-kierre näkyi tänä keväänä myös valtuuston työtaistelupäätöksessä. VKL:n tylyssä ja joustamattomassa linjassa nähtiin samaa epäoikeudenmukaisuutta, jota on koettu työpaikolla. 1.2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä puhe- ja läsnäolo-oikeudet Liiton sääntöjen 3 :n 2. kohdan mukaan valtuuston kokouksesta on annettava alustava tieto kirjeitse valtuutetuille, jäsenyhdistyksille ja

3 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 3(11) 1.3 Esityslistan ja työjärjestyksen hyväksyminen 1.4 Kahden sihteerin valitseminen 1.5 Kahden pöytäkirjantarkastajan valitseminen osastoille viimeistään kahta kalenterikuukautta ennen kokousta. Kevätkokous on pidettävä Hallitus on lähettänyt päivätyn ennakkokutsun, jolla on annettu alustava tieto kokouksesta. Kirje on lähetetty valtuutetuille, jäsenyhdistyksille, osastoille ja tilintarkastajille. Liiton sääntöjen 36 :n mukaan kutsu valtuuston varsinaiseen kokoukseen on toimitettava kirjallisesti viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Kokouskutsu on toimitettava valtuutetuille, jäsenyhdistyksille ja tilintarkastajille. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetetty liiton toimistosta Kokouskutsu on toimitettu valtuutetuille, jäsenyhdistyksille ja tilintarkastajille. Kokouksen esityslista on lähetetty kokouskutsun liitteenä. Liiton sääntöjen 38 :n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun sen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet valtuuston jäsenistä on läsnä. Suoritettiin nimenhuuto. Merkittiin läsnä olleeksi ilmoittautuneet 54 valtuutettua ja 15 varaedustajaa sekä kaksi opiskelijaedustajaa. Tämän pöytäkirjan liitteenä on luettelo ilmoittautuneista valtuutetuista, varavaltuutetuista, opiskelijaedustajista sekä hallituksen ja liiton toimiston edustajista. Koska läsnä on yli puolet valtuuston jäsenistä, kokous todettiin yksimielisesti laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi Suomen Journalistiliiton valtuuston sääntömääräiseksi kevätkokoukseksi. Puhe- ja läsnäolo-oikeus myönnettiin Pirjo Munckille (RTTL), Helena Pekarilalle (RTTL) ja Helena Vistille. Hyväksyttiin kokoukselle esityslista ja työjärjestys. Valittiin kokouksen sihteereiksi hallituksen esityksestä Jussi Salokangas ja Terhi Tarvainen. Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Leena Takaluoma (PSSY) ja Tapio Räihä (RTTL).

4 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 4(11) 1.6 Kahden ääntenlaskijan valitseminen Valitaan ääntenlaskijoiksi Harri Mertaniemi (KJY) ja Titta Kaartinen (SAL). 1.7 Valiokuntien asettaminen Päätettiin asettaa valiokuntia tarpeen mukaan kokouksen kuluessa. 1.8 Pysyvät esteet Markus Luukkonen (ESSY) eroaa valtuustosta uusien tehtävien takia. ESSY valitsee uuden valtuutetun myöhemmin Aarne Ormio (RTTL) on ilmoittanut pysyvästä esteestä. Hänen tilalleen valtuuston jäseneksi tulee Auli Sillanpää. Kari Klemm eroaa valtuustosta siirryttyään eläkkeelle. Hänen tilalleen valtuuston jäseneksi tulee Juha Blomberg. Muutos astuu voimaan Hanna Käyhkö (Pohjois-Karjala) on ilmoittanut pysyvästä esteestä. Hänen tilalleen varsinaiseksi valtuutetuksi tulee Hannu Kauhanen. Valtuusto merkitsi pysyvät esteet ja uudet valtuutetut tiedokseen. 1.9 Liiton nimenkirjoitus Myönnettiin nimenkirjoitusoikeus SJL:n uudelle talous- ja hallintopäällikölle Helena Vistille. 2 Valtuuston kyselytunti 2.1 Valtuuston kyselytunti Päätettiin pitää valtuuston kyselytunti pe klo Kysymyksiä tuli kahdeksan (8) seuraavista aihepiireistä: - Journalisti-lehden tilanne - Vaikuttaminen seuraavan valtakunnansovittelijan valitsemiseen. - Koulutusasiamiehen vaihdon näkyminen koulutustarjonnassa sekä tietoisku Journalismin päivistä - Toimia tasa-arvoselvityksen suhteen - Freelancereiden koulutuskysymykset - Valmistautuminen etätyön yleistymiseen - Harjoittelijoiden ilmais- ja halpakäyttöön puuttuminen - Kohtuuttomat free-tekijänoikeussopimukset Lisäksi Marjut Mikkonen piti puheenvuoron työttömyyskassan mahdollisesta fuusiosta sekä kiitti valtuustoa yhteistyöstä työvuosien varrella. Kyselytunnilla puheenjohtajana toimi Pirkko Epstein.

5 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 5(11) 3 Järjestöasiat 3.1 Jäsenasiaohjeet Opiskelijajäsenyyden kuuden kuukauden karenssin poistaminen Valtuustossa vuonna 2011 hyväksytyissä jäsenasiaohjeissa on edelleen opiskelijajäsenten osalta edellytetty kuuden kuukauden opiskelua ennen kuin jäsen voi hakea jäsenyyttä. Opiskelijoiden aseman parannuttua on tälle karenssille vaikea löytää perusteita. Asiaa on käsitelty opiskelijayhteistyöryhmässä ja viimeksi joulukuussa valtuuston kokouksessa. Ohjeiden kohta 4.2 kolmas kappaleessa todetaan näin: Puolen vuoden opiskelun jälkeen ovat jäsenkelpoisia ne opiskelijat, jotka opiskelevat yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa media-alan ammattiin johtavaa tutkintoa. Jäsenvaliokunta esittää, että kappale muutetaan tällaiseksi: Jäsenkelpoisia ovat opiskelijat, jotka opiskelevat yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa media-alan ammattiin johtavaa tutkintoa. Asiasta käytettiin neljä puheenvuoroa. Heikki Jokinen (SFJ) esitti ja Jukka Väyrynen (SFJ) kannatti esitystä, että jäsenasiaohjeen kohdan 4.4. viimeinen kappale muutetaan kuulumaan Jos henkilö aloittaa freelance-toimintansa rinnalla jossain muussa ammatissa, jäsenedellytysten säilymiseksi freelance-toiminnan on oltava säännöllistä ja sen tulee muodostaa merkittävä osa jäsenen ansioista. Poistetaan kohta: kokonaisharkintaan vaikuttaa mm. se, mikä uusi ammatti on. Valtuusto päätti hyväksyä muutokset. 3.2 Opiskelijoiden aloite jäsenmaksualennuksen pidentämisestä Jussi Karhunen (KSJ, opiskelija) esitti ja Veera Tegelberg (PJY, opiskelija) kannatti aloitetta opiskelijoiden jäsenmaksualennuksen pidentämisestä. Ehdotamme alaa opiskelevien Journalistiliiton jäsenten jäsenmaksualennuksen pidentämistä nykyisestä kolmesta vuodesta 5,5 vuoteen. Liiton jäseneksi liittyvälle alan opiskelijalle liiton jäsenyys olisi siten ensimmäisen vuoden ajan ilmainen ja seuraavat vuodet 50 prosentin alennuksella perusjäsenmaksusta aina 5,5 vuoteen asti, mikäli opiskelut jatkuvat niin pitkään.

6 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 6(11) Nykyinen malli, jossa Journalistiliiton jäseneksi liittyvä alan opiskelija saa ensimmäisen jäsenmaksuvuoden ilmaiseksi ja toisesta ja kolmannesta opiskeluvuodesta 50 prosentin alennuksen perusjäsenmaksusta (normaalisti 12 /kk, alennuksella 6 /kk) on pääpiirteissään toimiva, kun jäsenmaksuun kuuluu myös työttömyyskassan jäsenyys. Koemme alennuskauden rajaamisen kolmeen vuoteen kuitenkin ongelmallisena. Journalistiliiton alinta perusjäsenmaksua (12 /kk) pidetään opiskelijoiden keskuudessa yleisesti kalliina maksaa, mikäli opiskelija opiskelee täysipäiväisesti. Käytännössä kaikkien alan opiskelijoiden opinnot kestävät lähes poikkeuksetta yli kolme vuotta. Yliopistossa maisterin tutkinto suoritetaan yliopiston suosituksen mukaan 5,5 vuodessa, joskin keskimääräinen valmistumisaika painuu useimmiten kuuteen vuoteen. Ammattikorkeakoulututkinnon saattaminen valmiiksi kestää suosituksen mukaan koulutusalasta riippuen noin neljä vuotta. Emme näe syytä sille, miksi jäsenmaksualennus on rajattu ainoastaan kolmeen vuoteen. Kolmen opiskeluvuoden jälkeen harva opiskelija on vielä työelämässä; silloin täysipäiväisen opiskelun aikana 144 euron vuosimaksu saatetaan kokea jopa syyksi erota liitosta. 5,5 vuoden jäsenmaksualennus olisi perusteltavissa yliopistotutkinnon suositellulla valmistumisajalla, ja pitäisi sisällään myös lyhyemmät koulutukset. Pidämme jäsenmaksualennuksen vuosimäärän rajaamista yleisesti ottaen hyvänä, sillä ilman sitä niin sanottu väärin perustein opiskelijastatuksella vapaamatkustaminen olisi huomattavasti helpompaa. Olemme tietoisia siitä, että osa opiskelijoista tekee paljon töitä jo opiskeluaikanaan. Tällaiset opiskelijat saisivat jäsenmaksualennuksen pidentämisestä etua suhteessa muihin liiton jäseniin. Opiskeluaikana työsuhteet ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta lyhytaikaisia, ja niiden jatkuminen erittäin epävarmaa. Muutaman vuoden valtakirjaperusteisten jäsenmaksutulojen menettämisellä ei olisi liiton taloudessa suurta vaikutusta, mutta epävarmassa työllisyystilanteessa elävälle opiskelijalle liiton jäsenyys kävisi huomattavasti houkuttelevammaksi. Lisäksi paljon töitä tekeviä on koko opiskelijamäärästä vain suhteellisen pieni joukko. Useat ammattiliitot houkuttelevat opiskelijoita jäsenikseen jopa ilmaisella opiskeluajan jäsenyydellä, kuten esimerkiksi Metalliliitto. Ekonomiliitto SEFE antaa koko opintoajalta 50 prosentin alennuksen jäsenmaksusta, Uuden Insinööriliiton jäsenyys maksaa koko opiskeluajalta vain 30 euroa vuodessa. Liitot kokevat tärkeänä, että jäsen on liiton piirissä jo opiskeluajoistaan lähtien, jotta sitoutuminen liittoon alkaa mahdollisimman aikaisin ja jatkuu katkeamatta työelämään siirryttäessä. Soisimme, että myös Journalistiliitto pitäisi opiskelijoita samanlaisessa arvossa. Jäsenmaksualennuksen pidentäminen olisi suuri kädenojennus opiskelijoiden suuntaan, mutta liiton talouden kannalta sen merkitys olisi vähäinen. Jyväskylän yliopiston journalistiikan opiskelijoiden Lööppi ry Tampereen yliopiston tiedotusopin opiskelijoiden Vostok ry Oulun seudun ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijat

7 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 7(11) Hallituksen lausunto: Opiskelijoiden jäsenmaksua korotettiin itsemaksavien jäsenmaksuuudistuksen yhteydessä. Sitä ennen opiskelijoiden jäsenmaksu oli pitkään pysynyt samana. Jäsenmaksun noston kompensoimiseksi opiskelijoille myönnettiin ensimmäiselle vuodelle vapautus jäsenmaksusta ja alennusta toiselta sekä kolmannelta opiskeluvuodelta. Journalistiliitto pyrki kehittämään opiskelijoiden jäsenmaksun ja siihen liittyvän alennuksen mahdollisimman oikeudenmukaiseksi ja opiskelijoiden kukkarolle sopivaksi. Opiskelijat pääsevät nykyään Journalistiliiton jäseneksi ilmaiseksi, mutta täysin oikeuksin. He saavat jäseninä kaikki samat edut kuin täyttä maksua maksavat ei-opiskelijajäsenet, mm. edunvalvontaa, Journalistilehden, pressikortin, jäsenvakuutuksen ja mahdollisuuden osallistua Journalistiliiton järjestämille kursseille. Opiskelijat voivat myös liittyä työttömyyskassaan, jonka jäsenyyden jäsenmaksu kattaa. Muihin jäseniin nähden opiskelijat saavat jäsenyytensä ja siihen liittyvät edut edullisesti: esimerkiksi freelancerien jäsenmaksu alimmassa jäsenmaksuluokassa on 23 euroa kuukaudessa eli 276 euroa vuodessa, työsuhteisen 25 euroa kuukaudessa eli 300 euroa vuodessa. Vastaavasti korkeinta jäsenmaksua maksavat freejäsenet maksavat 40 euroa kuukaudessa ja työsuhteiset 49 euroa kuukaudessa. Opiskelijoiden neljäntenä opiskeluvuotena maksettavaksi tuleva perusjäsenmaksu eli 12 euroa kuukaudessa eli 144 euroa vuodessa on alhaisempi kuin muiden jäsenmaksut. Sen voi myös maksaa useassa erässä pitkin vuotta. Vuoden 2013 alusta toteutettu itsemaksavien jäsenmaksu-uudistus vaatii viilaamista ja kriittistä arviointia, ja tätä varten hallitus on perustanut jäsenmaksutyöryhmän. Asiasta käytettiin kolme puheenvuoroa. Valtuusto päätti, että opiskelijoiden aloite käsitellään em. työryhmässä. Työryhmän on kuultava aloitteen tekijöitä aloitetta käsitellessään. 3.3 Liiton sääntömuutosasia Yhdistysrekisteri on vaatinut syksyllä 2011 valtuuston hyväksymiin sääntöihin muutoksia. Muutettiin valtuuston syyskokouksessaan 2011 hyväksymässä sääntömuutoksessa 29 :n 4. kohta muotoon: 4. Jokaiselle varsinaiselle valtuuston jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen sekä järjestykseltään määrättyjä yleisvarajäseniä enintään kaksi kertaa yhdistyksestä valittujen varsinaisten jäsenten määrä.

8 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 8(11) Lisäksi tarkennettiin liiton sääntöjen 29 :n 6. kohtaa ja 37 :n 1. kohtaa uuden pykälänumeroinnin ja -jaottelun vuoksi. 6. Valtuuston jäseneksi on vaalikelpoinen jokainen liiton jäsen paitsi liiton sääntöjen 19 :n 2 kohdan mukaisesti eläkkeelle siirtymisen vuoksi jäsenmaksusta vapautettu jäsen. 1. Hallitukseen kuuluvat liiton jäsenistä valitut a) puheenjohtaja, jota kutsutaan liiton puheenjohtajaksi, b) hallituksen ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja, c) kymmenen (10) muuta varsinaista jäsentä. Liiton sääntöjen 19 2 kohdan mukaisesti eläkkeelle siirtymisen vuoksi jäsenmaksusta vapautettu ei ole vaalikelpoinen hallitukseen. Muilta osin sääntömuutos vahvistettiin sellaisena kuin valtuusto sen syyskokouksessa 2011 hyväksyi. Valtuusto hyväksyi muutokset. 4. Edunvalvonta ja tekijänoikeus 4.1 Valtuutus työehtosopimusten hyväksymiseen 4.2 Työmarkkinaraportti Valtuusto valtuutti hallituksen hyväksymään ennen valtuuston seuraavaa sääntömääräistä kokousta mahdollisesti solmittavat uudet työehtosopimukset tai olevien sopimusten tarkistukset. Arto Nieminen esitteli työmarkkinaraportin. Sen lisäksi asiasta käytiin kolme puheenvuoroa. Merkittiin raportti tiedoksi. 5. Koulutus ja työelämä 5.1 Tasa-arvokysely 2013 Työelämävaliokunta toteutti talvella 2013 tasa-arvokyselyn, jossa selvitettiin miesten ja naisten välisen tasa-arvon toteutumista, yhdenvertaisuutta, syrjintäkokemuksia ja tasa-arvosuunnitelman tunnettuutta. Yleisesti näyttää siltä, että miesten ja naisten välinen tasa-arvo on parantunut, mutta tekemistä vielä löytyy ja ongelmatyöpaikkoja on olemassa. Yhdenvertaisuuskysymykset ovat

9 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 9(11) nousemassa uudeksi ongelma-alueeksi. Vastauksia saatiin 420 kpl. Terhi Tarvainen esitteli selvityksen valtuustolle. Asiasta käytiin yksi puheenvuoro. Merkittiin selvitys tiedoksi. Sylvia Bjon siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi. 6 Edellisen vuoden toiminta ja talous 6.1 Kertomus liiton toiminnasta ja taloudesta vuodelta 2012 Esityslistan liitteenä on jaettu hallituksen esitys liiton toiminta- ja vuosikertomukseksi vuodelta Toimintakertomuksen esitteli Arto Nieminen ja tilinpäätöksen esitteli Marjut Mikkonen. Korjattiin vuosikertomuksen sivulle 12 jäsenvaliokuntaan Varja Arolan tilalle Marko Tammi ja poistettiin kohta sijaisena syyskauden aikana Helena Pekarila. Lisätään vuosikertomukseen organisaatiotyöryhmä ja jäsenasiatyöryhmä. Asiasta käytettiin kolme puheenvuoroa. Alakohdasta XI käytettiin yksi puheenvuoro. Hyväksyttiin vuosikertomus 2012 em. korjauksin. 6.2 Tuloslaskelma ja tase Esityslistan liitteenä on jaettu tuloslaskelma ja tase Asiasta käytettiin kaksi puheenvuoroa. Hyväksyttiin tuloslaskelma ja tase. Päätettiin, että ylijäämä siirretään käyttörahastoon. 6.3 Tilintarkastajien lausunto Tilintarkastuskertomus sisältyy toiminta- ja vuosikertomukseen. Merkittiin tiedoksi tilintarkastajien lausunto.

10 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 10(11) 6.4 Tilinpäätöksen vahvistaminen Vahvistettiin tilinpäätös. 6.5 Vastuuvapauden myöntäminen Myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus vuodelta Vuoden 2014 talousarvion evästyskeskustelu Valtuusto keskusteli seuraavista aihepiireistä vuoden 2014 toiminnan ja talousarvion suunnittelussa huomioon otettavaksi: Keskusteltiin vaikuttamisesta eduskunnan työryhmissä ja suhteista esim. poliittisiin erityisavustajiin ja valtioneuvoston virkailijoihin. Asiasta käytettiin kaksi puheenvuoroa. Merkittiin keskustelu tiedoksi. 7. Viestintäpolitiikka ja journalismi Pirkko Epstein siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi. Hän toimi puheenjohtajana myös valtuuston kyselytunnilla (kohta 2). 8. Tiedonannot ja kokouksen päättäminen 8.1 Muut asiat Marianne Leskinen esitteli av-valtuuksien uudistusta. Puheenjohtaja muistutti, että syysvaltuusto kokoontuu Hotelli Haagassa. 8.2 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen pe klo Vakuudeksi Asko Lehtonen puheenjohtaja

11 Pöytäkirja 2/2013 (8/1-14) 11(11) Terhi Tarvainen sihteeri Jussi Salokangas sihteeri Olemme tarkistaneet tämän pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaiseksi. Leena Takaluoma Tapio Räihä

Valtuuston varsinainen kevätkokous

Valtuuston varsinainen kevätkokous lista 2/2013 (8/10-14) kevätkokous Aika Paikka 23. 24.5.2013 (to-pe) Scandic Järvenpää, Asema-aukio, 04400 Järvenpää 1 Kokouksen järjestäytyminen 1.1 Kokouksen avaus Valtuuston puheenjohtaja Asko Lehtonen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Valtuuston varsinainen kevätkokous

Valtuuston varsinainen kevätkokous lista 1/2017 1 Valtuuston varsinainen kevätkokous Aika 18. 19.5.2017 Paikka Holiday Inn Messukeskus, Helsinki 1 Kokouksen järjestäytyminen 1.1 Kokouksen avaus Valtuuston puheenjohtaja Tapio Räihä avaa

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Valtuuston varsinainen kevätkokous

Valtuuston varsinainen kevätkokous lista 1/2018 1 Valtuuston varsinainen kevätkokous Aika 17. 18.5.2018 Paikka Clarion Hotel Airport, Vantaa 1 Kokouksen järjestäytyminen 1.1 Kokouksen avaus Valtuuston puheenjohtaja Tapio Räihä avaa kokouksen.

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)

EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1) PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 00180 Helsinki Edustajiston säätömääräinen kevätkokous Esityslista Aika: 20.4.2017 klo 17:00 Paikka: Metropolia, Bulevardi 31 00180

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2013 26.3.2013 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 26.3.2013 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 10.3.2015 klo 18:00 1/6 Paikka Wanha WPK, Koskitie 1, Huittinen LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin.

Yhtiökokouksen puheenjohtajaksi valittiin asianajaja Marko Vuori, joka kutsui kokouksen sihteeriksi asianajaja Tom Fagernäsin. HERANTIS PHARMA OYJ Pöytäkirja 1/2018 Y-tunnus: 2198665-7 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 11.4.2018, klo 13.00 Paikka Läsnä Taitotalon kongressikeskus, Valimotie 8, Helsinki Liitteessä 3 luetellut osakkeenomistajat

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 9 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.35 17.55 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ (12) Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ (12) Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Kokoustiedot Aika Torstai 26.5.2016 klo 10.00 17.00 Perjantai 27.5.2016 klo 8.00 12.35 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.3.2014 klo 18:00 Paikka Cumulus Rauma, Aittakarinkatu 9 1/5 LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Friberg Harri Haapala Heikki

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Hannu Luostarinen Marjut Niemelä. Aira Pöllänen Marjo Ruokolainen MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Pauli Hujanen

Lisätiedot

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 17.6.2017 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki Lounas klo 12.00 13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä. Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY Pohjois-Satakunnan jätteiden käsittely Oy:n varsinainen yhtiökokous Aika 29.6.2017 alkaen klo 12.00 Paikka Kankaanpään kaupungintalo, kaupunginjohtajan huone, Kuninkaanlähteenkatu 12. Kutsutut / Läsnä

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2019 Aika keskiviikko klo 15.30 16.15 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018 Aika: 10.12.2018 klo 15:15 Paikka: Kokous- ja saunatila Suvas, Suvantokatu 6, Joensuu 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.15. 2 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2016 22.3.2016 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 22.3.2016 klo 15 Paikka: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 30.6.2017 klo 10.00 11.30 Paikka Oulu 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla)

Jäsenet (alleviivatut paikalla) PÖYTÄKIRJA 7/2018 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 11.12.2018 klo 9.00 11.05 Paikka: Nivala, kaupunginhallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Henrik Kiviniemi, Pyhäjärveltä Esa Jussila,

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30) Aika: klo 19.00 (kokouskahvit alk. klo 18.30) 20.45. Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Seppo Parkkila puheenjohtaja Harri Henttinen pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 31/5. 2016

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen.

Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 Valtakatu LAPPEENRANTA ESITYSLISTA 2/ Hallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Pekkanen. Etelä-Karjalan Martat ry 1/5 ETELÄ-KARJALAN MARTAT RY:N SYYSKOKOUS Aika Torstai 1. marraskuuta 2018 klo 18.00 Paikka Olavinkulma (Imatran seurakunnan tilat) Olavinkatu 13, 55100 IMATRA Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3. 1( 5 1(5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.2016 klo 17:00 Paikka: HAMK Visamäki, Valtuustosali Kutsutut: Sara Holm, edustajiston puheenjohtaja

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017

KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 KUNTARAHOITUS OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2017 23.3.2017 KUNTARAHOITUS OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 23.3.2017 klo 14 Paikka: Läsnä: Kuntarahoitus Oyj:n toimitilat, Jaakonkatu 3 A, 00100 Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin.

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin. Atlas Oulun yliopiston maantieteen opiskelijat ry PÖYTÄKIRJA Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous 9.4.2014 klo 16:00, kiltahuoneen kokoustilat 1 Kokouksen avaus Avattiin kokous klo 16:05. 2 Laillisuus

Lisätiedot

Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, Espoo)

Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, Espoo) 1(5) RUUKKI GROUP OYJ PÖYTÄKIRJA 2/2009 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Torstai 7.5.2009 klo 11.00 12.56 Paikka Life Science Center, käyntiosoite Keilaranta 14 (Keilaranta 16, 02150 Espoo) Läsnä Lisäksi paikalla

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot