SELOSTUS LUONNOS 2019/01
|
|
- Pia Lehtinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAUSTISEN KUNTA KAUSTISEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAVEDEN TUOTANTOALUEELLA SWECO YMPÄRISTÖ OY
2
3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO Suunnittelualue LÄHTÖKOHDAT Luonnonympäristö Maisema Muinaismuistot Liikenne Yhdyskuntatekniikka Maanomistus Väestö, elinkeinot ja palvelut SUUNNITTELUTILANNE Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys YVA-menettely Yleiskaavan perusselvitykset OSALLISET Viranomaisyhteistyö Vaikutusalue SUUNNITTELUTYÖN AIKATAULU VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Vaikutukset maa- ja kallioperään Vaikutukset pohjavesiin Vaikutukset pintavesiin ja kalastoon Vaikutukset kasvillisuuteen, eläimistöön, linnustoon ja suojelualueisiin Luonnonvarojen hyödyntäminen ja kaivannaisjätteet Vaikutukset maankäyttöön ja kaavoitukseen Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön (18) VIRHE. TIEDOSTOSSA EI OLE MÄÄRITETYN TYYLISTÄ TEKSTIÄ.
4 6.8 Vaikutukset liikenteeseen Meluvaikutukset Tärinävaikutukset Vaikutukset ilmanlaatuun Vaikutukset elinoloihin, viihtyvyyteen ja ihmisten terveyteen Yhteisvaikutukset muiden hankkeiden osalta YHTEYSTIEDOT (18)
5 1 JOHDANTO Tehtävänä on laatia Kaustisen keskustan osayleiskaavan (muutos ja) laajennus Kaustisen Kalaveden alueelle kaavaillulle kaivostoiminnan tuotantoalueelle. Keski-Pohjanmaan litiumprovinssi eli Kaustisen alue ympäristöineen on tunnettu jo ja 1960-lukujen taitteesta saakka litiumpitoisen mineraalin, spodumeenin, esiintymisestä. Tutkimukset ovat johtaneet kymmenien spodumeenipegmatiittijuonien sekä useiden satojen malmilohkareiden löytymiseen. Nykyisin Keski-Pohjanmaalta löydetyt litiumspodumeenivarannot ovat Euroopan merkittävimpiä. Yli 500 km 2 laajuiseksi arvioitu Keski-Pohjanmaan litiumprovinssi saattaa olla jopa arvioitua laajempi. Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tekemän arvion mukaan Keski-Pohjanmaan litiumprovinssin alueen tämänhetkiset tunnetut mineraalivarannot riittäisivät useiksi kymmeniksi vuosiksi. Keliber Oy suunnittelee Keski-Pohjanmaan litiumprovinssin alueella, Kokkolan kaupungin ja Kaustisen kunnan alueilla sijaitsevien Outoveden, Syväjärven, Rapasaaren ja Läntän esiintymien hyödyntämistä. Louhinta em. louhosalueilla tapahtuu avolouhintana. Irrotuksen jälkeen malmi esimurskataan louhosalueella, minkä jälkeen se kuljetetaan Kalaveden tuotantolaitokselle kuorma-autoilla. Louhoksilla muodostuva sivukivi läjitetään kunkin louhosalueen välittömään läheisyyteen. Louhosalueille on laadittu osayleiskaavat. Louhoksista saatu kiviaines on tarkoitus jatkojalostaa Kaustisten Kalavedelle suunnitellulla rikastamolla. Rikastamoalueen (tuotantolaitos) rakentaminen vaatii Kaustisen keskustan osayleiskaavan (muutoksen ja) laajennuksen ja asemakaavan, joiden rajaukset tarkentuvat työn edetessä. Alueelle laadittu asemakaava on luonnosvaiheessa. Saadun viranomaispalautteen mukaan alueelle kaavaillut toiminnat vaativat kuitenkin yleiskaavallisen tarkastelun ja jo luonnosvaiheessa olevan asemakaavan rajausta on tarkistettu siten, että siitä jää pois tuotantoalueen vesi- ja rikastamoaltaat, jotka sisällytetään nyt laadittavaan yleiskaavaan. Kaava-alue sisältää rikastamoalueen sekä siihen liittyvät tie- ja pysäköintialueet sekä saostusaltaat lähiympäristöineen. Yleiskaavoituksessa huomioidaan myös tuotantolaitoksen vaatimat otto- ja purkuvedet ja niiden infrarakentaminen. Kalaveden tuotantolaitos Kalaveden tuotantoalue muodostuu rikastamon alueesta ja rikastamon toimintoihin liittyvästä allas- ja läjitysalueesta. Rikastamon alueelle sijoittuvat malmin homogenisointi- ja varastoalue, malmin murskaus, sorttaus, sivukiven varastoalue, rikastamo, varastot, vesienkäsittelylaitos sekä toimisto. Allasalueelle sijoittuvat ylijäämämaiden läjitysalueet, rikastushiekka-allas, eristerakenneallas sekä vesiallas. Tuotantoalueen pohjoispuolelle sijoittuu myös lämpövoimalaitos. Kaivoksella esimurskattu malmi murskataan edelleen Kalaveden murskauspiirissä ja siitä erotetaan sivukivi optisella lajittelulla paineilman avulla. Murskauksen ja optisen lajittelun VIRHE. TIEDOSTOSSA EI OLE MÄÄRITETYN TYYLISTÄ TEKSTIÄ. 3 (18)
6 jälkeen malmi jauhetaan tanko- ja kuulamyllyssä, jonka jälkeen se rikastetaan vaahdottamalla vaahdotuspiirissä. Rikastusprosessin tuotteena saadaan spodumeenirikastetta, mikä kuljetetaan edelleen Keliberin Kokkolan kemiantehtaalle jatkojalostettavaksi valmiiksi litiumkarbonaatiksi. Prosessissa syntyy kaivannaisjätteinä eri jakeita rikastushiekkoja, jotka sijoitetaan Kalavedelle rakennettavalle allasalueelle. Tuotantoalueella tarvittava prosessin raakavesi (n. 40 m 3 /h) otetaan Vissaveden tekojärvestä. Vissaveden tekojärven rantaan rakennetaan pumppaamo, mistä rakennetaan putkilinja raakaveden käsittelylaitokselle. Tuotantoalueella tarvittava talousvesi hankitaan vesijohtoverkostosta. Tuotantoalueella muodostuvat rikastamoalueen hulevedet sekä rikastamon salaojavedet kerätään ja johdetaan Pieni Kalaveteen. Myös rikastamoalueen ja allasalueen jäävän alueen puhtaat pintavedet, ml. kaatopaikka-alueella muodostuvat vedet, johdetaan Pieni Kalaveteen. Rikastamon piha-alueella muodostuvat vedet ja salaojavedet kerätään erilleen ympäröivistä vesistä. Rikastamoalueen ympärille rakennetaan kaksoisojajärjestelmä, jonka sisemmästä ojasta vedet pumpataan altaisiin. Rikastamon ja allasalueen väliin jäävän alueet puhtaat vedet, ml. vanhalla kaatopaikkaalueella muodostuvat vedet, johdetaan Pieni Kalaveteen. Malmin kuljetus louhoksilta Kalaveden tuotantolaitokselle Keliber Oy:n tarkoituksena on louhittavan malmin kuljettaminen louhoksilta käsiteltäväksi Kaustisen Kalaveden alueelle rakennettavalle Keliber Oy:n litiumin tuotantolaitokselle. Malmi kuljetetaan louhoksilta tuotantolaitokselle louheena tai esimurskattuna murskeena, joko 60 t tai 76 t kuorma-autokalustolla. Suunnitellussa toiminnassa liikennettä yleisille tieosuuksille aiheutuu louhosten ja tuotantolaitoksen välisistä malmikuljetuksista, rikastekuljetuksista eteenpäin, toimintaan liittyvistä tavarakuljetuksista sekä työntekijöiden työmatkaliikenteestä. Malmi, kemikaalit ja muut tarveaineet kuljetetaan Kalaveden tuotantoalueelle kantatietä 63 (Toholammintie) pitkin. Malmi tuodaan Keliberin louhosalueilta idästä, muiden kuljetusten (kemikaalit tuotantoalueelle, rikaste litiumkemiantehtaalle) suuntautuessa pääosin länteen. Tuotantoalueelle kuljetaan Toholammintieltä kahden eri liittymän kautta. Idänpuoleista liittymää käytetään raskaan liikenteen kuljetuksiin ja se sijoittuu likimain nykyisen kaatopaikan liittymän kohdalle. Lännenpuoleinen liittymä rakennetaan henkilöliikennettä varten. Liittymät porrastetaan ja pääsuunnan liittymäalueet kanavoidaan. Henkilöliikenteen liittymään on suunniteltu lännestä päin tultaessa oikealle kääntymiskaista. 4 (18)
7 Kuva 1. Louhosalueet (punainen) ja Kalavesien alueelle kaavailtu jatkojalostuslaitoksen likimääräinen sijainti (sininen ympyrä). VIRHE. TIEDOSTOSSA EI OLE MÄÄRITETYN TYYLISTÄ TEKSTIÄ. 5 (18)
8 1.1 Suunnittelualue Kaustisen kunta sijaitsee Keski-Pohjanmaalla. Naapurikuntia ovat Halsua, Kokkola, Kruunupyy ja Veteli. Kaustisen kuntakeskus sijaitsee Ylivieskan-Kauhavan kantatien 63 ja Kokkolan-Lappeenrannan valtatien 13 risteysalueella. Suunnittelualue sijaitsee kantatien 63 varrella n. 4,5 km itään Kaustisen keskustasta. Hankealue sijaitsee harvaan asutulla alueella. Lähin taajama-alue on Kaustisen keskusta, joka sijaitsee hankealueelta noin 5 km länteen. Lähin vakituinen asutus sijaitsee aivan hankealueen länsireunassa, Kalaveden kylässä. Hankealuetta lähimmät loma-asunnot sijaitsevat myös Kalaveden kylässä, noin 200 m hankealueen länsireunasta. Tuotantolaitoksen lähin asuin- tai lomarakennus on Mustalammen rannassa, kantatie 63:n pohjoispuolella, noin 500 m tuotantolaitokselta pohjoiseen sijaitseva loma-asunto. Lisäksi hankealueen läheisyydessä on turkistarhausta. Kuva 2. Suunnittelualueen (punainen ympyrä) likimääräinen sijainti. 6 (18)
9 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Luonnonympäristö Korkeus kaava-alueella vaihtelee välillä m mpy. Pinta viettää länsiluoteeseen. Matalimmat alueet ovat Pienen ja Ison Kalaveden ympäristössä kaava-alueen länsipuolella. Alueen kallioperä koostuu pääasiassa pegmatiitista, graniiteista ja pohjoisosassa esiintyvistä metavulkaanisista kivistä, kuten kiillegneisseistä ja kiilleliuskeista. Maaperä koostuu pääasiassa hiekka- ja soramoreeneista. Kaava-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse luokiteltuja pohjavesialueita. Alueen välittömässä läheisyydessä ei ole luonnonsuojelualueita. Lähin Natura-alue Vionneva sijaitsee noin 8,5 km etäisyydellä. Kaava-alueella on yksi suolampi; Pieni Kalavesi. Alueen länsipuolella on Iso Kalavesi ja itäpuolella Pitkälampi. Kasvillisuus kaava-alueella ja sen lähiympäristössä on pääosin ojitettua puustoista suota sekä talousmetsää kasvavia kivennäismaaselänteitä. Suurin osa kangasmetsäkuvioista on tehokkaasti hoidettua talousmetsää ja kasvillisuus tavanomaista. Kaava-alueella on uhanalaisia ja silmälläpidettäviä luontotyyppikuvioita; Pientä ja Isoa Kalavettä ympäröivät suoalueet ovat luonnontilaista avo- ja pajuluhtaa ja niiden ja kangasmetsien vaihettumisvyöhykkeellä esiintyy muurainkorpea ja metsäkortekorpea. Kaava-alueella ei ympäristövaikutusten arviointia varten tehdyissä luontoselvityksissä ole havaittu uhanalaisia, suojelustatusta omaavia tai muista syistä huomioon otettavia kasvilajeja. Huomioitavista lajeista (luontodirektiivi liite IV) kaava-alueella ja sen läheisyydessä esiintyy viitasammakkoa Ison ja Pienen Kalaveden alueella. Lampien alue on myös lepakoille tärkeä ruokailualue. Liito-oravalle soveltuvia metsiä on kaava-alueen itäpuolella Pitkälammen itäpuolella ja Pitkälampikankaan eteläosassa. Saukosta tehtiin useita havaintoja em. vesistöistä. Sudenkorentokartoituksessa havaittiin huomioitavaa sirolampikorentoa Pitkälammelta. Lähiympäristön asutuksen vaikutus näkyy kaava-alueen linnustossa kulttuurilajien esiintymisenä, kun taas soiden ja erämaiden lintuja on varsin niukasti. Lampien vesi- ja rantalinnusto on varsin niukka. Huomionarvoista lintulajistoa esiintyy eri puolilla selvitysaluetta. Alueen linnustoon kuuluu lintudirektiivin mukaisia, uhanalaisia ja Suomen vastuulajeja. 2.2 Maisema Kaava-alue on metsätalousaluetta. Alue on ojitettua suoaluetta, josta erottuvat hieman korkeammat moreeniselänteet. Kaava-alue on Pohjanmaalle tyypilliseen tapaan tasaista. Lähiympäristön luonnonmaisema on kohtalaisen sulkeutunutta ja avoimet alueet koostuvat enimmäkseen vesistöistä. Kaava-alueen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita. Lähimmät arvokkaat maisema-alueet ovat Tastulanjärvi ja Perhonjoen kulttuurimaisema. VIRHE. TIEDOSTOSSA EI OLE MÄÄRITETYN TYYLISTÄ TEKSTIÄ. 7 (18)
10 Kaava-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse arvokkaita rakennettuja kulttuuriympäristöjä. Lähin valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö on Kaustisen keskustan kirkonmäki noin 4 km etäisyydellä. 2.3 Muinaismuistot Kaava-alueelta ei ole löytynyt muinaisjäännöksiä ympäristövaikutusten arviointia varten tehdyissä selvityksissä. Alueen länsipuolella Kaustisen keskustan ympärillä on useita muinaisjäännöksiä. Lähimmät muinaisjäännökset ovat Pööskallio (luola, kultti- ja tarinapaikka), Kalavedenoja (kivikautinen asuinpaikka) ja Koivuräme (kivikautinen asuinpaikka). Rakennettu ympäristö 2.4 Liikenne Yleiskaava-alue sijaitsee kantatien 63, eli Toholammintien varressa. Tuotantolaitoksen toimintaan liittyvä liikenne kulkee pääasiassa Kaustisen keskustan kautta Kokkolan suuntaan kantatietä 63 sekä valtatietä 13, eli Kokkolantietä pitkin. Nopeusrajoitus kantatiellä 63 tuotantolaitoksen kohdalla on tällä hetkellä 100 km/h. Lähempänä Kaustisen keskustaa nopeus laskee km/h. Kaava-alueen vieressä kulkevan kantatien 63 liikennemäärät ovat valtakunnallista tasoa pienempiä lukuun ottamatta Kaustisen keskustan lähialueita. Valtatiellä 13 liikennemäärät ovat valtakunnallista tasoa pienempiä, mutta alueellista keskiarvoa hieman suurempia. Kantatie 63 on päällystetty, leveä (> 7 m) ja hyväkuntoinen tie. 2.5 Yhdyskuntatekniikka Alueella on suljettu kunnan vanha kaatopaikka. 2.6 Maanomistus Yleiskaava-alue on Keliberin omistuksessa. 2.7 Väestö, elinkeinot ja palvelut Kaustisen keskusta sijaitsee kaava-alueelta noin 5 km itään. Lähin asutuskeskittymä on länsipuolella sijaitseva Kalaveden kylä noin 1 km etäisyydellä. Alle 1 km etäisyydellä on muutamia vapaa-ajan asuntoja. 8 (18)
11 3 SUUNNITTELUTILANNE 3.1 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli VAT:t ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Valtion ja kuntien viranomaisten on otettava tavoitteet huomioon toiminnassaan ja edistettävä niiden toteuttamista. Viranomaisten tulee myös arvioida toimenpiteidensä vaikutuksia valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden suhteen. Valtioneuvosto on tehnyt päätöksen uusista valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista Päätös korvaa valtioneuvoston vuonna 2000 tekemän ja 2008 tarkistaman päätöksen. Valtioneuvoston päätös tuli voimaan Keskeiset teemat uusissa valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa ovat toimivat yhdyskunnat ja kestävä liikkuminen, tehokas liikennejärjestelmä, terveellinen ja turvallinen elinympäristö, elinvoimainen luonto- ja kulttuuriympäristö sekä luonnonvarat ja uusiutumiskykyinen energiahuolto. 3.2 Maakuntakaava Oikeusvaikutteinen maakuntakaava on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa yleiskaavoja tai ryhdyttäessä muihin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä ja päättäessään niiden toteutuksesta otettava huomioon maakuntakaava ja pyrittävä edistämään sen toteutumista. Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä. Maakuntakaavoitusta ohjaavat maakunnan omat tavoitteet, valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet sekä maankäyttö- ja rakennuslaki. Keski-Pohjanmaalla maakuntakaavoitusta on tehty vaiheittain. Tällä hetkellä voimassa olevia vaihekaavoja on neljä. Maakuntakaavan 1. vaihekaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Ensimmäisestä vaiheesta voimassa on yhä kehittämisperiaatemerkintöjä, yhdyskuntarakenteen aluevarauksia sekä luonnonsuojelulain mukaiset Natura verkostoon kuuluvat tai siihen ehdotetut alueet. Maakuntakaavan 2. vaihekaava on vahvistettu valtioneuvostossa Toisesta vaihemaakuntakaavasta voimassa on tällä hetkellä tuulivoimaloille varattu energiahuollonalue Kokkolan suurteollisuusalueen ja sataman kupeessa, soiden monikäyttö kokonaisuudessaan sekä muinaismuistokohteet. Maakuntakaavan 3. vaihekaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Kolmannesta vaihemaakuntakaavasta on kumottu yksi arvokas harjualue. Maakuntakaavan 4. vaihekaava on vahvistettu ympäristöministeriössä Neljäs vaihemaakuntakaava on voimassa kokonaisuudessaan. Keski-Pohjanmaan liitossa on aloitettu 5. vaihemaakuntakaavan valmistelu. Keski-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavoissa käsitellään pääasiassa seuraavia teemoja: - 1. vaihemaakuntakaava: täydennys- ja ajantasakaava VIRHE. TIEDOSTOSSA EI OLE MÄÄRITETYN TYYLISTÄ TEKSTIÄ. 9 (18)
12 - 2. vaihemaakuntakaava: soiden monikäyttö, tuulivoimatuotannon ja kaupan palveluverkko, muinaismuistot sekä maisema- ja kulttuurikohteet - 3. vaihemaakuntakaava: kaupan palveluverkkoa sekä maa-ainestenottoa ja pohjavesien suojelua koskevat aluevaraukset - 4. vaihemaakuntakaava: seudullisesti merkittävän tuulivoiman sijoittuminen - 5. vaihemaakuntakaava: kaupan palvelurakenteen ajantasaistaminen, seudulliset ampumaradat, aluerakenne ja kaivostoiminta. Kaavassa on osoitettu maankäyttö- ja rakennuslain 25 :n mukaan Keski-Pohjanmaan alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet. Aluevarauksia on osoitettu vain siltä osin ja sillä tarkkuudella kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta tai useamman kuin yhden kunnan alueiden käytön yhteensovittamiseksi on tarpeen. Hankealueelle ei ole maakuntakaavoissa esitetty kaavamerkintöjä. Alueen sivuitse sen pohjoispuolelta kulkeva Toholammintie (kt 63) on kaavassa esitetty merkittävästi parannettavana kantatienä. Kuva 3. Ote Keski-Pohjanmaan 1., 2., 3. ja 4. vaihemaakuntakaavayhdistelmästä. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on osoitettu kartalla sinisellä soikiolla. Maakuntakaavassa ei ole osoitettu suunnittelualueelle erityisiä maankäytön ohjauksen tarpeita. 10 (18)
13 3.3 Yleiskaava Alueella on voimassa valtuuston vuonna 2015 hyväksymä Kaustisten keskustan osayleiskaava. Osayleiskaava kattaa osittain yleiskaavoitettavan alueen, joka on osoitettu yleiskaavassa merkinnällä T-Teollisuus- ja varastoalueeksi. Yleiskaavassa hankealueen länsipuolella olevat Kalavesien rannat on osoitettu kaavamerkinnällä MY-Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja. Alueen metsänkäsittelyssä on noudatettava kulloinkin voimassa olevia metsäluonnon arvokkaita elinympäristöjä koskevia metsänhoitosuosituksia. Maisemaa olennaisesti muuttavat toimet on kielletty. Alueella sallitaan rakentaminen vain maa- ja metsätaloutta varten. Lisäksi yleiskaavan yleismääräyksissä edellytetään mm.: Uusia alueita kaavoitettaessa ja toteutettaessa on huolehdittava, että niiltä toteutetaan riittävät ja turvalliset kevyen liikenteen yhteydet keskustaan. Kuva 4. Yleiskaavaote ja yleiskaavan muutos- ja laajennusalueen rajaus (punainen aluerajaus). VIRHE. TIEDOSTOSSA EI OLE MÄÄRITETYN TYYLISTÄ TEKSTIÄ. 11 (18)
14 3.4 Asemakaava Hankealueella ei ole voimassa olevia asemakaavoja. 3.5 Rakennusjärjestys Kaustisen voimassa oleva rakennusjärjestys on tullut voimaan julkisella kuulutuksella Rakennusjärjestystä ollaan päivittämässä. Uuden rakennusjärjestyksen on tarkoitus tulla voimaan YVA-menettely Sekä louhosalueiden että rikastamoalueen suunnitellut toiminnat vaativat YVAmenettelyn. Louhosalueiden ja Kalaveden rikastamoalueen YVA-selostukset ovat valmistuneet keväällä Ympäristövaikutusten arviointi on lakiin (468/1994) ja asetukseen (713/2006) perustuva menettely, jonka tarkoituksena on paitsi edistää ympäristövaikutusten arviointia ja ympäristövaikutusten huomioon ottamista jo suunnitteluvaiheessa, niin myös lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia hankkeen suunnitteluun. Lisäksi YVAmenettelyn tärkeänä tavoitteena on pyrkiä ehkäisemään tai lieventämään haitallisten ympäristövaikutusten syntymistä. Louhosalueet: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on päätöksessään EPOELY/17/0704/2013 todennut, että Litiumprovinssi on hankekokonaisuus, joka sisältää kymmenen eri esiintymää. EL Y-keskus katsoi, että malmiesiintymien hyödyntämishankkeeseen tulee yhteisvaikutusten perusteella soveltaa YVA- menettelyä. Keski-Pohjanmaan litiumprovinssin ympäristövaikutusten arviointi on tehty vuosina Kalaveden Rikastamoalue: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on (EPOELY/17/07.04/2013) päättänyt, että ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan Keliber Oy:n louhoshankekokonaisuuteen. Päätöksen mukaan hankekokonaisuuteen kuuluu myös tuotantolaitos (rikastamo). Kalaveden tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointi on tehty vuosina Rikastamoalueen arviointiselostuksesta yhteysviranomainen (ELY-keskus) on antanut lausunnon (Dnro EPOELY/201/2017). Lausunnon mukaan arviointiselostus täyttää YVA-asetuksen 10 :n vaatimukset. Louhittu malmi kuljetetaan yhtiön Kaustisen kunnan Kalaveden alueella sijaitsevalle tuotantolaitokselle rikastettavaksi. Tuotantolaitokselta muodostuva spodumeenirikaste on suunniteltu kuljetettavaksi Kokkolaan rakennettavalle kemiantehtaalle jatkojalostettavaksi. YVA- arviointiselostukset on tehty kuitenkin oletuksella, että kemiantehdas sijoittuu Kalaveden tuotantolaitoksen alueelle. 12 (18)
15 3.7 Yleiskaavan perusselvitykset Kaavatyössä on hyödynnetty YVA-menettelyn selvityksiä ja arviointeja sekä Kaustisen keskustan osayleiskaavatyön aikana laadittuja selvityksiä. Tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn liittyen on selvitetty vaikutuksia luonnonympäristöön, maankäyttöön, maisemaan ja kulttuuriympäristöön sekä ihmisten elinoloihin, joihin liittyen on tehty erillisiä selvityksiä. VIRHE. TIEDOSTOSSA EI OLE MÄÄRITETYN TYYLISTÄ TEKSTIÄ. 13 (18)
16 4 OSALLISET 14 (18) Maankäyttö- ja rakennuslain 62 mukaan kaavoitukseen osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Tiivis vuorovaikutus kaavan laatijan ja osallisten välillä on perusta työn onnistumiselle. Maankäyttö- ja rakennuslain 64 :n mukaan osallisella on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää alueelliselle ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Kaavaprosessin aikana järjestetään MRL:n mukaiset julkiset nähtäville asettamiset, jolloin kunnan asukkailla ja muilla osallisilla on mahdollisuus tutustua kaava-aineistoon ja jättää siitä mielipiteitä ja muistutuksia. Tässä hankkeessa osallisia ovat mm.: alueen maanomistajat Kaustisten kunnan asukkaat sekä toimijat (mm. yrittäjät, yhdistykset) Keliber Oy naapurikunnat: Halsua, Kokkola, Kruunupyy ja Veteli viranomaiset: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan ELY-keskus/elinkeinot, Keski-Pohjanmaan liitto, Pohjanmaan liitto, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI), Museovirasto, Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos, Tukes yhdyskuntatekniikka (Korpelan Voima Oy, Fingrid Oyj, Trafi) Kaavan valmistelusta ja kaavatyön edistymisestä tiedotetaan julkisilla kuulutuksilla, SITEN kuin kunnalliset ilmoitukset Kaustisen kunnassa ilmoitetaan. Ilmoitus julkaistaan sanomalehden, kuntatiedotteen sekä kunnan virallisen ilmoitustaulun lisäksi internetissä kunnan kotisivulla: Viranomaisyhteistyö Kaavoituksen luonnosvaiheessa ELY-keskuksen ja muiden keskeisten viranomaisten, hanketoimijan sekä kunnan kesken järjestetään viranomaisneuvottelu (MRL 66, MRA 18 ). Siinä käsitellään kaavahankkeen yleisiä tavoitteita, osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ja laadittua yleiskaavaluonnosta. Muita työpalavereja voidaan pitää kaavoituksen eri vaiheessa tarpeen mukaan. Viranomaisilta pyydetään lausunnot sekä yleiskaavan luonnos- että ehdotusvaiheessa. 4.2 Vaikutusalue Yleiskaavan muutosten fyysiset vaikutukset kohdistuvat pääosin kaavoitettavalle alueelle sekä erityisesti louhosalueiden ja rikastamoalueen väliseen liikenteeseen.
17 5 SUUNNITTELUTYÖN AIKATAULU Kaavatyössä hyödynnetään YVA-menettelyn yhteydessä laadittavia ympäristöselvityksiä ja kaavoitusta viedään eteenpäin YVA-prosessin aikana Kaustisen kunnan käytännön mukaisesti. Yleiskaavatyön lisäksi alueelle laadittava asemakaava pyritään aikatauluttamaan niin, että kaavatyöt etenevät samanaikaisesti keskenään ja samaa tahtia YVA-menettelyn kanssa. Kaavan tulee olla valmis syksyllä VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kalaveden tuotantolaitoksen vaikutuksia on arvioitu Kalaveden tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa (Ramboll 2018). 6.1 Vaikutukset maa- ja kallioperään Vaikutukset maaperään ovat paikallisia ja kohtalaisen pienialaisia. Hankkeen vaikutukset maa- ja kallioperään on arvioitu merkittävyydeltään vähäisiksi. Kaivannaisjätteiden läjittämisestä allasalueille aiheutuvat maaperävaikutukset on arvioitu pieneksi. Rikastushiekka-altaasta voi nousta ilmaan pölyä, jolloin mahdolliset haitta-aineet voivat levitä lähialueen maaperään. Polttoaineiden, öljyjen ja kemikaalien säilytykseen liittyy onnettomuusriski maaperän pilaantumisesta. 6.2 Vaikutukset pohjavesiin Tuotantolaitos ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella eikä sen lähellä ole pohjavesialueita tai talousvesikaivoja. Kaustisen vanha kaatopaikka heikentää nykytilassa pohjaveden laatua alueella. Hankealueen maaperä on pääosin heikosti vettä johtavaa moreenimaata. Hankkeen pohjavesivaikutusten merkittävyys on arvioitu vähäiseksi. 6.3 Vaikutukset pintavesiin ja kalastoon Rakentaminen saattaa aiheuttaa lähivesistöjen lievää samentumista, mutta on väliaikaista. Toiminta aiheuttaa pintavesiin fosfaatti- ja lämpökuormitusta. Pääosin vesistövaikutukset kohdistuvat Kalavedenojaan. Kalavedenojan ja sen alapuolisten ojien kalasto on hyvin niukkaa, joten haittavaikutukset arvioidaan pieniksi. Alempana Perhonjoen vedenlaadun osalta herkkyys arvioitiin vähäiseksi, mutta kalaston osalta kohtalaiseksi, joten vesistövaikutukset on arvioitu merkittävyydeltään kohtalaisiksi. 6.4 Vaikutukset kasvillisuuteen, eläimistöön, linnustoon ja suojelualueisiin Vaikutusten kasvillisuuteen arvioidaan olevan vähäisiä. Luonnontilaisuudeltaan herkistä kohteista rakentamisesta aiheutuu vähäisiä vaikutuksia minerotrofisiin lyhytkorsinevoihin ja korkeintaan kohtalainen vaikutus keski-ikäisiin tuoreisiin kangasmetsiin. Linnustoon arvioidaan aiheutuvan vähäinen vaikutus. Vaikutusalueen tärkeimmät linnustokohteet ovat Iso ja Pieni Kalavesi. Eläimistä viitasammakkoon ja lepakoihin kohdistuu merkittävyydeltään enintään kohtalainen vaikutus. Liito-oravaan ja saukkoon kohdistuvat vaikutukset on VIRHE. TIEDOSTOSSA EI OLE MÄÄRITETYN TYYLISTÄ TEKSTIÄ. 15 (18)
18 arvioitu vähäisiksi. Muuhun eläinlajistoon, kuten suurpetoihin ja metsäpeuraan, arvioidaan kohdistuvan merkittävyydeltään enintään vähäinen kielteinen vaikutus. Hankkeesta ei aiheudu luonnonsuojelualueisiin kohdistuvia vaikutuksia. 6.5 Luonnonvarojen hyödyntäminen ja kaivannaisjätteet Toiminnalla ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia tuotantolaitoksen ulkopuolisten luonnonvarojen hyödyntämiseen, kuten marjastamiseen ja metsätalouteen. Hankkeen toteuttamisen vaikutukset luonnonvarojen hyödyntämisen malmin hyödyntämisen osalta on arvioitu suuriksi myönteisiksi. Hankkeen toteuttamisen vaikutukset kaivannaisjätteiden jätehuoltoon ovat merkittävyydeltään samanaikaisesti vähäisiä kielteisiä ja myönteisiä. Osa kaivannaisjätteistä voidaan hyödyntää, osalle ei löydy loppusijoitusvaihtoehtoja. 6.6 Vaikutukset maankäyttöön ja kaavoitukseen Hanke on nykyistä yhdyskuntarakennetta tukeva tai sitä hyödyntävä. 6.7 Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön Hankealueella eikä sen lähiympäristössä ole arvokkaita maisema-alueita tai kulttuuriympäristökohteita, joten hankkeen vaikutukset on arvioitu kokonaisuudessaan vähäisiksi. Hankkeella ei ole vaikutusta muinaisjäännöksiin. 6.8 Vaikutukset liikenteeseen Rakentamisvaiheen liikennevaikutukset arvioidaan vähäisiksi. Liikennevaikutukset kantatielle 63 ja valtatielle 13 arvioidaan vähäisiksi, raskaan liikenteen lisääntyessä suhteellisen vähän. 6.9 Meluvaikutukset Melua rakentamis- ja toimintavaiheessa aiheuttavat erilaiset työkoneet sekä malmikuljetukset sekä tuote-, polttoaine- ja kemikaalikuljetukset kantatiellä 63 ja Kaustinen-Kokkola välillä. Tuotantolaitoksen toiminnassa syntyy melua muun muassa malmin esimurskauksesta. Meluvaikutuksia on arvioitu melumallinnuksen avulla. Hankkeen vaikutukset ja niiden merkittävyys lähiasukkaiden elinoloihin ja viihtyvyyteen on arvioitu kokonaisuudessaan vähäisiksi Tärinävaikutukset Tuotantolaitoksen rakentamisen ja toiminnan yhteydessä ei ole merkittäviä tärinälähteitä. Merkittävin tärinän lähde ovat raskaan liikenteen kuljetukset. Vaikutusten merkittävyys on arvioitu kokonaisuudessaan vähäisiksi. 16 (18)
19 6.11 Vaikutukset ilmanlaatuun Vaikutuksia ilmanlaatuun aiheutuu rakentamisen, toiminnan ja sulkemisen aikaisista pölyämistä aiheuttavista toiminnoista, liikenteen ja työkoneiden pakokaasupäästöistä ja tuotantolaitoksen savukaasupäästöistä. Maanrakentamisesta aiheutuu pölyämistä ja toiminnan aikana läjitysalueet ovat merkittävimpiä pölyämisen lähteitä. Pölyämisen suuruutta arvioitiin leviämislaskennoilla. Kokonaisuutena hankkeen vaikutukset toimintavaiheessa on arvioitu merkittävyydeltään vähäisiksi Vaikutukset elinoloihin, viihtyvyyteen ja ihmisten terveyteen Lähialueiden asukkaiden elinoloihin ja viihtyvyyteen aiheutuu toiminnasta todennäköisesti jonkinasteista häiriötä pölyämisestä, melusta, tärinästä, liikenteestä tai maiseman muuttumisesta. Vaikutukset on arvioitu pääosin vähäisiksi, samoin kuin vaikutukset virkistyskäyttöön. Hankkeen terveysvaikutusten merkittävyys lähiasutukselle ja virkistyskäytölle on arvioitu vähäiseksi. Melulle ja ilmanlaadulle asetetut terveysperusteiset raja- ja ohjearvot eivät mallinnusten mukaan tule ylittymään lähimmissä asutuissa kohteissa. Ympäristön elinkeinoihin ei aiheudu merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Hankkeen työllistävä ja muu taloudellinen vaikutus yhdessä yhtiön louhostoiminnan kanssa on arvioitu lähikunnille merkittävyydeltään suureksi myönteiseksi Yhteisvaikutukset muiden hankkeiden osalta Yhteisvaikutuksia on katsottu voivan aiheutua lähialueiden jo olemassa olevien toimintojen kanssa, joita ovat mm. turkistarhaus, turvetuotanto, maa- ja metsätalous, sekä vanha kaatopaikka hankealueella. Merkittävimpiä suunnitteluvaiheessa olevia toimintoja ovat Keliber Oy:n louhoshanke, josta muodostuu selkeitä yhteisvaikutuksia, sekä Länsi-Toholammin tuulipuistohanke. Yhteisvaikutuksia on arvioitu vesistöihin, liikenteeseen, linnustoon sekä työllisyyteen, kuntatalouteen ja alueen palveluihin. Vesistön osalta yhteisvaikutukset kohdistuvat lähinnä Kuhalampeen rehevöitymisen kautta, mutta vaikutukset on arvioitu vähäisiksi. Liikenteen yhteisvaikutukset on arvioitu suhteessa vähäisiksi. Yhteisvaikutukset linnustoon eivät kokonaisuutena ole merkittäviä. Työllisyyteen, kuntatalouteen ja alueen palveluiin aiheutuu merkittäviä positiivisia yhteisvaikutuksia louhos- ja tuotantolaitoshankkeiden kanssa lisääntyvien suorien ja välillisten työllistävien vaikutusten kautta. VIRHE. TIEDOSTOSSA EI OLE MÄÄRITETYN TYYLISTÄ TEKSTIÄ. 17 (18)
20 7 YHTEYSTIEDOT Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa hankkeen viranomaisohjauksesta vastaa Harald Zschauer (puh , Kaustisten kunta, tekninen johtaja Patrik Knutar p , Hanketoimija Keliber Oy, ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski puh , Kaavan laatija (Sweco Ympäristö Oy), arkkitehti Iikka Ranta p , 18 (18)
KAAVASELOSTUS LUONNOS 2019/01
KAUSTISEN KUNTA KALAVEDEN TUOTANTOALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Käsittelyvaiheet Vireilletulokuulutus Khall 21.03.2016 46 OAS nähtävillä 3.7.2017 1.9.2017 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018 ALAVIESKAN KUNTA ALAVIESKAN KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 29, 31 JA 32 1.3.2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6/2017
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6/2017 KAUSTISEN KUNTA KAUSTISEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAVEDEN TUOTANTOALUEELLA SWECO YMPÄRISTÖ OY Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUALUE...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6/2017
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 6/2017 KAUSTISEN KUNTA KALAVEDEN TUOTANTOALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 RIKASTAMOHANKE... 3 2.1 Malmin rikastus
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 5.4.2019 Korttelin 46 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan Laajennus. Alkkulan teollisuusalue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan Laajennus. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.3.2015 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2015 Seitap Oy Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370_10 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA, KAAVAMUUTOS, KORTTELIT 54, 102 JA 56 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT LP- JA KATUALUEET SWECO
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen
PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet
Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 16.4.2019 Kuutinrannan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) 10.12.2018 Huutokosken teollisuusalueen asemakaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 12.4.2018 17, liite no 2 P34477 1 (7) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Torin alueen asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
KAUSTISEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; KORTTELIN 201 POHJOISPUOLI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Vastaanottaja Kaustisen kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 29.4.2016 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS; KORTTELIN 201 POHJOISPUOLI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ
Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Sahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus
JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän
Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015
Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE
1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014
JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA
ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on
Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.01.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.
Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva
TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-
KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA
KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Simojärven kalasataman asemakaava
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ranua SIMOJÄRVEN KALASATAMAN ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.05.2019 Seitap Oy Ranuan kunta 2019 Seitap Oy Osallistumis-
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 ja 12. Osallistumis ja arviointisuunnitelma TOHOLAMMIN KUNTA
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 ja 12 TOHOLAMMIN KUNTA SISÄLLYS 1 1. Perus ja tunnistetiedot... 2 1.1 Alueen sijainti... 2 2 Lähtökohdat... 2 2.1 Suunnittelutehtävä ja tavoite... 2 2.2 Suunnittelualueen
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Mikkelin kaupunki 1/5 MIKKELIN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 60 (RISTIINA), KORTTELI 2 (OSA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kaupunginosan 60(Ristiina),
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:
Ala-Ähtävän asemakaavan muutos, Langkulla (Malue muutetaan AO-alueeksi) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599414201601 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA
AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
NILSIÄN KAUPUNKI. TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS
Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee korttelin 215 rakennuspaikkoja
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (6) TURUNKANKAAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)
LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue
Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.05.2011 Seitap Oy 2011 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus
Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Siimes) Kuva 1: Sijainti LUONNOS Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016
KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta
LUUMÄEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN VT6 POHJOISPUOLI TAAVETTI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LUUMÄEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN VT6 POHJOISPUOLI TAAVETTI Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 25.7.2018 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I 25.7.2018 SISÄLLYSLUETTELO
Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599599404201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN
JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-