TOIMINTAKERTOMUS 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2011"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2011

2 2 (17) Lappeenrannan kaupunginorkesteri - Saimaan soiva käyntikortti Lappeenrannan kaupunginorkesterin ja Saimaa Sinfoniettan strateginen tavoite on tähdätä kansainväliseksi orkesteriksi. Tästä merkkeinä ovat vierailevat huippusolistit ja kapellimestarit sekä johtavat säveltäjät, jotka kirjoittavat uusia teoksia orkesterillemme. Kaupunginorkesterin konserttikohderyhmissä on lähtökohtaisesti neljä laajemman luokan painopistealuetta, oma kotikaupunki Lappeenranta, Saimaan alue, metropoli Pietari ja ulkomaat. Lappeenrannan kaupunginorkesterin kevätkausi 2011 alkoi Laulavalla Lappeenrannalla. Laulavan Lappeenrannan rakenne on muutettu ns. kolmivuotiskiertoiseksi Laulukilpailun muututtua takaisin kolmen vuoden välein järjestettäväksi tapahtumaksi. Kierto toteutuu siten, että ensimmäisenä vuonna tapahtuma on aina harvemmin kuulluille tai moderneille orkesterilauluteoksille yhdessä lied-illan kanssa, toisena vuonna tapahtuma on tuttu ja turvallinen ooppera- ja operettikonsertti lied-illan tai lapsille suunnatun konsertin kera ja kolmantena vuonna tulevat aina valtakunnalliset laulukilpailut Laulavan Lappeenrannan tähdeksi saimme Wienin Valtionoopperasta upean kansainvälisen mezzosopraanon Ildiko Komlósin, joka sädehti Gustav Mahlerin teoksessa Das Lied von der Erdessä. Teos esitettiin Schönberg-Riehnin ensmblesovituksena solisteille ja pienelle orkesteriyhtyeelle. Konsertin taidekuvituksesta maalauksin seinälle heijastettuina vastasi taidemaalari Ágnes Zászkaliczky. Lied-illassa taituroivat seuraavan laulukilpailun arvostelulautakunnan puheenjohtaja tenori Raimo Sirkiä yhdessä pianotaiteilija Ilmo Rannan kanssa yleisöä kutkuttavan laulukokonaisuudella Dvorákista, R.Straussiin kautta Mahleriin ja Verdistä Tostiin. Kaakon filharmonikot esiintyi tällä kerralla Kymi Sinfoniettan taiteellisen johtajan Yasuo Shinozakin johdolla. Solistina soitti pianonero Olli Mustonen Béla Bartókin modernin ja voimakaskontrastisen ensimmäisen pianokonserton koloristisine painotuksineen. Yleisö sai myös tilaamansa Bedrich Smetanan Moldaun ja Antonin Dvorákin Uudesta maailmasta sinfonian nro 9. Kamarimusiikki on myös osa hyvää ja syvällistä musiikkikulttuuriamme ja taitavat muusikkomme haluavat tarjoilla sitä orkesteriperiodien väliaikoina. Helmikuussa kansainvälinen mestari pianotaiteilija Henri Sigfridsson oli taiteellisena tähtenämme Franz Schubertin ja W.A. Mozartin Es-duuriklassikoiden matkassa. Myös musiikkikasvatus on tärkeä osa kaupunginorkesterin toimintaa ja nyt toteutettiin yhteistyönä Lappeenrannan musiikkiopiston ja Tanssiopisto Sonja Tammelan kanssa Howard Blaken menestyssatu Snowman. Chamber II toi uudempaa musiikkia esille säveltäjien Ahti Sonnisen, Teppo Hauta-ahon, Lauri Toivion ja Erik Bergmannin sävellysten kera. Maaliskuulla Saimaa Sinfoniettaa johti Esa Heikkilä ja solisteina taituroi kolmikkotrio Tero Latvala, viulu, Marko Ylönen, sello ja Risto Lauriala, piano. Skottilaisen nykysäveltäjän James McMillanin Tryst vilisti kiihkein kaarroksin kuvaillen rakkauden ja rakastamisen vaikeutta, Beethovenin Kolmoiskonsertto sai hillityn pikantin tulkinnan ja Schubertin Toinen sinfonia vei kuulijansa romanttiselle matkalle saksalaisiin metsiin ja vuorille. Chamber III täydensi intomielisin esityksin kuun tarjontaa monipuolisilla sävellyksillä Kalevi Aholta, Jean Francaixilta ja Antonin Dvorákilta. Maaliskuun Saimaa Sinfonietta II toi kuultavaksi upean leikkauksen sävellyksiä, joita harvemmin kuullaan meillä, vaikka teosten menestys on ollut huippuluokkaa. Benjamin Brittenin Frank Bridge variaatiot siivittivät Stravinskyn Dances concertantesin tanssivien villien säkeiden rinnalla musiikkimatkaan, jonka huipensi Frank Martinin vaativa klassikkoteos Konsertto 7 puhaltajalle, lyömäsoittimelle ja jousille. Konsertti esitettiin myös Savonlinnassa Savonlinna-salissa. Itä-Savon musiikkikriitikko Riitta-Leena Lempinen otsikoi arvionsa Bravo Lappeenranta! ja totesi arvionsa aluksi, että Kylläpäs Lappeenrannassa on hyvä orkesteri! Toki keskiviikon konsertissa oli vahvistamassa joukko avustajia, mutta näin vaativa ja monivärinen ohjelmisto on armoton: kaikkien on osattava kaikki. Keskiviikkona ei kukaan lepsunut eikä ollut välinpitämätön. Teknisesti ja musiikillisesti erittäin vaativa ohjelmisto säkenöi, leikki ja tunnelmoi. Tero Latvala, Lappeenrannan konserttimestari, kuuluu maan viulistieliittiin. Hänen taitonsa ja karismansa tuntuu sähköistäneen koko jousiston. Kaikilla oli ilmeinen soittointo, halu tehdä juuri tämä musiikki ainutkertaisella tavalla juuri nyt ja juuri tälle yleisölle. Lempinen vielä huipentaa julkaistun kirjoituksensa: Lappeenrannan kaupunginorkesteri on Itä-Suomen helmi, tarkka, taitava ja innostunut orkesteri, pieni, mutta vaikuttava.

3 3 (17) Huhtikuussa orkesteri sai vieraita Unkarista, kun unkarilainen johtava kuoroguru ja pedagogi, kapellimestari Kalmán Záborsky saapui Szent István oratoriokuoronsa ja solistien kanssa vieraaksemme esittämään yhdessä J.S.Bachin upean Johannes-passion. Esitys oli innoittava ja tasapainoinen solisteineen ja kuoro yhdessä Etelä-Karjalan klassisen kuoron kanssa kajahti taitavasti fuusioituneena ns. maaottelukuorona. Suomalaisen vapun solistiksi saapui yllätysvieraana 70- vuotisjuhlavuottaan juhliva baritoni Jorma Hynninen, joka lauloi Timo Ala-Kotilan sovittamat Saimaan balladi laulut innostavan nostalgisesti Kauniista Veerasta tukkijätkiin. Toukokuun Chamber IV loi katsauksen ranskalaisen tyylikkään musiikin pariin solistinaan virolainen harpisti Lily-Marlene Puusepp. Kausi päättyi kapuluokalla opiskelevan Erkki Lasonpalon johtamaan Nuorten solistien konserttiin, jossa ensi kerran yhdessä solisteina soittivat solistikarsinnassa valitut nuoret solistit neljästä eri kunnasta, Lappeenrannasta, Imatralta, Ruokolahdelta ja Parikkalasta. Linnoituksen yössä kaupunginorkesteri tarjoili viihteellisemmän iltapäivän Linnoituksen teltassa. Kapellimestari Tibor Bogányi oli saanut houkuteltua intendentti Milko Vesalaisen huilusolistiksi konsertin alkuun Bachin h-mollisarjan osien siivillä. Konsertin laulusolistina mukaansa tempaavasti lauloi Sari Kaasinen, jonka säveltämät laulut hehkuivat etnovaikutteita. Saimaa Sinfonietta III konsertoi Imatralla ja samalla se tallensi uutta levyään varten säveltäjä Paavo Heinisen Lappeenrannan kaupunginorkesterille säveltämän Autrefois -huilukonserton ja Carl Nielsenin merellisen klassikko huilukonserton solistinaan huiluprofessori Mikael Helasvuo. Syyskuussa Ari Rasilainen johti orkesteria varman saksalaisesti ja ohjelmassa oli värikkäitä teoksia säveltäjltä Hans- Werner Henze, Bohuslav Martinu, Edward Grieg ja W.A.Mozart. Solistina soitti oboepalkittu Anni Haapaniemi. Syksyn tapauksena Saimaa Sinfonietta IV toi suuren luokan tähtisolistin ja ohjelmiston Lappeenrantaan, kun viimeisessä Jean Sibelius-kilpailussa II palkinnolla palkittu Petteri Iivonen soitti Sarasatea, Saint-Saênsia ja Chaussonia. Tibor Bogányin shamanistinen puikko johti Harri Vuoren alku-ugrilaisesta 2.sinfoniasta jylhiä vastakohtia, suuria nousuja ja runsaita värejä kuuluville. Chamber V tarjoili kamarimusiikin helmiä Felix Mendelssohnilta ja Johannes Brahmsilta mustalaisviritteisesti pianisti Risto Laurialan liidatessa muusikoita. Lokakuussa Saimaa Sinfonietta V nosti esille suuret toiveklassikot Sergei Prokofjevin Klassisen sinfonian, W.A.Mozartin ikirunollisen pianokonserton 23 A-duuri ja Ludwig van Beethovenin 7.sinfonian. Orkesteria johti kapellimestari Esa Heikkilä ja solistina soitti Puumalan komeetta huipputaitava pianotaiteilija Vjatsheslav Novikov. Kitara soi -festivaali juhli 10-vuotista taivaltaan ja orkesterin solistina soittivat kitaristi Ismo Eskelinen Kirmo Lintisen uusklassisen jazzahtavan kitarakonserton ja Kitara soi festivaalin taiteellinen johtaja Jyrki Myllärinen Villa-Lobosin herkän kitarakonserton. Argentiinalaisen Alberto Ginasteran vaativa orkesterikonsertto Variaciones concertantes huipensi Amatsonin sademetsän äänimaailmoin juhlakonsertin. Marraskuussa Oktetit marssivat esiin liiderinään viulutaiteilija Jan Söderblom ja konsertissa esitysten karakterinen ja persoonallinen ote sai syvällisen tulkintansa muusikoiden omistautuvalla otteella. Kaamos katkaistiin perinteisesti viihdesävelmin Rakuuna soittokunnan kanssa Markku Johanssonin johdolla solisteinaan Milana Misic ja Tomi Metsäketo. Marraskuun lopulla orkesteri matkasi jo kolmannen kerran mutta nyt ensimmäisen kutsuttuna Pietarin filharmoniaan Sound Way festivaalille esittämään aikamme musiikkia. Konsertin johti karismaattinen Tibor Bogányi ja konsertissa Pietarin filharmonian pienessä salissa kuultiin Erik Bergmannin Concertino da Camera, kantaesityksenä pietarilaisen säveltäjän Aleksander Radvilovichin uusi 4.sinfonia, joka oli Lappeenrannan kaupunginorkesterin tilausteos ja Kalevi Ahon 14.sinfonia lisänimeltään Rituaaleja. Solistina itämaisia kaikuja taituroi Sami Koskela djembe- ja darabuka-rummuilla. Yleisön vastaanotto oli huikean innostava ja lämminhenkinen. Suomen Yleisradion uutisryhmä teki vierailusta uutisen Ylen valtakunnan pääuutisiin haastatellen myös yleisöä. Joulukuussa kaupunginorkesteri esiintyi perinteisesti Lappeenrannan kaupungin itsenäisyysjuhlissa yhdessä Rakuunasoittokunnan kanssa Aino Koskelan johdolla ja joulukonsertissa tehtiin varaslähtö Laulavaan Lappeenrantaan, kun Bachin Jouluoratorion myötä kajahtivat joulun riemulliset säkeet Lappeen Marian kirkossa.

4 Idän helmi resurssien rajoilla 4 (17) Lappeenrannan kaupunginorkesteri on Suomen pienin sinfoniaorkesteri. Sen vakanssisoittajalukumäärä on ollut pysähdyksissä 21 soittajaan aina 1990-luvulta alkaen. Tuolloin annettuja lupauksia uusista vakansseista ei ole viety eteenpäin lukuisista esityksistä huolimatta, vaikka orkesterin kehittymiselle vakanssikehitys on nimenomaan jo ikääntyvien soittajienkin myötä erittäin tärkeää. Orkesteri toimii silti täydellä teholla ja konsertteja vuonna 2011 oli 38 kappaletta sinfoniakonserteista sinfoniettaan, sakraalimusiikista viihteeseen sekä kamarimusiikkiin. Tulos kuulijaa on hyvä vastaavan kokoisten ja resursseiltaan samanlaisten orkesterien rinnalla. Tuloissa pääsylipputulot kasvoivat, mutta muut avustukset eivät toteutuneet anotulla tavalla mm. EU:n Culture Bridge-hankerahoituksen kaaduttua. Orkesterin talouden raamikehystä ei ole korjattu toistuvista esityksistä huolimatta, vaikka jo 2006 on tuotu esille sen olevan määrällisesti liian pienen. Kun ei ole vakansseja, tarvitaan riittävää rahoitusta ammattimaiseen työskentelyyn, jolloin ohjelmistojen vaatimia ns. puuttuvia muusikoita kyetään palkkaamaan periodeihin ja huippusolistit sekä kapellimestarit voivat vierailla orkesterissa. Orkesteri ei voi supistaa henkilöstöään tai ns. sovittaa ohjelmistoaan, koska tälläkin hetkellä toimitaan kokoonpanolla, jolla ei ole ilman avustavia muusikoita mahdollista toteuttaa kilpailukykyistä sinfoniaorkesteriohjelmistoa mm. Saimaa Sinfonietta -viikoilla. Ulkopuolisin projektiavustuksin (mm. kulttuurirahaston erillinen Saimaa Sinfonietta hankeraha 2007) ja yhteistyökuvioin (Sibelius-Akatemia ja Mikkelin kaupunginorkesteri) on aiempina vuosina voitu korjata talouden raamikehyksen selviä suuria puutteita. Tässä on kuitenkin nyt tultu tien päähän. Milko Vesalainen intendentti Orkesterin historiaa lyhyesti Lappeenranta oli jo 1800-luvun lopussa merkittävä sotilasmusiikin tyyssija. Paikalliset porvarit rupesivat kuitenkin kaipaamaan muutakin soittoa kuin puhallinmusiikkia. Heidän keskuudestaan löytyi kyvykkäitä jousiniekkoja, jotka järjestivät ensimmäiset "jouhikvartetin soittajaiset" Pian sen jälkeen perustettiin Musiikinystäväin Yhdistys, joka kokosi alueen soitonharrastajista orkesterin. Esiintyminen oli vireää ensimmäiseen maailmansotaan saakka, ja vaikka sen loputtua orkesterin toimintaa yritettiin käynnistää uudelleen moneenkin otteeseen, säännöllinen konsertointi alkoi uudelleen vasta toisen maailmansodan päätyttyä. Kapellimestareina olivat tuolloin mm. Reino Kahra, Martti Similä ja Jouko Tolonen. Mauri Hannikaisen kapellimestarikaudella orkesteri astui uuteen aikaan: se kunnallistettiin 1980, aluksi 12 päätoimisen ammattimuusikon jousiorkesterina. Mukana oli myös sivutoimisia soittajia puhaltimissa. Hannikaista seuranneen Ari Rasilaisen aikana saatiin yhdeksän uutta päätoimista puhallinvakanssia, joista tosin 2. käyrätorven soittajantoimi oli täyttämättä lähes koko 1990-luvun. Ari Angervon kausi alkoi 1990, ja hänen jälkeensä kapellimestareina ovat olleet Pertti Pekkanen, Hannu Norjanen ja syksystä 2001 Jan Söderblom. Orkesteri on toteuttanut 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa muutamia oopperaproduktioita yhdessä Lappeenrannan kaupunginteatterin, Suomen Kansallisoopperan ja Savonlinnan Oopperajuhlien koulutussäätiön kanssa. Mainittakoon, että Einojuhani Rautavaaran oopperan Auringon talo maailmankantaesitys oli Lappeenrannassa 1991 Ari Angervon johtamana. Valtakunnallisessa mediassa orkesteri on näkynyt säännöllisesti säestäessään Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen finaalin aariat vuodesta 1981 alkaen. Kilpailuissa, kuten joskus konserteissakin, pientä orkesteria joudutaan täydentämään avustavilla muusikoilla. Lappeenrannan kaupunginorkesteri on 21 vakanssillaan maamme pienin sinfoniaorkesteri, eräänlainen "minisinfonietta". Toiseksi pienin on Kymi Sinfonietta, jossa on 29 muusikkoa. Tulevaisuuden Saimaa Sinfoniettassa on vakanssia.

5 5 (17) Yhteistyö muiden orkestereiden kanssa on pienelle sinfoniaorkesterille tuiki tärkeää; siten päästään käsiksi suurteoksiin, joihin omat voimat eivät riitä. Kolmen orkesterin muodostama Kymen lääninorkesteri lakkasi toimimasta kun lääni lakkasi olemasta, mutta Kotkan ja Kouvolan yhteisen orkesterin, Kymi Sinfoniettan kanssa jatkettiin esiintymistä Kaakon filharmonikkoina. (Kaupunginorkesterin Juhlahistoriikki 150 vuotta Musiikkia Lappeenrannassa julkaistiin syyskuussa 2009, toimittajana ja kirjoittajana FM Anu Talka) KAUPUNGINORKESTERIN KEVÄTKAUDEN 2011 OHJELMISTO TAMMIKUU VIIKKO 1 Laulava Lappeenranta Maan laulu ke 5.1. Lappeenranta-sali klo 19 Kapellimestari Tibor Bogányi Solistit Ildiko Komlósi, mezzosopraano Hannu Jurmu, tenori Mahler: Das Lied von der Erde Kaikki liput 25 Laulava Lappeenranta Lied -ilta su 9.1. Lappeenranta-sali klo 16 Raimo Sirkiä, tenori ja Ilmo Ranta, piano Ohjelmassa Dvorak R. Strauss Tosti Mahler - Verdi Kaikki liput 25 VIIKKO 3 Kaakon filharmonikot Yhteistyössä Kymi Sinfoniettan kanssa to Kotkan konserttitalo klo 19 pe Lappeenranta-sali klo 19 la Kuusankoskitalo klo 19 Kapellimestari Yasuo Shinozaki Solisti Olli Mustonen, piano Smetana: Moldau Bartók: Pianokonsertto nro 1 Dvorák: Sinfonia nro 9 op. 95 e-molli Uudesta maailmasta Kaikki liput 20 Kausikorttikonsertti HELMIKUU VIIKKO 5 Chamber I to 3.2. Lappeenranta-sali klo 19 Kaupunginorkesterin yhtyeitä Mukana Henri Sigfriddson, piano Penderecki: Sekstetto pianolle, klarinetille, käyrätorvelle ja jousitriolle Schubert: Trio op. 100 Es-duuri Mozart: Pianokvartetto Es-duuri Liput 18 / 12 Kausikorttikonsertti

6 6 (17) VIIKKO 6 Lumiukko pe Lappeenranta-sali klo 10 ja klo 18 la Lappeenranta-sali klo 13 ja klo 18 Yhteistyössä Lappeenrannan musiikkiopiston ja Tanssiopisto Sonja Tammelan kanssa Kapellimestari Satu Simola Blake: Snowman -musiikkisatu Lipunmyynnistä vastaa musiikkiopisto ja tanssiopisto. VIIKKO 7 Chamber II to Helkiö-sali klo 19 Kapellimestari Tibor Bogányi Solisti Eeva-Maria Pykäläinen, sello Bergman: Concertino da camera op. 53 Meriläinen: Henrietten juhlat Hauta-aho: Concertino III, sellolle ja jousiorkesterille Sonninen: Sarja Juvenalia sellolle ja jousille Liput 18 / 12 Kausikorttikonsertti MAALISKUU VIIKKO 10 Saimaa Sinfonietta I to Lappeenranta-sali klo 19 Kapellimestari Esa Heikkilä Solisteina Tero Latvala, viulu, Marko Ylönen, sello ja Risto Lauriala, piano McMillan: Tryst Beethoven: Konsertto viululle, sellolle, pianolle ja orkesterille op. 56 C-duuri Schubert: Sinfonia nro 2 B-duuri Liput 18 / 12 Kausikorttikonsertti VIIKKO 12 Chamber III to Helkiö-sali klo 19 Kaupunginorkesterin yhtyeitä Mukana Bence Bogányi, fagotti Francaix: Kvartetto Aho: Fagottikvintetto Dvorák: Slaavilaisia tansseja Liput 18 / 12 Kausikorttikonsertti VIIKKO 13 Saimaa Sinfonietta II ke Savonlinnasali klo 19 to Lappeenranta-sali klo 19 Kapellimestari Tibor Bogányi Súk: Serenade op. 6 Britten: Variations of theme by Frank Bridge op. 10 Stravinsky: Dances concertantes Martin: Konsertto 7 puhaltajalle, lyömäsoittimille ja jousille Savonlinnassa kaikki liput 15 Lappeenrannassa liput 18 / 12 Kausikorttikonsertti Valtakunnalliset orkesteripäivät Jyväskylässä

7 7 (17) HUHTIKUU VIIKKO 15 JA 16 Pääsiäiskonsertti ma Lappeen Marian kirkko klo 19 Kapellimestari Kalmán Záborsky Solistit Veronika Geszti, sopraano Katalin Gémesi, altto David Szigetvári, tenori Lászlo Kéringer, tenori Krisztián Cser, basso Zuglo Filharmonia Szent István Oratoriokuoro Etelä-Karjalan klassinen kuoro, valmennus Toomas Kapten J.S. Bach: Johannes-passio Kaikki liput 20 TOUKOKUU VIIKKO 17 Suomalainen vappu su 1.5. Lappeenranta-sali klo 14 Kapellimestarina Tibor Bogányi Vappupäivä kotimaisen viihteen parissa Lehtinen - Kärki Somerjoki Kaikki liput 15 VIIKKO 18 Chamber IV to 5.5. Raatihuone klo 15 ja klo 19 Kaupunginorkesterin yhtyeitä Mukana Lily-Marlene Puusep, harppu Ravel: Johdanto ja Allegro Roussel: Le Marchand qui passe Jolivet: Chant de Linos Liput klo 15, 15 / klo 19, 20 VIIKKO 19 Nuorten solistien konsertti to Lappeenranta-sali klo 19 Kapellimestari Erkki Lasonpalo Solistit Lappeenrannan musiikkiopiston ja Imatran musiikki-instituutin oppilaita Kaikki liput 10 Kausikorttikonsertti KAUPUNGINORKESTERIN SYYSKAUDEN 2011 OHJELMISTO ELOKUU viikko 31 Linnoituksen yö Tämä kylä pe 5.8.klo 17 Linnoituksen tapahtumateltta klo 17 Johtaa Tibor Bogányi Laulusolistina Sari Kaasinen Juontaja-solisti Milko Vesalainen, huilu Perjantai-iltapäivä viihteellä kaupunginorkesterin tahdittamana! Kaikki liput 10

8 viikko 32 ja 33 Saimaa Sinfonietta III -Loppukesän lomakonsertot / Taltiointi; Editroom ti Karelia-sali, Imatra klo 19 Johtaa Tibor Bogányi Solisti Mikael Helasvuo, huilu Honegger: Kesäpastoraali Heininen: Autrefois op. sine num.xxi Nielsen: Huilukonsertto Kaikki liput 10 8 (17) SYYSKUU viikko 36 Keskieurooppalaisia kaikuja to 8.9 Lappeenranta-sali klo 19 Johtaa Ari Rasilainen Solisti Anni Haapaniemi, oboe Honegger: Kesäpastoraali Grieg: Holbergin ajoilta op. 40 Henze: Sinfonia nro 1 Martinu: Oboekonsertto Mozart: Sinfonia nro 35 D-duuri KV 385 Haffner Liput 18/12 viikko 38 Saimaa Sinfonietta IV to Lappeenranta-sali klo 19 Johtaa Tibor Bogányi Solisti Petteri Iivonen, viulu Ravel: Le tombeau de Couperin Saint-Saëns: Johdanto ja Rondo cappriccioso op. 28 Sarasate: Mustalaislaulut op. 20 Chausson: Poem viululle ja jousille Vuori: Sinfonia nro 2 Liput 18/12 viikko 39 Kulttuurilaitosten viikko Chamber V -Kamarimusiikin juhlaa pe Lappeenranta-sali klo 19 Mukana Sergei Slovachevsky, sello ja Risto Lauriala, piano Mendelssohn: Trio d-molli op. 49 Brahms: Pianokvartetto g-molli op.25 Zingarese Liput 18/12 Tibor Bogányi, Paavo Heininen, Mikael Helasvuo Risto Lauriala Kaupunginorkesteri jalkautuu vanhainkoteihin ja kirjastoon! Maakuntakirjaston konsertti to klo 18

9 9 (17) LOKAKUU viikko 41 Saimaa Sinfonietta V KLASSIKKOJEN ILTA to Lappeenranta-sali klo 19 Johtaa Esa Heikkilä Solisti Vjatsheslav Novikov, piano Prokofjev: Klassinen sinfonia nro 1 op. 25 Mozart: Pianokonsertto nro 23 A-duuri KV 488 Beethoven: Sinfonia nro 7 A-duuri op. 92 Liput 18/12 viikko 43 Kitara soi 10-vuotisjuhlakonsertti to Lappeenranta-sali klo 19 Johtaa Tibor Bogányi Solistit Ismo Eskelinen ja Jyrki Myllärinen, kitara Villa-Lobos: Kitarakonsertto Lintinen: Kitarakonsertto Ginastera: Variaciones concertantes op. 23 Liput 18/12 viikko 45 Chamber VI OKTETIT ESIIN to Lappeenranta-sali klo 19 Leader Jan Söderblom, viulu Hindemith: Oktetto puhaltimille ja jousille Shostakovitsh: Preludi ja scherzo op. 11 Mendelssohn: Oktetto Es-duuri op. 20 Liput 18/12 viikko 46 Kaamos katkolle Estradilla Milana Misic ja Tomi Metsäketo Yhteistyössä Rakuunasoittokunnan kanssa ti Lappeenranta-sali klo 19 Johtaa Markku Johansson Solistit Milana Misic ja Tomi Metsäketo Ohjelmassa musiikkia kaamoksen katkaisuun! Kaikki liput 30

10 10 (17) viikko 47 Vientituotteena uutta musiikkia - Sound Way -festivaali Pietarissa ti Lappeenranta-sali klo 19 to Pietarin pieni filharmonia Johtaa Tibor Bogányi Solisti Sami Koskela, djembe, darabuka -rummut Bergman: Concertino da Camera op. 53 Radvilovich: Uusi teos kantaesitys, tilausteos Aho: Sinfonia nro 14 Rituaaleja Liput 18/12 JOULUKUU viikko 48 kotiharjoitteluviikko viikko 49 ma Lasten itsenäisyyspäivän juhla ja Prisman itsenäisyyssoitto ti Kaupungin itsenäisyyspäivän juhla Yhteistyössä Rakuunasoittokunnan kanssa Johtaa Aino Koskela Sibelius: Finlandia viikko 50 LAULAVA LAPPEENRANTA Joulukonsertti Jouluoratorio to Lappeen Marian kirkko klo 19 Johtaa Tibor Bogányi Solistit Reetta Haavisto, sopraano Essi Luttinen, altto Petri Bäckström, tenori Jari Parviainen, basso Etelä-Karjalan klassinen kuoro, valmennus Toomas Kapten J.S. Bach: Jouluoratorio I-III Liput 20

11 11 (17) MUU JULKINEN TOIMINTA Kaupunginorkesteri on tarjonnut vuodesta 2000 alkaen mahdollisuuden tulla tutustumaan orkesterin toimintaan ja seuraamaan harjoituksia. Kevätkaudella ja syyskaudella intendentti on ensin esitellyt orkesterin soittimet huilusta harppuun. Harjoituksia on seurattu sen jälkeen noin puolen tunnin ajan lavalla istuen orkesterilaisten lomassa. Tähän toimintaan osallistui vuoden 2011 aikana useita koululaisryhmiä kaupungin Metkun kulttuuripolku hankkeessa. Myös yläkoulu ja lukiolaisille järjestettiin K9 -esittelyjä kouluilla ja harjoituksissa. Kaupunginorkesteri on myös säännöllisesti esiintynyt vanhainkodeissa mm. Toivokodissa ja Sammonlahdessa saaden erittäin myönteisen vastaanoton. Lisäksi orkesteri esiintyi kadun miehelle ja naiselle kahdessa Prisman käytäväkonsertissa.

12 12 (17) HALLINTO JA TALOUS Lappeenrannan kaupunginorkesteri on yksi kulttuurilautakunnan alaisista tulosalueista. Hallinnollinen esimies on toimialajohtaja kirjastotoimenjohtaja Päivi Parviainen tulosalueen johtajina intendentti Milko Vesalainen ja kapellimestari Tibor Bogányi. KULTTUURILAUTAKUNTA ja virkamiehet Jäsenet: Kullervo Lehtonen puheenjohtaja Irmeli Henttonen varapuheenjohtaja Antonio Altarriba Esko Huttunen Paula Kuikka-Kiljunen Panu Kärri Pertti Lallo Jani Mäkelä Matti Mölsä Jouko Nikamaa Hanna Patrikainen Mervi Pulkkinen Sari Saajanen Soile Salla Kyllikki Vainikka Eeva Arvela kaupunginhallituksen edustaja Päivi Parviainen kirjastotoimenjohtaja, kutoj Tibor Bogányi orkesterin taiteellinen johtaja Jorma Kallio kulttuurisihteeri, vuorotteluvapaalla syksyn 2011 Helena Hokkanen kulttuurituottaja, lautakunnan sihteeri syksystä 2011 alkaen, vs.kulttuurisihteeri syksyn 2011 Jari Juutinen teatterinjohtaja Arja Makkonen osastosihteeri, lautakunnan sihteeri kevääseen 2011 saakka Päivi Partanen vs. museotoimenjohtaja Raija Tokkola talouspäällikkö Milko Vesalainen intendentti Varajäsenet: Petteri Myllynen Katja Lehtolainen Emma Jussila-Scherman Merja Vasara Alpo Härkönen Matti Ruskonmäki Maria Torniainen Marja-Leena Leppänen Jorma Susi Pekka Suonsivu Marjatta Turunen Mimosa Nurmela Sari Päivinen Simon B. Bojang Laura Vainikka

13 13 (17) TALOUS TA 2011 TP 2011 Toimintatuotot Toimintakulut Palkat Muut henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Rakenn ja huoneistojen vuokrat Muut vuokrat Muut kulut Toimintakate TP 2011 Toimintatuotot Toimintakulut Palkat Muut henkilöstökulut Palvelujen ostot HENKILÖKUNTA ORKESTERIN TOIMISTO Milko Vesalainen, intendentti Pirkko Jokimies-Kunttu, nuotistonhoitaja-järjestäjä Tuula Nissinen, toimistosihteeri Teemu Koivisto, siviilipalvelusmies Lasse Jaako, siviilipalvelusmies TAITEELLINEN HENKILÖKUNTA Tibor Bogányi aloitti Lappeenrannan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana Bogányin sopimusta on jatkettu uudestaan vuoden 2013 loppuun. Aiemmin Tibor Bogányi on toiminut mm. Turun kaupunginorkesterin ylikapellimestarina vuosina Tibor Bogányi aloitti musiikkiopintonsa viisivuotiaana instrumenttinaan sello. Hän on opiskellut Kecskemétin Kodály-instituutissa ja Sibelius-Akatemiassa opettajanaan Hannu Kiiski sekä Miklos Perényin ja Daniil Shafranin johdolla.

14 14 (17) Tibor Bogányi on saanut 1. palkinnon kansainvälisessä Leo Weiner -kilpailussa Unkarissa vuonna 1996 ja 1. palkinnon kansainvälisessä Kuhmon triokilpailussa vuonna Sellodiplominsa hän suoritti vuonna Orkesterinjohtamista Tibor Bogányi on opiskellut Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1998 Leif Segerstamin ja Jorma Panulan johdolla sekä Pariisin konservatoriossa János Fürstin johdolla. Diplomityönään hän johti Aulis Sallisen säveltämän Hobitti-baletin kantaesityksen Suomen Kansallisoopperassa vuonna Tibor Bogányi sai 2. palkinnon kansainvälisessä Jorma Panula - kapellimestarikilpailussa Vaasassa vuonna Tibor Bogányi kiinnitettiin Turun filharmonisen orkesterin vierailijakapellimestariksi syksyllä 2002 ja ylikapellimestariksi vuoden 2003 alusta. Kausi jatkui vuoden 2006 loppuun saakka. Bogányi on vieraillut Radion sinfoniaorkesterin, Sinfonia Lahden, Helsingin, Joensuun, Oulun, Kuopion ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin sekä Kymi Sinfoniettan ja Pori Sinfoniettan johtajana. Hän on johtanut paljon myös kotimaassaan Unkarissa ja vieraillut Meksikossa, Saksassa, Ranskassa ja Tanskassa hän toimi Sinfoniaorkesteri Vivon taiteellisena johtajana. Pannonin filharmonikoiden ylikapellimestariksi Pecsiin Tibor Bogányi valittiin Tibor Bogányi esiintyy edelleen myös sellistinä ja soittaa resitaaleja, konserttoja ja kamarimusiikkia erilaisissa kokoonpanoissa. Vakinaiset muusikot: I viulu Tero Latvala* virkavapaalla syksy, sijainen Jukka Untamala, Esa Ahokainen**, Anne Kareinen, äj, Riitta Lind väj II viulu Jaana Kauppinen äj, Terhi Paldanius, vuor.äj. äitiyslomalla, sijainen Renata Bakhrakh, Boguslaw Kobierski väj, Alttoviulu Markus Sarantola äj. vuorotteluvapaalla kevät, sijainen Vuokko Juutilainen, Taija Pelkonen väj Sello Eeva-Maria Pykäläinen***, Esa Lehtola väj Kontrabasso Pentti Vesala äj, Lassi Kari siviilipalvelusmies alkaen Huilu Aino Vesala äj, Tiina Heinonen väj Oboe Mika Suihko äj, Hannu Perttilä,väj, virkavapaalla Klarinetti Jorma Lautanen, äj Fagotti Matti Syrjälä äj virkavapaalla, sijainen keväällä Sari Seppelin ja syksyllä Timo Jäntti Käyrätorvi Matti Leppälä äj,väj. syksystä 2011 alkaen Annu Salminen vuorotteleva äj, äj syksystä 2011 alkaen, virkavapaalla syksy sijainen Fumi Kasama Lyömäsoittimet Jukka Piiparinen äj I konserttimestari* II konserttimestari**soolosellisti*** äänenjohtaja, äj varaäänenjohtaja, väj ORKESTERIN SISÄINEN ORGANISAATIO Orkesterikokous kokoontuu kuukauden sisällä soitantovuoden (syyskausi-kevätkausi) alkamisesta ja muulloin tarvittaessa. Kokouksissa ovat läsnä pelkästään muusikot. Se käsittelee orkesterin sisäisiä asioita, valitsee orkesterin sisäiset toimielimet, antaa muusikoiden lausunnot esimerkiksi kapellimestariasioista, valitsee luottamusmiehen ja järjestysmiehen. Intendentti kutsuu työpaikkakokouksen koolle yleensä soitantokausien alkaessa, muulloin tarvittaessa. Siihen osallistuvat muusikoiden lisäksi myös orkesterin toimiston henkilöstö. Kokouksessa tiedotetaan ajankohtaisista asioista ja keskustellaan yhteisistä asioista.

15 15 (17) Orkesterivaltuuskunta valitaan soitantovuodeksi (syyskausi-kevätkausi) kerrallaan. Sen muodostavat valtuuskunnan puheenjohtaja, orkesterin luottamusmies ja kolme jäsentä, joista yksi valitaan työsuojeluasiamieheksi. Valtuuskunta kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajansa kutsumana, ja kokouksessa valmistellaan orkesterikokoukseen tulevat asiat ja käsitellään muusikoihin liittyviä asioita. Valtuuskunta toimii lenkkinä muusikoiden ja intendentin välillä. Valtuuskunnan puheenjohtaja valitaan vuosittain, ja sama henkilö voi olla puheenjohtajana enintään 4 vuotta yhtäjaksoisesti. Kokoonpano 2011 Jaana Kauppinen,pj Anne Kareinen Pentti Vesala Matti Leppälä Jorma Lautanen, luottamusmies Ohjelmatoimikunnan koollekutsuja on intendentti. Sen muodostavat hänen lisäkseen taiteellinen johtaja, joka toimii puheenjohtajana, sekä konserttimestari ja kaksi muuta muusikkoa; joista toinen jousisoittaja, toinen puhaltaja. Toimikunta vastaa ohjelmistosuunnittelusta yhdessä taiteellisen johtajan ja intendentin kanssa ja tekee ehdotuksia vierailevista kapellimestareista ja solisteista. kokoonpano 2011 Tibor Bogányi, pj Tero Latvala* Esa Ahokainen Markus Sarantola* Eeva-Maria Pykäläinen Tiina Heinonen Annu Salminen* Hannu Perttilä Jukka Untamala (syksy 2011) Milko Vesalainen, intendentti Pirkko Jokimies-Kunttu *kevät 2011 Johtoryhmän koollekutsuja on intendentti tai valtuuskunnan puheenjohtaja. Heidän lisäkseen siihen kuuluvat taiteellinen johtaja, konserttimestarit ja luottamusmies. Ryhmä toimii yhteistoimintaelimenä orkesterin sisällä, käsittelee taiteellisia asioita, hoitaa osaltaan orkesterin suhteita ulospäin ja käsittelee tilaussoittoja. Intendentti kutsuu koesoittotoimikunnan koolle, kun orkesterissa järjestetään koesoitto muusikonvakanssin täyttämiseksi. Lisäksi se kokoontuu uuden vakanssin haltijan koeajan puolivälissä antamaan palautetta valitulle muusikolle ja päättämään jatkotoimenpiteistä.

16 SUOMEN SINFONIAORKESTERIT RY Kuulijatilasto 16 (17) TÄYTÄ VAIN KELTAISET KOHDAT, Myydyt liput, Vapaaliput ja Muulla tavoin lasketut kuulijat -sarakkeet KONSERTIT SUOMESSA Lappeenrannan KO ESIINTYMISLAJIT (vierailu = vierailu kotipaikkakunnan ulkopuolella) Kotipaikkakunta / Vierailu Konsertit kpl Myydyt liput Vapaaliput Muulla tavoin lasketut kuulijat Kuulijoita yhteensä (ohjelma laskee) Sinfoniakonsertit ja vastaavat kotipaikkakunta Sinfoniakonsertit ja vastaavat vierailu Messut, oratoriot ym. kotipaikkakunta Messut, oratoriot ym. vierailu 0 Kamarimusiikkikonsertit kotipaikkakunta Kamarimusiikkikonsertit vierailu 0 Viihdekonsertit ja vastaavat kotipaikkakunta Viihdekonsertit ja vastaavat vierailu 0 Lasten konsertit kotipaikkakunta 0 Lasten konsertit vierailu 0 Koulukonsertit kotipaikkakunta 0 Koulukonsertit vierailu 0 Laitos- ja työpaikkakonsertit kotipaikkakunta Laitos- ja työpaikkakonsertit vierailu 0 Ulkoilma- ja ilmaiskonsertit kotipaikkakunta Ulkoilma- ja ilmaiskonsertit vierailu 0 Muut mahdolliset konsertit Laji:Itsenäisyysjuhla kotipaikkakunta Laji vier: vierailu 0 Laji: kotipaikkakunta 0 Laji vier: vierailu 0 Laji: kotipaikkakunta 0 Laji vier: vierailu 0 OMAT KONSERTIT YHTEENSÄ TILAUSESIINTYMISET, ei julkiset kotipaikkakunta vierailu 0 OOPPERAESITYKSET kotipaikkakunta 0 vierailu BALETTIESITYKSET kotipaikkakunta 0 vierailu 0 TEATTERIESITYKSET kotipaikkakunta 0 vierailu 0 KAIKKI ESIINTYMISET YHTEENSÄ Taltioidut YLE radioesiintymiset (ei uusintoja) kpl RADIOESIINTYMISIIN VAIN LUKU, EI TEKSTIÄ PAIKALLISradioesiintymiset (ei uusintoja) kpl TV-esiintymiset (ei uusintoja) kpl katsojaa TV-KATSOJIIN JA ULKOM. KUULIJOIHIN EI TEKSTIÄ Konsertit ulkomailla kpl/kuulijat 1 kpl 450 kuulijaa Ei pistettä tai pilkkua missä maassa Venäjä, Pietari

17 17 (17) BRAVISSIMO! Vuonna 1909 perustetun Lappeenrannan Musiikinystäväin Yhdistyksen toiminta hiipui hiljalleen 1980-luvulla, mutta yhdistys järjestäytyi 1995 uudelleen kaupunginorkesterin tukiryhmäksi nimellä Bravissimo! Siihen on kuulunut n. 200 jäsenmaksun maksanutta jäsentä. Orkesterin tavoite on saada bravissimolaisista kausikorttien ostajia ja konserttien kantayleisöä nykyistä huomattavasti suuremmassa määrin. Yhdistyksen puheenjohtajana v oli toimittaja Rauni Mali. Bravissimo on tarjonnut väliaikakahvit muusikoille Lappeenranta-salissa järjestetyissä konserteissa. Yhdistys on myös järjestänyt kaikille kuulijoilleen bussikuljetuksia, mikäli orkesteri on konsertoinut lähialueilla. Lisäksi on järjestetty konserttien jälkeen taiteilijatapaamisia ns. jälki-istunnoissa. LIPPUJEN HINNAT JA KONSERTTIPAIKAT Kertalippujen hinnat olivat 18/12. Kevään sekä syksyn kausikorttiin kuului 7 konserttia. Kausikortti maksoi 90/65 ja 100/70. Kertalippuihin verrattuna korttialennus oli n. 25 %. KOULUTUS- YM. TILAISUUDET Muusikot ovat järjestäneet säännöllisesti äänenjohtajien organisoimia stemmaharjoituspäiviä, jolloin on tehty perusvalmennustyötä tulevien konserttien teoksia silmälläpitäen. Tämä toiminta tehostui konserttimestari Tero Latvalan pitämien jousiharjoitusten muodossa Orkesterin toimistosihteeri Tuula Nissinen ja nuotistonhoitaja-järjestäjä Pirkko Jokimies- Kunttu ovat osallistuneet Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n järjestämiin toimistohenkilöseminaareihin vuoden aikana. Kulttuurilautakunnan jäsen vpj. Irmeli Henttonen, valtuuskunnan pj. Jaana Kauppinen ja intendentti Milko Vesalainen osallistuivat huhtikuussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n järjestämille Valtakunnallisille orkesteripäiville Jyväskylässä. Jyväskylä Sinfoniaa johti ja solistina esiintyi Patrick Gallois. Milko Vesalainen osallistui Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n järjestämään intendenttien kesätapaamiseen kesäkuussa Helsingissä, intendenttiseminaariin Rovaniemellä elokuussa tutustuen mm. uuteen akustisesti loistavaan Korundi -saliin, syyskokoukseen ja seminaariin Helsingissä , jossa hänet valittiin jatkamaan Suomen sinfoniaorkesteri r.y:n hallituksessa. Lisäksi Milko Vesalainen neuvotteli Pietarissa lukuisia kertoja Pietarin kulttuurikomitean kanssa ja tutustui Pannonin filharmonikoihin kesäkuussa Pecsissä Unkarissa, jonne Saimaa Sinfonietta sai kutsun tulla konserttimatkalle TYÖKYKY Muusikot pitävät kukin omalla tavallaan työkykyä yllä mm. uimalla, pelaamalla sulkapalloa, lenkkeilemällä, pyöräilemällä ja golfaamalla. YHTEISTYÖKUMPPANIT JA MUUT TUKIJAT Kaupunginorkesterin taloudellista tukea antaneet varsinaiset yhteistyökumppanit vuoden 2009 aikana olivat Etelä-Karjalan Osuuskauppa EEKOO, Scandic Hotel Patria ja UPM- Kymmene. Muut tukijat olivat Amica-ravintola, Bravissimo!, Mainostoimisto Dion, Ravintola Wolkoff ja Studio Ari Nakari.

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 Intendentin katsaus Saimaa Sinfonietta yhteistyötä tehtiin yhdessä Mikkelin kaupunginorkesteri 12-jäsenisen jousiorkesterin kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Lappeenrannan kaupunginorkesteri Etelä-Karjalan kansainvälinen musiikkilähettiläs Orkesterin vuosi 2012 oli kansainvälinen ja uusia yhteyksiä solmivaa aikaa. Pienen orkesterin haasteet

Lisätiedot

Elokuu viikko 31 Linnoituksen Vanhan kaupungin päivät Linnoituksen isännän juhlakonsertti pe 5.8. Kehruuhuone klo 18

Elokuu viikko 31 Linnoituksen Vanhan kaupungin päivät Linnoituksen isännän juhlakonsertti pe 5.8. Kehruuhuone klo 18 Lappeenrannan kaupunginorkesterin syksy 2016 Elokuu viikko 31 Linnoituksen Vanhan kaupungin päivät Linnoituksen isännän juhlakonsertti pe 5.8. Kehruuhuone klo 18 Solisti Matti Koponen, viulu Prokofjev:

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Lappeenrannan kaupunginorkesteri Lappeenrannan kaupunginorkesteri kansainvälinen soiva käyntikortti Lappeenrannan kaupunginorkesteri on maamme pienin sinfoniaorkesteri. 104-vuotiaan

Lisätiedot

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia Vko 29/2012 Henk. koht. harj. viikko Vko 30/2012 Ma 23.7. Henk. koht. harj. _ Ti 24.7. Henk. koht. harj. _ Ke 25.7. 16:00-19:00 harjoitus 28.7. konserttia

Lisätiedot

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi Syyskausi 2015 Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Solisti Sari Kaasinen Piazzolla: Milonga del Angel Kaasinen: Mielessäni, Primitsu,

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

RADION SINFONIAORKESTERIN KONSERTTIKAUSI KEVÄT 2010

RADION SINFONIAORKESTERIN KONSERTTIKAUSI KEVÄT 2010 RADION SINFONIAORKESTERIN KONSERTTIKAUSI KEVÄT 2010 13.1. Finlandia-talo klo 19.00 KESKIVIIKKOSARJA 10 Marko Ylönen, sello Lindberg: Expo, ek Suomessa Dvorák: Sellokonsertto Prokofjev: Sinfonia nro 5 22.1.

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu)

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 4.12.2014 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015 Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 15.1. Torstai klo 19 Tangon huumaa - Piazzolla Jukka Iisakkila, kapellimestari

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala

Etelä-Karjalan klassinen kuoro Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassinen kuoro 16.10.2011 Soiva Karjala Etelä-Karjalan klassisen kuoron syyskonsertin ohjelmisto kuvaa karjalaista ja kalevalaista sielunmaisemaa sekakuoromusiikin myötä. Kuoron taiteellinen

Lisätiedot

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri)

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri) Joulukuu 2013 To 19.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Ke 18.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Su 15.12. Kauneimmat joululaulut klo 20

Lisätiedot

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 IITIN MUSIIKKIJUHLAT 10 VUOTTA 11. - 16.6.2012 Ohjelma Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 Tiistai 12.6. Toivekonsertti Lossirannan kartanossa

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu Kokeiden kesto on rajoitettu: Instrumenttikoe 1 kestää 10 min, Instrumenttikoe 2 kestää 15 min. On mahdollista, että aikataulusyistä lautakunta kuuntelee vain osan kappaleista ja tarvittaessa keskeyttää

Lisätiedot

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun.

Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun. tiistai 1.7. Rengon kirkko klo 19.00 Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti Hugo Wolf: Italialainen serenadi Wolfgang Amadeus Mozart: Jousikvartetto no 17 B-duuri Metsästys Maurice Ravel: Jousikvartetto

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunta

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Jumalanpalvelus- ja musiikkityön johtokunta Aika Maanantaina 21.1.2019 klo 18.00 Paikka Rauhankatu 14, kokoushuone 3. kerros Johtokunta Ari Palomäki (pj) Kalervo Aaltonen Matti Järvinen Jaana Kivikko Maria Mäki-Uuro-Tuiskunen Kimmo Tapanainen Terhi

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU

NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU 2017 2018 Tampere Filharmonian Nuorten solistien kilpailu järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran. Mukaan on voinut ilmoittautua nuoria soittajia Pirkanmaan alueen musiikkioppilaitoksista.

Lisätiedot

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut

Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut KONSERTIT SYKSY 2012 Porvoonseudun musiikkiopisto Borgånejdens musikinstitut la 15.9. 18.00 Beethoven-sarja III Porvoo Pikkukirkko Emil Holmström, piano Pasi Eerikäinen, viulu Petja Kainulainen, sello

Lisätiedot

100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017

100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017 Musiikkiopisto Avonian hanke 100 konserttia itsenäisyyden juhlavuonna 2017" on valittu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan. 1 pe 20.1. klo 19:00 Villa Breidablick Griegin lyyrisiä kappaleita

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

KYMI SINFONIETTA KEVÄT 2016

KYMI SINFONIETTA KEVÄT 2016 Muutokset mahdollisia. 8.1.2016 KYMI SINFONIETTA KEVÄT 2016 AVAJAISKONSERTTI Tähtisadetta Ke 13.1. klo 19 To 14.1. klo 19 Kapellimestari: Ferruccio Busoni: Johannes Brahms: Joseph Haydn: Olari Elts Anna-Liisa

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata 12.4.2011 Masters Finnish Records, 25 m pool Uudet ennätykset Miehet / Men 50 m VU / freestyle A (25-29) Antti Kasvio TapU 22.70 7.2.1998 Espoo B (30-34) Janne Virtanen

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTO AVONIA 100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017

MUSIIKKIOPISTO AVONIA 100 KONSERTTIA ITSENÄISYYDEN JUHLAVUONNA 2017 Musiikkiopisto Avonian hanke 100 konserttia itsenäisyyden juhlavuonna 2017" on valittu Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan. 1. pe 20.1. klo 19:00 Villa Breidablick Griegin lyyrisiä kappaleita

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Sisällysluettelo LASJOH, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo LASJOH, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo LASJOH, 17:00, Esityslista 1-3 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1-1 Esityslistan hyväksyminen... 2 1 Laskentapalveluiden käyttösuunnitelma 2018... 3 Liite:, liite 1/2018 laskentapalveluiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

f i n l a n d säännöt

f i n l a n d säännöt finland säännöt säännöt i Kansainvälinen sellotapahtuma ry järjestää 16. 27.4.2013 kansainvälisen Paulon sellokilpailun. Kilpailu on avoin kaikkia kansallisuuksia edustaville sellisteille, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Helena Juntunen loistaa Crusell-viikon tähtenä: festivaali päättyy Kaupunginlahden rannalle lauantaina

Helena Juntunen loistaa Crusell-viikon tähtenä: festivaali päättyy Kaupunginlahden rannalle lauantaina Tiedote 31.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Helena Juntunen loistaa Crusell-viikon tähtenä: festivaali päättyy Kaupunginlahden rannalle lauantaina Crusell-viikon päätöksessä on luvassa monipuolisia kamarikonsertteja,

Lisätiedot

DMITRY HINTZE COLL. 602

DMITRY HINTZE COLL. 602 Arkistoluettelo 639 DMITRY HINTZE COLL. 602 Käsikirjoituskokoelmat 1 HINTZE, DMITRY, säveltäjä (1914-97) COLL. 602 Dmitry Hintze syntyi Pietarissa 6.2.1914 taiteita harrastavaan perheeseen. Sukujuuriltaan

Lisätiedot

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.

Lisätiedot

Karvia laulaa ja soi 9. 15.3.2015 Ohjelma

Karvia laulaa ja soi 9. 15.3.2015 Ohjelma Karvia laulaa ja soi 9. 15.3.2015 Ohjelma Karvian kunnan kulttuuripalvelut järjestää viidennen kerran Karvia Laulaa ja Soi musiikkiviikon. Tänä vuonna tulee 150 vuotta kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata 8.3.2017 Masters Finnish Records, 25 m pool Uudet ennätykset Miehet / Men 50 m VU / freestyle A (25-29) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 21,95 7.5.2016 Imatra B (30-34) Janne

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali Menneet tapahtumat

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali Menneet tapahtumat kalenteri 2013 (päivitetty 15.10.2013) Menneet tapahtumat Tilauskonsertti (yksityistilaisuus) ti 15.10.2013 klo 14 Kaupungintalon juhlasali Järj. Helsingin kaupunki 3. Itämeren ja Pohjolan poikakuorofestivaali

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT

HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT syksy 2015 Yhteistyössä: HYVÄT MUSIIKIN YSTÄVÄT Keväällä Kemissä kiitettiin haikeina Katariina Kummalaa ansiokkaasta palveluksestaan musiikinjohtajana hänen siirryttyään uusiin haasteisiin toisaalle. Nyt

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Laskentapalveluiden johtokunta. Kokouskutsu. Kokousaika klo 17:00. Kokouksen

Kaarinan kaupunki Laskentapalveluiden johtokunta. Kokouskutsu. Kokousaika klo 17:00. Kokouksen Kokouskutsu Kokousaika klo 17:00 Kokouksen päätöksentekotapa varsinainen kokous Kokouspaikka Ravintola Prego!, Uimahallintie 2 Jäsenet Varajäsenet Pulli Atte pj Puranen Vesa Metsistö Matti 1. vpj Saarinen

Lisätiedot

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

KEIKALLA-SIVUN VIIMEISET PÄIVITYKSET

KEIKALLA-SIVUN VIIMEISET PÄIVITYKSET 2.1.2018 TAKAMETSIEN MEKATÄHDET 2007 (Kokkola) Marko Isolehto kitara Kari Pulkkinen kitara ja laulu Jouko Suonvieri rummut Jouni Rieskaniemi laulu Timo Lehtimäki basso ja laulu TAKAMETSIEN MEKATÄHDET 2008

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19 Eija Kajavan opinnäytekonsertti Säveliä elämästä Romantiikan ajan kamarimusiikkia Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa 28.11.2012 klo 19 Eija Kajava, viulu, Marjaana Oliveira, viulu Sonja Koistinen,

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016 PUOLIVUOSIKATSAUS 20 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 20 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 206 KULTTUURITOIMI. Yleiskuvaus toimialan alkuvuoden 20 toiminnasta, arvio talousarvion toteutumisesta

Lisätiedot

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia 1 Jäsenkirje 2/2017 Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia Teatterimatka Helsingin kaupunginteatteriin la 21.10. klo 13 Kotimainen suurmusikaali Myrskyluodon Maija Lasse Mårtensonin unohtumaton,

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Lapin musiikkiopisto tel (0) Jorma Eton tie 8 B +358 (0) FI Rovaniemi fax +358 (0)16

Lapin musiikkiopisto tel (0) Jorma Eton tie 8 B +358 (0) FI Rovaniemi fax +358 (0)16 YÖ JA AURINKO Kansainvälinen jousikvartettikilpailu Rovaniemellä 5. 7.6.2009. Kauko Sorjosen säätiö ja Rovaniemen kaupunki järjestävät kamarimusiikkikilpailun jousikvarteteille. Kilpailuun osallistuvat

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:

Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool

MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata Masters Finnish Records, 25 m pool MASTERS SUOMEN ENNÄTYKSET, 25 m rata 27.5.2019 Masters Finnish Records, 25 m pool Miehet / Men 50 m VU / freestyle A (25-29) Ari-Pekka Liukkonen Cetus 21,95 7.5.2016 Imatra B (30-34) Janne Virtanen LaKa

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 10.3.2019 päivitetty 10.3.2019 klo 23.10 MM 1. Ylönen Niilo JST 40 39 43 39 44 205 2. Honkonen Raimo PaavT 37 41 44 40 41 203 3. Vaarala Simo PaavT 43 39 42 36

Lisätiedot

FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA

FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA Erno Dohnányi (1877 1960) Serenadi jousitriolle C-duuri op. 10 I Marcia. Allegro II Romanza. Adagio non troppo III Scherzo. Vivace IV Tema con variazioni. Andante

Lisätiedot

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3.

1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. 1. Työryhmä ja toimeksianto 2 1.1. Työryhmän työskentely 2 2. Oulun oopperatuotannon nykymalli ja sen kehittämistarpeet 3 3. Oulun oopperan tulevaisuus 4 4. Oulun oopperan uusi toimintamalli 4 4.1. Tuottajuuden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP 1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015 Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

XXXXIV AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXIV AVOIMET LUHANGAN KISAT Olympiapistooli 2x30ls perjantaina 13.7.2018 1. M 75 Aimo Ahonen KSA 87 78 69 88 88 66 = 476 2. M 75 Risto Marjanen KSA 91 74 65 84 79 44 = 437 1. M 80 Sakari Paasonen LAS 84 79 58 87 55 23 = 386 2. M

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu

Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Arkkitehtuura Oy Pääsuunnittelija arkkiteht SAFA Jarmo Sulonen, pätevyys ja kokemus hankkeeseen riittäviä Arkkitehtisuunnittelu

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty )

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty ) kalenteri 2013 (päivitetty 5.12.2013) Menneet tapahtumat Iiro Rantala: Jouluoratorio teksti: Jaakko Heinimäki ti 3.12.2013 19 Tapiolan kirkko ke 4.12.2013 19 Mari Palo, sopraano, Mika Pohjonen, kertoja

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2015 klo. 10-14 La hto paikka : Putka Kilpailualueena Haapavesi,Saimaa TULOKSET Naiset yli 80 vuotta 1. Asikainen

Lisätiedot