KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 2/
|
|
- Harri Jalmari Pesonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 2/ KOKOUSAIKA Maanantaina klo KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Laituritie 1, Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Andersson Anna-Riikka Huttunen Eeva Kaunisaho Ari Laukkanen Matti Metso Marko Paananen Markku Tuhkanen Anna-Liisa puheenjohtaja MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Pellikka Minna Paananen Jari Koskinen Saara Helaste Hanna Kinnunen Airi valtuuston puheenjohtaja valtuuston I varapuheenjohtaja valtuuston II varapuheenjohtaja kunnanjohtaja, esittelijä hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä LAILLISUUS JA PÄÄTÖS- VALTAISUUS Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja saapuvilla olevien jäsenten määrään nähden päätösvaltaiseksi. ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKAS- TUSTAPA (tarkastuspaikka ja -aika sekä tarkastajien valinta) Pöytäkirja tarkastetaan kunnanvirastolla Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin PÖYTÄKIRJAN ALLEKIR- JOITUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKAS- TUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme Anna-Liisa Tuhkanen Tarkastusaika Keitele, Allekirjoitukset Airi Kinnunen PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Paikka ja pvm Keiteleen kunnantoimisto, kunnan verkkosivut Virka-asema pöytäkirjanpitäjä Allekirjoitus
2 Kunnanhallitus KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite Asia 20 LAUTAKUNTIEN JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖKSET / OTTAMISESTA PÄÄTTÄMINEN 21 VALTUUTETTUJEN JA KUNTALAISTEN TEKEMÄT ALOITTEET VUONNA KUNNANHALLITUKSEN VUODEN 2019 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUN- NITELMAN HYVÄKSYMINEN 23 OM 1 KUNNANJOHTAJASOPIMUKSEN VUOSITTAINEN TYÖN PAINOPIS- TEALUIEIDEN ARVIOINTI 24 1 PAIKALLINEN JÄRJESTELYERÄ LUKIEN 25 NIMIKEMUUTOS JA TÄYTTÖLUPA / SOSIAALITOIMEN KANSLISTIN VIRKA 26 2 TESTAMENTTIVAROJEN KÄYTTÖ VUONNA KUNTIEN TALOUSRAPORTOINNIN UUDISTUS JA AUTOMATISOINTI /YLÄ-SAVON KYMPPI KUNTATIETOPROJEKTI 28 NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖN PÄIVITTÄMINEN 29 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 30 TIEDOKSI ESITETTÄVÄT ASIAT
3 Kunnanhallitus LAUTAKUNTIEN JA VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖKSET / OTTAMISESTA PÄÄTTÄMINEN K.hall. 20 Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavien lautakuntien pöytäkirjajäljennökset: 1. Sosiaalilautakunta Hallintojohtaja / palkka-asiamies Airi Kinnunen on tehnyt seuraavat viranhaltijapäätökset: 1. Päätös ammattialalisästä, Päätös ammattialalisästä, Päätös ammattialalisästä, Päätös työkokemuslisästä, Päätös työkokemuslisästä, Päätös vuosisidonnaisesta lisästä, Kunnanjohtaja Hanna Helaste on tehnyt seuraavat viranhaltijapäätökset: - Päätös aloittavan yrityksen tuesta , 2/ Hankintapäätös Uudistuvat elinvoimataajamat- hankkeen viihtyisyyssuunnitelmasta , 1/2019 (Valm. hj. AK) Kunnanhallitus merkitsee edellä mainitut pöytäkirjajäljennökset ja viranhaltijapäätökset tietoon saatetuksi. Samalla kunnanhallitus päättää, ettei se ota edellä sanotuissa kokouksissa ja viranhaltijapäätöksissä mahdollisesti otto-oikeuden piirissä olevia asioita käsiteltäväkseen. (Esitt. kj. HH)
4 Kunnanhallitus VALTUUTETTUJEN JA KUNTALAISTEN TEKEMÄT ALOITTEET VUONNA 2018 K.hall. 21 Kuntalain 23 :n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Keiteleen kunnan hallintosäännön 145 :n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Vuoden 2018 aikana on jätetty seuraavat aloitteet: - Kuntalaisaloite / Muovinkeräys Marita Paananen ja Marja Kokkonen ovat tehneet kuntaan aloitteen muovinkeräyksen järjestämisestä. Toimenpiteet: Kunnanhallitus on käsitellyt asian kokouksessaan ja lähettänyt aloitteen Rinki Oy:n käsiteltäväksi. - Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien aloite ruokahävikin minimoimiseksi Toimenpiteet: Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan ja pyytänyt ruokapalvelulta selvityksen ruokahävikin määrästä ja esityksen toimenpiteistä hävikin minimoimiseksi. (Valm hj AK) Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee edellä mainitut aloitteet ja toimenpiteet tietoonsa saatetuksi. (Esitt kj HH)
5 Kunnanhallitus KUNNANHALLITUKSEN VUODEN 2019 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN HYVÄKSY- MINEN K.hall. 22 Valtuusto hyväksyi kokouksessaan talousarvion vuodelle 2019 ja taloussuunnitelman vuosille Talousarvion tultua hyväksytyksi hallintokuntien tulee laatia käyttösuunnitelmat. Valtuustossa talousarvio on hyväksytty tulosaluetasolla. Tulosaluetasolla on myös määritelty toimielimille tavoitteet, joiden mukaisesti käyttösuunnitelmat tulee laatia. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimielin vahvistaa talousarvion kustannuspaikkatasolla. Käyttösuunnitelma on käsiteltävä toimielimessä helmikuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen talousarvion tulosalueet jakautuvat kustannuspaikoittain seuraavasti: tuotot kulut netto 1011 Eduskuntavaalit EU-vaalit Kunnanhallitus Rahoitus Avustukset Jäsenmaksut ja maksuosuudet 1231 Hankeraha/ Projektit 1232 Palveluohjaus projekti 1234 Uudet hanke Muu yleishallinto Keitele Matkailu Kehittämisryhmä
6 Kunnanhallitus Nuorten työllis täminen 1271 Keskushallinnon palvelut 1273 Asunto /ICT palv Maaseutuelink Talouspalvelut Kunnallisverotus Joukkoliikenne Yleiskaavoitus Asemakaavoitus Maa ja metsätilat Henkilöstöpalvelut Työterveyshuolto Työsuojelu Yhteensä (Valm. hj. AK) Kunnanhallitus hyväksyy edellä esitetyn käyttösuunnitelman. (Esitt. kj. HH)
7 Kunnanhallitus KUNNANJOHTAJASOPIMUKSEN VUOSITTAINEN TYÖN PAINOPISTEALUIEIDEN ARVIOINTI K.hall. 23 Keiteleen valtuusto on kokouksessaan hyväksynyt kunnanjohtajan johtajasopimuksen, jonka mukaan kunnanjohtajan työn painopistealueet ja niiden toiminnalliset tavoitteet sovitaan vuosittain käytävissä kehityskeskusteluissa. Kunnanjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja ovat käyneet kehityskeskustelun jossa kunnanjohtajan työn painopistealueiksi vuodelle 2019 on määritelty seuraavat: - talouden tasapainotussuunnitelman toteuttaminen - kehityshankkeiden edistäminen - Keiteleen kunnan edunvalvonta muuttuvassa toimintaympäristössä - konsernijohtaminen ja yhtiöiden jatkuvuuden turvaaminen - elinkeinopolitiikan ja verkostojen johtaminen - henkilöstön hyvinvoinnin tukeminen Oheismateriaalina 2 kunnanjohtajasopimus, jossa on päivitettynä työn painopistealueet. (Valm. hj. AK) Kunnanjohtajan ollessa asiassaan esteellinen, asia käsitellään kunnanhallituksen puheenjohtajan selostuksesta. Kunnanhallitus hyväksyy edellä luetellut kunnanjohtajan työn painopistealueet vuodelle 2019.
8 Kunnanhallitus PAIKALLINEN JÄRJESTELYERÄ LUKIEN K.hall. 24 Kunnallisen yleisen virka-ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan mukaan KVTES alueella on käytettävissä lukien 1,2 % suuruinen paikallinen järjestelyerä. Palkkasummasta laskettuna erän suuruus on 3100 euroa/kuukausi. Kunnallisen opetushenkilöstön virka-ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan mukaan OVTES alueella on käytettävissä lukien 0,9 % suuruinen paikallinen järjestelyerä. Palkkasummasta laskettuna erän suuruus on 545 euroa/kuukausi. Kunnallisen teknisen henkilöstön virka-ja työehtosopimuksessa on varattu lukien 1,2% suuruinen paikallinen järjestelyerä. Palkkasummasta laskettuna erän suuruus on 240 euroa/kuukausi. Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat paikallisten palkkausjärjestelmien edelleen kehittäminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla tulee huolehtia siitä, että johto-ja esimiesasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmän palkkaan nähden. Työnantajan edustajat ja paikalliset pääsopijajärjestöjen edustajat ovat neuvotelleet järjestelyerien jaosta ja Neuvottelujen tuloksesta on laadittu liitteen 1 mukainen esitys järjestelyerän käytöstä. (Valm. hj AK) Kunnanhallitus hyväksyy liitteen 1 mukaisen järjestelyerän kohdentamisen.
9 Kunnanhallitus NIMIKEMUUTOS JA TÄYTTÖLUPA / SOSIAALITOIMEN KANSLISTIN VIRKA Sos.ltk Sosiaalitoimen kanslisti on irtisanoutunut alkaen eläköitymisen vuoksi. Kertyneiden vuosilomien vuoksi kanslistin viimeinen työssäolopäivä on Kanslistin toimenkuvaan on sisältynyt erilaisia toimisto- ja valmistelutehtäviä, sosiaalitoimen asiakkaiden ohjausta ja neuvontaa, etuuskäsittelyä, laskuttamista, laskujen tarkastusta, tilastointia ja maksatusta. Kanslisti on toiminut myös sosiaalitoimen virka-aikaisena Virve-puhelinpäivystäjänä, ProConsona- ja Lastenvalvoja-ohjelmistojen pääkäyttäjänä ja arkistovastaavana. Virka on tarkoituksenmukaista täyttää mahdollisimman pian muun muassa sen vuoksi, että sosiaalitoimessa pystyttäisiin käynnistämään Kanta-arkiston käyttöönoton valmistelu ja uuden työntekijän perehdyttäminen sosiaalitoimen tehtäviin. Samalla kanslistin virka esitetään muutettavaksi palvelusihteerin viraksi. Sosiaalilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että sosiaalitoimen kanslistin virka muutetaan palvelusihteerin viraksi ja että viralle myönnetään täyttölupa alkaen. (Esitt. sj. PR) Esitys hyväksyttiin. K.hall. 25 Kunnanhallitus päättää - muuttaa sosiaalitoimen kanslistin viran sosiaalitoimen palvelusihteerin viraksi - myöntää sosiaalitoimelle luvan täyttää sosiaalitoimen palvelusihteerin virka alkaen toistaiseksi. (Esitt. kj. HH)
10 Kunnanhallitus TESTAMENTTIVAROJEN KÄYTTÖ VUONNA 2018 Khall. 26 Keiteleen kunta sai vuonna 2017 merkittävän testamenttilahjoituksen käytettäväksi kotona asuvien vanhusten toimintakyvyn tukemiseen ja koululaisten stipendirahastoon. Testamentin jättäjän viimeinen tahto oli, että kunnanhallitus päättää vanhuksille suunnattujen varojen käytöstä vuosittain. Testamenttihankkeen toiminta käynnistyi vuonna 2017 ja saatiin vakiinnutettua seuraavan vuoden aikana. Toiminnan vastuuhenkilönä toiminut palveluohjaaja on laatinut kunnanhallitukselle raportin edellisen vuoden toiminnasta ja seuraavan vuoden suunnitelmista Liitteenä 2 on raportti testamenttivarojen käytöstä vuonna (Valm. kj. HH) Kunnanhallitus merkitsee raportin tiedokseen. (Esitt. kj HH)
11 Kunnanhallitus KUNTIEN TALOUSRAPORTOINNIN UUDISTUS JA AUTOMATISOINTI /YLÄ-SAVON KYMPPI KUNTATIETOPROJEKTI Khall. 27 Ylä-Savon Kymppi-yhteistyö Ylä-Savon kunnat (Iisalmi, Lapinlahti, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Pielavesi, Vieremä ja Keitele), Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä, Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä sekä Savon ICT-palvelut Oy käyttävät samoja talous- ja palkkahallinnon tietojärjestelmiä. Tietojärjestelmäyhteistyöstä käytetään nimitystä Ylä-Savon Kymppi-yhteistyö. Yhteistyöhön kuuluvat muun muassa yhteiset pääkäyttäjäpalvelut sekä koulutukset. Yhteistyössä mukana olevat organisaatiot ovat sitoutuneet kehittämään yhdessä Ylä-Savon Kymppi kuntamalli tietojärjestelmäkokonaisuutta. Tavoitteena on laadukkaiden ja kustannustehokkaidentalous- ja palkkahallinnon palveluiden tuottaminen. Kuntien taloustietojen raportointi ja automatisointi Kunnilla ja kuntayhtymillä on lakisääteinen velvollisuus toimittaa tiedot Tilastokeskukselle taloudestaan ja toiminnastaan. Tiedot toimitetaan toistaiseksi manuaalisesti täytettävillä sähköisillätietojenkeräyslomakkeilla tietojärjestelmistä saatujen tilastoraporttien pohjalta. Kuntien ja kuntayhtymien tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004). Lain 14 :n mukaan kunnat ja kuntayhtymät ovat velvollisia antamaan salassapitosäännösten estämättä Tilastokeskukselletilastojen laatimisen kannalta välttämättömät tiedot taloudestaan, hyödykkeistään, toiminnan sijainnista, henkilöstöstään ja muista toiminnan edellyttämistä voimavaroista. Tilastolain 21 :n mukaan Tilastokeskuksella on oikeus saada tiedot maksutta. Kuntien taloustietojen raportointi uudistuu ja automatisoituu tämänhetkisen tiedon mukaan vuonna Tämä edellyttää muutoksia jokaisen kunnan tietojärjestelmissä. Jatkossa tiedot toimitetaan ajantasaisesti suoraan tietojärjestelmistä ilman manuaalista tietojenkäsittelyä. Uudistuksen tavoitteena on: - Tarjota yhteiset luokitukset taloushallintoon ja raportointiin liittyen siten, että ne ovat ajantasaisia ja aina käytössä - Tuoda kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien taloustiedot yleiseen tietoverkkoon käyttäen ulkoisen raportoinnin sisältöä ja määrityksiä - Mahdollistaa tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa useaan kertaan eri tasoilla - Saada ulkoisen talousraportoinnin tiedot vertailukelpoisiksi - Tarjota nykyistä tehokkaampi toimintatapa Taloustietojen raportointia koskevat säädösmuutokset on valmisteltu valtionvarainministeriössä ja ne ovat olleet lausunnoilla vuoden 2018 aikana. Säädösten on määrä tulla voimaan vuoden 2019 aikana ja niiden soveltaminen aloitetaan tämänhetkisen tiedon mukaan vuoden 2021 alusta. Tällöin kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien taloustiedot raportoidaan automaattista alustaa käyttäen Valtionkonttorille./..
12 Kunnanhallitus KUNTIEN TALOURAPORTOINNIN UUDISTUS Tilastokeskuksen sijaan. Siirtymäajan on mahdollista käyttää myös osittain manuaalista lomaketta. Ylä-Savon Kymppi-kuntatietoprojektin perustaminen Ylä-Savon Kymppi -yhteistyössä mukana olevien organisaatioiden on aloitettava valmistautuminen uudistuvaan taloustietojen raportointiin ja automatisointiin. Tätä varten on tarkoitus perustaa Ylä-Savon Kymppikuntatietoprojekti, jonka tavoitteena on saattaa organisaatioiden raportointi ja tietojärjestelmät sille tasolle, että lakisääteisten tietojen toimittaminen mahdollistuu jatkossa automatisoidusti lainsäädännössä ja muissa säädöksissä esitetyllä tavalla. Projektissa on tavoitteena: 1. Nimetä kuntien, kuntayhtymien, Savon ICT-palvelut Oy:n sekä tietojärjestelmätoimittajan vastuuhenkilöt projektiin 2. käydä läpi asiaa koskeva lainsäädäntökokonaisuus 3. tutustua raportoitavaan tietosisältöön ja tehdä esitykset toteutettavista muutoksista kunta-/kuntayhtymäkohtaisesti 4. arvioida tietojärjestelmämuutoksista aiheutuvat organisaatiokohtaiset kustannukset 5. tehdä tarvittavat tietojärjestelmämuutokset ja laatia omat ohjeistukset sekä 6. suorittaa raportoinnin testaukset Projektille nimetään yhteinen (seudullinen) projektipäällikkö. Tämän lisäksi projektille nimetään projektiryhmä sekä projektin ohjausryhmä. Projektin toteuttajana toimii Iisalmen kaupunki. Yhteisen projektipäällikön lisäksi jokaisen mukana olevan organisaation on nimettävä omasta organisaatiostaan projektipäällikkö, jolle on varattava riittävä työaika projektin toteuttamiseen. Kunnan/kuntayhtymän oma projektipäällikkö toimii projektiryhmän jäsenenä. Jatkossa projektin ohjausryhmä toimii seudullisena Ylä-Savon Kymppi yhteistyön ohjausryhmänä. Ohjausryhmän koollekutsumisesta vastaa Iisalmen kaupungin talousjohtaja. Ohjausryhmän sihteerinä toimii seudullinen projektipäällikkö ja projektin päättymisen jälkeen ohjausryhmän erikseen nimeämä henkilö. On suositeltavaa, että ohjausryhmään nimetään henkilö, jonka vastuulla on talouden suunnittelu, seuranta ja raportointi ja jolla on hallintosäännön mukaiset toimivaltuudet päätöksentekoon (esim. talousjohtaja, hallintojohtaja tai kunnansihteeri). Projektiryhmän koollekutsumisesta vastaa nimettävä seudullinen projektipäällikkö. Projektiryhmään tulee nimetä asianomaisen organisaation oma projektipäällikkö../..
13 Kunnanhallitus KUNTIEN TALOURAPORTOINNIN UUDISTUS Ohjausryhmän tehtävät: - johtaa Ylä-Savon Kymppi-kuntatietoprojektia ja jatkossa Ylä-Savon Kymppi-yhteistyötä - tekee Ylä-Savon Kymppi-kuntatietoprojektia koskevat päätökset (ohjausryhmän jäsenet omien toimivaltuuksiensa puitteissa) - tekee jatkossa linjaukset Ylä-Savon Kymppi-kuntamallin kehittämistoimenpiteistä (ohjausryhmän jäsenet omien toimivaltuuksiensa puitteissa). Seudullisen projektipäällikön tehtävät: - laatia projektisuunnitelma ja projektin loppuraportti - käydä läpi asiaa koskeva lainsäädäntökokonaisuus - kartoittaa nykytila ja prosessit yhteistyössä organisaatioiden ja järjestelmätoimittajan kanssa - tutustua raportoitavaan tietosisältöön ja koordinoida toteutettavat muutokset yhteisöittäin - arvioida tietojärjestelmämuutoksista aiheutuvat organisaatiokohtaiset kustannukset - organisoida seudulliset työpajat - vastata yhteistyöstä projektissa mukana olevien organisaatioiden ja organisaatioiden projektipäälliköiden kanssa - toimia projektiryhmän sekä ohjausryhmän esittelijänä ja sihteerinä. Kunnan/kuntayhtymän oman projektipäällikön tehtävät: - avustaa seudullista projektipäällikköä projektin toteuttamisessa oman organisaation osalta - toteuttaa muutokset omassa organisaatiossa yhteistyössä projektipäällikön kanssa - tehdä tarvittavat tietojärjestelmämuutokset ja laatia organisaatiokohtaiset ohjeistukset - suorittaa raportoinnin testaukset, tarvittaessa yhteistyössä seudullisen projektipäällikön kanssa. Projekti alkaa ja päättyy Seudullinen projektipäällikkö työskentelee projektissa ajalla Mikäli seudullisen projektipäällikön työpanoksen tarve jatkuu vuonna 2020, tehdään tästä esitykset kuntien/kuntayhtymien talousarvioihin vuodelle 2020 ja kunnat päättävät niistä omien päätöksentekovaltuuksiensa puitteissa. Mikäli kuntien automaattista talousraportointia koskevien sääntöjen voimaantulo viivästyy, voi projektin ohjausryhmä muuttaa projektin aikataulua valtakunnallisen valmistelun mukaisesti../..
14 Kunnanhallitus KUNTIEN TALOURAPORTOINNIN UUDISTUS Ylä-Savon Kymppi-kuntatietoprojektin kustannukset ilman tietojärjestelmäkustannuksia: Menot: Eur: Henkilöstökustannukset ( ) Yleiskustannukset (projektipäällikön koulutus, matkakustannukset, projektin käynnistämiseen liittyvät yhteiset asiantuntijapalvelut jne.) Yhteensä Kuntien rahoitusosuudet: Iisalmen kaupunki eur Kiuruveden kaupunki eur Lapinlahden kunta eur Pielaveden kunta eur Sonkajärven kunta eur Vieremän kunta eur Keiteleen kunta eur Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä eur Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä eur Mikäli kaikki organisaatiot eivät ole mukana projektissa, jaetaan kustannukset mukana olevien organisaatioiden kesken. Projektissa mukana olevien kuntien/kuntayhtymien maksuosuudet laskutetaan vuoden 2019 aikana yllä olevan mukaisesti. Huomioitava on, että projektin kustannusarvio ei sisällä tietojärjestelmämuutoksista aiheutuvia kustannuksia eikä organisaation oman projektipäällikön kustannuksia. Tietojärjestelmämuutoksista aiheutuvat kustannukset eivät vielä ole tiedossa ja siksi projektin kokonaiskustannusarviota ei vielä ole mahdollista esittää. Projektin yhtenä tavoitteena on määritellä tietojärjestelmämuutoksista aiheutuvat kuntakohtaiset kustannukset. Kun nämä kustannukset on määritelty, sitoutuvat projektissa mukana olevat kunnat ja kuntayhtymät varaamaan kustannukset omiin talousarvioihinsa. Mikäli kuntien automaattiseen talousraportointiin siirtymistä varten on mahdollista hakea valtionavustusta (kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmä) tietojärjestelmämuutoksista aiheutuviin kustannuksiin, haetaan avustusta projektin aikana. Mikäli taloustietojen raportointia ja automatisointia koskeva lainsäädäntö ei tule voimaan, ei projektia toteuteta. Perusteltua on kuitenkin nimetä Ylä-Savon Kymppi -yhteistyölle ohjausryhmä, joka toimii jatkossa yhteistyön seudullisena valmistelu- ja päätöksentekoelimenä. Lisätietoja valtakunnallisesta valmistelusta:
15 Kunnanhallitus KUNTIEN TALOURAPORTOINNIN UUDISTUS Iisalmen kaupunginhallitus on kokouksessaan päättänyt perustaa Ylä-Savon Kymppi-kuntatietoprojektin ajalla edellä esitetyn mukaisesti. Iisalmen kaupunki pyytää mennessä kuntia päättämään osallistumisestaan projektiin ja nimeämään kunnan projektipäällikön ja Ylä- Savon Kymppi yhteistyön ohjausryhmän jäsenen. (Valm. hj AK) Keiteleen kunta päättää osallistua Ylä-Savon Kymppi-kuntatietoprojektiin. Keiteleen kunnan projektipäälliköksi nimetään taloushallinnon palvelusihteeri Leila Savolainen ja Ylä-Savon Kymppi-yhteistyön ohjausryhmän jäseneksi hallintojohtaja Airi Kinnunen. (Esitt. kj HH)
16 Kunnanhallitus NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖN PÄIVITTÄMINEN Khall. 28 Kuntalain 26 :n mukaan kunnanhallituksen tulee asettaa nuorisovaltuusto ja huolehtia sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto saa vaikuttaa laajasti kunnan asioihin. Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Jäseniä nuorisovaltuustoissa on kolmesta nuoresta useisiin kymmeniin. Noin puolet nuorisovaltuustoista valitsevat jäsenensä vaaleilla. Erityisesti pienissä kunnissa, joissa nuoria on vähän, nuorisovaltuutetut voidaan valita esimerkiksi koulujen oppilaskunnista tai vaikkapa ottaa avoimesti mukaan kaikki nuorisovaltuutetuiksi haluavat. Ikäsuositus (13 18 vuotta) perustuu yleiseen varhaisnuoruuden määritelmään sekä yläkoulun ja yleisen äänioikeuden ikärajaan. Nuorisovaltuustot edustavat kunnan nuoria kunnallisessa päätöksenteossa. Demokraattisesti valittujen nuorisovaltuustojen tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja. Nuorisovaltuustojen tarkoituksena on myös tiedottaa nuoria kunnan päättäjien toiminnasta sekä auttaa nuoria löytämään keinoja vaikuttaa. Lisäksi ne edistävät vuoropuhelua nuorten ja päättäjien välillä ja ottavat nuoret aidosti mukaan yhteiseen päätöksentekoprosessiin. Nuorisovaltuustoja perustettaessa ja kehitettäessä tulee ottaa huomioon nuorten yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua valtuuston toimintaan ja sitä kautta vaikuttamiseen. Nuorisovaltuustojen tulee edustaa moninaisuudessaan kaikkia kunnan nuoria (alle 29-vuotiaat (1285/ )). Kunnanhallitus voi myöhemmin hyväksyä nuorisovaltuuston toimintasäännön, jossa määrätään tarkemmin nuorisovaltuuston valinnasta, kokoonpanosta ja toiminnasta, kun sitä on valmisteltu Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton ohjeistamalla tavalla yhdessä nuorten kanssa. Toimintasääntöön kootaan kaikki kunnan nuorisovaltuustoa koskeva sääntely ja se kirjataan siten, että se palvelee niin kunnan viranhaltijoita ja poliitikkoja kuin etenkin nuorisovaltuustotoiminnasta kiinnostuneita ja siinä mukana olevia nuoria../..
17 Kunnanhallitus NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖN PÄIVITTÄMINEN Keiteleellä on toiminut nuorisovaltuusto vuodesta 2007 lähtien. Sivistyslautakunnan aiemman päätöksen mukaan nuorisovaltuuston - toimikausi on ollut kaksi vuotta - jäsenenä on ollut viisi alle 18-vuotiasta keiteleläistä nuorta - valinta suoritetaan äänestyksellä kahden vuoden välein - valitaan yksi vaalivuonna 14 vuotta ja yksi 17 vuotta täyttävä sekä kolme 15 tai 16 vuotta täyttävää nuorta - vaalikaudella 18 vuotta täyttävä jäsen saa jatkaa jäsenenä kaksivuotisen kauden loppuun saakka. Nuorisovaltuuston vaali toimitetaan helmikuussa Uuden nuorisovaltuuston myötä myös toimintasääntö tulee muuttuneen lainsäädännön vuoksi uudistaa. Nuorisovaltuuston kokoa ei kuitenkaan voi muuttaa kesken toimintakauden ja siltä osin päätös tulisi tehdä jo ennen järjestettäviä vaaleja. Keiteleellä nuorivaltuusto on pieni ja toiminta hankaloituu kun nuoret siirtyvät toisen asteen opintoihin toiselle paikkakunnalle. Toiminnan turvaamiseksi ja edustavuuden varmistamiseksi nuorisovaltuuston kokoa on syytä kasvattaa. (Valm. kj HH) Esitys kokouksessa.
18 Kunnanhallitus KUNNANJOHTAJAN KATSAUS K.hall. 29 Kunnanjohtaja tiedottaa kunnanhallitusta ajankohtaisista asioista. (Valm. kj. HH) Kunnanhallitus merkitsee katsauksen tiedokseen. (Esitt. kj. HH) Esitys hyväksyttiin. Lisätiedot: Kunnanjohtaja Hanna Helaste, p , s-posti:
19 Kunnanhallitus TIEDOKSI ESITETTÄVÄT ASIAT K.hall Kaupanvahvistajat; Kiinteistönluovutusilmoitukset - Opetus- ja kulttuuriministeriö; Lasten ja nuorten lukemista edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallinen erityistehtävä - Opetus- ja kulttuuriministeriö; Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävän valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävän rahoituksen tarkastamisesta vuodelle Opetus- ja kulttuuriministeriö; Esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat vuonna Opetus- ja kulttuuriministeriö; Aamu- ja iltapäivätoiminnan v ohjaustuntien laskennallista määrää koskeva oikaisu. - Puolustusvoimat; Kutsuntakuntien jäsenten ja kutsuntalääkäreiden nimeäminen vuodelle Pohjois-Savon ELY-keskus; Kiintiöpakolaisten kuntapaikat Pohjois- Savossa vuonna Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri; Vuoden 2018 tilinpäätösinformaatio - Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri; UNA-hankkeen pohjalta käynnistettävä asiakas- ja potilasjärjestelmän uudistaminen - Vaalijalan kuntayhtymä, hallitus; Asialista Lapinlahden kunta; Ylä-Savon alueen ilmasto-ohjelman laatiminen - saapuneita koulutusesitteitä, lehtiä ja tiedotteita (Valm. hj. AK) Esitetään kunnanhallituksen tietoon saatetuksi. (Esitt. kj. HH)
Kuntien talousraportoinnin uudistus ja automatisointi/ylä-savon Kymppi-kuntatietoprojekti
Kunnanhallitus 36 18.02.2019 Kuntien talousraportoinnin uudistus ja automatisointi/ylä-savon Kymppi-kuntatietoprojekti 47/00.04.01/2019 Kunnanhallitus 18.02.2019 36 Valmistelija: kunnansihteeri Ylä-Savon
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 1/2019 1
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 1/2019 1 KOKOUSAIKA Maanantaina 18.2.2019 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/2019 92 KOKOUSAIKA Torstai 26.9.2019 klo 17 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajainhuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 5/2017 86 KOKOUSAIKA Keskiviikko 21.06.2017 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA 7/2016 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 01.08.2016 113 KOKOUSAIKA 01.08.2016 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 7/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 7/2017 109 KOKOUSAIKA Maanantai 11.12.2017 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kirjasto, Koulutie 1,
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 6/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 6/2019 97 KOKOUSAIKA Maanantaina 15.4.2019 kello 18:00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Laituritie 1, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 11/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 11/2018 217 KOKOUSAIKA Maanantaina 17.9.2018 klo 18:00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Laituritie 1, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa
30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Tekninen lautakunta 06/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Tekninen lautakunta 06/2017 25 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 25.10.2017 kello 17.30 KOKOUSPAIKKA Uuden virastotalon kokoushuone, Laituritie 1, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET
Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo
MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen
Kunnanhallituksen kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 2/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 15.3.2018 Klo 17.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 3/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 3/2018 44 KOKOUSAIKA Maanantaina 19.2.2018 kello 18:00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Laituritie 1, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 7/2016 110 KOKOUSAIKA Tiistai 27.09.2016 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 131 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi
PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali
Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,
PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta
PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA 28.11.2018 KOKOUSAIKA Keskiviikko 28. marraskuuta 2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 140 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 16.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,
Kunnanvirasto 20.3.2014 klo 9-12
Viranomainen No 2/2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 22 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.3.2014 18.00 19.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 7/2017 117 KOKOUSAIKA Tiistai 26.09.2017 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. Sivistyslautakunta
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009 Sivistyslautakunta 24.03.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 24.03.2009 klo 18.00 18.50 Kunnanviraston kokoushuone Räsänen Jesse Jokioja
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN
Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander.
Esityslista Nro 2/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Smolander
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 1/2018 1
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 1/2018 1 KOKOUSAIKA Maanantaina 12.2.2018 kello 18:00 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä,
KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki
Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen
Maanantai klo
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 16.03.2015 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30
30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Jokioja Tiina 1. Varapuheenjohtaja Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa
Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)
KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 14/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 14/2017 367 KOKOUSAIKA Maanantaina 4.12.2017 kello 14:00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Laituritie 1, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 6/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 6/2017 95 KOKOUSAIKA Maanantai 13.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 2.2.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 8.2.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS
Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00
Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta
Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka
Perjantai 11.3.2011 klo 10.00 11.50
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Perjantai 11.3.2011 klo 10.00 11.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 5/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 5/2017 85 101 KOKOUSAIKA Maanantai 19.9.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta
Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi. Pöytäkirjan tarkastajien valinta
PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 2/2014 Sivistyslautakunta Lähettämispäivä 5.2.2014 KOKOUSAIKA Torstai 13.2.2014 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Pornaisten Yhtenäiskoulu, Yläkoulu-rakennus, K-ovi KÄSITELTÄVÄT ASIAT
Timo Kiviluoma, kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki, va. hallintojohtaja Eeva Seppänen, sosiaalijohtaja Mika Karvonen, tekninen johtaja
Kokouskutsu / Esityslista Nro 1/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () ()
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19- Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 9/2015 132
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 9/2015 132 KOKOUSAIKA Tiistai 24.11.2015 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 23.01.2012 KOKOUSAIKA 23.01.2012 klo 17.00-18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 ITSENÄISTYMISVAROJEN MÄÄRÄ 2 2 PERUSTURVATOIMEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2012 3
Maanantai klo
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 15.4.2013 klo 10.00 12.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Kokoushuone 1 (khall) Nro 5 / 2018
Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Tekninen lautakunta 05/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Tekninen lautakunta 05/2017 17 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 20.9.2017 kello 17.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimiston B-rak 2. krs, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 29 / 2009 397 Kokousaika 19.10.2009 klo 16.00 19.25 (iltakoulu 16.00 18.10, 18.20 19.25) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä,
8KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 8/
8KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 8/ 134 KOKOUSAIKA Tiistai 31.10. kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Laituritie 1, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama keskiviikkona klo
MULTIAN KUNTA 4/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama keskiviikkona 20.12.2017 klo 13.00 13.45 ASIAT 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 32
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 10.02.2015 klo 18.00 18.55 Kunnanviraston kokoushuone Pystykoski Tero
Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 8/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 29.09.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. liite 1 4. liite 2-4 5. 6. 7. liite 6-8 Kokouksen
Kalevi Kinnunen Joonas Kinnunen Elina Harjula* Kirsti Häkkinen Tiina Kuivaniemi Tapani Pasanen Elma Tainio. (x) (-) (x) (x) (x) (x) (x)
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 28.02.2017 Kokousaika Tiistai 28.02.2017 klo 17.00-17.55. Kokouspaikka Biologian luokka, Keskuskoulu, Kinnula Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka
382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden
kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
kunnanviraston kokoushuone 67 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 16.11.2017 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 66 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2017 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 26.10.2017 142 KOKOUSAIKA Torstai 26.10.2017 klo 17 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2015. Sivistyslautakunta
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2015 Sivistyslautakunta 02.06.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 02.06.2015 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Hellgren Jussi
10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14
PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014
Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen
Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto, Keitele
Nro 4/2019 Sivu 76 KOKOUSAIKA Maanantaina klo 16.00-16.14 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET Andersson Anna-Riikka JÄSENET Huttunen Eeva (ja merkintä siitä, kuka
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 2/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Kunnanhallitus 2/2018 23 KOKOUSAIKA Maanantaina 5.2.2018 kello 18:00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Laituritie 1, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 8/2011 Tekninen lautakunta
Tekninen lautakunta 15.12.2011 KOKOUSAIKA 15.12.2011 klo 17.00-18.42 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 34 ILMOITUSASIAT 51 35 MAA-AINESLUPA, LEMMINKÄINEN INFRA OY 52 36 AMMATTIMIEHEN
TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 7/2011 Tekninen lautakunta
Tekninen lautakunta 09.11.2011 KOKOUSAIKA 09.11.2011 klo 17.00-17.17 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 32 ILMOITUSASIAT 48 33 SIIVOUSURAKOITSIJAN VALINTA 49 Tekninen lautakunta 09.11.2011
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KOKOUSAIKA Tiistai 27.05.2014 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 21.6.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 27.6.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Harjula, Harjukuja 5, Jämijärvi 154
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10. Kunnantalon takkahuone
1 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin
Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A
TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 2/2006 Sosiaalilautakunta
Sosiaalilautakunta 13.02.2006 KOKOUSAIKA 13.02.2006 klo 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 16 SEUDULLINEN SOSIAALITOIMEN ATK-PROJEKTI 18 17 VARPUNEN- HANKKEEN JATKOHANKE
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.5.2017 kello 18.15-18.35 KOKOUSPAIKKA Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET
KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone
ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU 20.03.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA 8/2016 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 25.08.2016 122 KOKOUSAIKA 25.08.2016 klo 17.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) HUOM PAIKKA! Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajain
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro 1/2009
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/2009 Kokousaika Keskiviikko klo 19.00 20.02 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Muut saapuvilla olleet (ja
Sosiaalijohtaja Tuomas Aikkila esittelijänä ja. Pöytäkirjanpitäjä. 15-21 (Pykälät 19-21 salassa pidettäviä)
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 3/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 9.5.2011 klo 10.00 11.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/ (6) Sosiaalilautakunta. Julkinen. Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 16.11.2017 Klo 17.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 1/2019 1 KOKOUSAIKA Torstai 10.1.2019 klo 17 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajainhuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
Henkilökohtaiset varajäsenet: Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen*) Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. (x) (x) (x) (-) Anita Urpilainen.
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7/2016 26.5.2016 Kokousaika Torstaina 26.5.2016 klo 16.00-18.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,
KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Maanantai 10.10.2011 klo 18:30-20:55. Kumpulainen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 8/2011 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Maanantai 10.10.2011 klo 18:30-20:55 Kunnnanviraston kokoushuone Jäsen Paikalla Varajäsen
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 15 20.05.2013 277 Kokousaika 20.05.2013 klo 10.00 11.03 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kunnanhallitus 07.01.2019 AIKA 7.1.2019 klo 18.30-19.32 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA 9/2016 Sivu Päivämäärä Sivistyslautakunta Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajain huone
Sivistyslautakunta 6.10.2016 139 KOKOUSAIKA 6.10.2016 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) PÖYTÄKIRJAN
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 12 20.9.2018 140 Kokousaika Torstai 20.9.2018 klo 17.00 18.28 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,
Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat
KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan
Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi
Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki
Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUPÖYTÄKIRJA
Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUPÖYTÄKIRJA KIVIJÄRVEN KUNTA Sivistystoimenlautakunta KOKOUSKUTSU Perjantaina klo 18.30 - Tainion koulun neuvotteluhuone 2 / 2006 LIITE 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12
1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 Tekninen lautakunta 13.12.2017 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet 13.12.2017 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone
kunnanviraston kokoushuone
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 3.9.2019 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 43 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kunnanviraston kokoushuone
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2012 Sivistyslautakunta 07.08.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 07.08.2012 klo 18.00 19.10 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA