Sosiaalijohtaja Tuomas Aikkila esittelijänä ja. Pöytäkirjanpitäjä (Pykälät salassa pidettäviä)
|
|
- Saara Mattila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 3/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Alma Miettinen, puheenjohtaja Aino-Marjatta Holopainen, jäsen Elvi Kasanen, jäsen Jaakko Kuosmanen, jäsen Irma Riekkinen, jäsen ja kunnanhallituksen edustaja MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Sosiaalijohtaja Tuomas Aikkila esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä. LAILLISUUS JA PÄÄTÖS- VALTAISUUS Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA (tarkastuspaikka ja -aika sekä tarkastajien valinta taikka merkintä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastamisesta) (Pykälät salassa pidettäviä) Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Jaakko Kuosmanen ja Elvi Kasanen. Varalle valittiin Aino-Marjatta Holopainen ja Irma Riekkinen. PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Alma Miettinen Pöytäkirjanpitäjä Tuomas Aikkila PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Tarkastusaika Tuusniemellä Allekirjoitukset PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Jaakko Kuosmanen Paikka ja pvm Tuusniemellä Virka-asema Toimistosihteeri Elvi Kasanen Allekirjoitus
2 SOSIAALIJOHTAJAN VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA Sos. ltk. 15 Sosiaalijohtajan tekemät hankinta- ja henkilöstöpäätökset tuodaan sopivin väliajoin sosiaalilautakunnan tietoon. Kokouksessa on esillä sosiaalijohtajan tekemät hankinta- ja henkilöstöpäätökset ajalta Esitys: Sosiaalilautakunta merkitsee tiedokseen ja hyväksyy sosiaalijohtajan viranhaltijapäätökset ajalta
3 TUUSNIEMEN KUNNAN SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN SIIRTÄMINEN TUUSNIEMEN KUNNAN JA KUOPION KAUPUNGIN MUODOSTAMALLE YHTEISTOIMINTA-ALUEELLE Sos. ltk. 16 Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (Paras-laki) /169 edellytti, että kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka huolehti perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä, on oltava vähintään noin asukasta. Tuusniemen kunta ja Kuopion kaupunki päättivät muodostaa yhteistoiminta-alueen perusterveydenhuollon osalta alkaen (Tuusniemen kunnanvaltuuston päätös , Kuopion kaupunginvaltuuston päätös ja Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin välillä marraskuussa 2008 allekirjoitettu sopimus perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta). Tuusniemen kunnan perusterveydenhuolto on järjestetty yhteistoimintasopimuksessa määritellyllä tavalla tilaaja/tuottajamallin mukaisesti, jossa Kuopio on palvelun tuottajana ja Tuusniemen kunta palvelun ostajana. Paras-laki edellytti kuntia antamaan selvityksen valtioneuvostolle viimeistään mennessä toteutettavista toimenpiteistä ja suunnitelmista. Lisäselvityksessään Tuusniemen kunnanvaltuusto päätti , että I vaiheessa siirretään perusterveydenhuollon palvelut asukkaan kuntayhtymästä Kuopion kaupungin tuottamiksi vuoden 2009 alusta. II vaiheessa neuvotellaan sosiaalihuollon palveluiden järjestämisestä Kuopion kaupungin tuottamana. Asiasta päätetään erikseen. Valtioneuvosto antoi hallituksen esityksen HE 268/2010 laeiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta. Eduskunta hyväksyi täysistunnossa lakiehdotukset. Laissa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain muuttamisesta edellytetään, että kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja sosiaalihuollosta, on oltava vähintään noin asukasta. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluva kunta voi huolehtia lasten päivähoidosta annetussa laissa (36/1973) sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa (1128/1996) tarkoitetuista tehtävistä. Sosiaalihuollon palvelut tulee siirtää yhteistoiminta-alueelle viimeistään vuodesta 2015 alkaen.
4 Sos. ltk. 16 jatkuu Esitys: Sosiaalilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että Tuusniemen kunnan sosiaalihuollon tehtävät siirretään päivähoitoa ja lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea lukuun ottamatta Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin vuonna 2008 perustettuun perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen alkaen.
5 PRO CONSONA SOSIAALITYÖ-OHJELMAN HANKKIMINEN Sos. ltk. 17 Sosiaalitoimella on tällä hetkellä käytössä Pro Consona Päivähoito ja Vanhustyö-ohjelmat. Toimeentulotukipäätökset ja lastensuojelupäätökset on tehty tähän saakka Office Word-ohjelmalla eli käytössä ei ole ollut varsinaista sosiaalityön ohjelmistoa. Samoin välitystiliasiakkaiden asiat on hoidettu ilman ohjelmistoa. Logica Suomi Oy:ltä on pyydetty tarjous Pro Consona Sosiaalityöohjelmiston hankkimisesta. Sosiaalityö-ohjelmisto sisältää toimeentuloturva, välitystilit ja lastensuojelu osiot. Ohjelman hankintahinta on e (alv 0), asennuskustannukset ovat e (alv 0), koulutuskustannukset e (alv 0) ja projektikustannukset e. Ylläpitomaksut ovat e/vuosi. Tuusniemen kunnan taloushallinnon ohjelmat ovat samaa Logican ohjelmistoperhettä, joten muilta ohjelmistovalmistajilta ei voi tarjousta pyytää. Hankinta ja siihen liittyvät käyttöönottokustannukset rahoitetaan Tuusniemen kunnan kunnantalon atk-hankintojen määrärahoista. Esitys: Sosiaalilautakunta päättää hankkia Pro Consona Sosiaalityö-ohjelmiston sosiaalitoimiston käyttöön siten, että hankinta tehdään heti. Koulutus toteutetaan syksyn 2011 aikana ja käyttöönotto tapahtuu alkaen.
6 ILMOITUSASIAT Sos.ltk. 18 Kuntainfo 2/2011: Pitkäaikaista laitoshoitoa, asumispalveluja tai perhehoitoa tarvitsevien henkilöiden oikeus vaihtaa kotikuntaa ja asuinpaikkaa. Kuntainfo 3/2011: Kuntia kannustetaan yhteistyöhön lasten päivähoitopalvelujen järjestämisessä. Esitys: Sosiaalilautakunta merkitsee ilmoitusasiat tietoonsa saatetuiksi.
Perjantai 11.3.2011 klo 10.00 11.50
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Perjantai 11.3.2011 klo 10.00 11.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai 15.02.2010 klo 10.00 11.35.
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 15.02.2010 klo 10.00 11.35. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai klo
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 16.03.2015 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai klo
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 15.4.2013 klo 10.00 12.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai 02.08.2010 klo 10.00 12.20. Hirvola, Luostaritie 3457, 71280 Kosula. Tauno Räsänen, puheenjohtaja Maija-Leena Räsänen, varapuheenjohtaja
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 3/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 02.08.2010 klo 10.00 12.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Torstai 30.08.2011 klo 9.00 14.30
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 30.08.2011 klo 9.00 14.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 30.1.2012 klo 17.00 20.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/ (6) Sosiaalilautakunta. Julkinen. Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 16.11.2017 Klo 17.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kunnanhallituksen kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 2/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 15.3.2018 Klo 17.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai klo Maija-Leena Räsänen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 6.6.2011 klo 17.00 19.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Torstai 05.09.2013 klo 9.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander.
Esityslista Nro 2/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Smolander
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 5/2017 86 KOKOUSAIKA Keskiviikko 21.06.2017 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 14 /2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 08.11. 2010 klo 17.00 18.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 31.10.2011 klo 17.00 18.34 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Timo Kiviluoma, kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki, va. hallintojohtaja Eeva Seppänen, sosiaalijohtaja Mika Karvonen, tekninen johtaja
Kokouskutsu / Esityslista Nro 1/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5 / 2012 KOKOUSAIKA Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja
Maanantai 2.5.2016 klo 17.00 -
Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 5/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Maanantai 2.5.2016 klo
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 7/2016 110 KOKOUSAIKA Tiistai 27.09.2016 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 29.06.2010 klo 17.30 18.15
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 29.06.2010 klo 17.30 18.15 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21 Tekninen lautakunta Nro 3/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 8.5.2014 klo 17-18.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28 Tekninen lautakunta Nro 3/2013 KOKOUSAIKA Torstaina 4.4.2013 klo 17 17.55 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon
Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Keskiviikko 9.2.2011 klo 9.00 14.15
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.2.2011 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin
Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 34
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 34 Tekninen lautakunta Nro 3/ 2012 KOKOUSAIKA Torstai 29.3.2012 klo 18.00-18.39 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalo,
Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat
KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 / klo
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet 17.03.2015 klo 17.00 17.40 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi
Perjantai 04.05.2012 klo 9.00 15.10
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Perjantai 04.05.2012 klo 9.00 15.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Torstai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10 / 2011 KOKOUSAIKA Torstai 22.12.2011 kello 17.00 19.23 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET
Maanantai 7.5.2012 klo 10.00 11.40. Tauno Räsänen, puheenjohtaja Alma Miettinen, jäsen. Aino-Marjatta Holopainen
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 3/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 7.5.2012 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai 22.10.2012 klo 10.00-12.30. Tauno Räsänen, puheenjohtaja. Aino-Marjatta Holopainen
Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 7/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 22.10.2012 klo 10.00-12.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 8/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 29.09.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. liite 1 4. liite 2-4 5. 6. 7. liite 6-8 Kokouksen
TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 23.01.2012 KOKOUSAIKA 23.01.2012 klo 17.00-18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 ITSENÄISTYMISVAROJEN MÄÄRÄ 2 2 PERUSTURVATOIMEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2012 3
tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00
Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Varastokatu KAJAANI Hallituksen kokous nro 3/2006
Kainuun Jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Perjantai 24.3.2006 kello 12.00 KOKOUSPAIKKA Kainuun Jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi
Tiistaina 17.2.2015 klo 12.00 15.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Tiistaina 17.2.2015 klo 12.00 15.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Keskiviikko 22.01.2014 klo 9.00 14.05. Tuomainen Venla, puheenjohtaja Hätinen Raimo, varapuheenjohtaja Mustonen Annukka, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2014 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.01.2014 klo 9.00 14.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30
Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,
TUUSNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Tekninen lautakunta 02.08.2011 1/2
Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 02.08.2011 kello 17.00 18.37 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Tekninen lautakunta 27.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 27.3.2014 klo 16.30 17.20 Kunnanviraston kokoushuone Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho
Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Tuomainen Venla, puheenjohtaja Hätinen Raimo, jäsen Mustonen Annukka, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Tiistai 8.05.2013 klo 12.35 13.47 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Sisällysluettelo 47. Saapuneet kirjeet...88 48. Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus vuodeksi 2013 ja talous- ja henkilöstösuunnitelmat vuosiksi 2013 2015...89 49. Lasten päivähoitomaksujen määrittäminen
Maanantai klo 9: Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Maanantai 7.11.2016
keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 / 2011. Perusturvalautakunta. 15.02.2011 klo 17.30 19.15
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 15.02.2011 klo 17.30 19.15 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Heinilä
Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus
Viranomainen No 9/ 2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 79 KOKOUSAIKA Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13 Tekninen lautakunta 4.12.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 4.12.2014 klo 16.30 17.10 Kunnanviraston kokoushuone Irja Keskinen Toni Aho Ossi Annala
Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/2008 39 Kokousaika Perjantai 28.03.2008 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Perjantai 7.11.2014 klo 15.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat
KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 4 / 2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Perjantai 7.11.2014 klo 15.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 14 15 16 17 sivu 18 18 19-20 21 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 41
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 41 Tekninen lautakunta Nro 6/2015 KOKOUSAIKA Torstaina 17.9.2015 klo 17-18.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon
Torstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Torstai 13.06.2013 klo 9.00 15.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 7/2017 117 KOKOUSAIKA Tiistai 26.09.2017 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2008 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 12.11.2008 klo 18.00 18.50 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Markkola Juha-Matti Kärkelä
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 9/2015 132
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 9/2015 132 KOKOUSAIKA Tiistai 24.11.2015 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9. Tekninen lautakunta 2.11.2011
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 9 Tekninen lautakunta 2.11.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 2.11.2011 klo 16.30 18.15 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen
KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Perusturvalautakunta. Kokousnumero 8 / 2008 Aika To 18.12.2008 klo 18.00-19.00
PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 8 / 2008 Aika To klo 18.00-19.00 Paikka Palvelukeskus KOKOUSKUTSU Torstaina klo 18.00- Palvelukeskus Nro 8/2008 ASIA LIITE 58 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 59 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.11.2013 klo 17.00 18.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta 9.8.2012
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 9.8.2012 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 9.8.2012 klo 16.30 18.05 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Jussi Vierikko Silvennoinen
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 15 20.05.2013 277 Kokousaika 20.05.2013 klo 10.00 11.03 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2014. 20.05.2014 klo 17.00 18.55
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 20.05.2014 klo 17.00 18.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena Haveri
Torstai 22.03.2012 kello 17.00 18.20. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2012 KOKOUSAIKA Torstai 22.03.2012 kello 17.00 18.20 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja
Maanantaina klo Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7/2014 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantaina 15.12.2014 klo 12.00 15.12 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 1.6.2009 nro 2/2009
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) KOKOUSAIKA Maanantai 1.6.2009 kello 13.00 14.10 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymän toimisto 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka
Kunnanviraston kokoushuone
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2012 Sivistyslautakunta 07.08.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 07.08.2012 klo 18.00 19.10 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Hallituksen kokous 16.7.2010 nro 4/2010
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Perjantai 16.7.2010 kello 13.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Majasaaren jätekeskus Mustantie 500 87100 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010. Sivistyslautakunta 1
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010 Sivistyslautakunta 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 18.05.2010 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse Jokioja
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 06.04.2010 klo 17.30 18.08
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 06.04.2010 klo 17.30 18.08 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Haveri Satu
Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama keskiviikkona klo
MULTIAN KUNTA 4/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama keskiviikkona 20.12.2017 klo 13.00 13.45 ASIAT 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 31 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 32
Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 01.11.2011 kello 17.00 20.25 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 8.4.2013 nro 2/2013
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Maanantai 8.4.2013 kello 9.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, ruokalan vieressä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle
SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77 48 Ehdotus
LEMIN KUNTA 2. Tekninen lautakunta 1 5.2.2015. Teknisen lautakunnan kokouspöytäkirjojen tarkastaminen vuonna 2015 2016
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2015 KOKOUSAIKA Torstaina 5.2.2015 klo 17-18 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015. 07.09.2015 klo 17.00 17.55
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 07.09.2015 klo 17.00 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena Kohtala Paavo
Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:
Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/2019 92 KOKOUSAIKA Torstai 26.9.2019 klo 17 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Opettajainhuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76
SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Tiistaina 16.5.2017 klo 17.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu...
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11
1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 30.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet 30.11.2016 klo 16.00 Puumilan juhla- ja taitotalossa
Tuusniemen kunta, valtuustosali
Kokouskutsu / Esityslista Nro 2/2018 1 (7) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 17.00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 64
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 64 Tekninen lautakunta Nro 6/2012 KOKOUSAIKA Torstai 2.8.2012 klo 18.00 18.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalo,
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 11.05.2010 klo 17.30 18.05
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 11.05.2010 klo 17.30 18.05 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Heinilä
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11
1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 30.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 30.11.2016 klo 16.00 17.50 Puumilan juhla- ja taitotalossa Petteri Wiinamäki
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/2015 49 Kokousaika 7.10.2015 kello 18.00-19.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka
KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Maaseutuelinkeinolautakunta 2/2007 8 KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen
8KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 8/
8KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 8/ 134 KOKOUSAIKA Tiistai 31.10. kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Laituritie 1, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Tekninen lautakunta 26.6.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 26.6.2014 klo 16.00 18.00 Pyhäniemi Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 29
LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 29 Tekninen lautakunta Nro 4/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 14.8.2014 klo 17-17.55 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon
Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUPÖYTÄKIRJA
Tainion koulun neuvotteluhuone KOKOUPÖYTÄKIRJA KIVIJÄRVEN KUNTA Sivistystoimenlautakunta KOKOUSKUTSU Perjantaina klo 18.30 - Tainion koulun neuvotteluhuone 2 / 2006 LIITE 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Tiistai 2.3.2010 kello 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Kuhmon kaupungintalo Kaupunginhallituksen kokoushuone, Joki 88900 KUHMO SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
Torstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Maanantai 7.3.2011 klo 17.00 19.10
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 7.3.2011 klo 17.00 19.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)