Näköalapaikalla kokemuksia IFLA-puheenjohtajana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Näköalapaikalla kokemuksia IFLA-puheenjohtajana"

Transkriptio

1 Sinikka Sipilä IFLA:n puheenjohtaja OKM:n Kirjastopäivät Näköalapaikalla kokemuksia IFLA-puheenjohtajana Kiitokset opetus- ja kulttuuriministeriölle kutsusta tulla puhumaan Kirjastopäiville. On ilo ja kunnia saada kertoa IFLA:sta ja puheenjohtajantyöstäni suomalaisille kollegoille, joiden tuella olen tähän tehtävään tullut valituksi. Nyt on kulunut reilu vuosi siitä, kun kauteni IFLA:n puheenjohtajana alkoi Singaporen IFLAkonferenssissa. Työ oli tullut tutuksi jo edellisten kahden vuoden aikana, jolloin toimin IFLA:n varapuheenjohtajana. Puheenjohtajakauteni jatkuu ensi elokuussa Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa pidettävään IFLA-konferenssiin saakka. Silloin ympyrä sulkeutuu, koska kansainvälinen toimintani alkoi eteläafrikkalaisten pakolaisten koulutuskeskuksen kirjastossa Tansaniassa 1990-luvun alussa. Siellä heräsi kiinnostus kirjastojen aseman edistämiseen, erityisesti kehitysmaissa. Tansaniassa työskentelin Suomen kirjastoseuran projektissa, jonka aikana myös Kirjastoseura tuli tutuksi. Tulin sittemmin valituksi sen hallitukseen ja myöhemmin toiminnanjohtajaksi. Työ Kirjastoseurassa puolestaan vie mukaan IFLA:n toimintaan; Kirjastoseurojen jaostoon, hallitukseen ja puheenjohtajaksi Tuo Afrikan-kokemus omalta osaltaan ja kirjastojen merkitys Suomen kehittymisessä tasa-arvoiseksi ja demokraattiseksi maaksi vaikutti IFLA-puheenjohtajateemani muotoutumiseen. Teemani on Vahvat kirjastot, vahvat yhteiskunnat. IFLASTA IFLA on kirjastoseurojen ja kirjastojen kansainvälinen liitto. IFLA:n tavoitteena on edistää korkeatasoisten kirjastopalvelujen saatavuutta ja tarjontaa, edistää hyvien kirjastopalvelujen arvostusta ja edustaa jäsentensä etuja kaikkialla maailmassa. PUHEENJOHTAJAN ROOLI Puheenjohtaja on näköalapaikalla, joka tarjoaa kattavan kuvan IFLA:n toiminnasta ja tilaisuuden tutustua kirjastojen toimintaan eri maissa. Mikä on tehnyt minuun erityisen suuren vaikutuksen, on IFLA:n valtavan laaja toimintakenttä, jolla se myös saa paljon tuloksia aikaan. Samoin vaikuttavaa on ollut se, miten yhteneväiset eettiset periaatteet ja tavoitteet kirjastoalalla vallitsevat riippumatta siitä, millaiset toimintaedellytykset kirjastoilla on eri maissa. Puheenjohtaja johtaa IFLA:a ja edustaa sitä ja maailman kirjasto- ja tietopalvelualaa kansainvälisesti tavatessaan keskeisiä hallitusten ja julkishallinnon edustajia, kansainvälisiä ja kansallisia organisaatioita ja elimiä. Puheenjohtaja toimii IFLA:n hallituksen kokousten ja vuosikokousten puheenjohtajana. Hallitus kokoontuu Haagissa kaksi kertaa vuodessa ja lisäksi IFLA-konferenssin yhteydessä, jolloin pidetään myös

2 vuosikokous. Puheenjohtajuuteen liittyy merkittävä määrä matkoja, noin päivää vuodessa, jolloin puheenjohtaja osallistuu konferensseihin, pitää puheita ja edustaa yleisesti kirjasto- ja tietopalvelualaa. IFLA voi vain hyvin rajoitetusti antaa taloudellista tukea puheenjohtajan matkoihin, joten hänellä tulee olla vahva työnantaja tai muuta tukea. KIITOKSET TUESTA Minun tapauksessani tukea myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö. Haluan lausua ministeriölle monet kiitokset taloudellisesta tuesta, joka mahdollistaa toimimiseni IFLA-puheenjohtajana. Suomen kirjastoseuralle ja tukiryhmälleni osoitan parhaat kiitokset henkisestä ja käytännön tuesta. Tukiryhmääni kuuluvat koordinaattori Kristina Virtasen lisäksi Antti Sauli ja Noora Suviranta Helsingin kaupunginkirjastosta ja parikymmentä muuta kirjastoammattilaista kaikilta kirjastosektoreilta eri puolilta maata. Kokoonnumme kuukausittain keskustelemaan puheenjohtajuuteen liittyvistä asioista. Nyt mm. suunnittelemme yhdessä turkkilaisten kollegoiden kanssa Istanbulissa pidettävää toista IFLA Puheenjohtajan konferenssiani. KONFERENSSI LIPPULAIVA IFLA on useimmille tuttu järjestö, ainakin IFLA-konferenssin eli World Library and Information Congressin kautta, joka pidettiin kaksi vuotta sitten Suomessa. Konferenssi on IFLA:n lippulaiva, jonka kautta IFLA:n toimintakin tulee tutuksi, vaikka se muuten saattaa joskus tuntua etäiseltä käytännön kirjastotyötä tekeville. Tämä on ymmärrettävää, koska IFLA:n toiminta eroaa esimerkiksi kirjastoseurojen työstä. Itse osallistuin ensimmäistä kertaa Kööpenhaminan IFLA-konferenssiin vuonna Se oli unohtumaton kokemus, kun 3000 kollegaa yli sadasta maasta oli koolla. TOIMINTAAN OSALLISTUMINEN Parhaiten IFLA:an ja sen toimintaan pääsee tutustumaan osallistumalla ensin konferenssiin, pitämällä sitten siellä esityksen, esittelemällä posterin tai osallistumalla vapaaehtoisena konferenssin järjestämiseen johon tarjoutui suomalaisillekin mahdollisuus Helsingin IFLA-konferenssissa. Olen ilolla pannut merkille, että viime vuosina suomalaisten osallistuminen konferenssiin on lisääntynyt, samoin esitykset ja posterit, kiitos apurahojen mm. IFLA-rahastosta. Näin moni saattaa innostua hakeutumaan IFLA-jaostojenkin toimintaan mukaan. Tällä hetkellä suomalaisia toimii jaostoissa noin 20. Suomalaisia jäseniä IFLA:ssa on 48. Ja lisää mahtuu mukaan, koska IFLA:n työ kaikkien maailman kirjastojen puolesta tarvitsee ja ansaitsee kaiken mahdollisen tuen. Tällä haluan kannustaa uusia kollegoja hakeutumaan IFLA-jaostojen työhön mukaan. Suomalaista kirjastoosaamista arvostetaan kansainvälisesti ja aina voimme myös itse oppia uutta. Vaalit ovat tulossa ja eri jaostoihin haetaan uusia toimijoita sen lisäksi että haetaan uutta puheenjohtajaa ja hallituksen jäseniä. IFLAN TOIMINNASTA IFLA:lla on pitkä, 87 vuoden historia kirjasto- ja tietopalvelualan kehittämisessä. IFLA on julkaissut käsikirjoja, standardeja, ohjeita ja muita julkaisuja sekä järjestänyt konferensseja ja muita tilaisuuksia, joilla se on edistänyt kirjastotoimintaa eri sektoreilla. IFLA:n 43 jaostoa ja 15 erityistyöryhmää keskittyvät edelleen tärkeisiin ammatillisiin kysymyksiin. Esimerkkeinä jaostoista, joissa on mukana myös suomalaisia voisi mainita Yleisten kirjastojen jaoston, jossa on Pirkko Lindberg, lasten- ja nuortenkirjastopalvelujen jaostossa on Ulla Pötsönen ja Kirjastoseurojen hallinto -jaostossa Jukka Relander.

3 IFLAN VAIKUTTAMISTYÖ Viime vuosina IFLA:n toimintaan on ammatillisten asioiden lisäksi tullut yhä enemmän vaikuttamistyötä, lobbaamista kirjastoalan etujen puolesta. IFLA on avautunut ulospäin ja etsinyt yhteistyökumppaneita, myös alan ulkopuolelta, pyrkiessään vaikuttamaan kansainvälisillä areenoilla tekijänoikeuskysymyksissä, kulttuuriperinnön säilyttämisessä, kirjastojen ja niiden merkityksen ja näkyvyyden lisäämisessä. Esimerkiksi äskettäin Helsingissä kokoontuivat kolmen kansainvälisen kirjastojärjestön edustajat keskustelemaan yhteisistä tavoitteista ja niiden vaatimista toimenpiteistä. Mukana olivat IFLA:n, maailman kansalliskirjastojaedusavan CDNL:n ja Euroopan tieteellisten kirjastojenjärjestön LIBER:in edustajat. Kaikissa näissä järjestöissä on tällä hetkellä suomalainen puheenjohtaja. Kai Ekholm on kansalliskirjastojen järjestössä, Kristiina Hormia-Poutanen tieteellisten kirjastojen järjestössä ja minä IFLA:ssa. TEKIJÄNOIKEUSKYSYMYKSET IFLA:n hallituksen asialistalla on aina hengästyttävä määrä asioita, joita IFLA vie tavoitteellisesti ja tuloksekkaasti eteenpäin. Työ tapahtuu työryhmissä, jaostoissa tai IFLA:n toimistossa. Poimin tähän muutamia asioita, joita hallitus on ensimmäisen puheenjohtajavuoteni aikana käsitellyt. Keskeisiä asioita ovat olleet tiedon saatavuuteen liittyvät kysymykset eli tekijänoikeuskysymykset, Open Access, e-lainaus, tiedon louhinta. IFLA on tehnyt jo vuosien ajan lujasti töitä vaikuttaakseen kirjastojen ja arkistojen toimintaedellytysten puolesta maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPO:n kokouksissa Genevessä. Kirjastojen ja arkistojen toiminnan mahdollistavat tekijänoikeuslakeihin kirjatut poikkeukset ja rajoitukset. Tilanne kuitenkin vaihtelee paljon eri maissa eikä kaikkien maiden tekijänoikeuslainsäädännössä näitä poikkeuksia ja rajoituksia ei ole vielä huomioitu. IFLA on ajanut sitovaa sopimusta, joka takaisi kaikkien WIPO:n jäsenmaiden tekijänoikeussäädöksiin edes minimitason poikkeukset ja rajoitukset ja turvaisi näin kirjastojen ja arkistojen toiminnan myös tulevaisuudessa. Valitettavasti IFLA:n ehdotus ei ole mennyt läpi, koska teollistuneet maat, mukaan lukien EU, ovat vastustaneet sitä jyrkästi. Sen sijaan kehittyvät maat ovat pitäneet tärkeänä tällaisen sitovan sopimuksen aikaansaamista. Erityisen hankalaksi WIPO:n joillekin jäsenmaille IFLA:n ehdotuksen hyväksymisen tekee se, että IFLA ajaa myös sähköisille aineistoille samoja poikkeuksia ja rajoituksia kuin painetuille aineistolle. Tänä vuonna neuvotteluja on käyty Genevessä useamman kerran, ja joka kerta ne ovat päättyneet tuloksetta. Opetus- ja kulttuuriministeriön taide- ja kulttuuripolitiikan osaston juuri eläkkeelle jäänyt johtaja ja tekijänoikeusasiantuntija Jukka Liedes on Kansalliskirjastolehdessä s. 22 kommentoinut syntynyttä tilannetta ja kehottaa suhtautumaan asiaan rauhallisesti. Euroopan unionilla on jäsenvaltioidensa edut puolustettavanaan. Niiden etujen vihollisia eivät ole kirjastojen tai arkistojen toiminta eivätkä opetuksen tai tieteellisen tutkimuksen toiminnot. Euroopan unionin etu ja Suomen etu on kaikkien niiden etu, joita asia koskee. Tätä on yhteisissä keskusteluissa soviteltava. IFLA jatkaa edelleen työtä sopimuksen aikaansaamiseksi. Kansalliskirjaston lakimies Pekka Heikkinen on mukana IFLA:n tekijänoikeustyöryhmässä, joka laatii IFLA:n kannanotot. SANANVAPAUSKOMITEA FAIFE IFLA on laajentanut toiminta-aluettaan puhtaasti kirjastoammatillisten kysymysten lisäksi myös sananvapauskysymyksiin vuodesta 1997, jolloin perustettiin sananvapautta ja ilmaisuvapautta ajava FAIFE-

4 komitea. Se on tehnyt ansiokasta työtä nostamalla esiin sanavapausongelmia, jotka ovat monissa maissa arkipäivää. Komiteassa Suomea edustaa Päivikki Karhula Eduskunnan kirjastosta ja Kai Ekholm oli FAIFEkomitean edellinen puheenjohtaja. IFLAN TRENDIRAPORTTI Hyvin tärkeä osa IFLA:n työssä kuluneen vuoden aikana on ollut IFLA:n Trendiraportilla. Se esittelee viisi eri alojen asiantuntijoiden nimeämää trendiä jotka vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa kirjastojen toimintaan, koska ne muuttavat kirjastojen toimintaympäristöä. IFLA on käyttänyt paljon resursseja raportin laatimiseen ja myös sen tunnetuksi tekemiseen. Raportti on käännetty jo 15 kielelle, myös suomeksi ja seminaareja on pidetty ympäri maailmaa. Itse olen puhunut siitä lukemattomia kertoja eri maissa käydessäni. Trendiraportti on ollut hyvä keskustelunavaaja koskien kirjastojen tulevaisuutta ja haasteita, joihin kirjastojen ja kirjastoammattilaisten tulee varautua. IFLA on pyytänyt lähettämään palautetta keskusteluista, jotta se voisi vuoden tai parin päästä päivittää Trendiraportin vastaamaan kehitystä eri puolilla maailmaa. Toistaiseksi palautetta on tullut hyvin vähän ja IFLA vetoaakin kaikkiin, jotka keskusteluja järjestävät, lähettämään tietoja raportin palautesivuille tai IFLA:n toimistoon tai muuten kommentoimaan kysymyksiä, joita on laadittu valmiiksi nettiin. Seuraavan kerran Trendiraportista keskustellaan 9.2. Helsingissä kansainvälisessä seminaarissa, josta tulee tarkempaa tietoa myöhemmin. LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ Viimeisin IFLA:n laajasti kampanjoima asia liittyy YK:n seuraavaan kehitysohjelmaan. YK on laatimassa vuoden 2015 jälkeisiä kehitystavoitteita. Tässä yhteydessä IFLA on työskennellyt tiiviisti usean järjestön kanssa vaikuttaakseen tavoitteiden sisältöön. IFLA ajaa YK:n dokumentteihin kirjattavaksi lausetta, joka painottaa sitä, että tiedon saatavuus ja taito käyttää sitä tehokkaasti ovat välttämättömiä kestävälle kehitykselle. Elokuussa Lyonin IFLA-konferenssissa julkistettiin Lyonin julistus tiedon saatavuudesta ja kehityksestä, jossa perustellaan, miksi tiedon saatavuus on ensiarvoisen tärkeätä kestävälle kehitykselle. Julistus on käännetty suomeksi ja löytyy IFLA:n sivuilta. IFLA kehottaa kirjasto- ja tietopalvelualan järjestöjä, kirjastoja ja muita tahoja allekirjoittamaan vetoomuksen ja ottamaan yhteyttä maansa YKedustajiin, jotta nämä edistäisivät IFLA:n tavoitteita YK:ssa. VAHVAT KIRJASTOT, VAHVAT YHTEISKUNNAT Lyonin julistus korostaa samoja asioita kuin oma IFLA-puheenjohtajateemani Vahvat kirjastot, vahvat yhteiskunnat. Kummassakin tiedon saatavuutta pidetään ensiarvoisen tärkeänä kehitykselle ja vahvoille yhteisölle ja yhteiskunnille. Oma teemani on saanut myönteisen vastaanoton kaikkialla, missä olen siitä puhunut. Esimerkiksi Namibiassa se on otettu laajasti käyttöön sen jälkeen kun siitä pidettiin symposiumi viime vuonna Windhoekissa. Samoin Indonesiassa, jossa kävin Singaporen IFLA-konferenssin jälkeen, teemani on herättänyt kovasti kiinnostusta. Jokainen IFLA:n puheenjohtaja edistää oman teemansa kautta tärkeitä asioita. Kirjastojen yhteiskunnallinen merkitys on minun teemani ydinsanoma. Se nivoutuu IFLA:n toimintaan, strategiaan ja keskeisiin aloitteisiin kuten Lyonin julistukseen ja muihin toimiin, joilla kirjastoja ja niiden asemaa ja sitä kautta demokraattista yhteiskuntaa vahvistetaan.

5 Nämä olivat vain muutamia esimerkkejä työstä, jota IFLA tekee kaikkien kirjastojen ja niiden käyttäjien puolesta maailmanlaajuisesti. Koska olen itse ollut pitkään kiinnostunut kansainvälisestä yhteistyöstä ja kehitysyhteistyöstä, näen IFLA:n roolin kirjastojen tasapuolisen kehittämisen edistäjänä aivan korvaamattomana. IFLA on toiminnallaan saavuttanut sekä oman alan että yhteistyökumppaneiden keskuudessa vahvan luottamuksen ja arvostetun aseman. Se on edellytys sille, että IFLA voi toimia luotettuna kirjasto- ja tietopalvelualan globaalina äänenä. On suuri etuoikeus saada osallistua tähän tärkeään työhön IFLA:n puheenjohtajana.

IFLA:n puheenjohtajakauden 2013-2015 tavoitteet. Sinikka Sipilä IFLA:n puheenjohtaja 27.11.2013

IFLA:n puheenjohtajakauden 2013-2015 tavoitteet. Sinikka Sipilä IFLA:n puheenjohtaja 27.11.2013 IFLA:n puheenjohtajakauden 2013-2015 tavoitteet Sinikka Sipilä IFLA:n puheenjohtaja 27.11.2013 IFLA on johtava kansainvälinen toimija, joka edustaa kirjasto- ja tietopalveluja ja niiden käyttäjiä. Se on

Lisätiedot

IFLAn strategiset tavoitteet 2011-2015

IFLAn strategiset tavoitteet 2011-2015 IFLA IFLA (International Federation of Library Associations and Institutions) Kirjastoseurojen ja kirjastojen kansainvälinen liitto 1500 jäsentä 150 maassa Perustettu 1927 Edinburgissa toimisto Haagissa,

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Kansainvälisiä kumppanuuksia IFLA Sister Libraries -ohjelmassa. Kirjasto vientituotteena seminaari Ulla Pötsönen, Joensuun seutukirjasto

Kansainvälisiä kumppanuuksia IFLA Sister Libraries -ohjelmassa. Kirjasto vientituotteena seminaari Ulla Pötsönen, Joensuun seutukirjasto Kansainvälisiä kumppanuuksia IFLA Sister Libraries -ohjelmassa Kirjasto vientituotteena seminaari 7.4.2017 Ulla Pötsönen, Joensuun seutukirjasto IFLA International Federation of Library Associations Lasten-

Lisätiedot

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä 14.10.2011 Uutiskirjeen sisältö Pilvipalveluita koskevien standardien laadinta on alkamassa mm.verkkosovellusten ja tietoturvatekniikkojen ISOn alikomiteoissa.»lue artikkeli kokonaisuudessaan Ohjelmointikieli

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

5.11 KIRJASTOJURIDINEN YHTEISTYÖ

5.11 KIRJASTOJURIDINEN YHTEISTYÖ 5.11 KIRJASTOJURIDINEN YHTEISTYÖ Ajankohtaispäivä 4.11.2014 Pekka Heikkinen MIKSI KANSAINVÄLISTÄ YHTEISTYÖTÄ? Suomen liityttyä Euroopan Unioniin on kirjastoja koskevan sääntelyn valmistelu siirtynyt suurelta

Lisätiedot

Kommentteja FinELibin strategiaan

Kommentteja FinELibin strategiaan 24.11.2011 Kommentteja FinELibin strategiaan 2012 2015 http://www.kansalliskirjasto.fi/attachments/5l4xoyz0b/62qj3tbul/files/currentfile/finelib_strategia_2012 2015.pdf Yleistä strategiasta Tiivis esitysmuoto

Lisätiedot

Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT

Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT 7.6.19 LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjastoalan työntekijätutkimus 2019 herätti suurta kiinnostusta Suomen kirjastoseura ja Minerva-ryhmä tekivät vuoden

Lisätiedot

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika. https://helda.helsinki.fi Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla Holopainen, Mika 2016 Holopainen, M & Koskinen, K 2016, ' Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla ' Verkkari

Lisätiedot

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo

LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ. Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo LYONIN JULISTUS TIEDON SAATAVUUDESTA JA KEHITYKSESTÄ Hyväksytty IFLAn yleiskokouksessa Lyonissa Elokuussa 2014 Suomennos Päivi Jokitalo Miksi julistus? YK:ssa tekeillä uusi kehitysohjelma Vuosituhannen

Lisätiedot

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 7.6.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 2015 Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Hannu Sulin Helsinki 24.11.2015 HE valtion vuoden 2016 talousarvioksi Valtionavustukset yleisten kirjastojen

Lisätiedot

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa Marjo Hänninen Varkaus 26.9.2013 Velvoitteita o Nuorisolaki o 7 Nuorisotyötä ja -politiikkaa toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä paikallisten viranomaisten

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

SFS-ISO 2789:2013 Tieto ja dokumentointi Kirjastojen kansainvälinen tilastostandardi

SFS-ISO 2789:2013 Tieto ja dokumentointi Kirjastojen kansainvälinen tilastostandardi SFS-ISO 2789:2013 Tieto ja dokumentointi Kirjastojen kansainvälinen tilastostandardi Julkistustilaisuus Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät, Lahti 1.10.2015 Markku Laitinen, Kansalliskirjasto Kirjastojen

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2527 Nuorisobarometri syksy 1998 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

Lausunto NÄKEMYKSIÄ EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN KANSALLISEEN SOVELTAMISEEN YLEISESTI

Lausunto NÄKEMYKSIÄ EU:N YLEISEN TIETOSUOJA-ASETUKSEN KANSALLISEEN SOVELTAMISEEN YLEISESTI Suomen tieteellinen kirjastoseura Lausunto 08.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI

INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI . INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI Marko Juslin Intergraph-käyttäjäkerho lienee yksi aktiivisimmista alallaan. Organisoitunutta käyttäjäkerhotoimintaa on tänään yli kahdessakymmenessä

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 22.11.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri

Lisätiedot

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon!

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Terveydenhoitaja huolehtii suomalaisten terveydestä, Tehy hoitajien eduista Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö valvoo koulutetun hoitohenkilöstön

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 SEFEn hallitus asettaa toimintakautensa ensimmäisessä kokouksessa työelämätoimikunnan. Puheenjohtajan lisäksi toimikuntaan kuuluu vähintään seitsemän ja enintään kymmenen

Lisätiedot

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv ' SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l vsv ' SAANNOT i. Yhdistyksen nimi on Suomen Naisien Kansallisliitto Finlands Kvinnors Nationalförbund r.y. ja sen kotipaikkana Helsingin kaupunki. Liiton

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Avoimen ja suljetun maailman puheenvuoroja sananvapauskeskusteluja Singaporesta

Avoimen ja suljetun maailman puheenvuoroja sananvapauskeskusteluja Singaporesta Avoimen ja suljetun maailman puheenvuoroja sananvapauskeskusteluja Singaporesta Päivikki Karhula Sananvapauskeskustelun moninaisuus tuli ilmeiseksi elokuussa Singaporessa viime elokuussa järjestetyssä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0238/1. Tarkistus. Klaus Buchner Verts/ALE-ryhmän puolesta 2.9.2015 A8-0238/1 1 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti joulukuussa 2013 pidettyyn yhdeksänteen WTO:n ministerikokoukseen, jossa 160 WTO:n jäsentä kävi neuvotteluja kaupan helpottamista koskevasta sopimuksesta;

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

ICF Finland. International Coaching Week 19.-23.5.2014. Ammattimaisen coachingin näkyvyyden, tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen

ICF Finland. International Coaching Week 19.-23.5.2014. Ammattimaisen coachingin näkyvyyden, tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen ICF Finland International Coaching Week 19.-23.5.2014 Ammattimaisen coachingin näkyvyyden, tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen Esityksen sisältö International Coaching week Mitä coaching on? Mitä

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela Valtakunnallinen kehittämistehtävä 22.2.2018 Matti Sarmela PERUSTA Lain yleisistä kirjastoista mukaan (29.12.2016/1492) Yleisten kirjastojen toiminnan tasapuoliseksi tukemiseksi valtakunnallisella kehittämistehtävällä

Lisätiedot

Hankkeet ja yhteentoimivuus. OKM:n kirjastopäivät Minna Karvonen

Hankkeet ja yhteentoimivuus. OKM:n kirjastopäivät Minna Karvonen Hankkeet ja yhteentoimivuus OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 12.12.2012 Hallitusohjelman kirjaukset Yhteentoimivuus: kansallista perustaa Kirjastoja kehitetään vastaamaan tietoyhteiskunnan haasteisiin.

Lisätiedot

Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012

Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012 Human Resource Development Project at the University of Namibia Library Elise Pirttiniemi, Projektipäällikkö 11.5.2012 Helsingin yliopiston kirjasto http://www.helsinki.fi/library/ Elise.Pirttiniemi@helsinki.fi

Lisätiedot

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

FinELib-konsortio Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät Helsinki

FinELib-konsortio Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät Helsinki FinELib-konsortio 2012-2015 Arja Tuuliniemi Kirjastoverkkopäivät 27.10.2011 Helsinki FinELib-konsortio FinELib on suomalaisten yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC NORDEA UNIONI SUOMI RY TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC Työpaikkaosastoille Järjestötoimikunta 2012 R A T A M E S T A R I N K A T U 12A 8.K R S, 00520 H E L S I N K I TYÖPAIKKATOIMINNAN TOIMINTAMALLI 1. TOIMIALUE

Lisätiedot

Aina vauhdissa, helposti lähestyttävissä

Aina vauhdissa, helposti lähestyttävissä Aina vauhdissa, helposti lähestyttävissä Posted on 13.6.2013 by e-library - EP / HULib Me Kaisan lähipiirissä 2000-luvulla työskennelleet olemme saaneet tottua siihen, että työhuoneestaan ei häntä välttämättä

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja muodostaminen Työhuonekunnan nimi on:... ja sen muodostavat... työskentelevät... kuuluvat jäsenet. 2 Työhuonekunnan perustaminen, tarkoitus ja toimintamuodot

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä

Huomisen tiennäyttäjä Huomisen tiennäyttäjä 75 huomisen tiennäyttäjä HUOMISEN TIENNÄYTTÄJÄ SKAL on jäsentensä näköinen ja arvostat niitä. Järjestömme valvoo kokoinen, maanteiden tavaraliikenteessä toimivien yritysten ja kuljetusyrittäminen

Lisätiedot

Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus

Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus Sami Borg Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto (FSD) Julkisrahoitteisten tutkimusaineistojen avoimuus ja kansainvälinen tilanne OECD:n Open Access ohjeistus Elektronisten tutkimusaineistojen (datan) avoimuuden

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013

YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA. Haasteet ja mahdollisuudet. Liisa Reinman 27.11.2013 YHTEISTYÖ VAPAAEHTOISTEN KANSSA Haasteet ja mahdollisuudet Liisa Reinman 27.11.2013 Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa Puolet suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita olisi enemmänkin,

Lisätiedot

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla Kirsi Kaunisharju Kulttuuri perusoikeutena 1/2 Suomessa perustuslain 16 :n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään,

Lisätiedot

Jarmo Saarti Kirjastopäivät, OKM Kirjastoalan koulutuksen haasteet työnantajan näkökulma

Jarmo Saarti Kirjastopäivät, OKM Kirjastoalan koulutuksen haasteet työnantajan näkökulma Jarmo Saarti Kirjastopäivät, OKM 28.11.2013 Kirjastoalan koulutuksen haasteet työnantajan näkökulma Koulutuksen kehittämistarpeet Miten opiskelija ja työnantaja tietävät mitä saavat kirjastoalan koulutuksesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. lokakuuta 2017 (OR. en) 15377/12 DCL 1 PI 129 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 29. lokakuuta 2012 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia: ST 15377/12

Lisätiedot

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen: KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 4.10.2017. Työ- ja elinkeinoministeriö, 9.10.2017. Ympäristöministeriö,

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry

Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014 Vastuullinen lahjoittaminen ry KESKEISET TULOKSET 1(2) 2 23.4.2014 T- 12240 Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi» Varainhankinta kuuluu useimmin (73 %) osana

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut Jaana Fedotoff 23.5.2013 Helsinki Nuorten tieto- ja neuvontatyön tavoite: Nuorten sosiaalinen

Lisätiedot

Unesco-koulujen seminaari

Unesco-koulujen seminaari Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon kysymyksiä lappilaisten järjestöjen näkökulmasta

Työllisyydenhoidon kysymyksiä lappilaisten järjestöjen näkökulmasta Työllisyydenhoidon kysymyksiä lappilaisten järjestöjen näkökulmasta 23.2.2015 Sanna Hiltunen lappilaiset.fi Elinvoimaiset järjestöt Toimintaa ja voimavaroja - järjestöjen tekemään hyvinvointityöhön Pitkän

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen 7.3.2013 Jyväskylän kaupungin kansainvälisten yhteyksien linjaukset Jyväskylän kaupunkistrategia Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki,

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

25 Hyvät valinnat - palkinto terveydenhuollon etiikan edistämisestä Pirkanmaalla

25 Hyvät valinnat - palkinto terveydenhuollon etiikan edistämisestä Pirkanmaalla Tampere Pöytäkirja 3/2017 1 (11) Aika 21.03.2017, klo 14:00-17:10 Paikka Keskusvirastotalo, Tammerkoski, 2. kerros Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA Yki Hytönen ja Aija Lehtonen Hyväksytty hallituksen kokouksessa 11.9.2014 HALLITUS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ KAMERASEURASSA - valitsee yhdistyksen puheenjohtajan, hallituksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. 1 Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry 1 NIMI, KOTIPIKK J KILI Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. Liiton

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Lisätiedot