Yhdistyksen historian voi

Transkriptio

1 Historiikki Johdanto 30 Risto Tuori Yhdistyksen historian voi kirjoittaa monin eri tavoin. Tämä historiikki ei pyri sanomaan kaikkea Sastamalan Reserviupseerit ry:n historiasta vaan kuvaamaan kerhon nykyisille ja tuleville jäsenille sekä sidosryhmille olennaisimpia ja mielenkiintoisimpia kerhon asioita, tapahtumia, henkilöitä ja niiden taustoja. Mukaan on otettu reserviupseeritoiminnan historiallista taustaa kuvaamaan joitakin liittymäkohtia maanpuolustustyöhön ja maamme poliittiseen tilanteeseen laajemminkin. Historiikki on kirjoittajansa saama näkemys reserviupseerikerhosta perustuen asiakirjoihin, muuhun historiankirjoitukseen ja omiin kokemuksiin. Jaakko Lampimäen kokoamat kuvat yhdistyksen toiminnasta ja kuvatekstit täydentävät erinomaisesti kirjoittamaani tekstiä. Kerhon nimenmuutosten johdosta juhlivasta yhdistyksestä on käytetty yleisnimitystä kerho, jolla voidaan ajankohdasta riippuen tarkoittaa Etelä-Satakunnan Upseerikerhoa, Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerhoa, Vammalan Reserviupseerikerhoa tai Sastamalan Reserviupseerit ry:tä. Eräissä yhteyksissä on ollut tarkoituksenmukaista käyttää myös nimitystä reserviupseerikerho erotuksena esim. reservialiupseeriyhdistyksestä. Historiikkia laadittaessa käytettävissä olleesta asiakirjamateriaalista on puuttunut alkuvuosien pöytäkirjat vuoteen 1956 asti ja myös pöytäkirjat ajalta , joten on mahdollista, että jokin mainitsemisen arvoinen asia, tapahtuma tai henkilö on jäänyt tässä historiikissa mainitsematta. Aukkoja on paikattu lainauksilla kerhon 50-vuotishistoriikista, omista ja muiden aikalaisten muisteluista sekä muista kirjallisuuslähteistä. Sulkuihin pantuja alaviitenumeroita on käytetty lähinnä tarkentamaan kirjallisuuslähteitä. Olen kiitollinen kaikesta tämän historiikin johdosta tulevasta palautteesta. Historiankirjoitusta voidaan nykyaikaisella tekniikalla helposti täydentää, kirjoittaa uusi täydellisempi historiikki ja tallentaa se kerhon Internetsivuille kaikkien luettavaksi. Palautteen voi lähettää parhaiten kerhon Internet-sivuilla ( olevalla palautelomakkeella tai sähköpostilla suoraan kirjoittajalle osoitteeseen risto.tuori(at)actas.fi. Kiitän Sastamalan Reserviupseerit ry:n puheenjohtajaa ylil Jari Rankista ja hänen johtamaansa juhlatoimikuntaa tilaisuudesta tämän historiikin kirjoittamiseen. Kiitokset myös niille entisille puheenjohtajille ja muille henkilöille, joilta kyselemällä sain monia täsmennyksiä oman muistin tai kokemuspiirin ulkopuolella olleista tapahtumista. Risto Tuori kapteeni

2 Reserviupseerikerhon tarkoitusperät ja tavoitteet Kerhon voimassa olevien sääntöjen 3 :n mukaan yhdistyksen tarkoituksena on olla jäsentensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä sekä tukea valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa. Toimintaan kuuluvat vuoden 2009 toimintasuunnitelman mukaan jäsenten koulutus, maastokelpoisuuden ylläpito, kilpailutoiminta, esitelmä- ja maanpuolustustilaisuuksien järjestäminen, perinnetyö ja muu isänmaallinen harrastustoiminta sekä toimintaan tarvittavien varojen hankinta. Oman kokemukseni sekä kerhon toimintasuunnitelmien, -kertomusten ja pöytäkirjojen perusteella toimintamuodot ovat pysyneet lähes samoina. Kaiken kaikkiaan kaikki kerhon toiminnan pääpaino on koko ajan ollut reserviupseerien maanpuolustusperinteiden vaalimisessa. Kerho pysyi sodankäyneiden upseerien johdossa 1980-luvulle asti, jolloin komentajakapteeni Eero Metsola luovutti puheenjohtajan tehtävät yliluutnantti Risto Uusitalolle. Vanhojen upseerien väistyminen näkyi myös toiminnan kuihtumisena, kun nuoret upseerit eivät enää yhtä innokkaasti jatkaneet perinteisiä toimintamuotoja. Vuoden 1990 toimintaa arvioitaessa mainittiin kerhon suuntautumistavoitteena turhien toimintojen karsinta, olennaiseen keskittyminen ja painopisteiden asettaminen. Toiminta virkistyikin erityisesti jotosharrastuksen ansiosta, mutta jo vuonna 1997 oltiin johtajuuskriisissä. Siitä selviytymisen jälkeen voidaan 2000-luvun toimintaa pitää varsin mallikelpoisena. Sastamalan Reserviupseerit ry:n juuret Suomen ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin Helsingissä vuonna Toiminnan laajennuttua muihin kaupunkeihin reserviupseeritoiminnan valtakunnalliseksi kattojärjestöksi perustettiin Suomen Reserviupseeriliitto ry. Satakunnassa, johon Vammalan seutukin tuohon aikaan vielä vahvasti suuntautui, perustettiin Satakunnan Reserviupseeripiiri kenraali N.V. Hersalon johdolla vuonna Etelä-Satakunnan Upseerikerhon juuret olivat syvällä satakuntalaisessa kansallishenkisessä kulttuurissa, jota Satakuntalaisten laulu osuvasti kuvaa:... koska Suomen viljelystä, uhkaa sorron yö, häätämään käy hävitystä, silloin kansan työ, nousee Satakunnan kansa entisellä voimallansa, karhun kämmen lyö. Etelä-Satakunnan suojeluskunta ja vuonna 1939 Vammalaan sijoitettu Asevarikko 1:n paikallisosasto vaikuttivat läheisesti reserviupseerikerhon perustamiseen, joten kerhon historian kirjoittaminen on syytä aloittaa niistä. Suojeluskunta ja asevarikko reserviupseerikerhon kehtona Itsenäistyvän Suomen armeija perustettiin vapaussodan alkaessa kenraali Mannerheimin johdolla Venäjän vallan loppuvuosina perustettujen suojeluskuntien ja Saksassa koulutettujen jääkärien varaan. Puolustusvoimien toiminnan vakiintuessa rauhan aikana suojeluskuntajärjestö jäi edelleen sen osaksi. Paikalliset suojeluskunnat säilyivät kuitenkin luonteeltaan suhteellisen itsenäisinä, ne pitivät sääntömääräisiä kokouksia, valitsivat itse omat johtajansa sekä omistivat kiinteää ja irtainta omaisuutta. Tyrvään suojeluskunta muodosti yhdessä naapurikuntien kanssa oman suojeluskuntaalueen ja sen koulutus- ja harjoitustoiminta oli varsin vilkasta. Kun puolustusvoimat siirtyivät 1930-luvulla aluejärjestelmään, suojeluskuntien tehtäväksi tuli myös liikekannallepanon toteuttaminen ja perustettavien joukkojen 31

3 koulutus. Sotien aikana suojeluskunnat osallistuivat lisäksi vartiointi- ja torjuntatehtäviin sekä yleisen turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitoon. Suojeluskuntaan osallistuvat upseerit olivat kantavia voimia myös reserviupseerikerhoa perustettaessa. Syksyn 1939 sodanuhkatilanteessa päätettiin Helsingissä toimivan Asevarikko 1:n toiminta hajasijoittaa eri puolille maata. Osa toiminnoista, asepaja sekä kivääri- ja ampumatarvikevarasto päätettiin sijoittaa Vammalan seudulle omana paikallisosastona. Välirauhan aikana Tyrvään seurakunta lahjoitti laajan metsäalueen varikkoalueeksi ja Tyrvään kunta avusti hanketta rahallisesti. Jatkosodan aikana loputkin osat Helsingistä siirrettiin Tyrväälle. Asevarikon tulo merkitsi myös useiden sen palveluksessa olleiden upseerien siirtymistä Tyrväälle ja Vammalaan.(1) Kun Tyrvää ja Vammala olivat Asevarikko 1:n ja Etelä-Satakunnan suojeluskuntapiirin toimintojen sijoittumisesta johtuen muodostaneet alueellisesti merkittävän sotilaallisen keskuksen, ei ollut lainkaan ihme, että niissä toimivat upseerit alkoivat etsiä erilaisia yhteistyömuotoja myös vapaa-ajan harrastuksissa. Näin oli syntynyt riittävän suuri tarve järjestäytyä tässä harrastustoiminnassa yhdistyksen muotoon. Suojeluskunta ja Asevarikko antoivat tukevan pohjan, josta uusi yhdistys saattoi turvallisesti aloittaa taipaleensa. Etelä-Satakunnan Upseerikerho perustetaan Suojeluskuntapiirin esikunnan päällikkönä toiminut majuri Hannes Raikkala ja Asevarikko 1:n Vammalan paikallisosaston päällikkö, kapteeni B. Hjelm tekivät aloitteen upseerikerhon perustamiseksi. Sen pohjalta kaikkiaan 15 upseeria kokoontui Vammalan kauppalaan perustavaan kokoukseen. Upseerikerhon tarpeellisuutta Hannes Raikkala perusteli erityisesti maanpuolustuksen, kilpailutoiminnan ja yhteistunnon kehittäjänä ja syventäjänä. Kerhon 20-vuotisjuhlassa puhunut kerhon puheenjohtaja ja sen perustajajäsen Kalervo Kari kuvasi kerhon perustamisajankohtaa seuraavasti: Suomelle raskas talvisota oli päättynyt ja itsenäisyys suuresta uhkasta huolimatta säilytetty. Mutta tulevaisuuden näkymät eivät olleet maallemme lohdulliset. Masentunut mieliala oli saanut jalansijan. Huoli maamme kohtalosta askarrutti silloin myös niitä upseereita, jotka silloin kokoontuivat perustamaan upseerikerhoa. Kerhon vaiheet, varsinkin alkuajan toiminta, liittyy läheisesti viime sotiemme historiaan. (2) Kerhon perustamisen aikaan talvisodan päättymisestä oli kulunut vain runsas puoli vuotta, laajat alueet Karjalasta oli luovutettu Neuvostoliitolle, sodassa oli kuollut, kadonnut tai haavoittunut pahoin noin suomalaista. Pommituksissa oli tuhoutunut 150 kivitaloa ja 1800 puutaloa. Neuvostoliitto puuttui jatkuvasti Suomen sisä- ja ulkopoliittisiin asioihin. Kansakunnan henkisen kestokyvyn rajoja koeteltiin ja epätoivoisena tartuttiin Saksan yllättävästi tarjoamaan yhteistyöhön, jonka ensimmäisenä merkkinä oli sopimus saksalaisten joukkojen kauttakulkuliikenteestä Norjan Ruijaan. Euroopassa käytiin kiivasta sotaa Saksan ja Englannin välillä, Saksa oli valloittanut Länsi-Puolan, Ranskan, Tanskan ja Norjan, Neuvostoliitto puolestaan Itä-Puolan ja Baltian maat. Neuvostoliiton uutta hyökkäystä pelättiin ja siihen varustauduttiin kovalla kiireellä. Välirauhan nimityskin oli syntynyt jo ennen sen solmimista.(3) Kerhoon liittyi sekä asevarikon palveluksessa olleita aktiiviupseereita että paikallisia reserviupseereita, joista varmaankin valtaosa oli mukana myös suojeluskunnassa. Kerhon ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin majuri Hannes Raikkala ja sihteeriksi reservin 32

4 luutnantti Yrjö Järvelä. Hallituksen jäseniksi valittiin reservin luutnantit A. Koskela, E.T. Kuutti, Lauri Vira ja Uuno Koivisto sekä varajäseniksi Järvelän ohella reservin vänrikit Erkki Nuutinen, Kalle Liuhala ja P. Auranen. Kerhon kotipaikaksi määrättiin Vammalan kauppala ja toiminta-alueeseen kuuluivat sen lisäksi Tyrvää, Punkalaidun, Huittinen, Kiikka, Keikyä, Karkku ja Suoniemi.(4) Perustajista erityisesti Kalle Liuhala oli vuosikausia näkyvä ja aktiivinen toimija. Kerho hyväksyttiin Suomen Reserviupseeriliiton jäseneksi Puheenjohtajaksi tuli vuonna 1945 Allan Sikiö, vuonna 1946 Yrjö Lehtinen ja vuonna 1947 Olavi Raivio. Upseerikerhon säännöt uudistettiin vuonna 1946 ja sen nimeksi tuli Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerho. Oikeusministeriö hyväksyi yhdistyksen merkittäväksi yhdistysrekisteriin Siihen asti kerho siis toimi rekisteröimättömänä yhdistyksenä. Sodasta rauhanajan toimintaan Tiukat rauhan ehdot vaikuttivat Vammalaankin. Syyskuun 19 päivänä 1944 solmitun välirauhansopimuksen 21. artiklan nojalla Suomen oli lakkautettava suojeluskunta-, lotta- ja sotilaspoikajärjestöt ja niiden omaisuus määrättiin menetettäväksi valtiolle. Laki hyväksyttiin eduskunnassa Edellisenä päivänä eli olivat Toivo Rantanen, Edvard Fraser, Viktor Toivola, ja Kosti Varho perustaneet Vammalassa Sastamalan Säätiö-nimisen säätiön, jonka tarkoituksena oli huolehtia sotainvalidien, kaatuneitten vähävaraisten omaisten ja muiden sodan takia puutteeseen ja kärsimään joutuneitten henkisestä ja aineellisesta tukemisesta. Sen jälkeen alueen suojeluskunnat päättivät nopeassa tahdissa lakkauttamisestaan ja varojensa pääosan luovuttamisesta perustetulle säätiölle. Näin Sastamalan Säätiö tuli omistamaan mm. 396 kpl Tyrvään Seuratalo Oy:n osakkeita. Yhtiö omisti siihen asti suojeluskuntatalona toimineen nykyisen Vammalan Seuratalon.(5) Vuonna 1959 Sastamalan Säätiö myi Tyrvään Seuratalo Oy:n osakkeet Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerholle, Vammalan Seudun Reservin Aliupseerit ry:lle ja Sotainvalidien Veljesliiton Tyrvään Osasto ry:lle, jotka näin saivat talon käyttöönsä. Kaupan valmistelu oli alkanut jo vuonna 1957, jolloin Sastamalan Säätiö oli pyytänyt reserviupseeri- ja aliupseeriyhdistyksiltä vastatarjousta vasemmistolaisen Tyrvään Kisan tekemälle ostotarjoukselle.(6) Monen neuvottelun ja sovittelun tuloksena ylil Yrjö Lehtinen esitti johtokunnan kokouksessa säätiön lopullisen myyntitarjouksen, jonka kerhon yleiskokous samana päivänä yksimielisesti hyväksyi ja kauppakirjan allekirjoittajiksi määrättiin Kalervo Kari yhdessä Vilho Turtiaisen tai Matti Sannan kanssa. Kauppahinta, markkaa, jakautui kolmen ostajatahon kesken ja maksettiin käteisellä. Samalla Sastamalan Säätiö antoi anteeksi Tyrvään Seuratalo Oy:ltä olevan markan suuruisen korjauskustannuksiin perustuvan saatavansa. Reserviupseerikerhon osuus kauppahinnasta vastasi suunnilleen kerhon vuotuista jäsenmaksutuloa. Pöytäkirjoista ei ilmene, miten kauppahinta rahoitettiin. Talolla oli useita muitakin ostajaehdokkaita, mutta Sastamalan Säätiö päätyi näihin kolmeen yhdistykseen sillä perusteella, että vain nämä sääntöjensä mukaisesti harjoittivat myös sodasta kärsimään joutuneiden auttamista, mikä oli Sastamalan Säätiönkin toiminnan tarkoitus. Kaupan ulkopuolelle jäi säätiön omistama pitokalusto, josta kerhon johtokunta vielä kokouksessa päätti tehdä ostotarjouksen Sastamalan Säätiölle. Pöytäkirjoista ei ilmene, johtiko tarjous kauppaan. 33

5 Seuratalolla pidettiin omistajayhteisöjen kokouksia ja muita tilaisuuksia. Talon käyttökustannukset painoivat kuitenkin yhtiön taloutta niin, että vuonna 1971 yhdistykset myivät yhtiön osakkeet Vammalan kaupungille. Yhtenä pontimena kauppaan oli sekin, että talo oli kaupungin vuokratontilla ja vuokrasopimus oli voimassa ainoastaan vuoteen Kerhon hallitus oli kokouksessaan päättänyt selvittää tontin ostomahdollisuuksista, mutta neuvottelut eivät johtaneet tulokseen. Välirauhansopimukseen sisältynyt laaja armeijan demobilisaatio ja sen sotavarustuksen sijoittaminen keskusvarikkoihin johti valtakunnalliseen jalkaväkiaseistuksen hajasijoittamiseen, jossa myös Vammala oli yksi keskeinen paikkakunta. Keskusvarikko 3:lta hajasijoitettiin yhden pataljoonan aseet ja ampumatarvikkeet suojeluskuntapiiriin kuuluneiden kuntien alueelle. Alueella johti tätä asekätkennäksi kutsuttua salaista toimintaa hämeenkyröläinen kapteeni Arvo Pentti ja hänen apulaisenaan toimi kapteeni Leino Allinniemi Vammalasta. Esko Lammin mukaan suojeluskunnan päällikkö Kalle Liuhalakin olisi antanut määräyksen, ettei suojeluskunnan aseita luovuteta mihinkään vaan ne piilotetaan.(7) Kalervo Karin, Yrjö Lehtisen ja Eero Metsolan vuonna 1990 kerhon historiikkiin antamien tietojen mukaan toiminnan paljastuttua valtakunnan tasolla alkoivat Vammalan seudulla olevat asekätköt olla rasituksena ja vaarana niiden haltijoille, minkä vuoksi aseita ja ammuksia pian upotettiin järviin ja jokiin. Suullisen perimätiedon mukaan Stormissa asuvan kerhon jäsenen, Matti Ollilan saunan vintillä ollut kiväärikätkö uhkasi paljastua 1960-luvulla tehdyn saunaremontin yhteydessä. Kun työmiehen lapio kilahti pehkujen seassa metalliin, Ollila keskeytti pikaisesti työt ja yön aikana aseet vietiin muualle. Sodan päätyttyä armeijan ja armeijan asettautuessa rauhan kannalle oli keksittävä sijoitus varsinaisen sotavarustuksen lisäksi erinäiselle muullekin materiaalille. Kotirintaman yritykset ja yhteisöt olivat lahjoittaneet rintamajoukoille kilvan kiertopalkintoja niin, että Tyrvään patteristollakin (II/KTR 12) oli niitä kymmenkunta. Kun patteriston johtavat upseerit olivat reserviupseerikerhon jäseniä, oli luonnollista, että patteriston kiertopalkinnot luovutettiin sodan päätyttyä Reserviupseerikerhon haltuun. Niitä säilytettiin ainakin aluksi Tyrvään Seudun Museolla, sillä johtokunnan kokouksen pöytäkirjan mukaan Kalle Liuhala ja Mikko Jokinen hakivat museolta 7 pokaalia puhdistettavaksi Nyyssösen kellosepän liikkeeseen. Sen jälkeen osa niistä otettiin kiertopalkinnoiksi reserviupseerikerhon, aliupseerikerhon ja Varikon Aliupseerikerhon välisiin ampumakilpailuihin ja muut jäivät esille Kansallis-Osake-Pankin konttoriin pankinjohtaja Yrjö Lehtisen niitä varten hankkimaan hyllyyn. Kilpailujen vähetessä palkinnot jäivät lopulta kiertämään kerhon puheenjohtajalta seuraavalle, joten kerhon hallitus päätti luovuttaa palkinnot Tyrvään Seudun Museoon. Luovutus tapahtui sittemmin maanpuolustusjuhlan yhteydessä Suomen ulkopoliittinen tilanne oli sotien jälkeen hyvin herkkä ja Neuvostoliitto puuttui joskus varsin vähäisiinkin neuvostovastaisina pitämiinsä seikkoihin. Kylmän sodan kaudella rauhanliike vaati armeijan lakkauttamista, toisaalta uskottiin, ettei ydinaseilla käytävässä sodassa jalkaväkitaistelijaa enää tarvitakaan. Reserviupseeritoiminta kävi eräänlaista eloonjäämistaistelua etenkin 1970-luvulla, jolloin vasemmiston poliittinen vaikutus oli vahvimmillaan. Neuvostoliitto muistutti ajoittain YYA-sopimukseen sisältyvästä konsultaatiovelvollisuudesta ja ehdotti toistuvasti yhteisiä sotaharjoituksia. Neuvostoliiton arvattiin varautuvan mahdollisten maamme yli Neuvostoliittoon suunnattujen risteilyohjusten tor- 34

6 juntaan maamme ilmatilassa. Etelä-Suomen sotaharjoituksissa vihollinen kuvattiin yleensä neutraalisti etelästä, eikä idästä lähestyväksi. Puolustuspolitiikan sijaan alettiin puhua turvallisuuspolitiikasta, joka piti sisällään sekä ulkopoliittisen että puolustuspoliittisen päätöksenteon. Ulkopoliittinen tilanne muuttui olennaisesti Neuvostoliiton hajoamisen ja Saksojen yhdistymisen johdosta. Maamme hallitus antoi ilmoituksen, että Pariisin rauhansopimuksen Suomen suvereniteettia rajoittavat säännökset olivat menettäneet merkityksensä. Niinpä kerhon kevätkokous päätti yksimielisesti poistaa yhdistyksen säännöistä viittaukset Pariisin rauhansopimukseen, joka kielsi muita kuin vakinaista sotaväkeä antamasta sotilaallista koulutusta. Sama sääntömuutos oli edellisenä syksynä tehty myös RUL:n sääntöihin. Yhdistystoiminnan muutoksia Vuonna 1954 huittislaiset reserviupseerit perustivat oman reserviupseerikerhon ja erosivat Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerhosta vieden keikyäläiset mennessään. Vuonna 1963 punkalaitumelaiset toimivat samoin perustaen oman kerhon, jolloin Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerhon vuosikokous päätti muuttaa yhdistyksen nimeksi Vammalan Reserviupseerikerho ry. Kerhon toimialueena oli sääntöjen mukaan Vammala, Tyrvää, Karkku, Kiikka ja Suoniemi. Nokialle suuntautuva ja siihen vuonna 1973 liitetty Suoniemi on ilmeisesti pian sääntömuutoksen jälkeen jäänyt pois kerhon toimialueesta sillä vuonna 1965 vain muiden neljän kunnan vaakunat ikuistettiin kerhon lippuun. Tyrvää ja Karkku liittyivät Vammalaan ja Kiikka yhdistyi Keikyän kanssa Äetsän kunnaksi. Kerhoon kuuluneet kiikkalaiset reserviupseerit liittyivät 1990-luvulla vilkkaasti Kiikan reservialiupseerien yhdistykseen, joka oli Kaarlo Koukun johdolla muuttanut omat sääntönsä sallimaan myös reserviupseerien ja miehistön jäsenyyden. Reservin Aliupseerien Liitto ei sääntömuutosta hyväksynyt, mutta yhdistysrekisteriin ne silti merkittiin. Muutaman vuoden kuluttua liittokin muutti sääntönsä ja otti nimekseen Suomen Reserviläisliitto, jonka jäsenyys on avoin kaikille täysikäisille suomalaisille.(8) Vammalan ja Äetsän reserviyhdistykset siirtyivät yhteisin päätöksin vuonna 1998 uusia lääni- ja sotilaspiirirajoja noudattaen Satakunnasta Pirkanmaan reservipiireihin. Kerhon syyskokous päätti kerhon sääntöjen muutoksesta niin, että kerhon nimeksi tuli vireillä olevia kuntaliitoksia ennakoiden Sastamalan Reserviupseerit ry ja sen tili- ja toimintakaudeksi Kun Sastamalan kaupunki otti vaakunakseen Karkun kunnan vaakunan, ei kerhon lippu tarvinnut kotikunnan vaakunan osalta muutoksia. Vaakuna esittää keskiaikaista vihkimäristiä, joita on piirretty sekä Sastamalan keskiaikaiseen kirkkoon että Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Vaikka kerhon nimen perusteella voisi ymmärtää sen alueena olevan koko Sastamala, käytännössä näin ei ole. Kiikkalaiset ja keikyäläiset upseerit kuuluvat edelleen pääosin Äetsän Reserviläisiin, mouhijärveläiset Mouhijärven Reserviupseerikerhoon ja suodenniemeläiset vanhaa perua Lavianseudun Reserviupseerikerhoon. Kuntien päätöksillä ei yhdistyksiä toisiinsa liitetä. Tasavuosien vuosijuhlat Kerhon kymmenen vuoden välein pidetyt vuosijuhlat ovat olleet samalla myös maanpuolustustilaisuuksia, joihin on kutsuttu oman 35

7 jäsenistön lisäksi muiden alueen maanpuolustusyhdistysten edustajia. Juhlallisuuksiin on yleensä kuulunut seppeleen lasku sankarihaudalla, jumalanpalvelus ja maanpuolustusjuhla. Kerhon 10-vuotisjuhlasta ei ole saatu varmaa tietoa, joten ilmeisesti sellaista ei ole pidetty. Vuonna 1960 kerho vietti 20-vuotisjuhlaa ja sen yhteyteen perustettiin Tyyni-Meri ja Kalle Liuhalan aloitteesta naisosasto, joka myöhemmin rekisteröityi itsenäiseksi yhdistykseksi ottaen nimekseen Vammalan Reservin Upseerien Naiset ry, myöhemmin Vammalan Seudun Maanpuolustusnaiset ry. Kerhon 25-vuotisjuhlan yhteydessä vihittiin Tyrvään kirkossa käyttöön naisjärjestön lahjoittama yhdistyksen lippu. Päiväjuhlassa soitti Vammalan Musiikkiyhdistyksen torvisoittokunta ja juhlapuheen piti Tampereen Läntisen sotilaspiirin komentaja eversti Hannes Karttunen. Kerhon pitkäaikainen ja aktiivinen jäsen, silloinen varapuheenjohtaja, ins.kapt. Kalervo Kari sai vastaanottaa RUL:n kultaisen ansiomitalin. Historiikin esitteli kerhon sihteeri, vänrikki Eero Hietamo. Lipun juhlallinen naulaustilaisuus oli pidetty edellispäivänä kaupungintalossa. Vuonna 1970 pidettiin 30-vuotisjuhla Vammalan seurakuntatalolla, juhlapuhujana oli silloinen Sisä-Suomen sotilasläänin komentaja, kenraalimajuri Unto Matikainen, joka tiivisti itsenäisyyden ja puolueettomuuden perustan kolmeen tekijään: tahto, taito ja materiaali. Juhlapäivän illalla oli vielä illallistanssiaiset Hotelli Seurahuoneella. Tyrvään Sanomat esitteli edeltävän viikon jutussaan näyttävästi kerhon perustajajäsentä, luutnantti Kalle Liuhalaa. Vuonna 1980 kerho vietti 40-vuotisjuhlaa ja naisyhdistys 20-vuotisjuhlaa. Onnitteluja olivat vastaanottamassa mm. puheenjohtaja Eero Metsola ja hallituksen jäsen Risto Uusitalo. Vuonna 1990 vietettiin seurakuntatalolla kerhon 50-vuotisjuhlaa ja Vammalan Reservin Upseerien Naisten 30-vuotisjuhlaa. Juhlassa Etelä-Satakunnan Reserviupseerikerho ry:n johtokunnan varsinaiset ja varajäsenet 20-vuotisjuhlan yhteiskuvassa : Edessä vas. Jaakko Kokkila, Veli-Väinö Merikallio, Kalervo Kari, Vilho Turtiainen ja Väinö Markkanen. Takana vas., Erkki Melartin, Risto Rydman, Matti Järvelä, Matti Rajakallio ja Pekka Pietilä. Kuvasta puuttuvat E. Paavola ja M. Ollila. (Sa-Sa Kuva) 36

8 esiintyi Ilmavoimien soittokunta. Samassa yhteydessä oli Säästöpankin kokoushuoneella esillä säkyläläisen Ilpo Nurmen kokoama Talvisota-näyttely. Kerhon puheenjohtaja Risto Tuori oli toimittanut kerhon 50 -vuotishistoriikin, joka sisälsi myös Iris Hietamon kirjoittaman Vammalan Reservin Upseerien Naiset ry:n 30-vuotishistorian. Kerhon 60-vuotisjuhla oli Vammalan seurakuntatalolla, sitä ennen oli seppeleenlasku ja jumalanpalvelus Tyrvään kirkossa. Kirkkokahvin jälkeen pidetyssä tilaisuudessa puhui sotilasläänin komentaja, prkenr Antti Numminen, musiikista vastasi Panssarisoittokunta. Pirkanmaan Reserviupseeripiiri muisti yhdistystä jotoshenkisesti Trangia-keittimellä. Vammalan Reserviupseerikerho 40 vuotta: puheenjohtaja, komentajakapteeni Eero Metsola ja hallituksen jäsenet ylil Risto Uusitalo ja ltn Osmo Nevala vastaanottavat Vammalan Reservin Upseerien Naiset ry:n tervehdystä. Onnittelemassa Päivi Kuutti-Uusitalo, Anna-Liisa Kärki (edessä oikealla), Kerttu Pyhälahti ja Mirjami Suvanto. (Yhdistyksen arkistokuva.) Hallitus v. 1991, edessä vasemmalta kerhomestari ltn Jukka Kemppi, puheenjohtaja ltn Risto Tuori, jäsenrekisterin hoitaja ltn Antero Rytkölä, taloudenhoitaja ltn Herkko Saari. Takana vasemmalta: sihteeri ltn Harri Luuppala, urheiluupseeri vänr. Jaakko Lampimäki, ampumaupseeri vänr. Pertti Sariluoto ja varapuheenjohtaja ins. ltn Simo Lehtomäki. (Yhdistyksen arkistokuva.) 37

9 50-vuotishistoriikkiin kerättiin tietoja vanhoilta puheenjohtajilta. Vasemmalta ins.maj Kalervo Kari, ylil Yrjö Lehtinen, ltn Risto Tuori ja komentajakapteeni Eero Metsola. Seurakuntatalossa pidetyssä 60-vuotisjuhlassa vuonna 2000 juhlapuheen piti prikaatikenraali Antti Numminen. 65-vuotisjuhlassa palkittuja kerhon toimijoita: ltn Timo Kökkö (vas.), ylil Pertti Forsberg, ltn Jari Andersson, vänr Sakari Härmä, vänr Teemu Lyytikäinen ja ylil Jari Rankinen. Juhlan kuvat: Mikko Joona. 65-vuotisjuhla 2005 pidettiin puuvalmiissa, jälleenrakennetussa Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa ulkotulien ja kynttilöiden hämyssä. Yhdistyksen lippu valmistui vuonna vuotisjuhlaan naisjärjestön lahjoittamana. Siitä lähtien se on palvellut tarvittaessa vuosittain perinnetilaisuuksissa niin paikallisesti kuin piiri- ja liittotason tilaisuuksissa. Tässä lippua kantaa majuri Aapo Nurmi tilaisuudessa. 38

10 Vuonna 2005 yhdistys juhli 65. toimintavuottaan uudelleen rakennetussa Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Tunnelmaa harmaakivikirkon hämyyn toivat kynttilät, lyhdyt ja ulkotulet. Adventtihartaushetken piti kirkkoherra Osmo Ojansivu ja juhlapuheen kerhon kunniajäsen, ltn Timo Kökkö. Pirkanmaan Reserviupseeripiirin puheenjohtaja kapt Jari Lindell ja yhdistyksen puheenjohtaja ylil Jaakko Lampimäki palkitsivat aktiiveja toimijoita. Hämeen Sotilasläänin tervehdyksen juhlaan toi sotilasläänin komentaja, eversti Veli-Pekka Parkatti. Kokoontumista ja matkailua Reserviupseerikerhon ja Reservin Upseerien Naisten yhdistyksen hallituksilla oli vielä 1980-luvulla tapana pankinjohtaja Veikko Ilvesmäen kutsusta kokoontua Itsenäisyyspäivänä juhlallisuuksien jälkeen Kansallis-Osake- Pankin konttoriin kahvitilaisuuteen. Tämä perinne, johon yleensä osallistui myös eläkkeelle jäänyt pankinjohtaja Yrjö Lehtinen, loppui viimeistään pankkikriisin myötä 1990-luvun taitteessa. Omassa muistissani ovat myös monet pikkujoulut, joita vietettiin mm. Niemelän Leipomon tiloissa Asemakadulla, Matti ja Sirkka Niemen luona sekä Päivi ja Risto Uusitalon luona Sammaljoella. Reserviupseerikerho ja Reservin Upseerien naiset lähtivät 1950 ja 1960 luvuilla perinteisille kevät- ja kesäretkille, kerhon jäsenten vuorollaan hoitaessa isännyyttä. Vuodesta 1971 alkaen kesäretki suuntautui Puolustusvoimain lippupäivän tienoilla Levon Metsästysmajalle, jossa ohjelmaan kuului makkaranpaistoa, saunan lämmitystä ja herrasmieskilpailuja mm. tikanheitossa ja ilmakivääriammunnassa. Tämä perinne hiipui vähitellen ja loppui lopulta 1990-luvun alussa kokonaan vanhojen jäsenten jäädessä pois ja nuoren jäsenkunnan loistaessa poissaolollaan. Vuonna 1987 Reserviupseerikerho järjesti yhdessä aliupseerikerhon ja Reservin Upseerien Naisten kanssa Itsenäisyyspäivän iltajuhlan Vammalan Seurahuoneella. Levon retki keräsi vielä vuonna 1983 parikymmentä osallistujaa. Kymppejä heittää Tyyni-Meri Liuhala; Yrjö Lehtinen seuraa, Pertti Yli-Houhala kirjaa, vasemmalla jutustelee Harri Ahtikoski. 39

11 Vuonna 2006 RUL 75 vuotta -päätapahtumaan Haminaan mentiin omalla linja-autokyydillä. RUK:n museon näyttelyyn ovat tutustumassa Unto Huju (vas.), Matti Santa ja Timo Kökkö. Juhlan pääpuhuja eversti O. R. Bäckman kertoi mielenkiintoisella tavallaan ajastaan marsalkka Mannerheimin adjutanttina. Tästä tilaisuudesta ei tullut perinnettä, joskin vielä vuonna 1992 järjestettiin vastaavanlainen tilaisuus. Vuonna 2001 järjestettiin kerhon sekä Reservin Upseerien Naisten jäsenille teatterimatka Pyynikin kesäteatterin Talvisota-näytelmän maanpuolustusväelle myytyyn näytäntöön. Vuodesta 2003 lähtien on joka kevät ja syksy järjestetty perheretki Puurijärven Isosuon kansallispuistoon. Yhdistys järjesti retken maanpuolustusmessuille Tampereelle 2005 ja piirin yhteiskuljetuksen RUL:n 75-vuotisjuhlaan Haminaan Vuonna 2010 tehtiin evl Markku Eskon opastuksella kotiseuturetki vuoden 1918 taistelupaikoille. Koppelo (penkillä vas.) kävi tervehtimässä perheretkeläisiä Isosuon eväspaikalla keväällä Pertti Sariluoto kokeilee rk-laserasetta Tampereen Puolustus ja Turvallisuus -messuilla Kotiseuturetkeläisiä Kärppälässä Pentin linnavuoren laella vuoden 1918 taistelupaikoilla. Sakari Härmä (edessä vas.), Markku Esko, Jari Rankinen, Markku Kinnanen ja Pertti Sariluoto. 40

12 Jäsenistön kehitys Kerhon jäsenmäärä nousi perustamisen jälkeen nopeasti noin viiteenkymmeneen, mutta sota-aikana suurin osa heistä joutui sotatoimiin ja kerhon toiminta oli pysähdyksissä. Kerhon historian aikana jäsenmäärä on vaihdellut ollen suurimmillaan 114 vuonna Vuoden 2010 alussa yhdistyksessä oli mukana 94 upseerijäsentä, veteraaneja 7 ja muita kunniajäseniä kaksi. Jäsenkunnan rakenne on ollut vahvasti nostoväkivoittoista eli iäkästä. Pöytäkirjoja selatessa havaitsee jo 1950-luvulta lähtien usein toistetun toivomuksen, jonka mukaan toimintaan pitäisi saada lisää nuoria upseereita. Erilaisia jäsenhankintakampanjoita on ajoittain viritetty ja saatu hetkittäin merkittäviäkin jäsenmäärän lisäyksiä aikaan. Naisten varusmiespalveluksen myötä myös naisjäseniä on kerhoon liittynyt. Vänrikki Suvi Ahlroth hyväksyttiin hallituksen kokouksessa ensimmäisenä naisena yhdistyksen jäseneksi. Vuonna 1991 kerho kutsui kunniajäsenikseen kaikki sotaveteraanijäsenensä. Vuonna 2004 kutsuttiin maanpuolustustoiminnassa ansioitunut, mm. 50 vuotta RUL:n jäsenenä ollut luutnantti, rovasti Timo Kökkö yhdistyksen ensimmäiseksi ei veteraani -kunniajäseneksi. Kevätkokouksessa 2006 kutsuttiin kerhon toiminnassa jo 1950-luvulla mukana ollut ja välillä Rauman kerhossa ja Satakunnan Reserviupseeripiirin luottamustehtävissä lisäansioita hankkinut kapteeni Matti Santa kunniajäseneksi. Hänelläkin on takanaan yli 50 vuotta yhtäjaksoisesti kestänyt RUL:n jäsenyys. Kynästä tietokoneisiin ja nettiaikaan Kerhon pöytäkirjat kirjoitettiin aluksi sidottuihin kirjoihin, joita tätä laadittaessa on ol- lut käytettävissä vuodesta 1957 alkaen. Sitten siirryttiin kirjoituskoneella kirjoitettuihin pöytäkirjoihin ja jo 1980-luvun lopulla on havaittavissa tietokoneen matriisikirjoittimella tulostettuja pöytäkirjoja. Asiakirjoja voitiin myös tallentaa sähköisesti niin, että varhaisimmat tätä historiikkia varten saadut asiakirjat oli tallennettu tietokoneelle vuonna Joitakin osia tekstistä on suoraan kopioitu Internet-sivuilta. Tiedottaminen kerhon järjestämistä tilaisuuksista on koko kerhon historian ajan tapahtunut Tyrvään Sanomien välityksellä. Sen ohella on lähetetty aluksi vaihtelevalla säännöllisyydellä jäsenkirjeitä, joista vain osa lienee säilynyt kerhon arkistoissa. Kopiointitekniikan kehitys mahdollisti entistä paremmin ja edullisemmin suoran tiedotustoiminnan ja sen ansiosta on 1990-luvulta lähtien laadittu vuosittain erityinen tapahtumakalenteri jaettavaksi jäsenistölle. Vuonna 2005 kerhon hallitus päätti laatia kerholle omat Internet-sivut, jotka koodasi ja päivitti ensin Mikko Joona ja vuodesta 2009 alkaen Pekka Kiuru. Internet-osoitekin on yksinkertainen: Sivustolle on tallennettu mm. kerhon yhteystiedot sekä tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja historiasta. Sekä sivuston, että ylipäätään muutoinkin kerhon toimintakertomusten ja muiden asiakirjojen ulkonäkökin on huomattavasti muuttunut. Suurin ansio tästä kuulunee 2000-luvulla kerhon puheenjohtajana toimineelle Jaakko Lampimäelle. Kerhon talous Kerhon pankkitilille ei ole juurikaan päässyt suuria rahasummia kertymään. Vuotuinen toiminta tuotti keskimäärin sen, mitä kului toimintamenoihin. Ajoittain pöytäkirjoissa on merkintöjä maksuvaikeuksista, esimerkiksi hallituksen kokouksessa päätettiin 41

13 Vanhan kirjallisuuden päivien talkoot antavat tänä päivänä taloudelliset edellytykset yhdistyksen toiminnalle. Kirjatelttaa ovat pystyttämässä Toivo Erkkilä (edessä) ja Markku Esko. Tuemme turvallisuutta -keräyksen oivallisesta tuloksesta palkittiin vuonna 2001 talkooansiomitalein keräyspäällikkö Risto Tuori (vas.) ja Jari Andersson. korjata kerhon huono rahatilanne tehostamalla jäsenmaksujen suoritusta. Ainoa sijoitusomaisuus muodostui Kansallis-Osake-Pankki Oy:n osakkeista, joita lienee aikojen kuluessa hankittu toiminnassa vahvasti mukana olleiden KOP:n pankinjohtajien Yrjö Lehtisen, Matti Sannan ja Veikko Ilvesmäen vaikutuksesta. Vielä kerhon hallitus päätti merkitä 125 kpl osakeannissa tarjottuja uusia KOP:n osakkeita 10 markan nimellisarvolla. Meritaksi muuttuneen pankin osakkeet myytiin vuonna Pääosa kerhon tuloista saatiin jäsenmaksutulona. Aluksi jäsenmaksut kerättiin itse ja tilitettiin piirille sen ja Suomen Reserviupseeriliiton jäsenmaksuosuudet. Vuoden 1956 jäsenmaksutilitys oli taloudenhoitajan vaihdoksen johdosta kokonaan jäänyt maksamatta, jonka johdosta piirin karhukirje tuli seuraavan vuoden hallitukselle yllätyksenä. Samanlainen tilanne oli syyskuussa 1962, jolloin maksuviivästys johtui siitä, että 27 jäsentä oli laiminlyönyt jäsenmaksun kerholle. Jäsenmaksuperintä siirtyi piirille vuonna 1971, jolloin johtokunnan valtuutti kokouksessaan Jussi Peräisen hyväksymään ATK:ta hyväksikäyttäen tapahtuvan jäsenmaksuperinnän. Myöhemmin jäsenmaksujen kerääminen siirtyi liitolle, joka palautti kerholle sen osuuden jäsenmaksusta. Vuonna 2010 kerhon jäsenmaksun suuruus on 35 euroa, nuoriso- ja opiskelijajäseneltä 13,50 euroa, joka on liiton, piirin ja Reserviläinen -lehden osuus. Toisinaan yhdistys teki tappiollisia tilinpäätöksiä, joita paikkaamaan tarvittiin tuottavia varainhankintaprojekteja. Sellaisia olivat erilaiset koulutus- ym. tilaisuudet, jotka toisaalta vaativat paljon aktiivista työtä. Kerho osallistui myös reserviläisjärjestöjen valtakunnallisiin Tuemme turvallisuutta -keräyksiin. Vuonna 1992 keräyspäällikkönä oli Eino Miilunpalo ja vuonna 2000 Risto Tuori. Keräysvastikkeina oli akryylikuutioita, pinssejä, autotarroja ja heijastimia. Vuosina saatiin kerättyä varoja puhelinlinjojen raivaustalkoilla. Vuodesta 2005 lähtien Vammalan Seudun Sinibaretit ry:n ja Vammalan Reserviläisten kanssa hoidetut Vanhan Kirjallisuuden Päivien talkoot ovat tuottaneet merkittävästi lisätuloja yhdistykselle. 42

14 Perinteitä kunnioitetaan Asevarikko järjesti toimintansa päättymiseen asti kunniavartion Tyrvään kirkolla järjestetyissä kunniakäynneissä. Sen jälkeen kunniavartioiden asettaminen siirtyi reserviläisjärjestöille. Kerhon saatua oman lipun se asetti lippuvartion kunnianosoituksiin Tyrvään kirkolla. Vuotuisiksi rutiineiksi on 2000-luvulla tullut osallistuminen seuraaviin perinnetapahtumiin: Tammisunnuntain etappi, Talvisodan päättymisen muistopäivä, Kansallinen veteraanipäivä, Kaatuneitten muistopäivä, Puolustusvoimien lippujuhlapäivä, itsenäisyyspäivän lippuvartio ja jouluaaton kunniavartio. Erityisen arvokkaana perinteenä on säilynyt jouluaaton kunniavartio Tyrvään kirkon sankarihaudalla. Kerho aloitti perinteen tiettävästi vuonna 1954 ja pian siihen liittyivät reservialiupseerit ja myöhemmin varikko ja sotaveteraanit.(9) Käytettävissä olleista kerhon pöytäkirjoista ensimmäinen maininta jouluaaton kunniavartiosta löytyy pidetyn vuosikokouksen pöytäkirjasta, jossa kunniavartio oli merkitty vuoden 1957 toimintasuunnitelmaan. Kunniavartio asetettiin vuonna 1958 johtokunnan päätöksen mukaan aikaisempaa tapaa noudattaen yhteistyössä reservialiupseerikerhon kanssa klo väliseksi ajaksi puolen tunnin vartiovuoroissa, silloin tehtävä annettiin vänr. Matti Sannalle. Vastaava merkintä on johtokunnan pöytäkirjassa , jossa todettiin vielä vartion vahvuudeksi (2 upseeria, 2 aliupseeria). Seurakunnan aloitettua Jouluaattohartaudet kirkossa vartiokin on asetettu aikaisemmin Jouluaaton kunniavartiossa sankarihaudalla vuonna 2003 olivat mm. ltn Antti Rauhala (edessä vas.) ja ltn Mikko Mustanoja reserviupseerikerhosta ja vääp Unto Pinomäki ja ylik Erkki Pyhälahti aliupseeriyhdistyksestä. Talvisodan päättymisen muistopäivän tilaisuudessa 2005 kunniavartiotehtävissä veljekset vänr Ville Inna (edessä) ja ltn Lauri Inna. iltapäivällä. Kunniavartio on siten vuodesta 1954 lähtien joka jouluaatto seissyt säässä kuin säässä, upseerit miekoin varustettuina, sankarivainajien muistomerkin edessä, eleettömänä ja hiljaisena kunnianosoituksena niille, jotka henkensäkin alttiiksi antaen lähtivät sotaan isänmaan puolesta. 43

15 Reserviläisten varustaminen kunniavartioon tapahtui varikon toimesta, kunnes Mauri Ylikoski vuonna 1995 hankki manttelit, vyöt ja karvalakit Hämeenlinnan talousvarikolta yhteisesti Vammalan Sotaveteraanit ry:lle, Vammalan Reserviupseerit ry:lle ja Vammalan Reservin Aliupseerit ry:lle. Varusteiden pukeminen sekä vartioon lähtö ja paluu tapahtuivat aluksi sillan pielessä olleelta Vammalan poliisiasemalta. Poliisiaseman siirryttyä uudelle virastotalolle vartiotukikohta siirtyi kirkon takana olevaan seurakunnan työntekijöiden huoltorakennukseen. Miekkoja oli reserviupseerikerholla aluksi vain kaksi, joten kaksi miekkaa piti joka kerta lainata kerhon jäseniltä, jotta sekä seisova vartio että vaihtava vartio sai täydellisen varustuksen. Vuonna 1977 kävi niin onnettomasti, että miekat vaihtuivat, tai ainakin niin epäiltiin, kun kerholle jäänyt miekka oli hieman ruostunut ja koristetupsu oli rispaantunut. Asiasta käytiin pitkällisiä keskusteluja lainamiekkojen omistajien kanssa, kunnes Eero Metsolan kerhon hallitukselle antaman kirjallisen selvityksen perusteella asia haudattiin epäselvänä. Vuonna 1979 kerholle hankittiin kolmas miekka, jonka jälkeen lainamiekkoja tarvittiin vain yksi. Maanpuolustushenkeä vaalitaan Reserviupseerikerho on toimintansa aikana järjestänyt lukuisia maanpuolustushenkisiä tilaisuuksia, joista tässä yhteydessä voidaan esimerkin tavoin ottaa esiin vain muutama. Juhlakunniavartio Asevelipatsaalla talvisodan päättymisen 70-vuotispäivänä Sotaveteraanien toivomassa varustuksessa seisovat ylil Pekka Kiuru (vas.) ja ltn Lauri Hämeen-Anttila. 44

16 Pöytäkirjojen mukaan kerhon vuosikokouksissa kuultiin yleensä esitelmiä tai katsottiin lyhytfilmejä mielenkiintoisista aiheista. Reserviupseerikerho ja Reservin Aliupseerit järjestivät ainakin 1960-luvulla yhteisiä maanpuolustusaiheisia esitelmätilaisuuksia milloin Asevarikko 3:n kerholla, milloin Yhteiskoululla. Vammalan vapautumisen 40-vuotisjuhlaa vietettiin , jolloin kerhon jäsenet marssivat yhdessä vapaussodan veteraanien ja reservialiupseerien kanssa kunnianosoitukseen Tyrvään kirkon sankaripatsaan äärelle. Toisen maailmansodan päättymisen ja rauhan alkamisen 40-vuotisjuhlana järjestettiin Rauhan ja Turvallisuuden päivä. Vuonna 1986 kerho järjesti kaksipäiväisen reserviläistapahtuman kaikille alueen maanpuolustusjärjestöille. Asevarikko 3, Vammalan Reserviupseerikerho ja Tyrvään Seudun Museo järjestivät maanpuolustusjuhlan, jossa evl Markku Esko esitti katsauksen sotilaspoikatoimintaan ja jaettiin sotilaspoikaristit läsnä olleille sotilaspojille. Tyrvään Seudun Museolla eversti O.R. Bäckman avasi Suomen Marsalkka Mannerheimin kuoleman 40-vuotismuistonäyttelyn. Kerho järjesti paikallisen RUL 75 vuotta -juhlaesitelmätilaisuuden Sylvään koulun auditoriossa. Valtiotietieteen tohtori, eversti Pekka Visuri luennoi aiheesta Maailmanpolitiikan muutos ja Suomi. Hengellinen toiminta Hengellinen toiminta on kuulunut yhdistyksen perinteellisiin toimintamuotoihin alusta lähtien. Esimerkiksi kenttäpiispa Yrjö Massa vieraili puhujana yhdistyksen järjestämässä hengellisessä päivässä vuonna 1968 ja Satakunnan Reserviupseeripiirin perinteisiin kuului Satakunnan Reserviläisten Puheenjohtaja Asko Laiho avasi Rauhan ja turvallisuuden päivät 1985 seurakuntatalossa. VTT, eversti Pekka Visuri piti RUL 75 -juhlaesitelmän Sylvään koululla. kirkkopyhä, jota vietettiin vuosittain jonkin jäsenkerhon järjestämänä. Vammalan reserviläisjärjestöt ja Tyrvään seurakunta järjestivät kirkkopyhän Tyrvään kirkossa Jumalanpalveluksen jälkeen oli päiväjuhla seurakuntatalossa, jossa musiikista vastasi Niinisalon varuskunnan soittokunta ja pääpuhujana oli kenttäpiispa Jorma Laulaja. Tyrvään Pyhän Olavin kirkolla järjestettiin piirin muilta yhdistyksiltä havaittua perinnet- 45

17 tä noudattaen vuoden 2003 adventin aikaan Joulutulet-tapahtuma, johon kuului kirkossa pidetty iltahartaus. Tilaisuus muodostui perinteeksi, joka järjestetään edelleenkin vuonna Paikkana on tällä kertaa Rudolfin Keidas Roismalassa. Ampumaurheilu on ollut eräs suosituimpia lajeja yhdistyksen urheilutoiminnassa. Puuvalmiiksi entisöity Tyrvään Pyhän Olavin kirkko vuonna 2003 oli Joulutulet-tapahtuman keskus. Talviaikaan sisälle ei nyt enää pääse. Vammalan reservijärjestöt tarjoavat kaikille Joulutulet-tapahtumaan osallistuville pipareita ja kuumaa glögiä. Jopa yli 200 ulkotulta valaisevat kirkkotietä ja luovat tunnelmaa Joulutulet-tapahtumassa -08. Ampumaurheilua Kerhon alusta lähtien ampumaurheilu oli yksi tärkeimpiä kerhon toimintamuotoja. Ampumaharjoituksia ja -kilpailuja järjestettiin vuosittain useita ja niihin osallistuttiin aktiivisesti. Ns. kolmen koplan kilpailuja (reserviupseerit, aliupseerit, varikkolaiset) järjestettiin perinteisesti vuosittain. Tunnetuimpia kerhon edustajia valtakunnallisissa kilpailuissa olivat Kalle Liuhala, Jussi Peräinen ja Erkki Melartin. Kalle Liuhala voitti jo vuonna 1937 maailmanmestaruuden sotilaskiväärillä makuuasennosta. Suomen mestaruuksia hänellä oli seitsemän, ja 70-vuotishaastattelussaan hän arvioi ampuneensa laukauksia puoli miljoonaa koko uransa aikana. Erkki Melartin puolestaan voitti kiväärillä aktiiviaikanaan liki neljäkymmentä RUL:n mestaruutta. Sen jälkeen, kun Seuratalo oli vuonna 1971 myyty Vammalan kaupungille, reserviupseerikerholle ja aliupseeriyhdistykselle oli pidätetty oikeus maksuttomaan käyttövuoroon kerran viikossa. Kerhot järjestivät siellä ilmapistooliammuntaa. Tämäkin perinteinen ampumaurheiluharrastus lopahti osin osanottajien 46

18 Jukka Kemppi Matinsuon radalla piirikilpailussa. vähyyteen ja lopullisesti seuratalon alkaneeseen remonttiin. Asevarikon kasarmirakennus muutettiin varusmiesten poistuttua esikuntarakennukseksi ja sen alakertaan rakennettiin ampumarata, johon reserviläisillä oli käyttövuoro kaksi kertaa kuukaudessa. Vuonna 1974 kerho tuki Matinsuon ampumaradan rakentamista ja sai rataan käyttöoikeuden. Pistooli- ja kivääriradan ylläpidosta vastasi Asevarikko, mutta varikon lopettamisen jälkeen kerhon hallitus päätti vuonna 2005 luopua Matinsuon ampumaradan käytöstä ja siirtyä Kiikan puolella olevan Leikkuun radan käyttäjäksi. Pitkäaikaisia ampumaupseereita ja -harrastajia ovat olleet mm. kapt Pertti Yli-Houhala ja ltn Pertti Sariluoto. Pertti Yli-Houhala on palkittu ampumaharrastusta edistävästä työstä RESUL:n hopeisella ansiomitalilla. Kerholla oli vuoden 1980 kalustoluettelon mukaan kaksi pienoiskivääriä, kaksi pienoispistoolia, kaksi ilmakivääriä ja yksi ilmapistooli, jotka olivat kerhon jäsenten käytettävissä. Asekalustoa on varojen salliessa täydennetty ja myyty vanhoja aseita pois. Vuonna 1995 kerholle hankittiin ensimmäinen rynnäkkökiväärin tyyppinen, kertatulella toimiva MPSkivääri (Norinco 56 S), joka soveltui uusimuotoisiin SRA-ammuntoihin. Tilintarkastajat huomauttivat vuonna 1996, että aseilla tulee olla varma säilytyspaikka ja vastuuhenkilö sekä niiden luovuttamisesta otettava kuittaus. Aseen käytössä oli muutoinkin noudatettava viranomaisten ohjeita. Tämän jälkeen kerholle hankittiinkin asekaappi, joka on ampumaupseerin hallussa. Vuonna 2005 poliisi tarkasti kerhon asekaapin ampumaupseeri Pertti Yli- Houhalan luona ja totesi sen määräysten mukaiseksi. Kilpa- ja kuntoliikuntaa Satakunnan Reserviupseeripiirissä oli tapana, että kukin jäsenkerho vuorollaan järjestää piirin maastomestaruuskilpailut. Ainakin vuonna 1968 tämä järjestysvuoro osui Vammalan Reserviupseerikerholle. Varikon vuonna 1967 valmistuneessa, sittemmin esikuntakäyttöön otetussa kasarmirakennuksessa oleva urheiluhalli tarjosi myös mahdollisuuden liikuntaan. Reserviläisjärjestöt saivat siellä viikoittaisen lentopallovuoron. Kerhon aktiivinen jotostoiminta alkoi Suomussalmen Rajajotoksesta vuonna Seuraavana vuonna kerhon hallitus päätti maksaa jotokseen osallistuvien osanottomaksut. Vuonna 1994 jotostoiminta oli huipussaan, kun valtakunnalliseen syysjotokseen osallistui Vammalasta viisi partiota. Kerho järjesti Vammala-Jotos-92 -nimisen jotostapahtuman vuonna 1992, joka oli kerhon jo vuonna 1987 RESUL:lta varaama valtakunnallinen talvijotos. Jotosjohtajana oli vänr Jaakko Lampimäki ja tehtäväpäällikkönä vänr Matti Hämeen-Anttila. Tulospalvelusta vastasivat ltn Pekka Kiuru ja ltn Harri Luuppala. Aliupseeriyhdistys antoi auliisti talkooapua. Kilpailukeskuksena oli Asevarikko 3. Vammala-Jotos-92 on yhä osanottajamäärältään RESUL:n suurin talvijotos yhteensä 36 reitin kiertänyttä 3 5 hengen partiota. 47

19 Vammala-Jotos-92:n kilpailijat haroivat hiuksiaan määrittäessään koordinaatteja ja siirtäessään kuvien kertomia tulevan päivän rastipaikkoja kartoille Houhajärven leirimajalla. Kuikan kierros Savonlinnassa Jotoksella oli yhdistyksestämme kolme partiota. Vesistöä ylittämässä Pekka Kiuru, Harri Luuppala, Jaakko Lampimäki ja Pertti Forsberg. Kevätyön Keikaus Iso-Lattiolla Kertasingon ampumakuntoon panoa valvoo ampumaupseeri vänr Teemu Lyytikäinen. Keravalla v oli kunnon talvi. -25 C:n pakkasessa jotoksella kävivät vänr Jaakko Lampimäki (edessä vas.), ltn Harri Luuppala ja vänr Pertti Forsberg (suksipaarilla) Vammalan RU-kerhosta ja paarien jarrumiehenä kers Pertti Ahometsä aliupseeriyhdistyksestä. Naakima -89 sissijotos Lapissa oli viikon mittainen kahden joukkueen kokoisen osaston keskinäinen mittelö. Vammalan kerhosta mukana olivat vänrikit Pertti Forsberg ja Jaakko Lampimäki sekä ltn Harri Luuppala. Aliupseeriyhdistystä edusti kers Pertti Ahometsä. 48

20 Satakunnan reservipiirien puitteissa järjestettiin Kevätyön Keikaus -nimisiä pienoisjotoksia vuosina yhteensä kolme, kaksi Hornion urheilumajalla ja yksi Iso-Lattiolla, Vuoden 1995 jotoksen yhteydessä järjestettiin naisten maastokurssi. Vuonna 1989 Vammalan Reserviupseerikerho järjesti Varsinais-Suomen, Pohjois-Hämeen ja Satakunnan piirien maastomestaruuskilpailut Vammalan Stormissa. Kilpailujohtajana toimi Jaakko Lampimäki, kenttähartauden kilpailijoille piti rovasti Timo Kökkö. Satakunnan Reserviupseeri- ja Aliupseeripiirien talvimestaruuskilpailut järjestettiin Vammalassa Kilpailujohtajana oli Jukka Kemppi ja kilpailupaikkana Hornion koulu. Vuonna 2003 kerho järjesti pyöräilyjotoksen Pirkanmaan piirien kesäjotoksena ja osallistui kirkkoveneellä Satakunnan kansansoutuun. Kolmen piirin maastomestaruuskilpailut pidettiin Stormissa Kilpailukeskuksena toimi kaivostoimisto. ESP-jotos Houhajärvellä oli räätälöity Tyky-tapahtuma puhelinyhtiön henkilökunnalle, josta yhdistys sai mukavan korvauksen. Toimintarastilla tehtävää käskyttää ltn Jari Andersson. Sastamalan Pyöräilyjotos 2003 kiersi pikkuteitä Karkun ja Äetsän kautta takaisin Asevarikolle. Iso-Lattiolla aamuhartaushetken osallistujille piti pappi Jari Rankinen. Naisten maastokurssi Hornion koululla 1995 sai suuren suosion. Pääkouluttajana toimi Matti Hämeen-Anttila. 49