Arkkitehti eli Nyt se vain täytyy kirjoittaa

Transkriptio

1 Arkkitehti eli Nyt se vain täytyy kirjoittaa TIMO MÄNNIKKÖ Tarinan ytimessä on pieni kaupunki. Kuin mikä tahansa oikea kaupunki, mutta ei ihan. Täällä on asioita, joita ei oikeasti ole olemassa. Täällä tapahtuu sellaista, mitä ei oikeasti voi tapahtua. Täällä asuu nuori True, joka katselee ympärilleen aina yhtä ihmeissään; elämäniloinen True, joka tutustuu kauniiseen kaupunkiinsa ja sen rakastettaviin asukkaisiin yhä uudestaan. Tämä on Trueville, Truen ikioma kaupunki. Trueville tuntuu muuttavan jatkuvasti muotoaan, aivan kuin se tottelisi Truen kaikkia toiveita ja haluja. Kaupungissa on vain yksi, jonka yli Truen valta ei ulotu. Hän on tarinan kertoja, synkkämielinen erakko, ulkopuolinen, jolla on kaamea menneisyys: Kertoja kokee suuren vääryyden ja kadottaa järkensä, hulluutensa pakottamana tappaa väärintekijänsä ja syyllisyytensä piinaamana pakenee Truevilleen. Kertoja hautoo synkkää menneisyyttään ja rypee kiduttavassa syyllisyydessään. Hän keksii uskomattomia tarinoita, joissa hänen tekonsa on oikeutettu; järjettömiä kertomuksia, joissa hän siirtää rikoksensa uhrilleen. Kertojan hirmuinen raivo rappeuttaa Truevillen kauniit rakennukset ja runtelee sen onnelliset asukkaat. Väsymätön True, joka nimeää kertojan Arkkitehdiksi, inhaksi tuhon välikappaleeksi, tekee kaikkensa korjatakseen yhä suuremmiksi kasvavat vauriot. Mutta Arkkitehdin voima on liian suuri. Lopulta jäljellä on vain yksi keino pelastaa rakas Trueville. True uhraa itsensä. Truen pyyteetön teko viimein saa aikaan Arkkitehdin antautumisen ja hälventää hulluuden tämän piinatusta mielestä. Seisoessaan Truevillen 1

2 raunioilla Arkkitehti lähettää tarinansa tuonpuoleiseen, kumartuessaan hengettömän Truen äärelle tuhon välikappale tunnustaa rikoksensa. Ja katso: Niin suuri on Truen uhraus, että hän nousee kuolleista. Niin suuri on Truen oikeudenmukaisuus, että Arkkitehti lähettää itsensä kadotukseen. Niin suuri on Truen rakkaus, että Trueville syntyy uudestaan. Ja Trueville on yhä olemassa, nyt ja iankaikkisesti, suurenmoisena monumenttina suurenmoiselle kertomukselle. Uhrautuvan Truen unenomainen tarina on tuttu romaanista Trueville, joka jää Achilleus Arkhamin lyhyen kirjailijanuran ainoaksi teokseksi. Arkhamia ei turhaan kutsuta kulttikirjailijaksi, niin taitavasti hän esittää tarinan käyttäen nerokkaasti kertojana mielenvikaista murhaajaa. Joku vähäisempi kirjailija myös lopettaisi kirjansa kertojan kuolemaan, mutta ei Arkham. Hän jatkaa Truen tarinaa pitkällä ja traagisella epilogilla, joka paljastaa kertomuksesta aivan uuden tason. True elää kaupungissaan, turvanaan vanha palvelija, uskottu holhooja. True rakastaa tätä samalla tavalla kuin hän rakastaa kaikkia kaupunkinsa asukkaita. Mutta se ei ole sellaista rakkautta, mitä holhooja haluaisi. Irstaan holhoojan himo käy yhä suuremmaksi, eikä hän enää pysty hillitsemään itseään. Hän turmelee Truen viattomuuden. Pian on poissa tuo iloinen lapsi, tilalla on järkensä menettänyt surkimus. Kohta myös satumainen Trueville on mennyttä: Ylväät tornit kaatuvat ja mahtavat katedraalit sortuvat. Ennen niin kauniit kadut täyttyvät epämuodostuneista ihmispoloista, ennen niin lumoavat puistot iljettävistä olennoista. Kukaan ei tule Truen avuksi, kukaan ei saata holhoojaa vastuuseen teostaan. Truen hulluus kasvaa kasvamistaan, kunnes hän tekee sen, mitä täytyy. True tappaa holhoojan. Mutta syyllisyys vain kalvaa Truen mieltä. Verityö vain kiihdyttää Truevillen tuhoa. True piiloutuu kaupungin sokkeloisiin viemäreihin. Kylmässä ja kolkossa pimeydessä True sepittää synkän tarinan; muokkaa hol- 2

3 hoojasta inhan Arkkitehdin, joka yksin on syyllinen surmaan, joka yksin on vastuussa tuhosta. Ainoa, jolta True saa lohdutusta ja tukea, on Achilleus Arkham. Joka yö True tulee Arkhamin uneen, joka yö True kertoo ihmeellisen tarinansa. Joka yö Arkham säälii kärsivää neitoa, joka yö Arkham lupaa kertoa koko maailmalle totuuden. Viimein, kun Truevillen tuho on täydellinen, hulluus irrottaa otteensa Truen mielestä. True anoo anteeksi, Arkham myöntää synninpäästön. Ja kärsimys päättyy, kun True heittäytyy pohjattomaan kuiluun, joka nyt on Truevillen paikalla. Arkhamin murheellisen romaanin tulkinta askarruttaa monia, eikä vähiten professori Howard Halfsteadia, joka kirjailijan ennenaikaisen kuoleman jälkeen saa haltuunsa ystävänsä käsikirjoituksen. Halfstead esittää Arkhamin tarinan laajassa tutkimuksessaan Truevillen arkkitehti, lisäten siihen syvällisen analyysin suuren kirjailijan elämästä ja hänen mestarillisesta kertomuksestaan. Achilleus Arkham on lahjakas opiskelijanuorukainen. Sitten hän kohtaa unelmiensa naisen ja rakastuu intohimoisesti. Sokeassa huumassaan kokematon Arkham ei tajua, että rakastettu on kyltymätön viettelijätär, joka vain hyväksikäyttää häntä. Kiihkeä suhde päättyy nopeasti, kun miestennielijä kyllästyy leikkiin ja julmasti hylkää Arkhamin. Kohta rakastetulla on jo uusi uhri, mutta Arkhamin elämä on pirstaleina. Hänestä tulee sekopäinen narkomaani, joka riehuu kaupungin kaduilla ja pahoinpitelee viattomia sivullisia. Yltyvässä vimmassaan Arkham näkee vain yhden tavan päästä eroon ahdistavasta tuskasta. Hän tappaa rakastetun. Tuska ei kuitenkaan katoa minnekään, ja nyt Arkhamia piinaa myös syyllisyys verisestä surmasta. Hän eristäytyy omaan synkeään yksinäisyyteensä. Mielessään hän pakenee yhä kauemmas todellisuudesta: Rakastettuhan on säälittävä hourupää, ja varmastikin hän on vain sydämetön mur- 3

4 haaja. Näin rakastetusta tulee True; syntyy tarunomainen kaupunki, muotoutuu ankea satu, joka Arkhamille on täyttä totta. Valoa pimeyteen tuo Howard Halfstead, joka ainoana Arkhamin entisistä ystävistä on kiinnostunut tämän hyvinvoinnista. Halfstead löytää Arkhamin törkyisestä huumeluolasta ja vie kotiinsa. Arkhamin järki kirkastuu hetkiseksi, ja niin hän itkee itsestään ulos koko kaamean tarinansa, sekä todellisen että kuvitellun. Seuraavana yönä Arkham hiipii ulos, varastaa auton ja kolaroi itsensä hengiltä moottoritiellä. Halfstead ei koskaan ehdi saada tutkimustaan, omaa mestariteostaan täysin valmiiksi. Totuutta hänen kuolemaansa liittyvistä yksityiskohdista tietää tuskin kukaan ellei sitten Janice Randall, Halfsteadin entinen oppilas ja kollega, joka saa haltuunsa professorin jälkeenjääneet paperit. Randall sisällyttää Halfsteadin tarinan omaan tutkielmaansa Truevillen todellinen arkkitehti, mutta lisää siihen suuren joukon perusteellisia huomautuksia, jotka paljastavat hyvin henkilökohtaisia asioita professorin elämästä. Howard Halfsteadilla näyttää olevan loistava yliopistotutkijan ura edessään. Tunnollinen työmyyrä kärsii kuitenkin uupumuksesta, mistä syystä hän joutuu turvautumaan terapeutin apuun. Luottamuksellinen suhde miesten välillä muuttuu ensin läheiseksi ystävyydeksi, sen jälkeen joksikin aivan muuksi. Terapeutti, joka on vain omatunnoton puoskari, houkuttelee Halfsteadin hämyiseen kapakkaan, juottaa humalaan ja sitten viettelee hänet miestenhuoneessa. Häpeällisellä tapauksella on silminnäkijöitä, ja kohta Halfstead joutuu niin opiskelijoiden kuin työtovereittensakin pilkan kohteeksi. Kyvykäs tutkija muuttuu naisopiskelijoita ahdistelevaksi, tieteellistä vilppiä harrastavaksi ilkimykseksi. Halfsteadin mielenterveys ei kauan kestä kiduttavaa tuskaa, ja lopulta hän tekee sen, mikä on välttämätöntä. Halfstead tappaa terapeutin. Häpeä silti vain pahenee, ja syyllisyyden raskas taakka lankeaa Half- 4

5 steadin harteille. Hän eroaa virastaan ja erakoituu kotinsa rauhaan. Hulluutensa riivaamana hän keksii tolkuttomia tarinoita. Terapeutista muovautuu katkera narkomaani, sekopää murhamies; hänestä tulee Achilleus Arkham. Vain Janice Randall pitää edelleen yhteyttä vanhaan työtoveriinsa. Kärsivällisesti Randall sietää Halfsteadin raivoisia solvauksia ja julmia uhkauksia. Kärsivällisyys palkitaan, kun Halfstead järkiintyy vähäksi aikaa. Hän luovuttaa surullisen tarinansa Randallille ja tunnustaa kaameat tekonsa. Tuo jää viimeiseksi kerraksi, jolloin Randall, tai kukaan muu, näkee Halfsteadin elossa, sillä aamuyöllä tämä hirttäytyy omassa keittiössään. Myös Randallin tutkielman lopullinen muoto jää arvoitukseksi. Vähän ennen kuolemaansa hän ehtii lähettää vielä keskeneräisen tutkielmansa sukulaiselleen C. F. Goodwinille. Goodwin, jolla on suhteita kustannusalalla, täydentää Randallin tarinan ja esittää sen omassa kirjassaan Todellinen arkkitehti. Goodwin liittää kirjaan myös puhtaaksikirjoittamansa saatekirjeen, jonka hän väittää saaneensa tutkielman mukana ja jota ilman Randallin tarina ei ole valmis. Teini-ikäisen Janice Randallin elämä on kohdallaan, alkaa kirje lupaavasti. Koulussa menee hienosti, ystäviä riittää, mieluisat harrastukset täyttävät vapaa-ajan. Randallin opettaja haluaa auttaa lahjakasta oppilasta menestymään vielä paremmin ja tarjoutuu antamaan tälle yksityisopetusta kotonaan. Randall ottaa mielellään tarjouksen vastaan aavistamatta sitä, minkä lukija on arvannut jo jokin aikaa sitten: Opettaja väkisinmakaa Randallin. Opettaja ei joudu vastuuseen teostaan, vaan jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Sen sijaan Randallin elämän tapaus tuhoaa. Hän ei uskalla kertoa kenellekään. Hän ei osaa ajatella mitään muuta kuin kostoa. Kaikkien rakastama, hyväsydäminen tyttö menettää järkensä ja muuttuu pikkurikolliseksi, joka myy itseään kadulla. Lopulta, kun kärsimys käy sietämät- 5

6 tömäksi, jäljellä on vain yksi ainoa vaihtoehto. Randall tappaa opettajan. Randallin piina ei pääty tähän. Kirje kertoo, miten Randall riutuu syyllisyydestään, miten hän eristäytyy maailmasta ja perheestään. Seuraavien vuosien aikana Randall rakentaa päässään uuden version tapahtumista. Opettajasta tulee vastenmielinen professori Howard Halfstead, joka itse syyllistyy äärimmäiseen veritekoon. Ainoastaan C. F. Goodwin, Randallin lähisukulainen, tuo lievitystä lohduttomaan tilanteeseen. Goodwin jaksaa kirjoittaa pitkiä kirjeitä, jotka tarjoavat Randallille pilkahduksen paremmasta paikasta, paremmasta elämästä. Joskus, kun hulluus hellittää hetkeksi, Randall jopa vastaa Goodwinin kirjeisiin. Eräänä päivänä Goodwin vastaanottaa paksun paketin: Randallin kolkko tarina, hänen koristelematon tunnustuksensa, alaston totuus. Ja kohta, Goodwin lisää, voi lukea lehdestä, miten syrjäiseltä kujalta löytyy ranteensa auki viiltänyt nainen. Näin päättyy Goodwinin järkyttävä tarina, jota hän ei kuitenkaan ehdi saada valmiiksi. Ennen loppuaan Goodwin luovuttaa kirjansa kertojalle, läheiselle toverilleen, joka sisällyttää sen omaan tarinaansa Arkkitehti, mutta liittää mukaan luvun, jonka hän esittää aivan kuin tämän sisältö olisi kopioitu sellaisenaan ääninauhalta. Keskustelijoina nauhalla on C ja F. Ivallinen C yrittää ärsyttää puhekumppaniaan, kun taas F käyttäytyy töykeän ylimielisesti. Ajoittain sananvaihto on kovin kiivasta. Kun C utelee, miten F kestää tekonsa seuraukset, eikö syyllisyys paina, joutuu F puolustuskannalle: Hän ei myönnä tehneensä mitään, eikö syyntakeettomuus tarkoita syyttömyyttä, ja jos jotain on tullut tehtyä, se on ollut vain välttämätöntä. Taitaapa syntyä pientä käsirysyäkin, sillä F kieltää koskemasta häneen. Ai, niin kuin äiti silloin ennen, irvailee C. Eipä koske enää, kuittaa F. C jatkaa pilkkaansa ja naljailee, miten F käyttää kaikki päivänsä älyttömien satujen sepittämiseen, miten äiti muka on suuren vääryyden koke- 6

7 nut uhri, joka itsekin syyllistyy vähintään yhtä suureen vääryyteen, eihän sellaista kukaan usko. Kukin uskokoon, mitä haluaa, F tuhahtaa, ja ilmoittaa lahjoittaneensa kaikki muistiinpanonsa huonetoverilleen, sille mukavalle kustantajalle, joka kyllä huolehtii, että totuus tulee kerrotuksi. Ei se mikään oikea kustantaja ole, hymähtää C, hourulaan sellaiset loruilijat kuuluvat. Sittenhän C on ihan oikeassa paikassa, tiuskaisee F. Näin se jatkuu: Mitä C oikein yrittää, haluaako hän, että F ampuu itsensä; ja mistä F voi tietää, onko C edes oikeasti olemassa; ja eihän tämä kidutus lopu koskaan. Yhä sekavammaksi käyvä sanailu kestää vielä vähän aikaa, sitten on hetki hiljaista. Viimeinen nauhalta kuuluva ääni on laukaus. Tähän päättyy kertojan osuus sellaisena kuin hän sen esittää tarinassaan, mutta jäljellä on vielä jakso, joka toteutetaan niin taidokkaasti, niin vakuuttavasti, että se ei suinkaan tunnu irralliselta, päälleliimatulta lisäykseltä, vaan vie kertomuksen väistämättömään, loogiseen loppuunsa. Kirjoittaja ymmärtää, että tarina vaatii perusteellista uudelleenkirjoittamista. Kertojasta jo pelkkä ajatus täydellisen kertomuksen muokkaamisesta on loukkaus henkilökohtaista koskemattomuutta kohtaan. Kertoja ei silti pysty estämään kirjoittajaa. Julkea häpäisy sumentaa kertojan järjen. Pian on poissa tuo mestarillinen sanataituri, tilalla on kaistapäinen tyhjänpuhuja. Hulluus kasvaa kasvamistaan, kunnes kertoja tekee lopullisen ratkaisunsa. Hän tappaa kirjoittajan. Mutta suunnaton syyllisyys piinaa kertojaa. Hän keksii keinon paeta Truevilleen. Piina seuraa kuitenkin perässä. Kertoja erakoituu ja vaikeroi synkkää menneisyyttään. Sairaassa mielessään hän keksii uskomattoman tarinan, jossa edesmennyt kirjoittaja esiintyy skitsofreenisena äidinmurhaajana, joka saa ansionsa mukaan. Kohta kertojan suunnaton raivo vaikuttaa koko kaupunkiin. Sen kauniit rakennukset rappeutuvat ja ennen niin onnelliset asukkaat kärsivät, 7

8 kunnes kertoja nimettäköön hänet Arkkitehdiksi joutuu väistämättä konfliktiin itse Truen, Truevillen valtiattaren, kanssa. Kahden mahtavan mielen taisto käy yhä kiivaammaksi ja kaupungin tuho yhä laajemmaksi. Arkkitehdin voima on niin suuri, että lopulta True näkee vain yhden keinon pelastaa Trueville. Hän uhraa itsensä. Truen epäitsekäs teko viimein saa aikaan Arkkitehdin antautumisen, ja hulluus hälvenee tämän piinatusta mielestä. Seisoessaan Truevillen raunioilla Arkkitehti lähettää tarinansa Truelle tuonpuoleiseen. Kumartuessaan hengettömän Truen viereen hän tunnustaa rikoksensa. Ja katso: Niin suuri on Truen uhraus, että hän nousee kuolleista. Niin suuri on Truen oikeudenmukaisuus, että Arkkitehti lähettää itsensä kadotukseen. Niin suuri on Truen rakkaus, että Trueville syntyy uudestaan. Ja Trueville on yhä olemassa, nyt ja iankaikkisesti, suurenmoisena monumenttina suurenmoiselle kertomukselle. c 2007 Timo Männikkö Kunniamaininta Tampereen Science Fiction Seura ry:n novellikilpailussa Julkaistu Portti-lehden numerossa 4/