Kesävaellus viikolla 32 UKK Kansallispuistossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesävaellus viikolla 32 UKK Kansallispuistossa"

Transkriptio

1 M Itella Oyj Kesävaellus viikolla 32 UKK Kansallispuistossa Porin Latu järjestää matkan elokuun ensimmäisellä viikolla UKK:n kansallispuiston alueelle. Voit lähteä joko johdetulle vaellusreitille Rajajoosepista Kiilopäälle, tai jäädä Kiilopäälle ja tehdä vaikkapa päiväretkiä omaan tai Kiilopään oppaiden tahtiin. Vaellusreitti kulkee kansallispuiston pohjoisosan tunturierämaassa, jossa sijaitsee lukuisia yli 500 metriä korkeita tuntureita. Vaelluspäiviä kertyy 8 ja matkaa noin 100 kilometriä. Reitin varrella on muutama autiotupa, mutta mukaan pitää ottaa oma teltta, myös ruoka- ja majoitusryhmiä voidaan muodostaa. Porista lähdetään omalla yhteiskuljetuksella jos lähtijöitä on tarpeeksi, jolloin matkan hinnaksi tulee noin 150 euroa. Lähtöpäivä on perjantai 31.7 ja takaisin tulemme sunnuntaina 9.8. Lisätietoja antavat retken opas Jouko Haukioja p tai ja ilmoittautumisia vastaanottava Timo Korhonen p p.s. Partiokaupan kerhoilta maanantaina 20.7 klo 18. "joulupukkikin löysi taas tiensä Susisuolle Eemelin riemuksi" Kuva: Kirsti Ollila JÄSENTIEDOTE 1/2009 Tammikuu

2 2 PORIN LATU RY TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki Kuusikkokuja 5, ULVILA (02) Varapuheenjohtaja Jari Wiksten Sirkankatu 34, PORI (02) Sihteeri Reino Kuusela Vierutie 21 B 9, PORI (02) Jäsensihteeri Terttu Haukioja Haapasaarentie 28, PORI (02) Rahastonhoitaja Merja Grönbacka Honkalantie 24, PORI ( (02) TOIMINTAKESKUS, SUSISUO Niittymaa (02) PANKKIYHTEYS: Porin Latu ry Nordea Pori WWW-SIVUT: JÄSENTIEDOTE: LATULAINEN Vastaava toimittaja: Marja-Terttu Ruohomäki Toimitus ja painatus: Jari Wiksten en, Yrityspalvelu Oy Transwik Ab, Pori 2009 Sirkankatu 34, PORI (02) sähköposti: jari.wiksten@gmail.com VUOKRATTAVAT RETKEILYVÄLINEET Retkeilytoimikunta vuokraa seuraavia retkeilyvälineitä Teltat ja laavut Fjällräven, kupoliteltta 10 /retki Tena, harjateltta 10 Halti Tramp, harjateltta 10 Fjällräven, harjateltta 10 Hilleberg Nammatj3, tunneliteltta 30 Savotta, laavu 10 Rinkat Savotta ja Halti 5 10 /retki Ahkiot Paljakka-ahkio +vetovyöt (2 kpl) 10 /retki Sukset 20 /retki Rossignol -teräsreunat, pituus 200 cm leveys 5,7 cm + sauvat Järvinen -metsäsukset, pituus 220 cm leveys 9 cm + sauvat Sauvojen pituus on 145 ja 150 cm Varauksia hoitaa Jouko Haukioja , kännykkä , osoite: Haapasaarentie 28, Pori. Kun maksat retkeilyvälineiden vuokria, käytä pankkitiliä Nordea Pori ja viitenumeroa

3 14 Jälleen soudamme KANSANSOUTU SASTAMALASTA PORIIN Porin Latu osallistuu vuokraamallaan veneellä ensi kesän Satakunnan Kansansoutuun, joka on järjestyksessään jo 25. s. Jonkinlaista juhlantunnetta on siis ilmassa. Kansansoutu on leppoisa kesätapahtuma, jossa kolmen päivän aikana soudetaan noin sadan kilometrin matka Sastamalasta (lähtöpaikka on sama kuin ennenkin eli entisen Vammalan kouluranta) Poriin. Soutupaikan voit varata koko retkelle tai vaikka yhden päivän ajaksi. Yhden soutupäivän hinta tulee olemaan 10:n ja 20:n euron välillä per soutaja. Ladun veneenä on tällä kertaa joko täysipaikkainen 14:n tai pienempi 10:n soutajan ns. kappelivene. Nopealla ilmoittautumisella varaat paikan kesän elämystapahtumaan ja soittaa voit Timo Korhoselle p Hyvä Porin Ladun jäsen Porin Latu ry haluaa tehostaa tiedottamistaan jäsenistölle. Latulainen ilmestyy entiseen tapaan 2-3 kertaa tänä vuonna ja lehtiilmoittelu Satakunnan Kansan yhdistystoimintapalstalla jatkuu mutta sähköposti mahdollistaa maksuttoman ja nopean tiedotuskanavan niille jäsenille, joilla on sähköposti käytössään. Lähetä sähköpostiviesti osoitteeseen jos haluat liittyä Porin Ladun sähköpostilistalle. Kirjoita viestiin: Liityn Porin Ladun sähköpostilistalle. Puheenjohtajan Palsta Tätä kun kirjoitan takana on muutama pakkaspäivä ja nyt sataa lunta hiljalleen, eli täydellisen kaunis talvi-ilma. Monet latulaiset ovat jo olleet suksilla, kuka Pohjoisen kaamoksessa ja hyvin monet myös jo Porin metsän laduilla. Toivottavasti saamme itsekukin nauttia hiihdosta näiden talvikuukausien aikana. Tässä tiedotteessa olevasta toimintasuunnitelmasta löytyy hyvin monenlaista liikuntatapahtumaa, varmaan jokaiselle jäsenelle sopivaa. Meillä on erinomainen toimintakeskus Susisuolla, jonne eri tilaisuuksien toivon Teidän jäsenten runsaslukuisesti osallistuvan. Harvan yhdistyksellä on käytettävissään niin hyvät ja toimintaan sopivat tilat kuin meillä. Jotkut jäsenet ovat valitelleet, että he eivät ole löytäneet perille Susisuolle. Toimintakeskuksella on kuitenkin aivan selkeä katuosoite eli Susisuontie 111, Pori Rauma tietä 6 km ja sitten oikealle Niittymaa ja sitten päätietä 2,4 km, tienristeys oikealle Susisuontie, jota pitkin 0,5 km ja seuraavasta risteyksestä taas oikealle 0,5 km ja näin olet perillä parkkipaikalla. Toivotan kaikille Hyvää Alkanutta Vuotta ja paljon erilaisia retkiä ja luontoelämyksiä yksin ja ystävien seurassa. Susisuolla tavataan. Puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki 3

4 4 LATU ja HIIHTORETKIÄ KUUTAMOHIIHTO KULLAAN SILOKALLIOLLA PERJANTAINA 6.2. KLO Johdetulle hiihtolenkille lähdetään noin klo Silokallion rantasaunalta, hiihtoretken pituus 6-8 km ja etenemisvauhti rauhallinen. Sään salliessa pysähdellään katselemaan tähtitaivasta ja tutustutaan Joutsijärven luontoon ja historiaan. Hiihtoretken jälkeen on mahdollisuus saunoa ja uida avannossa. Saatavilla on edulliseen hintaan kahvia, mehua, pullaa ja tietysti makkaraa. Mukaan voi ottaa tietenkin myös omat eväät. Varusteet: hiihtovälineet, säänmukainen pukeutuminen, saunomisvarusteet + uimapuku. Retkelle ilmainen yhteiskuljetus, jonka järjestää Porin kaupungin ympäristötoimisto, yhteiskuljetukseen haluavan on ilmoittauduttava 2.2. alkaen Porin Seudun Matkailu, yhteispalvelupiste Hööveli, os. Promenadikeskus Yrjönkatu 17, Pori puh , avoinna ma-pe klo HUOMAUTUS JOS JÄÄ-/LUMIOLOSUHTEET OVAT HUO- NOT TEHDÄÄN KUUTAMO(SAUVA)KÄVELY SILOKALLI- ON YMPÄRISTÖN METSÄTEILLÄ JOUTSIJÄRVI - LATURETKI SUNNUNTAINA Järvi kierretään ympäri konelatua pitkin. Koko kierros n. 22 km. Lähtö tapahtuu Silokallion kurssikeskuksen saunarannasta klo 9, välillä, miten kullekin sopii. Osanottomaksu on viisi ( 5) euroa, joka suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä saunarannassa. Hintaan siältyy mm. vak. mehu ja sauna. Sauna on kuumana sekä naisille että miehille klo välillä. Kimppakyytien vuoksi kokoontuminen Viiskannan P-alueella klo MAANANTAIPYÖRÄILYT KESÄLLÄ 2009 Perinteinen Satakunnan haastepyöräily käynnistyy taas vappuna ja jatkuu Juhannukseen asti. Porin Ladun viikottaiset maanantaipyöräilyt poljetaan 4.5, 11.5, 18.5, 25.5, 1.6, 8.6 ja Lähtöpaikkana on Viiskannan pysäköintipaikka Poliisilaitosta vastapäätä ja pyöräretkelle lähdetään aina klo Retket suuntautuvat eri puolille kaupunkia lähinnä pyöräteitä ajaen ja reittien pituudet ovat n km. KUNTOLENKKEJÄ KESÄLLÄ 2009 Porilaiset pyöräilyseurat järjestävät myös ensi kesänä keskiviikkoiltaisin ja sunnuntaisin noin kymmenen johdettua pyöräretkeä viime kesän tapaan. Keskiviikkoisin ajetaan noin km lenkkejä ja sunnuntaisin lenkit ovat vähän pidempiä. Lenkit ajetaan kahdessa ryhmässä, joista hitaamman keskinopeus on n. 20km/h ja nopeampi ryhmä ajaa n. 25 km/h. Retkiohjelmat lyödään lukkoon helmikuussa ja tiedot retkistä löytyy sen jälkeen ainakin Pyöräkarhujen ja Koiviston Iskun www-sivuilta: ja PIMEÄ METSÄ Lapsiperheille Pimeä Metsä tapahtuma Silokalliolla. Retkestä lähemmin Höövelistä ja Porin Ympäristökeskuksesta saatavissa olevasta esitteestä. 13

5 12 5 Kerhoillat Kerhoiltojen (tiistaisin ohjelmaa Mahd. yhteiskuljetuksen varalta ja kyytiä tarvitessaan voi ilmoittautua mennessä Kirsti Ollilalle p Mikäli jää- ja lumitilanne menee aivan mahdottomaksi, tiedotetaan asiasta SK:n palstalla. 3.2 Suksien voitelu 3.2 klo 18 aiheena on suksen voitelu, josta Veli Salsoila opastaa meitä. 7.4 Linnunpöntöt Huhtikuun kerhoillan aiheena linnunpöntöt, jolloin niitä askarrellaan ohjeiden ja opastuksen avulla. Talolla on joitakin työkaluja käytettävissä, mutta mikäli itselläsi niitä on niin ota mukaan. 5.5 Pihatalkoot Susisuon toimintakeskuksessa pihatalkoot. 2.6 Kasvi-ilta Kesäkuun kerhoillassa maastoudumme Susisuolla etsimään ympäristöstä löytyviä kasveja Retkelle varustautuminen Kerhoilta klo 18 Partiokaupassa, aiheena retkelle varustauminen. 8.9 Marjat ja sienet 6.10 Talveen varustautuminen, talkoot 3.11 Vanhat pirttileikit Sauna lämpiää aina kerhoillan päätteeksi. Hiihtoputkiretki Uudenkaupungin VahterusRingiin Sukset puhtaaksi kesäpölyistä ja nokka kohti Uuttakaupunkia. Lähdetään kimppakyydein sivakoimaan talven ensikilometrit VahterusRingin pikkupakkaseen. Hiihtämisen lisäksi tutustua voi myös curlingiin, joka tosin vaatii ennakkovarauksen. Viiskannasta lähdetään kello 8 ja kimppakyytejä järjestelee Timo Korhonen p Porin Latu ry järjestää jälleen ensi keväänä jo perinteeksi tulleen hiihtomatkan Lappiin, tunnetusti erinomaisille Saariselän laduille viikolla 13 / Lähtö perjantaina illalla klo Porista ja paluu lauantaina illalla. Majoitus 2 hh:ssa Saariselän Majatalossa, Saariselän keskustassa hintaan 220 e/hlö, johon sisältyy aamupala ja sauna. Matka tehdään omalla bussilla, jos lähtijoitä riittävästi siten, että kustannukset tulevat kohtuullisiksi. Ilmoittautumiset helmikuun 12. päivään 2009 mennessä. Ilmoittaudu Kaarlo Hilskalle, puh tai Timo Korhoselle pu Mukaan bussiin voi tulla vaikka olisi jokin muu majoitus. Varaa ajoissa paikkoja rajoitetusti!

6 6 PORIN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA YLEISTÄ Vuosi 2009 on Porin Latu ry:n 38. toimintavuosi. Porin Latu ry kuuluu yli 240 jäsenyhdistyksen kanssa tänä vuonna 70 vuotta täyttäneeseen Suomen Latu ry:hyn, jolla on jäseniä yhteensä noin Porin Latu ry on myös Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ja Satakunnan Kansansoutu ry:n jäsen. Suomen Latu edistää virkistystä, kuntoa ja terveyttä tuottavaa liikuntaa, ulkoilua, retkeilyä ja yleensä aktiivista elämäntapaa. Tavoitteena on säilyttää sekä lisätä liikunnan ja ulkoilun harrastusta. Läheltä liikkumaan on Suomen Ladun teema vuodelle 2009 ja se ohjaa ulkoilun ja luonnossa liikkumisen maailmaan läheltä jokaisen omaa arkista elinpiiriä. Susisuo tutuksi on Porin Ladun teema edelleen vuodelle Toimintakeskus Susisuo eli Susisuon ulkoilumaja mahdollistaa ja tarjoaa jäsenille kokoontumistilan sekä parantaa lähiseudun kaikkien asukkaiden liikunta- ja retkeilymahdollisuuksia, joihin maja on merkittävä lisä. Porin Ladun tavoitteena on edistää Porin seudulla hiihtoa ja muuta ensisijaisesti luonnossa tapahtuvaa kuntoliikuntaa ja retkeilyä sekä myös vaikuttaa kuntoliikunnan voimavarojen lisäämiseen. Yhdistys on avoin edistämään uusia, ajankohtaisia kunto- ja luontoliikuntamuotoja ja se on mukana Suomen Ladun kampanjoissa. Samalla pyritään löytämään nuoria mukaan tapahtumiin ja toimintaan tekemällä yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa. Lumitilanteen salliessa Porin Latu kunnostaa hiihtoladut ja järjestää lähimaastoon erilaisia hiihtoretkiä. Yhteistyö eri tahojen, mm. Porin kaupungin ympäristötoimiston kanssa jatkuu. Porin Latu tukee jäsenistön osallistumista latualueen ja Suomen Ladun tapahtumiin. 2 TOIMINTAKESKUS SUSISUO toimintakeskuksen vuokrauksen markkinointi esim. kouluille ja työpaikoille ulkoilumajatoiminta Susisuon toimintakeskuksessa talvella ja 11 asiantuntevan oppaan kertomana. Ahlaisten Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Helge Virta on lupautunut oppaaksemme retkelle. Kylämaisemaan tutustumisen jälkeen siirrymme viettämään yhteistä aikaa Vahterkarin saareen, jonne on noin 1 km soutumatka, voitte ottaa mukaan myös oman kanootin. Vahterkarissa lämmitämme saunan ja evästelemme. Ruokailusta voimme sopia tarkemmin retkelle ilmoittautuneiden kesken, syömmekö vain omia eväitä vai keitämmekö yhteisen sopan? RETKI EURAJOEN KAUNISSAAREEN sunnuntaina Kokoontuminen kello 9.00 Viiskannan parkkipaikalla poliisilaitosta vastapäätä. Paluu Poriin noin kello Lähdemme kimppakyydein. Jos tarvitset kyytiä tai voit sen tarjota jollekin, kerro siitä ilmoittautuessasi. Kierrämme saaressa noin kilometrin mittaisen kulttuuripolun oppaan kanssa. Aikaa on lisäksi omatoimiseen saaressa kiertelyyn ja tutustumiseen. Lähdemme matkaan omin eväin. Makkaranpaisto on mahdollista. Saaressa saattaa kohdata käärmeen, joten kumisaappaat ovat tarpeen. Venekuljetus, merimatka noin 15min, ja opastus maksavat. Kustannukset tasataan lähtijöiden kesken. Arviolta noin 8-12 euroa henkeä kohden. Tiedustelut ja ilmoittautuminen viimeistään su Pirjo Weber

7 10 Retkiä ja tapahtumia YÖLAULAJARETKI 5.6. Perinteinen Yölaulajaretki Kokemäenjoella Perjantai-iltana 5.6. Retki tehdään kirkkoveneillä, retken kesto noin neljä tuntia. Mukaan kannattaa varata vähän evästä ja kuumaa juotavaa, yöllä on myös yllättävän kylmää, joten myös lämmintä vaatetta reppuun mukaan. Muuten sään mukainen pukeutuminen, hanskat suojaavat käsiä rakoilta. Ilmoittautuminen 1.6. alkaen Porin Seudun Matkailu, yhteispalvelupiste Hööveli, os. Promenadikeskus Yrjönkatu 17, Pori puh , avoinna ma-pe klo LINTUTORNIRETKI Lintutorniretki Inhottujärvelle ja Keidaslammelle 16.5 Lähdemme kimppakyydein lintutorniretkelle Noormarkun Inhottujärvelle, jonne on autotie perille. Toukokuun puolivälissä luonto on jo hyvää vauhtia heräämässä ja monet muuttolinnut ovat aloittaneet pesäpuuhastelunsa. Inhottujärveltä kävelemme Keidaslammen nuotiopaikalle, jonne matkaa tulee noin 5 kilometriä. Viiskannasta lähdetään kimppakyydein kello 8. RETKI AHLAISTEN KULTTUURIMAISEMAAN Lauantaina klo 9 lähdetään Viiskannasta omilla autoilla. Jos haluat retken jälkeen saunomaan Vahterkariin niin ilmoittaudu Marja-Terttu Ruohomäelle etukäteen puh Ahlainen on lähellä, mutta jäänyt kuitenkin meille monille vähemmän tutuksi. Ahlaisten läpi ajaessa näkee kauniin kyläraitin ja kirkonmäen, vähän kun poikkeaa sivulle sieltä löytyy Rantakaupunki jokirannasta, kirkon liepeillä aivan mahtavat katajakedot ja kiviaidat. Kapeitten kyläraittien kivien kupeilla kukkivat kauniit käkkyräiset omenapuut ja metsäruusut. Kaiken tämän näkee, mutta sisällön Ahlaisten kylän elämään saa kesällä toimintakeskuksen piha-alueen hoito retkeilyreitin taukopaikkana mahdollisen majaisännän tai emännän nimeäminen majan hoitoa koskevien ohjeitten teko hiihtolatujen ja retkeilyreitin kunnossapito Isomäen urheilukeskuksesta Susisuon toimintakeskukseen ja kuntosuoritusten kirjaaminen työntekijän työllistäminen ulkoilupolku Susisuon maastoon, aiheina esim. luonto, kulttuuri, historia selvitetään vesijohdon hankinta liittymineen ja kustannuksineen ym 3 LIIKUNTA- JA RETKITAPAHTUMAT 3.1. Yleistä Satakunnan haastepyöräilyn kirjauspisteiden hoito viikoittaiset pyöräilyretket touko- ja kesäkuussa kehitetään pyöräilytapahtumia perheliikunnan korostaminen tapahtumissa talkootoiminta retkipoluilla, hiihtoladuilla ja toimintakeskuksessa johdettuja kävelyretkiä kevät- ja syyskaudella viikonloppuisin kävely- ja hiihtoretkiä vaellus- ja hiihtoretkiä Lapissa osallistuminen Porin kaupungin ympäristötoimiston järjestämiin luontotapahtumiin ja retkiin osallistuminen Suomen Ladun kampanjoihin ja tapahtumiin Satakunnan Kansansoudun jäsenyhdistyksenä Ulvilan taukopaikasta ja Porin maihinnousupaikasta vastaaminen retkiluistelutapahtumiin osallistuminen aktiivisesti mukana retkeilyreittien suunnittelussa, toteutuksessa ja ylläpidossa 3.2. Tiedotus jäsenlehti Latulainen ilmestyy 2-3 kertaa vuodessa tiedotuksia mm. Satakunnan Kansan yhdistystoimintapalstalla ja radioissa sekä Porin Latu ry:n www-sivuilla jäsenten sähköpostiosoitteiston muodostaminen yhdistyksen omaan käyttöön 7

8 Tapahtumat Porin Latu TALVI Lumitilanteen salliessa Hiihtoretket hiihtoportilta Susisuolle 3.2., tiistai Kerho/saunailta, Suksien voitelu 6.2., perjantai Kuutamohiihto Porin ympäristötoimiston ja Silokallion leirikeskuksen kanssa 15.2., sunnuntai Hiihtopäivä Joutsijärvellä , vko 13 Hiihtoviikko Saariselällä KEVÄT JA KESÄ 7.4., tiistai Kerho/saunailta, Linnunpöntöt Huhti/toukokuu Hanhi/Vesilinturetki Porin ympäristötoimiston kanssa Maanantaipyöräilyt (20-30 km) 5.5., tiistai Kerho/saunailta, Pihatalkoot 16.5., Lauantai Lintutorniretki Inhottujärvelle ja Keidaslammelle Toukokuu Kevätretki Ahlaisten kulttuurimaisemaan ja Vahterkarin saareen Toukokuu Työttömien pyöräretki 26.5., tiist Patikkaretki hiihtoportilta Susisuolle 2.6., tiistai Kerho/saunailta, Kasviretki Susisuon maasto 5.6., perjantai Yölaulajaretki 14.6., sunnuntai Saaristoretki Eurajoen Kaunissaareen , pe.-su Satakunnan Kansansoutu Ma klo 18 Kerhoilta Retkelle varustautuminen , viikko 32 Kesävaellus Rajajooseppi-Kiilopää tai vaihto ehtona esim. Kiilopäältä päiväretkiä SYKSY 8.9., tiistai Kerho/saunailta, Marjat ja sienet 13.9., sunnuntai Räiskälepatikka ja sauvakävely hiihtoportilta Susisuolle 27.9., sunnuntai Patikkaretki Kuhankuonon alueella 6.10., tiistai Kerho/saunailta, Talveen varustautuminen Lokakuu, perjantai Pimeämetsä tapahtuma Porin ympäristötoimiston kanssa , sunnuntai 6. Tour de Pori maastopyöräretki (100 km) 3.11., tiistai Kerho/saunailta, Vanhat pirttileikit 8.11., sunnuntai Isänpäiväretki , Sunnuntai Retki johonkin hiihtoputkeen , viikko 48 Kaamoshiihtoviikko Kiilopäällä , tiistai Kuusijuhla Susisuolla Näistä ja muista mahdollisista tapahtumista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin Lounais-Suomen latualue ja Suomen Latu ja Toimihenkilöiden koulutus- ja tiedotustilaisuus Keväällä Lounais-Suomen latualueen koulutustilaisuus Suomen Ladun kevätpäivät ja -liittokokous, Tuusula Suomin meloo, Iisalmesta Kotkaan , perj.-sunn. Suomen Ladun 52. leiripäivät Lappeenrannassa Suomen Ladun syyspäivät ja syysliittokokous, Oulu , la Lounais-Suomen latualueen syyskokous, Pori Tämä toimintasuunnitelma on vahvistettu Porin Latu ry:n syyskokouksessa Porin Latu ry:n KEVÄTKOKOUS Tiistaina klo Susisuon ulkoilumajalla Kokouksessa käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat mm. toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta Johtokunta toivottaa kaikki jäsenet tervetulleiksi kokoukseen 9

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu Porin Latu ry:n T O I M I N TA K E S K U S S U S I S U O Ulkoilumajaa vuokrataan erilaisiin tarkoituksiin, esim. perhejuhlien viettoon, yhdistysten kokouksiin ja illanviettoihin. Majan vuokra on 80 euroa

Lisätiedot

18.12.klo 18.00 Kuusijuhla Susisuon Toimintakeskuksessa

18.12.klo 18.00 Kuusijuhla Susisuon Toimintakeskuksessa Sunnuntai 11.11. Isänpäivänretki ja kahvit Tiistai 13.11. Vuosikokous Susisuolla klo 18.00 Sunnuntai 20.11. Retki Jämin hiihtoputkeen. Lähtö klo 9 Viiskannasta kimppakyydein 18.12.klo 18.00 Kuusijuhla

Lisätiedot

Sunnuntaina 11.9. Räiskälepatikka Porista Susisuolle Keskiviikko 21.9. SUOMI MIES SEIKKAILEE Porin Kauppatorilla Patikkaretki Kokemäen Pitkäjärveltä

Sunnuntaina 11.9. Räiskälepatikka Porista Susisuolle Keskiviikko 21.9. SUOMI MIES SEIKKAILEE Porin Kauppatorilla Patikkaretki Kokemäen Pitkäjärveltä Sunnuntaina 11.9. Räiskälepatikka Porista Susisuolle Keskiviikko 21.9. SUOMI MIES SEIKKAILEE Porin Kauppatorilla Lauantai 24.9. Patikkaretki Kokemäen Pitkäjärveltä Järilän Urheilumajalle Sunnuntai 13.11.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tammikuu

JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tammikuu M Itella Oyj Lähdetkö katsomaan? Porin Latu järjestää vaellusretken Lemmenjoen kansallispuistoon, aina kultamaille saakka, ajalla 16.-23.8. 2008 eli viikolla 34. Matkalle lähdemme perjantaina 15.08. ja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24, 28100 PORI, puh. 0400 531034, timpen.postit@pp.inet.fi

Puheenjohtaja Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24, 28100 PORI, puh. 0400 531034, timpen.postit@pp.inet.fi JÄSENTIEDOTE 1/2015 PORIN LATU RY TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24, 28100 PORI, puh. 0400 531034, timpen.postit@pp.inet.fi Varapuheenjohtaja Jari Wiksten, Sirkankatu 34,

Lisätiedot

Porin Latu ry JÄSENTIEDOTE 1/2012

Porin Latu ry JÄSENTIEDOTE 1/2012 Porin Latu ry JÄSENTIEDOTE 1/2012 Sunnuntai 10.11. Isänpäivänretki ja kakkukahvit Tiistai 19.11. Vuosikokous Susisuolla klo 18.00 17.12 klo 18.00 Kuusijuhla Susisuon Toimintakeskuksessa 15 Retkitoimikunta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Talven taika

JÄSENTIEDOTE. Talven taika Talven taika JÄSENTIEDOTE 2/2014 PORIN LATU RY TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki Kuusikkokuja 5, 28400 ULVILA (02) 538 8795 / 040 588 2170 marjaterttu@hotmail.com Varapuheenjohtaja Jari

Lisätiedot

Tunnelmaa Joutsijärven patikkaretkeltä

Tunnelmaa Joutsijärven patikkaretkeltä Tunnelmaa Joutsijärven patikkaretkeltä Jäsentiedote 1/2018 PORIN LATU RY :N TOIMIHENKILÖT: PUHEENJOHTAJA VARAPUHEENJOHTAJA Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24 Jari Wiksten, Sirkankatu 34 PORI p. 0400 531

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

M Itella Oyj. Korpraalintie 16, 28600 PORI. Puh. 0207 65 120 Fax 0207 65 2915. JÄSENTIEDOTE 2/2008 Syyskuu

M Itella Oyj. Korpraalintie 16, 28600 PORI. Puh. 0207 65 120 Fax 0207 65 2915. JÄSENTIEDOTE 2/2008 Syyskuu M Itella Oyj Korpraalintie 16, 28600 PORI Puh. 0207 65 120 Fax 0207 65 2915 JÄSENTIEDOTE 2/2008 Syyskuu 2 PORIN LATU RY TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki Kuusikkokuja 5, 28400 ULVILA

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖT: TOIMINTAKESKUS, SUSISUO PANKKIYHTEYS: JÄSENTIEDOTE: LATULAINEN

TOIMIHENKILÖT: TOIMINTAKESKUS, SUSISUO PANKKIYHTEYS: JÄSENTIEDOTE: LATULAINEN 1 JÄSENTIEDOTE /2014 TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki Kuusikkokuja 5, 28400 ULVILA 02-538 8795, 040-588 2170, marjaterttu@hotmail.com Varapuheenjohtaja Jari Wiksten Sirkankatu 34, 28120

Lisätiedot

Näkymä Akumajan pihasta Akujoelle. Vaellusseuraa Kiilopään syysmaisemissa

Näkymä Akumajan pihasta Akujoelle. Vaellusseuraa Kiilopään syysmaisemissa Näkymä Akumajan pihasta Akujoelle Vaellusseuraa Kiilopään syysmaisemissa Jäsentiedote 1/2017 PORIN LATU RY :N TOIMIHENKILÖT: PUHEENJOHTAJA VARAPUHEENJOHTAJA Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24 Jari Wiksten,

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0 SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö SaPo melontaretki 2010. Järjestetään yhteiskuljetuksella Lieksan Nurmijärvelle kesäkuun alussa. Tarjolla on neljä erilaista retkivaihtoehtoa, jotka on esitelty tarkemmin myöhemmin tässä esitteessä. Retket

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2011 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on yhtenä Suomen Ladun jäsenyhdistyksenä tarjota kuntoa,

Lisätiedot

10. Kaukopartiohiihto

10. Kaukopartiohiihto SUOMEN SOTILASURHEILULIITTO UTIN JÄÄKÄRI RYKMENTTI KUTSU Utti 03.11.2006 10. Kaukopartiohiihto 2. 3.2.2007 Kaukopartiohiihto on kaukopartiomiesten perinteitä vaaliva tapahtuma. Kaukopartiohiihdon suojelijana

Lisätiedot

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat Suomen Ladun ajankohtaiset asiat 12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt 12.2. Muut ajankohtaiset asiat OSALLISTU Jäsenmaksujen ilmoittaminen 30.11. mennessä Liikuttaja-verkkolehti Alueyhdyshenkilöt

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2014 Hyvät Saarijärven Ladun jäsenet Saarijärven Ladun 45. toimintavuosi on takana. Toiminta on noudatellut perinteisiä linjoja. Talviuinnin suosio on jatkunut hyvänä. Tosin

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2016 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2012 TERVEHDYS PALAVASALMEN AVANTOSAUNALTA Vuoden viimeisenä tiistaina on ihan kauhea keli : tuulee niin, ettei meinaa pystyssä pysyä. On loskaista ja pimeää. Ajattelen,

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI

Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI 2-2016 Teijolla Matildanjärven rannalla Salon Samoojat ry Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 17.04.1980 Pankkiyhteys: 541002-470261 IBAN FI22 5410 0240 070261 www.suomenlatu.org/salonsamoojat

Lisätiedot

SUNNUNTAI. PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007

SUNNUNTAI. PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007 1 PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007 SUNNUNTAI 10.00 Retki Pirunkirkko kanjonille 2-3 h Kuljetus ensin mökiltä tai hotellilta 5 km. Kanjonin läheltä jatkamme matkaa

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu *********************************************************

Kokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu ********************************************************* Kokkolan Latu ry Jeriksen lomaosakkeen Kokkolan Ladun viikot 2016 Viikot 31, 37, 43 ja 49 haettava 31.5.2016 mennessä. Jos useampi hakija samalle viikolle, arvotaan viikon saaja. Vko 25 vielä myös saatavilla

Lisätiedot

PORIN LATU RY :N TOIMIHENKILÖT:

PORIN LATU RY :N TOIMIHENKILÖT: Jäsentiedote 1/2019 PORIN LATU RY :N TOIMIHENKILÖT: PUHEENJOHTAJA VARAPUHEENJOHTAJA Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24 Jari Wiksten, Sirkankatu 34 PORI p. 0400 531 034 28120 PORI p. 0400 963 939 timpen.postit(at)pp.inet.fi

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP)

Lisätiedot

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2017

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 1/2011

Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 1/2011 Rauman Seudun Luonnonystävät Jäsentiedote 1/2011 Hyvät luonnonystävät Vuosi vaihtui ja sen myötä myös yhdistyksen puheenjohtaja. Ilona halusi välillä keskittyä muihin asioihin ja hänen ehdotuksestaan yhdistyksen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Napakelkka on Laskiaisriehan suosikkivempain ollut jo vuosia. Päät ovat varmaan pyörällä aisan molemmissa

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO

KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO KEVÄTKAUDEN VIIKKO-OHJELMA LAPLAND HOTELS ÄKÄSHOTELLI JA LAPLAND HOTELS YLLÄSKALTIO 7.1-22.4.2016 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Länsituulen viesti 1 / 2001

Länsituulen viesti 1 / 2001 Länsituulen viesti 1 / 2001 Kevätauringon säteiden herätellessä venekansaa talviunilta, tahdon minäkin tervehtiä seuran jäseniä lämpimällä tervehdyksellä. Monenlaista toimintaa on ollut toki talvenkin

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00 JÄSENTIEDOTE 2011 HUOVINRETKI RY Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 1963 www.huovinretki.fi Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen 19.00 Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010

ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010 ERÄSTELYN OHJATUT MELONTARETKET 2010 Luonnon kauneudesta voit nauttia meloen Lieksan vesistöjä. Ohjatulle ja turvalliselle melontaretkelle voi osallistua koko perhe. Aloitteleville suosittelemme Vesiluontopolku

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Jäsentiedote Kuva Marketta Mäenpää

Jäsentiedote Kuva Marketta Mäenpää Jäsentiedote 2018 Kuva Marketta Mäenpää Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2018 Puheenjohtaja Marketta Mäenpää

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011)

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) Maanantai (huom. pienille lapsille omat haalarit mukaan). Henkilömäärä 4-50. Kesto 2-3h. Korpisoturi Oy. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 16.00 Sokos

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006 Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Lokakuun ohjelma VIIKKO 40, teema Varpaat vauhtiin Maanantai 29.9 8.30 12.00 ja * Vapaaehtoinen, ohjattu

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

Jäsentiedote Kuva Jukka Mäenpää

Jäsentiedote Kuva Jukka Mäenpää Jäsentiedote 2019 Kuva Jukka Mäenpää Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Johtokunta vuonna 2019 Puheenjohtaja Marketta Mäenpää

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry

JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry JÄSENTIEDOTE 2019 Huovinretki ry HUOVINRETKI Huovinretki ry on perustettu 1963 ja on Suomen Ladun jäsenyhdistys. Jäsenetuina saat mm. Latu ja Polku lehden 4x vuodessa ja OP- tapaturmavakuutuksen Suomen

Lisätiedot

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38.

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38. AJON JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2015 AIKA: 15.1.2015 klo 18:30 PAIKKA: Harri Kallioisen koti LÄSNÄ: Harri Kallioinen (pj), Laura Manninen (s), Tarja Nyyssönen, Mari Lehtiranta, Kari Ängeslevä, Pasi Tikka ja

Lisätiedot