JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tammikuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tammikuu"

Transkriptio

1 M Itella Oyj Lähdetkö katsomaan? Porin Latu järjestää vaellusretken Lemmenjoen kansallispuistoon, aina kultamaille saakka, ajalla eli viikolla 34. Matkalle lähdemme perjantaina ja palaamme lauantaina Matkan teemme, mikäli lähtijöitä on riittävästi, omalla tilauslinjaautolla, jolloin kustannukseksi tulee n.150. Lisätietoja antaa ja ilmoittautumisia viimeistään vastaanottaa Kaarlo Hilska puh Varaa lomasi jo nyt! PS. Partiokauppa kutsuu kerhoiltaan maanantaina Aihe: Vaellukselle valmistautuminen PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMISTON KANSSA YHTEISTYÖSSÄ TEHTÄVÄT RETKET Kuutamohiihto Joutsijärvellä Retkiluistelutapahtuma Luvialla Hanhi- ja Vesilinturetki, Leistilänjärvi, Raijalanjärvi, Puurijärvi Melontaretki Kokemäenjoella Yölaulajaretki kirkkoveneillä Kokemäenjoella Luonnonkukkapäivän kasviretki Lintu- ja Sudenkorentoretki Elokuu Lepakkoretkiä, kohteet Pori, Noormarkku, Leineperi Yömelonta Kokemäenjoella Sieniretki Kullaalle Metsäretki Pimeä Metsä Susisuon toimintakeskuksessa Yllä olevista retkistä on tehty esite, jonka voi noutaa Luontotalo Arkista, Promenadikeskuksesta tai Susisuolta JÄSENTIEDOTE 1/2008 Tammikuu

2 2 PORIN LATU RY TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki Kuusikkokuja 5, ULVILA (02) Varapuheenjohtaja Jari Wiksten Sirkankatu 34, PORI (02) Sihteeri Reino Kuusela Vierutie 21 B 9, PORI (02) Jäsensihteeri Terttu Haukioja Haapasaarentie 28, PORI (02) Rahastonhoitaja Merja Grönbacka Honkalantie 24, PORI ( (02) TOIMINTAKESKUS, SUSISUO Niittymaa (02) PANKKIYHTEYS: Porin Latu ry Nordea Pori WWW-SIVUT: JÄSENTIEDOTE: LATULAINEN Vastaava toimittaja: Marja-Terttu Ruohomäki Toimitus ja painatus: Jari Wiksten, Yrityspalvelu Oy Transwik Ab, Pori 2008 Sirkankatu 34, PORI (02) sähköposti: jari.wiksten@gmail.com Jälleen soudamme Kansansoutu Vammalasta Poriin Soutajia tarvitaan Porin Latu ry. osallistuu ensi kesänäkin Satakunnan Kansansoutuun Tämän kesän retki on sekä Suomen Ladun valtakunnallinen soututapahtuma, että osa Porin 450-vuotisjuhlia. Soutajia mahtuu veneeseen kerrallaan 14, ja osallistua voi vaikkapa vain yhtenä päivänä. Yhden päivän hinnaksi tulee n. 20, johon sisältyy veneen vuokra, vakuutukset, varusteiden kuljetukset, kahvit taukopaikoilla, veneiden siirrot voimalaitoksilla jne. Mikäli saamme tukijoita retkellemme, voi maksu tästä vielä tippua. Mikäli kiinnostuit soudusta, soittele Timo Korhoselle p Hyvä Porin Ladun jäsen Porin Latu ry haluaa tehostaa tiedottamistaan jäsenistölle. Latulainen ilmestyy entiseen tapaan 3-4 kertaa tänä vuonna ja lehtiilmoittelu Satakunnan Kansan yhdistystoimintapalstalla jatkuu mutta sähköposti mahdollistaa maksuttoman ja nopean tiedotuskanavan niille jäsenille, joilla on sähköposti käytössään. Lähetä sähköpostiviesti osoitteeseen jari.wiksten@gmail.com, jos haluat liittyä Porin Ladun sähköpostilistalle. Kirjoita viestiin: Liityn Porin Ladun sähköpostilistalle. 15

3 14 MAANANTAIPYÖRÄILYT KESÄLLÄ 2008 Perinteinen Satakunnan haastepyöräily käynnistyy taas vappuna ja jatkuu Juhannukseen asti. Porin Ladun viikottaiset maanantaipyöräilyt poljetaan 5.5, 12.5, 19.5, 26.5, 2.6, 9.6 ja Lähtöpaikkana on Viiskannan pysäköintipaikka Poliisilaitosta vastapäätä ja pyöräretkelle lähdetään aina klo Retket suuntautuvat eri puolille kaupunkia lähinnä pyöräteitä ajaen ja reittien pituudet ovat n km. PORIN LADUN KULTTUURIPYÖRÄILYRETKET KESÄLLÄ 2008 Porin Ladun pyöräretket Porissa ja Porin ympäristössä, kesän 2008 aikana: Pyöräilymatkat ovat km/retki (rauhallinen vauhti). Retkiä tehdään kolme lauantaisin 24.5, 14.6 ja Retkelle lähdetään klo 10 Viiskannan parkkipaikalta, poliisilaitoksen edestä, paluu noin klo 15. Retkien vetäjinä toimivat Jari Wiksten (puh ) ja Jorma Ruohomäki puh ( ). Kulttuurikohteilla pysähdytään ja kohteesta kerrotaan oleelliset asiat. Tarkempia tietoja retkistä saa maanantaipyöräilyissä ja ennen retkiä Satakunnan Kansan yhdistystoimintaa palstalta. Retkien kestoaika n. 5 h. Osallistumismaksu on 5 /retki. KUNTOLENKKEJÄ KESÄLLÄ 2008 Porilaiset pyöräilyseurat järjestävät myös ensi kesänä keskiviikkoiltaisin johdettuja pyöräretkiä viime vuoden tapaan. Retkiohjelmat lyödään lukkoon helmikuussa ja tiedot retkistä löytyy sen jälkeen ainakin Pyöräkarhujen ja Koiviston Iskun www-sivuilta: ja Puheenjohtajan Palsta Hyvää Alkanutta Latuvuotta Toivottavasti te latulaiset olette jaksaneet ulkoilla, vaikka ilmat eivät ole olleet parhaat mahdolliset. Siitä on jo noin kymmenisen vuotta, kun minä olin aivan tuskastunut, kun oli samanlaista sateista, lumetonta kuten tänäkin talvena. Onneksi minulle tuli jokin muukin murhe ja oivalsin, että miksi murehtia asiaa, jolle ei todellakaan voi tehdä mitään. Ihmisen on parempi keskittyä liikkumaan vallitsevissa olosuhteissa, sateella sateessa. Tietysti meillä Suomessa voi lähteä hakemaan lunta Lapin tuntureilta, mutta ei siihenkään aina ole aikaa eikä rahaakaan. Yhdistyksen kaamoshiihtoviikolla marrasjoulukuun vaihteessa Kiilopäällä oli paljon lunta, yli Ahopäänkin oli tehty leveä paana tampparilla, kuin kevättalven lumilla ikään. Kaamoksen kauniita värejä ei nähty, kun joka päivä satoi jonkin verran lisää uutta lunta. Meillä on taas hyvin toiminnallinen latuvuosi tulossa, syyskokouksessa päätettyjen retkien lisäksi kannattaa panna kalenteriin ne retket, jotka tehdään yhteistyössä Porin, Nakkilan, Ulvilan ja Noormarkun ympäristötoimien kanssa, niistä on erillinen luettelo lehdessä. Susisuon toimintakeskus on ollut ahkerasti vuokraajien käytössä ja piha-alueen kota on myös palvellut yksittäisiä kävijöitä. Kodassa on aina varattuna puita tulentekoon ja koska tahansa voi ohikulkija poiketa kotaan evästelemään tulen loimuun. Valitettavasti myös huonosti käyttäytyviä vieraita on käynyt pihapiirissä. Toivoisinkin että te jäsenet aina myös tarkkailisitte käydessänne onko paikat kunnossa, mikäli epäilette jonkun käyttäytyneen asiattomasti, ottakaa aina yhteyttä puheenjohtajaan. Meillä on ollut työllistettynä Elon Matti, mutta valitettavasti hänen työaikansa päättyy tammikuun lopussa, kiitokset Matille vuoden työstä, harmi että se ei voi jatkua pitempään. Jos hiihtolatua ei lumen puutteen vuoksi voida tehdä, niin viitoitettua kävelyreittiä pitkin on helppo tehdä vaikkapa sauvakävelyretki Susisuolle. Polkupyöräillen voi käyttää reittiä Eteläväylä - Liikastenmäkikevyen liikenteen väylä Tuorsniemen koululle - Tuorsniementie - Metsätie - Tiilibruukintie (loppuosa aika huono), jättää polkupyörän Tiilibruukintielle ja kävellä pellon yli lähtevää polkua majalle. Marja-Terttu 3

4 4 LATU ja HIIHTORETKIÄ KUUTAMOHIIHTO JOUTSIJÄRVELLÄ PERJANTAINA KLO Hiihtolenkille lähdetään noin klo Silokallion rantasaunalta, hiihtoretken pituus 6-8 km ja hiihtovauhti rauhallinen. Hiihtoretken jälkeen on mahdollisuus saunoa ja uida avannossa. Saatavilla on edulliseen hintaan kahvia, mehua, pullaa ja tietysti makkaraa. Mukaan voi ottaa tietenkin myös omat eväät. Varusteet:: hiihtovälineet, säänmukainen pukeutuminen, saunomisvarusteet + uimapuku. Retkelle ilmainen yhteiskuljetus, jonka järjestää Porin kaupungin ympäristötoimisto. ilmoittautuminen Porin Seudun Matkailu, yhteispalvelupiste Hööveli, os. Promenadikeskus Yrjönkatu 17, Pori puh , avoinna ma-pe klo hteiskuljetus lähtee klo Pohjoispuisto 7, Luontotalo Arkki. HUOMAUTUS JOS JÄÄ-/LUMIOLOSUHTEET OVAT HUO- NOT TEHDÄÄN KUUTAMO(SAUVAKÄVELY SILOKALLI- ON YMPÄRISTÖN METSÄTEILLÄ. HIIHTOPÄIVÄ JOUTSIJÄRVELLÄ Sunnuntaina Matkaan lähdetään kimppakyydein Viiskannan parkkialueelta kello 9 ja hiihtämään Silokallion kurssikeskuksen rannasta kello Saunamaksu on viisi euroa. Mahdollisen yhteiskuljetuksen varalta voi ilmoittautua Reino Kuuselalle viimeistään puh Yhteiskuljetuksen hinta on viisi euroa. Valtakunnallinen Laturetki Valtakunnallinen laturetki järjestetään Mäntyharjulla Ladut 3-50 km. Lapsille omat ohjaajat muumipeikon kanssa. Tied , KERHOILLAT Susisuon toimintakeskuksessa Maanantaina 7.4. Kerho ja saunailta klo Aiheena on pyöräily. Keskustellaan kesän pyöräilytapahtumista ja pyöräilyreiteistä. Kerhoillan jälkeen saunotaan. Maanantaina 5.5. Kerho ja saunailta klo Susisuon maastosta on tekeillä uusi suunnistuskartta, mikäli sen on valmistunut, tutustumme karttaan ja teemme yhdessä karttaa hyväksi käyttäen pienen retken lähimaastoon ja tutustutaan alueella oleviin muinaisjäännöksiin, hautamuistomerkkeihin, käydään myös kuppikivellä. Kuppikivi eli uhrikivi on kivi, johon tehtyyn kuppimaiseen syvennykseen vietiin uhriksi pikkuerä saaliista tai sadosta, ensimmäiset tilkat poikimisen jälkeen lypsetystä maidosta, tarkoituksena vaikuttaa vuodentulon edistämiseen ja onnen hankkimiseen. Näitä kuppikiviä on rautakautisten kalmistoalueiden liepeillä. Kävelyn päälle voi pistäytyä saunomassa. Maanantaina 2.6. Kerho ja saunailta klo Aiheena on suunnistus. Harjoitellaan uuden suunnistuskartan käyttöä Susisuon lähimaastoissa. Kerhoillan jälkeen saunotaan. UUSIEN JÄSENTEN TAPAAMINEN Lauantaina klo Oletko liittynyt Porin Latuun lähiaikoina vai mietitkö vielä liittyisinkö jäseneksi? Tule tutustumaan Porin ladun toimintaan ja sen jäseniin Susisuon toimintakeskukseen. Ohjelmassa mm. - lyhyt kävelylenkki Susisuon lähimaastoissa - yhdistyksen toiminnan esittelyä - lettujen paistoa ja kahvin/mehun juontia - tutustumista toisiimme Tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle, tervetulleita ovat myös jo pidempään jäsenenä olleet. 13

5 12 taan tasan 50 % - 50 % tekijän ja yhdistyksen kesken. Näin tuemme Porin Latu ry:n toimintaa. Kaikki askartelutyösi käyvät: linnunpöntöt - voiveitset - tuulikanteleet - kudonta- ja virkkaus- ja nypläystyöt jne. jne. Ilmoita halukkuudestasi tulla mukaan viimeistään mennessä Kirsti Ollilalle Rohkeasti mukaan! Keväthanget kutsuvat 5 MAAILMAN YMPÄRISTÖPÄIVÄ 5.6. Maailman ympäristöpäivän viettoon yhdistystämme on myös pyydetty osallistumaan. Tähänkin tarvitsemme hyvät jäsenet teidän apuanne, jotta saamme tämänkin tilaisuuden tyylikkäästi hoidettua. RETKI SUSILUOLALLE Lauantaina 7.6. klo 8 Kokoonnumme klo 8 Viiskannan parkkipaikalle, josta yhteiskyydeillä kuljetaan Karijoelle, jonne on noin 100 km matka. Autokunnat jakavat matkakustannukset keskenään. Retkellä käydään Susiluolalla ja ihaillaan sen läheisyydessä Karijoen tienvarressa Svenska flakkan kukkaharvinaisuutta. Omat eväät mukaan ja niitä poiketaan syömään Pyhävuorelle, jossa voidaan ihailla maisemia. Porin Latu järjestää jälleen ensi keväänä hiihtomatkan Lappiin, tunnetusti erinomaisille Saariselän laduille. Lähtö pe illalla klo Porista ja paluu la myös illalla, arviolta n. klo Majoitus 2 H huoneissa Saariselän Majatalossa, hinta 220 / hlö, johon sisältyy aamupala ja sauna. Matka tehdään omalla bussilla, jos lähtijöitä riittävästi ja hinta asettunee e:n välille. Ilmoittautumiset helmikuun 10. päivään 2008 mennessä Kaarlo Hilska, tai Timo Korhonen Varaa ajoissa, paikkoja rajoitetusti. PS: Mukaan bussiin voi tulla, vaikka olisi muu majoitus Sauvakävelyjä Tiistaina Sauvakävely Susisuolle ja takaisin, lähtö klo hiihtoportilta Eteläväylän ja Yläruukintien tien risteyksestä.

6 6 PORIN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä Vuosi 2008 on Porin Latu ry:n 37. toimintavuosi. Porin Latu ry kuuluu noin 240 jäsenyhdistyksen kanssa tulevana vuonna 70 vuotta täyttävään Suomen Latu ry:hyn, jolla on jäseniä yhteensä noin Porin Latu ry on myös Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ja Satakunnan Kansansoutu ry:n jäsen. Suomen Latu edistää virkistystä, kuntoa ja terveyttä tuottavaa liikuntaa, ulkoilua, retkeilyä ja yleensä aktiivista elämäntapaa. Tavoitteena on säilyttää sekä lisätä liikunnan ja ulkoilun harrastusta. Läheltä liikkumaan on Suomen Ladun teema vuodelle 2008 ja se ohjaa ulkoilun ja luonnossa liikkumisen maailmaan läheltä jokaisen omaa arkista elinpiiriä. Susisuo tutuksi on Porin Ladun teema edelleen vuodelle Toimintakeskus Susisuon eli Susisuon ulkoilumajan laajennus on saatu kuntoon vuonna Se mahdollistaa ja tarjoaa jäsenille kokoontumistilan sekä parantaa lähiseudun kaikkien asukkaiden liikunta- ja retkeilymahdollisuuksia, joihin maja on merkittävä lisä. Porin Ladun tavoitteena on edistää Porin seudulla hiihtoa ja muuta ensisijaisesti luonnossa tapahtuvaa kuntoliikuntaa ja retkeilyä sekä myös vaikuttaa kuntoliikunnan voimavarojen lisäämiseen. Yhdistys on avoin edistämään uusia, ajankohtaisia kunto- ja luontoliikuntamuotoja ja se on mukana Suomen Ladun kampanjoissa. Samalla pyritään löytämään nuoria mukaan tapahtumiin ja toimintaan tekemällä yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa. Lumitilanteen salliessa Porin Latu kunnostaa hiihtoladut ja järjestää lähimaastoon erilaisia hiihtoretkiä. Porin Ladun Toimintkeskus, Susisuo palvelee lumitilanteen mukaan. Yhteistyö eri tahojen, mm. Porin kaupungin ympäristötoimiston kanssa jatkuu. Porin Latu tukee jäsenistön osallistumista latualueen ja Suomen Ladun tapahtumiin. 2 Toimintakeskus Susisuo majan vuokrauksen markkinointi esim. kouluille ja työpaikoille ulkoilumajatoiminta Susisuon majalla talvella ja kesällä majan piha-alueen hoito retkeilyreitin taukopaikkana SUOMI MIES SEIKKAILEE Porin Torilla Suomi Mies seikkailee kampanjassa on vuotiailla miehillä tilaisuus käydä testauttamassa kuntonsa ja samalla he saavat ohjeet liikunnallisemman elämäntavan aloittamiseksi. Tapahtuma on Porin kauppatorilla, johon tulee rekka-auto, jossa on tarvittavat välineet erilaisiin kuntotesteihin. Samassa yhteydessä Porin Ladulla on tilaisuus tuoda oma telttansa tähän tapahtumaan ja esitellä toimintaansa. Seuratkaa lehdistä tapahtuman ilmoittelua ja ennen kaikkea te kunnostanne huolehtivat latulaismiehet, menkää osallistumaan testaukseen. Oman yhdistyksen teltassa esiteltävä materiaali ja toiminta on vielä avoinna, mutta se on selvää, että vapaaehtoisia toiminnan esittelijöitä taas tarvitaan. Tapahtuman kestoaika on pitkä, aamulla klo 6 aloitetaan alueen rakentaminen eli oman teltan pystytys ja tapahtuma loppuu vasta klo 19, päivälle on laadittava esittelyvuorot sen mukaan, kuinka talkooväellä on aikaa osallistua. Soitelkaa mikäli teiltä löytyy aikaa tulla esittelemään puh LINTUTORNIRETKI Kuorsumaajärvelle Kiikoisiin Lauantaina Kevät on koittanut ja kesä on jo ovella. Muuttolinnut ovat tulleet ja ilahduttavat meitä laulullaan ja pesimispyyhillaan. Matkaan lähdetään kimppakyydein Viiskannasta kello 8. Sinä, askarteleva jäsen Sinua tarvitaan! Latuyhdistyksemme osallistuu Leineperin kevätmarkkinoille myyden jäsenten tekemiä askartelutöitä. Tuotto jae- 11

7 10 Retkiä ja tapahtumia Suomen Latu 70 vuotta Juhlatapahtuma perj Susisuon toimitakeskuksessa Ulkoilullinen tapahtuma alkaa pienellä sauvakävelylenkillä lähimaastossa klo Sauvakävelyn jälkeen istumme iltaa ja muistelemme sekä Suomen Ladun että oman yhdistyksemme Porin Ladun toimintaa. Mikäli teillä on valokuvia Porin Ladun tapahtumista ja retkistä ottakaa mukaan, valokuvat kertovat aina enemmän kuin sanat. Kodassa yhdistys tarjoaa nokipannukahvit ja lettuja, myynnissä on grillimakkaraa. Suomen Ladulla on latuyhdistyksiä ympäri Suomea noin 240 ja niissä jäseniä yhteensä eli olemme melko suuri porukka. Tätä porukkaa yhdistää liikunnallinen elämäntapa, rakkaus luontoon ja yhdessä tekemisen ilo. Kokoonnutaan yhteen, luontoliikuntakokemuksia meillä kaikilla on paljon, joten tarinaa yhden illan osalle on riittävästi. TERVETULOA MUKAAN UUDET JA VANHAT JÄSENET. PATIKKARETKI Joutsijärven ympäri Lähde patikoimaan Joutsille, kierretään yhdessä järven ympäri. Retkelle lähdetään Viiskannan parkkipaikalta (Porin poliisilaitosta vastapäätä) klo 9 omilla autoilla (kimppakyytimahd.) ja Tammen tilalta klo 10. Reitti kierretään vastapäivään ja yötä ollaan Kustaan pirtillä, kuunnellaan ja katsellaan keväistä luonnon heräämistä. Ota mukaan omat eväät ja majoitustarpeet. Mikäli tarvitset kimppakyytiä tai voit sitä tarjota, soittele Timo Korhoselle p mahdollisen majaisännän tai emännän nimeäminen majan hoitoa koskevien ohjeitten teko hiihtolatujen ja retkeilyreitin kunnossapito Isomäen urheilukeskuksesta Susisuon toimintakeskukseen ja kuntoilusuoritusten kirjaaminen työntekijän työllistäminen tulevana toimintavuonna talkoolaisten huomioiminen ulkoilupolku Susisuon maastoon, aiheina esim. luonto, kulttuuri, historia selvitetään vesijohdon hankinta, liittyminen, kustannukset ym 3 Liikunta- ja retkitapahtumat 3.1. Yleistä Satakunnan haastepyöräilyn kirjauspisteiden hoito viikoittaiset pyöräilyretket touko- ja kesäkuussa kehitetään pyöräilytapahtumia perheliikunnan korostaminen tapahtumissa talkootoiminta retkipoluilla, hiihtoladuilla ja majalla johdettuja kävelyretkiä kevät- ja syyskaudella viikonloppuisin kävely- ja hiihtoretkiä vaellus- ja hiihtoretkiä Lapissa osallistuminen Porin kaupungin ympäristötoimiston järjestämiin luontotapahtumiin ja retkiin osallistuminen Suomen Ladun kampanjoihin ja tapahtumiin osallistutaan Suomen Ladun 70-vuotistapahtumiin Satakunnan Kansansoudun jäsenyhdistyksenä Ulvilan taukopaikasta ja Porin maihinnousupaikasta vastaaminen osallistutaan Porin kaupungin 450-vuotisjuhlien tapahtumiin aktiivisesti mukana retkeilyreittien suunnittelussa, toteutuksessa ja ylläpidossa 3.2. Tiedotus jäsenlehti Latulainen ilmestyy 3-4 kertaa vuodessa tiedotuksia mm. Satakunnan Kansan yhdistystoimintapalstalla ja radioissa sekä Suomen Latu ry:n www-sivuilla sähköpostiosoitteiston muodostaminen yhd. omaan käyttöön 7

8 Tapahtumat Porin Latu TALVI Lumitilanteen salliessa Hiihtoretket hiihtoportilta Susisuolle perjantai Ulkoilutapahtuma Suomen Ladun 70- vuotisjuhlan tapahtumana Susisuon toimintakeskuksessa perjantai Kuutamohiihto Joutsijärvellä yhdessä Porin ympäristötoimiston kanssa sunnuntai Hiihtopäivä Joutsijärvellä 2.3. sunnuntai Valtakunnallinen laturetki, Mäntyharju viikko 14 Hiihtoviikko Lapissa, Saariselkä KEVÄT JA KESÄ 7.4. maanantai Kerhoilta/saunailta, Pyöräilyreitit lauantai Uusien jäsenten ilta tai päivä Susisuolla 1.5. torstai Helatorstain pyöräretki Yyteriin (pyöräkaupp.) lauantai-sunn. Patikkaretki Joutsijärven ympäri 5.5. Maanantai Kerhoilta/saunailta, Uusi suunnistuskartta Maanantaipyöräilyt (25-30 km) lauantai Lintutorniretki esim. Kuorsumaajärvelle Kiikoisiin sunnuntai Leineperin kevättorilla Porin Ladun myyntipiste Toukokuu Työttömien pyöräretki tiistai Sauvakävely hiihtoportilta Susisuolle ja takaisin 2.6. maanantai Kerhoilta/saunailta, Retki uuden suunnistuskartan pohjalta 5.6. torstai Maailman ympäristöpäivän tapahtuma yhdes Porin ympäristötoimiston kanssa lauantai-perj. Suomi meloo Pieksämäeltä Lahteen Noin viikko 23 Retki Karijoelle Susiluolaan , perj.-sunn. Suomen Ladun leiripäivät Tampereella Kaupissa perj.-sunn. Satakunnan Kansansoutu, valtakunnallinen soututapahtuma 4.8. maanantai Kerhoilta Partiokaupassa, Retkelle varustautuminen viikko 34 Vaellusviikko Lapissa, Lemmenjoen kansallispuisto SYKSY 1.9. maanantai Kerhoilta/saunailta, Ruska luonnonilmiönä sunnuntai Räiskälepatikka ja sauvakävely hiihtoportilta Susisuolle ja takaisin sunnuntai Retki Lauhanvuorelle maanantai Kerhoilta/saunailta, Ympäristöystävällinen retkeily sunnuntai 5. Tour de Pori maastopyöräretki (100 km) maanantai Kerhoilta/saunailta, Jouluinen askarteluilta sunnuntai Isänpäiväretki sunnuntai Retki johonkin hiihtoputkeen viikko 48 Kaamoshiihtoviikko Kiilopäällä tiistai Kuusijuhla Susisuolla Näistä ja muista mahdollisista tapahtumista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin Lounais-Suomen latualue ja Suomen Latu, koulutus ja kokoukset Hki ja Jkl Toimihenkilöiden koulutus- ja tiedotustilaisuus Keväällä Lounais-Suomen latualueen koulutustilaisuus , lau-sunn. Suomen Ladun kevätpäivät ja kevätliittokokous, Espoo lau-sunn. Suomen Ladun syyspäivät ja syysliittokokous, Mikkeli Syksyllä Lounais-Suomen latualueen kokous, Huittinen Toimintasuunnitelma on vahvistettu Porin Latu ry:n syyskokouksessa Porin Latu ry:n KEVÄTKOKOUS Torstaina klo Susisuon ulkoilumajalla Kokouksessa käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat mm. toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta Johtokunta toivottaa kaikki jäsenet tervetulleiksi kokoukseen 9

Kesävaellus viikolla 32 UKK Kansallispuistossa

Kesävaellus viikolla 32 UKK Kansallispuistossa M Itella Oyj Kesävaellus viikolla 32 UKK Kansallispuistossa Porin Latu järjestää matkan elokuun ensimmäisellä viikolla UKK:n kansallispuiston alueelle. Voit lähteä joko johdetulle vaellusreitille Rajajoosepista

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu Porin Latu ry:n T O I M I N TA K E S K U S S U S I S U O Ulkoilumajaa vuokrataan erilaisiin tarkoituksiin, esim. perhejuhlien viettoon, yhdistysten kokouksiin ja illanviettoihin. Majan vuokra on 80 euroa

Lisätiedot

18.12.klo 18.00 Kuusijuhla Susisuon Toimintakeskuksessa

18.12.klo 18.00 Kuusijuhla Susisuon Toimintakeskuksessa Sunnuntai 11.11. Isänpäivänretki ja kahvit Tiistai 13.11. Vuosikokous Susisuolla klo 18.00 Sunnuntai 20.11. Retki Jämin hiihtoputkeen. Lähtö klo 9 Viiskannasta kimppakyydein 18.12.klo 18.00 Kuusijuhla

Lisätiedot

Sunnuntaina 11.9. Räiskälepatikka Porista Susisuolle Keskiviikko 21.9. SUOMI MIES SEIKKAILEE Porin Kauppatorilla Patikkaretki Kokemäen Pitkäjärveltä

Sunnuntaina 11.9. Räiskälepatikka Porista Susisuolle Keskiviikko 21.9. SUOMI MIES SEIKKAILEE Porin Kauppatorilla Patikkaretki Kokemäen Pitkäjärveltä Sunnuntaina 11.9. Räiskälepatikka Porista Susisuolle Keskiviikko 21.9. SUOMI MIES SEIKKAILEE Porin Kauppatorilla Lauantai 24.9. Patikkaretki Kokemäen Pitkäjärveltä Järilän Urheilumajalle Sunnuntai 13.11.

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24, 28100 PORI, puh. 0400 531034, timpen.postit@pp.inet.fi

Puheenjohtaja Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24, 28100 PORI, puh. 0400 531034, timpen.postit@pp.inet.fi JÄSENTIEDOTE 1/2015 PORIN LATU RY TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24, 28100 PORI, puh. 0400 531034, timpen.postit@pp.inet.fi Varapuheenjohtaja Jari Wiksten, Sirkankatu 34,

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2015. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2015 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Talven taika

JÄSENTIEDOTE. Talven taika Talven taika JÄSENTIEDOTE 2/2014 PORIN LATU RY TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki Kuusikkokuja 5, 28400 ULVILA (02) 538 8795 / 040 588 2170 marjaterttu@hotmail.com Varapuheenjohtaja Jari

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä...

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011.... yhdessä... 1 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2011... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2011 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on yhtenä Suomen Ladun jäsenyhdistyksenä tarjota kuntoa,

Lisätiedot

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!

TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! 3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me

Lisätiedot

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0 SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Porin Latu ry JÄSENTIEDOTE 1/2012

Porin Latu ry JÄSENTIEDOTE 1/2012 Porin Latu ry JÄSENTIEDOTE 1/2012 Sunnuntai 10.11. Isänpäivänretki ja kakkukahvit Tiistai 19.11. Vuosikokous Susisuolla klo 18.00 17.12 klo 18.00 Kuusijuhla Susisuon Toimintakeskuksessa 15 Retkitoimikunta

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Lokakuun ohjelma VIIKKO 40, teema Varpaat vauhtiin Maanantai 29.9 8.30 12.00 ja * Vapaaehtoinen, ohjattu

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014

Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP)

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Ilmoittaudu ja tule mukaan! Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan

Lisätiedot

M Itella Oyj. Korpraalintie 16, 28600 PORI. Puh. 0207 65 120 Fax 0207 65 2915. JÄSENTIEDOTE 2/2008 Syyskuu

M Itella Oyj. Korpraalintie 16, 28600 PORI. Puh. 0207 65 120 Fax 0207 65 2915. JÄSENTIEDOTE 2/2008 Syyskuu M Itella Oyj Korpraalintie 16, 28600 PORI Puh. 0207 65 120 Fax 0207 65 2915 JÄSENTIEDOTE 2/2008 Syyskuu 2 PORIN LATU RY TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki Kuusikkokuja 5, 28400 ULVILA

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Hyvinvointia työikäisille Malliohjelma

Hyvinvointia työikäisille Malliohjelma Hyvinvointia työikäisille : iloa Liikuntapiirakasta liikkeelle sekä kuntotestin ohjeistus tasapaino sekä kävelytestin palaute 13.45 14.30 Syö hyvää: Lisää Vaihda - Vähennä keskusteluhetki 15.00-15.45 Ohjattu

Lisätiedot

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu.

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 1/2016 Kuva Pertti Tiuttu. HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2015 HYVÄÄ LIIKUNTAVUOTTA 2015 Saarijärven Ladun 47. toimintavuosi on alkamassa. Nyt näyttää siltä, että tulossa on jälleen luminen oikea talvi. Vuosi sitten näytti aivan

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

Tunnelmaa Joutsijärven patikkaretkeltä

Tunnelmaa Joutsijärven patikkaretkeltä Tunnelmaa Joutsijärven patikkaretkeltä Jäsentiedote 1/2018 PORIN LATU RY :N TOIMIHENKILÖT: PUHEENJOHTAJA VARAPUHEENJOHTAJA Timo Korhonen, Hallituskatu 6 B 24 Jari Wiksten, Sirkankatu 34 PORI p. 0400 531

Lisätiedot

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com

Pieksän Ladun. Jäsentiedote 2015. www.pieksanlatu.fi. pieksanlatu(at)gmail.com Pieksän Ladun Jäsentiedote 2015 www.pieksanlatu.fi pieksanlatu(at)gmail.com 1 Hei Latulaiset ja ulkoilukansa! Hiihtokauden lähestyessä toivotan kaikki ulkoilijat jälleen tervetulleeksi hiihtämään Partaharjun

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa

Lisätiedot

Länsituulen viesti 1 / 2001

Länsituulen viesti 1 / 2001 Länsituulen viesti 1 / 2001 Kevätauringon säteiden herätellessä venekansaa talviunilta, tahdon minäkin tervehtiä seuran jäseniä lämpimällä tervehdyksellä. Monenlaista toimintaa on ollut toki talvenkin

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013

Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013 iitinlatu@iitinlatu.com Iitin Latu ry Toimintasuunnitelma 1.1. 31.12.2013 Yhdistyksen tarkoituksena on Suomen Latu ry:n jäsenyhdistyksenä toimia hiihdon ja muun ensisijaisesti luonnossa tapahtuvan kunto-

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä .com - Tapahtumia Maanantai 25.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 26.09.2017 Vesijumppakurssi

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖT: TOIMINTAKESKUS, SUSISUO PANKKIYHTEYS: JÄSENTIEDOTE: LATULAINEN

TOIMIHENKILÖT: TOIMINTAKESKUS, SUSISUO PANKKIYHTEYS: JÄSENTIEDOTE: LATULAINEN 1 JÄSENTIEDOTE /2014 TOIMIHENKILÖT: Puheenjohtaja Marja-Terttu Ruohomäki Kuusikkokuja 5, 28400 ULVILA 02-538 8795, 040-588 2170, marjaterttu@hotmail.com Varapuheenjohtaja Jari Wiksten Sirkankatu 34, 28120

Lisätiedot

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017

Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2017

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia Maanantai 30.5 14 15 Nääsvillen muistijumppa. Kertamaksu 4 Tiistai 31.5 Keskiviikko 1.6 10 Teatteriryhmä. Ohjaajana Riku Laakkonen PiiPoosta Torstai 2.6 14 Hengellisiä yhteislauluja laulattaa Elna, Risto

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö SaPo melontaretki 2010. Järjestetään yhteiskuljetuksella Lieksan Nurmijärvelle kesäkuun alussa. Tarjolla on neljä erilaista retkivaihtoehtoa, jotka on esitelty tarkemmin myöhemmin tässä esitteessä. Retket

Lisätiedot

SUNNUNTAI. PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007

SUNNUNTAI. PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007 1 PALJAKKA Kevättalven ohjelma 12.2.2006 22.4.2006 ja 11.2.2007 21.4.2007 SUNNUNTAI 10.00 Retki Pirunkirkko kanjonille 2-3 h Kuljetus ensin mökiltä tai hotellilta 5 km. Kanjonin läheltä jatkamme matkaa

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2014 Hyvät Saarijärven Ladun jäsenet Saarijärven Ladun 45. toimintavuosi on takana. Toiminta on noudatellut perinteisiä linjoja. Talviuinnin suosio on jatkunut hyvänä. Tosin

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00

Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00 JÄSENTIEDOTE 2011 HUOVINRETKI RY Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 1963 www.huovinretki.fi Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen 19.00 Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI

Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI 2-2016 Teijolla Matildanjärven rannalla Salon Samoojat ry Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 17.04.1980 Pankkiyhteys: 541002-470261 IBAN FI22 5410 0240 070261 www.suomenlatu.org/salonsamoojat

Lisätiedot

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

Alajärven latutilanteesta saa tietoa   ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta. MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA käynnissä ja päättyy 30.4.2019 Tavoitteena kampanjan aikana (talvi 2018 30.4.2019) 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon ma

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Meidän perheen loma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Saapuminen ja majoittuminen Kyyhkylään Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön

Lisätiedot

Jäsentiedote Kuva Jukka Mäenpää

Jäsentiedote Kuva Jukka Mäenpää Jäsentiedote 2019 Kuva Jukka Mäenpää Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Johtokunta vuonna 2019 Puheenjohtaja Marketta Mäenpää

Lisätiedot

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat Suomen Ladun ajankohtaiset asiat 12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt 12.2. Muut ajankohtaiset asiat OSALLISTU Jäsenmaksujen ilmoittaminen 30.11. mennessä Liikuttaja-verkkolehti Alueyhdyshenkilöt

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE

SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2012 TERVEHDYS PALAVASALMEN AVANTOSAUNALTA Vuoden viimeisenä tiistaina on ihan kauhea keli : tuulee niin, ettei meinaa pystyssä pysyä. On loskaista ja pimeää. Ajattelen,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu

Latumajan Lumikenkäily tutuksi -kurssi 22.2.2012. HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu HEI NOLAN HEINOLAN LATU ry:n tiedotuslehti n:o 1/2012 Internet: www.phnet.fi/public/heinolanlatu Napakelkka on Laskiaisriehan suosikkivempain ollut jo vuosia. Päät ovat varmaan pyörällä aisan molemmissa

Lisätiedot

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN!

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! Tiedote 17.8.2009 Risto Lindstedt LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mikä on Lepakkoyö? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädäntöön vaikuttamalla,

Lisätiedot

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

Alajärven latutilanteesta saa tietoa   ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta. - MESTARISUKSITTELIJA KAMPPANJA käynnissä ja päättyy 30.4.2019 Tavoitteena kampanjan aikana (talvi 2018 30.4.2019) 500 km. Ilmoita talven aikana hiihtämäsi kilometrit paikkakuntasi liikuntatoimistoon ma

Lisätiedot