Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 1/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 1/2011"

Transkriptio

1 Rauman Seudun Luonnonystävät Jäsentiedote 1/2011

2 Hyvät luonnonystävät Vuosi vaihtui ja sen myötä myös yhdistyksen puheenjohtaja. Ilona halusi välillä keskittyä muihin asioihin ja hänen ehdotuksestaan yhdistyksen syyskokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi allekirjoittaneen. Ympäristöjärjestössä toimiminen on minulle vielä melko uutta, vaikka luonnossa olen liikkunut ja luontoa seurannut jo yli 40 vuotta. Puheenjohtajan vaihdoksen lisäksi tänä vuonna vaihtuvat myös yhdistyksen toimitilat. Rauman Wihertoimen aloitteesta vaihdamme toimipaikkamme samassa rakennuksessa olevaan isompaan tilaan. Kuten monissa yhdistyksissä, nuorten jäsenten saaminen mukaan toimintaan on ongelmana meidänkin yhdistyksessämme. Lähes jokaisessa hallituksen kokouksessa olemme pohtineet keinoja nuorten mukaan saamiseksi. Harras toiveemme olisikin, että vanhemmat saisivat myös nuorisoa mukaansa osallistumaan yhdistyksen tapahtumiin. Uskon vahvasti, että nuorena luonnossa liikkunut ja luonnontuntemusta oppinut henkilö jossain vaiheessa kiinnostuu myös monimuotoisen luonnon säilyttämisestä. Ellei aivan heti, niin toivottavasti ainakin jossakin vaiheessa. Hienoja luontoelämyksiä toivottaen Ossi Siivonen pj. RSLY ry Jäsentiedote 1/2011 Toimittanut Kirsi Reponen Kannen kuva: Kirsi Reponen 2

3 Luonnonystavat-sähköpostilista Loppuvuonna perustetulle Luonnonystavat-sähköpostilistalle on liittynyt jo kymmeniä Rauman seudun luontoasioista ja yhdistyksen tapahtumista kiinnostuneita luonnonystäviä. Ajankohtaiset tapahtumatiedot tavoittavat yhä kasvavassa määrin yhdistyksemme jäseniä, liity siis sinäkin listalle, jos et sinne vielä kuulu! Sähköpostilista toimii tiedotuskanavana yhdistysaktiivien ja jäsenten välillä. Olipa kyseessä sitten retki metsän siimekseen, talkoot meren rannalla tai mielenkiintoinen esitelmä kaupungin keskustassa siitä tiedotetaan omaan sähköpostiisi muutamaa päivää ennen tapahtumaa. Sinun ei tarvitse kuin lähettää sähköpostia osoitteeseen alla mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Vahvistettuasi liittymisesi listalle alat automaattisesti saada listalle tulevat tiedotukset omaan sähköpostiisi. Voit myös aloittaa uuden keskustelun haluamastasi aiheesta muiden luonnonystävien kanssa. Tervetuloa mukaan listalle! Sähköpostilistan ylläpitäjänä toimii Kirsi Reponen, joka vastaa mielellään listaa koskeviin kysymyksiin puh ). Liity Rauman seudun luonnonystävien sähköpostilistalle! Saat tietoa ajankohtaisista tapahtumista Voit keskustella luontoasioista muiden luonnonystävien kanssa Lähetä sähköpostia osoitteeseen Pääset mukaan yhdistyksen tärkeimmälle tiedotuskanavalle, johon kuuluminen kannattaa! Liity heti! 3

4 Uuden hallituksen esittely Rauman seudun luonnonystävien uusi hallitus valittiin valitussa syyskokouksessa Pinkjärven kaksoislaavussa. Syyskokouksessa hallitusta oli tullut valitsemaan 20 yhdistyksen jäsentä. Kokouksen aluksi yhdistys muisti pitkään yhdistyksen hyväksi vapaaehtoistyötä tehneitä Reino ja Kaija Kangasjärveä. Kokous sujui joutuisasti ja kokouksessa päätettiin sääntömääräisesti yhdistyksen tulo- ja menoarvio sekä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma. Kokouksen jälkeen nautiskeltiin kuumaa kahvia ja teetä ja vietettiin rentoa vapaa-aikaa makkaraa paistaen ja luontoasioista jutellen. Osa osallistujista tutustui vielä tämän jälkeen alueen hienoihin metsiin retkeilyn merkeissä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Ossi Siivonen, joka on toiminut hallituksessa jo kolme vuotta. Hallituksen puheenjohtajana kolmen vuoden ajan toiminut Ilona Hankonen otti vastaan varapuheenjohtajan tehtävän. Sihteeriksi valittiin Kirsi Reponen, joka lupautui huolehtimaan myös tiedotuksesta ja yhdistyksen nettisivujen ( päivittämisestä. Vanhoista hallituslaisista hallituksessa jatkavat Esa Hankonen, Jaakko Mäki-Jaakkola, Riitta Sattilainen, Ville Vasko ja Matti Vastiala. Uusina hallituksessa aloittavat Tuula Reponen ja Seppo Kivislahti. Taloudenhoitajaksi valittiin syyskokouksessa Hannu Yli-Kauhaluoma, joka jäi pois hallituksesta, mutta jatkaa hienosti hoidettua taloudenhoitajan tehtäväänsä myös tänä vuonna. Lumisade ei haitannut syyskokoukseen osallistujia. Kokouksen jälkeen paistettiin makkaraa ja juteltiin mukavia. Kuva: Matias Ukkola 4

5 Metsäkartoitukset Rauman seudun luonnonystävät jatkavat maksuttomia METSO-kartoituksia myös ensi vuonna. Ensimmäisenä kartoitusvuonna saimme neljä yhteydenottoa suojelusta kiinnostuneilta maanomistajilta, joista kolme yhdistyksen kartoittajien mukaan osoittautui suojeluun sopiviksi. Myös tänä vuonna suojelusta kiinnostuneet metsänomistajat voivat ottaa yhteyttä yhdistyksemme metsäkartoittajiin ja kysyä ilmaista kartoitusta. Kartoittaja arvioi metsän suojelukelpoisuuden tiettyjen METSO-kriteerien mukaan, ottaa metsästä valokuvia ja kirjoittaa valmiiksi raportin, jonka avulla matsänomistaja voi tarjota aluetta suojeluun ELY-keskukseen, joka tekee lopullisen päätöksen suojelusta. Metsänomistaja saa suojelusta täyden taloudellisen korvauksen. Kirsi Reponen 5

6 Luontoaiheinen luentosarja Posellissa Ke 9.2. klo 18 Sami Lyytinen: Harrastuksena susi. Mitä kuuluu susiharrastajan vuoteen? Luontoliiton Susiryhmän puheenjohtaja, biologi ja susiharrastaja Sami Lyytinen kertoo susiharrastuksesta ja Lounais-Suomen susitilanteesta. Ke klo 18 Esko Inberg: Jälkiä luonnossa Tule mukaan opettelemaan jälkien tunnistuksen jännittäviä kuvioita. Esko Inberg kertoo vinkkejä jälkien tunnistamiseen. Ke klo 18 Emma Kosonen: Lepakoiden talvi Tarkkaavainen kesäyön kulkija voi havaita yön mystisiä lentelijöitä saalistuslennoillaan mutta mihin nämä nahkasiivet vetäytyvät talveksi? Biologi Emma Kosonen valottaa lepakoiden talvisen elämän salaisuuksia. To 3.3. klo 18 Antti Impola: Metsästäjät luonnonhoitajina Satakunnan riistanhoitopiirin riistanhoitopäällikkö kertoo metsästäjien roolista luonnonhoitajina ja siitä, miten metsästäjä voi edistää luonnon monimuotoisuutta. Luennot ovat maksuttomia ja avoimia kaikille kiinnostuneille. Luentosarjan järjestää: Rauman seudun luonnonystävät ry 6

7 KEVÄTKAUDEN TAPAHTUMIA Helmikuu Ke 9.2. Rauman seudun luonnonystävien luentosarja Posellissa alkaa! Sami Lyytinen: Harrastuksena sudet. Ke Luentosarjan toinen luento Posellissa.. Esko Inberg: Jälkiä luonnossa. Ke Luentosarjan kolmas luentokerta Posellissa. Emma Kosonen: Lepakoiden talvi. Maaliskuu To 3.3. Luentosarjan neljäs luentokerta Posellissa. Antti Impola: Metsästäjät luonnonhoitajina. Pe Opastettu pöllöretki. Kokoontuminen Uotilan nuoristotalolla klo 18:30, josta retkelle lähdetään kimppakyydein. Retkelle on säävaraus, joten sateella tai kovalla tuulella retki peruuntuu. Huonon sään sattuessa varapäivänä on la Retki järjestetään yhdessä Rauman seudun lintuharrastajien kanssa. Ke Sääntömääräinen kevätkokous ja jäsenilta Hylkkarissa. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Pönttötalkoot maaliskuun aikana. Lisätietoja kevään aikana osoitteessa Huhtikuu Hanhiretki yhdessä Rauman seudun lintuharrastajien kanssa. Lisätietoja kevään aikana. Toukokuu Su Linturetki Koskeljärvelle! Lisätietoja myöhemmin. Kesäkuu 11. tai luontoretki Turun Kuusistonlahdelle ja Paraisille Lenholmin upealle suojelualueelle. Lisätietoja kevään aikana! Su Luonnonkukkapäivän retki. Lisätietoja kevään aikana. Yölaulajaretki yhdessä Rauman seudun lintuharrastajien kanssa. Lisätietoja kevään aikana 7

8 Ajankohtaisista tapahtumista tiedotetaan yhdistyksen luonnonystavat-sähköpostilistalla, joten listalle kannattaa jokaisen sähköpostia käyttävän liittyä. Liittymisohjeet sivulla 3. Liity heti! Ajankohtaisia tapahtumia, yhteystiedot ja vinkkejä retkeilyyn löytyy myös yhdistyksen nettisivuilta: Ajankohtaisista tapahtumista tiedotetaan lisäksi Uuden Rauman yhdistyspalstalla, joten muistahan tarkkailla ilmoituksia! 8

Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 2/2010

Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 2/2010 Rauman Seudun Luonnonystävät Jäsentiedote 2/2010 KeKe-, KaKa- vai ympäristökasvatusta? Aloitin juuri Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piirin edustajana Lounais- Suomen ympäristökasvatuksen sateenvarjoryhmässä.

Lisätiedot

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Tiedote 13.8.2008 Risto Lindstedt LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mikä on Lepakkoyö? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädännön kautta,

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 15.12.2004 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 SYYSKOKOUS Aika 11.12.2004 kello 16:30 Paikka Sokos Hotel Pasila, Helsinki Läsnä Arto Teräs puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri Wolf Bergenheim

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN!

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! Tiedote 17.8.2009 Risto Lindstedt LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mikä on Lepakkoyö? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädäntöön vaikuttamalla,

Lisätiedot

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ

EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Tiedote 19.8.2010 Kalle Kosunen LÖYDÄ LEPAKKO! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mistä Lepakkoyössä on kyse? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädäntöön vaikuttamalla,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003

Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@flug.fi 11.12.2003 Finnish Linux User Group FLUG ry PÖYTÄKIRJA 1 (3) PL 117 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 10.12.2003 kello 18:00 Paikka Vanha ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 B, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Jäsentiedote 2/2015 Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Sääntömääräisen syyskokouksen ohjelma 19.11.2015 Paikkana on Tays, Teiskontie 35, 33100 Tampere Klo

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 1/2012

Rauman Seudun Luonnonystävät. Jäsentiedote 1/2012 Rauman Seudun Luonnonystävät Jäsentiedote 1/2012 Puheenjohtajan tervehdys Vuosi 2012 on luonnonsuojelulliselta teemaltaan omistettu vesille ja vesistöille. Vesi on elementti, joka koskettaa varmasti jokaista

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Töölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA. RTS_4_16.indd

Töölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA. RTS_4_16.indd R A K E N N U S T A I T E E N S E U R A K u t s u S Y Y S K O K O U K S E E N Töölön kirjasto. Kuva Teuvo Kanerva, MFA J Ä S E N T I E D O T E 4 : 2 0 1 6 RTS_4_16.indd 1 15.11.2016 16.22 R A K E N N U

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri

Yhdistystoimijan ABC. Rekisteröity yhdistys. Rekisteröimätön yhdistys. Yhdistysrekisteri Yhdistystoimijan ABC Rekisteröity yhdistys on oikeushenkilö (juridinen henkilö) voi tehdä sitoumuksia jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa on merkitty yhdistysrekisteriin paras ratkaisu pitkäaikaiseksi

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 1/2017 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Toimintavuosi on vaihtunut. Toiminnassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia: edelleen pidämme joukko-osastollemme perinnekoulutusta

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat

AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä. Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat AYY:n palvelut ja viestintä Aaltoyhteisössä Niko Ferm Hallituksessa 2014 viestintä, järjestöt ja tilat TUKEA VIESTINTÄÄN Järjestö- ja viestintäsektorit avustavat yhdistyksiä viestinnässä AYY:n avustuksella

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry

Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt 1 Nimi ja perustamispäivä Virallinen nimi: Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Perustamispäivä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013 Tule mukaan hallitukseen Haavin hallituksessa toimii iloinen ja aktiivinen joukko ympäristökasvattajia. Haluaisitko sinä tulla mukaan? Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka SFO:n voimassa olevat säännöt SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Fysiikanopiskelijat ry, ruotsiksi Finlands

Lisätiedot

Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt

Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lohja. Yhdistys voi olla jäsenenä alueellisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. 20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille

Lisätiedot

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä. Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 30.9.2015 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 21.11.2015 klo 13:00 alkaen Rannikkoprikaatissa,

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

TaLVI ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2017

TaLVI ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2017 TaLVI ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2017 1/2 PÖYTÄKIRJA 29.11.2017 Aika 29.11.2017, klo 18:00 Paikka Tesoman jäähalli, Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Läsnä Osallistujalista liitetään pöytäkirjan liitteeksi

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot