Turvallisuus ja kriisitilanteisiin valmistautuminen kouluissa ja oppilaitoksissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turvallisuus ja kriisitilanteisiin valmistautuminen kouluissa ja oppilaitoksissa"

Transkriptio

1 P E O L A I I S S T I U O S S O A S S A T S O T O Turvallisuus ja kriisitilanteisiin valmistautuminen kouluissa ja oppilaitoksissa Poliisin mahdollisuudet Poliisitarkastaja Mikko Lampikoski

2 Koulu on tärkeimpiä turvallisuuden rakentajia suomessa Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi rakentuu sivistyksen ja turvallisuuden varaan. Suomi on edelleenkin turvallinen maa ja jokainen meistä haluaa jatkossakin elää turvallisessa ja hyvin voivassa yhteiskunnassa. Viitteitä turvallisuuden muuttumisesta on nähtävissä, mutta ei ole myöhäistä puuttua ja ennalta estää niitä.

3 Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa suurimmaksi turvallisuutemme uhaksi on todettu syrjäytyminen. Poliisin johdossa on selvitetty, mitkä ovat ihmisen elämässä niitä kriittisiä vaiheita, joissa syrjäytymiskehitys ja ajautuminen rikollisen elämäntapaan alkavat. Kaikkein kriittisimmät vaiheet osuvat lapsuuden ja nuoruuden taitteisiin, yläkoulun alkuun ja loppuun sekä täysi-ikäisyyden saavuttamiseen. Ammatinvalinta, sosiaalisten taitojen oppiminen, päihdekokeilut sekä seksuaalisen elämän aloittaminen ja parisuhteen solmiminen osuvat kaikki näihin ajanjaksoihin. Koko ihmisen loppuelämään vaikuttavia ratkaisuja tehdään hyvin herkässä elämänvaiheessa.

4 Vastuuta suurista ratkaisuista ei saa jättää yksin lapsille itselleen. Syrjäytymisen ja rikollisen uralle ajautumisen estämisen on tapahduttava juuri lapsuuden ja nuoruuden taitteessa olevien lastemme parissa tehtävällä työllä. Myös suvaitsevaisuuden lisääminen ja rasismin estäminen voivat tapahtua luonnollisella tavalla kouluissa, joissa lapset kohtaavat erilaisen taustan omaavia ikätovereitaan. Koulu on juuri se paikka, jossa riskiryhmään kuuluvat lapset voidaan viranomaisten toimesta tunnistaa ja jossa toimenpiteet ongelmien korjaamiseksi voidaan käynnistää. Ongelmiin on puututtava rohkeasti ja johdonmukaisesti. Poliisi myös toivoo koulujen ja sosiaaliviranomaisten pitävän edelleen ilmoituskynnyksen matalana sellaisissa tapauksissa, joissa lasten todetaan joutuneen selvän rikoksen uhriksi.

5 Perheen perustehtävä Perheen perustehtävää ei lasten kasvattamisen yhteydessä saa unohtaa. Valta-osa lapsistamme ei koskaan syyllisty rikkeisiin, ja niistäkin jotka kerran erehtyvät, suurin osa ottaa opikseen. Tässä mielessä poliisi voi onnitella suomalaisia vanhempia onnistuneesta kasvatustyöstä. Ongelman muodostaa se muutaman prosentin joukko lapsistamme, joka ajautuu ongelmien kierteeseen. Useimmiten heillä on heikommat lähtökohdat ja ongelmia monilla eri tasoilla. Juuri heitä tulee yhteiskunnan tukiverkon toimilla tukea. Tavoitteenamme on parantaa turvallisuutta kokonaisuutena.

6 Perheen perustehtävä Perheiden henkinen pahoinvointi Suomessa on lisääntynyt ja se näkyy poliisin työssä. Pahoinvointi havaitaan mm. huostaanotettujen ja mielenterveyshoidon piirissä olevien lasten määrän kasvuna. Näiden toimenpiteiden kohteena olevien lasten määrä vastaa kokonaista ikäluokkaa. Perheiden päihdeongelmat näkyvät myös voimakkaasti lisääntyneinä poliisin kotihälytyksinä. Myös perheväkivaltaa sisältävien kotihälytysten määrä on kasvanut. Tiedetään, että nuorten rikokset keskittyvät pienelle ryhmälle ja nämä nuoret ovat vakavassa vaarassa syrjäytyä rikolliselle uralle.

7 Yhteistyötä tarvitaan Vaikka poliisi on yhteiskuntamme perusturvallisuuspalvelut tuottava viranomainen, ei turvallisuuden parantaminen voi tapahtua vain poliisin toimenpitein. Poliisin toimet useimmiten käynnistyvät vasta rikoksen jälkeen ja kohdistuvat pääasiassa rikoksen tekijään. Jotta päihdeongelmia, perheväkivallan ja syrjäytymisen seurauksia sekä rikoksia voitaisiin estää ennalta, tarvitaan laajaa yhteistyötä mm. koulujen, sosiaali- ja terveysviranomaisten, vapaaehtoisjärjestöjen sekä meidän turvallisuusviranomaisten kesken.

8 Yhteistyötä tarvitaan Kun edellä mainittuja faktoja tarkastellaan kokonaisuutena joudumme toteamaan meitä uhkaavan sellaisen kehityksen, jonka korjaamiseen menee vähintään yhden sukupolven työ ja jonka aiheuttamia laskuja maksamme vielä kymmeniä vuosia sosiaali- ja terveystoimen, poliisin, oikeuslaitoksen ja vankeinhoidonkin kuluina. Vielä tähän kehitykseen voidaan puuttua ja siihen tulee puuttua.

9 LÄHIPOLIISITOIMINNAN STRATEGIA Sisäasiainministeriö on vahvistanut poliisin lähipoliisitoiminnan strategian vuosille Tässä strategiassa linjataan lähipoliisitoiminnan ja turvallisuusyhteistyön kehittämisen strategiset linjaukset ja tavoitteet.

10 Mitä on lähipoliisitoiminta Strategian määritelmän mukaan lähipoliisitoiminta on poliisin perustehtävän hoitamista kansalaisläheisesti, laadukkaasti ja tehokkaasti. Tavoite on tuottaa turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta, vähentää ja ehkäistä rikollisuutta ja järjestyshäiriöitä, ja siten myös säilyttää poliisikuva myönteisenä ja poliisiin kohdistuva luottamus korkealla tasolla.

11 Mitä on lähipoliisitoiminta Käytännössä lähipoliisitoiminnan ja turvallisuusyhteistyön tavoitteet ja painopistealueet tulee sopia poliisin tulosneuvotteluissa vuosittain siten, että ne kirjataan ko. avainprosessien sisällä (valvonta, hälytystoiminta, rikostorjunta ja lupapalvelut) ja niissä huomioidaan valtakunnalliset strategiset linjaukset, läänilliset painotukset ja paikallisen toimintaympäristön vaatimukset. Nykyisen kaltaisessa tilanteessa poliisin toimintamalleista lähipoliisitoiminnan merkitys siis korostuu. Lähipoliisityöllä tuodaan poliisin turvallisuustyö sekä rikoksia ja häiriöitä ennalta estävä toiminta oikeaan paikkaansa, eli sinne, missä ihmiset elävät ja toimivat.

12 Poliisi koulussa yhteistyö koulujen kanssa Poliisin ja koulujen välisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet. Se on aina ollut tärkeä osa ennalta estävää toimintaa, vaikka sen volyymi ja intensiteetti on paikallisesti ja resurssitilanteesta johtuen vaihdellut. Valtakunnallisella tasolla yhteistyötä tehdään opetusministeriön, Opetushallituksen ja Kuntaliiton kanssa, Yhteisistä projekteista esimerkkinä on koulurauhan julistaminen kouluissa. Poliisi tuottaa paljon ennalta estävää materiaalia, joka on koulujenkin saatavissa verkosta. Läänitasolla lähipoliisitoiminnan yhdyshenkilöt koordinoivat yhteistyötä. Poliisilaitokset puolestaan huolehtivat siitä, että poliisin kouluyhteistyöstä sovitaan kunnan kanssa ja yhteistyöhön panostetaan.

13 Poliisi koulussa yhteistyö koulujen kanssa Yhteistyön muodot vaihtelevat eikä yhtenäisiä tavoitteita ja käytäntöjä kouluyhteistyölle ole olemassa. Valistus, neuvonta ja laillisuuskasvatus liittyvät poliisin käynteihin kouluissa, mutta varsinainen opettajan rooli ei ole poliisille soveltuva eikä tarkoituksenmukainen. Poliisin mukanaolo oppilashuoltotyöryhmissä on yleistä, ja koulupoliisi- ja nuorisopoliisitoiminta ovat tärkeitä yhteistyömuotoja. Uusina haasteina tulevat alueet ja koulut, joissa on paljon maahanmuuttajaperheiden lapsia. Poliisin ja koulujen yhteistyötä kehitetään poliisin ennalta estävän toiminnan, erityisesti varhaisen puuttumisen ja lähipoliisitoiminnan osa-alueena. Sisällöllisesti se koostuu poliisin asiantuntijakapasiteetin tarjoamisesta resurssien puitteissa (oppitunnit, valistus- ja neuvontatilaisuudet, ennalta estävän materiaalin jakelu tai siitä informoiminen) ja moniammatillisiin tiimeihin osallistumisesta.

14 Poliisin käynnit kouluissa Poliisin käynnit kouluissa ovat luonnollinen tapa edistää turvallisuutta kouluissa. Käyntien tärkeys on entisestään korostunut Tuusulan traagisten tapahtumien jälkeen. Poliisin vieraillessa luokissa voidaan keskustella lapsia ja nuoria askarruttavista kysymyksistä ja lujittaa heidän luottamustaan poliisiin ja koko yhteiskuntaan. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että yhteistyö poliisin ja koulun kesken on sovittua ja jatkuvaa. Poliisitoiminnan yhteydessä kertyvä tieto tulisi hyödyntää turvallisuussuunnittelussa ja yhteistyössä. Lähipoliisilla on paljon tietoa alueen ongelmista, kehityksestä ja turvallisuusodotuksista.

15 Poliisin käynnit kouluissa Yksi ns. turvallisuuskumppanuuden hyvä käytäntö on poliisin osallistuminen moniammatillisiin tiimeihin ja yhteiseen ongelmanratkaisuprosessiin Varhaisen puuttumisen toimintamalleihin ja erityisesti sosiaalitoimen kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyen hyviksi käytännöiksi todetut moniammatilliset tiimit ja työryhmät ovat lähipoliisitoiminnan kenttätason toimeenpanossa keskeisiä. Moniammatilliset tiimit perustetaan tavallisesti jonkun tietyn ongelman ratkaisemiseksi tai ongelma-alueen hoitamiseksi. Pitkäjänteinen yhteistyö tuottaa synergiaetuja, kun eri alojen asiantuntijuudet kumuloituvat, ja on pitkällä tähtäimellä tehokasta ja vaikuttavaa. Yhteistyöhön paikallistasolla tarvitaan keskeiset viranomaiset, järjestöt, kodit, koulut: opettajat, oppilaat. Kunnallinen turvallisuussuunnittelu on yksi tärkeä työväline, jota kannattaa hyödyntää.

16 Uhkatilanteet kouluissa Poliisi suhtautuu vakavasti kouluihin tehtyihin uhkailuihin. Kun asia tulee poliisin tietoon asiassa suoritetaan esitutkinta ja asia lähetetään syyteharkintaan. Koska kysymys on vakavasta asiasta se tulisi ottaa eri tilaisuuksissa esille niin, ettei joku ajattelemattomuuttaan syyllistyisi rikokseen, josta rangaistuksen lisäksi voi tulla melkoiset korvausvaatimukset. Koulujen turvallisuussuunnitelmien laadinnassa ja päivityksessä tulisi ottaa huomioon rikostorjuntaan liittyvät toimenpiteet esimerkiksi lukitus.

17 Lainsäädännöstä Rikoslakiin (39/1889) on sisällytetty väkivaltaan liittyvät rikosoikeudelliset rangaistussäädökset. Väkivalta tai sen uhka täyttää usein pahoinpitelyrikoksen (luku 21), laittoman uhkauksen (luku 25:7 ), kunnialoukkauksen (luku 24:9-10 ) tai ryöstön (luku 37:1-2 ) tunnusmerkistön. Rikoslain mukaan työntekijällä on oikeus ns.hätävarjeluun, jolla tarkoitetaan itseen tai toista kohtaavan uhkaavan hyökkäyksen torjumiseksi tehtäviä toimenpiteitä Pakkokeinolakiin (450/1987) sisältyy jokamiehen kiinniotto-oikeus, jonka mukaan jokaisella työntekijällä on oikeus ottaa kiinni verekseltään tai pakenemasta tavattu rikoksentekijä (1. luku 1 ). Kyseessä on oikeus, eikä velvollisuus, ja sitä tulisi käyttää harkiten. Kiinniotto-oikeutta ei ole, jos kyseessä on järjestyslain mukainen järjestysrikkomus.

18 Lainsäädännöstä Vartijan oikeudet määritellään laissa yksityisistä turvallisuuspalveluista (282/2002). Vartijalla on oikeus poistaa henkilö vartioimisalueelta, mikäli henkilö ei noudata vartioimisalueen omistajan tai haltijan poistumiskehotusta. Vartijalla on myös oikeus poistamisen ja kiinnioton yhteydessä vastarintaa kohdatessaan käyttää tarpeellisia voimakeinoja (28 ). Poliisilain (493/1995) mukaan poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisilain perusteella poliisilla on mahdollisuus tietyin edellytyksin poistaa henkilö paikalta, ottaa hänet kiinni ja pitää häntä säilössä (14 ). Poliisilla on myös oikeus mm. kiinniottotilanteissa käyttää tarpeellisia voimakeinoja (27 ).

19 Lisätietoja Väkivaltaan puuttuminen: >rikokset>rikosten esitutkinta> väkivalta>perheväkivalta>lainsäädäntö

/ RA

/ RA raimo.aarnio@turku.fi 050-5662555 TURVALLISUUSSUUNNITELMIEN TARKISTUSTYÖN KÄYNNISTÄMINEN Paikallisella tasolla on laadittava turvallisuussuunnittelun prosessikuvaus. Turvallisuussuunnitteluprosessi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Henkinen väkivalta, vaino ja väkivaltainen ero (Väkivaltatyön foorumi, Kotka 22. 23.8.2018) -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet Rikoskomisario Kai Virtanen Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013

Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013 Asumisneuvonta- koulutustilaisuus 10.12.2013 Helsingin poliisilaitos Ennalta estävän toiminnan toimintalinja ennalta_estava_toimintalinja.helsinki@poliisi.fi Pentti Tarvonen ylikonstaapeli 040-5434291

Lisätiedot

Oulun poliisilaitos Road Show seminaari Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta

Oulun poliisilaitos Road Show seminaari Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta Oulun poliisilaitos Road Show seminaari 25.- Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 Lappi 11 poliisilaitosaluetta

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista

Lisätiedot

Turvallisuus sähköisessä hyvinvointikertomuksessa. Espoo Ari Evwaraye

Turvallisuus sähköisessä hyvinvointikertomuksessa. Espoo Ari Evwaraye Turvallisuus sähköisessä hyvinvointikertomuksessa Espoo 28.1.2015 Ari Evwaraye Tausta Sähköinen hyvinvointikertomus Terveydenhuoltolaki 12 - hyvinvointikertomus kerran valtuustokaudessa, kuntalaisten terveyden

Lisätiedot

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT

Lisätiedot

Suomi turvallinen maa. Päämajasymposium Mikkeli 6.7.2012 Poliisiylijohtaja Mikko Paatero

Suomi turvallinen maa. Päämajasymposium Mikkeli 6.7.2012 Poliisiylijohtaja Mikko Paatero Suomi turvallinen maa Päämajasymposium Mikkeli 6.7.2012 Poliisiylijohtaja Mikko Paatero Lähtökohtia turvallisuudelle Poliisi on Suomen luotetuin organisaatio (Valitut Palat: Luotetuimmat brändit tutkimus)

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Tehoa kuntien hyvinvointi- ja turvallisuusyhteistyöhön Turvallisuussuunnittelun ohjaus- ja seurantaryhmä 14.12.2012 Marko Palmgren Projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivalta poliisin silmin. Matti Airaksinen, rikoskomisario

Lähisuhdeväkivalta poliisin silmin. Matti Airaksinen, rikoskomisario Lähisuhdeväkivalta poliisin silmin Matti Airaksinen, rikoskomisario Esityksen rakenne ja aloittaminen Poliisin roolista ja toimenkuvasta Lähisuhdeväkivallasta poliisin silmin Todisteluun liittyviä asioita

Lisätiedot

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio 3. Sisäisen turvallisuuden ohjelma Laaja käsitys turvallisuudesta Ennalta ehkäisy, tilanteen mukainen,

Lisätiedot

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja

Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja Alueellinen ja paikallinen hyvinvointi- ja turvallisuustyö Lapin maaseutufoorumi 21.2.2012 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 22.2.2012 1 Ensimmäisestä ohjelmasta kolmanteen Arjen turvaa

Lisätiedot

Ankkuritoimintaa Hämeen poliisilaitoksella

Ankkuritoimintaa Hämeen poliisilaitoksella Ankkuritoimintaa Hämeen poliisilaitoksella Nuorten rikoksiin ja häiriökäyttäytymiseen sekä perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen Sirkku Nurmi vanhempi konstaapeli Forssan Ankkuri-tiimi Hämeen poliisilaitos

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Sosiaalista tukea Väkivallan ja rikosten ehkäisyä Nopeasti ja moniammatillisesti

Sosiaalista tukea Väkivallan ja rikosten ehkäisyä Nopeasti ja moniammatillisesti Sosiaalista tukea Väkivallan ja rikosten ehkäisyä Nopeasti ja moniammatillisesti Ankkuri-tiimi Vrk Marju Kujansivu Sosiaalityöntekijä Sari Luoma Psykiatrinen sairaanhoitaja Teija Kunnari (50%) Ohjaaja

Lisätiedot

Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä

Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä 1 Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä Keskeisenä tavoitteena Ankkuri-toiminnalla on saada nuoret ymmärtämään, miten he voisivat vaikuttaa omaan elämäänsä ja saada sille paremman suunnan. Tehtyjen

Lisätiedot

Pentti Mäkinen 4.10.2007

Pentti Mäkinen 4.10.2007 Pentti Mäkinen 4.10.2007 Keskuskauppakamari kansallisen yhteistyöfoorumin puheenjohtajana Viranomaisten ja elinkeinoelämän muodostama kansallinen yhteistyöryhmä edistää suomalaisten yritysten turvallisuutta

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus

Sisäinen turvallisuus Sisäinen turvallisuus Alkoholi ja väkivalta seminaari Tampere 2.10.2013 Ari Evwaraye Sisäministeriö 8.10.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelmat arjen turvallisuutta 8.10.2013 2 Sisäisen turvallisuuden tavoite

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa PAREMMIN PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ järjestöt yhteiskunnan tukena seminaari Pori 13.4.2018 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter@PousiJouni Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus Alkoholi ja väkivalta -seminaari. Turku, ylitarkastaja Ari Evwaraye

Sisäinen turvallisuus Alkoholi ja väkivalta -seminaari. Turku, ylitarkastaja Ari Evwaraye Sisäinen turvallisuus Alkoholi ja väkivalta -seminaari Turku, 22.1.2014 ylitarkastaja Ari Evwaraye Sisäisen turvallisuuden ohjelmat arjen turvallisuutta 2 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki

Lisätiedot

Sisä-Suomen poliisilaitos

Sisä-Suomen poliisilaitos Sisä-Suomen poliisilaitos 23.1.2019 SPR- koulutustilaisuus Tampere, Kepalo komisario Ismo Nykopp 1 Poliisin tehtävät Poliisilaki 1:1 1mom.: "Poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen,

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY Yhteenveto

SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY Yhteenveto SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY 5. - 23.10.2015 Yhteenveto 2.11.2015 Turvallisuuskyselyn tarkoituksena oli saada kaupungin asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä asuinalueensa turvallisuudesta ja kehittämistarpeista.

Lisätiedot

Kuntamarkkinat 11.9.2013

Kuntamarkkinat 11.9.2013 Kuntamarkkinat 11.9.2013 Järvenpään kaupungin turvallisuussuunnitelma Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja LÄHTÖKOHTIA JÄRVENPÄÄN TURVALLISUUSSUUNNITTELULLE - Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin

Lisätiedot

väestösuhteet: kuinka parantaa

väestösuhteet: kuinka parantaa Vastakkainasettelu, konfliktit ja huonot väestösuhteet: kuinka parantaa tilannetta viranomaisyhteistyöllä? Miriam Attias, Depolarize.fi miriam.attias@communitymediation.fi Tarja Mankkinen, Sisäministeriö,

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskustelu kello Säätytalolla

Lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskustelu kello Säätytalolla Lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskustelu 25.4.2019 kello 13-16 Säätytalolla Poliisin puheenvuoro Poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus kunnioittavaan kohteluun

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

Väkivallan vähentäminen Porissa

Väkivallan vähentäminen Porissa Väkivallan vähentäminen Porissa Rikoksentorjuntaseminaari 2014 Vantaa 17.9.2014 Tuomo Katajisto komisario Lounais-Suomen poliisilaitos Väkivallan vähentämishankkeen taustaa Porin ja poliisilaitoksen yhteinen

Lisätiedot

Pitkää. ään n suunniteltu! Tarkasti tähdt. Apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen. Rikoksentorjuntaseminaari 4.10.2012 Tampere

Pitkää. ään n suunniteltu! Tarkasti tähdt. Apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen. Rikoksentorjuntaseminaari 4.10.2012 Tampere Pitkää ään n suunniteltu! Tarkasti tähdt hdätty! Apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen Ankkurin perusidea Tarkoituksena on auttaa nuoria pois syrjäytymiseen johtavilta urilta. Estää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Presidenttifoorumi 17.2.2010 Sisäasiainministeri Anne Holmlund Poliisin mahdollisuudet vaikuttaa lähisuhdeväkivaltaan

Presidenttifoorumi 17.2.2010 Sisäasiainministeri Anne Holmlund Poliisin mahdollisuudet vaikuttaa lähisuhdeväkivaltaan 1 Presidenttifoorumi 17.2.2010 Sisäasiainministeri Anne Holmlund Poliisin mahdollisuudet vaikuttaa lähisuhdeväkivaltaan Arvoisa Tasavallan presidentti, arvoisat kuulijat, Lähisuhdeväkivalta on laaja käsite.

Lisätiedot

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1

Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012. Minna Piispa 1 Selvitys perhe- ja lapsen surmien taustoista vuosilta 2003-2012 Minna Piispa 1 Selvityksen tavoitteet: Tuottaa tietoa, olisiko viranomaisilla tai muilla toimijoilla ollut mahdollisuutta ennalta ehkäistä

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään?

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Vt kansliapäällikkö Jukka Aalto Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Järvenpäässä 24.1.2018 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ

MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ Mari Kaltemaa-Uurtamo 13.9.2012 Ankkuri hanke vuosina 2004-2006 Hämeenlinnan kihlakunnan poliisilaitoksella (rahoitus kunnilta, Hämeen liitolta ja Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Ulos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen

Ulos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen Ulos poteroista! Lahti 24.9.2014 Tarja Mankkinen Mistä puhun Miltä poterot näyttävät arjen turvan näkökulmasta Ilkeät ongelmat ja niiden ratkaisuja Miten muuttaa tulevaisuutta? 23.9.2014 2 Miltä poterot

Lisätiedot

Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen

Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma ja sen toteuttaminen Pelastusylitarkastaja Kullervo Lehikoinen Itä-Suomen aluehallintovirasto Pelastustoimi

Lisätiedot

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Helsinki 26.8.2014 Tarja Mankkinen

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Helsinki 26.8.2014 Tarja Mankkinen Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Helsinki 26.8.2014 Tarja Mankkinen Miksi tämä seminaari? Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa päätettyjen moniammatillisten toimintamallien esittely niille,

Lisätiedot

Päätös. Laki. Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan,

Päätös. Laki. Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan, Espanjan kuningaskunnan, Ranskan tasavallan, EDUSKUNNAN VASTAUS 301/2006 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin, rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman muuttoliikkeen torjumiseksi tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.

OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ. Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5. OPPILAITOSTEN TURVALLISUUS OSANA LAPIN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖTÄ Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto 13.5.2013 Lapin aluehallintovirasto Seppo Lehto 15.5.2013 1 SISÄISEN TURVALLISUUDEN OHJELMAN

Lisätiedot

Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys

Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys Tietokilpailu 1 Fyysisen väkivallan vakavuus ja puhumisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä tai yksittäin.

Lisätiedot

JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN?

JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN? JOENSUUN TURVALLISUUSSUUNNITELMAN VALMISTELU MITÄ OPITTIIN? Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Joensuussa 27. 28.1.2016 Kaupunginsihteeri Jari Horttanainen JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

LUKU 1: YLEISET SÄÄNNÖKSET 15 1 Lain tavoite ja soveltamisala 15 2 Määritelmät 22

LUKU 1: YLEISET SÄÄNNÖKSET 15 1 Lain tavoite ja soveltamisala 15 2 Määritelmät 22 5 SISÄLLYS Johdanto 11 Lyhenteet 14 LUKU 1: YLEISET SÄÄNNÖKSET 15 1 Lain tavoite ja soveltamisala 15 2 Määritelmät 22 LUKU 2: VARTIOIMISLIIKETOIMINTA 89 3 Luvanvaraisuus 90 4 Vartijan tehtävät ja toimialue

Lisätiedot

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa?

Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Onko harvaan asutuilla seuduilla sijaa sisäisen turvallisuuden ohjelmassa? Valtakunnallinen harvaan asuttujen alueiden turvallisuusseminaari Mikkeli 29.1.2013 Ari Evwaraye Sisäministeriö 29.1.2013 Sisäisen

Lisätiedot

POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017

POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017 POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia opiskelijarekrytointiin ovat: Pienenevät

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

ymmärtää nuoruuden arvon ja ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan nuoren itsenäistymistä tukee nuoren itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä

ymmärtää nuoruuden arvon ja ainutkertaisuuden edistää omalla toiminnallaan nuoren itsenäistymistä tukee nuoren itsetuntoa ja minäkuvan kehittymistä 1 Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto VALINNAISET TUTKINNON OSAT ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN NUORTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ OHJAUS JA TUKEMINEN Näytön antaja: Näytön arvioija: Paikka ja aika:

Lisätiedot

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen Liite Askolan lukion suunnitelmaan kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimintatavoista: Menettelytavat rike- ja häiriötilanteessa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis-

Lisätiedot

POLIISIN NEUVOTTELUKUNTA Poliisin tulostavoitteet ja poliisilaitoksen tulossuunnitelma 2016, katsaus ulkomaalaistutkintaan

POLIISIN NEUVOTTELUKUNTA Poliisin tulostavoitteet ja poliisilaitoksen tulossuunnitelma 2016, katsaus ulkomaalaistutkintaan POLIISIN NEUVOTTELUKUNTA Poliisin tulostavoitteet ja poliisilaitoksen tulossuunnitelma 2016, katsaus ulkomaalaistutkintaan Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Hälytystehtävien

Lisätiedot

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011

VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Levillä 5.-7.9.2011 Ylijohtaja Timo E. Korva Lapin aluehallintovirasto 9.9.2011 1 Suomen hallituksen talouspolitiikka (2011

Lisätiedot

P Ä I V I A L A N N E - K U N N A R I 1 6. 0 5. 2 0 1 3 A L U E J O H T A J A, L A P I N A L U E T O I M I S T O

P Ä I V I A L A N N E - K U N N A R I 1 6. 0 5. 2 0 1 3 A L U E J O H T A J A, L A P I N A L U E T O I M I S T O P Ä I V I A L A N N E - K U N N A R I 1 6. 0 5. 2 0 1 3 A L U E J O H T A J A, L A P I N A L U E T O I M I S T O 17.5.2013 1 RIKUN PERUSTEHTÄVÄNÄ ON PARANTAA RIKOKSEN UHRIN, HÄNEN LÄHEISENSÄ JA RIKOSASIASSA

Lisätiedot

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke)

Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta ja väkivaltatyön mallin (Lapehanke) Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kanta- ja Päijät-Hämeen toimijoille Ajankohtaista Istanbulin sopimuksen toimeenpanosta

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Poliisit sosiaalisessa mediassa

Poliisit sosiaalisessa mediassa Poliisit sosiaalisessa mediassa Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi Ylikonstaapeli, nettipoliisi Outi Leppäjoki Lounais-Suomen poliisilaitos 1 Poliisit sosiaalisessa mediassa Jokaisella Suomen

Lisätiedot

Turvassa kyläss. Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke

Turvassa kyläss. Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke Turvassa kyläss ssä? Willa Elsa 7.9.2009 Outi Tikkanen Kylä auttaa ja välittää kriisissä-hanke 1.3.2009-31.12.2011 31.12.2011 Suomen kylätoiminta ry Mitä on turvallisuus? Turvallinen työ-, koti-ja asuinympäristö

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä Kontiolahti 7.5.2013 Turvallisuus on yhteinen etumme Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 7.5.2013 1 KAMU kaikki mukaan

Lisätiedot

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön

Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset Tiedosta hyvinvointia 1 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset TUNNISTA, TURVAA JA TOIMI Sosiaali- ja terveystoimelle paikallisen ja alueellisen toiminnan ohjaamiseen ja johtamiseen Julkaisuja

Lisätiedot

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1

Lisätiedot

Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun. Keskiyön Savotta Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö

Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun. Keskiyön Savotta Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö Suomen turvallisuuskehityksestä ja sen vaikutuksista matkailuun Keskiyön Savotta 20.6.2011 Kansliapäällikkö Ritva Viljanen Sisäasiainministeriö 30.6.2011 Sisäasiainministeriön tulevaisuuskatsaus sisältää

Lisätiedot

Oulun poliisilaitos Turvallisesti yhdessä seminaari Rikollisuus ja rikollisuuden torjunta Oulun poliisilaitoksen alueella

Oulun poliisilaitos Turvallisesti yhdessä seminaari Rikollisuus ja rikollisuuden torjunta Oulun poliisilaitoksen alueella Oulun poliisilaitos Turvallisesti yhdessä seminaari 1.11.2017 Rikollisuus ja rikollisuuden torjunta Oulun poliisilaitoksen alueella Apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta "Keskustele, osallista, anna

Lisätiedot

Väkivallan vähentämisohjelma Suomessa

Väkivallan vähentämisohjelma Suomessa Väkivallan vähentämisohjelma Suomessa Minna Piispa Oikeusministeriö rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö Päihdetiedotusseminaari, Bad Ems, Saksa, 7-10.9.2006 Sisältö Ohjelman lähtökohdat Suomalaisen väkivallan

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus/ Henkinen väkivalta Mirella Huttunen, Kotimaan vaikuttamistyön päällikkö

Lapsen oikeuksien sopimus/ Henkinen väkivalta Mirella Huttunen, Kotimaan vaikuttamistyön päällikkö Lapsen oikeuksien sopimus/ Henkinen väkivalta Mirella Huttunen, Kotimaan vaikuttamistyön päällikkö YK:n lapsen oikeuksien sopimus 19 artikla Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin,

Lisätiedot

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun Kehittämisneuvos Harri Martikainen Sisäisen turvallisuuden strategian laadinta Hankkeen toimikausi jakautuu kahteen osaan: 20.1.2015-31.3.2015,

Lisätiedot

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Tampere 5. 11.2014 Tarja Mankkinen

Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi. Tampere 5. 11.2014 Tarja Mankkinen Road Show Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi Tampere 5. 11.2014 Tarja Mankkinen Miksi tämä seminaari? Sisäisen turvallisuuden ohjelmassa päätettyjen moniammatillisten toimintamallien esittely niille,

Lisätiedot

Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää. Helsinki Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO

Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää. Helsinki Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO Turvaa harvassa miltä tulevaisuus näyttää Helsinki 8.9.2015 Kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, SM/PO, poliisitarkastaja Ari Evwaraye SM/PO Harvaan asutut alueet Suomi harvaan asuttu maa, keskimäärin

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset

Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset HyTe-vertaisfooumi 9.5.2019 Ari Evwaraye, SM Turvallisuus luo pohjan hyvinvoinnille Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta

Lisätiedot

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia

Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Sisäministeriön hallinnonalan konsernistrategia Valokuvat: We are here Oy, 2019 Suomi on maailman turvallisin maa Suomi pärjää erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan luottamusta viranomaisiin

Lisätiedot

Miksi verkoissakin pitää tiedustella? Vanajanlinna, Poliisijohtaja Petri Knape

Miksi verkoissakin pitää tiedustella? Vanajanlinna, Poliisijohtaja Petri Knape Miksi verkoissakin pitää tiedustella Vanajanlinna, 8.2.2017 Poliisijohtaja Petri Knape KESKEISET TEEMAT MIHIN TIEDUSTELUA TARVITAAN MITÄ TIEDUSTELU ON MIKSI MYÖS VERKOISSA Lainsäädäntökehikko tiedustelulainsäädännöksi

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat

Arjen turvallisuus. järjestöt osallistuvat Arjen turvallisuus järjestöt osallistuvat Turvapäivän tuloksia odotellessa Ideoita Miten järjestöt voivat toimia yhteistyössä keskenään Miten järjestöt voivat tukea viranomaisia Mikä rooli itselläni ja

Lisätiedot

Anna Erkko Projektisuunnittelija

Anna Erkko Projektisuunnittelija Biomedicum 5.11.2013 Lapsen ja nuoren mielenterveyden vahvistaminen oppilashuoltotyössä Anna Erkko Projektisuunnittelija Susanna Kosonen Projektisuunnittelija Suomen Mielenterveysseura Maailman vanhin

Lisätiedot

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. LIITE 1 (5) 18.10.2013 OAJ:N ESITYS SÄÄNNÖSMUUTOKSIKSI PYKÄLÄMUODOSSA Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia. 4 a Erikoissairaanhoidossa olevan oppivelvollisen

Lisätiedot

Turvallisuustyö Vantaan sivistystoimessa. Timo Varpula turvallisuusasiantuntija

Turvallisuustyö Vantaan sivistystoimessa. Timo Varpula turvallisuusasiantuntija Turvallisuustyö Vantaan sivistystoimessa turvallisuusasiantuntija Nollatoleranssi?? Paljonko teillä tapahtuu väkivaltatilanteita? Millaisia tilanteita tapahtuu? Millä kynnyksellä ilmoitetaan poliisille?

Lisätiedot

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850 TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään

Lisätiedot

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 28.5.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua väkivallasta! Miksi kysyä?

Lisätiedot

Kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelu. Tampere Tarja Mankkinen Sisäasiainministeriö

Kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelu. Tampere Tarja Mankkinen Sisäasiainministeriö Kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman valmistelu Tampere 19.10.2011 Tarja Mankkinen Sisäasiainministeriö 21.10.2011 Sisäisen turvallisuuden ohjelmat 2004, 2008 21.10.2011 2 SISÄINEN TURVALLISUUS -

Lisätiedot

" ON PAIKKA, JOHON EPÄILTY OHJATAAN" -POLIISIN JA ESPOON LYÖMÄTTÖMÄN LINJAN YHTEISTYÖ PELAA

 ON PAIKKA, JOHON EPÄILTY OHJATAAN -POLIISIN JA ESPOON LYÖMÄTTÖMÄN LINJAN YHTEISTYÖ PELAA " ON PAIKKA, JOHON EPÄILTY OHJATAAN" -POLIISIN JA ESPOON LYÖMÄTTÖMÄN LINJAN YHTEISTYÖ PELAA Valtakunnallinen turvallisuussuunnitteluseminaari, Espoo, 28-29.1.2015 Hautamäki Jari, toiminnanjohtaja Lyömätön

Lisätiedot

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta

Lisätiedot

MARAK 31.1. 9.00 Aloituspuheenvuoro Sirkku Mehtola, VIOLA ry.

MARAK 31.1. 9.00 Aloituspuheenvuoro Sirkku Mehtola, VIOLA ry. MARAK 31.1. 9.00 Aloituspuheenvuoro Sirkku Mehtola, VIOLA ry. 9.15 LÄHISUHDEVÄKIVALTA UHRIN TEKIJÄN, LAPSEN JA LÄHEISEN NÄKÖKULMASTA. VIOLA ry. 9.15 Pia Marttala 10 Tauko 10.15 Sirkku Mehtola 11 Kari Hallikainen

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! 1 (6) PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Kasvatuskeskustelu ensisijaisena toimena, kun oppilas häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko

Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko 31.1.2019 Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 53 Ari Evwaraye, sisäministeriö Esityksen sisältö 1. Sisäisen turvallisuuden selonteko (2016) 2. Sisäisen

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin turvallisuussuunnitelma 2015 2016

Karkkilan kaupungin turvallisuussuunnitelma 2015 2016 Karkkilan kaupungin turvallisuussuunnitelma 2015 2016 Sisällys 1 Taustaa... 3 1.1 Valtioneuvoston periaatepäätös sisäisen turvallisuuden ohjelmasta... 3 1.2 Turvallisuussuunnitelman laatiminen Laurea-ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset

Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset Näkökulma: kuntien turvallisuustutkimuksen tulokset Pääsihteeri, Rikoksentorjuntaneuvosto 1 Turvallisesti yhdessä. Kansallinen rikoksentorjuntaohjelma. Valtioneuvoston toimeksianto laatia rikoksentorjuntaohjelma

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä

Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen päihde- ja mielenterveystyössä Pilotointi- ja kehittämishanke Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelma 2010 2015 14.11.2013 Reetta Siukola 1 Päihde- ja mielenterveyspalveluissa

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia ja kunnat

Sisäisen turvallisuuden strategia ja kunnat Sisäisen turvallisuuden strategia ja kunnat Turvallinen ja kriisinkestävä kunta 14.11.2018 Ari Evwaraye, SM Turvallisuus luo pohjan hyvinvoinnille Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi

Lisätiedot

TURVALLISTA ELÄMÄÄ JOENSUUSSA JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISTA ELÄMÄÄ JOENSUUSSA JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISTA ELÄMÄÄ JOENSUUSSA JOENSUUN KAUPUNGIN TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSSUUNNITTELUN ORGANISAATIO JOENSUUSSA Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Turvallisuussuunnittelun ohjausryhmä Alatyöryhmät:

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI. _ Lausunto 13.8.2014. Sisäministeriö Pl 26 00023 Valtioneuvosto. Tuija. Koivisto

KEURUUN KAUPUNKI. _ Lausunto 13.8.2014. Sisäministeriö Pl 26 00023 Valtioneuvosto. Tuija. Koivisto Lausunto 13.8.2014 Sisäministeriö Pl 26 00023 Valtioneuvosto Viite: Toimenpidepyyntö 17.6.2014 SM021:00/2013 Lausuntona raportista Päätöksiä turvallisuudesta. Turvallisuus osaksi kunnan sähköistä hyvinvointikertomusta

Lisätiedot

Poliisin onnettomuustilastointi

Poliisin onnettomuustilastointi Poliisin onnettomuustilastointi Liikenneturvallisuus- ja ILIITU- päivä 18.11.2014 Kuntatalo, Helsinki Kari Onninen, poliisitarkastaja 1 Esityksen sisältö: Taustaa Liikenneturvallisuusstrategia Poliisi

Lisätiedot

Väkivalta / uhkatilanne

Väkivalta / uhkatilanne Pelastusalan uhkatilannekoulutus - kehittämistarpeet Juha Höök Paloesimies, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos SPPL työturvallisuusseminaari 15.4.2015, Espoo Väkivalta / uhkatilanne Väkivalta on helppo tunnistaa,

Lisätiedot

Hyvä turvallisuus, huono turvallisuus - turvallisuuden mittaaminen

Hyvä turvallisuus, huono turvallisuus - turvallisuuden mittaaminen Hyvä turvallisuus, huono turvallisuus - turvallisuuden mittaaminen Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 23.1.2019 Kuopio Sisäministeriö Lauri Holmström Esityksen sisältö 1. Ilmiöpohjainen ja väestölähtöinen

Lisätiedot

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄ VALTUUSTO- ALOITE

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄ VALTUUSTO- ALOITE TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄ VALTUUSTO- ALOITE Valtuustoaloite julkijuopottelun, häiritsevän käyttäytymisen ja roskaamisen ehkäisemiseksi Tampereen Keskustorilla ja tilojen löytämiseksi

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen

Lisätiedot

KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö

KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö Arjen turva? Läheisistä huolehtiminen vähentynyt yhteiskunta erottanut sukupolvet

Lisätiedot

Ankkuritoiminta Kanta-Hämeessä. Helsinki Tarja Rannikko ja Jonna Laitonen

Ankkuritoiminta Kanta-Hämeessä. Helsinki Tarja Rannikko ja Jonna Laitonen Ankkuritoiminta Kanta-Hämeessä Helsinki 28.5.2013 Tarja Rannikko ja Jonna Laitonen Toiminnan taustaa Ankkuri -hanke vuosina 2004-2006 Hämeenlinnan kihlakunnan poliisilaitoksella (rahoitus kunnilta, Hämeen

Lisätiedot