Ulkoasiainvaliokunnalle
|
|
- Hannele Kouki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 11/2006 vp Valtioneuvoston selonteko Euroopan unionin perustuslakisopimuksesta Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Ulkoasiainvaliokunta on 9 päivänä joulukuuta 2005 lähettänyt valtioneuvoston selonteon Euroopan unionin perustuslakisopimuksesta (VNS 6/2005 vp) talousvaliokunnalle lausunnon antamista varten. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - neuvotteleva virkamies Antti Riivari, kauppa- ja teollisuusministeriö - apulaisosastopäällikkö Jari Gustafsson, ulkoasiainministeriö - finanssisihteeri Marko Lounatmaa, valtiovarainministeriö - osastopäällikkö Kjell Peter Söderlund, Suomen Pankki - asiantuntija Minna Niemivirta, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry - lakimies Anu-Tuija Lehto, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry. Lisäksi valiokunta on saanut kirjallisen lausunnon Rahoitustarkastukselta. VALTIONEUVOSTON SELONTEKO VNS 6/2005 vp Selonteon lähtökohtana on Euroopan unionin jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiesten Roomassa allekirjoittama sopimus Euroopan perustuslaista, jäljempänä perustuslakisopimus. Se on oikeudelliselta luonteeltaan kansainvälinen sopimus, jonka voimaantulo edellyttää kaikkien allekirjoittajavaltioiden ratifiointia. Eurooppa-neuvosto päätti kesäkuussa 2005, Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestysten jälkeen, ottaa perustuslakisopimuksen suhteen pohdintatauon. Prosessin jatkamisesta on tarkoitus käydä keskustelu kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Kansallisen ratifiointiprosessin mahdollinen jatkaminen jäi kuitenkin kunkin jäsenvaltion omaan harkintaan. Sopimuksen on tähän mennessä ratifioinut yhteensä 13 jäsenvaltiota, joista kolme on saattanut prosessin päätökseen kesäkuun 2005 jälkeen. Eurooppa-neuvoston tekemä päätös muutti myös valtioneuvoston suunnitelmia sopimuksen ratifioinnin suhteen. Valtioneuvosto katsoi, ettei eduskuntaa ole syytä pyytää hyväksymään sopimusta välittömästi vaan tarjota sen sijaan eduskunnalle mahdollisuus käsitellä perustuslakisopimusta valtioneuvoston selonteon pohjalta. Selonteon tarkoituksena on pohjustaa perustuslakisopimusta ja Euroopan tulevaisuutta koskevaa laajaa keskustelua eduskunnassa. Valtioneuvosto toivoo, että selonteko palvelisi tässä suhteessa myös kansalaiskeskustelua. Versio 2.0
2 Valtioneuvosto pitää perustuslakisopimusta tarpeellisena parannuksena unionin nykyisiin perussopimuksiin verrattuna. Perustuslakisopimusta koskevan yksityiskohtaisen tarkastelun lisäksi selontekoon sisältyy yleisluontoinen osuus unionin tulevista kehitystarpeista ja unionin laajentumisesta. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Talousvaliokunta on keskittynyt selonteossa erityisesti sisämarkkinoita, yleishyödyllisiä taloudellisia palveluja, kuluttajansuojaa sekä kauppapolitiikkaa ja energiaa koskeviin osuuksiin. Valiokunta yhtyy näiltä osin valtioneuvoston linjauksiin jäljempänä seuraavin huomioin. Yleisempänä huomiona koko toimialaansa liittyvän sääntelyn osalta talousvaliokunta katsoo, että perustuslakisopimus olisi omiaan selkeyttämään, yksinkertaistamaan ja tehostamaan unionin sisäistä ja ulkoista toimintaa. Sopimus täsmentäisi unionin toimivallan rajoja ja instituutioiden välisiä suhteita sekä loisi unionille nykyistä selkeämmän säädöshierarkian. Asioiden käsittelyssä pääsääntöisesti noudatettava määräenemmistöpäätöksenteko lisäisi lainsäädäntömenettelyn nopeutta. Valiokunta kiinnittää kuitenkin vakavaa huomiota luultavasti pitkäksi muodostuvaan siirtymäkauteen, jolloin voimassa olisivat sekä perustuslakisopimuksen mukaiset uudet säädökset että jo kumottujen perussopimusten nojalla annetut säädökset. Erityisesti säädösten kohteena olevien tahojen oikeuksien turvaamiseksi tulisi siirtymäkaudeksi luoda selkeät säännöt näiden kahden säädösjärjestelmän toiminnasta. Sisämarkkinat, yleishyödyllistä taloudellista etua koskevat palvelut ja kuluttajansuoja (III- 130 III-179 artiklat, III-122 artikla sekä II- 98 artikla ja III-235 artikla) Sisämarkkinat tulisivat perustuslakisopimuksessa kuulumaan edelleen jaetun toimivallan piiriin lukuunottamatta niiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistamista, joiden osalta unionilla olisi yksinomainen toimivalta. Unionin toimivalta laajenisi teollis- ja tekijänoikeuksien osalta, joille luotaisiin uusi oikeusperusta (III-176 artikla). Muut aineelliset säännökset säilyisivät tiettyjä lähinnä päätöksentekomenettelyä koskevia muutoksia lukuunottamatta nykyisellään. Perustuslakisopimus sisältää uuden oikeusperustan yleistä taloudellista etua koskeville palveluille. Selonteon mukaan kyse on lähtökohtaisesti sellaisista yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin tuotetuista palveluista, joiden tuottamista ja toimittamista koskevassa sääntelyssä esimerkiksi alueellisten ja sosiaalisten näkökohtien huomioon ottaminen on perusteltua. Oikeusperustan nojalla unioni voi määritellä eurooppalailla näiden palvelujen toimintaa sääntelevät periaatteet sekä niitä koskevat taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset. Määräyksen rajauksina todetaan, ettei se rajoita perustuslain I-5 artilaan sisältyvien, unionin ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita koskevien periaatteiden soveltamista eikä jäsenmaiden toimivaltaa tarjota, tilata ja rahoittaa tällaisia palveluja sopimuksen muiden määräysten mukaisesti. Oikeusperustaa voidaan käyttää myös aloilla, joita unionin sisämarkkina- tai muu lainsäädäntö ei koske. Kuluttajansuojaa koskeva perustuslakisopimuksen säännös (III-235 artikla) vastaa aineelliselta sisällöltään EY-sopimuksen 153 artiklaa. Suojan merkitystä kuitenkin korostaa sen sisällyttäminen myös perusoikeuskirjaan, jonka II-98 artiklassa todetaan, että unionin politiikoissa varmistetaan korkeatasoinen kuluttajansuoja. Valtioneuvosto pitää kannanotossaan sisämarkkinoiden osalta ehdotettuja muutoksia hyväksyttävinä ja kiinnittää huomiota lähinnä teollis- ja tekijänoikeuksien uuteen oikeusperustaan. Valtioneuvoston mukaan tämä eurooppalaisen suojan luomista koskeva uusi säännös palvelee Suomen tavoitteita vähentämällä tarvetta 2
3 turvautua perustuslakisopimuksen joustolausekkeeseen (I-18 artikla). Yleisten taloudellisten palvelujen osalta valtioneuvosto toteaa, että artiklan soveltamisalaan sisältyy tulkinnanvaraisuutta. Talousvaliokunta katsoo, että ehdotetut sisämarkkinoita koskevat muutokset ovat valiokunnan oman sektorin osalta perusteltuja. Merkittävimpänä valiokunta pitää teollis- ja tekijänoikeuksien eurooppalaisen suojan mahdollistavaa uutta oikeusperustaa, joka yksinkertaistaa ja selkeyttää nykyistä sääntelyä. Sisämarkkinoiden toimintaan kiinteästi liittyvänä valiokunta kiinnittää huomiota yleishyödyllisiä taloudellisia palveluja koskevaan määräykseen. Näin yleisluontoinen artikla on poikkeus perustuslakisopimuksen tavoitteesta selkeyttää ja täsmentää sääntelyä. Artiklan vaikutuksia sisämarkkinoiden palvelusektorin kehittymiseen on vaikeaa ennakoida. Onkin luultavaa, että määräys johtaa hyvin erilaisiin tulkintoihin, joita viime kädessä joudutaan ratkaisemaan tuomioistuimessa. Korkeatasoinen kuluttajansuoja on nostettu perustuslakisopimuksessa yhdeksi perusoikeudeksi. Talousvaliokunta pitää tätä painotusta aiheellisena ja tulkitsee, että se osaltaan antaa tukea myös tiettyjen kansallisesti tärkeiden kuluttajaa suojaavien erityispiirteiden huomioonottamiselle ja säilyttämiselle. Esille on tältä osin tullut mm. kansallinen rahapelejä koskeva sääntelymme, jonka säilymistä valiokunta on painottanut palveludirektiivistä antamassaan lausunnossa (TaVL 19/2004 vp). Kauppapolitiikka (III-314 ja III-315 artikla) Perustuslakisopimuksen merkittävimmät kauppapolitiikan alaa koskevat muutokset olisivat ulkomaisten suorien sijoitusten ja palvelujen liittäminen unionin yksinomaiseen toimivaltaan ja Euroopan parlamentin aseman vahvistaminen päätöksenteossa. Toimivallan laajentuminen vähentäisi sekasopimusten käyttöalaa. Päätöksenteko tapahtuisi nykyiseen tapaan pääsääntöisesti määräenemmistöllä. Poikkeuksen muodostaisivat palvelukauppaa, teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisia näkökohtia sekä suoria ulkomaisia sijoituksia koskevat sopimukset, joiden osalta edellytyksenä olisi yksimielinen neuvoston päätös tilanteissa, joissa vastaavien unionin sisäisten sääntöjen antaminen edellyttää yksimielisyyttä. Perustuslakisopimuksen III-315 artiklaan sisältyy lisäksi Suomen ja Ruotsin edellyttämä sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kauppaa koskeva erityismääräys, jonka mukaisesti näiden sektoreiden alaan liittyvistä sopimuksista päätetään yksimielisesti, mikäli sopimukset voivat vakavasti haitata näiden palvelujen järjestämistä kansallisella tasolla ja vaikeuttaa niiden tarjoamista jäsenvaltioiden toimesta. Valtioneuvosto katsoo, että Suomen yleistavoite kauppapolitiikan tehostamisesta toteutuu sopimuksessa. Keskeisimpänä saavutuksena valtioneuvosto pitää unionin toimivallan laajentamista kattamaan kaikki palvelut ja ulkomaiset suorat sijoitukset. Tämä vähentää sekasopimusten tarvetta ja nopeuttaa sopimusten hyväksymisprosessia. Talousvaliokunta pitää kauppapolitiikan osalta saavutettua tulosta hyvänä. Unionin toimivallan laajentaminen ja sopimusten hyväksymisprosessin nopeuttaminen parantavat unionin ulkoista toimintakykyä ja uskottavuutta sopimuskumppanina. Sosiaali-, koulutus- ja terveyspalveluja koskevat poikkeukset yhdistettyinä III- 315 artiklan 6 kohdan mukaiseen harmonisointikieltoon täyttävät valiokunnan edellisessä lausunnossaan (TaVL 9/2003 vp) esille nostamat tavoitteet. Valiokunta pitää hyvänä myös kansainvälisten suorien investointien saattamista unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Tehokkaiden investointisuojasopimusten merkitys on korostunut globalisaation myötä. Nykyinen järjestely, joka on perustunut eri jäsenmaiden tekemiin kahdenvälisiin sopimuksiin, on saattanut eri jäsenmaissa olevat sijoittajat osin eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, kuinka kattavan sopimusverkoston asianomainen maa on saanut neuvoteltua. Unionin toimiminen sopimuskumppanina antaa yhteisösijoittajille tasa-arvoiset lähtökohdat ja lisännee myös kolmansien maiden kiinnostusta sopimuksia kohtaan. 3
4 Energia (III-256 artikla) Perustuslakisopimus sisältää energian osalta uuden oikeusperustan, jonka mukaisesti se kuuluisi jaetun toimivallan piiriin. Uuden määräyksen nojalla toteutettavilla toimenpiteillä pyritään varmistamaan energiamarkkinoiden toimivuus ja energian toimitusvarmuus unionissa. Tavoitteena on myös edistää energiatehokkuutta ja energiansäästöä sekä uusiin ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvien energiamuotojen kehittämistä. Määräyksen nojalla suoritettavilla toimenpiteillä tulee olla liityntä sisämarkkinoiden toteuttamiseen ja toimintaan, ja niiden tulee ottaa huomioon ympäristön säilyttämistä ja sen tilan parantamista koskevat vaatimukset. Määräyksen nojalla ei voitaisi vaikuttaa jäsenvaltioiden eri energialähteiden välillä tekemiin valintoihin eikä jäsenvaltion energiahuollon yleiseen rakenteeseen. Edellä mainittuihin voitaisiin kuitenkin puuttua ympäristötavoitteita sääntelevän III-234 artiklan 2 c-kohdan nojalla. Tällöin kuitenkin edellytettäisiin yksimielisyyttä. Neuvoston yksimielistä päätöstä edellyttäisivät myös myös energiaverotusta koskevat toimenpiteet. Huomionarvoista on, ettei perustuslakisopimuksella kumottaisi Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimusta (Euratom-sopimus) vaan siihen tehtäisiin vain välttämättömät perustuslakisopimuksen voimaantulon edellyttämät tekniset muutokset. Valtioneuvosto katsoo, että energiaa koskeva määräys on hyväksyttävissä, vaikkakin Suomen tavoitteena oli energian toimitusvarmuutta koskevien kysymysten sulkeminen unionin toimivallan ulkopuolelle. Valtioneuvosto toteaa, ettei uudella määräyksellä luoda oikeusperustaa, jonka nojalla Suomi voitaisiin velvoittaa luopumaan ulkomaisen ydinjätteen käsittelyn, varastoinnin ja sen pysyväksi tarkoitetun sijoittamisen Suomessa kieltävästä lainsäädännöstä. Energiaverotuksen valtioneuvosto olisi suonut siirtyvän määräenemmistöpäätöksenteon piiriin. Talousvaliokunta katsoo, että energian uusi oikeusperusta korostaa oikeutetulla tavalla sektorin merkitystä. Energian toimitusvarmuuteen liittyvien toimivaltakysymysten osalta valiokunta katsoo, että olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet asian aiempaan käsittelytilanteeseen verrattuna. Toimitusvarmuuden parantaminen on noussut korostuneesti esille koko EU:ta koskevana kysymyksenä. Valiokunta on viimeksi Lissabonin strategiaa ja rajat ylittävää sähkökauppaa koskevissa lausunnoissaan (TaVL 4/2006 vp ja TaVL 7/2006 vp) painottanut energiasektorin sisämarkkinoiden kehittämisen tärkeyttä. Toimitusvarmuuden parantaminen liittyy valiokunnan näkemyksen mukaan kiinteästi sekä sisämarkkinoiden kehittämiseen että unionin suhteisiin EU:n ulkopuolisiin maihin. Vaikka päävastuun kansallisesta energian toimitusvarmuudesta tulee edelleen olla kullakin jäsenmaalla itsellään, valiokunta katsoo viimeaikaiseen kehitykseen viitaten, että komission nykyistä voimakkaampi rooli myös toimitusvarmuuden osalta on pienten jäsenmaiden, ml. Suomi, intressissä. Yksittäisenä kysymyksenä valiokunta kiinnittää huomiota ydinjätteiden sijoittamista koskevaan valtioneuvoston tulkintaan. Valtioneuvosto toteaa, ettei määräyksen voi katsoa velvoittavan Suomea luopumaan nykyisestä kansallisesta sääntelystä. Valiokunta pitää tätä tulkintaa tärkeänä ja viittaa tältä osin viimeiseen ydinjätteiden siirtoa koskevaan lausuntoonsa (TaVL 5/2006 vp), jossa valiokunta on edellyttänyt, ettei yhteisösääntely saa johtaa tilanteeseen, jossa Suomi joutuisi vastoin tahtoaan sallimaan ydinjätteiden tuonnin alueelleen. Lausunto Lausuntonaan talousvaliokunta esittää, että ulkoasiainvaliokunta ottaa huomioon, mitä tässä lausunnossa on esitetty. 4
5 Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2006 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Jouko Skinnari /sd Jari Leppä /kesk Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Esko Kiviranta /kesk Martti Korhonen /vas Miapetra Kumpula-Natri /sd Seppo Lahtela /kesk Jere Lahti /kok Jouko Laxell /kok Sirpa Paatero /sd Antti Rantakangas /kesk Martin Saarikangas /kok Juhani Sjöblom /kok Oras Tynkkynen /vihr. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Tuula Kulovesi. 5
6 Eriävä mielipide ERIÄVÄ MIELIPIDE Perustelut Talousvaliokunta katsoo lausunnossaan, että toimialaansa liittyvän sääntelyn osalta perustuslakisopimus selkeyttää, yksinkertaistaa ja tehostaa unionin toimintaa ja täsmentää unionin toimivallan rajoja ja instituutioiden välisiä suhteita sekä luo nykyistä selkeämmän säädöshierarkian. En voi yhtyä tähän valiokunnan arvioon jo pelkästään lausunnossa käsiteltyjen osuuksien perusteella. Sisämarkkinat, yleishyödyllistä taloudellista etua koskevat palvelut ja kuluttajansuoja Perustuslakisopimuksen mukaan sisämarkkinat kuuluvat edelleen jaetun toimivallan alaan. Sisämarkkinoiden toimintaan liittyvät kiinteästi yleishyödylliset taloudelliset palvelut, joihin perustuslakisopimus tuo uuden oikeusperustan. Sen mukaan yleistä taloudellista etua koskevia palveluja koskevat periaatteet ja edellytykset määritellään eurooppalailla. Yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen määritelmästä ja sen suhteesta yleishyödyllisiin palveluihin on eri jäsenvaltioiden kesken erilaisia näkemyksiä. Uusi oikeusperusta sisällytettiin perustuslailliseen sopimukseen useiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien, mukaan lukien Suomen, vastustuksesta huolimatta. Talousvaliokunta katsoi lausunnossaan perutuslakisopimuksen luonnoksesta (TaVL 9/2003 vp), että uusi oikeusperusta tulisi epäselvänä poistaa. Talousvaliokunnan kanta tuolloin oli, että uusi oikeusperusta saattaisi laajentaa unionin toimivaltaa alueille, jotka Suomessa mielletään yleisiksi hyvinvointipalveluiksi. Toisaalta talousvaliokunta näki, että oikeusperusta saattaisi tarjota mahdollisuuden suojella kansallisia monopoleja tavalla, joka ei ole sopusoinnussa EU:n sisämarkkinoiden kanssa. Ulkoasianvaliokunta yhtyi mietinnössään (UaVM 4/2003 vp) talousvaliokunnan näkemykseen. Valtioneuvosto epäonnistui uuden oikeusperustan vastustamisessa ja tyytyy nyt toteamaan, että tehdyt muutokset eivät poista määräyksen soveltamisalaan liittyvää tulkinnanvaraisuutta. Myös valiokunta kiinnittää huomiota mahdollisiin erilaisiin tulkintoihin, joita viimekädessä joudutaan ratkaisemaan tuomioistuimessa. Valiokunta tulkitsee, että perussopimuksen perusoikeuksiin nostettu kuluttajansuoja antaisi osaltaan tukea kansallisen rahapelejä koskevan sääntelyn säilyttämiseksi. EY-oikeudellisesti hyväksyttävinä rahapelitoiminnan rajoitusperusteina on tähän saakka pidetty oikeusturvan takaamista, väärinkäytösten ja rikosten estämistä sekä pelaamisesta aiheutuvien sosiaalisten haittojen vähentämistä. Hyväksyttäviltä rajoituksilta on edellytetty syrjimättömyyttä ja oikeasuhteisuutta niillä tavoiteltuihin päämääriin nähden. Komissio on aloittanut tai aloittamassa eräiden jäsenvaltioiden rahapelitoimintaa koskevia selvitysmenettelyjä, ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on antanut useita rahapelitoimintaa koskevia ratkaisuja (mm. C-275/92 Schindler, C-124/97 Läärä, C-67/98 Zenatti, C-6/01 Anomar ja C-243/01 Gambelli) ja tuomioistuimessa on vireillä useita rahapelitoimintaan liittyviä asioita. Perustuslakisopimus ei siten mielestäni muuta nykyistä tilannetta, jossa tulkinta on jo siirtynyt tuomioistuimelle. Kauppapolitiikka Perustuslakisopimus ulottaa unionin kauppapoliittisen toimivallan kaikkiin palveluihin sekä suoriin ulkomaisiin investointeihin. Muun muassa palvelukauppa siirtyisi kokonaan unionin yksinomaiseen toimivaltaan, josta pääsääntöisesti päätetään neuvostossa määräenemmistöllä. Tämä kattaisi siten myös nykyisin niin sanottuun jaettuun toimivaltaan kuuluvat ja yksimielistä päätöksentekoa edellyttävät sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut. Ulkoasiainvaliokunta edellytti mietinnössään (UaVM 4/2003 vp), että unionin yksinomainen 6
7 Perustelut TaVL 11/2006 vp VNS 6/2005 vp toimivalta kauppapolitiikassa hyväksytään ehdotuksen mukaisessa laajuudessa vain, jos päätöksenteko koulutuspalveluiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kauppaa koskevissa sopimuksissa säilyy yksimielisenä silloin, kun neuvosto antaa komissiolle mandaatin kauppapoliittisten sopimusten neuvottelua varten tai hyväksyy komission neuvotteleman sopimuksen. Lisäksi edellytettiin, ettei kauppapoliittisten sopimusten kautta voisi vaikuttaa unionin sisäiseen toimivallanjakoon eikä yhtenäistää säädöksiä silloin, kun se ei olisi muutenkaan perustuslakisopimuksen mukaan mahdollista. Perustuslakisopimuksessa tämä vaatimus peruspalvelujen suhteesta unionin yhteiseen kauppapolitiikkaan on huomioitu erityismääräyksellä, jonka mukaan neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti neuvoteltaessa ja tehtäessä sopimuksia sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kaupan alalla silloin, kun tällaiset sopimukset voivat vakavasti haitata näiden palvelujen järjestämistä kansallisella tasolla ja vaikeuttaa jäsenvaltion vastuun toteuttamista niiden tarjoamisessa. Yksimielisyysvaatimus edellyttää kahden yhtäaikaisen kriteerin täyttymistä, eli että sopimus haittaisi vakavasti palvelujen järjestämistä kansallisesti ja että se estäisi jäsenvaltiota toteuttamasta vastuutaan. Kynnys käyttää yksimielistä päätöksentekoa ns. turvalausekkeena on näin asetettu korkealle. Määräyksen mukainen vakava haitta ja vaikeus määriteltäisiin osana unionin normaalia päätöksentekoprosessia unionin toimielinjärjestelmässä. Erimielisyystapauksessa kysymys olisi mahdollista viedä unionin tuomioistuimen ratkaistavaksi. Todistustaakka siitä, milloin palvelukaupan kansainvälinen vapauttaminen vakavasti vaarantaisi jäsenmaan hyvinvointijärjestelmän, jää nyt viime kädessä unionin ja sen tuomioistuimen harkintaan. En voi yhtyä valiokunnan enemmistön näkemykseen siitä, että kauppapolitiikan osalta saavutettu tulos olisi hyvä ja että hyvinvointipalveluiden aseman turvaaminen edellä mainitulla tavalla täyttäisi valiokunnan edellisessä lausunnossa (TaVL 9/2003 vp) asettamat tavoitteet. Päinvastoin perustuslakisopimuksen myötä Suomen pääosin julkisrahoitteiset hyvinvointipalvelut alistetaan EU:n kauppapolitiikalle. Energia Suomen tavoitteena oli energian toimitusvarmuutta koskevien kysymysten sulkeminen unionin toimivallan ulkopuolelle. Valtioneuvosto katsoo, että sen siirtyminen jaetun toimivallan piiriin voidaan hyväksyä osana perustuslaillisen sopimuksen selkeyttämistä ja yksinkertaistamista. Valiokunta korostaa olosuhteiden muuttumista aiempaan käsittelytilanteeseen verrattuna ja viittaa aikaisempiin lausuntoihinsa energiasektorin sisämarkkinoiden kehittämisen tärkeydestä, mihin toimitusvarmuuden parantumisen katsotaan myös liittyvän. Mielestäni energiamarkkinoita käsiteltäessä olisi huomioitava se, että unionin sisämarkkinoiden ja toisaalta kansallisen toimitusvarmuuden turvaamisen edut eivät välttämättä ole yhtenevät. Valiokunnassa ei kuultu asiantuntijoita perustuslakisopimuksen vaikutuksesta ulkomaista ydinjätettä koskevan kansallisen sääntelyn rajoihin, joten valiokunta tukeutui valtioneuvoston tulkintaan. Edellä mainittujen seikkojen takia perustuslakisopimus ei mielestäni tule selkeyttämään ja tehostamaan unionin toimintaa eikä täsmentämään unionin toimivallan rajoja ja instituutioiden välisiä suhteita. Sääntelyn rajat jäävät useissa keskeisissä kansallisesti tärkeissä kysymyksissä epäselviksi, ja tulkinta siirtyy tuomioistuimelle. Tällaista EY:n tuomioistuimen tulkintojen asemaa toimivallan siirtämisessä jäsenmailta unionille viime kädessä poliittisesti solmittujen perussopimusten vastaisesti voidaan pitää kompetenssikompetenssin rikkomisena. Perustuslakisopimuksella Euroopan unioni saa toimivaltaa luoda itselleen uusia valtuuksia tuomioistuimen ratkaisujen kautta, vaikka valta unionin perustana olevien sopimusten muuttamiseen pitäisi olla jäsenmailla. 7
8 Mielipide Mielipide Edellä olevan perusteella ehdotan, että valiokunta lisää lausuntoonsa seuraavan lausumaehdotuksen: Perustuslakisopimus ei täytä niitä odotuksia, joita siihen kohdistui kodifioivana unionin perussopimusjärjestelmän uudistajana. Perustuslakisopimuksen piti selkeyttää, yksinkertaistaa ja tehostaa unionin toimintaa ja täsmentää unionin toimivallan rajoja ja instituutioiden välisiä suhteita sekä luoda nykyistä selkeämpi säädöshierarkia. Tässä perustuslakisopimus epäonnistui. Valiokunta siksi esittää, että Suomi ei missään vaiheessa ratifioi tätä perustuslakisopimusta. Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2006 Sari Essayah /kd 8
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 65/2005 vp Tiistai 13.9.2005 kello 12.00-13.05 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk (3 13 ) jäs. Arto Bryggare /sd (3 13 ) Sari Essayah /kd (9 10 ) Klaus Hellberg
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 101/2005 vp Keskiviikko 14.12.2005 kello 13.45-14.20 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Arto Bryggare /sd Sari Essayah /kd Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2005 vp Torstai 3.2.2005 kello 12.00-13.45 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Jari Leppä /kesk jäs. Sari Essayah /kd (1 ja 2 ) Klaus Hellberg /sd Reijo Kallio /sd Esko Kiviranta
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin
11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan
Ulkoasiainvaliokunnalle
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 5/2006 vp Valtioneuvoston selonteko Euroopan unionin perustuslakisopimuksesta Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Ulkoasiainvaliokunta on 9 päivänä joulukuuta
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto.
TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vakuutusyhtiölain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 5 päivänä kesäkuuta
Päivi Lipponen /sd (6 osittain, 7 12 ) Jari Myllykoski /vas (1 7 ) Sirpa Paatero /sd Arto Pirttilahti /kesk Juha Sipilä /kesk
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 42/2011 vp Torstai 3.11.2011 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 8 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 8 ) James Hirvisaari
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 16 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.
LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2006 vp Torstai 9.2.2006 kello 12.00-12.45 Läsnä pj. Markku Laukkanen /kesk vpj. Matti Kangas /vas jäs. Leena Harkimo /kok Saara Karhu /sd Inkeri Kerola /kesk
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 25.9.2017 JOIN(2017) 36 final 2017/0236 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön
Ulkoasiainvaliokunnalle
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 6/2008 vp Hallituksen esitys Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta tehdyn Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 20/2005 vp Keskiviikko 4.5.2005 kello 13.30-14.47 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Jari Vilén /kok Antti Kaikkonen /kesk Kimmo Kiljunen /sd Mikko Elo /sd Heidi
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain) jäs. Lars Erik Gästgivars /r (1 10, 11 osittain)
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 66/2013 vp Torstai 5.9.2013 kello 13.00-14.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok jäs. Lars Erik Gästgivars /r Teuvo Hakkarainen /ps Harri
Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien
EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO
EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA
VALIOKUNNAT. * tnjx*.* ^
EDUSKUNTA VALIOKUNNAT ASIAKIRJAVIHKO * tnjx*.* ^ Valtiopäiväasia, 19/2005 E Sivu 1/1 Lakivaliokunta Saapunut 11.04.2005 Käsittely päättynyt 14.04.2005LaVP 29/2005 vp 3 Käsittely päättynyt 23.09.2005 La
Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r
TALOUSVALIOKUNTA Torstai 11.4.2013 kello 12.00-13.40 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (11 osittain, 12 ja 13 ) jäs. Lars Erik Gästgivars /r Johanna Karimäki /vihr Pia
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA
Rahapelit ja EU Yksinoikeusjärjestelmän säilyttäminen Liikuntajärjestöjen järjestöpäivät 24.09.2008, Rantasipi Aulanko Harri Syväsalmi, Suomen EU-edustusto, Bryssel Rikkomuskannemenettelystä 1/6 Komission
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka
Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.
PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 49/2004 vp Keskiviikko 6.10.2004 kello 14.00-14.45 Läsnä nimenhuudossa pj. jäs. Jari Vilén /kok Heidi Hautala /vihr Pertti Hemmilä /kok Toimi Kankaanniemi /kd Marjo
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 3. heinäkuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta perussopimus-, työjärjestys-
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka
RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 21/2007 vp Tiistai 11.9.2007 kello 12.15-13.36 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 12 ) jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk (1 13, 14 osittain)
Suurelle valiokunnalle
TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2006 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Australian välisen puitesopimuksen tekemisestä
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 51 final 2016/0367 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
U 17/2016 vp. Helsingissä 21 päivänä huhtikuuta Elinkeinoministeri Olli Rehn. Neuvotteleva virkamies Maria Kekki
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi energia-alalla tehtyjä jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisiä hallitustenvälisiä sopimuksia ja ei-sitovia
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston
Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk (1 8, 9 osittain) jäs. Janina Andersson /vihr
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 47/2008 vp Torstai 22.5.2008 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Antti Rantakangas /kesk jäs. Janina Andersson /vihr Hannu Hoskonen /kesk Anne Kalmari /kesk
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa koskeva alustava tarkastelu
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 373 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa koskeva alustava tarkastelu FI FI KOMISSION KERTOMUS
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
Ulkoasiainvaliokunnalle
TYÖELÄMÄ- JA TASA- ARVOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 5/2006 vp Valtioneuvoston selonteko Euroopan unionin perustuslakisopimuksesta Ulkoasiainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Ulkoasiainvaliokunta on 9 päivänä
SISÄLLYS... JOHDANTO...
SISÄLLYS SISÄLLYS... JOHDANTO... V XI 1 EUROOPAN UNIONIN INSTITUUTIOT... 1 1.1 Euroopan parlamentti... 2 1.2 Eurooppa-neuvosto... 5 1.3 Neuvosto... 6 1.4 Euroopan komissio... 8 1.5 Euroopan unionin tuomioistuin...
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0258 (NLE) 2014/0259 (NLE) 6426/15 SOC 91 EMPL 43 MIGR 11 JAI 103 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti
1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 vp Perjantai 8.2.2013 kello 11.00-13.00 Läsnä pj. Mauri Pekkarinen /kesk vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok (1 10, 11 osittain, 12 jäs. Lars Erik Gästgivars /r (3 Teuvo
Ratkaistavana päättynyt. Ilmoitettu asia valiokuntaan saapuneeksi mietinnön antamista varten.
la'ih Izjzoötf i/p Valtiopäiväasia, HE 239/2004 Sivu 1/1 < PALUU
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
L 210 virallinen lehti
Euroopan unionin L 210 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 21. elokuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus
EU:n komission ns. VIP-ehdotukset (Marrakeshin sopimuksen voimaansaattaminen) Kuulemis- ja keskustelutilaisuus 11.10.2016 Ehdotukset Marrakeshin sopimuksen voimaansaattamiseksi Komissio ehdottaa sekä direktiiviä
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.5.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) Asia: Liettuan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen
OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn
Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen
Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen 1.10.2010 Sisältö Ympäristösäätelyä useilta tahoilta EU:n lainsäädännön perusteet EU:n toimielimet (3) EU:n päätöksenteko Säädösten
Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko
Sirpa Paatero /sd Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 12 jäsentä.
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 109/2010 vp Perjantai 10.12.2010 kello 11.00-12.35 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (1 3, 4 osittain) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 11, 12 osittain, 13 ) Harri
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 374 final 2017/0156 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Turkki-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta maataloustuotteiden kauppajärjestelmästä
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta
VAHVISTAMATTA JÄÄNEET LAIT
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 15/2001 vp Vahvistamatta jääneinä palautuneet arpajaislaki, laki arpajaisverolain muuttamisesta, laki rahankeräyslain muuttamisesta, laki viihdelaitelain muuttamisesta, laki
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2015 COM(2015) 407 final 2015/0181 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Ukrainan liittymiseen
Sisällys. Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet
Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet III V XIV Johdanto 1 1 Teoksen kohde ja tarkoitus 1 2 Keskeisiä käsitteitä 3 2.1 Mitä tarkoitetaan EU-oikeudella? 3 2.2
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. päätöksen 2004/162/EY muuttamisesta Ranskan merentakaisten departementtien meriveron voimassaoloajan osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.3.2014 COM(2014) 181 final 2014/0101 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2004/162/EY muuttamisesta Ranskan merentakaisten departementtien meriveron voimassaoloajan osalta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)
Jouko Laxell /kok (5 15 ) Eero Lehti /kok (1 5 ) sihteeri Tuula Kulovesi valiokuntaneuvos Eelis Roikonen valiokuntaneuvos (1 11 )
TALOUSVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 68/2010 vp Tiistai 21.9.2010 kello 12.00-14.00 Läsnä pj. Jouko Skinnari /sd vpj. Mauri Salo /kesk (pj. 12 osittain, 13 15 ) jäs. Hannu Hoskonen /kesk (1 12, 13 osittain) Harri
8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 COM(2016) 629 final 2016/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen
PSI-direktiivin tilannekatsaus
PSI-direktiivin tilannekatsaus 5.2.2013 Anne Karjalainen, Kerava EU Alueiden komitean jäsen Rapporteur: Review of the directive on re-use of public sector information and open data, 10/2012 Sisältö Mikä
Keskiviikko kello Läsnä nimenhuudossa
SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 5/2006 vp Keskiviikko 22.2.2006 kello 13.30-14.25 Läsnä nimenhuudossa vpj. jäs. Antti Kaikkonen /kesk Arja Alho /sd Merikukka Forsius /vihr Heidi Hautala /vihr Pertti
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 14.7.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan parlamentin alahuoneen perusteltu lausunto