SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY 32012

Transkriptio

1 SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY 32012

2 2 LÖÖPPI SUOMEN AIKAKAUSLEHDEN TOIMITTAJAIN LIITTO SAL RY:N JÄSENLEHTI 19. vuosikerta päätoimittaja: Hanne Aho, puh , toimitussihteeri: Kaija Plit, taitto: Unto Helo muu toimituskunta: Pekka Holmström, Kaisa Kauppila,Marko Korhonen, Tiina Laitinen, Tomi Uschanov SAL ry., Albertinkatu 27 B, Helsinki, puh. (09) puheenjohtaja: Hanne Aho asiamies: Kaija Plit toimistonhoitaja: Jaana Virtanen, ilmoitushankkija: Erkki Hirvonen, puh , ISSN-L painopaikka: Oy Fram Ab, Korsholmanpuistikko Vaasa Kannen kuva: Pekka Holmström Pääkirjoitus: Murenevatko mediatalot?...3 Minusta ja siitä, mitä luulen tietäväni....4 Miinaharava: Kyytiä kielipoliisille...12 SAL harrastaa: Kaksi vuosikymmentä vaelluksella Pallo kiinni ja sitten kadulle kuvaamaan...18 Pölyjen kätköistä Helmijuttu: Kaksi kohtaamista Hallitus vastaa...25 Lööpin juristipalsta: Journalistin ohjeet...26 Kirja-arvostelu: Sinulle joka et ole täällä...28 SAL news...29 uusi ilmoituspalsta sallilaisille...30 Sarjakuva: SAL:illa...31 Kun tarvitset tietoa veropolitiikasta, verolainsäädännöstä, verojen vaikutuksesta tai julkisesta taloudesta olemme aina käytettävissäsi. Teemu Lehtinen toimitusjohtaja, puh. (09) Antti Marttinen viestintäjohtaja, puh. (09) Leena Kurkinen tiedotuspäällikkö, puh. (09) Vesa Korpela lakiasiain johtaja, puh. (09) Minna Punakallio pääekonomisti, puh. (09) Veronmaksajain Keskusliitto ry Kalevankatu 4, Helsinki puh. (09) , faksi (09) Tiedon tarve säilyy eikä journalismia voi hävittää. kuva: markus pentikäinen pääkirjoitus Murenevatko mediatalot? Hämmästelen taitoa, jolla monet työnantajat määrätietoisesti tuhoavat journalismia ja sitä kautta yrityksiään. Viimeisimpänä myllytyksen aloitti Sanoma Magazines. Lehtien taso laskee. Ammattilaiset ostetaan ulos tai heille annetaan potkut. Jäljelle jäävillä ei ole aikaa kirjoittaa, editoida tai kuvittaa kunnolla. Lehdissä ja kustannustaloissa vielä jäljellä olevat ammattigraafikot ehtivät hädin tuskin poistaa pahimmat virheet. Työnantajat toimivat kuin sopulit toistavat samoja ratkaisuja ja antavat samoja lausuntoja. Sopuliratkaisuissa uskotaan, että uudet tietojärjestelmät tai organisaatiomuutokset pelastavat yrityksen talouden. Sivistykseen ja suomen kieleen uskoneiden patruunoiden tilalla ovat yritysjohtajat, jotka uskovat vain alati kasvaviin voittoihin. Neuvoja he kysyvät toisiltaan. Tekijöitä ei kuunnella eikä keskustelua haluta. Tilanne muistuttaa Viron lähihistoriaa. Kun Viro itsenäistyi, Neuvostoliiton aikana työskennelleet poliitikot ja virkamiehet saivat lähteä. Heidän ajatuksensa olivat vanhanaikaisia ja epädynaamisia. Ministerikaarti koostui kolmekymppisistä, joiden mielestä vain he osasivat toimia uudessa, muuttuneessa yhteiskunnassa. Nopeasti alkaneiden vaikeuksien jälkeen oli kuitenkin pakko palata hattu kourassa takaisin ja pyytää apua niiltä, joilla oli kokemusta ja historiamuistia. Viisaiden päätösten tekemiseen kun tarvitaan kaikkia näkökulmia. Loviisan Sanomat päätti olla seuraamatta työnantajien sopulilaumaa. Se palkkasi lisää väkeä ja lisäsi paikallista uutisointia, siis toimi täysin päinvastoin kuin muut. Ratkaisun jälkeen lehden levikki on noussut koko ajan ja kannattavuus on media-alalla epätavallisen hyvä. Ei ole vaikea ymmärtää miksi. Tiedon tarve säilyy eikä journalismia voi hävittää. Mediatalojen kiinnostus journalismia kohtaan kuitenkin vähenee journalistien ei. Jo nyt Suomessa on kunnianhimoisesti toteutettuja nettilehtiä ja valokuvaajien yhteissaitteja, joista näkee ammattilaisten kädenjäljen. Toistaiseksi lukijoita on toki marginaalinen määrä. Käykö mediamurroksessa lopulta niin, että journalismin tekeminen siirtyy vähitellen niiden käsiin, jotka oikeasti ovat siitä kiinnostuneita? Ammattijournalistit perustavat yhteisöjä ja lukijat innostuvat. Ja niin edelleen. Ei kuulosta utopialta, kun muistaa miten pienestä moni suuri liike tai yritys on lähtenyt. Hanne Aho 3 LÖÖPPI

3 Tällä tarinalla on pää ja hartiat ja häntäkin, joskin suuntavaisto siltä uupuu, tai niin pahoin pelkään. Pysytelkää kuitenkin mukana, älkää lannistuko, olemmehan vasta alussa. Tarttukaa lauseita takinhelmasta, kampittakaa konsonantit, ravistakaa välimerkkejä ja nyppikää niiltä siivet. Kirjoitan kiireessä, katse harhaillen, tukku nauloja suussa ja vasaranvarsi taskusta kurkkien. Teksti: Samuli Niskanen Kuvat: pekka holmström Nimeni on puuseppä. Minusta ja siitä, mitä luulen tietäväni >>> 5 LÖÖPPI

4 Deko 5/2010 Niina Leino vastaa Sanoma Magazinesin lifestyle- ja perhelehtien toimitusten esimiehenä muun muassa Gloria-, Meidän perhe- ja Vauva-lehdistä. Leino on työskennellyt myös Trendi- ja Olivia-lehtien päätoimittajana sekä Bonnier Publicationsin julkaisujohtajana. 6 LÖÖPPI Ensin ajatus, tai miete, tai miten vain: En saata edes kuvitella, kuinka yksitotista elämä olisikaan vailla mielikuvitusta ja sen suomaa erinomaista mahdollisuutta irrottautua toviksi konkretian mahdista, karata tajunnan maalaamille lakeuksille ja pysähtyä pyörillään tuon vilkkaan virran rantaan. Kuinka valjua, mustavalkoista ja kerrassaan julmaa, kuinka sietämättömän tylyä, tautologista ja junnaavaa. Minä en ilman selviäisi päivääkään, harmoniatta, sieluni silmin mitään näkemättä. Nautin saadessani luoda ja pusertaa tyhjästä esiin jotain, mikä ei ole prikulleen totta tai arjen mittapuulla millään tapaa käytännössä hyödyllinen tavara. Luudanvarrestakin saa asiaa. Illuusiot ovat siis minun kuppini teetä, sikäli kun moinen anglismi tässä yhteydessä sallitaan. En ole taikuri, en sinne päinkään, enkä saa asioita katoamaan. Jos kuitenkin eteeni pöydälle lasketaan kassillinen summittaista pientavaraa ja ehkäpä tarpeettomiakin joka kodin käyttöesineitä, ja minua pyydetään loihtimaan valikoimasta jotain esittävää, jotain jännää tai mitä tahansa erilaista, olen onneni kukkuloilla ja Elyseumissa jo. Tämä on parasta mitä tiedän, tai ainakin melkein. Ruuveja, muttereita, sähköjohtoa, neppareita, tulitikkuja, pullonkorkkeja, tiensä päähän astellut pöytälamppu, tyhjäksi lusikoitu viilipurkki, vanha matka-tv ja polkupyörän jarrukytkin. Valmistan robotin. Fonzie Eli kuinka tähän oikeastaan on tultu, kuinka kapusin tuolilleni: Lapsena haaveilin liukuvan hetken urheasta urasta tenniskisojen pallopoikana tavatakseni itsensä Björn Borgin. Kuultuani isäni ihastuksesta hammaslääkäreiden palkkatuloihin, saatoin jo nähdä itseni pora ja puudutuspiikki kourassa. Joskin jo huokauksen kuluttua halusin olla ärhäkkä kettuterrieri, tai laulun häijy tiikerihai, tai ihan oikea lännenmies, joka tuulispäänä karauttaa ratsullaan karkuun intiaaneja ja istuu illat leirinuotiolla lyijyä kehostaan veitsenterällä kaivellen. Ehdottomia idoleitani olivat Aleksanteri Suuri, Lucky Luke, Mario Kempes, Markku-setä ja Mark Knopfler. Kahteen ensimmäiseen tutustuin notkuessani paikalliskirjaston sarjakuvaosastolla ja kolmas ratkaisi jaloillaan maailmanmestaruuden. Neljäs osasi kaiken ja viimeisellä oli notkeat hyppyset ja niiden jatkeena mitä kaunein kitara. Pelkäsin kuollakseni teeveessä lauantai-iltapäiväisin ikävästi valittavaa sotkutukkaista Herra Huuta ja kaikenkarvaisia apinoita King Kongista Apinoiden Planeetan kautta Herra Tossavaiseen. Vihasin väsymykseen asti Nukkumattia, ylihyveellistä ja estynyttä Pupu Tupunaa, merimiespihvejä ja Irwin Goodmanin typerää nahkahattua. Hullaannuin pihkan, tervan ja bensiinin tuoksuista, lätäköissä kahlaamisesta, takkatulesta, sitruunalimonadista, juhannusaattojen karkeloista ja mummoni makeasta mannapuurosta. Kulutin aikaani piirtämällä, Kalkitos-siirtokuvia maisemapahveihin hinkkaamalla, silloista koiraamme Hennaa paijaten ja rytmistä villiintyneenä vanhempieni levyhyllyä penkomalla. Deep Purple, Led Zeppelin, Neil Young, Bob Dylan, Harry Chapin, Cat Stevens, Dire Straits, Eagles ja sitä rataa. Keräilin pikkuautoja ja kuolleita kärpäsiä, ensiksi mainittuja kertyi matkalaukullinen, jonka äitini juuri kauppasi kirpputorilla, jälkimmäisiä vähemmän. Kun sitten aika ajoin päädyin kolttosille, piilotin legomiesten päitä mamman laatimaan mureketaikinaan ja kotvan jauhettua purukumia isäni sukkiin. Sytytin olohuoneen kuivakukat tuleen adventtikynttilällä. Pihistin naapurin Karilta muovisotilaita ja silvoin salaa kultaiset kutrini, sillä halusin olla Arthur Fonzarelli. Peili näytti toisin. Sitten kasvoin vähän ja vielä hieman lisää ja kun alakouluikään entäneenä pussasin ystäväni syntymä- >>> 7 LÖÖPPI

5 8 LÖÖPPI päiväjuhlilla muuatta Millaa, tulin hujauksessa haudanneeksi tuumani lukuisista metamorfooseista ja tulevaisuudestani luontokappaleena. Kovaluisen ja karskin cowboyn ja maaleja hihnalta sylkevän jalkapallotähden manttelia sovittelin harteilleni yhä tuon tuosta, mutta kumpaistakaan minusta ei tullut. Tuli lavastepuuseppä, tavallisen epätavallinen näprääjä ja nikkaroitsija suu sahanpurua pullollaan ja nuttu maalin peitossa. Hymy ilmiantaa menneen, nykyhetken ja tulevan. Kivijalka Muistan kolme minuun lähtemättömän vaikutuksen tehnyttä asiaa: 1. Tintti ja Seitsemän Kristallipalloa -kirjasen etulehdellä monille tuttu töyhtötukkainen protagonisti kiiruhtaa auttamaan teatterin rekvisiittavarastossa pinteeseen joutunutta ystäväänsä Kapteeni Haddockia. Kuvassa esitetyt taulut, talonseinäkulissi, lehmänpää, marmoripylväs, köysipakka ja valopuomi saivat minut ymmälleni. Tuijotin piirrosta liki liikuttuneena, se veti minua vastustamattomasti puoleensa, enkä minä paennut. Ihmettelen yhä tänäkin päivänä, mitä tuolloin oikeastaan tapahtui. Näkemäni vain tarrasi mieleeni kuin muste, se tatuoi itsensä sydämeeni. 2. Kissa Kuumalla Katolla -elokuvassa vanha kunnon Burl Ives murjotti piilopaikassaan kellarisalissa, joka pursusi lattiasta kattoon toinen toistaan kiehtovampia artikkeleita: valkoisin lakanoin peitettyjä huonekaluja, nahkakantisista opuksista notkuvia kirjahyllyjä, painonvoiman lakeja uhmaavia patsaita, kristallikynttelikköjä, rintakuvia ja pöytälamppuja luvun puolimatkassa äitini vei minut Kuopion kaupunginteatteriin katsomaan Laulu Tulipunaisesta Kukasta -näytelmää ja tuolloin kappaleen kiiriessä kliimaksiinsa oivalsin, että edessäni kohoavan ladonseinän takaa ei suinkaan löytyisi kultaista heinäsuopaa ja sen seasta kiihkeitä rakastavaisia leikeissään, vaan näyttämökuvan vaihtoa ahnaasti vartoava mustiin pukeutunut mies. Ajan saatossa nämä kolme kokemusta nivoutuivat mielessäni selkeäk si käsitykseksi siitä, mitä haluaisin aikamiehenä elämälläni tehdä. Tahdoin tutkia lavasteita, opetella ja omaksua niiden valmistamiseen vaadittavan tekniikan ja teorian, halasin päntätä teatteritaiteen historiaa ja toivoin tietäväni yllämainituista asioista kaiken, mitä tiedettävissä suinkin on. Tällaisia sanoja tai terminologiaa en tietenkään tuolloin vielä ymmärtänyt, mutta syvällä sisimmässäni jossain oivalsin, mistä haaveeni rakentui ja kuinka niistä piirrettäisiin kartta. Ja niinpä lukion päätyttyä suuntasin lavastepuusepän oppeihin Vammalaan. Ideologiani muovautui ja sille laitettiin ohjakset. On kulunut kuusitoista vuotta ja ammattitaitoni on karttunut repullisesta näppäriä konsteja varastoksi verrattomia keinoja. Rehdisti palturia Lehtikuvissa lavasteet eivät hengitä ja elehdi teatterin, teeveen tai elävien kuvien tapaan, eikä niiden saatteeksi vaadita äänimaailman ihmeitä toden tuntua korostamaan. Sateen jäljet ikkunaan loihditaan sumupullosta. Lasin takana puut eivät tiedä tuulesta mitään, ne pysyvät aloillaan tai kurottavat latvojaan maankuorta kohti siimakiinnityksin. Ruostuneiden saranoiden ei tarvitse valittaa, eikä auton moottorin hyristä. Salama ei rummuta taivaankantta, kanuunasta ei kuulu laukausta, piano ei helise ja soi, aivan kuten puumiekkojenkaan kopina ei kuvassa paljasta niiden terästä pehmeämpää alkuperää. Liikkumattomuus ei kuitenkaan tarkoita pysähtyneisyyttä, elottomuutta tai kangistumista. Miljööt, interiöörit ja niiden kannattelemat detaljit saatetaan eloon valolla, vihjeillä liikkeestä ja malleilla, ihmisillä tai eläimillä. Hymy ilmiantaa menneen, nykyhetken ja tulevan, ja jokaisen sekunnin niiden välissä. Hymy tai kyyneleet. Saman tekevät valokatkaisin, kynttilä, pistorasia, puhelin tai kirja tai kulhollinen höyryävää soppaa, joskaan niitä kaikkia en minä pysty puukollani vuolemaan. Pidän siitä, että lopputulos haisee lavasteelta kotisohvalle saakka täyttäen keinotekoisuuden peruspiirteet sataprosenttisesti. Väripintojen, materiaalin rakenteen ja patinan hillitty karrikoiminen on minulle mieluisa tehokeino kappaleen teennäisyyttä korostamaan. Aidon asian tarkkailu väsyttää katsojansa tietoisesti tekaistua kaksoisolentoaan nopeammin. Auto kadunreunaan parkkeerattuna on auto kadunreunaan parkkeerattuna, mutta pahvista kasattu menopeli havahduttaa miettimään olemassaolonsa tarkoitusperiä ja sen syntyä. Ristiriitaisuus herättää uteliaisuutta ja ruokkii luovuutta. Puinen kivi, pehmeä tiili, ontto halko, kevyt alasin, keksikää vapaasti lisää. >>> 9 LÖÖPPI

6 Tapetoin, rappaan ja maalaan. Joskus valitan. 10 LÖÖPPI Kaksplus 10/2012 Keinot Mitä sitten teen, mistä ja kuinka? Vuosien saatossa olen työssäni lavastanut jos jonkinlaisia olohuoneita, eteisiä, erkkereitä, holveja, saleja, makuuhuoneita, budoaareja, ullakoita, kellareita, lastenhuoneita, salonkeja, kamareita ja verantoja. Tapetoin, rappaan ja maalaan. Joskus valitan. Nikkaroin tuoleja, pöytiä, vuoteita, keinuja, kiikkutuoleja, kirjahyllyjä, pulpetteja, tuvanpenkkejä, sohvia, laiskanlinnoja ja saunanlauteita. Kaikki varsin tarpeellisia ja hyvin tarpeettomia asioita. Askartelen pienoismalleja, toteemipaaluja, lyhtypylväitä, taksitolppia, kirstuja, leikkiaseita, patsaita, karttakeppejä, tikapuita, pystejä, tauluja, pedestaaleja, kassakaappeja, laakeriseppeleitä, kaktuksia, linnunpelättejä, jättiläismäisiä perhosia ja niiden toukkia, robotteja, avaruusaluksia ja kaikenlaisia muita outoja aparaatteja kieli keskellä suuta. Uretaanivaahto, EPS (paisutettu polystyreenimuovi), pelti, muovi, puu, solumuovi, hiekka, sahajauho, lumi ja kumi, siinä materiaalini. Ystäväni. Ja mihin sormeni, nyrkkini ja hampaani eivät pysty, siihen kättä pidempinä auttavat ruuvinväännin, mittanauha, piikki, kirves, taltta, pianonkieli, mattoveitsi, saha, vasara, leka, raspi, höylä, harppi, suorakulma ja isoisäni vanha puukko. Ja jotta kertomani ei muuttuisi pelkäksi inventaarioksi kätteni kautta kulkemista, lainaan lopuksi lauseen sankariltani: What if everything is an illusion and nothing exists? In that case, I definitely overpaid for my carpet. Älkää kysykö miksi. Jälkinäytös Preerian laidalla kaupunki lepää huojuvan heinän sylissä, sateessa uinuen ja yksinään, kaukana meren keinusta, siellä missä tuuli huuhtoo halki autioiden katujen ja parkuu lohduttomasti savupiippuun paetessaan. Monta kesää on mennyt. Paikkaan hautaustoimiston riutunutta ja ruosteen runtelemaa kattoa, pelti vapisee ja taipuu, se viheltää. Työkaluvyöni vierii kätteni ulottumattomiin ja katoaa yli laidan, se loiskahtaa lammikossa. Tuijotan paitani väristä taivaanrantaa ja tiedän valon hymyilevän puoleeni enää hiipivän hetken. Huokaan syvään ja lyön vasaran peukalooni ja kiroan englanniksi. Laskeudun tikapuilla maankamaralle, yksi astimista antaa periksi matkaani jouduttaen. Nojaan seinään ja pistän tupakaksi, pyyhin sateen laseistani. Seinä hohtaa tuoreuttaan, valkoinen puu on karheaa ja tikkuista. Kadun toisella puolella, tanssisalongissa kuvauspäivän päättymistä juhlitaan aamuun asti. 11 LÖÖPPI

7 Tällä Miinaharava-palstalla Miina Poikolainen ruotii journalismia käsitteleviä tietokirjoja. Miina on SAL:n opintosihteeri. Alan oppikirjat kuluvat hänen hyppysissään hiirenkorville. 12 LÖÖPPI Kyytiä kielipoliisille Kielenhuolto ei ole vain niuhotusta pilkun paikasta ja yhdyssanoista. Parhaimmillaan se auttaa meitä ja varmistaa, että viestimme tulee ymmärretyksi oikein. Pilkun paikka kielioppia kaikille -kirjan lähtökohtana on, että jokaisella on oikeus kirjoittaa hyvää tekstiä. Katleena Kortesuo ja Liisa-Maria Patjas: Pilkun paikka kielioppia kaikille (167 sivua) Karisto 2011 Ovh. 18,00 euro Törmäsin eilen sattumalta junassa entiseen opettajaani. Kävin muutama vuosi sitten vuoden kestävän lehtijournalismin koulutuksen kansanopistossa, ja kyseisen opettajan tinkimätön tyyli ja osaaminen tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vieläkin hauskemman yllättävästä tapaamisestamme teki se, että olimme molemmat matkalla Vermon raviradalle katsomaan Suurta Suomalaista Derbyä, raviurheilun syksyn suurinta tapahtumaa. Hän muuten vain, minä viimeistä kertaa työroolissani Hippoksen viestintäharjoittelijana. Niinpä kävelimme radalle yhtä matkaa sateessa, joka päivän mittaan vain yltyi. Mainitsin hänelle, että olen aloittanut suomen kielen opinnot Helsingin yliopistolla. Muistin, että vuoden tehokkaaseen koulutukseemme kansanopistossa kuului myös kielenhuoltoa. Heitin puolitosissani, että minähän voisin nyt tulla entiseen opinahjooni kielenhuollon kurssin opettajaksi. Open kasvot kirkastuivat ja hän innostui ideasta ihan oikeasti. Kielenhuollon opetuksen järjestäminen on ollut kuulemma jokavuotinen ongelma, jonka minä nyt siis voisin ratkaista ottamalla sen hoitaakseni. Mahtavaa! Olen aina suhtautunut kielenhuoltoon intohimoisesti, ja sainkin tuon kansanopistovuoden lopussa kanssaopiskelijoiltani Vuoden kielipoliisi -kunniamaininnan. Olin tittelistä otettu, vaikka sen saaminen olikin tarkoittanut kiivasta kädenvääntöä pilkutuksesta ja oikeinkirjoituksesta niiden kanssa, jotka eivät olleet aiheesta yhtä innoissaan. Nykyään olen jo hieman löysännyt pipoa kielenhuollon (ja muidenkin asioiden) suhteen, mutta jaksan edelleen innostua pilkunviilauksesta. Viime aikoina intohimoni on siirtynyt entistä enemmän siihen, miten saisin muutkin innostumaan asiasta. Aloin heti tapaamispäivämme iltana pohtia, miten lähestyisin tulevia oppilaitani. Kielenhuolto ja etenkin kielioppi ovat asioita, joita joko rakastetaan tai vihataan. Mietin, miksi näin on myös niiden keskuudessa, jotka ovat innostuneita kirjoittamisesta ja ovat työkseen kirjoitetun kielen kanssa tekemisissä. Kielenhuollossahan on kyse meidän kaikkien yhteisestä edusta ja siitä, että oman viestinsä saa perille mahdollisimman selkeästi! Ehkä inho johtuu siitä, että monien mielessä kielenhuollossa kyse on siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ja jos vastausta ei tiedä ulkomuistista, on huono kielenkäyttäjä, oppilas, toimittaja ja niin edelleen. Kouluopetus on painottunut virheiden etsimiseen ja oikean ja väärän kielenkäytön erotteluun. Sääntöjä opetellaan tietämättä, mihin niitä tarvitaan. Päätin, että tavoitteenani on murtaa tuo vanha arvottava käsitys ja lähestyä asiaa siltä kannalta, miten kielenhuolto voi auttaa meitä toimittajina tekemään parempia tekstejä ja tulemaan ymmärretyiksi. Sama lähtökohta on myös Katleena Kortesuon ja Liisa-Maria Patjaksen teoksessa Pilkun paikka kielioppia kaikille. Esipuheessa kirjoittajat toteavat, että kielioppisäännöt- ja suositukset on kehitetty meidän avuksemme, ei kiusaksi. Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen helpottaa muiden kanssa viestimistä. Pilkkusäännöt lienevät kielenhuollon osa-alue, joka aiheuttaa kirjoittajille eniten päänvaivaa ja ahdistusta. Ne ovat hankalia myös niille, joilla kielioppisäännöt ovat muuten hyvin hallussa ja jotka suhtautuvat kielenhuoltoon innokkaasti. Oma ryhmänsä ovat ne kapinalliset, jotka eivät haluaisi oppia pilkkusääntöjä lainkaan ja käyttävät pilkkuja hyvinkin taiteellisesti, vaihtelevalla menestyksellä. Pilkkusääntöjen kertausta toivotaan SAL:n koulutuspalautteissa aina uudestaan, ja yhdessä Kotuksen kanssa järjestämämme pilkutukseen keskittyvät koulutukset ovat tulleet aina täyteen. Ei siis kannata stressata, vaikka joutuisitkin yhä uudestaan miettimään, mihin väliin se pilkku nyt tulikaan vai tuleeko sitä ollenkaan. Et ole yksin. Kielenhuoltoa joko rakastetaan tai vihataan. Usein meiltä kuitenkin unohtuu, miksi niitä pilkkuja oikein käytetään. Kortesuo ja Patjas ovat asian ytimessä kirjoittaessaan Pilkku ja sen viilaus -luvun alussa, että pilkkua tarvitaan, jotta ajatus jaksottuisi oikein. Ja niinhän sen pitääkin olla. Ei siis ole kyse oikeasta tai väärästä pilkutuksesta vaan siitä, mitä haluaa sanoa ja miten. Pilkun paikka voi muuttaa lauseen merkitystä ja viittaussuhteita dramaattisesti. Kirja lähestyy kielenhuoltoa käytännönläheisesti esimerkkien keinoin. Niiden avulla on helppo tarkastella omaa kielenkäyttöään ja huomata, jos sortuu esimerkiksi kapulakielisiin ilmaisuihin, vaikka tarjolla olisi yksinkertaisempikin tapa sanoa sama asia. Esimerkkien kautta näkee, miten suuri merkitys pienillä asioilla on tekstin ymmärrettävyyteen. Kirjoittajat lupaavat, että kirjan opeilla tekstistään saa entistä oikeakielisempää ja parhaimmillaan myös hauskempaa! Kirjan esimerkit ovat tästä elämästä ja ajasta, joten uskon, että moni on pohtinut niissä käsiteltäviä asioita työssään. Kirja lähtee liikkeelle perusasioista kuten predikaattiverbistä ja pää- ja sivulauseiden eroista, ja johdattaa lukijan aina sosiaalisen median kielenkäytön erityispiirteisiin. Ilahduttavaa kirjassa on se, että se liputtaa kielenhuollon joustavuuden puolesta. Jotkut kielioppivirheet ovat vakavampia kuin toiset eikä kaikkiin kielenkäytön tilanteisiin ole yhtä oikeaa vastausta. Käytän varmasti kirjaa apuna työssäni sekä tulevaa opetusta suunnitellessani. Uskon, että moni kielioppitraumasta kärsivä saa kirjasta helpotusta elämäänsä, mutta se on myös hyvä perusteos kaikille työkseen kirjoittaville. Myös kielipoliiseille, jotka voivat kirjan luettuaan muistuttaa itseään, että sääntöjen osaamistakin tärkeämpää on ymmärtää, miksi ne on kehitetty. Katleena Kortesuon blogi: Liisa-Maria Patjaksen blogi: 13 LÖÖPPI

8 Tällä palstalla sallilaiset kertovat harrastuksistaan. Tällä kertaa kirjoittaja on Erä-lehden toimitussihteeri Marko Korhonen, joka seuraa työkseen outdoorasioita Routasenkurun eteläpäätä Vätsärin erämaa-alueella ei turhaan kuvata katedraaliksi. Teksti ja kuvat: Marko Korhonen Kaksi vuosikymmentä vaelluksella Armeijakoulutuksen jälkeen päätin, että ei koskaan enää hikoilua ja palelua. Yksi syksy muutti kaiken ja vaeltamisesta tuli harrastus. Ja myöhemmin myös työ. Sataa. Nyt vettä, kohta ehkä räntää tai lunta. Tätä on riittänyt jo viikon ajan. Kyykin metsässä kuusen juurella Närrivaaran ja Angelin tien välillä, Lemmenjoen kansallispuiston pohjoispuolella, vatsaa kivistää. Reissu on tälle aamulle jo viides. Kevättulvaisesta purosta koukatussa vedessä on ollut jotain ylimääräistä. Kaivan vaatteiden alta rullan, josta ovat jo viimeiset arkit menossa ja samassa tajuan miksi olen täällä. En tässä maailmankaikkeudessa ravintoketjun yhtenä osana, en kuusen juurella parasiitin kynsissä, vaan vaeltamassa rinkka selässä pitkin erämaita. En ole muistanut miettiä työasioita kertaakaan koko viikon aikana. Olen keskittynyt vain perustarpeisiin, nälän, janon, väsymyksen ja kylmyyden selättämiseen, ehkä jopa hengissä pysymiseen. Elämä on ollut koko ajan tässä ja nyt, arki hahmottomana harmaana möykkynä jossain kaukana tuntureiden takana. Sen täytyy olla se. Vessapaperi on loppu. Jalat ja kädet tutisten kampean rinkan selkääni ja lähdemme kävelemään hitaasti kohti autoa, joka ei ole enää kaukana. Suolisto kurisee, vatsaa polttelee, heikottaa, janottaa. Ajamme kohti Tirron kylää. Harriniemen kohdalla Vaskojoki virtaa tien ali kohti etelää, mutta ei enää. Tulva on katkaissut tien, eikä näytä siltä, että vesi laskee lähivuorokausien aikana. Inariin pääsee vain ajamalla sadan kilometrin lenkin pohjoisen kautta tai hyppäämällä veneeseen. Karigasniemeltä ostan litroittain juotavaa. Tärinä loppuu joskus Inarin jälkeen, mutta vatsa on kipeä vielä viikon. Matkalla kohti maalikyliä suunnittelemme jo seuraavaa vaellusta. Älytöntä touhua? No, ei ole. Tämähän on mahtavaa hommaa ja mahatautikin vain hieno mauste. Pysyvä muistijälki pään käyttöjärjestelmässä. >>> 15 LÖÖPPI

9 Kirjoittaja Routasenkurussa. Takana on jo monta päivää ja kilometriä. Trangialla voi yrittää paistaa myös ruisleipää. hieman. Eväänä ei ole enää vain lenkkiä ja ruisleipää, vaan niiden seuraksi ovat ilmestyneet esimerkiksi kuivatut kasvikset. Mutta perusta, se on säilynyt. Luotamme yhä karttaan ja kompassiin, matkan varrella kertyneisiin erätaitoihin. Siihen, että se lämmittävä tuli syttyy vaikka kaatosateessa ja oikea paikka löytyy sumussa tai pimeässä. Ja yhä edelleen jaksamme haltioitua jumalaisen maiseman äärellä ja unohtaa kaiken muun. Vaikka ne kivistävät kintut ja kipeytyneet lihakset. Ehkä joskus sen työnkin. Pari vinkkiä Jos haaveilet viikon tai parin vaelluksesta pohjoisen selkosilla rinkka selässä, eikä kokemusta ole, tässä pari alustavaa neuvoa retken varalle. Paras aika: Vuodenajoissa on omat ongelmansa. Keväällä purot tulvivat, kesällä voi olla todella kuuma ja paljon hyönteisiä, syksyllä sataa, talvella on pakkasta ja lunta. Alkusyksystä päivät voivat olla kuitenkin lämpimiä ja aurinkoisia. 16 LÖÖPPI Kaikki alkaa alusta Sieltä se kaikki alkoi. Samasta paikasta, jossa suomalaiset kävivät joskus syntymässä. Saunasta. Kaksikymmentä vuotta sitten. Saunassa istui veli, joka teki ehdotuksen. Syksyllä Karvaselän kummituskämpälle? Sovittu. Inarin ja Kittilän välillä sijaitseva paikka oli meille legenda, josta rajavartijana pohjoisessa toiminut isäukko jaksoi kertoa karmeita tarinoita silloin, kun lapsille sai niitä vielä kertoa. Alussa ei ollut paljon. Kirkuvan oranssi rinkka, kumisaappaat, kaksi pelkästään kesäkeleille tarkoitettua makuupussia, GT-kartta ja kompassi. Jalassa farmarihousut ja päällä takki, jota ennen nimitettiin kaljasaavin peitoksi. Päässä lippalakki mallia AC/DC. Siinä kaikki. Karvaselän autiotuvalla ei tapahtunut mitään ei tietenkään. Kartalta löytyi kärpäsentahra, jonka arvioimme rakennukseksi. Se oli Oahujoen autiotupa. Matkaa kahdeksan kilometriä. GT-kartalla, jonka mittakaava on 1: , suunnistaminen ei ole ihan yksinkertaista. Kartassa eivät näy kuin suurimmat joet ja isoimmat mäet. Millin virhe vie 200 metriä ohi. Me teimme monta millin virhettä ja useita kertoja. Tupaa ei löytynyt, mutta jälkeen päin tiesimme, että lähellä käytiin. Muutaman sadan metrin päässä. Tuli yö ja kaikesta näki, että siitä tulee kylmä. Taskulamppujen hiipuvien valokiilojen päästä löytyi pieni kelo. Siitä tuli turvapaikka tunturin rinteeseen. Kansallispuistossa ei saa tehdä tulia minne sattuu, mutta nyt me teimme. Olimme kahlanneet koko päivän märkien, matalien koivujen ja varpujen keskellä. Vettyneet vaatteet ja hiki eivät ole hyvä yhdistelmä pakkasyössä. Pilvetön taivas ohjasi kylmyyden suoraan maahan. Avaruudessa kieppuivat revontulet. Makasimme tunturissa kesäpusseissa ja tuijotimme taivaallista valotulitusta nuotion loimussa. Se oli jäätävän upeaa! Aamulla veli heräsi keskelle pimeyttä, jaksoi täristä muutamia tunteja ja potki minut ylös sikeästä unesta. Makuupussin päälle oli kerääntynyt jääkuori. Se nauratti. Hillitöntä! Kasa kasvaa kaapissa Ensimmäinen retki kasvatti tahtoa. Mehän löydämme sen kämpän heti seuraavana vuonna. Löysimme, ja sitten alkoivat tavaramarkkinat. Kaappiin ilmestyi astetta parempi makuupussi, rinkka ja keittovälineet. Vaaterekki kasvoi retkeilyyn paremmin sopivilla vaatteilla ja kartatkin tarkentuivat. Jokainen vaellus lisäsi tietoa ja taitoa. Rinkkaan pakattu tarpeisto täsmentyi ja usko omaan osaamiseen nousi potenssiin kymmenen. Kahden vuosikymmenen jälkeen kaappi alkaa olla täynnä. Telttoja on kolme, rinkkoja kaksi ja makuupussejakin pari, kolme. Hyllyillä ja tangoilla roikkuu kalvotakkeja, vaellussukkia ja niiden alle viritettäviä liner-sukkia, teknisiä paitoja ja villaisia alusasuja. Kumisaappaat ovat vaihtuneet vaelluskumisaappaisiin. Kalvolla varustettuihin vaelluskenkiin emme vaihda, sillä reittimme halkovat aika ajoin soita ja surkeita rääseiköitä. Alan jargonissa meitä nimitettäisiin kumisaapastalebaaneiksi. Puuvillaisesta anorakistakaan en taida luopua, vaikka alan ihmiset sanovat, että puuvilla tappaa. Se on kastuessaan märkä ja kylmä, eikä kuivu heti. Kastuttu on ja paleltu, monta kertaa, mutta yhä rahisee elämästä kielivä hengitys ulos keuhkoista. Enää emme nuoku öitä kituvien nuotioiden ääressä palellen, vaan annamme tulen sammua ja käperrymme makuupusseihin, jotka kestävät takuulla yön pakkaset. Syvä ja sikeä uni kantaa vaikeampienkin päivien läpi. Sen olemme ainakin oppineet. Ruokavaliokin on parantunut, Jos hirvittää, joskus on nöyrryttävä konttamaan. Kalmankaltionojan ylityspaikka. Suunnistus: Hanki kompassi ja alueen kartta ja opettele käyttämään niitä. GPS toimii niin kauan kuin virtaa riittää ja laite on ehjä. Välineet: Rinkan on syytä kestää, makuupussin pitää lämpimänä ja makuualustan eristää maasta kohoava kylmyys. Majoitteeksi riittää vaikka pieni kevytpeite, jos ei halua hifistellä teltoilla. Vaatetus: Tavalliset ulkoiluvaatteet riittävät ja kengistä käyvät lenkkarit, jos muuta ei ole. Varaudu myös sateisiin. Nopeasti kuivuvat materiaalit tekevät elämän mukavammaksi, mutta puuvillaisissakin pärjää, kun vain muistaa, että puuvilla kuivuu hitaasti. Villa lämmittää myös märkänä. Ja lopuksi, ota selvää! Kysy kavereilta, selaa internetiä ja opaskirjoja. >>>

10 Kadulla kuvaaminen on kiinni juuri sen hetken tunnelmasta sääntöjä ei ole, näin Jarkko Antikainen Kameraseura ry:stä tiivisti SAL:n katuvalokuvauskurssilla toukokuun lopulla. Toki myös laki sanoo asiasta jotain. Pari Senaatintorilla. Tyttöjä Tikkurilan asemalla. Pallo kiinni ja sitten kad ulle kuvaamaan Kurssin saalis Saimme tehtäväksi kuvata 3+3 kuvaa. Ensimmäisten kuvien aihe oli perinteinen katukuva, jossa voisi olla jotain hassua. Yksi käytetyimmistä keinoista on parillisuus: kadulla kahdesta toisiinsa kuulumattomasta yksiköstä syntyy tahaton pari. Toisen kuvasarjan aihe oli läheisyys, josta klassisin esimerkki on kadulla suuteleva satunnainen pariskunta. Kurssilaiset saivat ikuistettua mallinuken pukemisen, pusuja, Espan kevättä, kahviloita, parvekenäkymiä, katuvilinää ja vaikka mitä. Tutustuipa yksi kuvaaja prätkäkundiin, jonka verstaalla hän pääsi tutustumaan moottoreiden rassaukseen. Jotkut kuvat loivat siis tarinan. 18 LÖÖPPI Teksti ja kuva: Tommi Tienhaara Ole vapaa ja nopea: sattumia, yksityiskohtia, ihmisiä ja tilanteita. Hetki on mennyt ohi nopeasti. Siksi kurssi alkoikin yrityksillä saada kuvatuksi heitetyn pallon kosketus tauluun. Pienellä treenaamisella se kuitenkin onnistui. Kahden päivän aikana katsoimme paljon kuvia ja pohdimme kuvaajan etiikkaa. Laki sallii paljon, mutta kuvaajan vastuulle jää, millaisen viestin hän välittää. Kaikista henkilöistä saa kauniin tai ruman kuvan. Vallitseva valo määrää paljon. Auringonlaskussa paikka kuin paikka näyttää mukavalta. Mitä sanoo laki? Kuvaaminen on sananvapauden käyttämistä ja yleisillä paikoilla saa kuvata. Kunhan ei mennä yksityistilaisuuteen tai koti- tai julkisrauhan alueelle. Eli minne yleisöllä on vapaa pääsy, niin sinne myös kameran kanssa! Esimerkiksi sairaalan aulassa, metrolaitureilla tai koulun pihalla saa kuvata. Journalistiseen toimintaan kuvattavan lupaa ei tarvita, mutta mainoskäyttöön aina. Toki jos kuvataan suoraan henkilöä, silloin häneltä tietysti kysytään lupa. Tavallisten valokuvien suoja-aika on 50 vuotta kuvan valmistamisesta, mutta jos kuva ylittää teoskynnyksen, silloin kuva on vapaata riistaa vasta 70 vuoden kuluttua tekijän kuolemasta. On syytä muistaa, että vaikka on luvallisesti kuvannut ja omistaa tekijänoikeudet, niin kuvaa ei välttämättä ole lupa julkaista. Julkaisemisen estää, jos kuva on loukkaava tai se antaa vääristyneen kuvan asiasta. Vinkki. Lomografiaa voi suositella sympaattiselle katukuvaajalle työvälineeksi. Eli aina kamera mukaan esimerkiksi nostalginen filmikamera Lomo Compact Automatic ja nopsasti tilanteet taltioon! 19 LÖÖPPI

11 Pölyjen kätköistä 1970-luvulla SAL julkaisi sisältönsä puolesta vielä näin 2000-luvullakin rempseydellään hätkähdyttävää Veckosta. Kesäkuun alussa SAL:n toimisto muutti Hietalahdesta väliaikaistiloihin Albertinkadulle. Lähtö sujui yhtä nostalgisesti kuin kenen tahansa kotoa muutto: kutkuttavan kiinnostavia muistoja löytyi läjäpäin. Niitä olisi tehnyt mieli tutkia tarkemmin. Aika ei riittänyt kuin pieneen pintaraapaisuun. Työryhmä: Kaija Plit ja Jaana Virtanen SAL julkaisi vuodesta 1945 lähtien Lipeäkala-nimistä joulujulkaisua. Vuoden 1951 marraskuussa SAL:n puheenjohtaja Yrjö Ylänne totesi, että Lipeäkala tekee tänä vuonna masentavan vaikutuksen. Joulujulkaisujen aika on ohi. Kuitenkin Lipeäkala ilmestyi ainakin vielä vuoteen Vuonna 1960 Lipeäkalan pääkirjoituksessa johdatetaan lukija kirjan sisältöön: Varoitan Sinua etukäteen. Tässä kirjassa ei ole ajatuksia. Ei ainakaan tahallisesti sellaisiksi tarkoitettuja. Hallituksen pöytäkirjamerkintöjä 1940-luvulta Tällainen mainos oli Veckosen Limbossa vuonna Mikähän mahtaisi olla nykyisen Otavamedian vastaavaa ilmoitus Lööpissä? Kuitti kertoo, että joulupukin kaavun vuokraa maksettiin 300 markkaa vuonna LÖÖPPI Uusia lehtiä ei ole. Lehtimiehet ovat lakossa. He haluavat parempia lehtiä. Siksi he tarvitsevat kunnon työehdot, vaaditaan vuoden 1980 lakkotiedotteessa. Jaana Virtanen (vasemmalla) ja Kaija Plit pölyisissä muuttopuuhissa kesän alussa. Uusi muutto Albertinkadulta Hakaniemeen on edessä tämän vuoden lopulla. Jäsenrajakannanotto SAL:n hallituksen päätös vuonna 1945: Maaseudulla olevia aikakauslehdentoimittajia ei ole syytä pyytää yhdistyksen jäseniksi, sillä useimmat heistä eivät ole oikeita lehti-ihmisiä. Asia haudattiin lopullisesti. Palkkiopolitiikkaa Vuoden 1947 rahapulassa SAL:n hallitus joutui priorisoimaan palkkioiden saajia: Päätettiin, ettei johtokunnan jäsenille edelleenkään makseta palkkiota. Tilintarkastajalle päätettiin kustantaa lounas ryyppyineen. Takuutodistus Veckosen Limbon sisällöstä vuonna LÖÖPPI

12 > > Helmi-sarjassa Annan toimittaja Sanna Wirtavuori kertoo kahdesta itselleen mieleen jääneestä henkilöhaastattelusta. Wirtavuori on aiemmin toiminut mm. TV-maailman ja Kaksplussan päätoimittajana sekä Seuran ja Annan toimituspäällikkönä. yksi meistä Sanna Wirtavuori Kuvat Suvi Elo Santtu-juttu valittiin Annan sen viikon parhaaksi jutuksi ja siitä tuli hyvää palautetta. > EnnEn kuin tajusinkaan, murtuneen aallon EnsimmäinEn pomppu pyöräytti minut takaperinvoltilla ympäri... < Santtu Niittyaro remontoi idyllistä kotiaan Portsan puutaloalueella Turussa. Työ etenee hitaasti, oman jaksamisen mukaan. Kaksi 32 Yksi aalto muutti elämän Santeri niittyaro, 35, oli intohimoinen surffari, jolle aaltojen etsiminen oli kuin huumetta. Nyt hän on esikoiskirjailija, joka esittelee itsensä kolmella sanalla: arkkitehti, aviomies ja aivovammainen. Santeri Niittyaro eli Santtu nousee ensi kertaa lainelaudalle 2000-luvun alussa Costa Rican rannalla. Aloittelevalle surffarille kaikki aallot näyttävät samanlaisilta. Hän ei vielä tiedä, että heavy tarkoittaa voimakkaasti murtuvaa aaltoa, eikä hän osaa edes uneksia tuubittamisesta (aallon putkimaisen kohdan sisällä surffaamisesta). Hän tuntee vain kuumottavaa intoa tätä hän haluaa lisää. Nopeasti hän oppii, kuinka tehdä take off eli liikkeellelähtö ja kuinka laskea alas face eli aallon murtumaton etupuoli. Pian hän tietää senkin, että suurin voima on pocketissa eli aallon murtumiskohdassa. Santtu oli valmistunut arkkitehdiksi, mutta harrastus alkaa viedä miestä. Hän saa pitkien reissujen välillä osa-aikatyötä, toisinaan hän jättää työnsä täysin. Kyse ei ole sen kummemmasta vapaudenkaipuusta, hän vain tekee mitä ha- luaa Tanskassa, Portugalin ranni- tä se on kuin kokaiinia, siitä tulee riippuvaiseksi. Santtu ymmärtää kolla, milloin missäkin. Vähitellen kyllä, että tässä ollaan tekemisissä Euroopan aallot alkavat tuntua himosurffarille vain esileikiltä, todellinen täyttymys odottaisi Tyynellä valtamerellä. Netistä Santtu löytää unelmakohteen, pienen lähetyskoulun Majuron atollilta, Naurun elämässä on Näin siitä saarivaltion läheltä. Sinne hän pes- kuvaa päiväkirjamerkintä: tautuu opettajaksi ja talonmiehek- Kun olin melomassa insidelta si, siellä hän voisi surffata kaiken (matalalta) ulospäin polvensyvyisessä vedessä, yksi aalto dumppasi aivan eteeni. Duck divesin Hän haluaa surffata, vaikka jo (me- vapaa-aikansa. ensimmäinen opettaja varoittaa, et- luonnonvoimien kanssa. Valtava vesimassa tekee mitä tekee, ja surffari vain yrittää hallita lautaansa. KohtaloKas päivä Santun loin mahallani maaten) kuohun alle, mutta ennen kuin tajusinkaan, murtuneen aallon ensimmäinen pomppu pyöräytti minut takape- 33 kohtaamista Henkilöjutut ovat parasta mitä tiedän. Luen niitä mielelläni. Kirjoitan niitä mielelläni, ja erityisen mielelläni kohtaan ihmisiä. la rehellinen, kriittinen ja silti kohdetta kunnioittava. kuttaa epäystävälliseltä. Olin lukenut kirjan ja yritin olla kysymättä mitään turhaa. Muistutin mielessäni itseäni, että pitää edetä loogisesti. Turun rauhallisessa ympäristössä Hän oli toivonut, että ei liikaa hyppimistä Idea Santeri Niittyaron haastatteluun tuli arkisesti kustantajan uutuusluettelosta. Kolmekymppinen arkkitehti oli vammautunut surffilautaonnettomuudessa ja kirjoittanut elämäntragediansa kirjaksi. Luin kirjan vedoksina ja siitä jäi asiasta toiseen. Halusin selvittää, miltä hänestä tuntui, halusin konkreettisia asioita arkitoimien sujumisesta, rakastumisesta, kivuista, harrastuksista aivo vammautuneena. Hän sanoi, että hän ei ole muuttunut tyhmemmäksi, ja vertasi sairauttaan polvi- Teksti: Sanna Wirtavuori monta pohdittavaa kysymystä. Santun tarina kiinnosti. vammaan. Jos polvea rasittaa, siihen Pelkään uuden ihmisen kohtaamista ja jännitän haastatteluja vain rajoitetusti, koska man kanssa, jos aivoja rasittaa, sat- Sain kuulla, että Santtu voi antaa sattuu enemmän sama aivovam- tilannetta etukäteen. Valmistaudoin sain suostumuksen ja viestin Hän kertoi häistään, illoista ys- ei pysty pitkiin kohtaamisiin. Vihtuu enemmän. dun, tsemppaan ehdoista. Santtu toivoi, että kaikki tävien kanssa kuinka kaikki piti suunnitella tarkkaan, ettei rasitu itseäni, luen, kyselen ja kuuntemasti, koska pääni rasittuu osallis- liikaa. Televisio ei ole pahasta. Sen hoituisi mahdollisimman vaivattolen sivullisilta ja tutuilta ja lopulta nautin suunnattomasti jokaisesta kohtaamisesta, hetkellisestä kurkistuksesta ihmisen yksityisyyteen. Kirjoittaminen ja erityisesti ihmisten kohtaaminen ovat syitä, miksi olen tälle alalle hakeutunut. Kun haastattelu onnistuu ja ihminen paljastaa minulle jotain sisimmästään, niin ainekset ovat minulla. Pitää kehittää herkullinen kokonaisuus, tumisesta normaalia enemmän. Haastattelupäivä piti sopia ajoissa, ja hän lähettäisi vielä varmistuksen aamulla. Tapaaminen olisi kello 11 15, kesto korkeintaan puoli tuntia tai mahdollisesti minuuttia ja välissä tunnin tauko. Rauhallinen paikka, ei muita ihmisiä tai hälinää ympärillä, mahdollinen kuvaus eri päivänä. Tapasimme Turussa, hän tuli mi- seuraaminen vaatii aivoilta yllättävän vähän. Puhuimme parikymmentä minuuttia, istuimme hänen viileässä, korjauksen alla olevassa omakotitalossaan. Sitten teimme molemmat tahollamme vajaan tunnin kävelylenkin ja jatkoimme taas. Lenkin aikana ehdin miettiä tarkennuksia ja jäsennellä juttua. Se oli yllättävän käytännöllistä. ja se on vain raakaa työnua autolla vastaan. Emme jutelleet Haastattelun jälkeen hän kyytumisesta Sanna Wirtavuori on Anna-lehden toimittaja, joka on aiemmin toiminut tä, kirjoittaa kiinnostava juttu niin, paljon ajomatkalla, en halunnut väsyttää häntä, mutta en halunnut vai- nousin autosta, paukautin oven turditsi minut linja-autoasemalle. Kun mm. TV-maailman ja Kaksplussan että ei loukkaa ihmistä, että osaa olpäätoimittajana sekä Seuran ja Annan >>> toimituspäällikkönä. kuva: Paula Kukkonen 23 LÖÖPPI

13 > > Tä h TihaasTaTTelu 24 LÖÖPPI han kovaa kiinni, ja se nolotti. Muistin, että kaikki äänet tuntuivat hänelle paljon voimakkaampina, miltei fyysisenä kipuna. Kun istuin bussissa matkalla Helsinkiin, ajattelin häntä. Mietin muun muassa sitä, että vammautumisen jälkeen hän nukkui yleensä hyvin ja näki paljon ihania unia. Unissa hän surffasi terveenä ja teki arkkitehdin töitään. Nyt kun onnettomuudesta oli kulunut jo kuusi vuotta, hän oli unissakin vammainen, oma nykyinen itsensä. Kuinka viehättävä ja tasapainoinen hän oli, tavallaan onnellinenkin. Ei yhtään katkera. Pariisin pyöreässä pöydässä Toiseenkaan äskettäiseen henkilökohtaamiseen ei liittynyt mitään suurta journalistista ennakkoideaa. Olin Sodankylän elokuvajuhlilla, juuri ryntäämässä näytöksestä toiseen, kun puhelin soi. Leffafirman tiedottaja kysyi, että halusinko mennä haastattelemaan Woody Allenia Pariisiin. Että halusinko! Vaikka Paraisille, ihan minne tahansa. Kerrankin haastattelu, johon olin valmistautunut kymmeniä vuosia. Kuinkahan monta Woody-elokuvaa olin nähnyt ja mitä kaikkea hänestä lukenut ja miten monta hyvää keskustelua hänen leffojensa pohjalta käynyt! Aikaa lähtöhetkeen oli viikon verran ja väliin osuivat juhannusjuhlat ystävien kanssa. Paikalla oli monia Woody-faneja. Kaikkia tuntui kiinnostavan hänen energiansa ja luovuutensa. Miten 76-vuotias ohjaaja jaksaa yhä innostua ja tehdä niin tuoreita elokuvia? Miten vanha mies voi kuvata niin raikkaasti nuorten ihmisten tunteita kuin vaikka Vicky Christina Barcelonassa! > Sanna Wirtavuori Kuvat SKOY, AOP ja LK Voisin ohjata Helsingissäkin Ohjaaja Woody Allen, 76, on hurmaava nero, mutta myös ristiriitainen mies. Hän näyttää olevan ihmissuhteiden ekspertti, mutta ei ole väleissä ainoan biologisen poikansa kanssa. Kerrankin haastattelu, johon olin valmistautunut kymmeniä vuosia. Amerikkalainen ystävä muistutti jotain hänen ainoasta biologisesta lapsestaan, Obaman joukoissa vaikuttavasta nuoresta juristinerosta. Googlailin tietoja Woodyn lisäksi myös pojasta, Ronan Farrow sta, joka oli muun muassa valittu top 30 alle 30 -poliitikkojen listalle, ja löysin keljuilevan twiitin. Hän oli kirjoittanut Hyvää isänpäivää, tai kuten meidän perheessä sanotaan hyvää lankomiehen päivää. Poika ei Siinä hän on, ihan kuin elokuvissa. Woody Allen saapuu aamun ensimmäiseen haastattelusessioon minuutilleen ajallaan, kuten kuulemma aina. Melko lyhyt, hentoinen mies. Olemus ei ole trendikäs eikä fyysisesti vakuuttava, mutta läsnäolo on vahva. Vaalea, perussiisti kauluspaita, ylänappi auki, suorat, harmaat, vyön kannattamat löysähköt housut, ei pikkutakkia. Tukka on harmaa ja hiukan jäykähkösti sojottava. Ruskeita nappisilmiä reunustavat tavaramerkiksi muodostuneet tummat, paksusankaiset silmälasit. Toisessa korvassa on lähes huomaamaton kuulolaite, mutta katseessa on pilkettä. Olen ennen tapaamista lukenut Woody Allenin ainoasta biologisesta lapsesta, juristi Ronan Farrow sta, 24, joka arvostelee julkisesti isäänsä. Ymmärrän, että täs- puheenaiheita. säkin haastattelussa on ei-toivottuja Ohjaaja allen on paikalla uuden elokuvansa To Rome with Love vuoksi, jossa hänet nähdään pitkästä aikaa myös näyttelijänä. Hän esittää amerikkalaiskaunottaren isää, oopperaohjaajaa, joka halu- Seuraavassa elokuvassani en esiinny. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän minulle tarjotaan osia, hän sanoo ja lisää, että käsikirjoittaja ei suostu kirjoitta- aa tehdä haudankaivajasta tähden. maan roolia näin vanhalle miehelle. Hän itse on omien elokuviensa käsikirjoittaja. Elokuvia hänellä on jo viideltä vuosikymmeneltä. Neljällä Oscarilla palkittu Annie Hall (1977) nosti hänet ihmissuhteita pohtivien älykköjen suosikiksi. Leffassa on kohtaus, jossa valkokangas on jaettu kahtia. Toisella puolella on Dia- jotka molemmat tilittävät huoliaan ne Keaton ja toisella Woody Allen, samalle terapeutille. Kuinka usein teillä on seksiä -kysymykseen Diane vastaa Ihan liikaa, pari kertaa viikossa. Allen puolestaan valittaa: Ei juuri lainkaan, vain pari kertaa viikossa. Allen on sanonut, että hän oppi että naisten sielunelämä on paljon Diane Keatonilta muun muassa sen, kiinnostavampaa kuin miesten. Uusimmatkin elokuvat kertovat rakastamisen vaikeudesta. Kuinka vaimo haluaa matkustella; vietämme perhelomaa ja samalla saan tehdä työtä ihanien tähtien kanssa. vanha mies voi kuvata niin tuoreesti nuorten aikuisten tunteita? hän sanoo. Eivät ihmissuhteet ole juurikaan muuttuneet 1970-luvulta, Samasta jutusta on yhä kysymys. Miksi juuri tuo ihminen kiinnostaa? Miksi tunteet eivät kohtaa? Mikä on elämän tarkoitus? Kuten Woody on aiemmin tiivistänyt: Luonnollisesti oikea vastaus on rakkaus, mutta sitä miettiessä putkahtaa mieleen lukemattomia kysymyksiä seksistä. UUsimmassa leffassa on jälleen melkoinen tähtikaarti: Alec Baldwin, Roberto Benigni, Jesse Eisenberg, Penélope Cruz... Miten Allen saa suuret tähdet töihin pienen budjetin elokuvaan? Ei kukaan tule töihin minulle, jos tarjolla on samanaikaisesti miljoonien taalojen rooli. He tulevat, jos ei satu olemaan muita hommia, vastaa Allen vaatimattomasti. Tähtiä on kuitenkin riittänyt, sillä Allenia arvostetaan henkilösi Penélope Cruz on sanonut ihailevansa sitä, kuinka hyvin Woody Pariisilaishotellissa kommenttejaan jakava Allen kehuu, että hänestä on mukava tehdä elokuvia ohjaajana. Esimerkik- ymmärtää neuroottisia naisia. Euroopassa. Woody Allen ja Soon-Yi Previn ovat olleet yhdessä jo kaksikymmentä vuotta. Juristi, poliitikko ja toimittaja Ronan Farrow, 24, on Allenin ainoa biologinen lapsi. Vierellä äiti Mia Farrow New Yorkissa tänä vuonna. Lapset ovat lomalla koulusta, ja vaimo haluaa matkustella; vie- tehdä työtä ihanien tähtien, kuten tämme perhelomaa ja samalla saan Penélopen kanssa, hän naureskelee. Kaupungit ovat valikoituneet osin myös siksi, että niistä on tarjottu yhteistyötä. Allen ei näe asi- hänen ei tarvitse yrittää miellyttää assa mitään moraalista ongelmaa rahoittajiaan. Minä rakastan suurkaupunkeki-elokuva? Miksei. Olin siellä pari ja, se on lähtökohta. Ettäkö Helsin- kuka? Woody Allen (alkujaan Allen Stewart Konigsberg, virallisesti Heywood Allen) syntyi , Brooklynissa, New Yorkissa. Ohjaaja Allen aloitti uransa stand up -koomikkona ja vitsien kirjoittajana, ja hän on myös taitava klarinetinsoittaja. Sounds good! Kuulostaa hyvältä, hän vastaa kysymykseen, aikooko hän tehdä elokuvia vielä satavuotiaanakin. Soon-Yi Previnin, 41, kanssa. Allen on naimisissa Pariskunnalla on kaksi kouluikäistä adoptiotytärtä. Allenin pariskunnalla on kaksi adoptiotytärtä, jotka ovat koululomien aika usein mukana kuvausmatkoilla. Manzie Tio (oik.) ja Dumaine Allen isäänsä esittävän patsaan Espanjassa vieressä Oviedossa, Woody-juttu ilmestyi elokuun lopussa, samalla viikolla kun uusin elokuva To Love with Rome sai ensi-iltansa Suomessa. ollut antanut isälleen anteeksi sitä, että tämä ihastui kaksikymmentä vuotta sitten silloisen avovaimonsa adoptiotyttäreen. Sain juttuuni lisäväriä. Jännitin haastattelua tavallista enemmän. Olin pariisilaishotellissa etuajassa. Sattui kuitenkin niin, että italialainen kollega oli myöhästynyt, joten minut tyrkättiin suoraan haastatteluun hänen tilalleen puoli tuntia omasta ajastani edellä. Istuin pyöreässä pöydässä kolmen espanjalaisen ja yhden belgialaisen kanssa ja meille korostettiin että Mr. Allen ei koskaan myöhästy. Se oli Allenin pressipäivän ensimmäinen haastattelu ja hän oli rennolla tuulella. Hän vitsaili hiukan ja näytti aivan samalta kuin uusimmassa elokuvassaan ikäiseltään älyköltä. Hän ei ollut lainkaan trendikäs eikä fyysisesti vakuuttava, mutta hän oli viisas ja kokeneella tavalla tavallinen. Sain esitettyä muutaman kysymyksen, joihin hän vastasi ihan asiallisesti ja hieman leikitellenkin. Haastattelun jälkeen menin hotellin tilavaan naistenhuoneeseen, kuuntelin nauhan läpi ja kirjoitin mustakantiseen kirjaani avainjuttuja. Kyllä tästä tähtijutun saa. Vautsi sentään! Että Woody Allen. 93 < Tässä sarjassa esitetään kolmelle hallituksen jäsenelle tiukkoja kysymyksiä. Tällä kertaa arpa poimi vastausvuoroon Samuli Isolan, Johanna Siikin ja Hannu Niemisen. Haastattelu: Kaija Plit Samuli Isola A-lehdet Sienimetsään vai Savoyhin? Mökkini kulmalta on metrin matka sienimetsään. Vartin sienestyksen jälkeen voikin painua illaksi (jos ei nyt Savoyhin niin kuitenkin) takaisin sivistyksen pariin. ipad vai lyijykynä? Lyijäri. Kielikurssi vai kultakello? Kryptinen vertailu. Saattaisin jättää kummankin jollekin niistä enemmän kiinnostuneelle. Ennemmin sitten vaikka grafiikanlehti. Johanna Siik Aller Sienimetsään vai Savoyhin? Sienimetsästys on kuulemma ikäluokassani nyt in, mutta koska tulen aina ja kaikessa jälkijunassa, valitsen Savoyn. Todennäköisesti valinta on sama myös kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua. ipad vai lyijykynä? Lyijykynä. ipad on iso ja ruma, enkä ole vielä kohdannut lukemiseen pokkaria parempaa käyttöliittymää. Kielikurssi vai kultakello? Kielet kulkevat helpommin mukana kuin kellot. Hyvä lukija! Jos mieleesi tulee kysymyksiä SAL:n hallituksen jäsenille, pistä tulemaan osoitteeseen: kaija.plit@sal-info.org Hannu Nieminen Sanoma Magazines Sienimetsään vai Savoyhin? Metsään, mutta en keräämään sieniä vaan rymistelemään maastopyörällä. En nimittäin tunnista hyvistä kuin kantarellin ja pahoista kärpässienen. Luottaisin mieluummin Savoyn kokkiin. ipad vai lyijykynä? Pakko mutista lyijykynäntumppi hampaiden välissä, että ipad. Muuten voisivat luulla kalkkikseksi. Silti ipadia ei ole, vain lyijykynä, eikä silläkään parane tökkiä kosketusnäyttöä. Kielikurssi vai kultakello? Kielikurssi. Se voisi esimerkiksi olla jatkoa sille venäjän kurssille, joka jäi kesken 30 vuotta sitten. Mitä muuten on kultakello venäjäksi? 25 LÖÖPPI

14 Journalistin ohjeet antavat selkänojan Journalistin ohjeiden tavoitteena on tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ja edistää ammattieettistä keskustelua. Kuinka nämä tavoitteet näkyvät journalistin arjessa, Journalistiliiton työehtoasiamies Tytti Oras? 26 LÖÖPPI Teksti ja kuva: Kaija Plit Hyvä journalistinen tapa ohjaa toimitustyötä. Parhaimmillaan se on päivittäinen työkalu. Alan koulutuksessa käydään läpi journalistin ohjeet ja niitä arvostetaan laajalti. Liiton työehtopäivystyksessä ei asiasta kysytä kovinkaan usein. 3 Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä. Millaisia käytännön tapauksia tämä ohje on poikinut? Tämä kohta on tyyppiesimerkki siitä, miten journalistin ohjeet antavat toimittajalle selkänojan työssään. Esimerkkinä tulee mieleen parin kuukauden takainen juttu siitä, kuinka erään kunnan päättäjät yrittivät ohjailla paikallislehden sisältöä vähemmän kriittiseksi kunnan päätöksentekoa kohtaan. Myöskään yritysmaailmasta ei aina löydy ymmärrystä toimitusten integriteetille. 12 Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. Miten menetellä tilanteessa, jossa toimittaja Journalistin ohjeilla on koko joukkoviestintäalan hyväksyntä ja tuki. vilpittömässä mielessä on uskonut tietolähdettään ja kirjoittanut yksipuolisen jutun lehteen. Myöhemmin ilmenee, että tieto on täyttä potaskaa. Tehdäänkö oikaisu? Ripotellaanko tuhkaa..? Jo lainsäädännönkin perusteella virheet oikaistaan ja vastineoikeus annetaan sellaiselle, jota jutussa on objektiivisesti arvioiden loukattu. Tuhkan ripottelusta en tiedä, mutta hyvä tilaisuus omaan oppimiseen kannattaa tietysti käyttää hyödykseen. 14 Journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu. Onko lähdesuoja murtamaton aina ja kaikissa tilanteissa? Lähdesuoja mahdollistaa anonyymin ilmaisun normaalitilanteissa. Tiettyjen rikosten osalta suojan voi kuitenkin murtaa oikeudenkäynnissä. 16 Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava. Tämän rajan ylittämispaineet lienevät toimitusten arkipäivää. Mitä kehotat tekemään? Journalistin ohjeiden lisäksi myös lehdistön työehtosopimus kieltää tekstimainonnan. Joskus unohtuu, että asia on myös kuluttajansuojakysymys: lukijan on voitava erottaa, onko kysymys mainonnasta vai journalismista. Toimitusten johdon tulee järjestää sellaiset työskentelyolosuhteet, joissa painetta mainonnan ja journalismin sekoittamiseen ei ole. 19 Haastateltavan kieltoon julkaista lausumansa tulee suostua vain, jos olosuhteet ovat haastattelun antamisen jälkeen muuttuneet niin olennaisesti, että julkaiseminen olisi selvästi kohtuutonta. Nykytekniikalla työehtoasiamies Tytti Oras tavoittaa Journalistin ohjeet missä ja milloin vain. 21 Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä. 22 Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa. Eivätkö nämä kolme ohjetta lyö toisiaan korville? Esimerkiksi jos firman pomo ei osaa vastata johonkin oleelliseen kysymykseen tai antaa täysin virheellisiä tietoja. Toimittaja kokee tärkeäksi paljastaa tietämättömyyden, mutta noloon tilanteeseen joutunut toimari tarkastuttaakin asian firmansa jurstilla, joka haluaa korjata lausuman oikeaksi. Minkä ohjeen mukaisesti journalisti toimii? Julkaiseeko jutun haastattelun mukaisesti? Liittääkö samaan yhteyteen juristin korjaaman version? Tällaiset tilanteet täytyy tietysti aina ratkaista tapauskohtaisesti. Haastateltavalla, joka ei ole esimerkiksi holhouksen alainen, on tietysti myös oma vastuunsa siitä, mitä toimittajalle sanoo. Juristin kommenttien julkaiseminen voi sen sijaan olla lukijan palvelemista lukijan voi olla tarpeen tietää, miten asian olisi pitänyt mennä. Liiton päivystyksessäkin keskustellaan tällaisista tilanteista aina silloin tällöin. Jutun kohde saattaa esimerkiksi esittää kunnianloukkausväitteen, jonka perusteita sitten pohditaan yhdessä. Tilanteiden juridisoituminen hankaloittaa toimittajan työtä, mutta yleensä journalistin ohjeita noudattaen on vahvalla pohjalla. Lue koko ohjeet! Journalistin ohjeet kokonaisuudessaan löydät netistä: journalistiliitto.fi/pelisaannot/journalistinohjeet/ 27 LÖÖPPI

15 Peter Sandström toimittaa Meddelanden från Åbo Akademi -tiedotuslehteä. 28 LÖÖPPI Kadonnutta etsimässä Teksti: Sinikka Pihlamaa Ketkä ovat poissa? Kuolleet, sairastuneet ja vanhenevat läheiset. Perheen luota poissa olevat isät; myös kontaktikyvyttömät ja vetäytyvät miehet. Vanhempien kodista irtautuneet nuoret miehet vielä matkalla, kiinnittymättä minnekään. Luettelo vaikuttaa melankoliselta, mutta Peter Sandströmin novellikokoelma Sinulle joka et ole täällä kuvaa kirjan henkilöiden yritystä saada yhteyttä toisiinsa. Usein keskiössä on mies, joka palaa lapsuudenkotiinsa tapaamaan vanhempiaan, erityisesti äitiään. Lapsuuden pikkukaupunki tai maalaismiljöö on muuttunut; kävijä kokee vierautta sekä siellä että nykyisessä asuinpaikassaan. Peter Sandström, 49, on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Uudessakaarlepyyssä. Kahdessa romaanissaan ja kahdessa novellikokoelmassaan hän on tunnistettavasti kuvannut sekä lapsuutensa miljöötä että nykyistä kotikaupunkiaan Turkua. Ne näkyvät myös tässä viidennessä teoksessa. Se on ilmestynyt yhtä aikaa sekä ruotsiksi että Katriina Huttusen suomennoksena. Tekijä tunnetaan suomalaisen pojan ja miehen kuvaajana. Tässä KUVA: Robert Seger/Moment Peter Sandström: Sinulle joka et ole täällä. Schildts & Söderströms 2012 kokoelmassa on mukana myös naisen näkökulma; kuudesta novellista kahdessa minäkertojana on nainen. Teos valottaa äidin ja pojan, isän ja pojan, isän ja tyttären sekä ystävien suhteita. Usein aiheena on aikuisten lasten ja vanhempien kokemus ajan vaikutuksesta, tulevasta erosta ja menetyksestä. Kirjallisuudessa on harvoin kuvattu aikuisen pojan ja vanhenevan äidin suhdetta näin karun ja samalla hienovaraisen lämpimästi. Novellien minäkertojat poikkeavat ympäristönsä miesmallista; he ovat opiskelijoita, runoilijoita tai tutkijoita. He kohtaavat kotipaikkakunnan raavaita miehiä vieroksuen, mutta samalla hiukan kadehtien. Toivoin että olisin ollut käytännön mies, puuseppä joka rakensi taloja tai puutarhuri joka sai kukat kasvamaan. Olin vain ikääntyvä mies joka puuhasteli sanojen parissa. Noukin sanoja, tarkastelin niitä, kääntelin ja vääntelin, osan hylkäsin, osan panin syrjään. Perinteisen maskuliinisia ympäristöjä ovat teurastamo, pannuhuone ja autokorjaamo. Miehen tulee osata kuivata oja, purkaa mäntämoottori ja tappaa elävä olento. Kertojat kohtaavat rujoja hahmoja. Tekijä kuvaa heitä myötäeläen; nämä miehet ovat jääneet paikoilleen ja omaksuneet perityt sosiaaliset normit. Myös poislähteneiden, koulutettujen miesten ja naisten on vaikeata ilmaista odotuksiaan ja kiintymystään. Näille tunteille ei löydy sanoja, mutta ne ilmenevät tekoina ja huolenpitona. Kukin syntyy tiettyyn ympäristöön, läheistensä joukkoon. Juuri heidän kanssaan on elettävä. Sandströmin kieli on aistivoimaista, tarkkaa ja ilmavaa. Maaseutukaupungissa ja kylämiljöössä koneet haisevat ja ihmiset hikoilevat. Kuten räsymatoissa myös Sandströmin tekstissä on vastakohtia, tummia ja kirkkaita raitoja. Kirjoittaminen on kutomista. Mattoihin äiti kutoi kieltä joka oli täynnä värejä, tiheää ja tasaista, hänen omaansa. Hänen kielensä pystyi levittämään lattialle, se antoi lämpöä jaloille. Kun katseli hänen mattojaan, tunsi lämmön leviävän. SAL:n apurahan jaettu Kesällä haettavana olleet apurahat on nyt jaettu. Tänä vuonna kolmetoista onnekasta sai apurahan. Jakobsson Anni, Media and Global communication -opintoihin, 400 euroa Jäntti Elina, luomututkimusseminaariin, 315 euroa Kangasniemi Päivi, venäjän kurssiin Pietarissa, 500 euroa Kinnunen Silja, Shakespeare-opintomatkaan, 490,10 euroa Pienikin saattaa piristää! Hae siis nyt rahoitus, ja toteuta unelmasi! Suomen Aikakauslehdentoimittajain Säätiön apurahat ovat parhaillaan tarjolla. Hakuaikaa on lokakuun loppuun Koski Heidi, Muotoilu-verkkolehden perustamiskustannuksiin, 400 euroa Laakso Neea, Creative Business Management -opintoihin, 500 euroa Leivo Arto, rikosromaanin kirjoitustyökuluihin, 500 euroa Yksittäiset stipendit ovat noin 500 euron suuruisia. Yhteensä jaossa on enintään euroa. Stipendien saajat ja suuruudet päättää stipendityöryhmä. Jaossa pyritään Säätiön hallituksen linjauksen mukaan painottamaan perusteita, joilla hakijan asema ja kilpailukyky työmarkkinoilla jos mahdollista entisestään paranevat. Apurahoja voi saada moniin mielekkäisiin tarkoituksiin; kirjantekoon, näyttelyn pystyttämiseen, perusteltuun matkaan. Apurahoja ei sen sijaan myönnetä työnantajan maksettavaksi kuuluviin tarkoituksiin ja työvälineisiin. Lyytikkä Matti, typografian harjoitusleiriin, 500 euroa Nevalainen Minna, Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjaan, 500 euroa Soininen Miia, Oriveden opiston kirjoittajakouluun, 430 euroa Soininen Pirkko, Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjaan, 500 euroa Valkila Oili, editoinnin perusteisiin, 441,10 euroa Vuorio Jukka, omakustannelehteen, 500 euroa. IRTIOTTO ARJESTA hae säätiön apurahaa! Ideoiden omaperäisyys on mannaa. Kehittele siis idea, rohkaistu rustaamaan hakemus ja järjestä itsesi stipendin rahoittamana irti arjen oravanpyörästä! Hakemuksia otetaan vastaan vain sähköpostitse osoitteessa saation.apurahat@sal-info.org Saajille ilmoitamme myönnetyistä apurahoista marras-joulukuun vaihteessa Apuraha on käytettävä seuraavan vuoden (2013) aikana ja haettuun tarkoitukseen. Stipendin käytöstä on annettava myöntäjälle kirjallinen selvitys. Stipendiryhmä: Ulla Simola, Hanna Säntti sekä stipendiasiamies Hannu Koskela (puhelin ). 29 LÖÖPPI

16 Teksti: Kaija Plit Luovutko lehmästäsi? uusi ilmoituspalsta sallilaisille! SAL:illa Piirros Reetta Laitinen, käsikirjoitus Vesa Kataisto ja Ismo Lehtonen. Myytävänä kissanpentuja Kirjoititko kirjan? Vuokraatko veneesi? Luovutko lehmästäsi? Ehkäpä kaikkea tätä, mutta et tiedä, miten kirjasi saisi lukijoita tai lehmäsi uuden lypsäjän. SAL:n uusi ilmoituspalsta on vastaus sallilaisten elämässä eteen tuleviin ilmoitustarpeisiin. Toivon pennuille hyviä koteja ja siksi ilmoitan Lööpissä. Pennut ovat äitinsä lailla ihania ja ihmisrakkaita. Isästä ei ole tietoa, kuka lie kulmakuntien komein kolli? Soita jos olet kiinnostunut! Ilmoituksesi voi näyttää esimerkiksi tältä. 30 LÖÖPPI Viime Lööpissä toimittaja Mika Horellilla oli ilmoitus edullisesta vuokrakaksiosta New Yorkissa. Millainen media Lööppimme oli viestin välittäjänä? Tuliko yhteydenottoja? Täyttyikö tupasi? Olen varsin tyytyväinen ilmoituksen tehoon. Minuun on otettu yhteyttä kiitettävästi ja huoneiston varauksia on tullut oikein sopivasti. Monet ehkä miettivät New Yorkin matkaansa ja palaavat myöhemmin asiaan. Hyvä näin, sillä vapaita viikkoja on yhä tarjolla. Olen oikein tyytyväinen Lööpin ilmoitustehoon. Mikäli Lööpissä ilmoittaminen kiinnostaa Sinua, SAL:n jäsenille hinnat ovat edulliset: 1/4 sivu pysty: (koko 7 x 10 cm) on 40 euroa 1/2 sivua pysty: (koko 7 x 20 cm) 75 euroa 1/1 sivua (koko 14 x 20) 150 euroa 31 LÖÖPPI

17