Salibandyn naisten edustusjoukkueen. kausijulkaisu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Salibandyn naisten edustusjoukkueen. kausijulkaisu"

Transkriptio

1 KOO-VEE Salibandyn naisten edustusjoukkueen kausijulkaisu

2 pääyhteistyökumppani pääyhteistyökumppani 2 3

3 Joukkueenjohtajalta Parhaat palat: koovee - suomi, A-P 5 Tervetuloa seuraamaan Kooveen naisten edustusjoukkueen otteluita Kaukajärvelle. Keväästä on tulossa erinomaisen jännittävä: runkosarjan puolivälissä Koovee oli Superykkösen länsilohkon neljäs ja kärkikolmikko tasapisteissä yhden pisteen päässä! Syksyllä päämääräksi asetettiin jatkopelit nyt tavoite tuntuu realistiselta, sillä joukkue on päässyt hyvään vauhtiin ja otteet ovat parantuneet koko ajan. Ratkaisijoita riittää Joukkueessa on paljon pelaajia, jotka pystyvät ratkaisemaan pelin. Eivät onnen lahjat ihan tasan mene, mutta tilastot (s. 14-) osoittavat, ettei menestys ole ollut yhden tai kahden pistenikkarin varassa. Myös valmennus on vahvistunut, kun huippuvalmentajatutkinnon suorittanut Esa Jalonen ja maalivahtivalmentaja Maretta Lehtinen liittyivät joukkueeseen. Yksi meille tärkeä asia on Kooveen junioreiden nousu mukaan edustusjoukkueeseen. Onnistumisia on tullut ja näemme laadukkaan juniorityön keskeisenä menestystekijänä myös jatkossa. Edustuksen pelaajatkin ovat innostuneet tekemään töitä junnujen hyväksi valmentajina, hyvä hyvä! Kymppisynttäreiden aika Salibandy rantautui Kooveehen vuonna 1996, kun ManU:n joukkueet siirtyivät seuran siipien suojaan. Parhaimmillaan sekä naiset että miehet pelasivat liigassa. Naiset putosivat divariin kauden päätteeksi. Juhlavuodesta lisää sivuilla Vuosien aikana toiminta on kasvanut hurjasti, mikä kertoo väsymättömästä työstä seuran ja salibandyn hyväksi. Nyt lisenssipelaajia on jo noin 800! Koovee onkin Pirkanmaan suurin ja yksi Suomen suurimmista salibandyseuroista. Kooveelle on myönnetty Nuoren Suomen sinetti tunnustuksena lajin laadukkaasta juniorityöstä. Tulevaisuudelta on lupa odottaa paljon. Pyrimme edelleen kehittämään ja vahvistamaan naisten edustusjoukkueen toimintaa, mutta samalla kasvua ja kehitystä on luvassa myös junioritoiminnassa sekä muissa aikuisjoukkueissa. Taustajoukoillekin on siis kysyntää. Tervetuloa talkoisiin hyvään seuraan! Kimmo Pitkänen joukkueenjohtaja, naisten edustusjoukkue AHVENANMAA Ahvenanmaalla kaikki on suurta tai Kooveen kokemusten perusteella ainakin salibandyn pelaajat. Syksyn 2004 surkeasti mennyt kotiottelu PE Ålandia vastaan kiteytyi hyvin erään puolitoistametrisen Koovee-puolustajan kommenttiin: Paha on ottaa palloa puhtaasti pois, kun ei yltä edes rikkomaan. Onneksi seuraavat kohtaamiset on voitettu. ESA-TREENIT Uuden päävalmentajan myötä treenien nimet ovat lähteneet kehittymään jälleen ihan uuteen suuntaan. Kaikki harjoitteet ovat nimittäin nimeltään esa-jotain. Ensimmäisenä syksynä Esa-Koovee on saanut Esa-harjoituksissa treenata mm.: Esa-pystyyn, Enemmän-Esa-pystyyn ja Esa-tiipii. FAKSI Joukkueen ehkä tärkein tiedotuskanava on sähköpostilista. Ippa ei sähköposteja juuri harrasta, joten hänen suuntaansa tiedotus hoidetaan faksilla. Kommentti: Kaikki on varmaan sähköpostista lukeneet? Ai mistä sähköpostista? Laita faksi tulemaan. IDÄN IHMEET Jussin lanseeraama käsite, jolla tarkoitetaan Joensuun kasvatteja Simonen & Röning. Kommentti: Joko ne Idän ihmeet pian tulee? KUTVONEN Joulutauolla 2004 joukkueeseen liittyi uusi pelaaja Kuopiosta. Pieni kuulohärö muutti tulokkaan sukunimen Kuhmosesta Kutvoseksi. Aluksi Niina ei tainnut olla nimestä kauhean innoissaan, mutta eräs pelaaja, jolla on R:llä alkava lempinimi, osasi onneksi lohduttaa: Ei täällä ennenkään ole saanut lempinimeään valita. ONONONONONONON Mitä ihmettä se pelaaja oikein huusi, kyseli tsekkipelaajamme ensimmäisten pelien jälkeen. Huuto on tietenkin ononononononon ja suomennos jotakuinkin: Täällä ollaan vapaana, pallo tänne ja heti! Mitä enemmän on-sanoja, sitä enemmän palloa halutaan. PAISTOMITTARI Kuumassa matsissa saattaa rauhallisimmankin pelurin sisälämpötila nousta sen verran, että paistomittari ponnahtaa otsasta ulos. Tällä kaudella näin kävi ainakin Ahvenanmaan pelin viime sekunneilla, jolloin Koovee-pelurien paistomittarit olivat yhtä kovilla kuin ahvenanmaalaisten pelikello. PALUTE Italialainen alkuruoka, tarjoillaan lämpimänä pelien jälkeen. Jatkuu seuraavassa numerossa... ja netissä osoitteessa KOO-VEE ry, salibandyjaosto naisten edustusjoukkueen kausijulkaisu päätoimittaja Kimmo Pitkänen ( )

4 Pääosassa... Pääosassa Kreeta Lakkala maalivahti, 6. kausi Kooveessa s Nokialla töissä, virkavapaalla joukkueesta Parasta Kooveessa: Homma toimii ja loistavat tyypit! 4 Susanna Sahla hyökkääjä, 7. kausi Kooveessa s biomateriaaliteekkari Parasta Kooveessa: Meijän tiimi 8 Alisa Nieminen hyökkääjä, Kooveen kasvatti s Kotkassa lukiolainen Kyllä ne pilvet vielä mullekin aukee, mutta sekin ottaa ihan oman aikansa. 10 Saija Sippola (C) hyökkääjä, 6. kausi Kooveessa s Tampereella tiedottaja Kyllä se siitä järjestyy. 2 Tiina Röning puolustaja, 9. kausi Kooveessa s Joensuussa, psykologi Miksi lopettaa onnistuneeseen suoritukseen, kun sen voi pilata vielä kerran yrittämällä. 5 Heli Kalliomäki puolustaja, 8. kausi Kooveessa s opiskelee kätilöksi Älä hosu! 9 Pirjo Pelto hyökkääjä, 6. kausi Kooveessa s näpräilee työkseen luureja Kerran sitä vaan eletään Minna Kallio puolustaja, 1. kausi Kooveessa s Tampereella Muut lajit: jalkapallo ja futsal Menestyäkseen on taisteltava.

5 8 Pääosassa... Pääosassa Outi Kauko hyökkääjä, 8. kausi Kooveessa s Tampereella opiskelu, sosiaaliset työelämäkokeilut Hyviä päätöksiä voi tehdä järjellä ja kumota tunteella. 17 Pia Mäenpää puolustaja, 4. kausi Kooveessa s opiskelija Kellä pelisilmä on, sen suojatkoon! 19 Niina Kuhmonen hyökkääjä, 2. kausi Kooveessa s kantasolututkimusta ja biotekniikkaa Parasta Kooveessa: Pelikaverit. 24 Essi Nurmi hyökkääjä, 1. kausi Kooveessa s Kurussa opiskelee Kauppiksessa Silmät kii ja sinne päi! 16 Reetta Korkki hyökkääjä, 4. kausi Kooveessa s Etelä-Pohojammaan syrämmes opiskelua ja töitä Kerran sitä vaan tyritään! 18 Neea Tiainen puolustaja, 6. kausi Kooveessa s Hyvinkäällä opiskelija Aina kannattaa yrittää. 20 Hanna Sipiläinen hyökkääjä, 4. kausi Kooveessa s Tampereella lukiolainen Heristä sä nyrkkii! 33 Tiina Björkholm hyökkääjä, 3. kausi Kooveessa s Lappeenrannassa koulunkäyntiavustaja Aina kannattaa yrittää... niin kauan että onnistun!

6 10 Pääosassa... Pääosassa Eeva Mäkinen puolustaja, 4. kausi Kooveessa s Tampereella opiskelija Parasta Kooveessa: Vapaapäivät... ;) 55 Minna Simonen pelaaja-valm. (h), 3. kausi Kooveessa s Joensuussa koulussa töissä - luokanopettaja Mie vaan käännyin Petra Babováková puolustaja, 3. kausi Kooveessa s Brandýs nad Labemissa opettajaopiskelija Parasta Kooveessa: Hoovering parties, especially early in the morning. Jussi Rajanti valmentaja, 3. kausi Kooveessa s Tampereella töissä ja opiskelee Parasta Kooveessa: Maalilaulu? Kimmo Pitkänen joukkueenjohtaja, 4. kausi Kooveessa s Tampereella tiedottaja Tarttis sekin tehdä tässä joskus. 50 Ritva Perkiö maalivahti, 3. kausi Kooveessa s Tampereella linja-autonkuljettaja Niin kauan kuin jalka nousee!!! 66 Anna Wiss maalivahti, 6. kausi Kooveessa s sosionomiopiskelija Hyvin sä vedät! Esa Jalonen päävalmentaja, 1. kausi Kooveessa s Marttilassa ohjelmistoasiantuntija Parasta Kooveessa: Homma toimii. Maretta Lehtinen Maalivahtivalmentaja, s Toinen kausi toimihenkilönä, kuudes maalissa. Kooveelainen henkeen ja vereen - pelaa mahdollisuuksien mukaan II-joukkueessa ja senioreissa.

7 vuotta salibandya Kooveessa Kooveen salibandyjaostolla tulee tänä vuonna ensimmäinen kymppi täyteen. Jaosto lähestyy siis murrosikää, josta laji on juuri päässyt yli. Synttäreitä juhlitaan työn merkeissä, mutta juhlallisuuksissakin löytyy: huhtikuun lopussa on juhlaristeilyn paikka ja syksyllä pelataan juhlaottelu, jossa on mukana kooveelaisia vuosien varrelta. ManU:sta Kooveehen Kooveen salibandyjaosto perustettiin keväällä 1996, kun Manse Unitedin salibandytoiminta eli miesten ja naisten edustusjoukkueet siirtyivät Kooveen alaisuuteen. Kooveen miesten joukkue voitti kaudella miesten 1. divisioonan ja nousi kauden päätteeksi mestaruussarjaan. Liigariemua kesti kuitenkin vain vuoden, sillä kauden lopuksi joukkue tippui liigasta täpärimmällä mahdollisella tavalla ratkaisu tuli 5. karsintapelissä Happeeta vastaan rangaistuslaukausten 13. kierroksella. Sen jälkeen miehet ovat pelanneet divisioonissa. Kaudella kakkosdivarissa pelannut miesten edustusjoukkue oli oman lohkonsa kärkiryhmänä mukana nousukamppailussa ykkösdivisioonaan, mutta ainakin vielä tällä kerralla nousu jäi haaveeksi. Kauden meriitiksi jäi kuitenkin Suomen Cupin pikkufinaalin voitto. Kahdesti puolivälierissä Kooveen naisten joukkue pelasi SM-sarjassa kolme kautta, vuodesta 1996 vuoteen Joukkue ylsi kahtena vuonna puolivälieriin ja sijoittui sarjassa sijoille kuusi (96-97) ja viisi (97-98), mutta kevät 1999 toi mukanaan putoamisen sarjaporrasta alemmas. Putoamisensa jälkeen naisten joukkue on pelannut toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Vuonna 2004 turnausmuotoisesta naisten ykkösdivarista muotoutui Superykkönen, jota pelataan yksittäisinä otteluina kahdessa kahdeksan joukkueen lohkossa. Kaudella Kooveen naisten joukkue sijoittui länsilohkon kolmanneksi - nousukarsintaottelut jäivät harmittavasti pisteen parin päähän. Nuoren Suomen sinetin arvoista juniorityötä Junioritoiminta Kooveessa käynnistettiin heti jaoston perustamisen jälkeen. Aluksi junioripelaajien ja -joukkueiden määrä oli melko pieni, mutta vuosituhanteen vaihteesta alkaen sählykerholaisten ja salibandyjuniorien määrä Kooveessa on kasvanut kovalla vauhdilla. Tällä hetkellä tarjontaa löytyy pojissa ikäluokille C-F ja tytöissä ikäryhmille B-D - valikoimaa täydentävät sählykerhot. Juniorityö on Kooveessa tärkeässä roolissa, ja siitä saatiin myös tunnustusta syksyllä 2004, kun Salibandyliitto luovutti seuralle Nuoren Suomen sinetin. Juniorijoukkueiden paras sijoitus on toistaiseksi B-tyttöjen saavuttama SM-sarjan nelossija kaudella Seniorisarjoissa on sen sijaan päästy jo mitalien makuunkin: Yli 30-vuotiaiden naisten seniorijoukkue on saalistanut huikeat neljä mestaruutta ja yhden hopean. SM-hopeasta on saatu iloita myös yli viisikymppisten miesten SM-sarjassa.

8 14 15 Superin syksy tilastoina Joulutauolle lähdettäessä Super ykkösen länsilohko oli puolivälissä. Kaikki joukkueet olivat kohdanneet kertaalleen eli takana oli seitsemän ottelua. Oli aika katsoa, miten puolimatkan krouviin oli tultu. Paperilla katsottuna Koovee on heikentynyt viime kaudesta. Joukkue menetti kaksi pelaajaa Classicin liigajoukkueelle, yksi muutti opiskelujen vuoksi Helsinkiin ja toinen Turkuun ja kaksi lähti vaihto-opiskelijoiksi ulkomaille. Viime kauden pistepörssistä katsottuna vahvuudesta poistui kolmen kärki. Kauden alku oli vaikea. Neljässä ensimmäisessä ottelussa Koovee teki ainoastaan kahdeksan maalia. Sittemmin peli on kuitenkin ollut ehkä jopa parempaa kuin viime kaudella ja ratkaisijoita on löytynyt laajalla rintamalla. Myös joukkuehenki on uskomaton, kuten kannatuslaulussakin vakuutetaan. Joukkue asetti syksyllä saunaillassa tavoitteeksi jatkopelit ja tällä hetkellä (16.1.) tavoitteen saavuttaminen on ainakin omissa käsissä. Seuraavassa katsaus syyskauteen tilastojen valossa. Lisää joukkueen kuulumisia löytyy osoitteesta Vähiten takaiskumaaleja Kooveella oli tahmean alkukauden vuoksi sarjan puolivälissä kolmanneksi vähiten tehtyjä maaleja. Mutta myös puolustus toimi, sillä joukkue joutui etsimään palloa omista verkoista vain 19 kertaa. Eniten maaleja tehtaili Erä. Rangaistustilastoa johtaa MIG. Minuutteja kertyi yhdeksälle pelaajalle yhteensä 39. Puhtaimmin pelasi toinen tamperelainen Classic II. Kooveella rangaistuksia oli 28 minuutin verran. Länsilohkon joukkueista MIG, Erä ja Koovee näyttäisivät materiaaliltaan tasaisimmilta. Kooveen 18 kenttäpelaajasta 14 (78 %) osallistui maalintekoon (kts. grafiikka oikealla). Pistepörssin kolmen kärjen osuus joukkueen tehopisteistä oli 38 %, kun se esimerkiksi Classicilla oli peräti 57 %. Kotona kolme voittoa Koovee on voittanut neljästä alkukauden kotiottelustaan kolme. Yhdessä ottelussa päädyttiin tasapeliin. Tosin Koovee kärsi kotikentällään niukan tappion paikkallisvastustaja MIG:lle. Alkukaudella parempia kotijoukkueita MIG 88% Erä 86% KOO-VEE 78% AFC Campus 76% olivat Erä ja Classic. Kooveen hyvätasoisia kotiotteluita todisti keskimäärin 55 katsojaa. Lohkon joukkueista enemmän katsojia oli vain Maarianhaminassa. Yleisömääriä on tilastoinut viisi joukkuetta. Karhut 75% FBC Turku 67% Classic 67% PE Åland 57% Molkalla hurja pistesaldo Classicin Veera Molkka on Superin länsilohkon tehokkain pelaaja. Hänen pistesaldonsa pelattua ottelua kohti oli peräti 3,2. Toinen oli Piia Peltomäki Karhuista ja kolmas Jenny Engblom PE Ålandista.

9

Naisten kilpailujärjestelmä 2014-2016. Ehdotetaan naisten amerikkalaisen jalkapallon sarjat pelattavaksi vuosina 2014-2016 seuraavasti:

Naisten kilpailujärjestelmä 2014-2016. Ehdotetaan naisten amerikkalaisen jalkapallon sarjat pelattavaksi vuosina 2014-2016 seuraavasti: Naisten kilpailujärjestelmä 2014-2016 1. Ehdotus Ehdotetaan naisten amerikkalaisen jalkapallon sarjat pelattavaksi vuosina 2014-2016 seuraavasti: Kolme sarjatasoa 1) SM-sarja 2) 1-Divisioona 3) 2-Divisioona

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2018 2019 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2018-2019. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - Pielaveden Salon, puolivälierien ottelut 1. ottelu: LA 13.3. klo 17:00 Pielavesi 2. ottelu: SU 14.3. klo 17:00 Pielavesi 3. ottelu: TO

Lisätiedot

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Lohko 2: 6 joukkuetta Lohko 6: 5. Lohko 4: 6 joukkuetta. joukkuetta

Lohko 2: 6 joukkuetta Lohko 6: 5. Lohko 4: 6 joukkuetta. joukkuetta Lähdetään liikkeelle kaikki samasta pisteestä: alkulohkosta. Lohkon koko pyritään pitämään 5-6 joukkueessa. Lohkoja tehdään tarpeen mukaan, mutta tavoitellaan parillista määrää. Joukkuemäärä on kuitenkin

Lisätiedot

Liigaan voi osallistua myös sekajoukkueella. Sekajoukkueita koskevat seuraavat rajoitukset:

Liigaan voi osallistua myös sekajoukkueella. Sekajoukkueita koskevat seuraavat rajoitukset: SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2015 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla, kummallakin, kuitenkin

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella

klo Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit. - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella 14.6.2018 klo 18.00 Sotkamon Jymy Alajärven Ankkurit - Viimeinen miesten Superpesispeli nyky Hippoksella Hippos on ollut monen menestyneen joukkueen kotikenttä Suomen Mestaruudet 1982 Jyväskylän Kiri 1984

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT Vammalan Lentopallo Tampereen, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 12.3. 18:30 Sastamala 2. ottelu: 14.3. 17:00 Sastamala 3. ottelu: 18.3.

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sampo Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT Pielaveden Tampereen, välierien ottelut 1. ottelu: SU 28.3. 17:00 Pielavesi 2. ottelu: MA 29.3. 18:30 Pielavesi 3. ottelu: KE 31.3. 18:30 Tampere

Lisätiedot

SPV$ 02$ IKÄLUOKAN$ AVOIMET$ HARJOITUKSET$ PELAAJAKYSELY$4/2017

SPV$ 02$ IKÄLUOKAN$ AVOIMET$ HARJOITUKSET$ PELAAJAKYSELY$4/2017 5 SPV$ 02$ IKÄLUOKAN$ AVOIMET$ HARJOITUKSET$ PELAAJAKYSELY$4/2017 Etu$%ja%sukunimi Lempinimi Kuinka%monta%vuotta%olet%pelannut%salibandyä? Millä%pelipaikalla%pelaat%yleensä? Maalivahti Puolustaja Hyökkääjä

Lisätiedot

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja sarjajärjestelmiin Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Kysely seuroille Kyselyssä esitellään ehdotus uudistuksista Salibandyliiton tyttöjen sarjatoimintaan kaudelle

Lisätiedot

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2012 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT - - Pielaveden, finaalien ottelut 1. ottelu: LA 10.4. 12:45 Oulu 2. ottelu: TI 13.4. 19:30 Oulu 3. ottelu: LA 17.4. 13:45 Kuopio 4. ottelu: SU

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Huomio! Ilmoittautumalla Eteläisen alueen rullakiekkosarjoihin, joukkueet sitoutuvat ilmoittamaan kotiotteluidensa tulokset sähköpostilla osoitteeseen

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA

MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA MAAILMANLIIGA 2013 SUOMI KANADA 31.5.-1.6.2013 CALGARY, KANADA Joukkue Kanadaa vastaan 31.5.-1.6.2014 (numero, nimi, ikä, pituus, maaottelumäärä, mones kausi Maailmanliigassa, seura) (Maajoukkueen sivut:

Lisätiedot

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN RINGETEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2019 2020 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2019-2020. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa.

Lisätiedot

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja

Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia Ruutana on D-tyttöjen Syyskuun SubWay-pelaaja Juulia on aktiivinen ja innostunut jalkapalloilijatar, antaen harjoituksissa sekä peleissä 100%. Pelissä keskikentän moottori on kauden aikana pyörittänyt

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Musan Salama. strategia

Musan Salama. strategia Musan Salama strategia 2016-2018 STRATEGIAN TAUSTAA Musan Salaman strategia on rakennettu seuran toimihenkilöille tehdyn kyselyn sekä johtokunnan ja Palloliiton määrittämien tavoitteiden pohjalta. Lähtökohtana

Lisätiedot

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 Hyväksytty liittokokouksessa 2018 NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 1. YLEISTÄ... 3 2. SARJAPORTAISET JÄRJESTELYT... 4 2.1. VAAHTERALIIGA... 4 3.2. NAISTEN

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2014

NAISTEN FINAALIT 2014 NAISTEN FINAALIT 2014 Otteluohjelma la 06.09. klo 13.00 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä su 07.09. klo 13.00 Kirittäret, Jyväskylä Lapuan Virkiä la 13.09. klo 16.30 Lapuan Virkiä Kirittäret, Jyväskylä

Lisätiedot

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo -90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät;

Lisätiedot

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT

MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT VALEPA HURRIKAANI MIESTEN MESTARUUSLIIGAN FINAALIT 2018 OTTELUT VALEPA HURRIKAANI Ti 10.4. 18:15 VaLePa - Hurrikaani (Sastamala) [Yle, Ruutu] To 12.4. 18:15 Hurrikaani - VaLePa (Loimaa) [Ruutu] Su 15.4.

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Sisällysluettelo Kuinka lisään uutisen joukkueelleni?...1 Kuinka lisään joukkueelleni ottelun ottelukalenteriin?...2 Kuinka lisään kuvan tietokantaan?...2 Kuinka muokkaan/lisään

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015!

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015! SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille. Tervetuloa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972 KÄSIPALLO Olympialaji vuodesta 1972 Tiesitkö, että Käsipallo on maailman 3. suurin sisäpallopeli (koris, lentis, käsis) Maailmassa on 20 miljoonaa käsipalloilijaa lähes 200 maassa Käsipalloa luonnehditaan

Lisätiedot

EXEL. Salibandy Koovee-perheen kuopus. Tällä kaudella kerromme:

EXEL. Salibandy Koovee-perheen kuopus. Tällä kaudella kerromme: 2 KOO-VEE Salibandy, kausijulkaisu 2006 2007 KOO-VEE Salibandy, kausijulkaisu 2006 2007 3 Salibandy Koovee-perheen kuopus EXEL Salibandy on nuorin laji seurassamme ja se täydentää hyvin sanomaa Kooveesta

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ. Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Seguras vs Puistolan Prinsessat 0-6 (8-34)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Seguras vs Puistolan Prinsessat 0-6 (8-34) Kausi 2018/2019 NAISET 1-DIVISIOONA 1. Finding Topspin Kontiola Helena Puh. 0504147078 2. Pallotytöt Jaari Eva Puh. 0505289890 3. Puistolan Prinsessat Koskinen Tuulikki Puh. 0440900062 4. Salamat Wallin

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2019 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (SPL Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

Puheenjohtajan alkusanat

Puheenjohtajan alkusanat Salibandyseura Soittorasia ry Kausijulkaisu 2015-2016 Sisällysluettelo Puheenjohtajan alkusanat... 3 Soittorasia Edustus (2.divisioona) - Joko pudotuspeleihin?... 4 Soittorasia II (5.divisioona) - Nousu

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

Sarjatiedote 2015 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2015 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2015 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT MIEHET: Kolmonen (M3): Alueellinen sarja (Satakunta ja Tampere) Joukkueet (12): Härmä, KaVo, Loiske, NoPS, PJK,

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Seguras vs Puistolan Prinsessat 0-6 (8-34)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Seguras vs Puistolan Prinsessat 0-6 (8-34) Kausi 2018/2019 NAISET 1-DIVISIOONA 1. Finding Topspin Kontiola Helena Puh. 0504147078 2. Pallotytöt Jaari Eva Puh. 0505289890 3. Puistolan Prinsessat Koskinen Tuulikki Puh. 0440900062 4. Salamat Wallin

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

NAISTEN FINAALIT 2018

NAISTEN FINAALIT 2018 NAISTEN FINAALIT 2018 Otteluohjelma ke 05.09. klo 17.00 Kirittäret Manse PP la 08.09. klo 14.00 Manse PP Kirittäret su 09.09. klo 16.00 Kirittäret Manse PP tarvittaessa la 15.09. klo 13.00 Manse PP Kirittäret

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

Kausi 2016/2017. Hiekka- La SMASHING SISTERS VS ESST harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 7 klo 16.

Kausi 2016/2017. Hiekka- La SMASHING SISTERS VS ESST harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 7 klo 16. Kausi 2016/2017 NAISET 1-DIVISIOONA 1. A.M.M.E. -tennis Mäkelä Minna Puh. 0500974937 2. ESST Koskinen Tuulikki Puh. 0440900062 3. FinGers Nousmaa Monika Puh. 044279660 4. Idän ihmeet Kukka de Fresnes Puh.

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga

Kausi 2018/2019. Padel Lähiliiga Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Nopeetjalat Törnqvist Tony Puh. 0401865324 2. Padel Club Finland Mens Saunamäki Mika Puh. 0456791910 3. Pakkasukot Kyrklund Niko Puh. 0407207130

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016 SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016 Hyväksytty syysliittokokouksessa 2015 Sisältö 1. LISENSSIT... 3 2. SARJAMAKSUT (per joukkue)... 3 3. PELAAJASIIRRON MÄÄRÄAIKA JA

Lisätiedot

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna

Lisätiedot

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2 Kausi 2014/15 NAISET 1-DIVISIOONA 1. HauTS Granroth Riikka Puh. 040 5323 074 2. HTS Kiuas Sini Puh. 040 5798 864 3. HyG Huhtamäki Anja Puh. 040 7795 213 4. HyTS 3 Kuusela Marjo Puh. 040 8425 443 5. HyTS

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014

Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014 ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Seguras vs Puistolan Prinsessat 0-6 (8-34)

Kausi 2018/2019. Myllypuro La Seguras vs Puistolan Prinsessat 0-6 (8-34) Kausi 2018/2019 NAISET 1-DIVISIOONA 1. Finding Topspin Kontiola Helena Puh. 0504147078 2. Pallotytöt Jaari Eva Puh. 0505289890 3. Puistolan Prinsessat Koskinen Tuulikki Puh. 0440900062 4. Salamat Wallin

Lisätiedot