IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut"

Transkriptio

1 IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut

2 Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun voittaja merkitään voittamaan ottelu yhdellä maalilla. Otteluiden järjestämisen edellytyksenä on ottelutulosten merkitseminen joukkuesivustojen kautta otteluohjelmaan. Kotijoukkueen tehtävänä on merkitä ottelun tulos välittömästi ottelun päätyttyä joukkuesivustoillensa. Kaikki playoff- ottelut tulee olla pelattuna niille varattuina ajankohtina (viikkoina). - Joukkueita pyydetään huomioimaan pelivuoroja varatessaan oman sarjansa playoffotteluiden rytmi. - Otteluohjelmassa näkyvät päivät ovat suuntaa antavia. - Alla listassa sarjan playoff- otteluiden pelaamistavan lopussa on laitettu mahdollisia pelipäiviä joille joukkueet voivat varata pelivuorojaan playoff- otteluiden pelaamiseksi. - Joukkueita pyydetään sopimaan hyvissä ajoin keskenään, heti kun se on suinkin mahdollista, playoff- ottelu päivistä vastustajansa kanssa. Jos joukkueilla on vaikeuksia saada omasta hallistaan pelivuoroa niin joukkueet voivat olla yhteydessä Helsingin Jäähallille ja Marja Helojärveen mahdollisista pelivuoroista. IV- Divisioona Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä sunnuntai; Viikolle 15 maanantai-sunnuntai; Viikolle 16 maanantaille, tiistaille ja keskiviikolle.

3 V- Divisioona Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä Joukkueita pyydetään varamaan viikolle 13 kotipelivuoroja päiville torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai; Viikolle 14 maanantai-sunnuntai; Viikolle 15 maanantai-sunnuntai. Harraste Aamu/ Päiväsarja (HAP) Playoff Sarjan playoff ottelut pelataan HIK- AAA Liiga sarjan joukkueiden kanssa yhteisesti siten, että omissa lohkoissa puolivälieräpelit, jonka jälkeen välieräpelit ristiin sarjojen välillä. Sarjan neljä parasta pelaa puolivälierät (1vs.4 ja 2vs.3) kerrasta poikki järjestelmällä, runkosarjassa Tämän jälkeen pelataan välierät HIK- AAA Liiga sarjan puolivälieristä välieriin selvinneitä joukkueita vastaan (PV1 vs. PV 4, PV2 vs. PV 3), runkosarjassa paremmin sijoittuneen Harraste Ilta Kevyt AAA- Liiga Playoff Sarjan playoff ottelut pelataan HAP sarjan joukkueiden kanssa yhteisesti siten, että omissa lohkoissa puolivälieräpelit, jonka jälkeen välieräpelit ristiin sarjojen välillä.

4 Sarjan neljä parasta pelaa puolivälierät (1vs.4 ja 2vs.3) kerrasta poikki järjestelmällä, runkosarjassa Tämän jälkeen pelataan välierät HAP sarjan puolivälieristä välieriin selvinneitä joukkueita vastaan (PV1 vs. PV 4, PV2 vs. PV 3), runkosarjassa VE1 ja VE2 pelaa Finaaliottelun kerrasta poikki järjestelmällä,, runkosarjassa paremmin Harraste Ilta Kevyt AAA- Divisioona Playoff VE1 ja VE2 pelaa Finaaliottelun kerrasta poikki järjestelmällä,, runkosarjassa paremmin Playoff ottelut pelataan aikavälillä Harraste Ilta Kevyt AA Playoff sijoittunut saa valita pelaako ottelun koti vai vieras otteluna.

5 Playoff ottelut pelataan aikavälillä Harraste Ilta Kevyt A Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä Harraste Ilta Kevyt Utlralight AAA Playoff Sarjan neljä parasta pelaa välierät (1vs.4 ja 2vs.3) kerrasta poikki järjestelmällä runkosarjassa Playoff ottelut pelataan aikavälillä sunnuntai; Viikolle 15 maanantai-sunnuntai; Viikolle 16 maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai; Viikolle 17 tiistai ja keskiviikko.

6 Harraste Ilta Kevyt Utlralight AA Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä sunnuntai; Viikolle 15 maanantai-sunnuntai; Viikolle 16 maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai; Viikolle 17 tiistai ja keskiviikko. Harraste Ilta Kevyt Utlralight A Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä sunnuntai; Viikolle 15 maanantai-sunnuntai; Viikolle 16 maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai; Viikolle 17 tiistai ja keskiviikko. Stadi- liiga AAA- Liiga Playoff Sarjan neljä parasta pelaa välierät (1vs.4 ja 2vs.3) kerrasta poikki järjestelmällä runkosarjassa

7 Playoff ottelut pelataan aikavälillä Joukkueita pyydetään varamaan viikolle 12 kotipelivuoroja päiville keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai; Viikolle 13 maanantai sunnuntai; Viikolle 14 maanantai sunnuntai; Viikolle 15 maanantai. Stadi- liiga AAA- Divisioona Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä Joukkueita pyydetään varamaan viikolle 12 kotipelivuoroja päiville keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai; Viikolle 13 maanantai sunnuntai; Viikolle 14 maanantai sunnuntai; Viikolle 15 maanantai. Stadi- liiga AA Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä Joukkueita pyydetään varamaan viikolle 12 kotipelivuoroja päiville keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai; Viikolle 13 maanantai sunnuntai; Viikolle 14 maanantai sunnuntai; Viikolle 15 maanantai.

8 Stadi- liiga A Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä Joukkueita pyydetään varamaan viikolle 12 kotipelivuoroja päiville keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai; Viikolle 13 maanantai sunnuntai; Viikolle 14 maanantai sunnuntai; Viikolle 15 maanantai. Töölö- liiga Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä sunnuntai; Viikolle 15 maanantai-sunnuntai; Viikolle 16 maanantaille, tiistaille ja keskiviikolle. Seniorit +35 Playoff sijoittuneen koti otteluna.

9 Playoff ottelut pelataan aikavälillä Joukkueita pyydetään varamaan viikolle 13 kotipelivuoroja päiville torstai, perjantai, lauantai, sunnuntai; Viikolle 14 maanantai-sunnuntai. Seniorit +40 Playoff Playoff ottelut pelataan aikavälillä Joukkueita pyydetään varamaan viikolle 13 kotipelivuoroja päiville torstai, perjantai, lauantai, sunnuntai; Viikolle 14 maanantai-sunnuntai.

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Huomio! Ilmoittautumalla Eteläisen alueen rullakiekkosarjoihin, joukkueet sitoutuvat ilmoittamaan kotiotteluidensa tulokset sähköpostilla osoitteeseen

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9. TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki

Lisätiedot

Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi. Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset

Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi. Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi 2017 Sivu 1 Valtakunnalliset kilpailut Piirin cupit ja PM-kilpailut Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset uusi vuosi

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17

SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17 Suomen Salibandyliitto Sivu 1/8 SALIBANDYLIITON YKSITTÄISTEN OTTELUIDEN SARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2016 17 Miesten II divisioona Naisten I divisioona A-poikien SM-sarja A-tyttöjen SM-sarja B-tyttöjen

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. asiakaspalvelu MATap1 Terveydenhoitajainfo

Lisätiedot

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017 MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti Petri Ahokas 05/2017 MID Reikäpelin SM 2017: kilpailuformaatti Mukaan 64 miestä, 16 naista Pelataan 4 pelaajan lohkoissa, 3x9 reiän ottelut Voitetusta ottelusta

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

Otteluohjelma

Otteluohjelma Otteluohjelma 2013-2014 to 12.09.2013 SaiPa - KalPa Blues TPS pe 13.09.2013 HPK - Pelicans HIFK - Blues JYP - Kärpät Tappara - Ilves Ässät - Lukko la 14.09.2013 Ilves HPK KalPa JYP 16.00 Kärpät SaiPa 18.30

Lisätiedot

Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014

Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014 ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 13KOKKI,TARJOI Ryhmänohjaus

Lisätiedot

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5.

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5. 28.5.2009 1 (11) PowerCup 2009 matka Lisäinfoa löytyy PowerCupin sivustolta, http://lentopalloliitto-fi.directo.fi/powercup/. Turnauksen ohjelmaan saattaa vielä tulla muutoksia. Matkan johtajana toimii

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Koulutus TVT-palvelujen käyttöönotto

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on oikeus

Lisätiedot

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8 2006 VIIKKO 32 ASUMIS- VALMENNUS MAANANTAI 7.8 TIISTAI 8.8 KESKIVIIKKO 9.8 TORSTAI 10.8 PERJANTAI 11.8 LAUANTAI 12.8 SUNNUNTAI 13.8 OMAT MENOT ITAVA AIHE/ TAVOITE OPETTAJAN HAMPAIDEN PESU AAMU ILTA AAMU

Lisätiedot

Hyväksytty aluehallituksessa 1.6.2015

Hyväksytty aluehallituksessa 1.6.2015 ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai Työjärjestys Metsäku13A StarSoft Kurre 7.20 33/2015 10. - 14.08.2015 Viikkotuntimäärä: 16 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai Ryhmänohjaus / Metsäku13

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

SU KAZAN 2013. Universiadilähetykset Eurosportilla. Lauantai 6. heinäkuuta. Sunnuntai 7. heinäkuuta

SU KAZAN 2013. Universiadilähetykset Eurosportilla. Lauantai 6. heinäkuuta. Sunnuntai 7. heinäkuuta SU KAZAN 2013 Universiadilähetykset Eurosportilla Lauantai 6. heinäkuuta 09:00 Suora Lentopallo: Miehet - Lohkovaihe: Hongkong - Valko-Venäjä 11:00 Suora Lentopallo: Miehet - Lohkovaihe: Yhdysvallat Viro

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2017-2019 HYVÄKSYTTY KEVÄTLIITTOKOKOUKSESSA 2016 NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2017-2019 1. EHDOTUS... 3 2. TAUSTAA... 3 3. VALINNOISTA... 3 3. SARJAPORTAISET JÄRJESTELYT...

Lisätiedot

Pro Shop harrastepalaverin muistio

Pro Shop harrastepalaverin muistio Pro Shop harrastepalaverin muistio 10.8.2017 1. Sarjoihin ilmoittautumiset kaudelle 2017-2018 Joukkueet ilmoittautuneet sarjoihin seuraavasti AAA AA A Kevyt-A 40+ Oilers HC 70's Ässät Siipiveikot Xstars

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot

Sarjatiedote 2015 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2015 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2015 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2

Kausi 2014/15. 1.kierros. klo 16. Alkaa 4-pelillä kentällä 2 klo pelit kentillä 1 ja 2 Kausi 2014/15 NAISET 1-DIVISIOONA 1. HauTS Granroth Riikka Puh. 040 5323 074 2. HTS Kiuas Sini Puh. 040 5798 864 3. HyG Huhtamäki Anja Puh. 040 7795 213 4. HyTS 3 Kuusela Marjo Puh. 040 8425 443 5. HyTS

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Tuomola Anu Heinäsuo Jukka C

Lisätiedot

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja Eteläinen Alue Harrastekiekon sääntökirja 2017 2018 1. Yleismääräykset 1.1. Sitoutuminen 1.2. Taloudelliset määräykset 1.3. Jäävuorot SISÄLLYSLUETTELO 2. Pelaajaa ja joukkueen toimihenkilöä koskevat määräykset

Lisätiedot

Ylempi Jatkolohko M (F2) Ylempi Jatkolohko N (F2)

Ylempi Jatkolohko M (F2) Ylempi Jatkolohko N (F2) Rantalakeusturnaus 18. - 20.01 2013: Joukkueet sarjoittain ja lohkojako F1-03 F2-04 1 Kuusamon Pallokarhut (PaKa) 1 Raahen jääkiekkoklubi (RJK) 2 Kiekko-Oulu 2 Kuusamon Pallokarhut (PaKa) 3 Tornion IHC

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.3.2015 11:04 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2014-2015 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2016 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Superpesis Oy pidättää oikeuden muutoksiin. Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo -90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät;

Lisätiedot

Miesten Superpesis 2012

Miesten Superpesis 2012 Miesten Superpesis 2012 Joukkueet: Alajärven Ankkurit; Hyvinkään Tahko; Joensuun Maila; Jyväskylän Kiri; Kankaanpään Maila; Kiteen Pallo-90; Koskenkorvan Urheilijat; Kouvolan Pallonlyöjät; Nurmon Jymy;

Lisätiedot

Sarjatiedote 2013 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2013 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2013 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

Turun seudun pool LIIGAOHJEKIRJA. kausi 2015-2016. Julkaisija: Turun seudun pool ry

Turun seudun pool LIIGAOHJEKIRJA. kausi 2015-2016. Julkaisija: Turun seudun pool ry Turun seudun pool LIIGAOHJEKIRJA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Pubiliiga Turun seudulle avoin pubiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Pubiliigan järjestäjänä toimii Turun Seudun

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on

Lisätiedot

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta C-NUORTEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-16 Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta Kilpailuyksikkö järjestää nuorten kilpakoripallosarjat,

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 20.04.2015 Seura A Seura B Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt Eteläisen Alueen XXXXX sarjan playoff ottelusta Seura A - Seura B (08.04.2015) Seura A:n tekemän vastalauseen.

Lisätiedot

SAJL MIESTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ

SAJL MIESTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ SAJL MIESTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2010-2013 MIESTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2010-2013 1. EHDOTUS...3 2. TAUSTAA...3 3. SARJAPORTAISET JÄRJESTELYT...5 3.1. VAAHTERALIIGA...5 3.2. I-DIVISIOONA...7 3.3. II-DIVISIOONA...10

Lisätiedot

NAISTEN I DIVISIOONAN SARJAMÄÄRÄYKSET

NAISTEN I DIVISIOONAN SARJAMÄÄRÄYKSET NAISTEN I DIVISIOONAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16 Naisten I-divisioonaan kuuluu runkosarja ja pudotuspelit. SARJAMANUAALIT Naisten I-divisioonassa pelaaville seuroille toimitetaan sarjamanuaalit, joista ilmenee

Lisätiedot

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013

Päivitetty 22.1. klo 10. Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Miesten Ykköspesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Haapajärven Pesä-Kiilat; Haminan Palloilijat; Imatran Pallo-Veikot; Jymy-Jussit, Seinäjoki; Kempeleen Kiri; Kuopion Seudun Pesäpalloilijat; Loimaan Palloilijat

Lisätiedot

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016. 50 Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2015-2016 10.10.2015-23.4.2016 50 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Suomen pitkäikäisin ja paras hallisarja Sapluuna

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

Kauden ilmoitussarjat Kauden ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta.

Kauden ilmoitussarjat Kauden ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta. Puh/Tel. 1 Kauden 2010 2011 ilmoitussarjat 22.10.2010 Kauden 2010 2011 ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta. Kilpailumuodot A - nuoret: A-poikiin on ilmoittautunut 6 joukkuetta. Pelataan

Lisätiedot

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 1 Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 Kilpailumuodot A - nuoret: A-poikiin on ilmoittautunut 6 joukkuetta. Sarja pelataan kaksinkertaisena runkosarjana. Runkosarjan 4 parasta etenevät A-ikäisten

Lisätiedot

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat.

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat. KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2015 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 15.1.2015 Urheiluseurat TAKSALUETTELO Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015

Lisätiedot

Ennen lohkovaihetta sovitaan joukkueiden kanssa TV-oikeuksista ja muista vastaavista taloudellisista oikeuksista.

Ennen lohkovaihetta sovitaan joukkueiden kanssa TV-oikeuksista ja muista vastaavista taloudellisista oikeuksista. MIESTEN RESPECTSUOMEN CUPIN ERILLISMÄÄRÄYKSET 2017 1 Soveltamisala Määräykset koskevat miesten Respect Suomen Cupia (jäljempänä Cup). 2 Kiertopalkinto Cupin voittanut joukkue saa haltuunsa Suomen Cupin

Lisätiedot

XV. :n tulokset Ikaalisten kylpylästä 14. 15.1.2006. järj. RAISU LUMOUS ry

XV. :n tulokset Ikaalisten kylpylästä 14. 15.1.2006. järj. RAISU LUMOUS ry XV. :n tulokset Ikaalisten kylpylästä 14. 15.1.2006 järj. RAISU LUMOUS ry 003 Naiset Alkulohko A Maininki 6 joukkuetta.xls Lohko A. 6 joukkuetta NAISET Mainkisali 2006 2005 sijat 1, 3, 5, 7, 9, 11. JOUKKUEET

Lisätiedot

Taulukko1. Päivämäärä Aika Sarja Ottelu Kenttä PT ST 2P 3P. 16:30:00 G-pojat AA- Nurmo KITRO II T. Tuomela S.Seppälä

Taulukko1. Päivämäärä Aika Sarja Ottelu Kenttä PT ST 2P 3P. 16:30:00 G-pojat AA- Nurmo KITRO II T. Tuomela S.Seppälä Päivämäärä Aika Sarja Ottelu Kenttä PT ST 2P 3P tiistai 05.05.15 keskiviikko 06.05.15 torstai 07.05.15 perjantai 08.05.15 18:00:00 C-pojat AA-Koskenkorva II Koulukeskus TN P. Isojoki M.Marjomäki lauantai

Lisätiedot

NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ. Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_

NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ. Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_ NUORTEN UUSI KILPAILUJÄRJESTELMÄ Nuorten kilpailujärjestelmän työryhmä_2016-17 Nuorten UUSI kilpailujärjestelmä Miksi? Pyrkimys siihen, että urheilullinen ajattelu ja pelaajien valmennusohjelma ohjaisi

Lisätiedot

Sarjatiedote 2014 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2014 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2014 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2012 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014

Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja. Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Ehdotus muutoksista tyttöjen ikäluokkiin ja sarjajärjestelmiin Kysely jäsenistölle 20.3.2014 Kysely seuroille Kyselyssä esitellään ehdotus uudistuksista Salibandyliiton tyttöjen sarjatoimintaan kaudelle

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo MIESTEN SUOMEN CUP 2017 OTTELUOHJELMA 1.KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo Ottelunro 26.08.2017 10:00 MCUP-A VSS SBS Graniitti II Nummelanharjun LH 1 Vihti VSS ottelu 1 26.08.2017 11:15

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo MIESTEN SUOMEN CUP 2017 OTTELUOHJELMA 1.KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo Ottelunro 26.08.2017 10:00 MCUP-A VSS SBS Graniitti II Nummelanharjun LH 1 Vihti VSS ottelu 1 26.08.2017 11:15

Lisätiedot

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/ Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain

Lisätiedot

Taekwon-Do SM-kilpailut ja Helmicup 2013

Taekwon-Do SM-kilpailut ja Helmicup 2013 Lauantai 2.2.2013 Sarja Kehä 1 Liikesarjat miehet 1.Dan 10:00 Liikesarjat naiset 5-1 gup 11:16 Erikoistekniikka miehet 12:46 Erikoistekniikka naiset 13:50 Tauko 14:08 Ottelu miehet 5-1 gup, -78kg 14:43

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT

LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT JOHDANTO Lounaisliiga on joukkuekilpailusarja, jonka järjestämisoikeudet ovat Lounais-Suomen piirillä. Lounais-liigan säännöt ovat kolmiosaiset. Ne koostuvat Hallintosäännöstä, Kilpailusäännöistä

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013

Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2013 Joukkueet: Kempeleen Kiri; Kirittäret, Jyväskylä; Lapuan Virkiä; Mansen Räpsä, Hämeenkyrö/Tampere; Pesäkarhut, Pori; Pesä Ysit, Lappeenranta; Rauman Lukko; Roihu,

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08.

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Työjärjestys Putki13 StarSoft Kurre 7.20 33/2015 10. - 14.08.2015 Viikkotuntimäärä: 18 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Ryhmänohjaus / Putki13 Rav810-E8-Atk

Lisätiedot

SARJAKOHTAINEN OTTELUOHJELMA

SARJAKOHTAINEN OTTELUOHJELMA SARJAKOHTAINEN Naiset Lohko A Hillittömät Paahtajat Merida Kohosen Enkelit Lohko B FBC Remix SB Vaasa Limingan Niittomiehet Painonvartijat Sarjajärjestelmä Yksinkertainen sarja alku( peliaika 2 x 15 min

Lisätiedot

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT MIEHET: Kolmonen (M3): Alueellinen sarja (Satakunta ja Tampere) Joukkueet (12): Härmä, KaVo, Loiske, NoPS, PJK,

Lisätiedot

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015-2016 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa FKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

KANSALLINEN KILPAILUTOIMINTA

KANSALLINEN KILPAILUTOIMINTA SUOMEN JÄÄPALLOLIITTO Toimintasuunnitelma 2011, kilpailukausi 2011 2012 Liite 1. Kansallinen kilpailutoiminta KANSALLINEN KILPAILUTOIMINTA 2011-2012 1) Bandyliiga Bandyliigan joukkueet: Akilles Botnia

Lisätiedot

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6.

Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. Loimaan alueleirin alustavat otteluohjelmat on julkaistu. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Ohjelmat päivitetään pesistulospalveluun 14.6. D-pojat kilpasarja Joukkueet: Espoon Pesis k, Hyvinkään Tahko Brown,

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2015 2016 10.8.2015 ALKAEN

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2015 2016 10.8.2015 ALKAEN VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2015 2016 10.8.2015 ALKAEN MAANANTAI 15.30 15.30- - - - - - - - Luistelukoulu Sulkapallo Hallikainen H Sulkapallo MLL MLL Hallikainen H Sulkapallo MLL MLL Hallikainen H Edustus

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXX MESTO TURNAUS Tampereella 26. 27.4.2014 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2016 2017 30.8.2016

KILPAILUSUUNNITELMA 2016 2017 30.8.2016 KILPAILUSUUNNITELMA 2016 2017 30.8.2016 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kaksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen kaksinkertainen

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 31.3.2017 Rauman Lukko ry Jää-Kotkat ry 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Rauman Lukko ry:n (jälj. Lukko) tekemän vastalauseen liittyen C2 AA -tason

Lisätiedot

Lohko 2: 6 joukkuetta Lohko 6: 5. Lohko 4: 6 joukkuetta. joukkuetta

Lohko 2: 6 joukkuetta Lohko 6: 5. Lohko 4: 6 joukkuetta. joukkuetta Lähdetään liikkeelle kaikki samasta pisteestä: alkulohkosta. Lohkon koko pyritään pitämään 5-6 joukkueessa. Lohkoja tehdään tarpeen mukaan, mutta tavoitellaan parillista määrää. Joukkuemäärä on kuitenkin

Lisätiedot

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja Eteläinen Alue Harrastekiekon sääntökirja 2017 2018 1. Yleismääräykset 1.1. Sitoutuminen 1.2. Taloudelliset määräykset 1.3. Jäävuorot SISÄLLYSLUETTELO 2. Pelaajaa ja joukkueen toimihenkilöä koskevat määräykset

Lisätiedot

NAISET. Puolivälierät Su A1 B4 3 Su A2 B3 3 Su A3 B2 4 Su A4 B1 4

NAISET. Puolivälierät Su A1 B4 3 Su A2 B3 3 Su A3 B2 4 Su A4 B1 4 NAISET A-lohko B-lohko Kohosen Enkelit Painonvartijat Tikkakosken Pallo SB PSB Lapua Naiset Matamit (NJ) ISB-Ilmajoki / Kärettömät SB Vaasa Naiset 1 Team Great Play FBC Remix Sarjajärjestelmä (peliaika

Lisätiedot

HARJOITUSOHJELMA LEPOVIIKON OHJELMA

HARJOITUSOHJELMA LEPOVIIKON OHJELMA HARJOITUSOHJELMA Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai PK1 Voima tai K/N PK1 Ajo tai PK2 tai PK3 LEPOVIIKON OHJELMA Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai

Lisätiedot