3. HE 76/2002 vp laeiksi sukusolujen ja alkioiden käytöstä hedelmöityshoidossa. Yksityiskohtainen käsittely // Yksityiskohtainen käsittely

Transkriptio

1 PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 117/2002 vp Keskiviikko kello Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 76/2002 vp laeiksi sukusolujen ja alkioiden käytöstä hedelmöityshoidossa ja isyyslain muuttamisesta Jatkettu I käsittely Yksityiskohtainen käsittely // käsittely Yleiskeskustelu Yksityiskohtainen käsittely 4. HE 170/2002 vp uskonnonvapauslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Jatkettu I käsittely Merkitään saapuneeksi Suomen Humanistiliitto ry:n kirjallinen lausunto. 5. HE 92/2002 vp uudeksi kielilaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi LA 78/2002 vp kielilaiksi ja laiksi väestötietolain 4 :n muuttamisesta (Marjatta Vehkaoja /sd ym.) TPA 154/2001 vp kielilainsäädännön uudistamisesta (Jaana Ylä-Mononen /kesk ym.) Jatkettu I käsittely Kuultavina: toiminnanjohtaja Liisa Kauppinen, Kuurojen Liitto ry puheenjohtaja Markku Jokinen, Kuurojen Liitto ry johtaja Susanna Silberstein, Viittomakielikeskus tulkki Päivi Lappi, Kuurojen Liitto ry professori Olli Mäenpää professori Kaarlo Tuori Seuraava kuuleminen on (2)

2 ESITYSLISTA 117/2002 vp Muut asiat 7. Seuraava kokous Seuraava kokous on torstaina klo i 2(2)

3 Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys uudeksi kielilaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 92/2002 vp) Kansalliskielten asema Perustuslain 17 :n 1 momentin mukaan suomi ja ruotsi ovat Suomen kansalliskielet. Nämä kielet ovat siten tasavertaisessa asemassa kansalliskielinä, ja kielilakiehdotuksen sisältämän sääntelyn perustana on näin ollen perustuslain mukainen lähtökohta, jonka mukaan ruotsin kieltä ei säännellä vähemmistökielenä. Koska Suomen kaksikielisyys on edelleen perustuslaissa määritelty lähtökohta, on perusteltua, että näiden kansalliskielten käyttämisestä säädetään asianmukaisesti ja riittävän selkeästi erikseen, mikä onkin kielilakiehdotuksen tarkoitus. Kielellisiä oikeuksia koskevan perusoikeussäännöksen uudistaminen ei kuitenkaan ole muodostanut aihetta olennaisiin periaatteellisiin muutoksiin, jotka kohdistuisivat vakiintuneeseen oikeustilaan. Voimassaolevaa kielilainsäädäntöä on kuitenkin paikallaan ajantasaistaa Lakialoitteessa 78/2002 vp ehdotettu mahdollisuus rekisteröityä kaksikieliseksi henkilöksi ei olennaisesti vaikuttaisi kansalliskielten tasa-arvoisen sääntelyn lähtökohtaan. Oikeus käyttää omaa kieltään viranomaisessa Asiallinen soveltamisala Perustuslain 17 :n 2 momentti turvaa jokaiselle oikeuden käyttää omaa kieltä "asiassaan". Säännös ei muotoilunsa perusteella rajoitu vain kirjallisiin hallintoasioihin, vaan tarkoittaa ylipäänsä asiointia viranomaisen kanssa. Näin ollen mainitun perustuslain säännöksen tarkoittamina asioina on aiheellista pitää sekä hallintopäätökseen päätyvää hallintoasian käsittelyä että (julkisena) palveluna, muun muassa sosiaali- ja terveyshuollossa, toteutuvaa asiointia viranomaisessa. Tämä onkin hallituksen esityksen lähtökohtana, joskin sääntely on tältä osin erilaisten "asioiden" osalta hieman sekavaa. Kielilakiehdotus on kirjoitettu siten, että asiakkaan kannalta keskeiset 10, 12 ja 18 tulisivat ilmeisesti sanamuotonsa perusteella sovellettavaksi kaikkiin viranomaisessa käsiteltäviin asioihin. Kuitenkin lakiehdotuksesta käy ilmi, että sosiaali- ja terveyshuollossa asiakkaan oikeudesta käyttää suomea tai ruotsia säädetään kielilain 10, 18 ja 20 :ssä. Tämä säännös lienee ymmärrettävä niin, että esimerkiksi hallintoasian käsittelykieltä koskevaa kielilain 12 :ää ei sovelleta sosiaali- ja terveyshuollon palvelua toteutettaessa. Toisaalta kuitenkin kielilakiehdotuksen 4 :n 3 kohdan mukaan potilaan ja sosiaalihuollon asiakkaan kielellisistä oikeuksista säädetään kielilain lisäksi erityislainsäädännössä, mikä normaalisäännöksenä viittaisi täydentävään sääntelyyn. Ainakin kielilakiehdotuksen 5 luvun säännösten pitäisi joka tapauksessa tulla sovellettaviksi myös sosiaali-

4 ja terveyspalveluissa. Sääntelyä olisi näiltä osin mahdollista selventää, vaikka ehdotus ei tältä osin olekaan valtiosääntöoikeudellisesi! ongelmallinen. Viranomaiskohtainen soveltamisala Perustuslain 17 :n 2 momentti määrittelee kielelliset oikeudet sovellettaviksi "tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa". Tältä kannalta kielilakiehdotuksen 3 :n soveltamisalasäännöstä voidaan pitää riittävän laajana. Tosin voidaan todeta, että pykälän 1 momentti sisältää informatiivisesti varsin suppean ja pelkistetyn viranomaismääritelmän, jos sitä vertaa esimerkiksi julkisuuslain 4 :n 1 momentin säännökseen. Tästä huolimatta ehdotettu säännös on muodollisesti arvioiden riittävän selkeä ja suhteellisen kattava lukuun ottamatta valtion liikelaitoksia koskevaa rajausta. Pykälän 3 momentin sisältämä rajaus on sen sijaan mahdollinen siinä mainittuja viranomaisia koskevan erityislainsäädännön vuoksi. Kielilain soveltaminen valtion liikelaitoksessa Kielilakiehdotuksen 24 :stä käy ilmi, että valtion liikelaitosta ei lueta viranomaisiin. Viranomaismääritelmä on siten tältä osin samanlaajuinen kuin esimerkiksi hallintolainkäyttölaissa, mutta poikkeaa suppeampaan suuntaan julkisuuslain viranomaismääritelmästä. Rajaus on tässä yhteydessä jossain määrin ongelmallinen, koska valtion liikelaitokset ovat osa valtiota ja siten kielellisten perusoikeuksien toteuttamisvelvollisuuden tulisi kuulua myös valtion liikelaitokselle. Ehdotettua rajausta ei kuitenkaan voitane pitää perustuslain 17 :n 2 momenttiin sisältyvän viranomaismääritelmän kanssa suoranaisesti ristiriitaisena. Lisäksi on otettava huomioon, että valtion liikelaitoksissakin olisi 24 :n mukaan annettava tietynlaisia kielellisiä palveluja. Nämä palvelut on tosin määritelty varsin väljästi ottaen huomioon sen, että valtion liikelaitokset valtioon kuuluvina eliminä eivät ole rinnastettavissa itsenäisenä oikeushenkilönä toimivaan osakeyhtiöön. Kielellisten perusoikeuksien kannalta 24 :n 1 momentti on lisäksi suhteellisen avoin ja tulkinnanvarainen. Pykälässä mainituilla palveluilla ei ilmeisesti tarkoiteta 25 :ssä mainittuja julkisia toimeksiantopalveluja kuten sosiaali- ja terveyspalveluja, vaan esimerkiksi postipalveluja ja ns. julkisen palvelun velvoitteita, mikä ei kuitenkaan käy selvästi ilmi säännöksestä. Lisäksi momentin viimeinen relatiivilause näyttäisi rajoittavan kohtuullisuusarvion tilanteisiin, joissa valtionyhtiö tai kunnan yhtiö tuottaa palveluja. Säännös on kuitenkin yhteydessä, jossa sen voitaisiin ymmärtää tarkoittavan myös valtion liikelaitoksia. Tällaista rajausta ei voitaisi perusoikeusnäkökulmasta pitää perusteltuna. Vaikka relatiivilausetta voidaankin tulkita ja soveltaa perusoikeusmyönteisesti, säännöksen selventäminen olisi paikallaan myös tältä osin. Valtion liikelaitoksilla on lakiin perustuvia julkisia hallintotehtäviä, joista voidaan mainita esimerkkinä Metsähallituksen ja Ilmailulaitoksen viranomaistehtävät. Nämä tehtävät rinnastuvat asiallisesti täysin viranomaiskoneistoon kuuluvien viranomaisten tehtäviin ja niihin voi sisältyä myös julkisen vallan käyttöä. Tästä näkökulmasta arvioituna ja kielellisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta 24 :n säännös on ongelmallinen, koska sen mukaan kielelliset perusoikeudet toteutuisivat valtion liikelaitoksen normaaleissa viranomaistehtävissäkin olennaisesti huonommin kuin varsinaisessa viranomaiskoneistossa. Ehdotettua 24 :n säännöstä olisi välttämätöntä ja mahdollista täsmentää perustuslain vaatimukset täyttäväksi esimerkiksi siten, että ainakin valtion liikelaitoksen hoitaessa viranomaistehtäviä siihen sovelletaan kielilain viranomaista koskevia säännöksiä.

5 Kielilain soveltaminen viranomaiskoneiston ulkopuolella Perustuslain 17 :n 2 momentti koskee nimenomaisesti vain tuomioistuimia ja viranomaisia. Näin ollen säännös ei suoraan kohdistu tilanteisiin, joissa hallintotehtävä on perustuslain 124 :n nojalla ja mukaisesti annettu muulle kuin viranomaiselle eli käytännössä yksityiselle toimijalle. Koska viranomaisen on perustuslain 22 :n mukaisesti turvattava perusoikeuksien toteutuminen, eikä niiden toteutumista perustuslain 124 :n mukaan saa vaarantaa hoidettaessa julkista hallintotehtävää viranomaiskoneiston ulkopuolella, kielellisten perusoikeuksien asianmukainen toteutuminen on kuitenkin turvattava myös silloin, kun muu kuin viranomainen hoitaa julkista hallintotehtävää. Kielilaki ei ehdotetussa muodossa tulisi ilman muuta ja kaikilta osin sovellettavaksi, kun julkinen hallintotehtävä on annettu muulle kuin viranomaiselle, vaan asiaa määrittelisivät kielilakiehdotuksen 3 :n 4 momentissa viitatut kielilain pykälät. Tämän sääntelyn riittävyyttä on arvioitava perustuslain 17 ja 124 :n kannalta. Arviossa on otettava huomioon, että perustuslain 124 :ssä tarkoitettu julkinen hallintotehtävä voi olla julkinen palvelu tai julkista sääntelyä - ei kuitenkaan merkittävää julkisen vallan käyttöä - sisältävä tehtävä. Perussääntelynä julkisten palvelujen osalta olisi yksityisen kielellistä palveluvelvollisuutta määrittelevä 25. Sen 1 momentti edellyttää, että kielilain viranomaisia koskevia säännöksiä sovelletaan "annettavan palvelun osalta" myös yksityiseen, joka "viranomaisen toimeksiannosta" tarjoaa palvelua yleisölle. Toimeksiantavan viranomaisen olisi varmistettava, että toimeksiannon saaja "sitoutuu antamaan tässä laissa edellytettyä kielellistä palvelua". Säännöksen soveltamisala rajoittuu siten julkisiin palveluihin, joita yksityinen hoitaa viranomaisen toimeksiannosta. Ehdotettua varmistamis- ja sitoutumismenettelyä voidaan pitää asianmukaisena perustuslain 17 ja 124 :n kannalta, kun otetaan huomioon, että kyseinen kielellinen palveluvelvoite kohdistuu yksityiseen välittömästi jo lakiehdotuksen 25 :n 1 momentin ensimmäisen virkkeen nojalla. Näin ollen varmistamis- ja sitoutumismenettely vahvistaa lakisääteistä velvollisuutta. Yksityisille, ei-viranomaisille on annettu myös muita kuin julkisia palveluja sisältäviä tehtäviä. Siten esimerkiksi erilaisia valvonta-, tarkastus- tai sääntelytehtäviä on saatettu uskoa yksityiselle lain nojalla ja viranomaisen toimeksiannon perusteella. Tältä kannalta sovellettavaksi tulee kielilakiehdotuksen 25 :n 2 momentin säännös, jonka mukaan julkisen hallintotehtävän antajan on varmistettava, että tehtävän vastaanottaja antaa pykälän 1 momentissa tarkoitetun palvelusitoumuksen. Sääntelyä voidaan pitää riittävänä. Tosin 1 ja 2 momentin säännökset olisi lainsäädäntöteknisesti myös mahdollista yhdistää, koska ne sisältävät asiallisesti samansisältöisen sääntelyn. Julkinen hallintotehtävä voidaan antaa yksityiselle suoraan myös lailla, mikä on käytännössä varsin yleinen sääntelytapa. Tältä osin kieli-lakiehdotukseen ei sisälly selkeää säännöstä, vaan 25 :n 3 momentti sisältää vain viittauksen siihen mahdollisuuteen, että "kielellisestä palvelusta säädetään erikseen". Ellei tällaista erityistä sääntelyä oteta lakiin, 25 :n 2 ja 3 momentin säännökset voitaisiin ymmärtää niinkin, että eduskunnan tulisi lakia säätäessään saada palvelusitoumus ei-viranomaiselta. Tämä ei tietysti ole säädettävän lain tarkoitus, mutta osoittaa palvelusitoumus-konstruktion rajoituksia. Kielellisten perusoikeuksien turvaamisen kannalta saattaisi edellä mainittu huomioon ottaen olla selkeämpää muotoilla kielilakiin säännös esimerkiksi 25 :n 3 momentti siten, että julkisen hallintotehtävän antaminen lailla muulle kuin viranomaiselle tulisi selkeästi säänneltyä kielilaissa. Säännöksessä voitaisiin edellyttää, että jos julkinen hallintotehtävä on annettu lailla muulle kuin

6 viranomaiselle, tämän on hallintotehtävää hoitaessaan annettava tässä laissa edellytettyä kielellistä palvelua. Tällainen yleissäännös ei tietysti estä sitä, että asiasta voidaan säätää myös erikseen erikseen julkista hallintotehtävää annettaessa. Tällaista erityissääntelyä tarvittaisiin tai se olisi ainakin mahdollista etenkin sellaisten julkisten hallintotehtävien hoitamisessa, jotka ovat luonteeltaan lähinnä tosiasiallista toimintaa, kuten vartiointi tai valvonta. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että perusoikeuksien ja hyvän hallinnon vaatimusten turvaamisesta voidaan tällaisessa toiminnassa huolehtia yleensä sääntelyn yleisen tarkkuuden ja muun asianmukaisuuden sekä asianomaisten henkilöiden sopivuuden ja pätevyyden avulla (PeVL 24/2001 vp, s. 4/II; PeVL 28/2001 vp, s. 5/II). Tällä muotoilulla on tarkoitettu muun muassa sitä, että kielilain noudattamista ei ole pidetty välttämättömän edellyttää tällaisessa julkisen hallintotehtävän hoitamisessa. Kielelliset oikeudet yksikielisessä kunnassa Jokaisella olisi kielilakiehdotuksen 10 :n 1 momentin mukaan oikeus käyttää suomea tai ruotsia valtion viranomaisessa ja kaksikielisessä kunnassa. Sen sijaan pykälän 2 momentin mukaan yksikielisessä kunnassa käytetään yleensä kunnan kieltä paitsi eräissä viranomaisaloitteisissa asioissa. Tämä perussäännös määrittäisi yleisesti myös sosiaali- ja terveyspalveluissa käytettävän kielen lakiehdotuksen mukaan. Säännöstä on arvioitava siltä kannalta, että perustuslain 17 :n 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan lailla turvataan jokaisen oikeus käyttää asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia. Perustuslain kirjain näyttäisi siis edellyttävän lailla turvattavaksi oman kielen, suomen tai ruotsin, käyttöoikeuden riippumatta viranomaisen virkakielestä ja erityisesti siitä, onko kunta yksi- vai kaksikielinen. Säännöksen alkuperäisten perustelujen (HE 309/1993 vp) mukaan näin ei kuitenkaan ole asianlaita. Tämä johtuu siitä, että perustuslain 17 :n 2 momentin ensimmäisen virkkeen säännöksellä "ei ole tarkoitettu muuttaa nykyisen kielilainsäädännön perusteita. Siten oikeus käyttää omaa kieltään ja saada toimituskirjansa tällä kielellä ei suoraan ehdotuksen perusteella ulottuisi ehdottomana oikeutena yksikielisten kuntien ja muiden itsehallintoyhdyskuntien viranomaisiin, jollei lainsäädäntöä tältä osin ensin muuteta." Näin ymmärrettynä yksityishenkilön kielellisiä oikeuksia viranomaisessa määrittelevän kielilakiehdotuksen 10 :n säännöksen voitaneen katsoa sopeutuvan perustuslain asettamiin vaatimuksiin. Vaikka hallituksen esityksen perusteluilla ei yleensä ole mahdollista rajoittaa perustuslain säännösten soveltamista, kielilainsäädännön yhteydessä pyrkimys vakiintuneen lainsäädäntötilan säilyttämiseen käy ilmi muutenkin perustuslaista. Yhdenvertaisuus Perustuslain 6 :n 2 momentti kieltää kenenkään asettamisen eri asemaan muun muassa kielen perusteella ilman hyväksyttävää syytä. Koska suomi ja ruotsi on nimenomaisesti säädetty Suomen kansalliskieliksi perustuslain 17 :n 1 momentissa ja koska näiden kielten käyttämisoikeus edellytetään nimenomaisesti turvattavaksi perustuslain 17 :n 2 momentissa, on perusteltua, että kielilakiehdotuksessa ei ole tarkemmin määritelty oikeutta muiden kuin kansalliskielten käyttämiseen viranomaisissa.

7 Asianmukainen käsittely Perustuslain 21 :n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti. Asianmukainen käsittely voi edellyttää, että asian käsittelyssä käytetään muuta(kin) kieltä kuin suomea tai ruotsia. Kie ilaki ei sääntele näitä tilanteita. Lakiehdotukseen sisältyy kuitenkin saamen kieltä (8 ) ja muita kieliä (9 ) koskeva viittaussäännös. Lisäksi viranomainen voi lakiehdotuksen 2 :n 3 momentin mukaan antaa myös parempaa kielellistä palvelua kuin tässä laissa edellytetään. Säännöksiä voidaan tässä yhteydessä pitää riittävinä perustuslain kannalta. Samalla kun muunkinkielinen väestö maassa lisääntyy, asianmukaisen käsittelyn toteuttamiseen liittyvät kielelliset tarpeet tulee ilmeisesti ottaa nykyistä laajemmin huomioon. Tähän iittyviä sääntelyjä sisältyy muun muassa hallintolakiehdotukseen

8 PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE Esitän kunnioittaen seuraavan lausunnon, joka koskee hallituksen esitystä uudeksi kielilaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 92/2002 vp). Esitys liittyy läheisesti perustuslain 17 :n kielellisiin ja kulttuurisiin perusoikeuksiin. Tämän pykälän 1 momentissa vahvistetaan, että suomi ja ruotsi ovat Suomen kansalliskielet. Pykälän 2 momentissa taas edellytetään, että "jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Lisäksi julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan". Esityksen tavoitteeksi ilmoitetaan (s. 48) "ajanmukaistaa kielilaki ja tarvittavin osin muu siihen liittyvä lainsäädäntö sisällöllisesti, kielellisesti ja lainsäädäntöteknisesi". Lisäksi "uudistuksella pyritään vahvistamaan kielellistä tasa-arvoa ja luomaan edellytyksiä korjata käytännön epäkohdat". Hallitus ei ehdota merkittäviä oikeudellisia muutoksia nykytilanteeseen. Niinpä keskeiset säännökset kielellisestä jaotuksesta sekä yksi- ja kaksikielisistä viranomaisista (5-6 ) säilyisivät sisällöllisesti ennallaan. Sama koskee eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta 2 luvun säännöksiä oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia viranomaisissa, 3 luvun säännöksiä asian käsittelykielestä viranomaisissa ja 4 luvun säännöksiä toimituskirjan ja muun asiakirjan kielestä. Lakiehdotuksen 10 :n 2 momentin toisessa virkkeessä säännellään asianosaisen oikeutta käyttää omaa kieltään yksikielisessä kunnallisessa viranomaisessa. Sitä vastaava 20 :n 3 momentin säännös puolestaan koskee oikeutta saada maksutta virallinen käännös toimituskirjassa. Tässä säännöksessä rajoitetaan jokaisen oikeus käyttää omaa kieltään ja tulla kuulluksi omalla kielellään sekä saada toimituskirjasta maksutta virallinen käännös vain sellaiseen viranomaisen aloitteesta vireille tulevaan asiaan, joka välittömästi kohdistuu hänen tai hänen huollettavansa perusoikeuksiin tai joka koskee viranomaisen hänelle asettamaa velvoitetta. Oikeus on siis suppeampi kuin

9 perustuslain 17 :n 2 momentissa tarkoitettu "jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään" (kurs. KT). Myös nykyisin voimassa olevan kielilain 7 :n mukaan kielelliset oikeudet yksikielisissä kunnissa ovat suppeammat kuin perustuslain 17 :n 2 momentti näyttäisi sanamuotonsa mukaan edellyttävän. Tähän ristiriitaan kiinnitettiin huomiota myös hallituksen perusoikeusuudistusta koskevassa esityksessä. Kuitenkaan esityksen perustelujen mukaan "ehdotuksella ei ole tarkoitettu muuttaa nykyisen kielilainsäädännön perusteita", ja "siten oikeus käyttää omaa kieltään ja saada toimituskirjansa tällä kielellä ei suoraan ehdotuksen perusteella ulottuisi ehdottomana oikeutena yksikielisten kuntien ja muiden itsehallintoyhdyskuntien viranomaisiin, jollei lainsäädäntöä tältä osin ensin muuteta". Voidaan pitää kyseenalaisena, onko enää valtiosääntöoikeudellisesti perusteltua sisällyttää uuteen kielilakiin säännös, joka näyttäisi olevan ristiriidassa perustuslain perusoikeussäännöksen sanamuodon kanssa. Ristiriitaa ei myöskään voitane perustella perustuslaissa niin ikään turvatulla kunnallisella itsehallinnolla. Tervetulleena on sen sijaan pidettävä sitä muutosta nykytilanteeseen, jonka mukaan kielelliset oikeudet sellaisissa viranomaisissa, joiden virka-alue on kuntaa laajempi, eivät enää riippuisi kotikunnan kieliasemasta. Lakiehdotuksen 3 :ssä on säädetty lain soveltamisalasta. Säännösehdotuksessa kiinnittää huomiota se, että soveltamisala on määritelty hieman toisenlaisin ilmauksin kuin esimerkiksi julkisuuslain 4 :ssä. Jälkimmäisessä säännöksessä käytetään ilmausta "valtion hallintoviranomaiset sekä muut valtion virastot ja laitokset" (1) kohta), kun taas nyt käsiteltävässä lakiehdotuksessa valtion viranomaisen käsite kattaa perustelujen (s. 66) mukaan paitsi valtion keskushallinto viranomaiset myös valtion virastot ja laitokset. Itsenäisistä julkisoikeudellisista laitoksista julkisuuslain soveltamisala säännös puolestaan mainitsee erikseen Suomen Pankin ja Kansaneläkelaitoksen (5) kohta). Pyrkimyksenä tulisi sekaannusten välttämiseksi olla, että yleishallinto-oikeudellisten säädösten soveltamisala olisi määritelty yhdenmukaisin käsittein. Todettakoon, että nyt käsiteltävän lakiehdotuksen perusteluissa ei mainita, mitä yksikköjä julkisoikeudellisten laitosten käsitteen alle luetaan. Lakiehdotuksessa on säännöksiä, joilla pyritään turvaamaan kielellisiä oikeuksia myös yksityistämistilanteissa. Ehdotuksen 24 :n säännökset koskevat valtion liikelaitoksia sekä sellaisia palvelua tuottavia yhtiöitä, joissa valtiolla taikka yhdellä tai useammalla kaksikielisellä kunnalla taikka erikielisillä kunnilla on määräämisvalta. Säännösehdotuksessa ei ole mainittu kunnallista liikelaitosta, minkä selittänee se, että talousarvion piirissä olevan kunnallisen liikelaitoksen ei katsota irrottautuvan samalla tavalla viranomaisorganisaatiosta kuin liikelaitoskin mukaiseksi yksiköksi organisoidun valtion liikelaitoksen.

10 Nykyiseen kielilakiin nähden uusia ovat ehdotuksen 25 :n säännökset yksityisten kielellisestä palveluvelvollisuudesta. Säännökset koskevat niitä yksityisiä, jotka viranomaisten toimeksiannosta tarjoavat palvelua yleisölle (1 momentti), ja niitä, joille on uskottu julkisia hallintotehtäviä (2 momentti). Erityisesti 2 momentin kohdalla nousee kysymys sääntelyn suhteesta perustuslain 124 :ään. Tämä pykälähän edellyttää, että kun julkisia hallintotehtäviä uskotaan muille kuin viranomaisille, on huolehdittava siitä, että oikeusturva, perusoikeudet ja muut hyvän hallinnon vaatimukset eivät vaarannu. Perustuslakivaliokunnan käytännössä säännökset on katsottu vaativan muun muassa, että yksityistämisestä säätävässä laissa varmistetaan kielilain noudattaminen. On aiheellista tähdentää, että käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen 25 :ää ei voi tulkita siten, että sen säännökset aina täyttäisivät tulevaisuudessa esiin tulevissa yksityistämistilanteissa kielellisten oikeuksien osalta perustuslain 124 :n vaatimukset. Silloin kun yksityistettäessä siirretään myös toimivaltaa tehdä yksityisiä koskevia hallintopäätöksiä, asianomaisessa lainsäädännössä on turvattava yksityisen oikeus käyttää asiassaan omaa kieltään ja saada tällä kielellä toimituskirjansa. Lakiehdotuksen 6 luvussa säädetään viranomaisten työkielestä. Ehdotuksen 26 :n mukaan valtion viranomainen voisi omaksua työkielekseen myös muun kuin suomen tai ruotsin kielen. Perusteluissa viitataan näiltä osin lähinnä englannin kieleen. Pidän säännöstä kotimaisten kielten tulevaisuuden kannalta arveluttavana: englannin kielen käyttämisen leviäminen uhkaa molempien kansalliskieliemme, niin suomen kuin ruotsinkin, tulevaisuutta. Lakiesityksessä on nähdäkseni aivan oikein todettu, että kielellisten oikeuksien toteutumisen tärkeimmät esteet saattavat olla pikemminkin tosiasiallisia kuin oikeudellisia. Kysymys on osin puutteellisesta kielitaidosta - erityisesti virkamiehiltä puuttuvasta ruotsinkielen taidosta, osin myös asenteista. Onkin tärkeätä, että nykyisessä Euroopan yhdentymiskehityksessä painotetaan kansalliskieltemme asemaa. Oikeuksien toteutumisen tosiasiallisiin esteisiin on kuitenkin vaikea vaikuttaa säännösten avulla. Pidän kuitenkin tärkeinä tähän tähtääviä kielilakiin ehdotettuja säännöksiä kuten 23 :n ja 35 :n mukaisia yleisiä velvollisuuksia. Lakiehdotukseen on niin ikään otettu säännökset valvonnasta ia seurannasta sekä eduskunnalle vaalikausittain annettavasta kertomuksesta kielilainsäädännön soveltamisesta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta sekä tarpeen mukaan muistakin kielioloista. Esityksen perusteluista (s. 55) ilmenee myös, että erityistä kieliasiamiehen virkaakin on valmisteluvaiheessa pohdittu. Perustelujen mukaan on "kuitenkin päädytty siihen, ettei kielellisiä oikeuksia tässä suhteessa tulisi asettaa eri asemaan kuin muita perusoikeuksia". Lisäksi todetaan olevan "tärkeää, että ylimmät lainvalvojat valvovat myös kielellisten oikeuksien toteutumista". Ylimpiä lainvalvojia täydentävä valtuutettu on jo perustettu ehkäisemään sukupuoleen ja etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää. Kun kielellisten oikeuksien toteutuminen usein edellyttää "pehmeitä"

11 keinoja ja kun toteutumisen esteet yleensä ovat luonteeltaan pikemminkin tosiasiallisia kuin oikeudellisia, erityistä kieliasiamiestä (kieliasiain valtuutettua) olisi eräiden muiden maiden esikuvan mukaisesti nähdäkseni vielä syytä harkita. Tällainen erityisvirka ei suinkaan merkitsisi ylimpien lainvalvojien aseman kaventamista. Henkilöstön riittävä kielitaito on tietysti olennainen edellytys kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi, mikä korostaa julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavaa kielitaitoa koskevan lakiehdotuksen merkitystä. Perussäännökset valtion henkilöstöltä edellytettävästä kielitaidosta on ehdotettu otettavaksi itse lakiin. Kunnallisten viranomaisten henkilöstöstä on sen sijaan ehdotettu säädettäväksi vain, että sille "voidaan asettaa kielitaitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksia kuntalain (365/1995) mukaisessa järjestyksessä, jollei lailla tai lain nojalla muuta säädetä" (5.2 ). Itsenäisistä julkisoikeudellisista laitoksista taas ehdotetaan säädettäväksi, että ne voivat vahvistaa kielitaitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksia henkilöstölleen, jollei niistä erikseen säädetä". Nähdäkseni olisi syytä harkinta, tulisiko kunnille, kuntayhtymille ja itsenäisille julkisoikeudellisille laitoksille säätää suoranaisia velvollisuuksia varmistaa kelpoisuusvaatimusten avulla, että henkilöstöllä on kielilain vaatimusten edellyttämä kielitaito. Tosiasiallisen kielitaidon varmistamisen kannalta tervetullut on lakiehdotuksen 2 :n säännös, joka edellyttää huolehtivan varmistavan koulutusta järjestämällä ja muilla henkilöstöpoliittisilla toimilla on koulutusta järjestämällä siitä, että henkilöstöllä on lainsäädännön asettamien vaatimusten mukainen kielitaito. Helsingissä Kaarlo Tuori