ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
|
|
- Petteri Turunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1994 vp - HE 136 Hallituksen esitys Eduskunnalle Latvian kanssa keskinäisestä avunannosta tulliasioissa tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Suomen tasavallan hallituksen ja Latvian tasavallan hallituksen välisen keskinäisestä avunannosta tulliasioissa tehdyn sopimuksen, joka allekirjoitettiin Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta Sopimuksen tarkoituksena on kehittää sopimuspuolten tulliviranomaisten välistä yhteistyötä tullilakien noudattamisen tehostamiseksi sekä huumausainevalvonnan ja tullirikosten tutkinnan parantamiseksi. Sopimus tulee voimaan 30 päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat vaihtaneet valtionsisäistä hyväksymistä koskevat ilmoitukset. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen eräiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti sopimuksen kanssa. YLEISPERUSTELUT 1. Nykytila ja asian valmistelu Kansainvälisen tavarakaupan vapautuminen, rajamuodollisuuksien väheneminen ja rajanylityksen nopeutuminen sekä henkilöliikenteen lisääntyminen ovat johtaneet kansainvälisen huume- ja talousrikollisuuden kasvuun. Tämä on ollut syynä eri valtioiden tulliviranomaisten yhteistyön kehittämiseen kansainvälisten sopimusten avulla. Sopimuksilla pyritään tehostamaan kansainväliseen kauppaan liittyvien tullimääräysten asianmukaista soveltamista sekä tullilakien vastaisten tekojen estämistä ja selvittämistä. Suomi on tehnyt monenvälisen tulliyhteistyösopimuksen Pohjoismaiden kanssa (SopS /82) ja kahdenväliset sopimukset Puolan (SopS 33173), Neuvostoliiton, nykyisin Venäjän (SopS 40176), Saksan (57-58/76), Alankomaiden (SopS , Amerikan yhdysvaltojen (SopS 29-30/89), Ranskan (SopS 57-58/89), Italian (SopS 8-9/90), Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan (SopS 74-75/91) sekä Viron (SopS /94) kanssa. Lisäksi Suomi on allekirjoittanut tulliyhteistyösopimukset Liettuan kanssa helmikuussa 1994 ja Venäjän kanssa maaliskuussa Liettuan kanssa tehtyä sopimusta koskeva hallituksen esitys on annettu eduskunnalle tämän vuoden toukokuussa ja Venäjän kanssa tehtyä sopimusta koskeva hallituksen esitys annetaan eduskunnalle samanaikaisesti tämän esityksen kanssa. Sopimuksiin on otettu määräykset yhteistyöstä tullivalvonnassa ja tullirikosten ehkäisemisessä sekä määräykset tietojen vaihdosta ja virka-avusta (oikeusavusta) tullirikosten tutkinnassa. Lisäksi muun muassa Saksan kanssa tehtyyn sopimukseen ja vuoden 1981 pohjoismaiseen sopimukseen sisältyy määräyksiä tullien ja maksujen perinnästä ja niiden täytäntöönpanokelpoisuuden tunnustamisesta. Viime vuosien tapahtumat, joiden myötä entisen Neuvostoliiton tasavalloista on muodostunut itsenäisiä valtioita, ovat lisänneet P
2 vp- HE 136 merkittävästi Suomen ja Latvian välistä henkilö- ja tavaraliikennettä. Tämä on lisännyt myös salakuljetusriskiä. Suomen ja Latvian välinen kauppavaihto on lisäksi muuttunut luonteeltaan. Aikaisemmin maiden välinen kauppavaihto perustui Suomen ja Neuvostoliiton hallitusten välisiin keskitettyihin kauppasopimuksiin ja tavaranvaihtopöytäkirjoihin. Nykyään kauppaa voidaan käydä suoraan yritysten välillä. Tämä on lisännyt yksittäisiä kauppatapahtumia, jolloin myös virka-apuna annettavan ja ulkomailla tapahtuvan selvitystyön tarve maiden välisen kauppatilaston ja veronkannon oikeellisuuden varmistamiseksi on lisääntynyt. Tulliyhteistyösopimukset mahdollistavat nopean ja aktiivisen tietojenvaihdon sopimuspuolten välillä. Myös Suomen ja Latvian välinen yhteistyö tulliasioissa voidaan tarkoituksenmukaisimmin toteuttaa nyt tehdyllä kahdenvälisellä tulliyhteistyösopimuksella, jonka merkitys rikollisuuden sekä väärinkäytösten ehkäisemisessä korostuu muun muassa maittemme maantieteellisestä läheisyydestä johtuen. Sopimuksessa on voitu ottaa huomioon molempien sopimuspuolten erityistarpeet. Sopimus rakentuu keskinäistä avunantoa tulliasioissa koskeville Tulliyhteistyöneuvoston (Customs Co-operation Council) suosituksille ja mallisopimuksille ja niiden pohjalta syntyneelle sopimuskäytännölle. Sopimus on rakenteeltaan vastaavan kaltainen kuin uusimmat Suomen tekemät ja toimiviksi osoittautuneet tulliyhteistyösopimukset. Esitys on valmisteltu virkatyönä ulkoasiainministeriössä ja tullihallituksessa. 2. Sopimuksen suhde eräisiin kansallisiin lainsäännöksiin Laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa (4/94) sisältää osittain sopimuksen kanssa yhteneviä säännöksiä. Sopimuksen mukaan sopimuspuolet antavat tulliviranomaisten välityksellä toisilleen apua muun muassa tullilakiensa vastaisten tekojen ehkäisemiseksi ja tutkimiseksi. Myös mainittuun lakiin sisältyy erityiset määräykset tapauksista, joissa Suomi antaa oikeusapua. Lain soveltaminen ei edellytä vastavuoroisuutta, ja sitä sovelletaan tapauksissa, joissa kysymys on oikeusavusta yksittäisen, konkreettisen rikosasian käsittelyä varten. Näin ollen esimerkiksi tullirikosten torjuntaan ja tullivalvontaan liittyvä sellainen tietojen vaihto, joka ei liity yksittäisen rikosasian käsittelyyn, jää lain soveltamisen ulkopuolelle, samoin kuin yksittäistä rikosasiaa tai tullirikoksen valmistelua koskevat tiedonannot, joissa tietoja ei toimiteta vieraan valtion viranomaisen pyynnöstä. Huomattava myös on, että vain sopimuksella voidaan vaikuttaa siihen virka-apuun, jota annetaan Suomen tulliviranomaisille. Tulliyhteistyösopimuksen mukaista virkaapua annettaessa noudatettava menettely ja ulkomaille toimitettavien tietojen laatu ja laajuus määritellään ensisijaisesti itse sopimuksessa. Sikäli kuin toimitettavat tiedot kuuluvat kansainvälistä oikeusapua rikosasioissa koskevan lain piiriin, voidaan virka-apua antaa mainitun lain mukaisesti ja siten mahdollisesti sopimuksessa edellytettyä laajemmin. Sopimuksen mukaan virka-apua annetaan pyynnön saaneen valtion säännösten ja määräysten mukaisesti, joten virka-avun antamisessa Suomesta Latviaan noudatetaan Suomen lainsäädännön menettelysäännöksiä siltä osin kuin asiasta ei ole sopimuksessa nimenomaisia määräyksiä. Suomen tekemisissä tulliyhteistyösopimuksissa keskeisenä määräyksenä on erilaisten tietojen luovuttaminen ulkomaille. Suomi on liittynyt yksilöiden suojelua henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä koskevaan Euroopan neuvoston yleissopimukseen (SopS 35-36/92). Kansallisessa lainsäädännössä henkilötietojen luovuttamista ulkomaille sääntelee myös henkilörekisterilaki, jossa yleissopimuksen vaatimukset on otettu huomioon. Lain mukaisesti henkilötietojen luovuttaminen massaluovutuksena tai arkaluonteisena otantana ulkomaille on mahdollista vain sellaiseen maahan, jonka lainsäädäntö vastaa henkilörekisterilain säännöksiä. Tulliyhteistyösopimuksen perusteella Suomesta ulkomaille luovutettaviin tietoihin kuuluu myös henkilötietoja, jotka voivat olla arkaluonteisia, mutta tulliyhteistyösopimuksen perusteella tietoja ei kuitenkaan luovuteta massaluovutuksena tai arkaluonteisena otantana, vaan ainoastaan yksittäisissä tapauksissa. 3. Sopimuksen suhde Euroopan talousaluetta koskevaan sopimukseen ja Euroopan unionin yhteisölainsäädännön alaan kuuluvaan tulliyhteistyöhön Euroopan talousaluetta koskevan sopimuk-
3 1994 vp - HE sen II pöytäkirjassa on sovittu keskinäisestä avunannosta tulliasioissa. Tämä ei kuitenkaan estä osapuolia tekemästä kahdenvälisiä tulliyhteistyösopimuksia kolmansien maiden kanssa. Pöytäkirjassa ei myöskään edellytetä kolmansien maiden kanssa tehtyjen kahdenvälisten sopimusten perusteella saatujen tietojen luovuttamista ETA-sopimuksen sopimuspuolille. Euroopan unionissa tulliyhteistyötä koskevat säännökset kuuluvat yhteisölainsäädännön alaan. Yhteisölainsäädäntöön sisältyykin tulliyhteistyöstä omat määräykset. Komissiolla ei ole toimivaltaa rikosasioissa, joten jäsenvaltiot ovat tehneet vuonna I967 sopimuksen tullihallintojen keskinäisestä avusta (Convention between the EEC Member States on the Provision of Mutual Assistance by Customs Administrations). Unionin jäsenmaiden muuta tullihallinnollista yhteistyötä sääntelee neuvoston asetus (ETY) N:o 1468/81 jäsenvaltioiden hallinnollisten viranomaisten keskinäisestä avunannosta sekä viimeksi mainittujen ja komission välisestä yhteistyöstä tulli- ja maatalousasioita koskevan lainsäädännön oikean soveltamisen varmistamiseksi. Asetus tullaan korvaamaan uudella asetuksella, joka vahvistaa komission asemaa. Kukin unionin jäsenvaltio voi tehdä kahdenvälisiä tullivalvontaa ja rikostutkintaa koskevia tulliyhteistyösopimuksia. Nämä sopimukset eivät kuitenkaan saa olla vastoin voimassa olevia säädöksiä. Huomioon on myös otettava, että tällaisten sopimusten perusteella saadut tiedot on luovutettava tietyin edellytyksin muille unionin jäsenmaille rikosasioissa saatuja tietoja lukuunottamatta. EU -jäsenyyskään ei siten estäisi Suomea edelleen tekemästä kahdenvälisiä tulliyhteistyösopimuksia. Komissio on jäsenyysneuvottelujen yhteydessä todennut, että Suomen tekemät kahdenväliset tulliyhteistyösopimukset unionin jäsenvaltioiden sekä kolmansien maiden kanssa jäisivät voimaan, mikäli Suomi liittyy EU:n jäseneksi. Suomen mahdollisesti liittyessä EU:n jäseneksi Baltian maiden sekä Venäjän kanssa tehtävien tullisopimusten merkitys tulee tullivalvonnan tehokkuuden kannalta korostumaan maittemme rajojen ollessa myös unionin ulkoraja. 4. Esityksen taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset Sopimuksella ei ole välittömiä taloudellisia tai organisatorisia vaikutuksia. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Sopimuksen sisältö 1 artikla sisältää sopimuksen soveltamisen kannalta keskeiset määritelmät. Tullilait on määritelty laajasti ja määritelmä kattaa käytännössä kaikki tullilaitoksen toimialaan liittyvät säännökset. 2 artiklan I kappaleessa määritellään sopimuksen soveltamisala. Sopimuspuolten tulliviranomaiset antavat toisilleen keskinäistä apua tullilakien asianmukaisen noudattamisen varmistamiseksi, tullilakien vastaisten tekojen ehkäisemiseksi ja tutkimiseksi, niistä seuraaviin syytetoimiin ryhtymiseksi sekä asiakirjojen tiedoksi antamiseksi. Sopimus ei koske tullien, verojen ja muiden maksujen perintää toisen sopimuspuolen pyynnöstä. Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuksessa tarkoitettua virka-apua annetaan pyynnön saaneen valtion säännösten ja määräysten mukaisesti. Täten virka-apua valvontaan, rikosten ehkäisemiseen tai esitutkintaan annetaan sopimuksen tarkoittamassa laajuudessa ja menettelyin, mutta siltä osin kuin sopimuksessa asiasta ei ole tarkemmin säännelty, virka-avun antamisessa on otettava huomioon muiden kansallisten lakien säännökset ja määräykset. Sikäli kuin virka-apu kuuluu kansainvälistä oikeusapua rikosasioissa koskevan lain piiriin, voidaan virka-apua aina antaa tämän lain määrittelemässä laajuudessa. 3 artikla velvoittaa tulliviranomaisia valvomaan oma-aloitteisesti tai toisen sopimuspuolen pyynnöstä sellaisia henkilöitä, tavaroita, kulkuneuvoja ja paikkoja, joiden tiedetään tai epäillään liittyvän tullilakien vastaisiin tekoihin. Artiklassa on myös säännelty sopimuspuolen tulliviranomaisen valtuudesta estää sellaisten tavaroiden vienti toisen sopimuspuolen alueelle, joiden tuonti on siellä kielletty tai joita
4 vp - HE 136 tiedetään tai epäillään käytettävän siellä muuhun tarkoitukseen kuin sopimuspuolten lailliseen kaupankäyntiin. Valtuuden käyttäminen edellyttää kuitenkin, että tällaisen tavaran vientiä on vielä erillisen kansallisen säännöksen nojalla rajoitettu. 4 artiklassa määrätään huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden valvotun läpilaskun menetelmästä, joka perustuu Wienissä vuonna 1988 huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan tehtyyn Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimukseen (SopS 44/94). Suomen ja Latvian tulliviranomaiset voivat kansallisen oikeusjärjestelmän periaatteiden sallimissa rajoissa yhteisellä sopimuksella ja järjestelyllä huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden kauppaan sekaantuneiden henkilöiden tunnistamiseksi soveltaa kansainvälisellä tasolla valvotun läpilaskun menetelmää. Laittomat lähetykset, joiden valvotusta läpilaskusta on tapauskohtaisesti sovittu, voidaan maahan tuotaessa pysäyttää rajalla ja laskea eteenpäin joko koskematta lähetykseen tai sitten, kun lähetys on poistettu tai korvattu kokonaan tai osaksi. 5 artikla koskee sopimuspuolten keskinäistä tietojen välittämistä. Sopimuspuolten tulliviranomaisten on joko oma-aloitteisesti tai pyynnöstä toimitettava toisilleen tietoja, jotka helpottavat tullien tai muiden maksujen kantamista, tullausarvon ja tariffinimikkeen määritystä ja kieltojen, rajoitusten tai muihin esimerkiksi vapaakauppajärjestelyihin kuulumattomien alkuperäsääntöjen soveltamista. 6 artiklan mukaan tulliviranomaiset vaihtavat myös tietoja, jotka ovat tarpeen tavaraerän maastaviennin ja maahantuonnin laillisuuden varmistamiseksi. 7 artiklan mukaan tietojenvaihtovelvollisuus koskee kaikkia tietoja tullilakien vastaisista teoista ja erityisesti tietoja sellaisista henkilöistä, tavaroista, kulkuneuvoista, tavoista ja menetelmistä, joiden tiedetään tai epäillään liittyvän tullilakien vastaisiin tekoihin. Tietoja voidaan antaa myös oma-aloitteisesti. 8 artiklan mukaan tullilakien vastaisia tekoja koskevia tietoja voidaan toimittaa selontekojen, pöytäkirjatun todistusaineiston tai oikeaksi todistettujen asiakirjajäljennösten muodossa. 9 artiklan mukaan sopimuksessa tarkoitetut asiakirjat voidaan korvata tietokoneella tuotetulla tiedolla. Tällöin tiedon käyttöä koskevat samat määräykset kuin asiakirjamuodossakin annettua tietoa. JO artiklan mukaan alkuperäisiä asiakirjoja saa pyytää vain, jos oikeaksi todistetut jäljennökset ovat riittämättömiä. Lähetetyt alkuperäiset asiakirjat on palautettava mahdollisimman pian. 11 artiklan mukaan tulliviranomainen on toisen sopimuspuolen tulliviranomaisen pyynnöstä velvollinen ryhtymään tullilakien vastaisia tekoja koskeviin tutkimuksiin ja ilmoittamaan näiden tutkimusten tuloksista pyynnön esittäneelle viranomaiselle. Artiklassa mainittuja toimenpiteitä suorittava viranomainen voi suostua siihen, että toisen sopimuspuolen tullilaitoksen virkamiehet ovat läsnä toimenpiteitä suoritettaessa. Tutkimuksissa läsnä olevat toisen sopimuspuolen tullivirkamiehet eivät kuitenkaan saa itse osallistua toimenpiteisiin. Tutkimuksissa on noudatettava pyynnön saaneen sopimuspuolen lainsäädännön mukaista menettelyä. 12 artiklan mukaan asianmukaisesti valtuutettu sopimuspuolen tullilaitoksen virkamies voi pyynnöstä toimia todistajana tai asiantuntijana tulliasioissa toisessa sopimusvaltiossa vireille pannussa oikeudenkäynnissä tai hallinnollisessa menettelyssä vireillä olevassa asiassa. Virkamiehellä on kuitenkin oikeus kieltäytyä todistamasta tai antamasta lausuntoa, jos hänellä on tähän oikeus tai velvollisuus oman valtionsa tai pyynnön esittäneen sopimuspuolen lainsäädännön mukaan. Vastaavantyyppinen säännös sisältyy ETA-sopimuksen 11 pöytäkirjan 12 artiklaan. 13 artiklan mukaan toisen sopimuspuolen virkamiesten ollessa läsnä toisen valtion alueella heidän on aina todistettava virka-asemansa. 14 artiklan mukaan sopimuksen perusteella saatuja tietoja ja asiakirjoja voidaan käyttää yksinomaan sopimuksen edellyttämiin tarkoituksiin. Määräystä ei kuitenkaan sovelleta tietoihin, jotka koskevat huumausaineisiin tai psykotrooppisiin aineisiin liittyviä rikoksia. Tällaisia tietoja saadaan luovuttaa muille sellaisille viranomaisille, jotka ovat suoranaisesti mukana laittoman huumausainekaupan vastustamisessa. Suomessa näitä viranomaisia ovat erityisesti poliisit ja rajavartioviranomaiset, jotka yhdessä tullilaitoksen kanssa niin sanottuina poliisi-, tulli- ja rajavartioyhteistyöviranomaisina (PTR) suorittavat yhteistoimin tai toistensa lukuun muun muassa valvontatehtäviä.
5 1994 vp - HE Kaikki sopimuksen perusteella saadut tiedot ja asiakirjat ovat vastaanottavassa valtiossa saman salassapitosuojan alaisia kuin samanlaiset asiakirjat ja tiedot kyseisen valtion kansallisen lainsäädännön mukaan. 15 artiklan mukaan sopimuksen perusteella saatuja tietoja ja asiakirjoja voidaan käyttää todistusaineistona, selonteoissa, todistajanlausunnoissa ja tuomioistuimissa ne vastaanottaneen sopimuspuolen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. 16 artikla sisältää poikkeuksia avunantovelvollisuudesta. Sopimuspuoli voi kieltäytyä avunannosta tai se voi antaa sitä vain tietyin ehdoin, jos avun antaminen saattaisi vahingoittaa valtion täysivaltaisuutta, turvallisuutta, yleistä järjestystä tai muita olennaisia etuja. Jos toinen sopimuspuoli pyytää sellaista apua, jota se ei itse voisi antaa, on tästä huomautettava pyynnössä. Avunpyyntöön suostuminen on tällöin pyynnön saaneen tulliviranomaisen harkinnassa. 17 artiklassa on määrätty hallintoviranomaisten toimenpiteiden ja päätösten tiedoksiantamisesta asianosaisille. Tiedoksiannat toimitetaan pyynnön saaneen sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti, mutta menettelyssä voidaan kuitenkin noudattaa pyynnössä esitettyä erityistä muotoa, jos tätä ei voida pitää pyynnön saaneen sopimuspuolen lainsäädännön vastaisena. 18 artiklan mukaan sopimuksessa tarkoitettu tietojenvaihto tapahtuu suoraan sopimuspuolten tulliviranomaisten välillä. Sopimuksen 1 artiklan mukaan tulliviranomaisella tarkoitetaan Suomessa tullihallitusta ja Latviassa sen tullilaitosta. Virka-apua ei kuitenkaan voida aina antaa keskushallintojen välityksellä riittävän nopeasti. Suomen ja Latvian maantieteellisen läheisyyden ja hyvien liikenneyhteyksien vuoksi 18 artiklassa on määrätty, että sopimuspuolten tulliviranomaiset voivat myös erikseen sovittavalla tavalla valtuuttaa paikallishallinnon viranomaiset olemaan suoraan yhteydessä keskenään sopimuksen mainitsemissa asioissa. 19 artiklan mukaan kumpikin sopimuspuoli vastaa itse sille sopimuksen täytäntöönpanosta aiheutuvista kustannuksista lukuun ottamatta 12 artiklassa tarkoitetuista asiantuntijoista tai todistajista aiheutuneita kustannuksia. 20 artiklassa määrätään sopimuksen soveltamisalueesta, täytäntöönpanosta ja tulkinnasta. Sopimus ei estä sopimuspuolia antamasta toisilleen virka-apua sopimuksessa määriteltyä laajemmalti muun sopimuksen tai kansallisen lainsäädännön perusteella. 21 artikla sisältää sopimuksen voimaantuloa ja päättymistä koskevat määräykset. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä, kun sopimuspuolet ovat vaihtaneet valtionsisäistä hyväksymistä koskevat ilmoitukset. Irtisanomisaika on kuusi kuukautta. 2. Voimaantulo Sopimus tulee voimaan 30 päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen valtiosäännön mukaisten edellytysten täyttymisestä. Esitykseen sisältyvä laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti sopimuksen kanssa. Sekä sopimus että laki ehdotetaan tulevaksi voimaan ensi tilassa. 3. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus Suomen viranomaiset voivat luovuttaa tietoja ja asiakirjoja vieraan valtion viranomaisen pyynnöstä kansainvälistä oikeusapua rikosasioissa koskevan lain (4/94) mukaisesti yksittäisen rikosasian käsittelyä varten. Tämä koskee myös salassapidettäviä tietoja ja asiakirjoja. Sopimuksen 5-8 artiklan tietojenvaihtoa koskevien määräysten mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat kuitenkin luovuttaa tietoja ja asiakirjoja myös oma-aloitteisesti sekä muuten kuin yksittäiseen rikosasiaan liittyen. Nämä määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan siltä osin, kun niiden perusteella voidaan luovuttaa salassapidettäviä asiakirjoja muissa kuin edellä mainitun lain tarkoittamissa tapauksissa. Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 :n mukaisesti esitetään, että Eduskunta hyväksyisi ne Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 1994 Latvian kanssa keskinäisestä avunannosta tulliasioissa tehdyn sopimuksen määräykset, jotka vaativat Eduskunnan suostumuksen. Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
6 vp - HE 136 Laki Latvian kanssa keskinäisestä avunannosta tulliasioissa tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 1994 Suomen ja Latvian välillä keskinäisestä avunannosta tulliasioissa tehdyn sopimuksen määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin siitä on sovittu. 2 Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella. 3 Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Helsingissä 25 päivänä elokuuta 1994 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Ulkoasiainministeri Heikki Haavisto
7 1994 vp - HE Suomen tasavallan hallituksen ja Latvian tasavallan hallituksen välinen SOPIMUS keskinäisestä avunannosta tulliasioissa Suomen tasavallan hallitus ja Latvian tasavallan hallitus, jäljempänä "sopimuspuolet", jotka.... katsovat, että tullilakien vastaiset teot vahmgoittavat kummankin maan taloudellisia, verotaloudellisia ja sosiaalisia etuja, katsovat, että huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden kauppa on vaara kansanterveydelle ja yhteiskunnalle, katsovat, että on tärkeää varmistaa tavaroiden maahantuonnin tai maastaviennin yhteydessä kannettavien tullien, verojen ja muiden maksujen täsmällinen määrääminen sekä kieltoja, rajoituksia ja valvontaa koskevien määräysten asianmukainen soveltaminen, ovat vakuuttuneita siitä, että pyrkimyksiä tullilakien vastaisten tekojen ehkäisemiseksi ja tullien, verojen ja muiden maksujen kantamisen turvaamiseksi voitaisiin tehostaa niiden tulliviranomaisten välisellä tiiviillä yhteistyöllä, ottavat huomioon Tulliyhteistyöneuvoston 5 päivänä joulukuuta 1953 antaman suosituksen keskinäisestä hallinnollisesta avunannosta, ja jotka ottavat huomioon myös Yhdistyneiden Kansakuntien alaisuudessa New Yorkissa 30 päivänä maaliskuuta 1961 tehdyn huumausaineyleissopimuksen ja Wienissä 21 päivänä helmikuuta 1971 tehdyn psykotrooppisia aineita koskevan yleissopimuksen sekä Wienissä 19 päivänä joulukuuta 1988 huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen määräykset, ovat sopineet seuraavaa: Määritelmät 1 artikla Tässä sopimuksessa tarkoitetaan: (a) "tullilaeilla" tavaroiden ja maksuvälineiden tuonnista, viennistä ja kauttakuljetuksesta annettuja säännöksiä tai määräyksiä, jotka koskevat tulleja, veroja tai muita maksuja taikka kieltoja, rajoituksia tai valvontaa; (b) "tulliviranomaisella" Suomen tasavallassa tullihallitusta ja Latvian tasavallassa tullilaitosta (Muitas departamentas); (c) "tullilakien vastaisella teolla" mitä tahansa tullilakien rikkomista tai sen yrittämistä. Soveltamisala 2 artikla 1. Sopimuspuolet antavat tulliviranomaistensa välityksellä ja tämän sopimuksen määräysten mukaisesti toisilleen apua: (a) tullilakiensa asianmukaisen noudattamisen varmistamiseksi; (b) tullilakiensa vastaisten tekojen ehkäisemiseksi, tutkimiseksi ja niitä koskeviin syytetoimiin ryhtymiseksi; (c) tapauksissa, jotka koskevat tullilakien soveltamiseen liittyvien asiakirjojen tiedoksi antamista. 2. Tämän sopimuksen puitteissa apua annetaan pyynnön saaneen sopimuspuolen säännösten ja määräysten mukaisesti sekä tulliviranomaisen toimivallan ja käytettävissä olevien voimavarojen rajoissa. Tarvittaessa avunpyynnön saanut tulliviranomainen voi siirtää pyynnön toimivaltaiselle viranomaiselle. 3. Tämä sopimus ei koske tullien, verojen ja muiden maksujen perintää. Henkilö-, kulkuneuvo-ja tavaravalvonta 3 artikla 1. Sopimuspuolten tulliviranomaiset valvovat joko oma-aloitteisesti tai pyynnöstä erityisesti:
8 vp - HE 136 (a) henkilöitä, joiden tiedetään tai epäillään rikkovan toisen sopimuspuolen tullilakeja; (b) sellaisten tavaroiden ja maksuvälineiden liikkumista, joiden toisen sopimuspuolen tulliviranomainen ilmoittaa olevan huomattavan sen alueelle tai alueelta tapahtuvan laittoman kaupan kohteena; (c) kulkuneuvoja, joita tiedetään tai epäillään käytettävän toisen sopimuspuolen tullilakien vastaisissa teoissa; (d) paikkoja, joita käytetään sellaisten tavaroiden varastoimiseen, jotka saattavat olla huomattavan laittoman kaupan kohteena toisen sopimuspuolen alueella. 2. Toimivaltansa puitteissa sopimuspuolten tulliviranomaiset estävät: (a) sellaisten tavaroiden viennin, joita tiedetään tai todennäköisin syin epäillään vietävän toisen sopimuspuolen alueelle käytettäviksi siellä muihin tarkoituksiin kuin sopimuspuolten lailliseen kaupankäyntiin; (b) sellaisten tavaroiden viennin, joiden tuonti on kielletty toisen sopimuspuolen alueelle. Valvottu läpilasku 4 artikla 1. Sikäli kun sopimuspuolten kansallisen oikeusjärjestelmän perusperiaatteet sen sallivat, sopimuspuolten tulliviranomaiset voivat yhteisellä sopimuksella ja järjestelyllä soveltaa kansainvälisellä tasolla huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden valvotun läpilaskun menetelmää mainittujen aineiden laittomaan kauppaan sekaantuneiden henkilöiden tunnistamiseksi. 2. Laittomat lähetykset, joiden valvotusta läpilaskusta on sovittu, voidaan molempien tulliviranomaisten suostumuksella pysäyttää ja laskea eteenpäin joko koskematta huumausaineisiin tai psykotrooppisiin aineisiin tai siten, että nämä aineet poistetaan tai korvataan kokonaan tai osaksi. 3. Valvotun läpilaskun käyttöä koskevat päätökset tehdään tapauskohtaisesti ja niissä voidaan tarvittaessa ottaa huomioon molempien tulliviranomaisten kesken tehdyt taloudelliset järjestelyt ja sopimukset. Tietojenvaihto 5 artikla 1. Sopimuspuolten tulliviranomaiset toimittavat joko oma-aloitteisesti tai pyynnöstä toisilleen kaikki tiedot, joiden avulla voidaan varmistaa: (a) tullien ja muiden tuonnin ja viennin yhteydessä kannettavien verojen ja maksujen täsmällinen kantaminen, sekä erityisesti sellaiset tiedot, jotka helpottavat tavaroiden tullausarvon ja tariffinimikkeen määrityksessä; (b) tuontia, vientiä ja kauttakulkua koskevien kieltojen ja rajoitusten asianmukainen noudattaminen; (c) sellaisten alkuperäsääntöjen asianmukainen soveltaminen, jotka eivät sisälly muihin järjestelyihin. 2. Jos pyynnön saaneelia viranomaisella ei ole käytettävissään pyydettyä tietoa, se voi harkintansa mukaan pyrkiä hankkimaan kyseisen tiedon omien tullilakiensa määräysten mukaisesti. 6 artikla Sopimuspuolen tulliviranomainen ilmoittaa pyynnöstä toisen sopimuspuolen tulliviranomaiselle seuraavat tiedot: (a) onko pyynnön esittäneen sopimuspuolen alueelle tuodut tavarat viety laillisesti pyynnön saaneen sopimuspuolen alueelta; (b) onko pyynnön esittäneen sopimuspuolen alueelta viedyt tavarat tuotu laillisesti pyynnön saaneen sopimuspuolen alueelle ja mitä tullimenettelyä niihin mahdollisesti on sovellettu. 7 artikla Sopimuspuolen tulliviranomainen ilmoittaa omasta aloitteestaan tai pyynnöstä toisen sopimuspuolen tulliviranomaiselle kaikki tiedot, joista tälle on todennäköisesti hyötyä tullilakien vastaisten tekojen selvittämisessä ja erityisesti tietoja: (a) luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä, joiden tiedetään tai epäillään syyllistyvän toisen sopimuspuolen tullilakien vastaisiin tekoihin; (b) tavaroista, joiden tiedetään tai epäillään olevan laittoman kaupan kohteena; (c) kulkuneuvoista, joita tiedetään tai epäillään käytettävän toisen sopimuspuolen tullilakien vastaisissa teoissa; (d) keinoista ja menetelmistä, joita tiedetään tai epäillään käytettävän tullilakien vastaisissa teoissa. 8 artikla Sopimuspuolen tulliviranomainen toimittaa
9 1994 vp- HE omasta aloitteestaan tai pyynnöstä toisen sopimuspuolen tulliviranomaiselle selontekoja, pöytäkirjattua todistusaineistoa tai oikeaksi todistettuja asiakirjajäljennöksiä, jotka sisältävät kaikki saatavilla olevat tiedot suoritetuista tai suunnitelluista toimista, jotka ovat tai näyttävät olevan jälkimmäisen sopimuspuolen tullilakien vastaisia. 9 artikla Tässä sopimuksessa tarkoitetut asiakirjat voidaan korvata tietokoneella tuotetulla missä tahansa muodossa olevalla samansisältöisellä tiedolla. Samanaikaisesti tulisi toimittaa kaikki materiaalin tulkintaa tai käyttöä varten tarvittavat tiedot. 10 artikla 1. Alkuperäisiä asiakirjoja pyydetään vain silloin, kun oikeaksi todistetut jäljennökset olisivat riittämättömiä. 2. Toisen sopimuspuolen tulliviranomaiselta saadut alkuperäiset asiakirjat palautetaan mahdollisimman pian. Tutkinta 11 artikla 1. Sopimuspuolen tulliviranomainen ryhtyy toisen sopimuspuolen tulliviranomaisen pyynnöstä kaikkiin virallisiin tutkimuksiin koskien toimia, jotka ovat tai näyttävät olevan tullilakien vastaisia. Se ilmoittaa tutkimusten tulokset pyynnön esittäneelle tulliviranomaiselle. 2. Näissä tutkimuksissa noudatetaan pyynnön saaneen sopimuspuolen lainsäädännön mukaista menettelyä. Pyynnön saanut viranomainen toimii samalla tavoin kuin se toimisi omasta puolestaan tai toisen oman valtionsa viranomaisen pyynnöstä. 3. Sopimuspuolen tullilaitoksen virkamiehet voivat erityisissä tapauksissa toisen sopimuspuolen tulliviranomaisen suostumuksella olla läsnä jälkimmäisen sopimuspuolen alueella tutkittaessa pyynnön esittäneen sopimuspuolen tullilakien vastaisia tekoja. Asiantuntijat ja todistajat 12 artikla 1. Jos toisen sopimuspuolen tuomioistuimet tai viranomaiset tullilakien vastaisia tekoja käsitellessään sitä pyytävät, toisen sopimuspuolen tulliviranomainen voi valtuuttaa virkamiehensä esiintymään todistajana tai asiantuntijana näissä tuomioistuimissa tai näiden viranomaisten edessä. Todistamis- tai kuulemispyynnöstä pitää käydä selvästi ilmi, minkä asian johdosta ja missä ominaisuudessa virkamiestä kuullaan. 2. Todistajaksi tai asiantuntijaksi kutsutulla virkamiehellä on oikeus kieltäytyä todistamasta tai antamasta lausuntoa, jos hänellä on tähän oikeus tai velvollisuus oman valtionsa tai pyynnön esittäneen sopimuspuolen lainsäädännön mukaan. Virkamiesten käyntejä koskevat järjestelyt 13 artikla Kun sopimuspuolen tullilaitoksen virkamiehet tämän sopimuksen mukaisissa tapauksissa ovat läsnä toisen sopimuspuolen alueella, heidän on aina pystyttävä todistamaan virkaasemansa. Tietojen ja asiakirjojen käyttö 14 artikla 1. Saatuja tietoja ja asiakirjoja käytetään yksinomaan tämän sopimuksen tarkoituksiin. Niitä ei käytetä mihinkään muihin tarkoituksiin, ellei tiedot ja asiakirjat toimittanut tulliviranomainen nimenomaisesti hyväksy sitä kappaleen määräyksiä ei sovelleta tietoihin, jotka koskevat huumausaineisiin ja psykotrooppisiin aineisiin liittyviä rikoksia. Kyseisiä tietoja saadaan luovuttaa muille viranomaisille, jotka ovat suoranaisesti mukana laittoman huumausainekaupan vastustamisessa. 3. Tämän sopimuksen mukaisesti saadut tiedot ja asiakirjat ovat vastaanoltavassa valtiossa saman salassapitosuojan alaisia kuin vastaavat tiedot ja asiakirjat tässä valtiossa. Vastaanottavan valtion tulliviranomainen varmistaa saatujen tietojen ja asiakirjojen luottamuksellisuuden, mikäli toisen sopimuspuolen tulliviranomainen on sitä pyytänyt. 15 artikla 1. Sopimuspuolten tulliviranomaiset voivat tämän sopimuksen tarkoituksen mukaisesti ja sen soveltamisalan rajoissa käyttää todistusaineistona tämän sopimuksen mukaisesti saatuja tietoja ja asiakirjoja pöytäkirjatussa todistusai P
10 vp - HE 136 neistossaan, selonteoissaan ja todistajanlausunnoissaan sekä tuomioistuin- ja hallintomenettelyssä. 2. Tällaisten tietojen ja asiakirjojen käyttö todistusaineistona tuomioistuimissa ja niille annettava todistusvoima määräytyvät kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Poikkeukset avunantamisvelvollisuudesta 16 artikla 1. Jos toisen sopimuspuolen tulliviranomainen katsoo, että pyyntöön suostuminen vahingoittaisi tämän valtion täysivaltaisuutta, turvallisuutta, yleistä järjestystä (ordre public) tai muita olennaisia etuja taikka merkitsisi teollisten, liike- tai ammattisalaisuuksien loukkaamista taikka olisi sen oikeusjärjestyksen perusperiaatteiden vastaista, se voi kieltäytyä tämän sopimuksen tarkoittamasta avunannosta tai se voi antaa sitä vain tietyin ehdoin. 2. Jos avunannosta kieltäydytään, kieltäytymispäätös ja sen perustelut on ilmoitettava viipymättä kirjallisesti pyynnön esittäneelle tulliviranomaiselle. 3. Mikäli toisen sopimuspuolen tulliviranomainen pyytää sellaista apua, jota se ei itse voisi pyydettäessä antaa, se huomauttaa tästä seikasta pyynnössään. Avunpyyntöön suostumista harkitaan näissä tapauksissa pyynnön saaneen sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti. Asiakirjojen tiedoksi antaminen 17 artikla 1. Sopimuspuolen tulliviranomainen toimittaa alueellaan asuville tai toimiville asianomaisille luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille toisen sopimuspuolen tulliviranomaisen pyynnöstä tiedoksi asiakirjoja, jotka liittyvät tullilakien soveltamista koskeviin hallintoviranomaisten toimenpiteisiin ja päätöksiin. 2. Tiedoksianto toimitetaan pyynnön saaneen sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti. Tiedoksianto voidaan kuitenkin toimittaa myös noudattaen pyynnössä esitettyä erityistä muotoa tai menettelyä, jos tätä ei voida pitää pyynnön saaneen sopimuspuolen lainsäädännön vastaisena. 3. Tiedoksiantotodistus voi olla asianosaisen henkilön antama, päiväyksellä ja allekirjoituksella varustettu vastaanottotodistus tai pyynnön saaneen sopimuspuolen asianomaisen viranomaisen antama todistus, josta käy ilmi tiedoksiantotapa ja -päivämäärä. A vunannon toteuttaminen 18 artikla 1. Tämän sopimuksen mukaista apua annetaan suoraan sopimuspuolten tulliviranomaisten kesken. 2. Sopimuspuolten tulliviranomaiset voivat järjestää suoran yhteydenpidon keskushallintojensa yksiköiden välillä ja valtuuttaa paikallishallinnon tulliviranomaiset olemaan yhteydessä keskenään, kuten sopimuspuolten tulliviranomaiset siitä toimivaltansa puitteissa erikseen sopivat. Kustannukset 19 artikla Sopimuspuolten tulliviranomaiset eivät vaadi toisiltaan korvausta niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat tämän sopimuksen täytäntöönpanosta, lukuun ottamatta 12 artiklassa tarkoitetuista asiantuntijoista ja todistajista aiheutuneita kustannuksia. Alueellinen soveltaminen, täytäntöönpano ja tulkinta 20 artikla 1. Tätä sopimusta sovelletaan Suomen tasavallan alueella sekä Latvian tasavallan alueella. 2. Tämä sopimus ei estä sopimuspuolia antamasta toisilleen apua laajemmalti muiden kansainvälisten sopimusten tai järjestelyjen taikka sopimuspuolten lainsäädännön mukaisesti. 3. Sopimuspuolten tulliviranomaiset päättävät keskenään tämän sopimuksen yksityiskohtaisista täytäntöönpanojärjestelyistä. 4. Sopimuspuolten tulliviranomaiset pyrkivät yhteisymmärryksessä ratkaisemaan tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyvät ongelmat tai epäselvyydet. Voimaantulo ja päättyminen 21 artikla Tämä sopimus tulee voimaan kolmenkym-
11 1994 vp - HE menen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat diplomaattiteitse ilmoittaneet toisilleen, että sopimuksen voimaantulon edellyttämät valtiosäännön mukaiset toimenpiteet on suoritettu. Kumpikin sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen milloin tahansa diplomaattiteitse tehtävällä ilmoituksella. Sopimus lakkaa olemasta voimassa kuuden kuukauden kuluttua ilmoituksen vastaanottamisesta. Tehty Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 1994 kahtena suomen-, Iatvian- ja englanninkielisenä kappaleena, joiden kaikki tekstit ovat yhtä todistusvoimaisia. Jos sopimuksen määräysten tulkinnassa ilmenee eroavaisuuksia, on englanninkielinen teksti ratkaiseva. Suomen tasavallan hallituksen puolesta Jermu Laine Latvian tasavallan hallituksen puolesta Valdis Kursietis
12
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
993 vp- HE 32 Hallituksen esitys Eduskunnalle Viron kanssa keskinäisestä avunannosta tulliasioissa tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,
1994 vp - HE 137 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 137 Hallituksen esitys Eduskunnalle Venäjän kanssa yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta tulliasioissa tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2014 COM(2014) 578 final ANNEX 6 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Länsi-Afrikan valtioiden, ECOWAS:n ja UEMOA:n sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi
1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta
SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN JA ARGENTIINAN TASAVALLAN VÄLISESTÄ KESKINÄISESTÄ AVUNANNOSTA JA YHTEISTYÖSTÄ TULLIASIOISSA
SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN JA ARGENTIINAN TASAVALLAN VÄLISESTÄ KESKINÄISESTÄ AVUNANNOSTA JA YHTEISTYÖSTÄ TULLIASIOISSA Suomen tasavalta ja Argentiinan tasavalta, jäljempänä osapuolet, jotka katsovat, että
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi tehdyn neuvoston päätöksen täytäntöönpanoa
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
SISÄLLYS. N:o 778. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2008 N:o 778 784 SISÄLLYS N:o Sivu 778 Laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten
PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ
1088 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - Protokoll und Zusatzprotokoll in finnischer Sprache (Normativer Teil) 1 von 6 PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2018 (OR. en) 9694/01 DCL 1 CATS 20 COPEN 25 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 7. kesäkuuta 2001 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia:
HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön
HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin
Viron tasavallan hallitus ja Suomen tasavallan hallitus, jäljempänä osapuolet, jotka
SOPIMUS VIRON TASAVALLAN HALLITUKSEN JA SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ YHTEISTYÖSTÄ ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISEMISEN, NIIHIN VARAUTUMISEN JA PELASTUSTOIMINNAN ALALLA Viron tasavallan hallitus ja Suomen
12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan
SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta /2013 (Suomen säädöskokoelman n:o 64/2013) Valtioneuvoston asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2013 6/2013 (Suomen säädöskokoelman n:o 64/2013) Valtioneuvoston asetus keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA VIETNAMIN SOSIALISTISEN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ DIPLOMAATTISTEN TAI KONSULIEDUSTUSTOJEN TAI
SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA VIETNAMIN SOSIALISTISEN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ DIPLOMAATTISTEN TAI KONSULIEDUSTUSTOJEN TAI KANSAINVÄLISISSÄ JÄRJESTÖISSÄ TOIMIVIEN PYSYVIEN EDUSTUSTOJEN
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2009 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2009 N:o 44 49 SISÄLLYS N:o Sivu 44 Tasavallan presidentin asetus EU-Afrikka infrastruktuurirahaston
HE 168/2018 vp. Esityksessä ehdotetun lain Alankomaiden kuningaskunnan kanssa Aruban osalta automaattisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Alankomaiden kanssa Aruban osalta automaattisesta tietojenvaihdosta säästöjen tuottamista korkotuloista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
LIMITE FI. Bryssel, 26. kesäkuuta 2012 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO /12 Toimielinten välinen asia: 2012/0073 (NLE) UD 173 CDN 12 OC 344
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. kesäkuuta 2012 (OR. en) 11587/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0073 (NLE) UD 173 CDN 12 OC 344 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Kanadan välinen
AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1
PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat BELGIAN KUNINGASKUNTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA, HELLEENIEN TASAVALTAA,
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0040 (NLE) 6396/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: COEST 48 UD 33 WTO 40 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista
LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen
Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän
Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus
Liite Sopimusteksti SUOMEN TASAVALLAN JA RUOTSIN KUNINGASKUNNAN VÄLINEN SOPIMUS TIETTYIHIN JÄTEVIRTOIHIN KUULUVIEN JÄTTEIDEN SIIRROISTA MAIDEN RA- JA-ALUEILLA 1 Artikla Sopimuksen tarkoitus Tämän sopimuksen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7079/17 ENFOPOL 116 JAI 225 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 7078/17 Asia: Ehdotus neuvoston
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 213/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Uzbekistanin kanssa keskinäisestä avunannosta tulliasioissa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen
HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä
Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti:
Sopimus Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä eräiden terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöryhmien sekä eläinlääkäreiden yhteisistä pohjoismaisista työmarkkinoista 14 päivänä kesäkuuta
15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella
LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan
SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan
SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,
1064 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1
1064 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch (Normativer Teil) 1 von 9 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1 2 von 9 1064 der Beilagen XXII. GP - Staatsvertrag - Schlussakte Finnisch
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.01.2004 KOM(2003) 856 lopullinen 2003/0335 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Intian tasavallan välisen yhteistyötä ja keskinäistä hallinnollista
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 477 final 2016/0229 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013 muuttamisesta meri-
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan
Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) 13683/14 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: PROAPP 18 JAI 715 CATS 137 SCHENGEN 30 COMIX 501 Euroopan komission
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:
Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä
Laki. poliisilain muuttamisesta
Laki poliisilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan poliisilain (872/2011) 2 luvun 17 :n 4 momentti ja 9 luvun 10 :n 1 momentin 4 kohta, sellaisena kuin niistä on 2 luvun 17 :n 4 momentti
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella
HE 169/2018 vp. Pöytäkirjalla muutetaan niitä sopimusmääräyksiä, jotka koskevat johdantoa, yleisiä verotusmääräyksiä ja keskinäistä sopimusmenettelyä.
Hallituksen esitys eduskunnalle Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Sopimus yhteistyöstä kilpailuasioissa
Sopimus yhteistyöstä kilpailuasioissa Tanskan kuningaskunnan hallitus, Suomen tasavallan hallitus, Islannin tasavallan hallitus, Norjan kuningaskunnan hallitus ja Ruotsin kuningaskunnan hallitus (jäljempänä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
(kodifikaatio) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 2 kohdan,
L 160/62 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/939, annettu 9 päivänä kesäkuuta 2015, tietyistä menettelyistä Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Albanian tasavallan välisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 74/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristön ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston sihteeristön oikeudellista asemaa koskevan sopimuksen muuttamisesta
SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden
HE 91/2017 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle keskinäisestä avunannosta ja yhteistyöstä tulliasioissa Uruguayn itäisen tasavallan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien
EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp
EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten
SISÄLLYS. N:o 875. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä syyskuuta 1999 N:o 875 880 SISÄLLYS N:o Sivu 875 Laki kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON
HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0206 (NLE) 2016/0220 (NLE) 2016/0205 (NLE) 12853/16 LIMITE PUBLIC WTO 273 SERVICES 23 FDI 19 CDN
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen
HE 114/2010 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 114/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Valko-Venäjän kanssa yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta tulliasioissa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. lokakuuta 2018 (OR. en) 6512/04 DCL 1 JUSTCIV 28 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 6512/04 Päivämäärä: 20. helmikuuta 2004 Muuttunut jakelu: Julkinen
Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa
Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa Annettu 12. helmikuuta 2019 Johdanto Jos ETA ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät pääse sopimukseen (sopimukseton
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa
Sveitsin liittoneuvosto ja Suomen tasavallan hallitus
PÖYTÄKIRJA SVEITSIN VALALIITON JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ HELSINGISSÄ 16 PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA 1991 TEHDYN JA HELSINGISSÄ 19 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2006 TEHDYLLÄ PÖYTÄKIRJALLA MUUTETUN, TULO- JA VARALLISUUSVEROJA
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan
UE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A
EUROOPAN UNIONIN JA MOLDOVAN TASAVALLAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-MD 1103/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA MOLDOVAN TASAVALLAN TULLIASIOIDEN
HE 291/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi. luovuttamisesta pyynnön esittäneen sopimuspuolen
HE 291/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta tulliasioissa Kosovon kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien
Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204
Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2000» 25.2.2000/204 Seurattu SDK 456/2010 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Ulkoasiainhallintolaki 25.2.2000/204 Eduskunnan päätöksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa