Lasten luontopolku Sveitsin metsässä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lasten luontopolku Sveitsin metsässä"

Transkriptio

1 Lasten luontopolku Sveitsin metsässä Pituus 1,5 km; kesto vähintään 60 min. Lasten luontopolku kulkee pitkin metsäisiä ylä- ja alamäkiä ja käväisee myös peltoniittymaisemissa. Matkalla tarkastellaan yleisiä kasviesiintymiä sekä jääkauden muovaamaa harjumaisemaa. Lintujen soitanta on kesäisessä metsässä runsasta ja erilaiset luontoilmiöpohdinnat ja leikit rytmittävät retkeilyä. Tarkoituksena on antaa päiväkoulu- ja ala-asteikäisille lapsille leppoisa, mielikuvia herättävä retki luonnon helmaan. Olisi hyvä jos ryhmänohjaaja tutustuisi polun rasteihin etukäteen, mutta aivan kylmiltäänkin sopii lähteä. Polku on paikoin kapea, mutta antaa tuntumaa metsä- ja niittypohjalla kulkemiseen. Polun lähtö- ja paluurastien välittömässä läheisyydessä on myös paikoitustilaa sitä tarvitseville. Polkupyörät voi jättää Härkävehmaan koulun pihaan. Luontopolku alkaa Härkävehmaan koulun takaa, Sveitsin kuntopolulta, alikulkutunnelin tuntumasta. ILOISTA RETKEÄ!

2 1. Puiden latvat Metsänreuna laskeutuu kuntopolun oikealla puolella jyrkästi alaspäin. Montussa kasvavien puiden latvat ovat aivan retkeilijöiden korkeudella. Kerrankin pääsee katselemaan puita ylhäältäpäin, aivan kun voisi koskettaa ison puun latvaa! Polku siirtyy oikealle pienemmälle polulle. Ainakin alkukesästä on lintujen soitanta metsässä monipuolista. Jos ryhmänohjaaja antaa luvan, voidaan hetki koettaa viheltää lintujen tavoin. Retkeilijät voivat kuunnella koko luontopolun ajan, miten erilaisia ääniä linnut pitävät. Polkua voidaan jatkaa toiselle rastille Seuraa johtajaa -leikillä. Ryhmänohjaaja tai joku lapsista kulkee ensimmäisenä liikkuen ja pomppien haluamallaan tavalla ja takana letkassa kulkevat toverit tekevät samalla tavalla. 2. Suppa eli lukko on iso kuoppa Sveitsin metsän pinnanmuodot, kukkulat ja laaksot ovat muodostuneet viime jääkauden päättyessä, vuotta sitten. Silloin Suomen yllä oli paksujääkerros. Jäätikön sulamisvedet ovat kuljettaneet maa-ainesta muodostaen Sveitsin harjun. Rastin kohdalla on hieno ja iso jääkauden aikainen kuoppa. Paikalla on ollut suuri jäälohkare ja kun se on sulanut, on paikalle jäänyt tämä syvänne, jollaisia Hyvinkään seudulla on kutsuttu "lukoiksi". Jääkauden aikaisia merkkejä ovat myös siirtolohkareet, eli suuret kivet jotka ovat kulkeutuneet jäämassojen mukana. Kun vesivirta on heikentynyt, ovat kivet jääneet maahan paikoilleen. 3. Metsän kasveja Tutkitaan, mitä tässä rehevässä mäntymetsässä kasvaa. Puista ja maasta ei saa kuitenkaan repiä mitään irti. Tuttuja ovat varmasti kuusen, männyn, koivun ja pihlajan taimet. Katsotaan lähemmin kuusen ja männyn havuja ja koivun sekä pihlajan lehtiä ja puiden muotoja. Männyllä on pitkä runko ennen oksia, kun taas kuusella, koivulla ja pihlajalla koko runko on oksainen. Puut kasvavat sekä pituutta että paksuutta. Niiden runkoon muodostuu vuosirenkaita, josta niiden ikä voidaan laskea. Kun tarkastelee pientä puun tainta, on ihmeellisen tuntuista, miten hennosta varresta kasvaa paksu ja jykevä runko. Männyt ja kuuset tuottavat käpyjä mm. oravien ruuaksi. Lisäksi puissa voi olla lintujen pesiä. Pienempiä kasveja ovat mustikat, kielot ja erilaiset heinät. Kesällä voidaan tarkastella mustikan lehtiä ja syksyllä myös marjoja. Kielo on kaunis mutta myrkyllinen kasvi, sitä saa vain katsoa. Polku jatkuu pitkin kivirappusia laskeutuen oikealle pellolle päin. Polkua reunustavat suuret vanhat kuuset.

3 4. Peltoniitty Pellolla on pehmeää heinää ja paljon kukkia. Niityn rehevää kasvustoa leikataan kesällä aika ajoin, niinpä maisema muuttuu. Kasvien muodot ja värit vaihtelevat muutenkin viikoittain ja etenkin vuodenajoittain. Havumetsikönjälkeen siirryttiin nyt aukealle jota reunustavat lehtipuut. Puut ovat kesällä reheviä ja vihreitä, syksyllä ne muuttuvat ruskan värisävyihin, punaisiksi ja keltaisiksi. Tämä tapahtuu kun puut ottavat lehtivihreän talteen talveksi, ja muut väriaineet jäävät näkyviin. Pellon reunalla kasvaa runsaasti keltaisia niittyleinikkejä (kuvassa) ja valkoista koiranputkea. Kesäkuussa kukkii lila metsäkurjenpolvi, heinäkuussa harakankello. Siniset pienet kukat ovat nurmitädykkeitä. Kasvilajeja on kuitenkin valtavasti, erivärisiä ja - muotoisia. Tällainen kesäniitty on hyvä asuinpaikka monille perhosille ja hyönteisille. Pellolla liikuskelee hämärän tultua myös monia nisäkkäitä, kuten metsämyyrä, metsähiiri ja rusakko. Pellolla voidaan leikkiä "Jänis ja Ketut" -leikkiä. Yksi retkeilijöistä on jänis ja seisoo selkä muihin päin n. 5 metrin päässä. Loput ovat kettuja ja yrittävät hiipiä jäniksen luo. Jänis kääntyy välillä katsomaan ja jos joku ketuista tällöin liikkuu, sanoo jänis hänen nimensä ja kettu joutuu palaamaan lähtöpaikalle. Se joka pääsee jäniksen luo ensimmäisenä, on seuraava jänis. 5. Lehtikatos Pellon jälkeen kuljetaan kuusipuiden lomasta metsätielle. Kuusien alla kasvaa käenkaalia, eli ketunleipää, jonka lehdet ovat sydämen muotoisia. Kenttäkerroksessa on myös pehmeännäköisiä kortteita ja sananjalkaa. Lehtipuut muodostavat polun ylle katoksen, puissa voi nähdä lintujen lisäksi hyppelevän oravan. Kasveilla ja eläimillä on ihmisten tapaan tarve omaan elinpiiriin, kotiin. Koska eri lajit ovat sopeutuneet erilaisiin oloihin, on tärkeää että ympäristö on mahdollisimman monipuolinen. Hyvässä sekametsässä on kaikenikäisiä lehti- ja havupuita. Myös pensaita ja kasveja on paljon eläinten suoja-, ruoka- ja pesimäpaikoiksi. 6.Vuorikiipeily Nyt päästään kiipeilemään! Luonnossa on jyrkkiä kohtia, vaikkei oikeita vuoria olisikaan. Maassa kasvaa mättäinä sammalta ja mustikkaa. Samalla polulla vaeltavat monet eläimet, ainakin muurahaiset kiipeävät mäkeä ylös, lähistöllä on varmasti iso keko. Puissa on ihmisen ripustamia linnunpönttöjä, jotka helpottavat lintuja löytämään asuinkolon. Kiivetään mäki ylös reippaasti mutta varovasti ja levätään sitten ylhäällä.

4 7. Juuret Vuorikiipeilyn jälkeen voidaan katsella polulla olevia puidenjuuria. Kun polkua pitkin on kuljettu paljon, ovat etenkin kuusenjuuret tulleet pinnalle näkyviin. Miksiköhän puilla ylipäätään on juuret ja miksi ne seikkailevat sinne tänne niin paljon? Puu saa juurien avulla tarvitsemansa veden ja ravinteet. Jotta iso puu saisi tarpeeksi juotavaa, on sillä oltava isot ja pitkät juuret. Ne kiemurtelevat maassa ja keräävät vettä. Juurten tehtävänä on myös puun kiinnittäminen paikoilleen, jotta se pysyy tukevasti pystyssä. Metsässä risteilee paljon polkuja, joita sekä eläimet että ihmiset käyttävät. Myös maaperässä vilisee elämää: hyönteisiä, hämähäkkejä, matoja jne. Jokaisella lajilla on oma merkityksensä luonnon kiertokulussa. Polkua jatketaan ylös eteenpäin niin pitkälle kuin päästään ja käännytään sitten vasemmalle. 8. Kuusikko Kivirappusten jälkeen polkua reunustavat vanhat kuuset. Ne ovat polun vasemmalla puolen niin tiheitä, ettei maahan tule niiden oksien läpi juuri yhtään valoa. Olisikohan jonkun kuusen kannon alla Mörrimöykyn pesä? Yhdessä voidaan laulaa pätkä laulusta Mörrimöykyn pesä. "Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn pesä. Siellä on koti ja siellä on kolo, ja peikolla pehmoinen olo. Tiu-tau-tiu-tau-tilitali-tittan, sirkat soittaa salolla. Pikkuiset peikot ne piilossa pysyy kirkkaalla päivänvalolla ". Polkua kulkiessa voidaan välillä laskeutua tarkastelemaan oikein läheltä esimerkiksi maassa kasvavia sammalia. 9. Hyppyrimäet Nyt ollaan toisella puolen samaa kuoppaa, joka jo aikaisemmin nähtiin. Kukkulan lehtipuut, koivun ja pihlajan taimet, ovat kevyen ja valoisan näköisiä. Maassa on tupaksittain heinää ja valkoapilaa. Harjanteen reunalta voi kurkistaa varovasti alaspäin ja todeta miten hienon paikan jäälohkare on saanut aikaan, mainio juttu mäkihyppääjille ja luontopolun kulkijoille ihasteltavaksi! Hyppyrimäkien kohdalla voidaan tehdä muutamia hyppyharjoituksia paikoillaan. Ensin ollaan kyykyssä valmiina lähtöön, ponnistetaan hurjasti ylöspäin ja lennon jälkeen laskeudutaan pehmeästi telemark-asentoon. 10. Pulkkamäki Luonnon mäet ja kuopat toimivat myös lasten liukumäkinä. Talvella mäkeä voikin viilettää lujaa. Muina vuodenaikoina taas voi tehdä vaikka mielikuvitusleikin, jossa silmät suljetaan ja kuvitellaan kuinka lasketaan mäkeä alas. Tuuli vihmoo kohden kasvoja ja korvissa

5 suhisee. Takapuoli saa muutaman muhkuran, ja vauhti on hurja. Lumi ympärillä on kuitenkin pehmeää ja talviaurinko loistaa kirkkaana, kun vauhti hiipuu mäen alaosassa. Pulkkamäeltä voidaan luontopolku päättää lähtöpisteeseensä, eli alikulun luo. Loppumatkalla voi huomata, että metsiin jätetään kuolleita, katkenneita puita paikoilleen. Tällaiset vanhat puut ovat tärkeitä erilaisille kääpäsienille ja tikkalinnuille. Jos polun kiertämisenjälkeen riittää vielä puhtia, voidaan metsätiellä leikkiä Lonkero-leikki. Lapset seisovat jonossa pitäen edellistä lanteilta tai hartioista kiinni. Lonkerossa on nyt etu- ja takapää. Leikin tavoitteena on, että lonkeron pää yrittää saada häntää kiinni ja lasten on pysyttävä jonossa irrottamatta käsiään edellisestä lapsesta. Kun häntä saadaan kiinni, voidaan lonkeron pääksi vaihtaa toinen lapsi.

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien

Lisätiedot

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto: LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.

Lisätiedot

PAKKANEN ILVES VARPUSHAUKKA HIRVI. Pakkanen yrittää saada kaikkia eläimiä kiinni. Sinun täytyy metsästää 4 eläintä: KETTU ORAVA JÄNIS TEERI

PAKKANEN ILVES VARPUSHAUKKA HIRVI. Pakkanen yrittää saada kaikkia eläimiä kiinni. Sinun täytyy metsästää 4 eläintä: KETTU ORAVA JÄNIS TEERI PAKKANEN Pakkanen yrittää saada kaikkia eläimiä kiinni. Jos eläimellä on joku näistä korteista, eläin pelastuu: TALVIKARVA TALVIPESÄ PARVI SUOJAA LUMIPEITE ILVES Sinun täytyy metsästää 4 eläintä: KETTU

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 3 4. luokkien elämyspäivä Rantokankaalla Tavoitteet edistää ryhmäytymistä yhteistoiminnallisilla aktiviteeteilla luontoelämysten kokeminen Kohderyhmä ja koko 9 10-vuotiaat oppilaat, 36 lasta ja neljä

Lisätiedot

Metsän taikaa luontopolkureppu

Metsän taikaa luontopolkureppu Metsän taikaa luontopolkureppu Kohderyhmä 0.-3. luokka Tämä reppu sisältää kahden tunnin metsäaiheisen retkiohjelman ohjeen sekä tarvittavat välineet omatoimiselle luontoretkelle. Reppua saa lainata päiväksi

Lisätiedot

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja

Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Pupu Painokkaan pihapuuhakirja Turun Kaupungin Terveystoimi Tartuthan käpälään! --hei, näin me lähdetään! --pihapoluille leikkimään! --pupun loikkia hyppimään! Nurkkajussia Yksi leikkijöistä on nurkkajussi,

Lisätiedot

Meidän metsä. Kaavakartan linkki: http://www.nokiankaupunki.fi/@bin/2608917/17_26-27_luonnos.pdf

Meidän metsä. Kaavakartan linkki: http://www.nokiankaupunki.fi/@bin/2608917/17_26-27_luonnos.pdf Meidän metsä Meidän metsä sijaitsee Nokialla Halimaan alueella. Sen vaihteleva ja toistaiseksi yhtenäinen maasto tarjoaa myös lähialueen asukkaille monipuoliset virkistys, marjastus, sienestys ja liikunta

Lisätiedot

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle Liperin päiväkoti Pihatouhuja ja sään tutkimista Meidän päiväkotimme on ihan niin kuin Huvikumpu! Siinä on kaksi kerrosta, se on keltainen ja se seisoo korkean kummun päällä. Päiväkodin pihalla pääsee

Lisätiedot

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko 30.5.-5.6.2011 Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Kasvien vuosi. Tekijä: Veera Keskilä. Veera Keskilä

Kasvien vuosi. Tekijä: Veera Keskilä. Veera Keskilä Kasvien vuosi Tekijä: Veera Keskilä Johdanto Kiinnostaako mitä kasveille tapahtuu vuoden aikana? Jos kiinnostaa niin jatka ihmeessä lukemista. Tein lyhyen vapaaehtois esitelmän kasvien vuodesta, yritin

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

Tehtävät Lukuun 21. Symbioosi 1. Tehtävä 1. Sammalet - aukkotehtävä. Kirjoita oikeat sanat aukkoihin.

Tehtävät Lukuun 21. Symbioosi 1. Tehtävä 1. Sammalet - aukkotehtävä. Kirjoita oikeat sanat aukkoihin. Tehtävät Lukuun 21. Tehtävä 1. Sammalet - aukkotehtävä Kirjoita oikeat sanat aukkoihin. Sanikkaisten lisäksi itiökasveja ovat maakasveista alkeellisimmat eli. Ne jaetaan kahteen ryhmään: maksa- ja lehtisammaliin.

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee Tämä metsä on meille tärkeä kilpailu Sarjassa Päiväkodit Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA Keväällä on aika pesiä! Keväällä ja kesällä on paras aika pesiä. Miksi? on paljon ruokaa (esimerkiksi ötököitä) poikasille ja emoille

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Kätkö on piilotettu Fagervikin ruukin kauniiseen ympäristöön.

Kätkö on piilotettu Fagervikin ruukin kauniiseen ympäristöön. Glad i Ingå! Iloinen Inkoo! 1 N 59 58.617 E 023 52.802 Meren äärellä sijaitseva kätkö. Kätkö on piilotettu Inkoon saaristoon. Tänne pääset lautalla. Kaunis pieni kyläyhteisö Barösund tarjoaa kätköä etsivälle

Lisätiedot

Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi

Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Pelkosenniemi, Pyhätunturi Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Kohteen tarkastus Pirjo Rautiainen Metsähallitus Lapin Luontopalvelut PL 8016 96101 Rovaniemi pirj o.rautiainen@metsa.fi 040 5081673 JOHDANTO Pyhä-Luoston

Lisätiedot

Harjupolku - metsätalouden oppimispolku

Harjupolku - metsätalouden oppimispolku Harjupolku - metsätalouden oppimispolku Harjumetsässä sijaitseva metsätalouden oppimispolku alkaa ja päättyy Uudenmaankadun kevyen liikenteen väylän sekä Uudenmaan maaseutuopiston läheisyydestä. Polku

Lisätiedot

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN

MÖKILLE SAMMALNIEMEEN MÖKILLE SAMMALNIEMEEN Lähde kaupungin kiireestä Sammalniemen luontoon viettämään unohtumaton loma! Raision Seudun Lasten Tuen mökki on avoinna ympärivuoden, mökki sijaitsee Juupajoella Sammalniemen leirikeskuksen

Lisätiedot

Tukiviitottujen satujen sanat

Tukiviitottujen satujen sanat Tukiviitottujen satujen sanat Emmi-Reeta Nisula ja Silja Soittila Humanistinen Ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2018 - Satujen luvaton käyttö on kielletty - Siili, joka tahtoi halata Olipa kerran siili,

Lisätiedot

Jokamiehen oikeudet. Sinulla täytyy olla alueen omistajan lupa, jos haluat:

Jokamiehen oikeudet. Sinulla täytyy olla alueen omistajan lupa, jos haluat: Jokamiehen oikeudet Ilman lupaa saat: Kerätä metsästä marjoja, sieniä, kukkia ja ruohokasveja. Kerätä käpyjä tai kuivia risuja maasta. Kävellä, hiihtää tai pyöräillä luonnossa, ei kuitenkaan pelloilla,

Lisätiedot

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ?

JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? JOKAMIEHEN- OIKEUDET MITÄ LUONNOSSA SAA TEHDÄ? MITÄ OVAT JOKAMIEHENOIKEUDET? Suomessa jokainen lapsi ja aikuinen saa nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa. Jokamiehenoikeudet eivät katso

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa. Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS

Rauhanniemi-Matintuomio asemakaava 25.5.2009 1 (5) Seija Väre RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Seija Väre 25.5.2009 1 (5) RAUHANNIEMI - MATINTUOMIO LIITO-ORAVA SELVITYS 1 ALUEEN YLEISKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Pyhäjärven pohjoisrannalla. Maantien eteläpuolella rannalla on omakotitalojen rivi.

Lisätiedot

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E

Digikasvio. Oleg ja Konsta 8E Digikasvio Oleg ja Konsta 8E Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet.vaahtera kasvaa 10 20 metriä korkeaksi. Pvm: 13.9.2011 Paikka: Varisssuo Kasvupaikka: Sekametsä Vaahtera

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

METSÄVISA 2001. 12 p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi:

METSÄVISA 2001. 12 p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi: METSÄVISA 2001 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. 1 Nimi Koulu Kunta a b c d metsätyyppi: e f g h 5-8 cm i metsätyyppi: j 2. Tunnista suurpetojen jäljet. a b c d Esimerkki 3. Rastita oikeat vastaukset,

Lisätiedot

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg Tällä satukirjalla haluamme kertoa lapsille, miten suuret puut ovat aloittaneet elämänsä pieninä taimina. Kerromme, mitä vaiheita metsän puut käyvät läpi

Lisätiedot

Ympäristökerho. Sini Salonen Päijät-Hämeen LUMA-keskus Kerho-ohjaajakoulutus 10.3.2016

Ympäristökerho. Sini Salonen Päijät-Hämeen LUMA-keskus Kerho-ohjaajakoulutus 10.3.2016 Sini Salonen Päijät-Hämeen LUMA-keskus Kerho-ohjaajakoulutus 10.3.2016 Ympäristökerho Kerho on suunniteltu 1-2 luokkalaisille. Yhden kerhokerran pituus kokonaisuudessaan on kaksi tuntia. Paras aika kerhon

Lisätiedot

1. Vuotomaa (massaliikunto)

1. Vuotomaa (massaliikunto) 1. Vuotomaa (massaliikunto) Vuotomaa on yksi massaliikuntojen monista muodoista Tässä ilmiössä (usein vettynyt) maa aines valuu rinnetta alaspa in niin hitaasti, etta sen voi huomata vain rinteen pinnan

Lisätiedot

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää?

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää? Vastaus: Ei Tiesitkö: Sammaleen ja jäkälän keruu vaatii maanomistajan luvan. Vastasitko oikein? Jatka matkaa seuraavalle rastille nilkoista kiinni

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus

OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus Puu on yksilö, lajinsa edustaja, eliöyhteisönsä jäsen, esteettinen näky ja paljon muuta. Tässä harjoituksessa lähestytään puuta monipuolisesti ja harjoitellaan

Lisätiedot

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Puolivälin päiväkoti Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Miltä kuulostaa kevät, kun vesi tippuu jääpuikoista? Miten kurjet kutsuvat kavereitaan ja miten sammal rapisee? Joskus kun tulen päiväkotiin,

Lisätiedot

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI

DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI DigiTrail esteettömyyskartoitus LOPPI Lopen sininen retkeilyreitti 3 km Lopen sininen reitti lähtee Tauluntien varressa olevalta pysäköintialueelta. Reitti kulkee aluksi kapeaa polkua pitkin mäntymetsikön

Lisätiedot

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008

Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Liito-oravaselvitys Kauniainen 2008 Sirkka-Liisa Helminen Ympäristötutkimus Yrjölä Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...3 2 LIITO-ORAVAN BIOLOGIA JA SUOJELU...3 3 MENETELMÄT...3 4 TULOKSET...4 4.1 Kavallintien

Lisätiedot

Lue lapselle runo päivässä

Lue lapselle runo päivässä Lue lapselle runo päivässä Runot kirjoitti: Kaarina Helakisa Vihkosen kuvitti: Minna-Maria Virtanen Viikon runot valitsi: Kaija Haapalinna-Lintinen Runovihkon taittoi: Riikka Käkelä-Rantalainen Olipa kerttunen

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN: LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole

Lisätiedot

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET

PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Matti Lahtinen 7.3.2013 PUIDEN JA PENSAIDEN LEIKKAUKSET Osa puuvartisista kasveista kukkii vasta toisen vuoden versoille. Esimerkki; jos norjanangervo ja syreeni leikataan lyhyeksi keväällä, ne eivät kuki

Lisätiedot

tehtäviä lajikorteilla

tehtäviä lajikorteilla tehtäviä lajikorteilla Kyselyleikki Olemmeko samaa lajia? Lajien cocktail-kutsut Metsätyypit Kuka syö kenet? Liikkuva muistipeli Eläimet piilossa Lintujen tunnistus Näyttely retkellä havaituista lajeista

Lisätiedot

Monimuotoinen metsäluonto

Monimuotoinen metsäluonto Koulumetsät arvoonsa yhteistyöllä suojelua ja ympäristökasvatusta Monimuotoinen metsäluonto Virpi Sahi, joulukuu 2013 Koulumetsä on koulua/päiväkotia lähellä oleva pysyvä metsäluontokohde, joka sopii lasten

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä)

Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) KAUPUNKILUONNON HAVAINNOINTIPISTE Hämäläntien pökkelömetsä (Pateniemessä) Sijainti: Hämäläntien päästä lähtee polku merenrantaan. Kulkiessasi rantaan päin oikealle jää kuusimetsää. Käänny jollekin kuusivaltaiseen

Lisätiedot

Datatähti 2019 loppu

Datatähti 2019 loppu Datatähti 2019 loppu task type time limit memory limit A Summa standard 1.00 s 512 MB B Bittijono standard 1.00 s 512 MB C Auringonlasku standard 1.00 s 512 MB D Binääripuu standard 1.00 s 512 MB E Funktio

Lisätiedot

Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen

Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen Ötökkäystävällinen kaupunkiluonto Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen Oppaaseen on koottu vinkkejä, joilla voit auttaa mm. pölyttäjien ja muiden hyötyhyönteisten elinoloja. Leena Luoto, kuvat Heikki Luoto

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 1. Esikouluryhmä ryhmäytymässä Tavoitteet ryhmäytyminen liikennesääntöjen harjoittelua jokamiehenoikeudet tutuksi elekielen ja geometristen kuvioiden harjoittelua Kohderyhmä Esikouluryhmä, 16 lasta

Lisätiedot

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA

DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA DIGITRAIL ESTEETTÖMYYSKARTOITUS TAMMELA TAMMELAN SININEN REITTI 4 KM Tammelan sininen reitti alkaa Hämeen luontokeskuksen pihalta. Polun alku on melko leveä, mutta sen alussa on heti jyrkkä ylämäki, jota

Lisätiedot

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille 36 peli Suomi 100 1. Aiemmin uskottiin, että metsien haltijoiden suhtautuminen ihmisiin riippuu siitä, miten ihminen kohtelee metsää ja sen antimia. Keksikää ja esittäkää kunnioittava tervehdys metsän

Lisätiedot

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti

Lisätiedot

Metsänhoitotyöt kuvioittain

Metsänhoitotyöt kuvioittain Sivu 17 5.4.2019 Metsänhoitotyöt kuvioittain 794 Taimikonharvennus 2020 0,2 78 797 Nuoren metsän kunnostus 2020 0,2 185 Mahdollisesti liito-oravalle soveltuva alue.sekapuustoisuus säilytetään. 801 Nuoren

Lisätiedot

1. Saaren luontopolku

1. Saaren luontopolku 1. Saaren luontopolku Ulvilan Saarenluoto on vanhaa Kokemäenjoen suistoa, joka sijaitsi tällä seudulla 1300-luvulla. Maankohoamisen jatkuessa jääkauden jälkeen suisto on siirtynyt edemmäs, Porin edustalle.

Lisätiedot

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella.

Runko: Tomografiassa halkeamien takia lahoa sensoreitten 3-4 ja 6-7 välissä. Kaksi isoa pintaruhjetta ja lahoa sensori 4-5 alapuolella. Pintaruhjeita, lahoa 290. Tilia cordata 290. Tilia cordata 126 cm maasta (sensori 1, pohjoinen) Läpimitta 48,7 cm keskimäärin 48 % Kaivettu juuristoalueella. Pintaruhjeita ja lahoa. Iso, kuollut oksa Asfaltti

Lisätiedot

Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN

Metsätalous TOT 10/2003. Metsuri jäi puun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Metsätalous 02. Puun kaataminen. Moottorisaha TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN TOT-RAPORTTI Metsuri jäi puun alle 10/03 TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 56-vuotias metsuri NN oli kaatamassa suurta kuusta, joka oli kaatuessaan osunut lahoon koivuun. Koivu oli katkennut noin

Lisätiedot

Digikasvio. By: Linda H

Digikasvio. By: Linda H Digikasvio By: Linda H Haapa Haapa Kuvauspäivä:10.9.2011 Kuvauspaikka: Suomusjärvi Kuvausmaasto: Sekametsä (Lehto) Tuntomerkit: lehti on sahalaitainen, Jonka lehti on pehmeä. Juolukka Juolukka Kuvauspäivä:

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi

Lisätiedot

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa-

Lahon aste Yhteensä Pysty- Maa- Yhteensä Pysty- Maa- Liitetaulukko 43. Kuolleen puuston tilavuus lahon asteen mukaan metsä- ja kitumaalla. Ahvenanmaa Mänty 110 29 139 16 13 29 10 22 32 0 10 10 6 137 80 216 Kuusi 65 24 89 24 19 43 5 13 18 0 10 10 12 94 78

Lisätiedot

Tämä metsä on meille tärkeä! Draaman keinoin: Tarina Onnellisten eläinten metsästä

Tämä metsä on meille tärkeä! Draaman keinoin: Tarina Onnellisten eläinten metsästä Tämä metsä on meille tärkeä! Draaman keinoin: Tarina Onnellisten eläinten metsästä Olemme eskareita Satakunnan Köyliön kunnasta, Kepolan koululta. Meitä on 13 lasta ja eläimet meidän metsästä. Elokuun

Lisätiedot

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa? 36- leikin ohjeet 36- leikki on versio ulkoleikistä, jonka on kehittänyt Saara Susiluoma Jyväskylän luontokoulusta. Nimi tulee 36 kysymyksestä, jotka on kirjoitettu erillisille paperilapuille. Kuhunkin

Lisätiedot

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016

LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 1. luokan koulupäivä metsässä Tavoitteet luontosuhteen luominen äidinkieli: kuvailevat sanat, ilmaisutaidon harjoittelu matematiikka: lukujen kymmenlukujen kertaaminen, geometriset muodot ympäristöoppi:

Lisätiedot

Kalkkikallion luonnonsuojelualue

Kalkkikallion luonnonsuojelualue Kalkkikallion luonnonsuojelualue Vantaa 2013 Komeaa geologiaa, vaihtelevia elinympäristöjä Kuninkaalassa sijaitseva Kalkkikallio on saanut nimensä alueen kallioperästä löytyvän kalkkikiven mukaan. Kalkkikallion

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

ilmaisua ja draamaa Luonnon esine, joka kuvaa minua Lajiselitys tai esitys parille Metsän taideväärennökset Eläinelämää Monimuotoisuusdraama

ilmaisua ja draamaa Luonnon esine, joka kuvaa minua Lajiselitys tai esitys parille Metsän taideväärennökset Eläinelämää Monimuotoisuusdraama ilmaisua ja draamaa Luonnon esine, joka kuvaa minua Lajiselitys tai esitys parille Metsän taideväärennökset Eläinelämää Monimuotoisuusdraama Ravintoketjuleikki Luonnon esine, joka kuvaa minua AI yksilötehtävä

Lisätiedot

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu

Tarmo Saastamoinen Sellukatu 10b33,90520, Oulu Tarmo Saastamoinen 29.6.2006 tarmo84@hotmail.com Sellukatu 10b33,90520, Oulu Liito-orava (Pteromys volans) selvitys Iisalmessa: Tutkimuskohteet Iirannalta, Soinlahdesta, Lapinniemestä, Tervakankaalta sekä

Lisätiedot

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä.

Jättiputki. Tunnistaminen. Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. Jättiputki Tunnistaminen Jättiputken siementaimet ovat vaahteranlehtimäisiä. 2-3 vuotiaan kasvin lehtien lehdyköiden reunat ovat karkea- ja terävähampaisia, lehtiruodissa usein punaisia pilkkuja tai se

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää.

Alemmassa kerroksessa kasvaa n 10 m pihlajaa joka on suurelta osin aika ränsistynyttä ja varsinkin kuvion reunoilla raitaa ja harmaaleppää. HAULITORNIN-TIPOTIEN PUISTOMETSÄSUUNNITELMA Suunnitelma käsittää Pispalan valtatien ja Ratakadun välisen alueen Haulitornista itään. Tavoitteena on avata näkymiä Pispalan valtatieltä ja sen vierellä kulkevalta

Lisätiedot

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja.

- 4 aloituslaattaa pelaajien väreissä molemmille puolille on kuvattu vesialtaat, joista lähtee eri määrä akvedukteja. AQUA ROMANA Vesi oli elintärkeä ja keskeinen edellytys Rooman imperiumin kehitykselle. Vedensaannin turvaamiseksi taitavimmat rakennusmestarit rakensivat valtavan pitkiä akvedukteja, joita pidetään antiikin

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

Lasten ympäristöopas

Lasten ympäristöopas Lasten ympäristöopas Vuodenajat Yhdistä oikeaan vuodenaikaan: Lintu aamuvarhain herää pesään aineksia kerää. On siis Ämpäri, lapio ja hiekkalinna, uimapuku ja pyöränpinna. On siis Siili penkoo lehtikasaa,

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20).

- Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). 1 Kartat (kpl 2) - Opettele ilmansuunnat (s. 17) ja yleisimmät karttamerkit (s. 20). - Mittakaava kertoo, kuinka paljon kohteita on pienennetty. Mittakaava 1: 20 00 tarkoittaa, että 1 cm kartalla on 20

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI KEVÄÄN 2008 LIITO-ORAVATARKISTUS 1 1. Selvityksen taustoja Destia Oy tilasi tämän selvityksen Luontoselvitys Kotkansiiveltä 29.2.2008. Selvitys

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari

Kouvolan kaupunki. Kesärannan ranta-asemakaava. Liito-orava -inventointi. Jouko Sipari Kouvolan kaupunki Kesärannan ranta-asemakaava Liito-orava -inventointi Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO TYÖN TARKOITUS... 3 MENETELMÄT... 3 SUUNNITELUALUEEN LUONNONOLOT... 3 INVENTOINNIN TULOKSET... 5 LIITTEET

Lisätiedot

Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Ajelehdit merivirtojen mukana. Pysy meressä ja ota uusi merikortti.

Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Meri. Ajelehdit merivirtojen mukana. Pysy meressä ja ota uusi merikortti. Ajelehdit merivirtojen mukana. Pysy meressä ja ota uusi Painut syyskierron mukana syvälle veteen. Pysy meressä ja ota Ajelehdit levämassan seassa heinäkuussa. Pysy meressä ja ota jäätyy talvella ja sinusta

Lisätiedot

Pihaihme-luontopolku. Värityskuvina. Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi

Pihaihme-luontopolku. Värityskuvina. Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi Pihaihme-luontopolku Värityskuvina Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi Pihaihme Luontopolku omalle pihallesi Ota lapsi mukaan toimintaan. Tarvikkeet: Tietokone, printteri, tulostuskartonkia/paperia.

Lisätiedot

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia.

Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Acer rubrum / Punavaahterat Kaikki 17 punavaahteraa tutkittiin silmämääräisesti tyviltä latvoihin saakka. Apuna käytettiin kiikaria ja 120 cm:n terässondia. Tällaisilta leikkausten tulisi näyttää Havainnot

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

Koivusaaren luontopolku

Koivusaaren luontopolku KARTTAESITE Koivusaaren luontopolku 100 m Koivusaaren luontopolku sijaitsee Ounasjoen suistosaaressa, 2,3 km Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Pitkos tetun ja helppokulkuisen polun pituus on 2,5 km. Opasteet

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot