Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2017
|
|
- Aleksi Parviainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2017
2 YLEISTÄ Vuonna 2017 Suomen Shakkiliiton strategisena tavoitteena oli toiminnan kehittäminen segmenteittäin. Tavoitteena oli kehittää liiton palveluorganisaatiota asiakaslähtöisemmäksi, uudistaa toimintakulttuuria yhteisöllisemmäksi ja parantaa lajin imagoa ja painoarvoa. Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 oli varsin kunnianhimoinen. Paljon saimme aikaiseksi mutta paljon jäi tehtävää myös tuleville vuosille. Tehtyjen toimenpiteiden ansiosta Shakkiliiton rooli urheilun ja liikunnan alalla toimivana järjestönä on vahvistunut selvästi aiemmista vuosista. Olemme integroitumassa muuhun urheiluperheeseen, mikä on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia mutta toisaalta lisännyt myös jonkin verran haasteita. Vuonna 2017 aukesi uusia yhteistyömahdollisuuksia ja valtion rahoitusosuus toiminnasta kasvoi. Merkittävä liiton saama huomion osoitus oli Urheilugaalassa 2017 saatu Vuoden urheilumarkkinointiteko - palkinto yhdessä muiden SM-viikolle osallistuneiden lajien kanssa. Toinen erittäin merkittävä huomionosoitus suomalaiselle shakille oli, kun Heikki Arppi sai marraskuussa 2017 kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen myöntämän Suomen Liikuntakulttuurin ja Urheilun ansioristin. Vahvana kriteerinä olivat Arpin shakkiansiot. Vuotta 2017 leimasi jonkin verran sekä hallituksen sisäiset ristiriidat että lähinnä taloudellisista ratkaisuista (lisenssimaksukorotukset ja Shakki-lehden ilmestymiskertojen väheneminen) johtunut jäsenistön kahtia jakaantuminen. Liitto satsasi myös huomattavasti aiempaa enemmän työllistämiseen, mikä ei kuitenkaan konkretisoitunut toivotulla tavalla. Loppuvuosi 2017 oli vaikea paitsi heikon talouden myös ristiriitojen ja lisääntyneiden sairauspoissaolojen vuoksi. Kilpailullisesti toimintavuosi 2017 oli suurelta osin perinteinen niin kilpailujen määrän kuin pelaajienkin määrän suhteen. Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettiin päätapahtumana Vierumäellä Veljeskansaottelu, johon Suomen lisäksi osallistuivat Viro, Unkari ja Venäjän suomalais-ugrilaiset alueet kukin 25- henkisellä joukkueella. Lisäksi pelattiin vuoden aikana sataselo-turnaussarja. Kirjeshakkiliitto järjesti maaottelun Ruotsia vastaan, Tehtäväniekat puolestaan Hollantia vastaan, ja Shakkihistoriallinen seura järjesti Unkarin shakkielämää kunnioittavan tilaisuuden. Erityisen hienoa oli nuorten Teemu Virtasen ja Toivo Keinäsen menestykset Suomen mestaruuskilpailuissa. Tilikauden 2017 tulos oli 36611,64 euroa alijäämäinen. Alijäämäiseen tulokseen oli ensisijaisesti syynä henkilöstöratkaisut. Myös matka- ja hallintokulut kasvoivat. Merkittävänä tekijänä oli myös, että Veljeskansaottelu tuotti noin euron tappion. Tappiota tapahtumasta selittää, että puhuttua sponsorituloa ei saatu. Rahojen käyttö tilanteessa, jossa sponsorisopimusta ei ollut olemassa, osoitti huonoa hallintotapaa. Lisenssimaksuja korotettiin 10 eurolla vuonna Valtion yleisavustus säilyi ennallaan eurossa, ja Veljeskansa-ottelua varten saatiin valtiolta projektiavustusta euroa.
3 NUORISO- JA KOULUSHAKKITOIMINTA Liiton koulu- ja nuorisoshakkityössä vuonna 2017 konkreettisia toimenpiteitä olivat: Shakin yläkoululeiritys Koulushakki.fi-nettisivut avattiin helmikuussa 2017 Koulushakin Facebook-viestintää tehostettiin Koulushakki-työhön saatiin harjoittelija Koulushakkityöryhmä aloitti uudella kokoonpanolla ja toimintaidealla joulukuussa 2017 Osallistuminen Sporttitetti-hankeeseen Yhtenäiset edustusasut nuorille Valmennustoiminta Liiton tiedossa olevia koulushakkikerhoja oli 94. Näihin osallistui viikoittain noin tuhat koululaista. Koulushakkikerhoja toimii yli 20 paikkakunnalla, ja useat koululaisille järjestetyt shakkikilpailut vetävät yli sata osallistujaa. Pelkästään nuorille ja koululaisille suunnattuja kilpailuja on noin 40. Shakin yläkoululeiritys aloitettiin Vierumäen urheiluopistolla syksyllä Lukuvuoteen kuuluu kolme leiriä, joista kaksi pidettiin syksyllä ja yksi keväällä Ensimmäisellä leirillä oli 6 lasta ja seuraavalla 10. Leireillä shakin opettajana toimi Mika Karttunen. Yläkoululeiritoimintaa jatketaan syksyllä entistä laajemmalla konseptilla. Koulushakki.fi-nettisivut avattiin helmikuussa Sivuilla on kerrottu paljon ajankohtaisista aiheista kuten kilpailuista ja leireistä ja julkaistu opetusmateriaaleja. Sivuilla julkaistiin myös koulushakkitoimijoiden yhteystietoja ja yhtenäinen nuorisoshakkikalenteri. Koulushakkisivuilla vieraili eri käyttäjää. Koulushakin Facebook-viestintää myös tehostettiin, mikä näkyi mm. tykkääjien määrässä, joka kasvoi 53 % toimintavuoden aikana. Liiton nuorisovalmennuksesta on vastannut sopimusluontoisesti Shakkilinna ja nettivalmentajina ovat toimineet Mika Karttunen ja Antti Virtanen. Valmennuskautta jatkettiin nettivalmennuksena. Useissa arvokilpailuissa on lisäksi ollut valmentaja (Sauli Tiitta, Tapani Sammalvuo, Darren Reed) lasten ja nuorten matkassa mukana. Liiton valmennuksen piirissä olleet menestyivät erinomaisesti nuorten ja koululaisten SM-kilpailuissa ja kahmivat useita palkintosijoja. Liitto jakoi valmennettaville valmennusstipendejä yhteensä 5000 euron edestä. Merkittävä kanava lasten ja nuorten tavoittamiseksi on liiton ja Shakkilinnan yhteistyössä tuottama interaktiivinen shakin opetussivusto Avainsiirto ( jossa julkaistaan vuoden aikana viikoittain uutta sisältöä.
4 Nuorten maajoukkue osallistui PM- ja EM-kilpailuihin sekä yleisissä että tyttöjen sarjoissa. PM-kilpailusta tuli myös tuomisina kolme mitalia. Nuoret kisaajat puettiin yhtenäisiin peliasuihin, mikä loi erinomaista joukkuehenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Myös liiton koulushakkityötä rasittivat erimielisyydet ja toisaalta se, että koulushakkityöryhmä ei varsinaisesti kokoontunut koko toimintavuoden aikana. Loppuvuonna kuitenkin alkoi uudestaan tapahtua, kun lokakuussa valittu liiton uusi puheenjohtaja Riikka Wulff keräsi uuden koulushakkityöryhmän miettimään ja toteuttamaan asioita. Tätä ennen oli jo ehditty tehdä myös harjoittelusopimus koulushakkityöhön pestattavan harjoittelijan Kai Sippolan kanssa. Loppuvuodesta tehtiin myös päätös osallistua Sporttitetti-hankkeeseen, jonka nuori voi suorittaa omassa seurassaan ja yhteistyössä Shakkiliiton kanssa. Sporttitetti innostaa yläkoululaisia seurojen ja lajiliittojen toimintaan. Se tuo lajin kehittämiseen nuorten äänen. Mikä voisi olla sen tärkeämpää? Hanke käynnistyy v Nappulat liikkeelle -hanketta ei voitu toimintavuonna toteuttaa, sillä hankehakemus ei mennyt läpi Opetus- ja kulttuuriministeriössä. Koulushakkifestivaali jäi puolestaan vain ajatukseksi keskinäisten erimielisyyksien vuoksi. SEURATOIMINTA Liiton seuratoiminnassa vuonna 2017 konkreettisia toimenpiteitä olivat: Seuratoimintapäivät keväällä ja syksyllä Seuratoimintakysely Materiaaleja ja palveluita seuroille Tehostettu jäsentiedotus Suomisport Liiton äänivaltaisia jäseniä ovat jäsenseurat sekä yhteisöjäsenet Suomen Tehtäväniekat, Suomen Kirjeshakkiliitto ja Suomen Shakkihistoriallinen seura. Äänivaltaisia jäseniä on kaikkiaan 87. Pelaajalisenssejä oli voimassa seuraavasti: Varsinaisia lisenssejä 1168 (v. 2016: 1243, v. 2015: 1266, v. 2014: 1236 ja v. 2013: 1207), nämä luvut pitävät sisällään myös ns. loppuvuoden lisenssit. Joukkuelisenssejä oli 130 (v. 2016: 66, v. 2015: 64, v. 2014: 78 ja v. 2013: 63). Absoluuttisesti lisenssipelaajia oli siis hieman vähemmän (0,8 %) kuin edellisenä vuonna 2016.
5 Liiton 87 jäsenyhdistyksiin kuuluu yli 2000 shakinharrastajaa laajasti eri puolilta Suomea, ja yli 80 prosentilla liiton seuroista on aktiivista viikoittaista toimintaa ja tapahtumia. Shakkiliiton ensimmäinen seuratoimintapäivä järjestettiin lähes 35 osanottajan kesken. Toinen seuratoimintapäivä järjestettiin 7.10., jolloin paikalla oli yli 20 osanottajaa. Päivillä käsiteltiin ajankohtaisia aiheita, keskusteltiin hyvistä kokemuksista ja kerrottiin keinoista ja välineistä hyvän ja aktiivisen seuratoiminnan pyörittämiseen. Seuratoimintapäivään liittyen järjestettiin myös seuratoimintakysely, jonka tulokset osoittivat selkeitä kehityskohteita niin liiton kuin seurojenkin toiminnassa. Liitto on tarjonnut jäsenseuroilleen materiaaleja ja ohjelmistoja turnausten läpi viemiseksi. Nykyisin suurin osa turnauksista hoidetaan liiton tarjoamalla Swiss Manager -ohjelmistolla. Perinteisiä pelipöytäkirjoja saa edelleen liitolta, mutta rohkeimmat ovat jo kokeilleet sähköistä tablettipöytäkirjanpitoa. Muita materiaaleja, mm. lajin tulostettava esittelymateriaali ja lajivideo, on ollut saatavilla liiton nettisivuilla. Jäsenrekisterin ja lisenssien osalta Shakkiliitto siirtyi monien muiden lajien tavoin Suomisport-palveluun. Seurat pystyivät vuoden 2017 aikana hyödyntämään palvelua vain osittain, koska järjestelmä on seuratasolla vielä testausvaiheessa. Jatkossa Suomisportin kautta saadaan täydelliset jäsenhallintatyökalut ja raportointi. Tiedottamista parannettiin selvästi aiemmista vuosista. Liiton sivuilla julkaistujen tiedotteiden lisäksi liitto lähetti jäsentiedotteita seuroille 7 8 kertaa vuoden 2017 aikana. Yhdenvertaisuustyötä seuratasolla ei päästy systemaattisesti aloittamaan vuonna OPETUS- JA VALMENNUSTOIMINTA Liiton opetus- ja valmennustoiminnassa vuonna 2017 konkreettisia toimenpiteitä olivat: Nuorisovalmennus Naisten maajoukkuevalmennus Avainsiirto-opetussivusto Opetus- ja luentosarja Shakkiareenalla Helsingissä Toimitsijakoulutus Suomessa on kahdeksan lisensoitua kansainvälisen tason valmentajaa tai ohjaajaa. Lisäksi kaksi muuta on toimintavuonna 2017 saanut koulutuksen, mutta heidän heillä ei ole vielä lisenssiä. Kansallisen tason valmentaja-/ohjaajakoulutusta ei saatu toimintavuonna käyntiin, mutta suunnitelmien mukaisesti VOKtasoinen koulutus käynnistyy v
6 Nuorten maajoukkueella oli valmentaja mukana arvokilpailuissa. Nuorille suunnattua nettivalmennusta jatkettiin yhteistyössä Shakkilinnan kanssa, ja menestyneille ja aktiivisesti osallistuneille nuorille jaettiin valmennusstipendejä. Nettivalmennukseen osallistui 20 lasta ja nuorta. Kaikille avointa opetusta kehitetään Avainsiirto-palvelussa, joka on Shakkiliiton ja Shakkilinnan yhteistyöprojekti. Sivuston rekisteröityneiden käyttäjien määrä oli vuoden 2016 lopussa peräti 2430 käyttäjää, joten kasvua on edelleen, nyt n. 12 % vuodessa. Maajoukkuevalmennusta järjestettiin myös naisten maajoukkueelle. Naisille järjestettiin kesällä 2017 leiri ja joukkue-em-kilpailun aikana etävalmennusta. Vuoden 2017 lopussa liitto lähti tukemaan naisten maajoukkuepelaajien viikoittaista valmennusta. Valmentajana toimii Kalle Niemi. Miesten maajoukkueleiriä ei saatu vuonna 2017 järjestettyä muun muassa aikataulullisten ja taloudellisten ongelmien vuoksi. Helsingissä Shakkiareenalla järjestettiin keväällä viikoittain ja syksyllä kerran kahdessa viikossa Shakkihistoriallisen seuran kanssa Areenan analyysisessiot nimistä opetus- ja luentosarjaa. Tilaisuuksiin osallistui viikoittain shakin harrastajaa. Nämä luennot löytyvät pääsääntöisesti myös Youtubesta. Toimitsijakoulutustoimikunta aloitti toimintansa tammikuussa 2017 shakkituomaritoimikunnan tultua lakkautetuksi. Toimikunta on pitänyt yhden varsinaisen kokoustapaamisen, jossa käsiteltiin pikashakkisääntöjen uudistamista. Syksyllä järjestettiin shakkituomareiden tapaaminen, jossa aiheena olivat lähinnä kesällä voimaan astuneet shakkisääntöjen muutokset ja niiden tulkinnat. Paikalla oli 15 tuomaria ja yksi turnausjohtaja. Vuonna 2017 järjestettiin yksi turnausjohtajakurssi Helsingissä. Kurssilla oli 7 osallistujaa. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA JA YHTEISTYÖ Liiton kansainvälisessä toiminnassa vuonna 2017 konkreettisia toimenpiteitä olivat: Osallistuminen päätöksentekoon Fidessä ja Ecussa Kirjeshakkiliitto ja Tehtäväniekat osallistuvat omien kv-liittojensa toimintaan Kansainvälisen Shakkiliiton Fiden vuotuinen kongressi pidettiin Antalyassa, Turkissa, ja Euroopan Shakkiliiton Ecun kongressi puolestaan Hersonissoksessa, Kreikassa, Suomen Shakkiliittoa näissä kongresseissa edusti Jouni Lehtivaara. Vuoden 2017 päättyessä Fiden rekisteriin on merkitty 1610 (v. 2016: 1506, v. 2015: 1423) suomalaista pelaajaa, joista 969:llä (v. 2016: 900, v. 2015: 818) oli kansainvälinen vahvuusluku. Suomessa pelattuja tuloksia lähetettiin Fiden laskentaan 20 eri kilpailukokonaisuudesta kaikkiaan 87 erillistä raporttia.
7 Fide-mestarin arvon saivat vuoden aikana nuori Teemu Virtanen, 18, sekä Harry Mansner, 22, ja Mikko Niemi, 29. Fiden tuomarilisenssi oli vuoden lopussa 45 (v. 2016: 41) suomalaisella, joista kuudella oli Kansainvälisen tuomarin arvo ja viidellä Fide-tuomarin arvo. Fidessä on 188 jäsenliittoa. Maailman tehtäväshakkiliitto on myöntänyt Terho Marlolle ratkaisemisen Fide-mestarin tittelin. KILPAILUTOIMINTA Liiton kilpailutoiminnassa vuonna 2017 konkreettisia toimenpiteitä olivat: Kilpailutoiminta Suomessa Maajoukkuetoiminta ja osallistuminen kansainvälisiin arvokilpailuihin Veljeskansaottelu ja muut Suomi 100 -tapahtumat SM-viikko 2017 Kirjeshakkiliiton ja Tehtäväniekkojen kilpailut Toimintavuonna 2018 liiton toimesta tai sen piirissä järjestettiin yli 160 virallista kilpailua tai tapahtumaa. Eri osallistujia oli yli 1700, ja kilpailupelejä pelattiin yli ! Suurin yksittäinen kilpailu oli joukkuepikashakin SM, johon osallistui 156 joukkuetta ja 625 pelaajaa. Neljällä sarjatasolla syksystä kevääseen pelattava seurajoukkueiden SM-kilpailu veti puolestaan yli 1000 lajin harrastajaa. Pelkästään nuorille ja koululaisille suunnattuja kilpailuja on noin 40. Suomalaiset osallistuivat aktiivisesti kansainvälisiin kilpailuihin. Suomesta oli edustus vähintään 21:ssä arvokilpailussa v Edustajia oli avoimien kilpailuiden lisäksi monissa juniorien, seniorien, naisten sekä vammaisten arvokisoissa. Hienoimmat hetket koettiin nuorten kilpailuissa, kun suomalaisjuniorit menestyivät hienosti PM-kilpailuissa ja toivat Suomeen neljä mitalia: Kirkkaimpana kruununa Valo Hallman voitti alle 17- vuotiaissa Pohjoismaiden mestaruuden. Alle 20-vuotiaissa Timo Syvälahti sai pronssia ja alle 15-vuotiaissa Toivo Keinänen hopeaa. Sara-Olivia Sippola tuli toiseksi tyttöjen PM-kilpailussa! Suomen Shakkiliitto oli mukana toista kertaa järjestetyillä SM-viikoilla heinäkuussa 2017 Tampereella. Menestyksekäs tapahtuma ja laaja medianäkyvyys toivat talvella 2017 Urheilugaalassa pienliitoille yhteisen Vuoden urheilumarkkinointiteko -palkinnon. Toimintavuonna merkittävimpinä kilpailuina useiden SM-kilpailujen lisäksi järjestettiin Veljeskansa-ottelu, johon saatiin tukea Opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja joka oli osa Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumia. Otteluun osallistui Suomen lisäksi 25 hengen joukkue Unkarista, joka voitti kilpailun,
8 Virosta ja Venäjän suomalais-ugrilaisilta alueilta. Myös Kirjeshakkiliitto ja Tehtäväniekat osallistuivat Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksiin järjestämällä maaottelun Ruotsia ja Hollantia vastaan. Kilpailutoimintaa on toimintavuonna saatu merkittävästi ohjattua Shakkiareenalle Pitäjänmäessä, jossa toimintaa on koordinoitu yhdessä Helsingin Shakkiliiton kanssa. Yhteistyötä Bridgeliiton ja muiden äly- ja lautapeliliittojen kanssa on syvennetty, ja Areenalla on järjestetty mm. othellon, kiinalaisen shakin SMkilpailuja. Kirjeshakkiliitto ja Tehtäväniekat ovat järjestäneet ja osallistuneet lukuisiin kotimaisiin ja ulkomaalaisiin kilpailuihin. Molempien liittojen kilpailutoiminta on vahvasti kansainvälistä. Liitto on tukenut taloudellisesti seurojen järjestämiä kansainvälisiä kilpailuja sekä Kirjeshakkiliiton että Tehtäväniekkojen toimintaa. JÄRJESTÖTOIMINTA Liiton järjestötoiminnan konkreettisia toimenpiteitä vuonna 2017 olivat: Hallintorakenteiden keventäminen Työllistäminen Viestinnän kehittäminen ja monipuolistaminen Toimintavuonna 2017 tehtyjen liiton sääntömuutosten myötä liiton hallituksen koko pienenee ensin kymmenestä kahdeksaan v ja sitten kuuteen jäseneen v Muutos tuo dynaamisuutta hallituksen päätöksentekoon ja pienentää hallinnon kuluja. Dynaamisuuteen on pyritty myös pienentämällä ja yhdistämällä toimikuntia. Tarpeettomaksi katsottuja toimikuntia ja työryhmiä on myös lopetettu. Sisäisten erimielisyyksien vuoksi myös Shakkituomaritoimikunta tuli lopetetuksi ja tilalle perustettiin Toimitsijakoulutustyöryhmä. Tämä päätös ei ole osoittautunut oikeaksi, vaan se on lisännyt eripuraa henkilöiden välillä. Päätös korjattaneenkin jo vuoden 2018 alkupuoliskolla. Liiton työvoimatarve kasvoi toimintavuonna, ja lisätyövoimaa hankittiin merkittävästi. Liitolla on vanhastaan täysipäiväinen ja vakituinen toiminnanjohtaja, Marko Tauriainen. Hänen lisäkseen liiton palkkalistoilla olivat v. 2017: tiedotusassistenttina Erik Rosendahl , maahanmuuttajille suunnatun
9 shakkitoiminnan projektityöntekijänä Malek Al Hamoud , projektityöntekijänä Markku Raitanen , vt. palvelupäällikkönä Jyrki Kytöniemi , toimistoapulaisena Sami Heinonen , palvelupäällikkönä Aleksi Olander ja Veljeskansaotteluun liittyvissä tehtävissä projektityöntekijänä Pekka Kauppala Lisäksi palkattomassa työharjoittelussa aloitti Kai Sippola Työllistämistoimenpiteet kuitenkin osittain epäonnistuivat työvoimatarpeen ja työtehtävien määrittelyn osalta. Työllistämisillä saavutettiin tavoiteltu hyöty vain osittain. Liiton internetviestintää kehitettiin ja tehostettiin selvästi toimintavuonna Liiton sivujen tehokkaan uutisoinnin ansiosta sivujen eri kävijöiden määrä on kasvanut edelleen vuositasolla 30 % (edellisvuonna 40 %). Liiton Facebook-sivun tykkääjien määrä kasvoi 18 % ja Koulushakin Facebook sivun tykkääjien määrä 53 %. Internetissä viestintää on toteutettu monipuolisesti myös Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa. Jäsenlehden uudistus oli onnistunut, mutta lehden ilmestymisaikataulu petti pahasti. Suomen Shakin nimi muutettiin Shakiksi, ja lehti alkoi ilmestyä neljä kertaa vuodessa (68 sivua/numero) aiemman kuuden kerran (48 sivua/numero) sijaan. Lehden uudistunut ilme sai paljon kiitosta, mutta toistuvasti myöhässä ollut Shakki sekä ilmestymiskertojen vähentyminen aiheuttivat paljon kritiikkiä jäsenistössä. Lehti siirrettiin myös kokonaan liiton kustannettavaksi pois liiton majoriteetissa olevalta Suomen Shakkikustannukselta. Suomen Shakkikustannus puolestaan julkaisi toimintavuonna 2017 kaksi kirjaa. Shakkilegenda Osmo Kailasta kertova, Thomas Ristojan kirjoittama Osmo Kaila kohtalona shakki valmistui loppuvuodesta 2017, vaikka sen julkistamistilaisuus pidettiinkin vasta shakin päivänä tammikuun alussa Tammikuussa 2017 julkaistiin puolestaan pitkään Helsingin Sanomien shakkitoimittajana toimineen kansainvälisen mestarin Eero Raasteen pelikokoelma Ammattina shakki. Liiton strategiaan kuului toimintavuonna hankkia omistukseensa mahdollisimman paljon Suomen Shakkikustannus Oy:n osakkeita. Näitä ostettiin pienosakkailta tai osakkeista tehtiin vaihtokauppoja, esim. nuorten SM-voittajien kiertopalkinto vaihdettiin kolmeen Shakkikustannuksen osakkeeseen. Vuoden 2017 lopussa liitolla oli 98 kpl Suomen Shakkikustannuksen osaketta, kun koko osakekanta yhtiössä on 114 kpl. Liiton tapahtumaorganisaatiota varten perustettiin erillinen yhtiö Chess Events Oy, jonka liitto omistaa 100- prosenttisesti. Seuroille suunnattua jäsentiedottamista parannettiin, ja seuroille lähetettiin useita sähköpostitiedotteita.
10 Kirjeshakkiliitto on julkaissut Kirjeshakki-lehdestä vuonna 2017 neljä numeroa. Kirjeshakki ilmestyi painettuna ja pdf-versiona. Suomen tehtäväniekkojen jäsenlehtenä on ilmestynyt Tehtäväniekka neljänä erillisenä numerona. Molemmat liitot ovat myös viestineet aktiivisesti internet-sivuillan. Toimintavuoden aikana myönnetty seuraavat kansainväliset arvonimet: Fidemestari: Harry Mansner, Teemu Virtanen ja Mikko Niemi Naisten fidemestari: Anastasia Nazarova Ratkaisemisen fidemestari: Terho Marlo Shakkimestarin arvo on vuonna 2017 myönnetty seuraaville: Valo Hallman, Jan Demidov, Taneli Lehtilä, Janne Myller ja Timo Syvälahti. Vuoden shakinpelaajaksi 2017 valittiin 18-vuotias Teemu Virtanen, joka kaikkien yllätykseksi voitti shakin Suomen mestaruuden. Vuoden 2016 suomalaiseksi tehtäväksi valittiin Jorma Paavilaisen neljän siirron mattitehtävä. Tehtäväniekkojen kunniakiertopalkinto annettiin vuodeksi Jukka Tuoviselle ja Leo Valven kiertopalkinto Hannu Harkolalle. YHTEISKUNNALLINEN JA SIDOSRYHMÄTOIMINTA Liiton yhteiskunnallisessa toiminnassa vuonna 2017 konkreettisia toimenpiteitä olivat: Chess for Fun Sidosryhmätoiminta Vuonna 2016 aloitettua maahanmuuttajille suunnattua toimintaa jatkettiin kirjastoissa, eritoten Entressen kirjastossa, jossa Malek Alhamoud veti Chess for Fun -shakkikerhoja. Kirjastot ovat suhtautuneet yhteistyöhön hyvin, ja toiminnan kehittämiseen on syytä paneutua vielä aiempaa enemmän tulevaisuudessa. Liitto on osallistunut myös aktiivisesti pienlajien yhteisiin vaikuttamiskeinoihin ja oli yhtenä aktiivisimmista mukana, kun pienlajit antoivat keväällä 2017 yhteisen lausunnon opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn- Laasosen asettaman työryhmän kyselyyn liikunnan ja urheilun avustusjärjestelmien ja ohjauskeinojen sekä avustettavan toiminnan tulosten ja vaikuttavuuden seurannan uudistamisesta ja selkeyttämisestä. Toiminnanjohtaja on osallistunut myös useisiin Olympiakomitean tilaisuuksiin, ja liitto on tehnyt päätöksen siirtyä Olympiakomitean ja lajiliittojen yhteisiin tiloihin Pitäjänmäellä, kun muutto koittaa helmikuussa 2018.
11 Olympiakomitean kilpa- ja huippu-urheilun yksikön kanssa on keskusteltu lajivalmennuksen järjestämisestä, ja Olympiakomiteasta on ollut puhuja liiton seuratoimintapäivässä. Lisäksi tiivistä yhteistyötä on tehty turnausten ja leiritysten osalta Vierumäen urheiluopiston kanssa. TALOUS JA HALLINTO Tilikauden 2017 tulos oli 36611,64 euroa alijäämäinen. Huonoa tulosta selittävät mm. henkilöratkaisut v. 2017, Veljeskansa-ottelusta tullut tappio, vanhojen perintävelkojen alaskirjaukset sekä monet muut pienemmät ratkaisut, joilla liiton kulut ovat kasvaneet ja joiden yhteisvaikutus on merkittävä, vaikka yksittäin asiat vaikuttavatkin pieniltä. Samaan aikaan liiton tulot eivät ole kasvaneet odotetusti. Lisenssimaksukorotuksen vaikutus oli olematon osan jättäessä pelaajalisenssin hankkimatta. Toisaalta Veljeskansa-otteluun liittyviä kaikkia sponsorituloja ei puheista huolimatta saatu. Liiton taloudenpito on toimintavuonna 2017 ollut huonoa, mikä osin johtuu epäonnistuneista päätöksistä ja ratkaisuista ja osin myös liiton tulehtuneesta ilmapiiristä v Tahallista tai tuottamuksellista vahinkoa ei ole tehty. Kuitenkin liiton varojen käyttö tilanteessa, jossa liitto tekee tappiota, on ollut huolimatonta. Liiton puheenjohtajan luottokorttiostoista puuttuu osa kuiteista, selvitykset toki noistakin ostoista on saatu. Tähän reagoidaan jatkossa niin, ettei puheenjohtajilla tai hallituksella ole liiton luottokorttia käytössään. Liiton hallitus on kokoontunut 7 kertaa. Pöytäkirjapykäliä on kertynyt 112. Hallituksen kokoonpano on ollut seuraava: puheenjohtaja Juha Sundelin, varapuheenjohtaja Lauri Kangas, Mika Karttunen, Markku Raitanen, Teemu Miettinen, Aleksi Olander, Veikko Valo, Sauli Alho, Mika Hakala ja Reijo Taipale. Lisäksi hallituksen kokouksiin on osallistunut toiminnanjohtaja Marko Tauriainen. Liiton puheenjohtajalle ja hallituksen jäsenille ei ole maksettu palkkaa eikä palkkioita. Hallitus on nimennyt avukseen useita toimikuntia ja työryhmiä valmistelemaan erilaisia sääntö-, kilpailu-, koulutus- ym. asioita. Kerhojen kokoukset pidettiin ja Helsingissä. Kevätkokouksessa oli läsnä 11 äänivaltaista seuraa ja 3 yhteisöjäsentä, joilla oli kaikkiaan 25 ääntä. Syyskokouksessa oli läsnä 52 äänivaltaista seuraa ja 3 yhteisöjäsentä, joilla oli kaikkiaan 78 ääntä. Syksyn 2017 kerhojen kokouksessa hallitukseen valittiin vuosiksi Riikka Wulff, puheenjohtajaksi, Markku Raitanen, varapuheenjohtajaksi, ja jäseniksi Jyrki Kytöniemi ja Petri Pitkänen. Muut hallituksen jäsenet v (valittu syksyllä 2016) ovat Sauli Alho, Veikko Valo, Reijo Taipale ja Mika Hakala.
12 Liiton tilintarkastajani v olivat Harri Saarinen ja Seppo Rautula ja heidän varamiehinään Suomen Tilintarkastajaverkko Oy. Toimitsijakoulutustoimikunnassa on toiminut puheenjohtajana Mika Hakala. JSM-toimikunnassa ovat toimineet Jyrki Kytöniemi, puheenjohtaja, sekä Lauri Hagelberg. Koulushakkityöryhmän puheenjohtajina ovat toimineet Juha Sundelin ja loppuvuodesta Kai Sippola. Ansiomerkkitoimikunnan toiminnasta vastaa Suomen shakkihistoriallinen seura. Selotoimikuntaan kuuluivat Juha Kivijärvi, puheenjohtaja, Harri Hurme, Lauri Kangas, Jouni Lehtivaara, Teemu Vihinen ja Sampsa Nyysti. Liiton kilpailutoimintaa ovat hoitaneet palvelupäällikköt Jyrki Kytöniemi ja Aleksi Olander yhdessä toiminnanjohtaja Marko Tauriaisen kanssa. Muita edustuksia: Fide ja ECU: Jouni Lehtivaara; PSL: Juha Sundelin; Pohjoismaiden koulushakkitoimikunta: Antti Aalto ja Markus Wartiovaara; Pohjoismaiden seniorishakkitoimikunta: Eero Patola; Pohjoismaiden naisshakkitoimikunta: Heini Puuska. Kansainvälisen tehtäväshakkiliiton WFCC:n 1. varapuheenjohtajana toimi Suomen Hannu Harkola. Shakkiliiton edustaja Bridge Areena Oy:n hallituksessa: Juha Sundelin.
13 TULOSLIITE SM-kisat ja kansainväliset arvokilpailut 2017 Nuorten PM, Drammen : A ( ): 3) Timo Syvälahti 3,5/6, 9) Benjamin Helander 2,5/6 B ( ): 1) Valo Hallman 5/6, 4) Anastasia Nazarova 4/6 C ( ): 2) Toivo Keinänen 5/6, 11) Hanna Laihonen 1/6 D ( ): 4) Elias Keso 4/6, 11) Oliver Wartiovaara 2/6 E: (2006-): 4) Volter Aapola 3,5/6, 10) Anton Sinitsyn 2/6 Seurajoukkueiden SM-liiga ) Tammer-Shakki, 18 joukkuepistettä, pelipisteet ) Matinkylän Shakkikerho 18, 38-16, 3) Etelä- Vantaan Shakki 15, Nuorten joukkuepikashakin SM U20 sarja: Matikylän Shakkikerho 1 (Henri Lahdelma 6/8, Tomi Eränne 5/8, Visa Aaltonen 3,5/8, Matias Riikonen 7/8) U16 sarja: 1) Matinkylän Shakkikerho 1 (Toivo Keinänen 8/8, Patrik Aalto 6,5/8, Jani Eränne 5,5/8, Ikko Hero 3,5/8) 2) Matikylän Shakkikerho 2 (Sandro Karhula 1/8, Santeri Hilden 0/8, Fatima Al Argha 2/8, Kasperi Turunen 3/8) U12 sarja: 1) Matinkylän Shakkikerho 1 (David Papuc 7/10, Adam Karhula 7/10, Justus Lehtinen 9/10, Niko Toivonen 9,5/10), 2) Etelä-Vantaan Shakki (Valtteri Sokka 7/10, Eino Pölkki 4,5/10, Reko Pölkki 5,5/10, Pessi Heino 6,5/10), 3) Turun Työväen Shakkikerho (Ilkka Koota 6/10, Matias Tuominen 5/10, Eeli Asikainen 3/10, Valtteri Lammi 4/10) Nuorten pikashakin SM U18-20: 1) Jere Lindholm 7/8, 2) Henri Lahdelma 5, 3) Iiro Kumpulainen 3,5 U16: 1) Toivo Keinänen 12/12, 2) Valo Hallman 9, 3) Anastasia Nazarova 8 U14: 1) Patrik Aalto 9,5/12, 2) Oliver Wartiovaara 9,5, 3) Sarabella Norlamo 8 U12: 1) Anton Sinitsyn 12/13, 2) Eetu Ahola 11, 3) Justus Lehtinen 10 U10) 1) Iraj Laturkar 10/12, 2) Valtteri Sokka 10, 3) Ilkka Koota 8 Koululaisten MM, Romania Avoin U7: 11) Niklas Jaakkola 6/9 Avoin U11: 65) Iraj Laturkar 3/9 Avoin U13: 22) Patrik Aalto 5/9, 31) Konsta Jaakkola 4,5 Avoin U15: 9) Toivo Keinänen 5,5/9 Tytöt U9: 33) Lotta Tiitta 3,5/9 Tytöt U11: 36) Aurora Lappi 3,5/9, 41) Ira Laturkar 1,5 Tyttöjen PM, Ruotsi B-ryhmä (U16): 4) Sarabella Norlamo 3/5, 8) Elisabet Hollmerus 1,5 C-ryhmä (U12): 2) Sara-Olivia Sippola 3,5/5, 9) Sini Jokinen 1 Seniorien joukkue-mm, Kreikka S50: 16) Heart of Finland (Yrjö Rantanen 3/8, Jyrki Salonen 2/7, Tapani Viljava 4/7, Jaakko Kivimäki 3,5/7 ja Vesa Meskanen 1,5/7) Koulujoukkueiden SM, Tampere Alakoulut luokat 1-3: 1) The English School (Kaarle Kääriäinen 5/5, Pessi Heino 3/5, Enes Sahin 4/5, Tarini Nimbekar 3/5), 2) Liuksialan koulu (Joona Kolinummi 1/5, Väinö Vanhanen 3,5/5, Lukas Lont 2/5, Eemil Mäkinen 2/5), 3) Kuljun koulu (Eetu Tuominen 0/5, Vilho Niinimäki 1/5, Casper Mäkinen 3/5, Eino Alakoski 3/5). Alakoulu luokat 4-6: 1) Espoo International School (David Papuc 4/5, Adam Karhula 5/5, Alvar Isomäki 3/5, Iraj Laturkar 5/5), 2) Mäntymäen koulu (Justus Lehtinen 3/5, Arttu Irjala 3,5/5, Atte Irjala 2,5/5, Lassi Kokkonen 4/5), 3) Mankkaanpuron koulu (Topi Hero 2/5, Tapio Seitsonen 3/5, Leevi Virtanen 4/5, Karo Tairo 3/5).
14 Yläkoulut: 1) Juhannuskylän koulu (Jaakko Takala 1,5/5, Matias Pajarre 4,5/5, Leevi Luukkonen 2/5, Demetrio Corbanese 3/5), 2) The English School (Mariela Ebeling 2,5/5, Kalle Mäki 1,5/5, Petteri Hallamaa 1/5, Roberto Martinez 4/5). Jatkokoulut: 1) Päivölän opisto (Kasper Kivimäki 3/5, Niko Poranen 3,5/5, Toni Poranen 4,5/5, Veikko Laitamäki 5/5), 2) The English School (Jaime Costilla Gonzales 3,5/5, Matias Riikonen 4/5, Matias Tolppanen 2,5/5, Niklas Suominen 1/5), 3) Tampereen lyseo (Eetu Tiiva 3,5/5, Joel Numminen 1,5/5, Yuhao Zhang 1/5, Le Tai 0/5). Pikashakin SM, Turku Yleinen sarja: 1) Tapani Sammalvuo 36/38, 2) Toivo Keinänen 31 (uusinta 2-0), 3) Mika Karttunen 31 Naisten sarja: 1) Tanja Tuominen 12,5/38(A), 2) Heini Puuska 21/36(B), 3) Heini Rinne 20,5/36(B) Henkilökohtainen EM, Valko-Venäjä ) Mika Karttunen 5/11, 302) Vilka Sipilä 4,5/11 Nuorten SM U8: 1. Niklas Jaakkola TammerSh 7/7 2. Vihan Velagapudi MatSK 5,5 3. Ilona Poltavskaja Int 4,5 U8 tytöt: 1. Ilona Poltavskaja Int 4,5/7 2. Saana Sippola KurVi 3,5 3. Alexandra Sofieva Int 3 U10: 1. Ilkka Koota TuTS 6/7 2. Aleksandr Häkkinen Int 5,5 3. Kaarle Kääriäinen MatSK 5 U10 tytöt: 1. Sara-Olivia Sippola KurVi 4,5/7 2. Vanessa Kirov Int 4 3. Lotta Tiitta MatSK 3,5 U12: 1. Konsta Jaakkola TammerSh 6,5/7 2. Anton Sinitsyn Int 5,5 3. Toni Vainikka HämSK 5 U12 tytöt: 1. Sini Jokinen TammerSh 4/7 2. Elisabet Hollmérus TammerSh 4 3. Aurora Lappi Pässi 2 U14: 1. Patrik Aalto MatSK 6,5/7 2. Oliver Wartiovaara HSK 5,5 3. Niko Palttala TammerSh 5 U14 tytöt: 1. Mariela Ebeling MatSK 4,5/7 2. Lyal Al Hamoud MatSK 4 3. Sarabella Norlamo MatSK 3,5 U16: 1. Anastasia Nazarova ESK 5/6 2. Valo Hallman Velhot 4,5 3. Toni Kugappi Int 4 U16 tytöt: 1. Anastasia Nazarova ESK 5/6 U18: 1. Jan Demidov Int 7/7 2. Henri Lahdelma MatSK 6 3. Kasper Kivimäki Pässi 4 U18 tytöt: 1. Mikaela Ebeling MatSK 1/7 U20: 1. Toivo Keinänen MatSK 5,5/6 2. Jere Lindholm EtVaS 5, Pavel Khanov ja Dmitri Tumanov 3,5 SM-turnaukset Yleinen SM (Helsinki): 1) Teemu Virtanen 4,5/7 (uusinta 2-0), 2) Mika Karttunen 4,5, 3) Kalle Niemi 3,5, 4) Mikael Agopov 3,5, 5) Miikka Mäki-Uuro 3, 6) Vilka Sipilä 3, 7) Daniel Ebeling 3, 8) Tapani Sammalvuo 3. Naisten SM (Helsinki): 1) Anastasia Nazarova 4/5, 2) Alia Dannenberg 3,5, 3) Sarabella Norlamo 3,5, 4) Heini Rinne 2,5, 5) Huda Al Najar 1, 6) Fatima Al Argha 0,5 Seniorien SM (+50, Lappeenranta): 1) Petri Kekki 4/5, 2) Jari Kumpulainen 3,5, 3) Kari Eklund 3,5 Seniorien SM (+65, Lappeenranta): 1) Esa Auvinen 5,5/7, 2) Antti Pihlajamäki 5, 3) Eero Patola 4,5 Avoin SM, Naantali ) Jari Järvenpää 5,5/9, 2) Vesa-Pekka Heinola 5,5, 3) Miikka Mäki-Uuro Nopean shakin SM, Tampere Henkilökohtainen kilpailu: 1) Toivo Keinänen 6,5/7, 2) Erik Rönkä 5,5, 3) Mika Karttunen 5,5 Joukkuekilpailu: 1) Jyväs-Shakki (Erik Rönkä 3/6, Tommi Luukkonen 6,5/7, Tuomas Nivala 4,5/7, Janne Tuononen 2,5/6, Aarne von Wright 1,5/2), 2) Tammer-Shakki (Mika Karttunen 3/7, Jani Ahvenjärvi 4,5/7, Pekka Köykkä 6/7, Jyrki Kytöniemi 4/7), 3) Oulun Shakkiseura (Osmo Kauppila 5,5/7, Jere Huovinen 2,5/7, Keijo Kononen 5/7, Aleksi Wallin 4/7). Joukkuepikashakin SM, Pori ) Kymen Shakki (Aleksandr Rakhmanov 24,5/27, Samu Ristoja 16,5, Jukka Puranen 20,5, Mauri Lehtosaari 19,5), 2) Matinkylän Shakkikerho (Vadim Moiseenko 21, Toivo Keinänen 21, Frans Valli 14,5, Asko Hentunen 21), 3) Tammer-Shakki (Mika Karttunen 19,5, Henri Pohjala 20,5, Pekka Köykkä 21, Jyrki Kytöniemi 15,5).
15 Nuorten EM, U10: 93) Ilkka Koota 4 U12: 131) Matias Tuominen U12 tytöt: 94) Elisabet Hollmerus 2 U14: 93) Oliver Wartiovaara 3,5 U14 tytöt: 35) Sarabella Norlamo 5 U16 tytöt: 26) Anastasia Nazarova 5 U18: 80) Kasper Kivimäki 2,5 Seurajoukkueiden Euro-Cup, Turkki ) Etelä-Vantaan Shakki (Olav Sepp 3,5/7, Erik Rönkä 1/6, Tero Kokkila 2/7, Henri Koskinen 3/5, Heikki Salo 3/7, Mikko Alava 1/3, Teemu Vihinen 2,5/4, Harri Laakso 2,5/3) Joukkue EM, Kreikka Miehet: 31) Suomi (Tomi Nybäck 4/8, Mika Karttunen 2/7, Daniel Ebeling 3/7, Vilka Sipilä 1,5/6, Kalle Niemi 3,5/8). Nuorten MM alle 20v, Italia ) Jere Lindholm 3,5/11 Koululaisten SM, Oulu A (17-20v): 1) Kasper Kivimäki 4/5, 2) Dmitri Tumanov 3,5, 3) Henri Lahdelma 3 A tytöt: 1) Emilia Ruha 0 B (15-16v): 1) Toivo Keinänen 6/6, 2) Lauri Gurevicius 4,5/6, 3) Olli Järviniemi 3/6 C (13-14v): 1) Patrik Aalto 6,5/7, 2) Oliver Wartiovaara 5,5, 3) Lauri Linnosuo 3,5 C tytöt: 1) Hanna Laihonen 3 D (11-12v): 1) Elias Keso 7/7, 2) Konsta Jaakkola 5/7, 3) Anton Sinitsyn 5/7 D tytöt: 1) Sini Jokinen 4/7, 2) Elisabet Hollmerus 3,5, 3) Aurora Lappi 3 E (9-10v): 1) Kaarle Kääriäinen 5,5/7, 2) Iraj Laturkar 5,5, 3) Valtteri Sokka 5 E tytöt: 1) Lotta Tiitta 4 F (8v tai alle): 1) Niklas Jaakkola 6/7, 2) Nikolai Kremenenko 5, 3) Vihan Velegapudi 4 F tytöt: 1) Ilona Poltavskaja 3, 2) Alexandra Sofieva
16 SUOMEN TEHTÄVÄNIEKAT TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Suomen ratkaisujoukkue sijoittui kymmenenneksi Euroopan mestaruuskilpailussa Latvian Riiassa. Saksan MM-ratkaisukilpailussa Suomi oli yhdestoista. WCCT-laadintakilpailussa Suomi sijoittui yhdeksänneksi. Terho Marlolle myönnettiin ratkaisemisen FIDE-mestarin arvo. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettiin Suomi 100 -ratkaisukilpailu Vierumäellä kahdessa ryhmässä. Lisäksi aloitettiin juhlalaadintamaaottelu Suomi-Hollanti. Vuoden 2016 suomalaiseksi tehtäväksi valittiin Jorma Paavilaisen neljän siirron mattitehtävä. 2. Toimihenkilöt Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Helsingin Shakkiareenalla. Johtokuntaan valittiin seuraavat: puheenjohtajaksi Jorma Paavilainen (Espoo), varapuheenjohtajaksi Harri Hurme (Espoo), sihteeriksi Kari Karhunen (Helsinki), taloudenhoitajaksi Hannu Harkola (Helsinki) ja kirjastonhoitajaksi Neal Turner (Helsinki). Varajäseniksi valittiin Terho Marlo (Vantaa) ja Janne Syväniemi (Espoo). Toiminnantarkastajiksi valittiin Leo Lahdenmäki (Helsinki) ja Raimo Sailas (Espoo) sekä heidän varamiehekseen Teemu Miettinen (Helsinki). Lisäksi vuosikokous valitsi edustajaksi Suomen Shakkiliittoon Harri Hurmeen. Tehtäväshakilliseen toimikuntaan valittiin Unto Heinonen, Henry Tanner, Pauli Perkonoja ja Kari Valtonen. Matrikkelinhoitajiksi valittiin Henry Tanner ja Marko Tauriainen. RELO-toimikuntaan valittiin Harri Hurme ja Timo Kallio. Suomen edustajaksi Kansainväliseen tehtäväshakkiliittoon (WFCC) valittiin Hannu Harkola. 3. Kokoontumiset ja jäsenasioita Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Shakkiareenalla Helsingissä. Läsnä oli 13 ST:n jäsentä. Johtokunta on kokoontunut kaksi kertaa. ST:n kevätpäivät järjestettiin ja syyspäivät Kokemäellä. Helsingin osaston tehtäväiltoja on pidetty joka toinen keskiviikko Shakkiareenalla. Kerran kuussa on kokoontunut Pirkanmaan shakkitehtäväkerho. Lisäksi Turussa, Vaasassa ja Espoossa on toiminut ST:n osasto, Porissa Satakunnan tehtäväkerho ja Lahdessa paikallisen shakkikerhon suojissa toimiva tehtäväshakkiosasto. Jäsenlehden saajia oli vuoden lopussa noin 130, joista 100 suomalaista. Jäsenmaksunsa maksoi 60 jäsentä. Yhdistyksellä on 12 ainaisjäsentä. 4. Henkilöasioita ja huomionosoituksia Kunniakiertopalkinto annettiin Jukka Tuoviselle ja Leo Valven kiertopalkinto Hannu Harkolalle. Syntymäpäiviä vuonna 2017: 90 vuotta: Ilmari Mäkihovi (29.6), 80 vuotta: Risto Kauranen (6.7.), 70 vuotta: Sakari Finni (19.2.), Timo Koistinen (20.4.), Jouko Vanhatupa (23.9.), 60 vuotta: Kenneth Solja (9.1.), Seppo Praski (6.4), 50 vuotta: Janne Syväniemi (19.10).
17 5. Kansainvälinen toiminta WFCC:n 60. kokous järjestettiin Dresdenissä Saksassa. ST:n virallisena edustajana ja WFCC:n 1. varapuheenjohtajana toimi Hannu Harkola. Kongressiin osallistuivat Suomesta myös Jorma Paavilainen, Harri Hurme, Per Olin, Kari Karhunen sekä Leena ja Neal Turner. 6. Kilpailutoiminta Seuraavaan on koottu kussakin kilpailussa parhaiten sijoittuneiden suomalaisten tulokset. Täydellisemmät tulokset ja selostus on julkaistu hakasuluissa mainituissa TN-lehden numeroissa. 6.1 Ratkaisukilpailut Kansainväliset ratkaisukilpailut Kansainvälinen ratkaisukilpailu (ISC) järjestettiin Tulokset: 1) John Nunn GBR 59 p ) Jorma Paavilainen 45 p.... [TN 1/17]. Euroopan mestaruuskilpailu (ECSC) järjestettiin Riiassa Latviassa. Joukkuekilpailun tulokset: 1) Puola 245 p... 10) Suomi 172 p (Paavilainen, Marlo, Hurme). Kilpailussa oli 15 joukkuetta. Henkilökohtaiset tulokset: 1) Piotr Murdzia 85 p. 14) Jorma Paavilainen 73 p. Euroopan mestaruuskilpailujen avoin kilpailu: 1) Bojan Vucković SRB 43/60 19) Jorma Paavilainen 34,3 p. [TN 2/17]. MM-joukkueratkaisukilpailu (WCSC) järjestettiin Dresdenissä, Saksassa Tulokset: 1) Puola 161,5 p... 11) Suomi 119 p (Hurme, Karhunen, Paavilainen). Mukana oli 22 joukkuetta. Henkilökohtainen MM-ratkaisukilpailu käytiin joukkuekilpailun yhteydessä. Tulokset: 1) Kacper Piorun POL 77 p. 22) Kari Karhunen 60 p. [TN 3/17]. Dresdenin kongressin avoin kilpailu: 1. Piotr Murdzia 60 p 23. Kari Karhunen 51 p [TN 3/17] Kansalliset ratkaisukilpailut Pikaratkaisemisen SM-kilpailuun osallistui 19 ratkaisijaa. Mukana oli kaksi ulkomaalaista osanottajaa. Tuomarina toimi Neal Turner. Tulokset 1) Aleksei Popov RUS 53,5 p. 2) Kari Karhunen 53,5 p. 3) Joose Norri 52 p. 4) Harri Hurme 40 p. [TN 1/17]. Kevätpäivien ratkaisukilpailu: 1) Kari Karhunen [TN 2/17] Syyspäivien ratkaisukilpailu: 1) Kari Karhunen [TN 4/17]. Suomi 100-ratkaisukilpailu: 1) Vilka Sipilä 40 p./40 4) Jari Järvenpää 20 p. 5) Lauri Komulainen 19 p. 8) Petteri Paronen 16 p. 9) Tomi Åberg 15 p. Veli Vehkalahti 1 p. [TN 4/17]. Suomi 100-ratkaisukilpailu B-ryhmä: 3) Veli Vehkalahti 21 p. 4) Vihan Velagapudi 13 p. [TN 4/17]. 6.2 Laadintakilpailut Tehtäväniekka -lehdessä vuonna 2017 ilmestyneet vuosikilpailujen tuomiot 3# : Tuomari Martin Hoffman. Kim. Kari Valtonen, kim. Seppo Praski [TN 1/17]. lt : Tuomari Ed van de Gevel. Palkinto Kari Valtonen [TN 2/17]. 2# : Tuomari Klaus Köchli. [TN 3/17] i# : Tuomari Neal Turner. 1. p. Terho Marlo, kim. Jorma Pitkänen [TN 4/17].
18 6.2.2 Muut kansainväliset laadintakilpailut Harri Hurme 70 JT: Tuomari Harri Hurme. 2. p. Henry Tanner, 3. p. Teppo Mänttä, 1. kim. Teppo Mänttä [TN 1/17] 10. WCCT-kilpailu: 1. Venäjä 125 p. 9. Suomi 92,9. Kilpailussa oli 38 maata. Pisteitä suomalaiset saivat seuraavasti: Jorma Paavilainen 43,1 Janne Syväniemi 15,7 Harri Hurme 14,8 Unto Heinonen 7,5 Per Olin 6 Jorma Pitkänen 5,8 [TN 3/17]. Raimo Sailas 70 JT: tuomari Silvio Baier. 1. kim. Henry Tanner, 4. kim. Jorma Paavilainen [TN 3/17] Dresdenin kongressin laadintakilpailuissa Harri Hurme ja Jorma Paavilainen saavuttivat maininnat Spišská Borovička -kilpailussa, Azemmour-kilpailussa Terho Marlo ja Jorma Paavilainen saivat tehtävillään maininnat [TN 4/17] Kansalliset laadintakilpailut Kevätpäivien laadintakilpailu: 1. palkinto Hannu Harkola [TN 2/17]. Syyspäivien laadintakilpailu: 1. palkinto Mikael Grönroos [TN 4/17]. Vuoden suomalainen shakkitehtävä 2016: Tuomarit Unto Heinonen, Harri Hurme, Pauli Perkonoja ja Janne Syväniemi. 1. sija Jorma Paavilainen, 2. sija Jorma Pitkänen, 3. sija Jorma Paavilainen [TN 1/17]. 7. Julkaisutoiminta Yhdistyksen jäsenlehtenä on ilmestynyt Tehtäväniekka neljänä erillisenä numerona, joissa on ollut yhteensä 216 sivua. Lehden päätoimittajana on toiminut Jorma Paavilainen Hannu Harkolan, Janne Syväniemen ja muun jäsenistön laajan tuen avustamana. Lehdessä on julkaistu mattitehtävien (Kari Valtonen), lopputehtävien (Antti Parkkinen), apumattien (Harry Fougiaxis), itsemattien (Johan Beije) ja satushakin ja retrojen (Kenneth Solja) ensipainospalstoja sekä Kari Valtosen, Joose Norrin ja Henry Tannerin artikkeleita. Lisäksi on julkaistu palstaa Paha Pähkinä (Neal Turner), menestyneitä suomalaistehtäviä sekä paljon muita ajankohtaisia ja mielenkiintoisia shakkiaiheisia kirjoituksia. Internet-sivujen avulla on pyritty kertomaan ST:stä ja tehtäväshakista kaikille kiinnostuneille, tiedottamaan nopeasti ajankohtaisista asioista jäsenille, tarjoamaan kiinnostavaa ja hyödyllistä tietoa tehtäväshakista sekä tiedottamaan ulkomaisille harrastajille ST:n toiminnasta. Sivujen ylläpidosta on vastannut Hannu Harkola. ST:n facebook-sivuilla on toiminnan esittelyä ja keskustelua ajankohtaisista aiheista sekä tietoa laadintakilpailuista. ST:n jäsenet ovat toimittaneet shakkipalstoja Shakissa ja sanomalehdissä. ST:n jäsenistä Kenneth Solja on toimittanut ruotsalaisen Springaren-lehden apumatti- ja itsemattipalstoja sekä Småsaker & Hugskott -palstaa. Puheenjohtaja on välittänyt ulkomaisia shakkikirjoja ja Hannu Harkola on huolehtinut jäsenten ulkomaisten shakkilehtien tilauksista.
19 SUOMEN KIRJESHAKKILIITTO TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yleistä Suomen Kirjeshakkiliiton jäsenmäärä oli vuonna 2017 tasan 200, joista ainaisjäseniä 115 ja maksaneita 85. Liiton toimintaa ajatellen on kaksi positiivista asiaa tapahtunut kuluneen vuoden aikana. Liiton hallitukseen saatiin uutta voimaa ja vielä nuoremman sukupolven edustajaa. Jussi Salminen ja Tomi Tocklin aloittavat hallituksessa vuoden 2018 alusta. Uutena jäsenenä pitkästä aikaa hallituksessa aloittaa Ragnar Wikman, joka kokemuksellaan vahvistaa liiton kansainvälistä toimintaa. Loppuvuodesta alkoi Suomi 100 Suomi-Ruotsi kirjeshakkimaaottelu, missä on paljon uusia pelaajia. Toivottavasti usea saa kimmokkeen pelata jatkossakin kirjeshakkia. Turnauksen lähtölaukauksena Ruotsin kirjeshakkiliiton edustaja Per Söderberg vieraili Helsingissä Suomen liiton vieraana. Toimielimet ja edustukset Liiton hallitukseen ovat vuonna 2017 kuuluneet seuraavat henkilöt; puheenjohtaja Heikki Arppi, varsinaiset jäsenet; Asko Havumäki, Jari Laine, Panu Laine, Pertti Lehikoinen, Olavi Riikonen sekä Auno Siikaluoma. Hallitus kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Sääntömääräiset vuosikokoukset pidettiin (kevätkokous) ja (syyskokous). Näissä kokouksissa käsiteltiin liiton sääntömääräiset asiat. Kirjeshakkiliittoa edusti vuoden 2017 ICCF-kongressissa Bulgarian Albenassa Olli Ylönen. Liiton sisäinen tehtäväjako vuonna 2017 oli seuraava: Hallinnolliset tehtävät Puheenjohtaja = Heikki Arppi Varapuheenjohtaja = Pertti Lehikoinen Sihteeri = Jari Laine Turnaus- ja toiminnanjohtaja = Heikki Arppi Turnaussihteerit = Olavi Halme, Pertti Koskinen, Auno Siikaluoma, Olli Ylönen, Asko Havumäki, Ragnar Wikman, Leo Lahdenmäki Jussi Salminen ja Ilmari Ilonen. Kehityspäällikkö = Panu Laine Sääntöasiat = Olli Ylönen, Ragnar Wikman Maaottelujen käynnistys = Heikki Arppi Maaottelujen kapteeni = Olli Ylönen Maaottelu-plaketit = Raimo Penttilä Serveri-turnausasiat = Olli Ylönen Tulosseuranta = Heikki Arppi (kotimaiset ja ulkomaiset) SM-turnausten johto = Ragnar Wikman Seniorinen SM-turnausten johtaja = Auno Siikaluoma (serveri) ja Pertti Koskinen posti) Talousasiat Taloudenhoitaja ja jäsenkirjuri = Olavi Riikonen Palkintoasiat = Heikki Arppi Tarvikemyynti = Heikki Arppi Liiton tiedotustoiminta KS-lehden päätoimittaja = Heikki Arppi KS-lehden taitto/postitus = Olavi Riikonen Kirjeshakkipalsta Suomen Shakissa = Panu Laine Liiton PR-asiat = Panu Laine Liiton kotisivut Internetissä = Auno Siikaluoma, Olavi Riikonen
20 Kansainväliset asiat ICCF-yhteysmies = Olli Ylönen ja Ragnar Wikman Liiton edustaja ICCF:n kongressissa = Olli Ylönen Webserver -ryhmien ilmoittamninen ICCF:lle = Olli Ylönen Kv-turnauspäällikkö = Olli Ylönen ja Ragnar Wikman Kilpailutoiminta 68.SM-turnaus alkoi. 67. SM-turnauksen voitti Mika Haapamäki. Hopeaa sai Asko Havumäki ja pronssia Kristo S.Miettinen. Seniorien 51.SM serveriturnauksen voitti Kari Kuosmanen. Hopeaa sai Matti Huuskonen ja pronssia Mikko Fagerström. Seniorien 52. ja 53. SM-turnaukset olivat menossa. Kansallisen kirjeshakkimestarin (KM) arvonimi on myönnetty Jari Laineelle. Kansainvälisen tuomarin IA (International Arbiter) arvonimen on saavuttanut Olli Ylönen. ICCF:n arvonimen Kansainvälinen mestari (IM) on saavuttanut Asko Havumäki. Mika Haapamäki saavutti CCE- ja CCM-arvonimet. CCE-arvonimen ovat saavuttaneet Tapio Heilala, Ilmari Ilonen, Risto Pohjosmäki ja Tomi Tocklin. Puolikiinnityksen CCE- ja CCM-arvonimiin on saavuttanut Tuomo Teeriaho. Puolikiinnityksen CCM-arvonimeen ovat saavuttaneet Jukka Suninen, Mikko Fagerström ja Anssi Manninen. Puolikiinnityksen CCE arvonimeen ovat saavuttaneet Jukka Suninen, Kari Koistinen, Jari Laine ja Sakari Pesonen. Suomen Shakkiliiton myöntämän shakin hopeisen ansiomerkin kultaisin sotilain saivat suurmestarit Reijo Hiltunen ja Kari Tikkanen. Heikki Arppi sai kulttuuriministerin myöntämän Suomen Liikuntakulttuurin ja Urheilun ansioristin. Vuoden alussa alkoi Esko Nuutilainen Memorial. Suomi pelaa 11. EM-joukkuemestaruusturnauksen alkuerässä. Syksyllä alkoi Itämeriturnaus Suomen järjestämänä. Suomi järjestää myös FINJUB 55 -juhlaturnauksen, jonka alkueriin osallistuu 308 pelaajaa. Suomi pelaa Esko Nuutilainen team-turnauksessa, jossa mukana ovat alle 2300-vahvuisten pelaajien Euroopan joukkueet. Maaottelutuloksia: Suomi-Wales 30-22, Suomi-Venezuela 17½-24½ Suomi-Indonesia 13½-8½, Suomi-Saksa serveri 34½ 39½ ja postitse 4½-17½, Suomi-Tanska 21½-32½, Suomi-Uusi Seelanti/Australia 30½- 23½. Uusia maaotteluita alkoi Hollantia, Unkaria ja Ruotsia vastaan. ICCF ja Kirjeshakkiliitto vuonna 2017 ICCF:n kongressi pidettiin syyskuussa Bulgarian Albenassa. Suomen edustajana oli Olli Ylönen. Suomella oli kolme esitystä kansainvälisen toiminnan kehittämiseksi ja ne kaikki toteutuivat. Jäsenliitot saavat järjestää kaksinkertaisen määrän pelejä ilmaiseksi ICCF:n serverillä. Kansainvälisen tuomarin arvonimen hyväksi turnaussihteerit voivat laskea myös ICCF Free -ottelut. Jatkossa ICCF maailmancupin voittaja saa suoraan SIM-tittelin. Muita sääntömuutoksia kongressissa: mm. CCE- ja CCMtitteleiden saavuttajat voivat tilata mitalit postitse pientä maksua vastaan ICCF:n sivujen kautta. ICCF:n kaikki
21 säännöt kerätään yhteen dokumenttiin. Saman pelin aikana voi ehdottaa tasapeliä useammin, mutta vähintään 10 siirron välein. On myös merkille pantavaa, että ICCF arvostaa Esko Nuutilaisen työtä muuttaessaan Euroopan joukkuemestaruusturnauksen alle 2300-vahvuisille pelaajille muotoon Esko Nuutilainen Team. Seuraava kongressi järjestetään Walesissa. Muu toiminta Kirjeshakki-lehdestä on vuonna 2017 ilmestynyt neljä numeroa. Kirjeshakki ilmestyi painettuna ja pdf-versiona. Päätoimittajana on Heikki Arppi. Kotisivua on kehitetty edelleen. Vastuullisina ovat olleet Auno Siikaluoma ja Olavi Riikonen. Kansallisen ja kansainvälisen kilpailutoiminnan tarjontaa on luettavissa tarkemmin mm. Kirjeshakki- ja WWW -osoittessa. Suomen Kirjeshakkiliiton kotisivu ICCF:n kotisivu: Toimintakertomus vahvistetaan liiton kevätkokouksessa
Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2017
Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2017 YLEISTÄ Vuonna 2017 Suomen Shakkiliiton strategisena tavoitteena oli toiminnan kehittäminen segmenteittäin. Tavoitteena oli kehittää liiton palveluorganisaatiota
SSL / SM-kilpailut
SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling
Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012. Yleistä
1 Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä Kirjeshakkiliiton toiminta on jatkunut vuonna 2012 edellisvuosien linjoilla. Talouden osalta loppuvuodesta alkaneet Finjub50-turnauksen
SUOMEN SHAKKILIITTO. Toimintakertomus
SUOMEN SHAKKILIITTO Toimintakertomus 2018 1 SUOMEN SHAKKILIITTO SUOMEN SHAKKILIITTO RY Suomen Shakkiliitto ry, SSL, on Suomen Olympiakomiteaan kuuluva shakin kattojärjestö Suomessa. SSL on perustettu vuonna
SHAKIN RITARIT (kisa I/III)
Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 SHAKIN RITARIT (kisa I/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 1963 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Valli Frans Velhot 2310 3 Tuominen Risto TuTS 2292 4 Salopää
NELJÄ TORNIA (kisa II/III)
Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 NELJÄ TORNIA (kisa II/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2321 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: 18.2.2019 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sininen : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
SUOMEN SHAKKILIITTO Toimintasuunnitelma ja talousarvio
SUOMEN SHAKKILIITTO Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019 1 SUOMEN SHAKKILIITTO SUOMEN SHAKKILIITTO RY Suomen Shakkiliitto ry, SSL, on Suomen Olympiakomiteaan kuuluva shakin kattojärjestö Suomessa. SSL
KARTUN PALUU (kisa III/III)
Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 KARTUN PALUU (kisa III/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2334 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: 4.12.2018 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sininen : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:24.8.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:23.1.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:3.1.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen
Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2016
Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2016 Yleistä Vuonna 2016 Suomen Shakkiliiton rooli urheilun ja liikunnan alalla toimivana järjestönä ja kilpailuorganisaattorina nousi toiminnan keskiöön. Shakin
Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2011 (esitetään hyväksyttäväksi Kerhojen kokouksessa 31.10.2010)
Suomen Keskusshakkiliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2011 (esitetään hyväksyttäväksi Kerhojen kokouksessa 31.10.2010) Vuosi 2011 on koulushakin teemavuosi. Tavoitteena on innostaa koululaisia shakin
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: 17.7.2019 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sininen : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)
1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.
Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti
PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.
OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU
SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R
SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA
J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:24.02.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä
English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja
TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET
ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN
TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)
1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo
Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ
Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ 1 Mäki-Hokkonen Jussi SA A 94 85 86 265 2 Rantonen Tero OMAS A 95 76 91 262 3 Heinonen Harri SSG A 90 79 84 253 4 Björkqvist
Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa
Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi
Lapua Lohja
5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5
51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,
1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com
Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta
SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET
Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5
LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013
LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen
Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.
Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA
Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20
5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10
5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )
1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964
Suomen Cup - Rovaniemi
,0 km - 11.0.00,0 km 1 m 000 m 119 120 1 2 4 5 6 7 8 9 10 11 12 1 14 15 16 17 18 2149841 Ristomatti Hakola 11:29:0 27505122 Esa Mursu 11:0:00 0979240 Elmeri Toivanen 11:0:0 28958422 Jani Sarkkinen 11:1:00
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:21.03.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä
Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa)
Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura 78 0 13 13 7 11 10 15 16 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 65 15 15 15 0 20 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 62 9 9 20
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki
41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK
. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja
Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)
1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00
Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI
N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:08.05.2017 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sinivihreä : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset
Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23
18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25
TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)
1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1
Kouvolan Pallonlyöjät per
Kouvolan Pallonlyöjät per. 2.10.1931 KPL naiset naiset miehet miehet miehet kontiot A-pojat B-pojat Cup Halli -kilp (1931-54) -sarja Suursarja (1931-44) -sarja Välisarja (1938-41) B-sarja (1931-35) Valtakunnansarja
Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18
Luokka: Joukkuekilpailu Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Sijoitus JoukkueID JoukkueNimi Yhteispisteet Kilpailu % Jäsenet Pisteet 1 3 VAU 1324,7205 100,0000 Heino Kari 686,1939 Lee Kenny 638,5266
Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa)
Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) Henkilökohtainen CUP-kilpailu 2015-9/10 osakilpailua 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 70 7 15 15 20 13 2 Juvonen Jyrki n Kyykkä 69 9 9 13 18 20 11 3 Kautto Ari
SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA
SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33
Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2015
Suomen Shakkiliitto ry Toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli Suomen Shakkiliitossa kilpailullisesti hyvin aktiivinen, ja eri puolilla Suomea pelattiin joka viikko useita turnauksia. Suurimmat osanottajajoukot
HRK- uistelu
HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060
10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H
10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti
NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016
Kalastuspisteuistelu
HSVU Tulostettu 3.8.2013 Sivut 1 / 21 12 Tomi Kekki, Jari Kekki, Jani Träff 8945 hauki 5460 8945 8945 1 3 Topi & Mika Salo 8800 hauki 6370 8800 8800 2 8 Timo Ikola, Markku Pitkäranta 8595 8595 8595 3 1
Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)
Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura
Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV)
Nimi Kausi Ottelut Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt Aaltonen Matias (P/H) 14-15 16 3 4 7 6 15-16 9 1 1 2 4 16-17 4 0 1 1 0 II-div. kars 0 0 0 0 0 29 4 6 10 10 Ahola/Möller Antti (P) 01-02 18 1 0 1 0 02-03
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP
Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45
SM SPORTING OULAINEN TULOKSET
SM SPORTING OULAINEN 19-20.7.2014 TULOKSET NAISET LA LA SU SU NIMI SEURA L 1/ 60L 2/ 60 L 1/ 40L 2/ 40YHT. 1 Saija Hautaoja 67 SA 45 45 32 29 151 2 Johanna Huotari 47 OulA 37 37 31 32 137 3 Leena Korhonen
Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23
18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA
SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2
Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta
Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:30.05.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä
M PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0. M TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3 +2,1
Hiihdon sotilaiden SM-kilpailut Sodankylässä TULOKSET Maastohiihto 22.3.2017 Miehet 45v M45 1. 7 PELTOLA Olli Puolustusvoimien logistiikkala 15:11,2 +0,0 M45 2. 4 TUHKALAINEN Janne Kainuun prikaati 15:13,3
Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue
Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4
Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli
Sivu 1 1. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) + 894 (84) 3689 (340) 2. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) + 863 (72) 3662 (264) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911
Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli
Sivu 1 1. Honkonen Tomi Kamut 954 (64) + 936 (64) + 909 (64) 2799 (192) 2. Lehtinen Aulis Pinjets 946 (84) + 933 (84) + 916 (88) 2795 (256) 3. Piitulainen Kari UK88 967 (24) + 911 (36) + 903 (32) 2781
Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S
Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS
Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)
21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2
Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa)
Miesten Mestaruussarja (22 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Ruoveden Karj. 83 7 15 15 20 13 20 2 Juvonen Jyrki n Kyykkä 83 9 9 13 18 14 20 11 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 70 13 0 13 7 0 11 10
Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M
Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0
2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna
Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)
Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)
Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5
Turnaus: 11:00 Paikka: Kokkola Pvm: 05.03.2016 Ottelu # 25 11:00 Sininen Valkoinen x x # # x x x x x 0 0 UrSuk PSK Kupla 12:20 x x 0 0 kiinnipitäminen 12:03 x 88 10 0 1 Kapteeni 99 Kapteeni 10 09:48 x
Hirvenjuoksun ISM-kisa
Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen