Aluevarauksista strategisiin sijainteihin
|
|
- Kirsti Karvonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Aluevarauksista strategisiin sijainteihin
2 Kaupunki on syntynyt näin Kaupungit menestyvät näin Ei välttämättä tarvitse kasvaa äärettömän suureksi eikä suuremmaksi kuin muut Riittää, että poistuvat elinkeinot pystytään korvaamaan uusilla, joilla taas on kyky luoda uutta työtä Ei vain kriisitilanteissa Rakennemuutos on jatkuva Monipuolinen rakenne on omiaan synnyttämään uutta työtä Monipuolisuus kehittyy ajan myötä Monipuolisuus ei ole vain palasten sekoittamista, vaan verkostojen/rihmastojen kutoutumista pitkissä prosesseissa
3 Yritykset/kuluttajat oikeisto/vasemmisto Suuryritykset/pienyritykset Sijaintipäätös on aluevaraus Monofunktionaalinen sijainnin optimointi Sijainti on suhde muihin sijainteihin Hyvä sijainti on hyvät liikenneyhteydet Kulutuksessa teknisen jakelun logiikka Ei-tilalliset verkot päätetään ennen tilallisia verkostoja Tuotanto-kulutus-kierron tiiveys ja limittyminen tilassa paras tuotannon kasvualusta Poliittinen jako tuotantoon ja kulutukseen ei toimi suunnittelun lähtökohtana
4 ! Historia CIAM.issa Perustuslaillinen maaoikeudellinen välttämättömyys Maanarvon määrittäjä Monofunktionalismin peruskivi Pyritty joustoon kaavamääräyksin Jossakin muodossa aina olemassa Tehtävä vasta, kun strateginen sijainti on taattu Suunnittelussa sijainti parempi lähtökohta Ei riitä, että jossakin on tilaa Sijainti on suhteessa kaikkiin muihin sijainteihin ja siitä seuraa sen edullisuus tai kehnous Peruskulutus asuminen osoitettu varastoalueille, joita markkinoidaan luonnonläheisyydellä Myös asunnon sijainti on sitä parempi, mitä paremmat yhteydet sieltä on mihin tahansa muuhun paikkaan
5 " #$ Tekninen infra Liikenneyhteydet etäälle Maata saatavilla Kaupalla jakelun optimointi Sopivaa työvoimaa Sopivat alihankkijat Synergiaetuja Erilliset asuinalueet Valikoima ennen saatavuutta Jakelu asiakkaalle Palvelujen hajaantuminen Työtä tarjolla??? Valinnanvaraa Tulevaisuuden optioita
6 # Puumainen hierarkia Jatkuva ruutukaava Keskittää virrat yhteen keskustaan; -Pienehkössä kaupungissa hyvä Synnyttää umpiperien reunan; -Ei hyvä pienessäkään kaupungissa Kasvaa joustavasti ylös/alas/sivuille Sallii keskittymiä eri paikkoihin eri aikoina Saavutettavuus keskustaan voi olla hyvä, mutta saavutettavuus mistä tahansa minne tahansa on huono Rakenteen osat ovat pitkälle erikoistuneita Saavutettavuus mistä tahansa minne tahansa on hyvä Reitit tarjoavat kauttaaltaan hyviä toimipaikkoja Rakenteet osat voivat joustavasti omaksua erilaisia rooleja
7 % Synergia; keskustoissa hyödynnetty periferioissa hyödyntämättä Satunnaisten kohtaamisten paljous virtojen on risteiltävä ja on oltava paikkoja pysähtymiseen Julkinen vai yksityinen tila keskustelusta kysymykseen tilan tuottavuudesta Ei vain rakentamisen tai kiinteistöbisneksen kannalta, vaan nimenomaan uuden työn syntymisen näkökulmasta Toimintojen sekoittuminen Vilkas kaupunkielämä lavasteineen Tilan avoimuus niin käyttäjille kuin satunnaisille vieraille Monitoimintaisia areenoita Matalan kynnyksen toimintatiloja Luottamus toimijoihin kontrollin sijasta virikkeitä Organisoituminen bottom-up Hubien tekijät sosiaalisia agentteja
8 % Liikenteen ja maankäytön yhdistämiseksi ei riitä piennarten kaunistaminen eikä näkymien optimointi Jos suunnittelussa dominoi liikenne, väylien välityskyvyn maksimoiminen pirstoo rakennetut alueet ja katkaisee niiden keskinäiset yhteydet Väylät ovat myös oleskelun paikkoja ja kevyen liikenteen reittejä Tasainen verkko luo hyviä sijainteja kauttaaltaan ja tarjoaa vaihtoehtoja On löydettävä tasapaino järjestelmien tasolla Yhtä tärkeää kuin välityskyky on kytkeytyvyys Kytkeytyvyys on työtä luovan kaupunkirakenteen perusedellytys Väylän tulee olla sekä yhdistävä että erottava Välityskyky ei ole yhtä kuin liikkumisnopeus Virrat ja paikat tasapainoon Vaihtoehtoja ja valinnan mahdollisuuksia
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18 & Käyttöjään asteittain muuttavat vanhat alueet, joilla vanhat toiminnat tukevat uusia Käytöstä vapautuvat alueet, joiden rakennuskanta sopii uusille tuotantomuodoille, ja jotka hyötyvät alueen imagoarvoista Vanhojen alueiden lomaan jääneet kaistaleet, joiden käyttöönotto sekä tiivistää että monipuolistaa laajemman alueen profiilia Alueet, jotka suodattavat ja imevät virtauksia, saaden niistä voimaa omaan kehitykseensä Urbaanit kesannot Väylien kesyttäminen Joustaminen rakentamis- ja kaavamääräyksissä Maanarvon nollautumisen esto Pienimuotoisen saneerauksen suosiminen bulldozaamisen kustannuksella Keskeneräisyyden estetiikka Moninaistuvaa ja moniarvoistuvaa yhteiskuntaa vastaavien alueellisten profiilien etsiminen itseohjautuvuus
19 Eriytymätön solu lähtökohtana Tila voidaan ottaa käyttöön ensin joko työtilana, jonka takaosassa asutaan tai päinvastoin asuintilana, jonka etuosassa tehdään työtä Näin voidaan lähteä liikkeelle pienin kustannuksin, ja tehdä jatkossa laajennuksia tai erottelu mahdollisuuksien mukaan Edellyttää joustavia määräyksiä Terveys ja turvallisuus Modulikaupunki Perinteinen käsitys asumisesta muuttuu (esim. loft) Ihminen voi tehdä eri asioita eri paikoissa ja eri kokoonpanoissa Kotipesä voi olla pienempikin Työ voi kulkea mukana Nuorilla on valmiutta uudenlaisiin ratkaisuihin Vanhat kaavaideaalit raskaan teollisuuden ajalta; kulttuuritalous toimii eri tavalla tilassakin
20 '() Plug in city. Kytkeydy kulloinkin haluamaasi kontekstiin ja paikkaan Perusinfran on oltava kattava Infra on kaupunki Liikkuvuus ja muutos ovat jatkuvia Rakennuksissa älykkäät materiaalit ja älykkäät teknologiat lisääntyvät Kaiken vanhan purkaminen olisi kuitenkin kauhea virhe Kesanto on älykäs
21 Teknostruktuurit Kaikki rakenteet yhtenä rihmastona Erilaisten kombinaatioiden mahdollisuus Plug in periaate Voit ottaa modulisi mukaan ja liittää sen uudelleen haluamaasi runkoon
22
23 ! "#$ "
24 %&''
25 ( ) #, ' # & * # + ++ & + +'# # # + "
26 Kasvava kaupunki: tiivistys, jatkuva verkostomainen laajennus Asemansa vakiinnuttanut kaupunki: tiivistys ja tehostus Supistuva kaupunki: tehostus, laadullinen parannus em. Suhteet voivat muuttua Uuden työn luomisessa kaupungin suuruus on vain yksi tekijä Uudet innovaatiot alkavat pienestä Hyvät yhteydet ja verkostuminen ovat tärkeämpiä kuin koko Innovaatioalustoja voi synnyttää monista eri lähtökohdista Metropolihype ja tuhlaus 20 + verkosto
Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma
Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea
Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta
Vantaan matkailun kuulumisia Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Kohti elinvoimapolitiikkaa Terveen kaupungin keskeinen tavoite ja menestyksen
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet
Kaupunkistrategia
Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia
Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin. Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja
Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja 11.10.2016 Taustaa WHOLE on Tampereen teknillisen yliopiston hanke, jonka tavoite on tuottaa
Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011
Mänttä-Vilppulan kehityskuva Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT Rakennemallivaihtoehtojen kautta etsitään Mänttä-Vilppulalle paras mahdollinen tulevaisuuden aluerakenne
Pieksämäen strateginen OYK. Kehityssuuntia 11.9.2013
Pieksämäen strateginen OYK Kehityssuuntia 11.9.2013 Tausta-analyysi Miksikö haluan muuttaa Pieksämäelle? Potentiaaliset syyt Siellä on työtä Siellä on liike-/työtiloja Siellä on työvoimaa Se on lapsuuteni
Millaisessa kaupungissa haluaisit asua tulevaisuudessa Esitelmän pitäjän nimi
Millaisessa kaupungissa haluaisit asua tulevaisuudessa 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tulevaisuus on kaupunkien Siksi ei ole yhtään samantekevää, millaisia kaupungit ovat Hallitaanko väestönkasvuun liittyvät
Verkostoidu Porin seudulla -hanke
Itämeren laaja-alaisin teollisuuspuisto Satamatoimintaa hyödyntävälle Teollisuudelle Kaupalle Logistiikka-alan yrityksille Rakentuu olemassa olevan teollisuuden ja teollisuusklustereiden ympärille Satakunta
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos
Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta
IISALMEN YLEISKAAVA strateginen
IISALMEN YLEISKAAVA strateginen 3 MALLIA KAUPUNGIN KEHITTÄMISEKSI IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Iisalmen yleiskaava tavoitteet Kaupunkistrategiasta väestötavoite
Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa.
Kaavoituksen näkökulma. Hyvinvointiympäristön kehittäminen seututasoisessa suunnittelussa. MAL4-sopimus Rakennesuunnitelman ja Asuntopoliittisen ohjelman päivitys Kaisu Kuusela, Tampereen kaupunkiseutu
Verkostoitunut kaupunki IX Kaupunkisuunnitteluseminaari Uhattu kaupunki 20.10.2010 Tiedekeskus Heureka
Verkostoitunut kaupunki IX Kaupunkisuunnitteluseminaari Uhattu kaupunki 20.10.2010 Tiedekeskus Heureka Samuli Alppi Maankäyttö- ja ympäristöpalvelujen johtaja Hämeenlinnan kaupunki Uhattu kaupunki Imagine
Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin
WHOLE-hanke asiantuntijatyöpaja 17.5.2016 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin Saavutettava sijainti resurssina Liikenteen laajemmat vaikutukset
TONNI, INNO ja ONNI. Inno
TONNI, INNO ja ONNI Tonni, Inno ja Onni ovat VTT:n laatimia tulevaisuusskenaarioita vuoteen 2050. Skenaarioiden lähtökohtana on ollut kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta.
ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ
ALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1 Rakennemallin mitoitus Varsinainen tarkastelu kahden vaihtoehdon välillä, joissa kummassakin pohjana valittu yhdyskuntarakenne (VE 1 + VE 3) Alenevan kehityksen trendi
LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS
LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle
Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia?
Rakennetun ympäristön haasteet vai ovatko ne mahdollisuuksia? Arto Saari Rakennustuotannon ohjauksen professori Tekniikan tohtori Uusien professorien juhlaluento 8.2.2016 Tampereen teknillinen yliopisto
Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012
Asuntomarkkinat 2012 Kalastajatorppa 26.1.2012 Antti Nikkanen, projektiasiantuntija, DI Kari Kankaala, johtaja, TkT Tampereen kaupunki, kaupunkikehitys Smart City Fiksu kaupunki All Bright! Kaupunkien
Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö
Suomen työelämästä Euroopan paras Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Vahvuudet Eniten kehitettävää
Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää
Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen
Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää
Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat
FCG Planeko Oy Kittilä kirkonkylän osayleiskaava 1 (5) Rakennemallit
FCG Planeko Oy Kittilä kirkonkylän osayleiskaava 1 (5) Rakennemallit 18.3.29 1 RAKENNEMALLIT 1.1 YLEISTÄ Rakennemalleilla tutkitaan aluerakenteen osien keskinäistä vuorovaikutusta, yhdistelmien toimintaa
Uudista käsityksesi puhtaasta energiasta
Uudista käsityksesi puhtaasta energiasta QHeat-konseptin mukainen syvälämpö on edullinen, päästötön, ja myös tuleville sukupolville turvallinen energiamuoto. 1 PUHDAS TULEVAISUUS ON JALKOJESI ALLA. Missiomme:
Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille
KUNTAUUDISTUKSEN SEUTUTILAISUUS OULUN KAUPUNKISEUTU, Oulu 4.4.2014 Professori Perttu Vartiainen, Itä-Suomen yliopisto Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille Mihin yritän vastata ja
Smart Tampere
Smart Tampere 06.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden ja toimintojen
Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.
Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa
MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA
PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain
Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin
Miten maakuntakaavoituksella vastataan kasvukäytävän haasteisiin Harri Pitkäranta, ympäristöministeriö Kymenlaakso pohjoisella kasvukäytävällä Eduskunta 7.11.2013 Kaakkois Suomen markkina alueet ja niiden
Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!
Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.
RAKENNEMALLIN SISÄLTÖ TEEMOITTAIN
Järvi-Pohjanmaan alueiden käytön suunnitelma 30.12.2011 RAKENNEMALLIN SISÄLTÖ TEEMOITTAIN Rakennemallin mitoitus Varsinainen tarkastelu kahden vaihtoehdon välillä, joissa kummassakin pohjana valittu yhdyskuntarakenne
Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta
Asuinalueiden kehittäminen ikääntyneen väestön näkökulmasta Ikäystävällisten asuinalueiden kehittäminen seminaari Ira Verma Tutkija, arkkitehti Sotera-instituutti, Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto
Smart Tampere Tero Blomqvist
Smart Tampere Tero Blomqvist 26.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden
LAHDEN YLEISKAAVA Kaupan tarpeet ja mitoitus. Maakuntakaavan kaupan ryhmä P H Liitto. Veli Pekka Toivonen
LAHDEN YLEISKAAVA 2025 Kaupan tarpeet ja mitoitus Maakuntakaavan kaupan ryhmä 17.3.2011 P H Liitto Veli Pekka Toivonen Luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä joulukuussa 2010 LUONNOSVAIHTOEHDOT PALAUTE Luonnosvaihtoehdot
Kiinteistö- ja rakennusalan toimijat ja sidosryhmät - roolit, päätöksenteon ja ansainnan logiikka
Ympäristöjohtamismenettelyn strategiatyöpaja, FIGBC, 16.11.2010 Kiinteistö- ja rakennusalan toimijat ja sidosryhmät - roolit, päätöksenteon ja ansainnan logiikka Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy Kiinteistö-
Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset
Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän
Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa. Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014
Muuttuva vähittäiskauppa yhdyskuntarakenteessa Antti Rehunen Urban Zone 2 -loppuseminaari 13.6.2014 Näkökulmia vähittäiskauppaan ja yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisiin 1 Vähittäiskaupan toimipaikkojen sijoittuminen
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen
NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan
Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa. 12.1.2012 Jarek Kurnitski
Skaftkärr energiatehokasta kaupunkisuunnittelua Porvoossa SIJAINTI 50 km SUUNNITTELUALUE ENERGIAMALLIT: KONSEPTIT Yhdyskunnan energiatehokkuuteen vaikuttaa usea eri tekijä. Mikään yksittäinen tekijä ei
Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset
Helsingin seudun yhteistyökokous apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä
Helsingin seudun yhteistyökokous 19.3.2009 apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä Helsingin seudun MAL-visio 2050 -taustaa Kansainvälinen Greater Helsinki Vision 2050 - ideakilpailu vuonna 2007 Kilpailutulosten
Rakennesuunnitelma 2040
Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,
Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä
Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Anni Sinnemäki Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 24.11.2016 Yleiskaava www.yleiskaava.fi Menestyvät kaupungit ovat kasvavia kaupunkeja Vuoteen
Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA
Lapin yliopisto KAMUSSTRATEGIA VALTAKUNNALLINEN KAMUSSTRATEGIATYÖ Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Lapin yliopisto ovat yhdessä laatineet tämän kampusstrategian. Kampusstrategia on yliopiston ajantasaisen
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET
VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta
Metropoliyhteistyö ja pääkaupunkiseudun kilpailukyky. Aulanko Jaakko Kiander
Metropoliyhteistyö ja pääkaupunkiseudun kilpailukyky Aulanko 6.9.2013 Jaakko Kiander Pääkaupunkiseutu ja Suomen talous Suomen talouden perusta on edelleen raskaassa teollisuudessa mutta kasvun moottorit
Liikennevirasto Kari Ruohonen ylijohtaja 26.9.2011
Liikennevirasto Kari Ruohonen ylijohtaja 26.9.2011 Liikennevirasto on monialainen liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa Suomen liikenneväylistä ja liikennejärjestelmän kokonaisvaltaisesta kehittämisestä
Leader-info. Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori. karhuseutu.fi
Leader-info Yhteisökeskus 11.11.2015, Pori Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta yhdistysten ja mikroyritysten
Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030
Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne
Kirkkonummen kuntastrategia
KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta
Y4 LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN ( ) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET
Y LIEVIÖ-PAUNI MAASEUTUALUEIDEN ASUKASKYSELYN (9..-8..1) VASTAUKSET, MONIVALINTAKYSYMYKSET 1 MAANKÄYTTÖ 3 Kuinka paljon alueen maankäytön ohjaamisessa tulisi mielestäsi panostaa 3 Vastauksia (37-39kpl)
HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA MARKUS HYTÖNEN
HOLLOLAN STRATEGINEN YLEISKAAVA RAKENNEMALLIT YLEISÖTILAISUUS TEEMARYHMIEN TYÖPAJA OHJELMA 16:00 Avaus ja esittely Prosessi, Strateginen yleiskaava? Lähtökohtia ja tavoitteita Rakennemallit ja vertailu
Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa. Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO
Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO Greater Helsinki Vision 2050 - seutuvisioprosessi Kilpailun tavoitteena
Kirkkonummen kuntastrategia
Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla
Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä
Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon
ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet
ämsä 2025 Arvot I Visio ja toiminta-ajatus I Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet Visio, toiminta-ajatus ja arvot Talousarvio ja toimintasuunnitelma Kunkin strategisen kärkitavoitteen suunnitelmien laatimisesta
AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategiaasiakirjan 2016-2019 valmistelutilanne
AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategiaasiakirjan 2016-2019 valmistelutilanne Havaintoja hallitusohjelmasta, strategiakehikosta ja alueiden kehittämisen painopisteistä TEM/Marja-Riitta Pihlman Hallitusohjelman
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo
Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu
Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta. Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.
Muutostöillä esteettömyyttä ja turvallisuutta Erja Väyrynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Paasitorni 12.11.2013 Sisältö 1. Mitä on esteettömyys ja turvallisuus rakennetussa ympäristössä?
Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT
Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian
KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA
KAUPPA, PALVELUT JA UUSI YLEISKAAVA 26.11.2012 Yleiskaavan aloituspamaus 14.1.2013 Väestönkasvu 21.1.2013 Asuminen 4.2.2013 Liikenne 25.2.2013 Virkistys- ja vapaa-aika 4.3.2013 Elinkeinot ja kilpailukyky
Kajaanin älykäs elinkaarikortteli
Kajaanin älykäs elinkaarikortteli Hankkeen taustat Vanhan linja-autoaseman tontti vapautuu uuteen käyttöön Kajaanin keskustaan Elinkaariasumiselle kasvava tarve ja uusien asumismuotojen kehittäminen Rakennusten
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen
Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen
Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio
VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa
MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,
LAPPI SOPIMUS. Kertausta kertaukset perään Ylläs
LAPPI SOPIMUS Kertausta kertaukset perään Ylläs 8.9.2014 LAPPI-SOPIMUS TOTEUTTAA LAPIN MAAKUNTASTRATEGIAA 2040 Lappi sopimukseen on yhdistetty kaksi maakunnallista suunnitteluasiakirjaa www.lapinliitto.fi/lappisopimus
Toimiva kaupunki. Anni Sinnemäki
Toimiva kaupunki Anni Sinnemäki 23.11.2017 Anni Sinnemäki Apulaispormestari, Kaupunkiympäristön toimiala 24.11.2017 Anni Sinnemäki 2 Maailman toimivin kaupunki Helsingin strategia vuosille 2017-2021 24.11.2017
ALUEELLINEN VETOVOIMA
ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017
Elinvoimaryhmä ) Maistiaisia kuntalaiskyselystä. 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia. 3) Teemat ja kokousajat
Elinvoimaryhmä 9.10.2017 1) Maistiaisia kuntalaiskyselystä 2) Vesannon ja Vesannon kunnan strategia 3) Teemat ja kokousajat 4) Elinkeinoasiahenkilön kuulumisia 1 Kuntalaiskysely: taustatiedot 2 Vetovoimatekijäprofiili
HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET
HELSINGIN UUSI YLEISKAAVA JA ELINKEINOALUEET Anne Karlsson johtava yleiskaavasuunnittelija 4.3.2013 HELSINGIN YLEISKAAVA Suunnittelu- ja selvityshankkeet: tarkasteluja eri mittakaavatasolla koko Helsingin
Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa
Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Keskustelutilaisuus 4.11.2014, Ympäristöministeriö Päivi Nurminen, seutujohtaja, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Kaupunkiseutu 2015 Kaupunkiseutu
Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018
Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Vaikuttava kaksivaiheinen tulevaisuusselonteko Teemana työn murros ja tulevaisuuden työ 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin
Yleiskaava 2029 Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa 26.11.2018 / Andrei Panschin Ohjelma 17:00-19:30 Andrei Panschin: Tervetuloa Christina Hovi: Kaupungin strategiat & yleiskaava Andrei Panschin: Yleiskaava
tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo
KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne
TYÖPAIKAT JA TYÖMATKAT
TYÖPAIKAT TYÖPAIKKA-ALUEIDEN SAAVUTETTAVUUS ESPOON ELINKEINOKUDELMA 2050 (LUONNOS) POKE:N ELINKEINOJEN VISIO 2050 TYÖMATKAT 61 Työpaikat Visioalueella oli noin 17 000 työpaikkaa vuonna 2011, eli noin 14
Osaamiskeskusohjelman lisäarvo innovaatioyhteisöille ja toiminnalle kirjamme havainnot ja lopputulemat
Osaamiskeskusohjelman lisäarvo innovaatioyhteisöille ja toiminnalle kirjamme havainnot ja lopputulemat Kirjan esittely TEM:n innovaatioympäristöt ryhmän tilaisuudessa 11.3.2008 Val.tri. Soile Kuitunen
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Vaikuttava kaksivaiheinen tulevaisuusselonteko Teemana työn murros ja tulevaisuuden työ 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Liikennejärjestelmämallit ja niiden käyttö poliittisessa päätöksenteossa ja suunnittelussa. Ville Koskinen, 1.12.2005
Liikennejärjestelmämallit ja niiden käyttö poliittisessa päätöksenteossa ja suunnittelussa Ville Koskinen, 1.12.2005 Mallinnustasojen työnjako pieni suuri Mallin yksityiskohtaisuus Verkon koko suuri pieni
Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta
Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö
Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen. 1. Joukkoliikenteen ja yksityisautoilun reititysvalinta
Tampereen kaupunki Pispalan asemakaavan uudistaminen Kannanotto koskien kaavaa: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma: VIII, IV JA SANTALAHTI, rantaväylän joukkoliikennekaistat reitillä Lielahdenkatu-Sepänkatu,
Sijoitu Kempeleeseen
Sijoitu Kempeleeseen Kempeleessä olet Pohjois-Suomen paalupaikalla Kempele sijaitsee keskellä 250 000 asukkaan kaupunkiseutua, kymmenen kilometrin päässä Oulusta. Lähellä on matkustajamääriltään Suomen
Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä
Paikkatieto Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan kaupan ratkaisussa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Sanna Jylhä Uudenmaan 2.vaihemaakuntakaava Valtuustoon 20.3, sitten vahvistettavaksi TEEMAT 1. Metropolialueen
Asuinalueiden kehittäminen ikääntyvän väestön näkökulmasta, esimerkkejä meneillään olevista hankkeista , Seinäjoki
Asuinalueiden kehittäminen ikääntyvän väestön näkökulmasta, esimerkkejä meneillään olevista hankkeista, Seinäjoki Ira Verma Tutkija, arkkitehti Sotera-instituutti, Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet
Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella
Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Opiskelijafoorumi 24.3.2015 Jyväskylän keskustan kehittämishanke Projektipäällikkö Pirkko Flinkman Keskustan kehittämisen vaiheet 1. Vaihe Ohikulkutie,
Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo
Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,
Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö
Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma
Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline
KAAVAVARANTO
KAAVAVARANTO 31.1.016 Asemakaavareservi kerrosneliömetreissä talotyypeittäin (AO, AR, AK) sekä maanomistuksen mukaan (yksityinen / kunta) jaoteltuna Asemakaavareservi AO (kem) Asemakaavareservi AP, AR
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja
Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2
Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet
Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen
PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ
D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt
Ennakointiaineistojen hyödyntäminen kouluissa, haastattelu
Ennakointiaineistojen hyödyntäminen kouluissa, haastattelu Logomo 12.3.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.3.2012 1 http://www.temtoimialapalvelu.fi/files/1473/alueelliset_talousnakymat_1_2012_web.pdf
Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa
Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Mynämäki 30.9.2010 Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitto ry Sisältö Hajautetun energiajärjestelmän tunnuspiirteet ja edut Hajautetun tuotannon teknologiat
RAKLI, PYSÄKÖINTISEMINAARI Pysäköinnin tulevaisuus, tarpeet, palvelut, markkinat Antti Marttila, Finnpark Oy
RAKLI, PYSÄKÖINTISEMINAARI 1.11.2018 Pysäköinnin tulevaisuus, tarpeet, palvelut, markkinat Antti Marttila, Finnpark Oy SISÄLTÖ Finnpark Pysäköinti liiketoimintana Digitaalisuus pysäköintiliiketoiminnassa
MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK
Lisää tähän otsikko MUUTTUVA MARKKINA ja MAAILMA 17.3.2011 Aluepäällikkö Päivi Myllykangas, Elinkeinoelämän keskusliitto, EK KANSANTALOUS VÄESTÖKEHITYS JA TUOTTAVUUS Kestävyysvaje aiempaakin suurempi: