ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUKI Toimenpiteet Muutokset Säädökset ja ohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUKI 2012. Toimenpiteet Muutokset Säädökset ja ohjeet"

Transkriptio

1 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUKI 2012 Toimenpiteet Muutokset Säädökset ja ohjeet 1

2 Yleistä EHT-tuen hakemisesta 2012 Ohjelman tavoitteena on saada mukaan tilaa. Lisäystarve noin tilaa. Hyvinvointitukea voivat hakea vuonna 2012: Sitoutuvan viljelijän tai hänen puolisonsa tulee olla syntynyt välisenä aikana. Nauta- ja sikatilat, joilla hallinnassaan koko sitoumuksen ajan (5 v) vähintään 10 eläinyksikköä kyseistä eläinlajia; eläinmäärä voi vaihdella 10 ey:n yläpuolella. 2

3 Tuen myöntämisen perusedellytyksenä on täydentävien ehtojen noudattaminen (lakisääteiset hoitovaatimukset ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset). Täydentävät ehdot ovat esimerkiksi Maaseutuviraston ja Eviran oppaissa sekä Hakuoppaassa. Tuen saajan on noudatettava eläinsuojelulakia ja - asetusta. Jos tuensaajan tilalla on todettu eläinsuojelurikos tai rikkomus, hyvinvoinnin tuki peritään takaisin 3

4 Uudet sitoumukset Voi vaihtaa vuosien sitoumuksista ilman takaisinperintää, tällöin täytettävä lomakkeet 194 ja 188 Sitoumuksen täytyy säilyä vaihdettaessa vähintään samantasoisena uudessa sitoumuksessa vähintään sama määrä lisäehtoja kuin vanhassa sitoumuksessa Voi tulla uutena mukaan Uudet ehdot ja tukitasot Vanhat sitoumukset Voi jatkaa sitoumuskauden loppuun entisin ehdoin ja tukitasoin 4

5 Tukitasot nousseet Lisää lisäehtoja UUTTA 2012 Lisäehtojen valinnan määrässä ei ole rajoitetta, keskenään joitain rajoitteita Lisäehtoa ei voi valita, jos se koskee vain vähäistä eläinmäärää Varautumissuunnitelma (sis. palontorjunta- ja pelastus-suunnitelman) on nyt perusehdoissa. palohälytin ei pakollinen Emakoiden pesäntekomateriaali on nyt lisäehdoissa 5

6 TERVEYDENHUOLTO- ASIAKIRJAT 2012 Terveydenhuoltosopimuksen kopio kuntaan (tulee olla tehtynä tai eläinlääkärin käynti oltava tilattuna kun hakemus jätetään viim ) Terveydenhuoltosopimustehtävä ell. kanssa 15.6 mennessä. Ja toimitettava kopio maaseutuviranomaiselle 2.7 mennessä. (myös aiemmat sopimukset) Suunnitelma ja käyntien asiakirjat kuntaan mennessä. Terveydenhuoltoasiakirjojen toimitus kuntaan tuen maksun perusta! Kopioita ja liitteitä EI SÄHKÖISESTI kuntaan!

7 Perusehdot Terveydenhuoltoon liittyvät vaatimukset Tilatason tautisuojaus Terveydenhuoltosopimus ja -suunnitelma sekä ell terveydenhuoltokäynti väh 1 krt/vuosi Ruokinnassa noudatettava kirjallista ruokintasuunnitelmaa, huomioiden kasvu- ja tuotantovaihe Eläinten saatavilla oltava riittävästi hyvälaatuista vettä

8 Harjoitettava järjestelmällistä tuotosseurantaa Neuvontajärjestö, meijeri, teurastamo tai viljelijä itse Eläimiä ei saa pitää yksin Lihantuotantotarkoitukseen kasvatettavia nautoja ei saa pitää kytkettynä

9 Varautumissuunnitelma Kirjallinen suunnitelma Varautuminen toimintahäiriöihin Vesi, sähkö, ruokinta, lypsy Sähköntuotannon varajärjestelmä Palontorjunta- ja pelastussuunnitelma Palohälytin ei pakollinen Viljelijän tulee toimittaa kopio palontorjunta- ja pelastussuunnitelmasta alueelliselle pelastusviranomaiselle

10 Nautojen tuotosseuranta Lypsykarjasta on käytettävissä karjan keskimääräinen paino tai kuntoluokka, yksilökohtaisesta tuotettu maitomäärä, tuotannon vaihe ja tiineyden vaihe Hiehoista käytettävissä keskimääräinen paino tai kuntoluokka sekä yksilöiden ikä ja tiineyden vaihe

11 Emolehmät Ryhmän keskimääräinen yksilöpaino tai kuntoluokka ruokintasuunnittelun perustaksi Eloon myytäviltä tai omalle tilalle pitoeläimiksi jätettäviltä eläimiltä vaihtoehtoisesti vieroituspaino, välityspaino tai 200 pv paino

12 edellä mainittujen perusteella pystytään laskemaan päiväkasvut käyttäen arvioituja syntymäpainoa poikineiden emolehmien / vieroitettujen vasikoiden määrät kirjataan

13 Lihakarja lihakarjasta on käytettävissä arvioidut syntymäpainot ja teuraspainot, joiden perusteella laskettu päiväkasvu

14 Yleistä nautojen tuotosseurannasta Ruokintasuunnitelmaa päivitetään tilanteen mukaan Uusi ruokintasuunnitelma tehdään vähintään sisä- ja ulkoruokintakaudelle Rehujen koostumuksesta on käytettävissä taulukkoarvot tai rehuanalyysit (ostorehut ja poikkeavat suuremmat kotoisten rehujen rehuerät

15 Painot vaa'alla tai mittanauhalla ellei ole mainittu arviopainon tai kuntoluokan käyttömahdollisuutta Lääkitykset, sairaudet ja poistot kirjataan

16 Sikojen tuotosseuranta Sikatilojen tuotantoseurannalla pyritään seuraamaan ruokinnan ja muun hoidon vaikutuksia tilan sikoihin. Seurannan apuna käytetään tunnuslukuja, joiden muutoksia seurataan. Viljelijä laskee itse tunnusluvut ja pystyy niiden avulla seuraamaan sikalan olosuhteissa tapahtuvia mahdollisia muutoksia.

17 Seurannan tunnuslukuja Emakoilla vierotettuja porsaita / emakko / vuosi porsaskuolleisuus ennen vierotusta, % emakoiden poisto-%

18 välikasvatusikäisillä sioilla kuolleisuus-% lihasioilla kuolleisuus-% päiväkasvu poikkeuksellisesti yhdistelmäsikaloiden lihasikaosastojen lihasikojen päiväkasvua ei vaadita, ellei sitä on mahdollista saada esim. teurastamon raportista

19 Tunnuslukujen laskemista emakoista ja ensikoista astutus- tai siemennyspäivät porsimispäivät varten elossa ja kuolleena syntyneet porsaiden lukumäärät, vierotettujen porsaiden lukumäärät sekä poistopäivät sekä poiston syy

20 lihasioista kuolemat ennen poistoikää teurastamon tulosraportti erän päiväkasvusta (yhdistelmäsikaloissa ei aina mahdollista saada)

21 Sikojen ruokintasuunnitelma Ruokinnan suunnittelua varten Ruokintasuunnitelma päivitetään tilanteen mukaan Mikäli mahdollista, rehujen koostumuksesta tulee olla käytettävisä analyysitiedot.

22 Eläinten hyvinvointituen vuosittaiset tukitasot, uudet sitoumukset Perusehdot /ey Nautatilat 50,00 Sikatilat 16,00 22

23 Eläinyksiköiden muuntokertoimet Sonnit, lehmät ja muut naudat yli 2 v 1,0 Naudat 6 kk 2 v 0,6 Naudat alle 6 kk 0,4 Emakot 0,5 Muut siat, ml vieroitetut porsaat ja 0-3 kk porsaista puolet 0,3 Eläinyksikkömäärät lasketaan sika- ja nautarekisterin tietojen perusteella 23

24 Lisäehdot, nautatilat 1.Vasikoiden pito-olosuhteiden parantaminen a) laajempi lisäehto pinta-alavaatimuksella Vasikat ikä 0-3 kk 1,80 m2/eläin 3-6 kk 2,25 m2/eläin 47,00 /ey b) suppeampi lisäehto 39,00 /ey ilman pinta-alavaatimuksia

25 Vasikat pidettävä ryhmäkarsinassa Ternijuotolla olevaa vasikkaa voi pitää yksittäiskarsinassa enintään 3 viikon ajan Samassa karsinassa ei saa pitää huomattavan eri ikäisiä tai muutoin eriarvoisia eläimiä Vähintään puolet karsinasta oltava kiinteäpohjaista, hyvin kuivitettu, puhdas, pitävä ja pehmeä (parsimatto ei ole pakollinen) Huonetila oltava lämmitettävissä

26 Nupoutettaessa käytettävä ell antamaa kivun lievitystä Juottoaikana maito tai juomarehu tutista imemällä b) Muuten samat ehdot mutta vasikoiden makuualueen on oltava kokonaan kiinteäpohjainen

27 2. Kytkettyjen nautojen pito-olosuhteiden parantaminen 51,00 /ey Kytkettynä pidettäville lypsylehmille ja hiehoille on oltava kuivitettu ja pehmeä makuualusta kytkemiseen ei saa käyttää esim länkikytkimiä tai pystyhihnoja tai ketjuja Sallittava lajille ominaiset liikkeet

28 3. Vähintään 6 kk ikäisten nautojen pitoolosuhteiden parantaminen 34 /ey Kokonaan kiinteäpohjainen, kuivitettu, pehmeä makuualue kaikilla eläimillä, jotka yli 6 kk Samassa karsinassa ei saa pitää eri sukupuolta olevia eläimiä (huom. siitosssonnit/härät) tai eriarvoisia eläimiä

29 4. Nautojen jaloittelu ja laidunnus a) laidunnus kasvukaudella ja jaloittelu kasvukauden ulkopuolella (emolehmien ei tarvitse päästä talvella ulos jaloittelemaan) 57,00 /ey Laidunnus 60 pvää kasvukaudella Jaloittelu 2 krtaa/viikko kasvukauden ulkopuolella b) laidunnus kasvukaudella 29,00 Laidunnus 75 pvää c) pitkäaikaisempi laidunnus kasvukaudella 35,00 Laidunnus 90 pvää Laidunnusaika Laidunnuksesta pidettävä kirjaa 29

30 5. Sairas-, hoito- tai poikimakarsinat 17,00 /ey Poikimakarsinapaikkoja oltava lypsy- ja emolehmiä varten vähintään 5 % :lle lehmämäärästä jos poikivat ympäri vuoden ( jos poikivat 6 kk aikana vähintään 9 % lle lehmämäärästä) Karsinan lyhin sivu oltava vähintään 3,5 metriä Ala vähintään 12 m2 emo- ja lypsylehmillä, jos ryhmäkarsina tilaa oltava 10 m2

31 Lisäehdot, sikatilat /ey 1. Joutilaiden emakoiden ja ensikoiden laidunnus tai jaloittelu 15,00 2. Emakoiden ja ensikoiden tiineytys 5,00 3. Tiineytettyjen sikojen tila- ja makuupaikkavaatimukset 4,00 4. Parannetut porsimisolosuhteet 23,00 5. Vieroitettujen porsaiden ja lihasikojen karsinoiden kuivittaminen 12,00 31

32 Lisäehdot, sikatilat /ey 6. Virikkeiden lisääminen (voi valita useamman alakohdan) 10,00 a) rakenteisiin kiinnitettävät virike-esineet b) irralliset virike-esineet c) kaupalliset virike-esineet d) oljet e) kestokuivitus 7. Yhteys ulkoilmaan 17,00 8. Sairas- ja hoitokarsinat 11,00 32

33 Rajoitukset lisäehtoja valitessa: Seuraavia sikojen lisäehtoja ei ole mahdollista valita samanaikaisesti (päällekkäisyys kestokuivituksessa): 5. Vieroitettujen porsaiden ja lihasikojen karsinoiden kuivittaminen 6. Virikkeiden lisääminen d. oljet tai e. kestokuivitus 7. Yhteys ulkoilmaan 33

34 Viljelijä voi valita nautatilalla Vain toisen alakohdan lisäehdosta nro 1 Vasikoiden pito- olosuhteiden parantaminen Vain yhden kolmesta alakohdasta lisäehdosta nro 4 Nautojen jaloittelu ja laidunnus 34

35 Lisäehdot ja ympäristötuen erityistukisopimukset Viljelijä, jolla on ympäristötuen erityistukisopimus luonnonmukaisesta kotieläintuotannosta, ei voi valita: Nautatilan lisäehtoa: nro 4 Nautojen jaloittelu ja laidunnus Sikatilan lisäehtoa: nro 6 Joutilaiden emakoiden ja ensikoiden laidunnus tai jaloittelu. 35

36 Ajankohtaista Valmisteilla vuonna 2011 hyväksytystä ohjelmamuutoksesta johtuvat asetusmuutokset annettu maaliskuussa 2012 pohjana sitoumusehdoille Uuteen ohjelmakauteen siirryttäessä vuonna 2014 voi tukiehtoihin tai tukitasoihin tulla muutoksia. 36

37 Ohjeet eläinten hyvinvoinnin tukeen Sitoumusohjeet 2012 julkaistu (19 sivua) Lomakkeisiin 188 ja 194 muutoksia Sitoumuslomake EHT 188 Muutoslomake EHT

38

39

40 Eläinten hyvinvoinnin tuen esitteet 2012 Mavin julkaisema 1-sivuinen EHT-esite, muokatut tiedot entiseen esitteeseen Eläinten hyvinvoinnin tuki - lisäetua panostamisesta eläinten hyvinvointiin (esite, 2009) [pdf, 268 KB] 40

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUKI 2012

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUKI 2012 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUKI 2012 EHT-seminaari Oulu, Nokia ja Kuopio 16.2.2012 Maaseutuvirasto Ylitarkastaja Ulla Sihto -toimenpiteet -muutokset - säädökset ja ohjeet 1 UUTTA 2012: Noussut tukitaso Lisää

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointiseminaari 30.9. 1.10.2014 Tampere. 1.10.2014 Sari Niemi, Valvontaosasto, Mavi

Eläinten hyvinvointiseminaari 30.9. 1.10.2014 Tampere. 1.10.2014 Sari Niemi, Valvontaosasto, Mavi Eläinten hyvinvointiseminaari 30.9. 1.10.2014 Tampere 1 Eläinten hyvinvoinnin tuen toimenpiteet 2008-2013 Valvonnan tuloksia 2 SIAT Tuen maksun perusteena oleva eläinmäärä Sikojen hylkäyssyyt valvonnassa

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnin tuki

Eläinten hyvinvoinnin tuki Eläinten hyvinvoinnin tuki Tukikoulutus joulukuussa 2007 Maija Kyrö Mavi / Maaseutuelinkeino-osasto Sivu 1 28.11.2007 Uusi tukimuoto vuodelle 2008 Eläinten hyvinvoinnin tuki eli eläinten hyvinvointituki

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnin sitoumukset. Naudan hyvinvointi-koulutuspäivä 24.11.2011 Rauno Tammi

Eläinten hyvinvoinnin sitoumukset. Naudan hyvinvointi-koulutuspäivä 24.11.2011 Rauno Tammi Eläinten hyvinvoinnin sitoumukset Naudan hyvinvointi-koulutuspäivä 24.11.2011 Rauno Tammi Ympäristö Vähemmän vaurioiden korjausta, enemmän ennaltaehkäisyä Hoitaja Eläimen hyvinvointi Tilan ulkopuoliset

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1 Eläinten hyvinvointikorvaus Naudat 2015 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus

Eläinten hyvinvointikorvaus 02.04.2015 Materiaalin tekohetkellä lainsäädäntöä ei ole hyväksytty muutokset mahdollisia Eläinten hyvinvointikorvaus Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/ Mikä

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1

Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1 Eläinten hyvinvointikorvaus siat 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna 2016

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus

Eläinten hyvinvointikorvaus Eläinten hyvinvointikorvaus 2017 19.1.2017 1 Ei perusehtoja tai lisäehtoja, toimenpiteet samanarvoisia 1-vuotinen sitoumus Noudatettava kaikissa rakennuksissa (myös eri tiloilla) Korvaus maksetaan eläinryhmäkohtaisesti

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2012

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2012 Dnro 504/24/2012 Päivämäärä: 11.4.2012 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. 2 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus siat

Eläinten hyvinvointikorvaus siat Eläinten hyvinvointikorvaus siat 19.1.2017 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.1.2017 31.12.2017 väliseksi ajaksi Haku 11.1.2017 31.1.2017 Sitoumusta haetaan Vipu-palvelussa tai lomakkeella 472

Lisätiedot

Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015-2020. Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi

Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015-2020. Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015-2020 Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Eläinten hyvinvointikorvaus 2015-2020 Uusi Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2015-2020 Kaikki vanhat sitoumukset katkeavat

Lisätiedot

ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM

ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE 2015-2016 V S ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM Uutta eläinten hyvinvointikorvauksessa 2015 Kaikki vanhat sitoumukset (naudat, siat) päättyvät 30.04.2015 terveydenhuoltoon

Lisätiedot

Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015- Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi

Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015- Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Sikojen hyvinvointikorvaukset 2015- Riitta Pietilä, ProAgria Länsi-Suomi Eläinten hyvinvointikorvaus Uusi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2015-2020 Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Tukihakukoulutus 2014 Maaseudun kehittämisohjelma Eläinten hyvinvointikorvaus. MMM/Juha Palonen Helmikuu Sivu

Tukihakukoulutus 2014 Maaseudun kehittämisohjelma Eläinten hyvinvointikorvaus. MMM/Juha Palonen Helmikuu Sivu Tukihakukoulutus 2014 Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Eläinten hyvinvointikorvaus MMM/Juha Palonen Helmikuu 2014 Sivu 1 17.2.2014 Yleistä Valmistelu laajassa työryhmässä maaseutuohjelma valtioneuvostoon

Lisätiedot

Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat, eläinten hyvinvointikorvaus

Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat, eläinten hyvinvointikorvaus Nautatilojen tukiehtojen valvonnassa huomioitavat asiat, eläinten hyvinvointikorvaus Arja Nuutinen Tukihakukoulutus 2015 9.4.2015 Pohjois-Savon ELY -keskus, Maatalouden tukihallinto- ja valvontaryhmä 1

Lisätiedot

ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA. Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM

ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA. Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM ELÄINTENHYVINVOINTIKORVAUS 2016 SIKA Sanna Lempiäinen V-S ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM Eläinten hyvinvointikorvaus EHK 1 vuosi 1.5.2015-31.12.2016 (poikkeus) Maksatusta vuodelle 2016 haetaan kevään tukihaun

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2010

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2010 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2010 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. 2 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2010 Sisällysluettelo 1 Sitoumuksen

Lisätiedot

Tiedosta Taitoon Naudanlihantuotannon tuet. Ehdot lyhyesti ja tukisummat

Tiedosta Taitoon Naudanlihantuotannon tuet. Ehdot lyhyesti ja tukisummat Tiedosta Taitoon Visioita naudanlihantuotantoon 28.4.2011 Naudanlihantuotannon tuet C-tukialueilla Ehdot lyhyesti ja tukisummat EU:n nautaeläinpalkkio Tukea haetaan osallistumisilmoituslomakkeella lnro

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointituki osana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013. Katsaus tulevaan ohjelmakauteen 2014-2020

Eläinten hyvinvointituki osana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013. Katsaus tulevaan ohjelmakauteen 2014-2020 Eläinten hyvinvointituki osana Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007-2013 Katsaus tulevaan ohjelmakauteen 2014-2020 24.-25.1. Oulu, 2.-3.2. Nokia ja 16.-17.2.2012 Kuopio Yleistä Tuotantoeläinten

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2015. 121/2015 Valtioneuvoston asetus. eläinten hyvinvointikorvauksesta

Julkaistu Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2015. 121/2015 Valtioneuvoston asetus. eläinten hyvinvointikorvauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2015 121/2015 Valtioneuvoston asetus eläinten hyvinvointikorvauksesta Annettu Helsingissä 12 päivänä helmikuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS SIOILLE 2015

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS SIOILLE 2015 ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS SIOILLE 2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus. Lähde: Mavi, MMM Huhtikuu 2015 Yleistä eläinten hyvinvointikorvauksesta Kaikki vanhat sitoumukset päättyvät 30.4.2015 Mahdollista tehdä

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus Iisalmi Leena Suojala, Maatalouslinja MTK

Eläinten hyvinvointikorvaus Iisalmi Leena Suojala, Maatalouslinja MTK Eläinten hyvinvointikorvaus 2018 Iisalmi 24.1.2018 Leena Suojala, Maatalouslinja MTK Eläinten hyvinvointikorvaus 2014-2020 yleistä: Yksi EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 toimenpiteistä

Lisätiedot

Tarkastajille, maaseutuelinkeinoviranomaisille, neuvojille ja eläinlääkäreille lähetetyn Webropol-kyselyn kysymykset Liite 2

Tarkastajille, maaseutuelinkeinoviranomaisille, neuvojille ja eläinlääkäreille lähetetyn Webropol-kyselyn kysymykset Liite 2 Tarkastajille, maaseutuelinkeinoviranomaisille, neuvojille ja eläinlääkäreille lähetetyn Webropol-kyselyn kysymykset Liite 2 Eläinten hyvinvoinnin tuen vaikutukset Luonnonvarakeskus (Luke) tekee kevään

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2017 SIKA Sanna Lempiäinen Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2017 SIKA Sanna Lempiäinen Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2017 SIKA 20.1.2017 Sanna Lempiäinen Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM Valvontojen tuloksia vuodelta 2016 Maaseutuviraston satunnais-

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS. Lampaat Vuohet

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS. Lampaat Vuohet ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS Lampaat Vuohet Kyrö 07.04.2015 1 Yleistä eläinten hyvinvointikorvauksesta 2015 Sitoumus alkaen 01.05.2015 1 -vuotinen sitoumus Tänä vuonna poikkeus: 01.05.2015-31.12.2016 Seuraava

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus ja tukiehdot sikapuolella

Eläinten hyvinvointikorvaus ja tukiehdot sikapuolella Eläinten hyvinvointikorvaus ja tukiehdot sikapuolella Arja Nuutinen Tukihakukoulutus 2017 6.4.2017 Pohjois-Savon ELY -keskus, Maatalouden tukihallinto- ja valvontaryhmä 1 Pohjois-Savon ELY -keskus, Maatalouden

Lisätiedot

Eläintuet 2015. Lähde: Mavi,MMM

Eläintuet 2015. Lähde: Mavi,MMM Eläintuet 2015 Lähde: Mavi,MMM Muutoksia 2015 Sika- ja siipikarjan tuotannosta irrotettu tuki jatkuu. C-tukialueella maksetaan edelleen pohjoista tukea emolehmille, emolehmähiehoille, sonneille, häreille,

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus Siat. Henna Säävälä/ ELY-keskus

Eläinten hyvinvointikorvaus Siat. Henna Säävälä/ ELY-keskus Eläinten hyvinvointikorvaus Siat Henna Säävälä/ ELY-keskus 27.4.2015 Eläinten hyvinvointikorvaus Hyvinvointituki muuttuu hyvinvointikorvaukseksi Eläinten hyvinvointikorvausta voi hakea nauta- ja sikatilojen

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016 ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016 Sitoumuksen antamisen edellytykset Vuonna 2015 annettu sitoumus tehdään ajalle 1.5.2015-31.12.2016. Sitoumus tehdään 12.5.2015 mennessä Vipu-palvelussa

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinten hyvinvointikorvauksesta Annettu Helsingissä 12 päivänä helmikuuta 2015 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eräistä ohjelmaperusteisista

Lisätiedot

WEBINAARI Eläinten hyvinvointikorvaus. Kristiina Valliovuo,

WEBINAARI Eläinten hyvinvointikorvaus. Kristiina Valliovuo, WEBINAARI 22.3.2018 Eläinten hyvinvointikorvaus Kristiina Valliovuo, 4.4.2018 ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN TUKIEHDOT RUOKINTA JA HOITO (NAUDAT) 1. Naudoilla saatavilla riittävästi karkeaa rehua ja jatkuvasti

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2018 SIKA

ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2018 SIKA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS 2018 SIKA Sarka 22.1.2018 Marjaana Spets, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maatalouden valvontayksikkö Lähde: Mavi, MMM 22.01.2018 Ajankohtaista koskien 2017 sitoumusta Eläinmääräilmoitukset

Lisätiedot

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely KOTIELÄIN 2018 Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat Valvonta: Tehdään Mavin ja Eviran otantaperusteilla ELY-keskusten tarkastajien tekemää Toisinaan ELY:n valvojien mukana läänineläinlääkäri tekemässä omia

Lisätiedot

Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016

Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016 Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016 Sitoumuksen antamisen edellytykset Vuonna 2015 annettu sitoumus tehdään

Lisätiedot

Toimenpide koskee maatilan kaikkia nautoja. Korvaus on enintään 11 /ey vuodessa.

Toimenpide koskee maatilan kaikkia nautoja. Korvaus on enintään 11 /ey vuodessa. VILJELIJÄTUKIHAKUKOULUTUS 1 (12) 21.10.2014 ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS (EHK) Työpaja 4: Eläinten hyvinvointikorvaus Eläinten hyvinvointikorvausta voi hakea kevään 2015 päätukihaun yhteydessä. Vanhat eläinten

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus eli EHK Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa

Eläinten hyvinvointikorvaus eli EHK Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Eläinten hyvinvointikorvaus eli EHK 1.1. 31.12.2018 Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa 040 5025590 EHK tilamäärät Eläinten hyvinvointikorvauksen tavoitteet Eläinten hyvinvoinnin kohentuminen Tuotantoeläinten

Lisätiedot

EU:n PALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE. Varsinais-Suomen ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM

EU:n PALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE. Varsinais-Suomen ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM EU:n PALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE Varsinais-Suomen ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM Tukikelpoisuusikä LYPSYLEHMÄT EMOLEHMÄT EMOLEHMÄHIEHOT SAARISTOHIEHOT SONNIT JA HÄRÄT TEURASHIEHOT lypsylehmä,

Lisätiedot

Kotieläintuet ja EHK. kotieläintilan täydentävät ehdot

Kotieläintuet ja EHK. kotieläintilan täydentävät ehdot Kotieläintuet ja EHK kotieläintilan täydentävät ehdot EU:n eläinpalkkiot Kaikkien tuenhakijoiden tulee jättää osallistumisilmoitus viimeistään päätukihaun yhteydessä sähköisesti tai lomakkeella 184 Aktiiviviljelijä

Lisätiedot

EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET

EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET EU:N ELÄINPALKKIOT KANSALLISET KOTIELÄINTUET ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS ALKUPERÄISROTUSOPIMUKSET Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen huhtikuussa 2015 13.4.2015 1 EU:n eläinpalkkiot Vanhat

Lisätiedot

3. Eläinten hyvinvointikorvaus lampaat

3. Eläinten hyvinvointikorvaus lampaat 3. Eläinten hyvinvointikorvaus lampaat 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna

Lisätiedot

EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE

EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE 23.1.2018 Raisio Varsinais-Suomen ELY-keskus.Lähde: Mavi, MMM, Evira EU:N NAUTAELÄINPALKKIOT perustuu nautarekisterin tietoihin Tukikelpoisuusikä

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2009

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2009 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2009 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. 2 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2009 Sisällysluettelo 1 Sitoumuksen

Lisätiedot

Uusi eläinten hyvinvointituki 2012

Uusi eläinten hyvinvointituki 2012 Jaana Piippo ProAgria Pohjois-Savo 20.01.2012 Uusi eläinten hyvinvointituki 2012 Tukisumma nousee Ehdot kiristyvät Myös vanhat sitoutuneet voivat vaihtaa uuteen tai jatkaa vanhalla sitoumuksella Ei ylärajaa

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaukset muutoksia Iisalmi Leena Suojala, Maatalouslinja MTK

Eläinten hyvinvointikorvaukset muutoksia Iisalmi Leena Suojala, Maatalouslinja MTK Eläinten hyvinvointikorvaukset muutoksia 2017 Iisalmi 28.10.2016 Leena Suojala, Maatalouslinja MTK Eläinten hyvinvointikorvaus 2014-2020: Yksi EU:n Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2011

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2011 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2011 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. 2 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2011 Sisällysluettelo 1 Sitoumuksen

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Taina Mikkonen Eläinten terveys - ja hyvinvointiyksikkö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien

Lisätiedot

EHT-tuen valvonta Minna Venäläinen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, maaseutu ja energia 12.4.2012 1

EHT-tuen valvonta Minna Venäläinen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, maaseutu ja energia 12.4.2012 1 EHT-tuen valvonta 1 Mitä valvonnassa tapahtuu? Navetassa, eläinmäärän tarkastaminen Kaikkien nautojen korvamerkit katsotaan -> jos merkittömiä, laajennetaan valvonta täydentävien ehtojen merkinnän ja rekisteröinnin

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus (= EHK) sioille Vuosi 2019

Eläinten hyvinvointikorvaus (= EHK) sioille Vuosi 2019 Eläinten hyvinvointikorvaus (= EHK) sioille Vuosi 2019 Varsinais-Suomen ELY- keskus Maatalouden valvontayksikkö Kati Raunio Kotieläintuki-info 15.1.2019 Lieto Lähde: Ruokavirasto Ajankohtaista koskien

Lisätiedot

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2016. Kotieläinkoulutus 13.4.2016

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2016. Kotieläinkoulutus 13.4.2016 Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2016 Kotieläinkoulutus 13.4.2016 Yleistä lammas- ja vuohipalkkioista Rekisteriperusteisia Hallinnassa oltava keskimäärin vähintään 20 palkkiokelpoista

Lisätiedot

EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE

EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE EU:n NAUTAPALKKIOT JA ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUS NAUDOILLE Kotieläintuki-info 24.1.2017 Lieto Varsinais-Suomen ELY-keskus Henna Ekman.Lähde: Mavi, MMM, Evira Eläinten hyvinvointikorvaus 2015-2016 Hyvinvointikorvausta

Lisätiedot

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2017 Kotieläintuki-info 24.1.2017 Lampaiden ja vuohien lukumääriä rekisterissä 11.1.2017 Suomessa Varsinais- Suomessa Lampaiden määrä 148 619

Lisätiedot

Eläintiheydet tukiehdoissa Rekisterit ja merkintä EHT. Minna Mustonen Tukihakukoulutus 2013

Eläintiheydet tukiehdoissa Rekisterit ja merkintä EHT. Minna Mustonen Tukihakukoulutus 2013 Eläintiheydet tukiehdoissa Rekisterit ja merkintä EHT Minna Mustonen Tukihakukoulutus 2013 Luonnonhaittakorvaus lisäosa Eläintiheys 0,4 ey/ tukikelpoinen ha tai 10 ey ja 0,2ey/ tukikelpoinen ha Edellisen

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK)

Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen marraskuussa Ammoniakkipäästöjen vähentäminen Suomi on sitoutunut

Lisätiedot

ELÄINVALVONTA. Miksi? Missä? Milloin? Miten?

ELÄINVALVONTA. Miksi? Missä? Milloin? Miten? ELÄINVALVONTA Miksi? Missä? Milloin? Miten? Miksi? Tukivalvonta = Varmistetaan, että viljelijät saavat tuet mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja Tasapuolisin perustein koko maassa Eläinvalvonta - tilalla

Lisätiedot

Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020

Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020 Luonnonmukainen tuotanto 2015-2020 02.04.2015 Materiaalin tekohetkellä lainsäädäntöä ei ole hyväksytty muutokset mahdollisia Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2008 N:o Valtioneuvoston asetus. N:o 130

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2008 N:o Valtioneuvoston asetus. N:o 130 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2008 N:o 130 133 SISÄLLYS N:o Sivu 130 Valtioneuvoston asetus eläinten hyvinvoinnin tuesta vuosina 2008 2013... 333 131 Liikenne-

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK)

Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Esityksen tiedot perustuvat valmistelutilanteeseen marraskuussa 2014. Varmistathan lopulliset ehdot Tavoitteet ja tausta

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Naudat, siat, lampaat, vuohet ja siipikarja

Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Naudat, siat, lampaat, vuohet ja siipikarja Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Naudat, siat, lampaat, vuohet ja siipikarja 9.4.2015 Tavoitteet Eläinten hyvinvoinnin kohentaminen Lajinmukaisemman hoidon edistäminen Tietoisuus eläinten hyvinvointiin

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaukset

Eläinten hyvinvointikorvaukset Eläinten hyvinvointikorvaukset Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Tiina Malm, Antero Nikander, Timo Keskinen Sivu 1 29.9.2014 Eläinten hyvinvointikorvauksen tavoitteet Eläinten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Tukihakukoulutus Taina Mikkonen/Niina Pulkkinen Eläinten terveys - ja hyvinvointiyksikkö Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden noudattaminen

Lisätiedot

EU:n nautapalkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) naudoille 2019

EU:n nautapalkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) naudoille 2019 EU:n nautapalkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) naudoille 2019 Kotieläintuki-info 18.1.2019 Paimio Varsinais-Suomen ELY- keskus, lähde: Ruokavirasto Yleistä nautapalkkioista Palkkioita haetaan toistaiseksi

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus

Eläinten hyvinvointikorvaus Eläinten hyvinvointikorvaus Irene Mäkinen, ProAgria Keski-Suomi 12.1.2018 Viitasaari 19.1.2018 Petäjävesi Eläinten hyvinvointikorvaus perustuu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014-2020 Eläinten

Lisätiedot

Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT

Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT Alkuperäiseen versioon tehdyt lisäykset merkitty punaisella ja kursiivilla ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSEN SITOUMUSEHDOT 2015-2016 Sitoumuksen antamisen edellytykset Vuonna 2015 annettu sitoumus tehdään

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK)

Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Eläinten hyvinvointikorvaus (EHK) Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-20 muokattu Mavin esityksestä 3.4.2017 1 Tavoitteet ja tausta Nautojen toimenpiteet Sikojen toimenpiteet Lampaiden toimenpiteet

Lisätiedot

Nauta- ja sikatiloille lähetetyn Webropol-kyselyn kysymykset Liite 1

Nauta- ja sikatiloille lähetetyn Webropol-kyselyn kysymykset Liite 1 Nauta- ja sikatiloille lähetetyn Webropol-kyselyn kysymykset Liite 1 Eläinten hyvinvoinnin tuen vaikutukset Luonnonvarakeskus (Luke) tekee kevään 2015 aikana maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella

Lisätiedot

Valvontahavaintoja Pohjois- Karjalassa. Peltovalvonta 2012 Lannoitusvalvonta Eläinvalvonta 2012

Valvontahavaintoja Pohjois- Karjalassa. Peltovalvonta 2012 Lannoitusvalvonta Eläinvalvonta 2012 Valvontahavaintoja Pohjois- Karjalassa Peltovalvonta 2012 Lannoitusvalvonta Eläinvalvonta 2012 Valvonta v.2012 Peltovalvonnassa n.200 tilaa Pinta-alojen ristiintarkastus tiloja n. 205 kpl EU:n eläinpalkkio

Lisätiedot

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa

Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa Muuttuneet vähimmäistasot eläinten hyvinvointikorvauksessa 1.1.2019 Lisätyt vähimmäistasot: 1.5. Nautojen sairas-, hoito ja poikimakarsinat 6 2-4 mom. Nautojen pitopaikassa on oltava riittävä määrä juomapaikkoja.

Lisätiedot

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2008

ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2008 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2008 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. 2 ELÄINTEN HYVINVOINNIN TUEN SITOUMUSEHDOT 2008 14.2.2008 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info Raisio

Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille Kotieläintuki-info Raisio Palkkiot ja Eläinten hyvinvointikorvaus lampaille ja vuohille 2018 Kotieläintuki-info Raisio 23.1.2018 Yleistä lammas- ja vuohipalkkioista Rekisteriperusteisia Hallinnassa tulee olla keskimäärin vähintään

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus EHK

Eläinten hyvinvointikorvaus EHK Eläinten hyvinvointikorvaus EHK Eläinlajikohtaiset 1-vuotiset sitoumukset Sitoumus koskee kaikkia valitun eläinlajin samalla tilatunnuksella olevia eläimiä Täydentävien ehtojen noudattaminen Noudatettava

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot

Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot Kansallisten kotieläintukien vuoden 2016 hakuohjeiden taulukot Taulukko 1. Nautojen pohjoiset kotieläintuet vuonna 2016 Naudat Tukikelpoinen eläinryhmä Emolehmät (väh. kerran poikineet) Emolehmähiehot

Lisätiedot

Kotieläintuet ja kotieläintilan täydentävät ehdot

Kotieläintuet ja kotieläintilan täydentävät ehdot Kotieläintuet ja kotieläintilan täydentävät ehdot EU-avustajat 13.3.2015 Rauno Tammi EU:n eläinpalkkiot Kaikkien tuenhakijoiden tulee jättää osallistumisilmoitus viimeistään päätukihaun yhteydessä sähköisesti

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Kotieläintuet ja EHK kotieläintilan täydentävät ehdot. Tuki-info

Kotieläintuet ja EHK kotieläintilan täydentävät ehdot. Tuki-info Kotieläintuet ja EHK kotieläintilan täydentävät ehdot Tuki-info EU:n eläinpalkkiot Kaikkien tuenhakijoiden tulee jättää osallistumisilmoitus viimeistään päätukihaun yhteydessä sähköisesti tai lomakkeella

Lisätiedot

Mittarit. Auditointi. Sikavalle haetaan 2013 alkupuolella kansallinen laatujärjestelmä status. Kansallinen laatujärjestelmä

Mittarit. Auditointi. Sikavalle haetaan 2013 alkupuolella kansallinen laatujärjestelmä status. Kansallinen laatujärjestelmä Alustus: Laatujärjestelmä pohjautuu sikaloiden terveydenhuollon seurantajärjestelmään SIKAVAAN, johon kuuluu yli 97 % suomalaisesta sianliha tuotannosta. Sitä ylläpitää Eläintautien torjuntayhdistys ETT

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Viljelijätuki- infot kevät 2015 Läänineläinlääkäri Laura Haltia Läänineläinlääkäri Vuokko Puurula Etelä- Suomen aluehallintovirasto 17.3.2015 1 Täydentävät ehdot

Lisätiedot

Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012

Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla. Jottei totuus unohtuisi. Säädökset 10.12.2012 Eläinsuojelulakiin liittyvät tarkastukset sikatiloilla Sikatilojen työnantajaosaaminen 13.12.2012 Hämeenlinna Outi Hälli ELT, Tuotantoeläinten terveyden-ja sairaanhoidon erikoiseläinlääkäri, Dipl. ECPHM

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus. Sitoumusehdot 2017

Eläinten hyvinvointikorvaus. Sitoumusehdot 2017 Eläinten hyvinvointikorvaus Sitoumusehdot 2017 Sisällysluettelo Sitoumusehtojen noudattaminen............................ 4 1. Uutta vuonna 2017.................................. 5 2. Eläinten hyvinvointikorvaukseen

Lisätiedot

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015-

Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Luonnonmukainen viljely ja luomukorvaus 2015- Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöagrologi Erkki Aro 18.11.2014 Mynämäki 9.12.2014 2 340 Luomumaatiloja Varsinais-Suomessa (kpl) 2009-2014 335 330 325 320

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus. Sitoumusehdot 2019

Eläinten hyvinvointikorvaus. Sitoumusehdot 2019 Eläinten hyvinvointikorvaus Sitoumusehdot 2019 Sisällysluettelo Sitoumusehtojen noudattaminen............................ 4 1. Uutta vuonna 2019 (vahvistettavat muutosesitykset)................ 5 2. Eläinten

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl.

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien, sikojen

Lisätiedot

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille

Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille Täydentävät ehdot Eläinten hyvinvointi Neuvo 2020 -maatilojen neuvontajärjestelmän alkukoulutus neuvojille ylitarkastaja Helena Hepola Täydentävät ehdot Täydentävät ehdot ovat joukko vaatimuksia, joiden

Lisätiedot

koko ohjelmakauden aikana tila voi saada yhteensä enintään 7000 /tila

koko ohjelmakauden aikana tila voi saada yhteensä enintään 7000 /tila Neuvo 2020 Maatilojen neuvontajärjestelmä Tukea neuvontaan koko ohjelmakauden aikana tila voi saada yhteensä enintään 7000 /tila Tilalta laskutetaan alv:n osuus ja mahdollisesti matkakuluja Tila valitsee

Lisätiedot

ELÄINTUET 2016. Lähde: Maaseutuvirasto, MMM

ELÄINTUET 2016. Lähde: Maaseutuvirasto, MMM ELÄINTUET 2016 Lähde: Maaseutuvirasto, MMM Kansalliset eläintuet EU- palkkiot Eläinten hyvinvointikorvaus 2 Kansalliset eläintuet Yleiset ehdot Tuenhakijan on oltava vähintään 18 vuotta (31.12.2015) Voidaan

Lisätiedot

Miten maatalouden tukiuudistus vaikuttaa luomutuotantoon erilaisilla tiloilla; kannustaako luomuun vai ei?

Miten maatalouden tukiuudistus vaikuttaa luomutuotantoon erilaisilla tiloilla; kannustaako luomuun vai ei? Miten maatalouden tukiuudistus vaikuttaa luomutuotantoon erilaisilla tiloilla; kannustaako luomuun vai ei? ProLuomu,Helsinki 10.6.2014 Kauko Koikkalainen, tutkija MTT 10.6.2014 Mikä muuttuu aiemmasta tukiohjelmakaudesta?

Lisätiedot

Sikaloiden siirtymäkauden vaatimukset 2013 Ikaalinen 12.10.2012

Sikaloiden siirtymäkauden vaatimukset 2013 Ikaalinen 12.10.2012 Sikaloiden siirtymäkauden vaatimukset 2013 Ikaalinen 12.10.2012 Taina Mikkonen Evira Eläinten terveys ja - hyvinvointiyksikkö Sikaloiden pitoa koskevat siirtymäajat Sikojen pitämistä koskevassa maa- ja

Lisätiedot

Kotieläintilan kertaus. Tuki-infot 2017

Kotieläintilan kertaus. Tuki-infot 2017 Kotieläintilan kertaus Tuki-infot 2017 Kotieläinten tuet Lypsylehmille maksetaan AB-alueella unionin lypsylehmäpalkkiota C-alueella on sen sijalla maidon pohjoinen tuotantotuki Lypsylehmäpalkkiossa ehtona

Lisätiedot

Lypsylehmäpalkkio; virhemahdollisuudet

Lypsylehmäpalkkio; virhemahdollisuudet Eläintuet 2019 Eläintuet Maksetaan vain aktiiviviljelijöille Vaatimuksena ammattimainen tuotanto, lemmikeille ei makseta tukea Sika- ja siipikarjatalouden tuessa ehtona kotieläintilan status Yleisenä vaatimuksena

Lisätiedot

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Täydentävät ehdot naudoilla. Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018

Täydentävät ehdot naudoilla. Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018 Täydentävät ehdot naudoilla Tiina Soisalo ProAgria Etelä-Pohjanmaa Huhtikuu 2018 www.mavi.fi -> oppaat ja lomakkeet Rehukirjanpito Evira: Rehualan alkutuotannon toimijaksi rekisteröityminen (T=tuottaja,

Lisätiedot

Ajankohtaista tuotantoeläinten eläinsuojelusta, luomukasvatuksesta ja täydentävistä ehdoista

Ajankohtaista tuotantoeläinten eläinsuojelusta, luomukasvatuksesta ja täydentävistä ehdoista Ajankohtaista tuotantoeläinten eläinsuojelusta, luomukasvatuksesta ja täydentävistä ehdoista Luomupäivä 15.4.2010 Läänineläinlääkäri Nina Aalto, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Kaikki yksityiskohtaiset

Lisätiedot

Työpaja 10: Luomu, Luonnonhaittakorvaus ja Kansalliset peltotuet

Työpaja 10: Luomu, Luonnonhaittakorvaus ja Kansalliset peltotuet VILJELIJÄTUKIHAKUKOULUTUS 1 (6) SYKSY 2014 LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUS 2015- Työpaja 10: Luomu, Luonnonhaittakorvaus ja Kansalliset peltotuet Luonnonmukaisen tuotannon korvaus on korvausta luonnonmukaisen

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Eläinten lukumäärä Eläimiä yhteensä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

EHK: kysymyksiä ja vastauksia (12.5.2015)

EHK: kysymyksiä ja vastauksia (12.5.2015) EHK: kysymyksiä ja vastauksia (12.5.2015) Yleiset, sitoutuminen, eläinyksiköiden kertyminen, maksaminen, sanktiot, eläimen tunnistaminen KYSYMYS: Milloin pitää ilmoittaa kuntaan, jos tapahtuu niin, että

Lisätiedot

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Tulosseminaari 24.4.2013 Minna Norismaa Cow Signals adviser ProAgria huippuosaaja- Lypsylehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala

Lisätiedot