Ankkakohtainen opetussuunnitelma 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ankkakohtainen opetussuunnitelma 2006"

Transkriptio

1 Ankkakohtainen opetussuunnitelma 2006 * ) Nerous on lahja, oppiminen ilo. Opettajan työvihko

2 KARI KORHONEN (1973 ) Suomen parhaan ja ainoan Aku Ankka -piirtäjän Kari Korhosen varsinainen Ankka-ura alkoi vuonna 1993, jolloin tanskalainen Egmont-kustantamo hyväksyi hänen ensimmäiset käsikirjoituksensa. Näissä varhaisissa tarinoissa seikkailivat mm. Kolme pientä porsasta, Sudenpennut ja Veli Kani. Sittemmin Kari jätti mainos- ja animaatiopiirtämisen ja keskittyi yksinomaan Disney-sarjakuviin, ja tätä nykyä hänen Ankka-tarinoitaan on julkaistu Suomessa ja ympäri maailman jo pitkälle toista sataa. Muista Disneytaiteilijoista Kari mainitsee omiksi suosikeikseen Carl Barksin, Romano Scarpan, Daniel Brancan sekä Daan Jippesin. Hahmoista läheisin taas on Roope-setä, joka Karin mukaan on pohjimmiltaan vain väärinymmärretty romantikko! Karin kohdalle on osunut harvinaislaatuinen kunnia saada tuotantoaan kootuksi koviin kansiin. Tänä syksynä ilmestynyt Ankantekijät-kirjasarjan kuudes osa Naurettavat naapurit esittelee Karin uraa niin piirtäjänä kuin käsikirjoittajanakin. ANKKAKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA julkaistaan jo viidennen kerran. Koulujen aikakauslehtipäivänä opettaja saa jälleen laittaa oppilaansa tutkimaan Aku Ankan monimuotoisuutta. Ankkaasiantuntemusta luokassa on jo valmiiksi paljon tänä vuonna testataan vähän myös Ankka-tietoutta. Niin vakilukijoille kuin satunnaistutkijoille on tärkeää huomata, kuinka monta tasoa on aikakauslehdessä. Meille opettajille Aku Ankka on mitä mainioin opetusmate riaali: kielellisesti monipuolinen, kuvallisesti kekseliäs ja oppilaiden tarkkaan lukema. Tämä vihkonen liittyy Aku Ankan numeroon 34. Ne oppilaat, joille Aku Ankka tulee kotiin, ovat lehtensä jo lukeneet. Pyydä heitä tuomaan oma lehti kouluun tehtävien tekemistä varten. Kannattaa etukäteen kertoa, että lehteä ei leikellä, sillä Aku Ankat ovat keräilytavaraa! Tässä lehdessä saamme nauttia usean tunnetun sarjakuvapiirtäjän työn jäljestä. Heistä Barks, Rota ja Milton ovat käyneet Suomessa. Koulujen aikakauslehtipäivä on teemapäivä, mutta materiaalia kannattaa käyttää opetuksessa oman aikataulun mukaan pitempäänkin. Se on ensisijaisesti tarkoitettu perusopetuksen luokille 3 6. Englanninkielisen sarjan on valinnut englanninopettaja Outi Pihlman. Ankan toimitus on tehnyt siihen oman suomennosehdotuksensa, joka löytyy osoitteesta Koko teemapäivän materiaalia saa vapaasti monistaa opetustarkoituksiin. Suomalaisen kirjallisuuden päivänä 2006 Kati Solastie Luokanopettaja Tiesitkö tämän Ankkalinnasta Kaupungin perusti Julle Ankanpää Ankkalinna mainittiin nimeltä ensimmäisen kerran Carl Barksin tarinassa Tasapainoilua vuodelta 1944 Ankkalinnan sanotaan sijaitsevan Yhdysvalloissa Calisotan osavaltiossa Keskeisin rakennus on kaupungin mahtimiehen Roope Ankan rahasäiliö Ankkalinnassa on piirteitä niin sykkivästä suurkaupungista kuin rauhassa uinuvasta pikkukaupungistakin, myös ilmasto saattaa vaihdella helteisen trooppisesta liki arktiseen DISNEY. Julkaisija Sanoma Magazines Finland Oy. Työkirjan suunnittelu Kati Solastie. Vastaava päätoimittaja Jukka Heiskanen, päätoimittaja Markku Kivekäs, toimituspäällikkö Aki Hyyppä, toimitussihteeri Elina Toppari. Painopaikka Paintek Pihlajamäki Oy, Helsinki 2006.

3 Aku ja moderni yhteiskunta Aku Ankka -sarjakuvien kantava voima on nostalgia. Ankkalinnassa minkään ei tarvitse muuttua. Meillä on tunteenomainen kaipuu menneisyyteen ja siksi meitä ei yhtään häiritse, pikemminkin tuntuu kotoisalta, että autot ovat vanhan mallisia (Veteraanit vauhdissa), kaupan kassakone on valtava järkäle ja spagettia veivataan käsin tai Aku pukeutuu kokouimapukuun (Puhuva koira). Tupun, Hupun ja Lupun tehtävänä on kertoa nuoremmalle sukupolvelle, että toivoa ei kannata heittää. He myös näyttävät sudenpentujen roolissa mallia: aina kannattaa toimia oikeudenmukaisesti ja yrittää murtaa vallitsevia epäkohtia (Saasteliisterissä). (Lähde: Maailman hauskin kuvasarjalehti -kirja) Aku ja onnettomuudet s Aku-sarjoissa on yleensä asetelmana Aku vastaan ankanpojat, Hannu Hanhi tai luonnonvoimat. Veteraanit vauhdissa -sarjassa Akun taisteluparina on naapuri Teppo Tulppu. Rauhallinen idylli muuttuu kertaheitolla. 2. Tutki, mitä sanoja kuvissa on käytetty kuvaamassa ääntä. a) Kerää erilaiset auton ääntä ja liikettä kuvaavat sanat. b) Muodosta niistä verbejä: esim. tömp = tömähtää, tömpsähtää 1. Miksi Aku lähtee samaan kilpaan Tepon kanssa? Mitkä tunteet saavat Akussa ylivallan? Suomen kieli on rikasta. Verbeillä on mahdollisuus kuvata sävyeroja, joillekin verbeille on useampiakin vaihtoehtoisia ilmauksia. 2. Kerää verbejä 1. Mitkä tarkoittavat samaa kuin korjata, mennä hurjaa vauhtia, ymmärtää, peruuttaa? (rassata, justeerata, pyyhältää, kaahata, hoksata, pakittaa;) Tässä sarjassa kaikki etsityt synonyymit ovat puhekielisiä. Keksi muita samaa tarkoittavia verbejä. c) Käytä keksimääsi verbiä. Keksi lause, jolla kuvaisit sarjakuvaruudun tapahtumaa. Anna toisten arvata, mistä kohdasta on kyse. MARCO ROTA (1942 ) Rotaa kutsutaan Milanon maestroksi. Tämä erittäin taitava piirtäjä tuli tutuksi suomalaisille lukijoille jo 1980-luvun alussa viikinkiaiheisessa Augustus Ankka -sarjassa. Osan sarjoistaan Marco Rota myös käsikirjoittaa itse. Tarkat historialliset aiheet ovat olleet selvästi hänen suosikkiaiheitaan. Hän tekee paljon taustatyötä saadakseen kuvituksen autenttisen oloiseksi, yksityiskohtaisuus näkyy esim. autoissa Veteraanit vauhdissa -sarjassa, josta vanhojen autojen harrastaja voi tunnistaa useita takavuosien automerkkejä ja -malleja. Rotan tyyli suosii tunnelmaa luovia mustia varjostuksia (esim. s. 11, ruutu 6; s. 14, ruutu 4).

4 3. Keksi, mitä tarkoittavat seuraavat vanhat tai puhekieliset sanat: EAika lykky tuo tukki. E jolle yksikään ankka ei ole kuunaan räpyläänsä laskenut. ESitten suoraan ylös raviinin reunaa ESe on vissi! E käytännöllisesti katsoen plakkarissa. raviini = veden uurtama kapea ja syvä laakso lykky = (arkinen ilmaus) onni, tuuri, menestys vissi (ark.) = varma kuunaan = (ylätyylinen) koskaan, milloinkaan, ikinä, konsanaan, kuuna päivänä plakkari (länsimurteinen ilmaus) = tasku, lompakko Puhuva koira s Miksi tässä sarjassa on käytetty näitä ilmauksia? Selitä omin sanoin, mitä ne voisivat tarkoittaa. - kehrää kuin kissa (s. 3, ruutu 5) - niellä tappion karvas kalkki (s. 4, ruutu 7) - korista tuskissaan (s. 4, ruutu 9) - nostaa kytkintä (s. 5, ruutu 6) - hautoa pääni menoksi (s. 6, ruutu 3) Piirrä ilmaus - toimii kuin rasvattu (s. 12, ruutu 1) Sivulla 9 (ruutu 6) Aku - pysyä peesissä (s. 12, ruutu 5) käyttää ilmaisua renkaat purivat. Muuta sanat kuvaksi. a) Tutki toivesarjaa. Paljastaako mikään, että sarja on tehty 1950-luvulla? (Eipä juuri.) b) Mikä sellainen keksintö alkusivuilla on, joka ei vielä toiminut tuossa muodossa 1950-luvulla? (väri-tv) c) Mitä samaa suhtautumisessa televisioon on 1950-luvun sarjassa kuin nykyäänkin? ( Julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä.) d) Mieti, miksi Puhuva koira on toivesarja. Mikä tekee sarjasta klassikon? Aku Ankassa käytetään laajasti hyväksi maailmankirjallisuutta. Myytit ja mytologiat ovat olleet sarjojen aiheina. Ankka-sarjoissa on vain harvoin viittauksia Raamattuun, Puhuva koira on harvinainen poikkeus. Sivulla 19 (ruutu 8) viitataan Vanhan testamentin kertomukseen Joona valaan vatsassa. 5. Kerää kaikki oppilaiden tuntemat tarinat, joissa päähenkilö joutuu valaan tai ison kalan vatsaan.

5 Sudenpennut saasteliisterissä s Sarjassa on vahva ekologinen näkökulma. Siinä konkretisoituvat lapsen kannalta saastumisen vaikutukset. Sudenpentujen huolestunut toteamus on liiankin totta: On halvempaa heivata jätteet luontoon kuin kierrättää ne. 6. Mitkä sananlaskuista sopivat parhaiten tähän sarjaan? Selitä, miksi. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Ensin työ sitten huvi. Puhtaus on puoli ruokaa. Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Vanha koira ei opi uusia temppuja. Hätä ei lue lakia. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Jokainen on oman onnensa seppä. Paras takoa kun rauta on kuumaa. Mahdoton mainoskatko s Miksi tässä sarjassa on käytetty näitä ilmauksia? Selitä omin sanoin, mitä ne voisivat tarkoittaa. ruusuilla tanssiminen (s. 29, ruutu 1) säveltäjiä ja muusikkoja: Beatheaven = Ludwig hippulat vinkuen (s. 29, ruutu, 7) van Beethoven Pjotr Ankovski = Pjotr Tšaikovski mattimeikäläinen (s. 30, ruutu 5) Janne Sipuli = Jean Sibelius Tarja Rohiseva = Arja tavallinen tallaaja (s. 30, ruutu 7) Koriseva Sivulla 31 esitellään Pömppö-duo, jonka nimi on mukailtu suositusta PMMP:stä. Aku Ankassa on aina käytetty kuuluisien henkilöiden nimiväännöksiä. Tunnistatko nämä? näyttelijöitä: Clint Itäpuu = Clint Eastwood Tom Thanks = Tom Hanks Eija Valpas = Eija Vilpas Porkka-Pekko Vetelius = Pirkka-Pekka Petelius elokuvaohjaajia: Uki ja Riku Naurismäki = Aki ja Mika Kaurismäki Yrjö Luukas = George Lucas kirjailijoita: Mikkeli Arkkikola = Mikael Agricola Aari Kutrio = Kaari Utrio maalareita: P. Ikasso = Pablo Picasso Kala-Kallela = Akseli Gallen-Kallela Leopardi da Vinski = Leonardo da Vinci Sarjassa on myös tuotenimiväännös: Mokia-kapula. Keksi itse uusia nimiväännöksiä ja testaa, tunnistaako luokka, kenestä tai mistä on kyse! CARL BARKS ( ) Ilman Barksia ei olisi Aku Ankka -lehteä. Barksin luomuksia ovat mm. Ankkalinna, Roope-setä ja Pelle Peloton. Vielä 50 vuoden kuluttuakin Barksin tarinat ovat kekseliäitä, hauskoja ja tunteisiin vetoavia. Barksin tarinat ovat siis ajattomia. Hän oli työteliäs taiteilija, sillä hän käsikirjoitti ja piirsi sarjakuvansa kokonaan itse. Tämä oli amerikkalaisessa sarjakuvamaailmassa harvinaista. Barks teki myös tavattoman huolellista taustatyötä. Hän käytti mm. National Geographicia kuvatakseen mahdollisimman aidon tuntuisesti ankkojen seikkailut eksoottisissa maissa. Barks oli yli 40-vuotias aloittaessaan työnsä sarjakuvapiirtäjänä. Hänellä oli siis jo runsaasti elämänkokemusta, jota ammentaa tarinoihin. Barks vieraili Suomessa Barksille on muuten tyypillistä laittaa Aku töihin. Työn kuvaaminen se miltä se tuntuu ja näyttää on viihteessä harvinaista. Barksin sarjakuvissa Aku joutuu mitä erilaisimpiin hommiin ja kohtaa myös työn varjopuolet.

6 Kallis kyyti s. 33 Tutki Aku Ankan ensimmäistä ja viimeistä asentoa elekieli kertoo tunteiden muuttumisesta itsevarmuudesta epätoivoon. Esitä jotakin Akun hahmoa sivulta 33. Anna muiden arvata, mistä kuvaruudusta on kysymys. 8. Piirrä ankka Tässä lehdessä on useiden eri sarjakuvapiirtäjien töitä. Heitä kaikkia yhdistää mestari Barksin tyylin matkiminen. Myös Kari Korhosen yksi esikuvista on Carl Barks. 9. Kuinka hyvin tunnet Aku Ankan ja Ankkalinnan väen? 1. Missä Aku on syntynyt? 2. Mikä on Akun toinen etunimi? 3. Kenelle Aku on useimmiten velkaa? 4. Mikä on Akun auton rekisterinumero? 5. Mikä on Akun lempijuoma? 6. Mitä Aku teki televisiolleen poikien vastattua väärin television tietokilpailukysymykseen tarinassa Puhuva koira? 7. Mikä oli ainoa asia, jonka Aku haki kotoa mukaansa matkalle kuun ympäri tarinassa Kuurakettien kilpailu? 8. Kuka perusti Ankkalinnan? 9. Minne Aku yritti uimalla kuljettaa greipin spagetin päässä? 10. Kuka ankanpojista yleensä aloittaa lauseen? 11. Minkä laulun Tupun, Hupun ja Lupun laulava kissa Harri esitti televisiossa? 12. Miten Pelle mainostaa keksijänpajaansa? 13. Mitä erikoista on Pellen postilaatikossa? 14. Mitä Pellen piti keksiä ennen kuin hän kehtasi opetella uimaan uima-altaassaan? 15. Mikä on Akun lempiasu? Matki suomalaisen Kari Korhosen piirrostyyliä tekemällä ruutusuurennos Korhosen Roope-kuvasta. Matki muita kuvia: a) Valitse yksi lehden kuvista. Ruuduta se 1 cm x 1 cm ruudukoksi. b) Piirrä A4- tai A3-kokoiselle valkoiselle paperille yhtä monta ruutua kuin ruuduttamassasi sarjakuvan ruudussa, ruutujen koko 3cm x 3cm tai 4 cm x 4cm. omilla jaloillaan. 14. Hän keksi olla viis veisaamatta naapureistaan (AA 11/60). 15. Merimiesnuttu ja -lakki. tai Älynväläyksiä nyt myös kilohintaan. 13. Se osaa kävellä kylteillä, joissa lukee Keksinkertaista kekseliäämpi keksijä (AA 4/55). 10. Tupu. 11. O sole mio. 12. Pihalle pystytetyillä Hammasharja (AA 17/59). 8. Julle Ankanpää. 9. Vääksyyn amerikkalaisittain kuukausi kirjoitetaan ensin). 5. Sihi-juoma. 6. Vei telkkarin panttilainakonttoriin (AA 4/55). 7. viittaa Akun syntymäpäivään: Aku munittiin , suomennettu). 3. Roope-sedälle (Rekisterinumero 1. Ankkalinnassa. 2. Fauntleroy (nimeä ei jostain syystä ole Vastaukset: Piirustuskoulu netissä Käy tutustumassa Ankan omaan piirustuskouluun osoitteessa

7 10. Suomenna teksti a) Käytä sanastoa apunasi, voit myös käyttää sanojen synonyymejä. b) Pyri ankkamaisen hauskaan, mutta tarkkaan käännökseen. c) Valitkaa luokan parhaat käännökset ja laittakaa ne seinälle. Voitte myös koota ne ruutu ruudulta yhdelle ja samalle sivulle. d) Tutkikaa Internet-sivuilta, mitä Aku Ankan toimitus on ehdottanut suomennokseksi. let = antaa, sallia catch a train = ehtiä junaan rush = hoputtaa For heaven s sake! = Herran tähden! dressed = pukeutunut yet = vielä almost = melkein move = liikkua faster = nopeammin a snail = etana need = tarvita a break = tauko a son = poika plan = suunnitella a depot = asema Step on it! = Paina kaasua! a local = paikallisjuna pull out = lähteä sharp = tasan miss = myöhästyä

8

Ankkakohtainen opetussuunnitelma 2007

Ankkakohtainen opetussuunnitelma 2007 Ankkakohtainen opetussuunnitelma 2007 W W W. A K U A N KKA.FI Opettajan työvihko CARL BARKS (1901 2000) Ilman Barksia ei olisi Aku Ankka -lehteä. Barksin luomuksia ovat mm. Ankkalinna, Roope-setä ja Pelle

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

Ankkakohtainen opetussuunnitelma 2010

Ankkakohtainen opetussuunnitelma 2010 Ankkakohtainen opetussuunnitelma 2010 TULOSTA TYÖVIHKO JA LISÄMATERIAALIA OSOITTEESTA WWW.AKUANKKA.FI/OPETUSt y ö v i h k o Floyd Gottfredson (1905 1986) Mikki Hiiri -sarjakuvien merkittävin piirtäjä oli

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

LAPPUTEHTÄVÄT. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti kummastakin pinkasta yhdet laput.

LAPPUTEHTÄVÄT. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti kummastakin pinkasta yhdet laput. LAPPUTEHTÄVÄT LAPPUHAHMO Tee lappuja kahdelle eriväriselle paperille, niin että kirjoitat toisen väriseen lappunippuun vain adjektiiveja ja toisen värisiin lappuihin objekteja. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

2. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät

2. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 2. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Kuva: Milla Kulmala diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut.

Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut. Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut. 1. matkalla kotiin 2. kaikkialla 3. sulkea kännykkä 4. laittaa se äänettömälle 5.

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Sisältö & lanseerauskampanja. Minna Jaakola 28.6.2013

Sisältö & lanseerauskampanja. Minna Jaakola 28.6.2013 Presentation name 28 June 2013 1 Sisältö & lanseerauskampanja Minna Jaakola 28.6.2013 Aku Ankan Lataamo 2 Maailman suurin, hauskin ja paras sarjakuvapalvelu tilauspohjainen kuluttajapalvelu pääkohderyhmä

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät

3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Kuva: Tuija Sinkko diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät

4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Kuva: Petra iltunen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

LUKUDIPLOMI 1.lk NIMI

LUKUDIPLOMI 1.lk NIMI LUKUDIPLOMI 1.lk NIMI Hyvä huoltaja! Kädessäsi olevan Lukudiplomin tavoitteena on tukea lasten lukuharrastusta ja lisätä kirjallisuuden tuntemusta. Lukudiplomien suorittaminen aloitettiin Mikkelissä jo

Lisätiedot

Kenguru 2015 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2015 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15)

Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(15) Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(15) OHJEET K-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN K-äänne:

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

STEP 1 Tilaa ajattelulle

STEP 1 Tilaa ajattelulle Työkalu, jonka avulla opettaja voi suunnitella ja toteuttaa systemaattista ajattelutaitojen opettamista STEP 1 Tilaa ajattelulle Susan Granlund Euran Kirkonkylän koulu ja Kirsi Urmson Rauman normaalikoulu

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Kenguru 2014 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2014 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt:

LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: 1 LET S GO! 5 KOEALUE 4-6 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

-va/-vä -partisiippi (AKTIIVIN 1. PARTISIIPPI) tehdään verbin he-persoonan vartalosta

-va/-vä -partisiippi (AKTIIVIN 1. PARTISIIPPI) tehdään verbin he-persoonan vartalosta ! 1/! -va/-vä -partisiippi (AKTIIVIN 1. PARTISIIPPI) tehdään verbin he-persoonan vartalosta Esim. Huom! he lukevat -> lukeva he uivat -> uiva he ajattelevat -> ajatteleva he lepäävät -> lepäävä ne sijaitsevat

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus: 1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Luokat 1 ja 2 lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi,

Lisätiedot

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat

perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä

Lisätiedot

Tarina-tehtävän ratkaisu

Tarina-tehtävän ratkaisu - tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit

Lisätiedot

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski Teemu Saarinen: Pallosankari Unski JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi 2012

Lisätiedot

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Matematiikan didaktiikka, osa II Prosentin opettaminen

Matematiikan didaktiikka, osa II Prosentin opettaminen Matematiikan didaktiikka, osa II Prosentin opettaminen Sarenius Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yksikkö Prosentti Prosentti on arkielämän matematiikkaa. Kuitenkin prosenttilaskut ovat oppilaiden mielestä

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa RAPORTTI Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014 Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa Johdanto Työpajatoiminta matemaattisissa aineissa kurssiin kuului työskentely SciFest-tapahtumassa. Itse en päässyt

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet:

OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet: OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet: innostaa ja kannustaa lasta lukemaan herättää ja ylläpitää kirjallisuuden harrastusta tutustuttaa kirjallisuuden eri lajeihin antaa elämyksiä ja herättää

Lisätiedot

Kids Media. Aku Ankka. Aku Ankka Junior. Roope-Setä. Prinsessa. Mediatiedot 2017

Kids Media. Aku Ankka. Aku Ankka Junior. Roope-Setä. Prinsessa. Mediatiedot 2017 Aku Ankka Aku Ankka Junior Roope-Setä Prinsessa 19 Ilmoituskokomalleja Lukijamäärä: 917 000 Lähde: KMT + Yippee 2015 2/1 aukeama 430 x 250 mm 170 x 250 mm Aku Ankka on levikiltään Suomen suurin tilattava

Lisätiedot

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi

1) Käytä valmiita kommunikointikuvastojen sanastoja ja tulosta ne kaksin kappalein. Laminoi ja leikkaa esimerkiksi muistipelikorteiksi Ideoita kuvallisten kommunikointisanastojen harjoitteluun Muistipeli Maistiaiset Kuka - tekee - mitä? Vastakohtaisuudet ja yhteen liittyvät asiat Kuvasuunnistus Toimintaohjeet Tarrakuvakansio Tähän on

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö olisi

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero

Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet. Marja-Sisko Paloneva lukiapuvälineasiantuntija Datero Lukemisen ja kirjoittamisen kompensoivat apuvälineet lukiapuvälineasiantuntija Datero Esityksen sisältö Johdanto 1. Lukiapuvälinepalvelut Suomessa 2. Oppiminen ei ole vain lukemista ja kirjoittamista 3.

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, )

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) ALAKOULUT Luokat 1 2 Kuvasta tarinaksi Tarvikkeet: Sanoma- ja aikakauslehtiä, sakset 1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) 2. Oppilaat

Lisätiedot

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N Piirrä oma ajorata Anna oppilaan piirtää oma ajorata itse: - Ohjaa aloittamaan kulmasta ja pitämään kynä kiinni paperissa koko ajan.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4

HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4 HARJOITUKSIA VERBITYYPISTÄ 4 Verbityypin 4 tuntomerkit: - perusmuodon lopussa on -ata/ätä, joskus -ota, -ötä, -uta, -ytä: luvata: lupaan, pelätä: pelkäät, tuhota: tuhoaa, haluta: haluamme, älytä: älyää

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

A. Desimaalilukuja kymmenjärjestelmän avulla

A. Desimaalilukuja kymmenjärjestelmän avulla 1(8) Kymmenjärjestelmä desimaalilukujen ja mittayksiköiden muunnosten pohjana A. Miten saadaan desimaalilukuihin ymmärrystä 10-järjestelmän avulla? B. Miten saadaan mittayksiköiden muunnoksiin ymmärrystä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa.

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. OSA 1: INTRO Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. Klikataan version valintakuvaa (ryhmäpeli) ja siirrytään eteenpäin Kertoja: Ryhmäpeli on tarkoitettu

Lisätiedot

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua.

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 2. Kenestä kirjan henkilöstä et pitänyt tai pidit vähiten. Miksi? 3. Kirjoita kirjan päähenkilön TOP10-lista. 4. Tee kuvin ja

Lisätiedot

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille 1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään etsimme sanomalehdestä tarinoita. 1. Etsi lehdestäsi mielenkiintoinen

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 5.luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot