RANTAVÄYLÄN JA KANKAAN ALUE MELUSELVITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RANTAVÄYLÄN JA KANKAAN ALUE MELUSELVITYS"

Transkriptio

1 Vastaanottaja Jyväskylän Kaupunki / Timo Vuoriainen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä LUONNOS RANTAVÄYLÄN JA KANKAAN ALUE MELUSELVITYS

2 RANTAVÄYLÄN JA KANKAAN ALUE MELUSELVITYS Tarkastus Päivämäärä Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Tiina Kumpula Jussi Kurikka-Oja xxxx Viite Ramboll Pakkahuoneenaukio 2 PL TAMPERE T F

3 MELUSELVITYS SISÄLTÖ 1. Yleistä 1 2. Selvityksen periaatteet Laskentaohjelma Maastomallin lähtötiedot Tieliikennelähtötiedot 1 3. Sovellettavat ohjearvot 2 4. Melulaskennat 3 5. Melulaskentojen tulokset 3 6. Johtopäätökset, tulosten tulkinta ja jatkotoimenpiteet 4 MELUALUEKUVAT

4 MELUSELVITYS 1 1. YLEISTÄ Jyväskylän kaupungin Kankaan alueella on käynnissä asemakaavan muutostyö, jonka yhteydessä alueen tulevasta maankäytöstä järjestetään avoin arkkitehtikilpailu. Tämän työn tarkoituksena on tarkastella nykyisen tie- ja katuliikenteen aiheuttamia keskiäänitasoja alueella siten, että selvitys palvelee arkkitehtikilpailua. Työn on tilannut Jyväskylän kaupunki, jossa tilaajan yhdyshenkilönä on toiminut Timo Vuoriainen. Ramboll Finland Oy:ssä työn projektipäällikkönä on toiminut ins. AMK Tiina Kumpula. 2. SELVITYKSEN PERIAATTEET Meluselvitys on laadittu melun laskentamallin avulla. Melumallissa on huomioitu alueen nykyinen maankäyttö ja tieliikenne. 2.1 Laskentaohjelma Melulaskennat on tehty 3D maastomallin huomioivalla SoundPLAN 7.0 laskentaohjelmistolla, käyttäen pohjoismaista tie- ja raideliikennemelun laskentamallia. 2.2 Maastomallin lähtötiedot Maastomalli on tehty Jyväskylän kaupungin numeeriseen kartta-aineiston ja kaupungilta saatujen hajapistetietojen perusteella. Aineistoa on olemassa olevien meluesteiden osalta täydennetty Google Maps Street View katunäkymien perusteella. Rakennusten korkeudet on mallinnettu kaupungin numeerisessa kartta-aineistossa olevien kerroslukumerkintöjen perusteella. Mikäli kerroslukutietoa ei ole ollut, on rakennusten korkeutena käytetty 6 m nykyisestä maanpinnasta Tieliikennelähtötiedot Tie- ja katuliikennelähtötiedot perustuvat liikennemäärien osalta vuoden 2009 tehtyihin liikennelaskentoihin (Katuverkko) ja tierekisteriin (valtatiet 4 ja 9). Katuverkolla raskaan liikenteen osuutena on käytetty 3 %, tieverkolla raskaan liikenteen osuudet ovat tierekisterin mukaiset. Ajonopeudet ovat nykyisten nopeusrajoitusten mukaiset. Käytetyt liikennelähtötiedot on esitetty taulukossa 1.

5 MELUSELVITYS 2 Taulukko 1. Tie- ja katuliikennelähtötiedot. Raskasliikenne- Nopeus KVL % km/h Ailakinkatu Rusokinkatu Vapaaherrantie: Tourulantie-Ailikinkatu Vapaaherrantie: Ailikinkatu-Merasintie Vapaaherrantie: Merasintie-Vt4 liittymä (Lahti-Mikkeli) Vapaaherrantie: Vt4 liittymä (Lahti-Mikkeli)-Lohikoskentie Kankaankatu Lohikoskente: Vapaaherrantie-Kankaankatu Lohikoskente: Kankaankatu-Puistokatu Puistokatu: Lohikoskentie-Tourukatu Puistokatu: Tourukatu-Yrjönkatu Tourukatu Yrjönkatu Vapaudenkatu Tourulantie: Vapaudenkatu-Rusokinkatu Tourulantie: Rusokinkatu-Kivääritehtaankatu Tourulantie: Kivääritehtankatu-Vapaaherrantie Vaajakosken moottoritien pää /80 VT VT4: Vt9-Tourulantie VT4: Tourulantie-Lahti/Mikkeli-liittymä VT4: Lahti/Mikkeli-liittymä - Lohikoskentie VT4: Lohikoskentie Laskennassa on oletettu, että 90 % liikennesuoritteesta tapahtuu päiväaikaan klo SOVELLETTAVAT OHJEARVOT Melun ohjearvoina käytetään valtioneuvoston päätöksen (VNp 993/92) mukaisia ohjearvoja ja ne on esitetty taulukossa 2. ULKONA Asumiseen käytettävät alueet, virkistysalueet taajamissa ja niiden välittömässä läheisyydessä sekä hoito- tai oppilaitoksia palvelevat alueet Loma-asumiseen käytettävät alueet, leirintäalueet, virkistysalueet taajamien ulkopuolella ja luonnonsuojelualueet SISÄLLÄ Asuin-, potilas- ja majoitushuoneet Taulukko 2. VNp 993/92 mukaiset yleiset melutason ohjearvot Melun A-painotettu keskiäänitaso (ekvivalenttitaso), L Aeq, enintään Päivällä klo 7-22 Yöllä klo ) 2) 55 db 45-50dB 45 db 40 db 3) 35 db 30 db Opetus- ja kokoontumistilat 35 db - Liike- ja toimistohuoneet 45 db -

6 MELUSELVITYS 3 1) Uusilla alueilla melutason yöohjearvo on 45 db. 2) Oppilaitoksia palvelevilla alueilla ei sovelleta yöohjearvoa. 3) Yöohjearvoa ei sovelleta sellaisilla luonnonsuojelualueilla, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä. Ohjearvon määrittely tarkoittaa keskimelutasoa eli ekvivalenttimelutasoa koko ohjearvon aikavälillä. Siten lyhytaikaiset ohjearvon desibelirajan ylitykset eivät välttämättä aiheuta päätöksessä tarkoitetun ohjearvon ylittymistä, mikäli aikaväli sisältää myös hiljaisempia ajanjaksoja. Uutena kohteena alueen yöajan ohjearvona käytettäneen 45 db. 4. MELULASKENNAT Laskennat on tehty päivä- (klo7-22) ja yöajan (klo 22-7) ohjearvoihin verrattavina ekvivalenttimelutasoina, L Aeq7-22 / 22-7 pihatasolle (=maanpinta +2 m) ja julkisivuille korkeudelle mp + 8 ja 14 m (noin kerroskorkeudet 1, 3 ja 5). Kaikki melulaskennat on tehty nykytilanteen v mukaisella liikenteellä. Laskentapisteverkossa pisteiden välinen etäisyys on ollut 20 metriä. Melulaskentojen tulokset on esitetty melualuekartoissa 1 6, joissa melutason vaihtelu on esitetty 5 db välein vaihtuvin melualuein. Esimerkiksi db melualue on kartoissa esitetty oranssilla värillä. Kuvassa 1 on esitetty päiväajan melualueet nykyisellä maankäytöllä pihatasolla (mp + 2m). Kuvassa 2 on esitetty vastaavat melualueet laskentakorkeudella mp+ 8m ja kuvassa 3 laskentakorkeudella mp+ 14m. Kuvissa 4-6 on esitetty kuvia 1-3 vastaavat yöajan melualueet. 5. MELULASKENTOJEN TULOKSET Ulko-oleskelualueet (laskentakorkeus mp + 2m): Laskentojen mukaan suunnittelualueen keskiäänitaso päivä-aikaan on noin db (kuva 1) ja yöaikaan noin db (kuva 4). Julkisivujen melutasot (laskentakorkeus mp + 8 ja 14 m): Julkisivuihin kohdistuvia melutasoja on tutkittu, jotta voidaan ennakoida asemakaavoituksessa mahdollisesti tarvittavia kaavamääräyksiä julkisivun ääneneristävyydestä sekä tutkia parvekkeiden lasitustarvetta. Päiväajan keskiäänitaso on enimmillään valtatien 4 puoleisten rakennusten valtatien puoleisilla julkisivuilla noin db (kuva 2). Tourulantien puoleisten rakennusten kadun puoleisilla julkisivuilla keskiäänitaso on enimmillään noin 66 db (kuva 2). Nykytilanteessa yli 55 db:n päivämelualue leviää enimmillään noin 200 m etäisyydelle Tourulantiestä ja 300 m etäisyydelle valtatiestä 4 laskentakorkeuden ollessa mp+14 m (kuva 3). Yöajan yli 45 db:n melualueet ovat hieman päiväajan 55 db:n melualuetta laajempia (kuvat 5 ja 6).

7 MELUSELVITYS 4 6. JOHTOPÄÄTÖKSET, TULOSTEN TULKINTA JA JATKO- TOIMENPITEET Uutta maankäyttöä suunniteltaessa on huomioitava, että alueelle muodostuvien leikki- ja oleskelualueiden sekä mahdollisten huoneistokohtaisten pihojen melutasot eivät saa ylittää VNp 993/92 mukaisia päivä- ja yöajan ohjearvoja. Vapaaherrantien ja valtatien 4 väliselle alueelle ei suositella melulle herkkiä toimintoja lainkaan. Alueelle tulevien puistoalueiden (asemakaavamerkinnät V, VL, VP, VK, VU, VR, VV) melutasojen tulisi myös olla ohjearvorajojen tasalla tai alle. Melulaskentojen mukaan päiväaika on ääneneristävyyttä määritettäessä mitoittava tilanne. Laskentojen mukaan lähinnä Tourulantietä olevien rakennusten julkisivuihin kohdistuu nykytilanteessa enimmillään noin 61 db:n keskiäänitaso ja lähinnä valtatietä 4 olevien rakennusten julkivisuihin enimmillään noin 72 db:n keskiäänitaso. Suomessa normaalirakentamisella katsotaan yleensä saavutettavan noin 30 db äänitasoero. Jotta asunnoissa sisällä ei päiväaikaan ylitetä 35 db sisämelun päiväajan ohjearvoa, tulee Tourulantietä lähinnä olevien rakennusten kadun puoleisilla julkisivuilla ja päädyissä varautua noin db(a) äänitasoeroa kuvaavaan kaavamääräykseen siinä tapauksessa, että rakennuksiin suunnitellaan asuin-, potilas- tai majoitushuoneita tai opetus- tai kokoontumistiloja. Vapaaherrantien ja valtatien 4 välisellä alueella tulee samassa tilanteessa varautua noin db(a) äänitasoeroa kuvaavaan kaavamääräykseen. Liike- ja toimistotiloilla sisämelun päiväajan ohjearvo on 10 db korkeampi, eikä kaavamääräykselle olisi tarvetta. Yli 30 db:n eristävyys edellyttää erillistä laskelmaa ikkunoiden ja muiden rakenneosien äänieristysluokasta viimeistään rakennuslupavaiheessa. Yli 55 db:n melualueelle osoitetut parvekkeet ja terassit tulee lasittaa. Oleskeluun tarkoitettuja parvekkeita tulisi esittää vain suuntaan, jossa melutaso on alle 60 db (LIME-työryhmän mietintö 2001). Parvekkeita ei suositella rakennettavan julkisivuille joilla meluntorjuntatarve on suuri (RIL ). Melulaskentojen mukaan päiväaika on parvekelasitusta määritettäessä mitoittava rakenne, mikäli kaavassa ei ole määräystä yöajan 45 db:n tasosta mitoittavana. Normaalia 6-8 mm parvekelasitusta käyttäen saavutetaan noin 8-10 db vaimennus ulkomelutasoon nähden. Suunnatessa parvekkeita tai terasseja Yli 65 db:n melualueelle, on varauduttava lasituksen tiivistämiseen esimerkiksi lasireunojen ja välien tiivisteillä. Yli 70 db:n melualueilla päiväajan ohjearvotason saavuttaminen parvekkeilla tai terasseilla on käytännössä hyvin hankalaa. Laskentatuloksia hyödynnettäessä tulee muistaa, että laskennat on suoritettu nykytilan liikennemäärillä. Liikennemäärien kasvu esimerkiksi 20 % nostaa lähtömelutasoja noin vajaan desibelin laajentaen samalla melualueiden laajuutta ja nostaen julkisivurakenteilta vaadittavaa äänitasoeroa. Tästä syystä meluselvityksen laajentaminen kuvaamaan myös ennustetilannetta on suositeltavaa viimeistään asemakaavaa laadittaessa. Rakennuslupavaiheessa tulee esittää laskennat rakenneosien riittävästä ääneneristävyydestä. Mikäli suunnitteluperusteet oleellisesti muuttuvat, on tämä meluselvitys harkinnan mukaan päivitettävä. MELUALUEKUVAT Kuva 1 Tie- ja katuliikenteen päiväajan keskiäänitaso Laskentakorkeus mp + 2 m. Kuva 2 Tie- ja katuliikenteen päiväajan keskiäänitaso Laskentakorkeus mp + 8 m. Kuva 3 Tie- ja katuliikenteen päiväajan keskiäänitaso Laskentakorkeus mp + 14 m Kuva 4 Tie- ja katuliikenteen yöajan keskiäänitaso Laskentakorkeus mp + 2 m. Kuva 5 Tie- ja katuliikenteen yöajan keskiäänitaso Laskentakorkeus mp + 8 m. Kuva 6 Tie- ja katuliikenteen yöajan keskiäänitaso Laskentakorkeus mp + 14 m.

8

9

10

11

12

13

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035. LIITE 8a. Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut

KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035. LIITE 8a. Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 LIITE 8a Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 15.6.2012 KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA Vastaanottaja Savonlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 4.7.2014 SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA SAVONLINNAN KAUPUNKI MELUSELVITYS, TARKASTAMONKATU 3, SAVONLINNA

Lisätiedot

Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 6.6.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HEINIKON YRITYSALUEEN LAAJENNUS, MELUSELVITYS

Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 6.6.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HEINIKON YRITYSALUEEN LAAJENNUS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Ylöjärven kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 6.6.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HEINIKON YRITYSALUEEN LAAJENNUS, MELUSELVITYS 1 Päivämäärä 6.6.2014 Laatija Aura Salmela Tarkastaja

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS

LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS Vastaanottaja Loimaan kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 30.5.2014 LOIMAAN KAUPUNKI KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS KESKUSTAN ASEMAKAAVOITUS, MELUSELVITYS LOIMAAN KAUPUNKI Päivämäärä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY Vastaanottaja VRP- Rakennuspalvelu Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 17.7.2015 ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU

Lisätiedot

RAKENNUSKESKUS CENTRA, HÄMEENLINNA

RAKENNUSKESKUS CENTRA, HÄMEENLINNA Vastaanottaja Rakennustoimisto Pohjola Oy Asiakirjatyyppi Raporttiluonnos Päivämäärä 30.12.2011 RAKENNUSKESKUS CENTRA, HÄMEENLINNA ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS RAKENNUSKESKUS CENTRA, HÄMEENLINNA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Vastaanottaja Tampereen kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 3.12.2014 ISOKUUSI II (KAAVA NRO 8349), TAMPERE MELUSELVITYS

Vastaanottaja Tampereen kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 3.12.2014 ISOKUUSI II (KAAVA NRO 8349), TAMPERE MELUSELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 3.12.2014 ISOKUUSI II (KAAVA NRO 8349), TAMPERE MELUSELVITYS ISOKUUSI II, TAMPERE MELUSELVITYS Päivämäärä 3.12.2014 Laatija Hans

Lisätiedot

Vastaanottaja NCC Rakennus Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 09/2010 NCC RAKENNUS OY KAAVA 8361 ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS, TAMPERE

Vastaanottaja NCC Rakennus Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 09/2010 NCC RAKENNUS OY KAAVA 8361 ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS, TAMPERE Vastaanottaja NCC Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 09/2010 NCC RAKENNUS OY KAAVA 8361 ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS, TAMPERE NCC RAKENNUS OY KAAVA 8361 ASEMAKAAVAN MUUTOS, MELUSELVITYS,

Lisätiedot

ITIKANMÄKI ASEMAKAAVAMUUTOKSEN MELUSELVITYS

ITIKANMÄKI ASEMAKAAVAMUUTOKSEN MELUSELVITYS Vastaanottaja Peab Oy / Reijo Sarvela Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 20.6.2011 ITIKANMÄKI ASEMAKAAVAMUUTOKSEN MELUSELVITYS ITIKANMÄKI ASEMAKAAVAMUUTOKSEN MELUSELVITYS Tarkastus 20.6.2011 Päivämäärä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 04/2013 MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä 23/04/2013 Laatija Timo Korkee Tarkastaja Jussi Kurikka-Oja

Lisätiedot

Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula

Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula Ramboll Finland Oy Tuusulan kunta Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula Meluselvitys 27.3.2014 Lahelanpelto II asemakaava ja asemakaavan muutos, Tuusula Tuusulan kunta Meluselvitys

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Vastaanottaja Mäntsälän kunta, Maankäyttöpalvelut Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.3.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT

Lisätiedot

Kaukajärvi 5849-1, 5849-2 ja 6115-1, Tampere

Kaukajärvi 5849-1, 5849-2 ja 6115-1, Tampere Ramboll Finland Oy Rakennustoimisto Palmberg Oy Kaukajärvi 5849-1, 5849-2 ja 6115-1, Tampere Ympäristömeluselvitys 10.6.2009 Rakennustoimisto Palmberg Oy Kaukajärvi 5849-1, 5849-2 ja 6115-1, Tampere Ympäristömeluselvitys

Lisätiedot

MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS

MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS Vastaanottaja Haukiputaan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.8.2011 MELUSELVITYS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS JOKIKYLÄ, HAUKIPUDAS 1 Päivämäärä 30.8.2011 Laatija Marja Pussinen Tarkastaja Sanna Kaikkonen

Lisätiedot

Virolaisen asemakaava Tampere

Virolaisen asemakaava Tampere Ramboll Finland Oy Tampereen kaupunki Virolaisen asemakaava Tampere Ympäristömeluselvitys 28.10.2008 Tampereen kaupunki Virolaisen asemakaava Tampere Meluselvitys 28.10.2008 Viite 82121139 Versio 3. Pvm

Lisätiedot

Vastaanottaja Hattulan kunta, Janne Teeriaho. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 27.10.2010 HATTULAN OYK KAAVAKOHTEIDEN MELUSELVITYKSET

Vastaanottaja Hattulan kunta, Janne Teeriaho. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 27.10.2010 HATTULAN OYK KAAVAKOHTEIDEN MELUSELVITYKSET Vastaanottaja Hattulan kunta, Janne Teeriaho Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 27.10.2010 HATTULAN OYK KAAVAKOHTEIDEN MELUSELVITYKSET HATTULAN OYK KAAVAKOHTEIDEN MELUSELVITYKSET Tarkastus Päivämäärä

Lisätiedot

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo

Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo Melumallinnus Kauramäki / Etelä-Keljo JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2012 (9.3.2012) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Ysitien(Vt 9) tieliikenteen aiheuttamaa melutasoa Etelä-Keljon

Lisätiedot

POLIISITALON ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA NRO 8430, TAMPERE

POLIISITALON ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA NRO 8430, TAMPERE POLIISITALON ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA NRO 8430, Meluselvitys 2.4.2014, ID 866 701 SISÄLLYS 1 SUUNNITTELUKOHDE 1 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT 2 2.1 Melutason ohjearvot 2 2.2 Melulaskennat 2 2.3 Maastomalli

Lisätiedot

Kaavan 8159 meluselvitys

Kaavan 8159 meluselvitys Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ

Lisätiedot

SIUKUNKATU, SEINÄJOKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS

SIUKUNKATU, SEINÄJOKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS Vastaanottaja Peab Seinäjoki / Ilkka Koskinen Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 17.9.2010 SIUKUNKATU, SEINÄJOKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS SIUKUNKATU, SEINÄJOKI ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN MELUSELVITYS

Lisätiedot

Kaavan 8231 meluselvitys

Kaavan 8231 meluselvitys Kaavan 8231 meluselvitys Hanke: Pvm: 11.7.2008 Laatinut: Petri Jokinen Tausta Tampereen kaupunki tekee asemakaavan muutosta Pohtolan kaupunginosassa, korttelissa 2582. Tätä tarkoitusta varten Mittaus-

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA PYÖREÄLAHDEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS

SIILINJÄRVEN KUNTA PYÖREÄLAHDEN ASEMAKAAVA, MELUSELVITYS Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivääärä 13.10.2014 SIILINJÄRV KUNTA PYÖREÄLAHD ASEMAKAAVA, RISUHARJUN ASEMAKAAVA SIILINJÄRV KUNTA Päivääärä 13.10.2014 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki

Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki MELUSELVITYS 20.8.2009. Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle, Seinäjoki 20.8.2009 Seinäjoen kaupunki Eritasoliittymän suunnittelu kantatielle 67 Joupin alueelle 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella

S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys päivitetty 13.8.2012 S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe... 3 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 3 Ohjearvot... 3 4 Raideliikennemelun leviäminen...

Lisätiedot

Meijeritien asemakaavan meluselvitys

Meijeritien asemakaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA PAIMION KAUPUNKI Meijeritien asemakaavan meluselvitys Raportti LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 18.6.2015 Raportti 1 (5) Matti Manninen 18.6.2015 Sisällysluettelo 1 Taustaa...

Lisätiedot

Kuuselan palvelukodin laajennus, Tampere

Kuuselan palvelukodin laajennus, Tampere Rambøll Finland Oy VVO-yhtymä Oyj Kuuselan palvelukodin laajennus, Tampere Ympäristömeluselvitys 15.12.2009 Kuuselan palvelukodin laajennus, Tampere VVO-yhtymä Oyj Ympäristömeluselvitys 15.12.2009 Viite

Lisätiedot

Nivalan yleiskaavan meluselvitys

Nivalan yleiskaavan meluselvitys SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA NIVALAN KAUPUNKI Nivalan yleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (11) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...

Lisätiedot

YLEISSUUNNITELMA HELSINGINTIE, LAPPEENRANTA MELUSELVITYS. Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki / Pertti Multaharju. Asiakirjatyyppi Meluselvitys

YLEISSUUNNITELMA HELSINGINTIE, LAPPEENRANTA MELUSELVITYS. Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki / Pertti Multaharju. Asiakirjatyyppi Meluselvitys Vastaanottaja Lappeenrannan kaupunki / Pertti Multaharju Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 17.4.2012 HELSINGINTIE, LAPPEENRANTA YLEISSUUNNITELMA MELUSELVITYS HELSINGINTIE, LAPPEENRANTA MELUSELVITYS

Lisätiedot

Hangon Krogarsin meluselvitys

Hangon Krogarsin meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LANTMÄTARE AB ÖHMAN Hangon Krogarsin meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (5) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta

Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala MELUSELVITYS. Kangasalan kunta Vatialantien jatkeen meluselvitys, Kangasala 2010 Kangasalan kunta 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...3 3 MELULASKENTA... 4 3.1 MENETELMÄ... 4 3.2 LÄHTÖTIEDOT...

Lisätiedot

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki

St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Loviisa MELUSELVITYS. Lokakuu 2009. Loviisan kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, Lokakuu 2009 n kaupunki St 178 Valkontie välillä Petaksentie - Solvikintie, 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT...

Lisätiedot

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS

LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI MELUSELVITYS 23.02.2015 MELUSELVITYS LUUVANIEMENTIE 2-6, HELSINKI 2 Päivämäärä 23.02.2015 Laatija Tarkastaja Pasi Myyryläinen Jari Hosiokangas Sisältää Maanmittauslaitoksen

Lisätiedot

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus

Pohjolankatu 25, Tampere MELUSELVITYS. Toukokuu 2010. Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere Toukokuu 2010 Joulukuu 2010 täydennetty Tampereen kaupunki, Tilakeskus Pohjolankatu 25, Tampere 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TYÖN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUN OHJEARVOT... 3

Lisätiedot

SUORAMAN OSAYLEISKAAVA, KANGASALA MELUSELVITYS

SUORAMAN OSAYLEISKAAVA, KANGASALA MELUSELVITYS Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Meluraportti Päivämäärä 7.7.2014 SUORAMAN OSAYLEISKAAVA, KANGASALA MELUSELVITYS SUORAMAN OSAYLEISKAAVA, MELUSELVITYS KANGASALA Päivämäärä Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

OLMALAN 1. VAIHEEN ASEMA KAAVOITUKSEN VALMISTELU, YLIVIESKA MELUSELVITYS

OLMALAN 1. VAIHEEN ASEMA KAAVOITUKSEN VALMISTELU, YLIVIESKA MELUSELVITYS Liite 5 Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 14.12.2012 Viite 1510000008 OLMALAN 1. VAIHEEN ASEMA KAAVOITUKSEN VALMISTELU, YLIVIESKA MELUSELVITYS RAMB LL OLMALAN 1. VAIHEEN ASEMAKAAVOITUKSEN

Lisätiedot

KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035. LIITE 8a. Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut

KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035. LIITE 8a. Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 LIITE 8a Vastaanottaja Haapajärven kaupunki, tekniset palvelut Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 23.1.2013 KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS KESKUSTAN OYK MELUSELVITYS

Lisätiedot

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS

HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS repo002.dot 2013-09-20 HIRVASKANKAAN (VT 4/UURAISTENTIE) MELUSELVITYS E26192 SWECO YMPÄRISTÖ OY repo002.dot 2013-09-20 Muutoslista Hannele Kemppi Hannele Kemppi Elisa Huotari VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004

SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004 SOUNDPLAN C Jalasjärven meluselvitys 1.9.2004 Jalasjärven meluselvitys SISÄLLYSLUETTELO 3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...5 2 LÄHTÖTIEDOT...5 2.1 Liikenne...5 2.2 Maastoaineisto...5 3 SOVELLETTAVAT OHJEARVOT...5

Lisätiedot

Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys

Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SEINÄJOEN KAUPUNKI Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.9.2015 P25797P001 Raportti i P25797P001 Matti Manninen

Lisätiedot

Ns. Rastin kortteli (XVI 273-12, -13 ja -14), Tampere

Ns. Rastin kortteli (XVI 273-12, -13 ja -14), Tampere Ramboll Finland Oy Skanska Kodit Ns. Rastin kortteli (XVI 273-12, -13 ja -14), Tampere Meluselvitys 5.9.2013 Ns. Rastin kortteli (XVI 273 12, -13 ja -14), Tampere Skanska Kodit Meluselvitys 5.9.2013 Viite

Lisätiedot

Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072

Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072 ! Raportti Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys 27.5.2016 Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072 Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Laskentamalli... 1 2.1. Lähtötiedot... 1 2.1.1. Suunnittelualue...

Lisätiedot

Valtatie 12 Huutijärvi-Laitikkala Tiesuunnitelman melutarkastelut

Valtatie 12 Huutijärvi-Laitikkala Tiesuunnitelman melutarkastelut Rambøll Finland Oy Hämeen tiepiiri Valtatie 12 Huutijärvi-Laitikkala Tiesuunnitelman melutarkastelut Ympäristömeluselvitys 14.10.2009 Valtatie 12 Huutijärvi-Laitikkala Tiesuunnitelman melutarkastelut Hämeen

Lisätiedot

#% & ' # ( )! " #! $%! #% ) *+' % +)! """ # $

#% & ' # ( )!  #! $%! #% ) *+' % +)!  # $ #%& '# ()! "#!$%! #%) *+'%+)! """#$ ,((,,-./(0,..1.2(00,--34.5(6(10/ &' (! ) +=' )' +%>? + %'%&'&!!! **(+!!!(, / -+%+ % ( % - *%!(.!(!(/* / ''+# =&>)#' %&+%+ %&& > %&%& %&& > %&%& ' >>? 4& %&?+'&&)& 5)>=?

Lisätiedot

KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS. Työ: E26478. Tampere, 4.12.2013

KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS. Työ: E26478. Tampere, 4.12.2013 KOSKI Tl KESKUSTAN JA KOIVUKYLÄN OSA- YLEISKAAVOJEN MELUSELVITYS Työ: E26478 Tampere, 4.12.2013 PL 453 33101 TAMPERE Puhelin 010 241 4000 Telefax 010 241 4001 Y-tunnus 0564810-5 Toimistot: Turku, Tampere,

Lisätiedot

SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS

SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS SIUNTION KESKUSTAN KAAVOITUS MELUSELVITYS 1.10.2007 1.10.2007 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe...3 2 Selvityksen tavoitteet...3 3 Menetelmät ja lähtötiedot...4 3.1 Alueen kuvaus...3 3.2 Menetelmät ja

Lisätiedot

VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA. 16T-1 Meluselvitys

VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ JA LAUKAA. 16T-1 Meluselvitys VT 4 JYVÄSKYLÄ - OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - 19.4.2014 ALKUSANAT Suunnittelukohteena on valtatie 4 välillä Kirri - Tikkakoski. Suunnittelualue alkaa Jyväskylän keskustan pohjoispuolelta

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VALKEINEN, KEURUU MELUSELVITYS. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 4.3.

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VALKEINEN, KEURUU MELUSELVITYS. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä 4.3. Vastaanottaja Keuruun kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 4.3.2014 Projektinumero 82128008-015 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VALKEINEN, KEURUU MELUSELVITYS KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

Lisätiedot

RATAPIHANKADUN POH- JOISOSAN ASEMAKAAVA (KAAVA NUMERO 8330) MELUSELVITYS

RATAPIHANKADUN POH- JOISOSAN ASEMAKAAVA (KAAVA NUMERO 8330) MELUSELVITYS Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 25.3.2013 RATAPIHANKADUN POH- JOISOSAN ASEMAKAAVA (KAAVA NUMERO 8330) MELUSELVITYS RATAPIHANKADUN POHJOISOSAN ASEMAKAAVA (KAAVA

Lisätiedot

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.4.2012 Viite 82139905 MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS MUNNINMÄEN TUULIVOIMALAT MELUMALLINNUS Päivämäärä 5.4.2012 Laatija

Lisätiedot

LIITE 10 SELVITYS TIELIIKENTEEN AIHEUTTAMASTA MELUSTA SASTA- MALAN STORMIN ALUEELLA. 11.5.2012 Projektinumero: 301022 / 21.

LIITE 10 SELVITYS TIELIIKENTEEN AIHEUTTAMASTA MELUSTA SASTA- MALAN STORMIN ALUEELLA. 11.5.2012 Projektinumero: 301022 / 21. LIITE 10 SELVITYS TIELIIKENTEEN AIHEUTTAMASTA MELUSTA SASTA- MALAN STORMIN ALUEELLA 11.5.2012 Projektinumero: 301022 / 21 2 (7) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Toiminnan

Lisätiedot

HENNAN ASEMAKAAVA-ALUE, ORIMATTILA MELUSELVITYS

HENNAN ASEMAKAAVA-ALUE, ORIMATTILA MELUSELVITYS Vastaanottaja Orimattilan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.7.2014 Viite 1510008105 HENNAN ASEMAKAAVA-ALUE, ORIMATTILA MELUSELVITYS HENNAN ASEMAKAAVA-ALUE, ORIMATTILA MELUSELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Meluselvityksen päivittäminen Anttilanrannan alueella (Tuusulan kunta) 11.10.2012 Projektinumero: 304571. WSP Finland Oy

Meluselvityksen päivittäminen Anttilanrannan alueella (Tuusulan kunta) 11.10.2012 Projektinumero: 304571. WSP Finland Oy Meluselvityksen päivittäminen Anttilanrannan alueella (Tuusulan kunta) 11.10.2012 Projektinumero: 3071 2 (8) Sisällysluettelo 1 Toimeksianto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Laskentamalli ja laskennan

Lisätiedot

TAMPERE ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

TAMPERE ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Tapereen kaupunki Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivääärä 7.8.2012 HERVANTAJÄRVI, LINTUHYTTI (HIIDENMÄKI), ASUNTO-, VIRKITYS- JA ERITYSALUEET, 2-KEHÄ (RUSKONKEHÄ) JA KA- TUALUETTA, KARTTA

Lisätiedot

LIIKENNEMELUSELVITYS

LIIKENNEMELUSELVITYS 18 16.1T-1 Ympäristömelu Raportti PR-Y1724 Destia Oy Destia Oy Turku 17.6.2011 Timo Jalkanen PL 1881 Sivu 1(8) 70421 Kuopio LIIKENNEMELUSELVITYS Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti Lappeenranta,

Lisätiedot

VANTAAN MARTINLAAKSO, KUKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 002209 KORTTELIN 17578 OSAA VARTEN Meluselvitys

VANTAAN MARTINLAAKSO, KUKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 002209 KORTTELIN 17578 OSAA VARTEN Meluselvitys VANTAAN MARTINLAAKSO, KUKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 002209 KORTTELIN 17578 OSAA VARTEN Meluselvitys WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 FI-00210 Helsinki Puh.: +3 207 864 11 Fax: +3 207 864 800 WSP Finland Y-tunnus:

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN PUUTERMINAALIN RAIDEYHTEYKSIEN SUUNNITTELU

PIEKSÄMÄEN PUUTERMINAALIN RAIDEYHTEYKSIEN SUUNNITTELU RAIDEYHTEYKSIEN SUUNNITTELU ESISELVITYS MELUSELVITYS 24.4.2012 LUONNOS Suunn. Tark./Hyv. Pvm. 24.4.2012 Pauli Ruokanen Pvm. 24.4.2012 Arkisto Tsu I-S 3???/72 LUONNOS \\Re1hki20\rrs\Projektit\Raakapuuterminaaliselvitykset\3850

Lisätiedot

TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS

TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS 18 Ympäristömelu Raportti PR-Y1820-1 Vihdin kunta Turku 19.12.2011 Matti Hult Asematie 30 Sivu 1(8) 03100 Nummela TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Otalammen taajaman pohjoisosan asemakaavoitus (Helminharju)

Lisätiedot

VALTATIEN 2 MELUNTORJUNNAN SUUNNITTELU 11.4.2012 2 (7)

VALTATIEN 2 MELUNTORJUNNAN SUUNNITTELU 11.4.2012 2 (7) VALTATIEN 2 MELUNTORJUNNAN Porin Laanin ja Ruutukuoppa eritasoliittymien välinen tieosuus Sito-Yhtiöt Anne Määttä, Juha Korhonen 11.4.2012 11.4.2012 2 (7) SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 2 MELUTASOJEN OHJEARVOT...

Lisätiedot

Matrix kilpailuehdotuksen parvekkeiden lasitus

Matrix kilpailuehdotuksen parvekkeiden lasitus Lausunto 3853-2 1(6) Tilaaja: Skanska Kodit Oy Toni Tuomola PL 114 00101 Helsinki 020 719 4623 toni.tuomola@skanska.fi Matrix kilpailuehdotuksen parvekkeiden lasitus 1 Kohde Skanska Kodit Oy on tilannut

Lisätiedot

ESPOON MATINKYLÄN METROASEMAN KORTTELIN 23283 MELUSELVITYS

ESPOON MATINKYLÄN METROASEMAN KORTTELIN 23283 MELUSELVITYS 14.3.2008 ESPOON MATINKYLÄN N KORTTELIN 23283 MELUSELVITYS WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 00210 HELSINKI Puh. +3 207 864 11 www.wspgroup.fi Ilkka Niskanen ja Laura Gröhn SISÄLLYSLUETTELO 1 Toimeksianto...

Lisätiedot

Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS. Mittausaika: 18.11.2011

Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS. Mittausaika: 18.11.2011 Ympäristömelumittaus 1(6) Tilaaja: Tikalan Oy Tapio Tikka Kalmarintie 160 43270 Kalmari Käsittelijä: Jussi Kärtevä Oppipojankuja 6, 70780 Kuopio jussi.karteva@symo.fi puh. 010 666 7813 TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS

Lisätiedot

LIITE 8. Ai Arkkitehdit Keskuskatu 6 Hollola Yleissuunnitelma Ramboll Niemenkatu 73 15140 LAHTI puh. 020 755 611 www.ramboll.

LIITE 8. Ai Arkkitehdit Keskuskatu 6 Hollola Yleissuunnitelma Ramboll Niemenkatu 73 15140 LAHTI puh. 020 755 611 www.ramboll. LIITE 6 W:\1366\A1-Arkkitehdit\1510020875_Hollola_Keskuskatu6\Piirustukset\Asemapiirustus.dwg LIITE 8 Tunn. Lukum. Raken nusko hteen nimi ja osoi te h yv. Ai Arkkitehdit Keskuskatu 6 Hollola Yleissuunnitelma

Lisätiedot

Kalevanrinteen asemakaava-alueen 8477 laskennallinen meluselvitys Lisätarkastelut, Tampere. 22.1.2014 Projektinumero: 305030 Donna-ID: 815 795

Kalevanrinteen asemakaava-alueen 8477 laskennallinen meluselvitys Lisätarkastelut, Tampere. 22.1.2014 Projektinumero: 305030 Donna-ID: 815 795 Kalevanrinteen asemakaava-alueen 87 laskennallinen meluselvitys Lisätarkastelut, Tampere 22.1.2014 Projektinumero: 3030 Donna-ID: 815 795 2 (11) Sisällysluettelo 1 Toimeksianto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

Katisen kaava-alue, Hämeenlinna

Katisen kaava-alue, Hämeenlinna Raboll Finland Oy Senaatti Kiinteistöt Katisen kaava-alue, Häeenlinna Meluselvitys Syyskuu 2008 Katisen kaava-alue, Häeenlinna Meluselvitys 4.9.2008 Senaatti Kiinteistöt Raboll Finland Oy Tekijä: Marja

Lisätiedot

LENTOLAN FK-RATA, KANGASALA MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

LENTOLAN FK-RATA, KANGASALA MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Pirkanmaan Karting ry Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 16.11.2012 LENTOLAN FK-RATA, KANGASALA MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS LENTOLAN FK-RATA, KANGASALA MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET Vastaanottaja Megatuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.3.2014 Viite 1510011471 HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET HONKAMÄEN TUULIVOIMAHANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

Lisätiedot

Ylöjärven Siltatien ja Ojapuiston meluselvitys

Ylöjärven Siltatien ja Ojapuiston meluselvitys eluselvitys Ylöjärven kaupunki Siru Parviainen Jarno Kokkonen 19.5.2014 1 Taustatiedot Tässä eluselvityksessä on tarkasteltu Ylöjärven kaupungin Ojapuiston aseakaavauutosalueen ja Siltatien aseakaava-alueen

Lisätiedot

TIELIIKENNEMELUSELVITYS

TIELIIKENNEMELUSELVITYS Ympäristömelu RaporttiPR3032Y01 Sivu1(16) Hämeenlinnankaupunki LeenaRoppola Raatihuoneenkatu9 13100Hämeenlinna Turku TELKENNEMELUSELVTYS Hämeenlinnankorkeakoulukeskus,asemakaavajaasemakaavanmuutos Raportinvakuudeksi

Lisätiedot

POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU MELUMITTAUKSET. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 18.3.2014

POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU MELUMITTAUKSET. Vastaanottaja Keuruun kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 18.3.2014 Vastaanottaja Keuruun kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Projektinumero 82128008-17 POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU MELUMITTAUKSET POHJOISJÄRVEN OSAYLEISKAAVA KEURUU Päivämäärä 18.3.2014

Lisätiedot

TIELIIKENTEEN MELUSELVITYS

TIELIIKENTEEN MELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR Y2143 1 Sivu 1 (11) Vihdin kunta Tuomas Turpeinen Turku 17.12.2013 TIELIIKENTEEN MELUSELVITYS V 45 Koivissillan asemakaava, Vihti Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

153085-01.2 1(4)+liitteet (3)

153085-01.2 1(4)+liitteet (3) 1085-01.2 1(4)+liitteet (3) Liisa Kilpi, Miro Aalto, Benoît Gouatarbès, Tarja Lahti 7.10.2015 Tilaaja: SRV Yhtiöt Oyj Yhteyshenkilö: Miia Ajo MELUSELVITYS 1 Tausta Keravan keskustaan ollaan suunnittelemassa

Lisätiedot

TIE JA RAIDELIIKENTEEN MELUSELVITYS

TIE JA RAIDELIIKENTEEN MELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR3519 Y01 Sivu 1 (7) Ruoholahden Tarken Oy Jesse Rauhala Turku 26.5.2015 TIE JA RAIDELIIKENTEEN MELUSELVITYS Kortteli 738 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI

Lisätiedot

SEINÄJOEN LENTOASEMA LENTOTOIMINNAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS, KIITORADAN PIDENNYS. Vastaanottaja Seinäjoen kaupunki ja Ilmajoen kunta

SEINÄJOEN LENTOASEMA LENTOTOIMINNAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYKSEN TÄYDENNYS, KIITORADAN PIDENNYS. Vastaanottaja Seinäjoen kaupunki ja Ilmajoen kunta Vastaanottaja Seinäjoen kaupunki ja Ilmajoen kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2012 SEIÄJOE LETOASEMA LETOTOIMIA YMPÄRISTÖMELUSELVITYKSE TÄYDEYS, KIITORADA PIDEYS SEIÄJOE LETOASEMA LETOTOIMIA

Lisätiedot

Lintukorpi 2 Espoon Lintuvaara, kortteli 50102

Lintukorpi 2 Espoon Lintuvaara, kortteli 50102 Raportti 4863-2c 23.5.2011 Meluselvitys Lintukorpi 2 Espoon Lintuvaara, kortteli 50102 Meluselvityksen muutokset Numero Päiväys Muutokset 4863-2c 23.5.2011 Päivitetty uusi asemapiirros, tutkittu eri vaihtoehtoja

Lisätiedot

Ratahallintokeskus Seinäjoki Oulu Palvelutason parantaminen Etelä Seinäjoki Seinäjoki kaksoisraide

Ratahallintokeskus Seinäjoki Oulu Palvelutason parantaminen Etelä Seinäjoki Seinäjoki kaksoisraide Ramboll Finland Oy Ratahallintokeskus Seinäjoki Oulu Palvelutason parantaminen Etelä Seinäjoki Seinäjoki kaksoisraide 26.2.2008 RATAHALLINTOKESKUS Seinäjoki Oulu Palvelutason parantaminen Etelä-Seinäjoki

Lisätiedot

TIELIIKENTEEN MELUSELVITYS

TIELIIKENTEEN MELUSELVITYS 112 Ympäristömelu Raportti PR-Y1924-1 Sivu 1/12 Joensuun Tila Oy Turku 15.11.2012 TIELIIKENTEEN MELUSELVITYS Joensuun venesataman asemakaavoitus, Sipoo Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

KAAVA V32A KANTOMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIHTI TIELIIKENNEMELUSELVITYS

KAAVA V32A KANTOMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIHTI TIELIIKENNEMELUSELVITYS 110 Ympäristömelu Raportti Vihdin kunta Turku 14.6.2011 Johanna Laaksonen PL 13 Sivu 1(10) 03101 Vihti KAAVA V32A KANTOMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIHTI TIELIIKENNEMELUSELVITYS Vihdin kunta Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS

TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS 112 Ympäristömelu Raportti PR-Y1834-1 Tampereen kaupunki Turku 20.2.2012 Antonia Sucksdorff Sivu 1(12) TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Kohde: Iidesjärven osayleiskaava, AK-4 kortteli ID numero: 361789

Lisätiedot

Hailuodon lautta Meluselvitys

Hailuodon lautta Meluselvitys Hailuodon lautta Meluselvitys 1.7.2009 Laatinut: Mikko Alanko Tarkastanut: Ilkka Niskanen Hailuodon lautan meluselvitys Meluselvitys 1.7.2009 Tilaaja Metsähallitus Laatumaa Erkki Kunnari Veteraanikatu

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS OTALAMMEN TAAJAMA, ASEMAKAAVAMUUTOS OT 15

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS OTALAMMEN TAAJAMA, ASEMAKAAVAMUUTOS OT 15 114 Ympäristömelu Raportti PR-Y1612 Vihdin kunta Turku 12.10.2010 Matti Hult Asemantie 30 Sivu 1(14) 03100 Nummela YMPÄRISTÖMELUSELVITYS OTALAMMEN TAAJAMA, ASEMAKAAVAMUUTOS OT 15 Raportin vakuudeksi Jani

Lisätiedot

TIE JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS

TIE JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR3346 Y01 Sivu 1 (8) Sastamalan kaupunki Maankäyttö Timo Silomaa PL 23 38201 Sastamala Turku 23.2.2015 TIE JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Asemakadun alikulku Sipintie Vammalan taajama,

Lisätiedot

Saimaankatu 29, Lahti

Saimaankatu 29, Lahti Lausunto 6265-1a 1(8) 30.1.2015 Meluselvitys Saimaankatu 29, Lahti Lausunnon muutokset Numero Päiväys Muutokset 6265-1a 30.1.2015 Ensimmäinen versio. Tämän asiakirjan osittainen julkaiseminen tai kopiointi

Lisätiedot

Kemoran moottoriradan meluselvitys

Kemoran moottoriradan meluselvitys Pitkäkoski Oy/Kemoran moottorirata Sito-Yhtiöt Juha Korhonen 9.2.2012 2 (7) 9.2.2012 Kemoran moottoriradan meluselvitys SISÄLTÖ 1 LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Melun ohjearvot... 3 2 TOIMINNAN JA ALUEEN KUVAUS...

Lisätiedot

Lausunto 4508-1c 1(8) 16.5.2011

Lausunto 4508-1c 1(8) 16.5.2011 Lausunto 4508-1c 1(8) 16.5.2011 Meluselvitys Pähkinärinne, Vantaa Akustiikkaselostuksen muutokset Numero Päiväys Muutokset 4508-1c 16.5.2011 Lisätty liikennemäärät kehä II:n laajennus toteutuneena (taulukko

Lisätiedot

Vastaanottaja Pihtiputaan kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 28.5.2015 Luonnos PIHTIPUTAAN KUNTA NIEMENHARJUN MATKAILUALUE MELUSELVITYS

Vastaanottaja Pihtiputaan kunta. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 28.5.2015 Luonnos PIHTIPUTAAN KUNTA NIEMENHARJUN MATKAILUALUE MELUSELVITYS Vastaanottaja Pihtiputaan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 28.5.2015 Luonnos PIHTIPUTAAN KUNTA NIEMENHARJUN MATKAILUALUE MELUSELVITYS PIHTIPUTAAN KUNTA MELUSELVITYS Päivämäärä Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

Vt 18 / 23, Keuruuntien meluntorjunnan suunnittelu, Jyväskylä

Vt 18 / 23, Keuruuntien meluntorjunnan suunnittelu, Jyväskylä Vt 18 / 23, Keuruuntien meluntorjunnan suunnittelu, Jyväskylä Meluselvitys C Yhdyskuntatoimi / Tonttiosasto JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vt 18 / 23, Keuruuntien meluntorjunnan suunnittelu, Jyväskylä Meluselvitys

Lisätiedot

Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys. 25.4.2014 Projektinumero: 305945. WSP Finland Oy

Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys. 25.4.2014 Projektinumero: 305945. WSP Finland Oy Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys 25.4.2014 Projektinumero: 305945 WSP Finland Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2 2.1 Laskentamalli kokonaistasojen arvioinnissa...

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOIS-SUOKYLÄ MELUSELVITYS

RIIHIMÄEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOIS-SUOKYLÄ MELUSELVITYS RIIHIMÄEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOIS-SUOKYLÄ MELUSELVITYS Joulukuu 2009 ASEMAKAAVAN MUUTOS, POHJOIS-SUOKYLÄ MELUSELVITYS Päivääärä 18/12/2009 Laatija Tarkastaja Hyväksyjä Luhtinen

Lisätiedot

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET Tuulivoima Kotkassa 28.11.2013 Jani Kankare Puh. 040 574 0028 Jani.Kankare@promethor.fi Promethor Oy Vuonna 1995 perustettu asiantuntijayritys, jonka yhtenä toimialueena

Lisätiedot

TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS

TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR3169-Y02 Sivu 1 (11) NCC Rakennus Oy Risto Keränen Asemakatu 7 70110 Kuopio Turku 8.1.2015 TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Päivitys 8.1.2015 Raportin vakuudeksi Jani Kankare

Lisätiedot

RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS

RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS 111 Ympäristömelu Raportti PR-Y1942-1 Järvenpään kaupunki Turku 30.8.2012 Kaupunginarkkitehti Ilkka Holmila Sivu 1(11) + liitteet Seutulantie 12 04401 Järvenpää RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Perhelän kortteli,

Lisätiedot

RAKENNUKSEN ULKOVAIPAN ÄÄNENERISTYSVAATIMUKSET

RAKENNUKSEN ULKOVAIPAN ÄÄNENERISTYSVAATIMUKSET VANTAAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTA Rakentamisohje Ympäristömelua ja sen aiheuttamia haittoja voidaan torjua vähentämällä melulähteen päästöjä, estämällä melun leviämistä, sijoittamalla melua aiheuttavat

Lisätiedot

PARVEKKEIDEN SUOJAAMINEN LIIKENNEMELULTA. Mikko Kylliäinen, suunnittelujohtaja mikko.kylliainen@ains.fi p. 0207 911 394

PARVEKKEIDEN SUOJAAMINEN LIIKENNEMELULTA. Mikko Kylliäinen, suunnittelujohtaja mikko.kylliainen@ains.fi p. 0207 911 394 PARVEKKEIDEN SUOJAAMINEN LIIKENNEMELULTA Mikko Kylliäinen, suunnittelujohtaja mikko.kylliainen@ains.fi p. 0207 911 394 A-Insinöörit lyhyesti Lähes 600 asiantuntijaa 5. Suurin rakennusalan suunnitteluja

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä

PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI. 1. Yleistä PORVOON KAUPUNKI TOLKKINEN II YMPÄRISTÖMELURAPORTTI 1. Yleistä Räjäytyskonsultit Oy on suorittanut louhinta- ja maanrakennustyökohteen, Tolkkinen II, Porvoo ympäristömelumittausta perustuen 8.5.2014 laatimaamme

Lisätiedot

KAUKKORVEN TUULIVOIMA- LAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS

KAUKKORVEN TUULIVOIMA- LAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS Vastaanottaja Tuulisaimaa Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.10.2014 Viite 1510015613 KAUKKORVEN TUULIVOIMA- LAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS KAUKKORVEN TUULIVOIMALAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS

Lisätiedot

TIE JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS

TIE JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR Y2155 1 Sivu 1 (13) Vihdin kunta Matti Hult Turku 31.12.2013 TIE JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu 9 A 00510

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN LIIKENNEMELUSELVITYS

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN LIIKENNEMELUSELVITYS FCG Finnish Consulting Group Oy Keski-Savon ympäristötoimi PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN LIIKENNEMELUSELVITYS Raportti 171905-P11889 26.11.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 26.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TIE JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS

TIE JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR3055 Y03 Sivu 1 (13) Rakennusosakeyhtiö Hartela Olli Teerijoki Turku 26.2.2015 TIE JA RAIDELIIKENNEMELUSELTYS Päivitys Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI

Lisätiedot