BRAKYKEFAALISTEN KOIRAROTUJEN HENGITYSTEIDEN TERVEYTTÄ KOSKEVIA LAUSUNTOJA JA EHDOTUKSIA
|
|
- Kaisa Lehtinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 BRAKYKEFAALISTEN KOIRAROTUJEN HENGITYSTEIDEN TERVEYTTÄ KOSKEVIA LAUSUNTOJA JA EHDOTUKSIA Pohjoismainen Kennelunioni Brakykefaalisten rotujen työryhmä
2 TIIVISTELMÄ LAUSUNNOT Ylähengitysteiden ahtaumaan (brakykefaalinen oireyhtymä, BOAS) liittyvien oireiden laaja esiintyvyys on vakava hyvinvointiongelma. Ylähengitysteiden ahtauma on monitekijäinen sairaus, jonka vastustamiseksi tarvitaan useiden eri sidosryhmien välistä yhteistyötä. Ylähengitysteiden ahtauma oireilee eri tavoin, ja vaatii siten useita erilaisia vastustamistapoja. Koiraa, jolla on kliinisiä ylähengitysteiden ahtaumasta johtuvia oireita, tai koiraa, joka on leikattu oireiden vuoksi, ei tule koskaan käyttää jalostukseen. Ylähengitysteiden ahtaumaoireiden esiintymisen vähentämiseksi jalostukseen on valittava yksilöitä, jotka ovat anatomisilta piirteiltään vähemmän liioiteltuja. EHDOTETUT TOIMENPITEET Tehostettu ulkomuototuomarien, kasvattajien ja pennunostajien valistaminen. Jalostuskoirien hengitysteiden toimintaa ja lämmönsäätelykykyä mittaavien tutkimusmenetelmien kehittäminen ja käyttöönotto. Keskitetyn tiedonkeruun edistäminen ylähengitysteiden ahtaumaa sairastavista ja ahtauman vuoksi operoiduista koirista. Kansainvälinen vaikuttaminen niin, että rotumääritelmien tekstit huomioivat terveyden ja kannustavat liioittelemattomiin ulkomuotopiirteisiin. Viranomaisille ehdotetut toimenpiteet: selvitystyö mahdollisuuksista saada aikaan terveyttä edistäviä jalostusohjelmia myös rekisteröimättömille brakykefaalisille koirille. Kartoitus 3-6 -vuotiaista, ylähengitystieahtauman osalta kliinisesti oireettomista sekä anatomisilta piirteiltään pienemmässä sairastumisriskissä olevista koirista. Pohjoismaisen, brakykefaaliseen oireyhtymään keskittyvän terveyskyselyn kehittäminen. Luentojen/seminaarien järjestämisohjeiden laatiminen yhdistyksille. Rotujen terveydentilan seuraaminen. Ensisijaiset toimenpiteet Pilottirotujen (bulldoggi, ranskanbulldoggi ja mopsi) tilanne vaatii välittömiä toimenpiteitä. 2
3 JOHDANTO JA TAVOITTEET Pohjoismaiset kennelliitot (Ruotsi, Norja, Suomi ja Tanska) eli Pohjoismaisen Kennelunionin (PKU) jäsenmaat ovat yhdessä asettaneet brakykefaalisten rotujen työryhmän (Työryhmä: Liite 12). Työryhmän tehtävänä on esittää lausuntoja ja ehdottaa toimenpiteitä, joiden avulla brakykefaalisten koirien terveyttä voidaan edistää brakykefaalisen oireyhtymän (BOAS, Liite 1a) osalta. Jokainen PKU:n jäsenmaa on jo ryhtynyt kansallisiin toimenpiteisiin. Liite 1b sisältää tietoa näistä toimenpiteistä sekä alustavia työryhmän tehtäviin liittyviä asiakirjoja. Työryhmän tavoitteena on arvioida nykytilanne, ehdottaa toimenpiteitä brakykefaalisen oireyhtymän aiheuttamien terveysongelmien korjaamiseksi sekä ehdottaa jatkotoimenpiteitä. 1. Määrittää rodut, joiden tilanne vaatii välittömiä toimenpiteitä. 2. Määrittää välttämättömät toimenpiteet. 3. Kerätä jo olemassa olevaa tietoa jäsenmaista. Päähuomio on brakykefaalisessa oireyhtymässä, hypertermia (ylikuumeneminen) mukaan lukien. PILOTTIRODUT Työryhmä aloittaa toimintansa seuraavilla pilottiroduilla: englanninbulldoggi, ranskanbulldoggi ja mopsi. Näistä kolmesta rodusta on kerätty kattavimmin tutkimustietoa niin brakykefaalisen oireyhtymän kuin muidenkin brakykefaalisen rakenteen aiheuttamien ongelmien osalta. Kyseisten rotujen valinta ei kuitenkaan tarkoita, ettei samoja ongelmia esiintyisi muissa roduissa. Myös muiden brakykefaalisten rotujen yhdistyksiä kehotetaan keräämään asiaan liittyvää tietoa edustamistaan roduista. Pilottirotujen populaatiot ovat Pohjoismaissa yksilömäärältään verrattain pieniä. Populaatiot ovat kuitenkin rekisteröityjen koirien osalta tarkasti määriteltyjä ja rotuja edustavat kansalliset, järjestäytyneet rotujärjestöt (joita on yksi per maa). Siksi nämä rodut soveltuvat hyvin seurattaviksi ja arvioitaviksi eri toimenpiteiden osalta. KOIRANKASVATUS POHJOISMAISSA Pohjoismaisille koirapopulaatioille tunnusomaista on rekisteröityjen rotukoirien hyvin suuri osuus suhteessa koko koirapopulaatioon. Vuonna 2015 koiria rekisteröitiin Suomessa , Ruotsissa , Norjassa ja Tanskassa Pilottirotujen suosio on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana kaikissa Pohjoismaissa (Liitteet 3a ja 3b). Maissa, joissa kaikkien koirien tunnistusmerkitseminen on pakollista, on havaittu, että "muotiroduksi" tulleen koirarodun rekisteröintimäärät kasvavat järjestäytyneen 3
4 kenneltoiminnan ulkopuolella huomattavasti nopeammin kuin sen sisällä. Tällaisessa tilanteessa kennelliittoihin rekisteröityjen koirien osuus populaatiosta laskee (Liite 3a). Suuri osa järjestäytyneen toiminnan ulkopuolella olevista brakykefaalisista koirista tulee Itä- Euroopan maista, joissa osa pennuista on peräisin vastuuttomilta kasvattajilta tai pentutehtaista. Tämä on suuri haaste koirien yleisen terveyden parantamisessa. Yhdessä muiden toimijoiden kanssa sekä kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI että kansalliset kennelliitot ympäri maailman vaikuttavat epäsuorasti yleiseen käsitykseen mistä tahansa koirasta, jonka väitetään edustavan tiettyä rotua. Siksi suuren yleisön valistaminen on erittäin tärkeää. Pohjoismaisessa koiranjalostustyössä kiinnitetään erityistä huomioita terveyskysymyksiin ja kasvattajien koulutukseen. Eläinjalostus Pohjoismaissa on perinteisesti perustunut eläinkannan terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon tai edistämiseen. Siksi Pohjoismaissa on yleistä käyttää jalostuskoiraa terveystarkastuksissa, vaikkei se olisikaan pakollista. TYÖRYHMÄN LAUSUNNOT Seuraavat lausunnot ja ehdotetut toimenpiteet eivät ole lopullisia: niitä on vielä tarkoitus täydentää, muokata ja parannella sitä mukaa, kun tietämys aiheesta syvenee ja toiminta laajenee. Lausunnot on valmisteltu pohjoismaisesta näkökulmasta, mutta ne voivat silti toimia myös maailmanlaajuisena vaikuttimena. Ylähengitysteiden ahtaumaan (brakykefaalinen oireyhtymä, BOAS) liittyvien oireiden laaja esiintyvyys on vakava hyvinvointiongelma. BOAS heikentää koiran terveyttä ja hyvinvointia. Sairaudelle alttiiden rotujen koiramäärä on kasvussa. Näiden syiden vuoksi BOAS on globaalisti ajateltuna vakava hyvinvointiongelma. Populaatiokohtaiset esiintyvyystiedot (kyselyt sekä vakuutusyhtiöiden korvaushakemustiedot) ovat osoittaneet, että joissakin brakykefaalisissa roduissa ylähengitystieahtauman oireita on merkittävällä osalla yksilöistä. Tämän osoittavat koiranomistajien koirillaan havaitsemat hengitysvaikeudet sekä koirille tehdyt hengitystieoperaatiot. Ylähengitysteiden ahtauma on monitekijäinen sairaus, jonka vastustamiseksi tarvitaan useiden eri sidosryhmien välistä yhteistyötä. Lyhytkalloisuus aiheutuu erillisestä mutaatiosta, mutta siihen liittyvät terveysongelmat ovat monitahoisia. Siksi nämä ongelmat vaativat myös useita erilaisia lähestymistapoja, usealta eri sidosryhmältä. Kaikkien osallisten kasvattajien, tuomarien, eläinlääkärien ja eläinten hyvinvointia valvovien viranomaisten on toimittava yhteistyössä, jotta ylähengitysteiden ahtaumaan liittyvien ongelmien esiintymiseen ja vaikeusasteeseen voidaan onnistuneesti vaikuttaa. 4
5 Ylähengitysteiden ahtauma oireilee eri tavoin, ja vaatii siten useita erilaisia vastustamistapoja. Brakykefaaliseen oireyhtymään liittyviin ongelmiin ei ole olemassa yhtä ainutta yksinkertaista ratkaisua. Oireyhtymä ilmenee eri tavoin ja vaatii siten rotukohtaisia toimintastrategioita. Nykyiset tutkimustulokset osoittavat, että mitä lyhyempi kuono, mitä ahtaammat sieraimet ja mitä paksumpi kaula koiralla on, sitä pahempana ylähengitysteiden ahtauma ilmenee (Packer ym. 2015). On olemassa hyvin vakuuttavia todisteita siitä, että koirat, joiden kuonon suhteellinen pituus kalloon nähden (CFR = craniofacial ratio) on pienempi kuin 0,5, ovat sairaudelle alttiita. Riski sairastua on erittäin suuri, jos CFR on pienempi kuin 0,2. Niin brakykefaalisen oireyhtymän kuin muidenkin roduissa esiintyvien terveysongelmien suhteen on kuitenkin olemassa rotukohtaisia eroavaisuuksia. Vaikka BOAS-ongelmat ovat tiiviissä yhteydessä kuonon suhteelliseen pituuteen (Packer ym. 2015), ovat rotukohtaiset jalostusstrategiat välttämättömiä. Yleisiä ohjeita kuntotesteihin yms. voi olla olemassa, mutta tietyt testissä mitattavat ominaisuudet saattavat olla rotukohtaisia. Koiraa, jolla on kliinisiä ylähengitysteiden ahtaumasta johtuvia oireita, tai koiraa, joka on leikattu oireiden vuoksi, ei tule koskaan käyttää jalostukseen. Ylähengitysteiden ahtaumaa sairastavan tai sen vuoksi operoidun eläimen jalostuskäyttö on aina pohjoismaisten eläinsuojelulakien ja pohjoismaisten kennelliittojen jalostussääntöjen vastaista. Ylähengitysteiden ahtaumaoireiden esiintymisen vähentämiseksi jalostukseen on valittava yksilöitä, jotka ovat anatomisilta piirteiltään vähemmän liioiteltuja. Jalostuksessa tulisi suosia kantaa, joka on anatomisilta piirteiltään vähemmän liioiteltu. Anatomisiin piirteisiin lukeutuvat sierainten avoimuus, kuonon pituus, leveys ja syvyys, nielun tilavuus ja kitalaen kiinteys, kaulan pituus, rintakehän tilavuus sekä rintalastan ja kylkiluiden pituus. EHDOTETUT TOIMENPITEET Ulkomuototuomarien koulutus: tuomarineuvottelujen järjestäminen PKU:n kennelliitot järjestävät ulkomuototuomareille korkeatasoista koulutusta. Aina löytyy kuitenkin parantamisen varaa, oli rotumääritelmä tai koulutus kuinka hyvä tahansa. Ylähengitysteiden ahtaumaa aiheuttavien liioiteltujen rotupiirteiden osalta oikea hetki kehitykselle on nyt. Työryhmä ehdottaa, että PKU:n kennelliitot tarjoaisivat välineitä ylimääräisen, BOAS-oireyhtymää käsittelevän tuomarikoulutuksen järjestämiseksi (Liitteet 9a and 9b). Koulutus järjestettäisiin neuvottelutilaisuuksina, jotka olisivat avoimia niin ko. rodun arvosteluoikeudet omaaville PKU:n ulkomuototuomareille kuin muillekin aiheesta kiinnostuneille. 5
6 Koulutuksia varten tuotettaisiin koulutusmateriaalia: teorialuennot perustuisivat kuvitettuun materiaaliin, videoihin ja Power Point -esityksiin (Liite 4d). Koulutukseen sisältyisi myös ylähengitysteiden ahtaumaa sairastavien sekä ahtauman osalta terveiden koirien arviointia yhdessä rotuyhdistysten, eläinlääkärien ja yhden tai kahden mitä tahansa pilottirotua pitkään kasvattaneen ulkomuototuomarin kanssa sekä näiden tahojen valvonnassa. Kasvattajien valistus Työryhmä ehdottaa, että PKU:n alaiset kennelliitot järjestäisivät kasvattajille yhteistyössä rotujärjestöjen kanssa BOAS-oireyhtymään keskittyvää koulutusta. Koulutus toteutettaisiin luentojen ja seminaarien muodossa. Tuomarineuvotteluihin ehdotettu koulutusmateriaali samoin kuin videot ja Power Point - esityksetkin olisivat yhtä lailla soveltuvia käytettäväksi myös kasvattajille suunnatuilla luennoilla. Kasvattajien koulutuksessa keskityttäisiin siihen, kuinka koirien soveltuvuutta jalostukseen arvioidaan hengitykseen vaikuttavien ulkomuoto-ominaisuuksien ja -mittojen avulla. Pennunostajien valistus Tuomarineuvotteluihin tarkoitettua koulutusmateriaalia voisi myös julkaista rotujärjestöjen verkkosivuilla. Siten pennunostajia voitaisiin valistaa tyypillisen ja terveen pennun ominaisuuksista: Mitä pennunostajan on tiedettävä hankkiessa tämän rotuista koiraa. Rekisteröidyn pennun ostaminen lisää todennäköisyyttä saada terve pentu, joskaan rekisteröinti ei kuitenkaan itsessään ole tae terveydestä. Kuinka tunnistaa koiran ylähengitysteiden ahtauman oireet. Eläinlääkärien johtamat toimenpiteet Jalostuskoirien hengitysteiden toimintaa ja lämmönsäätelykykyä mittaavien tutkimusmenetelmien kehittäminen ja käyttöönotto. Meneillään olevaan kansainväliseen ja pohjoismaiseen tutkimukseen perustuen tulisi kehittää yhteispohjoismainen terveystarkastus, jonka avulla voitaisiin arvioida potentiaalisen jalostuskannan hengitysteiden toimintaa ja lämmönsäätelykykyä. Tämän terveystarkastuksen tulisi aluksi olla vapaaehtoinen ja kuvaileva. Se voitaisiin kuitenkin kennelliiton niin halutessa muuttaa erottelevaksi ja jalostuskoirille pakolliseksi tutkimukseksi. Esimerkki Suomesta Liitteissä 10a ja 10b: kävelytesti, joka perustuu englanninbulldoggeilla (Lilja-Maula ym.) ja mopseilla tehtyyn tutkimukseen. Keskitetyn tiedonkeruun edistäminen ylähengitysteiden ahtaumaa sairastavista ja ahtauman vuoksi operoiduista koirista. Hengitysteiltään BOAS-oireiden vuoksi operoiduista koirista tarvitaan nykyisten epidemiologisten tutkimustietojen perusteella aiempaa tarkempia tietoja. Tällä tarkoitetaan eläinlääkärien suorittamien operaatioiden ja lopetusten lukumääriä ja syitä (diagnooseja). Tietoa tulisi kerätä: o yksilötasolla, omistajan pyynnöstä/suostumuksella o tilastollisella tasolla. 6
7 Työryhmä ehdottaa keskitetyn yhteispohjoismaisen järjestelmän käyttöönottoa, johon tallennettaisiin BOAS-diagnoosit. Kansainvälinen vaikuttaminen niin, että rotumääritelmien tekstit huomioivat terveyden ja kannustavat liioittelemattomiin ulkomuotopiirteisiin. Työryhmä ehdottaa, että PKU-maissa toimivat rotumääritelmätoimikunnat kävisivät yhdessä läpi brakykefaalisten rotujen rotumääritelmät. Jos toimikunnilla olisi esittää muutosehdotuksia, tulisi rodun alkuperämaan kanssa neuvotella jatkotoimenpiteistä (liitteet 11a ja 11b). Useiden brakykefaalisten rotujen rotumääritelmiä on tarkistettu hiljattain. Joissain rotumääritelmissä saattaa silti edelleen olla kohtia, jotka voidaan tulkita väärin ja jotka pitäisi siksi muotoilla uudestaan. Näin ollen työryhmä ehdottaa kansainvälisen tason yhteistyötä rotumääritelmien tarkistamiseksi. Tietoa ja ehdotuksia viranomaisille Eläinten hyvinvoinnin ja eläinsuojelun alalla työskenteleviä viranomaisia, mediaa ja yleisöä tulisi informoida siitä, että PKU:n alaiset kennelliitot työskentelevät pitääkseen kasvattajat järjestäytyneen kenneltoiminnan sisällä, koirien hyvinvoinnin edistämiseksi. Kennelliittojen asettamat säännöt ja määräykset koskevat kuitenkin vain kennelliittojen rekisteröimiä koiria. Jos kennelliitot asettavat järjestäytyneessä toiminnassa mukana oleville kasvattajille ankaria rajoituksia, saattaa pentukysynnästä aiheutuva "tuotanto" siirtyä vähemmän tunnollisille kasvattajille. Viranomaisten tulisi tutkia mahdollisuuksia myös rekisteröimättömien koirien terveyden edistämiseen. Muut ehdotukset Kartoitus pilottirotujen skandinaavisten populaatioiden fenotyyppisestä vaihtelusta. Pohjoismaisten kennelliittojen tulisi kannustaa englanninbulldoggien, ranskanbulldoggien ja mopsien rotujärjestöjä: o Kartoittamaan 3 6 vuoden ikäiset, brakykefaalisen oireyhtymän osalta oireettomat koirat, joiden anatomiset piirteet ilmentävät pienempää sairastumisriskiä. o Arvioimaan nämä koirat myös niiden yleisen terveyden perusteella ja, mikäli koira on terve, myös muista mahdollisista jalostuksellisista näkökulmista, sekä suosimaan näitä koiria jalostuksessa (menettely kuvaillaan myöhemmin). Kartoitus ja arviointi voitaisiin suorittaa järjestämällä tarkastus-/kartoitustilaisuuksia näiden rotujen perhekoirille. o Myös veri- tai poskisolunäytteiden ottamista näistä yksilöistä geneettisen vaihtelun mittaamiseksi tulisi harkita. o Valvomaan toimenpiteiden vaikutusta brakykefaalisen oireyhtymän esiintymiseen jälkeläisissä ja verrattuna koko populaatioon. Pohjoismaisen terveyskyselyn luominen kaikille brakykefaalisille roduille. Kysely voitaisiin kääntää kunkin maan omalle kielelle. Ohjeistusten laatiminen yhdistyksille luentojen/seminaarien järjestämiseen. 7
8 Edistymisen arviointi Jatkuva tiedonkeruu (kyselyt, vakuutustiedot jne.) populaation koirien terveydestä on välttämätöntä, jotta eri toimenpiteiden vaikutuksia voidaan seurata. Kerättyjen tietojen avulla pitäisi pystyä vertaamaan eri vuosina syntyneiden koirien ryhmiä toisiinsa niin, että toimenpiteiden vaikutukset ja jalostuksellinen edistyminen saadaan näkyviin. Työryhmä esittää, että perustettaisiin työryhmä, jonka tehtävänä olisi jatkaa työryhmän ehdottamien toimenpiteiden toteutusta. Ryhmän pitäisi pystyä keräämään kaikki yllämainitut tiedot sekä arvioimaan edistystä. Edistyksestä raportoitaisiin rotukohtaisissa jalostuksen tavoiteohjelmissa. Ehdotettuun ryhmään tulisi kuulua myös rotujärjestöjen edustajia ja pohjoismaisten kennelliittojen viestintävastaavia sekä ulkomuototuomareita. ENSISIJAISET TOIMENPITEET Pilottirotujen tilanne vaatii välittömiä toimenpiteitä. Pilottirotuja ovat englanninbulldoggi, ranskanbulldoggi ja mopsi. Seuraavien toimenpiteiden toteuttaminen tulisi asettaa etusijalle: Brakykefaalista oireyhtymää käsittelevien koulutusten ja neuvottelujen järjestäminen eri kohderyhmille: ulkomuototuomareille, kasvattajille, eläinlääkäreille, hyvinvointiviranomaisille, yleisölle jne. Pilottirotujen jalostuskoirien tutkiminen ylähengitysteiden ahtauman aiheuttamien kliinisten oireiden osalta. Brakykefaalisten rotujen rotumääritelmien tarkastelu sekä mahdollisista muutosehdotuksista ja lisätoimenpiteistä keskusteleminen ko. rodun alkuperämaan kanssa. VIESTINTÄ JA AIKATAULU PKU:n työvaliokunnan hyväksyttyä tämän asiakirjan, pohjoismaisten kennelliittojen viestintävastaavat toimittavat siitä lyhennelmän Dogwellnet.com-sivustolle, PKU:n verkkosivustolle, kaikkiin FCI:n alaisiin kennelliittoihin sekä Iso-Britannian, Yhdysvaltojen, Australian, Uuden-Seelannin ja Kanadan kennelliitoille. Täydellinen versio raportista toimitetaan kaikille PKU-maissa oleville brakykefaalisia rotuja edustaville rotujärjestöille. Asiakirja jaetaan myös IPFD:n Dog Health Workshop -seminaarissa Pariisissa huhtikuussa LÄHTEET Lähdeluettelo sisältyy Liitteeseen 13. 8
9 LIITTEET Listassa on lueteltu kaikki joko asiakirjassa tai sen liitteissä mainitut liitteet Liite 1a. Brakykefaalinen oireyhtymä (BOAS) Liite 1b. PKU:n ja Euroopan maiden toimenpiteet Liite 2. Eläinten hyvinvointiin liittyvä lainsäädäntö Pohjoismaissa Liitteet 3a & 3b. Pilottirotujen rekisteröinnit 3a. Rekisteröintien lukumäärä pilottiroduissa PKU:ssa (teksti) 3b. Rekisteröintien lukumäärä pilottiroduissa maailmanlaajuisesti ja PKU:ssa (kuvio) Liitteet 4a 4e. Terveyskyselyt 4a. Ruotsalainen mopsien terveyskysely b1. Ruotsalainen englanninbulldoggien terveyskysely b2. Ruotsalainen englanninbulldoggien terveyskysely vuosina c. Suomen Kennelliiton terveyskysely 4d. Yhteenveto rotujärjestöjen työstä Norjassa 4e. Tanskalainen bulldoggien terveyskysely Liitteet 5a 5e. Agrian rotuprofiilit pilottiroduille Liite 6. Brenda Bonnettin esitelmä: Agrian rotuprofiilit pilottiroduille Liite 7. Kliiniset tiedot Liite 8. Peruskoulutus ulkomuototuomareille Liitteet 9a & 9b. Ehdotettu ulkomuototuomarikoulutus brakykefaalisesta oireyhtymästä pilottiroduissa Liitteet 10a & 10b. Suomen Kennelliiton kävelytesti Liitteet 11a & 11b. Rotumääritelmät 11a. Tietoa rotumääritelmien muuttamisesta 11b. FCI:n rotumääritelmän mallipohja Liite 12. Työryhmän jäsenet Liite 13. Lähteet. 9
JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014
Jalostusneuvonta. Terveystiedon sekä näyttelytulosten kerääminen ja jakaminen. Jalostustoimikunnalle ei ole tullut suoria jalostustiedusteluja (ns. urostiedusteluja) vuoden 2014 aikana yhtään. Konsultaatiota
Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli
Johdanto Keeshondien JTO 27-211 211 Mitä jäi käteen? Suomen Keeshond ry Outi Hälli 23.1.211 Sukusiitosprosentti Yksittäisen pentueen kohdalla sukusiitosprosentti ei saisi nousta yli 6,2 Vuoden 27 alusta
NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT
Voimassa 1.1.2018 alkaen NORD-NÄYTTELYIDEN SÄÄNNÖT Pohjoismainen Kennelunioni Sisällys Yleistä. 4 Anomukset... 4 Luokat. 4 Pohjoismainen sertifikaatti... 4 Tuomarit... 5 Pohjoismaiden muotovalio... 5
KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.
KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista
Katariina Mäki 19.2.2009
Raportti koiranjalostuksesta Iso-Britanniassa: Suurin osa rotukoirien kärsimyksistä on tarpeetonta ja voitaisiin välttää jalostusmenetelmiä uudistamalla Katariina Mäki 19.2.2009 Iso-Britanniassa on valmistunut
Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin
Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin Jalostustussuositukset olivat käsiteltävinä kahden vuoden tauon jälkeen vuosikokouksessa 27.11.11. Yksimielisyyteen päästiin vain silmien
KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.
KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista
Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa?
Kasvattajapäivät 201 Rodun tilanne tulevaisuudessa? SPJ-FSK 17.5.201 Thommy Svevar 17.05.201 Thommy Svevar Suomen Pystykorvajärjestö Finska Spetsklubben r.y. Nykytilanne - analyysi Tilastot osoittavat,
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava
ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE
ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE Venäläis-eurooppalaisten laikojen jalostustoimikunta esittää Suomen Laikajärjestö ry:n hallitukselle rodun jalostuksen tavoiteohjelman kohta 4.3.2 (s. 22
Urokset: Jalostustoimikunta ei suosittele käytettäväksi jalostukseen urosta, joka on alle 1 vuoden ikäinen.
Jalostuskriteerit Jalostustoimikunnan suosituksen ja kerhon pentuvälitykseen pääsyn kriteerit (perustuvat rodun JTO:hon ja Kennelliiton jalostusstrategiaan sekä rekisteröintiohjeisiin): Ikäsuositukset
Ruotsalainen tutkimus saksanpaimenkoirien sairauksista
Ruotsalainen tutkimus saksanpaimenkoirien sairauksista Eero Lukkari Pari viikkoa sitten julkaistiin loistava tutkimus saksanpaimenkoirien sairauksista ja kuolinsyistä Ruotsissa. Jos se olisi julkaistu
Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016
Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle
LIITE 1. JTO JALOSTUSTOIMIKUNNAN SÄÄNNÖT YLEISTÄ
LIITE 1. JTO 2016-2020 JALOSTUSTOIMIKUNNAN SÄÄNNÖT YLEISTÄ Rodunjalostuksen tavoitteena on käyttöominaisuuksiltaan ja ulkomuodoltaan rodunomainen, fyysisesti sekä psyykkisesti terve koira. Jalostustoimikunta
Tuomariasiat N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2. Eija Kemiläinen
Tuomariasiat 1 N Ä Y T T E L Y T O I M I K U N T I E N K O U L U T U S 1 5. 1 1. 2 0 1 2 Tuomareiden kutsuminen Odota Kennelliitosta päätös näyttelypäivästä Kutsu vain tuomareita, joilla on oman maansa
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Ohje on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava
Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet
Jalostustussuositukset ovat tarkasteltavina kahden vuoden tauon jälkeen. Jalostuksellisesti aika on lyhyt, mutta paljon ehtii siinäkin ajassa tapahtua koirarintamalla. On siis hyvä käydä suositukset läpi
Yhdistyksen nimi on Saksanseisojakerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.
ESITYS SAKSANSEISOJAKERHO RY: n SÄÄNNÖIKSI Esityksestä päätetään Saksanseisojakerhon vuosikokouksessa keväällä 2018. Esitykseen liittyvät kysymykset, huomautukset ja korjaustarpeet voi osoittaa sähköpostilla
Kennelliiton strategia Kennelliiton valtuuston hyväksymä Kennelliiton hallituksen hyväksymä
Kennelliiton strategia 2017-2021 Kennelliiton valtuuston hyväksymä 26.11.2016. Kennelliiton hallituksen hyväksymä 6.10.2016. Sisältö 1 SUOMEN KENNELLIITON STRATEGIAN LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1 Suomen Kennelliiton
Miten kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI edistää koirien terveyttä?
Miten kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI edistää koirien terveyttä? Katariina Mäki kesäkuu 2012 Ruotsalainen eläinlääketieteen professori Åke Hedhammar kirjoittaa kesällä 2011 ilmestyneessä Veterinary
YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA
Suomen Kennelliitto ry Finska Kennelklubben rf YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Tavoitteet hyväksytty valtuuston kokouksessa 27.11.2011. Voimassa 1.1.2012 alkaen. Kennelliiton yleinen jalostuksen tavoiteohjelma
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA 1. Miksi ehdotuksesta tehdään päätös nyt, kun asiat jäivät rotupalaverissa kesken? Rotupalaverissa ehdittiin käsittelemään ehdotukseen liittyvä kohta
Bordercollieiden osteokondroosi Suomessa
Bordercollieiden osteokondroosi Suomessa Osteokondroosi on tyypillinen etujalan ontuman aiheuttaja suurilla ja nopeasti kasvavilla koiraroduilla, mutta sita esiintyy myo s bordercollieilla. Bordercollie
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta
Brakykefaalinen syndrooma aiheuttaa ongelmia koirille
Brakykefaalinen syndrooma aiheuttaa ongelmia koirille 1 / 6 Johanna Arola 2011 Vuosi sitten maaliskuussa Suomen Eläinlääkäripraktikot SEP ry. järjesti Espoossa eläinlääkäreiden jatkokoulutuksen, joka käsitteli
Valtakirjojen tarkastus alkaa klo ja päättyy klo 11.45
SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY VUOSIKOKOUSKUTSU 2016 julkaistu: 4.3.2016 yhdistyksen internet-sivuilla Paikka: Hotelli Lepolampi, Kielo rakennus Sali A Kivilammentie 1 02820 Espoo Aika: 20.3.2016 klo 12.00
Toimikuntien koulutus. Kouvola Pirjo Peltonen, Harry Turtiainen
Toimikuntien koulutus Kouvola 11.11.2017 Pirjo Peltonen, Harry Turtiainen Päivän aikataulu Tiedotuksia, muistutuksia 10:00 NORD-näyttelyiden säännöt ja ohjeet havaintoja vuosien 2016-2017 piirin näyttelyistä
Koulutukset Pohjois-Hämeen kennelpiiri Suomen Kennelliitto
Koulutukset Pohjois-Hämeen kennelpiiri 2016 10.11.2016 Suomen Kennelliitto 1 Näyttelysääntöjä täydentävät ohjeet sekä näyttelyiden järjestämisohjeet (Kennelliiton hallitus 6.10.2016, voimassa 1.1.2017
POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE
Pohjanpystykorvan Rotujaoston ohjesäännön liite 1 POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Yleistä Jaoston puheenjohtajan tulee luottamustoimessaan johtaa jaoston toimintaa 16.8.2014 SPJ:n hallituksen
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE Ohje on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity vähintään 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava
YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA
Suomen Kennelliitto r.y. Finska Kennelklubben r.f. YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Sisällys Taustaa... 3 Tavoitteet... 3 Toimenpideohjelmat... 4 1. Koiranjalostuksen tavoitteet... 4 2. Jalostuksen ohjaus Kennelliitossa
SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE
Suomenpystykorvan Rotujaoston ohjesäännön liite 1 SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Yleistä Jaoston puheenjohtajan tulee luottamustoimessaan johtaa jaoston toimintaa 16.8.2014 SPJ:n hallituksen
Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan aloituskokous 29.11.2011
Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan aloituskokous 29.11.2011 Tiina Pullola MMM Elintarvike- ja terveysosasto Eläinten terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö 1 Neuvottelukunnan tehtävät
Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen. Susanna Fagerlund-Jalokinos
Opiskeluterveydenhuolto ja sen kehittäminen Susanna Fagerlund-Jalokinos Opiskeluterveydenhuoltoa säätelee Terveydenhuoltolaki (1326/2010) ja Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta
4 Valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa
Aika: Sunnuntai 26.03.2017, klo 13.00 Paikka: Opistontie 9 32100 Ypäjä 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Valitaan
Helsingin seudun kennelpiirin kokoustila, Taiteentekijäntie 7, Helsinki
Suomen Irlanninterrierit ry:n syyskokous Aika: su 29.10.2017 klo 12 Paikka: Helsingin seudun kennelpiirin kokoustila, Taiteentekijäntie 7, 00370 Helsinki 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Laura
Siitoskoiran valinta. Katariina Mäki 2010
Siitoskoiran valinta Katariina Mäki 2010 Siitoskoiran valintaan vaikuttavat monet asiat. On mietittävä mitkä ovat ensisijaiset jalostustavoitteet, mistä saadaan tarpeeksi tietoa koirista ja mitkä ovat
KOIRIEN BRAKYKEFAALINEN HENGITYSTIEOIREYHTYMÄ
Lisensiaatin tutkielma Anni Nikkilä 2017 KOIRIEN BRAKYKEFAALINEN HENGITYSTIEOIREYHTYMÄ Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Tiedekunta
Päivitetty
Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry:n Vuoden Koira -kilpailujen säännöt 1.1.2017 alkaen 1. Kanta-Hämeen Setterit ja Pointterit ry järjestää Vuoden Koira -kilpailut yhdistyksen edustamille roduille (englanninsetteri,
Jalostettua kärsimystä -seminaarissa vallitsi yhteisymmärrys. Katariina Mäki
Jalostettua kärsimystä -seminaarissa vallitsi yhteisymmärrys Katariina Mäki Suomen Eläinlääkäriliitto, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, Helsingin Eläinsuojeluyhdistys ja Eläinsuojeluliitto Animalia
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien
Rodun XX rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity vähintään 250 koiraa. Hyväksytty SKL-FKK ry:n hallituksessa
Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle
Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Suomen Kennelliitto ry. 27.5.2014 2(7) Pikaperehdytys kasvattajalle Sisältö: Omakoira-palvelusta tärkeä työkalu kasvattajalle...
SUOMEN KETTUTERRIERIT RY
SUOMEN KETTUTERRIERIT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 JULKAISUTOIMINTA Suomen Kettuterrierit ry julkaisee vuoden 2016 aikana, neljä Kettuterrierilehteä. Yhdistys pyrkii julkaisemaan vuosien 2012,
OHJE SELÄN MUUTOSTEN RÖNTGENKUVAUKSISTA JA LUOKITUKSESTA (Selkäohje)
OHJE SELÄN MUUTOSTEN RÖNTGENKUVAUKSISTA JA LUOKITUKSESTA (Selkäohje) Kennelliiton hallituksen 7.2.2013 hyväksymä, voimassa 1.6.2013 alkaen. Päivitetty hallituksen kokouksissa 22.8.2013 ja 28.8.2014. Tämä
Jalostuspalsta Kessu 1/2010, Outi Hälli PUOLI VUOSIKYMMENTÄ TERVEYSKYSELYÄ
Jalostuspalsta Kessu 1/2010, Outi Hälli PUOLI VUOSIKYMMENTÄ TERVEYSKYSELYÄ Vuosittain vuodesta 2001 lähtien tehtyjen terveyskyselyiden mukaan reilusti yli puolet kessuista selviää kolmen vuoden ikään ilman
Toimikuntien koulutus Sihteerit. Kouvola Leila Kärkäs, Pirjo Peltonen
Toimikuntien koulutus Sihteerit Kouvola 11.11.2017 Leila Kärkäs, Pirjo Peltonen Leila Kärkäs Omistanut koiria vuodesta 1973 lähtien; cockerspanieli, walesinspringerspanieli, basenji ja sileäkarvainen collie
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE
JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO SUURILUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity vähintään 250 koiraa. Hyväksytty SKL-FKK ry:n hallituksessa
Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt
Vuoden Mittelspitz-kilpailujen säännöt Kilpailuihin voivat osallistua suomalaisessa omistuksessa olevat SKL:n rekisteröimät koirat, joiden omistajan tulee olla yhdistyksen jäsen. Mikäli koiralla on useita
Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta 11.4.2013
Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskyselyn vastausten tarkastelu Shetlanninlammaskoirien terveyskyselyn tarkoituksena on kartoittaa rodun terveystilannetta. Terveyskyselylomake on Shetlanninlammaskoirat
GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012
GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 Hyvä Greyhoundin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 2002 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen
Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta
Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen 5.9.2018 OKM-OPH-Karvi-työryhmä, 3.9.2018 Toimijoiden roolit ja vastuut Opetushallitus OPH:n rooli ja vastuut
YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA
Suomen Kennelliitto ry Finska Kennelklubben rf YLEINEN JALOSTUSSTRATEGIA Kennelliiton yleinen jalostusstrategia hyväksytty valtuuston kokouksessa 27.5.2012 ja päivitetty valtuuston kokouksessa xx.xx.xxxx.
Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma
Imetys Suomessa Vauvamyönteisyysohjelma 2017-2021 Imetys 10 kunnassa Jyväskylä 16.3.2017 Vieraileva tutkija Kirsi Otronen 21.03.2017 Kirsi Otronen 1 WHO:n uusi suositus v.2025 mennessä 50% lapsista olisi
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005
SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset
Terveyskysely 2009 yhteenveto
Terveyskysely 2009 yhteenveto Kyselyyn osallistui yhteensä 36 cirnecoa (syntymävuodet 1996-2009) 20,7 % Suomessa rekisteröidyistä cirnecoista (174) 33 % elossa olevista vuosina 1997-2009 syntyneistä cirnecoista
TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa )
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 (Hyväksytty vuosikokouksessa 2.3.2019) SSSK ry Toimintasuunnitelma 2 (5) 1 Yleistä SSSKn sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja suursnautserirodun
LAKIEHDOTUS ELÄINTEN HYVINVOINNISTA (lausuntoaika )
Marjaana Koskinen, kansanedustaja vuosina 1995-2011, eduskunnan eläinsuojeluryhmän perustaja ja puheenjohtajana reilut kymmenen vuotta, 26.2.2018 koskinen.marjaana@gmail.com LAUSUNTO TEKSTIOSA JA TOINEN
OHJE SYDÄNSAIRAUKSIEN VASTUSTAMISESTA
OHJE SYDÄNSAIRAUKSIEN VASTUSTAMISESTA Kennelliiton hallituksen 21.11.2014 hyväksymä, voimaan 1.6.2015. Tämä ohje täydentää Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamissääntöä (valtuusto 30.11.2008)
Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua
Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan 11 uutta rotua Katariina Mäki 17.2.2009 Suomen Kennelliiton lonkkaindeksilaskentaan lisättiin alkuvuodesta mukaan 11 uutta rotua: bordercollie, bullmastiffi, chow chow,
Uroksen jalostuskäyttö
Uroksen jalostuskäyttö Sisällysluettelo päivitetty 7.6.2014/J.Fors YLEISTÄ... 3 REKISTERÖINTIEHDOT... 3 SSSK RY:N JALOSTUSTOIMIKUNTA... 4 JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA (JTO)... 4 PEVISA... 5 YLEISTÄ... 5
Artikkeli on ensimmäisenä julkaistu kahdessa osassa Suomen Eläinlääkärilehdessä (4/2014 ja 6/2014). Rotukoirien jalostus näillä mennään
1 Kirjoittaja ELT Anu Lappalainen on pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, joka toimii kliinisenä opettajana Hevos- ja pieneläinlääketieteen osaston ja Yliopistollisen eläinsairaalan diagnostisen kuvantamisen
PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys
PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys Suomen Mäyräkoiraliiton hallitus esittää vuoden 2014 loppuun voimassa olevan PEVISA
KARKEAKARVAINEN SLOVAKIANSEISOJA
KARKEAKARVAINEN SLOVAKIANSEISOJA Kuva: Creig Koshyk Saksanseisojakerho ry 2013 Laatinut Raija Tammelin Ryhmä: 7, FCI:n numero: 320, Hyväksytty: FCI 24.7.1996, Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben
Kasvatuksen tavoitteet
Kasvatuksen tavoitteet (tarkistettu 3/2019) Seuraavaan on koottu lyhyesti pyhä birma -rotuun ja sen kasvatukseen liittyvät tavoitteet Pyhä birma -populaation kokonaistilanne ja rakenne: Sukusiitoksen pitäminen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan
Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi
Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä
KEESHONDIEN MONIMUOTOISUUSKARTOITUS
KEESHONDIEN MONIMUOTOISUUSKARTOITUS 2 3. 0 1. 2 0 1 1 K A A R I N A Marjut Ritala DNA-diagnostiikkapalveluja kotieläimille ja lemmikeille Polveutumismääritykset Geenitestit Serologiset testit Kissat, koirat,
Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli
Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Rakennusten ylläpito ja sisäilmaongelmien selvittäminen Käyttäjien huomioiminen ja tehtävät sisäilmaongelmien selvitysprosessissa Vesa Pekkola Ylitarkastaja
FCI:N KANSAINVÄLISET JALOSTUSSÄÄNNÖT
FCI:N KANSAINVÄLISET JALOSTUSSÄÄNNÖT (alkuperäisversiot löytyvät osoitteesta http://fci.be/en/breeding-42.html) JOHDANTO 1. FCI:n (Fédération Cynologique Internationale) kansainväliset jalostusmääräykset
KARJALANKARHUKOIRAN ROTUJAOSTON OHJESÄÄNNÖN LIITTEET, hallitus
Karjalankarhukoiran Rotujaoston ohjesäännön liite 1 JALOSTUS JA PENTUNEUVONTA Jalostus Jalostuksen ohjauksesta karjalankarhukoirilla vastaa jalostusryhmä. Jalostusryhmän jäsenillä täytyy olla riittävästi
Laki eläinten hyvinvoinnista Animalian keskeisimmät huomiot. Mai Kivelä YmV kuuleminen
Laki eläinten hyvinvoinnista Animalian keskeisimmät huomiot Mai Kivelä YmV kuuleminen 23.11.2018 Lähtökohdat 1. On tärkeää, että laki uudistetaan tuoreimpaan tieteelliseen tietoon perustuen. 2. On toivottavaa,
- 3.2 Voisiko pentueen määritellä samoin kuin sijoitussopimuksen osalta?
Kysymykset: 1) Kauppasopimus: - Onko Kennelliiton vanhassa kauppasopimuksessa (1.2.1995) jotain sellaista, jonka vuoksi sopimus oli pakko uudistaa (toki huomioiden sopimuksessa virhevastuulle asetettu
Lataa Lemmikkielämää - Seppo Turunen. Lataa
Lataa Lemmikkielämää - Seppo Turunen Lataa Kirjailija: Seppo Turunen ISBN: 9789524952026 Sivumäärä: 206 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.12 Mb Mitä tekemistä kilpikonnilla on järjestäytyneen rikollisuuden
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 6.1 Julkaisut 4 6.2 Sähköiset palvelut
2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT
ESITYSLISTA SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sääntömääräinen vuosikokous Aika sunnuntaina 28.10.2018 klo 12:00 Paikka Hotelli Korpilampi, Korpilammentie 5, 02970 Espoo 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN KOKOUKSELLE
Jalostustarkastuksen pöytäkirja
1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Katariina ja Jarno Nummela KOIRAN NIMI Naavan Senna FI28276/09 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT
Vapaaehtoiset Green Deal - sopimukset. Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät , ympäristöministeriö Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari
Vapaaehtoiset Green Deal - sopimukset Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivät 7.11.2018, ympäristöministeriö Asiantuntija Leena-Kaisa Piekkari Mikä on Green Deal? Green Deal on vapaaehtoinen sopimus
Kennelliiton selkäkuvaukset
Kennelliiton selkäkuvaukset E L T A N U L A P P A L A I N E N H E L S I N G I N Y L I O P I S T O S A K S A N P A I M E N K O I R A L I I T O N K A S V A T T A J A P Ä I V Ä 1 6. 1 1. 2 0 1 3 Nyyssönen
NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT
PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa
NCL australiankarjakoirilla
NCL australiankarjakoirilla Yleistä NCL-ryhmään kuuluvat sairaudet ovat kuolemaan johtavia, yleensä resessiivisesti periytyviä sairauksia. Niissä mutaatiosta johtuva geenivirhe aiheuttaa sen, että hermosoluihin
Suomen. Kennelliitto
Suomen Kennelliitto Kennelliitto on koira-alan asiantuntija Suomen Kennelliitto on suomalainen koira-alan asiantuntijajärjestö. Liitto toimii koiraharrastajien etujärjestönä ja ajaa koirien etuja sekä
Esitys Yorkshirenterrieri ry:n kevätkokoukseen
Esitys Yorkshirenterrieri ry:n kevätkokoukseen Me allekirjoittaneet Yorkshirenterrieri ry:n jäsenet esitämme rotuyhdistyksen kevätkokouksessa käsiteltäväksi rodun liittämisen PEVISA-ohjelmaan (perinnöllisten
KANSALLINEN SISÄILMA JA TERVEYS -OHJELMA
KANSALLINEN SISÄILMA JA TERVEYS -OHJELMA 2018 2028 YHTEENVETO PALAUTTEESTA Anniina Salmela, Jussi Lampi, Juha Pekkanen, Katja Sibenberg, Mika Salminen, Anne Hyvärinen 19.3.2019 Kansallinen sisäilma ja
SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY LIITE 3 TOIMINTASUUNNITELMAT, TALOUSARVIOT SEKÄ JÄSENMAKSUT 2014 HALLITUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 - Toimitetaan Snautseri-Pinseri-lehteä yhdessä Suomen Affenpinserit ry:n,
Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille
1 / 5 Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille Katariina Mäki Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry on kartoittanut berninpaimenkoirien kuolinsyitä ja -ikiä vuodesta 1995 alkaen. Aineistoa on kertynyt,
Smarter-seminaari Maria Joki-Pesola. Varttitasehanke etenee yhdessä Pohjoismaisen tasehallintahankkeen kanssa
Smarter-seminaari 28.3.2019 Maria Joki-Pesola Varttitasehanke etenee yhdessä Pohjoismaisen tasehallintahankkeen kanssa Sähkömarkkinat ovat murroksessa Varttitase Datahub 1 tase ja 1 hinta Vartin päivänsisäinen-
Hyvä Schipperken omistaja!
Suomen Schipperke Kerho ry:n 18.11.2012 1(6) Hyvä Schipperken omistaja! Suomen Schipperkekerho ry suorittaa kartoitusta rodun yleisestä terveystilanteesta. Saadaksemme mahdollisimman kattavan ja totuudenmukaisen
Jalostustieteellisen toimikunnan toimiohje
Jalostustieteellisen toimikunnan toimiohje Hyväksytty Kennelliiton hallituksen kokouksessa 5.12.2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen. 1. Jalostustieteellinen toimikunta Jalostustieteellinentoimikunta on hallituksen
Koiran nimi: Syntymävuosi: Koiran sukupuoli: Omistaja: Tutkimustulokset; lonkat kyynärnivelet silmätutkimustulos
BULLMASTIFFIEN TERVEYSKYSELY 2008 Edellinen bullmastiffien terveyskysely toteutettiin vuosina 2003-2004. Vuoden 2008 kyselyn tarkoituksena on kartoittaa minkälainen terveystilanne bullmastiffeillamme on
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO SÄÄNNÖT Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista.
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.10.2002 KOM(2002) 561 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa
- Kasvattajatuomariksi katsotaan tuomari, joka on kasvattanut vähintään kolme pentuetta.
VUODEN NÄYTTELYBOKSERI KIERTOPALKINTO Vuoden Näyttelybokseri kilpailun pisteet lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti vuoden aikana virallisiin näyttelyihin osallistuneiden bokserien tuloksista. - Kasvattajatuomarilla
Suomen Ranskanbulldogit ry tiedote PEVISA-ESITYKSET
PEVISA-ESITYKSET Suomen Ranskanbulldogit ry:n jalostustoimikunta on tehnyt ja senisto lta kera ttyjen PEVISAtoiveiden pohjalta yhdistyksen PEVISA-esityksen, joka hyva ksyttiin yhdistyksen hallituksen kokouksessa
Suomen Ranskanbulldogit ry tiedote PEVISA-ESITYKSET
PEVISA-ESITYKSET Suomen Ranskanbulldogit ry:n jalostustoimikunta on tehnyt ja senisto lta kera ttyjen PEVISAtoiveiden pohjalta yhdistyksen PEVISA-esityksen, joka hyva ksyttiin yhdistyksen hallituksen kokouksessa
Kasvatuksen tavoiteohjelma - toteutus. Pyhä Birman Kissa ry Jenni Koskinen 2014
Kasvatuksen tavoiteohjelma - toteutus Pyhä Birman Kissa ry Jenni Koskinen 2014 Oma kiinnostus asioihin Ensimmäinen birmani menehtyi saamaansa toiseen suolitukokseen ( villansyöntiä ) Toinen birmani menehtyi
Riskinarviointimenetelmiä voi hyödyntää myös koirien perinnöllisten sairauksien jalostuksessa
Riskinarviointimenetelmiä voi hyödyntää myös koirien perinnöllisten sairauksien jalostuksessa Katariina Mäki Rotukohtaiset perinnölliset sairaudet vaativat jalostuksessa prioriteettien määrittelyä. Mihin
PITKÄKARVAISEN SAKSANSEISOJAN VÄRIT koonnut: Saija Suomaa
PITKÄKARVAISEN SAKSANSEISOJAN VÄRIT koonnut: Saija Suomaa Pentujen rekisteröinnin yhteydessä tulee noudattaa pitkäkarvaisen saksanseisojan rotumääritelmässä mainittuja sallittuja värejä. Rotumääritelmän