Innofactor Oyj:n tilinpäätöstiedote 2017 (IFRS)
|
|
- Mika Laine
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) :n tilinpäätöstiedote klo 9.00 :n tilinpäätöstiedote 2017 (IFRS) Vuosineljännes 10-12/2017 Liikevaihto oli noin 17,2 miljoonaa euroa (2016: 18,0), jossa laskua 4,5 % Käyttökate oli noin 0,6 miljoonaa euroa (2016: 2,0), jossa laskua 71,2 %; tavoitettamme heikompaan kannattavuuteen vaikutti erityisesti tavoitetta alhaisempi liikevaihto, josta merkittävä osuus oli lisenssiliikevaihtoa Liiketappio oli 182 tuhatta euroa (2016: liikevoitto 1 326) ja laski 113,7 % Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Innofactor täsmentää vuoden 2017 tulosennustetta siten, että vuoden 2017 käyttökate jää vuoden 2016 käyttökatteesta Innofactor sai useita merkittäviä tilauksia viimeisellä vuosineljänneksellä, muun muassa Viestintävirasto noin 0,9 miljoonaa euroa, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes noin 0,6 miljoonaa euroa, sekä eräälle finanssialan organisaatiolle noin 0,6 miljoonaa euroa. Vuosi 1-12/2017: Liikevaihto oli noin 66,1 miljoonaa euroa (2016: 59,6), jossa kasvua 10,9 % Käyttökate oli noin 1,7 miljoonaa euroa (2016: 4,8), jossa laskua 64,2 % Liiketappio oli 1,0 miljoonaa euroa (2016: liikevoitto 2,3), jossa laskua 144,6 %, ja jossa liikevoittoa alensivat lisääntyneet IFRS 3:n mukaiset yrityskauppoihin liittyvät poistot tuhatta euroa (2016: 1 884)
2 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) * Muutos * Muutos Liikevaihto tuhatta euroa ,5 % ,9 % Käyttökate (EBITDA) tuhatta euroa ,2 % ,2 % prosenttia liikevaihdosta 3,3 % 11,1 % 2,6 % 8,1 % Liikevoitto/-tappio (EBIT) tuhatta euroa* ,7 % ,6 % prosenttia liikevaihdosta* -1,1 % 7,4 % -1,6 % 3,9 % Tulos ennen veroja tuhatta euroa* ,5 % ,3 % prosenttia liikevaihdosta* 0,2 % 6,6 % -1,8 % 3,2 % Tulos tuhatta euroa* ,6 % ,3 % prosenttia liikevaihdosta* 0,2 % 0,7 % -1,4 % 2,6 % Nettovelkaantumisaste (Net Gearing) 53,1 % 70,2 % 53,1 % 70,2 % Omavaraisuusaste 43,8 % 35,8 % 43,8 % 41,6 % Aktiivinen henkilöstö keskimäärin katsauskauden aikana** ,1 % ,7 % Tulos per osake (euroa) 0,0009 0, ,0 % -0,0262 0, ,9 % *) IFRS 3:n mukaisesti katsauskaudella liiketulokseen sisältyy 507 tuhatta euroa (2016: 518) yrityskauppoihin liittyviä poistoja kauppahinnan kohdistuksista aineettomiin hyödykkeisiin. Kyseisillä poistoilla oikaistu katsauskauden Innofactorin operatiivinen liikevoitto olisi ollut 325 tuhatta euroa (2016: liikevoitto 1 884), operatiivinen tulos ennen veroja 549 tuhatta euroa (2016: 1 714), operatiivinen tulos 439 tuhatta euroa (2016: 1 371) sekä operatiivinen tulos per osake - 0,0121 euroa (2016: 0,0149). IFRS 3:n mukaisesti katsauskaudella liiketulokseen sisältyy tuhatta euroa (2016: 1 884) yrityskauppoihin liittyviä poistoja kauppahinnan kohdistuksista aineettomiin hyödykkeisiin. Kyseisillä poistoilla oikaistu katsauskauden Innofactorin operatiivinen liikevoitto olisi ollut 991 tuhatta euroa (2016: 4 216), operatiivinen tulos ennen veroja 873 tuhatta euroa (2016: 3 804), operatiivinen tulos 698 tuhatta euroa (2016: 3 043) sekä operatiivinen tulos per osake 0,0198 euroa (2016: 0,0926). **) Innofactor -konsernissa seurataan aktiivisen henkilöstön määrää. Aktiivisen henkilöstön määrään ei lasketa mukaan yli 3 kuukauden pituisella vapaalla olevia työntekijöitä.
3 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Innofactorin tulevaisuuden näkymät vuodelle 2018 Innofactorin vuoden 2018 liikevaihdon ja käyttökatteen (EBITDA) arvioidaan kasvavan edellisestä vuodesta 2017, jolloin liikevaihto oli 66,1 miljoonaa euroa ja käyttökate oli 1,7 miljoonaa euroa.
4 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Toimitusjohtaja Sami Ension katsaus: Viimeinen vuosineljännes jatkui haastavana ERPprojektin ja pohjoismaisten toimintamallien yhtenäistämisen loppuun saattaminen on keskeistä tulevaisuuden kannattavuuden ja pohjoismaisen kasvustrategian varmistamisessa Liikevaihto laski viimeisellä vuosineljänneksellä 4,5 prosenttia (liikevaihto 17,2 miljoonaa euroa). Varsinkin lisenssiliikevaihto oli huomattavasti odotuksiamme matalammalla tasolla. Vuoden 2017 viimeisellä vuosineljänneksellä käyttökate (EBITDA) oli 0,6 miljoonaa euroa (3,3 prosenttia liikevaihdosta) ja laski 71,2 prosenttia edellisestä vuodesta. Tavoitettamme heikompaan kannattavuuteen vaikutti ennen kaikkea tavoitetta alhaisempi liikevaihto. Koko vuoden osalta liikevaihto nousi 10,9 prosenttia (liikevaihto 66,1 miljoonaa euroa), joka pääosin perustui Lumagate-yritysoston tuomaan epäorgaaniseen kasvuun. Koko vuoden käyttökate (EBITDA) oli 1,7 miljoonaa euroa (2,6 prosenttia liikevaihdosta) ja laski 64,2 prosenttia edellisestä vuodesta. Heikko kannattavuus johtui erityisesti toisen vuosipuoliskon suunniteltua heikommasta liikevaihdosta, varsinkin lisenssiliikevaihdon osalta, sekä siitä seuranneesta käyttökatteen laskemisesta. Yhtenäisten pohjoismaisten toimintamallien ja järjestelmien aikaansaaminen on ollut arvioitua hitaampaa. Siirtymävaihe ilmeni toisella vuosipuoliskolla ennakoitua suurempina vaikutuksina yhtiön toiminnan ohjaamiseen ja jopa tästä seuranneena odottamattomana negatiivisena käyttökatteena. Innofactorin visiona on olla johtava pilviratkaisujen ja digitalisaation toteuttaja jokaisessa Pohjoismaassa. Uskomme vuoden 2017 haasteista huolimatta valitsemaamme pohjoismaiseen strategiaamme ja pitkän tähtäimen tavoitteidemme saavuttamiseen. Tämä vaatii pitkäjännitteisyyttä ja määrätietoista toimintaa niin yhtiön johdolta, työntekijöiltä kuin sijoittajiltakin. Pitkällä tähtäimellä noin 20 prosentin orgaanisen kasvun ja noin 20 prosentin käyttökatteen saavuttaminen vaatii ensimmäisessä vaiheessa erityisesti yhteisten pohjoismaisten toimintamallien ja keskeisten omien tietojärjestelmähankkeiden loppuun viemistä, joista tärkeimpänä on pohjoismainen toiminnanohjausjärjestelmämme (ERP). ERP on otettu käyttöön Tanskassa 2016, Suomessa 2017, Norjassa alkuvuodesta 2018 ja tarkoituksena ottaa käyttöön Ruotsissa mahdollisimman pikaisesti. Koko ERP-projekti on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2018 loppuun mennessä (mukaan lukien konsernitason konsodilointi, vuoden 2019 budjetointi ja sisäinen laskenta), jolloin yhdellä järjestelmällä korvautuu lopulta noin 20 erillisjärjestelmää. Uusi ERP-järjestelmä on jo nyt selkeästi parantanut toimintamme ohjattavuutta useilla osa-aluilla, mutta varsinaiset merkittävimmät hyödyt siitä arvioidaan saatavan vuoden 2018 toisesta vuosipuoliskosta alkaen. Strategian toteutumista ja keinoja pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamiseksi on kuvattu tarkemmin seuraavassa kappaleessa strategia ja sen toteutuminen katsauskaudella.
5 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Innofactor etsii edelleen myös aktiivisesti mahdollisia uusia strategisia kumppanuuksia Pohjoismaista. Konsernin tavoitteena on kasvaa sekä orgaanisesti että yritysjärjestelyjen kautta. Strategia ja sen toteutuminen katsauskaudella Innofactor on johtavia pilviratkaisujen ja digitalisaation toteuttajia Pohjoismaissa. Innofactorilla on Pohjoismaiden laajin Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja johtava osaaminen. Innofactorissa työskentelee yli 600 innostunutta ja motivoitunutta huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Innofactorin asiakkaina on yli yritystä, julkishallinnon ja kolmannen sektorin organisaatiota. Innofactor pyrkii vuosien aikana ensisijaisesti yhtenäistämään toimintamallinsa ja tarjontansa Pohjoismaissa valitsemillaan osa-alueilla. Tarjonnan yhtenäistäminen voi tapahtua orgaanisen kasvun ja valikoitujen yritysjärjestelyjen avulla. Innofactorin missio: Tuomme esiin organisaatioiden ja ihmisten uniikin potentiaalin digitaalisessa maailmassa. Innofactorin visio: Olemme johtava pilviratkaisujen ja digitalisaation toteuttaja jokaisessa Pohjoismaassa (Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja). Vision saavuttamiseksi Innofactorin strategiana ovat: parhaat pohjoismaiset asiantuntijat Microsoft-ekosysteemissä johtava tarjonta pilviratkaisuissa ja digitalisaatiossa proaktiivinen, lisäarvoa tuottava ja joustava toimitusmalli edelläkävijäasiakkaat valikoiduilla toimialoilla Pohjoismaissa Innofactorin pitkän tähtäimen taloudellisena tavoitteena on kasvaa kannattavasti: saavuttamalla noin 20 prosentin vuosittainen kasvu, josta pääosa pyritään saavuttamaan orgaanisesti saavuttamalla noin 20 prosentin käyttökate (EBITDA) suhteessa liikevaihtoon pitämällä kassavirta positiivisena ja turvaamalla kaikissa tilanteissa rahoituksellinen vakavaraisuus Innofactorin katsauskauden liikevaihdon kasvu oli 10,9 prosenttia, joka pääosin perustui Lumagate-yritysoston tuomaan epäorgaaniseen kasvuun. Yhtiö ei päässyt orgaaniselle kasvulle asettamaansa tavoitteeseen. Innofactorin käyttökate (EBITDA) suhteessa liikevaihtoon katsauskaudella oli 2,6 prosenttia, mikä on ennätyksellisen heikko sekä erittäin kaukana asetetusta 20 prosentin tavoitetasosta.
6 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Keskeisimmät toimenpiteet noin 20 prosentin kasvuun ja 20 prosentin käyttökatteeseen: keskitymme Pohjoismaissa niihin toimialoihin ja asiakassegmentteihin, joilla on suuri kasvupotentiaali, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto tehostamme tuotteidemme ja palveluidemme myyntiä nykyisissä asiakkuuksissa, jotta saamme suuremman osuuden asiakkaiden digitalisaatioon käyttämästä budjetista panostamme modernien digitaalisen markkinoinnin menetelmien käyttöön tehostaaksemme myyntiämme keskitymme osaamisen hallintaan, rekrytointiin ja resurssoinnin optimointiin pohjoismaisella tasolla siirrämme tarjoamamme ja liikevaihtomme painopistettä tulevaisuudessa enenevissä määrin tuotteisiin ja tuotteistettuihin palveluihin vahvistamme jatkuvasti omien asiantuntijoidemme ammattitaitoa, jotta asiakkaamme ovat valmiita maksamaan heistä ja johtavasta tarjonnastamme toimialan keskiarvoa korkeamman hinnan kehitämme joustavaa ja nopeaa lisäarvoa mahdollistavaa toimitusmalliamme siten, että turhan työn osuus minimoidaan, laskutusasteemme paranee ja asiakastyytyväisyys nousee panostamme operatiiviseen tehokkuuteen kehittämällä liiketoiminnan kvarterittaista taloudellista vastuullisuutta (Financial Quarterly Accountability, FQA), sisäisiä tietojärjestelmiä ja ennustettavuutta Innofactorin liiketoiminnan rahavirta oli katsauskaudella positiivinen 4,2 miljoonaa euroa (2016: 3,4 miljoonaa euroa). Innofactorin rahoituksellinen vakavaraisuus on hyvä. Nettovelkaantumisaste (Net Gearing) oli katsauskauden lopussa 53,1 prosenttia (2016: 70,2 prosenttia). Innofactorin liikevaihto vuositasolla edelleen kasvussa, mutta laski viimeisellä neljänneksellä
7 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Innofactorin liikevaihto oli tuhatta euroa (2016: ), jossa laskua 4,5 prosenttia sekä tuhatta euroa (2016: ), jossa kasvua 10,9 prosenttia. Innofactorin liiketoiminta keskittyi Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan sekä Norjaan liikevaihdosta noin 56 prosenttia tuli Suomesta, noin 28 prosenttia Ruotsista, noin 8 prosenttia Tanskasta ja noin 8 prosenttia Norjasta. Liikevaihdosta tuli noin 48 prosenttia yritysasiakkaista, noin 33 prosenttia julkishallinnon asiakkaista ja noin 19 prosenttia kolmannen sektorin asiakkaista. Innofactorin katsauskauden liikevaihdosta noin: 59 prosenttia tuli IT-järjestelmien toimitusprojekteista sekä konsultoinnista 16 prosenttia tuli jatkuviin palvelusopimuksiin perustuvista asiantuntijatöistä, esimerkiksi IT-järjestelmien pienemmät asiakaskohtaiset muutos- ja jatkokehitystyöt 19 prosenttia tuli jatkuviin palvelusopimuksiin perustuvista palveluista, esimerkiksi SaaS-, pilvi- ja käyttöpalvelut, sekä ohjelmistoylläpidosta 6 prosenttia tuli lisensseistä, josta kolmansien osapuolten lisenssitulojen osuus oli noin 4 prosenttia liikevaihdosta Innofactorin 10 suurimman asiakkaan osuus katsauskauden kokonaisliikevaihdosta oli noin 25 prosenttia.
8 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Innofactorin käyttökate (EBITDA) oli 574 tuhatta euroa (2016: 1 990), jossa laskua 71,2 prosenttia. EBITDA:n osuus liikevaihdosta oli 3,3 prosenttia (2016: 11,1 %). Innofactorin liiketappio oli 182 tuhatta euroa (2016: liikevoitto 1 326), jossa laskua 113,7 prosenttia. Liikevoiton osuus liikevaihdosta oli -1,1 prosenttia (2016: 7,4 %). Innofactorin käyttökate (EBITDA) oli tuhatta euroa (2016: 4 831), jossa laskua 64,2 prosenttia. EBITDA:n osuus liikevaihdosta oli 2,6 prosenttia (2016: 8,1 %). Innofactorin liiketappio oli tuhatta euroa (2016: liikevoitto 2 332), jossa laskua 144,6 prosenttia. Liikevoiton osuus liikevaihdosta oli -1,6 prosenttia (2016: 3,9 %). Yritysostot ovat olleet keskeinen osa Innofactorin strategiaa. Yritysostoista johtuvat aineettomien oikeuksien poistot vaihtelevat suuresti sen mukaan, millaiseksi ostettavan yrityksen asiakassopimusten ja teknologian arvo arvioidaan, sekä millä aikataululla niistä johtavat aineettomat oikeudet poistetaan. Tästä syystä yhtiön käsityksen mukaan liikevoiton sijasta ensisijaisena kannattavuuden mittarina kannattaa seurata käyttökatetta (EBITDA), johon kyseiset poistot eivät vaikuta. Innofactorin katsauskauden liikevaihdon kasvuun ja käyttökatteeseen vaikutti pohjoismaisen Lumagate-yhtiöiden yrityskauppa, jonka luvut on yhdistetty Innofactorin lukuihin alkaen. IFRS 3:n mukaisesti katsauskaudella liiketulokseen sisältyy 507 tuhatta euroa (2016: 518) yrityskauppoihin liittyviä poistoja kauppahinnan kohdistuksista aineettomiin hyödykkeisiin. Kyseisillä poistoilla oikaistu katsauskauden Innofactorin operatiivinen liikevoitto olisi ollut 325 tuhatta euroa (2016: liikevoitto 1 844), jossa laskua 82,4 prosenttia. Katsauskauden liiketulokseen sisältyy 2,0 miljoonaa euroa (2016: 1,9) yrityskauppoihin liittyviä poistoja kauppahinnan kohdistuksista aineettomiin hyödykkeisiin. Kyseisillä poistoilla oikaistu Innofactorin operatiivinen liikevoitto olisi ollut 991 tuhatta euroa (2016: 4 216), jossa laskua 76,5 prosenttia.
9 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Innofactorin katsauskauden liiketoiminnan kassavirta pysyi vahvana Innofactorin taseen loppusumma oli katsauskauden lopussa tuhatta euroa (2016: ). Konsernin likvidit varat olivat yhteensä 910 tuhatta euroa (2016: 902), jotka koostuivat kokonaisuudessaan rahavaroista. Liiketoiminnan rahavirta pysyi katsauskaudella vahvana ja oli tuhatta euroa (2016: 3 442). Investointien rahavirta oli tuhatta euroa (2016: ). Omavaraisuusaste oli katsauskauden päättyessä 43,8 prosenttia (2016: 35,8 %) ja nettovelat suhteessa omaan pääomaan (Net Gearing) 53,1 prosenttia (2016: 70,2 %). Katsauskauden päättyessä yhtiössä oli lyhytaikaista korollista velkaa tuhatta euroa (2016: 7 663) ja pitkäaikaista korollista velkaa tuhatta euroa (2016: 9 038). Yhteensä korollista velkaa oli tuhatta euroa (2016: ). Sijoitetun pääoman tuotto laski edellisestä vuodesta ja oli -1,3 prosenttia (2016: 6,4 %). Oman pääoman tuotto laski edellisestä vuodesta ja oli -3,9 prosenttia (2016: 6,5 %). Innofactorin taseen pitkäaikaiset varat katsauskauden lopussa olivat yhteensä tuhatta euroa ja ne muodostuivat seuraavista eristä: aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 640 tuhatta euroa liikearvo tuhatta euroa* muut aineettomat hyödykkeet tuhatta euroa* Osakkeet ja osuudet 62 tuhatta euroa Saamiset 342 tuhatta euroa laskennalliset verosaamiset tuhatta euroa Innofactorin katsauskauden bruttoinvestoinnit aineelliseen ja aineettomaan käyttöomaisuuteen olivat tuhatta euroa (2016: 843) ja muodostuivat kasvun vaatimista tavanomaisista lisä- ja korvausinvestoinneista. Aineettomien hyödykkeiden poistot olivat tuhatta euroa (2016: 1 978). Yhtiö on katsauskaudella aktivoinut toiminnanohjausjärjestelmänsä kehittämiskustannuksia yhteensä tuhatta euroa. * Ulkomaisten yksiköiden hankinnasta syntynyttä liikearvoa ja aineettomia oikeuksia käsitellään ulkomaisen yksikön varoina ja ne muutetaan tilinpäätöspäivän kurssiin. Tästä syntyvät muuntoerot kirjataan muihin laajan tuloksen eriin.
10 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Innofactorin tutkimus- ja tuotekehityspanostukset lähes ennallaan Innofactorin vuoden 2015 lopussa uudistetussa strategiassa tuotteiden ja palveluiden kehityksen roolia on nostettu sekä panostusta tuotekehitykseen kasvatettu. Vuoden 2016 aikana toteutuneet Cinteros AB:n ja Lumagate-yhtiöiden yritysostot ja niiden mukana Innofactorille siirtyneet tuotteet tukevat tätä strategista kehitystä. Katsauskauden tuotekehityksessä painopistealueina olivat olemassa olevien tuotteiden uudistaminen, pilvikyvykkyyksien kasvattaminen ja jatkuva jatkokehittäminen tuotepohjaisen liiketoiminnan kasvun tukemiseksi. Innofactor pystyi haasteellisesta vuodesta 2017 huolimatta pitämään tutkimus- ja tuotekehitysmenot lähes edellisen vuoden tasolla. Innofactorin tulosvaikutteisesti käsitellyt tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat noin tuhatta euroa (2016: 3 394), mikä on 5,0 prosenttia liikevaihdosta (2016: 5,7 %). Innofactorin henkilöstö Innofactorissa seurataan ensisijaisesti aktiivisen henkilöstön määrää. Aktiivisen henkilöstön määrään ei lasketa mukaan yli 3 kuukauden pituisella vapaalla olevia työntekijöitä. Aktiivisen henkilöstön määrä oli keskimäärin 613 henkilöä (2016: 589), jossa kasvua 4,1 prosenttia. Aktiivisen henkilöstön määrä oli keskimäärin 610 henkilöä (2016: 532), jossa kasvua 14,7 prosenttia. Katsauskaudella liikevaihto aktiivista henkilöä kohden oli noin 108,3 tuhatta euroa (2016: 112,1), jossa laskua noin 3,7 tuhatta euroa henkilöä kohden. Jatkossa pyrimme keskittymään siihen, että liikevaihto aktiivista henkilöä kohden saadaan nousemaan. Katsauskauden lopussa aktiivisen henkilöstön määrä oli 601 (2016: 591), jossa kasvua 1,7 prosenttia. Katsauskauden lopussa henkilöstön keski-ikä oli 38,9 vuotta (2016: 39,4). Naisten osuus oli 28 prosenttia (2016: 28 %) henkilöstöstä. Miehiä oli 72 prosenttia (2016: 72 %) henkilöstöstä.
11 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Katsauskauden muut tapahtumat Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Anna-Maria Palmroos on nimitetty Innofactorin lakiasiainjohtajaksi Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Innofactor maksoi Cinteros AB kaupan 2016 lisäkauppahinnan osittain yhtiön uusilla osakkeilla Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että alkanut :n omien osakkeiden hankintaohjelma on päättynyt Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Innofactor valittiin Työttömyysvakuutusrahaston (TVR) IT-asiantuntijapalveluiden toimittajaksi, hankinnan arvo on noin 1,0 miljoonaa euroa vuosien aikana Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että luovutti omia osakkeita Svalroma Consulting AB:lle osana Cinteros AB:n kauppahintaa Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että :n uudet Cinteros AB:n yrityskaupan lisäkauppahinnan maksuun liittyneet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin Innofactor antoi Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 :n mukaisen liputusilmoituksen siitä, että Svalroma Consulting AB:n omistusosuus :n äänimäärästä ja osakepääomasta nousee yli viiteen prosenttiin (5 %) yhtiön vastaanottaessa Cinteros AB:n kauppahintana maksettavat osakkeet Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) valitsi Innofactorin Virtuaalisairaala-hankkeen Terveyskylän sovellusten kehittäjäksi, hankinnan arvo on noin 1,8 miljoonaa euroa, joka kohdistuu arvion mukaan vuodelle Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että IF Metall Ruotsissa valitsi Innofactorin jäsenhallintajärjestelmänsä jatkokehityksen ja tuen toimittajaksi, hankinnan arvo on noin 0,6 miljoonaa euroa ja maksimissaan noin 4 miljoonaa euroa vuosien aikana Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Innofactorin hallitus on päättänyt perustaa palkitsemisvaliokunnan Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Innofactor luopuu markkinatakaajasta alkaen Innofactor tiedotti johtohenkilöiden liiketoimista, joissa Sami Ensiolle, Ilari Nurmelle, Jukka Mäkiselle, Pekka Puolakalle ja Anni Vepsäläiselle oli ostettu yhtiökokouksen päätöksen mukaisena hallituspalkkiona :n osakkeita.
12 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) valitsi Innofactorin pilvipalveluiden arkkitehtuuritöiden toteuttajaksi, hankinnan arvo on noin 1,2 miljoonaa euroa, joka kohdistuu arvion mukaan vuosille Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että se toteuttaa toiminnanohjausjärjestelmän suomalaiselle palvelualan yritykselle, hankinnan ensimmäisen vaiheen arvo on noin 0,5 miljoonaa euroa, joka kohdistuu arvion mukaan vuodelle Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Innofactor toteuttaa Vapaaehtoisten tietojärjestelmän Suomen Punaiselle Ristille Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että toimitusjohtaja Sami Ensio ottaa toistaiseksi hoitaakseen talousjohtajan tehtävät Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Innofactor täsmentää vuoden 2017 tulosennustetta Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, jossa se muutti pitkän tähtäimen taloudellisia tavoitteitteitaan, jotka on esitetty tarkemmin kohdassa Strategia ja sen toteutuminen katsauskaudella Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Viestintävirasto valitsi Innofactorin Verkkotunnusjärjestelmän ylläpito- ja jatkokehityskumppaniksi, hankinnan arvo on noin 0,9 miljoonaa euroa, joka kohdistuu arvion mukaan vuodelle Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes valitsi Innofactorin Kemikaalitiedon digitaalinen hallinta -tietojärjestelmän (KemiDigi) toimittajaksi, hankinnan arvo on noin 0,6 miljoonaa euroa, joka kohdistuu arvion mukaan vuodelle Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että se toimittaa vahinko- ja korvauskäsittelyjärjestelmän uudistuksen finanssialan organisaatiolle, hankinnan arvo on noin 0,6 miljoonaa euroa, joka kohdistuu arvion mukaan vuodelle Osake ja osakkeenomistajat :n osakepääoma oli katsauskauden lopussa ,00 euroa ja osakkeiden lukumäärä oli yhteensä kappaletta. :ssä on yksi osakesarja. Jokaisella osakkeella on yksi ääni. toteutti osakeannin, jossa annettiin kappaletta uusia osakkeita. Osakkeet merkittiin kaupparekisteriin tiedotti pörssitiedotteella, että yhtiö maksaa näillä uusilla osakkeilla osan Cinteros AB:n hankinnan lisäkauppahinnasta.
13 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) yhtiön osakkeen ylin kurssi oli 1,40 euroa (2016: 1,22 euroa), alin 0,91 euroa (2016: 0,97 euroa) ja keskikurssi* oli 1,03 euroa (2016*: 0,99 euroa) yhtiön osakkeen ylin kurssi oli 1,80 euroa (2016: 1,22 euroa), alin 0,91 euroa (2016: 0,75 euroa) ja keskikurssi* oli 1,31 euroa (2016*: 0,99 euroa). Katsauskauden päätöskurssi oli 0,94 euroa (2016: 1,15 euroa). * Keskikurssi on laskettu kyseisellä aikavälillä pörssissä tehtyjen kauppojen kokonaisarvolla jaettuna kyseisellä aikavälillä vaihdettujen osakkeiden määrällä. Osakkeita vaihdettiin julkisessa kaupankäynnissä kappaletta (2016: kpl), mikä vastaa 20,7 prosenttia (2016: 13,5 %) keskimääräisestä osakemäärästä kyseisellä ajanjaksolla osakkeita oli keskimäärin kappaletta (2016: *). Osakkeiden vaihto kasvoi 69,7 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna Osakkeita vaihdettiin julkisessa kaupankäynnissä kappaletta (2016: kpl), mikä vastaa 67,3 prosenttia (2016: 38,4 %) keskimääräisestä osakemäärästä kyseisellä ajanjaksolla osakkeita oli keskimäärin kappaletta (2016: *). Osakkeiden vaihto kasvoi 88,6 prosenttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna * Osakkeiden keskimääräinen kappalemäärä ei sisällä yhtiön hallussa olevia omia osakkeita Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla 0,94 euroa oli tuhatta euroa (2016: ), jossa laskua 10,6 prosenttia. Yhtiöllä oli yhteensä osakkeenomistajaa (2016: ) hallintarekisterit mukaan lukien. Hallitukselle on seuraavat valtuudet: asti osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta enintään uutta osaketta, kuitenkin siten, että osakkeiden kokonaismäärä ei voi nousta yli osakkeen (päätetty yhtiökokouksessa ); valtuutusta ei ole käytetty asti enintään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta (päätetty yhtiökokouksessa ); valtuutusta ei ole käytetty Innofactor julkaisi arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 :n mukaisen liputusilmoituksen siitä, että Svalroma Consulting AB:n omistusosuus :n äänimäärästä ja
14 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) osakepääomasta nousee yli viiteen prosenttiin (5 %) yhtiön vastaanottaessa Cinteros AB:n kauppahintana maksettavat osakkeet. Innofactor julkaisi arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 :n mukaisen liputusilmoituksen siitä, että Tuomo Tilmanin omistusosuus :n äänimäärästä ja osakepääomasta laski alle viiden prosenttin (5 %). Omat osakkeet Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään hankkimisesta muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Omia osakkeita voidaan hankkia niille hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai markkinoilla muutoin muodostuvaan hintaan. Yhtiöllä saa olla kerrallaan hallussaan korkeintaan yksi kymmenesosa kaikista osakkeista. Osakkeet voidaan hankkia käytettäväksi yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyiden toteuttamiseksi, yhtiön pääoma- tai rahoitusrakenteen parantamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamista tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi. Omien osakkeiden hankinnan toteuttamisessa voidaan tehdä pääomamarkkinoilla tavanomaisia johdannais-, osakelainaus- tai muita sopimuksia lain ja määräysten puitteissa. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa asti. Tämä valtuutus korvaa aiemmat hallituksen valtuutukset omien osakkeiden hankintaan liittyen. Valtuutusta ei ole käytetty. Katsauskauden päättyessä yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita. Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että alkanut :n omien osakkeiden hankinta on päättynyt. Hankinta perustui aiempaan vuoden 2016 yhtiökokouksen antamaan valtuutukseen. Yhtiön hallinnointi noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n julkaisemaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) 2015 suositusta. Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi kuusi. Hallituksen jäseniksi valittiin jatkamaan Sami Ensio, Jukka Mäkinen, Ilari Nurmi, Pekka Puolakka ja Ari Rahkonen. Uudeksi jäseneksi hallitukseen valittiin Anni Vepsäläinen. Hallitus valitsi heti yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajakseen Ari Rahkosen.
15 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen, jonka mukaan yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT Samuli Perälä. Innofactor on laatinut erillisen selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä tilikaudelta :n hallinnointiperiaatteet ja selvitykset ovat kokonaisuudessaan luettavissa yhtiön internet-sivuilla: Markkinanäkymät ja toimintaympäristö Keskeisimpiä markkinoihin vaikuttavia muutosvoimia ja innovaatioiden trendeinä ovat muun muassa lisätty- ja virtuaalitodellisuus, asioiden internet (IoT), tekoäly ja robotiikka sekä mahdollistajina ohjelmistojen siirtyminen pilveen, tiedon analytiikka, sosiaalinen media ja mobiilisuus. Tässä liiketoiminnan murroksessa asiakkaidemme ostokäyttäytyminen on edelleen jatkanut muutosta. Asiakkaamme odottavat IT-toimittajaltaan aiempaa enemmän liiketoiminnallisten hyötyjen painottamista teknologisiin hyötyihin verrattuna. Asiakkaamme toivovat entistä valmiimpia ratkaisuja, joihin ei tarvitse tehdä suuria asiakaskohtaisia muutoksia. Lisäksi asiakkaat toivovat yhä enemmän voivansa ostaa suurten kertaprojektien sijaan jatkuvia palveluita. Arvioimme, että IT-palvelumarkkinat kasvoivat Pohjoismaissa noin 3 5 prosenttia vuonna Arvioimme, että IT-palvelumarkkinoiden kasvu Pohjoismaissa vuonna 2018 on samalla noin 3 5 prosentin tasolla. Arviomme perustuu tutkimuslaitosten ennusteisiin sekä omiin markkinanäkemyksiimme. Microsoft-pohjaisten ratkaisujen osalta kilpailu on Pohjoismaissa jakaantunut erityyppisten toimijoiden kesken. Ensimmäisen ryhmän muodostavat isot kaikissa Pohjoismaissa toimintaa harjoittavat yritykset. Nämä yhtiöt tyypillisesti tarjoavat laajasti kaikkia yritysten ja yhteisöjen tarvitsemia IT-ratkaisuja usealla kilpailevalla teknologialla, joista Microsoftin teknologia on yksi vaihtoehto. Toisen ryhmän muodostavat yhtiöt, jotka keskittyvät Pohjoismaiden tasolla johonkin kapeampaan ratkaisualueeseen. Nämäkin yhtiöt tyypillisesti tarjoavat yritysten ja yhteisöjen tarvitsemia IT-ratkaisuja usealla kilpailevalla teknologialla, joista Microsoftin teknologia on tyypillisesti vain yksi vaihtoehto. Kolmannen ryhmän muodostavat ainoastaan tietyssä maassa toimivat keskisuuret yritykset, jotka tyypillisesti tarjoavat laajasti kaikkia yritysten ja yhteisöjen tarvitsemia IT-ratkaisuja usealla kilpailevalla teknologialla. Neljännen ryhmän muodostavat pienet yhdessä maassa toimivat yritykset, jotka keskittyvät usein yhteen ratkaisualueeseen, päämieheen ja/tai toimialaan. Innofactor on tehnyt strategisen valinnan keskittymällä Microsoft -alustoilla toteutettuihin ja niitä hyödyntäviin ratkaisuihin, ja valinnut sovellusalueikseen ne alueet, joissa Microsoftin markkinaaseman ja tarjooman tuoma kasvu, ja sitä myötä sen kumppaneiden ja ekosysteemin
16 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) kasvu, on ylittänyt moninkertaisesti yleisen keskimääräisen IT-palvelu- ja ohjelmistomarkkinoiden kasvun. Innofactor keskittyy ensisijaisesti Pohjoismaisiin suuriin ja keskisuuriin yrityksiin sekä julkishallinnon organisaatioihin, joilla on IT-ratkaisujen hankinnassa korkea vaatimustaso. Innofactor on kehittää tälle ryhmälle soveltuvia ratkaisuja, tuotteita ja palveluita itse ja yhteistyössä kumppaniensa kanssa. Innofactorin strategia tukee hyvin markkinoiden muutosta. Innofactor uskoo pystyvänsä hankkimaan markkinaosuutta kilpailijoiltaan ja hyödyntämään mahdollisen IT-markkinoiden kasvun tulevaisuudessa. Microsoftin kumppaniverkosto on Pohjoismaissa ja myös muualla Euroopassa varsin sirpaloitunut ja koostuu pääosin lukuisista pienistä ja keskisuurista paikallisista toimijoista. Innofactorille tämä tarjoaa mielenkiintoisen konsolidointipotentiaalin sekä kansainvälistymismahdollisuuden. Innofactorin hyvä maine Microsoft-ekosysteemissä, näytöt nopeasta ja kannattavasta kasvusta sekä onnistuneista yritysjärjestelyistä yhdessä yrittäjähenkisen yrityskulttuurin kanssa tekevät Innofactorista houkuttelevan kumppanin toteutettaessa toimialan uudelleenjärjestelyjä Pohjoismaissa. Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät Innofactorin toimintaan ja talouteen sisältyy riskejä, jotka voivat olla oleellisia yhtiön ja sen osakkeen arvon kannalta. :n hallitus arvioi riskejä neljä kertaa vuodessa osana strategia- ja liiketoiminnan suunnittelun prosessia. Riskit julkaistaan kokonaisuudessaan tilinpäätöstiedotteessa ja hallituksen toimintakertomuksessa. Osavuosikatsauksissa esitetään ainoastaan lähiajan riskeissä tapahtuneet muutokset. Toiminnalliset riskit Innofactor-konsernin toimintaan liittyvät riskit ovat pääsääntöisesti sen liiketoimintaa harjoittavien konserniyhtiöihin liittyviä liiketoimintariskejä. Osaava henkilöstö ja sen saatavuus: Innofactorin toiminnan kehitys ja toimitusten onnistuminen riippuvat paljolti siitä, että konsernilla on käytössään osaava henkilöstö ja pois lähtevien henkilöiden tilalle pystytään palkkaamaan korvaavia osaajia. Innofactorin toiminta-alalla on pula ja entisestään tiukentunut kilpailutilanne määrätyistä henkilöstöresursseista. Mikäli Innofactor ei onnistu motivoimaan henkilöstöään, pitämään henkilöstönsä osaamistasoa korkeana ja pitämään henkilöstöään palveluksessaan, konsernin liiketoiminnalle voi aiheutua ongelmia. Konsernin menestyminen riippuu keskeisesti palveluksessa olevista avainhenkilöistä ja heidän onnistumisesta työtehtävissään. Innofactor panostaa henkilöstön jatkuvaan kehittämiseen ja korkean henkilöstötyytyväisyyden ylläpitoon. Työvoimakustannusten kasvu: Innofactorin kustannuksista suurin osa koostuu palkoista ja muista työsuhde-etuuksista aiheutuvista kustannuksista (vuonna 2017 noin 70 % kaikista kustannuksista mukaan lukien poistot). Innofactorin omista työntekijöistä kaikki toimivat tällä hetkellä
17 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Pohjoismaissa. Vastaavasti osa kilpailijoista käyttää huomattavasti työvoimaa halpatyömaissa. Jos työvoimakustannusten kasvu jatkuu Pohjoismaissa yhtä suurena, mitä se on ollut tähän mennessä, aiheuttaa tämä Innofactorille riskin, jos IT-palveluista maksettavat hinnat eivät nouse vastaavalla tavalla. Innofactor seuraa jatkuvasti tilannetta, sekä pyrkii vaikuttamaan työvoimakustannusten kehittymiseen etujärjestöjen kautta ja nostamaan alihankinnan ja ulkomailla tehtävän työn osuutta silloin, kun se on liiketoiminnallisesti järkevää, esimerkiksi laajoissa tuotekehityshankkeissa. Projektien kannattavuus: Suuri osa Innofactorin liikevaihdosta tulee projektiliiketoiminnasta. Innofactorin toimitusprojektien kannattava toteutus edellyttää, että projektilaskenta ja suunnittelu ennen tarjouksen antamista ovat onnistuneet muun muassa työmäärän ja toimitusaikataulun osalta, ja toisaalta se, että toimitukset saadaan hoidettua kustannustehokkaasti. On mahdollista, että Innofactor ei onnistu arvioimaan projektin kannattavuutta oikein ja tästä syystä toimitus muodostuu yhtiölle tappiolliseksi. Vastaavasti on mahdollista, että kilpailutilanteesta johtuen projekteja joudutaan myymään halvemmalla, jolloin niiden kate jää pienemmäksi. Innofactor kiinnittää erityistä huomiota projektitoiminnan kannattavuuteen ja on tuonut sen keskeiseksi osaksi palkitsemisjärjestelmäänsä. Kilpailu: Innofactorin pääasiallisia kilpailijoita ovat perinteiset tietotekniikan palvelu- ja ohjelmistoyritykset Pohjoismaissa. Joillakin kilpailijoilla on käytössään yhtiötä laajemmat taloudelliset resurssit, laajempi tuotevalikoima, halvempaa työvoimaa, laajemmat olemassa olevat asiakassuhteet ja huomattavat lakiasiainresurssit, joita ne voivat hyödyntää kilpaillessaan Innofactorin kanssa samoista toimituksista. Lisäksi uudet alalle tulevat pienet Start Up -yritykset lisäävät osaltaan kilpailua tietyissä toimituksissa. On odotettavaa, että hintakilpailu alalla säilyy kovana. Kilpailun kiristymisellä voi olla epäedullinen vaikutus Innofactorin liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Innofactor pyrkii jatkuvasti kehittämään omaa kilpailukykyään, johon liittyen yhtiö on julkaissut muun muassa pitkän tähtäimen taloudelliset tavoitteensa. Tutkimus ja tuotekehitys: Innofactorin toiminnassa tutkimus ja tuotekehitys ovat keskeisessä osassa. Siihen käytettiin vuonna 2017 noin 5,0 % liikevaihdosta. Jokaiseen tutkimus- ja tuotekehityshankkeeseen liittyy riski siitä, että niiden lopputulokset eivät tuota suunniteltua kaupallista menestystä, eikä hankkeeseen tehty investointi maksa itseään takaisin. Innofactor pyrkii toimintansa organisoinnilla minimoimaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen sisältyvät riskit. Teknologia- ja toimialamurrokset: Innofactorin toimialalle on ominaista nopea kehitys. Nopeita muutoksia voi tapahtua asiakkaiden ohjelmistoteknologisissa vaatimuksissa ja valinnoissa. Keskeisiä käynnissä olevia muutoksia ovat esimerkiksi ohjelmistojen siirtyminen pilviteknologioihin, digitalisaatio, tekoäly, lohkoketju ja asioiden Internet (IoT). Jos Innofactor ei kykene vastaamaan muutoksiin, sillä saattaa olla haitallinen vaikutus Innofactorin liiketoimintaan, toiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Innofactor pyrkii aktiivisesti panostamaan uusiin teknologioihin ja keskeisiin osaamisalueisiin.
18 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Tietosuoja: EU:n uuden tietosuoja-asetuksen ( GDPR, asetus (EU) 2016/679) voimaantulolla on merkitystä sekä Innofactorin että sen asiakkaiden liiketoimintaan. Vaadittavien toimenpiteiden tai menettelyiden laiminlyönti voi johtaa liikevaihdon menetyksiin sekä pahimmillaan valvontaviranomaisen asettamiin sakkoihin. Innofactor on vuonna 2017 aloittanut asian perusteellisen kartoittamisen riskin vähentämiseksi, investoi GDPR:ään liittyviin ratkaisuihin ja palkannut yhtiölle tietoturvajohtajan, jonka yhtiö on nimennyt tietosuojavastaavaksi (Data Protection Officer). Tietoturva: Innofactor toimii järjestelmäintegraattorina, jota kautta Innofactorin järjestelmänvalvojilla ja kehittäjillä on pääsy tiettyihin asiakasympäristöihin. Jokainen pääsy asiakasympäristöön itsessään sisältää tietoturvariskin laittomien tiedonhankintayritysten osalta. Innofactor on toteuttanut standardeihin perustuvan tietoturvallisuudenhallintaa koskevan prosessin, jonka toteuttamista johtaa yhtiön tietoturvajohtaja (Chief Information Security Officer). Kasvutavoitteiden saavuttaminen: Tavoitellun orgaanisen kasvun toteutuminen edellyttää selkeästi yleisiä IT-markkinoita nopeampaa kasvun toteutumista. Tähän liittyy riski, että jatkossa tätä ei pystytä saavuttamaan, vaikka historiassa tässä on usein onnistuttu. On mahdollista, että Innofactorin markkina-alueella vuonna 2018 IT-markkinat eivät kasva lainkaan tai jopa supistuvat. Kasvun varmistaminen on keskeisessä osassa Innofactorin toiminnan suunnittelussa ja tavoitteiden asettamisessa. Innofactor pyrkii vähentämään tätä toiminnallista riskiä keskittymällä keskimääräistä IT-markkinaa nopeammin kasvaviin Microsoftin ratkaisualueisiin sekä panostamalla myyntiin, jotta tilauskanta saadaan pidettyä jatkuvasti liiketoiminnan kannalta riittävällä tasolla. Kansainvälistyminen: Strategiansa mukaisesti Innofactor hakee enenevässä määrin kasvua myös kansainvälisiltä markkinoilta, etenkin Pohjoismaista. Kansainväliseen toimintaan liittyy tyypillisesti aina kotimarkkinoita suuremmat riskit. Innofactor pyrkii varmistamaan, että kansainvälistymiseen ei käytetä niin paljon kustannuksia, että se vaarantaisi konsernin tuloksentekokyvyn ja kasvun. Lisäksi yhtiö pyrkii luomaan hallinnointimallin, yhteiset prosessit ja niitä tukevat tietojärjestelmät, joilla voidaan vähentää kansainvälisen toiminnan riskiä. Tässä keskeisessä osassa on pohjoismaisen ERP-järjestelmän käyttöönoton loppuunsaattaminen vuonna Yritysostoihin liittyvä epävarmuus: Kasvu on osittain tapahtunut yritysostoilla. Yritysostoihin liittyy epävarmuutta sopivien ostokohteiden löytymisestä ja ostojen toteutumisesta tavoiteltavalla hintatasolla ja aikataululla. Jos yritysostoja ei pystytä toteuttamaan suunnitellusti, voi kasvutavoite vaarantua. Innofactor panostaa korkeatasoiseen osaamiseen ja hyvään prosessiin yritysostoihin liittyen. Yritysostoihin liittyvät riskitekijät: Jokaiseen yritysostoon liittyy niiden toteutumisen jälkeen riskejä, joita ovat ainakin integraation onnistuminen, liikearvon muodostuminen ja siitä johtuvat mahdolliset poistotarpeet. Innofactorin strategia perustuu siihen, että lähtökohtaisesti ostettavat yritykset integroidaan nopealla aikataululla osaksi kunkin maan kokonaisuutta. Innofactor panostaa integrointiprosessiin.
19 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Organisaatiomuutosten onnistuminen: Voimakas kasvu saattaa aika-ajoin edellyttää merkittävänkin organisaatiomuutoksen toteuttamisen. Uuden organisaation käynnistämiseen liittyy tyypillisesti haasteita ennen kuin tavoiteltu toiminnan tehostuminen saadaan aikaiseksi. Tyypillisesti toiminta saadaan vähintään aikaisemmalle tehokkuuden tasolle muutamassa kuukaudessa uuden organisaation aloittamisesta. Jos toiminnan tehostuminen ei joiltain osin tapahdukaan suunnitellussa aikataulussa, syntyy riski siitä, että se ei tapahdu lainkaan tai sen viivästyminen voi aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Tämä voi johtua esimerkiksi väärin suunnitelluista yksiköiden ja henkilöiden sijoittelusta. Innofactor pyrkii kiinnittämään huomiota organisaatiomuutosten ohjaukseen sekä varautumaan niihin myös taloudellisessa mielessä. Taloudelliset riskit Yleinen taloudellinen epävarmuus ja muutokset asiakkaiden taloudellisessa tilanteessa vaikuttavat asiakkaiden investointipäätöksiin ja ostopolitiikkaan. On mahdollista, että muutokset yleisessä taloudellisessa tilanteessa heijastuvat Innofactorin asiakkaiden ohjelmistohankintoihin lykkäämällä hankintojen päätöksentekoa tai hankintojen ajoitusta. Rahoitusriskit: Innofactor-konserni altistuu normaalissa liiketoiminnassaan tavanomaisiin rahoitukseen liittyviin riskeihin. Kokonaisuudessaan Innofactorilla oli vuoden päättyessä yhteensä noin 14,2 miljoonaa euroa korollista velkaa, joka on otettu aiemmin toteutettujen yritysostojen rahoittamiseen. Innofactor on sitoutunut seuraaviin kovenantteihin: puolivuosittain laskettava omavaraisuusaste on vähintään 40 prosenttia. Lisäksi puolivuosittain laskettava konsernin korolliset velat jaettuna 12 kuukauden rullaavalla käyttökatteella (EBITDA) on enintään 2,5. Innofactor-konsernin korolliset velat jaettuna 12 kuukauden rullaavalla käyttökatteella (EBITDA) olivat yli rahoituslaitoksen kanssa sovitun kovenanttirajan 2,5, jonka poikkeaman rahoituslaitos kuitenkin hyväksyi antamallaan päätöksellä (waiver). Rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on minimoida rahoitusmarkkinoiden muutosten haitalliset vaikutukset konsernin tulokseen. Riskien hallinta on keskitetty konsernin rahoituksesta vastaavalle talousjohtajalle, joka raportoi säännöllisesti yhtiön johtoryhmälle, toimitusjohtajalle ja hallitukselle. On mahdollista, että konserni ei saa jatkossa tarvitsemaansa rahoitusta, millä on haitallinen vaikutus konsernin liiketoimintaan ja sen kehittämiseen, etenkin yritysjärjestelyjen toteutumiseen. Korkoriski: Korkoriskiä aiheutuu pääasiassa konsernin lyhyt- ja pitkäaikaisista lainoista ja niitä suojaavista johdannaisista. Vaihtuvakorkoiset lainat altistavat konsernin rahavirran korkoriskille, jota pienennetään muun muassa koronvaihtosopimuksilla. Valuuttakurssiriski: Innofactor konserni toimii kansainvälisesti ja altistuu toimintamaidensa valuutoista aiheutuville riskeille. Valuuttakurssien muutokset, etenkin Ruotsin ja Norjan kruunu, vaikuttavat konsernin liikevaihtoon ja kannattavuuteen. Cinteroksen ja Lumagaten yrityskauppojen myötä Innofactorilla on merkittävää Ruotsin ja Norjan kruunuun pohjautuvaa liiketoimintaa. Valuuttakurssiriski syntyy pääasiassa taseeseen merkityistä varoista ja veloista sekä ulkomaisiin tytäryhtiöihin tehdyistä nettosijoituksista. Myös tytäryhtiöiden kaupallisista sopimuksista aiheutuu valuuttakurssiriskiä, joskin sopimukset tehdään pääasiassa yksiköiden
20 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) omassa toimintavaluutassa. Valuuttakurssiriskin hallinnan tavoitteena konsernissa on pienentää sitä epävarmuutta, jota muutokset valuuttakursseissa aiheuttavat kassavirtojen sekä liiketoiminnallisten saamisten ja velkojen arvostusten kautta tulokseen. Maksuvalmiusriski: Innofactor-konsernissa hoidetaan likvidien varojen hallinta keskitetyn maksuliikenteen ja kassanhallinnan avulla. Konsernissa pyritään jatkuvasti seuraamaan ja arvioimaan liiketoiminnan tarvitsemaa rahoituksen määrää, jotta konsernilla olisi käytössä riittävä määrä likvidejä varoja. Lisäksi konsernin tytäryhtiöillä on käytössä luotolliset yhteensä noin 6,1 miljoonan euron sekkitililimiitit likvidien varojen mahdollisten kausivaihteluiden kattamiseksi. Ylimääräiset kassavarat sijoitetaan talletustileille tai pääomasuojattuihin rahastoihin. Projektisaamisiin liittyvä riski: Suuri osa Innofactorin liikevaihdosta tulee projektiliiketoiminnasta. Merkittävä osa projekteista on pitkäaikaisia projekteja, joissa maksuposteista ja niihin liittyvistä ehdoista sovitaan asiakkaan kanssa tyypillisesti etukäteen. Kun Innofactor tekee asiakasprojekteihin työtä, jota päästään maksupostien mukaisesti laskuttamaan vasta jälkikäteen, kerääntyy Innofactorille projektisaamista. Erityisesti julkishallinnon projekteissa maksupostit ovat usein painottuneet projektin loppupäähän, jolloin projektisaatavat ja niihin liittyvät riskit kasvavat. Innofactor kiinnittää erityistä huomiota asiakasneuvotteluissa maksupostien ajoitukseen ja suuruuteen sekä asiakasprojekteissa projektien hallintaan ja ohjaukseen maksupostien mukaisesti. Projektisaatavia seurataan säännöllisesti. Luottoriski: Myyntisaataviin liittyviä luottopäätöksiä valvotaan keskitetysti konsernihallinnossa. Innofactorin rahavirrasta suuri osa tulee vakiintuneiden asiakassuhteiden kautta julkisen sektorin ja vakavaraisten yritysten maksuina, joihin ei ole historiassa sisältynyt olennaisia luottoriskejä, eikä konsernilla ole ollut merkittäviä luottotappioita. Luottoriskien realisoituminen heikentäisi konsernin taloudellista asemaa ja likviditeettiä. Myyntisaatavia seurataan säännöllisesti. Laskennallisiin verosaamisiin liittyvä riski: Innofactorin taseessa on merkittävissä määrin aikaisempiin tilikausiin perustuvia laskennallisia verosaamisia. Jos yhtiön kannattavuus pitkällä aikavälillä oleellisesti laskisi, saattaisi olla mahdollista, että konserni ei pystyisi hyödyntämään nyt aktivoitua taseaktiivaa täysimääräisesti. Yrityskaupat ja muutokset konsernirakenteessa Vuoden 2017 aikana Innofactor ei ole toteuttanut yrityskauppoja, vaan on keskittynyt 2015 hankitun Cineros AB:n ja 2016 hankittujen Lumagate-yhtiöiden integroimiseen Innofactorkonserniin. Yrityskauppojen jälkeistä monesta yrityksestä koostuvaa yritysryhmää on vuoden 2017 aikana yksinkertaistettu niin, että Tanskan tytäryhtiö Innofactor Business Solutions ApS on fuusioitu Innofactor A/S -yhtiöön ja ruotsalainen Innofactor Business Solutions AB - niminen yhtiön, jossa ei ollut liiketoimintaa, on myyty Bolagspartner Avveckling i Sverige AB:lle likvidointia varten. Tanskassa on myös aloitettu sisäinen yritysjärjestely Lumagate A/S:n toimintojen siirtämiseksi Innofactor A/S:ään. Järjestely on tarkoitus toteuttaa kevään 2018 aikana.
21 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Vuoden 2017 aikana ei ole toteutettu muita yrityskauppoja tai muutoksia konsernirakenteessa. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Marko Lehtonen nimitetty Innofactorin talousjohtajaksi (CFO) ja aloittaa tehtävässään viimeistään alkaen Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Folkuniversitetet Ruotsissa valitsi Innofactorin kurssi- ja tapahtumajärjestelmän toteuttajaksi, hankinnan arvo on noin 0,5 miljoonaa euroa, joka kohdistuu arvion mukaan vuosille 2018 ja Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Innofactorin vuoden 2017 neljännen vuosineljänneksen (Q4) käyttökate (EBITDA) on pienempi, mitä vuoden 2017 kolmannen vuosineljänneksen (Q3) osavuosikatsauksessa on odotettu Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että Ruotsin opettajien liitto (Lärarförbundet) valitsi Innofactorin jäsenhallinta-, rekrytointi- ja jäsenanalyysien pilottihankkeen toteuttajaksi, hankinnan arvo on noin 0,5 miljoonaa euroa, joka kohdistuu arvion mukaan vuodelle Innofactor antoi pörssitiedotteen siitä, että KHO ei kumonnut HKL:n johtokunnan tekemää päätöstä Innofactorin voittaman kilpailutuksen kumoamisesta metron kokonaisturvallisuuden tilannejärjestelmän osalta. Innofactorissa ei ole ollut muita merkittäviä katsauskauden jälkeisiä tapahtumia. Hallituksen esitys voitonjaosta Innofactor on kasvuyhtiö, jonka tavoitteena on käyttää liikevoittoa kasvua edistäviin toimenpiteisiin, esimerkiksi yritysjärjestelyjen toteuttamiseen. Innofactor on määrittänyt osingonjakopolitiikan, jonka mukaisesti hallituksen tavoitteena on mahdollistaa osakkeenomistajien jakaa 10 prosenttia ylittävästä käyttökatteesta (EBITDA) kulloisenkin liiketoimintatilanteen sallima maksimiosinko. Vuoden 2017 osalta käyttökate (EBITDA) oli 2,6 prosenttia liikevaihdosta. Osingonjakoehdotusta tehdessään hallitus huomioi yhtiön rahoitustilanteen, kannattavuuden ja lähiajan näkymät. Tilikauden 2017 lopussa konsernin emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma on ,67 euroa. Hallitus esittää, että ei jaa osinkoa tilikaudelta 2017.
22 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE (38) Espoossa INNOFACTOR OYJ Hallitus Lisätietoja: Toimitusjohtaja Sami Ensio, puh Tiedotustilaisuudet tilinpäätöstiedotteesta Innofactor järjestää klo tilinpäätöstiedotetta käsittelevän tiedotustilaisuuden medialle, sijoittajille ja analyytikoille suomeksi yhtiön toimitiloissa osoitteessa Keilaranta 9, Espoo. Katsauksen esittelee toimitusjohtaja Sami Ensio. Innofactor järjestää vastaavan englanninkielisen puhelinkonferenssin klo Pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuksiin etukäteen sähköpostitse osoitteeseen Tilaisuuksien esitysaineisto on saatavilla Innofactorin verkkosivuilla niiden jälkeen. Taloudelliset tiedotteet vuonna 2018 Vuoden 2017 vuosikertomus julkaistaan yhtiön internet-sivuilla tiistaina Varsinainen yhtiökokous järjestetään keskiviikkona klo Vuoden 2018 taloustiedotuksen aikataulu on seuraava: Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2018 (Q1) tiistaina Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 (Q2) tiistaina Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2018 (Q3) tiistaina Jakelu: NASDAQ Helsinki Keskeiset mediat
Innofactor Oyj:n tilinpäätöstiedote 2018 (IFRS)
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2018 1 (33) :n tilinpäätöstiedote 5.3.2019 klo 9:00 :n tilinpäätöstiedote 2018 (IFRS) Vuoden 2018 viimeinen vuosineljännes oli erittäin haasteellinen, liikevaihto ja käyttökate jäivät
Innofactor Oyj:n tilinpäätöstiedote 2016 (IFRS)
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2016 1 (41) :n tilinpäätöstiedote 7.3.2017 klo 8:30 :n tilinpäätöstiedote 2016 (IFRS) Innofactor päätti jälleen vuoden vahvaan vuosineljännekseen Lumagaten yritysoston maksimikauppahinta
Innofactor Oyj:n puolivuosikatsaus (IFRS)
PUOLIVUOSIKATSAUS Q2/2017 1 (27) :n puolivuosikatsaus 1.8.2017 klo 9:00 :n puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2017 (IFRS) Ensimmäinen vuosipuolisko kohtalainen odotamme vahvaa toista vuosipuoliskoa Tammi kesäkuu
Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus (IFRS)
OSAVUOSIKATSAUS Q3/2017 1 (27) :n osavuosikatsaus 31.10.2017 klo 9:00 :n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2017 (IFRS) Kolmas neljännes heikko odotamme neljännen vuosineljänneksen käyttökatteen määrän yltävän
Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus (IFRS)
OSAVUOSIKATSAUS Q1/2017 1 (29) :n osavuosikatsaus 3.5.2017 klo 9:00 :n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2017 (IFRS) Historian paras ensimmäinen vuosineljännes liikevaihdolla ja käyttökatteella mitattuna Tammi
- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),
Innofactor Oyj:n puolivuosikatsaus (IFRS)
PUOLIVUOSIKATSAUS Q2/2018 1 (23) :n puolivuosikatsaus 24.7.2018 klo 9.00 :n puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 (IFRS) Liikevaihto on palannut toisella vuosineljänneksellä lähes vertailukauden tasolle, kannattavuuden
Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu
Innofactor Oyj:n Pörssitiedote 20.8.2013 klo 8.30 Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 17.9.2013 klo 10
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä
SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003
Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus (IFRS)
OSAVUOSIKATSAUS Q1/2018 1 (23) :n osavuosikatsaus 8.5.2018 klo 9.00 :n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018 (IFRS) Haastava ensimmäinen vuosineljännes useista merkittävistä tilauksista huolimatta Tammi-maaliskuu
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus (IFRS)
OSAVUOSIKATSAUS Q3/2016 1 (33) :n osavuosikatsaus 25.10.2016 klo 8.30 :n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2016 (IFRS) Innofactor osti Lumagaten Merkittävä askel Innofactorin Pohjoismaisessa laajentumisessa Heinä
TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012
1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli
Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin
Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus (IFRS)
OSAVUOSIKATSAUS Q1/2019 1 (23) :n osavuosikatsaus 14.5.2019 klo 9.00 :n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2019 (IFRS) Kannattavuus ja tilauskanta parantuivat merkittävästi ensimmäisellä vuosineljänneksellä Tammi
Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia
Qt Group Oyj pörssitiedote 23.10.2017 kello 8:00 Johdon osavuotinen selvitys 1.1. 30.9.2017 Kolmas vuosineljännes: Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia Heinä syyskuu 2017 Liikevaihto kasvoi 16,8 prosenttia
- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9
Innofactor Oyj:n puolivuosikatsaus (IFRS)
PUOLIVUOSIKATSAUS Q2/2019 1 (23) :n puolivuosikatsaus 23.7.2019 klo 9.00 :n puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2019 (IFRS) Innofactorin käyttökate ja tilauskanta merkittävästi vertailukausia paremmat Tammi kesäkuu
TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
Ensimmäisen neljänneksen tulos
2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.
Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla
Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja
Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.
Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja
Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu
Innofactor Oyj:n Pörssitiedote 5.3.2019 klo 09.05 Innofactor Oyj:n yhtiökokouskutsu Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 2.4.2019 klo 9.00
Palvelut 45 % 51 % 44 % Lisenssit 32 % 34 % 34 % Laitemyynti 23 % 15 % 22 %
Solteq Oyj Pörssitiedote 21.8.2001 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto oli katsauskaudella 9,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua 3,8 %. Liiketappio katsauskaudella oli 1,5 miljoonaa
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 (pörssitiedote 21.10.2014)
Innofactor Investor Newsletter 11.11.2014 Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 (pörssitiedote 21.10.2014) Toimitusjohtaja Sami Ension katsaus Vuoden 2014 kolmannella vuosineljänneksellä Innofactor
HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00
HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan
Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS
Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.2017 30.6.2017 10.8.2017 Q2/2017 Keskeiset tapahtumat Kasvu Kasvustrategian toteutus etenee suunnitellusti Vuosineljänneskohtainen liikevaihdon kasvun heilahtelu on ollut
Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot
Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja
Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö Yhtiökokous 13.3.2014 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Liiketoiminnan kehitys vuonna 2013 Haastava taloudellinen toimintaympäristö läpi koko vuoden. Kilpailu kiristyi
Investor Relations. Keskeiset asiat 2011
Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime
Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus (IFRS)
OSAVUOSIKATSAUS Q1/2015 1 (26) :n osavuosikatsaus 21.4.2015 klo 8.30 :n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 (IFRS) Yhteenveto kk 1 3 /2015 kk 1 3 /2014 Muutos kk 1 12 /2014 Liikevaihto tuhatta euroa 11 271
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli
TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla
Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden
Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6
Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus (IFRS)
OSAVUOSIKATSAUS Q3/2018 1 (27) :n osavuosikatsaus 30.10.2018 klo 9.00 :n osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 (IFRS) Kolmannella vuosineljänneksellä tappio pieneni hieman vertailukaudesta, vaikka liikevaihto
Toimitusjohtajan katsaus
Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen
E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki
E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu
TALENOM OYJ JUSSI PAASO
TALENOM OYJ JUSSI PAASO PALVELUT Voisiko yrittäjän arjen sujuvuus olla suuryrityksen tasolla? Talenomin palvelut tähtäävät asiakkaan menestykseen ja yrittämisen helppouteen. TILITOIMISTOPALVELUT NEUVONTAPALVELUT
TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2017 JUSSI PAASO
TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 217 JUSSI PAASO HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Vuonna 1972 perustettu huolenpitävä ja selkokielinen tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.
Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola
Puolivuosikatsaus 1.1. 30.6. 2018 Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola Agenda 1 H1:n kohokohdat 2 Taloudellinen katsaus 3 5 Goforen strategiasta 4 Ohjeistus LIIKEVAIHTO LIIKEVAIHDON
Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni
Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.
6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen
WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa
Keskitymme 100-prosenttisesti kannattavaan kasvuun: tähtäimessä Pohjoismaiden ykkössija
Keskitymme 100-prosenttisesti kannattavaan kasvuun: tähtäimessä Pohjoismaiden ykkössija 26.11.2014 Pörssi-ilta, Tampere Janne Martola, talousjohtaja, Innofactor Oyj *Kauppalehti, www.innofactor.fi Innofactor
Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.
11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani
Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30
Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden
Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
Westend ICT -konsernin katsauskauden liikevaihto oli 1,21 miljoonaa euroa (0,89 milj. euroa).
1 Westend ICT Oyj Pörssitiedote 23.4.2009 klo 8:30 WESTEND ICT -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2009 (IFRS) - Liikevaihto 1,21 milj. euroa (0,89 milj. euroa) - Liiketulos 0,11 milj. euroa (-0,19 milj. euroa)
MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /
MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018
Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg
Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita
Talenom Oyj. Jussi Paaso
Talenom Oyj Jussi Paaso PÄÄKOHDAT TAMMI MAALISKUU 2019 KANNATTAVUUSTASO NOUSI EDELLEEN KASVU 2019 EDELLISVUOTTA NOPEAMPAA KANSAINVÄLISTYMINEN ALKOI YRITYSKAUPALLA RUOTSISSA Katsauskauden liikevoitto nousi
TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni
1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
Harvia Oyj Osavuosikatsaus
Harvia Oyj Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2019 7.5.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Ari Vesterinen, talousjohtaja Sisältö 1. Tammi maaliskuu 2019 lyhyesti 2. Harvian strategia 3. Taloudellinen kehitys
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017
2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia
6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Innofactor Oyj:n Pörssitiedote 1.3.2016 klo 8.35 INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 29.3.2015 klo 9.00
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018
Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 %
Digian kasvun perustan luomisen vuosi, koko vuoden liikevaihto kasvoi noin 7 % Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 2016 Timo Levoranta 3.2.2017 Kasvustrategian vaiheet toteutus vaatii muutosta ja tuo mahdollisuuksia
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00
Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA
Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana
Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.
Elecster Oyj, Pörssitiedote
ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.11.2007 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2007 YHTEENVETO Tammi-syyskuu: - Liikevaihto 32,8 milj. euroa (1-9/2006: 28,5 milj. euroa) - Liikevoitto 2,8 milj.
VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja
VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet
Innofactor Oyj:n osavuosikatsaus (IFRS)
OSAVUOSIKATSAUS Q2/2016 1 (32) :n osavuosikatsaus 19.7.2016 klo 8.30 :n osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2016 (IFRS) Historian paras toinen vuosineljännes liikevaihdolla ja käyttökatteella mitattuna Huhti kesäkuu
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa
Innofactor Oyj:n tilinpäätöstiedote 2014 (IFRS)
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2014 1 (40) :n pörssitiedote 24.2.2015 klo 8.30 :n tilinpäätöstiedote 2014 (IFRS) Yhteenveto kk 10 12 /2014 kk 10 12 /2013 Muutos kk 1 12 /2014 kk 1 12 /2013 Muutos Liikevaihto tuhatta
DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017
1 (5) DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Hallituksen ehdotukset ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017 2 (5) Hallituksen
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
MARTELA OSAV OSA UOSIKA
OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen
Osavuosikatsaus 1-6/2007
SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden
Tilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)
Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten
INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 alkaen Innofactor Oyj:n toimitiloissa osoitteessa
Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018
IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista