ALATI KASVAVA ROSKAVUORI VAARANTAA KURREN PESÄPUUN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALATI KASVAVA ROSKAVUORI VAARANTAA KURREN PESÄPUUN"

Transkriptio

1 ROSKARETKI KURREN KANSSA

2 ALATI KASVAVA ROSKAVUORI VAARANTAA KURREN PESÄPUUN

3 ALATI KASVAVA ROSKAVUO- RI VAARANTAA KURREN PE- SÄPUUN Kotimetsänsä reunassa Kurre kertoo huolensa lapsille; Kurren koti sijaitsee jätekeskuksen alueella, jonne tuodaan paljon paljon roskaa. Jos roskan tulo ei vähene, jätekeskusta täytyy laajentaa, ja silloin Kurren pesäpuu kaadettaisiin. Orava menettäisi oman kotinsa! Kurre haluaa estää jätevuoren kasvamisen, ja tarvitsee siihen lasten ja Ekokympin apua. Retkeläiset kulkevat roskavuoren äärelle ja ihmettelevät roskan ja rojun määrää. He tutustuvat seuraaviin jätteisiin; Lauri Lasipurkkiin, Sari Sanomalehteen, Merja Maitopurkkiin, Bertta Banaaninkuoreen, Heikki Hernekeittopurkkiin, Pirjo Pizzalaatikkoon, Kalle Kumikenkään, Fifi Farkkuhameeseen, Kerttu Kertakäyttökuppiin (muovinen), Kari Karkkipussiin, Milla Muovipussiin, Liisa Lihapakkaukseen, Paavo Paristoon, Siiri Sipsipussiin ja Jouni Jäteöljyyn.

4 KERTAKÄYTTÖKULTTUURI JA ROJUPÖHÖ KASVATTA- VAT ROSKAVUORTA Kerttu Kertakäyttökuppi kertoo surullisena, että ihmiset elävät nykyään kertakäyttökulttuurissa. Se tarkoittaa sitä, että he heittävät valtavat määrät tavaroita pois ja hankkivat tilalle uusia. Kertun elämä kuppina on varsin lyhyt useimmiten heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen se rutistetaan rikki ja heitetään roskiin. Kerttu Kertakäyttökuppi kertoo, että minun valmistukseni sen sijaan on ollut hidasta, työlästä ja on kuluttanut paljon energiaa ja luonnonvaroja. Ensin minun raaka-aineeni, öljy, on porattu merenpohjasta. Sen jälkeen öljystä on val- mistettu muovia ja muovista kertakäyttökuppi. Sitten kuppi on viety kauppaan, josta joku ih- minen minut ostaa ja käyttää kutsuillaan. Ja heittää tää yleensä heti minut roskiin, sniif. Useat ihmiset ovat myös sairastuneet rojupöhöön. Sen oireita ovat tavaroiden alituinen haaliminen, shoppailun ihannointi, mainosten tuijottaminen, säästäväisyyden unohtaminen ja kaikesta uudesta haaveilu. Onneksi tautiin on myös hoitokeinoja: voimme miettiä, mistä sellaisesta tekemisestä innostuisimme, johon ei tarvita tavaroita. voimme huomata, että kaikkea uutta ei tarvitse hankkia. Kurre ja lapset pohtivat, ovatko itse kärsineet joskus rojupöhön oireista. He myös toteavat, etteivät nämä kaikki roskat kuulu roskiin. Niinpä he keräävät roskat Laurin, Merjan, Bertan, Heikin, Pirjon, Kallen, Fifin, Kertun, Karin, Liisan, Siirin, Paavon ja Jounin suureen Milla Muovipussiin. Milla ja muut roskat ovat mielissään, kun ne saavatkin vielä jatkaa elämäänsä.

5 KERTAKÄYTTÖKULTTUURI JA ROJUPÖHÖ KASVATTAVAT ROSKAVUORTA TURHAA TAVARAA ROJUA KERTA- KÄYTTÖ- KUPPEJA

6

7 KOSTI KOMPOSTIMATO KE- HOTTAA SYÖMÄÄN LAUTA- SEN TYHJÄKSI Matka jatkuu kompostille, jossa asustaa Kosti Kompostimato lukuisten sukulaistensa ja pieneliöiden kuten Lauri Lieron ja Pasi Bakteerin kanssa. Kostin ja muiden asukkaiden päätyö on tehdä ruoan tähteistä multaa. He pitävät enemmän vihannesten kuorista kuin ihmiselle sopivasta valmiista ruoasta. Se ruoka kuuluu teille, lapset. On suurta tuhlausta laittaa ruokaa kompostiin saatikka tavalliseen roska-astiaan. Ottakaa siis lautaselle sen verran ruokaa, jonka jaksatte syödä! sanoo Kosti. Jotta Kosti ja kumpanit pysyvät hengissä, ne tarvitsevat maatuvan jätteen lisäksi sopivasti ilmaa, kosteutta ja lämpöä. Siksi heidän kotinsa on eristetyssä ja ilmastoidussa laatikossa, johon täytyy välillä laittaa myös oksasilppua tai muuta kuohkeutusainetta. Syömisen ja mullan tekemisen lisäksi Kosti harrastaa voimistelua. Kokeile sinäkin Kostin matojumppaa: - Lapset muodostavat pitkän jonon ja ottavat toisiaan vyötäröltä kiinni. - Jonon etupää on kompostimadon pää ja takapää sen häntä. - Pää yrittää saada kiinni hännän, joka juoksee karkuun. - Jos jono katkeaa, leikki keskeytyy hetkeksi. Se, jonka ote kirposi, joutuu jonon viimeiseksi. - Leikki loppuu, kun pää saa madon hännän kiinni. Voit myös tehdä Kostin luontotestin: - Lapset menevät piiriin ja laittavat käden selän taakse. - Kurre antaa jokaiselle käsiin jonkin luonnosta poimitun esineen (esim. käpy tai oksa) tai jätteen (esim. karkkipussi). - Kukin arvaa vuorollaan, mikä esine omassa kädessä on. - Lopuksi aarteet paljastetaan ja jokainen kertoo, kuuluvatko esineet luontoon vai eivät. Bertta Banaaninkuori haluaa jäädä muiden banaaninkuorien seuraksi Kostin kompostiin. Minä kuulun tänne. Näin minun elämäni tulee jatkumaan arvokkaan mullan muodossa. Mullasta voin kasvaa uudeksi banaaniksi tai joksikin muuksi kasviksi. Jos minut olisi jätetty kaatopaikalle, olisin mädäntynyt sinne ja haihtunut metaanikaasuna ilmaan. Kiitos teille, lapsukaiset, että pelastitte minut, sanoo Bertta. Lapset hyvästelevät Bertan ja jatkavat matkaansa kohti Kurren askartelupajaa.

8 UUTTA KIVAA VANHASTA Kurren askartelupajassa on paljon käpyjä ja muita luonnon antimia. Kurre ja lapset miettivät, mitä Milla Muovipussin sisällä olevista jätteistä voisi askarrella. Tai voisiko niitä käyttää sellaisenaan uudelleen? Lapset pohtivat ja keksivät kaikille jätteille jotain käyttöä. Kurre ehdottaa, että lapset voisivat tehdä Siiri Sipsipussista kiiltäviä koristeita. Sipsipussista saa myös hyvän linnunpelättimen, kun kääntää pussin nurinpäin ja leikkaa hapsuja reunoihin. Siiri jää tyytyväisenä askartelupajalle odottamaan, että joku antaa sille uuden elämän. Fifi Farkkuhame sanoo, että minua ei olisi pitänyt heittää roskiin vain sen takia, että taskuni on hieman revennyt. Senhän voi korjata!. Niinpä niin, rikki menneet ja nuhraantuneet tavarat ovat useimmiten korjattavissa, jolloin säästyy paljon luonnonvaroja. Jäähän silloin uusi korvaava tuote ostamatta ja sen valmistamisessa kuluvat raaka-aineet käyttämättä. Myös Fifi jää Kurren pajalle odottamaan korjausta ja uutta elämää.

9 UUTTA KIVAA VANHASTA

10 EKOKYMPPI JÄRJESTÄÄ KIERRÄTYKSEN

11 EKOKYMPPI JÄRJESTÄÄ KIER- RÄTYKSEN Kurren pajalta siirrytään Ekokympin ekopisteelle. Siellä ovat jätesäiliöt paperille, kartogille, lasille, metallille ja tekstiilille. Kurre kertoo, mihin jätteet tästä keräyspisteestä matkaavat. Metalliroskat viedään suureen uuniin sulatettavaksi, jolloin saadaan uusien metallituotteiden raaka-ainetta. Ajatella, miten hienoa, ettei tarvitse niin paljon louhia luonnosta metalleja! hihkuu Kurre. Lasiroskat käytetään hyödyksi maanrakentamisessa. Tekstiilit menevät kierrätykseen. Paperiroskat viedään paperitehtaalle uuden paperin valmistukseen, samoin pahvi- ja kartonkijätteestä tehdään uutta kartonkia. Näin säästyy jälleen luonnon raaka-aineita. Mistä paperi alun perin valmistetaan? kysyy Kurre lapsilta. Paperia valmistetaan metsän puista. Ensin kaadetaan puut ja ajetaan ne isolla rekka-autolla tehtaalle. Siellä puusta keitellään sellukeittoa, josta valmistetaan erilaisia papereita. No, mistä se puu sitten tulee metsään? Puu syntyy siemenestä, ja siemenenä aloitamme seuraavan leikin. Sen nimi on PAPERIN ELINKAARILEIKKI 1. Käperrymme alas pieneksi siemeneksi. Kun aurinko lämmittää ja välillä sataa vet- tä, nousemme vähitellen ylös. Oksamme kurkottelevat kohti valoa, ihanaa! 2. Olemme jo kasvaneet suuriksi ja vanhoiksi puuksi. Myrskyt koettelevat välillä runkojamme kovasti - taivumme melkein kaksinkerroin! 3. Kummallisia koneita saapuu metsäämme. Ne alkavat sahata meitä tyvestä poikki. Apua, me kaadumme! Maattuamme tovin maassa metsäkoneen hirveät pihdit nosta- vat meidät ensin metsätraktorin, ja sitten rekka-auton lavalle. Alkaa kuoppainen matka paperitehtaalle. Pompimme ja hyppelehdimme rekan lavalla. 4. Tipahdamme liukuhihnalle, josta kulkeudumme silputtavaksi. Päällemme kaade- taan kaikenlaista mönjää ja tököttiä, yök, yritämme ravistella sitä pois. 5. Lopulta meistä tulee litteitä ja ohuita hienoja paperiarkkeja (vatsa sisään!) 6. Rekka kuljettaa meidät painotalolle. Kyyti on jälleen pomppiva ja heiluva. 7. Meihin tulee kirjoitusta ja kuvia. Katselemme itseämme ihaillen, oh, ihastuttavaa! Olemme sanomalehtiä! 8. Postipoika vie meidät johonkin postilaatikkoon. Putoamme postilaatikon poh- jalle. Joku täti tai setä poimii meidät sieltä ylös ja lukee meitä pitkään. Mutta sitten he heittävät meidät paperinkeräyslaatikkoon. 9. ja taas mennä pompotellaan rekka-autolla tehtaalle ja tätä rataa jumppaa voisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa... Nyt jatkamme kuitenkin lajittelulla - elinkaarileikin jälkeen keho on notkea ja mieli motivoitunut lajittelu-urakkan: Sari Sanomalehti paperinkeräykseen Heikki Hernekeittopurkki metallinkeräykseen Lauri Lasipurkki lasinkeräykseen Pirjo Pizzalaatikko ja Merja Maitopurkki kartonginkeräykseen Kaikkia pussissa olevia jätteitä ei voi jättää ekopisteelle, joten mihin laitetaan Kalle Kumikenkä, Kari Karkkipussi, Kerttu Kertakäyttökuppi, Liisa Lihapakkaus, Jouni Jäteöljy ja Paavo Paristo? Kurre tietää, että Kalle Kumikenkä on sekajätettä, jolloin se laitetaan kodin sekajäteastiaan. Kari Karkkipussi, Kerttu Kertakäyttökuppi ja Liisa Lihapakkaus ovat sellaista muovia, jota saa polttaa suuressa lämpölaitokses- laito sa. Tällöin ne ovat energiajätettä, ä, jolloin ne laitetaan kodin energiajäteastiaan. Nykyään yä myös suurin osa kajätteestä päätyy kierrätyspolttoaineeksi. toaineeksi. Jouni Jäteöljy on vaarallinen allinen jäte, joten se pitää viedä Ekokympin keräykseen. Paavo Paristo löytää paikkansa kaupan paristolaatikosta. sta. Lopuksi jäljelle jää Milla Muovipussi, joka haluaa elää ä vielä pitkään. Niinpä Kurre ai- sekoo käyttää sitä kauppakassina. kassina. a. Jos Milla menee rikki, se laitetaan energiajätteeseen. een.

12 KURREN PESÄPUU SÄÄSTYY JA LUONTOEMO ON ON- NELLINEN Roskaretki päättyy Kurren pesäpuun luokse. Kas, eipä näkynyt lähimaillakaan isoa roskavuorta. Muutkin ihmiset ovat ottaneet retkeläisistä mallia ja vähentäneet jätteen määrää. He ovat parantuneet rojupöhöstä ja aloittaneet kompostoinnin ja kierrätyksen. Sitten kaatopaikkaa ei tarvitsekaan laajentaa ja saan pitää kotini! iloitsee Kurre. Kaikki ovat iloisia ja onnellisia ja antavat itselleen kunnon aplodit. Onnellisin on kuitenkin luontoemo muistammehan jatkossakin kunnioittaa luontoa ja käyttää sen antimia säästeliäästi. Kurrepolun kulkijoita kiitellen Ekokymppi ja Kurre

13 KURREN PESÄPUU SÄÄSTYY JA LUONTOEMO ON ONNELLINEN! KIITELLEN EKOKYMPPI JA KURRE

14 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Viestitie 2, Kajaani puh Kurre Kainuulainen / Facebook kurre@ekokymppi.fi

ROSKARETKI KURREN KANSSA ALATI KASVAVA ROSKAVUORI VAARANTAA KURREN PESÄPUUN Majasaaren jätekeskuksessa on lapsia vierailulla. Kurre kertoo heille suuren huolensa. Kurren koti on jätekeskuksen alueella,

Lisätiedot

KURREN PUUHAKIRJA KURRE KAINUULAINEN MOI! MINÄ OLEN KURRE - KURRE KAINUULAINEN! MINÄ OLEN EKOKYMPIN ORAVA JA ASUN KAJAANISSA, MAJASAAREN JÄTEKESKUKSESSA. MINUN TEHTÄVÄNÄNI ON OPASTAA JA NEUVOA KAI- NUULAISIA

Lisätiedot

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN

YMPYRÖI ROSKAT, JOTKA KUULUVAT BIOJÄTTEESEEN KURREN PUUHAKIRJA KURREN PUUHAVIHKO KURRE KAINUULAINEN Miksi tänne roskat jätettäis, yhteen säkkiin kaikki mätettäis? Ensin vähän levitellään, sitten tarkkaan lajitellaan. On mulla hyvä roskaharava, olen

Lisätiedot

NO EIHÄN SE. MUISTA SIIS, ETTÄ LAJITTELE. BIOSKA JA SEKA PAA ERILLEEN. SILLOIN KAIKKI MENEE JETSULLEEN!

NO EIHÄN SE. MUISTA SIIS, ETTÄ LAJITTELE. BIOSKA JA SEKA PAA ERILLEEN. SILLOIN KAIKKI MENEE JETSULLEEN! KURREN PUUHAVIHKO S S S PA LAA KO PO TTU? PALAAKO POTTU? NO EIHÄN SE. MUISTA SIIS, ETTÄ LAJITTELE. BIOSKA JA SEKA PAA ERILLEEN. SILLOIN KAIKKI MENEE JETSULLEEN! LAJITTELE OIKEIN KOTIROSKIKSIIN: SEKAJÄTE

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue

Kiertokapula Oy. 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö. 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Kiertokapula Oy 13 kunnan omistama jätehuoltoyhtiö 5 jätteidenkäsittelyaluetta 1 käytössä oleva loppusijoitusalue Jätehuolto Jätehuollon järjestäminen Jätteiden käsittely Jätteiden hyödyntämisen edistäminen

Lisätiedot

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET

Jäteselviytyjät 2014. Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET Jäteselviytyjät 2014 Tietokilpailu OIKEAT VASTAUKSET 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Jätteiden lajittelu = a) laitetaan kaikki jätteet samaan astiaan b) laitetaan jokainen jäte omaan jäteastiaansa

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi.

Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi. Paikkakunta. 1. Oppilas Etunimi. Sukunimi. Tietokilpailu 2015 Täytä selvällä käsialalla koulun ja joukkueen yhteystiedot. Onnea kilpailuun! Koulun nimi Paikkakunta Joukkue 1. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 2. Oppilas Etunimi Sukunimi Luokka 3.

Lisätiedot

PIILOTETUT JÄTEARVOITUKSET

PIILOTETUT JÄTEARVOITUKSET Huoneeseen on piilotettu kortteja, joissa on jäte- ja kierrätysaiheisia arvoituksia. Keksittekö kaikkiin vastauksen? Valmistelut: Tulosta kortit ja leikkaa ne irti. Jos korteista haluaa kestävämpiä, kannattaa

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 30.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 30.10.2014 Petri Pouttu Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä tai ulkona

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa

Lajittelukortit. Ohjeet: ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU HEHKULAMPPU PILAANTUNUT RUOKA. keräysastiakortit riviin pöydälle. jätekortin oikeaksi katsomaansa ENERGIANSÄÄSTÖLAMPPU 02 Lisätietoja lajittelusta: www.kierratys.info 3. Kukin osallistuja lajittelee vuorotellen jätekortin oikeaksi katsomaansa keräysastiaan. 4. Lopuksi tarkastetaan yhdessä ratkaisukortista

Lisätiedot

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä

Jäteselviytyjät 2013. Tietokilpailu. Koulun nimi. Paikkakunta. Luokka. Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) pisteet yhteensä / 90 pistettä Jäteselviytyjät 2013 Tietokilpailu Koulun nimi Paikkakunta Luokka Joukkue (jokaisen osallistujan etu- ja sukunimi) 1. 2. 3. pisteet yhteensä / 90 pistettä 1. Ympyröi YKSI oikea vaihtoehto. 1. Miksi jätteitä

Lisätiedot

MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta

MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta MINNE VIE ROSKAN TIE? Ei pelkkää roskaa, vaan käyttökelpoista raaka-ainetta 1 JATEKUKKO.FI INFO-SARJA ROSKAA MEILTÄ KAIKILTA Jokainen meistä tuottaa vuodessa jopa 900 jalkapallon painon verran roskaa Roskaa

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu

Kestävä kulutus ja kierrätys. Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kestävä kulutus ja kierrätys Avainsanat: kestävä kulutus, kierrätys, jätteiden lajittelu Kulutus Suomessa Suomalainen: Käyttää luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin eurooppalainen keskimäärin Tuottaa

Lisätiedot

Roskan matka 2015 Biojäte Energiajäte Sekajäte Metalli Lasi Paperi Kartonki Vaarallinen jäte/sähkölaitteet

Roskan matka 2015 Biojäte Energiajäte Sekajäte Metalli Lasi Paperi Kartonki Vaarallinen jäte/sähkölaitteet Ekokympin Kurre Kainuulainen esittää: Roskan matka 2015 Biojäte Energiajäte Sekajäte Metalli Lasi Paperi Kartonki Vaarallinen jäte/sähkölaitteet Kurre Kainuulainen Kainuun jätehuollon kuntayhtymä MIKSI

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä

Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä 10/3/2017 Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä Kuningaskuluttaja yle.fi Suljetuilla kaatopaikoilla tonneittain hyödyntämiskelpoista jätettä JULKAISTU 31.01.2017 07:45. Kymmeniä

Lisätiedot

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1

Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A. Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Jätelajit E N E M M Ä N O S A A M I S T A Virpi Lyytimäki 14.12.2011 1 Metalli KYLLÄ metalliset purkit ja tölkit, kuivat maalipurkit tölkkien kannet, korkit einesten alumiinivuoat lämpö- ja ulkokynttilöiden

Lisätiedot

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille

OPAsTUsTA EKOILUUN. tehtävävihko lapsille OPAsTUsTA EKOILUUN tehtävävihko lapsille Pähkinä purtavaksi Tämä vihko on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille, jotka haluavat tietoa jätteistä ja niiden kierrättämisestä. Vihko sisältää monen tasoisia

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät

Lisätiedot

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä:

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä: freddis As Oy Porintie 2 Jäteaseman asennustyöt valmiit Jäteaseman asennustyöt ovat viimeistelyjä vaille valmiit ja kaikkia säiliöitä voi käyttää. Syväkeräyssäiliöiden edusta asfaltoidaan samassa yhteydessä

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Puhelin Mökki

TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Puhelin  Mökki TOIMIHENKILÖT 2017 2017 Tehtävä Nimi Puhelin E-mail Mökki puheenjohtaja@virranniemi.fi 2017 Puheenjohtaja Timo Leppänen 0440-434108 timo.jynkka5@suomi24.fi Kuovi 3 2016-2017 Hallituksen jäsen, varapj Petri

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN luokkalaiset

PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN luokkalaiset PIRKKO JA PAAVO OPASTAVAT KIERRÄTYKSEEN, LAJITTELUUN JA KESTÄVÄÄN KULUTUKSEEN 3.-4. -luokkalaiset Hauskoja tehtäviä ja toimintaa 3.-4. -luokkalaisille. Tehtävät ovat Päijät-Hämeen Jätehuollon neuvontamateriaalia.

Lisätiedot

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! Keskeiset tutkimustulokset taulukoina. Taulukot vain toimitukselliseen käyttöön. SYÖKÖ LAPSI SAMAA RUOKAA KUIN MUU PERHE (%), n= Syö täysin samaa ruokaa Syö

Lisätiedot

Jätehuolto tärkeä tehtävä

Jätehuolto tärkeä tehtävä Jätehuolto tärkeä tehtävä Sabina Lindström ympäristökouluttaja Rosk n Roll -jätehuoltopalvelu 2018 Luennon sisältö Luennolla käydään läpi jätteisiin ja kierrätykseen liittyviä asioita Jätehuollon tärkeys

Lisätiedot

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Papuri.papunet.net Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Seuraavilla sivuilla kuvataan erilaisia ikäviä tilanteita. Mitä sinä tekisit? Voit itsekin keksiä hyvän ratkaisun, jota ei mainita tässä

Lisätiedot

UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU

UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto ry Laivapuiston perhetalo Tiiliruukinkatu 1 33200 Tampere Kilpailun yhdyshenkilö: Kaija Reiman-Salminen Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely

www.eko-kymppi.fi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Majasaaren jätekeskus JÄTEKESKUKSEN TOIMINNOT Jätteiden vastaanotto ja käsittely Vastaanotettavat jätelajit yhdyskuntajäte + rakennusjäte ongelmajätteet öljyiset maat muut

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1

JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ. 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 JÄTTEIDEN KÄSITTELY PINTAKÄSITTELYSSÄ 9.9.2014 Copyright Isto Jokinen 1 MIKSI JÄTTEET LAJITELLAAN? Tavoitteena on: - Vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää - Kierrättää käyttökelpoisia materiaaleja

Lisätiedot

Suojellaan yhdessä meriämme!

Suojellaan yhdessä meriämme! Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Eko-Kymppi. KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Kainuun jätehuollon kuntayhtymä KAINUUN YMPÄRISTÖOHJELMA 2020 Ympäristöseminaari 9.11.20121 Jätehuollon tulevaisuus Kainuussa 2012 Jukka Oikarinen puh. 08 636 611 fax. 08 636 614 www.eko-kymppi.fi info@eko-kymppi.fi

Lisätiedot

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä

Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET. pisteet yhteensä / 80 pistettä Tietokilpailu 2016 VASTAUKSET pisteet yhteensä / 80 pistettä 1 Valitse oikea väittämä 1 Jätteiden määrää voi vähentää a ostamalla enemmän b ostamalla ulkomailta c ostamalla vähemmän Ympyröi yksi oikea

Lisätiedot

Ekotukikoulutus Minna Partti HSY

Ekotukikoulutus Minna Partti HSY Jätehuollon uudet tuulet: Jätevoimala korvaa kaatopaikan, ei kierrätystä! Ekotukikoulutus Minna Partti HSY Jätteen hyödyntäminen lisääntyy merkittävästi Ajankohtaista jätehuollossa Vantaan Energian jätevoimala

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010 Kevättuutti 2010 PÄÄKIRJOlTUS Kesää edeltaviä hajanaisia ajatuksia Vaikkei kesän olemassaoloa juurikaan näinä aikoina pysty hahmottamaan tämän lumenpaljouden keskellä, yksi asia kuitenkin kertoo kesän

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Mustialan navetan jäteopas

Mustialan navetan jäteopas Mustialan navetan jäteopas Hämeen ammattikorkeakoulussa pyritään toimimaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Näitä periaatteita sovelletaan myös navetan toimintoihin. Pääperiaate on ottaa huomioon

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

Laulu- ja lorujumppia:

Laulu- ja lorujumppia: Laulu- ja lorujumppia: Vedetään nuottaa Vedetään nuottaa, saadaan kaloja (istutaan vastakkain käsistä kiinni pitäen) Kissalle kiisket, koiralle kuoreet (vedetään vuoroin eteen ja taakse) Isot kalat syödään

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi Oppitunti 21 - Audio - osa 1 1 paperikassi paperikassi, ostoskassi kaksi ostoskassia ostoskärry monta ostoskärryä ostoskori Ostoskori on tyhjä. Ostoskorissa ei ole mitään. laatikko Laatikko on tyhjä. Laatikossa

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015 Esityspohjan malli 9/15/2015 1 Suomalainen metsäala hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja 2 Maailma vuonna 2030 on taas erilainen Meillä on monia haasteita globaalisti

Lisätiedot

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu?

Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Kierrätys ja materiaalitehokkuus: mistä kilpailuetu? Green Growth osaamisfoorumi 31.5.2012 Jaana Lehtovirta, viestintäjohtaja, Lahti Energia Oy Lahti Energia Oy Toimimme energia-alalla Hyödynnämme jätettä

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet

Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset. Vaaralliset jätteet & biojätteet Harjoituksia 2012 oikeat vastaukset Vaaralliset jätteet & biojätteet Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. Kuva tai symboli kertoo myrkyllisyydestä.

Lisätiedot

Pystypuusta lattialankuksi

Pystypuusta lattialankuksi Pystypuusta lattialankuksi Naapuripalstallamme tehtiin eräänä talvena avohakkuu, jonka seurauksena seuraavan kesän puhurituulet kaatoivat useita suuria kuusia oman metsäpalstamme suojattomasta reunasta.

Lisätiedot

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu

Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Jätehuolto, kierrätys ja lajittelu Tuotamme jätettä Yhdyskuntajätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 2,4-2,8 miljoonaa tonnia Henkilöä kohden jätettä syntyy noin 500kg vuodessa Tällä hetkellä suurin osa

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät / Merja Rosendal Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Kaskisten kalarantapäivät 30.6.2018 / Merja Rosendal TIETOA YHTIÖSTÄ Kahdeksan kunnan vuonna 1996 perustama jätelaitos Jurva liitetty Kurikkaan 2009 Pinta-ala 4825 km 2

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta.

Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta. Työhuone Työpaperit Työpapereiden hävittämisessä on hyvä muistaa, että jotkut asiakirjat pitää laittaa paperinkeräykseen silppurin kautta. Karsi pois sellainen materiaali: jossa on tietoa, joka löytyy

Lisätiedot

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki

Pientalon jätehuolto. Maija Palomäki Pientalon jätehuolto Maija Palomäki 14.3.2018 Sisältö Omakotiasujan jätehuoltopalvelut Jäteastian yhteiskäyttö Kompostointi Risujen käsittely Monilokeroinen jäteastia Lisätietoa jäteasioista Omakotiasujan

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja 2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja Tavoite: Oppilaat oppivat löytämään ja tunnistamaan ekosysteemipalveluja Vaikeusaste: vaikea Aineisto: - Jokaiselle ryhmälle digikamera tai puhelinkamera - Kannettava

Lisätiedot

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista.

Pelin tavoitteena on kerätä eniten eläin-pelimerkkejä ennen takaisin leiriin palaamista. OHJE / PELIOHJE 1 (5) Eläinsafari yli 5-vuotiaille pelilauta 4 värikästä jeeppi-pelikorttia 4 värikästä kortinpidikettä 2 noppaa 40 eläinkorttia, joissa 1-3 eläintä laskutaitoa taktikointia Kasatkaa pelilauta.

Lisätiedot

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa

Vähennetään jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa JÄTEOPAS Vähennetään jätettä Jätteen synnyn ehkäisy tarkoittaa toimenpiteitä, joiden ansiosta jätettä ei synny lainkaan haitallisten ja myrkyllisten aineiden käytön vähentämistä tuotteiden uudelleenkäyttöä

Lisätiedot

JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT

JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT Tehtävänä puhtaampi ympäristö ROUSKIKSEN JÄTENEUVONTA Jäteneuvonta opastaa asukkaita jätteen synnyn ehkäisyyn, lajitteluun, hyötykäyttöön ja kierrätykseen.

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesäkuun 2019 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesäkuun 2019 ohjelma Kesäkuun 2019 ohjelma KESÄKUUN OHJELMA TOTEUTETAAN ULKONA Sadesäällä suunnitelmia sovelletaan ja siirretään tarvittaessa sisätiloihin Alle kouluikäiset lapset osallistuvat järjestettyyn toimintaan yhdessä

Lisätiedot

Näkymätön reppu SIEPPO 3

Näkymätön reppu SIEPPO 3 Näkymätön reppu Kuinkahan monta tavaraa maailmassa on? (Kuinka monta tavaraa sinulla on?) Kuinkahan paljon aineita jokaisen tavaran näkymättömässä repussa on kaikkiaan? (Mikä ihmeen näkymätön reppu?) Näkymätön

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

Mitä teet viikonloppuna?

Mitä teet viikonloppuna? Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO SUOMESSA. Pullojen palautus

JÄTEHUOLTO SUOMESSA. Pullojen palautus JÄTEHUOLTO SUOMESSA Pullojen palautus Monet Suomesta ostetut limsa- ja olutpullot ja tölkit voi palauttaa kauppojen pullonpalautusautomaatteihin. Suomesta ostetut alkoholipullot voi palauttaa Alkoihin.

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys tutkimusohjelma Avajaisseminaari

Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys tutkimusohjelma Avajaisseminaari Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys tutkimusohjelma Avajaisseminaari Ajankohta: 15. 16.4.2010 Paikka: Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13, Tampere 12:05-12.35 Entä jos? - tosipuhetta lasten

Lisätiedot