2 Myynti , Hyväksytyt vanteet (Suositeltu leveys lihavoituna)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2 Myynti 010 6501 410, 010 6501 420. Hyväksytyt vanteet (Suositeltu leveys lihavoituna)"

Transkriptio

1 Ryhmä Tuotekoodi Raskaan kaluston renkaat 2015 koivunen.fi hankooktire.com Helsinki 0615

2 Hankook Tire Hankook on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista, jonka tuotantolaitokset Aasiassa ja Euroopassa tuottavat tällä hetkellä vuosittain 90 miljoonaa rengasta. Hankook on perustettu Etelä-Koreassa vuonna 1941, ja se on kasvanut maailmanlaajuiseksi yritykseksi, joka toimittaa ensiasennusrenkaita ajoneuvovalmistajille ja jälkimarkkinoille ympäri maailmaa yli 180 maahan. Hankook-renkaiden kaikissa kehitys- ja tuotantovaiheissa hyödynnetään viimeisintä teknologiaa niin materiaalien, tuotannon, suunnittelun kuin testauksenkin suhteen. Samalla hyödynnetään Hankookin yli 600 teknikon asiantuntemusta, jotka työskentelevät tutkimus- ja kehityskeskuksissa ympäri maailmaa Koreassa, Japanissa, Kiinassa, Euroopassa ja USA:ssa. Hankook-renkaita myy laadukas jälleenmyyjäverkosto, ja Hankook-tuotteita käytetään ensiasennusrenkaina monissa maailman johtavien ajoneuvovalmistajien autoissa. Hyväksytyt vanteet (Suositeltu leveys lihavoituna) Renkaan leveys Vanteen leveys /70R /70R /60, / / / , Kantavuusindeksi LI kg LI kg LI kg Nopeusluokka SI Km/h SI Km/h SI Km/h G 90 K 110 M 130 J 100 L 120 N Myynti ,

3 Suositellut käyttötarkoitukset ja pintamallien tyyppimerkinnät Hankook-rengasvalikoima kattaa renkaat kaikkiin käyttötarkoituksiin. Valikoimassa ovat kaikki markkinoiden tarpeelliset koot ja pintamallit. Luettelomme on tehty selkeäksi, jolloin kuhunkin käyttötarpeeseen ja sijoituskohteeseen autossa on esitetty juuri siihen parhaiten soveltuva rengas. Sinun tulee vain valita oikea rengaskoko. Lisätietoa saat meiltä puhelimitse tai Akseli Käyttö Sarjanumero * ** Maantie (H/L) Maantie / sora / louhos (M) Talvi (W) 17,5" 19,5" 22,5" Koko Etu(A)/ traileri 205/75R17.5 AH11 *DH05 Veto(D) Traileri(T) Linjaauto(U) 215/75R17.5 AH11 *DH05 *TH10, *TH22 225/75R17.5 AH11 *DH05 235/75R17.5 AH11 *DH05 *TH10 245/70R17.5 AH22+ *DH05 *TH10 9.5R /70R19.5 AH11 *DH05 *TH10 Etu(A)/ traileri Veto(D) Traileri(T) Etu(A)/ traileri 265/70R19.5 AH11 *DH05 *TH10 *AM02 *AM02 *AM02 285/70R19.5 AH11 *DH05 *TH10 305/70R /50R /45R19.5 *DH05 12R22.5 AH22 *DH05 TL10+ *TL10 13R22.5 AM06 AM06, *DM09 AM06 275/70R22.5 AL02 *DL02 *TL10 *AU03 AM02, *AM15 *AM02, AM15 *AM02, *AM15 295/60R22.5 AL10 *DL10 295/80R22.5 AL10, AH22+, **AH31 *DH05, **DH31, *DL10 315/60R22.5 AL10, AL10+ *DL10, **DL /70R /80R22.5 AH22+, **AH31, AL10+ AH22+, **AH31, AL10 *DH05, *DL10, **DL10+ *DH05, **DH31, *DL02, *DL10 Veto(D) *AU03 AM06 AM06 AM06 **AW02 *DW02, **DW06, **DW07, **AW02 **AW02 **DW06, **DW07, **AW02 AM06 AM06, *DM03 *AW02 *DW02, **DW06, **DW07, **AW02 Traileri(T) 385/55R22.5 AL10 *TH22, TL10+ **AW02 **AW02 385/65R22.5 AL15 *TH22, *TL10 *AM15 *AM15 *AM15 **AW02 **AW02 425/65R22.5 *TH22 *AM15 *AM15 *AM15 AH11 AH22+ AH31 AL02 AL10 AL10+ AL15 AM02 AM06 AM15 AU03 AW02 DH05 DH31 DL02 DL10 DL10+ DM03 DM09 DW02 DW06 DW07 TH10 TH22 TL10 TL10+ Myynti ,

4 Ohjaaville sekä muille akseleille AH11 - Pienempiin kuorma-autoihin ohjaavalle akselille - Rauhallinen, hyvä ajettavuus - Mercedes-Benzin valinta Ategon ensiasennusrenkaaksi Suositeltu sijoitus Mahdollinen sijoitus AH22+ - Keskipitkille matkoille - Ohjaaville ja vapaasti pyöriville akseleille - Leveämpi vyörakenne yhdistettynä vahvistetuun jalka-osaan minimoi vyön mahdolliset muodonmuutokset mahdollistaen merkittävän parannuksen vierinvastukseen - Uusi innovatiivinen kumiseoksen sekoitustekniikka IMS antaa erittäin kulutuskestävän pinnan - if Design Award muotoilupalkinnon voittaja - Kulutuspinnassa hyödynnetty Hankookin uusinta 3D kerf-lamellointia, jonka ansiosta renkaan epätasainen kuluminen on saatu minimoitua ja pitoa parannettua. - Erinomainen kilometrisuorite - Ympärivuotiseen käyttöön, - ja 3PMSF-merkitty AL02 - Pitkille matkoille - Vakaat ajo-ominaisuudet ja erinomainen kilometrisuorite ovat määreitä, joista AL02 tunnetaan. - L-sarjan rengas pitkille matkoille - Erittäin pienet kerf-lamellit kulutuspinnan sivuilla saavat aikaan loistavan märkä- ja sivuttaispidon - Pitkittäisurien aaltomaisilla seinämillä optimoitu ajettavuus ja veden poisto renkaan alta - Ainutlaatuinen muotoilu keskirivassa tarjoaa parhaan mahdollisen ohjaustuntuman - AL10:stä pienillä pintamallin muutoksilla edelleen kehitetty rengas entistäkin paremmalla ajosuoritteella - Uutuutena AL10:stä tuttu aaltomaisesti muotoiltu keskiripa on tuplattu tähän pintamalliin parantamaan entisestään ohjausta AL15 - Vesiurien kulmia kasvattamalla on toteutettu pintakuvio, joka ehkäisee kivien juuttumista renkaaseen - Sahalaitaiset rivat parantavat niin käsiteltävyyttä kuin pitoakin - Viisi leveää vesiuraa poistavat veden renkaan alta. - Leveä kulutuspinta ja optimoitu kuviointi antavat renkaalle pitkään kestävän ja tasaisesti kuluvan pinnan AM02 - Kaikille akseleille - Kehitetty kestämään kovaa käyttöä niin maantiellä kuin maastossakin - Vahva olka-alue antaa lisäsuojaa renkaan sivuille - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty 4 Myynti ,

5 AM06 - Vaativien olosuhteiden rengas kaikille akseleille - Neliön muotoinen olka-alue puree tehokkaasti maastossa antaen varman pidon - Syvä kuviointi takaa pitkän käyttöiän ja syrjäyttää tehokkaasti vettä renkaan alta AM15 - Hankookin tuorein vastaus maantielle ja maastoon kaikille akseleille - Renkaan lämmöntuottoa optimoimalla on saavutettu merkittävästi pidempi käyttöikä - Leveämpi ja syvempi kuviointi kuin edeltäjässään - Vahvat urapohjat kestävät kivien puremat pinnan aktiivisesti poistaessa niitä - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty Ohjaaville sekä muille akseleille Koko Tuotekoodi 785- Pintamalli Halkaisia 245/70R AH11 AH ,5 136/134M C/C/67 19,5 265/70R AH11 AH ,5 140/138M C/C/ AM02 AM ,5 143/141J 285/70R AH11 AH ,5 145/143M C/B/67 12R R225-AH22 AH ,0 152/148L C/C/70 13R R225-AM06 AM ,5 154/150K D/C/ AL02 AL ,0 148/145M 275/70R AM02 AM ,5 148/145K AM15 AM ,0 148/145K D/B/74 295/60R AL10 AL ,0 150/147K C/C/ AH22 AH ,5 152/148M D/B/70 295/80R AH31 AH ,5 152/148M C/B/ AL10 AL ,5 152/148M C/C/ AM06 AM ,0 152/148K D/C/72 22,5 315/60R AL10 AL ,5 152/148L AL10+ AL ,6 154/148L C/B/ AH22 AH ,5 154/150L C/B/70 315/70R /80R AH31 AH ,5 156/150L C/B/ AL10+ AL ,0 156/150L C/B/ AH22 AH ,5 156/150L C/C/ AH31 AH ,5 156/150L C/B/ AL10 AL ,0 156/150L C/B/ AM06 AM ,5 156/150K D/C/72 385/55R AL10 AL ,6 158L B/C/70 385/65R AL15 AL ,5 158L C/B/ AM15 AM ,0 158L D/C/74 425/65R AM15 AM ,5 165K C/C/75 Myynti ,

6 Vetäville akseleille DH05 - Keskipitkien matkojen vetorengas - Suunniteltu toimimaan johdonmukaisesti kaikissa olosuhteissa - Erinomainen ajettavuus ja jarrutusteho märillä ja lumisilla teillä - Vahva pito syvien urien ansiosta - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty Suositeltu sijoitus Mahdollinen sijoitus - Hybridirengas 3PMSF- ja -merkinnöillä keskipitkille ja pitkille matkoille - Palakuvion pohjalle sijoitetut patentoidut piilourat - S.R Kerf - kontrolloivat tehokkaasti kulutuspinnan ennen aikaista kulumista ja halkeilua antaen pidon renkaan käyttöiän loppuun asti - Erinomainen kilometrisuorite DL02 - Vetoakselille pitkille matkoille - Viisi pitkittäisuraa takaa vakaan ajettavuuden - Ympärivuotiseen käyttöön -merkitty - Innovatiiviset olkalohkot ehkäisevät epätasaista kulumista ja tarjovat mainion pidon - Leveä kulutuspinta takaa pitkän käyttöiän - Pitkittäisurien vaihtelevakulmaiset laidat ehkäisevät kivien juuttumista urapohjaan - Äärimmäinen pito myös elinkaarensa lopussa - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty - DL10:stä pienillä muutoksilla edelleen kehitetty pintamalli entistäkin paremmalla ajosuoritteella - Uutuutena keskiripoihin tuotu 3D kerf -tekniikka parantamaan renkaan pitoa samalla pidentäen käyttöikää - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty DM03 - Vahva uusi kumiseos optimoitu pistoja ja viiltoja vastaan - Tasaisesti kuluva itsensä puhdistava pintakuvio - Maantielle ja maastoon ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty WORK - Hankookin esimmäinen nuolikuvioinen maantielle ja maastoon soveltuva vetopinta ensiluokkaisilla ajo-ominaisuuksilla - Avoin olka-alue poistaa erinomaisesti mutaa ja vettä renkaan alta - Erittäin iskunkestävä rakenne myös renkaan sivuilla - Nuolikuvion ansiosta erinomainen vetopito 6 Myynti ,

7 Vetäville akseleille Koko Tuotekoodi 785- Pintamalli Vierintäkehä 245/70R DH05 DH ,0 136/134M D/C/75 19,5 265/70R DH05 DH ,0 140/138M D/B/75 285/70R DH05 DH ,0 145/143M D/C/75 305/70R DH05 DH ,1 148/145M D/B/75 12R R225-DH05 DH ,5 152/148L D/C/75 13R R225DM09 DM ,6 156/150K D/C/75 275/70R DL02 DL ,0 148/145M 295/60R DL10 DL ,7 150/147K D/C/ DH05 DH ,0 152/148M E/C/75 295/80R DH31 DH ,9 152/148L D/C/ DL10 DL ,5 152/148M C/C/75 22,5 315/60R DL10 DL ,7 152/148L DL10+ DL ,4 152/148L C/C/ DH05 DH ,5 154/150L E/B/75 315/70R DL10 DL ,2 154/150L C/C/ DL10+ DL ,4 154/150L C/C/ DH05 DH ,5 154/150M E/B/ DH31 DH ,5 156/150L D/C/75 315/80R DL02 DL ,5 154/150M DL10 DL ,7 156/150L C/C/ DM03 DM ,6 154/150M Myynti ,

8 Perävaunuihin ja lavetteihin TH10 - Keskipitkille matkoille - Perävaunun rengas erinomaisella kilometrisuoritteella - Alhaisen vierintävastuksen ansiosta erittäin taloudellinen - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty Suositeltu sijoitus Mahdollinen sijoitus TH22 - Keskipitkille matkoille - Pienempi vierintävastus uuden optimoidun vyörakenteen johdosta - Vahvistettu runkorakenne ja jalkaosa lisäävät kestävyyttä - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty - Pitkille matkoille - Viisi pitkittäisuraa poistavat vettä tehokkaasti - Leveät olkarivat edesauttavat renkaan pitkää käyttöikää - Täyssyvät kerf-lamellit säilyttävät pidon renkaan koko elinkaaren ajan - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty - TL10:stä pienillä muutoksilla edelleen kehitetty pintamalli entistäkin paremmalla ajosuoritteella - Kulutuspintaa levennetty entistä pidemmän käyttöiän saavuttamiseksi. - Energiaa ja polttoainetta säästävä äärimmäisen taloudellinen perävaunun rengas AM02 - Kaikille akseleille - Kehitetty kestämään kovaa käyttöä niin maantiellä kuin maastossakin - Vahva olka-alue antaa lisäsuojaa renkaan sivuille - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty AM06 - Vaativien olosuhteiden rengas kaikille akseleille - Neliön muotoinen olka-alue puree tehokkaasti maastossa antaen varman pidon - Syvä kuviointi takaa pitkän käyttöiän ja syrjäyttää tehokkaasti vettä renkaan alta AM15 - Hankookin tuorein vastaus maantielle ja maastoon kaikille akseleille - Renkaan lämmöntuottoa optimoimalla on saavutettu merkittävästi pidempi käyttöikä - Leveämpi ja syvempi kuviointi kuin edeltäjässään - Vahvat urapohjat kestävät kivien puremat pinnan aktiivisesti poistaessa niitä - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty 8 Myynti ,

9 Perävaunuihin ja lavetteihin 17,5 19,5 22,5 Koko Tuotekoodi 785- Pintamalli Vierintäkehä Myynti , /75R AH11 AH ,1 124/122M D/C/67 215/75R TH10 TH ,6 135/133J D/C/ TH22 TH ,1 135/133J D/B/71 225/75R AH11 AH ,6 129/127M D/B/67 235/75R TH10 TH ,1 143/141J D/C/70 245/70R TH10 TH ,1 143/141J C/C/70 9.5R17.5 9,5R175-TH10 TH ,5 143/141J D/C/70 245/70R AH11 AH ,5 136/134M C/C/67 265/70R /70R AH11 AH ,5 140/138M C/C/ AM02 AM ,5 143/141J TH10 TH ,5 143/141J C/D/ AH11 AH ,5 145/143M C/B/ TH10 TH ,2 150/148J C/B/70 435/50R TL10 TL ,6 160J B/B/73 445/45R TL10 TL ,5 160J B/B/73 12R R225-AH22 AH ,0 152/148L C/C/70 13R R225-AM06 AM ,5 154/150K D/C/72 275/70R AL02 AL ,0 148/145M AM02 AM ,5 148/145K AM15 AM ,0 148/145K D/B/ TL10 TL ,6 152/148J C/B/69 295/60R AL10 AL ,0 150/147K C/C/70 295/80R /60R /70R /80R /55R /65R /65R AH22 AH ,5 152/148M D/B/ AH31 AH ,5 152/148M C/B/ AL10 AL ,5 152/148M C/C/ AM06 AM ,0 152/148K D/C/ AL10 AL ,5 152/148L AL10+ AL ,6 154/148L C/B/ AH22 AH ,5 154/150L C/B/ AH31 AH ,5 156/150L C/B/ AL10+ AL ,0 156/150L C/B/ AH22 AH ,5 156/150L C/C/ AH31 AH ,5 156/150L C/B/ AL10 AL ,0 156/150L C/B/ AM06 AM ,5 156/150K D/C/ AL10 AL ,6 158L B/C/ TH22 TH ,0 160K B/B/ TL10 TL ,1 160K B/B/ AL15 AL ,5 158L C/B/ AM15 AM ,0 158L D/C/ TH22 TH ,0 160K C/B/ TL10 TL ,5 158L C/B/ AM15 AM ,5 165K C/C/ TH22 TH ,5 165K C/B/67 9

10 Kevyiden kuorma-autojen etu- ja vetorenkaat AH11 - Pienempiin kuorma-autoihin ohjaavalle akselille - Rauhallinen, hyvä ajettavuus - Mercedes-Benzin valinta Ategon ensiasennusrenkaaksi Suositeltu sijoitus Mahdollinen sijoitus AH22+ - Keskipitkille matkoille - Ohjaaville ja vapaasti pyöriville akseleille - Leveämpi vyörakenne yhdistettynä vahvistetuun jalka-osaan minimoi vyön mahdolliset muodonmuutokset mahdollistaen merkittävän parannuksen vierinvastukseen - Uusi innovatiivinen kumiseoksen sekoitustekniikka IMS antaa erittäin kulutuskestävän pinnan DH05 - Keskipitkien matkojen vetorengas - Suunniteltu toimimaan johdonmukaisesti kaikissa olosuhteissa - Erinomainen ajettavuus ja jarrutusteho märillä ja lumisilla teillä - Vahva pito syvien urien ansiosta - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty 17,5 Koko Tuotekoodi 785- Pintamalli Halkaisija 205/75R /75R /75R /75R /70R AH11 AH ,1 124/122M D/C/ DH05 DH ,1 124/122M E/C/ AH11 AH ,6 126/124M D/C/ DH05 DH ,0 126/124M E/C/ AH11 AH ,6 129/127M D/B/ DH05 DH ,6 129/127M E/C/ AH11 AH ,6 132/130M D/C/ DH05 DH ,5 132/130M E/B/ AH22 AH ,5 136/134M D/C/ DH05 DH ,5 136/134M D/B/75 Linja-autoon kaikille akseleille AU03 - Kaupunkiliikenteeseen kylkivahvistettu linja-auton rengas - Olka-alueen kerf-lamellien uudelleen sijoittamisella on saatu minimoitua epätasainen ja porrasmainen kuluminen - Vahvistettu runko- ja vyörakenne takaa uusiokäytön pinnoitettuna - Ympärivuotiseen käyttöön, -merkitty 22,5 Koko Tuotekoodi 785- Pintamalli Halkaisija 275/70R AU03 AU ,0 148/145J D/C/71 295/80R AU03 AU ,2 152/148J C/C/71 10 Myynti ,

11 Ohjaavien akseleiden talvirenkaat - Suunniteltu ankariin talviolosuhteisiin ja Suomessa testattu - Ainutlaatuinen puoliavonainen olka-alue parantaa pitoa lumella ja jäällä - Syvä 3D kerf-lamellointi parantaa renkaan vakautta ja auttaa ylläpitämään hyvät talviominaisuudet koko käyttöiän ajan 22,5 Koko Tuotekoodi 785- Pintamalli Vierintäkehä 295/80R AW02 AW ,5 152/148K D/C/70 315/70R AW02 AW ,0 154/150L D/C/70 315/80R AW02 AW ,0 156/150L D/C/70 385/55R AW02 AW ,0 160K C/C/70 385/65R AW02 AW ,5 160K C/C/70 Vetävien akseleiden talvirenkaat DW02 - Vaativiin talviolosuhteisiin suunniteltu vetopinta - Vaihteleva kulmaisella palapinnalla erinomainen sivuittaispito kaarteessa - Täyssyvä lamellointi säilyttää renkaan ominaisuudet aina renkaan vaihtoon asti - Talvirengas vetävälle akselille - 3D kerf-lamellointi estää epätasaista kulumista ja tuottaa tinkimättömän pidon liikkeellelähdöissä - Viisi uraa, joista osa siksak-kuviolla syrjäyttää vettä ja lunta tehokkaasti pitäen pidon parhaimmillaan - Aiempaa rajumpiin talviolosuhteisiin suunnattu vetoakselin talvirengas 3PMSF- ja - merkinnöillä - Lamelloinnin määrää lisätty 480% - Kynnen muotoisilla viilloilla pinnan reunoilla kaarrepitoon on saatu tuntuva parannus - Hankookin uusin erityisesti talvikäyttöön suunniteltu kumiseos pitää kumin pehmeänä kylmimpänäkin hetkenä parantaen pitoa ja kasvattamalla pitoaluetta kulutuskestävyydestä tinkimättä - Aiempaa leveämmän kulutuspinnan ansiosta 13% pidempi ajosuorite 22,5 Koko Tuotekoodi 785- Pintamalli Vierintäkehä 295/80R /70R /80R22.5 Myynti , DW02 DW ,3 152/148L D/C/ DW06 DW ,3 152/148L D/C/ DW07 DW ,5 152/148L D/C/ DW06 DW ,2 154/150L D/C/ DW07 DW ,5 154/150L D/C/ DW02 DW ,3 154/150L D/B/ DW06 DW ,5 156/150L D/C/ DW07 DW ,3 156/150L D/C/72 11

12 Rengas- ja vanneosaston myynti puh tai Raskaan kaluston osaston myynti puh Copyright 2015 Koivunen Oy. Emme vastaa luettelossamme mahdollisesti esiintyvistä virheistä. Kaikki oikeudet pidätetään. Luettelon sisällön osittainenkin lainaaminen ilman Koivunen Oy:n lupaa on kielletty. Maahantuoja ja tukkumyyjä: Malminkaari Helsinki Postios. PL Helsinki Puh , fax Sähköposti: Internet:

Raskaan kaluston renkaat 2014

Raskaan kaluston renkaat 2014 Helsinki 0214 Raskaan kaluston renkaat 2014 koivunen.fi hankooktire.com Raskaan kaluston Hankook-renkaiden tyyppimerkinnät AH22+ Hankook-renkaiden käyttösuositukset kuorma- ja linja-autoille sekä perävaunuille

Lisätiedot

RASKAAN KALUSTON RENKAAT JA LEVYPYÖRÄT 2011

RASKAAN KALUSTON RENKAAT JA LEVYPYÖRÄT 2011 Ryhmä 18-08 1118-785 05/11 RASKAAN KALUSTON RENKAAT JA LEVYPYÖRÄT 2011 AL10 AL15 AM15 DL10 TL10 1 Raskaan kaluston Hankook-renkaiden tyyppimerkinnät AH11 Akseli Käyttö Sarjanumero Akseli Pitkän matkan

Lisätiedot

AL02 Ohjaaville ja vapaasti pyöriville akseleille. Lyhyet ja keskipitkät matkat

AL02 Ohjaaville ja vapaasti pyöriville akseleille. Lyhyet ja keskipitkät matkat hankook.fi HANKOOK Kuorma-auto rengashinnasto KESÄ 2015 www.hankook.fi KM-RRR YHTIÖT OY Virkamaankatu 7 95420 Tornio, Suomi puh. 040-5868199 tai 016-431066 info@kmrrr.fi tilaukset@kmrrr.fi DM09 Uusi vetorengas

Lisätiedot

Raskaan kaluston kesä- ja talvirenkaat 6/2015

Raskaan kaluston kesä- ja talvirenkaat 6/2015 Ryhmä 18-08 1118-766 Helsinki 0615 Raskaan kaluston kesä- ja talvirenkaat 6/2015 MIKÄ ON AEOLUS Aeolus on tunnettu kuorma-autojen, sekä maansiirtokoneiden renkaiden valmistajana. Vuonna 2012 Aeolus ryhtyi

Lisätiedot

Ryhmä 18-08 1118-766 Helsinki 08/14

Ryhmä 18-08 1118-766 Helsinki 08/14 Ryhmä 18-08 1118-766 Helsinki 08/14 Raskaan kaluston kesä- ja talvirenkaat 2014-2015 MIKÄ ON AEOLUS Aeolus on tunnettu kuorma-autojen, sekä maansiirtokoneiden renkaiden valmistajana. Vuonna 2012 Aeolus

Lisätiedot

Rengas. pidemmälle. , jolla pääset SISÄLTÖ TUOTTEET JA HINNAT KESÄRENKAAT 2015 HENKILÖAUTON, SUV-/4X4- JA JAKELUAUTON RENKAAT

Rengas. pidemmälle. , jolla pääset SISÄLTÖ TUOTTEET JA HINNAT KESÄRENKAAT 2015 HENKILÖAUTON, SUV-/4X4- JA JAKELUAUTON RENKAAT Rengas, jolla pääset pidemmälle N 7 44 E 98 46 TUOTTEET JA HINNAT KESÄRENKAAT 2015 HENKILÖAUTON, SUV-/4X4- JA JAKELUAUTON RENKAAT SISÄLTÖ HENKILÖAUTON RENKAAT SIVU 27 SUV-/4X4-RENKAAT SIVU 28 JAKELUAUTON

Lisätiedot

Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden kesärenkaat

Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden kesärenkaat Ryhmä 18-01 Tuotekoodi: 1118-184 Helsinki 0216 Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden kesärenkaat 2016 koivunen.fi Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden kesärenkaat 2016 Sisällysluettelo Renkaiden

Lisätiedot

Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat

Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat 2 Nokian Renkaat Talvirenkaat, hinnasto 18.8.2014 HAKKAPELIITTA 8 Ennenkokematonta pitoa Vakaa ja tarkka ohjaustuntuma, luotettava talvipito Ympäristöystävällinen: pienempi

Lisätiedot

Ryhmä 18-02 1118-185. Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden talvirenkaat. Helsinki 0613

Ryhmä 18-02 1118-185. Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden talvirenkaat. Helsinki 0613 Ryhmä 18-02 1118-185 Helsinki 0613 Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden talvirenkaat 2013 Sisällysluettelo 3 Hankook 4 FIA Junior WRC 5 DTM-yhteistyö 6 Rengasesittely 13 Talvirengasvalikoima 2013

Lisätiedot

Työkonerenkaat. Myynti ja varastointi:

Työkonerenkaat. Myynti ja varastointi: 20 Työkonerenkaat Myynti ja varastointi: 02/ Pääkonttori: Apollo Vredestein B.V., Tel. +31-53- 888 35, E-mail: agri-ind@apollovredestein.com Suomi: Vredestein Däck AB, Puh. 08001 128, S-posti: customer.fi@apollovredestein.com

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Goodyearin linja-autonrenkaat saatavilla Suomessa

LEHDISTÖTIEDOTE Goodyearin linja-autonrenkaat saatavilla Suomessa Yhteystiedot: Hindrek Pikk Commercial Marketing Manager Nordic +372 565 5880 hindrek_pikk@goodyear.com LEHDISTÖTIEDOTE Goodyearin linja-autonrenkaat saatavilla Suomessa Goodyearin uusimpien polttoainetehokkaiden

Lisätiedot

HINNASTO 1.6.2015 TALV IRENKAAT

HINNASTO 1.6.2015 TALV IRENKAAT HINNASTO 1.6.2015 TALV IRENKAAT 2 Nokian Renkaat Talvirenkaat, hinnasto 1.6.2015 HAKKAPELIITTA 8 Ennenkokematonta pitoa Vakaa ja tarkka ohjaustuntuma, luotettava talvipito Ympäristöystävällinen: pienempi

Lisätiedot

Sisällysluettelo. EU-rengasmerkinnät...s.2 Pintamallit...s.4-5 Henkilöauto, 4x4 ja SUV-renkaat s.6-14

Sisällysluettelo. EU-rengasmerkinnät...s.2 Pintamallit...s.4-5 Henkilöauto, 4x4 ja SUV-renkaat s.6-14 hankook.fi HANKOOK - Kesärengashinnasto 2015 www.hankook.fi KM-RRR YHTIÖT OY Virkamaankatu 7 95420 Tornio, Suomi puh. 040-5868199 tai 016-431066 info@kmrrr.fi tilaukset@kmrrr.fi 2 Sisällysluettelo EU-rengasmerkinnät...s.2

Lisätiedot

Valitse voittajarengas

Valitse voittajarengas Valitse voittajarengas Monipuolisuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan Nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa yksi parhaista kuljetus- ja kalustotoimintojen optimointitavoista on hyödyntää jokaista kuorma-autoa

Lisätiedot

MICHELIN PRISLISTA KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT 1.1.2015. www.michelintransport.com

MICHELIN PRISLISTA KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT 1.1.2015. www.michelintransport.com MICHELIN PRISLISTA KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT 1.1.2015 www.michelintransport.com X LINE TÜV SÜDin testaama! MICHELIN X LINE ENERGY -renkaat kuluttavat keskimäärin 1,2 litraa vähemmän polttoainetta

Lisätiedot

Noranza 2 EVO NASTARENKAAT 175/65R14 411 185/65R14 436 185/65R15 442 195/65R15 490 205/55R16 633 205/60R16 636 215/55R16 677

Noranza 2 EVO NASTARENKAAT 175/65R14 411 185/65R14 436 185/65R15 442 195/65R15 490 205/55R16 633 205/60R16 636 215/55R16 677 Noranza 2 EVO NASTARENKAAT 175/65R14 411 185/65R14 436 185/65R15 442 195/65R15 490 205/55R16 633 205/60R16 636 215/55R16 677 Vaikeimmat talviolosuhteet vaativat innovatiivisen ja ehdottoman lähestymisen

Lisätiedot

Move For The Better Life, KUMHO TYRE KUMHO KESÄRENGASKUVASTO henkilöauto, SUV, maastoauto, pakettiauto KH17 on kestävä, hiljainen rengas ja vaivaton ajettaessa. Optimaalinen vierintävastus. KH27 on edullinen

Lisätiedot

Nokian Renkaat Hinnasto. Hinnasto 1.6.2013 Talvirenkaat

Nokian Renkaat Hinnasto. Hinnasto 1.6.2013 Talvirenkaat 1 Renkaat Hinnasto Hinnasto 1.6.2013 Talvirenkaat 2 Renkaat Talvirenkaat, hinnasto 1.6.2013 Koko Koodi alv 0 % alv 24 % Hakkapeliitta 8 Ennenkokematonta pitoa Vakaa ja tarkka ohjaustuntuma, luotettava

Lisätiedot

- HA -kesärenkaat - Kuorma-auton renkaat - HA -talvirenkaat - Linja-auton renkaat - Pakettiauton renkaat - Maansiirtorenkaat - 4x4, SUV -

- HA -kesärenkaat - Kuorma-auton renkaat - HA -talvirenkaat - Linja-auton renkaat - Pakettiauton renkaat - Maansiirtorenkaat - 4x4, SUV - - HA -kesärenkaat - Kuorma-auton renkaat - HA -talvirenkaat - Linja-auton renkaat - Pakettiauton renkaat - Maansiirtorenkaat - 4x4, SUV - Teollisuusrenkaat SISÄLLYSLUETTELO Toimitusehdot Tilaukset toimitetaan

Lisätiedot

LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG

LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG Kuorma- ja linja-auton renkaat hinnasto 1.4.2016 Suorituskykyluokat EU-rengasmerkintä Kuormitustunnukset (Li) 6 SVH ALV SVH ALV 5 4 LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG 50 190 75 387 100 800 125 1650 150

Lisätiedot

Talvi-renkaat. www.vredestein.com

Talvi-renkaat. www.vredestein.com Italialaisen muotoilufirman Giugiaro Designin kanssa tehdyn yhteistyön ansiosta Vredestein on saanut ainutlaatuisen aseman huippuluokan autojen rengasvalmistajana. Giugiaron ja Vredesteinin suunnittelijoiden

Lisätiedot

TRAKTORI MAXI TRACTION IF MAXI TRACTION PERFORMER 65. Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä.

TRAKTORI MAXI TRACTION IF MAXI TRACTION PERFORMER 65. Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä. RENGASVALIKOIMA MAATALOUSVYÖRENKAAT 2016 TRAKTORI MAXI TRACTION IF Erinomainen työrengas: ehkäisee maan pakkautumista ja tehostaa työskentelyä. Jopa 20 % suuremmat kuormat. Erinomainen ajomukavuus suurissakin

Lisätiedot

2014 Kilparengas Valikoima

2014 Kilparengas Valikoima Tyre Suppliers to the FIA World Rally Championship 2011-2014 2014 Kilparengas Valikoima www.dmacktyres.com DMACK DMACK on ollut FIA:n Rallin MM-Sarjaan luokittelema rengastoimittaja vuodesta 2011 alkaen.

Lisätiedot

- HA -kesärenkaat - Kuorma-auton renkaat - HA -talvirenkaat - Linja-auton renkaat - Pakettiauton renkaat - Maansiirtorenkaat - 4x4, SUV -

- HA -kesärenkaat - Kuorma-auton renkaat - HA -talvirenkaat - Linja-auton renkaat - Pakettiauton renkaat - Maansiirtorenkaat - 4x4, SUV - - HA -kesärenkaat - Kuorma-auton renkaat - HA -talvirenkaat - Linja-auton renkaat - Pakettiauton renkaat - Maansiirtorenkaat - 4x4, SUV - Teollisuusrenkaat SISÄLLYSLUETTELO Henkilöauton kesärenkaat...3-9

Lisätiedot

INDUSTRIAL HYÖDYLLISTÄ TIETOA. Tutustu Firestonen etuihin. DURAFORCE-UTILITY R8000 UTILITY

INDUSTRIAL HYÖDYLLISTÄ TIETOA. Tutustu Firestonen etuihin. DURAFORCE-UTILITY R8000 UTILITY RENGASVALIKOIMA MAATALOUSVYÖRENKAAT 2015 HYÖDYLLISTÄ TIETOA Tutustu Firestonen etuihin. Italiassa suunnitellut ja Espanjassa valmistetut Firestonen eurooppalaiset maataloustuotteet vastaavat eurooppalaisten

Lisätiedot

- HA -kesärenkaat - Kuorma-auton renkaat - HA -talvirenkaat - Linja-auton renkaat - Pakettiauton renkaat - Maansiirtorenkaat - 4x4, SUV -

- HA -kesärenkaat - Kuorma-auton renkaat - HA -talvirenkaat - Linja-auton renkaat - Pakettiauton renkaat - Maansiirtorenkaat - 4x4, SUV - - HA -kesärenkaat - Kuorma-auton renkaat - HA -talvirenkaat - Linja-auton renkaat - Pakettiauton renkaat - Maansiirtorenkaat - 4x4, SUV - Teollisuusrenkaat Toimitusehdot Tilaukset toimitetaan ainoastaan

Lisätiedot

Ryhmä 18-01. Tuotekoodi: 1118-184. Helsinki 1213. Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden kesärenkaat

Ryhmä 18-01. Tuotekoodi: 1118-184. Helsinki 1213. Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden kesärenkaat Ryhmä 18-01 Tuotekoodi: 1118-184 Helsinki 1213 Henkilö- ja pakettiautojen sekä maastureiden kesärenkaat 2014 Sisällysluettelo 3 Hankook 4 DTM-yhteistyö 6 iflex 8 Säästä polttoainetta 10 Rengasesittely

Lisätiedot

Puukot, sahat ja viilat

Puukot, sahat ja viilat Helsinki 0609 Puukot, sahat ja viilat Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki p. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 sähköposti: koivunen@koivunen.fi www.koivunen.fi Hakemisto Katkoteräveitset...5-1

Lisätiedot

EU-rengasmerkintä Kuormitustunnukset (Li) Lisätiedot LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG

EU-rengasmerkintä Kuormitustunnukset (Li) Lisätiedot LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG Kuorma- ja linja-auton renkaat hinnasto 1.7.2014 Suorituskykyluokat EU-merkintä Kuormitustunnukset (Li) Tuotenumero EAN-koodi db 0% 6 SVH ALV SVH ALV 5 4 LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG 50 190 75 387

Lisätiedot

Tuotekuvasto. Suomi Bandag- ja Bridgestone-pinnoitukset 04.2011

Tuotekuvasto. Suomi Bandag- ja Bridgestone-pinnoitukset 04.2011 Tuotekuvasto Suomi Bandag- ja Bridgestone-pinnoitukset 04.2011 Bandag- ja Bridgestone-pinnoitukset, joita yksinomaan Bandag-pinnoittajaverkosto tuottaa Bandag on tuotemerkki, jonka omistaa Bridgestone

Lisätiedot

RASKAIDEN RENKAIDEN TUOTEKATALOGI

RASKAIDEN RENKAIDEN TUOTEKATALOGI 2015 RASKAIDEN RENKAIDEN TUOTEKATALOGI Nokian Raskaat Renkaat - lähellä asiakasta Nokian Raskaat Renkaat on yksi maailman johtavista erikoisrenkaiden valmistajista. Yrityksen merkittäviä tuotealueita

Lisätiedot

KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT. Hinnasto 1.3.2015. www.nokiantyres.com/heavy

KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT. Hinnasto 1.3.2015. www.nokiantyres.com/heavy KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT Hinnasto 1.3.2015 www.nokiantyres.com/heavy 19 Eturenkaat Nokian Hakkapeliitta Truck F 295/80 R 22.5 152/148M Nokian Hakkapeliitta Truck F x x D C 74 )) 860, 1 066, T675020

Lisätiedot

HINNASTO 2013 Kotimaan myynti: Jarmo Mäkelä Puh. 0207 927 500 Fax. 0207 927 501 www.ofachain.net

HINNASTO 2013 Kotimaan myynti: Jarmo Mäkelä Puh. 0207 927 500 Fax. 0207 927 501 www.ofachain.net HINNASTO 2013 Kotimaan myynti: Jarmo Mäkelä Puh. 0207 927 500 Fax. 0207 927 501 www.ofachain.net Twist 11 (Matti 11) Liukuesteketju kevyempiin metsä- ja työkoneisiin sekä metsätraktoreihin. Ketju soveltuu

Lisätiedot

LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG

LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG Specialty ires eollisuus-, MP- ja OR-renkaat hinnasto 1.7.2014 Kuormitustunnukset (Li) ja suorituskykyluokat EU-rengasmerkintä Kuormitustunnukset (Li) 6 SVH ALV SVH ALV 4 LI KG LI KG LI KG LI KG LI KG

Lisätiedot

Mittaus- ja merkintävälineet

Mittaus- ja merkintävälineet Helsinki 0609 Mittaus- ja merkintävälineet Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki p. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 sähköposti: koivunen@koivunen.fi www.koivunen.fi Hakemisto Sivu

Lisätiedot

Ryhmä 8-01 Helsinki 0810. Vetokoukut

Ryhmä 8-01 Helsinki 0810. Vetokoukut Ryhmä 8-01 Helsinki 0810 Vetokoukut Westfalia-vetokoukut Westfalia-vetokoukut Saksalainen Westfalia on 12 miljoonalla valmistetulla vetokoukullaan yksi maailman johtavista vetokoukkuvalmistajista. Westfalia

Lisätiedot

Kesärengashinnasto 1.1.2012

Kesärengashinnasto 1.1.2012 Kesärengashinnasto 1.1.2012 Tekniikka ratkaisee. KESÄRENGASUUTUUDET 2012. ContiEcoContact 5 ContiPremiumContact 5 ContiSportContact 5 ContiForceContact Ratarenkaat kadulle. Ratarenkaat Urheiluautot / Tuning

Lisätiedot

Volvo Auto Oy Ab VALITSE OIKEAT RENKAAT

Volvo Auto Oy Ab VALITSE OIKEAT RENKAAT Volvo Auto Oy Ab VALITSE OIKEAT RENKAAT Miksi renkaat ovat niin tärkeät? Auton ja tien välissä ei ole muuta kuin renkaat. Renkaiden heikot ominaisuudet voivat siten heikentää myös auton muita turvaominaisuuksia.

Lisätiedot

YLEISIMMÄT KYSYMYKSET JA VASTAUKSET:

YLEISIMMÄT KYSYMYKSET JA VASTAUKSET: YLEISIMMÄT KYSYMYKSET JA VASTAUKSET: Michelinin tekninen asiantuntija Bernt Wahlberg on työskennellyt Michelin Nordic Ab:lla 32 vuotta. Bernt vastaa seuraavassa yleisimpiin Porschen renkaita koskeviin

Lisätiedot

Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412. Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit

Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412. Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412 Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit Sisältö Releet, releenkannat, häiriönilmaisimet, peruutussummerit Häiriönilmaisimet -vilkuille

Lisätiedot

KESÄ- renkaat HINNASTO 1.3.2015

KESÄ- renkaat HINNASTO 1.3.2015 KESÄrenkaat HINNASTO 1.3.2015 2 Nokian Renkaat Kesärenkaat, hinnasto 1.3.2015 NOKIAN HAKKA BLACK viileää suorituskykyä nopeaan ajoon. Vakaa, tarkka ja hiljainen Täsmällinen ja helppo hallita myös ääritilanteissa

Lisätiedot

Lyönti-, vääntö- ja magneettityökalut ja ulosvetimet

Lyönti-, vääntö- ja magneettityökalut ja ulosvetimet Helsinki 0609 Lyönti-, vääntö- ja magneettityökalut ja ulosvetimet Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki p. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 sähköposti: koivunen@koivunen.fi www.koivunen.fi

Lisätiedot

PIENKONERENGASHINNASTO

PIENKONERENGASHINNASTO PIENKONERENGASHINNASTO 2015 Member of Nokian Tyres sisällysluettelo PUUTARHAKONEET, AJOLEIKKURIT...6-14 TRAC, RIB, SLICKS, AJOLEIKKURIT, MAATALOUS- JA PUUTARHAKONEET...16-23 LUMILINGOT...26 TIELIIKENNE

Lisätiedot

Nokian Renkaat Hinnasto. Hinnasto 1.3.2014 Kesärenkaat

Nokian Renkaat Hinnasto. Hinnasto 1.3.2014 Kesärenkaat 1 Nokian Renkaat Hinnasto Hinnasto 1.3.2014 Kesärenkaat 2 Nokian Renkaat Kesärenkaat, hinnasto 1.3.2014 HAKKA BLACK viileää suorituskykyä nopeaan ajoon. Vakaa, tarkka ja hiljainen Täsmällinen ja helppo

Lisätiedot

Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412. Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit

Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412. Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit Ryhmä 3-06 Tuotekoodi: 1103-3-06-360-2 Helsinki 0412 Releet Releenkannat Häiriönilmaisimet Peruutussummerit Sisältö Releet, releenkannat, häiriönilmaisimet, peruutussummerit Aikaviivereleet 12V, 24V...

Lisätiedot

TRAKTOREIDEN VYÖRENKAAT

TRAKTOREIDEN VYÖRENKAAT TRAKTOREIDEN VYÖRENKAAT MEILTÄ PITOA. SINULLE SATOA. SUORITUSKYKYISET TRAKTORIN RENKAAT PARANTAVAT TUOTTAVUUTTASI Tilastothan me tunnemme. Maailman väestön odotetaan kasvavan 9 miljardiin vuoteen 2050

Lisätiedot

Korjaamon kiinnitystarvikepaketti

Korjaamon kiinnitystarvikepaketti Ryhmä 14-09 Tuotekoodi: 1106-697-FCS Helsinki 0214 Korjaamon kiinnitystarvikepaketti Tuotteet järjestykseen edullisella hyllyjärjestelmällä, joka vie vähän tilaa ja jonka käytännöllisyys auttaa nopeasti

Lisätiedot

Lue Kaikki Renkaista. KAIKKI RENKAIDEN KOKOLUOKISTA. Rengaskokomerkintä:

Lue Kaikki Renkaista. KAIKKI RENKAIDEN KOKOLUOKISTA. Rengaskokomerkintä: Lue Kaikki Renkaista Pirellin Rengastietous Yli satavuotisen rengastekniikan kokemuksensa ansiosta Pirelli on pystynyt yhdistämään tuotteissaan mahdollisimman hyvin turvallisuuden, pitkäikäisyyden, ajomukavuuden

Lisätiedot

Tosiasioita kuorma-auton renkaista ja polttoainesäästöistä

Tosiasioita kuorma-auton renkaista ja polttoainesäästöistä www.prinfohobro.dk 130092 FI Oikein vai väärin? Tosiasioita kuorma-auton renkaista ja polttoainesäästöistä Manufacture Française des Pneumatiques Michelin, 23 place des Carmes, 63000 Clermont-Ferrand,

Lisätiedot

Talvirenkaat Hinnasto 1.6.2011

Talvirenkaat Hinnasto 1.6.2011 Talvirenkaat Hinnasto 1.6.2011 Trust the Natives. Ympäristön ehdoilla, turvallisuudesta tinkimättä. Nokian Renkaat on rohkea edelläkävijä myös ympäristöystävällisyydessä. Nokian Renkaat toi ensimmäisenä

Lisätiedot

Talvirenkaiden käyttö EU-maissa, Islannissa ja Norjassa

Talvirenkaiden käyttö EU-maissa, Islannissa ja Norjassa Talvirenkaiden käyttö EU-maissa, Islannissa ja Norjassa 11. marraskuuta 2013 Useimmissa EU-maissa ei ole pakollista käyttää autossa talvirenkaita, mutta poikkeuksia on... Ennen lomalle lähtöä voi olla

Lisätiedot

Kesärenkaat 2009. Trust the Natives.

Kesärenkaat 2009. Trust the Natives. Kesärenkaat 2009 Trust the Natives. Nokian Hakka. Turvallisuutta pohjoisten olojen asiantuntijalta. Me jos ketkä tiedämme, mitä pohjoinen ilmastomme vaatii renkailta. Kesärenkaan on oltava turvallinen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tilaukset puh: 09-231 938 43 mail: order@yokohama.se Faksi: +46 8 761 70 75. Henkilöauton kesärenkaat...3-9

SISÄLLYSLUETTELO. Tilaukset puh: 09-231 938 43 mail: order@yokohama.se Faksi: +46 8 761 70 75. Henkilöauton kesärenkaat...3-9 HINNASTO 01.02. SISÄLLYSLUETTELO Henkilöauton kesärenkaat...3-9 Ensiasennusrenkaat...10-13 4x4 / SUV kesärenkaat...14-18 Pakettiauton renkaat...19-20 Henkilöauton talvirenkaat...21-24 4X4 / SUV talvirenkaat...25-28

Lisätiedot

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi.

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. Lumilingot 2015-2016 Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. HONDA ON TALTUTTANUT TALVEA JO 35 VUOTTA. Hondan lumilinkoja on valmistettu jo 35 vuotta ja juhlan kunniaksi koko lumilinkomallistomme

Lisätiedot

www.ikh.fi T13.1 Alkuperäisnumerot ovat ainoastaan vertailua varten, eivätkä tarkoita, että tuotteet ovat alkuperäisiä.

www.ikh.fi T13.1 Alkuperäisnumerot ovat ainoastaan vertailua varten, eivätkä tarkoita, että tuotteet ovat alkuperäisiä. www.ikh.fi T13.1 BEST GRIP JÄÄNSTT BestGripin patentoidut nopealla ja helpolla asennus- ja poistotekniikalla varustetut ruuvattavat nastat BestGrip-nastat soveltuvat lähes kaikkiin uusiin tai käytettyihin

Lisätiedot

UUTUUKSIA PHILIPS -POLTTIMOVALIKOIMAAN

UUTUUKSIA PHILIPS -POLTTIMOVALIKOIMAAN Ryhmä 3b-10 Tuotekoodi: 1103-3-10-100-3 Helsinki 0512 UUTUUKSIA PHILIPS -POLTTIMOVALIKOIMAAN Philips X-tremeVision -polttimot polttimoiden kestoikä on 10 000 h. Värilämpötilat: 4000 kelviniä = Kirkas valkoinen.

Lisätiedot

1.1.2013 Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin.

1.1.2013 Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin. HUOLTOTYÖ- HINNASTO Suomen Euromaster Oy pidättää oikeuden huoltotyöhinnaston hinnanmuutoksiin. HENKILÖAUTOT HUOLTOTÖIDEN YHDISTELMÄT (EUROMASTERIN VÄLITTÄMIIN TUOTTEISIIN) Normaalivanne Tuote- Nimike

Lisätiedot

HENKILÖAUTOT 1.1.2015 HUOLTOTÖIDEN YHDISTELMÄT (EUROMASTERIN VÄLITTÄMIIN TUOTTEISIIN)

HENKILÖAUTOT 1.1.2015 HUOLTOTÖIDEN YHDISTELMÄT (EUROMASTERIN VÄLITTÄMIIN TUOTTEISIIN) HENKILÖAUTOT HUOLTOTÖIDEN YHDISTELMÄT (EUROMASTERIN VÄLITTÄMIIN TUOTTEISIIN) Teräsvanne Nimike Tuotenro alv 0% alv 24% HA ½ vannetyö + tasapainotus 16112 8,50 10,54 HA vannetyö + tasapainotus 16110 13,00

Lisätiedot

Talvirenkaat Hinnasto 1.6.2012

Talvirenkaat Hinnasto 1.6.2012 Talvirenkaat Hinnasto 1.6.2012 TM Ympäristön ehdoilla, turvallisuudesta tinkimättä. Nokian Renkaat on rohkea edelläkävijä myös ympäristöystävällisyydessä. Nokian Renkaat toi ensimmäisenä rengasvalmistajana

Lisätiedot

Selvittää haasteet! T A U R U S - m a a t a l o u s r e n k a i d e n t e k n i n e n k ä s i k i r j a 2 0 1 3

Selvittää haasteet! T A U R U S - m a a t a l o u s r e n k a i d e n t e k n i n e n k ä s i k i r j a 2 0 1 3 Selvittää haasteet! Sisällys TAURUS historia...2 TAURUS maatalousrengasvalikoima...3 YLEISIÄ TIETOJA Maatalousrenkaiden kokomerkinnät...4 Taurus-vyörenkaiden LI/SI-merkintä...5 Kantavuusindeksi- ja nopeusluokkajärjestelmä...5

Lisätiedot

P E L T O TEKNISET TIEDOT I H M I S E T R E N K A A T M A A T A L O U S R E N K A A T

P E L T O TEKNISET TIEDOT I H M I S E T R E N K A A T M A A T A L O U S R E N K A A T P E L T O I H M I S E T R E N K A A T Kleber - valikoima SUURI-ILMATILAISET MATALAPROFIILISET TOPKER SUPER 15 FITKER SUPER 11 L SUPER 8 L VAKIOSARJA (kaikkiin traktoreihin) RIVIVILJELYRENKAAT TRAKER SUPER

Lisätiedot

VIANOR HEAVY KUVASTO 2012. www.vianor.f i/raskaatrenkaat. Member of Nokian Tyres

VIANOR HEAVY KUVASTO 2012. www.vianor.f i/raskaatrenkaat. Member of Nokian Tyres VIANOR HEAVY KUVASTO 2012 www.vianor.f i/raskaatrenkaat Member of Nokian Tyres MAATALOUSRENKAAT SISÄLLYSLUETTELO TRAKTORIN RENKAAT JOHDANTO MAATALOUS- RENKAAT Traktorin renkaat Nokian Renkaat 5-6 Continental

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s

Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s Roclan ajotasolla varustetut Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon pidemmilläkin ajomatkoilla suunnitellut ulkomitoiltaan

Lisätiedot

Ryhmä 11-02 Tuotekoodi: 1115-11-08 Helsinki 1015. EXIDE-akut Tekniset tiedot

Ryhmä 11-02 Tuotekoodi: 1115-11-08 Helsinki 1015. EXIDE-akut Tekniset tiedot Ryhmä 11-02 Tuotekoodi: 1115-11-08 Helsinki 1015 EXIDE-akut Tekniset tiedot Hakemisto Sivu Käynnistysakut 38-100Ah... 3-4 Käynnistysakut 100-235Ah... 5 Marine & Multifit... 6 MC Akut... 8-10 Tekniset kaaviot...11

Lisätiedot

UUTUUDET KRS50 Ohjaava rengas ALV 0% ALV 24% 5S506538 385/65 R 22.5 160K C B 1 69 db 589,84 731,40 UUTUUS! KXS10 Ohjaava rengas ympärivuotiseen käyttöön 5XS18031 315/80 R 22.5 M+S 156/150L D B 2 73 db

Lisätiedot

MICHELIN HINNasto KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT 1.1.2014. www.michelintransport.com

MICHELIN HINNasto KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT 1.1.2014. www.michelintransport.com MICHELIN HINNasto KUORMA- JA LINJA- AUTON RENKAAT 1.1.2014 www.michelintransport.com MICHELIN X LINE ENERGY Polttoainesäästöjä viimeiseen millimetriin asti MICHELIN X Line Energy - uusi referenssi alhaisimpiin

Lisätiedot

PMC1720 PARASTA VEDETTÄVYYTTÄ JA KESTÄVYYTTÄ LAVETTI- VAUNU ALUMIINILAIDOILLA. Lavettiperävaunu

PMC1720 PARASTA VEDETTÄVYYTTÄ JA KESTÄVYYTTÄ LAVETTI- VAUNU ALUMIINILAIDOILLA. Lavettiperävaunu PMC0 PARASTA VEDETTÄVYYTTÄ JA KESTÄVYYTTÄ LAVETTI- VAUNU ALUMIINILAIDOILLA Lavettiperävaunu PL0 Hakemisto Matkalla asiakkaalle sivu Lavettiperävaunu Lavettiperävaunu pituus /0 sivu 4 Lavettiperävaunu pituus

Lisätiedot

KAPRO-vesivaa at ja mittavälineet Helsinki 0214. KAPRO-vesivaa at ja mittavälineet

KAPRO-vesivaa at ja mittavälineet Helsinki 0214. KAPRO-vesivaa at ja mittavälineet Helsinki 0214 KAPRO-vesivaa at ja mittavälineet Sisältö KAPRO-vesivaa at ja mittavälineet 990 Zeus... 3 985D Digiman... 3 779 Spirit... 3 920 Shark... 4 983 Sähkömiehen veisvaaka... 4 724 Valettu vesivaaka

Lisätiedot

Rengasvalikoima ja EU-rengasmerkinnät Kuorma- ja linja-auton renkaat SPECIMEN. 72 db 1222/2009 - C3

Rengasvalikoima ja EU-rengasmerkinnät Kuorma- ja linja-auton renkaat SPECIMEN. 72 db 1222/2009 - C3 Rengasvalikoima ja EU-rengasmerkinnät Kuorma- ja linja-auton renkaat B B SPECIMEN 72 db 1222/2009 - C3 Yleistä Kokovalikoima EU:n rengasmerkintä-asetus Regulation (EY) N:o 1222/2009 Marraskuun 1. päivänä

Lisätiedot

Hylsytyökalut ja tarvikkeet

Hylsytyökalut ja tarvikkeet Helsinki 0609 Hylsytyökalut ja tarvikkeet Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki p. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 sähköposti: koivunen@koivunen.fi www.koivunen.fi Hylsytyökalut ja

Lisätiedot

BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2013 Voimassa 1.1.2013 alkaen

BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2013 Voimassa 1.1.2013 alkaen BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2013 Voimassa 1.1.2013 alkaen Sisällysluettelo RFT Your Journey, Our Passion HENKILÖAUTON RENKAAT sivu 25-SARJA: 20 8 30-SARJA:

Lisätiedot

FIN KENKÄTUKKU. Tuotekuvasto

FIN KENKÄTUKKU. Tuotekuvasto FIN KENKÄTUKKU Tuotekuvasto 2014 ! 3 1 0 2 S UUTUU WILDSTEP VUOKSI WILDSTEP VUOKSI Kumisaapas Pitkävartinen vahva luonnonkumisaapas joka soveltuu hyvin työhön, kalastukseen, vapaa-aikaan. Vuori: Canvas-kangasta

Lisätiedot

Omassa luokassaan kaikkialla, missä talvi tunnetaan.

Omassa luokassaan kaikkialla, missä talvi tunnetaan. Omassa luokassaan kaikkialla, missä talvi tunnetaan. Trust the Natives. Onnittelut hyvästä rengasvalinnasta! Nokian Renkaat on valmistanut Hakkapeliitta-talvirenkaita vuodesta 1936. Ei siis ihme, että

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Hinnat voimassa 01.01.2015. Asiakaspalvelu Puh: 0800 152 300 contactcentersuomi@goodyear.com https://myway.goodyear.

HINNASTO 2015. Hinnat voimassa 01.01.2015. Asiakaspalvelu Puh: 0800 152 300 contactcentersuomi@goodyear.com https://myway.goodyear. HINNASTO 2015 Hinnat voimassa 01.01.2015 Asiakaspalvelu Puh: 0800 152 300 contactcentersuomi@goodyear.com https://myway.goodyear.com/login Goodyear Dunlop Tires Finland Oy www.goodyear.fi KESÄRENKAAT ST

Lisätiedot

Pinoamistrukkimallisto

Pinoamistrukkimallisto Roclan käyden ajettavat Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon tarkoitetut ulkomitoiltaan kompaktit ja ketterästi liikkuvat

Lisätiedot

Turvallisuusja käyttöohjeet

Turvallisuusja käyttöohjeet Turvallisuusja käyttöohjeet 1 JOHDANTO Renkaat ovat ainoa kosketuspinta ajoneuvon ja tien välillä. Liikenneturvallisuuden vuoksi renkaat on pidettävä hyvässä kunnossa ja vaihdettava tarpeen tullen uusiin.

Lisätiedot

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin.

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Tasalattiasuihkujen suosio kasvaa. Yhä enemmän ja enemmän ihmiset haluavat saada avointa tilaa kylpyhuoneeseensa. Vähemmän esteitä - enemmän hyötyjä Tasalattiaiset

Lisätiedot

Kesärenkaat Hinnasto 1.2.2011

Kesärenkaat Hinnasto 1.2.2011 Kesärenkaat Hinnasto 1.2.2011 Hakka-turva. Mielenrauhaa pohjoisille teille. Nokian Hakka -renkaat on tehty pohjoisiin oloihin, huolehtimaan turvallisesta matkanteosta kaikissa sää- ja tieolosuhteissa.

Lisätiedot

Hinnasto Kesäkuu 2012

Hinnasto Kesäkuu 2012 Hinnasto (alv.0%) Kesäkuu 2012 Hinnasto Kesäkuu 2012 TRAKTORIVYÖRENKAAT - TRELLEBORG TM TM100 TM600 TM700 TM700HS TM800 TM800HS TM900HP TM1000HP PARI-/LEVIKEPYÖRÄJÄRJESTELMÄT - TM TRAKTORIVYÖRENKAINEEN

Lisätiedot

Goodyear. Hinnasto kuorma- ja linja- autot. Hinnat voimassa 01.06.2015 KAUKOLIIKENNE LÄHILIIKENNE KAUPUNKI LINJA-AUTO SEKA/MAASTO TALVI

Goodyear. Hinnasto kuorma- ja linja- autot. Hinnat voimassa 01.06.2015 KAUKOLIIKENNE LÄHILIIKENNE KAUPUNKI LINJA-AUTO SEKA/MAASTO TALVI Goodyear Hinnasto kuorma- ja linja- autot Hinnat voimassa 01.06.2015 KAUKOLIIKENNE LÄHILIIKENNE KAUPUNKI LINJA-AUTO SEKA/MAASTO TALVI POLTTOAINETTA SÄÄSTÄVÄ MALLISTO TALVIRENKAAT LINJA-AUTOMALLISTO KAUPUNKILIIKENNEMALLISTO

Lisätiedot

BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.11.2012 alkaen

BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.11.2012 alkaen BRIDGESTONE HENKILÖAUTON, MAASTURIN JA TAVARA-AUTON KESÄRENKAAT HINNASTO 2012 Voimassa 1.11.2012 alkaen Sisällysluettelo RFT Your Journey, Our Passion HENKILÖAUTON RENKAAT sivu 30-SARJA: 18,19, 20 8 35-SARJA:

Lisätiedot

I OSA AUTOJA JA PERÄVAUNUJA SEKÄ JÄRJESTELMIÄ, OSIA JA ERILLISIÄ TEK- NISIÄ YKSIKÖITÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET

I OSA AUTOJA JA PERÄVAUNUJA SEKÄ JÄRJESTELMIÄ, OSIA JA ERILLISIÄ TEK- NISIÄ YKSIKÖITÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET 1030 Liite 1 I OSA AUTOJA JA PERÄVAUNUJA SEKÄ JÄRJESTELMIÄ, OSIA JA ERILLISIÄ TEK- NISIÄ YKSIKÖITÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET - 89/491/ETY 38 1.1.1997 11. Dieselmoottorin 72/306/ETY 24 M, N savutus - 97/20/EY

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

maailmaa Renkaat pyörittävät

maailmaa Renkaat pyörittävät Sinun Juuri nyt maailmassa rullaa miljardeja renkaita Joka päivä valmistetaan satoja tuhansia uusia renkaita renkaanjälkesi Millaisen renkaanjäljen sinä jätät? Renkaat pyörittävät maailmaa Kaikki ympärilläsi

Lisätiedot

YLEISKUVAUS. Paalivaunu

YLEISKUVAUS. Paalivaunu YLEISKUVAUS 30.10.2008 Page 1 (6) YLEISKUVAUS Paalivaunu YLEISKUVAUS 30.10.2008 Page 2 (6) Sisällysluettelo: 1. LAITTEEN YLEISKUVAUS...3 1.1. Koneen yleiskuva ja pääkomponentit...3 1.2. Koneen yksilöinti-,

Lisätiedot

ASENNUS, KÄYTTÖ JA TURVALLISUUS

ASENNUS, KÄYTTÖ JA TURVALLISUUS ASENNUS, KÄYTTÖ JA TURVALLISUUS Trygg- rengasketjujen käyttäjälle annetaan luettavaksi ja huomioitavaksi alla olevat varoitukset ja ohjeet, mikäli ohjeita ei ole noudatettu, ei myöskään voida vaatia korvauksia

Lisätiedot

Michelin 2015 TALVIRENGASHINNASTO

Michelin 2015 TALVIRENGASHINNASTO TALVIRENGASHINNASTO Michelin 2015 Henkilöauton, SUV-/4x4- ja jakeluauton renkaat Tuotteet ja hinnat Hinnat eivät sisällä rengaskierrätysmaksua. Vain jälleenmyyjille. 1.10.2015 2 TALVIRENKAAT 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

GOODYEAR DUNLOP RETREADING

GOODYEAR DUNLOP RETREADING GOODYEAR DUNLOP RETREADING Sisällysluettelo Kolme syytä kuljetuskaluston renkaiden uudelleenpinnoitukselle... 3 SYY 1: Uudelleenpinnoitetut Goodyear Dunlop -renkaat käyttäytyvät uusien renkaiden tavoin:

Lisätiedot

Maatalousrenkaat TEKNINEN KÄSIKIRJA 13. PAINOS

Maatalousrenkaat TEKNINEN KÄSIKIRJA 13. PAINOS Maatalousrenkaat TEKNINEN KÄSIKIRJ 13. PINOS JOHNTO J SISÄLTÖ Johdanto Sisältö Renkaita ja varusteita koskevat laajat tekniset tiedot ja muut tiedot seuraavilla sivuilla on koottu vastaamaan mahdollisimman

Lisätiedot

PUUTARHAKONEET, AJOLEIKKURIT

PUUTARHAKONEET, AJOLEIKKURIT 6 4 C-165 Turfsaver C-737 RIB SMOOTH KANTAVUUS / 8 x 3.00-4 SMOOTH 4 TT 60/2,1 39,00 URM83004/190/4 9 x 3.50-4 TurfSaver CARLISLE 4 TL 100/3,5 39,00 URM93504/CTS/4 SMOOTH 4 TL 115/3,3 55,00 URM93504/CSMTH/4

Lisätiedot

TESTAUSTA ÄÄRIRAJOILLA

TESTAUSTA ÄÄRIRAJOILLA TESTAUSTA ÄÄRIRAJOILLA MAAILMAN JOHTAVAN TALVIRENGASVALMISTAJAN SAAVUTUKSIA 1930 1932 Henkilöautonrenkaiden tuotanto alkaa Nokialla. 1934 Maailman ensimmäinen talvirengas Kelirengas. FASTEST ON ICE Kuljettaja:

Lisätiedot

Typpeä renkaisiin Pitää paineen vakaana ja vähentää kustannuksia

Typpeä renkaisiin Pitää paineen vakaana ja vähentää kustannuksia Typpeä renkaisiin Pitää paineen vakaana ja vähentää kustannuksia Rengaspaineet pysyvät kun käytät typpeä Ilma ympärillämme koostuu pääosin hapesta ja typestä. Erottamalla nämä kaasumaiset alkuaineet toisistaan

Lisätiedot

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut

Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.

Lisätiedot

Talvirengashinnasto 2010

Talvirengashinnasto 2010 bfgoodrich.dk bfgoodrich.fi Talvirengashinnasto 2010 Henkilöauton ja SUV/4x4 -talvirenkaat. Hinnat eivät sisällä rengaskierrätysmaksua. Jälleenmyyjille. 1.6.2010 Alkusanat Hyvää ajon hallintaa kaikilla

Lisätiedot

MÖKKILAITURIT. Pikku-Näpsä. Näpsä. Iso-Näpsä. Iso-T. Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Elementtejä: 2 Hinta: 695 euroa

MÖKKILAITURIT. Pikku-Näpsä. Näpsä. Iso-Näpsä. Iso-T. Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Elementtejä: 2 Hinta: 695 euroa LAITURIMALLISTO MÖKKILAITURIT Pikku-Näpsä Pituus: 4,1m Ponttonikantavuus: 340kg Hinta: 695 euroa 220 160 80 250 Näpsä Pituus: 6,4m Ponttonikantavuus: 880kg Hinta: 999 euroa 150 Iso-Näpsä Pituus: 6,4m Ponttonikantavuus:

Lisätiedot

TUOTELUETTELO PRIMEWELL. Kuorma- ja linja-autojen renkaat 1.1.2014. colmec.fi

TUOTELUETTELO PRIMEWELL. Kuorma- ja linja-autojen renkaat 1.1.2014. colmec.fi TUOTELUETTELO PRIMEWELL Kuorma- ja linja-autojen renkaat 1.1.2014 colmec.fi EU-rengasmerkinnät. EU on ottanut 1. marraskuuta 2012 käyttöön renkaiden pakollisen merkintäjärjestelmän, jonka avulla pyritään

Lisätiedot

TALVIRENGASHINNASTO. Michelin 2012. Henkilöauton, SUV-/4x4- ja jakeluauton renkaat. Tuoteluettelo

TALVIRENGASHINNASTO. Michelin 2012. Henkilöauton, SUV-/4x4- ja jakeluauton renkaat. Tuoteluettelo TALVIRENGASHINNASTO Michelin 2012 Henkilöauton, SUV-/4x4- ja jakeluauton renkaat Tuoteluettelo 2 TUOTELUETTELO 2012 SISÄLTÖ Asiakaspalvelu................................ Sivu 3 Renkaiden merkintäjärjestelmä

Lisätiedot

Linja-auton renkaiden energiatehokkuus

Linja-auton renkaiden energiatehokkuus Linja-auton renkaiden energiatehokkuus Renkaan tehtävät Kuorman kantaminen Ohjaaminen Kulun pehmentäminen Vieriminen Voimien välittäminen Kulutuksen kestäminen Renkaiden kehityssuuntia Matalampi ja leveämpi

Lisätiedot

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä

Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä yhdyskuntatekniikka uponor ultra RIB 2 Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimaisen luotettava maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Rib 2 Ylivoimainen kestävyys Uponor Ultra Rib 2 on Ultra-tuoteperheen

Lisätiedot

Grön PMS 348 (349) Blå PMS 072 G. Colmec AB BOSS PINNOITETUT RENKAAT. - Vi gör ditt däckval enklare!

Grön PMS 348 (349) Blå PMS 072 G. Colmec AB BOSS PINNOITETUT RENKAAT. - Vi gör ditt däckval enklare! Grön PMS 348 (349) Blå PMS 072 G Colmec AB BOSS PINNOITETUT RENKAAT - Vi gör ditt däckval enklare! Tuoteluettelo 1.1.2014 colmec.fi colmec.se Avain pitäviin rengasratkaisuihin. Colmec on avainsana parempiin

Lisätiedot